Graffitimaalaaminen oli, harmittavaa kyllä, kielletty muualla paitsi uudella aidalla ja skeittirampilla. Skeittiramppi oli tällä kertaa yleisilmeeltään sotkuinen, täyteenahdettu. Yksikään isompi graffitityö ei erottunut yleisen kaaoksen keskeltä. Niinpä kuvasin nyt lähinnä vain sitä uudempaa aitaa. Nuo työt pistivät silmään erityisen kauniina.

 

8.9.2019

Jätän festarit tänään väliin. Mitäpä minä siellä, kun ei ole mitään kuunneltavia haastattelujakaan.

Reima kertoi eilen, että hän oli käynyt katsomassa kotisivujani. Hän mainitsi vain ohimennen, että piti piirrostyylistäni. En joutanut kysellä tarkempia kritiikkejä siitä, mikä sarjakuvissani mättää, mitä voisi parantaa. Toivoisin kyllä, että jos joku lukee sarjakuviani, hän myös vaivautuisi antamaan rakentavaa palautetta, mutta onko liikaa vaadittu?
    Reima kertoi myös lukeneensa omaelämäkertaani. Kuulemma tuli aika tirkistelyfiilis niistä rankoista tilityksistäni. Minulle tuli hiukan nolo tunne. On se iso asia, kun räväyttää koko intiimin elämänsä julkisuuteen kaiken kansan luettavaksi. Siinä menee intimiteetti, yksityisyys, kun kaikki paljastetaan. Osa minusta miettii, teinkö edes fiksusti, kun julkaisin omaelämäkerran. Sitten muistutan itseäni siitä, etten olisi se henkisen tasapainon ja mielentyyneyden saavuttanut ihminen joka nyt olen, ellen olisi sitä kirjoittanut. Ja jos on kirjoittanut omaelämäkerran, mitä järkeä on antaa sen lojua pöytälaatikossa?
    Minuahan ei lapsena ja teininä juuri tunnettu. Kukaan ei tiennyt minusta paljoakaan, ei itse asiassa edes äiti, isä ja isäpuoli. Eivät he tunteneet sielunelämääni ja ajatuksiani. Koulutoverit eivät tienneet minusta senkään vertaa kuin kotiväki. Omaelämäkertani ja Myrsky tynnyrissä -muisteluteos ovat tietoinen vastareaktio tälle. Siksi kirjoitin ne.

 

12.9.2019

Olen jo jokusen kuukauden miettinyt sitä.
    Olen kirjoittamalla päässyt eroon lapsuuden ja teini-iän traumoistani. Elämäkerran ja muisteluteoksen myötä kirjoittelut on nyt kirjoiteltu, eikä enempää tipu.
    Olen heittänyt hyvästit Kvaakille. Seuraan foorumia enää ulkopuolisena.
    Olen lopettanut sarjakuvien keräilyn.
    Levyjen keräilykin on loppusuoralla. Ei ole enää paljon levyjä, joita kaipaan.
    Olen viime vuosien aikana hoitanut alta pois aivan helvetin paljon mieltä vaivanneita projekteja - hommia jotka ovat jääneet kesken tai olleet kokonaan aloittamatta.
    Olen siis putsannut pääni kaikesta turhasta paskasta, joka sitä rasitti. Olo on nyt tasapainoinen. Olen saavuttanut mielenrauhan. Jotain huolia on vielä, pahojakin, mutta kumma kyllä en jaksa vaivata päätäni niillä. Käsittämätöntä! Ennen pikkumurheetkin saivat minut aivan masentumaan, mutta enää mikään ei paina fiiliksiäni alas. Milloinkaan en ole ollut niin onnellinen ja järkähtämättömän seesteinen kuin nyt.
    Miksi en silti pompi kattoon riemusta??? En minä alakuloinen ole, mutta... vaikea selittää... mieleni on semmoinen sininen... tasaisen totinen... olo voisi olla hilpeämpikin...

    Aivan kuin jotain puuttuisi vielä... mutta mitä?

Olen päätellyt, että ehkä vain olen päätynyt jonkinlaiseen päätepisteeseen, jonne jää paljon asioita taakse, ja elämäni jatkuu vähän erilaisissa merkeissä kuin ennen.
    Mutta ei se sitä ole. Asioita kyllä päättyi, mutta ei elämäni mitenkään mainittavasti muutu. Vaikka esimieheni on viime päivinä kovasti jatkokouluttanut minua, tutkinut ja kysellyt miten työni hoidan ja opettanut asioita sekä muuttanut systeemejä, pyrkinyt tekemään minusta entistä paremman työntekijän. Työni lisääntyy sen verran, etten ehdi enää käydä kaikilla tauoilla. Työpäiväni muuttuvat rankemmiksi ja aika on enemmän kortilla.
    Mutta tästä ei ole kyse, vaan sininen fiilikseni johtuu jostain muusta.

Tänään oivalsin sen.
    Koska päästäni on lähtenyt pois kaikki ylimääräinen kuona, se kaipaa sinne jotain tilalle. Jotain sellaista, mikä on aiemmin jäänyt paitsioon. Minun pitäisi täyttää pääni jollain uudella jutulla, sarjakuvien piirtämisen ohella. Internet, rajaton tietopankki. Minun pitäisi opiskella vapaa-ajallani. Lukea kaikkea, seurata uutisia, seurata aikaani, opetella ulkoa tietoa: biologiaa, maantietoa, historiaa, yleistietoa. Koulu tappoi hauskuuden oppimisesta, niinpä minun pitäisi korvata vahinko opiskelemalla minulle sopivalla ja tehokkaalla tavalla. Minun on pakko viisastua, sivistää itseäni.
    Ensin on kuitenkin hoidettava loppuun vanhojen Hesareiden selaaminen. Se tapahtuu vasta maaliskuussa. Hesarihomma vie liikaa aikaa, kun lehdessä julkaistaan 19 sarjakuvaa, ja sivuja on vielä tiirailtava entistä tarkemmin, kun alkaa tulla kaikkea kiinnostavaa vastaan. Ei vielä vuonna 1962, mutta kohta.

 

14.9.2019

Felixin tekijät ovat saaneet pitkästä aikaa idean: tutkija-keksijä, jonka katti tuosta vain yhtäkkiä tapasi, ja hänen keksintönsä piristävät vähän sarjaa. Poistovoima, joka luo ympärille läpäisemättömän suojakentän, aiheuttaa sekä hyötyä että haittaa. Välttyy iskuilta ja kiinniotoilta, mutta toisaalta ei pysty syömään, kun ruoka pysyy metrin-parin päässä. Pienennys- ja suurennusaineilla sekä sädepistoolilla, joka muuttaa kaiken eläväksi, on myös omat haittansa, etunsa ja hauskuutensa.
    Poninhäntää jätettiin jonkin aikaa julkaisematta vain maanantaisin. Nyttemmin tyttöä ei ole nähty aina kaikkina muinakaan viikonpäivinä, mutta ainakin yhdessä maanantain lehdessä hän oli.
    Välskärin kertomuksia loppui 27. toukokuuta 1962 strippiin numero 1998. Sarja ei lopulta ollutkaan enää hirveillä tekstimäärillä raskautettu, vaan dialogia oli sopivasti ja tekstilaatikoita vähän. En silti päässyt enää sisälle juoniin.
    Herra Hermanni lopetti väliaikaisesti maaliskuun alussa, mutta palasikin kesäkuun kymmenentenä, häipyäkseen lopullisesti 12. heinäkuuta. Mikähän juttu tässä oli?
    1962 oli vähän pitkästyttävä sarjakuvavuosi HS:ssä. Useissa sarjoissa juonet junnasivat liiaksi paikoillaan, eivätkä ne olleet ihan tarpeeksi jännittäviä. Kai Masters oli pahin tapaus. Oikeastaan vain Mikin seikkailut jaksoivat purra täysillä. Jopa sunnuntaistripeissä on mainion mielikuvituksellisia ja yllätyksellisiä ideoita.

 

15.9.2019

Egon Meuronen sulki ympyrän Esa Ahto -nimisestä lentäjästä kertovalla sarjakuvalla, joka starttasi 21. lokakuuta 1962. En tiedä, nähtiinköhän tässäkin syöksypommitusta, vai lenneltiinkö rauhanomaisemmin.

 

 

Lokakuun alkupuoliskolla tavattiin taas Winston Churchill sarjakuvahahmona. Sisäsivuilla julkaistiin päivittäin 12-osainen tietosarjis Winston Churchillin tarina. Kaksirivisissä stripeissä ei ollut minkäänlaista signeerausta. Yritykseni jäljittää sarjan alkuperä oli turha, koska vastaan tuli vain jonkun Frank Bellamyn Churchill-aiheinen sarjakuva. Ei ole sama, koska Bellamyn tuotoksessa on enemmän puhekuplia.

Aku Ankka
Esa Ahto
Felix kissa
Honor Eden
Jeff Cobb
Jenni
Jori Sawyer
Kai Masters
Kippari Kalle
Kissalan pojat
Masi
Mikki Hiiri
Rip Kirby
Roi Rohkea
Ulla
Veke
Viljami

sekä hieman ulkopuolisena
Poninhäntä

 

13. joulukuuta 1962 alkoi ensimmäinen Mikki Hiiri -jatkotarina, jonka tiesin ja tunsin vanhastaan: The Ghost of Black Brian. Tammikuun 4:stä 1988 alkaen Hesari julkaisi uudelleen tuon tarinan, mutta jostain syystä 102 stripin mittaisesta tarinasta vain viimeiset 36 strippiä - siitä kohdasta, jossa Kotivalo-kummitus astuu sisään tarinan konnan, Ali Plopin, asumukseen. Tarina löytyy kokonaisena "Kurja kummitus" -nimellä Aku Ankan taskukirjasta 55, Mikki kummitusjahdissa. Perunamaan taskaritietokannassa on tuon tarinan kohdalla minun kommenttini, jossa myös huomautan yhdestä paikkaa vaihtaneesta ruudusta.

 

16.9.2019

Siirsin nyt heti aamusta musiikkiblogiini Marcus Hook Roll Band -kirjoitukseni sekä toisen paketin, joka kattaa nimet Mariasta Markku Intoon. Sen myötä Levyhyllyjeni tarinoiden siirtourakka on nyt puolessavälissä. Puolet Levyhyllyni tarinoista siirretty Legatio Musicaan, voi jee. Samanlainen rupeama vielä jäljellä, mutta kivaahan tämä on. Pääsee ehostamaan noita juttuja levykansikuvilla, ja päivittämään tekstejä ajankohtaisiksi. Pitää lisätä tuoreemmat levyhankinnat vielä sekaan - kuten nyt tuossa Marjo-Riitta & Savannahin levyt - ja kommentoida niitä mikäli kommentoitavaa löytyy.
    Ensi viikonloppuna tuleekin sitten melkoinen ryöppy, sillä lauantaihin ja sunnuntaihin osuu kolme kilometrin pituista postaustekstiä: Michael Nesmith, Mike Oldfield ja Mikko Alatalo. Juttujen ehostaminen syö aina oman aikansa, joten meneeköhän koko viikonloppu niiden ja vanhojen Hesareiden parissa?

.

 

 

 

1    2    3    4    5    6    7    8    9    10    11    12    13    14    15    16    17    18    19    20    21    22    23    24    25    26    27    28    29    30    31    32    33    34    35    36    37    38    39    40    41    42    43    44    45    46    47    48    49    50    51    52    53    54    55    56    57    58    59    60    61    62    63    64    65    66    67    68    69    70    71    72    73    74    75    76    77    78    79    80    81    82    83    84    85    86    87    88    89    90    91    92    93    94    95    96    97    98    99    100    101    102    103    104    105