1986 - 1988       1989 - 1993       1994 - 1998       1999 - 2003       2004 - 2008       2009 - 2012       2013 - 2015       2016 - 2018       2019 - 2021  

1999
TAMMIKUU: Kari Karppanen: Johnny Apollo

HELMIKUU: Sami Ryhänen: Tolvanat

MAALISKUU: Stéphane Rosse: Aikuisten sarjakuva

HUHTIKUU: Juhana Salakari: Papu ja Itu

TOUKOKUU: Tapani Bagge ja Jari Rasi: Jäljet lumessa

IS:n nettisivut: Kuukauden Suomi-klassikko, toukokuu 2013

Minun ei tarvinnut monta strippiä lukea IS:n nettisivuilta Suomi-klassikko -rupeaman aikana toukokuussa 2013, ennen kuin huomasin, että Baggen ja Rasin sarja viittailee ehtimiseen suomalaiseen elokuvaklassikkoon Valkoinen peura (1952). Itse asiassa tämä dekkaritrilleri mukailee tuon leffan tekovaiheita, muttei juuri viittaa itse elokuvan tapahtumiin. Tapani Bagge on keittänyt kokoon aivan oman stoorin, joka kertoo vahvasti muunnellun version siitä, kuinka Valkoinen peura tehtiin ja mitä tapahtui leffan valmistumisen jälkeen.

Sarjakuvassa kuvataan elokuvaa nimeltä Valkoinen mäyrä, joka on perustuvinaan vanhaan kansantaruun. Sattumoisin seudulla tuntuu liikkuvan ihan oikea mäyrähirviö, joka terrorisoi kuvausryhmää ja näyttelijöitä ja tappaa heitä.

Jotkut hahmojen nimet, toimenkuvat ja heidän keskinäiset suhteensa vastaavat tosielämää. Päätähti Mirjami Kuosmasesta on tullut Mirjami Kouhia, kuvaajana ansioitunut aviomiehensä Erik Blomberg, jonka ensimmäinen pitkä ohjaustyö Valkoinen peura oli, on Elias Höglund. Sarjakuvassa Kouhia kertoo saaneensa idean elokuvaan omasta unestaan, sen jälkeen kun on aviosiipan kanssa tutkittu vanhoja kansantaruja. Niin ikään sai Kuosmanen idean Valkoiseen peuraan omasta alitajunnastaan. Åke Lindmanista on tullut Leo Lindman, ja leijonahahmossa on kieltämättä samaa näköäkin. Tuotantopäällikkönä ja kuvaussihteerinä toimivat tässä järjestyksessä aviopari Aarne Tarkas – Inke Tarkas, ja heidän sarjakuvavastineensa Sulo ja Eine näyttäisivät olevan myös naimisissa. Yhtenä kuvausapulaisena toimi Jouni Tapiola, joka myös näytteli poromies Niilaa, valkoisen peuran ensimmäistä uhria. Sarjakuvassakin klaffipoika Eki pääsee näyttelemään hirmuisen mäyrän silmästä silmään kohtaavaa saamelaista.

Valkoinen peura palkittiin Cannesin elokuvafestivaaleilla parhaana taruaiheisena elokuvana. Tuotantoyhtiönä toimi Junior-Filmi Oy, jonka turvin Aarne Tarkas tuotti myös esikoisohjauksensa Yö on pitkä (1952). Yhtiö joutui vararikkoon, ja Toivo J. Särkän omistama Suomi-Filmi Oy huusi konkurssihuutokaupassa laboratoriosaataviensa vastikkeeksi Valkoisen peuran oikeudet omiin nimiinsä. Myös sarjakuvan viimeisessä stripissä kerrotaan 25.5.1952 päivätyn Iltiksen numeron kautta, että Valkoinen mäyrä sai Cannesissa kunniamaininnan, ja että T.J. Sorkka osti Credit-Filmi Oy:n. Jäljet lumessa on siis sijoitettu tapahtuvaksi vielä tuona historiallisena vuotenakin.

Yhtäläisyyksiä Valkoisen peuran tekovaiheisiin ja jälkitapahtumiin siis riittää, mutta jaksaako Baggen ja Rasin teelmys seistä omilla jaloillaan, itsenäisenä tarinana? Se riippuu siitä, kuinka hyvin tai huonosti tuntee Valkoisen peuran elokuvana. Leffan henki leijuu sen verran vahvasti sarjakuvan yllä. Formaatista ja pituusrajoituksesta johtuen tarina kerrotaan riuskasti, viivyttelemättä, mutta pari kauhunväristystä se ehtii tarjota, ennen kuin dekkarityyliin paljastetaan syyllinen ja tämän motiivit tarinan lopussa. Rasin piirräntä on ammattitaitoista, mutta tekstausta ei ole miellyttävää lukea. Fontit vaihtelevat levottomasti puhekuplasta ja tekstilaatikosta toiseen, joitakin silmäilee sujuvasti, jotkut saavat irvistelemään. Miksei Rasi voinut tekstata sarjakuvaansa käsin, kun hän sentään on silläkin saralla ammattimies? Katsokaapa vaikka joitakin Blueberry-albumeja.

Baggen mukaan tarkoitus oli tehdä Jäljet lumessa -sarjan jatkoksi toinen sarjis, jossa Åke Lindman -lookalike Leo Lindman olisi ollut mukana, mutta ajatus jäi toteuttamatta. Jospa se olisi kertonut Hän varasti elämän -elokuvan (1962) tekemisestä? Aarne Tarkaksen tarina kotonaan kahvipöydässä istuneesta murhaajasta, joka vaatimalla vaati oman tarinansa kerrottavaksi, olisi ollut hyvää materiaalia sarjakuvaan.

 
KESÄKUU: Paul Staufenbiel: Kandi Kardia

HEINÄKUU: Katja Tukiainen: Halusin olla prinsessa

Sarjainfo 105 (4/99)

Kati Kovácsin ohella Tukiainen on se toinen suomalaispiirtäjä, jonka sarjakuvien lukemista pyrin välttelemään. Ei houkutellut sunnuntain Hesareissa vieraillut Kisu, eikä näytteestä päätellen myöskään tämä prinsessahaaveilu, joka koottiin pieneksi liuskajulkaisuksi vuonna 1999. Alkuperäiset stripit olivat kuulemma mustavalkoisia, mutta uudelleenjulkaisussa ne oli väritetty.

ELOKUU: Mikko Kalajoki: Leopold ja Oswald

Mikko Kalajoki: Leopold & Osvald 2 – Koskaan et muuttua saa (Publicis-Törmä Oy, 2001)

Kaksi ikuisuusopiskelijanrenttua, joista toinen tyhmempi ja toinen vähän fiksumpi, molemmat yhtä rentoja veitikoita. Viimeisen päälle turkulaista irrotteluhuumoria, joka juuri tästä syystä on jäänyt vähälle huomiolle sankareiden kotikaupungin ulkopuolella. Kalajoki latoi strippeihinsä vitsejä suorastaan tuhlailevasti, Ville Hänninen löysi niitä ilmeisesti jopa 15 samasta stripistä arvostellessaan Sarjainfossa 1999 julkaistun ensimmäisen koosteen. Sain haltuuni kaksi vuotta myöhemmin ilmestyneen kakkosalbumin, joka jatkaa ilotulittelua tarmolla. Joistakin Pahkasioista löytyy lisää, ainakin numerossa 3/99 on aukeamallinen yksirivisiä, jotka saattavat olla niitä Iltiksessä julkaistuja. Ne ovat selvästi vaisumpia kuin mitä kakkoskoosteella on tarjota, joten näyte on vuodelta 2000.

SYYSKUU: Patrick Wester ja Pekka Pakkala: Isä Bastardus seikkailee

Patrick Wester – Pekka Pakkala: Isä Bastardus seikkailee (Like, 2003)

Ehdoton rakasta tai vihaa -sarjakuva. Minä huomasin IS:n sarjakuvaliitteen yllätyskuvina tämän sarjan, ja pidin lukemastani, sen älyllisyydestä ja populaarikulttuuriviittauksista. Ostin sitten albumin tuoreeltaan kirjakaupasta kun se tuli. Mukana ovat kaikki yksiriviset ja pidemmät stripit sekä tuoreempaa sidosmateriaalia. Arvostelu Kvaakissa:

https://www.kvaak.fi/61/2003/06/27/patrick-wester-ja-pekka-pakkala-isa-bastardus-seikkailee/

LOKAKUU: Tytti Karvonen ja Otso Höglund: Harakkalinna

MARRASKUU: Panu Hämeenaho ja Ville Grönberg: Neiti X ja Herra C

JOULUKUU: Samson (Samuli Lintula): Veeti

IS:n nettisivut: Kuukauden Suomi-klassikko, toukokuu 2014

Baggen ja Rasin Jäljet lumessa imi inspiraatiota Valkoisesta peurasta, Samsonin sarjan esikuva on vielä ilmeisempi. Samson mukailee Lassia ja Leeviä niin tarkasti kuin on uskaltanut. Hän on vain kääntänyt hahmoasetelman päälaelleen, leikannut vanhemmat tarpeettomina pois, laimentanut keitosta ja maustanut sen filosofialla. Lassin tilalla on tylsän tavallinen poika Veeti, Leevin paikan on ottanut pojan kokoinen jänis Yrjänä, joka metkuilee ja saattaa Veetin tämän tästä psykologiseen ansaan omalaatuisella ajatuksenkulullaan. Wattersonin sarjakuvassa tiikeri Leevi toimi tasoittavana kumppanina toilailevalle, impulsiiviselle Lassi-pojalle. Samsonin sarjassa on paljon strippejä, joissa Veetillä ei ole paljon rahkeita pärjätä Yrjänän pallottelulle. Muutaman kerran poika saa sentään älyllisen niskaotteen, kuten stripissä, jossa köyhien riistettyjen maiden tuotteiden kuluttamista vastustava Yrjänä on saanut Veetin kiinni banaanien syönnistä, ja Veeti iskee takaisin huomatessaan Yrjänän juovan kahvia: ”siitä sait, senkin kapitalistijänis”, poika näpäyttää. ”Tämä valkoisen pupun taakka”, huokaa Yrjänä itsekseen.

Veeti kelpasi IS:n nettisivujen Suomi-klassikko -sarjaan toukokuussa 2014, mutta vaikka strippejä ilmaantui sivuille peräti 31, ei kaikkia IS:ssä nähtyjä uudelleenjulkaistu. Huomasin vain pari-kolme strippiä Ilta-Sanomista aikoinaan vuonna 1999, niistä yksi jatkoi misinformaatiokojun tarinaa seuraavalla dialogilla:

Veeti: ”Onko teidän misinformaationne varmasti tuoretta?”
Yrjänä (tiukkana): ”En voi vastata, ellen saa maksua.”
Veeti kaivaa vitosen taskustaan, mutta jää turhaan odottamaan vastausta Yrjänältä, joka vain katselee sormenpäitään nonchalantisti eikä ole tietävinään. Veeti hermostuu ja huutaa:
”Maksoin vitosen! Kurja varas!”
Yrjänä (viattoman näköisenä): ”Kuka? Minäkö?”

Myöhemmin sarjaan liittyi kolmanneksi hahmoksi kuin tyhjästä panda nimeltä Pate. Ensiesiintymisessään hän torui Yrjänää ns. ”jogurttitempauksen” takia, mutta jatkossa Pate osoittautui lähinnä henkiseksi kumppaniksi oikukkaalle Yrjänälle.

Visuaalisesti Veeti on kaunista katseltavaa. Ylläolevat esimerkit eivät ole edes näyttävimmästä päästä. Esikuva paistaa vain liian selvästi läpi, ja esim. Veetin naamanvääntelykuvasarja mukailee ilmiselvästi vastaavia Lassi ja Leevi -strippejä, joissa Lassi verryttelee naamalihaksiaan. Paikoin sarjakuvassa pilkahtelee sentään samaa omintakeista filosofiaa, jonka varaan Samson vuosia myöhemmin rakensi menestyssarjakuvansa Musta hevonen.

2000
TAMMIKUU: Gene Kurkijärvi: Geenimodifioitu Goethe

HELMIKUU: Sarjakuvaosuuskunta Paja (Kivi Larmola, Anssi Rauhala, Vesa Ilmaranta, Arto Nyyssönen, Mikko Huusko): Penteleet

Työryhmä Paja teki vuosina 2000-2001 Suomen Kuvalehteen kaksirivisiä strippejä otsakkeella Käytettyä tavaraa. Luettelo SK:n sarjoista vuodatussivulla 57.

http://aaltotie.ucoz.com/index/vuodatussivu_57/0-653

MAALISKUU: Aura Ijäs: Tiuku

IS:n nettisivut: Kuukauden Suomi-klassikko

Tiuku sai Juhani Tolvasen mukaan enemmän palautetta kuin yksikään Kuukauden kotimainen sarjakuva sitä ennen. Itseoikeutetusti se valittiin yhdeksi Kuukauden Suomi-klassikoksi Iltiksen nettisivuille vuonna 2012. Olihan se jossain määrin hurmaava kissasarjakuva, vaikka mangavaikutteinen piirrostyö minua vähän vieroksutti. Omapäinen ja rasavilli kissanpentu Tiuku saapui perheen pikku tyttären toiseksi lemmikiksi fiksun ja kokeneen koiran rinnalle. Onneksi koira ei ollut muuten millänsäkään, mutta vähän se joutui kyllä kouluttamaan ja opettamaan Tiukua, kuten tuosta stripistä näkee.

HUHTIKUU: Bo Haglund: Bertil Gata

TOUKOKUU: Jyrki Heikkinen: Sisäinen ääni

Lifti ja muita sarjakuvia Kemin pohjoismaisesta sarjakuvakilpailusta 1999 (Kemin sarjakuvakeskus, 1999)

Hullun juopon levotonta kouhotusta. Piirrostyö aiheeseen sopivasti rosoista ja vääntyilevää.

KESÄKUU: Pertti Kapi: Mika Minkki

HEINÄKUU: Solja Järvenpää: Arttu ja Olga

IS:n nettisivut: Kuukauden Suomi-klassikko

Järvenpää on ahkera hahmo Suomen sarjakuvaskenessä. En tiedä kaikkea, mutta ainakin hän on toiminut sarjakuvataiteen läänintaiteilijana, Suomen sarjakuvaseura ry:n puheenjohtajana, tapahtumatuottajana ja sarjakuvafestivaalien koordinaattorina. Tietojani saa täydentää.

ELOKUU: Tuomas Kyrö: Nissiset

SYYSKUU: Pekka A. Manninen: Kapteeni Kuolio

P.A. Mannisen kootut 2: Kapteeni Kuolio – Tampereen sankari (Zum Teufel!, 2008)

Kapteeni Kuolio on Mannisen oma versio Marvel-hahmosta Kapteeni Outo. Kuolio on joko suomalainen skitsofreenikko, joka kuvittelee olevansa supersankari, tai supersankari, jonka arkiminä on suomalainen skitsofreenikko. Manninen ei itsekään tiedä kummin päin asia on. Hahmo on päässyt Wikipediaan:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kapteeni_Kuolio

LOKAKUU: Kenneth Sundberg: Kreisi Drakkis ja pikkuhirviöt

Sundberg tuntuu todella omistautuneen tälle ei vain kauhuvaikutteiselle sarjakuvalle, vaan kokonaiselle maailmalle, jonka hän loi vuonna 1985. Hän on jopa luonut sille oman nettisivuston, joka on edelleen olemassa vaikka on päivitetty viimeksi 2007. Sivuilta saa lukea kaiken mitä Drakkiksen maailmasta tarvitsee ja ei tarvitse tietää, ja mukana on tietysti Iltiksessä julkaistuja strippejä ja muita syntyneitä sarjakuvia pieni valikoima. Mutta jos käytte katsomassa, niin pieni varoituksen sana: sivusto antaa tekijästä hyvin itseriittoisen ja minäkeskeisen kuvan.

http://www.kentsuproductions.com/suomi/kdph_main.html
 

 
MARRASKUU: Pauli Kallio ja Karri Laitinen: Sarjakuvantekijä seikkailee

JOULUKUU: Jorma ”Jope” Pitkänen: Heluna ja Helismaa

2001
TAMMIKUU: Raisa Puurunen: Foxtrot

HELMIKUU: Jarkko Vehniäinen: Talkshow

IS:n nettisivut: Kuukauden Suomi-klassikko, tammikuu 2014
Ilta-Sanomat 16.5.2015

Tässä sarjakuvassa suorittivat ensiesiintymisensä Ilves ja Kärppä, jotka tuolloin vielä symboloivat jääkiekkojoukkueita. Sitten heistä tulikin Kamalan luonnon pääkaksikko. IS:n nettisivuilla ei kuitenkaan julkaistu tuota kyseistä strippiä uudelleen Suomi-klassikko -rupeaman aikana tammikuussa 2014, vaan kaikkiaan 25 muuta.

MAALISKUU: Ossi Mäntylahti ja Jukka Piira: Sosiaalisesti rajoittuneet

Tämän nettisarjakuvana edelleen hengittävän teelmyksen luin alusta loppuun läpi syyskuussa 2011, kun sarjan omat sivut olivat vielä olemassa.

http://aaltotie.ucoz.com/index/vuodatussivu_8/0-65

Sittemmin sarjaa on voinut lukea Sarjis.infon sivuilta:

http://www.sarjis.info/sarjakuvat/sosiaalisestirajoittuneet/

HUHTIKUU: Ville Pynnönen: Majakka

TOUKOKUU: Wille Ruotsalainen: Sokkisakki

KESÄKUU: Sirpa Ruotsalainen: Pulmia ja Pulmusia

HEINÄKUU: Juha Färding: Koita kestää, Moonika

ELOKUU: Marko Kalliokoski: Komeetta

Kaunis, mielikuvituksellinen tarina mystisestä valopallosta, joka ilmestyy nuoren miehen asuntoon ja vaikuttaa hänen elämäänsä. Rovio Entertainmentilla peligraafikkona työskentelevän (kyllä, on tehnyt Angry Birdsiä) Kalliokosken omilla sivuilla on kahdeksan strippiä pienikokoisena ryppäänä:

https://kalliokoski.carbonmade.com/projects/5640066

SYYSKUU: Pertti Poutanen ja Tapani Markkula: Isä Ruben

IS:n nettisivut: Kuukauden Suomi-klassikko

Sarjainfo no. 38 (1/83) (Suomen sarjakuvaseura ry.)

Isä Ruben jatkaa yhä elämäänsä Kirkko ja kaupunki -lehdessä.

LOKAKUU: Miia-Mari Tallgren: Komeetta

MARRASKUU: Martti Hiltunen: Nimi ei tiedossa

JOULUKUU: Axa Sorjanen ja Tomi Riionheimo: Puhu pukille

2002
TAMMIKUU: Lassi Virtanen: 7B

HELMIKUU: Martti A. Vasamaa: Erääntyneitä kansanlaskuja

MAALISKUU: Katriina Koskinen: Suomi-Finland 1975-1980

HUHTIKUU: Harri ”Wallu” Vaalio ja ryhmä: Itse valtiaat

TOUKOKUU: Virpi Oinonen: Karu luonto

Suomen Kuvalehti 10/2006

Oinosen sarja teki paluun Suomen Kuvalehteen kaksirivisinä strippeinä vuonna 2006. Karu luonto oli nimensä mukainen luonteeltaan: satiirisempi, inhimillistetympi kuvaus eläinten välisestä kanssakäymisestä ja pärjäämisestä, pohjimmiltaan pohdintaa ihmisistä ja heidän käyttäytymisestään eläinhahmojen välityksellä. Torontoon, Kanadaan muuttanut Oinonen kertoi SK:lle, että nimenomaan lyhyet stripit olivat hänen alaansa sarjakuvantekijänä. Pitkät tarinat eivät häntä houkuttaneet. Pohjoismaisia kieliä ja poliittista sosiologiaa lukenut Oinonen (s. 1977) työskenteli tuolloin suomalaiskanadalaisen Vapaa Sana -lehden toimitusharjoittelijana.

KESÄKUU: Juha Harju: Robin Hood

HEINÄKUU: Jenni Iivonen: Maija

ELOKUU: Hannu Konttinen: Muru ja Luru

SYYSKUU: Teemu Ollikainen: Marketin Masa

Saakelikirjat 1: Åbotti huraa! (Turun Sarjakuvakerho ry., 2007)

Ilmeisen omakohtaista tilitystä supermarketin apulaisen työstä. Ehkä aiheesta sai kuukauden satsin verran strippejä revityksi. Toivoisin huolellisuutta piirrostyöhön: keskimmäisessä ruudussa Masan vasen käsi näyttää enemmän kuoritulta banaanilta kuin kädeltä, ja oikea käsi joltain ameebalta tai muulta alkueliöltä.

LOKAKUU: Maija Paavilainen: Uula

Ruusu ja muita sarjakuvia Kemin sarjakuvakilpailusta 1982 (Kemin kulttuurilautakunta, 1982)

Kylmään, lumiseen Lappiin sijoittuvaa saamelaisen pohdintaa. Inhimillisyyttä pienimuotoisesti. Suomen kielen maisteri Paavilainen syntyi 1945 Kotkassa, mutta päätyi papinrouvaksi Sodankylään. Uulaa on julkaistu ainakin Pohjolan Sanomissa ja Kotimaassa.

MARRASKUU: Mirko Paloniemi: Pertsa

JOULUKUU: Jussi Karjalainen: Aikuinen seikkailee

https://docplayer.fi/40323265-Helsingin-yliopisto-alaviitekaannos-suomessa-julkaistuissa-sarjakuvakirjoissa.html (sivu 30). En muista enää mistä poimin tuon ylläolevan stripin, Google-haku ei sitä ainakaan enää löydä.

Otto Sinisalo arvioi albumin Katuoja-blogissa:

http://kxkukko.mbnet.fi/katuoja/kk_katuoja_200503.htm

2003
TAMMIKUU: Esa Raunio: Persia

HELMIKUU: Esa Holopainen: Iltasatu

MAALISKUU: Kari Sihvonen ja Mikko Huusko: Kuperias

IS:n nettisivut: Kuukauden Suomi-klassikko

Kaksi keksijää, joista toinen puolikalju. Hänelle saattoi keksiä vaikka kaljunkiillottimen. Rakennetaan valtavia koneita, joihin voi kävellä sisälle, sekä lasermiekkoja jotka katkovat raajat irti ja kehot palasiksi. Välillä pidetään rajuja bileitä, joiden jälkeen krapula-aamuna päivitellään mitä hölmöä on taas tullut kännissä tehtyä. Kiinnitin jo 2003 kovasti huomiota Kuperiakseen, ja mietin kuka mahtaa olla tekijä, kun ei Iltis tainnut sitä koskaan mainita. Muistaakseni ainoastaan sarjakuvan nimi kerrottiin lehden sarjissivulla. Vuosia myöhemmin Kuperias oli mukana IS:n nettisivujen Kuukauden Suomi-klassikkona, ja silloin tekijöiksi kerrottiin Sihvonen ja Huusko. Kummastelin, että onko Huusko piirtäjä ja Sihvonen kirjoittaja, kun piirrostyyli ei ainakaan Kari Sihvoselta näyttänyt. Ja onko piirtäjä Mikko Huusko? Kuinka ihmeessä, minä luulin Mikko Huuskoa vain tekstaajaksi?

Myöhemmin minulle on selvinnyt, että kyllä Huuskokin on sarjakuvia piirrellyt, joskaan ei kovin hyvin. Tekstaaminen on hänen alaansa. Kuperias oli tietyiltä osin kauniisti piirretty, mutta jälki oli jäykkää, ihmiset olivat hupaisan töpöjalkaisia ja anatomia muutenkin pielessä. Realismiin pyrkinyt piirrosjälki mätti liian pahasti. Väritys oli kauniin iloittelevaa, ehkä liiankin räikeää.

Molemmat tekijät ovat vastanneet Kuukauden kotimaisista sarjakuvista muulloinkin. Huusko lokakuussa 1997 sarjalla Universaalit ritarit, Sihvonen huhtikuussa 2010 Liisan maljakkoseikkailulla.

HUHTIKUU: Laura Rantanen: Lahja

TOUKOKUU: Pertti Hiltunen: Ötökät

KESÄKUU: Jaana Aalto: Terveisiä perheestä

ELOKUU: Mattipekka Ratia: Nakki ja Tappi

Mattipekka Ratia: Nakki ja Tappi (Kustannusosakeyhtiö Nemo / Isihei Oy, 2003)

Joulukuussa 2014 vain 48-vuotiaana kuollut Ratia kuvasi sarjassaan sympaattisesti miesparin elämää, sortumatta tirkistelyyn tai asenteelliseen hihittelyyn. Korkeintaan homomaiselle musiikkimaulle nauretaan. Markku ja Heikki puhuvat keskenään syvällisiä, avautuvat toisilleen, pilkkaavat ennakkoluuloisia, käsittelevät rohkeasti seksiasioita ja omaa miehuuttaan, ja hääpäivääkin vietetään. Luonteiden eroavaisuuksista huolimatta kaksikko pysyy yhdessä kuin takki ja nappi.

SYYSKUU: Joachim Johansson: Café Coma

IS:n nettisivut: Kuukauden Suomi-klassikko

Johanssonin sarja valittiin yhdeksi Kuukauden Suomi-klassikoksi IS:n nettisivuilla, mutta sopii ihmetellä miksi. Tyypillisen amatöörimäisesti tehty sarjis tavallisen työttömän, kapakassa notkuvan, kotona löhöävän kaljanjuojarentun elämästä. Huumori oli luokkaa ”viime vuodet on menny lähinnä ravintola-alalla”, vastauksena työkkärin virkailijan kysymykseen aiemmasta työkokemuksesta. Ainoa ero perinteiseen oli, että hahmot olivat kaikki inhimillistettyjä eläimiä. Esim. päähenkilö oli lerppuposkinen verikoira.

LOKAKUU: Matias Teittinen: Flip ja Mick

IS:n nettisivut: Kuukauden Suomi-klassikko

Alunperin kännykällä luettavaksi tehty pikselisarjakuva. Muinaisessa Puhekupla-foorumissa on tekijän ilmoitus sarjakuvansa julkaisusta Iltiksessä:

http://www.kaapeli.fi/hypermail/puhekupla/3034.html

MARRASKUU: Päivi Karijärvi: Julkimot

Ivasarja todellisista tyrkkyjulkkiksista, vastenmielisistä tyypeistä jotka koreilevat ja mahtailevat vaatteilla ja omalla erinomaisuudellaan. Tällainen muistijälki minulle on tästä sarjasta jäänyt.

JOULUKUU: Jyri Järvenpää: Peippaajat

Vain 11 Kuukauden kotimaista vuonna 2003? Taisi olla se vuosi, jolloin kesällä Iltiksessä pyöri kuukauden ajan omituinen täytesarjis, joka vaikutti mainokselta. Lemmenlaiva-sarjan kapteeni Stubing vilahti stripissä tai kahdessa rallattelemassa jotain mikä oli yhtä sekavaa kuin koko sarja muutenkin.

1986 - 1988       1989 - 1993       1994 - 1998       1999 - 2003       2004 - 2008       2009 - 2012       2013 - 2015       2016 - 2018       2019 - 2021    

1    2    3    4    5    6    7    8    9    10    11    12    13    14    15    16    17    18    19    20    21    22    23    24    25    26    27    28    29    30    31    32    33    34    35    36    37    38    39    40    41    42    43    44    45    46    47    48    49    50    51    52    53    54    55    56    57    58    59    60    61    62    63    64    65    66    67    68    69    70    71    72    73    74    75