3.9.2018
Työpäiväni meni pilalle, kun mieleni täyttivät synkät ajatukset. En tullut perjantaina kertoneeksi työpaikalla muille siivoojille että vietän viikonlopun sarjakuvafestivaaleilla. Kas kun kukaan ei sillä kertaa kysynyt muilta, mitä kukakin aikoo tehdä viikonloppuna. Usein on kysytty, vaan ei sillä kertaa. En viitsinyt tuosta vain kertoa, koska tiesin ettei kellään riitä kiinnostusta tai attention spania kuin kahden lauseen kuuntelemiseen, ja olisin mielelläni puhunut tarkemminkin. Tänään maanantainakaan en kertonut festareista mitään, koska kukaan ei kysynyt ja ajattelin, että eihän noita muita voisi sarjakuvat vähempää kiinnostaa. Todettu on. Kaikki sen sijaan vain räpläsivät älypuhelimiaan ja potivat eriasteista maanantaivitutusta, ja jos joku sanoi jotain, se koski jotain helvetin Sohvaperunoita.
Tämän kaiken jälkeen tuli vain entistä vahvempi tunne, että minulla on aivan väärät harrastukset ja kiinnostuksenkohteet, ja että minun pitäisi korjata tämä asia. Ei taida Suomessa olla toista, joka kokee niin pahaa harrastuksellista yksinäisyyttä kuin minä. En minä festareillakaan puhunut kuin kahden kvaakilaisen kanssa - toinen on myyjä jolta aina ostan jotain (Antikvariaatti Coppola & Varpaisen Kopponen), toinen vain keräilijä joka itsekin piirtää (eli Tertsi). Kummankaan kanssa en silti pääse juttelemaan kuin pienen hetken. Katselin vain vierestä kun muu sarjakuvaväki jutteli keskenään pitkään ja harrastin bongausta: Petteri Oja, Timo Kokkila, Ilpo Koskela, Petteri Tikkanen, Mikael Mäkinen, Petri Hiltunen, Toni Jerrman, Wallu, Heikki Paakkanen, Jope Pitkänen, Anssi Rauhala, Otto Sinisalo, Vesa Kataisto, Jyrki Vainio, Timo Ronkainen, Kvaak-ylläpitäjä Curtvile eli Sippo Mentunen, entinen aktiivinen Kvaakkari Antti Vainio, Pitkänokan piirtäjä Arto Hägg, Apollo Kustannuksen Sami Kesti... Timo Mäkelä ja Juhani Tolvanenkin taisivat vilahtaa... vaikea edes muistaa näin jälkeenpäin kaikkia tuttuja naamoja joita näki kun heitä on jo niin monta (ai niin, luulen että se on Johanna Ristimäki joka näkyy istumassa niissä Jarlan Neitsyt Maria -performanssista ottamissani kuvissa).
Sen sijaan ketään tuttuani eivät sarjakuvat voisi vähempää kiinnostaa, vaikka heidän pitäisi lukea minun tekemiäni sarjakuvia päästäkseen kiinni minun sielunelämääni ja ajatusmaailmaani.
Sarjakuvat ovat Suomessa kuoleva harrastus. Epäkiitollinenkin. Kukaan ei arvosta, ketään ei kiinnosta. Sen huomaa myös Kvaakista. Ensimmäistä kertaa otin kunnolla valokuvia sarjakuvafestareilla. Asianmukaiseen Kvaak-ketjuun postasin jo kolme otostani ja annoin ymmärtää, että lisääkin voisin sinne laittaa näytille. Se kuitenkin edellyttää sitä, että muutkin kvaakkaajat laittaisivat viestejä Helsingin sarjakuvafestivaalit 2018 -ketjuun. Vielä tänä aamuna ketjuun ei ollut tullut kuin muutama viesti minun kahden viestini lisäksi. Uskomatonta passiivisuutta! Ovako Kvaakin jäsenet noin tylsistyneet festareihin, vai eikö heitä vain kiinnosta jutella puolikuolleessa foorumissa, jossa aktiiviset viestittelijät voi laskea kahden käden sormilla? En minä halua vetää monologia tuossa viestiketjussa, tulkoon lisää viestejä sinne ennen kuin minä viitsin kirjoittaa lisää ja postata lisää ottamiani kuvia.
4.9.2018
Joka vuosi kun olen ollut sarjisfestareilla, olen käynyt jälkeenpäin läpi löytämäni kuvagalleriat netissä. Olen myös tsekannut, olisinko itse osunut johonkin valokuvaan. Nyt jo neljättä vuotta peräkkäin tärppäsi. Tällä kertaa löysin itseni yhdestä kuvasta Instagramissa, mulkoilemassa kahta zombityttöä ja heidän välissään poseeraavaa miestä kävellessäni heistä ohi. Kerään omat valokuvaesiintymiseni talteen, mutten laita niitä minnekään esille. En edes ole kertonut näistä kuvista missään, paitsi nyt tässä. Näytän aina niin kauhealta valokuvissa, niin totiselta, synkältä, jotenkin nukkavierulta - huonosta ryhdistä puhumattakaan. Kamera ei pidä minusta. Siksi en kauhean mielelläni antaudu kuvattavaksi. Kotisaittini infosivulla oleva kuva on ainoa onnistunut otos minusta. Se otettiin kaksi vuotta sitten työpaikalla henkilökorttiani / kulkulätkääni varten.
10.9.2018
Yksi asia jonka tein viime viikonloppuna oli Punk In Finland -foorumin lukeminen, ja lähinnä Mahdollisimman yleistä -osasto. Luin esim. koko 50-sivuisen Ilmastonmuutos-ketjun alusta asti. Oli niin lohduttoman synkkää ja masentavaa tekstiä, että melkein teki mieli vetää samantien naru kaulaan. Olen koko ajan ollut tietoinen siitä, että maapallo syöksyy kuiluun eikä sille voida enää mitään, mutta silti yllätyin kuinka nopeasti, rajusti ja vääjäämättömästi siihen kuiluun syöksytään. Pelkään tosissani, että joudun vielä näkemään sen päivän, jolloin luontoäiti, meret ja maa allamme saavat tarpeekseen. Silti olen iloinen siitä, että luin sen viestiketjun. En halua tuudittautua mihinkään turvallisuudentunteeseen, vaan haluan tiedostaa ja olla huolissani. En koe mahtavani mitään maailman tilalle, mutta voin sentään olla tietoinen ja voivotella.
Voinpahan sentään kuluttaa jäljelläolevan aikani sivistämällä itseäni ja itseopiskelemalla. Internet, pohjaton tietolähde ulottuvillani. Niinkuin tasan viikko sitten kirjoitin, haluan tietää isoja asioita maailmasta enkä tuijottaa mitään tympeitä viihdeohjelmia joista ei opi mitään. Tiedän nyt miksi en pärjännyt koulussa enkä oppinut siellä tarpeeksi - siitä kerroin omaelämäkerrassani. Koska en katso telkkaria eikä ole perhettä viemässä aikaa, voin kuluttaa vapaa-aikani opiskelemalla sillä metodilla joka sopii minulle. Ei niin kuin koulu opetti, vaan omaan verkkaiseen tahtiin, ilman deadlineja, kaikkea ja vain sitä mikä kiinnostaa. Viimeksi Australiasta: aboriginaaleista, aavikoista, maantiedosta - Chilen ja Argentiinan mapuche-intiaaneista jotka Pelle Miljoona mainitsi Kaikki muuttuu -albuminsa biisissä Puerto Montt. Musiikkikin saa toimia inspiraationa ja innoittajana kun sivistän itseäni. En jaksa päntätä päähän kaikkea kaikesta, mutta muutaman tärkeän yksityiskohdan voin painaa mieleeni joka asiasta. Välttelen politiikkaa ja muuta sellaista mikä on minulle liian vaikeaa, opettelen vain sellaista mistä ymmärrän jotain.
Seuraava Positiivinen napa pitäisi piirtää, joulukuussa ilmestyvään firman lehteen. Ei ole mitään ideaa päässä. Olen aiemmin haistellut tuulia ja tehnyt strippejä siitä mitä tunnen ilmassa, mutta nyt en huomaa ilmassa mitään sellaista josta voisi vitsiä vääntää.
Paha juttu vain, että YKS joutuu kärsimään tästä kaikesta, mutta teen sitäkin aina kun tuntuu siltä. Kolme sivua Uuvakan ja Cenokraksen oikeudenkäyntiä on luonnosteltu ja puhekuplat tussattu. Aikamoista tekstiryöpytystä kauttaaltaan, Cenokras on hurjana.
14.9.2018
Joskus vuosia sitten katsoin 1968 valmistuneen komedian nimeltä I Love You, Alice B. Toklas. Peter Sellers esitti siinä päälle kolmikymppistä lakimiestä, joka päättää hylätä tylsän elämänsä ja muuttua hipiksi. Leffan katsomisen jälkeen päätin googlata tietoa elokuvan titteliin päätyneestä Toklasista ymmärrettyäni hänen olleen oikea henkilö. Sain tietää, että hän oli amerikkalaisen kirjailijan ja runoilijan Gertrude Steinin elämänkumppani, ja Toklasista jäi mielikuva aika tyhjäntoimittajasta joka muistetaan lähinnä marijuanaleivonnaisreseptistä jota tuossa Sellers-komediassakin hyödynnetään. Pari päivää sitten päätin lukea Wikipediasta tarkemmin ja virkistää muistiani. Toklas oli Steinin uskottu, rakastajatar, kokki, toimittaja, sihteeri, kriitikko ja yleinen järjestyksenpitäjä. Lyhyt, huonoryhtinen, vaatimattoman näköinen nainen. Eli pitkälti Steinin siivellä. Toklasilla ei ollut omaa varsinaista ammattia, ja Steinin 1946 tapahtuneen kuoleman jälkeen hän jäi aika tyhjän päälle. Kuoli 89-vuotiaana köyhyydessä vuonna 1967. Kirjoitti joitakin artikkeleita ja julkaisi pari reseptikirjaa, joista toisessa on se marijuanalla tai kannabiksella terästettyjen brownieiden valmistusohje. Ei ole kuitenkaan varmaa, tekikö Toklas niitä leivonnaisia koskaan itse, eikä resepti edes ollut hänen keksimänsä.
18.9.2018
Tänään minut herätti Metro-lehden yksisivuinen juttu järjestöstä nimeltä Animal Defenders International, joka antoi Guatemalassa 14 kissapedolle eläinlääkäreiden hoitoa. Pedot olivat entisiä sirkuseläimiä, jotka oli saatu vapautettua tehtävistään. Juttu oli kuvapainotteinen, mutta siinä kerrottiin että ADI vastustaa eläinten pitämistä sirkuseläiminä ja kampanjoi tämän asian tiimoilta, ja että 45 maata on jo kieltänyt eläinten käyttämisen tähän tarkoitukseen. Minä en ole koskaan nähnyt mitään pahaa tällaisessa eläinten hyötykäytössä. Minun piti katsella tuota sivun juttua pitkään, jotta pystyin sisäistämään sen.
Minulla ei ole paljon mielipiteitä asioista. Syy lienee se, että minulla on ollut niin paljon murehtimista ja miettimistä omissa ongelmissani, etten ole jaksanut kiinnittää paljoakaan huomiota muihin ongelmiin. En ole sellainen tyyppi joka osaa ottaa asioihin kantaa. Vaan nyt kun olen selvittänyt ja selättänyt omat henkiset ongelmani ja saavuttanut mielenrauhan, päähäni mahtuu muutakin. Taidan ottaa selvää sirkuseläinten oloista ja tiedostaa tämänkin asian.
Jonkinlainen kelvollinen idea seuraavaksi Positiiviseksi navaksi hiipi myös aivoihini. Se saa kelvata, ellen löydä viime päivien Hesareista mitään parempaa inspiraationlähdettä.
23.9.2018
Keksinpäs idean Positiiviseksi navaksi. Se yhdistää kaksi viime aikoina vähän puhuttanutta suomalaista pikku-uutista, ja hampaisiin se taas liittyy. Olisin voinut piirtää stripin tänä vuonna sattuneista luonnonkatastrofeista - hirmumyrskyistä, rankkasateista ym. - ja suomalaissukeltajasta joka pelasti ihmishenkiä Thaimaassa. Mielessäni vähän pyöri ajatus, että onkohan tuo turhan iso ja rankka aihe Positiivinen napa -strippiin. Olisin voinut käsitellä myös kesäaika / talviaika -vääntöä, jota tällä hetkellä käydään, mutta sen voi säästää myöhemmäksi. Teenkin nyt sitten taas hampaisiin liittyvän stripin. Pitää vähän miettiä dialogia niin se on valmiiksi ideoitu, eikä dialogia tule paljoa.
Musiikkiartikkeleiden postaaminen hoituu kiivaan alun jälkeen nyt ihan hissukseen. Otan sen projektin kanssa rennosti.
27.9.2018
Ilolla luin tänään, että Suomessa nuoret juovat alkoholia yhä harvemmin. Viikoittain kertoi juovansa kolme prosenttia tytöistä ja kahdeksan pojista. Tämä antaa minulle toivoa tulevaisuuden suhteen. Tämän päivän nuoret ovat niin kiinni älypuhelimissaan, ettei juomiseen riitä aikaa. Puhelimen räplääminen vie kaiken ajan. Tulevaisuudessa suomalaiset kuolevat niska- ja selkävaivoihin, eivätkä maksavaurioihin.
1.10.2018
Ettäkö ensi keskiviikkona eli ylihuomenna pitäisi lakkoilla? Eipä ole koskaan lakkoilu maistunut, minä kun olen aina onnistunut järjestämään elämäni sellaiseksi, että harva asia on vaikuttanut siihen. Niinpä en ole tuntenut milloinkaan syytä lakkoiluun. Olen elänyt niin eri maailmassa kuin muut ihmiset. Sitten vielä se, että henkilökohtaisia murheita on ollut aina enemmän kuin tarpeeksi, joten päähäni ei ole muita murheita mahtunut.
Joskus aikavälillä 20. - 23. syyskuuta 2015 oli jotain. Olin vielä VMP Groupilla vuokrasiivoojana, ja oli viimeinen päivä Oulunkylän K-Rauta -keikasta hoidettavana, kun ainakin junankuljettajat järjestivät päivän mittaisen lakon. Taisi ammattiliittoni PAM myös streikata sinä päivänä. Siitä huolimatta yritin päästä Oulunkylään junalla, mutta jouduin huomaamaan, että lähijunien kuljettajien työnseisaus alkoikin jo ennen aamun sarastusta. Jouduin siis vastahakoisesti lakkoilemaan itsekin sinä päivänä.
Töihin menen metrolla - osallistuvatko metronkuljettajatkin lakkoon? Täytyy katsoa mitä teen, mutta kyllä kotiinjääminen ylihuomenna vaikuttaa lähes satavarmalta. No, päihdeklinikka pitää sinä päivänä siivota kuitenkin.
2.10.2018
Koko työpäivän ajan olin epätietoinen ja mietteliäs. Esimiehemme antoi päivän viimeisellä tauolla ymmärtää, että hän odottaa meitä kaikkia siivoojia töihin huomenna. Ilmeisesti siksi, että kuulumme joko väärään liittoon tai ei mihinkään liittoon. Minä en edes tiedä, kulkevatko metrot huomenna, ja jos eivät kulje, pitääkö minun lähteä polkupyörällä. Minun pitäisi vihdoinkin piirtää Positiivinen napa -strippi eikä vitkutella sen kanssa vain siksi ettei huvita - sikäli yksi ylimääräinen päivä kotona tulisi tarpeeseen. En saa palkkaa huomispäivästä jos olen töissä enkä varmaan liitolta korvausta jos olen poissa. Polkupyörällä on raskasta taittaa työmatka ja huomenna ilmeisesti sataa. Sitten siivotaan lähes tyhjää taloa ja pitkästytään.
Yritin katsoa netistä metrojen huomisia kulkemisia. Ilmeisesti kulkevat, koska vain suurin osa kuskeista kuuluu lakossa mukana olevaan liittoon, JHL:ään. Hyvä juttu, mutta minun pitäisi olla varma asiasta viimeistään huomenaamulla kuudelta. Jos on pakko lähteä pyörällä, haluan lähteä liikkeelle jo kuudelta varmistaakseni sen että olen perillä ajoissa. Mitä lie hankaluuksia voikaan matkalla sattua, kun en osaa pyöräreittejä Herttoniemeen.
3.10.2018
Olin Sörnäisten metroasemalla muutamaa minuuttia yli kuusi. Jep, kulkivathan ne metrot, tavallista harvemmin mutta kuitenkin, ja seuraava juna tuli muutaman minuutin odottelun jälkeen. Olin työpaikalla parikymmentä minuuttia tavallista aikaisemmin, ja rupesin siivoamaan lähes tyhjää taloa. Mietin koko ajan, täytyykö minun olla täällä. No, kun paikalla ei ollut kuin työnjohtaja ja kaksi työntekijää, niin paikkoja oli helppo siivota. Sain hyöriä rauhassa missä halusin.
Ei meitä siivoojiakaan ollut kuin yksi minun lisäkseni, sekä esimiehemme. Aamutauolla pidettiin kolmistaan sentään pitkästä aikaa fiksu keskustelu jossa muisteltiin entisiä opettajiamme, ja puhuttiin vanhemmista ja isovanhemmista, poliittisesta korrektiudesta ym. Korvaamatonta herkkua minulle. Minä en muuten ole tarkka poliittisesta korrektiudesta, se on hyvä juttu tiettyyn pisteeseen asti, mutta nykyään sitä liioitellaan. Minä haluan vähän protestoida ja kapinoida yletöntä poliittista korrektiutta vastaan. Asioista saa minun mielestäni puhua vähän epäkunnioittavamminkin jos huvittaa.
Päivän mittaan skeptisyyteni töissä oloa kohtaan laimeni vähän. Töissä ei ollutkaan niin hiljaista kuin olin odottanut, eikä lakko näkynyt kaduilla ollenkaan. Vesittyi koko homma. Tai oikeastaan ei voi puhua vesittymisestä, vaan lakkoon ei alkujaankaan lähdetty kyllin isoilla paukuilla niin että se olisi tuntunut. Ja huomenna on taas normaali päivä.
Minulla oli mukana lyijykynä, pyyhekumi, tussikynä, pari sivellintussia, viivain, paperi johon olin luonnostellut Positiivisen navan, sekä pari tärkeää referenssikuvaa ensimmäistä ruutua varten. En kuitenkaan ehtinyt piirtää, kun töitä riitti ja tauot venyivät pitkiksi siinä kolmistaan jutellessa. Ehkä huomenna ehtisi töissäkin piirtää.
10.10.2018
Meillä on 11 vuotta aikaa pysäyttää kasvihuonepäästöjen nousu ja kääntää käyrä laskusuuntaan, jotta maapallolla olisi jonkinasteinen toivo selviytyä. Terve, ja hyvästi. En luota ihmisten kykyyn tässä asiassa. Varaudun jo siihen, että maailmanloppu tulee vuonna 2050. Täytän silloin 76. Toivottavasti kuolen ennen sitä. Voihan maailmanloppu tulla tosin jo aiemmin. Yllätyksiin pitää aina varautua.
Puhutaan, että lihansyöntiä pitäisi vähentää roimasti. Minä olen valitettavasti liian paatunut lihansyöjä, jotta mieli tekisi muuttaa sitä elintapaa. Jaksan yhä nyrpistää nenääni kasvissyöjille ja vegaaneille. Olen vähentänyt lihansyöntiä - syön nykyisin pelkkää kanaa enkä sitäkään joka päivä - mutta syyni siihen ovat ihan vain terveydelliset. Kuuluu elämäntaparemonttiini. Lihan sijasta mutustelen enemmän kasviksia ja hedelmiä sekä herkuttelen jugurtilla ja mustikoilla.
Hoidan oman osuuteni sen verran kuin voin: en katso telkkaria, en aja autoa, en hanki liikaa sähkölaitteita, en ostele kaikenlaista krääsää, en matkustele enkä hanki lapsia. Tuo viimeksimainittu on paras ympäristöteko jonka voi tehdä.
Aktiivinen levyjenkeräilyni on loppumassa. Ensi kuusta alkaen ostelen levyjä harvemmin. Minulla on vielä 102 toivelevyä, jatkan niiden etsiskelyä divareissa ja levymessuilla. Tilaan ehkä silloin tällöin jonkin CD:n Amazonista jos jokin toivelevyni pukataan ulos siinä muodossa, ja suomalaisista nettidivareista voin tilata singlejä jos huvittaa. CDandLP saa ilmoitella myyntiin tulevista toivelevyistä, tilaan ne jos hinnat ovat kohtuulliset. Siinä olkoon tarpeeksi.
En ole tilannut Ranskan Amazonistakaan sarjakuvia kohta kahteen kuukauteen. Pitää vähän hillitä, kun on ollut yllättäviä ylimääräisiä menoja tänä syksynä. Enpä paljon ranskankielistä aio enää hankkiakaan, Buddy Longway -integraalit ja Leon scifi-sarjikset (Aldebaran, Antares, Amazonie, Centaurus, Betelgeuse, Kenya, Namibia, Survivants) saavat riittää. Uskaltaisinko koettaa tilata Hollannin Amazonista Marten Toonderin Tom Poesia ja Pandaa?
Ei tule olemaan vaikeaa täyttää keräilyn jättämää aukkoa. Naavametsäläisisäkin riittää piirtämistä. Tussasin eilen sivun 139 alusta loppuun valmiiksi. Teen kolmea sivua yhtäaikaa. Ne muodostavat niin tiiviin kokonaisuuden, että teen niitä samanaikaisesti ja laitan kaikki nettiin samana päivänä.
12.10.2018
Kalasataman metroaseman portaat ovat jatkuvasti korjattavina. En tajua mikä ne voi hajottaa. Pyöriikö siellä tonnin painoisia vandaaleja moukarien kanssa? Kannattaisiko luopua portaista kokonaan ja rakentaa toiset hissit? Niitä sentään tarvitsee korjata vain melkein yhtä usein (töissä yhtä tavarahissiä korjattu jo pari päivää, ja tänään hajosi yksi henkilöhissi).
15.10.2018
Kun Hugh Hefner kuoli viime vuoden syyskuussa, mieleeni juolahti ettei kukaan liene tehnyt täydellistä katsausta Playboy-lehdessä julkaistuihin sarjakuviin. Minulla on skannaukset melkein kaikista Playboy-lehden numeroista ihan ensimmäisestä aina vuoden 2012 kesäkuun numeroon asti. Imuroitu Pirate Baysta ja talletettu kolmelle muistitikulle. Voisinko minä tehdä vuodatussivuilleni luettelon kaikista sarjakuvista, jotka Playboyssa on julkaistu - mukana muutama näytestrippi joka sarjakuvasta? Tämä oli yksi projekteista joiden parissa puuhasin viime ja tänä vuonna pitäessäni taukoa YKS:n piirtämisestä. Laskin mukaan myös pilapiirrokset, joissa on kaksi kuvaa, vaikka ne eivät sarjakuvaa olekaan. 90- ja 2000-luvun Playboy-lehtiä oli todella pitkäveteistä selata. Hirveän kuiva lehti jo siinä vaiheessa. Loputkin innosta meni kun siveellinen puoleni alkoi epäröidä, että kehtaako tällaisia pornopiirroksia postata näytille tänne vuodatuspuolelle. Sain selatuksi kaikki numerot loppuun asti, mutta into viedä projekti loppuun asti oli mennyt viimeistään 90-luvun numeroita selatessa. En tiedä, viitsinkö koskaan tehdä sitä katsausta. Kaikki muistiinpanot ovat kyllä tallella.
22.10.2018
Pännii aina pahasti kun asiat eivät mene kuten on suunnitellut. Nämä kotisivuni täyttävät tänään 10 vuotta. 22.10.2008 loin nämä sivut, silloin postasin ensimmäisen Aaltotie-stripin tänne, ja tänään on sitten juhlapäivä. Viime viikon aikana väritin kolme viimeisintä sivua YKS:stä. Lisäksi kaivoin viime viikonloppuna esiin ne sarjakuvat, jotka olivat mukana omaelämäkertani ensimmäisessä versiossa mutta jotka poistin tehdessäni sen parannellun kakkosversion: Professori Versum, Mustat sivut, Vuoristorata ja Albert Maskersson. Skannasin ne uudestaan, tarkoituksenani postata kotisivuilleni sinne Muut sarjakuvat -osastoon nekin. Viimeisin Positiivinen napa -strippi sai olla vielä yksi juhlapäivän päivitys.
Tänään maanantaina ennen töihin lähtöä ehdin juuri ja juuri postata ne vanhat sarjakuvat Muut sarjakuvat -osastoon:
Professori Versum - piti värittää Photoshopilla mustat alueet, kun ovat originaaleissa värittämättä
Mustat sivut - osa näistä on ollut kyllä näytillä täällä ennenkin, mutta nyt ovat ensimmäistä kertaa kaikki samassa paikassa
Albert Maskersson (Alpertti Matelevainen)
Nyt töistä palattuani oli aikomuksenani postata viimeisin Positiivinen napa -strippi ja kolme tuoreinta YKS-sivua tasaisin väliajoin pitkin iltaa, ja ilmoittaa tietysti päivityksistä Blogipolku-sivustolla saadakseni siellä kotisivuilleni mahdollisimman paljon näkyvyyttä yhden päivän aikana. Vaan kuinkas ollakaan... minne Blogipolku-sivusto on hävinnyt??? Yhtäkkiä en löydä sitä enää netistä. Kotisivujeni blogipuolestakin on Blogipolku-linkki kadonnut. Tilalle löysin semmoisen sivuston kuin Blogit.fi. Rekisteröidyin sitten sinne, ja ilmoitin kotisivuistani. Vaan ylläpito viettääkin vielä viikon ajan syyslomaa. Palaavat asialle vasta tasan viikon päästä ensi maanantaina. Sinne meni päivän hyvä näkyvyys.
No hyvä on, puskin sitten kaikki neljä päivitystä sivustoni blogipuolelle yhteen menoon. Siinä ovat.
Ja tässä ovat viimeisimmät tuoreet sarjakuvat, jotka tänne laitoin näytille:
Vähän meni juhlapäivä pilalle tuon Blogipolku-sivuston huomaamattoman lopettamisen takia. Kuka näitä kaikkia päivityksiä muka voisi huomata, kun ei ole tällä hetkellä sivustoa, jossa ilmoittaa niistä? No, onhan Kvaak. Taidan kirjoittaa sinne omaan Aaltotie-ketjuuni jotain.
24.10.2018
Matti-enoni soitti maanantaina ja kutsui minut torstaina kirjamessuille. Hieno idea! Juuri äsken hän laittoi vielä tekstarin, jossa kertoi hakevansa minut huomenna kotoa puoli neljältä. Toivottavasti ehdin kotiin siihen mennessä, voi mennä tiukille.
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25
26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48
49 50 51 52 53 54 55 56 57 58 59 60 61 62 63 64 65 66 67 68 69 70 71
72 73 74 75 76 77 78 79 80 81 82 83 84 85 86 87 88 89 90 91 92 93 94 95
