27.12.2013
Sarjakuvahankintoja vaihteeksi. Kulku-Katin Pojasta löysin ainoan minulta puuttuneen - ja kiinnostaneen - Bilal-albumin "Kylmä päiväntasaaja" kohtuuhinnalla. Nappasin vihdoinkin mukaani myös Eisnerin "Näkymättömät ihmiset", jonka olen aiemmin aina jättänyt divareiden hyllyihin, kun on raukka hävinnyt kiinnostavammille löydöille. Ostin minä kolmannenkin... koettelin rohkeuttani läväyttämällä Aarnisalon eteen Taneli-albumin "Pehmoilun ABC" (no kun siinä on Wallua...). Kahden euron hintalappu siinä oli, mutta sain sen ilmaiseksi Bilalin ja Eisnerin kylkiäisenä. Onpahan nyt Tanelit kasassa, huh huh (helpotuksen huokaus).
10.1.2014
Kvaak ei voi hyvin.
Vuotuinen Herra Koipeliini -äänestys vuoden parhaasta käännössarjakuvasta kääntyi traagiseksi. Muuan valvoja halusi rummuttaa äänestystä ahkerasti jotta mahdollisimman moni Kvaak-käyttäjä käyttäisi äänioikeuttaan. Hän postasi mainoksen äänestyksestä kaikille niille keskeisille foorumiosastoille, joissa pyörii erityisen paljon vain sitä yhtä osastoa selailevia makurajoitteisia änkyröitä (mangapuoli, lännensarjat, toimintasarjakuvat) ja lähetti vielä jokaiselle Kvaak-käyttäjälle yksityisviestin, joka mainosti Koipeliini-äänestystä. Minua ei tuo yksäri häirinnyt tippaakaan. Hymähdin hiukan, koska olin äänioikeuteni jo käyttänyt (Ulkoministeriö 2:sta äänestin, jäi muuten niukasti kakkoseksi voittaneelle Tex Willerille) ja poistin viestin. Ei mitään huomauttamista, minusta tuo oli jopa ihan asiallista toimintaa hyvän asian puolesta. Yksi pitkäaikainen ja ahkera Kvaakkari hermostui kuitenkin tuosta yhdestä "spämmistä" siinä määrin, että ilmoitti jättävänsä koko foorumin. Samoin eräs monta kertaa avoimesti tosikoksi tunnustautunut ylläpitäjä on nyt ilmoittanut hermostuneensa yksäristä ja ettei hän seuraavaa Koipeliini-palkittavaa valittaessa aio äänestää. Tiesi kuulemma pari muutakin Kvaakkaria, jotka jättivät äänestämättä tuon yksityisviestin takia.
Nyt Kvaakissa sitten riidellään taas kerran. Niinkuin vähän joka asiasta aina. Nyt riita on käynnissä niin Herra Koipeliini -ketjussa julkisella puolella kuin myös suljetulla puolella sisällöntuotanto-osastossa.
Aiemminkin olen surenut sitä, miten Kvaakista on paljon porukkaa kadonnut eikä samassa määrin ole uusia käyttäjiä tullut. Kvaak haisee entistä ummehtuneemmalta.
Sitten on vielä se, että joku uusi jäsen Kvaakissa laittaa itsetekemiään sarjakuvia tai piirroksia näytille galleriaan ja pyytää rakentavaa palautetta. Kun ketään ei kiinnosta laittaa kommenttia, tämä uusi jäsen kyllästyy eikä hänestä enää kuulla mitään (viimeksi nimimerkki Ruisrääkkä ja hänen Jaakko Järkäle -sarjakuvansa). Tuntuu välillä, että ainoastaan vakiintuneet, pitkäaikaiset ja lahjakkaat taiteilijat saavat Kvaakin galleriassa palautetta, amatöörien tekeleet eivät kiinnosta ketään. Tunnustan, etten itsekään oikein koe kykeneväni rakentavan palautteen antamiseen.
Kauhukuvana mietin sitä, että lähivuosina Kvaakista tulee vähäksi aikaa muutaman sitkeän jäsenen väkisin tekohengittämä fooruminraato, joka lopulta väistämättä kuihtuu pois.
Ei, Kvaak ei voi hyvin.
Pysyn silti Kvaakille uskollisena, koska se on ainoa paikka, jossa olen jotain. Avustava toimittaja eli sarjakuva-arvostelija.
Ja vaikkei ketään sielläkään minun piirtämisharrastukseni kiinnosta, niin Kvaak on ainoa paikka, jossa edes teoriassa voin saada huomiota sarjakuvilleni.
18.1.2014
Murheeni tällä hetkellä on liian viileä sisäilma. Mittarilukema näyttää viittätoista astetta. Lattia on jääkylmä. Kesällä tarkenin asunnossani ilman vaatteita, nyt sitten joudun pitämään aluspaidan päällä kahta villapaitaa ja jaloissa kaksia villasukkia tohveleiden lisäksi, jotta tarkenisi. Pitkät kalsarit on, tottakai. Teetä juon paljon, se pitää lämpimänä. Mikä vika on meidän kaukolämpöjärjestelmässä?
Kävin tänään ostamassa Stockmannilta maton tietokonepöydän ja -tuolin alle, koska lattiasta huokuva kylmyys tuntui jaloissa vetona. Oikein kunnon paksu matto, 180 x 80 cm. Samalla poistui murheeni siitä, että tietokonetuolini pyörät raapivat naarmuja parkettiin.
Ikkunoiden raoissa tuntui vetoa, joten tilkitsin ne siististi sanomalehtipaperilla.
21.1.2014
Soitin aamulla huoltoyhtiölle tästä sisäilma-asiasta. Huoltomies sanoi käyvänsä asunnossani sillä välin kun olen töissä. Kotonani illalla odottikin sitten ilmoituslappu. Hän oli siirtänyt työpöytääni pois seinästä jotta patteri pääsee antamaan paremmin lämpöä, ja laittanut poistoilman venttiilin pienemmälle. Lopputulos: sisäilma on nyt 17-asteinen.
V...n p...aa.
26.1.2014
Väänsin muutama päivä sitten poistoilmaventtiilin vielä pienemmälle. Lämpötilan nousu näyttää pysähtyneen 20 asteeseen. Tarkenee.
Painoni on laskenut taas 68 kiloon. Kehoni ei tykännyt lisäkiloista. Minulla oli oikeasti pahoja vaikeuksia nousta sängystä aamuisin, uni maittoi niin pahuksesti. Ei ole sitten ollut pahemmin näläntunnetta, joten en ole hirveästi syönytkään. Niinpä paino on laskenut taas sille tasolle, jossa sen näköjään kuuluukin olla. Minua ei ole luotu painamaan tuota 68 kiloa enempää, turha minun on itseäni lihottaa. Nyt on mukavaa kun illalla nukuttaa ja aamulla jaksaa nousta aikaisin. Vaikka olenkin iltaihminen, kyllä minä mieluummin herään aikaisin aamulla. En pidä myöhään nukutuista aamuista.
12.2.2014
Tänään työvuorossa aivoni sauhusivat taas Naavametsäläis-tarinoiden parissa. Nelonen ja seiska olivat työn alla. Hienoa, että seitsemännen eli viimeisen tarinan juoni tarkentui. Se tulikin tarpeeseen. Neljännen tarinan nimeksi ajattelin ensin "Nocturnea", mutta yritin miettiä parempaa nimeä ja keksin sellaisen kuin "Yö kätkee suojaansa". Viides on siis "Linnun elämää", kuudes "Hiirenhiljaa", seitsemännelle keksin tänään nimen "Musta pilvi" joka saa kelvata ellei parempaa tule. Olen hirveän huono keksimään tarinoilleni nimiä. Kiusaus on suuri jättää Tsirps-tarinat nimettömiksi, paitsi seitsemännen eli viimeisen nimeksi tulee ehdottomasti "Electroglide".
Keksin "Mustaa pilveä" varten aivan pähkähullun idean. Hieman epäilin kannattaako sitä toteuttaa, mutta miksei, kunhan sen toteuttaa hillitysti. Idean paisuttelu tuottaisi vain mauttoman, kornin lopputuloksen. Vähäeleisenä se toimii. Huh, keksin niin hulluja ideoita, että Tsirps-projekti tulee tosiaan tarpeeseen. Siinä voin päästää aivot höyryämään aivan surutta.
18.2.2014
Näin aivan mahtavan unen. Siinä oli järjestetty yleinen kilpailu kaikkein suurimmasta kokoelmasta, ihan mitä tahansa. Päätin esitellä uskomattoman sarjakuvakokoelmani. TV:stä tuli kuvausryhmä valtavan kokoiseen kotipalatsiini, joka oli kalustettu hienoilla puisilla lipasto/pöytätaso/hyllykkö-yhdistelmillä. Näitä oli siroteltu sinne tänne ympäri valtavaa salia. Monet hyllyköt olivat pullollaan sarjakuvia, jotka olin järjestänyt aakkosjärjestykseen. Yhdessä lipasto/pöytätaso/hyllykkö-yhdistelmässä oli aakkosjärjestyksessä ensimmäiset sarjakuvat, seuraavassa aakkosjärjestys jatkui, ja siitä eteenpäin ad infinitum. Yksi hyllykkö koostui pelkästään Aku Ankan taskukirjoista, joita minulla oli mittava määrä. Monissa hyllyköissä oli muuta henkilökohtaista omaisuuttani, ei sarjakuvia laisinkaan. Olin vasta äskettäin muuttanut tähän palatsiin enkä ollut ehtinyt tutustua kunnolla kaikkien hyllyköiden ja lipastojen sisältöön, saati että olisin hirveästi ehtinyt lukea noita sarjakuviani. Ilman etukäteisvalmisteluja esiinnyin telkkarimiesten edessä itsevarmoin elkein ja johdatin mikrofonia pidelleen, ällistyksestä aivan mykistyneen miehen hyllykkö/lipasto/pöytätasosetiltä toiselle. Pari tämmöistä toimi keittiöinä, niissä joku sukulaiseni oli parhaillaan laittamassa ruokaa. Hieman olin salaa huolissani siitä, että noita jotain muuta kuin sarjakuvia sisältäviä hyllykköjä kyllä riitti, mutta milloinkas tulee seuraava sarjakuvahyllykkö vastaan? Ainakin yhden lipaston laatikot näyttivät lisäksi tyhjiltä. Matti-enoni laittoi yhdessä keittiönä toimineessa pöytätasossa pizzaa, joka oli juuri tulossa uunista ulos.
Tässä vaiheessa valitettavasti heräsin. Minua ei herättänyt mikään, heräsin ihan itsestäni. Harmittavaa, sillä tuon unen olisin toivonut jatkuvan. Sarjakuvakokoelmani esittelyssä olin päässyt vasta niihin Aku Ankkoihin asti.
11.3.2014
Paremmin menee kuin viime päivinä, kun aurinko paistaa ja on lämmintä & keväistä. Tämä talvi on ollut lähes ideaalinen, kun lumisia päiviä ei ole hirveästi ollut. Saisi joka talvi olla tällainen, niin en kaipaisi lämpimämpään maahan asumaan.
Mitä nyt lentsu vaivaa. Hyvä kun alkoi viikonloppuna, sain potea pari päivää rauhassa. Eilen jaksoin hyvän kuntoni ansiosta ongelmitta vetää läpi sen normaalin 16 tunnin maanantaityöpäivän ja tänään tiistaina tuntuu jo siltä, että flunssa on taittumassa. Vilustun niin harvoin, että uuden flunssan alkaessa en koskaan muista milloin se edellinen oli.
Enää en käy kirjastoissa ollenkaan, kun työ vie ajan ja voimat. Kirjastoista löytyisi varmasti lukemisen arvoista sarjakuvaa, mutta en minä jaksa. No, viime viikolla kävin Pasilan kirjastossa tutkimassa kahta suomennettua Valhalla-albumia. Pitäähän minulla olla lista Valhalla-sarjakuvan hahmojen suomenkielisistä nimistä, en minä voi esim. sitä pikkutyttöä kutsua Valhall-artikkelissa nimellä Röskva, kun suomennoksissa hän on Ruusu. Kun nyt saisi edes aloitettua sitä artikkelia. Neljäs Naavametsäläis-tarina on päässäni jo niin pitkälle muotoutunut, että sormeni syyhyävät päästä piirtämään sitä, mutta olen vannonut itselleni etten käy sen kimppuun ennen kuin Valhall-artikkeli on valmis ja netissä.
Pistinpä jo Other comics -sivulle ilmoituksen neljännestä Naavametsäläis-seikkailusta. Toimikoon yllykkeenä meikäläiselle, että pistäpä töpinäksi sen artikkelin kanssa. Huokaus muuten... Haluan tekstistä mustaa, ja saan uCozin ilmeisesti oletusväriä, josta en ota selvää mitä se on. Vihertävänharmaata? Voisiko tekstin oletusvärin vaihtaa kunnon hiilenmustaksi jollain koodinpätkällä? Joku apuun! Sarjakuvakokoelmani-sivuilla ja vuodatussivuilla olen myös joutunut joskus tappelemaan uCozin asetusten kanssa tekstin väristä. Ankardo-albumi Houkutuslintu lukee sarjiskokoelmasivulla yhä sillä omituisella haalealla värillä.
28.3.2014
Kun matkustan bussilla tai ratikalla työkohteesta toiseen, minua vähän ärsyttää se, että joka matkustaja räplää kännykkäänsä (tai ipadia tai tablettia tai mitälie, en ole oikein noista perillä). Minulle kännykkä on tarkoitettu vain puheluihin ja tekstareihin, ja niitäkin tulee harvoin.
Kotona en katso telkkaria. TV on vain DVD-leffojani varten, mutta minä en jaksa enkä ehdi katsoa enää elokuvia. 1990 saamani leffakärpäsen purema on parantunut. Niinpä vastaanotin kerää tuossa vain pölyä. En myöskään jaksa enkä ehdi lukea Hesaria, joka kolahtaa postiluukustani joka aamu. En jaksa seurata enää aikaani. Olen ollut pitkälti pihalla maailmanmenosta siitä lähtien, kun muutin Vaasankadulle. Eikä edes harmita. Ei kiinnosta tietää mitä maailmalla ja Suomessa tapahtuu. Rotkoon suistutaan, se on ihan selvä. Ei kiinnosta tietää, milloin ja miten se tapahtuu. Tiedän että se tapahtuu.
Viikot vyöryvät nopeasti ohi. Joka päivä samat työrutiinit, sama vähäinen määrä vapaa-aikaa, enkä ehdi tehdä mitään työajan ulkopuolella. Tätä menoa olen kohta loppuunkulutettu.
Pahinta silti on, että tienaan kuukaudessa vain 1200 euroa nettoa. Vuokrani on 625, enhän minä uskalla mitään ylimääräistä enää ostaa kun rahat loppuvat heti! Maanantaisin vedän 16-tuntisen työpäivän, muina viikonpäivinä menee 5-8 tuntia rappujen parissa plus keskiviikkoisin ja perjantaisin pari-kolme tuntia päihdeklinikan siivouksessa, kai minulle nyt vähän enemmän kuuluu? Pomo selvästi vetää liikaa välistä, tai ehkä hän maksaa liikaa veroja palkastani. Paljonkohan tulen saamaan palautusta ensi joulukuussa?
8.4.2014
Veronpalautusta tulee 851 euroa. Tuntuu hyvältä tietää. Viime joulukuussa sain hulppeat 1936 euroa, mitä vieläkin vähän äimistelen.
13.4.2014
Vaikka hommia olisi muutenkin yllin kyllin, päätin osallistua Kvaakin Kuukauden haasteeseen, eli piirtää sarjakuva ennalta määrätystä aiheesta. Tämän kuun aihe on "lyhyesti mutta monimerkityksellisesti" Mars. Harvinaista minulta, sillä minulla on omia sarjakuvaprojekteja niin yli oman tarpeen, etten mielelläni tee mitään toisten ehdottamaa. Nyt kuitenkin sattui kohdalle kerrankin inspiroiva Kvaakin Kuukauden haaste -aihe, ja samalla oli syttynyt halu kokeilla uutta.
Tunnen aina suurta harmistusta lukiessani nelivärisarjakuvia, koska en itse osaa värittää. En ole tullut opetelleeksi. Halu kehittyä sarjakuvantekijänä on kuitenkin palava, ja tulin siihen tulokseen etten pysty kehittymään hyväksi sarjakuvapiirtäjäksi ellen yritä hallita myös värityspuolta. Otin sitten ison askeleen eteenpäin ja tein kolmisivuisen Mars-aiheisen sarjakuvan, joka on toistaiseksi silmäiltävissä (sanaton kun on) ainoastaan tässä Kvaak-ketjussa. Yhtä paljon vaakakupissa painoi halu saada huomiota ja palautetta. Kuukauden haasteissa palaute on taattua. Ensi vappuna, kun haaste on ohi, laitan sarjiksen myös omille sivuilleni.
Tätä pelkäsinkin, että luontaisessa väritystyylissäni yhdistyvät rumat värit, hailakkuus ja räikeys. Jouduin säätämään värejä kovasti jälkeenpäin, tummentamaan ja syventämään. Mutta perhana, minähän jatkan harjoittelua, jotta voin esitellä jo "Yö kätkee suojaansa" -tarinan nelivärisessä loistossa. Ajattelin ensin tuoda värit mukaan vasta Tsirpsiin, mutta kyllä Naavametsäläisetkin pitäisi tehdä tutuiksi väreissä. Ehdottomasti.
29.4.2014
Eilen keksin yhden Tsirps-tarinaidean. Se saa olla numero kolme. Kun myös kakkosesta on nyt päässäni jonkinlainen kuva että mistä se kertoo, ovat kaikki Tsirps-tarinat tarpeeksi selkeinä päässäni. Ei tarvitse keksiä enää yhtään tarinaa, vain latoa lisää aineksia jo keksittyihin. Kaiken tämän työn teen sataprosenttisesti päässäni. En tee mitään muistiinpanoja keksimistäni sarjakuvatarinoista, koska kaikki säilyy pääni sisällä. En ole tainnut koskaan unohtaa yhtään tarinaa.
Kesän lähestyminen ei juuri jaksa piristää mieltäni. Vaasankadulla ei pysty kesästä nauttimaan. Onneksi sentään pyörin työni puolesta vähän kauniimmissakin kaupunginosissa. Mitään Etelä-Haagan veroista ei silti löydy...
2.5.2014
Kiitos Hollelle ja Tuipalille palautteesta. Jokseenkin samaa mietin minäkin omasta työstäni. Innolla lähden sitten seuraavalla osallistumiskerralla parantamaan tuosta Mars-jutusta. Nyt se on sitten täällä kotisivuillanikin - hioin ja parantelin vähän värejä ja värialueita ennen tänne postaamista. Tein myös isommat jpg:t, etteivät pakkausröpelöt häiritsisi kuten ne tuolla Kvaak-ketjussa häiritsevät varsinkin räjähdysruudussa.
Ideahan lähti siitä, että rupesin miettimään miten Mars oli saanut punertavan värinsä. Mistä kaikki se rautaoksidi oli tullut? Samoin minua kiehtoi se, että planeetalla on joskus ollut vettä. Tästä pääni rykäisi ilmoille tarinan siitä, mitä Marsin sivilisaatiolle tapahtui. Samalla minä tavoilleni uskollisena näpäytin Maan asukkaita siitä, etteivät he millään tunnu oppivan virheistään. Planeetan pinnalla ei voi enää elää? Nou hätä, rakennetaan uusi sivilisaatio maankuoren alle ja toistetaan samat mokat.
3.5.2014
Parhaillaan teen rennon verkkaiseen tahtiin Kvaakin toukokuun sarjishaastetta. Haasteen aihe on nyt "Lastenlaulu, jota olen aina inhonnut". Erikoinen ja haastava aihe, mutta minähän keksin idean melkein heti. En ole koskaan inhonnut yhtään lastenlaulua varsinaisesti, mutta pari aika rasittavaa tuli mieleen, ja toisesta sain välittömästi inspiraation yhden sivun sarjaan. Tussaan sitä nyt jo.
4.5.2014
Siellä on jo! Onpahan huima parannus Mars-sarjakuvaan verrattuna. Eniten olen ylpeä ykkösruudun pilvistä (katsoin pilvivalokuvasta mallia ja sitten vain rupesin vetelemään) sekä kakkosruudun autosta (kaarapornoa). Kiva kun on oma leluautokokoelma, siinä on parasta mahdollista referenssiä. Mallina minulla oli Renault Scenic, mutta modifioin sitä pidentämällä takaosaa. Auton kauhistunut ilme oli ihan sen tussaamisen aikana syntynyt älynväläys - äkkiä vain korjasin tussiviivaa ja siitä jatkoin eteenpäin samaan malliin viimeiseen ruutuun asti. Photarilla sitten poistin virheviivat.
Pahus, yhdestä ruudusta unohtui auton sivupeilit. Olkoon tuossa noin, pitää lisätä ne ennen kuin laitan työn kotisivuilleni.
6.5.2014
Jospa kirjoittaisin nyt pääni tyhjäksi kaikista niistä ajatuksista, jotka viime aikoina ovat päässäni pyörineet. Ei näillä kommenteillani välttämättä aina ole mitään todellisuuspohjaa, kunhan ajattelen liikaa, vääriä ja turhia asioita välillä. Tai sitten ajatukseni osuvat nappiin, en ole varma...
Olen ollut niin tänään kuin eilenkin hyvällä tuulella tehtyäni elämäni helkkari vieköön onnistuneimman sarjiksen - sen lastenlaulu-autokaahailusarjiksen jonka mielestäni väritin niin onnistuneesti Photarilla ja vielä postasin Kvaak-foorumille. Olen 39. Olen aina ollut varma siitä, että sisälläni piileskelee erinomainen sarjakuvantekijä, mutta koskaan en ole onnistunut hyödyntämään täyttä potentiaaliani. Jotenkin on mennyt homma aina puolivillaiseksi. Koko elämäni olen yrittänyt epätoivoisesti tehdä sarjakuvaa, jonka voisi sellaisenaan painaa albumiksi tai sanomalehteen, eikä se erottuisi ikävällä tavalla ammatikseen sarjakuvia piirtävien hengentuotteiden joukosta. En ole kuitenkaan koskaan saanut hommaa klikkaamaan. Aina on jokin osa-alue mennyt metsään. Amatöörimäisyys on paistanut lopputuloksesta liiaksi läpi. Nyt tein tuon sivun sarjiksen, ja olin ihan rehellisesti sanottuna ällikällä lyöty lopputuloksen nähdessäni. Minun on koko ajan pakko vilkuilla tuota sivun sarjaa ja ihastella jälkeä, värejä, Photari-efektejä, humoristisia yksityiskohtia ja kerrontaa. Koskaan en ole ollut näin ylpeä yhdestäkään sarjakuvastani. Olen siitä jopa ylpeämpi kuin Naavametsäläis-sarjiksistani. Kyllä vain. Mietin koko ajan, monenkohan Kvaakilaisen leuat kolahtivat lattiaan tai pöytään sen nähdessään. Varsinkin, kun muistavat sen viime kuun Mars-sarjiksen, joka jätti aika paljon toivomisen varaa.
Joudun odottamaan kuun loppuun asti - yli kolme viikkoa - ennen kuin saan palautetta viimeisimmästäni, mutta yritän odotella kärsivällisesti. Joku ehkä pitää tuon sarjakuvan värejä liian räikeinä, joku ehkä löytää siitä kosolti asia- ja muita virheitä, en tiedä. Se jää nähtäväksi. Minä kuitenkin tunnen että alan vihdoinkin löytää sen tatsin jota olen 1980-luvulta asti yrittänyt tavoittaa. Tunnen sisimmässäni, etten ole teknisesti hyvä piirtäjä. Piirrosjälkeni on aina sen oloista, että yritys hyvä kymmenen, mutta ei toimi, koska käteni ei pysty vetämään sellaista viivaa, että lopputulos olisi hyvä replikaatio siitä mitä sen on tarkoitus esittää. Nyt kun näin, mitä värit tekivät alkuperäiselle mustavalkoiselle eli värittämättömälle viivapiirrosoriginaalille - joka suoraan sanottuna oli karmea - tajuan, että piirrokseni tarvitsevat ehdottomasti laadukkaan värityksen tuekseen, jotta lopputulos toimisi.
En minä ole mustavalkopiirtäjä. Minä olen väripiirtäjä. Nyt tajuan sen. Värittämään ryhtyminen oli minulle korkea kynnys, niin korkea, että vasta nyt uskalsin ylittää sen. Ja se näyttää kannattaneen. Se kehityksen vauhti! En tiedä teenkö enää koskaan mustavalkoista sarjakuvaa. Ehkä väritän tästä lähtien kaiken mitä piirrän, hion Photari- ja väritystaitoni äärimmilleen kyetäkseni tekemään ammattimaisen näköistä sarjakuvaa.
Viime aikoina olen miettinyt rooliani avustavana toimittajana Kvaakissa. Eräs antoi minulle tehtävän kirjoittaa artikkeli Valhalla-sarjakuvasta. Olen vähän saanut aloitettua sitä. Olen lukenut kolme ensimmäistä tarinaa ja kirjoittanut muutamia äärimmäisen kökköjä lauseita jokaisesta. Se oli maaliskuussa. Tämän jälkeen projekti on seissyt.
En minä ole kirjoittaja vaikka osaankin kirjoittaa. Olen piirtäjä. Haluan tehdä sarjakuvaa, en kirjoittaa siitä. Olen viime aikoina idlannut Kvaakin sisällöntuottajan hommissa, eli en ole ottanut uusia sarjakuvia arvosteltavikseni, koska sellainen söisi aikaa Valhalla-artikkelin kirjoittamiselta. Mutta kun en ole pystynyt heittäytymään sen artikkelin pariin, en ole saanut tehtyä muutakaan sisältöä Kvaakiin, ja poden siitä huonoa omaatuntoa. Kvaakin sisällöntuotanto on onneksi vapaata hommaa. Kukaan ei painosta eikä valita ellei tee mitään. Onneksi, muuten olisin jo saanut haukkuja laiskuudesta. Viimeaikaiset sarjakuva-arvosteluni ovat uhanneet jäädä tyngiksi, koska minulla on ollut vaikeuksia puristaa itsestäni ulos varsinaista arvostelevaa palautetta. Kukaan ei ole juuri moittinut minua siitä, mutta minä olen tuntenut sen ja miettinyt, onko arvosteleminen lainkaan minun heiniäni.
Olen halunnut pitää lupaukseni siitä, etten ala tehdä neljättä Naavametsäläis-tarinaa ennen kuin Valhalla-artikkeli on valmis. Mutta koska en ole jaksanut jatkaa sen artikkelin parissa, on "Yö kätkee suojaansa" -projektikin jäissä. Tarina pyörii päässäni koko ajan ja haluan sen ulos sieltä. Haluan kertoa Uuvakan elämäntarinan. Haluan kertoa miten hänestä tuli metsänhenki. Haluan jatkaa Kriitus-Jupunius-Ulvio -kolmiodraamaa, jonka jätin nupuilleen "Mutatoituneessa metsässä". Ja haluan koko hoidon kylpevän upeissa väreissä!
Näiden murhemietteiden keskellä olen innoissani, sillä vaikuttaa siltä että väreissä on ratkaisu sarjakuvan tekemiseen liittyviin ongelmiini. Tuo lastenlaulusarjis antaa lupauksia tästä, mutta vielä pitäisi saada aikaiseksi muutama yhtä onnistunut värityö ennen kuin uskallan olla varma asiasta.
(Helvetti, tämä oli erittäin tärkeä vuodatus minulle, ja sitten teknisten tyrimisteni takia jouduin kirjoittamaan tuon äskeisen tekstin kokonaan uusiksi omasta päästäni. Vuodatussivulla 14 tuli 60.000 merkkiä täyteen eikä tuo teksti enää mahtunut sinne. Piti luoda uusi sivu. Siinä soheltaessani onnistuin sulkemaan koko nettiselaimen ja kerran kirjoittamani teksti katosi sen sileän tien. Ei tullut tekstistä yhtä hienoa enää toisella kerralla, mutta pointit tulivat kai selviksi.)
10.5.2014
Treenailen värittämistä vielä muutamalla Mutatoituneen metsän sivulla. Pitää suunnitella kaikille hahmoillekin oma väritysdesign, kokeilin lonkalta tämmöisiä ratkaisuja:
Vesivärimäinen jälki on poikaa, en halua suosia tylsän tasaisia väripintoja. Aika näyttää, rupeaako jälki tuntumaan liian levottomalta ja tekee mieli tehdä pikkuisen säntillisempää työtä.
31.5.2014
Yksi sarjakuva-arvostelu hoidettu ja julkaistu, yksi arvosteltava tuotos odottaa lukuvuoroa ja yksi saapumista minun luokseni. Koska tuntuu, että yksi sisällöntuottaja toisensa perään jättää hommat, en koe voivani jättää Kvaakia pulaan.
Muutakin on meneillään. Hankin uuden tietokoneen. Sain ja asensin sen eilen, tänään ja vähän jatkossakin tulee riittämään hommia sen tuunaamisessa. Piti ostaa kone osamaksulla (75€ kuukaudessa puolen vuoden maksuajalla), muuten talouteni ei kestä. Tässä koneessa, jolla tätä tekstiä jo naputtelen, on Windows 7 ja toimiva DVD-RW-asema. Nyt sujuu CD-levyjen soitto tietokoneella, jipi jipi.
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25
26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48
49 50 51 52 53 54 55 56 57 58 59 60 61 62 63 64 65 66 67 68 69 70 71
72 73 74 75 76 77 78 79 80 81 82 83 84 85 86 87 88 89 90 91 92 93 94 95
