8.2.2020

Viime viikon perjantaina, kahdeksan päivää sitten, oli taas meidän siivoojien vuotuinen virkistysilta Herttoniemen Treffi-pubissa. Mikäs siinä muuten, mutta päihdeklinikan siivous jäi lauantaihin. Onneksi kukaan ei huomauttanut jälkeenpäin siitä, että klinikka oli lauantaina siivoamatta. Poistuin pubista vartin yli kymmenen vain vettä ja yhden siiderin juoneena. Ajauduin tiukkaan keskusteluun esimieheni kanssa siitä sivutyöstäni. Miksi ollenkaan teen sitä, kun Planmeca maksaa hyvää palkkaa ja meille siivoojille on vieläpä tulossa samat kannustuslisät kuin kaikilla muillakin työntekijöillä on? Vastasin, että kiitollisuudesta. Tähti-Siivoushan oli ainoa firma, joka antoi minulle vakituista työtä vuonna 2012, kun se huumetapaus oli menneisyyden painolastina. Tätä en toki esimiehelleni tarkentanut. Hän vastasi, että minun ei todellakaan tarvitse tehdä toista duunia minkään kiitollisuudenvelan takia. Hän on oikeassa, enkä niin hirveän mielelläni sitä teekään. Jaksan kyllä, mutta haluanko? Se on kaksipiippuinen juttu.

Minua kyllä Pasi Jehkonen hämmentää. Kun elokuussa 2014 tein remontin loppusiivousta Helsingin kaupungin keskuslaboratoriossa Kumpulassa, yhtenä aamuna yksi eestiläinen naissiivooja joka oli siellä myös hommissa tuli sanomaan minulle, että Pasi oli kertonut hänelle puhelimessa että voin lähteä kotiin. Ei mitään selityksiä. Noin vain yhtäkkiä tultiin minulle kertomaan, että saan lähteä kotiin sieltä. Jäin ihmettelemään, miksi? Jatkoin sitten lokakuun ajan vain Arabianrannassa sijainneen päihdeklinikan siivoamista kolmesti viikossa, palkalla jolla ei mitään vuokria ja laskuja maksella, ja jäin odottamaan Pasilta uusia rakennussiivouskeikkoja. Niitä ei tullut koko lokakuun aikana, ja olin täydessä paniikissa. Siksi vaihdoin työnantajaa ja upesin VMP:lle vuokrasiivoojaksi. Ajattelin, että Pasi on saanut minusta tarpeekseen ja haluaa päästä minusta eroon. Vaan kun olin aloittanut VMP:llä, Pasi kysyikin minulta, jatkanko klinikan siivoamista. Päätin jatkaa, koska en halunnut polttaa siltoja takanani. Olin kyllä hämmentynyt siitä, että sain vielä jatkaa töiden tekemistä Tähti-Siivouksellekin, eikä Pasi ole kohdellut minua mitenkään nyrpeästi niinä harvoina kertoina, jolloin olen hänen kanssaan sen jälkeen jutellut. Ei mitään kaunaa.

Kun istuin Treffi-pubissa ja keskusteluni esimieheni kanssa oli päättynyt, päätin, että lopetan klinikan siivouksen. Otan loparit Tähti-Siivouksesta. Esimieheni vaatii minulta koko ajan parempaa työpanosta ja enemmän töitä, päiväni muuttuvat yhä kiireisemmiksi ja se päivä, jolloin joudun pyytämään apulaista hoitamaan osan töistä vastuullani olevassa rakennuksessa, lähestyy. Olemme viime päivinä kahdestaan esimiehen kanssa vahanneet vessojen lattioita: poistaneet vanhan vahan, harjanneet lattoista pois kaiken vanhan, pinttyneen lian, ja levittäneet uutta vahaa. Hienoa katsella puhtauttaan kiiltäviä vessojen lattioita, mutta tuo duuni syö minulta paljon aikaa. Minun on vaikea ehtiä hoitaa kaikki normaalit työni lattioiden vahauksen lomassa, etenkin kun työmäärä lisääntyy koko ajan. Oman työsuorituksen parantaminen tuntuu minusta vaikealta. Tuntuu, että olen 18 vuoden siivousurani aikana saavuttanut tietyn tason, ja minun on vaikea tiristää itsestäni enää enempää irti.

Esimieheni on käynyt perhe- eli yksityiselämässään läpi raskaita aikoja, ja hänestä näkee koko ajan ettei kaikki ole hyvin. Olen hänestä huolissani. Hän taas on huolissaan siitä, miten jaksan hoitaa kahta duunia, eikä hän halua nähdä sitä päivää jolloin klinikan siivous kolmesti viikossa verottaa kykyäni hoitaa täysipainoisesti töitä Planmecalla. Minusta moinen pelko on turha, sillä pikemminkin voisi käydä päinvastoin: työpäivien rankkuus Planmecalla aiheuttaisi sen, etten jaksaisi panostaa tarpeeksi klinikan siivoukseen. Mutta ymmärrän kyllä, että minulla ei ole taloudellisia eikä muitakaan velvoitteita tehdä mitään sivutyötä. Sitäpaitsi, omaelämäkerrassani kerroin nivelvaivoistani, jotka alkoivat kolme vuotta sitten. Nilkat ja vasen isovarvas kipuilevat koko ajan vähän. Ne ovat jaksaneet peesissä tähän mennessä, mutta minun täytyy ajatella noita vaivoja vakavalla mielellä ja hillitä tahtia jos vain suinkin voin. Olen murehtinut myös sitä, etten ehdi vapaa-ajalla saada niin paljon omaa hommaa aikaiseksi kuin haluaisin, kun se klinikka syö aikaa. Päätin siis ottaa lopputilin Tähti-Siivouksesta, ja laitoin Pasille sähköpostia. Erikoista, että tein tämän päätöksen herttoniemeläisessä pubissa, vesiselvänä. Mutta Pasin vastaukset ovat jääneet minusta vähän epämääräisiksi:

"Huomenta!

Irtisanominen vastaanotettu.

Meillä on tulossa paljon uusia asiakkaita, järjestelemme juuri niitä samaan aikaan ja otamme mukaan tämän kohteen sinne.

Olisitko kiinnostunut vaihtamaan firmaa? Tekisit meille tuon ”täyspäivä” työn?"

Mahtoiko Pasi täysin tajuta, mtä tarkoitin? Viestini oli ihan yksiselitteinen. En todellakaan halua vaihtaa takaisin Tähti-Siivoukselle, vaan lähteä sieltä. Ja mitä tarkoittaa tuo lause: "Meillä on tulossa paljon uusia asiakkaita..."? Aikooko Pasi antaa klinikan jollekulle toiselle työntekijälle hoidettavaksi yhdessä muutaman muun siivouskohteen kanssa, vai varaako hän minulle kokonaisen paketin siivouskohteita, vai...? Joo, minulla on paha tapa ajatella juttuja liikaa.

Entäs Planmeca? Se tuntui pitkään unelmafirmalta. Mutta on siitä jotain karissut.

 

9.2.2020

Helmikuun levymessukäynti, Tapiolassa.

 

10.2.2020

Olohuoneeni keskeneräisyys rassaa. Frejn sisko Ann-Maj on luvannut luovuttaa yhden ylimääräisen kahdenistuttavan sohvan ja siihen sopivan maton, yksi kirjahylly pitää vielä järjestää, liesituuletin hommata kuntoon... hommat seisoo. Toissa viikonloppuna sain sentään kylpyhuoneen puhdistetuksi oikein järeällä, raa'alla pesuaineella. Jälki ei ole vieläkään priimaa, mutta kestää katselua. Loput voisi koettaa raaputtaa pois seinästä ja lattiasta, jos jaksaisi.

Jahtaan edelleen kirjoja, jotka liittyvät lapsuuteeni. Omaelämäkerrassani kerroin vanhasta ruotsinkielisestä seksivalistusoppaasta, jonka löysin vanhempieni kirjahyllystä ja jota salaa lueskelin aina ollessani yksin kotona. Kirjan nimeä en muistanut, mutta muistikuvani mukaan siinä oli Henrik Tikkasen kuvitus. Vaan olinkin väärässä. Muistamani kirja onkin tanskalaista alkuperää: Kärlekens ABZ, kirjoittaneet Inge ja Sten Hegeler, kuvittanut Eiler Krag. Kirja tuli netissä vastaan ihan sattumalta, kun googlasin tietoa Justin Green -nimisestä jenkkiläisestä underground-piirtäjästä, jolta julkaistiin suomeksi pari aika sairasta sarjista Jymyssä ja Huulessa 70-luvulla. Usalaisella nettisivulla mainittiin tuo Hegelerien teos, ja mukana ollut näyte kirjan kuvituksesta sai minut tuumimaan, että voisiko tuo olla se kirja... Googlasin kirjasta vielä tietoja, ja löysin useita näytekuvia lisää. Ne soittivat lujaa kelloja päässäni. Kiva kun löytyi vastaus tuohonkin elämäni mysteeriin. Kärlekens ABZ oli varmasti nimenomaan isäni kirja, sillä lueskelin kirjaa juuri siihen aikaan kun asuin isäni kanssa kahdestaan 1980-luvulla. Kirjan julkaisuvuosikin puhuu sen puolesta, että kirja kuului isälleni. Se julkaistiin 1962, jolloin isäni oli 23-vuotias, parhaassa iässään. Äiti taas täytti vasta 15 sinä vuonna.
    Antikvaari.fi -sivustolla yksi helsinkiläinen antikka kauppasi kirjaa. Hintakin oli kohtuullinen, joten tilasin sen ja valitsin noudon liikkeestä. Divari sijaitsee eduskuntatalon takana Nervanderinkadulla, haen sen huomenna.

 

11.2.2020

Tänään töissä söin ensimmäistä kertaa hyönteisiä. Maistoin valkosipulisirkkoja. Olen kaiken aikaa ollut valmis kokeilemaan moista, ja nyt sain tilaisuuteni. Jotkut kauhistelevat, mutta mitä joutavia, sehän on pelkkä tottumiskysymys. Sirkat olivat hyviä ja rapeita, ja valkosipuli totisesti tuntui maussa. Suuhun jäi hetkeksi joitain ohuita säikeitä, mitä lie jalkoja tai muita ruumiinosia. Niiden saaminen kurkusta alas vei pari ylimääräistä sekuntia. Kyllä nuo kelpaavat snackseiksi. Toivottavasti vain hyönteisiä riittää tulevaisuudessakin syötäviksi, olen huolestuneena lukenut uutisia niidenkin määrän rajusta vähenemisestä.

Kävin hakemassa sen sukupuolivalistuskirjani. Kansipaperi valitettavasti on sen näköinen kuin sillä olisi harjoiteltu maaliinammuntaa ilmakiväärillä, mutta se taisi olla ainoa kappale ruotsinkielistä laitosta joka oli tarjolla, ja siihen on tyytyminen. Sisältä kirja on hyväkuntoinen ja siisti.

 

        

 

 

 

Siinä ne mieleeni parhaiten syöpyneet piirrokset ja kuvatekstit. Ei tarvinnut olla koulun niukan seksivalistuksen varassa (ala-asteen ehkä viimeisellä luokalla jaettin jokin vihko, ja yläasteella oli jotain tuntiopetusta), kun oppia saatoin imeä kotonakin. Kirja on siis tanskalaista alkuperää, ja kansilehti kertoo sen tulleen julkaistuksi Tanskan ja Ruotsin lisäksi myös Englannissa ja Norjassa.

Pakko heittää muutakin etäisesti aiheeseen liittyvää muisteloa. Viimeinen lukiovuoteni oli tuloillaan tai menossa, kun löysin Kasavuorentien alkupäässä, Bembölentien risteyksen lähellä olleesta hiekalla päällystetystä parkkipaikasta paperinkeräyslaatikosta vanhoja pornolehtiä. Ne olivat 70-luvun alusta, oli Kustannus Oy Williamsin julkaisemaa Seksi-lehteä pari numeroa, oli Jallua ja Jermua (viimeksimainituissa sotakertomuksia ja alastomien naisten kuvia - olen lukenut, että Jermua tilattiin jopa parturiliikkeisiin!) ja ties mitä vielä. Tanskalaisia lehtiä oli ainakin yksi sellainen, jossa oli pelkkiä kuvia alastomista nuorista neidoista antiikki- tai tyylihuonekalujen keskellä poseeraamassa, loikoilemassa sohvalla silmät kiinni tai auki. Jossain suomalaislehdessä arvosteltiin Love Recordsin julkaisema Lokki kivellä -LP ja Arto Paasilinnan Kansallinen vieraskirja (molemmathan minulla on hyllyssä). Olin siis jo 18, ja minulla oli jo ennestään ensimmäinen itse ostettu pornolehti eli Erotiikan Maailman numero. Sain siitä paperinkeräyslaatikosta hienoa täydennystä kokoelmaani, oikein vintagea.

Minulla ei ole mitään noista lehdistä tallella, joten olen muistikuvien varassa. Yhdessä Seksi-lehden numerossa oli artikkeli Aubrey Beardsleysta, 1872-1898 eläneestä englantilaisesta piirtäjästä ja kirjailijasta. Kuvituksena oli Beardsleyn taiteellisen tuotannon julkeinta päätä, piirroksia jättimunaisista miehistä joiden elimiä naiset palvoivat. Artikkelissa kerrottiin että Beardsleyn eroottinen proosa oli oikeastaan aika kornia ja kömpelöä, mutta se upposi kohderyhmäänsä ja aikalaisiin. Elantonsa hän pystyi hankkimaan sen lyhyen aikaa kun eli, ja se oli ilmeisesti jonkinasteinen saavutus. Beardsleyn seksuaalisuuden ja seksielämän kerrottiin olevan ehkä pysyviä arvoituksia, mutta normaaleja ne eivät missään nimessä olleet, ja tässä valossa on myös hänen kirjallista ja taiteellista tuotantoaan tarkasteltava. Ainoa viite hänen mahdollisesta insestisuhteestaan isosiskoonsa Mabeliin oli Beardsleyn kirjoittama kirje, jossa luki suunnilleen niin, että "Tänään lähden siskoni luokse komeasti puettuna kuin riikinkukko. Toivottavasti miellytän häntä, jotta illasta tulisi mukava".
    Olen myöhemmin nähnyt Beardsleysta pari muutakin artikkelia, mutta ne ovat olleet sekä tekstin että kuvituksen osalta hillitympiä.

 

Kiire päivä tänään. Kvaakissa jäsenenä oleva nimerkki Orjan May (nyt pelkkä OM) lähetti minulle Kvaak-yksityisviestejä. Sain niistä ilmoitukset sähköpostiini, ja jouduin pitkästä aikaa kirjautumaan Kvaakiin voidakseni lukea ne ja vastata niihin. Sovittiin, että hän voi tulla tapaamaan minua milloin huvittaa. Tänään hän tuli. Hän halusi takaisin osan niistä Blueberry-albumeista, Moebius-aiheiset DVD:t ja Moebiuksen Punainen Risti -sarjakuvavihon jotka myi minulle vuosia sitten. Ei antanut rahaa, vaan antoi vaihtokauppana kaksi ranskankielistä Valerian-albumia, joista toinen on kuulunut Suomen Sarjakuvaseuralle. Esilehdessä on Moebiuksen piirros sekä Valerianista että Laurelinesta, ja ranskankieliset terveiset Suomen Sarjakuvaseuralle. Kuulemma Moebius / Giraud ei tapaa piirtää kahta hahmoa omistuspiirroksiin faneille, vaan hän piirtää ainoastaan joko Valerianin tai Laurelinen. Se, että hän on sarjakuvaseuran kohdalla tehnyt poikkeuksen ja piirtänyt molemmat hahmot, tekee tuosta ranskankielisestä alpparista uniikin. En pidä vaihtokauppaa kehnona, eivät ne vieraskieliset Blueberryt minulle tärkeitä ole / olleet. Kivahan niitä oli katsella. Ei hän kaikkia takaisin ottanut, minulle jäi vielä joitakin. Sain vielä mustepullon ja joitakin tusseja lisäksi. Orjan tutki myös sarjakuvahyllyäni ja katseli tarkemmin mitä kaikkia aarteita minulla on. Esittelin mielelläni kaikkia ranskankielisiä herkkuja joita olen haalinut.

Orjan ihailee piirtämistäni ja varsinkin värittämistäni. Hän halusi katsella sarjakuvaoriginaalejani, niinpä esittelin hänelle Yö kätkee suojaansa- ja Ruutihampaat-originaaleja, ja hän ihasteli niitä vilpittömästi, vaikka huomautinkin, että YKS ei ole sen näköistä sarjakuvaa, mihin pyrin. Kun ihastelen ranskalaisten ja belgialaisten piirtäjien professionaalia jälkeä, ja haluaisin pyrkiä samaan, eroon kotikutoisuudesta joka vaivaa omia sarjiksiani. Orjan oli toista mieltä piirrosjäljestäni ja etenkin värityksestäni, ja ehdotti, että kun hän on nyt vuosien tauon jälkeen ruvennut itse taas piirtämään, niin voisin tehdä hänelle värityshommia. Hän kun ei osaa värittää eikä käyttää Photoshopia, niin minä voisin värittää hänen piirroksiaan. Katsotaan, katsotaan...

OM oli neljä vuotta poissa Kvaakista, kun oli saanut joiltakin siellä huonoa kohtelua. Sitten tulivat uskonnolliset piirit, jotka veivät miehen mukanaan, ja hän heitti pois sekä piirroksensa että työvälineensä, kun koki sillä saralla burnoutin. Hullu! Uskonnollisissa piireissä hän pyörii vieläkin (mitä mahtaa tehdä ammatikseen, vai tekeekö mitään?), mutta nyt piirtämisinto on palannut, ja hän on kuluttanut rahaa ostaakseen uusia tusseja ja muita piirtämisvälineitä. Pidetään yhteyttä, ties mitä tässä vielä tulee eteen. Täytyy vain olla vähän varpaillaan, mies on semmoinen persoona ja minä olen kokemusten koettelemana varautunut.

 

15.2.2020

Esimieheni on sanonut, että jos minulla alkaa olla liikaa työtä, palkataan joku tekemään osa hommista rakennuksessa jossa työskentelen. Viittä vaille, että apulainen tarvitaan. Hiukankin lisää työtä minulle, ja joudun sitä pyytämään. En ole masentunut, vain vakava ja kovasti mietteliäs. Hetken huuma on vaihtunut harmaaseen, raskaaseen arkeen. Kuherruskuukauteni Planmecan ja elämän kanssa on ohi. Minun on kamppailtava säilyttääkseni sen mitä minulla on. Minun on osattava säädellä omaa elämääni, tehtävä oikeita valintoja. Jos vain pääsen eroon päihdeklinikasta, niin hiukan helpottaa. Luulen, että juuri tästä alitajuntani on koettanut minua varoittaa. Ei enää huoletonta elämästä nauttimista ja kevyttä oloa, nyt on otettava tiukka duunariasenne.
    Kirottu koronavirus - josta olen syvästi huolissani - aiheuttaa vielä lisää (varo)toimenpiteitä. Tulee mieleen se, mitä kirjoitin vuodatussivuille 21.8.2010...

 

18.2.2020

Sysäsinpä Legatio Musicaan talteen leikkaamani artikkelin Finnvox-levytysstudiosta. Se julkaistiin Hesarin Nyt-liitteessä aikana, jolloin studio oli 33 vuoden ikäinen. Janita-anekdootista tuli mieleen, että kun vielä siivosin junia Ilmalan ratavarikolla, niin yhtenä päivänä löydettiin IC-junan penkiltä laukku, jossa oli Aleksi Bardyn tuottaman ja kirjoittaman Kielletty hedelmä -elokuvan käsikirjoitus. Vilkaisin ensimmäistä lehteä. Tehtiin ilmoitus löydöstä, ja laukku palautui sitten omistajalleen. Tuo leffa tuli ensi-iltaan helmikuussa 2009 Dome Karukosken ohjaamana.

Ihmeellistä, että ensimmäinen levytysstudio tosiaan rakennettiin Suomeen vasta 1965! Sitä ennenhän meillä tehtiin ihan helkkaristi levyjä. Miten oikein pärjättiin ilman levytysstudioita? No, nykyisin ihmetellään kuinka ennen tultiin toimeen ilman kännyköitä, ja silti monet muistavat hyvin kuinka ennen tultiin oikein mainiosti toimeen ilman niitä.

 

22.2.2020

Minulla on kuusi keskeneräistä projektia jäljellä. YKS on yksi, Hesareiden selailu on toinen, muut neljä liittyvät musiikkiin. Käytännössä teen tällä hetkellä kolmea hommaa. Äänittelen Spotifysta niitä levyjä, jotka minulla on vinyylinä. Teen siis digitaalikopioita vinyylihyllyni sisällöstä. Tämä urakka kestää määrittelemättömän ajan. Kaksi muuta projektia tulevat valmistumaan tasan kuukauden päästä, sunnuntaina 22. maaliskuuta. 23. maaliskuuta alan tehdä neljää muuta jäljellejäävää projektia yhtä aikaa, jaan ajan tasapuolisesti niiden kesken. Esim. aamuisin ennen töihin lähtöä aion selata Hesareita ja viikonloppuisin tehdä YKS:ää. Tämä on suunnitelmani.

 

3.3.2020

Orjan May kävi tänään luonani jo kolmannen kerran, tällä kertaa tosin vain pikaisesti. Olemme tehneet vaihto- ja rahakauppoja sarjakuvista ynnä muusta. Olen saanut häneltä tussien lisäksi A3- ja A4-paperiakin, osin parempaa kuin ne ohuet kopiopaperit joille olen tähän mennessä A3-sarjakuvani tehnyt. Orjan etsii Kvaakissa digivärittäjää omille töilleen, mutta toistaiseksi hän on joutunut pettymään kun kukaan ei ole vastannut. Minä olen tainnut vähän luvata värittää hänelle jotain. Katsotaan, mitä tuleman pitää.

OM haluaa myös osallistua Kvaakin kuukauden haasteeseen, jonka aiheena on "Muutoksia". Koska hän on huono keksimään mitään, hän pyysi minulta ideaa. Keksin tässä jo yhden idean ihan pelkästään katsomalla ikkunasta ulos. Simppeli mutta syvällinen idea yksinkertaisesti toteutettuna neljällä sarjakuvaruudulla, sopii hyvin Kvaakin haastetyöksi. Katsotaan, saanko aikaiseksi vielä toisen idean, niin olisi OM:llä valinnanvaraa. Tänään sain vielä sähköpostia PlanInfo-lehden päätoimittajalta, pitäisi ensi kuun puoleenväliin mennessä saada aikaiseksi Positiivinen napa -strippi. Ehkä en mielelläni piirtäisi koronaviruksesta mitään, jotain muuta voisi keksiä. Ajattelin tässä, että jos keksisin Orjanille toisenkin strippi-idean ja hän valikoisi toteutettavaksi niistä toisen, niin minä voisin tehdä PN-stripin sitten siitä toisesta ideasta.

Olen ollut viime päivinä hirveän mietteliäällä, introspektiivisellä päällä. Kaikenlaiset ajatukset koronaviruksesta, klinikkasiivouksen lopettamisesta ja Tähti-Siivouksesta eroamisesta, omista vapaa-ajan projekteistani, asuntoni keskeneräisyydestä, ja yleisestä maailmantuskasta joka hiljalleen hiipii sieluuni nyt kun ei ole enää varsinaisia omia murheita. Useampikin asia junnaa paikoillaan, ja inhoan sellaista.

 

10.3.2020

Kaikki uudet määräykset työpaikalla liittyen virusepidemioilta suojaamiseen, desinfiointiin ym. ovat minulle liikaa. Olen huono mukautumaan nopeasti muuttuviin olosuhteisiin ja omaksumaan nopeasti uusia työskentelytapoja. En jaksa, ehdi tai pysty noudattamaan pilkuntarkasti kaikkia määräyksiä joita ylemmältä taholta annetaan meille siivoojille. Menee joissakin kohdin liian hankalaksi käytännössä. Minulla pitäisi olla siivouskärry jatkuvasti vieressäni jotta se onnistuisi, mutta minulla on siivottavana paikkoja joihin en voi kärryä viedä. Ja kun työtä on muutenkin niin paljon kuin ehdin päivän aikana tehdä mikäli jätän kello yhden tauon väliin - ja sen myös jätän nykyään väliin joka päivä, jotta ehtisin tehdä kaiken - niin joka paikan desinfioimisen ym. varotoimien aiheuttama lisätyö stressaa minua vielä lisää. Työni tuntuu raatamiselta, ja se ei ole enää kivaa. Päihdeklinikkahomma toivottavasti päättyy lähipäivinä tai ainakin parin viikon kuluessa. Katsotaan, ikinä ei voi olla varma.

Elämäni oli neljä vuotta ihanaa, miksi se ei voi jatkua? Miksi sen on pakko palautua harmaaksi ja raskaaksi? Onko tämä ihmiselon väistämätön totuus? Tulisi edes kevät ja kauniit, lämpimät ilmat.

Matti kävi luonani tunnin vierailulla. Juteltiin niitä näitä, esittelin kirja-, sarjakuva- ja levykokoelmiani, ja Matti puhui siitä että voisimme taas käydä elokuvissa joku päivä jos löytyisi jotain sopivaa.

 

13.3.2020

Töissä systeemit ovat muuttuneet joka päivä. Eilen torstaina oli päätetty, että nyt saa lattioiden moppaaminen ja pyyhkiminen jäädä, homman nimi on nyt desinfioida, desinfioida ja vielä uudelleen desinfioida. Joka paikka, johon ihmiskäsi koskee. Kuljen siis ympäriinsä puhtaalla alkoholilla litimäräksi kastellun rätin kanssa ja pyyhin ovenkahvoja, työntökärryjen kahvoja, leimauslaitteita, taukotilojen pöytiä ja tuolien selkämyksiä, hanoja ym. Useita kertoja päivässä. Minulta ovat hävinneet kaikki vanhat tutut työrutiinit, ja olen ihan hukassa. Eksyksissä. Juuri ja juuri tiedän mitä tehdä. Minulla täytyy olla niitä tuttuja, joka päivä samoina toistuvia rutiineja, jotta olisi turvallinen olo ja voisin tuntea itseni hyväksi työntekijäksi. Että on jotain mihin verrata tämän päivän työsuoritusta tietääkseni, ovatko tänään menneet työt hyvin vai ei. Eilen jouduin hylkäämään ne, ja nyt ei mene enää henkisesti hyvin. Vähän väliä tapahtuu pientä sekoilua minun puoleltani, asioita joihin tuskin kukaan muu kuin minä juuri kiinnittää huomiota, mutta minä huomaan ne ja olen huolissani itsestäni. Ihmisten työpisteisiin en juuri kehtaa mennä pyyhkimään mitään, vaikka niissä ei toisaalta tarvitse pyyhkiä mitään, koska se on työntekijöiden vastuulla.

Hallitus on määrännyt kiellettäviksi kaikki yli 500 hengen kokoontumistilaisuudet. Aikeenani oli mennä tänä lauantaina levymessuille Helsinginkadulle, mutta ihan varmasti ne perutaan, kuin myös levymessut 22. maaliskuuta Järvenpäässä. Masentavaa.

Viime sunnuntaina sain CDandLP:ltä sähköpostiini tiedon, että yksi yhdeksästä ulkomaisesta toivelevystäni on ilmaantunut sinne myyntiin. Tanskalaismyyjä. Tein tilauksen, maksoin 60 euroa levystä + 9 euron postit, ja toissapäivänä sain ilmoituksen että levy on postitettu. Mitenkähän sen mahtaa käydä???

Täytyy vain ajatella asioita positiiviselta kantilta. Luonto kiittää. Tekee hyvää ilmastonmuutokselle, kun yhteiskunnan rattaat lakkaavat pyörimästä.

Eilen kymmeneltä illalla äitini lähetti viestiä, että aikovat tulla perjantaina puoli neljän ja neljän välillä, tavaraa mukanaan. Tulivatkin. Frej pykäsi sarjakuvia, kirjoja ja CD-levyjä sisältävälle kirjahyllylleni vielä yhden jatkeen, johon sain mahtumaan kaikki loput isommat sarjakuva-albumini ja kirjani. Tilaakin jäi. Vielä on tosin jäljellä isohko määrä matalia sarjakuvajulkaisuja ja kirjoja, joille riittäisi 20 sentin korkuiset hyllyt. En oikein haluaisi asettaa niitä noille 38 sentin korkuisille hyllyille. Sain myös Ann-Maylta kunnon nojatuolin ja kaksi mattoa. Yksi pienehkö sohva tulee vielä joskus. Frej irrotti keittiön seinästä liesituulettimen, hän vei sen mukanaan puhdistettavaksi ja fiksattavaksi.

Frej pystytti vielä yhden pienen hyllyn, jonka ulosvedettäville tasoille hän kiinnitti kiskoja CD-levyjä varten. Sinne saan tällä hetkellä 180 itse polttamaani CD-R -levyä. Hyllyn päälle hän laittoi SEN... sen uuden silmäteräni... DURRAN-VENEEN! Äiti ja isäpuoli toivat vihdoinkin minulle sen. Niin pitkä aika on Durran-veneen näkemisestä, että enää heikosti muistin, miltä se näytti. Ulkonäössä on vanhahtavuutta ja kotikutoista karheutta, mutta se on rakennettu oikealla taidolla ja viitseliäisyydellä. Huomenna, kun on päivänvalo, otan valokuvan veneestä ja postaan tänne.

Frej ja äiti lähtivät vasta 19:20. Päätin, etten mene klinikkaa siivoamaan vaikka on perjantai. Tulisi liikaa kiirettä ja paniikkia saada homma valmiiksi ennen kymmentä. Vatsakin valitti tyhjyyttään, pakko oli syödä kun heikotti jo. Menen huomenna. Kuuntelen hyvää musaa, lepäilen ja ihailen Durrania.

 

14.3.2020

 

 

Ah, auvoa.

Rungon pituus 80 cm, rungon leveys 26 cm ilman siivekkeitä. Minulla OLI valokuva, jossa isäni ja hänen isänsä poseerasivat pöydälle asetetun veneen ääressä. Se kuva oli otettu 14.9.1948. Joskus ennen sitä isänisäni Albin rakensi tämän isälleni. Isäni syntyi 1939 ja Albin kuoli 1953. Viisi vuotta ehtivät nauttia veneen olemassaolosta yhdessä.

Pitäisikö hommata vitriini tuolle?

Tai ehkä ei. Vitriinin pitäisi olla vähän hyllyä pidempi, jolloin vitriinin reunat menisivät hyllyn reunojen yli. Tuo vene on kuitenkin kestävää tekoa, lasivitriini taas ei. Antaa veneen olla noin, mutta puhdistusta se kaipaa. Jonkin verran sitä jo pyyhinkin ja puhaltelin pahimpia varastosäilytyksessä tulleita villakoiria pois.

 

18.3.2020

Eilen tiistaina yksi työntekijä kakkoskerroksessa rupesi osaltaan tekemään minun työtäni pyyhkimällä desinfointiaineeseen kastetulla rätillä paikkoja. Hyvä juttu, mutta se tarkoitti samalla sitä, että omat työni vähenivät liikaa. Minulla oli vaikeuksia keksiä tiistaina tekemistä kahdeksaksi tunniksi. Eli jos duunia oli aiemmin liikaa, niin nyt sitä oli liian vähän. Ratkaisuna rupesin tänään taas moppaamaan lattioita, jotka olivatkin pahassa kunnossa muutaman päivän laiminlyönnin jäljiltä. Esimies on pelotellut suojahaalareilla, jotka hän on tilannut meille siivoojille ja jotka ovat kuulemma jo saapuneetkin. Tiedän että työmotivaationi loppuu tasan siihen kun ruvetaan pukemaan joitain suojapukuja päälle kun mennään siivoamaan firman tiloja. Se olisi nöyryyttävää, vaikka väki onkin vähentynyt kun moni on jäänyt etätöihin.

En ole vieläkään päässyt eroon päihdeklinikasta. Pasi laittoi 4. maaliskuuta sähköpostitse vastauksen kyselyyni:

"Huomenta!

Tänään on palaveri asiasta, uskon että max ensi vkon aikana onnistuu!

Kiitos kärsivällisyydestä, meille on tullut paljon järjestelemistä kun olemme saaneet uusia asiakkaita ja samalla pari siivoojaa on taasen lopettanut, siksi vienyt aikaa...

Palaan asiaan asap!"

Tuo siis 14 päivää sitten, ja sen jälkeen on ollut hiljaista. Olisiko koronaviruksella jotain osaa ja arpaa siinä, että Tähti-Siivous vain jahkailee tämän asian kanssa? Jokainen kerta, jolloin joudun raahautumaan Sturenkadulle, tuntuu taas yhdeltä kerralta liikaa.

Lohduttaudun kotona omien projektieni parissa. Kaksi projektia tulee valmistumaan ylihuomenna eli perjantaina, kaksi päivää aiemmin kuin olin laskenut. Viikonlopun aikana piirrän sitten Positiivisen navan firman lehteen (jos lehti ei ole pantu viruksen takia jäihin - minulle ei ole ainakaan vielä kerrottu mistään semmoisesta). Maanantaina 23. päivä otan kerralla hoitaakseni loput neljä projektia, eli Hesareiden selailun ja YKS:n, sekä kaksi musiikkiin liittyvää hommaa joiden tulokset jäävät vain koneeni kovalevylle ja minun tietooni. Spotifysta äänittäminen ja digitaalikopioiden tekeminen vinyylihyllyjen sisällöstä on siis toinen niistä, sitähän olen tehnyt tässä jo pitkään aina kun muilta hommilta on jäänyt aikaa. Toinen musiikkiaiheinen projekti sisältää pelkkää tekstinkäsittelyä, se varmaan tulee etenemään ripeästi.

Durran pitää puhdistaa ja kiillottaa kunnolla. Olen huomannut että se haisee, mikä on selvää, olihan se varastossa säilössä ties kuinka monta vuotta. Minulla on hyvältä tuoksuvaa pesuainetta, jolla saan hajun pois. Olen järjestellyt kirjahyllyjäni edelleen ja saanut mahtumaan lisää sarjiksia niihin. Pääsin eroon kolmesta pahvilaatikosta, mutta vielä on toiset kolme laatikkoa joissa tavaraa. Hyllyttämättä ovat vielä 3 etsivää- ja Jan-nuortendekkarit, Aku Ankan taskukirjat ja Roope-setä -taskulehdet, MikroBITIT ja muut tietokonelehdet sekä vähän yli puolet CD-R -levyistäni.

Olohuoneeseen saapuneet nojatuoli ja matto, Durran-vene ja CD-hylly ovat lisänneet kotini viihtyisyyttä entisestään. Olen puhdistanut kylpyhuonetta vielä uudemman kerran vahvalla pesuaineella ja saanut pois loputkin liat lattiasta ja seinistä. Hyrisen tyytyväisenä täällä istuessani.

Yritän miettiä koronaviruksen hyviä puolia, nyt kun Suomi on mennyt ns. kiinni. Jospa ihmiset nyt viimein oppisivat jotain, ja ihanteet muuttuisivat. Pois jatkuvaan talouskasvuun pyrkiminen, tilalle kollektiivista downshiftaamista. Ihmiskunta voi vallan hyvin pyöriä pienemmällä teholla.

 

20.3.2020

Yksi projekti valmistui eilen illalla, toinen tänä aamuna ennen töihin lähtöä. Kivaa, kun saa jotain valmiiksi. Viikonloppuna äänittelen Spotifysta lisää levyhyllyni sisältöä digitaaliseen muotoon, puleeraan Durran-venettä ja piirrän seuraavan Positiivisen navan. Orjan May sanoi tämän kuun alussa tavatessamme, että hän lähtee kahden viikon lomalle. Sen jälkeen en ole saanut häneltä mitään viestiä. Hänhän halusi osallistua Kvaakin sarjakuvahaasteeseen, jonka aiheena on Muutoksia. Annoin hänelle yhden täysin valmiin idean ja yhden kehittelemättömän idearaakileen. En ole jaksanut yrittää keksiä enempää ideoita. Teen Positiivisen navan siitä samasta ideasta, jonka annoin Orjanille, se sopii hyvin siihenkin tarkoitukseen. Eikä siitä tule koronajuttua, vaan se ammentaa tästä meidän lumettomasta talvestamme.

Aku Ankan taskukirjat, Roope-sedät ja tietokonelehdet viettävät aikaansa kirjahyllyni päällä, huomasin että sinnehän oli tullut runsaasti tilaa, kun Frej oli laajentanut hyllystöä. Nuortendekkarit saavat pysyä pahvilaatikossa makuuhuoneessa olevan työpöytäni alla, se ei ole siellä tiellä. Vain parisataa itse polttamaani CD-R -levyä haaveilee vielä hyllypaikoista, pääsyä pois pahvilaatikosta.

 

21.3.2020

Durran on nyt aika hyvin puhdistettu, ja se tuoksuu hyvältä. Fiilis on hyvä, joskin raukea työviikon jäljiltä. Äiti ja isäpuoli soittivat kesken pikku nokkaunieni, kyselivät vointiani ja sellaista. Ovat päättäneet ennemmin korvata sen vanhan liesituulettimen uudella, jonka ovat löytäneet Gigantista halvalla. Metsästävät vielä lisää hyllytasoja siihen CD-hyllyyn, jonka päällä vene on. Tulevat ehkä parin viikon päästä tänne. Kiva sinänsä, mutta saisivat mieluummin totella viranomaisten määräyksiä ja pysyä kotonaan, hehän ovat molemmat yli 70-vuotiaita. Olen täysin varautunut siihen, että olohuoneeni pysyy sen näköisenä kuin se nyt on niin kauan, kunnes koko virusepidemia on ohi. Ei heidän tarvitsisi enää säädellä minun vuokseni yhtään mitään, täällä on jo ihan tarpeeksi mukavat oltavat jotta jaksan viettää vaikka koko kesälomani kotonani tämän lievän keskeneräisyyden keskellä. Viimeistelytyöt saisivat hyvin odottaa syksyyn. Mutta en minä aio kieltää äitiä ja isäpuolta tulemasta. Tulkoot, jos minun kotini sisustuksen viimeistely on heille tärkeämpää kuin viranomaismääräykset.

 

23.3.2020

Saa nähdä, milloin ei tarvitse enää mennä Planmecaan. Saa nähdä, milloin ei tarvitse mennä enää päihdeklinikkaa siivoamaan. Kaikki on mahdollista tässä maailmantilanteessa. Olen vähän aikaa epäillyt, että Tähti-Siivous venttaa sitä päivää, jolloin klinikka lyö ovet säppiin virusepidemian takia. Eihän se käy, että ensin minulle annetaan lopputili, joku muu palkataan minun tilalleni klinikkaa siivoamaan, ja muutama päivä sen jälkeen päihdeklinikka suljetaan eikä sinne ole sitten enää kellään asiaa. Sehän olisi hölmöä ja naurettavaa. Siksi minun annetaan vielä jatkaa sivutyötäni. Pahimmassa tapauksessa olen jumissa sivutyöni kanssa kunnes virusepidemia joskus syksyllä on ohi. Lievimmässä tapauksessa siihen asti, kunnes ulkonaliikkumiskiellot / -rajoitukset äityvät niin hurjiksi, että klinikka joutuu lopettamaan väliaikaisesti toimintansa. Tähti-Siivousta moitin kyllä laiskasta tiedottamisesta. Eivät ole vaivautuneet informoimaan minua kuin kaikkein välttämättömimmästä, oikeastaan jo syyskuusta 2014 lähtien. Pasi ja Nele ovat pitäneet minua liian usein epätietoisuudessa siitä, mitä he ovat milloinkin ajatelleet ja mitä meinanneet. Tällä hetkellä he tosin lienevät aikamoisen kaaoksen keskellä, eivätkä ehdi / jaksa infota minulle asioista. Mitenkähän pieni siivousfirma edes pystyy pärjäämään nyt, kun isoilla firmoillakin on vaikeuksia?

Aamulla selasin läpi helmikuun 1971 Hesarit, tänä iltana klinikan siivoamisen lomassa teen ns. Milesago-projektia, joka on se pelkkää tekstinkäsittelyä sisältävä musiikkiaiheinen projekti. Tämä on maanantain, keskiviikon ja perjantain työkuvioni. Tiistaisin ja torstaisin aloitan aamun Hesareiden selailulla ja töiden jälkeen äänitän Spotifysta vinyylihyllyni sisältöä digitaaliseen muotoon. Lauantaisin ja sunnuntaisin äänittelen Spotifysta ja piirrän YKS:ää. Näin saan hoidetuksi neljää projektia kerralla.

 

27.3.2020

Milesago-projekti etenee yllättävänkin riuskasti. Vasta kolmas ilta jolloin puuhaan sen parissa, ja olen harpannut melkoisesti eteenpäin. Ehkä jo parin viikon päästä se on valmis. Saisin sen valmiiksi tänä viikonloppuna jos keskittyisin pelkästään siihen, mutta en tee niin.

 

30.3.2020

Äiti ja isäpuoli saapuivat toissapäivänä eli lauantaina. Vierailu oli luonnollisesti lyhyt - he toivat Ann-Mayn lahjoittaman kahdenistuttavan tuolin joka on samaa paria aiemmin saapuneen nojatuolin kanssa, sekä CD-räkin johon mahtuu 200 CD:tä. Siihen sain kaikki loput CD-R -levyni. Kaikki on siis nyt hyllytetty, paitsi nuortendekkarit jotka saavat pysyä pahvilaatikossa työpöytäni alla. Muuten pääsin pahvilootista eroon.

Toivat he muutakin: kansion joka on pullollaan tärkeitä papereita. Kaikki isääni tavalla tai toisella liittyvät paperit vuosikymmenten varrelta ovat siinä. Raastuvanoikeuden perukirja vuodelta 1992, liittyen isäni kuoleman jälkeisten asioiden hoitoon. Virkatodistuksia, selvitys vainajan henk. koht. irtaimistosta / omaisuudesta. Lääkäreiden merkintöjä isäni syöpäsairaudesta, kuolintodistuksia. Muutama valokuva hautajaisista. Kihlakunnanoikeuden papereita liittyen isyyden kumoamiseen (Jörn-Peterhän ei ole isäni poika, vaan avioliiton ulkopuolisesta suhteesta syntynyt lapsi). Pertunmaan kesämökin kauppakirjoja, verokortteja / -selvityksiä, kuitteja ja laskuja... Minulle selvisi taas uusia asioita, ikäviäkin. Kävin läpi paperit jo lauantaina, ja olen nyt sulatellut asioita samalla kun touhuan täysillä omien projektieni parissa - jotka eivät Milesago-hommaa lukuunottamatta tunnu nyt edistyvän toivotussa tahdissa. Eksyin viikonloppuna tekemään sekalaista oheistoimintaa yhteen projektiini liittyen, ja siihen meni pari päivää tehokkaasti, vaikka huhkin kuin mieletön. Varsinainen projektihomma ei edennyt. Minulla on liikaa tekemistä, liikaa ideoita ja liian vähän vapaa-aikaa, se on aina ongelmani.

 

2.4.2020

Tutkiessani isääni liittyviä papereita useat ajankohdat tarkentuivat. Äitini muutti Kotkasta Helsinkiin 4. tammikuuta 1971, reilut kaksi vuotta myöhemmin hän meni isäni kanssa naimisiin... Pertunmaan kesämökki Kivikko (pinta-ala 2000 m2) hankittiin 9.10.1979 64.000 markalla espoolaiselta yksityishenkilöltä, jonka omistuksessa se oli ollut vuodesta 1967... äitini toimesta tehtiin avioehto kesällä 1981, siinä isäni oikeus äitini omaisuuteen suljettiin pois... isälleni jäi kesämökki sekä Kavallintien asunnossa sillä hetkellä ollut irtain omaisuus... isäni joutui maksamaan äidilleni 20.000 markkaa kolmen vuoden kuluessa eli 30.6.1984 mennessä... äitini muutti pois isäni luota Kavallintieltä elokuussa 1983... asumusero myönnettiin 21. toukokuuta 1984 ja vanhempieni avioero virallistettiin 29. toukokuuta 1985 (myöhään!)... äitini ja Frej menivät naimisiin 21. marraskuuta 1985... Isäni tyttöystävä ja kihlattu Leena Lepistö oli ammatiltaan laskennanhoitaja... isäni, joka viimeiset vuotensa hoiti omaa yhden hengen firmaansa, eli hänen siivellään... Pertunmaan kesämökki myytiin helsinkiläiselle yksityishenkilölle 24.3.1994 240.000 markalla...

Isäni ensimmäisellä vaimolla Kirstillä oli 1966 alkanut ja noin 10 vuotta jatkunut seurustelusuhde isäni lapsuudenystävän Bjarne Åkerlundin kanssa, ja Jörn-Peter siis syntyi tästä suhteesta 10. lokakuuta 1967. Se lievästi sanoen ikävä asia, jonka sain selville viime lauantaina näitä papereita tutkiessani oli, että isäni oli vastaavasti uskoton Kirstille. Helmikuussa 1971 hän aloitti suhteen kesäkuussa 1948 syntyneen sairaanhoito-oppilaan kanssa, ja suhde jatkui kunnes Kirsti sai asian selville ja kutsui miehensä saman vuoden syyskuussa raastuvanoikeuteen. Isäni ja Kirstin avioero astui voimaan 8. lokakuuta 1971, ja koska Jörn-Peter jäi Kirstin kasvatettavaksi, isäni joutui maksamaan Kirstille elatusapua 200 markkaa kuukaudessa.

Kyseessä oli mitä ilmeisimmin isäni kosto vaimonsa pitkään jatkuneesta uskottomuudesta, mutta sitä ei voi pitää lieventävänä asianhaarana. Vaikka oma vaimo makaisikin parhaan ystävän kanssa, ei pidä itse sortua samaan. On oltava hyvänä esimerkkinä. Isäni ei ollut. Hän ei pystynyt olemaan hyvä aviomies kummallekaan vaimolleen. Hän ei tullut toimeen ensimmäisen vaimonsa kanssa, ja ajoi avioliiton lopullisesti karille aivan tarkoituksella makaamalla jonkun nuoren opiskelijanaisen kanssa. 1977 hän petti toista vaimoaan - minun äitiäni - seurustelemalla työpaikkansa sihteerin kanssa, koska haaveili korkeammasta virasta, ja tärveli sekä suhteen vaimonsa kanssa että minun psyykeni. Minähän aloin kasvaa kieroon siinä vaiheessa, kun vaistosin, että vanhemmillani ei ole asiat kunnossa.

Maatkoon isäni vaan rauhassa.



 

 

 

 

1    2    3    4    5    6    7    8    9    10    11    12    13    14    15    16    17    18    19    20    21    22    23    24    25    26    27    28    29    30    31    32    33    34    35    36    37    38    39    40    41    42    43    44    45    46    47    48    49    50    51    52    53    54    55    56