Clancy: Seriously Speaking (1975)

Baby Don't You Do It / Everything's Gonna Be Fine (1975)

Good Judgement / Leavin' Town (1975)

Every Day (1976)

Levyjen keräilyssä on antoisaa se, että kun löytää yhden hyvän artistin, hän johtaa toisen hyvän bändin / artistin jäljille, ja siitä johtaa jälki vielä kolmanteen hyvään nimeen...

Vanhoista Soundi-lehdistä löytämäni Brinsley Schwarz -bändin myötä löysin Ernie Grahamin, jonka ainoalla sooloalbumilla soitti Brinsley Schwarz taustalla. Sitten piti ruveta keräämään kaikki levyt, joilla Graham soittaa. Se olikin aika helppoa, Grahamin ura kun ei ollut mittava. Soolo-LP:n ja yhden soolosinglen lisäksi Eire Apparentin levy, yksi Help Yourself -albumi, ja sitten Clancyn molemmat albumit ja kaksi singleä.

Clancyn levyistä Every Day -LP löytyi Popparienkelistä siihen aikaan, kun ko. puoti hankkiutui kovalla kiireellä eroon kaikista vinyyleistä keskittyäkseen CD:ihin. Vinyyliä oli jäljellä enää muutama laatikko, ja tuo Clancy oli siinä joukossa yhtenä harvoista kiinnostavista.

Every Day oli valitettavasti pettymys. Ihan symppistä musaa, rentoa soitantaa, mutta se isku puuttui. Kaikki jäsenet tekivät biisejä - mistä seurasi että Grahamin kaltainen lahjakas tekijä hukkui sekaan aika pahasti - mutta kellään ei ollut mitään raflaavia ideoita tarjottavaksi. Silti piti kerätä loppukin tuotanto MusicStackin kautta. Ei yllätyksiä, mutta tulipahan Ernie Graham -kokoelma täyteen.

 

The Clap: Lattapäät laineilla (1981)

Suomalaisista 80-luvun alun ska-yrittäjistä se vähemmän vakavasti otettava. Jo Time oli aika hölmö bändi, mutta The Clap se vasta pelleilikin minkä kykeni. Vaan ihmekös tuo, kun sanoitukset rustasi Mato Valtonen (joka poseeraa levyn kannessakin). Tyypillinen huumorilevy siinä mielessä, että sille jaksaa nauraa muutamalla ensimmäisellä kuuntelukerralla, mutta kun vitsit on naurettu loppuun, ei levyllä ole enää mitään tarjottavaa.

 

The Clash: The Clash (1977)

Clash City Rockers / Jail Guitar Doors (1978)

(White Man) in Hammersmith Palais / The Prisoner (1978)

Tommy Gun / 1-2, Crush on You (1978)

Give 'Em Enough Rope (1978)

London Calling (1979)

Sandinista! (1980)

Combat Rock (1982)

Cut the Crap (1985)

Super Black Market Clash (1993)

Ensilevy "The Clash" on täyttä kamaa. Jenkeissä julkaistiin vuonna 1979 samanniminen kokoelma, jolla on muutama kappale ensimmäiseltä albumilta sekä sinkkubiisejä. Älkää sitä kuunnelko.

Give 'Em Enough Rope on vahvaa jatkoa ensilevylle. Meno on hitaampaa, mutta sävykkäämpää. Bändi vie sanomansa perille harkitummin ja moniulotteisemmin.

London Calling. Tämän nimikappale teki minuun vaikutuksen jo kun pikkupoikana kuuntelin sitä yhdeltä äidin nauhoittamalta kasetilta. Mestarillinen albumi.

Sandinista! on levy, jota on kuunneltava monta kertaa keskittyneesti ja suurella kärsivällisyydellä. Vasta sitten sen hienous alkaa avautua. Se kyllä palkitsee kuulijansa lopulta. Onhan tuolla triplalla melkoisesti täytekamaa, mutta se pitääkin ottaa rikkaana musiikillisena viidakkona, josta löytää kaikkea, eikä koskaan tiedä mitä seuraavan kulman takaa paljastuu. Jo avauskappale The Magnificent Dance heittää kuulijan sykkivälle suurkaupungin kadulle mukaan menoon.

Combat Rock on Clashin tuotannossa kevyt viihdelevy. Ainakin minulle on. Saan mukavan fiiliksen sitä kuunnellessani. Voin nojata tuolissa taaksepäin ja relata. Kun Taksikuskin Travis Bickle saapuu heittämään omat kommenttinsa kappaleessa Red Angel Dragnet, Combat Rock tuntuu suorastaan hyvältä kaverilta, jonka seurassa on rento meininki. Ainoastaan Allen Ginsbergin vierailu lipsuu ärsyttävyyden puolelle - minun on vaikea jaksaa sitä outoa mörinää.

Cut the Crap - jep, surullinen tapaus. Bernie Rhodes hukutti Strummerin ja vielä jäljellä olleiden kumppaneiden demot aivan täysin sotkuiseen, täyteenängettyyn tuotantoonsa. Esimerkiksi avauskappaleessa Dictator ei mistään saa selvää - ei sanoista eikä muustakaan. Jos jotain positiivista on pakko keksiä, niin Are You Red... y -biisissä syntetisaattori sykkii ja rummut potkivat hyvin, Movers and Shakersissa on hyvä aihe (mutta sanoitus on kustu), This Is England on muussa seurassa suorastaan valopilkku (lievä kehu), ja Fingerpoppin' on pöhkö mutta tarttuva.

 

 

 

26.11.2017

Clifters: Aurinkoon / Aurinkoon (Karaokeversio) (1992)

Olen aina ihmetellyt miten Clifters jaksaa veivata niitä biisejään. Luulisi olevan todella tympeää laulaa päivästä toiseen niitä Jaana Rinteen oksennuksia joita sanoituksiksi kehdataan nimittää. Tämän singlen ostin värivinyylihuumassani Espoontorin Poppa Joesta vain keltaisen vinyylin vuoksi. Clifters vieläpä soittaa tällä Jaffa-mainossinglellä kuin ravintolabändi.

 

Colin Towns: Full Circle (1978)

Tämä levy arvosteltiin ja kehuttiin Soundi-lehdessä, ja minä kiinnostuin. Kun se sitten sattui vastaan Hippie Shake Recordsissa, ostin.

Ian Gillanin luottomuusikko, kosketinsoittaja Towns teki musiikin Full Circle -nimiseen kauhuelokuvaan, jonka onnistuin näkemään Pirate Bayn ansiosta joskus 00-luvulla, muutama vuosi sen jälkeen kun löysin tämän soundtrack-levyn. Peter Straubin romaaniin perustuvassa leffassa Mia Farrowin esittämä nainen yrittää toipua tyttärensä kuolemasta ja muuttaa isoon, vanhaan taloon, jota asuttaa kuolleen pienen tytön rauhaton henki. Tuttua kamaa siis. Full Circle ei ole mikään suurtyö, mutta tarpeeksi mielenkiintoinen pikkufilmi joka tarjoaa muutaman hyvän väristyksen.

Towns on sittemmin tehnyt käyttömusiikkia (englanniksi production music tai library music - mikä olisi oikea suomenkielinen termi?) ja elokuvasoundtrackeja monta levyllistä, mutta on jäänyt vähän tunnetuksi nimeksi.

 

Coloured Balls: Heavy Metal Kid (1974)

Australian mestarikitaristin, Lobby Loyden johtama bändi ja heidän kolmas levynsä. Heavy Metal Kid on oma suosikkini, vaikka yleisesti ensilevyä Ball Power pidetään heidän mestariteoksenaan. Minusta tämä levy on sekä hevi, vaihteleva, kokeileva että jännittävä. Kyllähän bändi sortuu kaikenlaiseen ihmeelliseen häröilyyn varsinkin lopussa kun biisivarasto ehtyy ja 40 minuuttia musiikkia pitäisi kuitenkin saada purkkiin, mutta tavallaan pidän noista viimeisistäkin raidoista. Pidän juuri levyistä jotka menevät mielestäni hyvällä tavalla äärimmäisyyksiin muuttumatta liian rasittaviksi. Levyistä, jotka ravistelevat ja ällistyttävät minua.

Pidän kovasti levyn kannestakin. Bändin nimi oli siis todellakin Coloured Balls - kansitaiteilija unohti u-kirjaimen, mutta kellään ei ollut sydäntä huomauttaa hänelle siitä.

Hommatkaa jostain kuultavaksenne myös Mr. Mean Mouth -singlen b-puolelle hylätty Love Me Girl - se on suorastaan klassinen, heti päähän tarttuva herkähkö laulu jonka olisi pitänyt saada enemmän ekspositiota. Heh, onhan se toki YouTubessa.

Heavy Metal Kid -levystä vielä mainio arvostelu (paitsi että olen eri mieltä See What I Mean -balladista - minusta se on ihana). Kunhan vierittää sivua alaspäin, saa luettavakseen informatiivista tekstiä Melbournen nuorisokulttuurista, joka liittyy läheisesti Coloured Ballsiin ja syihin, miksi bändi päätti hajota pian Heavy Metal Kidin julkaisun jälkeen. Tarina muistuttaa hyvin paljon Sham 69:n ongelmia oman skinhead-fanikuntansa kanssa. Yksi postuumi Coloured Balls -levy tuli vielä 1976.

Pitkän arvostelutekstin lopussa mainitaan vielä Lobby Loyden vuonna 1976 tekemä soololevy "Obsecration", joka on toinen niistä Aztec Musicin CD:istä jotka jokin aika sitten tilasin, ja jotka kuusi päivää sitten saapuivat postissa. Obsecrationista juttua sitten toiste.

 

Combination: Relax By Combination (1977)

Matin ja Tepon levymerkillä julkaistu ainoa levy tältä turkulaisbändiltä. Löysin levyn Hippie Shake Recordsista 2008 kun puuhasin FinnArctic-blogin parissa, ja postasin sen sinne imuroitavaksi ja kuunneltavaksi. Valitettavasti en ole löytänyt englanninkielistä esittelytekstiä jonka blogiini kirjoitin, mutta voin tarjota levykotelon sisällä lymyilleen ruotsinkielisen leikkeen Åbo Underrättelser -lehdestä. Julkaisupäivämäärä oli 23.4.1977, ja LP oli juuri ilmestynyt.

 

 


 

Commodores: Machine Gun (1974)

Caught in the Act (1975)

Movin' On (1975)

Hot on the Tracks (1976)

Commodores (1977)

Live! (1977)

Commodores oli minulle hyvin tuttu yhtye jo lapsena, meidän levyhyllystämme kun löytyi Midnight Magic -LP ja yksi Best of, ja äidin kaseteilla oli muutama kappale. Myöhemmin kotiin ilmestyi vielä Nightshift -LP. Halusin kuitenkin tutustua yhtyeen varhaisempaan tuotantoon. Caught in the Act sattui silmiin ensimmäisenä Black and Whitessa, ja se tärähti kunnolla. Se oli ensimmäisiä hankkimiani soul/funk-levyjä, ellei jopa ensimmäinen.

Machine Gunilla kuuluvat tyypilliset ensimmäisen levyn viat. Kaikki on vielä hiukan alkuvaiheessaan, mutta nuori ja innokas bändi osaa potkia kunnolla persauksille kun sitä yrittää (nimikappale ja "Gonna Blow Your Mind", levyn kohokohdat). Rapid Fire on turhaa nimibiisin ideoiden kierrätystä, Lionel Richien kaksi kappaletta lopussa ovat vielä vähän harrastelijamaisia ja hölmöjä. The Bump on tiukkaa kamaa. The Assembly Linen intro on hieno hetki.

Caught in the Act on bändin paras työ. Jostain syystä The Bump on taas mukana, mutta olkoon, kun se kerran on hieno kappale. Slippery When Wetin intro on vaikuttavaa kuultavaa, hienoa että sillä koristellaan biisiä vielä myöhemminkin. Milan Williams on tehnyt taas funkyn instrumentaalin ("I'm Ready"), mutta tällä kertaa se erottuu vähän selkeämmin Machine Gunista. Lionel Richie on löytänyt itsensä laulunkirjoittajana ja erottuu heti joukosta bändin balladinikkarina ("This Is Your Life").

Commodores ajatteli avata Movin' On -levynsä kolmella yhteenmiksatulla kappaleella ja saada näin levylle rajun alun. Valitettavasti yksikään niistä ei kuulu bändin tarttuvimpiin, mutta kyllä ne hyvää menoa tarjoavat. A-puolen päättävä Richien balladi Sweet Love on se levyn iso hitti, ja ansaitusti. B-puoli on tasavahva. (Can I) Get a Witness ja Gimme My Mule ovat hyvää keskitason funkia, Time siistiä ja kivankuuloista 70-lukulaista soulpoppia, ja Cebu päättää levyn tunnelmallisella instrumentaalituokiolla.

Hot on the Tracks on niin hyvä kokonaisuus, että se kohoaa toiseksi parhaaksi levyksi. Commodores kuulostaa erittäin itsevarmalta, ja kun on esittää vahvaa biisimateriaalia, niin kyllä kelpaakin. Levyn iso hitti on taas Richien kynäilemä balladi, Just to Be Close to You. Puheosuus kahden minuutin kohdalla meinaa lipsua yli, mutta se suvaittakoon. Captain Quickdraw on hassu radio-DJ-sketsi josta en tajua puoliakaan.

Kahta poikkeusta (Squeeze the Fruit ja Patch It Up) lukuunottamatta Commodoresin vuoden 1977 nimikkolevyn kappaleita jouduttiin alunperin lyhentämään, jotta ne mahtuivat vinyylille. Satuin löytämään levystä CD-version, jolla on ne alkuperäiset, lyhentämättömät versiot ensimmäistä kertaa julkaistuina. Ihan kiva bonus. Soundeja on nyt viilattu siistimmiksi kuin aiemmilla levyillä, mutta hyvänä, rentona kuuntelulevynä tämä on mallikas paketti. Funky "Brick House" ja balladi "Easy" ovat ne hitit.

 

 

Jeff St. John's Copperwine: Joint Effort (1970)

Jeff St. John, australialaisen rockin suuri selviytyjä ja sinnikäs sankari. St. John, oikealta nimeltään Jeffrey Leo Newton, syntyi Sydneyssä huhtikuussa 1946, kirottuna synnynnäisellä selkärangan epämuodostumalla joka tunnetaan nimellä spina bifida. Nuoruutta sävyttivät lukemattomat epäonnistuneet leikkaukset, jotka eivät tuottaneet toivottua tulosta. Kun St. John 22-vuotiaana alistui sarjalle riskialttiita leikkauksia, jotka eivät onnistuneet korjaamaan selkärangan vaurioita, hän joutui loppuiäkseen vaihtamaan kainalosauvat pyörätuoliin.

Jo nuorena St. John kanavoi itsensä musiikkiin. Ensimmäinen levyttänyt yhtye oli autotallirockbändi The Id, joka levytti 1966-67 ison nipun singlejä ja LP:n Big Time Operators. Albumin teon jälkeen St. John jätti yllättäen yhtyeen, joka jatkoi keikkailua omin päin ja saavutti kyseenalaista mainetta olemalla Australian ensimmäinen kannabiksen hallussapidosta pidätetty rockbändi.

St. Johnin toinen bändi Yama (nimi on hindua ja tarkoittaa "vain kuolevaisia") teki vielä vuonna 1967 singlen "Everybody's Gone / Nothing Comes Easy".

St. John perusti Copperwine-yhyeen vuoden 1969 alussa, ja bändi herätti huomiota lavashowllaan, jossa keulahahmonsa pyörähteli villisti pyörätuolillaan ympäri lavaa samalla kun lauloi. Kaksimielisen nimen saanut LP "Joint Effort" ilmestyi seuraavan vuoden alussa, mutta se ja siitä lohkaistu single "Cloud Nine / Days to Come" eivät myyneet odotetulla tavalla loistavista arvosteluista huolimatta. Vasta marraskuussa 1970 julkaistu cover-versio Rotary Connectionin kappaleesta "Teach Me How to Fly" toi ansaitun hitin bändille ja yhdelle parhaista australialaisista soul/rock-vokalisteista kautta aikain.

"Joint Effort" on erinomaista soulahtavaa progea ja yksi legendaarisimmista ja arvostetuimmista aussilevyistä. Hurjat coverit useista soul-klassikoista (Cloud Nine, Reach Out I'll Be There, Sing a Simple Song) ja bändin omat kappaleet antavat hyvin pelivaraa St. Johnin vahvalle äänelle. Harmittelen vain omaa CD:täni. Aussimerkki Vicious Sloth Collectables julkaisi bonusraidoilla varustetun virallisen CD-version jo vuonna 1999, joten miksi minun piti saada brittiläisen bootleg-merkin Radioactive Recordsin viittä vuotta myöhempi julkaisu, joka kuulostaa hyvälaatuiselta vinyylisiirrolta ja jossa ei ole niitä bonuskappaleitakaan?

Soul-blues-laulaja Wendy Saddington teki vielä 1971 LP:n Copperwinen kanssa, mutta St. John ei sen jälkeen viihtynyt pitkään bändin riveissä. Hän haki musiikilleen uutta suuntaa, niinpä hän erosi yhtyeestä ja perusti The Jeff St. John Bandin. Levyjä syntyi 70-luvun lopulle asti niin soolona kuin bändijohtajana, mutta 1983 St. John vetäytyi kokonaan musiikkitouhuista. Terveysongelmat eivät ole vielä ottaneet selkävoittoa.

 

 

Tässä taas yksi sarjakuviin liittyvä juttu väliin. Viimeksi postasin paljon kuolleiden sarjakuvapiirtäjien muistokirjoituksia, joten nyt jotain kevyempää. Jos joku on Asterix Belgiassa -albumia lukiessaan ihmetellyt, mikä ihmeen waterzooie, niin muuan Sakari Nupponen tarjosi selityksen vuosia sitten Ilta-Sanomissa.

 

 


 

The Cortinas: Defiant Pose / Independence (1977)

True Romances (1978)

The Cortinas -parat. He aloittivat rhythm & blues -bändinä, mutta punk-aallon pyyhkiessä yli Englannin he hyppäsivät kelkkaan ja tekivät kaksi kiitettyä punk-singleä, "Fascist Dictator / Television Families" (1977) ja tämä "Defiant Pose". Kului vielä vuosi, ja "True Romances" -LP saapui kauppoihin. Vaan punkkarit joutuivat pettymään kuullessaan epämukavan sekoituksen punkkia ja valkoista R&B:tä.

Albumi joutui levy-yhtiö CBS:n pilaamaksi. Pohjana oli käytetty varhaisia demoja, jotka bändi oli lähettänyt levytyssopimuksen toivossa. Samat biisit muodostivat True Romances -LP:n rungon, mutta CBS pesi niistä steriilillä tuotannolla kaikki särmät pois. Bristol Archives Recordsin 2010 julkaisema CD "MK. 1" sisältää alkuperäiset demot sellaisinaan ja on kuulemma aivan toista maailmaa kuin valju True Romances.

 

Costello: Mun sormuksein / Tuhat yötä (1985)

A Little Bit Crazy (1988)

Costellon soolosinkku herätti minun huomioni jo ennen kuin edes tiesin, että kyseessä oli Popedan kitaristi. Nuorten Sävellahjassa soivat sinkun molemmat puolet, ja varsinkin b-puolen vuoksi oli pakko saada tämä sinkku haltuun. Se onnistui viimein elokuussa 2010. Kiitos turkulaiselle Iki-Popille siitä. Ei tuo ensimmäinen albumikaan yhtään hassumpi ole. Olisi siinä voinut olla vähemmän teinejä kosiskelevaa poppia ja enemmän musiikillista ideaa, mutta kokonaisuutena OK suoritus.

 

Country Express: Country Express (1976)

Relax With Country Express (1977)

Jännä juttu, että Amerikan kantria harvemmin jaksan edes kuunnella, ja levyjen ostaminen ei kiinnosta sitten lainkaan. Vaan jos suomalainen bändi on 70- tai 80-luvulla tehnyt kantrilevyn, niin kyllä kelpaa levykokoelmaan ja kuunneltavaksi, varsinkin jos on englanninkielinen. Olisiko syynä vain, että suomalaisessa kantrissa on aina se kuriositeettiarvo? Tai että amerikkalaiset tekevät kantria rutiinilla ja perinteellä, mutta suomalaiset joutuvat pistämään vähän enemmän peliin kuulostaakseen uskottavilta, ja jälki on näin ollen virkeämpää ja yritteliäämpää? Vaikea sanoa.

 

 

Country Joe & The Fish: Electric Music For the Mind and Body (1967)

"Country Joen ja kumppaneiden levyltä löytyy kaikkea mahdollista. Psykedeelistä bluesrokkia, sähköistä valssia, instrumentaalitrippailua ja muuta hapokasta. Tässä oli kaikkien luomiskyky huipussaan."

Näin kirjoitin Kvaakiin tästä levystä.

 

The Cramps: Songs the Lord Taught Us (1980)

Ja näin kirjoitin Kvaakiin tästä:

"Seuraavaksi iso setti erinomaista psykobillyä, asialla todellinen hautuumaabändi. Kuin elävien kuolleiden bileet, mutta Crampsien seurassa en pelännyt vaan minulla oli mahtavan hauskaa. Kuinkas en ole näidenkään levyjä tullut kuunnelleeksi?"

 

 

Crazy Elephant: Gimme Gimme Good Lovin' / Dark Part of My Mind (1969)

Onkohan kukaan onnistunut kunnolla kartoittamaan purkkalegenda Joey Levinen kaikkia tekemisiä? Mies on häärinyt mukana niin monessa ja saanut aikaan niin uskomattoman paljon, ja biisejään ovat levyttäneet niin monet tuntemattomat ja vähän tunnetut nimet, että päähän siinä menee pyörälle. Crazy Elephant on ilmeisesti Levinen ja Ritchie Cordellin kynäilemän Gimme Gimme Good Lovin' -biisin ensimmäinen levyttäjä, väittää Wikipedia, mutta Levinen tuntien, eiköhän jostain putkahda esiin jokin lähes tuntematon, yhden välittömästi hautautuneen singlen tehnyt bändi joka on jo ennen Crazy Elephantia joko nauhoittanut demon tuosta kappaleesta tai sitten pistänyt sen sille singlelleen.

Ja sitten ko. bändi paljastuu pelkäksi Jerry Kasenetzin ja Jeff Katzin valitsemaksi ryhmäksi anonyymeja studiomuusikoita, joille keksittiin nimi tuota sinkkua varten. Aivan kuten Crazy Elephantkin.

Crazy Elephantin levyillä lauloi yleensä Robert Spencer, joka toimi 1953-1962 vaikuttaneessa doowop-yhtyeessä Cadillacs, joka muistetaan hitistään "Speedoo". Gimme Gimme Good Lovin' oli mukana Crazy Elephantin ainoalla, 1969 julkaistulla LP:llä, joka kantoi yksinkertaisesti bändin omaa nimeä. 1970 tehtiin single "There Ain't No Umbopo / Landrover", jonka a-puoli oli tulevien 10CC-miesten Kevin Godleyn ja Lol Cremen kynälemä, ja Godley poikkeuksellisesti myös lauloi. Vielä samana vuonna Godley, Creme ja kolmas tuleva 10CC-mies Eric Stewart tekivät Doctor Father -nimellä uuden version tuosta kappaleesta, jonka nimi oli lyhennetty pelkäksi Umbopoksi. Ja vähän ennen Doctor Father -sinkkua heistä oli tullut Hotlegs, ja sillä nimellä he saivat yllättävän listahitin Neanderthal Man -rumpukokeilullaan.

Tuntuu että kaikesta mihin Joey Levine on näppinsä työntänyt, pystyy luontevasti erkanemaan kauas alkuperäisestä aiheesta.

 

Creedence Clearwater Revival: 40th Anniversary Editions Box Set (2009)

CCR:nkin diggailu alkoi minulla varsinaisesti vasta The Revolutionary Decades -projektini myötä. Vähän hävettää, että hoidin koko tuotannon haltuuni näin helpolla tavalla. Ja olisihan vielä Golliwogsinkin tuotanto...

Äidillä ja isäpuolella on CCR-levyjä aika kiva kokoelma. Ensimmäinen levy ja Pendulum puuttuvat, mutta muut LP:t löytyvät. Lisäksi on neljä kokoelma-LP:tä ja jokin norjalainen levy, jolla Joy-hitistään muistettu Apollo 100 soittaa CCR:n biisejä. Pikkupoikana katselin synnyinkodissani Cosmo's Factory -älpeetä ja toivoin salaa mielessäni, ettei äiti koskaan panisi sitä soimaan. Pelkäsin nimittäin, että jos tuon levyn laittaa soimaan, musiikki pauhaa kaiuttimista korviahuumaavalla volyymilla äänensäätönappulan asennosta riippumatta. Lapsen outoa ajatusmaailmaa... No, ei CCR:ää koskaan kotona kuunneltukaan.

Minulle kelpaisi oikein hyvin ex-holhoojieni CCR-kokoelma tämän CD-boksin oheen. Minulla on jo valmiina hyllyssä Pendulumin alkuperäinen sisäpussi, jos joskus sattuisin löytämään divarista originaalipainoksen, josta sisäpussi on hävinnyt. Sain tuon sisäpussin yhden MusicStack-levytilauksen mukana.

 

 

Crowcuss: Starting to Show (1979-1980)

Robots For Ronnie on mainio jenkkiläinen musiikkiblogi, yksi niistä harvoista laittomasti musiikkia jakelevista blogeista jotka ovat yhä olemassa. Eipä vaan ole ollut ylläpitäjällä enää vuosiin pahemmin aktiviteettia bloginsa parissa muiden projektien viedessä liikaa aikaa, enkä ole sitä enää muutamaan vuoteen viitsinyt seuratakaan. Mutta 2007-2011 olin Robots For Ronnie -blogin aktiivinen seuraaja, ja olenpa itsekin avustanut miestä pari kertaa niin blogin puolella kuin RateYourMusicissakin (jossa tämä J. Richter toimii nimimerkillä universaltongue).

Kanadalaisen Crowcussin toinen ja viimeinen albumi "Starting to Show" (1980) on yksi niistä kivoista levyistä joihin minulla oli ilo tutustua Ronnien johdattelemana. Voimapopiksi musiikkia sopii kutsua. Minulle mikä tahansa bändi, joka liittyy jotenkin Kanadan yhteen ylpeyteen, The Guess Who -yhtyeeseen, on tsekkaamisen arvoinen, ja Crowcussin GW-yhteys on siinä, että bändin perustivat Bill Wallace ja Greg Leskiw.

Levy pomppasi sitten esille Hippie Shake Recordsissa. Pettymyksekseni se onkin jokin ihmepainos, jossa Lucifer's Angel, Ruth ja Long Time Coming on korvattu kolmella debyyttialbumin kappaleella. Haku on siis edelleen päällä tämän levyn suhteen, ja nimenomaan kanadalaispainos pitäisi löytää.

 

27.11.2017

Cumulus: Luumu / Tämä istuin (1970)

Cumulus (1971)

Cumulus (1971)

Sirkustirehtöörin pieni sydän (1973)

Maihin (1973)

Eloheinä / Unta voin jatkaa (1973)

Cumulus (1974)

Dick Dynamite and His Hot Lips (1974)

Rosa Grandiosa ynnä muita tarinoita (1974)

Folksongs From Finland (1975)

Vuosi (1976)

Cumulus (1977)

C'est la vie (sanoi vaari) / Kaupungin yö (1977)

Vilka sånger ska jag sjunga? (1977)

Marseillen poika / Napolin elämää (1977)

Naistentanssit / Diggy liggy lo (1977)

Uskokaa tai älkää... (1978)

Tillsammans / Damernas dans (1978)

Tillsammans (1979)

Aamu rannalla / Mandoliini mies (1980)

Idyll (1981)

Swing (1991)

 

 

Cumulus todella oli parhaimmillaan silloin kun Hector oli vielä mukana. Kun Hector vuonna 1974 lähti, hän puhalsi mennessään kaiken musiikillisen kunnianhimon yhtyeestä.

Tämä Cumulus-kokoelmani on yksi suurimmista ylpeydenaiheistani. Rahaa noihin levyihin on kyllä palanut. Kaksi ensimmäistä LP:tä maksoivat kumpikin 60 euroa, Sirkustirehtööri kahdeksankymppiä, Maihin satasen, ja seuraavat isot levyt Vuosi-älppäriin asti olivat 40-50 euron hintaluokassa.

Jakelin FinnArcticissa kaikkia Cumuluksen levyjä. Olin alkuvaiheessa onnistunut ostamaan vain vuoden 1971 kakkoslevyn, "Eloheinä"-singlen, vuosien 1977-1981 ruotsinkieliset LP:t sekä Swingin. Vuoden 1974 ruotsinkielisen levyn onnistuin hommaamaan myöhemmin Levykauppa Äxän nettisivujen kautta. Sirkustirehtöörin pieni sydän oli RateYourMusicissakin toimivan nimimerkki Kizsmethin rippaama, ja loput kuusi LP:tä olivat kirjastoista lainattuja. Esittelytekstit ovat tainneet melkein kaikki kadota jonnekin bittiavaruuteen, paitsi vuoden 1974 ruotsinkielisen älpeen esittely:

"Here's a rare one. Cumulus' first LP done in Swedish for the local Viking label, and released exclusively there. Still I managed to find a copy!

The songs are all familiar for those who have heard the debut album and "Sirkustirehtöörin pieni sydän" (1973). 12 selections translated to Swedish by Anki and her mother Marita Lindqvist, author of children's books. Matti and Pirjo Bergström are present as well as Hector, who didn't do much here, though. He's credited with vocals, guitar and bongos, but his only solo singing part occurs on the song "Neonguden".

The cover presents the group dressed in medieval attire, stills were taken from the sixth and last episode "Aikakone" (Time Machine) of their TV series.

Since the songs are from their more experimental period and the arrangements are kept almost intact (re-recorded in the same way as the original versions), this one comes off as one of their better albums. I wouldn't say it's worth the huge asking prices, since there's nothing unique and new here, but we collectors are known to be a bit crazy... ;)"

Mielipiteeni Vuosi-levystä saa kertoa tämä RateYourMusic-arvosteluni:

"As the title implies, "Vuosi" (Year) contains 12 songs, each one dedicated to a specific month of the year. In 1976 Cumulus had already abandoned nearly all music experimentations and played fairly average and dull folk pop. "Vuosi", however, has some charm and warmth.

"Helmikuun helmi" (February Pearl) tells the story of a happy girl and a lonesome boy who literally bump into each other at an ice skating rink and find warmth from each other. With the August song "Mittani on täys'" (I've Had Enough) Anki Lindqvist scores another bulls-eye, it's the album's most complex composition and thus most interesting. A very pretty melody, and I just love the flute! The July song "Kaupungista pois" (Away From the City) is a fast song about a family's summer holiday at their country cottage. Lasse von Hertzen's "Paha viidakko kaupunki on" (The City is an Evil Jungle) plays like a slow rocker, with an almost free jazz-sounding flute solo and some eerie organ in the background. A welcome edge added to the LP. The song is placed on the November slot, but it doesn't refer to any month in particular, so it's a little out of touch with the concept of this LP. "Pehmeä paketti" (A Soft Package) is Hector's (yes, he still wrote a few lyrics for his former band) heartbreaking story about a lonely man who wishes for Santa Claus to bring him a girlfriend for Christmas, but loses his faith in Santa when his wish doesn't come true.

It took me some listens to discover the charm of this album. Still most of Cumulus' records after Hector left pale severely when compared to the early albums."

Dick Dynamite and His Hot Lips -levyyn olen vähän pettynyt. Koska kaikki Cumuluksen jäsenet olivat kyvykkäitä sanoittajia, joku heistä olisi voinut mainiosti rustata paremmat sanat esim. "Charlie Browniin". En muutenkaan jaksa innostua näistä oldies-covereista. "Panaani-laulu" on klassikko, ja kyllä minä ihan hyvin jaksan kahlata läpi puoli tuntia noita pikkuhupsuja covereita tuota yhtä jalokiveä odotellen. Ei tämä todellakaan huono levy ole.

Dick Dynamite -albumin kuulin jo joskus 1990-luvulla, kun kävin divarissa (Matinkylässä?) ja löysin c-kasettiversion. Kasetti oli aika huonokuntoinen, musiikki kuului heikonlaisesti, mutta kopioin koko albumin joksikin aikaa toiselle kasetille ja kuuntelin sitä sieltä aikani kunnes kyllästyin. Panaani-laulu oli ainoa hyvä kappale, ja senkin olin nauhoittanut radiosta kasetille jo vuosia aiemmin, eli oli vanhastaan tuttu.

Rosa Grandiosa on vähän liian naivi ja höpsö levy, jotta voin varauksettomasti pitää siitä. "Neiti Ö" vetää sanoituksen puolesta pohjat, hävettää kuunnella Hectorilta tuollaista idiootteilua. Pippijuu ja kökköröö vaan sinullekin, Heikki.

Vuosi on siis kohtalaisen hyvä LP, ja vuoden 1977 ruotsinkielinen nimikkolevy on oikeastaan ihan symppis sekin. Tykkään Eagles-coverista "En främling i stan", se on niin herttainen ja nätti etten voi olla herkistymättä sen parissa. Ylipäätään Cumuluksen 1977-1981 tuotanto on sellaista, että se on kiva laittaa soimaan jonain kuumana kesäpäivänä, nojautua tuolissa taaksepäin ja vain rentoutua ja nauttia hyvästä olosta. Eli ei mitään oikeasti hyvää musiikkia, mutta sille on paikkansa ja olosuhteensa.

Uskokaa tai älkää on jossain määrin samaa maata kuin Vuosi, eli siinä on muutama oikein kiva laulu. "Ristiin rastiin" omaa oikein mukavan tunnelman, vaikka laulu kertookin vähän onnettomasta ja rauhattomasta, kovasti rakkaudenkaipuisesta naisesta. Minä todella arvostan Ankia säveltäjänä.

"Aamu rannalla" -singlen b-puoli "Mandoliini mies" (tuollainen yhdys sana virhe sattuu silmiini!) ei ole sama laulu kuin Hectorin Nostalgia-albumilla, vaan jonkun Colin Scotin sävellys ja Pertsa Reposen sanoitus. Rempseä kappale.

 

 

The Cure: Interviews

En paljoa välitä Curesta, mutta löysin tämän kirkasvinyylin Music Hunterista siihen aikaan kun olin innostunut värivinyyleistä ja kuvalevyistä, ja se piti ostaa. Tehty ilmeisesti vuonna 1987, koska toisessa haastattelussa puhutaan tuoreesta Kiss Me Kiss Me Kiss Me -älpeestä. A-puolella joku vähän aran kuuloinen nuori, englantia murtaen puhuva nainen on aika kova moralisti. Hän kyselee Robert Smithiltä miksi tämä juo ja miksi meikkaa niin oudolla tavalla. Smith kyllä jaksaa vastata asiallisesti ja hermostumatta. B-puolella radiotoimittaja kyselee Smithiltä juuri päättyneestä Etelä-Amerikan kiertueesta, Why Can't I Be You -singlestä ynnä muusta, ja heittää n. kolmen minuutin kohdalla niin surkean puujalkavitsin, että se saa Smithin vaikeroimaan.





 

 

1    2    3    4    5    6    7    8    9    10    11    12    13    14    15    16    17    18    19    20    21    22    23    24    25    26    27    28    29    30    31    32    33    34    35    36    37    38    39