23.5.2013
Sainpas vihdoinkin haetuksi uuden Visa-korttini Kauniaisten pankista. Sain ilmoituksen kortista jo kauan sitten, mutta vasta nyt onnistui hakeminen. Torstait ovat ainoita päiviä, jolloin ehdin tehdä mitään tuonkaltaista ylimääräistä, ja viime torstai oli helatorstai eli pyhä. Pankissa sanoin, että jatkossa otan kortit mieluummin postin kautta tuotuina. Alkaa olla liian vaivalloista lähteä Kauniaisiin asti niiden perässä.
Kauniainen on jokseenkin lohduton paikka nykyään, kun siellä on niin paljon rakennustyömaata. Tai siis keskustassa on, ei ehkä muualla, mutta enhän minä Kauniaisissa ole vuosiin käynyt muualla kuin keskustassa. Luokkakokoontumisessa Micke kertoi minulle, että siellä on edelleen se sama jättityömaa joka aloitettiin jo vuosia sitten, nyt vain hommat seisovat koska on kuulemma huono aika rakentaa mitään. Rakennusmiehet odottelevat parempia aikoja. Sillä aikaa aidattu työmaa junnaa paikallaan ja rumentaa maisemaa. Eihän Kauniaisissa enää viitsi käydä. Jääköön koko kaupunki unhoon minun puolestani.
Kotona pidän ikkunaa auki ympärivuorokautisesti. Vanhemmat ovat aina motkottaneet minulle asuntoni tuulettamisesta, mutta kun en minä talvella halua tuulettaa. Inhoan sitä kun tulee kylmää ilmaa sisään. Talvisin ikkuna siis pysyy visusti kiinni. Etelä-Haagassa olisin mielelläni pitänyt keväästä syksyyn ikkunan auki jatkuvasti, jopa öisin, mutta kun illalla yhdentoista aikaan alkoi aina tulla vaaksiaisia sisään. Nyt kun asun Vaasankadulla 4. kerroksessa ja ikkunasta avautuu takapihanäkymä, olen pitänyt ikkunan auki koko toukokuun yhtäjaksoisesti eikä ole tullut yhtään kutsumatonta vierasta sisään. Pari kertaa olen herännyt yöllä naapurikämppien nuorten metelöintiin. Bilettävät joka viikonloppu. Parvekkeen oven lasi on rikottu kahdesti. Helvetti, sanon minä. Etelä-Haagassa oli rauhallista asua.
Mutta hyvin menee muuten. 590 euron vakuusmaksu Forenom-asunnosta on maksettu takaisin tililleni ja rahaa on nyt kunnolla. Minulla on täällä nyt kunnon kirjahylly, johon olen saanut mahtumaan lähes kaikki kirjat ja vinyyli-lp:t. Sisäänrakennettu vaatekaappi toimii CD-hyllynä, sitä täyttelen tässä hiljakseen. Loput CD:t jotka eivät sinne mahdu saavat mennä sängyn alla olevaan laatikkoon, kunhan Frej saa asennetuksi siihen lisää pyöriä. DVD:t ja DVD-R:t pidän kaikki ullakolla. Lähinnä murehdin niitä sarjiksia, joita en saa mahtumaan kämppääni.
Minussa on vielä sarjiskeräilijää jäljellä. Olen täydentänyt Piko ja Fantasio -kokoelmaani. Eilen ostin Akateemisesta neljä albumia (Varokaa zorkoneita, Zetan pimeä puoli, Nuoren sankarin päiväkirja, Paniikki Atlantilla) ja Suomalaisesta yhden (Tummanvihreä pikkolopoika). Tänään SS Libriconista Kultakaivoksen gorillat (25 euroa), Kone joka näki unia (20 €) ja Kivijättiläiset (7 €). Libriconista poimin vielä Egomanian 7 eurolla, ja Kampintorin antikvariaatista ei sitten löytynyt mitään kuuden euron hintaista Rubiini 4: Amerikka -albumia kiinnostavampaa. Kvaakissa väitetään että Egomaniaa myydään nyt parin euron hintaan, ihmettelen missä. Eilen en nähnyt yhtään kappaletta ko. albumia Akateemisessa enkä Aleksin Suomalaisessa. Kampin Suomalaisessa albumia myydään vieläkin parillakympillä. Parilla eurolla olisin mielelläni ostanut, mutta 7 euroa on sekin sopuhinta. En odota Ken Mikaelin tuotokselta paljoa mutta jotain, toivottavasti odotukseni täyttyvät.
Piko ja Fantasio -albumeja uupuu minulta enää muutama. Hämäräperäinen hylky, Operaatio hiljaisuus, Buddhan vanki, Tembo Tabu, kolme Morvan & Munueraa (en hanki niitä), Ajan pyörteissä sekä uusin Viperin kynsissä.
11.6.2013
Tänään sitten ex-koulukaverini Alexander Ehrnroothin kanssa kahvilla/teellä Bulevardin ja Manskun kulmassa sijaitsevassa kahvilassa. Siellä minä olen pari kertaa ollut Harrinkin kanssa. Alqun kanssa juteltiin elämänmenosta, kotisivuistani, sarjakuvistani, pitkistä työpäivistäni ja siitä, että mielelläni tekisin jotain vähemmän fyysistä ja aikaavievää työkseni. Minä nyt olen sellainen, että murehdin kaikesta mitä teen. Että teenkö kaiken oikein tai hyvän maun rajoissa. Murehdin myös sitä, olenko keskustelutilanteissa liiaksi itseeni päin kääntyvä. Puhunko liikaa itsestäni sen sijaan, että osoittaisin kiinnostusta muiden asioihin? Sekin on seurausta eletystä elämästä. Minua eivät muiden asiat kiinnosta, koska itselläni on ollut aina omia murheita ja muuta ajateltavaa enemmän kuin saisi olla. Kaikki energiani menee omista asioista huolehtimiseen. Toisaalta olen erittäin hyvä kuuntelija. Liiankin hyvä - en osaa sanoa että "nyt hiljaa, ei tarvitse puhua enempää tuosta asiasta", silloin kun pitäisi. Kun olin sisäänpäinkääntynyt teini, olin hyvä ympäristön tarkkailija. Kuuntelin tarkasti mitä toiset ympärilläni puhuivat. Kuulemiani juttuja kirjoitin päiväkirjoihini. Tämän takia minusta tuli niin hyvä ja kärsivällinen kuuntelija.
No mutta, katsotaan missä merkeissä seuraavan kerran kuulen Alexanderista.
16.6.2013
Ainoa murheeni tällä hetkellä on, että muuttohässäkän yhteydessä minulta hävisi kaksi muistitikkua. Toisessa olivat kaikki CD-kansiksi muutetut jpg-skannaukset kaikista omistamistani vinyyliälppäreistä. Toisessa oli varmuuskopiot kovalevylläni olevista tiedostoista, Aaltotie-sivustoni kuva- ja tekstimateriaali, netistä imuroimiani sarjakuvaskannauksia, levynkansikuvia, yksi elokuvatiedosto, FinnArcticiin kirjoittamani tekstit ym. Osaa materiaalista en saa koskaan takaisin. Olin tehnyt muistitikulle myös Excel-listan koko sarjakuvakokoelmastani, myös DVD-R-levyille polttamistani sarjisskannauksista jotka olin netistä imuroinut. Teen tässä juuri tuon listan uudestaan alusta asti.
Kvaakissa minua on kosiskeltu avustavaksi toimittajaksi. Kirjoitustaitoni on huomattu. Epäröin ensin vähän, kun on pitkät työpäivät, vähän vapaa-aikaa ja pyrkimys käyttää se vähä vapaa-aika sarjakuvien piirtämiseen. Taidan kuitenkin suostua. Ensimmäistä kertaa en heittäisi hukkaan tilaisuutta olla edes jotain. Jotain pientä.
20.6.2013
Kvaakissa olen nyt sitten virallisesti avustava toimittaja. Vähän ennenaikaista, kun pääsen arvostelemaan jotain vasta elokuussa. Höö.
4.7.2013
Kiitän torstaita siitä, että se on minulle niin kevyt työpäivä. Tässä luettelo siitä, mitä tein tänään:
Yhdessä työkohteessani uusittiin lukot, ilmoittamatta asiasta siivousfirmalle. Sain asian selville eilen, kun yritin mennä sinne siivoamaan. Onneksi sisällä oli pari lukkomiestä, jotka päästivät minut sisään hoitamaan hommani. Tänä aamuna hain uuden avaimen kiinteistönhuollosta.
Helsingin rautatieasemalla yritin ottaa itsestäni uudet passikuvat, voidakseni uusia kuukausia sitten vanhentuneen henkilökorttini. Automaatti ei toiminut. Pasilan asemalla uusi yritys. Kahdeksan euroa 1 tai 2 euron kolikkoina jos haluaa maksaa käteisellä, tai sitten korttimaksu. Eihän minulla ole niin paljon eurokolikoita mukana! Automaattien kortinlukijat eivät toimineet. Kaatopaikkaromua nuo passikuva-automaatit, sanon minä.
Junalla Huopalahden asemalle, sieltä entiseen kotiini hakemaan polkupyörä, jonka jätin pihalle viime maanantaina. Pyörä oli sitä ennen ollut suljetussa kontissa koko putkiremontin ajan - maanantaina sain sen ulos sieltä.
Pyörällä Pasilan poliisilaitokselle, jossa tarkoitukseni oli otattaa itsestäni passikuvat, ja sitten uusia se henkkari. Otin jonotusnumeron, odotin pitkään palvelutiskien lähellä vuoroani, kyllästyin ja lähdin pois. Sitäpaitsi, ei siellä poliisiasemalla kuitenkaan suostuttaisi ottamaan minusta passikuvia. Käytän siis jatkossakin ajokorttia väliaikaisena henkilöllisyystodistuksena.
Pyörällä kotiin, jätin pyörän pihan telineeseen muiden pyörien sekaan.
Kaksi soittoa Elisan asiakaspalvelunumeroon. Frej pyysi minua ottamaan selvää, mikä kumman Elisa-lasku minulle on saapunut. Minullahan on nyt DNA Welho-nettiliittymä ja Saunalahden kännykkäliittymä, ei minulla ole Elisan kanssa enää mitään tekemistä. Ensimmäisellä soittokerralla kyllästyin siihen, että asiakaspalvelijat pompottivat minua puhelimesta toiseen ja joka kerralla jouduin odottamaan vuoroani ja kuuntelemaan jonotusmusiikkia minuuttitolkulla. Toisella kerralla sain asioita selvitettyä sen verran, että tiedän mistä minua laskutetaan. Vanhasta lankapuhelinliittymästä, jonka Frej avasi minulle siihen aikaan, kun vanhempani asuivat Mäkkylässä, eli joskus 1993-1996. Sitä ei ole irtisanottu. Frejn on tehtävä se - minun on kerrottava asia hänelle. Olen siis kaikki nämä vuodet maksanut liittymästä, jota en käytä???
Soitto Haagan kiinteistötoimistoon. Kysyin Etelä-Haagan asuntoni vuokravakuuden takaisinmaksusta. Valitettavasti puhelimeen vastasi kesäapulainen, joka ei tiennyt mistään mitään ja jonka kanssa minun oli tämän takia vaikea keskustella. Pyysin jättämään sanan isännöitsijälle. Toivottavasti viesti menee perille, ymmärrettävässä muodossa.
Illalla vielä pesin pyykkiä: vaatteitani ja ison määrän likaisia siivousrättejä.
Rappujen siivoaminen tuntui toisarvoiselta hommalta tänään.
Olen ansassa tällä siivousalalla. Tekisin niin mielelläni jotain, missä lahjoistani (?) on hyötyä. Haluaisin ansaita elantoni mieluummin kirjoittamalla ja piirtämällä. En tiedä, pärjäisinkö siinäkään hirveän hyvin, mutta olisi se ainakin mielekkäämpää työtä. Työpäivät vielä kohtuullisen mittaisiksi, niin minulla olisi aikaa piirtää sarjakuvia. En ole saanut piirretyksi mitään sitten viime syyskuun. Naavametsäläiset-albumisarja odottaa jatkoa! Minulla on kosolti loistavia ideoita noihin piirtämättä oleviin viiteen tarinaan. Haluan kertoa maailmalle, mitä yllätyksiä olen varannut esim. neljänteen ja seitsemänteen tarinaan, liittyen Uuvakkaan ja Kriitukseen. En halua kuitenkaan spoilata kertomalla niitä yllätyksiä etukäteen.
6.7.2013
Onnistuin Kvaakissa keplottelemaan arvosteltavakseni Zum Teufelin julkaiseman kokoelman Kapteeni Hyperventilaattorimiehen seikkailuista. Sarjaa julkaistiin Tähtivaeltaja-lehdessä vuosina 1987-1997, neljän eri piirtäjän toimesta. Anssi Rauhala aloitti, Petri Hiltunen, Hannu Mänttäri ja Kivi Larmola jatkoivat. Minulla on ollut pitkään toivelistallani ne kaksi Tähtivaeltajan numeroa, joissa on Rauhalan piirtämää Hyperventilaattorimiestä, mutta tämä iso kovakantinen kokooma paikkaa tuon toiveen erittäinkin hyvin. Tunnustan, etten ole lukenut Hyperventilaattorimiestä sen enempää kuin mitä kahden muun lehden Tähtivaeltaja-arvostelujen kuvituksena on julkaistu, eli yhteensä puolitoista sivua sitä Rauhalan osuutta, mutta nämä näytteet vakuuttivat minut siitä, että sarjakuva on antoisaa ja hillittömän hauskaa luettavaa.
Minulle luvattiin, että Finnconissa Kaapelitehtaalla olisi Turun Sarjakuvakaupan pöydällä tarjolla ilmainen arvostelukappale Hypis-kokoelmasta. Tänään sitten kävin hakemassa sen, ja seurasinpa samalla muutamaa paneelikeskustelua kun nyt kerran siellä olin.
"Kysy hiukkaskosmologilta" kello 13.00. Mitä olet aina halunnut tietää maailmankaikkeuden laajenemisesta, Higgsin bosonista, neutriinoista ja kvanttifysiikasta. Tästä en ymmärtänyt juuri yhtään mitään, kiinnostavinta koko jutussa oli yliopistonlehtori Syksy Räsäsen kuin suoraan jostain Tim Burtonin leffasta karannut olemus. En saanut edes kaikesta puheesta kunnolla selvää, istuin ehkä huonossa paikassa.
"Scifi ja oudot petikumppanit" klo 14.00. Vesa Kataisto, Pertti Jarla ja Jami Järvinen puhuivat piilopropagandistisista tieteisfiktioteoksista. Tämä oli jo paljon kiinnostavampaa, esiintyjissä oli tarpeeksi väriä ja heillä oli paljon sanottavaa.
P.A. Mannisen "Teräslilja: Iso pipi" ja Kapteeni Hyperventilaattorimies -kokoelma julkistettiin klo 15.00. Tottakai minun oli oltava paikalla, ja teinpä muistiinpanojakin. Hirveästi asiaa ei tosin paperille tarttunut, lähinnä Manninen sekä Hypistä tehneet Anssi Rauhala, Petri Hiltunen ja Markku Uusitalo pistivät koko paneelin läskiksi ja keskittyivät yleisön viihdyttämiseen. Mutta hauskaa oli. Puheenjohtaja Toni Jerrman yritti pitää vähän kuria ja järjestystä yllä. Jotenkin sopi kuvaan, että jutustelun aikana ulkona pamahti ukkonen ja Luontoäiti kaatoi koko ison saavillisen. No, olihan vitsien laukomisen ohella herroilla ihan asiatekstiäkin kerrottavana.
Hypis- & Teräslilja-keskustelun jälkeen sade oli jo lakannut ja aurinko paistoi. Ehkä miehet jakoivat jossain vaiheessa nimmareita uutuusteoksiinsa, en tiedä. Sellaista olin ymmärtävinäni, mutta heti paneelikeskustelun jälkeen heidän aikansa vei haastattelu, ja kun se oli ohi, hiipui myös minun intoni jäädä Kaapelitehtaalle norkoilemaan. Lähdin kotiin. Enhän minä mikään signeerausten metsästäjä ole.
Ehkä muistiinpanoistani on hyötyä kun väsään Kvaakiin kritiikkiä tästä komeasta opuksesta joka nyt lojuu tuossa vierellä.
9.7.2013
Työlastini helpottui eilen, kun minulta otettiin kolme isointa rappukohdetta pois. Alunperin pyysin, että yksi kolmesta viiden rapun kohteista otettaisiin minulta pois, mutta sainkin luopua niistä kaikista. Kerroin pomolle, että ottaisin kyllä mielelläni yhden tai useamman helpon kohteen tilalle. No, tiistaista ja perjantaista sain nyt myös helppoja päiviä itselleni. Tänään ehdin käydä Haagan kiinteistötoimistossa hakemassa pankkikirjan liittyen vuokravakuusrahoihin. Vähän ennen pankkien sulkemisaikaa ehdin vielä käydä Nordeassa tyhjentämässä vuokravakuustilin. 636,40 euroa. Vähän yli nykyisen asuinvuokrani verran rahnua. Rahojen talletus tililleni jää huomisen tehtäväksi.
39-vuotissynttärit tänään! Kevyt työpäivä, vuokravakuusrahat ja tieto siitä, että omat asiani alkavat pikkuhiljaa hoitua riittävät syntymäpäivälahjoikseni. Sekä se, että minulla on nyt aikaa perehtyä Hyperventilaattorimiehen seikkailuihin ennen nukkumaanmenoa.
10.7.2013
Yhdessä kadonneessa muistitikussani oli ranskan- ja hollanninkielisiä skannauksia BD-sarjakuvista, näitä olen nyt hankkimassa ihan albumimuodossa. Suomeksi julkaisematon Ankardo-albumi L'affaire belge, loput suomeksi julkaisemattomat Piko ja Fantasiot, Yoko Tsuno -seikkailu Le canon de Kra (Supertykki), nämä ovat minulla nyt ranskaksi. Semicin vanhoista albumeista puuttuvat Niilo Pielinen -planssit sain imuroiduiksi netistä uudelleen. Yoko Tsuno: Le feu de Wotan on tilattu. Sillagen spin-off -sarja Nävis... sen tilaamista harkitsen. Minulla oli skannaukset kolmesta ensimmäisestä albumista, niitä on julkaistu viisi. Viimeisin on vuodelta 2009, eli sarjan jatko näyttää epävarmalta. Valerian-lyhärit ilmestyvät lähiaikoina koosteena, silloin saan nekin takaisin. Sillage-albumit 8-10 ilmestynevät meillä ensi vuoden loppuun mennessä ellei sarjaa päätetä yhtäkkiä lopettaa Suomessa.
Yoko Tsunon Le feu de Wotan -seikkailun lisäksi tilauksessa on Didier Comès'n L'ombre du corbeau, toinen kokoelma Walt Kellyn Pogoa, Penguin Pressin julkaisema englanninkielinen kooste Régis Loiselin Peter Pan -albumeista, sekä Mélusinea. Mélusine on noitaoppilaasta kertova belgialainen huumorisarja. Olen lukenut sitä hollanniksi vähän, ja se vaikuttaa sen verran kivalta, että tilasin kaikki neljä Cinebookin englanninkielistä albumia.
Ensi kuussa aion jatkaa niiden kiinnostavien ranskalaisten/belgialaisten sarjakuvien tilaamista. Alunperin 33 nimikkeen lista on kutistunut kahdeksalla. Hermannin Nic, Winingerin Victor Billetdoux, Godardin Martin Milan, Gregin Achille Talon, Isabelle Fantouri ja Yann le migrateur olivat kaikki kiintoisia tuttavuuksia. Saga de Xam ja jokin toinen sarja jota en enää muista tippuivat heti alussa pois listalta, kun niiden hankkiminen on nykyään liian kallista tai vaikeaa.
18.7.2013
Siinä se nyt on! Ensimmäinen Kvaakiin kirjoittamani sarjakuva-arvostelu. Jatkoa toivottavasti mahdollisimman pian, jotta voin antaa itsestäni kuvan työteliäänä ihmisenä. Yhdessä arvostelussa ei ole vielä oikein meriittiä.
Tunnustan, että vaikka kokoomaa lukiessani mieleeni putkahti aika paljon lauseita ja ajatuksia joita käyttää arvostelussa, niin torstaina alkaessani kirjoittaa pääni ei tuntunut kovin täydeltä - itseasiassa se oli lähempänä tyhjää. Ensimmäiset lauseet jotka arvostelua varten kirjoitin olivat kömpelösti muotoiltuja hajahuomioita. Tunsin, ettei tästä tule mitään. Mutta mitä enemmän sain tekstiä päästäni ulos, sitä paremmalta alkoi näyttää. Arvostelusta tuli aika pitkä - sitä en edes huomannut ennen kuin olin laittamassa sitä Kvaakin käyttämään Absolut Engine -kirjoitusohjelmaan.
Niin, tuo Absolut Engine tuotti minulle sunnuntaina runsaasti päänvaivaa. Minulla ei ollut mitään tajua siitä, miten tuota ohjelmaa pääsee käyttämään. Koetin ladata sitä omalle koneelleni AE:n kotisivulta ja yritin noudattaa nettiin ilmestyneitä asennusohjeita: html-koodia piti räplätä jotta AE:tä pääsee omalla koneella käyttämään. Yritin parhaani siinä hommassa, mutta turha toivo. Kun luin, että AE vaatii toimiakseen sen, että käyttäjän koneella on MySQL ja ties mitä muita ohjelmia, ostin sitten netistä nämä ohjelmat ihan Visalla maksaen - eikä tämäkään auttanut saamaan AE:tä kovalevylle ladatuksi.
Kaduin sitä, että olin lähtenyt mukaan sisällöntuottajaksi Kvaakiin. Koin, etten pysty tähän. Arvostelutekstini oli minusta kelvollinen, mutta en kokenut osaavani laittaa sitä Kvaakiin. Hetken aikaa jopa inhosin Hypis-kokoelmaa ja arvosteluani. Mietin jopa livistämistä Kvaakista lopullisesti, ilman selityksiä, ilmaiseksi saamani arvostelukappale Hypis-kokoelmasta mukanani, ilman arvostelua... mutta sehän vasta olisi ollut roistomainen temppu.
Lähetin yksityisviestin Kvaakin ylläpitäjälle, kertoen ongelmistani. Hän hetken kummasteli ongelmiani... sitten tajusi ettei ollut luonut minulle käyttäjätunnuksia Kvaakin Absolut Engine -osioon. Sain käyttäjänimen ja salasanan, joilla kirjauduin sisään. Minulla oli arvosteluteksti valmiina Notepadiin kirjoitettuna. Kopioin sen AE:n tekstikenttään, pusersin päästäni vielä arvostelulle otsikon ja esittelytekstin, muotoilin tekstiä lihavointeineen ja kursivointeineen, skannasin kuvat ja muokkasin niitä Paint.netissä, kirjoitin kuvatekstit, tarkistin, korjailin ja viilasin - homma oli reilussa tunnissa valmis. Ja monet ovat sisällöntuotannon puolella tuskailleet AE:n hankalaa käytettävyyttä.
Näin käy aina minun kohdallani kun ongelmia tulee vastaan. Masennun, itsetuntoni romahtaa pohjamutiin... mutta kun ongelmat on selvitetty, kaikki sujuukin taas niin sutjakkaasti, että koen itseni taitavaksi tekijäksi.
Laittaessani arvosteluni muiden sisällöntuottajien ruodittavaksi minulla oli vähän tuskanhikeä otsallani. Haukutaanko kirjoitustyylini lyttyyn? Kun vielä sitten myöhemmin näin, että arviointiketjuun oli tullut kommentti nimimerkiltä Curtvile - joka aiemmin oli korostanut, että Hypis-kokoelma vaatii hyvin kirjoitetun arvostelun, teki sen kuka tahansa - olin muutaman sekunnin ajan ihan kauhuissani. Onneksi Curtvile kehui tekstiäni ja huomautti vain yhdestä kirjoitusvirheestä. Mikä helpotus!
Jep, arvostelullani on pituutta, mutta tuo kokoelma onkin varsin ultimaatti teos, jolle ei lyhyt arvostelu tee oikeutta. Toivottavasti seuraavaksi saan arvioitavakseni jotain pienempää ja kevyempää, jotta voin osoittaa osaavani kirjoittaa lyhyestikin.
Finnconista muistoksi jääneistä muistiinpanoista ei ollut paljon hyötyä. Sarjakuvassa toistuva lause "Meri on hiljainen" on peräisin Mika Waltarin teoksesta. Hypis-opuksen lisämateriaaleissa mainitaan tämä, muttei teoksen nimeä. Finnconissa ehdin snapata ylös nopeasti kerrotun kirjan nimen: Yksinäisen miehen juna. Matkakertomus. Tämä tiedonjyvä ei kuitenkaan sopinut arvosteluun. Petri Hiltunen vaihtoi kaksiosaisessa "Tuhkasi vuorelle / Tulesi laaksoon" -tarinassa pallokärkisen tussikynän (muistiinpanoissani lukee Rotringin Alpen, mutta liekö oikein?) hiusterään. Tämä tieto mahtui mukaan.
24.7.2013
Toinen Kvaak-arvosteluni. Ajattelin sen alunperin lyhyeksi ja rennosti kirjoitetuksi arvosteluksi. Kuinka ollakaan, muilta Kvaakin sisällöntuottajilta tuli sen verran lisäysehdotuksia, että professionaali ja faktapainotteinenhan siitä tuli. Tuota Pikku Pielistä pyysin Egmontilta arvosteltavaksi jo kuukausi sitten, mutta siellä oltiin lomalla. Kukaan ei vastannut sähköposteihini. Viime viikolla albumi sitten yllättäen saapui. Perjantaina hain postista, lauantaina luin, sunnuntaina kirjoitin, maanantaina hioin tekstiä, tiistaina toteutin muiden lisäysideat ja tänään postasin Kvaakin arvostelusivulle. Ei tuosta kritiikistä nyt tullut sellaista lapsille kivaa luettavaa mitä ajattelin, mutta väliäkö tuolla oikeastaan, jos siitä vain pidetään.
Nyt minulla on sitten yksi omakustanne arviointia odottelemassa tuossa vieressä. Minähän saan arvostella sarjakuvia ihan ketjussa.
6.8.2013
Tein Kvaakissa jotain itselleni harvinaista: vaihdoin avataria. Yleensä olen niin muutosvastarintainen, etten vaihda mitään minkä olen jo kerran todennut toimivaksi. Tunsin kuitenkin, että aiemmin avatarina käyttämäni monalisamainen hymynaama jotenkin söi uskottavuutta vakavilta viesteiltäni. Halusin totisemman kuvan tilalle.
Puursin tussikynällä ja Photoshopilla tämmöisen kuvan:
Kriitushan se siinä poseeraa, ensi kertaa väreissä. Tämä kuva ei kuitenkaan toiminut mikroskooppisen kokoisena, edes sen jälkeen kun olin paksuntanut ääriviivat niin, että ne näkyvät vielä avatar-koossa.
Muokkasin kuvaa moneen otteeseen, ennen kuin sain aikaiseksi tällaisen lopputuloksen:
Kelvannee.
Huokaus... Kämpässäni on pöytä, jonka haluaisin vapauttaa työalustaksi, mutta sen edessä on pinokaupalla CD-levyjä. Sänkyni alla on se iso laatikko, johon mahtuisi roppakaupalla levyjä, mutta laatikkoon ei voi lastata mitään ennen kuin sen alle on asennettu lisää pyöriä. Isäpuoleni on luvannut hoitaa asian, mutta vieläkään ei ole saanut sitä aikaiseksi. Ja minä haluan piirtää!!! BYÄÄÄÄÄÄ!!!
Muutenkin asunnossani on liikaa sellaista roinaa, jota en välttämättä kaipaa sinne missä aikani vietän. Ullakolle joutaisi. Ei perhana, nyt rupean kärräämään sitä tavaraa sinne. Ei mistään tule muuten mitään. Kello on yli 23, mutta so what.
10.8.2013
Vien ullakolle tavaroita, joita ei ole pakko asunnossa säilyttää. Ullakolla on hirveästi aiempien asukkaiden sinne jättämää romua, jonka haluan saada kärrätyksi roskikseen. Vuosikymmeniä vanhoja pulloja, lumppuja, suksia, puutavaraa... Löysin jopa pullollisen DDT:tä, mutta sen annoin Frejn hävitettäväksi aikaa sitten. Vien kämppääni sitä romua, ja aina ulos mennessäni otan jotain mukaani ja kannan roskalaatikoihin. Tuon alas myös sarjakuvia kirjahyllyyn laitettaviksi. Onneksi asuntoni on ullakkoa lähinnä, ja ullakkovarastoni lähimpänä ovea. Kummasti pukkaa hikeä aina kun käyn ullakolla ja vähänkin touhuan siellä. Johtuuko vain lämpimästä ilmasta?
Työpöytäni on vapautettu. A3:t odottavat siinä minun käyttöäni.
16.8.2013
Eilen ostin Clas Ohlsonilta muutaman pyörän, ruuvasin ne sängyn laatikon alle ja rupesin lastaamaan CD:itä laatikkoon. Nyt laatikko on täynnä. CD:t ABC:stä Remuun mahtuivat sinne. Loput järjestän kaappiin.
Harrin tapasin taas. Hän lupasi auttaa minua ullakollani olevien romujen poiskärräämisessä. Hienoa kun on sellainen ystävä!
18.8.2013
Ullakolla myllätessäni löysin vanhan Hesarin, päivätty 7. huhtikuuta 1957. Paperi oli mennyt niin hauraaksi, että lehti hajosi käsiin. Onnistuin sentään skannaamaan sarjakuvat talteen:
Lehti ei ollut kokonainen - ensimmäiset sivut puuttuivat ja niiden mukana Karin pilapiirros. On minulla se kuitenkin, Hassu maailma -kirjassa. Karia sovinistisimmillaan. En viitsi laittaa tänne.
29.8.2013
Kvaak-arvostelu-urani jatkuu tuoreimmalla Alixilla. Arvostelu onnistui hyvin ottaen huomioon, että ennen tiistaita en ollut lukenut ainuttakaan Alix-albumia. Tiistaina hain Baabelin tornin postista, tiistaina luin kaikki hankkimani 9 albumia sekä Baabelin tornin yhteen pötköön, keskiviikkona kirjoitin arvostelun ja tänään torstaina julkaisin. Referensseinä käytin Oribalin kruunu -albumia, jonka tavasin läpi useaan otteeseen, sekä englanninkielisiä Wikipedia-artikkeleita Babylonista ja sen riippuvista puutarhoista. Minä kun en edes tajua historiasta mitään - siinä siis arvostelijalle haastetta kerrakseen! Kritiikkiäni kehuttiin hyvin taustoitetuksi. Moitteita kuitenkin ropisi liiasta spoilaamisesta - jopa otsikossa, jonka viime hetkellä vaihdoin ennen arvostelun julkaisua. Hieman fiilikseni tippui tämän takia... täytyy jatkossa referoida juonta mieluummin liian vähän.
Upposihan se Alix minuun aika hyvin. Mielihyvin keräilen vielä puuttuvia albumeja - paitsi että WSOY:n kolme ensimmäistä Alix-albumia eli Kultainen sfinksi, Kirottu saari ja Etruskien aarre tuskin päätyvät koskaan minun omistukseeni ellen tingi periaatteestani maksaa albumeista enintään 20 euroa. Saavat mokomat olla tosi huonokuntoisia jotta ne voi niin halvalla myydä.
Tämä ja seuraava viikko lomaa. Sarjakuvakritiikkien kirjoittamisen lisäksi aion piirtää Mutatoitunutta metsää niin paljon kuin jaksan. Minulle on nyt selvää, ettei tällä juonenkuljetusvauhdilla 46 sivua riitä tarinan kertomiseen. Pakko piirtää lisäsivuja. Viimeisin sivu on nro 14, eläimet pääsevät ulos metsästä vasta sivulla 19, ja vasta sitten tarina pääsee rullaamaan täysillä. Ja sitä on aika paljon.
2.9.2013
Kesä on loppunut, syyskuu alkanut, ulkona sataa vähän väliä kaatamalla, aina poistuessani kotoa joudun kävelemään kahden kapakan ja sen terassilla istuvien asiakkaiden ohi Sörkan "piritorille" missä on lisää syrjäytyneitä örveltäjiä... Elisa lähettää minulle joka toinen kuukausi 44,90 euron laskuja joistain vanhoista lankapuhelin- ja nettiliittymistä jotka olisi pitänyt irtisanoa vuosia sitten... Soitin äsken tuohtuneena toisen kerran Elisan asiakaspalveluun. Palvelija suostui irtisanomaan sen nettiliittymän, mutta koska sopimusasiakkaana on isäpuoleni, minun pitäisi uudemman kerran puhua hänelle ja saamaan hänet käsittämään, että lankapuhelinliittymän irtisanominen on hänen vastuullaan. Frej on jo kerran tutkinut saamaani laskua, mutta hän soitti minulle takaisin höpisten, että minua laskutetaan ilmeisesti kännykkään soitetuista ulkomaanpuheluista. Nyt minulle on selvää, ettei sellaisesta voi olla kyse, vaan jostain puhelinliittymästä joka on hankittu minulle joskus takavuosina. Minä en voi sanoa sitä irti, vaan Frej.
Minähän käytän nykyisin Saunalahden kännykkäliittymää ja DNA Welho Laajakaistaa - siinä on jo kylliksi että saan laskuja näiltä puljuilta.
Piristystä löytyy. Pöydällä lojuu pino Amazonista hankkimaani ranskankielistä sarjakuvaa odottamassa lukemista ja perjantaina on sarjisfestivaalit. Tänään sain vihdoinkin patistettua itseni lähettämään sähköpostia parille sarjiskustantamolle, jotta lähettäisivät minulle arvostelukappaleet muutamasta perjantaina julkaistavasta sarjakuvasta. Pelkäsin, että otan yhteyttä turhan myöhään, mutta enpäs ottanutkaan, vaan juuri oikealla hetkellä. Yksi julkaisu tulee tänään painosta, pari muuta keskiviikkona. Sain vastausmeilit samantien, lähettävät minulle postitse nuo sarjikset. Sitten vain Kvaakiin kritiikkiä niistä. Huh, onneksi en arvostele sarjakuvia palkkatyönä. Ajatella, jos joutuisin koko ajan lähettelemään sarjakuvakustantamoille arvostelukappalepyyntöjä. Kova homma patistaa itseäni lähettämään niitä edes harvakseltaan. Olisinpa sosiaalisempi.
6.9.2013
Tänään starttasivat ne kiihkeästi odottelemani sarjakuvafestivaalit. Korkkasin ne omalta osaltani taas pistäytymisellä Akateemiseen kirjakauppaan. Sieltä en kuitenkaan muuta löytänyt kuin JP Ahosen uutukaisen, Perkeroksen. Ehkä joskus toiste sitten uudestaan kun saavat remontin jälkeen paikat järjestykseen ja loput sarjishyllyt täytettyä.
Koska arvostelin Kvaakissa Teräsbetonimetsän, oli minun tietenkin nähtävä ja kuultava sen tekijän, Kallematti Wariksen, haastattelu. Edellisenä päivänä "liian hyvin harjoiteltu" juttutuokio oli kummankin yllätykseksi ohi vajaassa vartissa. Koska yleisöllä ei ollut lisäkysymyksiä esitettävinä eivätkä minkäänlaiset loppuimprovisoinnitkaan ottaneet sujuakseen, homma oli sillä hoidettu. Opinpahan kumminkin ettei kannata kännissä juoda lattiavahaa eikä varsinkaan yrittää huuhtoa sitä pois vahanpoistoaineella. Onneksi ei henki mennyt kuten eräältä Teräsbetonimetsän hahmolta (tässä oli siis kyse yhdestä tositapauksesta, joka päätyi albumin epilogiin).
Säntäämällä suoraan päätelttaan ehdin kuulla vielä loppupuoliskon Ville Tietäväisen haastattelusta. Aino-tyttärestä oli tullut isänsä sanoin "7-vuotias Juha Seppälä" ja ruvennut sanomaan ehdottoman ein kaikille haastattelupyynnöille. Niinpä isä joutui puhumaan haastattelijana toimineelle Kivi Larmolalle hänenkin puolestaan. On se muuten vaikeaa yrittää kurkistaa oman tyttären pään sisään, että miltä mikäkin unessa nähty öklömönkiäinen näytti. Niinpä kirjassa nähtävä lopputulos ei ole oikein kummankaan näkemys.
Pääteltassa päästin oman piruni irti ja keräsin mittavat määrät sarjakuvaa itselleni. SS Libriconin pöydästä sadan euron satsi. Helmeksi päivän saaliin päälle 50 euroa maksanut hyväkuntoinen joskin purkaton Ruudun numero 2/1973 (haa, ei kestänyt sen hankkiminen kuin viitisentoista vuotta), Valerian: Ultralumin panttivangit 35 eurolla, ja kun lisäsin siihen vielä Suomalaisen MADin 3/1971 15 eurolla, niin satanenhan siinä tuli täyteen.
Toisesta pöydästä Mu - Kadonnut manner 15 eurolla. Semmoinen albumi, josta on Kvaakissa sanottu paljon negatiivista ja josta ajattelin, että jääköön väliin. Varsinkin kun normaalitaksa divareissa on viisikymppiä. Mutta kun 15:llä saa, niin eihän sitä pienempää hintaa voi odottaa. Kaupat tuli.
Säilä-lehden numerot 5 ja 6 vitosen kappalehintaan. Numerot 1-4 ostin viime vuonna Sarjakuvakeskuksesta kahdella eurolla kappaleelta. Tässä lehdessä on monen Kvaakkilaisen osin foorumistakin tuttua sarjistaidetta yhteenniitattuna.
Kahden euron laarista poimin Aavetanssin ja Väinämöisten kavereiksi hyllyyni lisää Petri Hiltusta, kun pilkkahintaan sai. Praedor - Koston merkki, Laulu yön lapsista ja Riutta. Marginaalisesti kiinnostanut Kémi - Savannien puskarotta vielä kouraan.
Sitten niitä uutuusalbumeja. Uusin Natasha, Sillage, Yoko Tsuno ja Musta hevonen (by Samson).
Vähän jäi kaivelemaan, kun SS Libriconilla olisi ollut tyrkyllä vielä ne loput kaksi Apollon Alixia, Niilin prinssi ja Karthagon aave. Mutta kun hetki aiemmin olin ostanut heiltä sadan euron lastin, niin en minä nyt enää... Onneksi sikäläinen myyjä vinkkasi, että liiketiloissa olisi festarien kunniaksi tarjolla runsaasti pinkkasileää sarjakuvaa kolmen euron kappalehintaan. No sinne sitten! Libriconin oven takaa sitten löytyivät ne kaksi Alixia - tosin 12-15 euron hinnalla. Kolmen euron laarista kelpasi sentään Hiltusen Anabasis ykkönen.
Pertti Jarlaa haastateltiin ties monettako kertaa Fingerporista. Lyön vaikka vetoa, että tämänkertainen kysymyssatsi olisi voinut olla eräänlainen "best of" -kooste kaikista tähänastisista Fingerpori-haastatteluista. Tälläkin kertaa kun kyseltiin ideoinnin vaikeudesta, hankalasti aukenevista vitseistä, (itse)sensuurista, lukijoiden mahdollisesti lähettämästä ikävästä palautteesta, ulkomaiden valloituksesta ja hahmojen rumuudesta. Jarla puhui sujuvasti, varmaan osasi vastauksensa etukäteen ulkoa vuosien treenauksen myötä. Kiinnostavaa kuulla, että kun strippi on kreditoitu Jarlan lisäksi jollekulle muulle, tämä kyseinen muu ei ole antanut sen enempää panosta kuin ehdottanut sanaleikkiä josta piirtäjä voisi yrittää jotain vitsiä vääntää - ja Jarla saattaa vääntää sen vitsin pahimmillaan vasta vuotta myöhemmin.
Petri Hiltusen tarinoinnin Anabasiksesta kuuntelin myös. Miestä en meinannut ensin tunnistaa, kun oli kasvattanut itselleen tyylikkään parran, mutta suu kävi tuttuun tyyliin. Tätä miestä on ilo kuunnella. Ulosanti pelittää ja juttua riittää yhtä paljon kuin projekteja. Miten sitä aikaa riittääkin, kun on tehtävä sekä Kalkkaroa että paria-kolmea albumia yhtäaikaa, eikä piirrostyyli ole niitä nopeimpia.
Kun JP Ahonen astui Mbarin ulkoilmalavalle, Larmola meni aivan taikinaksi, ja koko haastattelutilanne menikin sitten Kiven nuoleskellessa suuren idolinsa persettä minkä ehti. Ahonen sai onneksi riittävästi sanoja itsekin heitettyä väliin. Ahonen kertoi kiinnostavaa juttua värityksen eri funktioista Perkeroksen sivuilla (tässä kohtaa Larmola oli erityisen hurmioituneen hoomoilasena), paljasti miksi bändi- ja muita printtipaitoja yleensä pitävä tarinan hahmo onkin yhdessä kohtauksessa vaihtanut ylleen printittömän mustan t-paidan, ja että ajatus 180-sivuisen albumin jakamisesta kolmeen niteeseen tyrmättiin sekä tekijöiden että WSOY:n taholta. Pitää siihen mainittuun populaarikulttuuriviittaukseen kiinnittää erityistä huomiota albumia lukiessa, Ahonen ylpeänä kertoi onnistuneensa muutamalla jipolla loihtimaan tuolle alunperin irralliselle viittaukselle symbolisen funktion tarinan juonessa / hahmopsykologiassa. Hiltunen änkesi joksikin aikaa minun eteeni estämään näkemiseni lavalle, mutten ottanut pulttia. Oli kunnia seistä Hiltusen takana, miehen sarjakuvatuotantoa selkärepussani. Kun Jarla vielä hengaili oluttuoppi kädessä etuoikealla, oli oloni muikea.
220 euron matkakassasta jäi kaksikymppinen lompakkoon suremaan yksinäisyyttään.
Aion ottaa osaa festareihin huomenna ja ylihuomennakin, mutta lompsa saa pysyä taskussa. Keitäs kiinnostavia haastateltavia kahden seuraavan päivän ohjelmat lupailevatkaan...?
7.9.2013
Tänään tyydyin Rivo Länsi -sarjakuvaa piirtävän Kieron Dickin haastatteluun. Se luvattu "paljastetaan kaikki" ei ihan toteutunut, sillä KD piti identiteettinsä edelleen piilotettuna hiukan "V niin kuin verikosto" -tyylisen kuminaamarin takana. Cowboy-hattu ja siisti puku tekivät miehestä omalla tavallaan komean ilmestyksen. Vaikken itse moista sarjakuvaa suostuisikaan lukemaan, toivon silti että mies saa "kuudestilaukeavansa" päätökseen. Juuri ilmestynyt kolmas osa merkitsee sitä, että urakka on jo puolessavälissä. Yleisöä oli miehelle siunaantunut kovin vähän, mutta toivottavasti ei kukaan kuulija pettynyt.
Ehdin kuulla vielä lopun Tex Willer -piirtäjä Fabio Civitellin haastattelusta. Kymppikirjastossa oli esillä muutamien suomalaisten sarjakuvapiirtäjien tekemiä Tex-tribuuttikuvia. Näistä Petri Hiltusen mielikuvituksellinen työ oli ehdoton suosikkini. Anssi Rauhala pääsi kakkoseksi komealla luodinreikänäkymällään. Kehuja on pakko antaa, vaikkei Tex Willer ole minulle koskaan merkinnyt yhtään mitään.
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25
26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48
49 50 51 52 53 54 55 56 57 58 59 60 61 62 63 64 65 66 67 68 69 70 71
72 73 74 75 76 77 78 79 80 81 82 83 84 85 86 87 88 89 90 91 92 93 94 95
