Various Artists: Hilselp (1979)

Hilse II (1979)


Hilse (Dandruff) was a DIY punk fanzine that was entirely handwritten. Chief editor Kimmo Miettinen and a number of other writers published the first crude-looking issue in 1977, and did 12 more before Miettinen had grown tired of the whole thing and quit in 1980. Hilse basically carried the Finnish punk flag single-handedly, at least in the world of publications.

When Hilse had reached its seventh issue, it had grown from a sloppily edited schoolboy-made hand-out with articles copied from foreign magazines into a thick and relatively regularly published magazine with a regular working staff, but still it didn't bring any profit to anybody. To help finance future issues, the editorial staff - or actually mainly one man, Jusa Sipilä - produced a compilation with the cream of Finnish punk bands introducing never-before released recordings. The recording sessions were accompanied by a concert held in 25th of May 1979. The 18 bands who appeared on the LP did their recording job in May 11th (Ratsia), 26th and 31st. Studios used were Microvox (Pekka Nurmikallio again) and MSL with Mika Sundqvist.

The front cover mocked the hugely popular "Finnhits" compilations of pop and schlager hits.

1. EPPU NORMAALI: Cock in My Pocket

One of Finland's greatest punk bands. Their first albums "Aknepop" (1978), "Maximum jee & jee" (1979), "Akun tehdas" (1980) and the live double "Elävänä Euroopassa" (1980) represent Finnish punk rock at its best and most individual. After that they abandoned punk rock, but kept on as one of our most successful rock bands of the 1980's. They're still active and doing real fine, although after 15 albums and numerous best-of's and rarities comps they're not nearly as productive as they used to be.

This Iggy Pop cover kicks butt, nothing more needs to be said about it.

2. MAUKKA & NAHKATAKIT: Kun sä tuomitset mut (When You Condemn Me)

The only song that should have been left off this LP. A sloppy demo version (or that's what it sounds like) of a song that later became one of the highlights of Maukka Perusjätkä's debut album "Säpinää".

3. TINNERI: Mustavalkoinen maailma (Black and White World)

Vocalist Seppo Seppälä and guitarist Kari Hakala are the only surviving members of Tampere-based Tinneri. Guitarist Kari Seppälä, bassist Reijo Laine, drummer Jari Salmela and manager Jusa Sipilä met more or less tragic deaths in the course of a few years after 1981. This is their best-known song, and they did not do many more recordings after this. "HilseLP 2" has three other songs, Johanna Records' "3 vuotta myöhemmin" compilation carried two songs.

4. POP-IDOLIT: Go Go koululaitos (Go Go School System)

Pop-idolit from Ylöjärvi (same place as Eppu Normaali, located near Tampere) present their only recording. Members later worked in Mäds (two singles for Poko Rekords in 1981) and Pasi & Pantterit (one single in 1990).

5. KOHU-63: Just Like Eddy, I Hate Teddy

Gosh, can this really be Kohu-63??? They later became the HC punk band we all know and love them for. Although "Just Like Eddy..." isn't bad as a fit of anger towards the 50's rockabilly movement that swept over Finland side by side with the punk and new wave crazes.

6. KOLLAA KESTÄÄ: Adverts Blues

7. SE: Punk on typerää (Punk Is Stupid)

Se (=It) got, not undeservedly, labelled as "art punk", although in reality they were rarely truly "punk". A few early singles and the second LP "Pahaa unta" (1980) carried some punk sound, but otherwise singer-songwriter Jari "Yari" Knuutinen was rather a melancholic, world-weary, pensive type who wrote songs about boy-girl relationships and difficult inner feelings.

Eleven singles, one EP and four albums, of which all but the last album ("Lasi kirkasta vettä", 1984) have been made available on CD.

"Punk on typerää" is a very exceptional song by this band. A fast song that hilariously and cleverly trashes punk music with lines like "Punk, punk, punk is stupid / the record just keeps spinning in a circle / being electric means collecting dust" and "The songs are so damn boring / they lack chords, rhythm, melody / all kinds of musical touch and beauty".

8. BRIARD: Philosophy

The first Finnish punk record was made by this band: "I Really Hate Ya / I Want Ya Back" was released late 1977 by Pete Malmi, Antti Hulkko (Andy McCoy), Sidi Vainio and Ilkka Hulkko.

9. PELLE MILJOONA 1980: Ketään ei kiinnosta mitään (Nobody Is Interested in Nothing)

Punk king of Finland and his then-current band decided to do a piece of art for this compilation. A hypnotic mantra: "Nobody is interested in nothing interests nobody is interested in nothing..." You can hear they had difficulties in keeping a straight face in the studio.

10. SEHR SCHNELL: Mongoloidi (Mongoloid)

11. RATSIA: Ihohygieniaa (Skin Hygiene)

Ratsia covered Buzzcocks' "Breakdown" and turned it into a song about the zit problem. Fun.

12. VANDAALIT: Älä pilaa nuoruuttasi (Don't Ruin Your Youth)

13. VAAVI: Lällätys (Slop)

14. YPÖ-VIIS: Pelkään pimeää (I'm Afraid of the Dark)

Pogo pogo! Ypö-Viis represented the fun-loving, innocent side of punk rock. These boys were light-hearted, naive, good-natured and blessed with lots of energy and spirit of enterprise. Their debut single "Energia on A ja O" (1979) was Finland's first self-released punk rock record and caused numerous other bands to bravely release their own records. Ypö-Viis even founded their own label, Karva-Levyt, which put out a few singles by other bands.

Their own discography consists of two LP's and six singles. The first LP was a self-released live album, the second was a studio disc released by a real label (Poko Rekords) and cut in a real studio instead of in front of two tape recorders like the previous releases.

15. TV:N ORJAT: Sä et pysty irtautuu (You Can't Turn Yourself Loose)

TV:n orjat from Turku left behind a slightly unintentionally funny but catchy single "Tavallinen ihminen / Terve hulluus" (1980) and this song. Members later played in post-punk / art bands AD, Liikkuvat Lapset and 500 kg Lihaa, rock band Wrum, and instrumental avantgarde band Nylon 66'ers.

16. LOOSE PRICK: Mä en jaksa enää (I Can't Take It Anymore)

These tired boys from Kouvola had just finished their gig at the Hilse concert and suddenly they found themselves in the studio, supposed to cut something for some compilation LP. This song reflected their feelings in the studio rather well.

Loose Prick made two ambitious LP's for Poko Rekords: "Valkoiset sotilaat" (1980) and "Etkö rakastaisi, että joku rakastaisi" (1981), three singles and a classic EP called "Kaupunki EP". They also played on Veltto Virtanen's final album "Beibi" in 1982.

17. SENSUURI: Back in the USSR

Sensuuri was a group of 14-15-year-old boys who, on their first single "Kirjoitan seinään" sounded too much like Eppu Normaali. Unfortunately the decision to cover an older rock song in English did nothing to silence that criticism, as EN did just the same on this comp. Sensuuri made their only album "Hulinaa" later the same year, and by then they had found their own style. Sad that only the three singles they managed to put out after the LP represent truly classy punk rock. The album is infantile and tiresome.

Singer Pepe Lempinen made the solo single "Kun kellot soivat / Mä haluan aamun" (1982) before he was swallowed by the world of theatre. It was a true solo single, as he played all the instruments, and even drew the nice self-portrait that graced the sleeve.

Guitarist Vesa-Pekka "Costello" Hautamäki became a member of rising hard rock band Popeda. His newly-found songwriting skills and good looks were warmly welcomed, and he's stayed true to this five-man unit through their rise to fame, their glory days in 1983-1987, their setbacks, their later drop in popularity, and vocalist Pate Mustajärvi's much-publicized drinking problem which fortunately seems to be handled by now.

18. KAUKANA POISSA: Kalkki jäi mainitsematta (Chalk Was Left Unmentioned)

Kaukanapoissa has, as avid followers of this blog may have noticed, a strong connection to cult bands Kumma Heppu ja Lopunajan Voidellut and Vaaralliset Lelut. Ari Närhi and Jukka Mikkola from said bands worked with vocalist Pauli Heikkilä, although this blatant carbon copy of Jonathan Richman & The Modern Lovers' "Egyptian Reggae" is an instrumental.

Naturally a successful record release has to have a sequel. "HilseLP 2" was advertised as "4 EP's on the same record". Not considered as good as the first comp, but I wouldn't condemn it straight away. All except Hurskas do a fine job on this record, and besides, "HilseLP 2" introduced SIG to the Finns.

1. VANDAALIT: En ole nainen (I'm Not a Woman)
2. Rock'n'rollin juhlaa (Rock'n'Roll Celebration)
3. Kaikkein komein (The Most Handsome of All)
4. Pakkopaita (Strait-Jacket)

5. HURSKAS: Hurskaat putoo ylöspäin (The Pious Ones Fall Upwards)
6. Eduskuntasika (Parliament Pig)
7. Amerikkalainen painajainen (American Nightmare)
8. Työ on vapautta (Work Means Freedom)

I have to confess I hate the vocalist on these songs - their single "Isänmaa huumaa / Sätkyihminen" is more tolerable. Hurskas came from Hämeenlinna, a rather typical aggressive punk band.

9. TINNERI: Elämää valheiden keskellä (Life Amongst Lies)
10. Mustavalkoinen maailma
11. Takaisin sähkötuoliin (Back to the Electric Chair)
12. Sulla on se fiilis (You've Got That Feeling)

13. SIG: Väkivaltaa (Violence)
14. Tänä yönä (Tonight)
15. Kartsalla (On the Town)
16. Lauantaina (On Saturday)

These guys will be introduced in the next post. Stay tuned!



Himo: Himo (1986)

Tämä rytmi / Suolaista vettä (1986)

Tule jo / Kielletyt käskyt (1987)



The Hollywood Stars: The Hollywood Stars (1977)

Niitä harvoja hyviä levyjä, joihin tuottaja-manageri Kim Fowley näppinsä työnsi. Hän yritti tehdä The Hollywood Starsista tähtiä, ja ainakin biisien perusteella bändillä olisi ollut rahkeita siihen. Erinomaisen tarttuvaa ja parhaimmillaan jykevää teiniin vetoavaa rokkia Los Angelesista. Bändi itse ei kai ollut tyytyväinen Aristan järjestämään ylituotantoon jousineen ja muine kuorrutuksineen, mutta minä pidän bändistä juuri tämänkuuloisena. Ehkä olen outo. Kiitos tämän bändin esittelemisestä minulle kuuluu Angelolle ja hänen Power Pop Criminals -blogilleen.

Triviatietona mainittakoon, että KISS-yhtyeen King of the Night Time World vuonna 1976 julkaistulla Destroyerilla ja Alice Cooperin Welcome to My Nightmare -albumin päätösraita Escape olivat alunperin The Hollywood Stars -biisejä. He äänittivät ne jo 1974 julkaisematta jääneelle albumilleen, joka näki päivänvalon vasta neljä vuotta sitten nimellä Shine Like a Radio - The Great Lost 1974 Album.

Bändin tarinan voi lukea Allmusicista.


Honey B & T-Bones: Help Me (1986)

Queen Bee (1987)

Honey B & T-Bones EP (1987)

EMI Years 1985-1987 (2012)



The Honeycombs: That's the Way / She's Too Way Out (1965)

Sen käpyläläisen miehen levykokoelmasta poimimani single, josta kerroin 11.5.2016. Olen sittemmin kuunnellut Spotifysta sen virallisen That's the Way -singlen b-puolen Can't Get Through to You. Erinomaiseksi freakbeatiksi kehuttu biisi olikin todella kummallinen. Hysteeristä pomppimista kirkkaalla äänellä laulettuna. En tiedä mitä ajatella kappaleesta, mutta olen päättänyt etten oikein pidä siitä.


Hootenanny Trio: Neitonen / Tatuoitu nainen (1965)

Chim Chim Cheree / Pennillä linnun siemeniä (1965)

Hei jallerii / Serenaadi (1966)

Sergei: Auta mua / Pikkusotilaat (1966)


Hootenanny Trio produced two albums, "Esplanaadi" (1966) and "Korvessa kuusen juurella" (1967). In addition to that, the compilation "Folk Sound of Finland" (1966) included four non-LP songs ("We Shall Overcome" is from this LP). They also performed on the song "Siis eipä huolta" on the b-side of Johnny's single "Salainen hymy", and "Sopu vie eteenpäin" appeared on a traffic education EP.

This CD presents 20 of Hootenanny Trio's recordings, naturally many of them Finnish traditionals. Reponen later became one of the leading Finnish lyricists, mass-producing lyrics for an ever-copious number of singers who needed song material. Here you can find four of his early lyrics, including one of the all-time standards, "Säkkijärven polkka".

Divari Kangas kauppasi nippua Hootenanny Trion sinkkuja sekä Keijo "Sergei" Räikkösen soolon, ja päätin tilata ne kaikki. Valitettavasti tapahtui moka, ja tulin ostaneeksi kummatkin myynnissä olleet kaksi kappaletta Hei jallerii -singleä. Olin pannut molemmat myynnissä olleet kappaleet tuota sinkkua Firefoxin kirjanmerkkeihin muutama kuukausi etukäteen, ajatellen että kun tilauksen tekemisen aika koittaa, voin valita niistä sen jonka kunto vaikuttaa paremmalta. Tai jos vaikka toinen niistä ehditään myydä sillä välin. Vaan ratkaisevalla hetkellä toimin liian hätäisesti, ja pistin molemmat Hei jalleriit ostoskoriin. Huomasin erehdykseni vasta kun singlepaketti oli saapunut postitse luokseni ja tutkailin ostoksiani. Divari Kankaassa varmaan ihmeteltiin mitä teen kahdella kappaleella samaa sinkkua. Niin, samaa ihmettelen minäkin.

Sergein single yllättää. Paisuttelevaa, vähän paatoksellista 60's-poppia folk-mieheltä. Vaan mikäs siinä, kun biisi on hyvä ja mieleenpainuva, eikä sitä ole raskautettu liialla pituudella. Ytimekkyys koituu vahvuudeksi. B-puolen protestilaulu on kuitenkin se tärkeämpi puoli.


Horsepower: Virginity (1989)

Big Fat Mama / My Oh My (1989)

A New Rose Every Day / Crawling on the Floor (Horny Version) - Dream Flight (1990)

Gloria / Forgotten Roads (1991)

Second Albummah (1991)

Horsepowerin LP:t olivat niin mieluisiksi osoittautuneita hankintoja, että aina kun bändin sinkkuja tulee vastaan, nekin täytyy kerätä. Pidän varsinkin Second Albummahista, erinomaista hardrockia. Sitäpaitsi Timo Laineen kansimaalaus on UPEA!

Gloria-singlen sisällä on keltainen A4-promopaperi, jossa keikkalista, ohjelmatoimiston yhteystiedot, bändikokoonpano, diskografia ja Unitor Oy / Poko Rekordsin yhteystiedot.


Horseshoe: First Kick (1975)

Saturday Night / Oh What a Day (1978)

Country Boys (1983)

RateYourMusic-arvosteluni First Kick -LP:stä, 2.12.2009:

"I find it difficult to decide whether the debut album of this Finnish country rock band deserves 3 or 3,5 stars. It opens very nicely, the complex drums-and-guitar arrangement of "Call Me Soon" is well handled, plus there's good use of stereo panning in the backing vocals. The ballad "Feelin' So Empty" sounds nice, with piano and all. "You Better Run" is memorable. Unfortunately, the further I delve into this album, the more I get frustrated by the limitations of producer Pekka Nurmikallio and his small 8-track studio Microvox the band cut this LP in. The rock song "Take What You Need" fails miserably, with a curiously slapdash vocal performance. From there on the album goes downhill, being more amateurish rock than country. Why were the guitars mixed so way back in "Shake Your Tail", for instance?

The country pop song "Try It Again" is at least something of a saving grace. It has a pretty melody that's easy to like. "Have You Thought About" is a ballad, not as interesting, but it holds up the quality curve. Horseshoe let the generic wimpy pop song "Take the Time" close the album, when they could have finished it with a bang.

After further thinking, I decided to lower my rating to 3 stars. I bet the band weren't entirely satisfied with the results either. Sad really, as they obviously had talent. Horseshoe waited eight years before making their second LP, "Country Boys". That one must be a great piece of plastic.

Saturday Night -singlekään ei valitettavasti natsaa. Soittoon on tullut kyllä lisää varmuutta, mutta laulupuoli on huteralla pohjalla. Muna puuttuu, suoraan sanoen. Bändin omat biisit ovat keskinkertaista heikompia, eikä se kantrirock nyt niin hienosti soi, että se korvaisi edes laulun puutteet.

Country Boys -LP:llä bändi osaa vihdoinkin hommansa. Kantri soi miltei Amerikan malliin, tai ainakin Country Expressin. Sääli vain, etten ole kantrin ystävä, joten en osaa innostua tästäkään levystä. Olenpas sitten hankala tapaus...

Mutta kannet ovat onnistuneet nappiin. Asetelmat, maisemat, muu rekvisiitta... Eläimetkin on saatu pysymään aloillaan kuvaamisen ajaksi. Kaikki on suunniteltu ja toteutettu viimeisen päälle. Kuvan jälkivärjäyskin on toteutettu taidolla. Näin se sujuu, kun on tosi ammattikuvaaja (Riitta Sourander) asialla.



Hotellin lakanat: Elämä (1986)

Levynsä kansissa Hotellin lakanat yrittää vitsikkäästi antaa itsestään kuvaa 10 vuotta koossa pysyneestä kansainvälisestä menestysyhtyeestä, joka on päässyt jopa Lesothon ja Taiwanin hittilistoille ja saanut Ruotsin kuningattaren hurmioitumaan. No, en tiedä kauanko bändi oikeasti oli olemassa, mutta ei näillä eväillä luulisi irtoavan edes paikallista suosiota.

Kantrahtava avauskappale Kollin kurjuus ja rekkakuskikantritarina Verta puskurissa toimivat vielä lajissaan kelvosti, mutta mitä pitemmälle levyä kuuntelee, sitä pahemmin ote ja hyvä maku lipsuvat. Ykköspuolella kuullaan liuta lauluja, joita kuuntelee ehkä paremman puutteessa, mutta yhtye ei pysty niillä perustelemaan, miksi heitä pitäisi kuunnella. Jos ei soiton lievä haparointi vaivaa, niin sitten laulut lauletaan horjuvasti. Tulee vaikutelma, ettei Hotellin lakanat ole vakavissaan yrittänyt päästä puusta pitkään urallaan, kunhan musisoidaan ja lauletaan jotain jotta olisi hauskaa, ja koetetaan kompensoida kunnianhimon puutetta laajahkolla soitinarsenaalilla.

Kakkospuolella alitetaan sitten aiemmin asetettu rima kerta toisensa jälkeen, nimikappaletta lukuunottamatta. Yritetään hauskuttaa lemmikinsyöntilaululla Reissumiehen kissa, itkuvirren muotoon puetulla vitsikkäällä laululla kolmipakaraisesta pojasta, mauttomalla kiinalais"vaikutteisella" Tandemilla Tokioon -biisillä ja hirvittävällä heavy-lastenlaululla Taito Haara. Siinä vaiheessa kuulijalle iskee vain halu tehdä tälle vinyylilätylle kunnon jaakkojahnukaiset.


Hotlegs: Thinks: School Stinks (1971)

Ei uskoisi että tässä on tuleva 10CC:n porukka soittamassa, ja että he jo seuraavana vuonna saivat aikaiseksi hillittömän Donna-singlen. Ei Hotlegsia uskalla vilpittömästi suositella kuin 10CC-kompletisteille.

Listahitti Neanderthal Man ei ollut mikään vakavissaan suosionkalastusmielessä tehty äänite, vaan silkka rumpusounditesti. Hitiksi se kuitenkin kipusi, ja LP piti tehdä. Merkillisen matalalla on rima ollut biisejä tehtäessä, tai sitten kolmikolla Lol Creme - Kevin Godley - Eric Stewart ei ollut oikein kuvaa siitä, mitä pitäisi tehdä. Levy seilaa jossain pinnan alapuolella omassa maailmassaan, eikä kykene nostamaan päätä ylös vedestä nähdäkseen millä resepteillä menestysbändit pärjäävät. Kuin näillä kolmella olisi ollut jonkinlainen käsitys siitä, kuinka musiikkia tehdään, mutta eivät ole vielä ymmärtäneet muutamia ratkaisevia asioita. Ilmeisesti kokeneen ja lahjakkaan laulunkirjoittajan Graham Gouldmanin tulo ratkaisi hyvin paljon.

Levyä dominoivat selkeät progevaikutteet, kappaleet ovat kuin kokoelmia sekalaisista biisinpätkistä, kasattu yhteen sen mukaan mikä pätkä on tuntunut parhaiten sopivan toisen kanssa yhteen. Vähän samalla tyylillä sävellettiin 10CC:nkin biisit, mutta silloin kokonaisuus saatiin natsaamaan ja lopputulos kuulosti eheältä, osiaan suuremmalta. Hotlegsin levyllä selkeä päämäärä ja visio vielä puuttuvat. Silloin harvoin kun Hotlegsit törmäsivät jonkinlaiseen jujuun, he rakensivat biisin vain sille hataralle pohjalle. Um Wah, Um Woh tarjoaa jonkinlaisen koukun, mutta ei sitä jaksa viittä ja puolta minuuttia kuunnella, etenkään kun sitäkin innostuttiin paisuttelemaan neandertalilaisesti. Hiton luolamiehet.

CD:lle ei ole lisätty singleraitoja You Didn't Like It Because You Didn't Think of It, Lady Sadie ja Loser, tai irrallista kokoelmatärppiä Today. Ensinmainittu oli Neanderthal Man -sinkun b-puoli, ja siitä muokattiin sittemmin Fresh Air For My Mama 10CC:n esikoisalbumille. Todaysta ei voi sanoa oikein mitään, mutta albumin jälkeen 1972 tehty Lady Sadie -single merkitsi selvää piristymistä biisirintamalla. B-puoli Loser on nopea, pirteä ja jopa tarttuva pianoboogie.


Various Artists: Hotrocks (1989)

Sillä käpyläläismiehellä sattui olemaan venäläispainos tästä suomalaisesta rokkikokoelmasta, jolta löytyy muutama harvinainen tärppi. Big Saarisen Grand Funk -coveria, Andyn Shot Full of Lovea ja Mike Hutendin Impulse of Lovea ei löydy miltään muulta levyltä.

Varsin edustava kokoelma aikansa suomirokkia tämä onkin. Impulse of Love on erityisen komeaa kuultavaa, ja tuntuu harmilliselta, ettei nimimerkin taakse kätkeytynyt Mika Pirttiperä saanut enempää tällaista aikaiseksi tai julkaistuksi. On näköjään pyörinyt uskonnollisissa piireissä sittemmin, ja perustanut 2001 oman yrityksen Mikasound, jonka toimialaksi mainitaan "Musiikkituotanto; sävellys, sanoitus, sovitus, tuottaja ja jakelu tarpeen mukaan. Siivouspalvelut, jäsenkorjaus, pihanhoitotyöt, avustuspalvelua, kaikki muu laillinen toiminta". On leipä leveää.


Various Artists: Hotsnapshots 4 (1995)

Snap Recordsin promo-EP-sarjaa. Masa Mainds tarjoaa harmitonta radiopoppia, Two in Line (nimi kirjoitettiin sittemmin "2 in Line") teknopoppia, Vibrakööri kantrirokkia, Jukka Ruusumaa ja Ismo Lehtola iskelmäpoppia. Paajanen on tuttu omalaatuinen itsensä ja kertoo ufotarinan, jonka on sovittanut kevyeksi syntikkapopiksi kitaralla maustettuna. Lopussa on hauska riimi "minä näin jumalauta sen / minä näin kupin ja lautasen".

Ajattelin, että voisi olla kiva kerätä Paajasta. Divari Kankaasta löytyi paljon Paajasen pikkulevyjä, tilasin ne kaikki. Lämpimät kiitokset, sain kokoelmani aika hyvään kuntoon.


Hot Sox: Isn't That Right / Bats (1979)

Das Kapital (1981)

Plastic Twist / Purple Haze (1981)


"For a long time I was interested in a band called Hot Sox, who cut their only LP "Das Kapital" in 1981. I had read the slaughtering review of "Das Kapital" in music magazine Soundi, but still I wanted to check out what kind of music the band played. Apparently something new wavey and experimental, with synths...

One day I checked out my regular site for ordering foreign vinyl, MusicStack, and noticed that a Norwegian record store had a copy of "Das Kapital" in stock, so I rescued the record back to its home country :)

The first time I listened to the record, I was a little puzzled. Hmm, weird, tacky... but in a way, interesting.

Hot Sox were a four-man unit with Teemu Näppilä on vocals, rhythm guitar and keyboards, Tuomas Hämeen-Anttila on lead guitar, Jari Tomperi on drums and percussion and Tauno Railo on bass. Co-producer Upi Sorvali played exotic instruments called kalimba and yang-qin on a couple of songs.

The boys certainly had their own style - they even managed to turn Jimi Hendrix's "Purple Haze" into something completely different. Hot Sox didn't meet any commercial success, and it's easy to see why, because the music is too contrived and cold to make a great impression. But if you have a taste for experimental new wave, try it. You might even find some message in some of their lyrics, like "Le Mutant", which Hot Sox should have taken literally: don't try to be something you're not, don't try constantly changing your style and appearance if you don't know what you want to be.

Tauno Railo is the only member who's had a career in music since, as the bassist of Piirpauke! The other guys vanished completely from the music business.

Besides this LP, the singles "Isn't That Right / Bats" (1980), "Plastic Twist / Purple Haze" (1981, taken from the LP) and "Plaster Force / The Tube" (1981) also exist."

Ensisingle Isn't That Right on aivan eri maata kuin LP. A-puolella kömpelösti soitettua, lievästi punkahtavaa rokkia, b-puoli enemmän new wave -rokkia. A-puoli mättää joka suhteessa, biisi on niin mitäänsanomattoman heikko ettei sillä varmaan radiosoittoa saatu. Albumille uutena versiona päätynyt Bats on vähän parempi kaikin tavoin, sovituskin kiinnostavampi. En minä silti väitä sitäkään hyväksi.

Muistini petti kun viime syyskuussa kävin Rolling Recordsissa ja äkkäsin keräilysinkkujen laatikossa kaksi Hot Soxin pikkulevyä. Olisi pitänyt muistaa, että Plaster Force on se single, jonka a-puolta ei albumilta löydy. Siinä meni kymppejä hukkaan Plastic Twist -singleen, jonka molemmat biisit olivat jo hallussa sillä LP:llä ennestään.

No, mutta vielä kerran kiitos norjalaiselle Record World -levykaupalle, joka MusicStackissa kauppasi Das Kapital -LP:tä tosi halvalla helmikuussa 2008. Mitähän kautta levy oli Norjaan eksynyt?




Various Artists: Hot Stuff (1980)

RateYourMusicissa palloillessani luulin tätä hollantilaiseksi kokoelmaksi vuodelta 1979, mutta kun tammikuussa 2014 piti lisätä tämä Discogsiin, tarkka takakannen tutkiminen paljasti, että kyseessä onkin suomalainen julkaisu vuodelta 1980. Avaimena toimi copyright-merkintä "1980 CBS Records OY", josta pistin Discogsiin varmuuden vuoksi lähikuvan, että muutkin ymmärtävät.

Tämän kokoelman kasettiversio oli lapsuudenkodissani, ja isän kanssa kuunneltiin sitä paljon. 1990-luvun lopulla tai 00-luvun alussa huomasin älpeen Espoontorin Poppa Joe -divarissa, ja minun oli ihan pakko ostaa se lapsuusmuistojen vuoksi. En minä muuten tämmöisistä diskokokoelmista piittaa.

Onneksi Hot Stuff on parhaasta päästä sekalaisia diskokokoelmia mitä tiedän, joten en jaksa hävetä tämän löytymistä hyllystäni. Biisit on miksattu yhteen, joten tarjolla on oikeasti nonstop-tanssia. Ehkä hyväkin ratkaisu, kun levyn yhteiskestoksi voi annetuista kestoajoista laskea 56 minuuttia. Jos olisi pitänyt saada vielä tyhjää biisien välille, urat olisi joutunut puristamaan vieläkin tiukemmalle. 56 minuuttia on paljon 30 sentin vinyylikiekolle.

Kaikki poiminnat eivät ole erinomaisia. Celi Been Love Drops on viiden pennin kammotus, todellista bulkkiosastoa. Melba Mooren kappale ei ole huono, mutta Pete Bellotten keskinkertainen, vähän suttuinen tuotanto ja Melba Mooren taipumus niellä sanoja (vai johtuuko se vain äänityksestä / miksauksesta / tuotannosta?) haittaavat. Atlantic Starrin kappale on muuten hieno, mutta sanoituksesta ei voi sanoa mitään hyvää.


Hullujussi: Bulvania (1974)

Olympia (1976)

Hullujussin ensimmäisen LP:n kuuntelin joskus muinoin Kauniaisten kirjastossa kuulokkeet korvilla. Sen koommin en ole tuon livelevyn ääreen palannut. Syy on, että minusta se levy ei toimi. Hullujussi oli livebändinä liian visuaalinen, hauskuus ei välity vinyylin kautta. Liian monta kertaa huomasin ihmetteleväni mille yleisö oikein nauraa. Tämän takia en ole halunnut levyä hankkia.

Bulvania-LP on sen sijaan nököttänyt hyllyssäni iät ja ajat. Se on bändin mestariteos. On aika kulunut jo kansistaan, pitäisikö vaihtaa vähemmän kauhtuneeseen?

Olympia-levystä kertokoon mielipiteeni englanninkielinen RateYourMusic-arvosteluni:

"Hullujussi's flame burned bright but very fast - they debuted on vinyl in 1974 with massive success, one and a half year later they were exhausted and burned out. Frantic touring with no vacation took its toll on this foursome. Their glory days were over when they recorded this final LP, which nevertheless was a rather ambitious effort. Here they tried to show the music critics who put them down that they sure knew how to play their instruments. They weren't just a clown band.

"Olympia" must truly be the best-produced Finnish album of the 1970's - rarely have I heard such great-sounding piano as in "Niin se käy" (Chuck Berry's "You Never Can Tell"), such a nice ragtime section as in the end of "Koko kansan Jussi", and such a successful bluesy Uriah Heep pastiche as "Deep Heep" (written by Hullujussi's bluesman, keyboardist Tapio Niemelä).

"Helsinki City" is a too-short but fun novelty rocker, an ode to our capital written in Helsinki slang. It's followed by three more wild rock songs which give the listener the false impression that this record is going to beat Hurriganes 10-0. Not so, as pretty much every imaginable genre is touched upon during the following 30 minutes. Besides the styles already mentioned, we get country music in "Fat Man Goes to Memphis" and "Polta tupakkaa" (Tex Williams' "Smoke, Smoke, Smoke That Cigarette"), schlager in "Aika kyynelten", horror pop in "Pajamäen Columbo", and novelty music in "Teinikäinen aivokirurgi" (Teenage Brain Surgeon) and "Kotona taas".

"Teinikäinen aivokirurgi" is credited to guitarist Eeki Mantere and bassist Heimo Holopainen, but since Spike Jones had a song titled "Teenage Brain Surgeon" (which I haven't heard), I wonder... "Kotona taas" is inspired by Buchanan and Goodman's classic pieces of cut-and-paste lunacy. Here, reporter Amos E. Ollonqvist (played by the band's close associate K.W. Blomqvist) interviews Hullujussi, who reply with funny snippets from their previous recordings.

All this doesn't mean that "Olympia" is a flawless album, as there is quite a bit of filler material and ideas that seem so odd they were probably conceived at the last minute. "Aika kyynelten" is dull, the Chuck Berry cover doesn't add anything except that piano, the lyrics of "Koko kansan Jussi" and "Nuo mainiot miehet" seem somewhat pointless, lacking a rewarding finale or explanation. "Fat Man..." is just a slightly weaker sequel to "Heaven Help the Fat Man" on the "Bulvania" LP.

"Olympia" was the least-selling, rarest and perhaps most underrated record Hullujussi produced, but thanks to Warner Music Finland, who put it out on CD in 2002, we all have a chance to realize it was an undeserved fate. While not a superb album, it certainly deserves more appreciation than it has received. And the same can be said about the whole band."

Olympian kuulin ensimmäistä kertaa Karjaan-opiskeluni aikana 1995, kun lainasin LP:n Leppävaaran kirjastosta käydessäni viikonloppua viettämässä Mäkkylässä äidin ja isäpuolen jaloissa. Nauhoitin koko albumin kasetille, ja että sitä tulikin kuunneltua... vaikkakin varautunein mielipitein. Ei se todellakaan ole läheskään täysosuma.

Olen tuon arvostelun kirjoittamisen jälkeen onnistunut kuulemaan Spike Jonesin Teenage Brain Surgeonin, ja ihan sama biisihän se on kuin Teinikäinen aivokirurgi. Hyi hyi, Mantere ja Holopainen.






The Human Beinz & The Mammals: Nobody But Me (1967)

Mokasin. Himoitsin tätä Nobody But Me -levyä itselleni, mutta tulinkin ostaneeksi Keltaisesta Jäänsärkijästä samannimisen Human Beinz / Mammals -yhteislevyn. Miksi bändi julkaisee kaksi samannimistä levyä sekoittamaan ihmisten päät, ja vielä samana vuonna? No, on tämäkin OK cover-kavalkadi.


Human Instinct: Peg Leg - The Lost Tapes (1975 / 2002)

Uusiseelantilaisbändi Human Instinct käytti alunperin (1958-1966) nimeä The Four Fours, mutta nimi päätettiin muuttaa sinä aikana kun he purjehtivat Englantiin elokuussa 1966. He olivat muutama kuukausi aiemmin toimineet lämmittelybändinä Rolling Stonesin Uuden-Seelannin-kiertueella. Englannissa solmittiin levytyssopimus Mercury Recordsin kanssa 1967, ja sillä merkillä julkaistiin singlet The Rich Man ja Go-Go saman vuoden aikana. Uusi kontrahti Deramin kanssa tuotti singlet A Day in My Mind's Mind ja Renaissance Fair, ennen kuin bändi syyskuussa 1968 hajosi. Maurice Greer, joka oli liittynyt The Four Foursiin vuonna 1966, perusti uuden, rajumpaa psykedelia- & blues-vaikutteista rokkia soittaneen Human Instinctin 1968. Syntyi viisi albumia: Burning Up Years (1969), Stoned Guitar (1970), Pins in It (1971), Snatmin Cuthin (1972) ja The Hustler (1974). Enempää julkaisuja ei tullut, vaikka bändi jatkoi keikkailua vuoteen 1982 asti, jolloin Greer hajotti Human Instinctin.

Bändi oli kuitenkin äänittänyt studiossa materiaalia loppuvuodesta 1975. Aiottu albumi hyllytettiin bändin kokoonpanomuutosten ja sitä seuranneen tyylinvaihdoksen jälkeen. 27 vuotta myöhemmin kadonneiksi luulleet nauhat löydettiin pölyisestä varastohuoneesta, ja ne julkaistiin nimellä Peg Leg - The Lost Tapes. Imuroin albumin jostain netin blogiviidakosta ja pidin kuulemastani. Jonkin aikaa kuuntelin CD-R-kopiota kunnes viimein tilasin CD:n MusicStackin kautta Australiasta. Hienoa, levyn avaavaa Lynyrd Skynyrd -coveria lukuunottamatta biisit ovat omia, ja komeaa rokkia ovatkin.

Kolmea ensimmäistä albumia pidetään Human Instinctin suursaavutuksina ja klassikoina, mutta Snatmin Cuthinilla bändi oli täysin hukassa, eikä The Hustler ollut paljoa parempi. Nuo kaksi levyä ovat uskomattoman harvinaisia. Snatmin Cuthinia on tällä hetkellä myynnissä Discogsissa yksi kappale 1200 eurolla, ja The Hustlerinkin mediaanihinta on 350 euroa. Kehottaisin kuitenkin ihmisiä säästämään rahansa, vaikka levyt onnistuisi löytämään jostain halvemmallakin. Hienoa, ettei Human Instinct ollut menetetty tapaus, vaan kykyä oli vielä Peg Legin kaltaisen vahvan levyn tekemiseen - vaikka musiikin tyyli vaihtuikin uusien muusikoiden myötä projektin loppuvaiheessa.


The Hunters: Hunters of the Night / August (1983)

The Hunters tuntuu luonnolliselta jatkeelta Hefty Loadille, jonka raunioille tämä yhden singlen tehnyt ryhmä selvästi kasattiin. Vokalistina oli nyt nainen, Stina Berge, ja musiikki astetta helpommin sulateltavaa tanssittavaa postpunk-paukuttelua. Ming Suménin saksofoni ja Andy McCoyn kitara soivat hyvin. August on singlen tunnelmallisempi, maalailevampi biisi, vaikka onkin samantempoinen kuin a-puoli.




1    2    3    4    5    6    7    8    9    10    11    12    13    14    15    16    17    18    19    20    21    22    23    24    25    26    27    28    29    30    31    32    33    34    35    36    37    38    39    40    41    42    43    44    45    46    47    48    49    50    51    52