1986 - 1987 1988 - 1991 1992 - 1996 1997 - 2002 2003 - 2007 2008 - 2011 2012 - 2015 2016 - 2018 2019 - 2021
2019
TAMMIKUU: Ville Sainio: Normi perhe
Ilta-Sanomat 3.1.2019
Piirrostyö niin kamalaa, että on vaikea kiinnittää huomiota vitsien tasoon tai henkilöhahmoihin. Pyörätuolilla liikkuva tietokoneohjelmoija on ainoa erottuva hahmo.
HELMIKUU: Perry Partanen: Parhaat pilat
Ilta-Sanomat 4.2.2019
Minulle näkyvin havainto 1948 syntyneestä Partasesta on Jymy-lehden numero 2/1975, jossa on seitsensivuinen sarjakuva ”Oldmotherhubbard eli Kuinka Jonnysta tehtiin rock hero”. Runsaasti (siis todella runsaasti) dialogia, mutta hillitöntä ja lukemisen arvoista. Tarina siitä, miten kyvytön manageri onnistuu kuin onnistuukin tekemään pianoa pimputtelevasta, skittaa rämpyttelevästä ja säveltelevästä wannabe-starasta tähden – yllättävällä tavalla. Sittemmin olen muutaman kerran nähnyt Partaselta jonkin yksittäisen pilapiirroksen ainakin Hesarin Nyt-liitteessä, mutten mitään erityisen mieleenpainuvaa. Iltiksen tekijäesittely kertookin, että juuri Nyt-liitteen pilapiirroskilpailun voitto vuonna 2007 teki Partasen nimen tunnetummaksi. Pilapiirroksia on julkaistu mm. Suomen Kuvalehdessä. Piirtäjäesikuvia ovat MAD-lehden vakiopiirtäjät Paul Coker Jr. ja Mort Drucker, sekä Charles M. Schultz ja Mort Walker. Partasella on myös blues-harrastus.
Parhaat pilat -sarjan anti on muutama joutava sanaleikki, useita Trump-vitsejä tuomassa syventävää ajankohtaisuutta ja pari Mona Lisa -vitsiä. Partasen piirrokset ovat huolimattomia söherryksiä, mutta hänen pitkäaikainen työnsä mainostoimistossa toikin nopean tavan piirtää.
MAALISKUU: Antti Ervasti & Matti Pikkujämsä: CupOfTherapy
Ilta-Sanomat 1.3.2019
Ystävyydestä, rakastamisesta, välittämisestä, mutta myös stressistä, henkisestä jaksamisesta ja pelkotiloista, eläinhahmoilla kerrottuna. Ainahan tällainen koskettaa syvältä. Lämmintä ja herttaista. Psykoterapeutti Ervasti ja lastenkirjoja kuvittanut Pikkujämsä loivat sarjakuvan, jonka kautta voi käsitellä rankkojakin asioita sopivasti pehmentäen. CupOfTherapy on lisäksi yhtiö, johon kuuluu kolmantena tekijä toinen psykoterapeutti, Elina Rehmonen. Konseptiin kuuluvat erinäisten tuotteiden lisäksi työpajat, joita on järjestetty erityisesti Aasiassa. Siellä on myös löytynyt markkinoita strippikoosteille.
HUHTIKUU: Janne & Johnny Ramstedt: Takaisin maalle
Ilta-Sanomat 1.4.2019
Iltis on selvästi luopunut periaatteesta, että kukin piirtäjä saa tehdä vain yhden Kuukauden kotimaisen. Takaisin maalle on aidonmakuinen kuvaus maaseudulla asumisesta. Sarjakuva on syvempi kuin turkulaiskaksosten aiempi KK-tuotos Al & Sal.
TOUKOKUU: Paavo Vallas & Roosa Kalliomäki: MurmisP
Vallas oli oikealla asialla saarnatessaan ekologisen elämäntyylin puolesta. Piirustustaito on tosin olematon, se haittaa juttujen iskevyyttä.
Aalto-yliopistosta ympäristöalan diplomi-insinööriksi valmistunutta Vallasta (s. 1993) harmitti Hesarissa julkaistavan Harald Hirmuisen surkeus, ja hän ajatteli pystyvänsä tekemään parempaa sarjakuvaa. Sitten hän tajusi, ettei osaa piirtää. Vallas muisti serkkunsa Roosa Kalliomäen, joka oli piirtänyt ja maalannut taitavasti mm. joulukortteja ja muita kuvia. No, mitenkäs sitten kävikään?
MurmisP:tä julkaistaan kuitenkin paikallislehti Keski-Hämeessä viikottain. Näytestrippi:
KESÄKUU: Kaarina Waris: Lintuperspektiivi
Ilta-Sanomat 4.6.2019
Näppäriä lintuvitsejä Warikselta. Oikeasti nimi on Kaarina Uimonen, ja 1990 syntynyt tekijä on ammatiltaan animaattori. Hän myös pitää sarjakuvablogia Suomen sarjakuvaseuran sarjakuvablogialustalla ja näyttäytyy sarjisfestivaalien pienlehtiosastoilla. Sarjakuvia on tullut tehtyä lapsesta asti, ja lapsuuden kotikadulla sijaitseva Kulkukatin poika -divari oli suosittu käyntikohde. Lintuperspektiiviä on saatu katsella jonkin verran vielä Iltiksen lauantainumeroissa.
HEINÄKUU: Arto Kuparinen: Toiveiden talo
Ilta-Sanomat 1.7.2019
Sekalaisia vitsejä ilman minkäänlaista linjaa, hyvin simppelisti piirrettyinä. Joitakin toistuvia hahmoja, kuten pikkuvauva vanhempineen sekä taidemaalari ankan näköisen papukaijaystävänsä kanssa. 1958 syntynyt Kuparinen ihailee Carl Barksia ja pitää toisena esikuvanaan Kari Suomalaista. Mies on tehnyt joulu- ja postikortteja sekä pilapiirroksia.
ELOKUU: Arto Hägg: Pitkänokka
Häggin jo yli 40 vuotta sitten luoma Pitkänokka aloitti sarjakuvasankarin uransa epävarmana hippinä, joka etsi itseään ja naisseuraa. Vuosien myötä hahmosta on kehittynyt itsevarmempi yleiskommentaattori, joka sanoo mielellään oman mielipiteensä joka asiasta vaikkei kysyttäisikään. Minua rasittaa hahmon luonteen sijasta lähinnä hänen "käsi ojossa" -maneerinsa. Koostealbumi ilmestyi 2018. 1962 syntynyt rakennuttaja ja rakennusalan asiantuntija Hägg toimii myös nykyisen kotikuntansa Nurmijärven kunnanvaltuustossa.
Nokittelua Häggin omilla sivuilla.
SYYSKUU: Tapio Ollikainen: Ami
Ilta-Sanomat 2.9.2019
Nuori, ujo sinkkumies ja ufon näköinen robotti, joka ei ymmärrä olla möläyttämättä kiusallisia asioita väärällä hetkellä tai ylipäätään. 1972 syntynyt Ollikainen kirjoittaa tiede- ja sosiaalialan juttuja Yliopisto- ja Talentia-lehtiin.
LOKAKUU: Ulla Donner: Mitäs mitäs
Ilta-Sanomat 1.10.2019
Graafinen suunnittelija Donner (s. 1988) tekee kuvituksia, kirjankansia ja sarjakuvia. Kahdesta sarjakuvakirjasta Spleenish ja Skiten (Sontaa) jälkimmäinen palkittiin Sarjakuva-Finlandialla. Mitäs mitäs on ensimmäinen strippisarja ja myös ensimmäinen sarjakuva, jonka Donner teki suomeksi. Vitsimaailma on monipuolinen, suomalaisia kansakuntana kommentoivat stripit erottuvat joukosta selkeimmin.
MARRASKUU: Tenavat Suomessa 60 – eri piirtäjien kunnianosoituksia Tenavat-sarjakuvalle
Ilta-Sanomat 4.11.2019 & 6.11.2019
Juhlinnassa mukana myös Kari Korhonen, Katja Tukiainen, Johanna "Roju" Rojola, Mika Lietzén, Jarkko Vehniäinen, Timo Kokkila, Tiina Paju, Petteri Tikkanen, Janne Toriseva, Kati Kovács, Seppo "NeN" Virtanen, Juho Juntunen, Aapo Kukko, Riitta Uusitalo, Matti Hagelberg, Arttu & Liisa Seppälä, Pauli Kallio & Christer Nuutinen, Timo Ronkainen (kahdesti), Jussi "Juba" Tuomola, Markus Majaluoma, Pentti Otsamo, Ilkka U. Pesämaa ja Jyrki Vainio. Joulukuussa tarjosi Jope Pitkänen vielä oman strippinsä.
JOULUKUU: Harri Manner: Lastenkasvatuskysymyksiä
.
Ilta-Sanomat 2.12.2019
Lapset karkaavat kotoa, ja kylmät, välinpitämättömät vanhemmat huutelevat epätoivoisina heitä palaamaan. Manner piirsi vanhemmat ja muut aikuiset epämääräisiksi möykyiksi, joista ei ota selvää, mikä ruumiinosa on missäkin. Oikea asia, mutta kieltämättä kuukauden satsi ihan samanlaisia strippejä puuduttaa. Ei tule edes koukkua tai yllätystä lopussa.
1945 syntyneen Mannerin ehkä tunnetuin työ on Love Records -levy-yhtiön logo. Sarjakuva ARS 2005 - nykytaiteen näköaloja (2003) suututti taidemaailman, romaani Suuri performanssi (2005) ja Tapio Piiraisen siitä kolme vuotta myöhemmin tekemä tv-sovitus kohauttivat nekin. Manner on yli 40 vuoden ajan pelannut toisen taiteilijan, Heikki Paakkasen, kanssa shakkia Helsingin kahviloissa.
2020
TAMMIKUU: Jyri Vasamaa: Harald Harjateräs
Ilta-Sanomat 2.1.2020
Paimiolainen Vasamaa (s. 1966) on ammatiltaan betoniraudoittaja, ja 2006 syntynyt Harald Harjateräs on hänen alter egonsa. Sarjakuvaa on julkaistu kaksirivisinä strippeinä ensin Rakennusliiton Turun aluejärjestön lehdessä ja nyttemmin Rakentaja-lehdessä. Lisäksi Vasamaa puuhailee musiikin parissa ja tekee kappaleita Lyhdynkantaja-nimiselle bändille. Harald Harjateräs on melkoisen rento ja hullutteleva sarjakuva, ja vaikka etenkin tekstaus voisi olla huolellisempaa, vallattomuus puree. Vasamaan nuoruuden suosikkisarjakuviin kuului Mauri Kunnaksen Nyrok City, ja jotain siitä näkee tässäkin luomuksessa.
HELMIKUU: Hannu Väisänen: Pressan hiiret
Ilta-Sanomat 3.2.2020
Mäntyniemen hiiret ovat aitiopaikalla ja raportoivat kohtaamistaan ja tietämistään asioista IS:n lukijoille. Väisänen (s. 1951) teki varsin omalaatuisen näköisen sarjakuvan. Väisänen on tehnyt runsaasti kirjankansia ja kortteja, ja 2004 hän siirtyi kirjoittamaan romaaneja. Esikoisteos kantoi nimeä Vanikan palat, sen jatko-osasta Toiset kengät (2007) mies pokkasi Finlandia-palkinnon. Monipuolinen Väisänen on viime vuosina laajentanut repertuaariaan vielä tekstiilitaiteeseen ja valokuvaukseen. Laulaminen ja pianonsoittokin sujuvat. Ranska on ollut Väisäsen kotimaa vuodesta 1989.
MAALISKUU: Leo Kuikka: Elämä Leo Kuikan mukaan
Ilta-Sanomat 2.3.2020
Söheröisesti piirrettyä slice-of-life -sarjakuvaa. Jutut ovat yhtä sotkuisia kuin piirroksetkin, joka ruudussa pompitaan tapahtumapaikasta ja tilanteesta toiseen eikä kuvien välillä tunnu olevan yhteyttä. Yleistunnelma on ensimmäisissä stripeissä lievästi ahdistava, mutta sarjis kevenee maaliskuun edetessä.
Kuikka (s. 1971) on lappeenrantalainen haudankaivaja ja sarjakuvantekijänä itseoppinut. Hän käyttää taiteilijanimeä, jonka syntyyn liittyy painokelvoton tarina. Sarjakuvia Kuikka on tehnyt 90-luvun lopulta lähtien, elämästä kertovan sarjakuvan syntysanat lausuttiin 2014. Esikoisalbumi Alhaiset taajuudet (2011) syntyi pitkän masennuskauden jälkeen. Kuikka on tehnyt yhteistyötä Läskimoosesta tekevän Matti Hagelbergin kanssa, ja spinoff-sarjaa Tappavat kädet on julkaistu neljä kappaletta.
HUHTIKUU: Emmi Valve: Vinkkejä uuteen maailmanjärjestykseen
Ilta-Sanomat 1.4.2020
Luhistuvan maailman keskellä antoi Valve vinkkejä luonnon omien rikkauksien hyödyntämiseen jokapäiväisessä elämässä. Porvoolainen Valve (s. 1984) herätti huomiota 2017 julkaistulla omaelämäkerrallisella Armo-albumilla, jolla on mittaa peräti 304 sivua. Ahkera pienlehtitehtailija löysi sarjakuvat vasta 1990-luvulla, jolloin hän löysi niitä kirjastosta. Suuri Kurpitsa -kustantamon julkaisut ovat olleet hänen innoituksensa.
TOUKOKUU: Aino Louhi: Kielikurssi
Ilta-Sanomat 4.5.2020
1981 syntynyt Louhi teki ensimmäisen strippisarjakuvansa 1996 tekemästään kielikurssimatkasta Ranskan Rivieralle. Suuri Kurpitsa julkaisi viime vuonna esikoisalbumin Mielikuvitustyttö. Äitinsä Kristiina Louhi teki maaliskuussa 2011 Kuukauden kotimaisen sarjakuvan Hänen kanssaan.
KESÄKUU: Harri Mannonen & Jussi Heinonen: Pyry Hyry
Ilta-Sanomat 1.6.2020
Kuukauden kotimaisissa on nähty sama piirtäjä kahteen kertaan, ja tässä nähtiin jopa sama sarjakuvahahmo toisen kerran. Pyry Hyry jatkaa seikkailujaan samalla sinne tänne poukkoilevalla tyylillä kuin viimeksi eli lokakuussa 2013, paitsi tällä kertaa kauniisti väreissä.
HEINÄKUU: Suvi Ermilä: Sarjakuva-arkea
Ilta-Sanomat 1.7.2020
Sarjakuvapiirtäjän arjesta, piirros- ja väritystyylillä jota inhoan. Päähenkilö on ikävä tyyppi. 1985 syntyneen Ermilän esikoisalbumin Hauho julkaisi Suuri Kurpitsa vuonna 2017. Sitä seurasi neljän sarjakuvanovellin kokoelma Jälki, ja työn alla on omaelämäkerrallinen albumi. Ermilä on ammatiltaan sosionomi, ja hän on työskennellyt vastaanottokeskuksessa turvapaikanhakijoiden ohjaajana.
ELOKUU: Jussi Waltameri: Valas pyysi vettä
Ilta-Sanomat 3.8.2020
Parin sekalaisen jutun jälkeen alkaa se otsikon lupaama tapaus, eli ihmisjoukko pällistelee valasta, joka on ajautunut rannalle. Näissä stripeissä piirrokset muuttuvat hyvin viitteellisiksi, äärimmilleen pelkistetyiksi, pelkiksi ääriviivattomiksi värialueiksi, joista on vaikea erottaa mitään. Inkeroisista kotoisin oleva Waltameri (s. 1961) harrasti ensin kitaransoittoa ja biisinkirjoittamista, mutta sarjakuva vei. Oikealla nimellään Jussi Kivelä hän on julkaissut kaksi sarjakuvateosta Lamppu Laamasen LampLite-kustantamon kautta. Samalla kadulla kirkko ja tehdas tuli 2017, ja viimeisin sarjakuva kantaa nimeä Pieni hetki onnea. Varsinainen leipä tulee rakennushommista.
SYYSKUU: Tauri Oksala: Alaston totuus
Kaksi alastonmallia - mies on muusikko - juttelee keskenään. Välillä ihan hauskaa löpinää, pätevästi piirrettynä. Joistakin stripeistä jää vain vaikutelma kuin piirtäjällä olisi ollut vaikeuksia keksiä mitään puhekupliin, ja on vain ripuloinut jotain mitä on ensimmäisenä tullut mieleen. Oksala on 1970 syntynyt muusikko ja elokuvasäveltäjä, joka debytoi nuoruuden haavehommansa eli sarjakuvapiirtämisen parissa teoksella Kymppiegee. Tuossa Suuren Kurpitsan julkaisemassa albumissa on yksi kohtaus, jossa kaksi alastonmallia keskustelee, ja Oksala laajensi sen strippisarjakuvaksi. Oksala soittaa myös bassoa Jussi Syren & The Groundbreakers -yhtyeessä, mutta varsinainen leipätyö hoituu sähköpajalla.
Oksala on postannut stripit Facebookiin.
LOKAKUU: Wilfred Hildonen: Optimistit
Ilta-Sanomat 1.10.2020
Hildonen syntyi Pohjois-Norjassa 1953. Karjalais-saamelaiset sukujuuret omaava mies siirtyi Ruotsin, Espanjan, Portugalin ja Brasilian kautta Ahvenanmaalle, missä hän nykyisin asuu brasilialaisen vaimonsa kanssa. Hildonen on vakituinen pilapiirtäjä Hufvudstadsbladet-lehdessä, missä hänen persoonallinen, pelkistetyksi mutta ilmeikkääksi rutinoitunut tyylinsä on ihastuttanut lukijoita vuodesta 1992.
Hildonen Facebookissa (englanniksi ja norjaksi)
Hire An Artist -sivuston pieni sivu Hildosesta.
MARRASKUU: Aapo Kukko: Lippukoppi
Ilta-Sanomat 2.11.2020
Lipunmyyntikojun työntekijä, jota ei koskaan nähdä, puhuu työstään ja kohtaa omalaatuisia - hankaliakin - asiakkaita. Pienimuotoista inhimillisyyttä tässäkin kuukauden kotimaisessa. 1991 syntynyt Kukko on tullut minulle tutuksi Kvaak-foorumin kautta, missä hän on ilmoitellut omasta nousustaan sarjakuvantekijänä. Viime vuonna häneltä ilmestyi taiteilija Henrik Tikkasen ja runoilija Arvo Turtiaisen ystävyydestä kertova sarjakuvaromaani Sosialisti ja nihilisti, ja työn alla historiallisiin aiheisiin mieltyneellä Kukolla on Yrjö Kallisen (1886 - 1976) elämästä kertova Puhumalla paras.
JOULUKUU: Vesa-Heikki Hietanen & Bedia Kara: Miki
Ilta-sanomat 1.12.2020
Hmm, no, mitä tästäkin sanoisi. Amatöörit anthrohahmojen parissa. Aika tyypillistä harrastelijasarjakuvaa inhottavan räikeästi väritettynä. Miki itse vaikuttaa luuserilta, muista hahmoista en tunnista erityispiirteitä.
Hietanen kirjoitti ja piirsi maaliskuun 2018 KK:n Kuplivaa elämää, mutta Mikissä piirrosvastuu lankesi tamperelaiselle 1991 syntyneelle taidemaalarille. Kaksikon yhteistyö Mikin parissa alkoi jo 2017-2018.
2021
TAMMIKUU: Juliana Hyrri & Pauli Kallio: Kalle, pallo ja sello
Poika tasapainottelee elämäänsä jalkapallon ja musiikkiopintojen (sellon lisäksi myös piano) välillä. Vitsit ovat niin pieniä ja pikkuhauskoja, ettei niille jaksa edes hymähtää. Hyrri piirtää eri tyylillä kuin aiemmassa KK-sarjakuvassaan Lähiön episodit (joulukuu 2016), mutta nyt kaikki on groteskin vääntynyttä.
1986 - 1987 1988 - 1991 1992 - 1996 1997 - 2002 2003 - 2007 2008 - 2011 2012 - 2015 2016 - 2018 2019 - 2021
1.1.2021
Huh huh, kolme projektia saatu hoidetuksi vuodenvaihteeseen mennessä. Jäljellä on enää yksi keskeneräinen projekti (YKS) ja kaksi projektia, jotka aloitan nyt.
Ilta-Sanomat: Kuukauden kotimainen -katsaus
Ehkä minun ei olisi pitänyt tehdä tuota Kuukauden kotimainen -katsausta. Keksin idean toukokuussa 2020. Juhani Tolvanen toki kertoi sarjakuvafestivaaleilla 2016, että Kuukauden kotimaisten sarjakuvien historiaa esittelevä kirja olisi tulossa. Mutta kun ei asiasta kuulunut sen enempää kolmeen ja puoleen vuoteen, ajattelin, että ehkä kirjaa ei tulekaan. Ajattelin, että teen katsauksen, ja jätän sen päättymään joulukuuhun 2020. Sen jälkeiset Kuukauden kotimaiset saavat jäädä lisäämättä katsaukseeni. En päivitä katsausta ajantasalle enää uudenvuoden 2021 jälkeen, vaan homma saa jäädä siihen.
Ensimmäinen harmistuksen aihe tuli sitten marraskuussa, kun sain Kvaakin kautta tiedon, että kirja on kuin onkin tekeillä, ja että Kuukauden kotimainen -osasto lopetetaan tammikuun 2021 jälkeen. Okei, julkaisen katsauksen suunnitellusti uudenvuodenpäivänä aamuyöllä, ja lisään tammikuun 2021 kuukauden kotimaisen katsaukseen sitten vielä jälkikäteen tammikuun lopulla. Samalla aloin muuttua skeptiseksi koko projektiani kohtaan. En halunnut astua Juhani Tolvasen varpaille. Väärin minulta laatia omaa katsausta, kun Tolvanen puuhaa oman kirjamuotoisen historiikkinsa kanssa. Mutta koska olin päässyt jo niin pitkälle oman hommani kanssa, en halunnut viskata kaikkea roskakoriin. En kaiken sen vaivan jälkeen mitä olin jo ehtinyt nähdä.
Toisen kerran pasmani sekoittuivat, kun marraskuun viimeisenä Kvaakissa kerrottiin, että galleriaosasto suljetaan ja poistetaan kokonaan. Olin siinä vaiheessa saanut jo katsaukseni julkaisukuntoon, kahta viimeistä sarjista eli joulukuun 2020 ja tammikuun 2021 KK:n esittelyä tietysti lukuunottamatta. Hyvissä ajoin, koska en halunnut mitään viime hetken paniikkia, kilpajuoksua ajan kanssa keskeneräisen katsauksen parissa, hiki hatussa katsausta julkaisukuntoon työstämistä. Halusin katsauksen olevan valmis mahdollisimman aikaisin, jotta vuoden viimeiset päivät voisi varata mahdollisille ikäville yllätyksille, yllättävien käänteiden aiheuttamille muokkauksille ja säädöille. No, niitähän tuli sitten. Olin tehnyt katsaukseni sillä periaatteella, että jos yksikin strippi on jossain netissä nähtävillä, linkitän mieluummin sille sivulle kuin laitan näytestripin katsaukseeni. Kvaakin galleriassa on - tai siis oli - useita sarjakuvia, jotka on nähty Iltiksessä kuukauden kotimaisina. Siksi olin laittanut katsaukseen runsaasti linkkejä Kvaakin galleriaan. Kun sitten tuli tieto, että galleria poistetaan, alkoi minulla armoton säätö. Olin tallettanut paljon sarjakuvastrippejä omalle koneelleni. Piti sitten käydä läpi vielä uudestaan koko Kvaakin galleria ja tallentaa lisää tavaraa, mitä halusin tallentaa. Sitten piti laittaa katsaukseen niitä näytestrippejä kuitenkin.
Helkkari.
En vieläkään ole vakuuttunut siitä, että katsauksen laatiminen oli fiksu idea. Tekijänoikeudet ja toisten varpaille tallomiset ja silleen. Mutta onhan tuossa uniikkia tietoa, mitä ei muualta löydä. Tietoa, joka oli ehkä vain minun ja muutaman muun ihmisen päässä. Ja niitä omia mielipiteitäni, niitähän aina sopii kertoa.
Kuukauden kotimainen -katsauksesta selviää siis, miksi katsoin Valkoisen peuran Vimeon sivulta. Tuosta elokuvasta tulee mieleen myös Yhtä köyttä -yhdistys -radiokuunnelmasarjan yksi huvittavimmista hetkistä. Yhden jakson aiheena oli Lappi, siitä keskusteltiin vartin ajan. Vapaaherra von Brülow-Virtanen ja Raija-Maija Ristola-Ruukku kävivät keskenään seuraavaa sananvaihtoa:
"Minä olen ollut Lappi-hullu siitä lähtien kun näin elokuvan Valkoinen peura... siinä oli Mirjami Kuosmanen... hänhän muuttui tuoksi myyttiseksi olennoksi. Siitä lähtien olen aina Lapin-matkoillani etsinyt valkoista peuraa!"
"Brülow on nyt vaan sekoilematta kun me puhumme Lapin työttömyydestä!"
Takaisin todellisuuteen.
Hesareiden selailu
Hesareiden selailu-urakka on vihdoin valmis. Yli kolme vuotta siinä kesti, mutta nyt on kaikki vuosien 1927-1997 Hesarit läpiselattu ja raportteja kirjoitettu. 90-luvun lehtiä selaillessani olen tullut muistutetuksi siitä, miten kuplassa elin nuorena. En seurannut aikaani. Lamakin oli minulle pelkkä sana. Vauras synnyinkaupunki, hyvinvoivan keskiluokkainen tausta, ei elämää koulun ja kodin ulkopuolella.
En jaksanut poimia mitään uutistapahtumia vuosilta 1927 - 1976. Liikaa urakkaa. En olisi saanut selailuprojektia viedyksi loppuun säädyllisessä ajassa, jos olisin kaiken aikaa keskittynyt lukemaan uutisia. Siinä oli ihan omasta jaksamisesta kysymys. Eihän minulla edes ole mitään perspektiiviä noiden vuosien tapahtumiin, että mikä on oikeasti tärkeää ja minkä voi jättää mainitsematta. Kirjoitellessani vuosien 1977 - 1997 merkittäviä tai kiinnostavia tapahtumia oli joskus tunne, että haukkaan liian ison palan. Että tässä kirjoitan juttua, josta en oikeasti tajua hölkäsen pöläystä. Sen kai aistii noista vuosiraporteistakin, etten ole aina oikeasti ymmärtänyt täysin sitä, mitä olen kirjoittanut.
Löysin melkein kaiken mitä lähdin Hesareista hakemaan. Kolme muistamaani asiaa jäi löytymättä: 1) Strategisten aseiden rajoittamiseen tähdänneeseen SALT-sopimukseen viitannut pilapiirros, 2) Boris Jeltsin -aiheinen pilapiirros ja 3) jokin pakina, jonka yhtenä aiheena oli leipäkoneet. Varmaan näin nuo asiat joissain muissa lehdissä sitten.
Olen poiminut talteen paljon sellaistakin, mitä en ole noissa Hesari-raporteissa julkaissut. Tulen vielä ripottelemaan lisää ruutukaappauksia vanhoista Hesareista seuraaville vuodatussivuille aina silloin tällöin.
Vaikka vaikutan pesunkestävältä nostalgikolta, joka elää menneisyydessä, niin en minä ole aukottomasti sellainen. Elämässäni ei ole yhtään ainutta hetkeä, jonka haluaisin elää uudelleen. Ei ainuttakaan. Olen vain onnellinen siitä, että se kaikki on takanapäin. Sen sijaan haluaisin elää kaiken sen, mistä jäin paitsi.
Kolmas projekti, jonka keksin vasta joulukuun kahdeksantena, oli Kvaakin gallerian pelastaminen. Tämä tiedote sai minut hätääntymään. Lopulta asiaa sulateltuani päätin, että minähän en anna kaiken sen hienon (ja vähemmän hienon) taiteen hävitä bittiavaruuteen, kadota iäksi. Paljon töitä, joiden parissa (kommentit mukaanlukien) on ollut kiva viettää aikaa.
Imuroin siis kaikki työt talteen koneelleni, ja kopioin vielä oheen tekijöiden nimimerkit tai nimet, töiden nimet sekä tekijöiden kuvaukset ja kommentit. Jätin vain pois linkit nettisivuihin, jotka eivät ole enää olemassa. Viimeinen Kvaakin galleriaan lisätty työ kantoi järjestysnumeroa 7392, joten ajattelin, että sen verran töitä galleriasta myös löytyy. Vaan olinkin väärässä.
Kvaakin gallerian etusivu luetteli yhdeksän osastoa, joissa yhteensä 1578 työtä. Entä kaikki loput sitten?
Mietin, mikäs olikaan se Jukka Koivusaaren monisivuinen vasemmisto-/neuvostohenkinen tyttölentäjämanga. Oliko se nimeltään Punaiset enkelit? Syötin Googleen hakusanoiksi "kvaak" ja "punaiset enkelit", ja totesin olevani oikeassa: Google löysi muutaman sivun tuota sarjakuvaa. Rupesin sitten klikkailemaan töiden alapuolella olleita "Edellinen"- ja "Seuraava" -linkkejä ja pääsin käsiksi 2077 muuhun työhön.
Entäs loput puuttumaan jääneet järjestysnumerot sitten? Yli puolet järjestysnumeroista väliltä 1 - 7392 käyttämättä. Muistin useita töitä, jotka eivät löytyneetkään enää. Keksin sitten syöttää nettiosoiteriviin välistä puuttumaan jääneet numerot yksitellen ja painella enteriä. Yleensä eteen lävähti pelkkä virheilmoitus: "Virhe! No picture selected", tai sitten ilmoitus, että kuvaa ei ole vielä hyväksytty eikä minulla ole oikeuksia sen katsomiseen. Mutta satakunta täysin piilossa ollutta työtä löytyi vielä tällä menetelmällä. Lopulliseksi saldoksi jäi 3760 galleriatyötä.
Valitettavasti muutamat muistamani galleriatyöt eivät edelleenkään löytyneet. Joku nainen oli tehnyt kolme piirrosta kahdesta kalastusreissulla olleesta ketusta, nimimerkki Klapausiuksella oli enemmänkin töitä kuin ne kaksi jotka löysin, ja Ruisrääkkä oli laittanut galleriaan pari sivua Jaakko Järkäle -sarjakuvaansa. Ja ties mitä kaikkea vielä oli iäksi kadonnut.
Syyskuinen uudistus kohteli galleriaosastoa surkeasti. Mahdollisuus arvostella töitä antamalla tähtiä yhdestä viiteen hävisi. Minä olin laittanut galleriaan yhden sivun Ruutihampaita, mutta edes omassa profiilisivussani en nähnyt enää minkäänlaista viitettä siitä, että olen joskus laittanut galleriaan jotain. Ennen jokaisen Kvaak-käyttäjän profiilisivussa oli suorat kuvalinkit viimeisimpiin galleriaan lisättyihin omiin töihin, mutta se katosi syyskuisen uudistuksen myötä. Kaiken huipuksi käyttäjien omat osastot galleriassa häipyivät, mutta työt sai esille yksitellen tiettyä nettiosoitetta käyttämällä - eli laittamalla osoitteeseen oikean 2-4 -numeroisen järjestysluvun. Näin minä siis tein, ja sain niitä töitä vielä jonkin verran lisää esille. Vaan osa töistä oli hävinnyt viimeistään syyskuussa aivan täysin.
Google Drivessa on 3760 vuosina 2007 - 2020 uploadattua työtä tallennettuna ja katsottavissa. Sen verran pystyi pelastamaan. Tekstitiedostoissa on töiden nimet ja tekijöiden kommentteja. Surullista noteerata, että vuodelta 2009 on eniten tavaraa, 549 työtä. 2013 vielä 410, mutta sitten lähtee dramaattiseen laskuun: 206 vuodelta 2014, 140 vuodelta 2015, 141 vuodelta 2016, 112 vuodelta 2017, 52 vuodelta 2018, 24 vuodelta 2019 ja 33 vuodelta 2020. Toinen ikävä asia oli huomata, miten hirveän monen työn lisääjänä oli enää pelkkä "Guest". Niin monet ovat poistaneet Kvaak-profiilinsa. Tiedän että monet ovat lähteneet Kvaakista, koska ovat saaneet niskaansa ikävää puhetta muilta käyttäjiltä. Jotkut taas ovat lähteneet, koska he ovat laittaneet galleriaan omia töitään, mutta jääneet ilman palautetta, eikä heillä ole ollut foorumipuolella mitään asiaa. Jos tarpeeksi suuttuu, kyllähän siinä tekee mieli poistaa koko Kvaak-profiilinsa saman tien. Mutta profiilinsa poistaneita on niin paljon, että tuskin kaikki tapaukset ovat olleet tuollaisia. Muistin joidenkin töiden lisääjien Kvaak-nimimerkit, ja jotkut olivat laittaneet töiden kuvauksiin tai avainsanoihin omat nimimerkkinsä tai oikeat nimensä, ja käytin niitä. Joskus kommenteissakin puhuteltiin niiden lisääjiä nimillä tai nimimerkeillä.
Tämä urakka söi minulta kaiken vapaa-ajan ajalta 8. - 22. joulukuuta, mutta koen, että se oli sen arvoista. Siinä mielessä hyvä juttu, että töitä löytyi odottamaani vähemmän, ettei tullut kilpajuoksua ajan kanssa. Urakka eteni ripeästi, koska tiesin koko ajan mitä olin tekemässä ja mitä pitää tehdä. Sormi ei mennyt suuhun missään vaiheessa.
Kyllä, olen hullu ja ylitarmokas, mutta jos osaa valjastaa tuollaiset ominaisuudet hyötykäyttöön, niin sehän on okei.
* * *
Epäilen, että Timo-enollani on servikaalinen dystonia. Luin vuoden 1991 Hesarista jutun, jossa Mattiesko Hytönen haastatteli Kari Suomalaista. Siitä sain tietää, että Kari sairasti vanhoilla päivillään jotain tautia, joka veti hänen päänsä vinoon. Tautia ei nimetty, mutta heti tuli mieleen Timppa-enoni, jolla olen vuosien ajan havainnut samanlaisia oireita. Googlasin ja löysin tuon Wikipedia-sivun. En tiedä, onko Timppa koskaan saanut moista diagnoosia.
Koronavirus on tehokkaasti lamaannuttanut yhteiskunnan rattaita. Ilmasto kiittää. Toivottavasti. Ellei kiitä, niin sitten tarvitaan järeämpi pandemia.
Koronassa minua huolettaa eniten se tieto, että se vanhentaa ihmisen aivoja kymmenellä vuodella. Siksi en halua sairastua. Minä haluan pysyä mahdollisimman skarppina mahdollisimman pitkään. Haluan myös yrittää olla niin fiksu kuin nyt tällä päällä ylipäätään pystyn olemaan. Siitäkin syystä en juuri koske edes alkoholiin. Kaikesta ikävästä menneisyydestäni huolimatta haluan muistaa aivan kaiken, jotta voin kirjoittamalla kertoa siitä. Pienetkin asiat, jotka olen jossain joskus huomannut, pienet tiedonjyvät jotka olen päähäni kerännyt, ja pienetkin muistot asioista joita olen kokenut tai nähnyt. Jossain saattaa olla joku, jota tieto hyödyttää, ja hän voi olla minulle kiitollinen.
Koronarokotteessa minua epäilyttää se, että rokotus on uusittava. Haluan rokotteen olevan sellainen, että se otetaan kerran ja se riittää vuosiksi. Minua vaivaa myös se, ettei rokote anna sataprosenttista suojaa. Haluan myös olla ensin ehdottoman varma siitä, ettei se aiheuta vaikkapa narkolepsiaa. Entä pureeko rokote uusiin koronamuunnoksiin, joita on alkanut putkahdella? Ehkä jätän sen kokonaan ottamatta. En tiedä, aika näyttäköön.
Luonto on antanut meille ensimmäisen vakavan varoituksen. Jos jotain eliölajia on liikaa, luonto järjestää viruksen, joka pyyhkii populaatiota pois. Kuten tapahtui citykaneille, joita kuoli massoittain taudin seurauksena. Sitten kanit rupesivat taas lisääntymään. Se on luonnon tapa hoitaa ekosysteemin tasapainoa. Ihminen ei ole tajunnut elämän tarkoitusta: luonnon tasapainon ja ekosysteemin ylläpitäminen. Se on meidänkin tarkoituksemme tällä planeetalla. Ihminen on epäonnistunut tässä, koska se ei ole tajunnut. Koronavirus ei ole mitään. Tämä on vasta alkusoittoa. Luonto verryttelee. Tulee vielä pahempia pandemioita. Näin kuuluukin tapahtua, koska meitä ei saa olla näin paljon. Minäkin voin vain toivoa, että kun loppuni koittaa, se tapahtuu mahdollisimman nopeasti, ilman pitkitettyä kärsimystä.
2.1.2021
Ensimmäisiä telkkariohjelmia, joita pikkupoikana katselin, olivat Onnen päivät, Perhe on pahin, Muppet Show ja Lauantaitanssit.
Lauantaitansseja oli halpaa tehdä. Senkun marssitettiin tavallisia suomalaisia pyörähtelemään paritanssin merkeissä studion lattialla, orkesteri soitti, iskelmälaulaja lauloi, tv-kamerat kuvasivat ja Heikki Hietamies, joka aloitti työnsä MTV:n viihdepäällikkönä vuoden 1971 alussa, juonsi. Lauantaitanssit oli tietysti suunnattu varttuneelle väelle, joten hölmöähän se oli jonkun pikkupojan moista iskelmä- ja tanssiviihdettä katsella. Mutta Lauantaitanssit oli niin harmiton ja turvallinen ohjelma, siksi tykkäsin katsoa sitä.
Lauantaitanssien sanotaan alkaneen 1970, mutten löytänyt sen vuoden lauantailehdistä mainintaa ohjelmasta. Ellei se ollut tuolloin nimeltään Lauantai-ilta MTV:ssä, ja pyöri ykkösverkossa satunnaisesti 21:30 - 22:30 välillä. Ohjelman lopettaminen 21. joulukuuta 1985 sen sijaan tuli huomatuksi:
All in the Family eli Perhe on pahin - jota ei saa sekoittaa Michael J. Foxin läpimurtosarjaan Perhe on paras - alkoi meillä 11. tammikuuta 1972.
Sarja alkoi herttaisesti Archien ja Edithin viattomalla, epävireisellä pianoduetolla, kappale on Lee Adamsin ja Charles Strousen sarjaa varten säveltämä "Those Were the Days". Mutta sarjan suola oli työväenluokan edustajan Archie Bunkerin rasistinen, ahdasmielinen ja vanhanaikainen asennemaailma. Asia, jota en tietenkään pikkupoikana ymmärtänyt. Minusta sarja oli vain kivaa katsottavaa. Sen verran jaksoin selvittää sarjan päättymisestä, että 8. ja 22. helmikuuta 1980 lähetettiin ainakin pari jaksoa. 1983 tammikuussa Perhe on pahin lähti uusintakierrokselle, ja sitä esitettiin joka toinen keskiviikko.
Siihen aikaan, kun asuin jo yksin ja minulla oli vielä VHS-soitin, telkkari näytti sarjaa uusintana. Nappasin talteen niin monta jaksoa kuin pystyin.
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 52 53 54 55 56 57 58 59 60 61 62 63 64 65 66 67 68 69 70 71 72 73 74 75 76 77 78 79 80
