9.7.2011

37-vuotissynttärit! Olin eilen ostanut Kampista mansikka-kermavaahto-mantelilastukakun, jonka tarjosin työkavereille viime yönä. Kaikki onnittelivat, mutta samalla hämmästelivät ikääni. Yksi nainen olisi veikannut iäkseni 25 vuotta. Heh.

Olen viime aikoina ollut töissä tosi symppis. Uskomatonta, että vielä löysin sen vaihteen sisältäni. Luulin, että iloisuuteni ja lämpöni katosivat kaikkien viime vuosien ongelmien myötä. Tottakai minua kalvaa yhä ulkopuolisuuden tunne viroa ja venäjää puhuvien maahanmuuttajien seassa, siksi en jaksa kuin hetkittäin olla ylipäätään äänessä ja seurallinen. En ymmärrä muiden puheesta kuin joitakin sanoja, ja ehkä muutkaan eivät aina ymmärrä minun puhettani. Sekin vaikuttanee, että puhun täsmälleen samalla tavalla kuin tänne kirjoitan.



20.7.2011

Eieiei, lueskelen tässä kvaak.fi-viestiketjua aiheesta "Sarjakuva, jota et pidä minään", ja silmiini osui maininta Simon Sternin "Kippari Kippolasta". Onnettomat vanhempani antoivat minulle yhden albumin 90-luvun alussa enkä vieläkään tiedä mitä he ajattelivat. Olin jo jossain määrin onnistunut unohtamaan koko sarjan olemassaolon näiden vuosien kuluessa (lensi roskiin vähän ajan kuluttua saamisesta), mutta nyt minua taas muistutettiin. Piirrostyö niin kamalaa, ettei sitä voi edes piirtämiseksi sanoa. Tarina, jonka käsiini sain, sisälsi sentään pari villiä ideaa (tulppa merenpohjassa ainakin).

Espoon keskuksen Poppa Joe-divarissa on tullut vastaan kaikkea moskaa: Attila, hunneista hurjin... Älli & Tälli-piirtäjä Ibañezin rikos Timo Tiikeri... Tonius - ensimmäinen vertaistensa joukossa... Tumac - Kalsari-Tarzan >:D

Sanomalehtipuolella jyräisin esim. Kirjaston kissat, Maisteri Jaatisen, Frank Bollen Ellit sekä Hufvudstadsbladetin Assarin josta en ole ikinä tajunnut yhtään mitään... Kun siivoan Väli-Suomeen ja Lappiin meneviä junia, niin tulen joskus vilkaisseeksi eri suomalaisten sanomalehtien sarjisosastoja. Onneksi ne ovat nykyisin kaikki täynnä Jereä, Mustanaamiota, Fingerporia, B. Virtasta ja muita takuuvarmoja jokapojan&tytön suosikkeja. Täytyy silti vilkaista useammin - en ole varma, mutta olin huomaavinani, että Assar on jo saanut lähtöpassit Husiksesta. Pakko kehua, että vaikka Iltalehden toimitukselle sarjakuvat ovat selvästi välttämätön paha - IS:n Juhani Tolvanen taas on lyömätön sarjisvalinnoissaan ja innostuksessaan - niin yllättävän hyviä sarjoja ne ovat valinneet vuodesta toiseen pyöritettävikseen. Yksikään ei joutaisi minun puolestani poistettavaksi. Mika Mokasesta päästiin onneksi eroon, sillä valmiiden, puhtaaksipiirrettyjen kuvatiedostojen kopiointi joka ikiseen strippiin EI ole hyväksyttävä tapa tehdä visuaalisesti houkuttelevaa sarjakuvaa. Mutta sarjispalstaan jäänyttä koloa ei ole vieläkään viitsitty paikata.

Tähdennän kuitenkin, että äskeinen pointtini oli, että aina parempi täyttää sarjissivut takuuvarmoilla yleissuosikeilla kuin kaivaa jostain peräkolosta periaatteella "ollaan nyt vähän omaperäisiäkin ja valitaan sarjakuva, jota ei muissa sanomalehdissä julkaista" jokin strippisarja, joka sitten osoittautuukin köykäiseksi harvoja miellyttäväksi tusinatuotteeksi. Kaikkein parasta olisi silti löytää sarja, jota ei muualla Suomessa julkaista, mutta joka vetoaa moniin. Vaikeaa se kuitenkin on ainakin ulkomaisten sanomalehtisarjojen viidakosta, eivätkä toimittajat välttämättä jaksa nähdä moista vaivaa.

Frank Bollesta vielä: minua pesunkestävää kyynikkoa pännii hänen yltiöhumanistisuutensa. Sivarina Kemiössä luin paikallislehteä, jossa julkaistiin Bollen piirtämää Juliet Jonesin sydäntä. Yhdessä mieleenpainuneessa tarinassa toinen naisista innostui elokuvien tuottamisesta ja tapasi nuoren wannabe-elokuvaohjaajan, jonka idealle tuottajat vain nauroivat. Romeo & Julia-filmatisointi, joka toteutettaisiin mykkäelokuvana lukuunottamatta loppurepliikkiä, joka saisi näin maksimaalisen tehon. Naisen avustuksella mies sitten ohjasi leffan nollabudjetin indienä, pääosissa kadulta napattu nuoripari. Mies korosti koko ajan, että ihmisetihmisetihmiset - mikään muu ei elokuvassa merkkaa kuin ihmiset. No, tuottaja, jota nainen oli aiemmin käynyt tapaamassa, piti ovelan juonen avulla naruttaa katsomaan valmistunut elokuva, joka sitten teki kuin tekikin vaikutuksen - ja mies sai elokuvalleen levittäjän. Vain juonessa mukana ollut tuottajan autonkuljettaja sai potkut. Kaunista sinänsä, mutta minä en lämpene tuollaisille tarinoille ja noin yli-ihanalle elämänasenteelle ja maailmankuvalle.

Mitä Aku Ankkaan tulee, en muistele kaiholla 80-lukua, jolloin minulle tuli Ruotsin Kalle Anka tilattuna. Lukijoiden vitsit, joilla täytettiin sivujen alareunat, olivat nyt jälkeenpäin muisteltuina köykäisimmästä päästä. Paras taiteilijakin piirsi niitä tyhjänpäiväisimpiä sarjakuvia, eli Veli Kani-juttuja. Julio Antonio Ramos Poquí - onnistuin jäljittämään nimen netistä. Kaunista jälkeä teki. Ruotsinnokset olivat näppäriä sisältäen runsaasti kääntäjän omia sanaleikkejä, kehuja siitäkin.

Näpäytänpä nyt samalla Milla Paloniemen Kiroilevaa siiliä jonka suosiota yritän ymmärtää. En itse pidä sarjakuvista joissa kiroillaan itsetarkoituksellisesti. Ainoassa huvittuneen hymähdyksen tuoneessa stripissä kaksi siiliä halaa toisiaan, ja toinen päästää sitten kirosanan kun saa piikin kuonoonsa, toisen katsoessa hämmentynyt voivoi-ilme naamallaan. Paloniemellä on sentään joskus osuvia asiakaspalvelun huonoja puolia ruotivia sarjoja PAM-lehdessä eli ammattiliittoni julkaisussa. Valitettavasti hän vain joutuu vuorottelemaan Veikko Anttilan ankeahkon Pamelan kanssa. Tekeeköhän Anttila sarjansa FreeHandilla, muahahaha.

Kehutaan vielä ainoaa nettisarjakuvaa, jota olen seurannut: Nicholas Gurewitchin The Perry Bible Fellowship osoitteessa http://www.pbfcomics.com/ - siinä on huikaisevan nerokkaita ideoita ja vieläpä monilla eri tyyleillä toteutettuina. Jutut vaativat tosin melkoisen määrän miettimistä auetakseen, mutta se on palkitsevaa. Itse olen ymmärtänyt vitsit useimmiten helposti. Lopetin tosin sarjan seuraamisen pian sen jälkeen, kun sain graafisen suunnittelun opinnot päätökseen. Nyt on kirjakin ulkona, tilatkaa jos tykkäätte. Itse tyydyn silti suureen määrään paperille tulostettuja strippejä.


Muutama tunti kulunut - olen käynyt kaupungilla ja nauttinut kauniista kesäpäivästä. Helsinki on kaunis kaupunki kesäisin. Olohuonevertaukset ovat osuvia. Kun kävelen kaduilla ja katselen puistonpenkeillä ja terasseilla istuvia ihmisiä, sitä miten he ottavat rennosti ja juttelevat keskenään, se tuo minullekin hyvän mielen.

Kävelin Mannerheimintiellä, Töölönkadulla ja Pohjoisella Roobertinkadulla poiketen muutamassa antikvariaatissa. Etsin Karin pilapiirroskokoelmia ja löysin Karin karusellin (1956), Hassun maailman (1958) ja Pilkkakirjan (1960) sekä kylkiäiseksi vielä Uusi uusi Karin (1990). Vanhimmatkin kirjat halpaan hintaan kympillä kappale! Päivitin edellisen sivun listani.

Se töölöläisdivari, josta aiemmin kerroin, on ilmeisesti muuttanut Manskulle lähemmäs ydinkeskustaa. Myyjä vaikutti tutulta, samoin puodin sisustus kattoon ylettyvine kirjapinoineen ja jostain kirjakasojen takaa pilkistävine kirjakasoineen. Sieltä en ostanut mitään.

Ostin myös Loru sorbusten herrasta-parodiakirjan uusintapainoksena. Minulla oli aiemmin Soundi-kirjat-sarjassa ilmestynyt eka suomalaispainos v. 1983, mutta lainasin sen vuosia sitten nyt jo entiselle työkaverilleni. Hän ei pahemmin pitänyt kirjasta, mutta unohti silti palauttaa sen. Tietenkään minulla ei ole kaverin yhteystietoja. Palautti sentään hänelle lainaamani elokuvat työstä eroamisensa jälkeen eli myöhässä - paitsi "Fritz the Catin".

T. Hypénin Nanna 2 tarttui mukaan Akateemisesta. Laitoin senkin äskeiseen luettelooni, oliko tyhmästi tehty?

Toivottavasti löydän vielä Karin parhaat (1953) vaikka seuraavilta kirjamessuilta. Toivossa on hyvä elää, sanoi satiainen.

Kvaak.fi-foorumia tutkin edelleen. Siellä napistaan ruotsalaisesta Elvis-sarjakuvasta, joka vieraili pikavauhdilla Salon Seudun Sanomissa ja poistettiin ilmeisesti vihaisen palautteen seurauksena. Tsekkasin sarjan kotisivuilta ne muutamat stripit joita siellä sai katsoa. Mjaa, oikeastaan ihan hihityttävää roisia huumoria. Kyllä tuota lukisin enemmänkin, mutta ehkä on ihan se ja sama osuuko sarja enää silmieni eteen vai ei.

Iltalehden Pojun remmissä eli Buckles onnistuu valloittamaan minut. Aluksi minua otti kovasti päähän piirrostyylin vahva Bill Watterson-vaikutus, mutta ajan kanssa totuin siihen. Parasta sarjassa on Poju itse, ja oikeastaan myös lintu ja orava. Huomaa, että David Gilbert rakastaa sydämensä pohjasta näitä hahmojaan. Hän on mestari piirtämään ilmeitä ja tekemään hahmoista eläviä. Harva se päivä tulee strippejä, jotka alkavat rivillä viimeisen päälle nappiin piirrettyjä hauskoja ilmeitä tai asentoja, tai metkalla liikesarjalla. Kyllä Poju kuuluu myös niihin halittavan söpöihin piirroseläimiin. Hyvää sarjassa on myös vahva samastuminen eläinten maailmaan, hierarkioihin ja sääntöihin.

Vartti-lehti saisi poistaa jo Vastakarvaan-sarjan. Piirrosjälki on niin viimeisen päälle ja USAlaisstrippisarjalle harvinaisesti kuvakulmiakin vaihdellaan, mutta kun ei ole huumoria. Siinä on jotain mikä yrittää olla huumoria, mutta onnistuu siinä vain hetkittäin. Sarjassa ei myöskään veri kierrä, ei ainakaan Vartin julkaisemissa stripeissä toistaiseksi ole. Maailman ja hahmogallerian laajennusta kehiin! Eikös niillä ole söpö naapurityttö? Romanssin yritystä? Milloin? Koskaan?


22.7.2011

Kun nyt vauhtiin pääsin niin jatkanpa sarjiskritiikkejä - sitä mukaa kun kvaakkia tutkin ja se minua eri sarjakuvista muistuttaa. Kari Sihvosen Liisa on potentiaalinen hyvä sarjakuva, mutta minua se miellyttäisi enemmän jos se olisi vähemmän pölhö ja enemmän "laatuhuumorilla höystettyä vakavuutta"-henkinen. Ilta-Sanomien kuukauden kotimaisena julkaistun seikkailun loppu sai minut nolostumaan tekijän puolesta. Fantasiaelementit Liisassa on hyvä juttu, sillä linjalla kannattaa jatkaa. Tuo maljakko/timanttitarina olisi kuitenkin kaivannut venyttämistä. Tutkimustyön kuvausta eli timantin alkuperän selvittämistä jnpp. Tuollaisen tarinan puristaminen 20-30 strippiin ei toimi. Sarjahan jouduttiin lopettamaan lauantailehdessä kahdella ylimääräisellä rivillä. Suomen Kuvalehdessä julkaistu seikkailu oli sekin vähän lyhyt.

Muutenkin SK:n jatkosarjat ovat olleet turhan lyhyitä. Anssi Rauhalan tarinasta vuosia sitten toivoin albumimittaista, mutta monellekos aaneloselle sitä materiaalia lopulta riittikään? Reilu parillekymmenelle? Harmitti, kun Rauhala kuitenkin on loistopiirtäjä ja tarina oli hieno. Sama juttu nyt pyörivällä Torisevan Häämatkalla. 16 puolen sivun osaa eli 32 riviä. Mistä vielä, että Torisevan piirrostyyli ei minun mielestäni toimi tuollaisessa realistisemmassa, vakavahenkisessä sarjassa. Liian simppeli, liian lapsekas. Häämatkan teksti ja fiilis ovat kuitenkin nappisaavutuksia. Oskarissa (jota julkaisee pula-ajan City-lehti eli Metropoli) piirrostyyli toimii, sehän on vähän lastensarja muutenkin.

Olisin voinut sarjiskokoelmaluettelooni lisätä vielä Tää kaupunki-sivut, jotka revin irti Hesarin Kuukausiliitteistä ja änkesin Mämmilä: Täällä tähtikiekon alla-albumin loppuun viimeisten neljän HK:n Mämmilä-sivun kavereiksi. Kaikki varhaiset sivut aina siihen asti, kun herra Engel murehtii sitä, ettei hänellä ole perhettä. Seuraavalla sivulla piru- ja enkelihahmot sitten ilmestyivät Engelin pään ympärille pörräämään ja sarjan taso notkahti. Niitäkin sivuja keräsin jonkin aikaa, kunnes tuskastuin ja heitin ne keräykseen. Mauttomuuksista päästiin eroon vasta kun sarja muuttui poliittiseksi satiiriksi ja nimi vaihtui. Siinä vasta sarjakuva joka haki pitkään linjaansa! Poliittisen satiirin vaikeassa lajissa Pääkaupunki onkin omistanut terävimmät hampaat Suomessa tähän mennessä. En silti ole ruvennut keräämään sarjaa uudelleen.

Jasso-kissa vetosi minuun pitkään, mutta tämän hetken jutut eivät. Lopullinen niitti oli oikeastaan jo Zwarkin potkiminen takaisin työttömyyskortistoon sarjaa värittämästä. Surullista, miten Jii Roikoselta tuntuvat loppuneen kaikki paukut. "Mustaa"- ja "Valoa"-kokoelmat muistuttavat ja tietämättömille tiedottavat, miten nerokas tekijä sarjisskenessämme oli silloin muinoin. Toivottavasti olen väärässä ja Jii vielä räväyttää jollain kaikessa salaisuudessa työstämällään kunnianhimoisella albumilla.

Kari Suomalainen-fanilla on nyt hyvät päivät. Äsken löysin divareista lisää puuttuvia kokoelmia - pitkästä, pitkästä aikaa, kun nyt vihdoinkin ei ole rahasta pulaa - ja nyt kvaakin avustuksella pääsin tutkimaan hommaforumin threadia Karista. Runsaasti pilakuvia sekä selostusta Karin potkuista ja niihin johtaneista syistä. Otin pilakuvia talteen kovalevylle, raakkaan sitten pois ne jotka minulta jo löytyvät. Sitten on vielä kaikkia noita oheisjuttuja, Välskärin kertomuksia, Löysin lännen, Karin autokirja... Ei ei ei niitä jaksaisi metsästää kun piirroskokoelmissakin on tarpeeksi ja 26 neliötä vallanneella on tuo tilanpuutekin riesana. Taas joudun kantamaan läjän kivoja kirjoja ullakolle kun tuo vinyylikokoelma paisuu. Juuri tästä syystä en ostele sarjakuvia niin paljon kuin pitäisi ja Corto Maltese + Ankardo + Sarasvatin hiekkaa + muut eurooppalaisen sarjakuvan valiot jäävät vähän vieraiksi tuttavuuksiksi. Pitäisi hankkia ylimääräinen kämppä pelkästään tuota roinaa varten :D

Joo, tiedän että Cortoa on Nonstopeissa, mutta hänet painettiin sinne niin luokattoman huonosti ettei se houkuttele vihkiytymätöntä tutustumaan. Tapiireissa on varhaista Ankardoa ajalta jolloin haparoivia ensiaskeleita vielä otettiin. Mieleen on jäänyt, mutta ei minulla ole mitään hajua miten hahmo kehittyi.

Äh höm... Onhan Tapiirissa yksi CM:kin. Mitenkäs en ole siihen malttanut silmiäni kiinnittää? Jotain viitseliäisyyden puutetta kai sittenkin on tässä takana.

Joo, yksi kirjoista jotka meinaan raijata ullakolle on Kim "Howard" Johnsonin "The First 280 Years of Monty Python" (nollan päällä ruksi), jonka sisältämää vanhaa fotonovellaa "Christopher's Punctured Romance" kvaakissa aiheellisesti kehutaan. John Cleesen ääni tunkeutuu korviini varsinkin kohtauksessa, jossa Chris-John laittaa yövoileipää ja katselee sillä silmällä tyttärensä Barbie-nukkea: "Gaw, real lace. And under that?". Pervo tarina, varsinkin loppu on niin nolo ja hauska että hykertelen ääneen kun vain ajattelenkin sitä.

Jarkko Vehniäisen Kamala luonto saisi korvata HS:n sarjispalstalla jonkin eltaantuneen dinosauruksen. Mitä JV:n kotisivuilla näin, niin metkalta vaikutti. Okei, jos siinä nyt pieruhuumoria on, niin olkoon. Pierusta on vähän mautonta vääntää vitsiä, mutta en minä jaksa siitä herneitä nenään vetää.

Jessuksen pieksut! Kvaakista löytyi Juho Juntunen aiheuttaa pahaa mieltä -ketju, ja siellä kerrotaan minulle uutena tietona että JJ sai kenkää Ilta-Sanomista kun meni "arvostelemaan" jonkin bändin konsertin käymättä edes paikalla. Vedätys paljastui kun ko. keikka ilmoitettiin peruuntuneeksi. Sladdi kolmosessa (1978) on sarjakuva, jossa Juntusen näköinen Ilta-Sanomien toimittaja kirjoittaa kapakassa Alppi-Hannu & Teräsananas -yhtyeen keikasta: "...soitti dynaamista punkkia. Rauha ja rakkaus huokuivat illan konsertista". Samaan aikaan ko. keikalla bändi tuhoaa konekivääreillä ja kranaateilla yleisönsä ja paikalle saapuva virkavalta vastaa samalla mitalla. Näin sitä voi asioita tajuta kun lukee kaikenlaista mitä käsiinsä osuu.

Korjaan vielä tässä kvaak.fi:n Sarjakuvalehdistön vaiheita Suomessa - osa 2 -artikkelin
tietoa, että Oulun Sarjakuvaseuran Kupla-lehteä tuli 12, ei 10 numeroa. Omissa kappaleissani 11. ja 12. numeroa on tilaajatarra (11) tai sen jäämä (12) takakannessa, eli ilmestyivät. Minussa on jotain vikaa, kun en korjaa tietoa tuon sivun alalaidan viestiketjussa. Oikea numeromäärä ilmoitetaan Wikipediassakin, joskin siinä annetaan ymmärtää, että lehti ilmestyi vuoteen 1984 asti. Tavallaan kai ilmestyikin, Ilpo Koskela kirjoitti viimeisen numeron pääkirjoituksen vuoden 1983 toiseksi viimeisenä päivänä, eli lehti tuli kai sitten julki vasta seuraavan vuoden puolella vaikka on 4/1983.


23.7.2011

En ole ainoa, joka valittelee suomalaisen poliittisen / ajankohtaisen pilapiirtämisen tasoa. Hesarin Karlsson muuttuu yhä vain hampaattomammaksi. Johtuisiko siitä, että ideoita pitää nyt suoltaa useita viikossa, kun vuosia sitten Terhon ollessa kakkossivulla ja Karlsson Kotimaan osastossa jälkimmäinen tarvitsi vain yhden idean viikossa? Takavuosina Karlsson oli nimittäin monta kertaa Terhoa parempi. Enää en voi sanoa samaa. Kai Heinosen kuvottavan ruma tyyli on aina aiheuttanut minussa inhon väreitä. Jari Elsilän piirroksiin olen ikävä kyllä törmännyt aivan liian harvoin, mutta ne muutamat näkemäni ovat saaneet minut vakuuttuneeksi, että siinä meillä on Suomen paras alallaan.

Ilta-Sanomilla on onneksi yksi Timo Mäkelän piirros viikossa. Mäkelän herjat ovat parantuneet roimasti, ehkä häntä ei enää ohjailla siellä ylemmästä toimitusportaasta käsin kuten kuulemma ennen? Heikki Paakkasen tyylistä pidän myös, hänellä on melkein petohampaat. Kätsy saisi lopettaa jo, en jaksa edes ruveta pohtimaan kaikkea mikä hänen tyylissään on pielessä.

Salon Seudun Sanomien Lehto vaikuttaa tutulta. Takavuosina näin jossain sanomalehdessä pari tosi amatöörimäistä pilakuvaa. Se oli sitä aikaa, kun piti iskeä niitä verotarroja autojen tuulilaseihin. Yhdessä piirroksessa tekijän alter ego yritti kiukkuisena hiki valuen raaputtaa verotarraa pois ja joku pikkukakara huomautteli jotain vieressä. Toisessa sama mies käveli kaverinsa kanssa, joka kommentoi miten typerää touhua jääkiekko on ja ihmetteli miten isot miehet viitsivät ja "mitä sinä ajattelet?"... Piirtäjän alter egolla oli vaatteet täynnä jonkin jääkiekkojoukkueen logoja. Se oli varmaan sitten tämä Lehto.

Seura-lehden Titu on jo varsinainen muinaisjäänne. En ole koskaan miehen piirroksia varsinaisesti ihaillut, mutta pikkupoikana kyllä luin ne kun silmille osuivat. En sitten vanhempana jaksanut enää välittää kun se vähäkin terä tuntui tylsyneen. Mieleeni on jäänyt lähinnä Tiittasen persoonallinen sanankäyttö. Ei oikeastaan muuta.

Kari Suomalaisen piirroksissa ainoat viat ovat se asenteellisuus ja rasismi mikä loppuvuosina putkahti esille, sekä vähemmän näkyvä seikka: kun luen pilapiirroskokoelmista piirrosten taustoja, mitkä politiikan tapahtumat ovat toimineet alkusysäyksenä jollekin piirrokselle, niin usein se tapahtuma vaikuttaa todella tylsältä ja mitäänsanomattomalta, jopa asiayhteys piirroksen kanssa voi jäädä hämäräksi. Kari on kuitenkin saattanut vääntää siitä todella värikkään ja hauskan piirroksen.

Elsilän jälkeen toiseksi parhaaksi nostaisin Jouko Innasen, jonka kanssa olen muuten jutellut puhelimessakin joskus 90-luvun alussa, kun tein jonkin jutun kouluun. Miten mies on jaksanut pitää yllä tasoa ja senkun kehittyä graafikkonakin, kun sentään puurtaa piirroksia useisiin muihinkin lehtiin kuin vain Iltalehteen? Tietenkään Joke ei aina osu, täytejuttuja on tasapuolisesti osumien seassa, mutta työmäärän huomioon ottaen se on ymmärrettävää. Upeasti hän kuitenkin käyttää tietokonetta apuna piirtämisessä. Jälki on parhaimmillaan lähes vaikuttavaa.

Löysin Kalevan sivut netistä ja lueskelen hörähdellen Elsilän juttuja.

Sarjakuvista lisää. Jos joskus aiemmin tässä kehuin Iltalehden nykyistä sarjispalstaa, niin sen verran täytyy ottaa takaisin, että Werner Wejp-Olsenin "Ajan sävel" ottaa joskus päähän. Ei enää yhtään vitsiä Novox-geenilaboratoriosta tai paistetun kanan näköisistä avaruusolioista, jotka miettivät minkähänlaisen vastaanoton saavat maapallolla, ne aiheet on kaluttu puhki ajat sitten. Tämä Tanskasta USAhan muuttanut veteraani onnistuu kyllä yhä Seiskan julkaisemassa Rikospähkinässä. Miehen takavuosien H.C. Andersen-sarjakuvasovituksiakin voisi olla kiva katsastaa tarkemmin, että välittyikö niistä sadun henki tarpeeksi hyvin vai olivatko ontuvia yritelmiä. Hufvudstadsbladetin Kanon-mormoria ikävöin vieläkin, se oli ehkäpä Olsenin paras tuotos. Hbl:n lukijat nostivat aika äläkän kun ko. sarja poistettiin lehdestä pitkän rupeaman jälkeen, vaan lähti silti.


24.7.2011

Hemmetin vähän olen divareissa pyörinyt varsinkin tällä vuosituhannella. Siksi tietoni divareista ovatkin suppeita ja vanhentuneita. Pitäisi aloittaa taas ahkerampi kiertely. Ensi viikolla teen kunnon kierroksen, tein listan Helsingin sarjakuvia kauppaavista antikoista. Ensi viikolla on kolmas lomaviikkoni, aikaa löytyy siis.

Kun opiskelin Porvoossa Borgå Folkhögskolanissa 1993-1994, siellä oli yksi divari jossa kävin muutaman kerran. Harto Pasosen Pumpsis-lehden ensimmäisessä numerossa arvosteltiin muutamia divareita, ja yhdestä arviosta löytyi lause "harvinaista Nonstoppiakin on vinot pinot". Mietin, että mikähän lehti se Nonstop on, never heard. No, Porvoossa se selvisi. Siellä löytyi hyvä kokoelma tuota lehteä, ja ne olivat siihen aikaan vielä halpoja. Ostin muutaman numeron ihan kokeeksi, ja heti kolahti. Ostin tuotapikaa läjän lisää lehtiä, ja siitä se Nonareiden keräily alkoi. Kun kaikki numerot olivat kasassa, tuumin että laajennanpa Ruutu-lehtiin.

Helsingin divareista Good Fellows tarjosi kaikki vuosien 1990-1991 Tapiirit - se oli tyyris ostosreissu, eikä voi sanoa että hintansa väärti kun nuo Kersan Tapiirit ovat niin helkutin köyhiä. Kyllä niistä silti joitain maukkaita sarjoja löytyy keskinkertaisen materiaalin seasta. Pumpsista tilasin aikoinaan 10. numerosta eteenpäin, ja onneksi, sillä niitä näkee äärimmäisen harvoin. Muutaman varhaisen numeron olen löytänyt sieltä sun täältä, mutta liikaa puuttuu vielä.

Kulku-Katin Pojasta kannoin vinot pinot USA:n MADeja, Sarjis-lehtiä, Jaska Jokus-pokkareita, Jymyjä ja Huulia.

Espoon Poppa Joesta löysin kaikki vuosien 1975-1982 Soundit (paitsi 9/75 joka puuttuu aina vaan), sen ainoan Crackedin (ostin uteliaisuudesta kun "haukuttu MAD-kopio" kuulosti perverssillä tavalla kiinnostavalta) sekä Kutkat Pulakutkaa lukuunottamatta - ja olisivatko Kuplatkin sieltä löydettyjä. Poppa Joessa - nykyään Pikku Jone - on myös aina ollut paras näkemäni valikoima Aku Ankan taskukirjoja, kumma kun ei Kvaakissa näytä sitä mainostetun. Sieltä ovat melkein kaikki omani peräisin.

1989 Harri "Wallu" Vaalio piti sarjakuvakurssia Kauniaisten Kuvataidekoulussa. Olin mukana, ja kaikki osallistuneet saivat muistoksi Wallun Rotta- ja Lämsänperäläiset-kokoelmavihot ja Kulttuurikuvasarjoja 2:n sekä yhden piirroksen, joka on vieläkin minun seinälläni. Koostealbumi valitettavasti lensi jonnekin melkein tuoreeltaan, minulla oli siinä sivun sarja nimeltään "Pindo". Ainoa sarja, jossa olen käyttänyt rasteria. Se kertoi kaupungissa asuvasta yöeläimestä, jonka auringonvalo tappaisi, siksi sen on aina aamun sarastaessa päästävä kotiin nukkumaan. Oli muuten vissiin parhaiten piirretty sarja siinä. Muut osallistujat taisivatkin olla minua nuorempia.


25.7.2011

Ensimmäisen kiertelypäivän saldo:

Antikvariaatti Sangi: Tolkienin "Seppä ja satumaa"

Antikv. Syvä Uni: Karin piirroskokoelma "Ha! Ha! Hauska Kari" (1989)

Kampintorin Antikvaarisesta neljä Asterix-albumia. Uskomattoman hyvä klassikkokirjojen edustus, Arto Paasilinnaa ja muita suomalaisia bestseller-kirjailijoita muhkeat kokoelmat. Pidän paikan korvan takana.

Fennica Comics: puuttuvat kaksi Alphaa eli 1/92 ja 2/92

Akateemisesta ostin neljä Corto Maltesea: Etiopia- ja Siperia-seikkailut ruotsiksi, Sveitsi-tarina ja "Herra presidentin voodoo" suomeksi. Lisäksi "Sarasvatin hiekkaa" ja Vehniäisen "Kamala luonto".

Good Fellowsista en löytänyt parhaalla tahdollakaan mitään, Divari 49 Runeberginkadulla oli poissa. Mustan kanin kolo Eerikinkadulla ei ollut auki. Omituiset aukioloajat siellä, huomennakin se on auki vain viidestä kahdeksaan. Keskiviikkona ovi aukeaa yhdeltä, menen silloin sinne.


26.7.2011

Päivän saalis oli viisi Pahkasikaa vuosilta 1985-86 ja viisi Asterixia. "Vihaan sarjakuvia - ja muita sarjakuvia Kemin viidennestä valtakunnallisesta sarjakuvakilpailusta 1985". Kyky Ahosen "Satuja ja muita jaarituksia perheen pimeimmille". Tarmo Koiviston "Apina Kapina". Eurokutka vuodelta 1?88.

Neljä Alistair MacLeania, Mika Waltarin "Mikael Karvajalka", Veikko Huovisen "Lentsu" ja "Havukka-Ahon ajattelija", Tolkienin "Keskeneräisten tarujen kirja" ja "Tales From the Perilous Realm" sekä viiden Hercule Poirot-dekkarin yhteisnide.


27.7.2011

Antikvariaatti Flemingin pitäjän kanssa tuli mukavaa juttua kun kerroin mitä yleisesti ottaen tykkään lukea, ja ostin pari kirjaa joita hän suositteli: Veikko Huovisen "Veitikka" ja B. Travenin "Kultahiekka valuu", joka tunnetaan myös tutummalla nimellä "Sierra Madren aarre". Lisäksi poimin hyllystä Uppo-Nallen, jota luin lapsena. Nostalgiasyistä ostin. Tosin se lukemani kappale saattaa olla yhä tallessa vanhempieni luona, mutta olkoon.

Mustan kanin kolosta tarttuivat käteeni Ray Bradburyn "Kuvitettu mies" ja H.J. Campbellin "Aikakoneen salaisuus". Jälkimmäinen kirja oli Flemingissäkin, ja myyjä suositteli myös sitä, mutta annoin olla. Kun sama kirja oli Mustassa kanissakin, tuumin, että onkohan tämä nyt jokin merkki... Olihan se ostettava. Vaikuttaa vähintään kelvolliselta noin äkkiseltään selattuna.

Alexandre Dumas'n "The Count of Monte Cristo" ja A.C. Doylen "The Lost World & Other Stories" vielä Akateemisesta, niin päivä oli täysi. Huoh, pelkkiä kirjoja tänään...


28.7.2011

Posti toi minulle brittien Amazonista tilaamani Didier Comès'n albumin "Le dieu vivant", pääosassa partasuinen soturi Ergün vaeltaja, joka saapuu kaukaiselle planeetalle ja kokee ihmeellisiä seikkailuja. Amazonissa oli vain yksi kappale myynnissä - hyväkuntoinen kirjastokappale, kovilla kansilla. Neljä pientä leimaa ja muovitetut kannet eivät haittaa. Tämä Comès'n ensimmäinen julkaistu sarjakuva-albumi oli piirretty vuosina 1970-71, mutta päivänvalon se näki vasta 1973 Pilote-lehdessä. Albumina se julkaistiin 1974. Toinen Ergün-tarina
"Le Maître des ténèbres" sai odottaa julkaisuaan vuoteen 1980.

Tilasin albumin, koska Pumpsis-lehdessä P.A. Manninen "kehui" sitä melkoiseksi kalkkunaklassikoksi. Onhan se, tosin myös sen verran vaikuttavaa jälkeä, että joitakin ruutuja jää ihailemaan. Kaikki korniudet ovat kuitenkin mukana kuten Manninen lupasi: "monet planeetat olen minäkin nähnyt, mutta en aikaisemmin sellaista sädepistoolia, josta laukaistaessa lentää hylsy. Myös jättiläismäisen etanan kanssa käytävä kaksintaistelu on sangen omaperäinen idea, joskin se ei tietenkään actionin nopeudessa vedä vertoja useimmille muille hirviövaihtoehdoille. Vastaavia uskomattomuuksia on koko albumi tulvillaan. Varsin muistettava on myös se kokosivun psykedelinen kuva, jossa esitetään alastonta naista useista kuvakulmista - ja joka näyttää yhtä eroottiselta kuin kauramuropakkauksen kylki. Albumin loppuratkaisua on viisainta olla paljastamatta." Albumi ruotsinnettiin 1980 nimellä "Den levande guden" - juuri se painos oli Mannisen hallussa. Vähistä ranskankielentaidoistani huolimatta alkuperäiskieli on silti parempi. Jonkin verran ymmärrän ihan lukemalla, sanakirjan avulla ehkä lisää. Kiva saada tuo mieltäni 22 vuotta vaivannut teos haltuuni. Mitään mustan ylivoimaa ei piirrosjälki ole, vaan se on toteutettu ihan perinteisellä viivapiirrosgrafiikalla. Comès keksi nuo tehokeinonsa vasta myöhemmin. Värityksessä sen sijaan hallitsevat punaisen, oranssin, pinkin, lilan ja myrkynvihreän sävyt, mikä tekee albumista vahvasti aikansa lapsen.

Viimeinen varsinainen kiertelypäivä vei minut ensin Itäkeskuksen jossain määrin tuttuun divariin, josta ostin Frank Herbertin "Dyynin" osat 1 ja 2 ("Muad'dib"), Veikko Huovisen "Rasvamaksan" sekä Jack Hopkinsin scifi-romaanit "Satellite Night Special" ja "Satellite Night Fever". Viimeksimainitun kirjan nimelle virnistin jo Antikvariaatti Sangissa, mutta nyt kun toisen kerran näin kirjan ja vielä sen edellisosankin, päätin ostaa. Amazonissa luin pari kehua tuosta SNF:sta. Ei hassummalta vaikuta. Ykkösosa on muuten nimeltään "Satellite Night News".

Kontulan ostosaukion divarissa - tuttu paikka sekin - bongasin Bretécherin "Turha joukko 2:sen" ja kolme Asterixia. Myyrmannin antikvariaatista vielä Harri Pystysen "Anteeksi, etsin ihmistä" ja MacLeanin "Kotkat kuuntelevat". Pystysen tuotanto on minulle tuttu enimmäkseen vain sanomalehti- ja kirjanäytteinä, yhtä albumia selailin turkulaisessa kirjastossa 1994.

Kuuntelen YLE Areenalta Tapani Ripatin juontamaa Jokamiehen listaa kesältä 1985 - tuon ohjelman kuuntelin jo silloin ja poimin biisejä ja Tapsan spiikkejä kasetille. Nyt saa yksi nuoruusmuisto verestyksen. Kahdeksankymmentäluvulla melkein kasvoin Ripatin ääntä kuunnellen. Ei haittaa, että ko. listaohjelman biiseistä puolet ovat Dingoa ja Eveä - hyviä nimiä kumpikin ja levyt ovat hyllyssä.


29.7.2011

Tänään kävin vain Kulku-Katin Pojassa. Tavaraa tarttui silti mukaan kiitettävästi. Amok-lehden kolme numeroa oli vähän niinkuin impulssiostos, mutta onhan näissä Kari T. Leppästä, Jukka Murtosaarta ja Timo Mäkelää. Larsonin Kaukana poissa-albumit 2 ja 3. Markka-aikana satanen näistä albumeista oli pilvihinta, mutta nyt ei tee niin kipeää pulittaa niistä 20 euroa/kpl. Niin ne ajat muuttuvat.

Ahmed Ahneen lapsuus, Comès'n "Lumikko", "Asterixin harharetket" (Kultainen sirppi ja Riidankylväjä puuttuvat vielä) ja yksi MADin numero vuodelta 1974. Kierros hoidettu. Kulku-Kattiin jäi vielä Pahkasikaa, mutta niitä haen joskus toiste.


31.7.2011

Luin sen "Lumikon" samalla kun katselen loppuja näkemättä jääneitä chambara-elokuvia. Kolahti aika lujaa. Mieletön tunnelma, ja okkultistinen tarina puri tällaiseen kauhudiggariin. Tapiirissa julkaistuja Comès-tarinoita olen lueskellut vain puolihuolimattomasti, mutta taitavat jäädä "Lumikosta" jälkeen.


1.8.2011

Vielä uhrasin reilun satasen päivittääkseni Arne Anka-tuttavuuteni nykypäivään. Akateemisessa olivat tarjolla albumit no. 5, 7 ja 8 sekä viimeisin "Voodoo". Voodoo-albumia en nyt ostanut, mutta muut kyllä. Vähän ajan päästä noita ei varmaan saa mistään meidän rajojemme sisäpuolella, ja Arne on kuitenkin hahmo, jossa tuntuu vielä riittävän virtaa. Minua huolettaa vain, onko meininki jo liian mustaa ja läpeensä kyynistä. Keventävää huumoriakaan kun ei sovi unohtaa.

Poimin hyllyltä myös Peter Madsenin Valhall-kokoelman, joka on kolme ensimmäistä albumia ja muuta tilpehööriä sisältävä yli 200-sivuinen, kovakantinen järkäle. Näitä tulee vielä neljä lisää, huh huh. Silti, täytyyhän minun päästä jyvälle skandinaavienkin mytologiasta.

Lopuksi lööppivitsi:

"Jymyuutinen: Onko Kate raskaana?"

Vai onko hän syönyt oliivin?


2.8.2011

No nytpäs vasta herkun löysin! Katselen juuri norjalaista TV-sarjaa
"Brødrene Dal og spektralsteinene" (1982), jota esitettiin lapsuudessani Suomessa nimellä "Kristallikivien salaisuus". Muistan sarjan melko hyvin, ja nyt löysin torrentinkin josta sain sen ladatuksi itselleni. Monty Python-vaikutteet ovat aika vahvoja tässä absurdia huumoria sisältävässä tieteisseikkailusarjassa, jossa aikamatkailun nimissä parodioidaan myös eri aikakausia ja kulttuureja. Siinä ohessa ennakoidaan myös nykyajan huoltoasemia, joista saa KAIKKEA paitsi bensaa. Ainut asia mitä ihmettelen on, että miten niitä aikamatkailuun tarvittavia kristallikiviä sattuu löytymään niin sopivasti joka ajasta ja paikasta minne aikakone veljeksiä heittelee... mutta sehän on sitä fantasiakomediaa. Läpeensä viihdyttävä naurupommi! "Va skall Brødrene Dal med to steiner? Bygge sig glasshus og kaste de inne?" (Anteeksi, jos tuo oli väärinkirjoitettua norjaa.)


4.8.2011

Voisin kertoa, että viime viikolla meidän talon roskalaatikosta löysin melkoisen määrän ulkomaisia kolikoita pieniin, ohuenohuisiin läpinäkyviin muovipusseihin pakattuina. Kussakin pussissa oli tietyn maan kolikoita. Muutama eestiläinen kroonisetelikin oli. Itse kun kerään ulkomaisia rahoja, vein kaikki kotiin. Eihän moisia aarteita nyt noin vain saa pois heittää! Aina ne kelpaavat jollekulle, voi vaikka tarjota niitä keräilyliikkeisiin. Annankadulla on vissiin yksi. Onneksi minulla on pitkät käsivarret, joten sain helposti noukittua irtokolikotkin laatikon pohjasta. Lajittelen osan kolikoista kansioihin siten, että esim. saman valöörin kolikoista laitan kansioon yhden kappaleen kultakin vuodelta, ja loput säilön lasituoppeihin. Kansioissa on vain kauhea kolikoiden siirteleminen, kun löydän esim. yhden ruplan kolikon vuodelta 2000, ja kansiossa on ennestään vierekkäisissä taskuissa vuoden 1999 ja 2001 ruplan kolikot. Siinä sitten siirtelen kolikoita taskusta toiseen silmäneulaa apuvälineenä käyttäen. Pitäisi löytää muovisivuja lisää, vielä en ole mistään niitä bongannut. Aikamoiset pinot kolikoita pitäisi vielä laittaa kansioon.

Kerään myös vanhoja suomalaisia rahoja. Edesmenneellä sedälläni oli uskomaton kokoelma suomalaisia kolikoita ja juhlarahoja (!), kuin myös jonkin verran seteleitä. Tätini antoi minulle vuosia sitten koko kokoelman. Kun minulla oli se velkataakka pari vuotta sitten, pelkäsin tosissani että joudun myymään rahakokoelmani ja kenties myös Commodore 64:ni. Onneksi selvisin veloista ilman moisia uhrauksia!


10.8.2011

Töissä eräs venäläinen tervehti minua: "Mitä kuuluu, Viipuri?" Mikä helkkarin Viipuri... Tervehdin takaisin tokaisemalla "hyvin menee, Pietari". Mahtoikohan tajuta...

Kesäkuumalla olen nukkunut alasti peiton päällä, etteivät minä ja sänkyni olisi aamulla aivan hikisiä. Pari yötä sitten näin unta, että kuljeskelin kaupungilla pelkissä kalsareissa. Yksi vanhempi rouva ihmetteli, mutta kukaan muu ei juuri reagoinut. Olisi hölmöä kävellä ulkosalla pelkkiin kalsareihin pukeutuneena. Minne avaimetkin laittaisi? Tai jos ne tunkisi kalsareihin toppaukseksi?
Ja kulkuset kilisee...


11.8.2011

Joko olemme saaneet heittää hyvästit hellepäiville? Maassa näkyy jopa enenevässä määrin keltaisia lehtiä, vaikka ylös puihin katsoessani en edes huomaa juuri mitään keltaista. Maassa sen sijaan näen jo kasveja, joista vihreä väri on alkanut paeta. Aivan liian aikaisin.

Rateyourmusicissa olen saanut valmiiksi suururakkani lisätä tietokantaan kaikki näkemäni suomalaiset elokuvat. Niitä oli satoja. Työ ei silti ole vielä täysin tehty, sillä täytyyhän RYM:iin laittaa vielä kuvia julisteista. Ne ovatkin upeita, ja nimenomaan 40-50-lukujen julisteet. Vanhoja suomalaisia elokuvia en hirveästi arvosta, ne ovat tällaiselle leffafriikille köykäisiä suupaloja. Suomalaista 50-70 vuoden takaista julistetaidetta sen sijaan arvostan. Julisteita ihaillessani tekee melkein mieleni nähdä elokuvat uudestaan.


27.8.2011

Rocket Records se osaa puskea markkinoille CD-painoksia juuri niistä levyistä, joita keräilijät eniten himoitsevat. Eilen löysin Woodoon "Taikakulkusen" ja suureksi yllätyksekseni myös The Middle-Earth Bandin "The Thoughtful Briden". Taas lensi kaksi CD-R:ää roskiin, ja kaksi oikeaa CD:tä tuli tilalle. Jälkimmäinen levy oli yllätys siksi, että sen piti ilmestyä vasta ensi keskiviikkona. Sama juttu kuin Liikkuvien Lasten tuplakokoelman kanssa, levy löytyy viikon etuajassa.


woodoo



Woodoo siis musisoi tuossa yllä, kuva julkaistiin Intro-lehdessä vuonna 1971.

Tämänhetkinen suururakkani on katsoa uudestaan niitä elokuvia, jotka olen nähnyt joskus, mutta joita en muista tarpeeksi hyvin. Katson ne leffat, jotka löytyvät YouTubesta kokonaisina tai melkein kokonaisina ja annan niille sitten arvosanan RYM:issä. Katson aina kaksi elokuvaa kerralla ja kelaan niitä vielä eteenpäin jos tuntuu siltä. Ajan säästämiseksi ja projektin valmistumisen nopeuttamiseksi. Laskelmieni mukaan olen nähnyt vähän yli 7000 elokuvaa, katsotaan moniko niistä saa arvosanan. Pääsenköhän 6500:een asti?


30.8.2011

Nyt tuntuu tosiaan siltä, etten jaksa enää. Töissä on edelleen suurremontti meneillään, ja minähän en kestä muutoksia ympärilläni. Minun on hyvin vaikea totuttautua tekemään asioita eri tavalla kuin ennen ja hyväksyä se, että tutut asiat (työnjakotoimisto, työvuorolista, siivottavien junien lista, taukohuone, kuittausvihko) ovat eri paikoissa kuin aiemmin. Niinpä olen nyt tulossa hulluksi työpaikalla. Olen ahdistunut, hämmentynyt, enkä viihdy. Toisaalta olen tottunut koko ajan vähän kärsimään. Se taitaa olla elämän tarkoitus. Ei muuta kuin paksua nahkaa päälle, niin kestää kaikki maailman kolhut.

Mitä jos hyppäisin alas rautatien ylittävältä sillalta juuri sellaisella hetkellä, jolloin juna tulee? Jos putous ei minua tapa, niin törmäys junan kanssa varmasti tappaa. Tosin minun tuurillani en tietenkään kuole, vaan jään neliraajahalvaantuneeksi. Se vasta olisikin sitten kivaa elämää, ou jee. Minulla on tietysti vielä niin kovat luut, etteivät ne suostu katkeamaan.


3.9.2011

Keskiviikkona vapaata, torstaina työtä, perjantaina vapaata, tänään iltayhdeltätoista töihin... Aina kun saan olla päivän pari putkeen kotona, se vaikuttaa mielialaani piristävästi. Ei tunnu enää pahalta, mutta katsotaan sitten uudestaan viiden työyön putken jälkeen... onko olo enää näin rento...

YouTube haravoitu läpi, nyt latailen leffoja torrenteista. Melkein kaikki ammoin näkemäni mutta hyvin unohtamani ulkomaiset elokuvat löytyvät Pirate Baysta. Laskin 7152 näkemääni elokuvaa, RYM:ssä on 6335:lla elokuvalla arvosanat. Suomalaisista elokuvista en viitsi etsiä torrentteja. Vaikka jotain löytyisi ei niillä välttämättä ole seedaajia. Etsin suomileffoja mieluummin kirjastoista sitten joskus myöhemmin.


5.9.2011

Eräs eestiläiskaveri jutteli kanssani, mutta oli kiinnostunut lähinnä siitä, teenkö tosiaan pelkkiä yövuoroja ja olenko huomenna töissä ja milloin minulla on seuraava vapaapäivä. Yritin sanoa jotain painavampaakin, mutta sitten hän huomasi jonkun toisen tutun ja juttelumme loppui äkisti. Muutenkin kaikki työpaikalla ovat hirveän kiinnostuneita siitä, milloin jollakulla on seuraavan kerran vapaata ja miten työvuorot menevät. Oikeasti, onko ikävystyttävämpää puheenaihetta olemassakaan? Rupeavatko seuraavaksi puhumaan säästä? "On ilmoja pidellyt..."

Se eestiläinen muistutti minua siitä, että kohta tulee talvi. Roisto! Voisinpa muuttaa johonkin lämpimämpään maahan, kuten Espanjaan tai Italiaan. Jossain toisessa maassa voisin olla menestyjä. Suomessa on kauppojen kassoina, kioskien myyjinä ja siivoojina tolkuttomasti korkeasti koulutettua väkeä jotka eivät saa kykyjään vastaavaa töitä, koska hyviin virkoihin haetaan vain kokeneita. Ei minun kannata elää maassa, jossa kunnianhimoa ei kunnioiteta.


7.9.2011

Arne Ankat luettu - myös se uusin "Voodoo vid vatten" jonka vähän aikaa sitten ostin. Arne on muuttunut entistäkin aktiivisemmaksi yhteiskunnan kritisoijaksi. Joka sivulla hän mainitsee jonkin epäkohdan tai naurettavuuden ja lyö sen lyttyyn älykkäällä tavalla. Sarja on siis vielä tujumpaa tavaraa kuin varhaisaikoina. Kalle Kapunin järkyttävä kohtalo pyörii mielessäni päällimmäisenä. Kunhan Christensen välttää sen sudenkuopan, että sarja muuttuu liian tekstipainotteiseksi ja värikkäät tapahtumat harvenevat, niin pidän Arnesta koko ajan enemmän. Yksi asia silti vaivaa: minne Bellmanin laulut ovat hävinneet? Haluan jatkossakin nähdä Arnen hoilaamassa Fredmanin epistoloja. "Tycker du att graven är för djup, nåvelan så ta dig då en sup"...


10.9.2011


Kävin tänään Tavastialla levymessuilla. Vaikka selasin vain suomilevyjen tarjontaa ja yritin harkita viisaasti mihin rahani tuhlaan, niin 190 euron matkakassa hupeni nopeasti. Heti ensimmäiseksi löytyi se suurin aarre, eli Fyyralyyran LP 70 euron hintaan. Sitä koristaa muutama leima, joissa lukee "Kontiolahden kunnan pääkirjasto". (Toisesta tiskistä bongasin toisen, ei kirjastokappaleen, kympin kalliimmalla hinnalla.) Kirjaston poistolevyksi tosiaan hyväkuntoinen, ei rahise tai haitaksi asti napsu. Pieni roska "Metsän" lopussa, mutta poistin sen ja nyt soi jumittamatta.

Suurin aarre koko messuilla taisi kuitenkin olla Samsa Trion älppäri. Hintapyynnöksi oli lätkäisty 700 euroa. Mahtoiko mennä kaupaksi? Pakko minun oli se pintapuolisesti katsastaa, ihan vain voidakseni brassailla että olen nähnyt sen. Suunnilleen sama kansi kuin RateYourMusic-sivulla olevassa kuvassa, mutta hailakammat värit. Jokaisella kappaleellahan on yksilölliset kannet, mutta tiedä sitten paljonko ne toisistaan poikkeavat.

Insideoutin "Observer", joka oli toivelistallani, oli toinen mieluisa löytö.
Sehän on aika fantastista kasariprogea! Toimii joka osa-alueella. Levyn kysyntä keräilijöiden keskuudessa on kuulemma kasvamaan päin. Heh, siellä messuilla oli melkein joka jannulla tuo levy myynnissä. Varmasti niitä riitti kaikille. Huomasin, että yhtä lukuunottamatta kaikkia "Observereita" koristi ohuet mustat muovisuikaleet etukannen vasemmassa yläkulmassa ja takakannen oikeassa yläkulmassa. Levyt olivat siis samalta henkilöltä, joka oli jaellut useimmille myyjille kullekin yhden kappaleen myyntipöytään laitettavaksi.

Johannan kolmen älpeen "Metropolis"-kokoelma löytyi ensin huikeaan 100 euron hintaan, ja ajattelin, että No sale. Sitten äkkäsin käytössä jonkin verran nuhjaantuneen kappaleen 25 euron hinnalla, ja ostin. Aika kivasti soitettu, pintanaarmua löytyy mutta levy ei pidä liikaa meteliä. Ja jos siinä nyt jotain rahinaa on, niin eihän sitä kuule punkbändien mesoamisen alta :)

Kalle Fält Bandin "Tehtiinpä lauluja uusia" löytyi sieltä myös. Oliko hölmöä ostaa levy 12 euron hintaan mieluummin kuin odottaa, että saisin sen vanhemmiltani? Heilläkin kun on se. Vuosia sitten joku tuttu pariskunta - äidin työkavereita vissiin - antoi vanhemmilleni omat vinyylinsä pois, ja Kalle Fält Bandin kiekko oli mukana siinä satsissa. Ei siis ollut lapsuuteni levyhyllyssä, enkä ole koskaan kuullut levyä kokonaan.

Ankin "En anna heille anteeksi", Hasse Wallin "Sounds Afro!" ja Peitsamon "Älä koskaan laula kantria" ja "Amatöörirakastaja" täydensivät satsin. Wallin levyn ostin vain, jotta RYM-sivu saisi kansikuvan. Tällaistakin pitää ajatella levyjä hankkiessa. "Sounds Afro!" on vähän pitkäveteinen levy, etenkin b-puoli, mutta kun siitäkin minulla oli vain CD-R-kopio.


12.9.2011

Ensi perjantaina aukeavat sarjakuvafestivaalit, joihin ehdottomasti pitää päästä osallistumaan. Viime vuosina rahanpuute on estänyt noilla festareilla poikkeamisen, mutta nyt otan vahingon takaisin. Taidan jäädä seuraamaan muutamaa tekijähaastatteluakin.

Mitämitä? Kymppikirjastossa avataan "Suomalaiset sarjakuvantekijät levynkansitaiteilijoina"-näyttely! Onkohan oma listani toiminut alkusysäyksenä, heh heh. Täytyy käydä katsomassa valikoimaa heti perjantaina, ehkä löydän sieltä jokusen luettelooni kelpaavan kannen lisää.








1   2   3   4   5   6   7    8   9   10   11   12    13    14    15    16    17