29.12.2012

 

Filemon oli oikein helppotajuista. Mukavaa luettavaa... höm... Kolmen pöllön aukean arvoituksen ja A:n haaksirikkoisen väliin oli sijoitettu 28-sivuinen nimetön tarina Filemonin Félicien-sedästä joka maagisella kaukoputkellaan pystyy taikomaan minkä tahansa elollisen tai elottoman suureksi tai pieneksi riippuen siitä kummasta päästä katsoo. Tätä tarinaa ei sitten ole suomennettu? Jos se ei ole mukana Villi piano-albumissa, jossa kaukoputkelle tulee jälleen käyttöä? Kyllähän nuo molemmat tarinat kuuluvat vaikkapa samojen kansien väliin.

Kvaakissa kerrottiin että A:n haaksirikkoinen on avaintarina joka täytyy lukea ymmärtääkseen muita albumeja. Totta. Samaan teemaan palataan sittemmin kaikissa pitkissä tarinoissa. Barthélémy kaipaa takaisin A:han, mutta sinne palaamisen estävät aina erinäiset vastoinkäymiset. Filemonkin tempautuu mukaan tuohon outoon maailmaan yhä uudestaan.

Pitkien tarinoiden oheen liitetyt lyhärit tapahtuvat kaikki Filemonin kotiseudulla. Niissä Filemon kohtaa jätättävän peilin, tienlumoojan, varjokauppiaan, jättimäisen luolatutkijan ja muita kummallisuuksia.

Villi piano on nimikkoseikkailussaan aika mitättömässä roolissa ja on Filemonille helppo päihitettävä. Perhosihmiset, vankilaseeprat ja itserullautuva matto jäävät yhtä hyvin mieleen ko. seikkailusta.

Suomeksi julkaisemattomassa Le voyage de l'incrédule -tarinassa on vaihteeksi Filemonin isän vuoro tupsahtaa vahingossa - nyt vetoketjun kautta - ihmeelliseen maailmaan. Tällä kertaa tapahtumapaikkana on teatterikuiskaajien saari. Isän äkkipikainen luonne ja kyvyttömyys uskoa "normaalista" poikkeaviin asioihin vaikka ne tapahtuvat hänen ympärillään tekevät hänestä seikkailijan, jota ei saisi jättää omin nokkinensa. Niinpä Filemonin on pakko lähteä perään isää avustamaan. Tosin hän päätyy kuiskaajan koppiin ja joutuu pärjäämään osan seikkailusta ilman kehoa. Nähkää meressä kelluva teatteri jota ympäröivät kelluvissa nojatuoleissa istuvat teatterikriitikot! Nähkää kelluva ovi, joka johtaa antiikkisilla puupiirroksilla toteutettuun teatteriin! Nähkää ovella varustettu vihreä lohikäärme! Ja isä pitää kaikkea edelleen typeränä pelleilynä ja pilantekona.

Tehtyään 15 Filemonia Fred yritti vielä saada yhtä albumia aikaiseksi, mutta koki täydellisen kirjoittajan blokin eikä pystynyt. Kirjoittajan blokkihan merkitsee sitä, että on tekemässä jotain mitä oma pää ei pohjimmiltaan halua tehdä. Tällöin ainoa ratkaisu on kirjoittaa jotain aivan muuta. Fredin olisi ollut viisainta pistää Filemon hyllylle ja keskittyä muihin sarjakuviin.

Integraali itsessään olisi kaivannut vain sisällysluetteloa ollakseen täydellisen selkeä lukupaketti. Nyt oikeaa tarinaa joutuu vähän hakemaan, mutta kyllä se löytyy selaamallakin. Kokoa on suunnilleen saman verran kuin Ankardo-integraalissa, mutta Fredin taide kestää pienentämisen paremmin. Sinne tänne on lisätty sivun tai aukeaman kokoisia kuvia, jotka ovat parhaimmillaan todella hienoja, vaikka jarruttavat seikkailun menoa hieman. Kirjanmerkkinauha on sentään kiva lisä.

Filemonin kylkiäiseksi sopii hyvin muuan toinen albumi.

Tutkailin ruotsalaista Seriewikin-sivustoa, jossa on artikkeleita lukuisista erimaalaisista sarjakuvista. Klikkasin esiin kaikki belgialaiset ja ranskalaiset sarjakuvat. Seuloin niistä kaikki ne sarjat, joita tehtiin 60-, 70- ja 80-luvuilla ja joita ei ole julkaistu suomeksi albumimuodossa. Näitä tutkin sitten ranskalaisella Bédétheque-sivustolla, johon on laitettu ranskalaisten ja belgialaisten sarjakuva-albumien kansikuvat ja usein yksi näytesivukin. Poimin kaikkiaan 33 kiinnostavalta vaikuttavaa albumia tai albumisarjaa, ja päätin että hankin yhden niteen näitä kaikkia. Tilaamalla Ranskasta. Sitten tarkistin Ranskan Amazonissa sarjojen saatavuuden. Siinä vaiheessa jouduin karsimaan pois kaksi sarjaa, joita ei ole enää nykyään saatavilla.
     Niistä toinen on Saga de Xam, piirtäjänä nimimerkki Nicolas Devil, käsikirjoittajana itse Jean Rollin! Psykedeelinen, eroottinen tieteistrilleri, julkaisuvuosi 1967, ei kunnon uusintapainoksia. Brittien Amazonissa myydään yhtä kappaletta 300 punnalla. USA:n Amazonissa hinnat $461,72 ja $476,01. Ranskassa joku pyytää 160, joku 199,90, joku peräti 600 euroa! Netistä löytyy kuvia, jotka lupaavat äärimmäisen höyryistä, kokeilevaa, jopa avantgardistista menoa. Sarjakuva on kovin ahdas käsite, jos osalla sivuista on myös sotkuisia teksti/kuvakollaaseja. Tätä ei minun varoillani hankita. Sääli.

Niin, se sopiva Filemonin kylkiäinen:

 

 

Hey, Nick! Are You Dreaming?
Piirros: Hermann. Käsik.: Morphée
(Alkup. "Hé, Nic! Tu rêves?", 1981. Engl. painos 2004)
Bedetheque-linkki
 

Tämä oli niiden 31 kiinnostavan ranskalais/belgialaissarjakuvan joukossa. Olisin tilannut tämän Ranskasta jossain vaiheessa, mutta eipä tarvinnut, kun löysin englanninkielisen laitoksen Fennica Comicsista. Bernard Princea, Comanchea ja Jeremiahia piirtänyt Hermann Huppen teki kunnianosoituksen Winsor McCayn Pikku Nemolle. Piirretty 1979, julkaistu albumina kaksi vuotta myöhemmin. Tämä on lastensarjakuvaa pojasta joka kovasti haluaisi itselleen lemmikkieläimen. Kun hän ei sellaista saa, hän näkee unia joissa hän seikkailee viidakon eläinten parissa, pelastaen ne runomitassa puhuvalta kapteeni Bangilta. Aluksi sympaattiselta vaikuttava Bang osoittautuu ilkimykseksi, joka haluaa vangita eläimet häkkeihin ja viedä ne omaan eläintarhaansa. Bangin heikko kohta on se, että suuttuessaan hän kirjaimellisesti räjähtää. Vain hattu jää hänestä jäljelle, mutta hetken päästä mies ilmestyy uudestaan siihen kohtaan, missä hattu on.

Albumi on jaettu viiteen lukuun. Jokainen luku kertoo yhden Nicin unen, joka jatkaa aina siitä mihin edellinen uni jäi. Nicin seikkailut eläinten seurassa vievät hänet valtameren aalloista pienelle saarelle, joka saadaan kasvamaan heittämällä kiviä mereen niin, että saari kevenee. Lopulta koko saari nousee ilmaan kun painolastia on kevennetty tarpeeksi. Tällaista rentoa surrealismia albumi annostelee tasaiseen tahtiin, muuttumatta koskaan raskassoutuiseksi.

Nic on niin kunnianosoitusta, että. Kolmas luku jopa alkaa Pikku Nemon kuvalla. Tribuutin kohdetta koskaan lukematta uskallan väittää, että Nic pärjää hyvin omana itsenäisenä sarjakuvateoksena. Kaksi albumia tuli vielä vuosina 1982-1983, niihin toivottavasti tuli maailman ja aiheiden laajennustakin mukaan. Tämä ykkösalbumi oli sympaattinen mutta kovin kevyt suupala. Olisin mieluusti ahminut isommankin satsin.

 

20.1.2013

Kun ei muutakaan tässä keksi, niin jospa vähän juttua asiakaspalvelukokemuksista ja ostokokemuksista.

Monta, monta vuotta sitten olin Mustassa Pörssissä ostamassa kasettisoitinta. Minua "palveli" joku nuori kloppi joka hädin tuskin sai sanaa suustaan koko aikana, ja jolla ei ollut selvästikään minkäänlaista tietoa niistä tuotteista, joita liikkeessä myytiin. Kaveri sanoi ehkä muutaman sanan koko sinä aikana jolloin liikkeessä olin, eikä osannut vastata kysymyksiini siitä, millaisia ominaisuuksia löytyy tuosta ja tuosta kasettisoittimesta. Poimin sitten hyllystä yhden laitteen joka näytti hyvältä ja kävelin kassalle. En viitsinyt valittaa huonosta asiakaspalvelusta kellekään kun olen itsekin aina ollut tällainen sos. raj. Luotan siihen että se kaveri sai ennenpitkää kalossinkuvan takamukseensa joka tapauksessa.

Joskus 90-luvun lopulla olin Helsingin keskustan Anttilassa ostamassa tallentavaa DVD-soitinta - järjestyksessä toista soitintani. Valitsin hyllystä halvimman mallin, joka oli 250 markkaa maksanut United.

Kotona tuumin... kun minulla oli yksi ulkomainen DVD-levy joka oli vähän erikoinen... edellinen DVD-soittimeni näytti elokuvan oletusarvoisesti mustavalkoisena vaikka kyseessä oli värielokuva (spagettilänkkäri "The Great Silence"). Levy käytti jotain erikoista värijärjestelmää. Piti ottaa esille tietty valikko josta valitsi oikean värijärjestelmän tjsp. päällekytkettäväksi, minkä jälkeen elokuva lähti pyörimään värillisenä. Ajattelin selvittää miten tuo ostamani uusi DVD-soitin käsittelee kyseistä levyä ja miten sen valikon saa esille jos on tarvetta. Yllätyksekseni elokuva lähti heti toistumaan värillisenä. Ajattelin että mahtavaa, tämä soitinhan osaa asioita. Sitten... hyllyssäni oli muutama DVD-levy joissa oli aluekoodi 1. Olin ostanut ne Aleksis Kiven kadun Pienestä Leffakaupasta katsomatta ollenkaan takakannesta aluekoodia ja kironnut ankarasti kotona jälkikäteen. En voinut katsoa niitä elokuvia ensimmäisellä DVD-soittimellani. Tökkäsin huvikseni yhden näistä levyistä uuteen soittimeeni ja yllätyin melkoisesti, kun leffa lähti heti pyörimään ilman nikotteluja. Olin tietämättäni ostanut Anttilasta 250 markalla aluekoodittoman DVD-soittimen! Pomppasin kattoon riemusta. Elämäni onnekkain ostos.

Minulla on tuo DVD-soitin yhä tallella, ja aluekoodi 1:n DVD-levyjen määrä kokoelmassani on kasvanut vuosien mittaan.

Lisään vielä, että VHS-soittimenikin on tallella ja toimintakunnossa, mutta mitään en sillä ole vuosiin tehnyt, kun kaikki elokuvani ovat joko DVD:nä tai DVD-R-levyille poltettuja. VHS-kasettini olen joko kopioinut Unitedilla DVD-R-levyille, tai sitten olen hakenut samat leffat laittomasti netistä. Vähän harmittaa, että Unitedilla polttamani DVD-R-levyt eivät toistu tietokoneellani kunnolla. Ensimmäinen levyllä oleva elokuva tai muu filminpätkä toistuu, mutta tietokoneeni ei ymmärrä valikon päälle. En siis pääse tietsikalla valitsemaan katsottavakseni muita samalla levyllä olevia elokuvia. Telkkarista ne on katsottava. Vastaavasti United ei osaa käsitellä DVD-R-levyjä, joissa on netistä imuroimiani elokuvatiedostoja. Tämä on kuitenkin pieni riesa.

Yritin yhdessä vaiheessa luoda tietokoneella katsottavia .avi-tiedostoja Unitedilla polttamillani levyillä olevista elokuvista. Imuroin netistä sopivan ohjelman ja laitoin sen hoitamaan hommiaan. Ei se niitä kunnolla hoitanut. Se teki tasan tarkkaan tietynmittaisia .avi-tiedostoja riippumatta siitä, miten pitkiä filmejä laitoin sen .avi-muotoon muuntamaan. Yksi muutaman minuutin telkkarista nauhoittamani George Lucas-haastattelu sai peräänsä yli tunnin pätkän Imperiumin vastaiskua, vaikka se oli ollut alunperin ihan eri tv-nauhoitus. Jostain kokopitkästä elokuvasta taas jäi loppu tylysti pois. Ainoa VHS:ltä kopioimani filmi jonka se ohjelma onnistui jotenkuten kunnialla muuntamaan AVI:ksi oli Sampo (1959). Sammon olin vuosia aiemmin lainannut VHS:nä kirjastosta ja kopioinut sen DVD-soittimella DVD-R-levylle. Nyt minulla on se myös tietokoneella katsottavana .avi-tiedostona, josta vain viimeiset 30 sekuntia ovat leikkautuneet pois. Loppurepliikki jää siis kuulematta.

Jos joku haluaa katsoa (lähes) täydellisen, hyvälaatuisen kopion Sammosta suomenkielisellä ääniraidalla tietokoneensa ruudulta, niin ilmoittakoon, voin uploadata sen nettiin. Ei vaiskaan, laitontahan se. Leffaa on postattu YouTubeen, mutta vain osa elokuvasta ja vieläpä häiritsevällä englanninkielisellä tekstityksellä.


26.1.2013

Minä, joka aina jotain tiettyä elintarviketta halutessani valitsen aina sen saman tuotemerkin ja pakkauksen koen joskus hädän hetkiä kun tuotetta mennään muuttamaan tai se poistuu kokonaan valikoimista. Olin suorastaan addiktoitunut Danone-jugurtteihin, mutta kovinpa nihkeästi on Danonea enää kauppojen hyllyillä jos ollenkaan - tunnustan etten ole aktiivisesti viime aikoina niitä edes etsinyt kaupoista. Kun Danonea kerran maistoin, eivät muut jugurtit maistuneet sen jälkeen enää miltään. En aio syödä jugurttia enää lainkaan, jos ei Danonea löydy.

Sitten salmiakkiaakkosten alennustila. Lapsena salmiakkiaakkoset olivat parasta salmiakkia mitä tiesin. Sitten aakkosten koostumus löystyi ja maku muuttui vaisummaksi. Leaf palautti lopulta alkuperäisen reseptin ja aakkoset olivat taas vähän aikaa hyviä. Nyt aakkoset vasta ovatkin ikävänmakuista mössöä. Pari pussia ostin jokunen vuosi sitten, sen jälkeen julistin salmiakkiaakkoset boikottiin. Nykyään salmiakkia halutessani ostan Fazerin Salmiakki Mix-pusseja. Taivaallista! Jos ei niitä löydy, niin ne pienet pahvirasiat kelpaavat korvikkeiksi.

Sen, että voita saa nykyään kilon rasioissa, hyväksyn. Isoja ja tilaa vieviähän ne ovat, mutta säästöä tulee. Joo, tiedän että oikea sana on kevytlevite tai vaikka Flora, mutten ole omaksunut niitä sanoja, vaan puhun itsepäisesti ja virheellisesti voista.

Ja mistä saa enää Twist-suklaakonvehtipusseja? Ei ainakaan Stockmannilta.


29.1.2013

 

 

 

 

 

Luonnossa vielä vaikuttavamman näköinen kuin tässä suttuisessa, hämyisessä kännykkäkamerakuvassa. Sulassa sovussa vinyyli-lp:t (4 hyllytasoa), vinyylisinglet (1 hyllytaso), fiktiivinen kirjallisuus (3 hyllytasoa), tietokirjallisuus (1½ hyllytasoa), CD-levyt (7 hyllytasoa) ja sarjakuvat (1 kokonainen taso, 2 puolikasta sekä suuri osa noista korkeista pinoista ylhäällä). Sitten on sarjakuvia vielä puoliympyrän muotoisella pöydällä riviin järjestettyinä sekä yöpöydän virkaa toimittavassa pikkuhyllyssä.

Eivät näy kunnolla, mutta yhden pinon (Anu ja Antti-albumit) päällä nököttävät Klonkku ja kaksi Argonath-patsasta, jotka sain Lord of the Rings-Special Extended DVD Edition-boksien mukana. Korkein pino äärimmäisenä vasemmalla koostuu Karin pilapiirroskirjoista. Vasemmalla näkyy myös pieni TV, digiboksi, VHS-soitin, DVD-soitin ja pieni kaktus. Näiden alla kansioita, joissa on kaikenlaista, kuten vanhat valokuvani, sekalaisia lehtileikkeitä ja käsinkirjoitetut ohjaaja- ja näyttelijäfilmografiani.

Elämäni keskus. Valtakuntani. Kummin päin vain.


14.2.2013

Sinä aikana, kun tilasin Suomen Kuvalehteä, ehdin jonkin aikaa seurata Manu Larcenetin ja Jean-Yves Ferrin Maallemuuttajat-sarjaa. Se oli oikeastaan lämmittävän sympaattinen sarja ja nyt huomasin vähän kaipaavani hauskasti hermoilevan Manun ja hänen söpön pikku Mariette-vaimonsa yrityksiä pärjätä Ranskan maaseudulla. Poikkesin SS Libriconissa kahdeksan minuuttia ennen sulkemisaikaa. Omistaja hiukan hermoili että joutuu sulkemaan viiden minuutin päästä kun pitää lähteä jonnekin. Minä kävelin suoraan hyllylle, löysin heti kaikki neljä suomenkielistä kokoomaa yhteen pakattuina yhteishintaan 35 euroa, maksoin kassalla, kiitin ja poistuin tyytyväisenä. Viikonloppuna sitten viihdyn näiden parissa.

Tuntuu hyvältä kun en ole enää sarjakuvien keräilijä, vaan satunnaisostaja. Tästedes voin rauhallisesti ostella mitä mielenkiintoisia sarjiksia jostain löytyy, sen sijaan että himon valtaamana yritän haalia albumisarjoja täyteen. Kokoelmani kun on aika täydellinen nyt.


11.4.2013

Uusi asunto siis 28.3. lähtien Vaasankadulla. Pahamaineisella Vaasankadulla. Pummeja, juopuneita & muita syrjäytyneitä. Seutu niin ankeaa, etten viitsi kävellä täällä muuten kuin pakollisten kauppa- & kioskireissujen merkeissä. Asunto 19,5 neliön yksiö, joka vaatii paljon töitä jotta sen saa hyväksi asunnoksi. Frej on tee-se-itse-mies, joka tietää paljon sähkö- ja rakennustöistä. Hän uurasti minun puolestani Forenom-asunnon eteen, ja uurastaa nyt Vaasankadun asuntoni eteen. Minä seison tumput suorina vieressä ja tunnen itseni uusavuttomaksi.

Huhtikuu on jo edennyt jonkin matkaa, mutta uudessa kämpässäni on vasta vähän minun tavaroitani. Vanhemmat hankkivat omilla rahoillaan minulle kaikkia uusia tavaroita. Vanha pölynimurinikin sai lähteä ja uusi ostettiin tilalle. Frej ostaa hyllyjä, pistorasioita, suihkuverhon ja sille telineen, aikoo ostaa uuden sängyn ja vaatekaapinkin. Uhraavat eläketulonsa minuun, hemmetti. Olen 38-vuotias, mutta olo tuntuu paapotulta. No, kiitollinen pitäisi olla ja niin olenkin.

Elämäni masentaa minua. 40:n rajapyykki lähestyy, ja nyt mieleni täyttää tietoisuus siitä, ettei elämäni enää tästä etene mihinkään suuntaan. Ei minusta enää voi tulla mitään kehumisen arvoista. Tähän kurjaan elämään olen jämähtänyt.

Nettiyhteyteni on maaliskuun alusta lähtien ollut mokkulan varassa. Helvetin huono yhteys. Jos yritän kuunnella jotain musiikkia YouTube-videosta (levyni ovat viettäneet aikaansa vanhassa yksiössäni), video ei aina meinaa edes käynnistyä. Jos lähteekin pyörimään, se saattaa pysähtyä määrittelemättömäksi ajaksi. YLE Areenassa sama juttu. Nettisivut latautuvat huonosti.

Jotain lohtua tuo kevät. Tosin HITAASTI ja MYÖHÄÄN se saapuu. Saapuu kuitenkin. Valo lisääntyy, lämpökin. Saan tästä lisää vireyttä ja jaksan työntekoa paremmin. Raput ovat koko ajan siistimpiä kun ei tule enää loskaa ja hiekoitusta sisään. Ei kesä ole ainoa vuodenaika jota rakastan. Nautin minä keväästäkin.

Hankin tänään DNA Welho-liittymän. En ole asentanut sitä vielä. 100 megan nettiyhteys. Vaasankadun talo on Welho-talo. Elisa Viihde-sopimukseni on irtisanottava. Tosin tuli mieleeni, että digiboksini - se joka toimii - tuli Elisa Viihde-liittymän mukana. Jos irtisanon liittymän, digiboksi on palautettava ja jäljelle jää vanhempieni hankkima digiboksi - se jota en saanut toimimaan. No, telkkarista en katso kuin vanhoja Suomi-leffoja, joten ei paljon vahingoita elämääni.

Ensi viikonlopun aikana saadaan ilmeisesti kaikki tavarani siirrettyä Etelä-Haagasta tänne Vaasankadulle. Eilen toin tänne jo joitakin CD-levyjä, tussikyniä ym. pikkutavaroita. Loppui ahdistus, kun nyt voin kuunnella taas musiikkia taukoamatta kotona ollessani.

Haagaa tulen kaipaamaan aina. Sinne jäävät maahan juuret, jotka minä puskin. Pelkkä kanto ilman runkoa. Ehkä käyn tästedes säännöllisesti katsomassa sitä. Katselen samalla tuttua, rakasta ympäristöä. Vaasankadulta yritän ummistaa silmäni. En halua katsella sitä. Sattuu silmiin koko slummiympäristö. Joka toinen liikehuoneisto on kapakka täynnä örveltävää asiakaskuntaa. Ai, yksi italialaisravintola löytyy. Siellä Frej, Riitta ja minä kävimme kolmistaan syömässä tässä yhtenä päivänä. Löysimme sen lopulta kierreltyämme ensin iiisoon ympyrän, joka ulottui Kallioon asti. Sinä aikana näimme vain pubeja.

Mutta hei, kunnon säilytystilat! Ensin pelästyimme, kun huomasimme, että luvattu kellarikomeroni on melko tarkalleen puhelinkopin kokoinen. Myöhemmin löysin oman ullakkovaraston, joka on vieläpä se kaikkein suurin koko ullakolla. Isompi kuin Haagassa. Pahuksen pimeä tosin, mutta doesn't matter.

Itse asuntoni säilytystilat ovat erittäin säälittävät. Kaksi kaappia, ja eteisessä ovella varustettu naulakko. Kaappien syvyys- ja leveysmitat sellaisia, etten pysty mielikuvituksellani keksimään mitään, mitä niissä voisi säilyttää. Toisessa kaapissa ohuet vanerilevyt, jotka räsähtävät pienestäkin painosta. No, vaatteet ja vuodevaatteet saan mahtumaan sisään, mutta kauhealta näyttää. Naulakkokin on niin ruppuinen, että jos minulla olisi numeroa isommat kengät, ei ovi menisi enää kiinni. Frej pystytti naulakon toiselle seinälle. Siinä ovellisessa naulakkokaapissa on nyt pölynimuri. Se mahtuu juuri ja juuri.

Vaasankadun talossa tehty putkiremontti vuonna 1990. Hmm, kuinka pitkällä aikavälillä noita remontteja tehdään?

...


12.4.2013

Haagan asunnon eteisen kattovaurio on korjattu. Yksi remonttimies hoiti sen kummemmin ajattelematta katon kuntoon muiden hommien ohella. Vuosia sitten yläkerran naapuri otti suihkun, vesi tulvi eteiseen, sieltä lattian läpi asuntooni ja vei palan rakennusainesta mennessään. Kukaan remonttimies ei ollut kiinnostunut korjaamaan niin pientä kattovauriota. Nyt on korjattu. Kiva, ex-kämppääni on sitten kivempi myydä.


16.4.2013

Vanhempani vitkuttelevat tavaroideni siirtämisessä. Olen hiljakseen kuljettanut muutamia CD-levyjä tänne Vaasankadulle, että olisi kuunneltavaa niinä harvoina tunteina jotka kotona ehdin viettää. Pitäisi kai ruveta siirtämään tavaroita omakätisesti enemmänkin, mutta mitä toisin tänne? Runsaudenpulaa on... Toisaalta täällä ei ole vielä paljon säilytyspaikkoja.


21.4.2013

Ei tullut tänäkään viikonloppuna kunnon muuttoa. Eilen ja tänään olen tuonut vinon pinon CD-levyjä ja vähän kenkiä Vaasankadulle, mitä reppuun ja yhteen muovikassiin sain mahtumaan. Ensi viikon aikana aion kyllä kuljettaa muutakin tavaraa Haagasta pois. Täytyy tosin ottaa huomioon se, ettei uudessa asunnossani ole paljon säilytysmahdollisuuksia. Frej on tuonut vaatekaapin sekä sängyn, jonka alla on iso ulosvedettävä laatikko. Laatikon pohja on tosin hutera, se ei kestä kunnon painoa. Frej aikoo vahvistaa sitä kun joskus ehtii.

Lähinnä voin kuskata vaatteita henkareineen päivineen. Ullakkovarastoon voin siirtää jotain pientä mitä kehtaan julkisissa liikennevälineissä kanniskella. Putkiremontti kestää vielä kolme viikkoa, sen verran aikaa on. Siihen mennessä minun on saatava asunto tyhjäksi - hölmöähän se jos minulla on paljon tavaraa asunnossa joka ei enää ole minun nimissäni.

Olen tuntenut itseni kovin aikaansaamattomaksi ja laiskaksi viime aikoina. En meinaa saada mitään tehdyksi jos ei työtä oteta lukuun. Siivoustyössäkin joudun hiukan painiskelemaan laiskuuden kanssa.


5.5.2013

Minua pännii pahasti aina kun asiat eivät etene. Kunnollinen muutto saadaan järjestymään vasta 11. ja 12. päivä eli heti putkiremontin jälkeen. Sitä ennen mökkireissu ja kuorokiertue vie vanhemmiltani kaiken ajan. Olen viime päivinä käynyt ahkerasti Haagassa ja kuskannut sieltä tavaraa pois. Arkisin kerran päivässä, viikonloppuisin olen ehtinyt ja jaksanut tehdä useita reissuja. Olen kuljettanut Vaasankadulle kaikki CD- ja CD-R-levyt, isot läjät sarjakuvia, kaikki 425 DVD-R:ää, 24 DVD:tä, vähän sekalaista pikkutavaraa, taiteilijantarvikkeet, piirustuspaperit, karttakirjan, eläinoppaat sekä kaikki junista junasiivoojan urani aikana keräämäni kynät (täysi muovikassillinen). Lisäksi olen heittänyt roskiin mm. muutaman risan kenkäparin ja neljä vanhaa tietosanakirjaa. Kuljetusvälineinä olen käyttänyt selkäreppua sekä urheilulaukkua, jonka vetoketju hajosi yhden kuljetusreissun aikana. Laukkua ei saa enää kiinni, mutta se ei ole ollut minulle este.

Muutama tiistai sitten sain siivoustyötä tehdessäni inspiraatiopuuskan. Minulla on kolmas Naavametsäläiset-tarina vielä alkutekijöissään, mutta kuudes tarina lähti yhtäkkiä ryöppyämään päästäni, vieläpä ihan erilaisena kuin alunperin suunnittelin. Sen oli tarkoitus kertoa stressaantuneesta perheenisä-kontiaisesta, hissukasta joka elää rasittavien kakaroidensa ja nalkuttavan vaimonsa kanssa. Hän on silti pohjimmiltaan yksin. Kukaan ei tiedä hänen persoonastaan juuri mitään, hänellä ei ole sen kummempaa sosiaalista elämää, mutta hänellä on paljon ajatuksia ja paljon sanottavaa monestakin asiasta jos joku vain huomaisi hänet ja ymmärtäisi kuunnella. Viimeinen niitti on, kun hän joutuu yhden kissan raatelemaksi. Tarinan työnimi olisi ollut "Mikä Viiskeriä vaivaa?".

Nyt tarina on muuttunut aika perusteellisesti. Olen päättänyt, että se kertookin hiirestä - yksinäisestä, epäsosiaalisesta hiirestä, jonka ainoa "ystävä" on metsässä oleva pieni lampi. Sen äärellä hiiri usein makoilee ja vuodattaa kaikki omat ajatuksensa, joita riittää loputtomiin. Lammen pinnasta heijastuva peilikuva saa hiiren kuvittelemaan, että lampi on elävä olento, toinen hiiri, joka on samanlainen kuin hän itse. Mielikuvitusystävä. Harvakseltaan eteen sattuvat sosiaaliset tilanteet epäonnistuvat, koska hiiri ei saa muiden eläinten pinnallisista lähestymisyrityksistä mitään otetta. Mitäänsanomattomat "miten menee?" -kysymykset eivät inspiroi hiirtä vuodattamaan julki omia syvällisiä, painavia ajatuksiaan. Niinpä muut eläimet pitävät hiirtä sulkeutuneena, seuranhaluttomana ja jopa tylsänä tyyppinä, jolla ei ole mitään sanottavaa mistään. Tosiasiassa hiirellä olisi paljonkin painavaa sanottavaa mm. metsässä asuvista mieleltään häiriintyneistä kissoista ja koirista ja metsän ekosysteemistä yleensäkin. Yhtenä päivänä hiiri sitten joutuu kissan raatelemaksi... Tarinan nimeksi vaihtuukin "Hiirenhiljaa".

Eli säilytän tarinassa tiettyjä aineksia, mutta muuten menee juoni melko lailla uusiksi. Hyvä näin, koska alkuperäinen juonisynopsis oli sellainen, etten ollut varma, olisinko saanut siitä kovin toimivaa tarinaa aikaiseksi. Tämä uusi versio omaa kaikki mahdollisuudet todelliseen mestariteokseen. Tarina lähti ryöppyämään päästäni valmiina visiona, kuin suoraan Raymond Macherot'n valmiiksi kuvittamana. Tätä visiota aion jatkaa loppuun asti. Ne kohtaukset, joissa hiiri on yksinään, luonnostelen Macherot'n ruutuja suoraan kopioiden, mutta tussauksen vedän sen jälkeen ihan omalla tyylilläni. Näin saan hiiren omiin kohtauksiin Macherot'n henkeä mukaan. Ne kohtaukset, joissa on muita(kin) eläimiä, luonnostelen kokonaan omasta päästäni. Yritän näin ikään kuin kuvastaa sitä, että hiiri elää aivan omassa maailmassaan. Samalla koko sarjakuvasta tulee kunnianosoitus Macherot'lle. En laita mukaan viittauksia mihinkään yksittäiseen Klorofylli- tai Sipuleena-tarinaan, se menisi jo överiksi.

Mutatoitunut metsä saa odottaa vuoroaan vielä jonkin aikaa. Minun on saatava "Hiirenhiljaa" ulos päästäni ensin, ja mahdollisimman pian. Tarina tuntuu parhaalta mitä olen ikinä keksinyt, ja lisäksi se kertoo pitkälti minusta. Minulla on samoja sosiaalisia rajoitteita kuin hiirellä, ei yhtä korostetusti, mutta kuitenkin. "Hiirenhiljaa" on siis minulle erittäin henkilökohtainen tarina, ja jo siksi haluan sen paperille äkkiä.
 

 

13.5.2013

Se alkoi sitten eilen. Ehdin pikaluonnostella kolme sivua "Hiirenhiljaa"-tarinasta. Nyt aion pusertaa itsestäni kaiken irti ja siirtyä sarjakuvantekijänä seuraavalle tasolle. Hioa ja miettiä jokaista yksityiskohtaa, ottaa rohkeasti mallia muista sarjakuvista, jotta saisin oman visioni toteutetuksi sataprosenttisesti. Ehkä laitan tänne skannauksia luonnoksista ja muista työvaiheista.

Kello on nyt 1:45. Mietin tuossa äsken sängyssä maatessani asioita... kuten suhdettani äitiini ja isäpuoleeni. Muiden ihmisten seurassa olen liiankin hyvä avautumaan, kertomaan henkilökohtaisimmatkin asiat ja ajatukset. Vanhempieni seurassa taas ympärilleni muodostuu vieläkin jonkinlainen henkinen muuri. Häivytän oman persoonani näkymättömiin. Koen, etteivät he vieläkään tunne minua kovin hyvin. En pysty purkamaan sydäntäni heille. Vaikka he ovat mitä mukavimpia ihmisiä.

Aku Ankan taskukirjoja ja Roope-setiä lukuunottamatta kaikki sarjakuvani ovat nyt uudessa asunnossani. Karin pilapiirroskirjat ovat vielä Haagassa, kuten myös romaanit, Soundit, Suosikit, MikroBitit, lähes kaikki tietokirjat... En kuitenkaan aio enää käydä siellä omin päin, haluan omistaa vapaa-aikani täysipainoisesti "Hiirenhiljaa"-tarinalleni. Juttelin vanhempieni kanssa - ensi torstaiksi (16.5.) sovittiin se tavaroiden muutto. Viime viikonloppuna vein Haagasta lähinnä sekalaisia pikkutavaroita: laseja, kippoja, kuppeja ja muita keittiötarvikkeita, tärkeitä papereita... Sarjikset siirsin enimmäkseen vintille etteivät valtaisi kämppäni lattiaa.

Kello on kaksi. Reilun tunnin päästä painun töihin. Ehkä ehdin luonnostella vielä hiukan.

 

19.5.2013

Kello on 3:12 ja tulen juuri juhlista. Me vuoden 1993 abit vietimme 20-vuotisjuhlatapaamista ravintola Blue Peterissa Lauttasaaressa. 112 abista reilut kuusikymmentä pääsi mukaan bileisiin. Tätä iltaa olin odotellut kuumeisesti, sillä halusin vihdoinkin näyttää entisille koulutovereilleni, etten ole enää se ujo ja sulkeutunut tyyppi joka lukiossa ponnisteli saadakseen henkisen kuorensa murretuksi.

 

 

1    2   3   4   5   6   7   8   9   10    11    12    13    14    15    16    17    18    19    20    21    22    23    24    25    
26    27    28    29    30    31    32    33    34    35    36    37    38    39    40    41    42    43    44    45    46    47    48    
49    50    51    52    53    54    55    56    57    58    59    60    61    62    63    64    65    66    67    68    69    70    71    
72    73    74    75    76    77    78    79    80    81    82    83    84    85    86    87    88    89    90    91    92    93    94    95