15.3.2011

Kun jostain asiasta innostun, se vie minut mukanaan täysin. Vuosia sitten ostin neljä DVD:llistä Warner Brothersin piirrettyjä. Sitten niitä piti saada lisää. Internet Movie Databasen avulla loin täydellisen Microsoft Works-listan kaikista firman tuottamista piirretyistä. Tai itse asiassa kokosin WB:n animaatio-ohjaajien omat filmografiat, lisäsin jokaisen piirretyn kohdalle IMDB:stä poimitun juoniselostuksen tai arvostelun, ja ryhdyin imuroimaan niitä piirrettyjä koneelleni nettiin postatuista torrenteista. En kerännyt kaikkia kerralla, vaan tyydyin ensin yhteen isoon satsiin. Kun aikaa oli kulunut, keräsin vielä lisää. Ja sitten taas hieman lisää. Sitten taas ison määrän lisää. Sen jälkeen kävin sen tekstitiedostoni läpi ja valitsin puuttuvista piirretyistä nelisenkymmentä kiinnostavinta ja imuroin ne. Lopulta päätin että kerätään nyt sitten ne loputkin vielä. Nyt minulla on melkein kaikki Warnerin vuosina 1941-1969 tuottamat piirretyt sekä joitakin vanhempia ja muutama tuoreempi. Myös kooste-elokuvat ja täyspitkä "Gay Purr-ee" (1962) ovat hallussani. Kaikki katsottu ja poltettu DVD-R-levyille, ja RateYourMusicissa olen antanut niille arvosanatkin mikäli ne on sinne laitettu. Minulla ei ole kaikkia sotamies Snafun seikkailuja, niitä joita tehtiin valistuspiirretyiksi armeijan sotilaille toisen maailmansodan aikaan - eikä kummemmin kiinnostakaan kerätä kaikkia. Ei niillä ole enää kuin historiallista arvoa. Pari ilmeisesti kadonnutta piirrettyä puuttuu minulta myös, "Secrets of the Caribbean" (1945) ja "A Hitch in Time" (1955). Lisäksi minulla on hyvä kokoelma Tex Averyn tuotantoa ja joitakin Disneyn juttuja. Täyspitkistä piirretyistä "Fantasia", "Make Mine Music", "Melody Time" ja "Lilo & Stitch", sitten on tv:stä ammoin nauhoittamani puolitoistatuntinen kooste-elokuva "Lifestyles of the Rich and Animated" jossa on 11 klassista Disney-lyhytpiirrettyä miltei kokonaisuudessaan Taavi Ankan juontojen linkittäminä. Ne piti tosin tunnistaa IMDB:tä apuna käyttäen, sillä alkutekstit on niistä silti leikattu pois. Nyt kun tiedän noiden yhdentoista piirretyn nimen, olen voinut arvottaa ne RateYourMusicissa.


Tämäkään kokoelma ei sammuttanut nälkääni täysin. Käydessäni läpi DVD-kokoelmaani löysin Marx-veljesten leffojen bonusmateriaalien joukosta muutaman MGM:n tuottaman piirretyn, joista pari oli todella upeita. Tutkin firman animaatiotuotantoa IMDB:ssä ja sain sen käsityksen, että vähän suppeaa on. Tex Averya, Tom & Jerryä... Kissalan pojat-sarjakuvan pohjalta tehtiin 30-luvun lopulla muutama mustavalkoinen "Captain & the Kids"-piirretty. Sitten oli Barney-karhun seikkailuja ja joitakin irrallisia piirrettyjä. Keräsin YouTubesta ne neliväripiirretyt mitä löytyi, Tom & Jerryjä lukuunottamatta. Ne jätän väliin. Tex Averyn neronleimauksista olen nauttinut jo muutamia vuosia ahkeralla tahdilla, eli niitäkään ei tarvitse enempää kerätä.

Nyt minulla on siis melkoinen cartoon-kokoelma. Olen tehnyt päässäni huomioita ja yleisarvioita, ja koetan tässä nyt vuodattaa niitä.

Ensinnäkin Disneyn tyyli ei oikein pure. Vakiohahmoista en voisi juuri vähempää välittää. Akulla ja Mikillä on ärsyttävät äänetkin. Löysin yhden torrentin, jossa olivat lähes kaikki Disneyn lyhytpiirretyt, ja latasin siitä kaikki lyhärit, joissa ei esiinny yksikään firman vakiohahmoista. Etsin nimenomaan abstrakteja, kokeilevia piirrettyjä. Vain yksi tyydytti minua: "Bumble Boogie" (1948). Se on upea! Tosin myöhemmin paljastui, että se löytyy myös "Melody Time"-koosteesta, joten minulla on nyt "Bumble Boogie" tuplana. No, ei se mitään.

Minuun puree enemmän Warner Brothersin särmikkäämpi, anarkistisempi tyyli. Väiski, Repe ja Maantiekiitäjä ovat suosikkejani. Kuitenkin myös isäntää etsivä tyrkky Charlie-koira ja kaksi kohteliasta taskurottaa ovat mainioita hahmoja. Pepe le Pew'n seikkailuissa oli aina sama juoni, mutta Pepe oli hahmona vastustamaton, eihän tuollaisesta metroseksuaalisesta hurmurista voi olla pitämättä. Minua kiinnostaa etsiä Pepen aina samankaltaisista seikkailuista erityispiirteitä, ideoita jotka saavat aina yhden piirretyn poikkeamaan muista. Onhan se tietyllä tavalla palkitsevaa löytää jokin pikku juju, joka laajentaa ja syventää tuon hahmon persoonaa. Sylvesteri-kissa oli parhaimmillaan silloin kun hän teki jotain muuta kuin jahtasi Tipiä. Hauska hahmo silloin kun häntä käytettiin vähän monipuolisemmin. Foghorn Leghorn oli vähän kiikun kaakun-hahmo, joskus hauskaa seurattavaa silloin kun gagit olivat hyviä ja juoni näppärä. Huonoimmillaan tylsä. Putte Possun kohtalona oli olla totinen aisapari sekoilevammille ja hauskemmille pääkoheltajille, kuten Väiskille ja Repelle. Statisti, ja syystä. Ei hän yksinään jaksanut kantaa kokonaista piirrettyä.

Noin yleisesti ottaen, puhuttiin sitten Disneystä, Warner Brothersista tai Metro-Goldwyn-Mayerista, 30-luvulla tehdyt animaatiot ovat kaikin tavoin melko alkeellisia. Heti kun värit saatiin mukaan seuraavan vuosikymmenen taitteessa, animaatioista tuli yhtäkkiä visuaalisesti henkeäsalpaavan upeita. Ihastelen noita 40-luvun alun animaatioita silmät suurina ja toivon että pystyisin luomaan jotain samanlaista. Toisen maailmansodan jälkeen myös sisältöpuoli kohosi huippuunsa, gagit muuttuivat yhä absurdimmiksi ja kekseliäämmiksi. 50-luvulla alkoi taantuma, vuosikymmenen loppupuolen piirretyt ovat pelkistettyjä ja tyyliteltyjä ja vähän ankeanoloisia, ja siitä alamäki jatkui hitaana. Ehkä deadlinet ja tuotantovaatimukset (määrä tärkeämpi kuin laatu) pakottivat nopeaan työskentelyyn? On surullista katsoa Warnerin 60-luvun loppupuolen halpoja animaatiorumiluksia. Ainut piristys oli Chuck Jonesin tuottamat Tom & Jerry-animaatiot. Aivan, Tomista ja Jerrystä lisää. Olen kai lapsena joskus katsonut jotain heidän kohelluksiaan, mutten koskaan ole kehittänyt mitään suhdetta heihin. Olen vältellyt katsomasta heidän piirrettyjään osittain väkivaltaisuus-kuulopuheiden säikäyttämänä, osittain siinä luulossa että ne piirretyt ovat halvalla tehtyjä. Hahmojen historiaa yhtään tuntemattomana tutkin Chuck Jonesin filmografiaa ja huomasin, että hän ohjasi joukon T&J-lyhäreitä 60-luvulla - ajattelin, että ne ovat varmaankin ensimmäiset koskaan tehdyt T&J-piirretyt. Nyt kun keräsin tämän WB-animaatiokokoelmani, täytyi tietysti kerätä nuokin. Katsoessani sen vanhimman, joka oli "Penthouse Mouse" vuodelta 1963, huuli pyöristyi. Hei, tämähän on vaikuttavaa työtä. Kunnon budjetilla ja näppärillä gageilla toteutettua Jonesin parhaimmistoa. Muutama seuraava T&J-piirretty meni silmieni editse yhtä vaikuttavalla teholla, ja tuumin, että näihin hahmojen suosio epäilemättä perustuu. Sitten tutkin asioita Internet Movie Databasessa ja opin, että William Hanna ja Joseph Barbera tekivät ensimmäisen T&J-piirretyn jo 1940 ja yli sata muuta 50-luvun loppuun asti. Kuulemma nuo Hanna-Barberan tuotokset ovat niitä suosittuja, Chuck Jonesin tekeleet taas saavat T&J-fanien keskuudessa kritiikkiä siitä, että mies sovelsi niihin Maantiekiitäjä/Kelju K. Kojootti-kaavaansa ei kovin hyvällä menestyksellä, eikä niissä myöskään ole samaa henkeä ja taikaa kuin Hanna-Barbera-tuotannoissa. Makuasia, minusta Maantiekiitäjä-kaava on hyvä kaava, ja hyvää kaavaa saa käyttää estoitta. Pikavilkaisuni Hannan ja Barberan Tom & Jerry-piirrettyihin ei saanut minua innostumaan. Uteliaisuudesta katsoin putkeen myös kaikki Gene Deitchin räpellykset 60-luvun alusta. Heh heh, ne on paras jättää kohteliaasti kommentoimatta.

Pohdiskelen MGM:n animaatiotuotantoa, sitä, miksi se jäi Disneyn ja Warnerin varjoon. Vuosina 1938-1955 puljun animaatiosiipeä johtanut Fred Quimby oli kuulemma epäsuosittu. Lahjaton tylsimys, joka ei ollut täydestä sydämestä mukana animaatiohommissa, mutta tappeli silti animaattoreiden kanssa näiden ideoista ja omi itselleen kaiken kunnian joka kerta kun MGM:n piirretyt voittivat palkintoja. Tuskin hän silti oli syynä MGM:n heikompaan asemaan animaatiotuottajana. Ehkä syynä oli vain tuotannon suppeus. Muutaman harvan hyvän vakiohahmon varassa sinnittelee kyllä pari vuosikymmentä, mutta kahdelle jätille (Disney, Warner) ei mahda mitään. MGM:llä ei näytä myöskään olleen vahvaa omaa linjaa ja tyyliä. Tuotanto on puolelta toiselle heiluva sekoitus Disneyn sakkariinimakeutta ja Warnerin väkivaltaista törmäilyanarkiaa. Rudolf Isingissa heillä oli ällistyttävän lahjakas animaattori heti kun mies sai värit mukaan tuotantoihinsa. Tex Avery pelasti paljon hyppäämällä MGM:n kelkkaan. Disneyltä hypännyt Dick Lundy näytti saaneen myös aikaan jotain, vaikka oli tyyliltään Tex Avery II. Mikä ei ole huono asia sinänsä.

Noita piirrettyjä katsoessani orastaa pakko luoda itsekin upeita piirroksia. Tällä tavalla yritän houkutella taas piirtäjä-Janin esiin. Ehkä tässä vielä tartun kynään jonain päivänä.

Viime viikkoina on ollut hyvä olo. Tapasin viime kuussa vanhan musiikkibloginpitäjäkollegani Harrin, ja hän oli loistava seuramies. Olin hänen seurassaan parempi keskustelija kuin koskaan. Hänen tapaamisensa taisi parantaa minut. Nyt eivät ole enää masennus ja paha olo vaivanneet. Kun talouskin on kunnossa ja elämä jatkuu rauhallisena omissa uomissaan, niin mikäs tässä ollessa.


3.4.2011

Latasin koneelleni kaikki Harry Potter-elokuvat ihan vain katsoakseni mistä kaikessa tuossa hypessä on kyse. Olen pahoillani, mutta en pystynyt kunnolla katsomaan niitä leffoja. Minkä saamarin takia nykyajan elokuvantekijät kuvittelevat, että fantasia-, scifi- ja kauhuelokuvista saa laadukkaita kun joka kuva ahdetaan täyteen tietokoneella tehtyä jälkikäsittelyä sekä miljoonia yksityiskohtia, jotka syöksyvät silmille taukoamattomana virtana. Potter-elokuvat ovat tolkuttoman ruman näköisiä ja ylihektisiä. Se on se tietokone ja sen luomat rajattomat mahdollisuudet - se on saanut tämän päivän elokuvamaakarit hullaantumaan liikaa. Ensinnäkin HP-elokuvia leimaa sinertävänharmaa yleissävy joka näyttää epäluonnolliselta. Ei maailma ole oikeasti tuonvärinen. Kuva on käsitelty utuiseksi, ja jokaisesta erikoistehosteesta, valoefektistä ja ylimääräisestä kameranliikkeestä voi sanoa englantilaisittain "it's got "computer" written all over it". Yksikään hirviö tai tuliefekti ei onnistunut pelottamaan, koska se näytti liiaksi tietokoneella luodulta ja siksi epäuskottavalta, ja kaikki syöksyi kohti niin vinhalla vauhdilla ettei se ehtinyt pelottaa. Ottaisivat oppia esim. Hitchcockista, joka ymmärsi, että pelottavuus syntyy hitaasta tunnelmanrakentelusta ja siitä, ettei kaikkea näytetä vaan jätetään möröt enemmän katsojan mielikuvituksen varaan. Harry Potter-leffat ovat silmiä ja korvia raastavaa ADHD-moskaa nykyajan keskittymiskyvyttömille ja kärsimättömille teineille jotka pitkästyvät elokuvan ääressä ellei jokin syöksy silmille joka kymmenes sekunti. 80-luvulla tehtiin parempia efektejä kuin nykyisin, ja ymmärrettiin yhä miten pelon tunne houkuteltiin esiin katsojassa.

Ruokaan suhtaudun aika huolettomasti. Minusta ruoasta ei pidä tehdä itselleen ongelmaa, ellei ole kirottu kaikenmaailman allergioilla, intoleransseilla ja keliakioilla. Joista osa johtuu sitäpaitsi vain ylihygieenisestä elinympäristöstä ja ruoan väärästä tuotantotavasta. Jos voi syödä jotain ilman että keho pistää hanttiin, niin sitten syö. Minä haukkaan omenat ja porkkanat sellaisinaan, kuorimatta ja pesemättä. Voihan sitä ajatella, että jokainen pikkuannos torjuntamyrkkyjä on pois siitä ajasta, jolloin makaan ikäloppuna letkuissa sairaalassa tai istun dementoituneena jossain vanhainkodissa.

Iltalehti teki vähän aikaa sitten juttua vaaliehdokkaista, jotka kannattavat tukkapöllyn antamista lapselle. Ainakin muutamaa oli itsekin lapsena tukistettu. Minullekin annettiin tukkapöllyä muutaman kerran, ja aiheesta. Opinpahan käyttäytymään. Olisikohan niin, että ne, joita on lapsena tukistettu, ovat aikuisina itsekin sen kannalla? Jos näin on, siitä voi vetää aika ilmeisen johtopäätöksen.

Fingerpori-sarjakuva jaksaa positiivisella tavalla järkyttää ja rikkoa rajoja. Minua vain huolettaa se, miten moni vitsi on ulkopuolisten keksimä. Siinä piilee omat riskinsä. Kun lukijat lähettävät Jarlalle omia sanaleikkivitsejään, on vaarana, että sarja jämähtää liiaksi puujalkahuumoriin. Strippisarjan elinvoimaisuuden tae on kyky kehittyä ja uudistua vuosien mittaan. Jarlan pitäisi yrittää kovemmin tuoda muunkinlaista huumoria sarjaansa, ja ehkä jopa syventää hahmojaan.

Viime viikon maanantaina juttelin työterveyslääkärin kanssa. Sitä ennen Harrin kanssa. Viime maanantaina tapasin pitkästä aikaa ex-päivähoitajani pojan, joka asuu tässä lähellä. Muutama päivä sitten onnistuin avautumaan myös eräälle työkaverille. Kaikki he tuntuivat vähän kauhistelevan miten yksin elän, ilman sosiaalisia kontakteja. He eivät ymmärrä, miten onnellinen olen. Kun olen päässyt eroon tyttöystävän virkaa toimittavista ongelmakimpuista ja ystäviä teeskentelevistä konnista, voin paremmin kuin koskaan. Miettikööt muut mitä miettivät, minä hoidan omaa turvallista maailmaani ja yritän aloittaa tai saattaa loppuun asioita, jotka ovat olleet mielessäni pitkään tai jääneet kesken kauan sitten. Muihin ei voi luottaa kuin itseensä.


15.4.2011

No niin, olen sitten kuitenkin ladannut koneelleni ja katsonut myös kaikki Hanna-Barbera-parivaljakon tekemät Tom & Jerry-piirretyt. Osa niistä on yhtä hyviä kuin Chuck Jonesin vastaavat. Animaatiokokoelmani on täydentynyt vielä kaikilla vuosien 1939 ja 1940 Warner Brothers-piirretyillä, lopuilla sotamies Snafun seikkailuilla sekä muutamalla myöhemmin tehdyllä kartuunilla, joista en ollut edes tietoinen. Olen kääntänyt pääni myös Nakke Nakuttajia tuottaneen Walter Lantz Productionsin suuntaan, mutta petyin vähän. Nakke oli aluksi hirvittävän rumannäköinen. Myöhemmin kun ulkonäkö parani, hänen seikkailunsa tasaantuivat ihan OK-viihteeksi, joka ei jaksanut minua sen kummemmin hekotuttaa. Andy Panda eli Anselmi Panda on kivempi hahmo, mutta jotain hänenkin jutuistaan puuttui. Sekin on iso haitta, että kaveri piirrettiin eri tavalla vähän joka piirretyssään. Jos animaationtekijät eivät pysty päättämään miltä luomansa hahmon pitäisi näyttää: back to the drawing board. No pun intended. Ainoa WLP-piirretty josta oikeasti pidän tähän mennessä on Naken ja Andyn tähdittämä "Musical Moments from Chopin" (1948). Humoristinen musiikkiperformanssi kahden piirroshahmon kesken vaikkapa klassisen musiikin parissa on aika takuuvarma idea. Andy soittamassa roihuavaa pianoa on vaikuttava näky.

Kaikki tämä vain houkutellakseni piirtäjän itsessäni taas esiin. Toden totta, se tuntuu toimivan. Mitä enemmän katselen niitä kaikkia animaatioita jotka olen kerännyt, sitä himokkaammin haluan itsekin luoda jotain vastaavanlaista.


18.4.2011

Mielialani senkun heittelevät, mutta tällä kertaa syystä. Työpaikalla tuntuvat olevan kyllästyneitä minuun. Moittivat minua hitaudesta ja huomauttelevat muutenkin nykyisin joka yö jostain. Minulla on työmotivaatio vähentynyt radikaalisti, ja sen mukana työsuoritus heikkenee. Tässä on muutamakin perustavanlaatuinen ongelma takana. Ensinnäkin yövuoroissa samat naamat päivästä toiseen kyllästyttävät. Samat tylsät tyypit, joista ei ole juttukumppaneiksi, koska he ovat totisen oloisia maahanmuuttajia. Ei kunnon suomalaista mentaliteettia, johon saada yhteyttä. Toiseksi teemme työt aivan väärällä tavalla. Päivävuorolaiset tekevät kiitettävää työtä, mutta meitä yövuorolaisia pomot joutuvat torumaan kun tarkastuksissa löytyy ties mitä puutteita siivousjäljessä. Tämä johtuu siitä, että teemme kaikki junat kovalla kiireellä viidessä tunnissa ja sitten lusmuilemme kahvihuoneessa ja/tai nukumme jossain junassa kolmen tunnin ajan. Pomot ovat huomautelleet, että koko kahdeksan tunnin työvuoro on käytettävä siivoamiseen, mutta ei se ole mennyt muilla yövuorolaisilla perille. Minä haluan siivota junat kunnolla, pyyhkiä ikkunoita ja penkkejä ja mopata lattiat huolellisesti. Sen takia olen niin hidas, kun haluan tehdä perusteellista työtä. Minun on vaikea kävellä ohi, jos huomaan ikkunoissa sormenjälkiä tai penkeillä murusia, ja mopatessani haluan saada tarkasti joka näkyvän murun mukaani. Sen takia sitten jään muista jälkeen ja joudun kuulemaan vihjailuja hitaudesta. Haluaisin siivota junia koko yön ajan puoli seitsemään asti, mutta minkä minä yksinäni asialle mahdan? Olen yksinäinen vähemmistö.

Sitten kun en puhu muiden kanssa, kyllästytän muita ja huononnan yleistä ilmapiiriä. En viihdy enää töissä. Olen ahdistunut ja epävarma. Koen olevani epäsuosittu ja huono työntekijä. Työttömyys alkaa tuntua kovasti houkuttelevalta vaihtoehdolta...

Mitä jos ottaisin hatkat? Olisipahan aikaa piirtää.


19.4.2011

Mitä levyjenkeräilyyn tulee, oloni tuntuu aika täydeltä. Enemmän minua kiinnostaa nyt toive-elokuvien kerääminen - niitä on vielä 301. Niitäkään en tosin hirveän innokkaasti keräile. Aika hyvin pärjään sillä mitä minulla on. Vain töissä on ongelmia. Miten jaksaisin siellä? Pärjäisinköhän työttömyystuilla? Olisi aikaa piirtämiseenkin.


24.4.2011


Tänä yönä taas sama juttu! Meillä oli kymmenen junaa, minkä lisäksi kahteen junaan tuli 3-4 lisävaunua jotka myös piti tarkistaa ja tarvittaessa siivota. Kello kolme meillä oli jäljellä yksi kokonainen juna ja ne lisävaunut. Pidimme lakisääteisen puolen tunnin ruokatauon, minkä jälkeen muut ilmoittivat menevänsä yhteen junaan nukkumaan. Minä en mennyt. Töissä ei sikeitä vedetä. Vaikka työaika on yöaika, ei se tarkoita nukkuma-aikaa. Mitä helevettiä minä teen kolme tuntia? No, kahden IC-junan businessosastoista puuttui niskaliinoja, joten kävin viemässä niitä. Liinoja tyynyjen päälle nille paikoille, joissa niitä ei ollut, ja sitten pari liinapakettia hattuhyllyille. Tarkistin myös ulkoapäin yhden vaunun, joka oli tuotu toisen vaunun tilalle. Ainakin verhot oli laitettu, joten kai vaunu sitten oli siisti. Sisälle en uskaltanut mennä, kun en tiennyt, missä vaunussa muut uinuvat.

Kuuden jälkeen muut tulivat siivouskeskukseen. Puoli seitsemän he lähtivät vaihtamaan vaatteet. 6.40 yksi yövuorolaisista tuli sanomaan, että voin lähteä jo kotiin, muut ovat pukuhuoneessa saunomassa. "Kymmenen minuutin päästä voin lähteä." Se toinen kaveri yritti tarjota jotain vastaväitteitä. "Työt on tehty jo, voi lähteä. Tuletko saunaan?". "Ai saunaan?", vastasin. "Minulla on sauna kotona." No, kyllä minä sitten vähän etuajassa lähdin kohti pukuhuonetta, eli 6.45. En kestänyt enää seistä siivouskeskuksessa tumput suorina minuuttiakaan.

Näin suomalainen korkea työmoraali kohtasi taas ulkomaalaisten ei-ihan-yhtä-korkean työmoraalin. Surullinen tosiasia taitaa olla, ettei kaikissa maissa opita tekemään töitä samalla tavalla. Osat vaihtuisivat, jos minä työskentelisin vaikkapa Japanissa.

Minä taidan ottaa tavakseni, että kun muut vetävät lonkkaa tai hirsiä jossain, minä valitsen listaltamme pari junaa jotka lähtevät myöhemmin kuin seitsemältä, ja painun pyyhkimään ikkunoita ja penkkejä. Myöhemmin lähteviä junia kun saatetaan tarkastaa. Tässä olisi pelkkiä hyviä puolia: minulla olisi jotain tekemistä, minä pääsisin vähäksi aikaa eroon muista, muut pääsisivät vähäksi aikaa eroon minusta, ja tarkastajilla olisi vähemmän moitittavaa.

Voi jestas, mikä päivä. Kuin kesä olisi. Rentoilen vain kotona ja nautin parhaasta mahdollisesta pääsiäissäästä. Katselen piirrettyjä ja kuuntelen samalla YLE Areenasta Puhelinlankoja, hypäten kuitenkin niiden tylsien kappaleiden yli joita ihmiset siellä toivovat. Mämmit on ikävä kyllä syöty jo ajat sitten, ostin vain pari laatikollista. Usein olen ostanut enemmänkin, mutta en nyt uskaltanut ostaa enemmän kuin mihin rahat riittivät. Joku Puhelinlankojen asiakas ilmoitti tuossa syöneensä mämmiä ja silliä. Juontajat ihmettelivät, että onpa siinä melkoinen sekoitus. "Joitteko myös kuravettä kerman kanssa?", tokaisin. Tämä ihan vain näytteenä siitä, millaisia juttuja aina keksin.

Olo on jotenkin kumman puhdistunut. Johtuneeko vain siitä, että lumesta päästiin eroon... ja lisääntyneestä lämmöstä? Nyt voin pitää ikkunaa auki koko päivän ja tuuletella talven ummehduksen ulos yksiöstäni. Juon teetä, rouskutan porkkanoita ja ahmin ruisvoileipiä runsailla kasviksilla. Liikuskelen notkeasti että niveleni pysyvät fleksiibeleinä. Olo on niin terve että ihan hirvittää.


30.4.2011

En tarvitse yhdeltäkään ihmiseltä mitään. En syötävää, en lahjoja, en mitään tavaroita. Kunhan on työ josta saan palkkaa, jolla voin ostaa itse mitä tarvitsen. Vain minä voin tietää mitä haluan ja tarvitsen. Ei kenenkään tarvitse antaa minulle koskaan mitään. Voi kuulostaa oudolta, mutta tosiasia on, etten itse ole koskaan osannut antaa kellekään mitään. En ole ostanut paljoa lahjoja kenellekään, enkä jakanut kenenkään kanssa sitä mitä minulla on ollut. Mikähän siinä on ollut syynä? Sekö, että olen ollut ainoa lapsi? Että sen jälkeen olen asunut perheessä, jossa en niin paljoa ole viihtynyt? Että omillani asuessani minulla on ollut välillä niin paha rahapula, ettei ruokaankaan ole ollut varaa? Mene ja tiedä. Kuitenkin, koska en osaa antaa mitään muille ihmisille, ei minulla ole myöskään oikeutta vaatia muilta mitään. En minä silti aivan itsekäs ole. Kaikki tuntemani ihmiset saavat vapaasti tutustua kirjahyllyni sisältöön: sarjakuviin, kirjoihin, lehtiin, levyihin, elokuviin... Satua ei kirjahyllyni kiinnostanut. Hän välitti vain tietokoneestani.

Poden joskus huonoa omatuntoa siitä, miten vähän annan muille ihmisille. Kellään ei ole minusta paljon hyötyä. Satu ja Elmi kyllä ottivat kaiken minkä minusta halusivat ja irti saivat - väkisin, kuin iilimadot.

Eilen nukuin liian pitkään. Heräsin vasta vähän yhdentoista jälkeen kun puhelin soi. Työkaverini. Voi helkkari! Tulin töihin lopulta kolme varttia myöhässä. Siivosin sitten enemmän tai vähemmän jälkijunassa kaikki vaunut jotka meillä oli siivottavina. Minulla oli työkännykkä, ja järkkäri ilmoitti minulle että kahdessa junassa vaihdetaan kummassakin yksi vaunu. En kertonut muille, ajattelin että voin hoitaa ne itse ikään kuin salakorvauksena myöhästymisestäni. Siivosimme kaikki junat kello kolmeen mennessä kuten ikävä kyllä on tapana nykyisin. Tai niinhän muut kuvittelivat. Tosiasiassa meillä oli vielä siivoamatta kaikkiaan viisi vaunua eri junissa. Muut lähtivät johonkin junaan lepäämään, mutta minä hipsin siivoamaan ne loput vaunut yksin. Pari siistiä vaunua, muut olivat roskaisia. Olin valmis pian kuuden jälkeen, ja vaikken ollut ehtinyt pitää minkäänlaista taukoa, ei minua väsyttänyt eikä nälättänyt. Olen liian kiltti ihminen. Korjaan työkavereideni laiminlyöntejä sanomatta koskaan minkäänsävyistä sanaa kenellekään. En valita, vaan uhraudun mieluummin itse. Tulipahan omatuntoni taas puhtaaksi. Sitäpaitsi en ole itsekään mikään puhdas pulmunen. Jos huomaan itsessäni pienenkin vian, ei minun kannata huomautella muiden isoistakaan vioista. Vai olenko väärässä?

Numeromuististani olen ylpeä. Jos minulle ilmoitetaan että pari vaunua vaihdetaan joissakin junissa, painat vaunujen numerot mieleeni, sitten käytän näkömuistiani ja painan mieleen missä kohdissa siivottavien junien listassamme ko. junat ovat, ja mitkä vaunut vaihtuvat. Näin vaununnumerot säilyvät päässäni tuntikausia ilman ongelmia. Puhelinnumerotkin muistan ulkoa sen verran kauan, että saan soitettua ko. numeroihin. Pitkien numerosarjojen muistamisessa käytän erilaisia näppäriä kikkoja. Jos numerosarjasta löytyy jokin loogisesti etenevä muutaman numeron jakso, esim. 753, se helpottaa muistamista. Jos numerosarja alkaa vaikka kolmosella ja päättyy kuutoseen (3 x 2 = 6), tai sama numeropari löytyy kahdesta eri paikasta joko samassa järjestyksessä tai käänteisenä (46 ja 64), se auttaa. Jos numerosarjassa on pari nollaa eri paikoissa, voin käyttää niitä mielessäni sarjan pilkkomiseen osiin. 2-3-numeroiset osat on sitten helppo muistaa jollain peukalosäännöllä. Jos numerosarjasta ei löydy moisia apukeinoja, voin hokea sarjaa mielessäni ruotsiksi (ruotsinkielen lyhyemmät lukusanat ovat kätevämpiä) ja ajatella samalla numerosarjaa visuaalisesti.


7.5.2011

Heikki Hurstin leipäjono häädetään nykyisestä paikastaan Kalliossa, koska se laskee alueen asuntojen arvoa. Itse asiassa asuntojen arvon pitääkin laskea, jotta ihmisillä olisi varaa hankkia niitä.

 

21.5.2011

Työkaverini jaksavat suututtaa. Ei juuri puhettakaan ikkunoiden pyyhkimisestä, ei laiteta penkkejä pystyyn ja tyynyjä alemmas moitteettomasti, ja lattiat mopataan hujauksessa niin, ettei niistä tule hirveän paljon paremman näköisiä. Sitten työt saatetaan loppuun useita tunteja etuajassa niin, että minä joudun jälkeenpäin menemään uudelleen juniin pyyhkimään paikkoja. Kaikki vielä maahanmuuttajia, joiden puheesta en ymmärrä kuin murto-osan jopa silloin, kun he yrittävät sanoa minulle suomeksi jotain. Heille pitäisi teroittaa, että työaika on yhdestätoista aamuseitsemään ja koko se aika siivotaan.

Toisaalta, useimmilla heistä on perhe kotona. Lauma lapsia, joita täytyy päivisin passata. Ehkä yövuoro on heille ainoa tilaisuus saada huilia kunnolla muutaman tunnin ja saada unta silmään. Mutta jos minä ajattelisin joka asiaa muiden kantilta, ei minulla olisi lainkaan omia mielipiteitä, eikä mitään muutakaan sanottavaa tässä maailmassa. Haluan pitää kiinni omista näkemyksistäni, vaikka ne olisivatkin ristiriidassa muiden näkemysten kanssa.

Ei minusta kuitenkaan ole heitä äkseeraamaan. Siihen olen liian kiltti. Mutta jos pomomme ns. vähän heiluttelisi ruoskaa... Kestän kyllä tulivuoren pauhun, on tässä oltu pahemmissakin pätseissä.

Levyjenkeräily on tavallaan mukavampaa nyt, kun levykokoelmani on niin mittava. Ennen jouduin aina jättämään divareihin ison määrän kiinnostavia, ennenkuulemattomia levyjä tai itsetehtyjen CD-R-kopioiden korvaajia, kun rahani eivät koskaan riittäneet kaikkeen mitä löytyi. Nyt minulla on levyjä niin kattavasti, että voin ostaa miltei kaikki kivat levyt ilman että talous menee kuralle.


18.6.2011

Jokin aika sitten YLEn "Toiveiden yö"-ohjelmassa puhuttiin jostakusta saksalaisfilosofista, jonka nimeä en muista enää. Ko. filosofi sanoi aikoinaan, että ihminen ei ole luomakunnan hallitsija, vaan kaiken olemassaolevan paimen. Tämä ajatus esitettiin ohjelmassa yli hilseen menevänä. Että mitä se filosofi tällä tarkoitti? Minulle ajatus oli kuitenkin kristallinkirkas. Se oli aivan kuin minun suustani. Minä olen aina ajatellut niin, ettei ihmisen tarkoituksena ole hallita tätä maailmaa ja muokata sitä omien mielihalujensa mukaan, vaan että meidän tehtävämme on valvoa ekosysteemiä ja pitää huolta siitä, että luonnon tasapaino säilyy. Vaan kuinkas onkaan käynyt? Kaikkialla tehtaita, saasteita, ihmisistä johtuvia katastrofeja, luonnonvarojen ahnetta riistoa, otsoniaukkoja, maapallon kuihduttamista ja saastuttamista, luonnon tasapainon horjuttamista... Ihminen on niin humaltunut omasta älystään, ettei se ole pysähtynyt miettimään, miten sitä älyä parhaiten käyttäisi niin, ettei siitä koidu tuhoa omalle kotiplaneetalle. Jos jossain päin universumia on muita elinkelpoisia planeettoja, ne ovat niin kaukana, ettei niihin kannata pyrkiä muuttamaan jos Maa tuhoutuu tai muuten muuttuu kelvottomaksi elää. Täällä meidän on pysyttävä, ja se tarkoittaa, että Maasta on pidettävä hyvää huolta. Koska ihminen kuitenkin on väärinkäyttänyt omaa älyään, maapallo tuhoutuu vähitellen. Pelkään, että jo minun elinaikanani tapahtuu jotain...


20.6.2011

Harrastan sen verran kauneudenhoitoa, että ajan joskus karvat pois olkapäistä ja selästä. Kainalokarvojakin trimmaan joskus. Pari kertaa olen ajanut alapään karvoituksenkin pois. Korosti mukavasti 18-senttistäni. Se tosin oli vähän liioiteltua karvanpoistoa, sielläpäin kehoani riittäisi pikku siistiminen. Oikeastaan minun pitäisi jopa ajaa partakarvat kahdesti päivässä, mutta sitä en sentään jaksa tehdä. Kyllä karvojenpoisto laserhoidolla voisi olla tarpeen minun kohdallani, mutta antaa olla. Niin kauan kun en näytä apinalta, on kaikki okei. Karvaisuus - se on isän perintöä.

Mentaliteettini on outo sekoitus isältä perittyä suomenruotsalaisuutta ja äidiltä perittyä perussuomalaisuutta. Jörö, sulkeutunut, hiljainen, kova tekemään työtä, luotettava, rehellinen, vähän erakko. Toisaalta avoin, iloinen ja positiivinen kun olen oikeassa seurassa. Silti suomenruotsalainen identiteettini on vahvempi kuin mikään muu ominaisuus minussa. Onkohan kaikessa tässäkin ristiriitaisuutta? Suomalaisia vähän häpeän kansakuntana. Tuntuu, että puolet suomalaisista on ongelmatapauksia. Liikaa alkoholinkäyttöä, väkivaltaa, häiriökäyttäytymistä, sairastelua ja henkistä pahoinvointia. Suomi maana on sen sijaan kaunis. Rakastan luontoamme. En muuttaisi missään tapauksessa minnekään muualle, mutta osan ihmisistä jos saisi parannettua...


25.6.2011


Ei ei ei, kyllä yövuorot ovat ongelma. Se ongelma on nimenomaan yhteistyössä. Ennen vanhaan roskienkerääjät odottivat aina junan viimeisessä vaunussa, että moppaajat saapuvat ja saavat työnsä päätökseen. Sitten lähdettiin yhdessä seuraavaa junaa siivoamaan. Nyt jokainen huitelee eri paikassa siivoamassa. Kun oma työ on junassa valmis, ei kun ulos ja seuraavaan junaan. Ei puhettakaan muiden odottamisesta. Minä en ainakaan juuri koskaan tiedä missä muut milloinkin ovat. Välillä joku kertoo minulle mihin junaan pitää seuraavaksi mennä, mutta yhtä usein jään epätietoiseksi. Soitan ja kysyn jos jaksan tai minulla sattuu olemaan numero johon soittaa. Pahimmillaan käy sitten kuten tänä yönä: minä moppasin kaksi junaa kokonaan yksin, toinen moppaaja moppasi ilmeisesti yhden junan yksin ja oli lisäksi minulle kysymysmerkiksi jääneenä kellonaikana muiden mukana keräämässä roskat Allegrosta - jossa minä en ollut.

Viime aikoina olemme usein siivonneet junat yksin. Se tuntuu olevan paras systeemi, kun ei tuo yhteistyökyky toimi. Yksi työntekijä on jopa julkisesti ilmoittanut, että hän ei halua olla muiden kanssa. Oli hän tänä yönä silti, mutta asenne paistaa hänestä koko ajan.

Välillä tunnen itseni huonoksi työntekijäksi, joka tekee virheitä, välillä tunnen itseni ammattitaitoiseksi ja hyväksi. Välillä taas tunnen olevani pelastava enkeli, joka pitää koko hommaa jotenkin koossa ja pitää huolen siitä, että yksikään vaunu ei lähde siivoamattomana. Joka huomatessaan laiminlyöntejä painuu omine nokkineen korjaamaan ne eikä edes kerro siitä muille. Silti tunnen, että muut kyräilevät minua enemmän kuin minä muita. Ja puhuvat selän takana.

Keskustelutaitoni riippuvat kokonaan muista ihmisistä. Olen kuin soitin, jota jokainen soittaa eri tavalla. Toisen ihmisen keskustelutaidot ja -tavat heijastuvat minussa. Minulla ei ole yhtä kiinteää tapaa jutella muiden ihmisten kanssa, vaan toinen voi saada selville oman vuorovaikutusminänsä siitä, miten minä juttelen hänen kanssaan. Koska en myöskään oikein hallitse keskustelun avaamista, toisen ihmisen on määrättävä dialogin määrä, sävy ja luontevuus. Mitä innokkaammin ja hauskemmin toinen keskustelee kanssani, sitä värikkäämmin itsekin puhun, ja sitä enemmän nautin.

Minun on pakko elää mahdollisimman onnellisesti, etten tappaisi itseäni.


26.6.2011

Anteeksiantamatonta, että ihmiskunta tuhlaa voimavarojaan. Meitä on maapallolla seitsemän miljardia, mutta silti suurin osa maapallolla tehtävästä työstä on täysin turhaa. Etenkin työ, joka perustuu vain rahan tienaamiseen markkinoinnin nimissä. Se ei hyödytä maapalloa lainkaan. Tavallaan jopa taiteilijat tekevät tarpeetonta työtä, koska maapallo ei pelastu heidänkään kauttaan. Kaikki maapallon hyvinvoinnin kannalta turha työ tulisi lopettaa, ja ihmiskunnan keskittää maksimaaliset voimavaransa maailmaa riivaavien ongelmien korjaamiseen. Siivoustyö - ainakin se mitä minä teen - on vain osittain hyödyllistä. Paikat ovat siisteinä hetken, mutta roskaantuvat sitten uudestaan. Ihmiset roskaavat enemmän kuin mitä kukaan ehtii korjata.


30.6.2011

Yli 20 kuukautta RateYourMusic-käyttäjänä ja todella paljon olen saanut aikaan siellä. Liityin jäseneksi koska tunsin että minulla on sivustolle paljon annettavaa. Siellä oli todella runsaasti puutteita varsinkin suomimusiikkipuolella, mutta eipä enää niin paljon. Olen luonut siellä omia listojakin. Viimeisin listani on täydellinen luettelo Warner Bros.-piirretyistä tarkassa kronologisessa järjestyksessä. Sen pidän kuitenkin privaattimoodissa. Nimimerkki Herrguth työstää parhaillaan omaa listaa, jossa on kuitenkin vasta 120 piirrettyä. En halua astua kaverin varpaille, siksi en julkaise omaa listaani. Se on minulla vain apuna, kun joskus tekee mieli täydentää piirrettyjen tietoja ja lisätä tietokantaan puuttuvia piirrettyjä. Oman listani tein kolmessa päivässä, ja Herrguthin lista on ollut olemassa kohta kolme kuukautta. Joillakin on enemmän aikaa kuin toisilla.

Viime kesänä ahnehdin japanilaisia chambara-elokuvia, nyt innostuin wuxia-leffoista. Samantyyppistä, mutta viihteellisempää ja verisempää miekkataistelua Kiinasta. Niitä on nähty Suomen telkkarissa, mutta en tiennyt genrenimitystä enkä yhdenkään elokuvan nimeä. Kun tv:ssä näytettiin taas yksi - The Heroic Ones - sain siitä johtolangan joka vei minut 37 vuosina 1964-1973 tuotetun wuxian pariin. Juuri tuollainen Japani- ja Kiina-eksotiikka puree minuun, vaikken ikinä voisi vierailla edes turistina maassa, jonka kielestä ja kulttuurista en ymmärrä yhtikäs mitään. Wuxioiden lomassa katselen uutterasti myös muita omistamiani elokuvia, joita en ole vielä ehtinyt nähdä ja arvottaa RYM:ssä.


6.7.2011

Rupesin piirtämään taas lähes päivittäin. En kotona, mutta töissä pyrin luomaan aina jonkin piirroksen siivottavien junien listan takapuolelle. A4-arkki tilaa taiteilla mitä mieleen juolahtaa. Jätän piirroksen vielä kahvihuoneen pöydälle, jos joku muu vaikka huomaisi. Pari ensimmäistä piirrosta sujuivat kankeasti, mutta nyt kolmas työ irtosi paremmin. Makuukorista pois asteleva kissa.

 

9.7.2011

37-vuotissynttärit! Olin eilen ostanut Kampista mansikka-kermavaahto-mantelilastukakun, jonka tarjosin työkavereille viime yönä. Kaikki onnittelivat, mutta samalla hämmästelivät ikääni. Yksi nainen olisi veikannut iäkseni 25 vuotta. Heh.

Olen viime aikoina ollut töissä tosi symppis. Uskomatonta, että vielä löysin sen vaihteen sisältäni. Luulin, että iloisuuteni ja lämpöni katosivat kaikkien viime vuosien ongelmien myötä. Tottakai minua kalvaa yhä ulkopuolisuuden tunne viroa ja venäjää puhuvien maahanmuuttajien seassa, siksi en jaksa kuin hetkittäin olla ylipäätään äänessä ja seurallinen. En ymmärrä muiden puheesta kuin joitakin sanoja, ja ehkä muutkaan eivät aina ymmärrä minun puhettani. Sekin vaikuttanee, että puhun täsmälleen samalla tavalla kuin tänne kirjoitan.



20.7.2011

Eieiei, lueskelen tässä kvaak.fi-viestiketjua aiheesta "Sarjakuva, jota et pidä minään", ja silmiini osui maininta Simon Sternin "Kippari Kippolasta". Onnettomat vanhempani antoivat minulle yhden albumin 90-luvun alussa enkä vieläkään tiedä mitä he ajattelivat. Olin jo jossain määrin onnistunut unohtamaan koko sarjan olemassaolon näiden vuosien kuluessa (lensi roskiin vähän ajan kuluttua saamisesta), mutta nyt minua taas muistutettiin. Piirrostyö niin kamalaa, ettei sitä voi edes piirtämiseksi sanoa. Tarina, jonka käsiini sain, sisälsi sentään pari villiä ideaa (tulppa merenpohjassa ainakin).

Espoon keskuksen Poppa Joe-divarissa on tullut vastaan kaikkea moskaa: Attila, hunneista hurjin... Älli & Tälli-piirtäjä Ibañezin rikos Timo Tiikeri... Tonius - ensimmäinen vertaistensa joukossa... Tumac - Kalsari-Tarzan >:D

Sanomalehtipuolella jyräisin esim. Kirjaston kissat, Maisteri Jaatisen, Frank Bollen Ellit sekä Hufvudstadsbladetin Assarin josta en ole ikinä tajunnut yhtään mitään... Kun siivoan Väli-Suomeen ja Lappiin meneviä junia, niin tulen joskus vilkaisseeksi eri suomalaisten sanomalehtien sarjisosastoja. Onneksi ne ovat nykyisin kaikki täynnä Jereä, Mustanaamiota, Fingerporia, B. Virtasta ja muita takuuvarmoja jokapojan&tytön suosikkeja. Täytyy silti vilkaista useammin - en ole varma, mutta olin huomaavinani, että Assar on jo saanut lähtöpassit Husiksesta. Pakko kehua, että vaikka Iltalehden toimitukselle sarjakuvat ovat selvästi välttämätön paha - IS:n Juhani Tolvanen taas on lyömätön sarjisvalinnoissaan ja innostuksessaan - niin yllättävän hyviä sarjoja ne ovat valinneet vuodesta toiseen pyöritettävikseen. Yksikään ei joutaisi minun puolestani poistettavaksi. Mika Mokasesta päästiin onneksi eroon, sillä valmiiden, puhtaaksipiirrettyjen kuvatiedostojen kopiointi joka ikiseen strippiin EI ole hyväksyttävä tapa tehdä visuaalisesti houkuttelevaa sarjakuvaa. Mutta sarjispalstaan jäänyttä koloa ei ole vieläkään viitsitty paikata.

Tähdennän kuitenkin, että äskeinen pointtini oli, että aina parempi täyttää sarjissivut takuuvarmoilla yleissuosikeilla kuin kaivaa jostain peräkolosta periaatteella "ollaan nyt vähän omaperäisiäkin ja valitaan sarjakuva, jota ei muissa sanomalehdissä julkaista" jokin strippisarja, joka sitten osoittautuukin köykäiseksi harvoja miellyttäväksi tusinatuotteeksi. Kaikkein parasta olisi silti löytää sarja, jota ei muualla Suomessa julkaista, mutta joka vetoaa moniin. Vaikeaa se kuitenkin on ainakin ulkomaisten sanomalehtisarjojen viidakosta, eivätkä toimittajat välttämättä jaksa nähdä moista vaivaa.

Frank Bollesta vielä: minua pesunkestävää kyynikkoa pännii hänen yltiöhumanistisuutensa. Sivarina Kemiössä luin paikallislehteä, jossa julkaistiin Bollen piirtämää Juliet Jonesin sydäntä. Yhdessä mieleenpainuneessa tarinassa toinen naisista innostui elokuvien tuottamisesta ja tapasi nuoren wannabe-elokuvaohjaajan, jonka idealle tuottajat vain nauroivat. Romeo & Julia-filmatisointi, joka toteutettaisiin mykkäelokuvana lukuunottamatta loppurepliikkiä, joka saisi näin maksimaalisen tehon. Naisen avustuksella mies sitten ohjasi leffan nollabudjetin indienä, pääosissa kadulta napattu nuoripari. Mies korosti koko ajan, että ihmisetihmisetihmiset - mikään muu ei elokuvassa merkkaa kuin ihmiset. No, tuottaja, jota nainen oli aiemmin käynyt tapaamassa, piti ovelan juonen avulla naruttaa katsomaan valmistunut elokuva, joka sitten teki kuin tekikin vaikutuksen - ja mies sai elokuvalleen levittäjän. Vain juonessa mukana ollut tuottajan autonkuljettaja sai potkut. Kaunista sinänsä, mutta minä en lämpene tuollaisille tarinoille ja noin yli-ihanalle elämänasenteelle ja maailmankuvalle.

Mitä Aku Ankkaan tulee, en muistele kaiholla 80-lukua, jolloin minulle tuli Ruotsin Kalle Anka tilattuna. Lukijoiden vitsit, joilla täytettiin sivujen alareunat, olivat nyt jälkeenpäin muisteltuina köykäisimmästä päästä. Paras taiteilijakin piirsi niitä tyhjänpäiväisimpiä sarjakuvia, eli Veli Kani-juttuja. Julio Antonio Ramos Poquí - onnistuin jäljittämään nimen netistä. Kaunista jälkeä teki. Ruotsinnokset olivat näppäriä sisältäen runsaasti kääntäjän omia sanaleikkejä, kehuja siitäkin.

Näpäytänpä nyt samalla Milla Paloniemen Kiroilevaa siiliä jonka suosiota yritän ymmärtää. En itse pidä sarjakuvista joissa kiroillaan itsetarkoituksellisesti. Ainoassa huvittuneen hymähdyksen tuoneessa stripissä kaksi siiliä halaa toisiaan, ja toinen päästää sitten kirosanan kun saa piikin kuonoonsa, toisen katsoessa hämmentynyt voivoi-ilme naamallaan. Paloniemellä on sentään joskus osuvia asiakaspalvelun huonoja puolia ruotivia sarjoja PAM-lehdessä eli ammattiliittoni julkaisussa. Valitettavasti hän vain joutuu vuorottelemaan Veikko Anttilan ankeahkon Pamelan kanssa. Tekeeköhän Anttila sarjansa FreeHandilla, muahahaha.

Kehutaan vielä ainoaa nettisarjakuvaa, jota olen seurannut: Nicholas Gurewitchin The Perry Bible Fellowship osoitteessa http://www.pbfcomics.com/ - siinä on huikaisevan nerokkaita ideoita ja vieläpä monilla eri tyyleillä toteutettuina. Jutut vaativat tosin melkoisen määrän miettimistä auetakseen, mutta se on palkitsevaa. Itse olen ymmärtänyt vitsit useimmiten helposti. Lopetin tosin sarjan seuraamisen pian sen jälkeen, kun sain graafisen suunnittelun opinnot päätökseen. Nyt on kirjakin ulkona, tilatkaa jos tykkäätte. Itse tyydyn silti suureen määrään paperille tulostettuja strippejä.


Muutama tunti kulunut - olen käynyt kaupungilla ja nauttinut kauniista kesäpäivästä. Helsinki on kaunis kaupunki kesäisin. Olohuonevertaukset ovat osuvia. Kun kävelen kaduilla ja katselen puistonpenkeillä ja terasseilla istuvia ihmisiä, sitä miten he ottavat rennosti ja juttelevat keskenään, se tuo minullekin hyvän mielen.

Kävelin Mannerheimintiellä, Töölönkadulla ja Pohjoisella Roobertinkadulla poiketen muutamassa antikvariaatissa. Etsin Karin pilapiirroskokoelmia ja löysin Karin karusellin (1956), Hassun maailman (1958) ja Pilkkakirjan (1960) sekä kylkiäiseksi vielä Uusi uusi Karin (1990). Vanhimmatkin kirjat halpaan hintaan kympillä kappale! Päivitin edellisen sivun listani.

Se töölöläisdivari, josta aiemmin kerroin, on ilmeisesti muuttanut Manskulle lähemmäs ydinkeskustaa. Myyjä vaikutti tutulta, samoin puodin sisustus kattoon ylettyvine kirjapinoineen ja jostain kirjakasojen takaa pilkistävine kirjakasoineen. Sieltä en ostanut mitään.

Ostin myös Loru sorbusten herrasta-parodiakirjan uusintapainoksena. Minulla oli aiemmin Soundi-kirjat-sarjassa ilmestynyt eka suomalaispainos v. 1983, mutta lainasin sen vuosia sitten nyt jo entiselle työkaverilleni. Hän ei pahemmin pitänyt kirjasta, mutta unohti silti palauttaa sen. Tietenkään minulla ei ole kaverin yhteystietoja. Palautti sentään hänelle lainaamani elokuvat työstä eroamisensa jälkeen eli myöhässä - paitsi "Fritz the Catin".

T. Hypénin Nanna 2 tarttui mukaan Akateemisesta. Laitoin senkin äskeiseen luettelooni, oliko tyhmästi tehty?

Toivottavasti löydän vielä Karin parhaat (1953) vaikka seuraavilta kirjamessuilta. Toivossa on hyvä elää, sanoi satiainen.

Kvaak.fi-foorumia tutkin edelleen. Siellä napistaan ruotsalaisesta Elvis-sarjakuvasta, joka vieraili pikavauhdilla Salon Seudun Sanomissa ja poistettiin ilmeisesti vihaisen palautteen seurauksena. Tsekkasin sarjan kotisivuilta ne muutamat stripit joita siellä sai katsoa. Mjaa, oikeastaan ihan hihityttävää roisia huumoria. Kyllä tuota lukisin enemmänkin, mutta ehkä on ihan se ja sama osuuko sarja enää silmieni eteen vai ei.

Iltalehden Pojun remmissä eli Buckles onnistuu valloittamaan minut. Aluksi minua otti kovasti päähän piirrostyylin vahva Bill Watterson-vaikutus, mutta ajan kanssa totuin siihen. Parasta sarjassa on Poju itse, ja oikeastaan myös lintu ja orava. Huomaa, että David Gilbert rakastaa sydämensä pohjasta näitä hahmojaan. Hän on mestari piirtämään ilmeitä ja tekemään hahmoista eläviä. Harva se päivä tulee strippejä, jotka alkavat rivillä viimeisen päälle nappiin piirrettyjä hauskoja ilmeitä tai asentoja, tai metkalla liikesarjalla. Kyllä Poju kuuluu myös niihin halittavan söpöihin piirroseläimiin. Hyvää sarjassa on myös vahva samastuminen eläinten maailmaan, hierarkioihin ja sääntöihin.

Vartti-lehti saisi poistaa jo Vastakarvaan-sarjan. Piirrosjälki on niin viimeisen päälle ja USAlaisstrippisarjalle harvinaisesti kuvakulmiakin vaihdellaan, mutta kun ei ole huumoria. Siinä on jotain mikä yrittää olla huumoria, mutta onnistuu siinä vain hetkittäin. Sarjassa ei myöskään veri kierrä, ei ainakaan Vartin julkaisemissa stripeissä toistaiseksi ole. Maailman ja hahmogallerian laajennusta kehiin! Eikös niillä ole söpö naapurityttö? Romanssin yritystä? Milloin? Koskaan?












1    2    3    4    5    6    7    8    9    10    11    12    13    14    15    16    17    18    19    20    21    22    23    24    25    26    27    28    29    30    31    32    33    34    35    36    37    38    39    40    41    42    43    44    45    46    47    48    49    50    51    52    53    54    55    56    57    58    59    60    61    62    63    64    65    66    67    68    69    70    71    72    73    74    75    76    77    78    79    80    81    82    83    84    85    86    87    88    89    90    91    92    93    94    95    96    97    98    99    100    101    102    103    104    105