Login form

Welcome Guest!

Search

 VUODATUSSIVU



7.10.2009

Olen vilpittömästi pahoillani siitä, etten ole kyennyt päivittämään tätä rakasta sivustoani puoleen vuoteen. Tämä vuosi on ollut minulle niin helvetillinen, että kaiken maailman muut murheet ovat kuluttaneet koko henkisen kapasiteettini. Olin jo ennestään aika down, mutta se tapahtumasarja joka lähti liikkeelle viime tammikuussa on ajanut minut ihan oikeasti hulluuden partaalle.

Ei minulla ole elämässäni paljon muuta kuin vähäpalkkainen työ junasiivoojana. Työssä tutustuin somalitaustaiseen mieheen, joka oli hyvä työntekijä muutaman vuoden, mutta viime vuoden loppupuolen poissaolot ja myöhästymiset aiheuttivat hänelle potkut viime tammikuussa. Hän jutteli minulle tavaroista, joita oli tilannut / halusi tilata itselleen, mutta hän ei voinut tilata niitä suoraan kotiovelleen. Voisinko antaa oman kämppäni oven siihen tarkoitukseen? Hyvä on. Sitten hän kertoi että tilaa Englannista tietokoneita ja yrittää myydä niitä voitolla kavereilleen. Hän tarvitsi alkupääomaa, joten hän otti pikavippejä eri vippifirmoista minun nimelläni - lupasi maksaa takaisin. En kai koskaan ymmärrä miksi suostuin.

Vippejä otettiin yhä enemmän, tietokonelaatikoita tupsahti ovelleni yhä enemmän, otettiin 4000 euron laina, vippilaskuja tuli yhä enemmän... olin aivan paniikissa ja aloin epäillä ettei se kaveri maksakaan mitään takaisin vaikka kivenkovaan niin väittikin. Toukokuussa laitoin rahahanat kiinni, ja siitä lähtien olen käyttänyt palkkani kokonaisuudessaan velkojen lyhentämiseen. Yli 7000 euron velka on pienentynyt 5000:een. Pulloja keräämällä olen saanut aina sen verran ruokarahaa kokoon etten ole nälkää tarvinnut nähdä.

En halua tässä ainakaan vielä kertoa sen yksityiskohtaisemmin kaikkea mitä on tapahtunut. En taida kertoakaan. Koko totuus on liian kauhea kerrottavaksi.

4.11. on vuorossa oikeudenkäynti jossa se somali on syytettynä, minä olen vastaaja. Syyttäjä vaatii minulle vähintään lieviä sakkoja, enimmillään kuukauden ehdollista. Olen täysin kauhuissani. Henkisesti lopussa. En minä ole rikollinen. Olen tietämätön ja rajattoman hyväuskoinen ihminen joka on vedetty mukaan rikokseen. En minä kestä oikeudenkäyntejä. Pimahdan siellä oikeussalissa lopullisesti. Keikun jo nyt rajalla.

En ole pystynyt piirtämään mitään moneen kuukauteen. Luomisvoimani on täysin mennyttä näiden sotkujen ja rahavaikeuksien takia.

Pahinta on, etten pysty enää ikinä luottamaan ihmisiin. En keneenkään. Olen jo muutenkin erakkoluonne, ja nyt erakoidun sitten entisestäni.

Tämän kuun viimeisenä päivänä meidät työntekijät potkitaan pellolle tai siirretään muihin siivoustehtäviin, ja junasiivous annetaan toisen firman tehtäväksi. Kilpailutusta, nääs. Toinen firma esitti halvemman tarjouksen. Minä alan ehkä toimistosiivoojaksi. Oikeudenkäynti osuu samaan aikaan. Miten kestän? Miten käy?


8.10.2009

Jumalauta, koko ikäni olen elänyt pienellä palkalla. Näillä pikkutuloilla olen tyytynyt vaatimattomaan, yksinkertaiseen elämään, ja ollut onnellinen sillä tavoin. En ole koskaan tarvinnut paljoa elämiseen. En perhettä, autoa, kesämökkiä, hienoja tavaroita, isoa asuntoa. Mitä moisilla tekisin? Tekisivät elämäni vain mutkikkaaksi. Olen kuitenkin keräillyt kaikkea mahdollista. Sarjakuvia, elokuvia, levyjä. Kaikki mitä olen työllä tienannut on mennyt näihin keräilyjuttuihin. Tammikuussa olin viimein siinä pisteessä, että kaikki keräilyni oli kerätty. Vanhoja suomirock-levyjä tykkään vielä haalia, mutta siinä se. Olin siis viime tammikuussa vihdoinkin siinä pisteessä, että ylimääräiset rahareiät olin saanut tukittua. Saatoin vihdoinkin ruveta keräämään pankkitililleni pesämunaa, ylimääräistä rahaa tulevaisuutta ja eläkepäiviä varten. Sitten tuli tämä somali ja sotki minut mukaan omiin bisneksiinsä.

Nyt on siis 5000 euron velkataakka, kuukauden päästä oikeudenkäynti jossa joudun osaltani vastaamaan rikoksesta johon olen tietämättäni sotkeutunut, ja henkisesti olen jo aivan romahtamaisillani.

Kukaan ei tiedä. En voi kertoa kellekään. Mitä ihmiset sanoisivat? Lähipiiri hylkäisi minut. Saisinko enää edes töitä?

Helmi-maaliskuussa jouduin ottamaan viiden viikon loman töistä, koska käytökseni oli mennyt huolestuttavaksi. Hah, käyttäytymiseni töissä ja vapaa-ajallakin on ollut huolestuttavaa koko tämän vuoden. Olen varmaan rikkonut ennätykset siinä, miten huonosti voi käyttäytyä töissä saamatta potkuja.

Ensi kuussa alan kai kouluttautua toimistosiivoojaksi - tai ellei se käy, siivoan vetureita tai teen junanvaunuissa suurpesuja. Mitä vain, kunhan palkanjuoksu jatkuu ja saan velkojani lyhennettyä. GE Money Oy:n myöntämä 4000 euron laina josta on tonni maksettu, sitten Visa- ja Ykkösbonus Mastercard-velkoja rahoista jotka olen joutunut ottamaan ko. korteilla luotolla jotta olen saanut velkoja maksettua silloin kun palkka ei ole riittänyt.

Sukulaiset eivät tiedä mitään. En minä pahemmin heitä näekään. En voi tavata, en voi antaa heidän nähdä millaisessa henkisessä kunnossa olen. Silloin kun asiat ovat olleet hyvin elämässäni, olen mielelläni tapaillut heitä. Heidän pitäisi huolestua elleivät kuule minusta pitkään aikaan, sillä se on merkki siitä, että elämäni on poissa raiteiltaan.

Ei tämä nettiin kirjoittelu ole minulle mitään uutta. Olen kirjoittanut Lemon64-sivustolle kommentteja tietokonepeleistä, Aku Ankka-taskarien tietokantaan kommentteja taskukirjojen tarinoista, Amazon.com:iin muutaman levyarvostelun, IMDb:hen muutaman elokuva-arvostelun... Minulla oli puolentoista vuoden ajan oma englanninkielinen blogikin, mutta jouduin poistamaan sen viime toukokuussa. Toisaalta en edes ollut henkisesti enää siinä kunnossa, että olisin kyennyt blogia jatkamaan. Pikavippien takaisinmaksu ja 4000 euron lainan lyhentäminen ovat vieneet minulta käteisvarat ja melkein henkisen hyvinvoinninkin.

Vapaa-ajan istun kotiini linnoittautuneena. Ainoa paikka, jossa koen olevani turvassa maailman pahuudelta. Tosin ei täällä kotonakaan enää aina hauskaa ole. Täällä aloitettiin vähän aikaa sitten parvekeremontti, joka kestää joulukuun alkuun asti. Tekevät työtä arkisin aamukahdeksasta kello 18:aan, ja vielä lauantaitkin aikovat pauhata. Helvetinmoista poran meteliä. Silloin kun minulla on töissä aamuvuoro, säästyn yleensä siitä. Tänään ei ollut.

Soittelen kotona levyjä jatkuvalla syötöllä. Levykokoelmani (524 LP-levyä, 420 CD:tä, 223 vinyylisingleä ja varmaan pitkälti yli tuhat CD-R:ää) on ainoa asia josta olen elämässäni ylpeä. Sidi & Hermottomat, St. Petersaari, Kari Peitsamo, Cumulus sekä Ohio Players-, Pointer Sisters- ja Chuck Berry-kokoelmani tuovat lohtua. Puhumattakaan vinyylihyllyni lukemattomista vanhoista levyistä, joiden esittäjistä harva on koskaan kuullutkaan.

Vaikka väliäkö millään? Ensi kuun alussa minua ei enää ole. Tapan itseni. Mietin jo mikä olisi paras keino - hukuttautua jokeen vai hypätä sillalta junan tai auton eteen...


9.10.2009

Yritin saada itselleni oikeusavustajan, ja onnistuin. Tapaan hänet 20. päivä.


11.10.2009

Haluaisin vain jättää jonkin merkin itsestäni tähän maailmaan. Tehdä jotain josta minut muistetaan. Saada edes jotain mainetta sarjakuvantekijänä. Olen ties kuinka monta vuotta suunnitellut 7-osaista albumisarjaa nimeltä "Naavametsäläiset". Se kertoo metsäneläimistä, jotka elävät omaan metsätilkkuunsa eristäytyneinä maailmassa, jossa ihmiset vihaavat eläimiä. Ihmiset ovat karkottaneet kaikki eläimet keskuudestaan, ja syövät lähinnä kasvisruokaa. Lihaakin syödään, mutta se on harvinaisempaa. Muutamat ammattimaiset metsästäjät, joilla ainoina on lupa metsissä oleiluun, tappavat eläimiä harvojen lihakauppojen tarpeisiin. Jokaisessa albumissa on eri eläin pääosassa. Ensimmäisessä tarinassa "Sininauhainen riipus" nuori, epävarma mutta tiukan paikan tullen neuvokas kettu etsii kadonnutta tyttöystäväänsä ihmisten parista yrittäen parhaansa mukaan pysyä naamioituneena ja piilossa. Kun ihmiset kuitenkin saavat tietää että kettu liikuskelee heidän keskuudessaan, tehtävä muuttuu todella vaaralliseksi. Tyttöketun katoamisen takaa paljastuu outo juoni, jonka takana on mitä ilmeisimmin...

Toinen tarina, "Hypokriton", kertoo metsän ja ihmisten maailman erottavassa lahdessa elävästä oudosta merieläimestä, joka löytää merenalaisen kaupungin ja saa tietää olevansa kaukaista sukua sen asukkaiden kanssa. Asukkaat tässä nimettömässä kaupungissa ottavat etäisen lajiserkkunsa innolla vastaan ja tutustuttavat hänet kulttuuriin ja historiaan. Ennen pitkää uudet velvollisuudet kuitenkin muuttavat merieläimen elämän huonompaan suuntaan, ja vielä pahemmiksi asiat muuttuvat, kun tulokas saa selville kaupungin hirveän salaisuuden. Kaupungin valtaapitävät paljastuvatkin kaksinaamaisiksi tyranneiksi. Tämä tarina sisältää raivokasta yhteiskuntakritiikkiä.

Kolmas tarina, työnimeltään "Mutatoitunut metsä", huolta aiheuttaa Naavametsän outo sairaus. Puut ja kasvit menettävät lehtensä, vääntyvät luonnottomiksi ja kivettyvät. Paljastuu, että asialla on kolme avaruusoliota jotka ovat laskeutuneet metsän liepeille ja halunneet muuttaa metsän samanlaiseksi kuin kotiplaneetallaan viihtyäkseen siellä. Ennen pitkää saadaan tietää olioista ja heidän planeetastaan muitakin asioita, jotka eivät ole itse olioillekaan aina kovin miellyttäviä.

Neljäs tarina kaipaa vielä työstämistä. Öiset kovat äänet Naavametsässä häiritsevät eläinten yöunta, ja pöllöä pyydetään selvittämään asia. Kukaan ei kuitenkaan tiedä, että pöllöllä on itselläänkin salaisuuksia, joista osa liittyy öisiin ääniin.

Viides tarina, työnimeltään "Linnun elämää", kertoo linnusta joka ei halua elää kuten lajitoverinsa. Hän kammoaa etelään muuttoa ja etsii itselleen oravankolon talvehtiakseen siellä. Hän järjestää itselleen mukavan, helpon elämän, joka ei saa ymmärrystä muilta linnuilta - varsinkaan naarailta. Poikamiehen elämä menee sekaisin, kun lintu sekaantuu karhujen ja ilvesten välisiin riitoihin ja järjestää itselleen vain lisää ongelmia yrittäessään sovitella näiden eläinten kiistoja.

Kuudes tarina kertoo henkilökohtaisten ongelmien piinaamasta kontiaisesta, mutta syventää myös albumisarjan muita teemoja. Esimerkiksi ihmisten hylkäämät lemmikit - kissat ja koirat - elävät metsässä yrittäen tulla jotenkin toimeen. Koirat kärsivät rodunjalostuksen sekä ihmisten sääntöjen ja käskytyksen takia psykooseista ja neurooseista eivätkä selviä metsänelämästä ilman muiden eläinten apua. Kissat ovat vähän omavaraisempia, mutta eivät paljoa tasapainoisempia. Muut eläimet auttavat auliisti, mutta kokevat tulokkaat pakostakin riippakivinä.

Viimeisessä albumissa eläimet ja ihmiset joutuvat yhdistämään voimansa pysäyttääkseen metsää uhkaavan saastepilven.

"Naavametsäläisten" lisäksi mielessäni on pari muuta albumisarjaa. Aion herättää uudelleen henkiin "Olavi, etsivä"-sarjani, jota piirsin 13 albumin verran vuosina 1987-1988, ja vielä luonnostelin 14. albumin vuosia myöhemmin.

Viimeinen projektini olisi sitten 7 albumin mittainen "Tsirps", josta tulisi jotain todella uutta, ainutlaatuista ja hämmästyttävää. Tarinoita olen tähänkin suunnitellut aika pitkälle. Yksi perustuu näkemääni uneen, viimeiseksi ajattelemaani tarinaa "Electroglide" aloittelin monta vuotta sitten irrallisena sarjakuvana, mutta jaksoin piirtää vain kaksi sivua. "Tsirps" on samoin vanha hahmo, tein 90-luvun alussa muutaman sivun sarjan, joka kuitenkin toimii ainoastaan pintaraapaisuna hahmoon. Oikea tarina se ei ole.

Yksi projekti on sitten romaani, Tolkien-tyylinen fantasiajuttu, jossa on kuitenkin uusiakin ideoita.

Kun oma elämäni on rempallaan, en saa mitään väkerrettyä paperille. Muutenkin vapaa-aikani on ollut täynnä kaikenlaista puuhaa. Jotain olen saanut tänäkin vuonna tehdyksi. Vanhat, itse äänittämäni c-kasetit olen saanut siirrettyä cd-muotoon. Kaikki kaseteilla olleet kappaleet, jotka olen pystynyt haalimaan jostain, olen polttanut levyille cd-tasoisina. Muut olen kopioinut suoraan kaseteilta. Samoin vanhat VHS-kasettini on nyt siirretty DVD-R-levyille - lukuunottamatta yhtä ostettua kasettia, jossa on kopiosuojaus. En saa hankittua siinä olevaa elokuvaa millään muilla keinoilla. No, saahan sen tilattua DVD:nä vaikka netin kautta, mutta kun ei ole käyttörahaa. Leffa on uploadattu nettiinkin ilmaiseksi ladattavaksi, mutta RAR-tiedostopaketti on viallinen eikä elokuvatiedostoa saa sieltä irrotettua. Olkoon sitten, yksi VHS-elokuva jää hyllylleni. Eihän se paha juttu ole. Videonauhuri toimii hyvin.

Tässä sitten istun kotonani ja kuuntelen Cumulus-vinyylejäni. Tykkään rockista, mutta kun olen masentunut ja on ongelmia, en jaksa sitä paljoa kuunnella, vaan suosin kauniimpaa musiikkia. Se rauhoittaa ja muistuttaa minua siitä, että tässä kovassa maailmassa on jotain kaunistakin. Vaikka sitten musiikki, jos ei muuta. Sitten juon teetä ja syön voileipiä. Jokailtainen teehetki on minulle päivän kohokohta. Kahvia en ole koskaan juonut enkä juo. Sen tuoksu ei houkuttele. Vaikka Suomi onkin kahvihullujen maa.

En tykkää käydä missään. Inhoan tupakansavua, kapakoita, tanssipaikkoja, meluisia paikkoja. Haluan olla vain kotona. Tästä 26 neliön yksiöstä olen luonut itselleni niin virikerikkaan paikan, etten viihdy täysillä missään muualla. Täällä on maailmankirjallisuuden klassikoita hyllyllä, älytön määrä musiikkia, kaksi tietokonetta (vanha 40 Gt:n ja uusi 500 Gt:n kone), sarjakuvia, Kari Suomalaisen pilapiirroskirjojen kokelma, omat rahakokoelmani, valokuva-albumini, käsin kirjoittamani suomalaisten ja ulkomaisten elokuvaohjaajien ja näyttelijöiden filmografiat, sarjakuva- ja tietokonelehtikokoelmat (Ruutu, Nonstop, Pahkasika, MAD, Suomen MAD, Suomalainen MAD, Tapiiri, Mikrobitti, Sarjis (se Veikko "Joonas" Savolaisen 70-luvun alussa toimittama), Kutka, Jymy, Huuli, Kannus, Pumpsis, Sladdi, Gary Larson, Karvinen - vanhaa Suosikkia ja Soundiakin vinot pinot), tietokirjoja, eri kielten sanakirjoja... Kotiin tuleva Hesari ja töissä lukemani iltapäivälehdet pitävät minut ajan tasalla. Tilanpuute vaivaa, mutta ei haittaa liiaksi.

Telkkaria en katso, radiota en kuuntele paitsi YLE Areenasta musiikkiohjelmia mikäli niissä on soitettu jotain mielenkiintoisia biisejä. Minne ja miksi minä kotoani lähtisin?

Kun rahaa oli, olin innokas harrastelijavalokuvaaja. Kiersin pääkaupunkiseutua ja otin maisema- ja luontokuvia. Rakastan luontoa, ja asun onneksi kaupunginosassa jossa vihreää riittää ja kulkuyhteydet ovat täydelliset. Junalla pääsen minne vain. Kiersin kuitenkin lähinnä pyörällä silloin kun kuvausreissuja oli. Voisin melkein sanoa, että viihdyn paremmin eläinten kuin ihmisten parissa, mutta liioitteluahan se olisi.

Viime kesä meni minulta täysin ohi, kun olin henkisesti huonossa kunnossa ja makselin sen somalin minulle jättämiä velkoja, ja nyhjötin kotona. Hyvä kun jaksoin töissä käydä.


12.10.2009

Yksin on mukava elää. Ei tarvitse olla ja toimia kenenkään muun ehdoilla. Voin tehdä mitä ja milloin huvittaa, eikä kukaan ole työntämässä minulle velvollisuuksia ja vastuuta. Ei häiritse minua omilla jutuillaan. "Ei kahleita" - se on mottoni. Ihmisillä on ties mitä paheita, minä olen melkein luopunut ainoastani eli karkinsyönnistä. Suklaasta ja salmiakista en luovu, muuten elän terveellisesti enkä pilaa hampaitani enempää kuin mitä jo olen pilannut. Hammasremontti olisi paikallaan, reikien paikkaus ja sitten valkaisu. Vaan millä rahalla?

Terveyteni on loistava. Tunnen itseni etuoikeutetuksi kun ei ole sairauksia, allergioita, astmaa... Flunssa pari vuodessa, ja nekin ovat ohi muutamassa päivässä. Luja luusto, korkea kipukynnys, hyvä kivunsietokyky auttavat myös. Maitoa kannattaa juoda koko ikänsä, se on hyvää ja lujittaa luita. Hyvät geenit auttavat myös. Aineenvaihdunta jonka perin isältä pitää minut 65 kilossa vaikka söisin kuin hevonen. Kymmenen lisäkiloa tosin ei olisi pahitteeksi, mutta miten ne muka onnistuisin saamaan? En mitenkään.

Jalat - parhaat ruumiinosani. Olen pyöräillyt ja kävellyt 35 vuoden aikana enemmän kuin monet koko elämänsä aikana ja saanut paksut, lihaksikkaat reidet. Kävellä jaksan lähes loputtomiin väsymättä, mutta juoksijaksi minusta ei ole. Jos lähden juoksuun, hengästyn heti. Mutta eihän sitä juosta tarvitsekaan. Esimerkiksi metsässä samoilu on hauskempaa.

Toivottavasti tämä koneella istuskelu ei verota näkökykyäni - näyttäisin kauhealta silmälaseissa.

Herkistyn kun silmäilen vanhoja valokuva-albumeja. Lapsuusmuistot ovat vissiin ravuille tärkeitä, ja minulla niitä riittää.

Graafisen suunnittelun opinnot Vantaan ammattiopisto VARIAssa Hiekkaharjulla vuosina 2006-2008 olivat mukavia. Tapasin Tarmo "Mämmilä" Koiviston pojan Topin, joka myös satunnaisesti kävi siellä oppimassa. Sain hänen kauttaan Tarmo K:n omistuskirjoitukset neljään ensimmäiseen Mämmilä-albumiin. Neljäs albumi on vieläpä vuoden 1984 ensipainos, se omistuskirjoituksella saattaa hyvinkin olla jonkin arvoinen.

Muista kotimaisista luen B. Virtasta (ei parhaimmillaan enää muutamaan vuoteen, sarja on väljähtynyt), Jasso-kissaa (nyt liiaksi lastensarja, ei jaksa enää kerätä) sekä Janssonien piirtämiä Muumeja. Ulkomaisia suosikkeja ovat tavanomaisista Lucky Luke, Niilo Pielinen, Asterix ja Tintti. Omaperäisemmistä Joakim Pirinen, Arne Anka, Marine, Nyrok City, Clifton (brittiläinen salainen agentti) ja Berkeley Breathedin Bloom County. Arne Anka viehättää graafisella toteutuksellaan. Noin minäkin haluaisin piirtää! Mutta jututkin ovat hauskoja. Frank Cho'n "Turvatarha" - köyhää huumoria, mutta piirrostyö vaikuttavaa. Kaksi albumia ilmestynyt suomeksi, hankin molemmat nimenomaan piirrosjäljen vuoksi, en muuten. Bloom County sortui usein huumorin väkinäisyyteen sekä amerikkalaisten strippisarjojen helmasynteihin, kuten yksitoikkoiseen visuaaliseen suunnitteluun. Parhaimmillaan kuitenkin vaikuttavaa työtä niin jutuiltaan kuin piirrostyöltäänkin.

Marine kolahti 80-luvulla, Corteggianin ja Tranchandin luomus ilmestyi suomeksi neljän albumin verran. Kyseessä oli kuitenkin jatkuvajuoninen kokonaisuus, ja kun loput viisi tarinaa jäivät suomeksi julkaisematta, oli se minulle harmistuksen aihe. En saanut tietää miten tämän vuosisatoja sitten eläneen ranskalaisen orpotytön seikkailut jatkuivat. No, Apu-lehti julkaisi kuudennen tarinan ("Les lutins de Morleroc") sivuillaan 80- ja 90-lukujen taitteessa, mutta se ei paljoa lohduttanut. Lopulta päätin tilata viimeiset viisi albumia tuoreina, kovakantisina uusintapainoksina netin kautta. Ranskaksi, kun niitä ei muilla kielillä ole saatavilla. Täytin netissä ranskankielisen tilauslomakkeen, mihin heikko kielitaitoni onneksi riitti. Nyt nuo viisi kovakantista albumia ovat sarjishyllyni rakkaimpia aarteita, ja ymmärrän sen verran että pysyn juonista kärryillä. Tasoltaan Marinen seikkailut vaihtelevat kovasti, järjestysnumeroltaan parilliset albumit ovat hyviä, parittomat eivät niinkään. Kahdeksas tarina ("La princesse engloutie") on huikea merenalainen seikkailu, jossa Marine tippuu laivalta myrskyn aikana ja vajoaa merenpohjaan, jossa hän kokee huiman seikkailun puhuvien merenelävien parissa. Viholliset ovat mieleenpainuvia, hukkuneiden merirosvojen eläviä luurankoja. Yhdeksännessä tarinassa ("Les demoiselles du Québec") harmittaa, ettei Marinen saagaa saateta minkäänlaiseen päätökseen. Arkkiviholliset jätetään Amerikan maaperälle, mutta Marine, Tafia ja Tabasco jatkavat purjehtimista maailman merillä, mikä antaa ymmärtää, että Marine kokee tämän jälkeen vielä lisää seikkailuja. Niitä ei ole kuitenkaan kerrottu. Tarina jää toistamaan vanhoja vitsejä ja teemoja, eikä pääty grande finaleen vaan mahalaskuun.

Kaikki vain lukevat sitä Aku Ankkaa. Olen mielessäni usein verrannut Akuja voikukkaan. Kaunis katsella ja tuo väriä ympäristöön, mutta leviää joka paikkaan, valtaa tilaa muilta eikä sitä saa millään kitketyksi pois - eikä omaa paljoa arvoa. On minulla 79 ensimmäistä taskaria ullakkovarastossa ja kämpässä muutama albumi (Barksin juttuja sekä loistava "Grand Canyonin kuohuissa"), se riittää. Sellainen ylituotanto mitä Aku Ankan kanssa harrastetaan on täysin järjetöntä. Keräileekö joku todella kaikki sarjat jotka maailmalle putkahtavat? Sitten vielä niin pahuksen kliinistä ja särmätöntä.

Eipä ole tullut ketään uutta suomalaista tekijää joka räjäyttäisi tajuntani. Jarkko Vehniäinen tuntui aluksi lupaavalta nimeltä, mutta nyt hän on jämähtänyt Suosikkiin tehtyihin tosi-tv-parodioihin ja julkkiskarikatyyreihin. Vehniäisen uskonnolliset jutut myös vähän etovat minunlaistani ateistia. Erosin kirkosta kaksi vuotta sitten, mitä en ole koskaan kellekään kertonut.

Jarlan "Fingerpori" on raikkaan rasvaista huumoria, kielivitsailua vain on liikaa. Jostain syystä vain Hymyn "Puuta heinää" saa täyden hyväksyntäni pelkkään verbaalihuumoriin keskittyvänä sarjana.

Hitto, Tilsa meinasi unohtua. Mies on jaksanut ylläpitää jonkinlaista tasoa absurdin huumorin saralla vielä viimekin aikoina, mutta valopilkut ovat jääneet yhä harvemmiksi. Ihmettelen kuinka kauan ne vielä jaksavat sen "Sekametsä"-sarjan kanssa? Sarjalla olisi kaikki mahdollisuudet olla Suomen vastine Walt Kellyn "Pogolle", mutta kaikki mahikset on hukattu. Jonkin aikaa jaksoin kerätä strippejä, toivoen että jutut vielä lähtisivät lentoon, mutta ei. Sarja on juuttunut omaan tylsään, pysähtyneeseen maailmaansa, sen sijaan että harrastettaisiin nokkelaa piilokriittistä kommentointia ajankohtaisista ilmiöistä tai temmattaisiin hahmot edes huimiin seikkailuihin jotka jatkuisivat viikosta toiseen. Esimerkiksi Uunilintu ja Camilla matkalla etelään talvehtimaan - miten olisi?

Toivon, että Tilsa jaksaisi vielä räväyttää. Vaikka jollain isolla Eikka Etevä-projektilla.


13.10.2009

Mitenkähän tätini mahtaa voida? Isän veljen leski on ainoa elossa oleva sukulaiseni isän puolelta. Isä kuoli 1992 tupakasta johtuneeseen imusolmukesyöpään, hänen veljensä 1991 ja tämän ainoa poika 2000. Serkkuparka kärsi teinivuosina lukuisista allergioista. En tiedä miten kaikki tapahtui, mutta jotenkin serkkuni vammautui henkisesti ja muuttui pysyvästi sairaalan vuodepotilaaksi. Oli 42 kun kuoli.

Tätini on joskus auttanut minua rahallisesti, silloin harvoin kun olen kehdannut pyytää apua. Olen aina pyrkinyt hoitamaan itse omat ongelmani, ja aina saanutkin ne hoidettua. Avun pyytämiseen on kynnys, jota en aina saa ylitettyä. En ole kuukausiin ollut tätiini yhteydessä. Hän asuu palvelutalossa, ja vaikka hän on korkeasta iästään huolimatta ollut aina hämmästyttävän terävä, aistit hyvät, ja hyvä liikkumaan, alkavat vuodet jo verottaa häntäkin. En ole voinut ottaa yhteyttä, minulla on liikaa murhetta, liian hauras psyyke, ja liian kauheita ongelmia jotta voisin edes vihjaista niistä.


15.10.2009

Kotkan Mussalossa asuva enoni soitti taas hiljattain ja kyseli kuulumisia, ja sitä onko mielessä jotain bändien konsertteja joita kiinnostaisi mennä katsomaan. Jokin aika sitten hän vei minut syömään hienoon ravintolaan täällä Helsingissä, ja otti puheeksi että voisi viedä jollekin rock-keikalle jos kiinnostaa. Enpä tiedä, Kari Peitsamon näkisin mielelläni livenä, mutta en oikein innostu noista. Kivaa on ollut nähdä Hartwall Areenalla Mark Knopfler, Roger Waters ja Hector (jäähyväiskonsertti), mutta kun kuuntelen vain vanhaa musiikkia. Jos voisin mennä aikakoneella 70-luvulle ja sitten ruveta ravaamaan bändejä katsomassa... Oikeastaan raha-avustustahan minä tarvitsen.

Onneksi minulla on hyvät sukulaiset. Vaikka harvoin pidän yhteyttä, rakastan heitä. Olen syntynyt onnelliseen sukuun, jolla on asiat hyvin. Minä vain olen epäonnistunut. Haluaisin tehdä käyttäytymiselläni selväksi, miten kärsin henkisesti, mutta se on vaikeaa, koska viihdyn sukulaisteni seurassa. Kuitenkaan en halua heidän tietävän, miten pahassa jamassa olen. Hankala tilanne.

Minulla oli jo koulussa erittäin hyvä ja laaja yleissivistys (vaikka olinkin keskinkertainen oppilas). Tiedän hyvin monesta asiasta vähän ja joistakin asioista paljon. Kaikenlainen nippelitieto tarttuu päähäni kuin liima. Aivoni käyvät kuumina koko ajan, taukoamaton, levoton virta musiikkia, muistikuvia, pätkiä lukemistani teksteistä, näkemiäni asioita, ajatusleikkejä, omia mietteitä, murheita, odotuksia, yksityiskohtia asioista joita teen, suunnitelmia asioista joita haluan tehdä jnpp. Hillitön kuhina. Ei ihme, että olen joskus hajamielisen oloinen, kun unohdun oman pääni hallitun kaaoksen sisälle. Minulla on hyvä numeromuisti ja päässälaskutaito, ja ratkon aika hyvin ristikoita ja piilosanoja. Silti nämä ominaisuudet eivät ole auttaneet minua eteenpäin elämässäni. Olen suorastaan lahjakkaasti pitänyt kaikkia kynttilöitäni vakan alla.

Ei taida olla yhtään ammattia, jossa tarvitsisin vain niitä asioita joita osaan. On monta ammattia, joiden kohdalla täyttäisin osan vaatimuksista, muttei yhtään jonka toimenkuvaan sopisin täysin.

Minulle on sanottu, että kun hymyilen, on aivan kuin valot syttyisivät huoneeseen. Valitettavasti olen kadottanut tuon sädehtivän hymyni. Varsinkaan tämän vuoden aikana en ole hymyillyt saati nauranut juuri ollenkaan. Niin matalalla olen ollut. Olen nähnyt elämäni aikana liian paljon asioita, lukenut ja saanut tietää liikaa. Enää ei ole mitään mikä pystyisi järkyttämään minua. Huonotkin uutiset Suomesta ja maailmalta jättävät minut täysin kylmäksi. Olen läpikotaisin kyynistynyt. Mikään ei enää tunnu miltään.



5.11.2009


Kello on 5:18 aamuyöllä kun kirjoitan tätä. Viimeiset työvuoroni ennen potkuja olivat yövuoroja enkä ole vieläkään saanut unirytmiä korjatuksi.

40 päiväsakkoa tuli. 400 euroa. Lisäksi oikeusavustajan palkkio, korkeintaan 300 euroa ehkä. Huonomminkin olisi voinut käydä. Mieli on helpottunut mutta hyvin väsynyt. Kaipaan lepoa ja paljon.

Samalla on syvä huoli siitä miten saan kaiken maksetuksi. Monta sataa euroa lisää maksettavaa. Olen työtön ja saan tässä kuussa viimeiset palkat. Pyrin SOL:ille töihin, lähetin työhakemuksen netissä. 10.11. on työhaastattelu ISS:lle jostain toimistosiivoushommasta. Oikeusavustajani ehdotti että hakisin graafisen suunnittelun töitä, vaikka työvoimatoimiston väen avustuksella hankittua ilmaistyötä ellei muuta - tulisi kunnon perehdytystä alalle. Voisi kuulemma tärpätä nyt kun lama alkaa hellittää (alkaako?).

En tiedä tulevasta siis mitään. En jaksa paljoa. Yritän silti.



6.11.2009

Mieli paranee pikkuhiljaa. Saan muhkeat erorahat, saan ehkä vuokran, oikeuskulut, velkalyhennykset ja laskut maksettua.

Soitin tädilleni eilen. Huonohko kunto on muuttunut paremmaksi ja mieli tuntui olevan hyvä. Hän oli sodan aikaan lottana ja hän saa hyvän sotaveteraanieläkkeen, mutta en minä kehtaa häneltä raha-apua enää pyytää. Antakoon jos itse saa päähänsä antaa. Mielelläni kävisin kuitenkin häntä tapaamassa.

Se alkaa taas. Nimittäin "guestbookin" pommittaminen venäjänkielisillä viesteillä, joiden ainoa tarkoitus on puffata jotain .ru-sivustoa. Olen jo aiemmin poistanut niitä aika läjän, katsotaan miten paljon niitä nyt tulee. Viestittäisivät edes jollain ymmärrettävällä kielellä. Kirjoittaisivat vaikka ranskaksi, saksaksi, italiaksi tai espanjaksi, siitäkin ymmärtäisin jotain.



8.11.2009

Miksi ihmiset kammoksuvat ja vihaavat sotia, mutta ihailevat veteraaneja, jotka ovat saaneet kosolti mitaleja sankariteoistaan?


9.11.2009

Sain töitä! Junasiivouksesta soitettiin. Se uusi firma ottaa minut töihin. Aloitan huomenaamulla. Tästä noustaan.


13.11.2009

Nyt on jonkin uutuuselokuvan takia taas ollut puhetta mayojen ennustuksesta, että maailmanloppu koittaisi 20.12.2012.

En usko maailmanloppuun. Kyllä maapallo hoitaa ensin kaikki ihmiset pois päiviltä, ja katsoo sitten tarvitseeko mitään muuta tuhota. Ellei muuta hävitettävää löydy, maapallo aloittaa ihmisen aiheuttamien tuhojen korjaamisen.



15.11.2009

Töissä menee hyvin. Työkaverit ovat tosin näköjään kaikki ulkomaalaistaustaisia, ja minä tunnen itseni ulkopuoliseksi. Oloni on töissä vähän epätodellinen. Ei suurta väliä, kunhan on töitä. Taidan pystyä taas pitkästä aikaa nauttimaan junien siivouksesta. Olen sentään ammattilainen siinä, se saa oloni hyväksi. Makselen velkoja takaisin minkä kykenen, mieliala on korkealla, mutta henkisesti tarvitsen lepoa ja rauhallista elämää ilman tapahtumia. Koko tämä vuosi on ollut helvetillinen enkä tästä toivu ihan parissa kuukaudessa. Yhteenkään ihmiseen en pysty enää luottamaan, miehet ovat huijanneet ja käyttäneet häikäilemättömästi hyväkseen, naiset vain käyttäneet hyväkseen. En päästä enää ketään lähelleni.

Kohta kykenen taas piirtämään.


16.11.2009

Ihanaa kun elämäni on palannut taas melkein normaaliksi. Rock-musiikki maistuu taas. Stiff Little Fingersin varhaistuotanto. Kunnon vanhanajan punkkia. Korvat nauttivat.

Nautiskelen teetä. Joka päivän kohokohta. Kahvia en ole koskaan maistanut. Isän kahvi-innostus ei tarttunut minuun. Haluaisin siirtyä taas käyttämään irtoteetä ja kokeilla eri hienoja teelaatuja. Luin että itämaissa tarjotaan teen kanssa kuivattuja hedelmiä ja pähkinöitä, sitä olisi kiva kokeilla. Rahapulan takia on kuitenkin tyydyttävä halpaan pussiteehen sadan pussin paketeissa. Kunpa löytäisin intiaanisokeria jostain. Tätini käyttää sitä, tai ainakin käytti. Hakaniemellä on pikkufirma, joka maahantuo sitä, mutten tiedä, onko se lopettanut moisen. Jotain sellaista taisi olla ilmassa. Tätini tilasi minullekin aina silloin tällöin usean kilon pussillisen intiaanisokeria. Mitenkähän saisin sitä hankittua jostain?

Hetkinen, netissä kauppaa ainakin pari liikettä intiaanisokeria. Voisi harkita jonkin ajan päästä kun rahaa alkaa jäädä vähän yli.

10.11. tililläni oli yli 2000 euroa. Nyt enää 95. Niin paljon eri maksuja tuli maksettaviksi. Tässä kuussa ei kuitenkaan pitäisi tulla enää mitään laskuja tai karhukirjeitä. Veronpalautuksia saan tavallista vähemmän, vain hieman alle 300 euroa. Aiempina vuosina on tullut takaisin enemmän. Ensimmäinen palkka uudesta työstä tulee 10.12. Siitä lähtee vuokra heti ensimmäiseksi, sitten Ykkösbonus-Mastercardin velanlyhennys. Yritän lyhentää sitä 300 eurolla, niin jäljelle jäisi ehkä 900. Loppukuussa mahdollisesti kännykkälasku, joka minulla on aina minimaalinen, kun en juuri soittele enkä tekstaile kellekään. Sitten vielä GE Money Oy:n velan lyhennys, 200 euroa. Sen jälkeen velkani olisi pienentynyt 3500 euroon.


22.11.2009

Syy siihen miksi viime vuoden tammikuussa masennuin, oli se, etten tuntenut saavuttaneeni elämässäni yhtään mitään. Kämppäni oli äitini hankkima, huonekalut olivat vanhempieni varastossa ollutta ylijäämäkamaa, työpaikat ja koulutukset ovat menneet poskelleen ja nyt joudun tyytymään vaatimattomaan junasiivoojan työhön. Sarjakuvaharrastukseni ei ole johtanut mihinkään. Olen kuitenkin jo 35, tässä iässä pitäisi olla jo jotain saavutettuna.

Onneksi on vapaa poikamieselämä. Siitä en luovu. Nyt otan tästä lähin rauhallisesti, nautin levykokoelmastani, pidän kiinni työpaikastani, ja siinä onkin kaikki mitä tarvitsen. Kyllä minä lähipiirini hienoissa, isoissa asunnoissa vieraillessani mietin, että kiva olisi asua tällaisessa asunnossa itsekin. Mutta mitä siitä hyötyisin? Mitä järkeä siinä olisi? En minä välitä isosta kämpästä, minullahan on vain itseni. 26 neliön yksiö on aina riittänyt minulle hyvin. Se on vieläpä parhaassa mahdollisessa paikassa, lähellä on kolme kauppaa, posti (oma pankki on tosin lopetettu, mutta onhan niitä muualla), ja kolmen minuutin kävelymatkan päässä rautatieasema josta pääsee junalla kolmeen suuntaan. Ympärillä on yllin kyllin luontotilkkuja ja muuta vihreää. En ole koskaan haaveillut hienoista puitteista. Jos olisin miljonääri, pitäisin rahat vain säästössä enkä tekisi niillä mitään. Täydentelisin vain vanhan suomirockin kokoelmaani ja ostelisin vaatteita. Lisää kauluspaitoja ja suoria housuja jostain Dressmannilta. Ehkä jotain omaperäisempääkin, liivejä ja pikkutakkeja ja mitä muuta keksisin.

Minulle riittäisi hyvin 20.000 euroa korvaamaan tämänvuotiset henkiset kärsimykset ja rahanmenetykset.

Menestys sarjakuvapiirtäjänä on ainoa asia josta haaveilen. Ellei menestystä tule, niin sääli, mutta aion silti saada tehdyksi kaikki sarjakuvat joita olen suunnitellut.

Voisin olla vaikka elokuvakoomikko. Tunnen sisälläni näyttelijän, joka vain odottaa tilaisuutta astua esiin. Pärjäisin varmaan hyvin, kun vain oppisin pitämään kiinni roolihahmostani ja eläytymisestäni keskeytyksiä täynnä olevan elokuvanteon aikana. Koomikon elkeitä olen harjoitellut vuosia hiljaa itsekseni, minulla on varsinainen kuminaama ja aikamoisen vilkas huumori. En vain ole osannut tuoda näitä piirteitä esiin muiden nähden, pelleillyt ja vitsaillut vain itsekseni. Kukaan ei varmasti uskoisi jos kertoisin olevani koomikko. Huumorini vaihtelee sysimustasta hirtehishuumorista ympärillä nähtyjä ja kuultuja asioita pisteliäästi ja osuvasti kommentoivaan vitsailuun ja edelleen verbaaliakrobaattiseen sanaleikittelyyn. Olen pitkään yrittänyt saada sarjakuviini enemmän näitä minulle luontaisia huumorin lajeja, mutta vähän huonolla menestyksellä. Jospa vielä saisin Aaltotiehen lisää purevaa ivaa. Ja kun tulevaisuudessa herätän henkiin vanhan Olavi, etsivä-sarjakuvani, niin siihen saisin ujutettua kaikkia itsekeksittyjä hauskoja ilmauksia, fraaseja ja sananväännöksiä, joita olen kerännyt vuosien varrella vihkoon.

En minä täältä muuta minnekään. Rapuihmiset juurtuvat niin hyvin sinne missä asuvat. Olen asunut Kauniaisissa kolmessa osoitteessa (lisäksi yksi omakotitalo, jossa isäpuoli tyttärineen asuivat kun äitini tapasi heidät - olin siellä aika paljon ennen kuin muutimme kaikki yhteiseen rivitalonpätkään), sitten Mäkkylän asunto jossa olin jonkin aikaa äidin ja isäpuolen vaivana ennen kuin 22-vuotiaana lensin pesästä. Mäkkylässä asumisen lomassa opiskelin Porvoossa ja Karjaalla sekä hoidin siviilipalveluksen Taalintehtaalla (olin siivooja ja kerrosapulainen sairaalassa). Siinä on minulle muuttokiintiötä yllin kyllin. Ei enää sellaista.


15.12.2009

Ei minun kannata älylläni kerskailla. Kun se somali sai niin perusteellisesti hyödynnettyä ennenkuulumatonta hyväuskoisuuttani ja sinisilmäisyyttäni. Muutenkin olen tullut tehneeksi niin paljon kaikkia typeryyksiä ja mokia elämäni aikana.

Talvi tuli sitten kunnolla. Inhoan talvea. Vihaan lunta ja pakkasta. Onneksi olen lämminverinen (siitä se Satukin minussa niin piti), minulla on erinomainen pintaverenkierto ja tarkenen kylmässä säässä hyvin. Ja vaikka joutuisin seisomaan tuntikausia pakkassäässä ja näpit jäätyisivät, niin odotan vain hetken ja tapahtuu jokin ihmeellinen reaktio. Kylmyys katoaa sormista ja varpaista ja ne muuttuvat lämpimiksi. Sitten ei palele enää, ja olo on hyvä. En tiedä tapahtuuko muille ihmisille samoin.

Kesän lapsi minä olen. Kesällä olen syntynytkin. Silloin elän toden teolla.

Joulu lähestyy. Usein vanhemmat ovat kutsuneet minut kyläilemään jouluisin, mikäli työvuorot sen sallivat. He ovat tylsiä pyhänviettäjiä. Pakenevat sivilisaatiota kesämökilleen Turun saaristossa. Jos nyt koskaan saavat rakennettua sitä uutta, ihka omaa mökkiä Pukkisaareen. Vanha mökki on Norrskatassa, joka on jo valmiiksi vähän eristyksissä. Pukkisaari on sitä vielä enemmän, sinne ei ole kukaan koskaan tönöä rakentanutkaan. Paperisota vaikuttaa ylitsepääsemättömältä. En ole pitkään aikaan viitsinyt kysyä miten homma edistyy. Ei kiinnosta, eikä se edisty kuitenkaan.

Heille joulu on hiljentymisen aikaa. Meillä sattuu olemaan vielä sellainen uusperhe, minä, äiti, isäpuoli ja tämän kaksi tytärtä. Tyttäret asuvat Turun seudulla nykyään, ja se vähän rajoittaa tapaamista. Niinpä vanhemmat ovat jouluna yleensä kotona kahdestaan, ovat hiljaa, välillä syövät ja saunovat. Telkkari on päällä, sitä voi välillä vähän silmäillä. Viihdelässymusaa soitetaan cd-levyiltä. Minä ahdistun. Tulen hulluksi jos ei ole koko ajan jotain tekemistä. Muistan hyvin viime joulun, kun isäpuoli oli työmatkalla ulkomailla ja olin äidin kanssa kahdestaan. Olin oikeasti menettää hermoni. Istuin, pyörittelin peukaloita ja halusin mennä jo vihdoinkin kotiin tekemään edes JOTAIN. En vain kehdannut sanoa sitä, en halunnut olla epäkohtelias.

Joululahjoista ei ole meillä paljon väliä, kun ollaan tämmöinen perhe. 80-luvulla niitä ostettiin ja jaeltiin, kun oltiin kiinteämpi yksikkö. Ei kuitenkaan juuri enää sen jälkeen. Jotain pientä saan vieläkin, mutta minulle on niin vaikea ostaa mitään. En tarvitsekaan mitään muuta kuin korkeintaan rahaa että voin kierrellä levykaupoissa, tirsk.

Meidän talon remontin luvattiin olevan valmis tämän kuun alussa. Pahin onkin jo ohi, mutta vieläkin ne poraavat jotain jossain. Viikko-pari sitten oli lyhyt jakso, jolloin kymmeneltä aamulla alkoi helvetillinen poraaminen. Koko talo tärisi. Pelkäsin, että kohta ne kuulalla moukaroivat koko talon matalaksi, tai että talo muuten vain romahtaa. Minulla oli vielä yövuoroja ja vapaita. En voinut mennä nukkumaan yövuoron jälkeen, koska tiesin, että muutaman tunnin kuluttua poran ääni saa minut pomppaamaan metrin verran ylös sängystäni. Pakko valvoa, ja sitten kun poraus alkaa, äkkiä häipyä ulos ja lähteä kaupungille. Palata kotiin muutamaa tuntia myöhemmin ja sitten kahdelta nukkumaan. Herätä seitsemältä ja laittaa ruokaa sekä iltateetä. Sitten on virkeä seuraavana yönä. Parempi oikeastaan niin, pystyy paremmin palauttamaan unirytmin normaaliksi kun yövuorot loppuvat.


16.12.2009

Äh, tänään on taas iltavuoro kolmesta yhteentoista, ja talossa on vesikatko yhdeksästä kahteen. Mietin eilen töissä, että laitan valmiiksi vettä kattilaan ja vedenkeittimeen että saan sitten laitettua ruokaa ja teetä, mutta olin jo unohtanut asian palattuani töistä. Pakko häipyä kaupungille ja syödä siellä jotain. Sitäpaitsi täällä porataan taas aivan helkkaristi.

Saisivat vihdoinkin korjata talon yhteisen saunan, joka on ollut varmaan jo vuoden käyttökiellossa putkivian takia. Ei sitä tosin käytä kuin kuusi taloutta minä mukaan lukien, joten se syönee vuokranantajan korjauskiinnostusta. Silti pitää maksaa joka kuu seitsemän euron saunamaksu. Rrrrrr. En tiedä paljonko enää kiinnostaa, kun korjaamisen kanssa näin vitkutellaan.


29.12.2009

Näin äsken aika kivan unen. Alkuosa on aika hämärä, mutta sen verran muistan, että isäpuoli ja minä olimme samassa bussissa, ja isäpuoli itki jollekulle etten koskaan kerro mitään itsestäni. Bussissa, muiden ihmisten kuullen! Teki mieli huutaa, että mikset sitten kysy, mutta en halunnut siinä tilanteessa lisätä vettä myllyyn.

Myöhemmin isäpuoli tuli kotiini tuomaan jotain tavaroita minulle lahjaksi sekä ilmoittamaan, että lähdemme erään sukulaisen kanssa yhteen ravintolaan syömään ja juhlimaan tämän sukulaisen synttäreitä. Sukulainen oli mukana. He lähtivät ulos, minä jäin etsimään vielä parempia vaatteita päällepantavaksi. Vaikea tehtävä, koska kaikki hienommat vaatteeni olivat pyykissä. Lopulta sain jalkaani toiset suorat housut ja ylleni tutun villapaidan. Muut istuivat jo alhaalla kadulla autossa, ja jotenkin aavistin, etteivät he minua odota. Kun olin ulkona, auto oli jo lähtenyt. Ymmärsin ettei ravintolakutsu ollut tarkoitettukaan minulle. Väärinkäsitys.

Kävelin takaisin kotiini - kiva pikku omakotitalo, jonka olin itse sisustanut mieleisekseni - ja sinne ilmestyivät kuin tyhjästä ensin isäpuoleni nuorempi tytär, joka tutustui paikkoihin, ja sitten äiti. Kun istuimme äidin kanssa sängyn päällä, sinne hyppäsi oma kissani, jonka olin vasta saanut. Kissa piiloutui itsensä kokoisen täkin alle ja alkoi leikkiä mittarimatoa. Liikehti täsmälleen samalla tavalla.

Takavuosina piirsin lyijykynällä sarjakuva-albumia, johon kokosin näkemiäni unia, linkittäen niitä jonkinlaisella kehysjutulla. Se albumi jäi kesken, kuten niin monet muutkin sarjakuvani tuohon aikaan. Ne unet olivat vauhdikkaita, seikkailuhenkisiä ja elokuvamaisia. Moneen vuoteen en ole muistanut yhtään näkemääni unta, mutta nyt sattui tuo yksi jäämään muistiin.


12.1.2010

Viime vuosi oli katastrofaalinen, mutta nyt asiat ovat hyvin. Tätä vuotta kohtaan minulla on suuret odotukset. Paljon tulee tapahtumaan, ja asiat järjestyvät. Isäpuoleni kustantaa minulle hammashoidon, ja saan aika pahaan kuntoon menneet hampaani korjatuiksi. Olin tänään jo ensimmäistä kertaa lekurin vastaanotolla. Kuusi hammasta täytyy paikata, ja kaikki neljä viisaudenhammastani hän haluaa myös poistaa. Pöh, ne ovat olleet kilttejä eivätkä ole aiheuttaneet mitään vaivaa. Yhtä lukuunottamatta ne ovat täysikasvuisia. Ikävä heittää niille hyvästit, mutta lääkäri sanoi että aikanaan ne tulevat aiheuttamaan ongelmia. Minun täytyi käydä vielä toisessa paikassa hampaiden röntgenkuvauksessa. 82 euroa meni siihen, se oli maksettava heti omista rahoista. Se oli sitten pois tämän kuukauden velanlyhennyksestä, mutta ei voi mitään.

Sitten kun hampaidenkorjaushomma on valmis, voin kustantaa niille valkaisun omista rahoistani. Piti tehdä se jo muutama vuosi sitten, kun ex-tyttöystäväni Satu hankki itselleen tarpeet oman purukalustonsa valkaisuun. Meidän piti valkaista hampaamme yhdessä, mutta kun minä kärsin rahapulasta jo silloin.


2.2.2010

Tänään oli kolmas ja toistaiseksi viimeinen käynti hammaslääkärillä. Tänään paikattiin vielä yksi reikä ennen kuin käytiin vasemmanpuoleisten viisaudenhampaiden kimppuun. Puudutuksen ansiosta ei sattunut, vaikka välillä kovassa käsittelyssä pelkäsin että suuni repeää, kun lekuri kiskoi huuliani kohti korvia. Alahammas olikin todella sinnikäs äitee, mutta ylähammas seurasi kiltisti esimerkkiä ja lensi pesästään ilman pullikointia. Nyt on sitten syötävä penisilliiniä ja särkylääkettä kolmesti päivässä, tyhjään mahaan. Ensimmäinen kerta ties kuinka moneen vuoteen kun joudun syömään mitään lääkkeitä, mutta eiköhän tämä uusi aluevaltaus onnistu. Ainoaksi ongelmaksi jää, miten saan sovitettua epäsäännölliset työajat, niistä johtuvat epäsäännölliset syömiset ja nukkumiset sekä lääkkeiden kulauttamiset yhteen. No, onneksi kuuri ei kestä kuin joitakin päiviä. Tonnin lasku tuli koko operaatiosta.

Oikeanpuoleiset viisaudenhampaat poistetaan vasta ensi vuoden tammikuussa. Kuinka jaksan odottaa, heh heh.











1    2    3    4    5    6    7    8    9    10    11    12    13    14    15    16    17    18    19    20    21    22    23    24    25    26    27    28    29    30    31    32    33    34    35    36    37    38    39    40    41    42    43    44    45    46    47    48    49    50    51    52    53    54    55