1986 - 1988 1989 - 1994 1995 - 2000 2001 - 2006 2007 - 2011 2012 - 2015 2016 - 2018 2019 - 2021
1995
TAMMIKUU: Nora Paakkanen: Oskari
Helsingin Sanomat, 3.6.1996 & 4.6.1996
Oskarin esittelin vuoden 1996 Hesari-katsauksessani.
HELMIKUU: Rami Ahonen ja Petri Tolppanen: Päähenkilö ja Sivuhenkilö
MAALISKUU: Kimmo Taskinen: Irtokokkareita
Hitleri poimii hilloja, Kemin sarjakuvakeskus 1995
Taskinen on toiminut Helsingin sanomien valokuvaajana ja kuvatoimittajana vuodesta 1990. Sarjakuva Sellerit alkoi Pahkasiassa 1994. Häneltä on julkaistu albumit Tuuba tukossa (1996), Sellerikeittoa (1998), Pystyyn marinoitu nainen (2000, Veikko Huovisen tekstien pohjalta), Herra ja moukka (2001, Aapelin, Juhani Ahon, Unto Eskelisen ja Joel Lehtosen novelleja sarjakuvina), Siunattu hulluus (2002, Aapelin romaanista) ja Korpin nenä (2004).
HUHTIKUU: Pertti ”Pertsa” Reponen ja Matti Remes: FrankjaStein
Hitleri poimii hilloja, Kemin sarjakuvakeskus 1995
Tunnettiin myös nimellä Sarvikuonojen maa, millä nimellä sarjaa julkaistiin myöhemmin muissa lehdissä. Formaatti oli muistaakseni yleensä yhden ruudun pilapiirros.
TOUKOKUU: Mikkelin sarjakuva-akatemia: Puhemies
KESÄKUU: Iia Kallinen: Sanaset
KK-sarjis 4, 2001
Tavanomainen strippisarja perusvitseillä. Ei vakituisia eikä edes persoonallisia henkilöhahmoja. Tässä vaiheessa jo keski-ikään ehtinyt Iia Miikkulainen-Kallinen ei ollut päätoiminen taiteilija, vaan hän teki vakityönsä ohella joitakin kuvituksia, sarjakuvia ja pilapiirroksia sekä muutaman kirjankannen.
HEINÄKUU: Kati Närhi: Hanki elämä
Kati Närhi: Hanki elämä, Suomen Yrityslehdet Oy / Sarjamania, 2001
Sekalaisia huomioita nuoren, elämäänsä rakentavan naisen – ja miksei miehenkin – tunnoista. Koska jutut ovat tosielämästä revittyjä, eivät jotkut kovasti aiemmin nähdyn tuntuiset punchlinet häiritse pahasti. Muutaman kerran Närhi heittää absurdin vaihteen päälle, ja jutut muuttuvat tasaisesti hurjemmiksi sitä mukaa kun 2001 ilmestynyttä albumia selaa pidemmälle. Närhen piirrostyylissä riittää rosoa, ihmiset ja perspektiivit ovat sopivasti – eivät liiaksi - vinksallaan.
ELOKUU: Eppu Nuotio ja Maikki Harjanne: Peltimies
SYYSKUU: Arvo Hämäläinen: Myyntitykit
LOKAKUU: Timo Varpio ja Jouko Nuora: Rapua Viroon
Nuora debytoi julkaisukynnyksen ylittäneenä sarjakuvataiteilijana 16-sivuisella sarjakuvalla Rauno Rotta, joka oli piirretty jo 1982 Nuoran ollessa tuore ylioppilas. Länsiväylä-lehti julkaisi sarjiksen sivu kerrallaan vuonna 1988, ja se osui silloin myös minun silmiini. En muista Rauno Rotasta montaakaan yksityiskohtaa, mutta muistan pitäneeni sarjiksen tunnelmasta, ja leikkasin sivut talteenkin. Valitettavasti hävitin leikkeet jossain vaiheessa.
Vuoden 1988 jälkeen Nuora on piirtänyt Pahkasikaan, tehnyt roppakaupalla sekalaisia kuvitustöitä, ja puskenut julki neljä eroottista Nani-sarjakuva-albumia sekä omaelämäkerrallisen Kultainen nuoruus -albumikaksikon. Rapua Viroon oli onnistunut panos Iltiksen KK-jatkumoon. Käsikirjoittaja Varpiolta irtosi ratkiriemukkaita myötähäpeää herättäviä juttuja kahdesta ilmeisen hankalasta hepusta, jotka luovivat elämän kivikoissa omalla vastuuntunnottomalla tavallaan:
http://www.nuora.com/rapua-viroon/
MARRASKUU: Klaus Haapaniemi: Flip
Sarjainfo 2/2018
Haapaniemi tuli minulle tutuksi Harto ”Arktinen Banaani” Pasosen omakustantamista Pumpsis-lehdistä 80-luvun / 90-luvun taitteessa. Ensimmäiset sarjat olivat graafisesti erittäin näyttävää, realistista jälkeä, mutta sisältö outoa haahuilua. Hyvin pian piirrostyylikin liukui koko ajan tyylitellymmäksi, ja hukkasin sen hennonkin otteeni Haapaniemen maailmasta.
JOULUKUU: Irisz Simon: Avaruuspingviini pelastaa joulun
1996
TAMMIKUU: Ilkka U. Pesämaa: Julkiset kansiot
HELMIKUU: Jukka Tilsa: Se talvinen tarina
Jukka Tilsa: Kootuimmat teokset (Suuri Kurpitsa, 1998)
Tilsa itse Kootuimmat teokset -kokoomassaan: ”Ilta-Sanomien kuukauden kotimaiseksi tein piruuttani mahdollisimman sekavan jatkosarjan. Eihän kukaan kuitenkaan pysyisi kärryillä, ei kukaan lue Iltsikkaa joka päivä, ajattelin. Aivan nuija idea: kaikki tuskastuivat. Itse kekkasin vasta jälkeenpäin ettei homma toiminut ollenkaan.”
MAALISKUU: Juha Ågren: Taiteilija Waltonen
HUHTIKUU: Jaana Suorsa: Viidakko
TOUKOKUU: Markus Elf: Cool
KESÄKUU: Mika Svensk: Koura ja Näppi
2009 kuolleen Svenskin muistokirjoitus Kvaakissa:
https://www.kvaak.fi/1269/2009/08/13/mika-svensk-1961-2009/
Koura ja Näppi ovat mies- ja naispoliisi. Yksi strippi näkyy Routakoto-blogissa:
https://routakoto.com/tag/mika-svensk/
HEINÄKUU: Anssi Keränen: Lahjattomat
ELOKUU: Tero Mattila: Ahmatti
SYYSKUU: Jarmo Tuoresmäki: Arska ja TV
LOKAKUU: Seppo Leinonen: Ympäristöetsivät
Kaksirivinen strippi näytillä Leinosen omilla sivuilla:
http://www.seppo.net/piirrokset/displayimage.php?pid=443
Ympäristöetsivien lisäksi toinen huomattava sarjakuva on liito-oravasta ja muista metsäneläimistä kertova Veikko Siipiveikko. 1982 luotua sarjaa julkaistiin vuoteen 1991 asti ensin Nuorten Luonto -lehdessä, myöhemmin myös Siepossa. Sarjasta koottiin albumi Veikko Siipiveikko & Suuren läjän arvoitus (Tammi: Luonto-Liiton sarjakuvat 1991). Ekologisiin eläinsarjakuviin keskittyvä Leinonen oli 2019 sarjakuvafestivaaleilla haastateltavana.
MARRASKUU: Jouko Pukkila: Lampaita
Jouko Pukkila: Lampaita – elämää ilman aivoja (Zum Teufel!, 2007)
Tyhmien eläinten kotikutoista filosofiaa, joka sisältää salakavalia pistoja ihmisten maailmaan. Lampaat ovat seikkailleet ainakin kahdessa omassa albumissa sekä lukuisissa pienjulkaisuissa. Itselläni on Pukkilan oman kakkoskoosteen lisäksi seuraavat:
Insayddzoucqin linna ja muita sarjakuvia Kemin kuudennesta valtakunnallisesta sarjakuvakilpailusta 1986 (1987)
Saakelikirjat 1: Åbotti huraa! (2007)
Kakkoskierros – sarjakuvakannustuksia presidenttiehdokas Haavistolle (2012)
Spinoff-sarjana Pukkila kokeili Avaruuslampaita, joista ilmestyi Lempo Kustannuksen julkaisema kooste Tähtien valoa vuonna 2014.
JOULUKUU: Jan Heikkilä: Kauppaneuvos
1997
TAMMIKUU: Robert Ottosson: Pete Söderholm
HELMIKUU: Kaltsu Kallio: Minttu
Minttu-koosteen arvostelu Kvaakissa sekä sarjakuvalle omistettu lyhyt viestiketju:
https://www.kvaak.fi/908/2007/09/19/minttu-kotoisaa-parisuhdetarinaa/
https://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php?topic=8986.0
MAALISKUU: Jyrki Vainio: ’Turientti
HUHTIKUU: Kivi Larmola: Saippuaa
Kivi Larmola: Saippuaa (Like Kustannus, 1997)
Kiven, hänen avovaimonsa ja heidän kahden kissansa, Elsan ja Elviiran, vähäeleistä yhteiseloa kuvasi tämä sarja. Jutut pieniä, hiljaa naurattavia, tuloksena symppis sarja jota lukee välipalana painavamman seassa. Liken julkaisemassa vaakamallisessa albumissa parasta ovat 1995 piirrettyjen sunnuntaistrippien luova visuaalinen jännittävyys sekä hillitön Puola-episodi varastettuine reppuineen ja kaljanhimoisine pummeineen. Piirrostyö pelkistyi vähän tylsäksi jo 1997.
Saippuaa tarjottiin lisää Suomen Kuvalehden numeroissa 1 / 2004 – 26 / 2004. Näissä nelivärisissä kahden rivin stripeissä elettiin rentoa maalaiselämää Ylistarossa. Nykyisin Kivi asuu Luoteis-Englannissa pikkukaupungissa. Larmola oli vuonna 1991 25-vuotiaana siihen asti nuorin Puupäähattu-palkinnon saaja. Palkinnolla haluttiin tuolloin korostaa nuoren piirtäjäpolven esiinmarssia Suomen sarjakuvamarkkinoille. Jo 1980-luvun puolestavälistä lähtien omakustanteitaan kädestä käteen -periaatteella kaupannut Larmola julkaisi samaan aikaan koostealbumin parhaista sarjakuvistaan, Pieni taivas.
TOUKOKUU: Raphaël Minazzo: Koirajengikokelas
KESÄKUU: Jenny Eräsaari: Ruokkoäiti
HEINÄKUU: Maria Björklund: Kaksin
Sanomalehtisarjakuvat – Strippar i Norden (Arktinen Banaani, 1999)
Animaattori, sarjakuvantekijä ja kuvittaja Björklund loi parisuhteilua kuvaavan sarjan, jossa henkilöt vaihtuvat strippi stripiltä. Joka yksirivinen kuvasi hiukan erilaista parisuhdetta – kaikki seksuaalisen kanssakäymisen muodot tulevat käsitellyiksi ja niistä irrotellaan aidonmakuista huumoria. Näin ainakin näkemieni muutaman stripin perusteella.
Itselleni maittaa Björklundin sarjoista enemmän 2010 luotu Planeetta Z, vieraalle, oudolle planeetalle siirretty Avara luonto ilman dialogia. Sarja ihastutti minua kovasti ilmestyessään Helsingin Sanomien Nyt-liitteessä, ja siitä riitti aineksia pitkään tarinaan nimeltä Madonreikiä (2014).
ELOKUU: Kati Rapia: Sairaala
SYYSKUU: Jesper Vuori: Valomerkin jälkeen
LOKAKUU: Mikko Huusko: Universaalit ritarit
MARRASKUU: Juha Kouvalainen: Päätä ja Häntää
JOULUKUU: Kaisu Koponen ja Janne Kuisma: Aallonharjat
1998
TAMMIKUU: Pekka Saari: Takaisin Pohjanmaalle
HELMIKUU: Matti Linnavuori ja Anja Erämaja: Kulta ja rakas
MAALISKUU: Matti Hagelberg: Vampuurilinna
HUHTIKUU: Timo Mikama ja Lauri Lehtinen: Eksyneet eskimot
TOUKOKUU: Petteri Tikkanen: Kanerva
Kanerva ja muita sarjakuvia Kemin 17. valtakunnallisesta sarjakuvakilpailusta (Kemin sarjakuvakeskus, 1998)
Petteri Tikkasen sarjakuvista on keskusteltu Kvaakissa:
http://www.kvaak.fi/keskustelu/index.php/topic,7023.0.html
KESÄKUU: Hans Nissen ja Jukka-Pekka Valkeapää: Ilmapallomies
HEINÄKUU: Jenni Rope: Miss Simon Ginlemon
Lambiekissa on näytteitä tästä visuaalisesti äärimmäisen vaikeasti pureskeltavasta sarjasta:
https://www.lambiek.net/artists/r/rope_jenni.htm
ELOKUU: Maire Grön: Museoelämää
SYYSKUU: Mervi Heikkilä: Hukkaset
LOKAKUU: Petri Hiltunen: Väinämöisen paluu
http://sarjakuvat.eurocomics.info/vainamoinen.html
Menestystarinahan tästä tuli. En muista missä sanomalehdessä huomasin joitakin satunnaisia yhden rivin strippejä takavuosina. Suomen Kuvalehti taas julkaisi kaksirivisiä melkein koko vuoden 1999. Niitä löytää Jalavan vaakamallisesta kakkoskoosteesta Tervetuloa muukalainen.
Jalava julkaisi yhdeksän koostealbumia yhteiskuntaamme satirisoivasta strippisarjasta vuosina 2004-2008, ja 2014 tuli Arktiselta Banaanilta kaksi pokkaria lisää: Tietäjä tien päällä ja Hollywoodin lumoissa.
MARRASKUU: Christer Lindström: Pete
JOULUKUU: Johanna Immonen: Tohtori Legenda
1999
TAMMIKUU: Kari Karppanen: Johnny Apollo
HELMIKUU: Sami Ryhänen: Tolvanat
MAALISKUU: Stéphane Rosse: Aikuisten sarjakuva
HUHTIKUU: Juhana Salakari: Papu ja Itu
TOUKOKUU: Tapani Bagge ja Jari Rasi: Jäljet lumessa
IS:n nettisivut: Kuukauden Suomi-klassikko, toukokuu 2013
Minun ei tarvinnut monta strippiä lukea IS:n nettisivuilta Suomi-klassikko -rupeaman aikana toukokuussa 2013, ennen kuin huomasin, että Baggen ja Rasin sarja viittailee ehtimiseen suomalaiseen elokuvaklassikkoon Valkoinen peura (1952). Itse asiassa tämä dekkaritrilleri mukailee tuon leffan tekovaiheita, muttei juuri viittaa itse elokuvan tapahtumiin. Tapani Bagge on keittänyt kokoon aivan oman stoorin, joka kertoo vahvasti muunnellun version siitä, kuinka Valkoinen peura tehtiin ja mitä tapahtui leffan valmistumisen jälkeen.
Sarjakuvassa kuvataan elokuvaa nimeltä Valkoinen mäyrä, joka on perustuvinaan vanhaan kansantaruun. Sattumoisin seudulla tuntuu liikkuvan ihan oikea mäyrähirviö, joka terrorisoi kuvausryhmää ja näyttelijöitä ja tappaa heitä.
Jotkut hahmojen nimet, toimenkuvat ja heidän keskinäiset suhteensa vastaavat tosielämää. Päätähti Mirjami Kuosmasesta on tullut Mirjami Kouhia, kuvaajana ansioitunut aviomiehensä Erik Blomberg, jonka ensimmäinen pitkä ohjaustyö Valkoinen peura oli, on Elias Höglund. Sarjakuvassa Kouhia kertoo saaneensa idean elokuvaan omasta unestaan, sen jälkeen kun on aviosiipan kanssa tutkittu vanhoja kansantaruja. Niin ikään sai Kuosmanen idean Valkoiseen peuraan omasta alitajunnastaan. Åke Lindmanista on tullut Leo Lindman, ja leijonahahmossa on kieltämättä samaa näköäkin. Tuotantopäällikkönä ja kuvaussihteerinä toimivat tässä järjestyksessä aviopari Aarne Tarkas – Inke Tarkas, ja heidän sarjakuvavastineensa Sulo ja Eine näyttäisivät olevan myös naimisissa. Yhtenä kuvausapulaisena toimi Jouni Tapiola, joka myös näytteli poromies Niilaa, valkoisen peuran ensimmäistä uhria. Sarjakuvassakin klaffipoika Eki pääsee näyttelemään hirmuisen mäyrän silmästä silmään kohtaavaa saamelaista.
Valkoinen peura palkittiin Cannesin elokuvafestivaaleilla parhaana taruaiheisena elokuvana. Tuotantoyhtiönä toimi Junior-Filmi Oy, jonka turvin Aarne Tarkas tuotti myös esikoisohjauksensa Yö on pitkä (1952). Yhtiö joutui vararikkoon, ja Toivo J. Särkän omistama Suomi-Filmi Oy huusi konkurssihuutokaupassa laboratoriosaataviensa vastikkeeksi Valkoisen peuran oikeudet omiin nimiinsä. Myös sarjakuvan viimeisessä stripissä kerrotaan 25.5.1952 päivätyn Iltiksen numeron kautta, että Valkoinen mäyrä sai Cannesissa kunniamaininnan, ja että T.J. Sorkka osti Credit-Filmi Oy:n. Jäljet lumessa on siis sijoitettu tapahtuvaksi vielä tuona historiallisena vuotenakin.
Yhtäläisyyksiä Valkoisen peuran tekovaiheisiin ja jälkitapahtumiin siis riittää, mutta jaksaako Baggen ja Rasin teelmys seistä omilla jaloillaan, itsenäisenä tarinana? Se riippuu siitä, kuinka hyvin tai huonosti tuntee Valkoisen peuran elokuvana. Leffan henki leijuu sen verran vahvasti sarjakuvan yllä. Formaatista ja pituusrajoituksesta johtuen tarina kerrotaan riuskasti, viivyttelemättä, mutta pari kauhunväristystä se ehtii tarjota, ennen kuin dekkarityyliin paljastetaan syyllinen ja tämän motiivit tarinan lopussa. Rasin piirräntä on ammattitaitoista, mutta tekstausta ei ole miellyttävää lukea. Fontit vaihtelevat levottomasti puhekuplasta ja tekstilaatikosta toiseen, joitakin silmäilee sujuvasti, jotkut saavat irvistelemään. Miksei Rasi voinut tekstata sarjakuvaansa käsin, kun hän sentään on silläkin saralla ammattimies? Katsokaapa vaikka joitakin Blueberry-albumeja.
Baggen mukaan tarkoitus oli tehdä Jäljet lumessa -sarjan jatkoksi toinen sarjis, jossa Åke Lindman -lookalike Leo Lindman olisi ollut mukana, mutta ajatus jäi toteuttamatta. Jospa se olisi kertonut Hän varasti elämän -elokuvan (1962) tekemisestä? Aarne Tarkaksen tarina kotonaan kahvipöydässä istuneesta murhaajasta, joka vaatimalla vaati oman tarinansa kerrottavaksi, olisi ollut hyvää materiaalia sarjakuvaan.
KESÄKUU: Paul Staufenbiel: Kandi Kardia
HEINÄKUU: Katja Tukiainen: Halusin olla prinsessa
Sarjainfo 105 (4/99)
Kati Kovácsin ohella Tukiainen on se toinen suomalaispiirtäjä, jonka sarjakuvien lukemista pyrin välttelemään. Ei houkutellut sunnuntain Hesareissa vieraillut Kisu, eikä näytteestä päätellen myöskään tämä prinsessahaaveilu, joka koottiin pieneksi liuskajulkaisuksi vuonna 1999. Alkuperäiset stripit olivat kuulemma mustavalkoisia, mutta uudelleenjulkaisussa ne oli väritetty.
ELOKUU: Mikko Kalajoki: Leopold ja Oswald
Mikko Kalajoki: Leopold & Osvald 2 – Koskaan et muuttua saa (Publicis-Törmä Oy, 2001)
Kaksi ikuisuusopiskelijanrenttua, joista toinen tyhmempi ja toinen vähän fiksumpi, molemmat yhtä rentoja veitikoita. Viimeisen päälle turkulaista irrotteluhuumoria, joka juuri tästä syystä on jäänyt vähälle huomiolle sankareiden kotikaupungin ulkopuolella. Kalajoki latoi strippeihinsä vitsejä suorastaan tuhlailevasti, Ville Hänninen löysi niitä ilmeisesti jopa 15 samasta stripistä arvostellessaan Sarjainfossa 1999 julkaistun ensimmäisen koosteen. Sain haltuuni kaksi vuotta myöhemmin ilmestyneen kakkosalbumin, joka jatkaa ilotulittelua tarmolla. Joistakin Pahkasioista löytyy lisää, ainakin numerossa 3/99 on aukeamallinen yksirivisiä, jotka saattavat olla niitä Iltiksessä julkaistuja. Ne ovat selvästi vaisumpia kuin mitä kakkoskoosteella on tarjota, joten näyte on vuodelta 2000.
SYYSKUU: Patrick Wester ja Pekka Pakkala: Isä Bastardus seikkailee
Patrick Wester – Pekka Pakkala: Isä Bastardus seikkailee (Like, 2003)
Ehdoton rakasta tai vihaa -sarjakuva. Minä huomasin IS:n sarjakuvaliitteen yllätyskuvina tämän sarjan, ja pidin lukemastani, sen älyllisyydestä ja populaarikulttuuriviittauksista. Ostin sitten albumin tuoreeltaan kirjakaupasta kun se tuli. Mukana ovat kaikki yksiriviset ja pidemmät stripit sekä tuoreempaa sidosmateriaalia. Arvostelu Kvaakissa:
https://www.kvaak.fi/61/2003/06/27/patrick-wester-ja-pekka-pakkala-isa-bastardus-seikkailee/
LOKAKUU: Tytti Karvonen ja Otso Höglund: Harakkalinna
MARRASKUU: Panu Hämeenaho ja Ville Grönberg: Neiti X ja Herra C
JOULUKUU: Samson (Samuli Lintula): Veeti
IS:n nettisivut: Kuukauden Suomi-klassikko, toukokuu 2014
Baggen ja Rasin Jäljet lumessa imi inspiraatiota Valkoisesta peurasta, Samsonin sarjan esikuva on vielä ilmeisempi. Samson mukailee Lassia ja Leeviä niin tarkasti kuin on uskaltanut. Hän on vain kääntänyt hahmoasetelman päälaelleen, leikannut vanhemmat tarpeettomina pois, laimentanut keitosta ja maustanut sen filosofialla. Lassin tilalla on tylsän tavallinen poika Veeti, Leevin paikan on ottanut pojan kokoinen jänis Yrjänä, joka metkuilee ja saattaa Veetin tämän tästä psykologiseen ansaan omalaatuisella ajatuksenkulullaan. Wattersonin sarjakuvassa tiikeri Leevi toimi tasoittavana kumppanina toilailevalle, impulsiiviselle Lassi-pojalle. Samsonin sarjassa on paljon strippejä, joissa Veetillä ei ole paljon rahkeita pärjätä Yrjänän pallottelulle. Muutaman kerran poika saa sentään älyllisen niskaotteen, kuten stripissä, jossa köyhien riistettyjen maiden tuotteiden kuluttamista vastustava Yrjänä on saanut Veetin kiinni banaanien syönnistä, ja Veeti iskee takaisin huomatessaan Yrjänän juovan kahvia: ”siitä sait, senkin kapitalistijänis”, poika näpäyttää. ”Tämä valkoisen pupun taakka”, huokaa Yrjänä itsekseen.
Veeti kelpasi IS:n nettisivujen Suomi-klassikko -sarjaan toukokuussa 2014, mutta vaikka strippejä ilmaantui sivuille peräti 31, ei kaikkia IS:ssä nähtyjä uudelleenjulkaistu. Huomasin vain pari-kolme strippiä Ilta-Sanomista aikoinaan vuonna 1999, niistä yksi jatkoi misinformaatiokojun tarinaa seuraavalla dialogilla:
Veeti: ”Onko teidän misinformaationne varmasti tuoretta?”
Yrjänä (tiukkana): ”En voi vastata, ellen saa maksua.”
Veeti kaivaa vitosen taskustaan, mutta jää turhaan odottamaan vastausta Yrjänältä, joka vain katselee sormenpäitään nonchalantisti eikä ole tietävinään. Veeti hermostuu ja huutaa:
”Maksoin vitosen! Kurja varas!”
Yrjänä (viattoman näköisenä): ”Kuka? Minäkö?”
Myöhemmin sarjaan liittyi kolmanneksi hahmoksi kuin tyhjästä panda nimeltä Pate. Ensiesiintymisessään hän torui Yrjänää ns. ”jogurttitempauksen” takia, mutta jatkossa Pate osoittautui lähinnä henkiseksi kumppaniksi oikukkaalle Yrjänälle.
Visuaalisesti Veeti on kaunista katseltavaa. Ylläolevat esimerkit eivät ole edes näyttävimmästä päästä. Esikuva paistaa vain liian selvästi läpi, ja esim. Veetin naamanvääntelykuvasarja mukailee ilmiselvästi vastaavia Lassi ja Leevi -strippejä, joissa Lassi verryttelee naamalihaksiaan. Paikoin sarjakuvassa pilkahtelee sentään samaa omintakeista filosofiaa, jonka varaan Samson vuosia myöhemmin rakensi menestyssarjakuvansa Musta hevonen.
2000
TAMMIKUU: Gene Kurkijärvi: Geenimodifioitu Goethe
HELMIKUU: Sarjakuvaosuuskunta Paja (Kivi Larmola, Anssi Rauhala, Vesa Ilmaranta, Arto Nyyssönen, Mikko Huusko): Penteleet
Työryhmä Paja teki vuosina 2000-2001 Suomen Kuvalehteen kaksirivisiä strippejä otsakkeella Käytettyä tavaraa. Luettelo SK:n sarjoista vuodatussivulla 57.
http://aaltotie.ucoz.com/index/vuodatussivu_57/0-653
MAALISKUU: Aura Ijäs: Tiuku
Tiuku sai Juhani Tolvasen mukaan enemmän palautetta kuin yksikään Kuukauden kotimainen sarjakuva sitä ennen. Itseoikeutetusti se valittiin yhdeksi Kuukauden Suomi-klassikoksi Iltiksen nettisivuille vuonna 2012. Olihan se jossain määrin hurmaava kissasarjakuva, vaikka mangavaikutteinen piirrostyö minua vähän vieroksutti. Omapäinen ja rasavilli kissanpentu Tiuku saapui perheen pikku tyttären toiseksi lemmikiksi fiksun ja kokeneen koiran rinnalle. Onneksi koira ei ollut muuten millänsäkään, mutta vähän se joutui kyllä kouluttamaan Tiukua ja opettamaan miten kotona käyttäydytään päiväsaikaan sillä aikaa kun talon muu väki on poissa.
HUHTIKUU: Bo Haglund: Bertil Gata
TOUKOKUU: Jyrki Heikkinen: Sisäinen ääni
Lifti ja muita sarjakuvia Kemin pohjoismaisesta sarjakuvakilpailusta 1999 (Kemin sarjakuvakeskus, 1999)
Hullun juopon levotonta kouhotusta. Piirrostyö aiheeseen sopivasti rosoista ja vääntyilevää.
KESÄKUU: Pertti Kapi: Mika Minkki
HEINÄKUU: Solja Järvenpää: Arttu ja Olga
ELOKUU: Tuomas Kyrö: Nissiset
SYYSKUU: Pekka A. Manninen: Kapteeni Kuolio
P.A. Mannisen kootut 2: Kapteeni Kuolio – Tampereen sankari (Zum Teufel!, 2008)
Kapteeni Kuolio on Mannisen oma versio Marvel-hahmosta Kapteeni Outo. Kuolio on joko suomalainen skitsofreenikko, joka kuvittelee olevansa supersankari, tai supersankari, jonka arkiminä on suomalainen skitsofreenikko. Manninen ei itsekään tiedä kummin päin asia on. Hahmo on päässyt Wikipediaan:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kapteeni_Kuolio
LOKAKUU: Kenneth Sundberg: Kreisi Drakkis ja pikkuhirviöt
Sundberg tuntuu todella omistautuneen tälle ei vain kauhuvaikutteiselle sarjakuvalle, vaan kokonaiselle maailmalle, jonka hän loi vuonna 1985. Hän on jopa luonut sille oman nettisivuston, joka on edelleen olemassa vaikka on päivitetty viimeksi 2005. Sivuilta saa lukea kaiken mitä Drakkiksen maailmasta tarvitsee ja ei tarvitse tietää, ja mukana on tietysti Iltiksessä julkaistuja strippejä ja muita syntyneitä sarjakuvia pieni valikoima. Mutta jos käytte katsomassa, niin pieni varoituksen sana: sivusto antaa tekijästä hyvin itseriittoisen ja minäkeskeisen kuvan.
http://www.kentsuproductions.com/suomi/kdph_main.html
MARRASKUU: Pauli Kallio ja Karri Laitinen: Sarjakuvantekijä seikkailee
JOULUKUU: Jorma ”Jope” Pitkänen: Heluna ja Helismaa
1986 - 1988 1989 - 1994 1995 - 2000 2001 - 2006 2007 - 2011 2012 - 2015 2016 - 2018 2019 - 2021
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 52 53 54 55 56 57 58 59 60 61 62 63 64 65 66 67 68 69 70 71 72 73 74
