14.6.2020
Punk In Finlandille kiitos huomiosta. Toivottavasti vaivaudutte lukemaan myös tuoreempia sarjakuviani, jotka ovat jotain muuta kuin 15-16-vuotiaan vitsailua tai maanmittausopiskelijan saksan oppikirjaan piirustamaa tajunnanvirtaa.
29.6.2020
Uuhhuh, satoja tunteja musiikkia äänitetty Spotifysta ja YouTubesta, satoja tunteja musiikkia kuunneltu läpi ja tarkistettu, ja äänitetty uudelleen tarpeellisilta osin. Korjasin vain skippailut ja pahemmin napsuneet biisit. Jonkin verran on vielä lievästi napsuvia mp3:sia, mutta ne korjaan ajan kanssa hiljakseen. Kunhan vain kuuntelen ahkerasti noita äänityksiä ja pidän korvat valppaina. Urakka ei kai koskaan lopu, se muuttuu vain enempi hienosäätelyksi. Mutta pahin duuni on ohi. Jösses, se kesti aivan liian kauan. Minua alkoi hiukan väsyttää jo neljä-viisi viikkoa sitten. Ja tämä kaikki vain siksi, etten halunnut ladata kaikkea Soulseekistä.
Nyt olen Soulseekissä imuroimassa sellaista, mitä minulla on vinyylinä mutta mitä ei Spotifysta tai YouTubesta löytynyt. 98 levyä jäi kokonaan tai osittain digitoimatta. Soulseekistä löytyi niistä kokonaisuudessaan 25, joista kuusi roikkuu vielä latausjonossa. Saa nähdä, milloin nekin kuusi imuroituvat koneelleni.
Kesälomani alkoi. Neljä viikkoa täyttä vapaata tulee tarpeeseen, että voin keskittyä näihin projekteihini ilman keskeytyksiä.
Koronan takia en ole päässyt käymään levymessuilla. Kävin eilen Riihimäen Isolla kirpputorilla, mutta ei siitä matkasta irtoa kirjoitettavaa Legatio Musicaan. Syrjäinen paikka, valikoima normaalia kirpputoriryönää. Paitsi oli siellä joitakin laatikollisia "vähän parempaa keskitasoa" edustavia suomalaisia ja ulkomaisia vinyylejä, ja joku rockabillyfani oli myös dumpannut sinne oman kokoelmansa. Niitä oli kiva sentään selata. Turha kirpparin oli ilmoitella netin levymessusivulla, kun ei siellä mitään messuja ollut. Ostin Quantum Jumpin "The Lone Ranger / The Seance (Too Spooky)" -seiskan, CD:nä Dire Straitsin ensimmäisen ja Brothers in Armsin, sekä Sarjainfon 3/1988 (n:o 60), jotta olisi jotain kotiintuotavaa. Satsaan Sellon levymessuihin 10. - 11.7., toivottavasti valikoima on siellä parempi.
Michael Monroe tuli bongattua (ties monennenko kerran) Helsingin rautatieasemalla kun odottelin Riihimäen junaa. Mies kuljetteli kitaraa ja muuta pakaasia, ja haeskeli myyntipisteistä itselleen evästä.
Tähti-Siivous antoi kuulua itsestään ensimmäistä kertaa sitten maaliskuun alun. Työnjohtaja Nele soitti ja kertoi, että keskiviikkona eli ylihuomenna päihdeklinikkaa siirtyy siivoamaan uusi mies, että jos opastan häntä ja selitän systeemit, niin hän ottaa ohjat tästä lähtien. Jaaha, no niin, kiitos. Olisi kyllä TS voinut tälläkin kertaa pitää minua informoituna kaikista kuvioista ja häslingeistä mitä siellä on ollut, mutta tähän tiedottamattomuuteen olen jo oikeastaan tottunut.
Eli pääsen kuin pääsenkin eroon päihdeklinikasta. Nyt varmaan uskaltavat palkata väkeä ja siirrellä työtehtäviä siivoojalta toiselle, kun koronapainajainen on hellittänyt.
1.7.2020
Jooh, piti sitten opettaa sille toiselle kaverille Sturenkadun päihdeklinikan systeemit. En tiennyt etukäteen kauanko viivyn, siivotaanko se paikka kahdestaan vai siivoaako hän kunhan olen vain ensin näyttänyt paikat. Siivottiin yhdessä, se kesti tunnin. Yhteistyö ja toisen opettaminen ovat heikoimpia puoliani, mutta tein parhaani. Toivottavasti se toinen tyyppi muistaa tyhjentää paperisilppurit, sekä sen, että hälytin antaa vain 20 sekuntia poistumisaikaa. Jätin avaimet hänelle, hän hoitaa klinikan siivouksen tästä lähin. Tervemenoa, päihdeklinikka ja Tähti-Siivous, vajaat kahdeksan vuotta tunnettiin.
Päällekkäin tämän kanssa sattui menemään isäpuolen ja äidin kyläily. Eivät tietenkään muistaneet että keskiviikko on klinikkapäivä. Saapuivat 16:20, juuri samalla hetkellä kun olin lähtemässä kotoa kohti Vallilaa. Jäivät sinne puuhaamaan kahdestaan sillä välin kun olin poissa. Heillä oli mukanaan uusi Ikeasta hankittu työpöytä, jonka Frej asensi makuuhuoneeseeni. Vanhan pöydän veivät pois. Palasin puoli seitsemältä, kahdeksalta kaikki oli asennettu valmiiksi. Syötiin ostarilla sijaitsevassa kiinalaisravintolassa, jonne kumma kyllä päästiin sisään vaikka se olisi normaalisti sulkenut juuri kahdeksalta. Oli ilmeisesti jonkun toisen asiakkaan vielä noutamaton tilaus odottamassa.
3.7.2020
Ellei jotain yllättävää putkahda Soulseekissä ilmoille, niin 62 omaa levyäni taitaa jäädä kokonaan tai osittain ilman digitaalikopiota - edellyttäen että yksi latausjonossa roikkuva levy joskus minulle tulisi. Kolme näistä 62 levystä on ulkomaisia.
Rupean nyt työstämään Legatio Musica -postauksia joita olen suunnitellut. En kyllä ole ihan varma, tuleeko kaikista postauksista tarpeeksi sisällökkäitä, jotta kehtaisin julkaista niitä. Pitkiä niistä ainakin tulee, mutta voi olla, että lähinnä tylsää jaarittelua.
Mietin isäpuolen loputonta auttamishalua... Hän senkun jatkaa kotini sisustamista hankkimalla tavaroita ja kalusteita... tuntuu hämmentävältä, ottaen huomioon mitä kaikkea jouduin kokemaan nuorena. Kuin hän haluaisi korvata menneet. Onko hänellä omatunto huonona sen takia, että pani minut niin lujaan prässiin? En tiedä mitä ajatella, tunteeni menevät ristiin. Kaikki ne toimistotuolit, joilla olen istunut näprätessäni tietokonetta kaikkina niinä vuosina jolloin olen asunut yksin, ovat kärsineet siitä runsaasta istumisesta, ja Frej on aina hankkinut uusia... tai siis käytettyjä tilalle. Nytkin tämä punainen tuoli, jolla olen istuskellut viime joulukuusta lähtien, on Frejn mielestä alkanut osoittaa kulumisen merkkejä, ja hän heitti ilmaan lausahduksen, että voisi hommata tilalle toisen. Ei tämä tuoli ole ollenkaan pahassa kunnossa, ja hänen on aivan turhaa hankkia lisää tuoleja muutaman kuukauden välein. Menee liiallisuuksiin.
Kuten olen aiemmin kirjoittanut, olo tuntuu paapotulta. En pidä siitä. Minun pitäisi olla kiitollinen, ja niin olenkin, mutta liika auttaminen on liikaa.
Äitini taas on valittanut, että isäni oli aina niin etäinen, ei pahemmin paljastanut sisimpiä tunteitaan eikä muutenkaan avautunut. Isä oli hieno mies, joka kuitenkin teki elämässään liian paljon ja liian pahoja virheitä (en jaksa enää paljoa kunnioittaa häntä). Ehkä hän kantoi niistä häpeää loppuikänsä, ja siksi oli niin vaitelias tunteistaan ja ajatuksistaan ja keskittyi työhönsä niin kovasti?
6.7.2020
Hups. Tyrkkäsin vihdoin viimeisimmän Positiivisen navan nettiin. Oli tarkoitus tehdä se heti heinäkuun alkamisen kunniaksi, mutta kun olen vielä niin kiinni omissa musiikkiaiheisissa projekteissa.
Orjan May siis halusi osallistua Kvaakin kuukauden sarjakuvahaasteeseen, jonka aiheena oli MUUTOKSIA. Hän pyysi minulta ideointiapua, ja ajattelin, että voisin keksiä kaksi ideaa, hän toteuttaisi niistä toisen ja minä piirtäisin työpaikkani lehteen Positiivinen napa -stripin sitten siitä hylätystä ideasta. Vaan siinä kävikin niin, että Orjan ei piirtänyt mitään vaan linnoittautui peloissaan yksiöönsä eikä juuri uskaltanut tulla ulos - koska kuuluu koronariskiryhmään. Siinä meni kai piirtämisinto samalla. Minäkään en pystynyt tarjoamaan muuta kuin yhden valmiin idean ja yhden kehittelemättömän raakileen.
Tuossa on sarjakuvastrippinä toteutettu se täysin valmis idea, jota Orjanille tarjosin. Sehän sopi firman lehteenkin ja sarjakuvani konseptiin. En vain tiedä, onko lehti julkaistu jo. En ole saanut omaa kappalettani uusimmasta PlanInfosta, enkä saanut koskaan edellistäkään numeroa.
Kvaakin jäsenille kiitos kehuista. Mukavaa, että työni tulokset huomataan, ja että kelpaavat. Tunnen kyllä huonoa omaatuntoa siitä, että Hesarin sarjakuvalistauksesta puuttuvat tyystin Nyt-liitteessä julkaistut sarjikset, mutta mitenkäs ne liitteet tai tiedot sarjiksista kaivaa esille? Leikkasin talteen joka ikisen Jukka Tilsan Pätkittäin käy kateeksi -stripin, mutten tiedä senkään sarjan aloitus- ja lopetuspäivämääriä.
Erityiskiitos Timo Ronkaiselle Eskon päiväkirja -sarjan piirtäjän tunnistamisesta. Lisäsin tiedon parissakymmenessä minuutissa tuon viestin kirjoittamisesta.
Rupean kohtapuoliin selaamaan niitä Hesareita taas. Kunhan selviän vielä 26 tunnin musiikinkuuntelu- ja kirjoitusurakasta.
7.7.2020
Olinpas hiukan huolissani. uCozilla tekivät joitain huoltotöitä, enkä päässyt näille kotisivuilleni eilen illalla. Toivoin, että aamulla huoltotyöt olisivat ohi, ja pääsisin tänne duunia tekemään. Mutta sama viesti lävähti aamulla edelleen silmieni eteen:
"SERVER IS TEMPORARILY UNABLE
TO DISPLAY THE REQUESTED PAGE
The server may have failed or be under short-term maintenance."
Lähetin viestiä uCozin huollolle kysyen, kauanko huoltotyöt vielä jatkuvat, ja sain vastauksen, että serveri on kyllä täysin toiminnassa. Jos ongelma jatkuu sinun kohdallasi, liitä sähköpostiin mukaan ruutukaappaus. Suljin nettiselaimen, putsasin roskatiedostot CCleanerilla, avasin Firefoxin uudelleen, ja menin tänne, missä olin uloskirjautuneessa tilassa. Kaikki näytti normaalilta, pystyin selaamaan näitä sivujani. Vaan kun kirjauduin taas sisälle tänne - tai siis yritin kirjautua - sain vastaani tuon saman ylläolevan viestin.
En voinut muuta kuin lähettää sähköpostia uCozin huollolle höystettynä ruutukaappauksella tuosta virheilmoituksesta. Muutamaa tuntia ja muutamaa yritystä myöhemmin kaikki toimii täällä taas.
Minulla on kyllä kädet täynnä töitä Legatio Musican parissa, mutta aion ehtiä tehdä vuodatussivuilleni kunnon uudelleenjärjestelyn. Täällä on liikaa kipeitä henkilökohtaisia tilityksiä, haluan poistaa ne ja korvata ne muulla materiaalilla. Ja Kvaakiin en tosiaan palaa enää - siellä menisi muuten viimeisetkin anonymiteetin rippeet.
8.7.2020
Sataa ja ukkostaa. No, onneksi saan olla sisällä koko päivän, kun ei tarvitse enää lähteä siivoamaan klinikkaa. Luonto palkitsee upealla tuplasateenkaarella, jonka toista päätä ihailen makuuhuoneeni ikkunasta tietokoneen ääressä istuessani, ja toinen pää näkyy parvekkeeltani. Muina vuodenaikoina taas saan ihailla kauniita auringonnousuja. Kyllä olen iloinen tästä talosta ja asunnosta.
10.7.2020
Kello 6:17 laitoin julki ensimmäisen niistä Legatio Musica -postauksista, joita olen työstänyt. Lapsuuteni soundtrack, eli biisejä joita äitini nauhoitteli kaseteille vuosina 1979-1987. Olen kerännyt mp3:sia melkein kaikista muistamistani kappaleista - lukuunottamatta muutamia, jotka jäivät löytymättä - ja koonnut ne kansioon tietokoneelleni. 556 biisiä. Olen vielä sijoittanut ne siihen järjestykseen kuin ne olivat joko äidin kaseteilla, tai sitten niillä omilla kaseteillani, joihin kopioin sisarpuoleni Jonnan tupladekkikasettisoittimella valikoituja poimintoja. Mahdollisuuksien mukaan, siis. En minä äitini kasetteja niin tarkkaan muista, joten osa biiseistä on ihan randomissa järjestyksessä. Esim. 14 ensimmäistä esiteltyä kappaletta muodostivat yhden äitini kasetin - Bobby Solon Gelosia oli kasetin kummallakin puolella eli kahdesti.
Lisäsin postaustekstieni pituutta ja painavuutta Wikipediasta ja Discogsista poimimallani kiinnostavalla trivialla ja taustatiedolla. Vähän hävettää... näin nettiaikana tietoa on niin paljon ja helposti saatavilla, että jokaisen voisi melkein pyytää itse hakemaan sitä tietoa vaikka juuri Wikipediasta. Mutta ehkä kaikki eivät ole niin viitseliäitä googlaajia kuin minä. Meitähän on moneksi. Mutta tekstit oli pakko pitää lyhyinä ja tiiviinä, koska biisejä on niin paljon.
Lista jatkuu myöhemmin Tapani Ripatin Ocsidista nauhoittamillani biiseillä, ja levymerkki Johannan singlediskografialla.
Olen rehkinyt kotona koneen ääressä niin, että minun on aika ajatella vähän itseänikin. Puhdistin ja siistin itseni ja kävin kaupungilla ostoksilla. Kirjoituspöytä ja ravintolaillallinen oli äidin ja isäpuolen synttärilahja minulle, mutta ostin nyt itsekin jotain.
11.7.2020
Lapsuuteni soundtrack -sarjan toinen osa. Eli postaus päivässä tulee julki. Kuvituksen kohdalla painopiste oli siinä, että levykansikuvia tulisi aika tasaisesti pitkin matkaa. Pyrin siihen, että kuva osuisi jotenkin erityistä huomiota ansaitsevan levyn kohdalle, mutta aina se ei onnistunut. Joskus laitoin levykansikuvan ehkä vähän joutavanpuoleisen kappaleen kohdalle.
14.7.2020
Tuli eilen saapumisilmoitus yhdestä levystä, jonka olin tilannut kuukausia sitten. Tänään kävin Kontulan ostarin K-Market -postissa hakemassa sen. Kanadasta huhtikuussa lähetetty kanadalaispainos yhden australialaisbändin levystä. Tilasin sen maaliskuussa, myyjä pääsi laittamaan sen postiin kolme kuukautta 11 päivää sitten, ja tänään se on vihdoin hyppysissäni. Flying Circusin Last Laugh vuodelta 1973. Olin heittänyt kaiken toivoni sen saamisesta, joten tämä oli yllätys. Tuo Last Laugh oli Discogs-toivelistallani jokaisen neljän eri painoksen osalta. TÄMÄ on minun synttärilahjani. Lähettäjä oli kirjoittanut paketin päälle Vaasankadun osoitteeni, vaikka olin kyllä päivittänyt osoitteen ajanmukaiseksi MusicStackissa ennen tilaamista - siinä yksi syy viipymiseen.
15.7.2020
Viimeinen osa Lapsuuteni soundtrack -sarjasta. Tuossa postauksessa hoituu samalla Tuttuja-kansion sisältö. Siihen olen koonnut a) biisejä, jotka muistin kasarilta, mutta joita en ole juuri takaisin kaivannut, mutta ovat sittenkin ihan hyviä, b) biisejä, jotka jäivät tunnistamatta aikoinaan mutta jotka ovat pyörineet päässäni herättämättä kuitenkaan varsinaista himoa, ja c) biisejä, jotka olen sattunut kuulemaan YouTubesta, ja jotka ovat kuulostaneet kovasti tutuilta. Paitsi on siellä yksi kadonnut, pitkään tunnistamaton toivebiisikin joukossa.
16.7.2020
Ensimmäinen osa suuresta Ocsid-postauksestani. Eli Tapani Ripatin 1980-luvulla vetämää disko- ja tanssimusiikin erikoisohjelmaa muistelen. Tuo postaus oli alunperin yhtenä pitkänä pötkönä, mutta tajusin lopulta pätkiä sen kahteen osaan, kun biisejä on niin paljon. Sama juttu Johanna-postauksen kanssa, joka tulee 2-3 päivän päästä. Bryan Ferryn Let's Stick Together -hitin kohdalla kerron, miksi olen kopioinut koneelleni radiojinglejä talteen.
Kun selasin vuosien 1982-1986 Hesareita, kirjoitin muistiin kaikkien noiden vuosien Ocsid-, Radio 1983- ja Radio 1982S -jaksojen lähetysajankohdat. Näitä muistiinpanoja hyödynsin tuossa postauksessa.
18.7.2020
Ensimmäinen puolikas Johanna-postauksestani on netissä. Säästin sokerin pohjalle - Johanna-singlekatsauksen jätän mieluusti viimeiseksi Legatio Musica -postauksekseni pitkään aikaan. Vaikuttaa nimittäin siltä, että levymessuilla käynti on mahdotonta vielä kuukausien ajan.
19.7.2020
Johanna-katsaukseni toinen osa. Soulseek auttoi minua tässä hommassa, löysin sieltä loput vielä puuttuneet Agentsit ja 22-Pistepirkot. 32 biisiä uupuu siis vielä.
21.7.2020
Vuoden 1972 Hesarit selattu.
Vähänpä on kerrottavaa tästä vuosikerrasta. 1972 ei tuonut juuri muutoksia HS:n sarjakuvien julkaisussa. Elo-syyskuussa pidetyt Münchenin olympiakisat tuntuvat lopettaneen Tape Koiviston tiikeröinnit. Viimeinen Suomen urheilun kuvioita kommentoinut pilapiirros julkaistiin 18. elokuuta. Harmi sinänsä, piirroksissa oli alkanut olla koko ajan enemmän Koiviston omaa tyyliä. Viimeisessä pläjäyksessä Pekka Vasala, Juha Väätäinen, Lasse Virén ja muut huiput kirjaimellisesti juoksivat Suomea maailmankartalle, joka yritti epätoivoisesti pinkoa pakoon itsekin. No, sehän muistetaan, mitä Virén Münchenissä teki. Minä leikkasin joskus ysärin puolessavälissä talteen HS:n kuukausiliitteen yksisivuisen Missä hän on nyt? -artikkelin, jossa Kari Vehviläinen muistelee, miten hän ja muutama muu Münchenin kisoihin nuorisoleirille kustannettu nuori urheilijalupaus juoksi kymppitonnin juoksun jälkeen kunniakierroksella voittoisan Lassen perässä kantaen Suomen lippua, joka oli tehty leppärangasta, Saksan armeijan lakanasta ja müncheniläisestä rautakaupasta hankitusta maalista. Hesarissa tuo tempaus taidettiin mainita ainakin kahdesti, heti tuoreeltaan 4. syyskuuta viitossivulla, ja syyskuun 10. päivän numerossa sivulla 13, ensimmäisellä ja toisella palstalla. Linkitän vielä Vuosisatamme kronikasta ottamani skannauksen, jossa olympialaisista kerrotaan.
Entäpä sarjakuvat? Jeff Cobb on esitellyt sitä heikointa puoltaan, joka toki aiemminkin vilahteli: löysää jahkailua. Mielenkiinnottomia tarinoita, jotka eivät tunnu etenevän yhden tai edes kahden stripin aikana minnekään. Sitten ne viimein loppuvat, eikä lukijalle jää käteen mitään.
Tuota samaa olen joskus nähnyt Rip Kirbystäkin kommentoitavan, mutta kyllä Rip seikkailee vetävämmin. Tarina Peril of the Poet Crook (1962), jossa Rip, Tashia Rambeau ja Desmond jahtaavat Ross Kentonia, maailman huonointa runoilijaa ja petollisinta Auervaaraa mitä maa päällään kantaa, jaksoi kiinnostaa samalla kun Jeff Cobb vain haukotutti. Toki leikkasin tuon Peril of the Poet Crookinkin talteen silloin, kun se julkaistiin Hesarissa uudelleen joskus 00-luvulla.
Marraskuun puolessavälissä 1972 alkoi uusi tarina The Unwilling Heir, jossa Desmondista tehdään vastahakoinen, upporikas lordi. Tämän tarinan erikoispiirteenä on, että John Prentice on piirtänyt itsensä tarinan konnaksi. Skannasin allaolevan stripin omasta kansiostani, koska siinä se on parempilaatuisena kuin Hesarin mikrofilmiskannauksessa:
Toukokuussa Neiti Söpö suoritti debyyttinsä Masissa. Tässä 4. ja 5. päivän stripit:
Neiti Söpö on yhä harvinainen ilmestys Masissa, mutta niissä harvoissa stripeissä kenraali on jo kuolaamassa.
JK: Koivisto pääsi sentään jatkamaan Hesarissa tekemällä artikkeleihin kuvituspiirroksia, ja 3. joulukuuta 1972 arvosteltiin Joonaksen päätoimittama Sarjis-lehti jossa Tape oli mukana - kuvanäyte arvosteluun oli poimittu Sarjiksen kolmosnumerosta, Tapen uskaliaasta muutaman sivun sarjakuvasta Pako, jossa seikkaili tosi mulkun näköinen mies.
23.7.2020
8. huhtikuuta 1973 Hesarissa aloitti riehumisensa Harald Hirmuinen, joka talloi Versuksen allensa. Jack Wohl ei osoittautunut miksikään omaperäisten ja nokkelien vitsien suoltajaksi, joten Harald toi HS:n sarjakuvasivuun lisää puhtia. Muutamaksi vuodeksi. Pianhan tämäkin sarja kesyyntyi, ja nykyään Haraldia tekohengitetään väsyneesti sarjan luojan Dik Brownen pojan ja tämän tiimin voimalla. Haraldin nykykunto on osoitus siitä, miten käy kun viikinkisarjaa väsäävät jotkut jenkit, jotka eivät tiedä mitään viikingeistä ja muinais-Skandinaviasta, eikä heitä edes kiinnosta koko aihepiiri.
Tuossa muutamia näytteitä siitä, mitä Haraldilla oli tarjota ihan silloin alkuaikoina. Voi kun olisi jatkunut tuo meno pitempään.
Punasulassa tutustuttiin uuteen hahmoon 11. marraskuuta. Nimihahmon äiti - se valkohiuksinen vanhus - oli heti tuttuun tapaansa liehittelypuuhissa, kohteena postiljooni. Sittemmin Gordon Bess sälytti Punasulan äidin vastuulle myös kaikki viinavitsit, eikä muiden intiaanien juopottelusta enää laskettu leikkiä. Ehkä Bess oli saanut runsaasti kritiikkiä siitä, että vihjaili alituiseen alkoholismista inkkarisarjassaan.
Tarmo Koivisto ei lopettanutkaan pilapiirrosten tekemistä urheiluosastolle. Hän vain teki niitä harvakseltaan 1973 toukokuuhun asti, jolloin piirroksia syntyi taas tiheämmin. Myöskään Bill Hoestin Pulmuset eivät ole haihtuneet minnekään, Hesari tosin tuntuu käyttäneen heitä enää vain silloin tällöin kuutos- / kasisivun sälän lomaan jääneen tyhjän tilan täytteenä eikä vakioesiintyjinä.
Rip Kirbyn - tai pikemminkin Desmondin - perintöseikkailu päättyi helmikuussa 1973, ja sitä seurasi yksi suosikkitarinoistani, Ming the Merciless. Tämä saa minulta kunniamaininnan Ripin kaikkein aikojen haastavimpana, raskaimpana ja vaarallisimpana tehtävänä. Kirby murtautuu varakkaan pariskunnan kassakaappiin, jää kiinni itse teosta, joutuu vankilaan, karkaa vartijoilta, pakenee lentokoneella Kaukoitään, kohtaa Ming-nimisen timanttisalakuljettajan ja pääsee tämän leipiin. Tämä kaikki on sentään vain silmänlumetta, sillä kyse on Yhdysvaltain hallituksen antamasta tehtävästä, jossa on paljastettava salakuljetusrengas. Kirbyn on ensin keksittävä keino, millä timantit saadaan rajan yli, sen jälkeen saatava selville, kuka ryöstää timanttilähetykset Mingin nenän edestä, nitistettävä kyseinen henkilö, ja vielä hoidettava vaaralinen Ming ja hänen kätyrinsä. Kirby on oikeasti hengenvaarassa tässä tarinassa.
Ming the Mercilessin jälkeen seuraavana tarinana Sting of the Scorpion... sanoisiko valitettavasti. Premissi on lupaava: Señor Scorpion elättää itsensä ja apurinsa toimimalla merirosvona, aikana jolloin merirosvoja ei enää ole - tai pitäisi olla. Ripin on saatava hänet kiinni Karibianmerellä ja toimitettua edesvastuuseen, ja tähän tarkoitukseen seikkailijoiden kerhon johtokuntaan kuuluvan Radford Cliven Sirocco-jahtialus sopii hyvin. Tarina on aika surkeasti kirjoitettu. Erityisesti minua riipii kohtaus, jossa Scorpionin naispuolinen apuri Sable on tehnyt toimintakyvyttömäksi Siroccon sähköttäjän ja käy toisen apurin, Bugin, kanssa suunnitelmat läpi. Sekä Sable että Bug ovat tehneet hommia Scorpionin palveluksessa pitkään ja osaavat kuviot ulkoa, joten heillä ei ole mitään syytä käydä läpi tuttuja systeemeitä. Rip ei edes kuule heidän puheitaan vaikka vakoilee lähettyvillä. Ainoat syyt tämän kohtauksen olemassaoloon ovat, että Rip osaisi paremmin varoa uutta sähköttäjää jolla on tutut kasvot, ja jotta lukijan jännitys ja uteliaisuus tarinan tulevista käänteistä pilattaisiin. Tarina etenee hitaasti, eikä pitkä loppunäytös Karibianmeren saarella ole tarpeeksi toiminnallinen estääkseen haukotusta.
On vaikea tehdä pitkäveteistä merirosvoseikkailua, mutta Fred Dickenson onnistui siinä.
.
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 52 53 54 55 56 57 58 59
