6.9.2013

Tänään starttasivat ne kiihkeästi odottelemani sarjakuvafestivaalit. Korkkasin ne omalta osaltani taas pistäytymisellä Akateemiseen kirjakauppaan. Sieltä en kuitenkaan muuta löytänyt kuin JP Ahosen uutukaisen, Perkeroksen. Ehkä joskus toiste sitten uudestaan kun saavat remontin jälkeen paikat järjestykseen ja loput sarjishyllyt täytettyä.

Koska arvostelin Kvaakissa Teräsbetonimetsän, oli minun tietenkin nähtävä ja kuultava sen tekijän, Kallematti Wariksen, haastattelu. Edellisenä päivänä "liian hyvin harjoiteltu" juttutuokio oli kummankin yllätykseksi ohi vajaassa vartissa. Koska yleisöllä ei ollut lisäkysymyksiä esitettävinä eivätkä minkäänlaiset loppuimprovisoinnitkaan ottaneet sujuakseen, homma oli sillä hoidettu. Opinpahan kumminkin ettei kannata kännissä juoda lattiavahaa eikä varsinkaan yrittää huuhtoa sitä pois vahanpoistoaineella. Onneksi ei henki mennyt kuten eräältä Teräsbetonimetsän hahmolta (tässä oli siis kyse yhdestä tositapauksesta, joka päätyi albumin epilogiin).

Säntäämällä suoraan päätelttaan ehdin kuulla vielä loppupuoliskon Ville Tietäväisen haastattelusta. Aino-tyttärestä oli tullut isänsä sanoin "7-vuotias Juha Seppälä" ja ruvennut sanomaan ehdottoman ein kaikille haastattelupyynnöille. Niinpä isä joutui puhumaan haastattelijana toimineelle Kivi Larmolalle hänenkin puolestaan. On se muuten vaikeaa yrittää kurkistaa oman tyttären pään sisään, että miltä mikäkin unessa nähty öklömönkiäinen näytti. Niinpä kirjassa nähtävä lopputulos ei ole oikein kummankaan näkemys.

Pääteltassa päästin oman piruni irti ja keräsin mittavat määrät sarjakuvaa itselleni. SS Libriconin pöydästä sadan euron satsi. Helmeksi päivän saaliin päälle 50 euroa maksanut hyväkuntoinen joskin purkaton Ruudun numero 2/1973 (haa, ei kestänyt sen hankkiminen kuin viitisentoista vuotta), Valerian: Ultralumin panttivangit 35 eurolla, ja kun lisäsin siihen vielä Suomalaisen MADin 3/1971 15 eurolla, niin satanenhan siinä tuli täyteen.

Toisesta pöydästä Mu - Kadonnut manner 15 eurolla. Semmoinen albumi, josta on Kvaakissa sanottu paljon negatiivista ja josta ajattelin, että jääköön väliin. Varsinkin kun normaalitaksa divareissa on viisikymppiä. Mutta kun 15:llä saa, niin eihän sitä pienempää hintaa voi odottaa. Kaupat tuli.

Säilä-lehden numerot 5 ja 6 vitosen kappalehintaan. Numerot 1-4 ostin viime vuonna Sarjakuvakeskuksesta kahdella eurolla kappaleelta. Tässä lehdessä on monen Kvaakkilaisen osin foorumistakin tuttua sarjistaidetta yhteenniitattuna.

Kahden euron laarista poimin Aavetanssin ja Väinämöisten kavereiksi hyllyyni lisää Petri Hiltusta, kun pilkkahintaan sai. Praedor - Koston merkki, Laulu yön lapsista ja Riutta. Marginaalisesti kiinnostanut Kémi - Savannien puskarotta vielä kouraan.

Sitten niitä uutuusalbumeja. Uusin Natasha, Sillage, Yoko Tsuno ja Musta hevonen (by Samson).

Vähän jäi kaivelemaan, kun SS Libriconilla olisi ollut tyrkyllä vielä ne loput kaksi Apollon Alixia, Niilin prinssi ja Karthagon aave. Mutta kun hetki aiemmin olin ostanut heiltä sadan euron lastin, niin en minä nyt enää... Onneksi sikäläinen myyjä vinkkasi, että liiketiloissa olisi festarien kunniaksi tarjolla runsaasti pinkkasileää sarjakuvaa kolmen euron kappalehintaan. No sinne sitten! Libriconin oven takaa sitten löytyivät ne kaksi Alixia - tosin 12-15 euron hinnalla. Kolmen euron laarista kelpasi sentään Hiltusen Anabasis ykkönen.

Pertti Jarlaa haastateltiin ties monettako kertaa Fingerporista. Lyön vaikka vetoa, että tämänkertainen kysymyssatsi olisi voinut olla eräänlainen "best of" -kooste kaikista tähänastisista Fingerpori-haastatteluista. Tälläkin kertaa kun kyseltiin ideoinnin vaikeudesta, hankalasti aukenevista vitseistä, (itse)sensuurista, lukijoiden mahdollisesti lähettämästä ikävästä palautteesta, ulkomaiden valloituksesta ja hahmojen rumuudesta. Jarla puhui sujuvasti, varmaan osasi vastauksensa etukäteen ulkoa vuosien treenauksen myötä. Kiinnostavaa kuulla, että kun strippi on kreditoitu Jarlan lisäksi jollekulle muulle, tämä kyseinen muu ei ole antanut sen enempää panosta kuin ehdottanut sanaleikkiä josta piirtäjä voisi yrittää jotain vitsiä vääntää - ja Jarla saattaa vääntää sen vitsin pahimmillaan vasta vuotta myöhemmin.

Petri Hiltusen tarinoinnin Anabasiksesta kuuntelin myös. Miestä en meinannut ensin tunnistaa, kun oli kasvattanut itselleen tyylikkään parran, mutta suu kävi tuttuun tyyliin. Tätä miestä on ilo kuunnella. Ulosanti pelittää ja juttua riittää yhtä paljon kuin projekteja. Miten sitä aikaa riittääkin, kun on tehtävä sekä Kalkkaroa että paria-kolmea albumia yhtäaikaa, eikä piirrostyyli ole niitä nopeimpia.

Kun JP Ahonen astui Mbarin ulkoilmalavalle, Larmola meni aivan taikinaksi, ja koko haastattelutilanne menikin sitten Kiven nuoleskellessa suuren idolinsa persettä minkä ehti. Ahonen sai onneksi riittävästi sanoja itsekin heitettyä väliin. Ahonen kertoi kiinnostavaa juttua värityksen eri funktioista Perkeroksen sivuilla (tässä kohtaa Larmola oli erityisen hurmioituneen hoomoilasena), paljasti miksi bändi- ja muita printtipaitoja yleensä pitävä tarinan hahmo onkin yhdessä kohtauksessa vaihtanut ylleen printittömän mustan t-paidan, ja että ajatus 180-sivuisen albumin jakamisesta kolmeen niteeseen tyrmättiin sekä tekijöiden että WSOY:n taholta. Pitää siihen mainittuun populaarikulttuuriviittaukseen kiinnittää erityistä huomiota albumia lukiessa, Ahonen ylpeänä kertoi onnistuneensa muutamalla jipolla loihtimaan tuolle alunperin irralliselle viittaukselle symbolisen funktion tarinan juonessa / hahmopsykologiassa. Hiltunen änkesi joksikin aikaa minun eteeni estämään näkemiseni lavalle, mutten ottanut pulttia. Oli kunnia seistä Hiltusen takana, miehen sarjakuvatuotantoa selkärepussani. Kun Jarla vielä hengaili oluttuoppi kädessä etuoikealla, oli oloni muikea.

220 euron matkakassasta jäi kaksikymppinen lompakkoon suremaan yksinäisyyttään.

Aion ottaa osaa festareihin huomenna ja ylihuomennakin, mutta lompsa saa pysyä taskussa. Keitäs kiinnostavia haastateltavia kahden seuraavan päivän ohjelmat lupailevatkaan...?


7.9.2013

Tänään tyydyin Rivo Länsi -sarjakuvaa piirtävän Kieron Dickin haastatteluun. Se luvattu "paljastetaan kaikki" ei ihan toteutunut, sillä KD piti identiteettinsä edelleen piilotettuna hiukan "V niin kuin verikosto" -tyylisen kuminaamarin takana. Cowboy-hattu ja siisti puku tekivät miehestä omalla tavallaan komean ilmestyksen. Vaikken itse moista sarjakuvaa suostuisikaan lukemaan, toivon silti että mies saa "kuudestilaukeavansa" päätökseen. Juuri ilmestynyt kolmas osa merkitsee sitä, että urakka on jo puolessavälissä. Yleisöä oli miehelle siunaantunut kovin vähän, mutta toivottavasti ei kukaan kuulija pettynyt.

Ehdin kuulla vielä lopun Tex Willer -piirtäjä Fabio Civitellin haastattelusta. Kymppikirjastossa oli esillä muutamien suomalaisten sarjakuvapiirtäjien tekemiä Tex-tribuuttikuvia. Näistä Petri Hiltusen mielikuvituksellinen työ oli ehdoton suosikkini. Anssi Rauhala pääsi kakkoseksi komealla luodinreikänäkymällään. Kehuja on pakko antaa, vaikkei Tex Willer ole minulle koskaan merkinnyt yhtään mitään.


8.9.2013

Tänään olin taas enemmän festarointituulella. Jouko Nuoraa oli ilo kuunnella 10-kirjastossa. Juttua riitti, puhe poukkoili aiheesta toiseen ja mielenkiintoista muisteltavaa oli enemmän kuin minulla, vaikka olen sentään omaelämäkerran kirjoittanut. Edessäni valitettavasti istui sen verran iso ja pitkä mies, että minun oli vaikea nähdä niin haastattelijaa kuin haastateltavaakin. Ko. mies näytti piirtelevän jotain, potrettia kenties? Olisi ollut kiintoisaa nähdä.

Huomattuani, että lastenhuone oli muutettu pienlehtitaivaaksi, pujahdin sisään, vaikken pienlehtiä keräilekään. Kyllähän sieltä Kvaakista tuttua kamaa löytyi. Olisin mieluusti tukenut Jere Väli-Klemelää, kun otti niin pelottavan ison painoksen MC Kaxtahti -lastenkirjastaan, mutta kun en ole kohderyhmää enkä edes tunne ketään jolle kirja sopisi lahjaksi, niin ei voi mittään. (EDIT 26.3.2015: Olen sittemmin selannut MC Kaxtahtia kirjastossa ja surukseni todennut sen kuvituksen menneen pahaksi pikselimössöksi. Kuvat olisi kannattanut pitää pienempinä, etenkin kun viiva on niin paksua ja piirrostyyli selkeä etteivät piirrokset tarvitse kovin isoa kokoa). Wurr-niteitä myytiin toisessa pöydässä. Olen lukenut... no, vilkaissut tuota 184 sivuun tähän asti venynyttä Wurria Deviantartista. Erittäin kaunista piirrostyötä ja loistavan hyvin piirrettyjä eläinhahmoja (aina plussaa minun silmissäni tuo jälkimmäinen piirre), mutta tarina ei ole temmannut mukaansa. Ei sarjassa tunnu olevan kuin vaeltelua, höpöttelyä ja ärhentelyä. Kyllä tarinankin pitäisi tuntua houkuttelevalta jotta jaksaisin diggailla.

Pidän Kvaakissa mukana olevan Jukka Koivusaaren sekohumoristisista sarjoista, joten tuinpa miestä kolmen euron verran ostamalla läpyskät Ja pöh, punamultaa sekä Avaruuspuvussa ja vähän E.V.A:nkin. Koivusaari itse ei vaikuttanut ollenkaan sarjojensa kaltaiselta tyypiltä. Hiljaisen, totisen ja vaikeasti jututettavan oloinen mies. Ehkä JK on niitä sarjakuvapiirtäjiä, joka töissä päästää irti itsestään sen puolen joka normaalissa sosiaalisessa kanssakäymisessä ei pääse esiin.

Kaltsu Kallion haastattelua Kenenkäs tyttöjä? -albumin tiimoilta häiritsi taiteilijan pikku tyttären kova tarve olla isänsä lähellä, mutta toisaalta tämä vain väritti juttelua ja teki koko tilanteen hurmaavammaksi. Ehkä tyttärestä kasvaa myös sarjakuvapiirtäjä tai ainakin jonkinasteinen esiintyjä.

Miha Rinne viimeistään sai omalla tarinoinnillaan Matkailua pelialalla -albuminsa vaikuttamaan minun silmissäni niin mielenkiintoiselta, että melkein teki mieli ostaa opus. 35 euron hinta hillitsi kuitenkin ostohaluja. Kuitenkin tiedän paljon 80-luvun tietokonepeliskenestä ja jonkin verran myös 90-luvun tapahtumista, joten tuo paksu eepos voisi olla antoisa. Pitäisikö koettaa ruveta lainaamaan sarjakuvia kirjastoista, kun ei kaikkea oma lompsa kestä?

Rokkipappi Jarkko Vehniäinen vielä Larmolan jututettavana. Olen aina halunnut kysyä J. Vehnältä hänen suhteestaan uskontoon - onko uskonnollista kasvatusta vai miksi hän tekee niin paljon uskonnollista sarjakuvaa ja levynkansia kristillisiin lastenlevyihin? Haastattelussa paljastui, että miehen pää on kuin tehosekoitin, joka imee itseensä Wikipediasta, Avara Luonto -dokkareista, radiosta ja musiikkikappaleiden sanoituksista sekalaisia aineksia jotka päässä sotkeentuvat ja putkahtavat sitten ulos valmiina sarjakuvamateriaalina. Ehkä uskonnolliset sarjikset ovat syntyneet sitten samalla tavalla: mies on vain omin neuvoin tarttunut Raamattuun ja hokannut että siinähän on antoisa tarinavarasto. En tiedä, olisi tehnyt mieli kysyä mutten saanut sitä suusta ulos.


16.9.2013

Voi että tuota sivun 25 toiseksi viimeistä ruutua. Hymyilevä ufo. Aluksi kauhistelin tuota piirtäjän työtapaturmaa, mutta sitten päätin hyväksyä sen irvokkaanhauskana yksityiskohtana. Hymyä siellä missä sitä ei pitäisi olla. Kieroa huumoria, eikös? Tai oikeastaan - ufon sisällähän on varmasti kolme iloista avaruusoliota.

Sivusta tuli taas yksi kekseliäästi sommiteltu työ sarjakuvapiirtäjän urallani, mutta kovinpa laiskasti tuli se piirrettyä. Pääsi vissiin hetkeksi unohtumaan, miksi olen päättänyt välttää tekemästä kahta sarjakuvasivua saman päivän aikana.

Huolettaa, lataanko tarinaan jo liikaa murhetta ja dramatiikkaa. No, sivulla 27 asiat alkavat saada odottamattoman käänteen... Tuskin maltan odottaa että pääsen piirtämään sitä ja seuraavia sivuja. Tarinan suuri juju paljastuu...

 

18.9.2013

Pohdin edelleen Britta-tätini kuolemaan liittyen, vedettiinkö minua nenästä perintöasioissa. Britalla oli serkkukin, jolle periaatteessa kuuluu osa perintörahoista. Ainakin Frej piti kuitenkin minua lähempänä sukulaisena, mikä merkitsisi sitä, että minulle kuuluisi teoriassa suurempi osuus. On otettava huomioon myös Brittaa hoitanut palvelutalo sekä mahdollinen testamentti, mikäli tätini sellaista kirjoitti. Keille täti halusi testamentata mitäkin ja kuinka paljon? Minä sain henkivakuutusrahat, siinä kaikki. Frej sanoi ottavansa selvää kaikista Britan kuolemaan liittyvästä jälkipyykistä, mutta sen koommin hän ei ole puhunut minulle mitään näistä asioista. Toivottavasti Britan serkku ei ole ottanut itselleen suurempaa rahasummaa kuin hänelle olisi kuulunut, minun kustannuksellani. Sellainen ajatus päätäni nimittäin nakertaa. Paha kuitenkaan sanoa mitään, kun ei minulle ole puhuttu sanaakaan mistään.

Sitten se Elisa-liittymäjuttu. Kyse oli kahdesta liittymästä. Toinen niistä eräänlainen meiliboksi netissä - sen olin hankkinut itse vuosia sitten, mutta ajan kuluessa olin sen jo puoliksi unohtanut. Sen liittymän irtisanomiseen omat valtuuteni riittivät. Sitten on jäljellä vielä se toinen mikälie liittymä, jonka Frej on minulle järjestänyt. Se on hänen irtisanottava. Minun pitäisi soittaa hänelle ja kertoa asia, mutten ole saanut aikaiseksi.

Entä onko asunnossani vielä jotain mitä Frej ja Riitta haluavat tehdä? Minulla oli pari-kolme viikkoa sitten lomaa. Puhuivat, että tämän lomajakson aikana tulisivat hoitamaan loput duunit kämpässäni. Eivät tulleet. Alan aavistaa, että alkavat olla liian iäkkäitä hoitamaan mitään mutkikkaita asioita - ainakaan sellaisia jotka vähänkään koskevat minua. Ehkä minun pitäisi hoitaa kaikki omat asiani tästä lähtien... sellaisetkin, joista en ymmärrä mitään (niitä on aika paljon).

Mutatoitunutta metsää on mukava piirtää. Nyt kun otan tarinan kertomisen suhteen rennosti, minulla on juuri se oikea ote jota olen vuosia turhaan tavoitellut. Mutatoituneesta metsästä saattaa tulla ensimmäinen sarjakuvani, johon olen sataprosenttisen tyytyväinen. Sininauhaista riipusta ja Hypokritonia tein liialla vimmalla, jolloin kerronta kärsi enkä saanut esille kaikkia haluamiani yksityiskohtia ja sävyjä. Hukkasin ideoita matkan varrella, kun piirsin noita tarinoita liian hysteerisellä vauhdilla. Tarinat juoksivat myös liian nopeasti. Mutatoitunutta metsää olen piirtänyt verkkaisemmalla tahdilla, harkitummin - ja antanut tarinan rauhassa kulkea eteenpäin omalla painollaan. Tähän asti valmistuneisiin 25 sivuun olen onnistunut saamaan mukaan kaiken minkä olen alunperin halunnut ja kaiken minkä olen matkan varrella keksinyt.

Yksi ajatus, joka päässäni on pyörinyt: Miljonäärikulkurin piirrettyäni en ole enää kiinnostunut kuvaamaan ihmisten välisiä rakkaustarinoita. Sen sijaan eläinten välisiä romansseja olen hyvinkin innokas kuvaamaan. Tässä on takana selkeää psykologiaa: a) olen kokenut naisten kanssa pelkkiä pettymyksiä b) olen ihmisvihaaja c) rakastan eläimiä d) niinpä mielelläni kuvaan eläinhahmojen kautta niitä asioita, joista olen ihmisenä jäänyt paitsi. Naavametsäläis-tarinoissa tulee siis olemaan romanssien kuvauksia. Mahdollisimman herkkiä sellaisia.
    Samaten parhaiden ystävien läheisyyttä, halauksia ja lohduttelevia eleitä...

 

24.9.2013

Kvaakissa on viestiketju "Oletko kokenut harrastuksellista yksinäisyyttä?". Minä koen sitä mitä suurimmassa määrin. Kukaan muu isän, äidin tai isäpuolen suvussa ei ole koskaan piirtänyt. Kukaan ei ole lukenut koskaan sarjakuviani - ainakaan minun nähteni. Minulla ei ole koskaan ollut piirtämisestä kiinnostuneita ystäviä jotka olisivat osoittaneet kiinnostusta tutustua sarjakuviini, poislukien pikkuserkkuni jotka lapsina yrittivät jotain sarjiksia tai piirroksia väsätä. Perhepiirissä sarjakuvapiirtämisestäni ei ole minun kuulteni puhuttu ollenkaan, ei myöskään kotisivuistani. Ketään ei ole vähääkään kiinnostanut harrastukseni, lukuunottamatta sitä että Frej yritti 80-90-lukujen taitteessa jonkin verran avittaa järjestämällä minut sarjakuvakursseille ja ehdottamalla että yrittäisin lähettää sanomalehdille joitain sarjojani. Kvaak on siis ainoa paikka jossa olen saanut kommunikoida kaltaisteni ihmisten kanssa. Tosin sekin on nykyään vähän tylsä paikka. Kaikki sarjakuvat on keskusteltu jo puhki ja vilkkaimmat keskustelut käydään sarjakuviin liittymättömissä ketjuissa. Sarjakuvan suurimmat piirtäjästarat välttelevät paikkaa osittain ehkä piirtämiskiireiden, mutta myös foorumia kohtaan kokemansa halveksunnan ("harrastelijoiden leikkikenttä") takia. Kvaakista puhutaan jo kuolevana foorumina. Ehkä vielä liioittelua, mutta joitakin ennusmerkkejä on havaittavissa.

Kotisivuillani ei käy ilmeisesti kukaan muukaan, ainakaan kommenttien lähes täydellisen puuttumisen perusteella. Minä siis postaan kotisivuilleni sarjakuvia ainoastaan itseni huviksi. Toistaiseksi se ei kumma kyllä kyllästytä. Voin haistattaa pitkät kaikille muille jättämällä pois kommenttilaatikot sivujen alareunasta ja olemalla kirjoittamatta mitään omia mietteitä piirtämistäni sarjakuvasivuista niiden oheen. Eihän kommentteja kukaan kuitenkaan lähettäisi / lukisi. Voisin oikeastaan poistaa jopa vieraskirjani, kun ei sinne tule kuin spämmiviestejä jatkuvalla syötöllä. Niiden poistaminen vie joka päivä vähän vapaa-aikaa.

Harmittaa kuitenkin, koska olen perhepiirissä vielä aika tuntematon tapaus. Jo pelkästään sarjakuviani lukemalla äiti, isäpuoli, sisarpuolet ja sukulaiset saisivat jonkinlaisen käsityksen sielunmaisemastani.

Minä siis myös piirrän sarjakuvia ainoastaan itseni huviksi. Jos ei ketään voisi vähempää kiinnostaa se mitä minä kaikkein eniten rakastan tehdä ja josta saan eniten sielunpalkintoa, niin olkoon sitten näin. Mutta kyllä se syö joskus piirtämisintoa.

Mutatoitunut metsä on paussilla sillä aikaa kun yritän väsätä arvostelua Jalavan uudesta Corto Maltese - Kelttiläistarinoita -kokoelmasta. Hemmetin hitaasti ja nihkeästi edistyy. Sen jälkeen odottaisi arvosteluvuoroaan vielä toinen Hugo Pratt -albumi, Sertãon mies. Sitä en ole edes saanut vielä Jalavalta. Pyysin sitä jo viime viikon maanantaina, olisi pitänyt tulla jo. Onko Posti unohtanut tiputtaa postiluukustani saapumisilmoituksen (miksi luukkuni on niin perkuleen kapea - melkein joka sarjiksen joudun hakemaan postitoimistosta), vai olenko epähuomiossa vienyt saapumisilmoituksen paperinkeräykseen edes huomaamatta sitä? Kohta minä kyllä ostan sen albumin Akateemisesta, vaikkei rahatilanteeni ole tällä hetkellä paras mahdollinen.

Tunnen itseni hieman apaattiseksi. Toivottavasti ei ole alkavaa masennusta.

Kvaakissa on myös "Sarjakuvapiirtäjä: kerro murheesi" -ketju, mutta en minä tätä vuodatusta sinne laita. Silloinhan tyrkyttäisin omia huoliani muille ja kerjäisin kehuja ja huomiota muilta foorumin käyttäjiltä, se olisi typerä ja alhainen teko. Saisin niskaani vain kehoituksia pitää Kvaakissakin enemmän ääntä itsestäni ja piirtämisestäni, vaikka postaamalla omia töitäni sikäläiseen galleriaan. Vaan kun en piirrä muuta kuin niitä sarjakuvasivuja A3-arkeille. Kvaakin gallerian kokorajoitukset tekisivät sarjakuvasivuistani lukukelvottoman pieniä, ja koska en piirrä mitään muuta ei minulla ole mitään galleriaan sopivampaakaan. Syy siihen miksen piirrä muuta kuin sarjakuvaa (esim. luonnoksia, sivellinharjoituksia, yksittäisiä piirroksia, hahmosuunnitelmia ja tekniikkakokeiluja) on, että sellaisiin tuhraantuisi kallista vapaa-aikaa. Jos päivätyöni ei veisi niin paljon aikaa, ehtisin tehdä piirustustaitoa kehittäviä ja monipuolistavia pikkutöitä, mutta kun pelkästään sarjakuvaprojekteissa riittää työsarkaa loppuelämäksi. Kaiken mitä piirrän laitan kotisivuilleni - jos se ei ole sarjakuvaa, se päätyy näille vuodatussivuille, kuten ylempänä olevat Kriitus-työt. Surullista mutta totta. Joudun kehittämään taitojani pelkästään sarjakuvasivuja piirtämällä, vaikka tarvitsisin kehittyäkseni myös pienimuotoisia irtiottoja sarjakuvatarinoista.

 

26.9.2013

Tukkani harmaantuu. Löydän aina välillä päästäni useita valkeita hiuksia, jotka kylmästi nypin pois. Olen vasta 39, ei tämä ole oikein. Kuvitelkaa, muuten ikäistään nuoremman näköinen, timmi ja hyväkuntoinen mies, mutta tukka harmaa. Onko vaikea ja stressaava tähänastinen elämäni syynä tähän?


28.9.2013

Huomasin, että muisteloni Yhtä köyttä -yhdistys -kuunnelmasarjasta ovat olleet avuksi Wikipedia-artikkelin laadinnassa. Nimeni on tosin kirjoitettu väärin. Kiitän kuitenkin huomioimisesta.


29.9.2013

Palasin juuri Brit Floydin Hartwall Areena -konsertista. Yleisö sai kuulla ensin The Wallin ja Wish You Were Heren A-puolet sekä The Dark Side of the Moonin B-puolen. Tauon jälkeen käytiin läpi puolet Animalsista ja Division Bellistä ja lopetettiin sekalaiseen valikoimaan muita PF-klassikoita.

Pink Floydin levyt kahteen kertaan (tunnetuimmat hitit tietysti paljon ahkerammin) kuunnelleena en voi väittää, että suurin osa biiseistä olisi kovin tuttuja, mutta kyllä minullakin nousi fiilis kattoon kun tämä tribuuttibändi veti läpi vaikkapa Brain Damagen, One of These Daysin ja Shine On You Crazy Diamondin. Desibelejäkään ei ollut liikaa, enemmän kävi valoshow silmille (OOTD) kuin ääni korville.

Koko ajan odotin milloin tulee se Run Like Hell. No, se oli säästetty encoreksi.

Yksi naislaulajista (olikos se Jacquie Williams?) sai muita enemmän sooloilutilaa, ja syystä. Mieletön ääni hänellä!

Jos nyt jotain negatiivista pitää kaivamalla kaivaa esiin, niin viimeistään nyt ymmärsin miksi Animalsista ei ole jäänyt päähäni mitään muistikuvaa kahden kuuntelukerran jälkeen. Aikamoista seinätapettia sen levyn biisit.

Brain Damagen aikana lavalle pystytetylle ympyränmuotoiselle videoscreenille heijastettiin kuvia poliitikoista ja presidenteistä ("the lunatics are on the grass..."). Kuvakieli oli osoittelevaa, mutta tulipahan pointti perille. Eikä tietenkään ole sattumaa, että samalla näytettiin välähdyksiä Ihmemaa Oz -elokuvasta, onhan koko Dark Side of the Moon -albumi rytmitetty ko. elokuvan ensimmäisten 40 minuutin mukaan.

Olen nähnyt siis Areenalla kahdesti Hectorin ja Mark Knopflerin, kerran Roger Watersin ja nyt sitten vielä Pink Floydin kumartelijat. Hienoa, että minulla on sukulaisia jotka anteliaasti tarjoavat minulle näitä elämyksiä. Tällä(kin) kertaa enoni Matti ja Timo tarjosivat lystin.


30.9.2013

Viime viikolla siis vain yksi sivu Mutatoitunutta metsää. Eikä tarina tule juuri etenemään parin seuraavan viikon aikanakaan. Sivulla 29 saatetaan loppuun tuo meneillään oleva puhehölinä, sivu 30 taas tulee olemaan sellainen ettei se vie tarinaa eteenpäin ollenkaan, mutta tulee olemaan hyvin suuritöinen. Saa nähdä väkerränkö sitä seitsemän päivän ajan. Tuo 30. sivu on yksi eniten odottamistani sivuista koko tarinassa, ihan oikea visio joka on pyörinyt päässäni siitä lähtien kun tarinan päässäni muodostin.


1.10.2013

Vasta eilen bonjasin etteivät postitakaan minulle uutta sähköistä henkilökorttiani, vaan minun on haettava se poliisilaitokselta. Tänään hain sen sitten. Se olisi ollut haettavissa jo elokuun puolessavälissä. Ehdin jo murehtia että Posti on hukannut kortin, tai jotain muuta vastaavaa. No, nyt on yksi pikku huoli vähemmän.

Ne muut huolet ovat, että minulta ja Tähti-Siivoukselta katosi yksi työkohde, kun paikan isännöitsijä (joka vaikutti aikamoiselta natsilta) ei ollut tyytyväinen siivouksen tasoon. Puolustuksekseni on sanottava, että siinä paikassa tehtiin pirunmoista remonttia, joka sottasi rapun pahasti. Ikävältä tuntuu silti.

Tietokoneeni DVD-ROM -asema on sökö, joten CD-levyjen soittaminen siinä ei onnistu. Kannettavista CD-soittimistani se isompi on hajoamassa, joten senkin käyttö on lopetettava. Pienempi nielee paristoja, jotka maksavat. Sitä on kanniskeltava mukana minne liikkuukin. Siihen on kytkettävä kuulokkeet jotka on pidettävä korvilla. En siis suosi sen käyttöä. Nyt jatkuva musiikintarpeeni on sitten lähinnä Spotifyn varassa. Minulla on vasta ensi vuonna niin hyvä taloudellinen tilanne, että voin hankkia uuden tietokoneen.

Enkä ole vieläkään soittanut isäpuolelle siitä Elisa-jutusta.


5.10.2013

RateYourMusic on aika hienosti onnistunut vieraannuttamaan minut kaikilla viimeaikaisilla uudistuksillaan. Albumisivut ovat vain sekavoituneet, enkä pidä kaikesta tuosta valkoisuudesta. En minä paikkaa jätä, en vain viitsi enää tehdä siellä pahemmin hommia. Kaikkein pahin uudistus on se, ettei uuden artistitietueen lisääminen enää onnistu ilman jonkinlaisen artistiprofiilin kirjoittamista. Se profiili pitää sitten hyväksyttää vähintään viidellä RYM-käyttäjällä, ja se kestää aikansa. Inhoan profiilien kirjoittamista - pitää metsästää netistä syntymä- ja perustamisvuosia ja paikkakuntia, jäsenten nimiä ja heidän soittimiaan, ja sen sellaista. Erityisesti sellainen ärsyttää, jos netissä on ristiriitaista tai muuten kovasti vaihtelevaa tietoa. En lisää RYMiin artisteja enää. Jos haluaisin lisätä jonkin levyn, jonka esittäjää ei RYMistä vielä löydy, jääköön levy lisäämättä minun puolestani.

Biisilistojakaan en enää oikein viitsi kirjoitella levyille, joille ei ole niitä aiemmin lisätty. Kuusi minun kirjoittamaani biisilistaa ovat roikkuneet hyväksyttävien jonossa touko-kesäkuusta lähtien. Liian pitkään.

Kesäkuun lopulla kirjoitin biisilistan Tao Taon ainoalle LP:lle "Kaunotar ja kulkuri" (julkaisi Poko Rekords vuonna 1988). Minulla on se levy, mutta sitä minulla ei ole tapana painottaa levyjen tietoja korjaillessani, vaan käytän pelkkiä nettilinkkejä, joista moderaattori voi itse tarkistaa tietojen oikeellisuuden. Laitoin siis vain Discogs-sivun linkin. Olin kirjoittanut biisien nimien lisäksi niiden kestoajat (jotka on kerrottu Discogs-sivulla) ja levyn pyörimisnopeudeksi 33 1/3 rpm (joka ei ole kerrottu Discogsissa). Moderaattori käski minun poistaa sekä pyörimisnopeuden että biisien kestot. "Where does it confirm the 33 rpm? Durations should be removed as they can't be verified to be printed on the release." Näin hän kirjoitti. Poistin tiedot ja laitoin perään kommentin "I hope you're joking... Oh well, I removed everything." Hän vastasi takaisin: "Hah, No I am not! You might not know, but 45RPM vinyl LPs exist." Nuori brasilialainen kundi, vasta 21-vuotias. Varmaan noussut moderaattorin valtuuksista pissa päähän. Ei kiinnosta asioida tuollaisten kanssa toista kertaa. Jos olisi ollut fiksu tyyppi kysessä, hän olisi osannut tarkistaa, että minulla on tuo levy, joten en taatusti kirjoittele paikkansapitämättömiä tietoja.

Harrillakin on mitta täynnä RYMin kanssa. Hänen mielestään moderaattorit tekevät levykansikuvien uploadaamisesta ja levytietojen täydentämisestä/korjaamisesta vaikeaa aivan suotta. Toisaalta Harri kyllä myös ärhentelee aivan suotta. Tekee pahaa kun katselen hänen image uploads- ja release corrections -historioitaan - miten hän siellä on haastanut riitaa moderaattoreiden kanssa ja käyttänyt karkeaa kieltä. On jopa unohtanut vuosien varrella englanninkielen vaikka on irlantilaiset sukujuuret. Harrin kömpelö englantikin sattuu silmiini.

Harrin ja minun RYM-kaverilla Pasilla (joka asuu Ruotsissa) on myös jo ikäviä kokemuksia noista modeista. Pitäisi tämän jo kertoa jotain. Pasi yritti uploadata kansikuvan yhdelle suomalaiselle LP-levylle joka hänellä on. Nettisivu, josta kuva oli poimittu, ei ilmoittanut levykoodia, joten mode hylkäsi kuvan. Ei ollut hänen mielestään varmuutta siitä, että kuva on juuri siitä vinyylipainoksesta. Turhaan yritti Pasi vakuuttaa, että levystä on vain yksi painos tehty. Harri suosittelee minulle Discogs-sivustoa, joka on vapaa kusipäisistä moderaattoreista, mutta en minä sinne siirry. Sarjakuvat ovat minulle nykyään se ainoa juttu.


6.10.2013

Ei mennyt seitsemää päivää. Aloitin sivun teon eilen illalla ja tänään klo 13.00 se oli valmis.

"Äiti..."

Olen ruvennut ilmoittamaan Mutatoituneen metsän valmistuneista sivuista myös etusivulla ja Aaltotie-strippiblogin puolella. Ei kai noille sivuille kukaan muuten eksy. Blogilista ei meinannut huomata noita strippiblogin päivityksiä, mutta auttoi kun ilmoitin Blogilistalle myös RSS-syötteeni osoitteen. Nyt siellä noteerataan minun sivunpäivittämiseni. Minulla pitäisi olla PR-assistentti hoitamassa noita promoamisjuttuja, itse kun olen aivan kelvoton. Vau, yhtäkkiä minulla on Blogilistassa peräti yksi lukija viikossa. Täytyy jatkossakin pitää huolta kotisivujeni päivittämisestä mahdollisimman usein, ettei tuo yksi lukija kaikkoa.


7.10.2013

Kaikki jotenkin tympii. RateYourMusic on menettänyt kiinnostavuutensa sivustona, työ ei anna minulle mitään, elämäni on paikoilleen jämähtänyt. Jopa Kvaak on nykyisin tympeä paikka. Kiinnostavat keskustelut ovat loppuneet ja nyt siellä vain jauhetaan tylsiä pikkuasioita uudestaan ja uudestaan. Niin moni nimimerkki on sieltä vuosien varrella kaikonnut. Saa nähdä milloin jaksan taas tarttua arvosteluhommiin.

Ehkä kaipaisin jotain positiivista radikaalia muutosta elämääni.

Masentaa. Sydämeen koskee eikä hymy irtoa. Levyt on kerätty ja kohta kaikki kiinnostavat sarjakuvatkin.

Yhdessä työkohteessani Mäkelänkadulla oli jalkakäytävällä remmiin kytkettynä koira, joka ulvoi hiukan ikäväänsä. Huomattuaan minut se piristyi, sain rapsutella sitä ja se nuoli naamaani. Illalla matkatessani bussilla kotiin oli kiva hetkeksi istua nuoren naisen ja hänen pienen koiransa viereen. Pitää nyhtää iloa irti tällaisista pienistä asioista.

Melkein ei haluttaisi edes piirtää. Katsotaan, josko kuitenkin jaksaisin luonnostella 32. sivun.


10.10.2013

32. sivusta olen totta puhuen kaikkein epävarmin - että eihän tämä vie tarinaa tippaakaan eteenpäin, Luupurin ärähtely on ylittänyt kyllästymispisteen ja kaikki eläimet vain halivat toisiaan ja tunteilevat. Ehkä minun ei pitäisi änkeä tarinaan mukaan kaikkia hienoja kohtauksia jotka satun matkan varrella keksimään. Ei hätää, seuraavalla sivulla vuorossa sitten jotain. Suunnittelin kolme päivää sitten sivut 32-38 yhteen pötköön. Lyijykynällä ruutujako ja dialogi. Sen verran sain tehdyksi tippaakaan miettimättä. Sivulla 36 tarina alkaa edetä vauhdilla ja tulee vielä yksi huima jakso.

RateYourMusicissa kinasin taas sen saman brasilialaismoderaattorin kanssa tämän levyn biisilistasta. Tuttu kuvio: hän pyysi minua poistamaan biisien kestot koska Discogsissa ne on vain kirjoitettu biisinnimien oikealle puolelle, laittamatta mukaan kuvaa levyn takakannesta josta voisi tarkistaa että kestoajat varmasti on painettu levyn kanteen. Minä en usko että Discogs-käyttäjät kuuntelevat levyjä sekuntikello kädessä ja laittavat sivustolle biisilistan oheen itse mittaamiaan kestoaikoja, vaan kyllä ne on ihan levykannesta tai etiketistä napattu.

Itse asiassa ei taida tulla kunnon kinaa sen moden kanssa. Hän hyväksyi biisilistan, josta olin poistanut biisien kestot, eikä jatkanut aloittamaani riitaa minkäänlaisella kommentilla. Harmi, minulla olisi ollut muutakin sanottavaa. Kun kerrankin olisin tapojeni vastaisesti kinastellut jonkun kanssa, minun ei anneta tehdä sitä vaikka asiaa olisi.

Jep, hyvästi RYM. Jos Harri lähtee sieltä, lähden minäkin. Nyt roikun sivustolla vain hänen vuokseen, tekemättä mitään hommia.

 

11.10.2013

Yksi harvoista ilonaiheistani tällä hetkellä on, että painoni on noussut. Nyt painan 73 kiloa vaatteet päällä. Kun olen teini-iästä asti painanut aina tasan tarkkaan 65 kiloa (ilman vaatteita) ja hiukan joskus kärsinyt alhaisesta painoindeksistäni, tuntuu hyvältä tämmöinen. Nojuu, syön runsaasti... elän suklaalla, ruisleivällä, jogurtilla, teellä, riisillä, Kurvin Lidlin omenataskuilla, omenoilla ja salmiakilla. Syön ehkä vähän liikaakin rappusiivouksen aikana, vatsani on aina välillä pikkuisen ähkyssä eikä koskaan vähääkään nälässä. Mutta hyvä kun paino on noussut, ja kilot ovat kasautuneet vieläpä tasaisesti ympäri kehoa. En ole enää mikään ruipelo. Oloni on harvinaisen terve, ja syksyn flunssa-aalloistakin olen välttynyt tähän mennessä vaikka liikun kaupungilla, julkisilla ja ihmisten rapuissa päivittäin. Painonnousu ehkä on syynä siihen, että uni maittaa niin pahuksesti ja minun on vaikea vääntäytyä aamuisin sängystä ylös. Se on kyllä pikkuinen ongelma.

Ahdistaa koko ajan. Kaupungilla näen paljon pummeja, syrjäytyneitä, alkoholisteja, ihmisiä joilla ei ole kaikki kunnossa, masentuneen näköisiä ihmisiä, sairaita vanhuksia ja huonosti liikkuvia. Pidän tätä oireena siitä, että tätä yhteiskuntaa ei alunperinkään ole suunniteltu ihmisille. Täällä ei viihdytä. Ihmisrodun pitäisi olla luonnonkansaa.

Pelkään jatkuvasti työpaikkanikin puolesta. Tunnustan suoraan, että pelkään ja inhoan pomoja ja muita auktoriteetteja. Seurausta ikävistä kokemuksistani työelämässä. Auktoriteettikammoni on onneksi lievää, joten pystyn elämään sen kanssa.



13.10.2013

Ei voi mitään. Lueskelen koko ajan 34. sivua. Sisällöllisesti niin onnistunut sivu, etten pysty pitämään silmiäni erossa siitä. Muutenkin niin rautainen tarina tämä Mutatoitunut metsä, etten vastaavaan ole aiemmin pystynyt. Ja tästä piti tulla vain kevyt pikku välipalatarina kahden kunnianhimoisen eepoksen jälkeen. Nyt sitten käykin niin, että olen tyytyväisempi kolmanteen tarinaan kuin kahteen ensimmäiseen.

Sininauhaisessa riipuksessa olisin halunnut korostaa enemmän sitä, että kaikki ihmiset ovat stressaantuneita ja fyysisesti huonossa kunnossa, juuri siksi ettei heillä ole luontoa ympärillään. Sivulla 23 tavattavan lapsiperheen isästä olisin halunnut korostetummin stressaantuneen, lapsilleen äksyilevän tyypin. Metsästäjien kohdalla olisin halunnut tuoda esille heidän erinomaisen yhteishenkensä, sen että he viihtyvät keskenään ja heillä on mukavaa, ja että heillä on rautainen terveys, nimenomaan sen vuoksi että he elävät luonnon keskellä ympäri vuoden. Tällaisia sävyjä hukkasin matkalla, koska piirsin tarinaa liialla vauhdilla.

Hypokritonissa tarina juoksee välillä liian nopeasti. Alussa minun olisi pitänyt malttaa kuvata muutaman sivun ajan Akvantiksen huoletonta elämää ennen seikkailun potkaisemista vauhtiin. Sivujen 29-32 tapahtumat olisi pitänyt levittää vähintään kahdeksalle sivulle. 5-6 ruuturiviä yhdellä sivulla, huh huh.

Mutatoituneessa metsässä ei toistaiseksi mitään pieleen menneitä juttuja tai hukattuja ideoita/sävyjä, ja tarina etenee verkkaisesti muttei liiaksi.

Yksi Kvaakkari on aloittanut artikkelisarjaa eurooppalaisista sarjakuvista, sellaisista joita on suomennettu joko liian vähän tai ei ollenkaan. Toistaiseksi hän on saanut aikaiseksi vain Marsu Kids -artikkelin, ja artikkeli no. 2 edistyy kovin hitaasti. Kun kerroin Kvaakissa että olen hankkinut kaikki Valhall-integraalit, hän ehdotti että voisin väsätä artikkelin Valhallista - olla juttusarjan "vierailevana tähtenä". Suostuin. Erittäin hyvä idea, mutta nyt tässä vähän itsekseni voivottelen miten ehdin sekä piirtää Mutatoitunutta metsää riittävän usein että painiskella Valhall-artikkelin parissa?



17.10.2013

Kello on kaksi yöllä, ja valvon yhä - mikä tarkoittaa sitä että tulen hoitamaan torstain työt unenpöpperössä. Olkoon, kun kerran vihdoin ja viimein sain 35. sivun valmiiksi ja nettiin. Koskaan en ole tehnyt noin haastavaa sarjakuvasivua, sellaista, jossa piirtäjänkykyni rajat tulevat näin kolisten vastaan. Voi että hioin ja pohdiskelin avaruusaluksen interiööriä. Myös neljäs ruutu tuotti haasteita. Tein runsaasti virheitä, ja useita niistä korjasin vielä senkin jälkeen kun olin toisen kerran laittanut sivun nettiin. "Ei hitto, neljännessä ruudussa on vielä häikkää - ei muuta kuin Paint.net uudestaan auki ja korjaamaan." Kuvatiedoston koko on yli 800 kt, koska korjattuani viimeisetkin virheet tallensin sivun maksimilaadulla - en halunnut enää pahempia jpg-artefakteja sivulle. Sori, jos jonkun koneella sivu ei meinaa latautua.

Sain eilen työpäivää lopetellessani oikean neronleimauksen liittyen Mutatoituneen metsän loppuun. Keksin lisätvistin. Se, että tarinankertoja keksii yhden yllätyksen (
sivu 29) on hieno saavutus - se, että keksii niitä kaksi samaan tarinaan on neroutta. En malta odottaa, että pääsen loppuratkaisuun asti. Olinkin hiukan huolissani, miten draaman kaari kestää loppuun asti. Säilyykö tarina kiinnostavana vielä tämän nyt alkavan huiman jakson jälkeenkin? Ei enää huolta, tämä keksimäni lisäyllätys pelastaa loppuvaiheet.

Kvaakissa ruvetaan taas järjestämään sisällöntuottajien kesken äänestystä vuoden parhaasta käännössarjakuvasta. Kaikkien - minunkin - olisi ilmoitettava omasta mielestään kolme parasta käännössarjakuva-albumia, ja lopulta parhaaksi äänestetty voittaa sitten Herra Koipeliini -palkinnon. Viime vuonna sen sai Craig Thompsonin Habibi. Minulle tämmöiset äänestykset ovat hankalia, koska ostan ja luen hyvin vähän ja valikoidusti uutuussarjakuvia. Kun muut ilmoittavat lukeneensa jopa muutaman kymmentä vuoden aikana julkaistua sarjista, minulla lukema jää yleensä yksinumeroiseksi (paitsi tämänvuotinen 27 on minulle huikea ennätyslukema). Kirjastoja en viitsi käyttää apuna, koska en halua jonottaa sarjiksia, joita on minun edelläni varannut miljoona muuta ihmistä. Se vähä mikä kiinnostaa, päätyy ostettuna kotiini. Tämänhetkisessä taloudellisessa tilanteessani en edes voi ostaa mitään ylimääräistä.

Tämän vuoden sadosta pystyin vaivatta valitsemaan Sertãon miehen ja Ulkoministeriö - Diplomaattisia merkintöjä 2:sen. Kolmas tuotti päänvaivaa. Kotimaisista pystyisin valitsemaan vaikka 10 parasta, tämä on ollut suomalaiselle sarjakuvalle mahtava vuosi. Tutkailin Kvaakin arvosteluja ja poimin mahdolliseksi kolmanneksi ehdokkaakseni Olipa kerran Ranskassa 3:sen, Gipin Merkintöjä sotatarinaa varten ja Tänään on loppuelämäsi viimeinen päivä -eepoksen. Marssin Akateemiseen, jossa hyllyssä nökötti näistä vain se viimeksimainittu. Läpiselailun myötä totesin, ettei ole minun palani kakkua tämä. Läheisessä Suomalaisessa oli sarjishylly ympäröity älä kulje tästä -nauhalla ja kuulemani perusteella siellä oli jokin väittely käynnissä. En jäänyt katsomaan missä mentiin, vaan marssin tuohtuneena ulos ja suoraan SS Libriconiin, jossa ostin sen Gipin albumin. En mennyt enää Kampin Suomalaiseen katsomaan olisiko siellä Olipa kerran Ranskassa -albumia, gangstereista kun en niin välitä. Ehkä sota- ja rikostarina voisi olla mukaansatempaavampi. Tjaah, Gipin piirrostyyli on sekin silmääni kovin rumaa, mutta tutkitaan ennen kuin hutkitaan. Jouduin ostamaan tämän luotolla, koska tililläni on rahaa juuri ja juuri ruokaan.

Olisin halunnut tänään piirtää alusta loppuun MM:n 36. sivun, mutta nyt on kolme sarjakuvaa luettavina. En nimittäin ole kumpaakaan Ulkoministeriötä edes vielä lukenut. Silmäilyn perusteella vaikuttavat hillittömiltä. Tämmöinen hässäkkä syö minulta aikaa jonka voisin käyttää piirtämiseen. Tämmöinen, ja sitten tämän valivali-tekstin kirjoittaminen.

Gipin albumi luettu. Hyvä tarina, muttei suosikkityylistäni sarjakuvaa. Harmaata. Ulkoministeriöt jääkööt vielä jollekin toiselle päivälle, Koipeliini-luku-urakka on minun osaltani tässä. Nyt piirrän.



18.10.2013

Niis.... Vurieena on ihana.... Aivan toisenlainen kuin ne naiset jotka minulla on ollut epäonni tuntea...

Minä ihan oikeasti vetistelin tuota sivua piirtäessäni.

Hauskaa kokeilla uusia ruutusommittelukikkoja.

Ja jep, avaruusolioilla ei ole hampaita. 100.000 vuoden takainen mutaatio sai ne lähtemään lopullisesti. Ihmeen hyvin nuo oliot puhuvat kuitenkin, vaikkei hampaita ole. Ehkä niiden kitalaessa on ylimääräisiä nystyröitä, en tiedä. Hahah.

Nyt vähän unta palloon. Kello on taas kaksi yöllä.



20.10.2013

Mutatoituneesta metsästä tulee 62-sivuinen. Se on nyt selvää. Ei riitä kahdeksankaan lisäsivua, vaan tarina vaatii niitä jopa 16. Tästä tulee pisin valmistunut sarjakuvani (14. Olavi, etsivä -albumi Fantastinen Britannia on 101-sivuinen, mutta se jäi luonnos- ja sivusuunnitteluasteelle).


24.10.2013

Kaikki tienaamani raha menee nyt laskuihin eikä sekään riitä - tililläni on 77 euroa ja sen on riitettävä kahden viikon ajaksi.
Neljä laskua maksamatta vielä, yhden eräpäivä on jo mennyt, kolme muuta olisi maksettava ennen seuraavaa tilipäivää.
Minulla on ilmeisesti kaksi sähkönjakelusopimusta eli kaksi sähköntoimittajaa - miten näin on päässyt käymään?
Pomo on nuhdellut minua liiasta vedenkäytöstä rappuja siivotessa, joten olen hillinnyt sitä viime päivinä.
Rahaa menee aivan turhiin juttuihin koska en aina osaa sanoa ei kaikille firmoille jotka soittavat minulle milloin missäkin asiassa.
Aktia-pankkiin menee säästöön 40 euroa kuukausittain, senkin ikävän menoerän haluaisin lopettaa.
Se ruotsinsuomalainen Pasi haluaa ostaa minulta kaksi LP-levyä: V/A: Uusi laulu (Eteenpäin ETLP-326) ja Uusi laulu 3 (ETLP-331) koska hän kerää Eteenpäin- ja Love Records -vinyylejä - suostuin myymään ne hänelle, mutta ei minusta kivalta tunnu luopua moisista harvinaisuuksista.
Aamuherätykset ovat aina vain ongelma.
Fiilis on jatkuvasti vähän ahdistunut.
Valhalla-artikkelia en ole saanut edes aloitetuksi. Toisaalta kesti neljä päivää saada
Mutatoitunut metsä, sivu 38 tehdyksi eikä sekään ole niitä onnistuneimpia. Inhoan kaupunkien ja katujen piirtämistä. En osaa.

Kaikkien pikkumurheiden keskellä jotain positiivistakin. Ullakolla ei ole jäljellä kuin a) pitkänomaista roinaa kuten lautoja ja yhdet ikivanhat sukset - siis Harrille poiskärrättävää b) irtonaista murentunutta rakennusainesta ja muuta pientä joka pitää siivota pois rikkalapiolla ja kaataa muovikassiin. Muut edellisten asukkaiden jättämät romut olen saanut vietyä pihan roskalaatikoihin. Kiva kun ullakko siistiytyy.
Pasi pyysi minua viime viikolla rippaamaan yhden vinyylini ja lähettämään mp3:set hänelle sähköpostitse. Viime keskiviikkona oli tilipäivä. Ostin uuden neulan levysoittimeen, menin suoraan kotiin ja hoidin tuon rippaushomman alusta loppuun asti ja menin sitten jatkamaan siivoushommia. Kiva saada jotain tehdyksi kerralla, ettei jää seuraavaan päivään niinkuin vähän kaikki minulla tuntuu jäävän. Nyt voin soitella taas vinyylejä, kun on uusi neula.

Naavametsäläiset-sarjakuvassa suurin ylpeydenaiheeni on eläinten nimet. Minusta on typerää, kun sarjakuvissa eläimillä on ihmisten nimet, jopa niissä sarjiksissa joissa ei ihmisiä edes esiinny. Mielikuvituksen puutetta tekijöiden taholta. Minä halusin omaperäiset nimet eläinhahmoilleni. Seuraavassa joitakin esimerkkejä eri konsteista, joilla nimiä loin:

Kriitus (kettu). Muodostin Titus-nimestä. Se miksi nimi Titus assosioituu mielessäni kettuun, saa selityksen
tällä Wikipedia-sivulla.
Visenna (naaraskettu). Tulee englanninkielisestä sanasta vixen.
Luupuri (susi). Canis lupus. Ilmeistä, eikö?
Ksyyla (ilves). Lynx lynx. Otin kirjaimet x, y ja l ja muodostin niistä jotain.
Kviila (kotka). Aquila.
Uuvakka (pöllö). Ruotsinkielen sanasta uv.
Kapsetti (tikka). Ruotsinkielen sanasta hackspett.
Komarvi (hirvi). "Komea sarvi".
Vurieena (naarassusi). VURR!
Nyketti (lepakko). Sanasta
nykto-.

Jotkut keksimäni nimet vain kuulostivat tietyiltä eläinlajeilta. Skitteri ja Tikura (oravia), Snuupperi (kärppä), Skvinkkeri ja Viksi (hiiriä), Korenni, Gruuma, Ormus ja Kuntero (karhuja), Helkkima (hirvi), Tsiivi, Virppi, Niuveri, Tiupio ja Iiveri (lintuja).

En minä kaikkia tässä luettele. Yhden hylkäämäni nimen voin vielä tässä tunnustaa. Saukolle ajattelin nimeksi Kvaisslup. Ymmärtääkseni saukot tykkäävät liukua rinnettä alas veteen, joten keksin onomatopoettisen nimen tähän hupiin liittyen. Kuulosti niin typerältä, että Sliippuri saa kelvata paremmin.


Sivulla 10 on ruutu jonka plagioin osittain Timjami (Klorofylli) -tarinasta "Suuri vaellus" (Zoom-lehdet 21-29/1974). Kun suunnittelin Mutatoitunutta metsää, en ollut lukenut vielä tuota tarinaa. Ehkä tiesin että tuollainen on julkaistu, mutten tiennyt mistä se kertoo. Vähitellen tuumin, että Mutatoituneessa metsässäkin on eläinten suuri vaellus metsästä pois. Ehkä tuossa Klorofylli-seikkailussa on sen verran yhtäläisyyksiä, että voin laittaa MM:ään viittauksen siihen. Ostin Zoom-lehdet joissa tuo seikkailu julkaistiin ja asetuin lukemaan. Luettuani Suuren vaelluksen jouduin toteamaan, että eihän se ollutkaan sellainen tarina kuin olin kuvitellut. Ei paljon vaellusta, vaan lähinnä kaikkea muuta. Mutta olisiko sittenkin mahdollista laittaa MM:ään viittaus tuohon sarjakuvaan? Tätä pohdin kovasti, mutta ratkaisun keksin vasta piirtämisvaiheessa.

Tärkein sarjakuvaviittaukseni MM:ssä on kuningas Khenatonin nimi ja hänen käyttämänsä kypärä. NonStoppia ahkerasti lukeneet ehkä keksivät mikä sarjakuva on kyseessä. Tai sitten voi katsoa
tästä.

Ja jep, Khenaton viittaa myös Ekhnatoniin. Toisen faaraonimen, Ramsesin, kirjaimet löytyvät Khenatonin Damasser-isän nimestä.



27.10.2013

Minulla ei ensin ollut kirjakauppakohtauksen varalle mitään inspiraatiota eikä yhtään ideaa, vaan alkuun päätin vain antaa kohtauksen kulkea eteenpäin omalla painollaan. Onneksi keksin sitten tuon poliisiauton kolarin. Se pelasti nämä kaksi sivua. Ja olisihan se ollut epäuskottavaa, jos kadulla ei olisi liikkunut yhtään autoa tänä aikana, ja jos sankarimme olisivat saaneet nuuskia kirjakaupassa ilman virkavallan väliintuloa.

Olen viime aikoina ajoittanut strippiblogipäivitykseni minuutin pari ennen kuin Blogilista tarkistaa onko blogia päivitetty. Siten Aaltotie näkyy jonkin aikaa Blogilistan sivuilla viimeksi päivittyneiden blogien joukossa. Joku ehkä huomaa ja päättää vaikka vain uteliaisuudesta tsekata että mikäs blogi tuo on. Toistaiseksi teho on ollut marginaalinen, mutta kolme lukijaa viikossa kuitenkin näkyy jo Blogilistan Aaltotie-sivun kohdalla. Strippiblogin puolella views-laskuri näyttää kolmea heti sen jälkeen kun olen postannut sinne ilmoituksen uusimmasta MM-sivusta. Suurimmillaan laskuri on näyttänyt kahdeksaa. Ainakin 2-7 ihmistä käy siis strippiblogin puolella. Hyttysen pierukin on parempi kuin ei mitään.

Koska MM on ensimmäinen sarjakuvani, johon olen 100% tyytyväinen, aion toki ilmoittaa siitä Kvaakissakin - mutta vasta kun viimeinenkin sivu on valmis ja netissä. Haluan varmistaa, että kvaakkilaiset näkevät tarinan loppuyllätyksenkin ja laittavat kommenttia siitä. Tai ainakin näitä asioita sopii toivoa... Eihän se ole varmaa, kiinnostaako ketään siellä lukea koko sarjaa.



29.10.2013

Olisin halunnut syntyä eläimeksi. Ihmisen elämä on pelkkää helvettiä.





1    2    3    4    5    6    7    8    9    10    11    12    13    14   
15    16    17