2.9.2018

Näyttäydyin paikalla jo pari minuuttia yli klo yhdentoista, jotta ehdin kuulla Tuuli Hypénin haastattelun mahdollisimman alusta. Kiitos Tuulille eloisasta ja pirteästä esiintymisestä, häntä oli mukava kuunnella. Jalat ovat maassa tiukasti, eikä hän suhtaudu itseensä turhan vakavasti vaan harrasti Kataiston jututtamana itseironiaa.

Ostin vielä uusimman Villimmän Pohjolan, Irtioton, mutta jättäydyin pois JP Ahosen nimmarin jonottamisesta. Ikäväkseni Sinisen Jäniksen pöydässä tarjottiin pelkkää eioota, kun kyselin Bois-Mauryn tornien kolmososan perään. Se lojuukin yhä varastossa ja tulee myyntiin vasta myöhemmin.

Otsikko "Pertti Jarlan autokoulu" ei antanut odottaa monipuolista kolmen sarjakuvantekijän keskinäistä juttelua sarjakuvan tekemisen perusteista, digitaalisten keinojen kuten internetin ja Photoshopin ja muiden piirto-ohjelmien hyödyntämisestä, Adoben tavasta rahastaa häikäilemättömästi Photarin omistajia (onneksi minulla on Pirate Baysta imuroitu Photoshop, josta en maksa kellekään koskaan latiakaan) ynnä muusta mielenkiintoisesta.

Kiitos kaunis myös Jarlalle, Ilpo Koskelalle ja Kari Sihvoselle.

Nemin piirtäjä Lise Myhre oli hieno haastateltava, mutta haastattelijansa olisi saanut valmistautua paremmin. Hän myönsikin kesken kaiken, että keksi kysymyksiä sitä mukaa kun juttelu eteni, ja hyvin paljon hän turvautui lukijoiden lähettämiin kysymyksiin. Loppupuolen yleisökysymysosuus kesti melkein yhtä kauan kuin varsinainen haastattelu. Lisää vaivaannuttavuutta toivat Myhren useat kommentit, että anteeksi, en oikein ymmärtänyt kysymystä - tai sitten hän ymmärsi ne väärin. Eikä tämä johtunut Myhren englanninkielen taidosta, sillä hän puhui englantia sujuvasti.

Tiivistämön pienlehtipuolella ei tapahtunut mitään kiinnostavaa. Olin siellä pari kertaa katsomassa, mutta lähdin aina pian pois.

Myhren nimmarointijono oli myös kunnioitettavan mittainen. Tässä Peräsmiehen piirtäjä Timo Kokkila saamassa puumerkkiä Nemi-kirjaan.

Sarjakuvatoimittaja Harri Römpötti jutteli 30-vuotisesta urastaan sarjakuvapiirtäjien haastattelijana ja kertoi mainioita anekdootteja Milo Manarasta, Hugo Prattista, Will Eisneristä ja Didier Comésista. Esim. Angoulêmen sarjakuvafestivaaleilla kustantamon edustaja ei antanut Römpötille lupaa haastatella Manaraa. Hänelle sanottiin vain, että siellä on ranskalaisia toimittajia haastattelemassa, istu sinä vain hiljaa kuuntelemassa äläkä puhu mitään. No, siellä oli sitten paikalla Le Figaro -lehden toimittaja, ja heikäläiset ovat kuulemma kuuluja alkoholinkäytöstään. Kyseinen toimittaja oli aivan erityisen huonossa kunnossa, krapulassa, nuokkui tuolissaan, eikä ollut taatusti valmistautunut haastatteluun lukemalla edes yhtä Manaran sarjakuva-albumia. Toimittajan ensimmäinen kysymys eroottisista sarjiksistaan kuuluisalle Manaralle kuului: "Miten lapset suhtautuvat sinun sarjakuviisi?" Manara vääntelehti hämmentyneenä ja yritti saada jonkinlaisen vastauksen ulos suustaan. Puoliunessa ollut toimittaja huomasi, että Manara oli lopettanut puhumisen, ja luki paperilta seuraavan kysymyksen, joka sekin liittyi jollain tavalla lapsiin. Tässä vaiheessa Manara oli jo todella tuskastunut. Römpötti pelasti sitten kaiken uhallakin tilanteen esittämällä älykkään ja asiantuntevan kysymyksen, jonka hän normaalissa haastattelutilanteessa olisi säästänyt viimeiseksi, koska se oli vähän arkaluontoinen ja voisi saada haastateltavan suuttumaan - kysymys koski jollain tapaa Manaran sarjakuvien eroottisuutta ja piirtäjän vasemmistointellektualismia. Le Figaron toimittaja oli aivan hoomoilasena, mutta Manaran silmät leimahtivat innostuksesta ja hän intoutui vastaamaan pitkästi miehelle, joka selvästi tunsi taiteilijan tuotannon. Kustantamon edustaja sen sijaan hermostui ja osoitti selvästi että Römpötin tarkoitus oli vain istua hiljaa tuolissa ja kuunnella.

Eisner-juttu meni niin, että Römpötti etukäteen hermoili miten uransa alussa vielä olevan nuoren sarjakuvatoimittajan ja 80-luvun lopulla jo uransa ehtoopuolella olevan iäkkään sarjakuvataiteilijan kemiat kohtaisivat. Huoli oli turha, kemiat kohtasivat mainiosti ja Römpötti sai hyvän haastattelun aikaiseksi. Eisner halusi nähdä järvi-Suomen, ei kuitenkaan ilmasta käsin, vaan maan tasalta. Lentämistä harrastava Rauli "Taneli" Nordberg olisi voinut hyvin lennättää Eisneriä ja tarjota hänelle järviseutua ilmasta käsin, mutta Nordberg veikin miehen sitten autolla ympäriinsä ihastelemaan kauniita maisemia.

Römpötti kuvaili hyvin, miten vaikea kohde haastattelijoille julkisuutta kaihtava Hugo Pratt oli. Hän oli Angoulêmen festivaaleilla kuullut huhun, että joku oli nähnyt Prattin paikalla, ja niin sitten epätoivoisesti yritettiin löytää miestä - turhaan. Pratt oli Römpötille se suurin kala, joka livahti verkosta, ja sitten hän meni vielä kuolemaan.

Comèsista piti tehdä haastattelu, ja Römpötti kutsui tulkiksi Viivistä ja Wagnerista tutun Juba Tuomolan, joka oli asunut Ranskassa ja osasi kieltä sujuvasti. Römpötti joutuikin sitten kohtaamaan kielen tulkkaamisen yhden pahan kompastuskiven. Hän esitti kysymyksen, Juba käänsi sen tarkasti ranskaksi, ja Römpötti kuunteli innoissaan kun Comès ja muut paikalla olleet ranskalaisherrat vastasivat pitkästi ja vuolaasti ja nauroivat. Kun sitten Juban piti kertoa Römpötille mitä fransmannit vastasivat, ainoat sanat jotka hän sai suustaan olivat "kyllä", "ei" ja "ei hän oikein tiedä". Jonkin aikaa myöhemmin Juba vielä tiedusteli Römpötiltä, että mainio se Ranskan-reissu, tehtäisiinkö se uusiksi? Römpötti siihen, että en minä nyt tarvitse tulkkausapua, kiitos vaan.

Tällaisia anekdootteja oli hauska kuunnella.

Mika Lietzén puhui uutuussarjakuvastaan "Minä olen saari" ja vihjaisi, että seuraavaksi hän kyllä tekee jotain aivan toisenlaista kuin kasarinostalgiassa rypevät ja vahvasti tarinavetoiset kaksi viimeisintä albumiaan, jotain rennompaa, tässä ajassa kiinni olevaa, kevyempää, vähemmän kertovaa sarjista, joka ehkä liittyy jollain tapaa kissoihin.

Kello neljän jälkeen sopivan syrjäisessä paikassa tarjoiltiin kokeilevaa, improvisoitua jazzia elektronisella vimpaimella ja puhaltimilla.

Sää oli miellyttävän lämmin, ja eilistä aurinkoisempi. Tosin neljän aikaan alkoi taivaalla näkyä tummempia pilviä. Pyörin Lietzénin osuuden jälkeen vielä ulkosalla vähän aikaa, mutta hipsin kotiin noin 20-25 yli neljä, kun aloin huomata festivaalien lopetustunnelmaa.

1    2   3   4   5   6   7   8   9   10    11    12    13    14    15    16    17    18    19    20    21    22    23    24    25    
26    27    28    29    30    31    32    33    34    35    36    37    38    39    40    41    42    43    44    45    46    47    48    
49    50    51    52    53    54    55    56    57    58    59    60    61    62    63    64    65    66    67    68    69    70    71    
72    73    74    75    76    77    78    79    80    81    82    83    84    85    86    87    88    89    90    91    92    93    94    95