1.2.2018
Vuoden 1983 Hesarit luettu.
Uutisvuosi alkoi rauhallisesti. Matti Nykänen lensi kaikkien mieliin voittamalla Keski-Euroopan mäkiviikon 6. tammikuuta. Ensin kakkossija Oberstdorfissa, sitten neljäs sija Garmisch-Partenkirchenissä, voitto Innsbruckissa ja lopuksi seitsemäs sija Bischofshofenissa.
19-vuotias Nykänen viimeisteli menestyksensä 27.3. Planicassa, Jugoslaviassa pidetyssä maailmancupin päätöskilpailussa, missä hän liiteli toisen kierroksen pisimmän hypyn 119 metriä. Ensimmäinen hyppy oli kantanut kuitenkin "vain" 105,5 metriä, joten tulokset eivät riittäneet kuin päätöskilpailun viidenteen sijaan. Maailmancupin kokonaispisteet olivat kuitenkin 277, mikä oli 17 enemmän kuin kakkoseksi tulleella Kanadan Horst Bulaulla. Nykänen sai mestaruuskannun ja oli samassa tähti.
Tennistähti Björn Borg lopetti uransa 23. tammikuuta.
9. maaliskuuta alkoi metro-oikeudenkäynti, jossa mm. Unto Valtanen oli syytettynä.
Huhtikuussa rupesi tapahtumaan. 18.4. alkoi apteekkareiden lakko, joka saatiin loppumaan kuukauden jälkeen, 19. toukokuuta. 28.4. sitä seurasi terveydenhoitoalan lakko, joka sekin kesti lähes kuukauden, toukokuun 24. päivään asti.
Vappu oli melkoisen levoton. Topeliuksen Runottaret kaadettiin kumoon Esplanadin puistossa, ja patsaiden saamia vammoja korjattiin myöhemmin Forsmanin kiviveistämön pihalla. Päihtyneitä vietiin putkaan uskomattomat 997. Töölön tapaturma-asemalla paikattiin kaikkiaan 261 (heistä 230 humalassa) tappeluissa loukkaantunutta, kaatunutta tai liikenneonnettomuuksissa ruhjoutunutta. Meilahden poliklinikalla oli selviämässä kymmenen yli 15-vuotiasta alkoholimyrkytyksen saanutta, Auroran sairaalassa oli tusinan verran alle 15-vuotiaita samassa kunnossa. Katajanokka-kerholla nukkui 53 ihmistä pois humalaansa. Silti kuului kollektiivinen huokaus: olisi voinut käydä pahemminkin. Oli tilipäivä, sää leuto, Alko auki ja Helsingissä oli ennennäkemätön juhlajoukko.
13. toukokuuta presidentti, entinen Suomen Pankin pääjohtaja Mauno Koivisto vapautti silloisen Suomen Pankin pääjohtajan Ahti Karjalaisen tehtävistään yleisen edun nimissä. Tasan viikkoa myöhemmin lisää suolaa Karjalaisen haavoihin toi erottaminen Suomen ja Neuvostoliiton välisen talouskomission puheenjohtajan tehtävästä. Yleisesti arveltiin, että syynä potkuihin oli Karjalaisen alkoholiongelma, joka oli jo kerran aikaisemmin hoidettu kuntoon katkaisuhoidossa Sveitsissä.
Hesari 27. toukokuuta:
Moniko muistaa laivuri Jukka Ojarannan, joka kippasi lastin myrkkytynnyreitä mereen Dragsfjärdin edustalla? Hesari 5. toukokuuta ja 1. kesäkuuta 1983:
Heinäkuun alussa neuvostoliittolainen viulisti Victoria Mullova konsertoi Suomessa, ja 5.7. uutisoitiin, että hän oli säestäjineen loikannut Ruotsin kautta länteen. Mullovalle järjestyi lopulta turvapaikka Washingtonissa. Vasta 3. heinäkuuta sunnuntaisivuilla oli julkaistu Mullovasta juttu, jossa ei mitenkään osattu ennakoida loikkausta.
7. - 14. elokuuta Helsingissä pidettiin yleisurheilun MM-kilpailut. Suomen mitalisaalis kisoissa oli laiha, mutta kahtena viimeisenä kisapäivänä Tiina Lillakin kulta keihäänheitossa, Arto Bryggaren hopea 110 m:n aidoissa ja Martti Vainion pronssi 5 km:n juoksussa muodostivat hienon värisarjan. Vainion hieno heittäytyminen maaliviivalla muistetaan yhä:
1. syyskuuta syntyi maailmanlaajuinen selkkaus, kun neuvostoliittolaiset hävittäjät ampuivat alas eteläkorealaisen matkustajakoneen, joka oli harhautunut reitiltään Neuvostoliiton ilmatilaan. Koneessa oli ollut 269 matkustajaa. Paikka, jossa kone ammuttiin alas, sattui olemaan Sahalinin saarella sijainnut ohjustukikohta. Koska siellä oli tarkoitus tehdä kokeita seuraavana päivänä, vieras kone tulkittiin vakoilukoneeksi.
Tapahtuman seurauksena lukuisten maiden lentoyhtiöt ryhtyivät boikottiin. Neuvostoliittoon suuntautuneet lennot lopetettiin kahdeksi kuukaudeksi. Suomessa myös Finnair otti osaa boikottiin, mutta lennonjohtajat eivät. Suomi sai myös ulkomailta kritiikkiä siitä, että vain Moskovan-lennot peruttiin kahdeksi kuukaudeksi, mutta Leningradin-lentoja jatkettiin. Hesari 15. ja 19. syyskuuta:
Sitten oli Bofors-kohu, josta poimin tämän 10. maaliskuuta julkaistun jutun:
Keke Rosbergin ensimmäinen maailmanmestaruuden jälkeinen kausi Formula 1:sissä ei ollut yhtä täynnä vaikeuksia kuin seuraavana vuonna 1984, mutta niitä riitti silti.
Rio de Janeirossa 13. maaliskuuta paalupaikalta lähteneen Keken auto syttyi tuleen varikkokäynnin yhteydessä, kun moottorin päälle räiskähti bensaa. Auto saatiin nopeasti sammutetuksi, mutta Keken oli lähdettävä ajamaan muita takaa 9. sijalta. Lopputuloksena oli kuitenkin hieno toinen sija. Suoritus tosin hylättiin kuukautta myöhemmin, koska Keken auto työnnettiin varikolla käyntiin renkaitten vaihdon ja tankkauksen jälkeen.
27. maaliskuuta Long Beachissa Keken ajo päättyi kahden kolarin jälkeen rataa reunustaneeseen rengaskasaan 25. kierroksella. Keke kävi kuumana, koska hän piti tallikaveriaan Jacques Laffitea syypäänä jälkimmäiseen kolariin. "Laffite koetti ohittaa minut sisäkautta, ja minun oli pakko siirtyä hänen taakseen. Takaa tuli Jean-Pierre Jarier ja törmäsi minuun. Minua todella harmittaa, että Laffite yritti juuri sellaisessa kohdassa ohittaa. Hän olisi voinut odottaa parempaa paikkaa", Keke puhisi. Hänen näkemyksensä ei kuitenkaan saanut tukea Laffitelta eikä eräältä Williams-tallin insinööriltä.
17.4. Ranskan kisassa, Paul Richardin radalla Keke ajoi hienosti ja helposti viidenneksi nopeimpana turbottomana kuskina.
3. toukokuuta Imolassa San Marinossa Keke ajoi tasaisesti, varovaisesti ja riskittömästi ja tuli maaliin neljäntenä. Rosberg tiesi, ettei hänellä turbottomana ollut asiaa kärkeen, joten hän keskittyi hyötymään edellään ajaneiden autojen keskeyttämisistä.
16. toukokuuta Monacon kisassa Keke pärjäsi vielä paremmin, sillä voitto heltisi. Aamupäivällä sade oli kastellut radan, ja useimmat kuskit ottivat alleen sadekelin renkaat. Erinomaisena sadekelin ajajana ja taktikkona Kekellä oli allaan kuivan kelin renkaat, jotka lopulta pitivät hyvin. Niinpä hänen ei tarvinnut käydä varikolla renkaita vaihdattamassa toisin kuin monet muut. Kolmannesta rivistä startannut Keke panosti lähtöön täysillä, ja ampaisi heti lähes kaikkien edellä olleiden ajajien ohi. Nämä taktiikat auttoivat hänet komeaan voittoon.
23.5. Belgian Spa'ssa Rosbergin viides sija oli kilpailun paras turbottomien autojen sijoitus, mutta Keke joutui toteamaan, että ilman turboahdinta on vaikea pärjätä enää Formula-kisoissa.
5. kesäkuuta Detroitin kisassa Keke ylsi ankaran taistelun jälkeen toiseksi. Michele Alboreto johti koko kisaa niin ylivoimaisesti, ettei Kekellä ollut häntä vastaan mitään mahdollisuuksia.
12. kesäkuuta Kanadan Montrealissa ajettu 8. kilpailu oli Kekelle "epäonnen kisa", kuten Hesari otsikoi. Hyvän lähdön jälkeen hän jäi kolmen auton mottiin ja törmäili Andrea de Cesarisin kanssa, joka keskeytti. Ohjauksen kanssa oli vaikeuksia varsinkin törmäyksen jälkeen ja Keken jalat väsyivät. Loppusijoitus, neljäs sija, kartutti kuitenkin pistetiliä.
17. heinäkuuta ajettiin Englannissa Silverstonen radalla. Keke starttasi 13. ruudusta ja ajoi koko kisan sijojen 10-12 tuntumassa. Lopputulos oli 11. sija. Keke syytti kisan jälkeen huonoja Goodyearin renkaita, jotka eivät sopineet radalle eivätkä helteiseen säähän.
7. elokuuta ihanteellisen aurinkoisissa olosuhteissa ajettu Hockenheimin kisa veti Keken mielen entistä matalammaksi. Hän ei ollut edes nopein turboton, vaan jäi 10:nneksi.
14. elokuuta, tapahtumapaikkana Itävallan Zeltweg. Keke maaliin kahdeksantena. Ongelmana olivat tällä kertaa renkaat, joista hävisi pito parinkymmenen kierroksen jälkeen. Lipsuvat renkaat aiheuttivat hankaluuksia radalla pysymisessä. Lisäksi lähtö epäonnistui, kun ykkösvaihde pomppasi pois päältä, ja Keke joutui lähtemään takaa-ajoon viimeisestä sijasta. Laskin artikkelista, että 12 kierrosta meni sijan 11 saavuttamiseen.
28. elokuuta Hollannin Zandvoortissa Keke keskeytti 53. kierroksella, kun moottorin sytytyshäiriö teki jatkamisen hyödyttömäksi. "Meno oli niin nykivää, että niska on kipeänä. Loppuvaiheessa moottori sammahteli jopa 15 kertaa samalla kierroksella", kertoi Rosberg.
11. syyskuuta Monzan radalla Keke ylitti maaliviivan yhdeksäntenä. Keken kuitenkin katsottiin koukanneen startissa aiheettomasti rata-aluetta reunustaneen valkoisen reunaviivan ulkopuolelle ohittaessaan edellä ajaneita kilpailijoita. Niinpä hänelle lätkäistiin aikasakko, joka pudotti sijoituksen yhdenneksitoista. Sen päälle tuli vielä 2000 dollarin rahallinen sakko. Kekelle rangaistus oli merkityksetön, sillä hän ei käynyt lähelläkään pistesijoja. Tallipäällikkö Frank Williams asetti rangaistuksen kyseenalaiseksi, muttei tehnyt protestia. Viivan ylityskielto oli aivan tuore sääntö, jota ei ilmeisesti oltu ehditty vielä teroittaa kilpailijoille. Arveltiin, että sääntö oli tarkoitettu juuri Rosbergille, joka oli käyttänyt samaa temppua aiemminkin halutessaan ohittaa lähdössä edellä ajaneita kilpailijoita. HS:n toimittaja arveli, että kisojen jälkeen asiassa päästään kompromissiin, jossa aikasakko pysyy, mutta rahasakko perutaan.
25. syyskuuta oltiin taas Englannissa, nyt Brands Hatchissa, jossa Keke oli kisannut jo 10. huhtikuuta, F1-sarjaan kuulumattomassa Mestareiden ajossa (Race of Champions). Tuolloin heltisi voitto, mutta virallisessa F1:sten Brands Hatch -kisassa tuloksena oli keskeytys. Cosworth-moottori rikkoutui 43. kierroksella, ja Keke joutui viemään ajokkinsa radan sivuun. Näin päättyi Keken ura turbottomana kuskina.
Kyalami, Etelä-Afrikka 15. lokakuuta. Rosberg pääsi ensimmäistä kertaa kokeilemaan turboautoa, ja onnistui hienosti päästen viidenneksi. Keke oli kilpailun jälkeen hymypoikaa, ja hän antoi ilomielin mestaruuskruunun Nelson Piquet'lle, joka Kyalamissa sijoittui kolmanneksi. Rosberg kehui brasilialaista mainioksi ajajaksi.
Neliosaisen tv-sarjan Rauta-aika (1982) voitto maailman tv-näytelmäkilpailuissa oli suuri taiteellinen voitto. Ohjaaja Kalle Holmberg sai kunnian pokata Prix Italia -palkinto, ja hän saattoi syystäkin olla ylpeä. HS 9. lokakuuta 1983:
Mauri Kunnas pääsi väliaikaisesti Karin rinnalle kakkossivun pilapiirtäjänä. Asiasta kerrottiin jo 15. huhtikuuta, mikä oli liian aikaista. Kunnaksen debyytti nimittäin tapahtui vasta 18. elokuuta 1983 (ja päättyi vuoden 1984 lopulla).
Ruotsin kuningaspari vieraili Helsingissä elokuussa mittavan kansansuosion ympäröimänä, ja Kunnas kommentoi tätä 25. elokuuta julkaistussa piirroksessaan.
Tässä vielä Kunnaksen kommentti syyskuussa alkaneeseen Neuvostoliitto-boikottiin (12.9.):
8. toukokuuta sunnuntaisivuilla alkoi Claire Bretecherin albumi Moniquen kohtalo (Le destin de Monique). Tarinaa julkaistiin aina kaksi sivua kerrallaan. Varsinainen tarina on 50 sivun mittainen, ja sitä seuraa vielä nelisivuinen epilogi.
Brigitte Lémercier, 38-vuotias nouseva näyttelijä haluaa palavasti lapsen, vaikka kaikki toppuuttelevat ajatusta lapsen hankkimisesta uran siinä vaiheessa. Sikiö saa kuitenkin alkunsa Brigitten muhinoitua agenttinsa Théon kanssa. Pahaksi onneksi Brigittelle on järjestymässä lopullista läpimurtoa mahdollisesti merkitsevä unelmarooli elokuvassa, jonka kuvaukset alkaisivat 8. raskauskuulla. Ratkaisuksi Brigitte keksii, että hänen siivoojansa, portugalilainen Candida, voisi kantaa lapsen hänen puolestaan. Niinpä järjestetään munasolun siirto toiseen kehoon.
Candida lähtee tämän jälkeen lomalle Portugaliin, ja kun hänestä ei kuulu mitään moneen viikkoon, alkaa Brigitte huolestua. Lopulta Brigitte lähtee Portugaliin etsimään häntä. Candida kertoo uutiset: hänen Qatarissa työskenneelle miehelleen sattui vakava tapaturma joka teki hänet täydellisesti työkyvyttömäksi, ja hänet lennätettiin Portugaliin sairaslentokoneella. Tapauksesta koitui muhkeat korvaukset, joiden vuoksi Candidan ei enää ole mielekästä työskennellä siivoojana Pariisissa. Lisäksi Candida kertoo, että vauva on poistettu hänen kohdustaan ja pantu syväjäädytykseen. Brigitte rientää sairaalaan, jossa selviää, että henkilökunnan huolimattoman säilytyksen ja toheloinnin seurauksena sikiö oli sujautettu vasikoiden sikiöille tarkoitettuun vihreään kanisteriin, joka on hetkeä aiemmin lähtenyt lentokoneella kohti Tokiota.
Tämän jälkeen juonen käänteet muuttuvat entistäkin uskomattomammiksi. Moniquen kohtalo ei ole hirveän helppo tarina sulattaa, mutta oikean mielenlaadun omaava sarjakuvien ystävä saa siitä ratkiriemukkaita lukuhetkiä. Tarinan loppu, johon sekoitetaan mukaan Etelä-Ranskassa elävä lehmä, voi olla se todellinen koetinkivi joillekin.
Entä kuka on Monique? Sen enempää spoilaamatta kerrottakoon, että heitä on tarinassa kaksi, ja oikeastaan molemmilla on oma kohtalonsa.
Musta paroni kiusasi lampaita Hesarissa koko vuoden 1983 ajan. Sarjan tarkka alkamisaika lauantaisivuilla on siis vielä arvoitus.
Enemmän strippejä luettuani joudun vähän ihastelemaan sitä, miten paljon käsikirjoittaja René Pétillon onnistui saamaan yksinkertaisesta kotka kaappaa lampaita -ideasta irti. Lampailla ei ollut paljon puolustuskeinoja, mutta ne hyödynsivät niitä tarkkaan. Ne piiloutuivat pusikkoon, solvasivat kotkaa, yrittivät herättää sääliä, kävivät raivokkaasti kimppuun, harjoittivat psykologista sodankäyntiä... Lampaat jopa saavat Paronin leikkaamaan pois sulkansa, minkä jälkeen poliisisarvikuonot aikovat pidättää kotkan itsensäpaljastamisesta.
Paroni kohtaa sihteerilinnun, toimittajan, joka kirjoittaa "puolueellisia" artikkeleita kotkaa vastaan ja lampaiden puolesta. Lintu yrittää tuloksetta saada kotkan näkemään asioiden moraalisen puolen ja puhuu lainvastaisesta toiminnasta. Paroni sinnikkäästi puolustautuu joka puolelta satelevia syytöksiä vastaan pinnallisella, ontuvalla itsepsykologisoinnilla, jolla hän yrittää oikeuttaa omat tekonsa. Paroni kuitenkin kokee, että tilanne hänen ja lampaiden välillä on lukkiutunut, kitkainen, ja hän etsii keinoa parantaa välejä tinkimättä silti omista petolinnun tarpeistaan.
Myös lampaiden keskuudessa on kahnausta - niiden vanhin koetaan ajastaan jälkeen jääneeksi ikälopuksi, joka halutaan syrjäyttää.
Mustaa paronia ei julkaistu ihan koko vuotta. Kotka piti kesällä seitsemän viikon tauon ja oli huhtikuun ja marraskuun välissä kahdeksana muunakin lauantaina poissa.
Heti vuoden 1983 alettua Hesarin sarjakuvasivulla koettiin muutoksia. Rauli Nordbergin Taneli, joka oli aiemmin viihdyttänyt lapsilukijoita jossain Hesarin sisäsivuilla, siirtyi muiden sunnuntaistrippien joukkoon 2. tammikuuta. Sarja oli koko elinkaarensa ajan aika kamalaa lässyilyä, Tanelin kommentit loppuruuduissa harvemmin olivat niin hämmästyttäviä tai edes nokkelia kuin muiden ylilyödyn äimistyneet reaktiot niihin antoivat ymmärtää. Löysinpähän kuitenkin sen sunnuntaistripin, joka on ensimmäinen Taneli-strippi jonka Hesarista muistan. Julkaisupäivä oli 3. heinäkuuta. Jos huomasin Tanelin jo aiemmin lehdestä, niin eipä ainakaan jäänyt lukukokemus mieleen.
Steve Carpenter ja Ed Wallerstein olivat vastuussa päivästrippisarjasta Lilli (Ribbons). Sarjan hahmot olivat hienosteleva tyttökoira Lilli, omistajansa Aliisa (Alice) ja Valto (Walter). Sarja siis saapui Hesariin aika tuoreeltaan, siihen selvästi luotettiin. Voin kuvitella toimituksen pettyneet huokaukset, sarja ei viipynyt Hesarissa kuin tasan tarkkaan vuoden 1983. Heti vuodenvaihteen jälkeen tanskalaisen Carsten Graabækin Valtiaat (Statsministeren) astui sen tilalle.
Lillissä revittiin huumoria kaikkein arkipäiväisimmistä aiheista. Valto tupakoi sisällä, rakastaa sohvalla löhöämistä, katsoo telkkarista kaikki mahdolliset urheiluohjelmat, katselee mielellään nuoria tyttöjä, inhoaa lapsenlapsiaan jotka kiusaavat häntä kysymyksillä silloin kun eivät metelöi ympärillä, ei suuremmin pidä Lillistä ja vielä vähemmän naapurin koirasta Rentusta (Haywire).
Aliisa taas on herttainen isoäiti joka rakastaa niin Lilliä, Renttua kuin lapsenlapsiaankin, ja toivoisi Valton olevan aivan hänen kaltaisensa. Aliisan lempipuuhaa on Dallasin katsominen tv:stä yhdessä Lillin kanssa.
Kaiken keskiössä on tietenkin Lilli, joka tekee itselleen manikyyrejä, levittää kasvonaamioita, syö ihmisten ruokaa, pitää hienoa kaulapantaa ja Pierre Cardin -huivia, ottaa aurinkoa ja rakastaa yli kaiken suklaata. Ja pitää tarkasti huolen painostaan, kuten yhdessä viiden stripin jatkumossa, jossa hän koettaa karistaa lomalla kertyneet kilot ja pakottaa itsensä ankaralle dieetille.
Naapurissa asuva koira Renttu on Lillin poikaystävä, kaikista eroavaisuuksista huolimatta. Renttu on kaupungin törkyisin koira, joka hakee ruokansa roskiksista. Hänen kotinaan on autiotalo jonka piha on kuin kaatopaikka. Rentulla on tapana pihistää Valton sanomalehti joka aamu, ja monessa stripissä Valto nähtiinkin ajamassa sanomalehteä hampaissaan pitävää Renttua takaa. Renttu jahtaa myös mielellään autoja ja jäniksiä. Silti Renttu on pohjimmiltaan hyväsydäminen koira.
Lillin huumori ei jaksanut iskeä kipinää, vaikka joukkoon mahtui muutama vähän parempi strippi. Silti sarjassa nähtiin niinkin loppuunkulutettuja ideoita kuin lapset tavoittelemassa piparipurkkia keittiön kaapin päältä tietosanakirjoja pinoamalla.
Yhden pitkän tarinajatkumon alussa Valto ihmettelee, kun Renttu ei ole vienyt sanomalehteä kahteen päivään. Pian tajutaan, että Renttua ei näy missään. Muut ovat niin kauhean huolissaan, etteivät ruoka ja unikaan meinaa maistua, paitsi Valto on tietysti vain onnellinen kiusankappaleen katoamisesta. Viikon päästä selviää, että Renttu on viety koiratarhaan yhden autonjahtaamiskeikan jälkeen. Aliisalla on kova työ taivutella Valto hakemaan Renttu pois, mutta hienovaraisen psykologisen pehmittelyn jälkeen hän suostuu:
Sarjan keskiössä on selkeästi Lillin ja Rentun suhde, mutta elinkaari jäi lyhyeksi. USA:ssa, helmikuussa 1984, Ribbons-sarjan nimi piteni muotoon Ribbons and Haywire, ja huhtikuussa 1985 sarja lopetettiin heikon menekin takia.
Löysin netistä englanninkielisen esittelysivun, joka paljastaa, miten sarja päättyi. Viimeisessä stripissä Valto, Aliisa ja Lilli muuttavat Floridaan. Valto on riemuissaan päästessään eroon Rentusta ("Aion lukea sanomalehteäni joka päivä!". Muut ovat suruissaan. Kukaan ei kuitenkaan huomaa, että Renttu on hypännyt kyytiin salamatkustajaksi.
Tavallaan voi sanoa, että Ribbons oli tarina hylätystä uroskoiraressukasta, joka sai tyttöystävän ja oman kodin. Liikuttava tarina sinänsä, mutta Lilli-sarjan huonon piirrosjäljen ja hampaattoman huumorin seurauksena Carpenterin ja Wallersteinin idea jäi hyvän aikomuksen asteelle.
Tuskin välttämättä edes muistaisin, että tämmöinen sarja on joskus Hesarissa julkaistu, ellen yhtenä viikonloppuna kesämökillä joskus 80-luvulla - siinä vaiheessa, kun Valtiaita jo julkaistiin - olisi tutkinut takan alla ollutta vanhojen lehtien läjää. Takan sytykkeiksi aiottujen lehtien joukossa oli muutama vuoden 1983 numero, ja katsastin ne huvin vuoksi. Sarjakuvasivulla oli Lilliä - huomasin mm. sen stripin, joka on tässä esittelyssäni toisena, eli Perrierin vesikuppi -vitsi. Koska siihen aikaan pojankloppina jo syynäsin sarjakuvat tarkkaan signeerauksia myöten, nimi Carpenter jäi mieleen. Niinpä vielä vuonna 2012 muistin sarjan ja kyselin Kvaakissa sen perään. Sainkin vastauksen uteluihini - kiitos vielä kerran Sampsa Kuukasjärvelle sen tunnistamisesta. Nyt sitten pääsin Aikakone-palvelun ansiosta lukemaan kaikki Hesarissa julkaistut stripit. Olihan tämä nostalgiapaukku kaikesta huolimatta.
Helsingin Sanomien sarjakuvasivun valikoima oli siis arkisin:
Rip Kirby (John Prentice)
Tarinat olivat vuonna 1983 Royal Double (1974), House of Mystery (1974), Secret of the Shark (1973), The Rebel Queen (1975), Conning the Con (1974) ja The Cherub Locket (1976).
Mikki Hiiri
Vuoden alussa nähtiin Dick Hallin kammottavan huonosti piirtämiä Mikki-strippejä vuodelta 1970. Hall saattoi olla OK piirtäjä muuten, mutta Disney-piirtäjäksi hänestä ei ollut. Mikki, Minni, Hessu ja muut eivät näyttäneet ollenkaan omannäköisiltään. Onneksi Hallin stripit saivat väistyä taitavampien tekijöiden tuotosten tieltä.
Tiikeri ("Tiger", Bud Blake)
Lilli ("Ribbons", Steve Carpenter & Ed Wallerstein)
Masi ("Beetle Bailey", Mort Walker)
Masan arkki ("Boner's Ark", Frank Johnson)
Punasulka ("Redeye", Gordon Bess)
Aku Ankka
Harald Hirmuinen ("Hägar the Horrible", Dik Browne)
Sunnuntaisin valikoima oli seuraava:
Velho ("Wizard of Id", Brant Parker & Johnny Hart)
Mikki Hiiri
Karvinen ("Garfield", Jim Davis)
Tiikeri
Masan arkki
Taneli (Rauli Nordberg)
Aku Ankka
Harald Hirmuinen
Masan arkki oli alunperin Mort Walkerin työtä, mutta vuonna 1982 apulaispiirtäjä Frank Johnson otti ohjat jatkaen sarjaa vuoteen 2000 asti. Ison määrän strippejä luettuani tunnen sarjassa korostuvan sen traagisen pohjavireen, joka kapteeni Masan hahmoa ympäröi. Mies on kyvytön kippari, joutuu kestämään arkin eläinten kollektiivista halveksuntaa ja suoranaista inhoa, ja kärsii onnettomasta avioliitosta Molla-vaimonsa kanssa. Muutamassa stripissä Masa näyttäytyy suorastaan traagisena hahmona:
Johnson piirsi siis Masan arkkia vuodesta 1982, ja Hesarissa 1983 julkaistut stripit olivat jo lähes kaikki hänen tuotantoaan. Silti vielä vuosien ajan lehdessä näkyi joskus harvoin vanhempia Mort Walkerin strippejä - jotta Walkerin nimi ei dominoisi sanomalehtien sarjissivuja, hän käytti arkkisarjassaan signeerausta "Addison", joka oli hänen oikea etunimensä. Äskettäin kuollut Walker muistetaan tietysti parhaiten Masista.
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25
26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48
49 50 51 52 53 54 55 56 57 58 59 60 61 62 63 64 65 66 67 68 69 70 71
72 73 74 75 76 77 78 79 80 81 82 83 84 85 86 87 88 89 90 91 92 93 94 95
