Pogo. Hävettää että vasta nyt, tasan vuosi hankkimisen jälkeen, luin tämän ensimmäisen complete-kokooman. Pogon tajuamiseksi vaaditaan aivan täydellistä englanninkielen taitoa. Minulla taitoa onneksi riittää. Kirja palkitsi minut monilla nauruilla, jotka olisivat menneet englantia heikommin taitavilta kokematta. Tässä sarjakuva, jota ei voi kääntää. Kun joka puhekupla sisältää sanaleikin ja strippien vitsit perustuvat pitkälti verbaaliseen huumoriin ja väärinkuulemisesta johtuviin väärinkäsityksiin, on kääntäjän pakko vain luovuttaa mahdottoman tehtävän edessä. Kumarran syvään Walt Kellyn nerouden edessä. *****

Pratt & Manara: El Gaucho. Etäisten maiden tuuli englanniksi. Tässä kahden mestarin yhteistyö, totta totisesti. Olen onnellinen myös siitä, että minulla on englanninkielinen v. 1995 laitos, jossa on värit ja esipuhe lisäkuvituksineen. Suomiversio kalpenee tämän rinnalla. Kiva ylläri vielä tulee, kun poistaa suojapaperin kirjan ympäriltä. Onneksi tuotakaan tuhmaa vaihtoehtoista kansikuvaa eivät jenkit sensuroineet. ****½

Sillage 5 & 6. Sillage saa minut häpeämään omia vaatimattomia piirustustaitojani. ****½

Yoko Tsuno: Henkien portti. Tämä kannattaisi lukea vasta kun hyllystä löytyy myös Kifan pakolaiset, muuten ei ymmärrä paljoakaan. Jouduin pomppaamaan mukaan keskelle tarinaa ja olin ihan ulalla. Mutta kun muuan vähemmän asiantunteva haminalaisdivari myi hyväkuntoista kappaletta netissä 8 eurolla, kun muuten saa pulittaa monta kymppiä - pakko hyödyntää tilaisuutta ettei kukaan muu vie alpparia nenän edestä. ***½

 

25.12.2012

Taas vietin aattopäivän vanhempieni luona. Isäpuoleni kertoi, seistessämme pihalla odottamassa taksia joka veisi minut kotiini, että suunnittelevat taas muuttoa. Espoon Laurinlahdella omakotitalossa asuminen kaikkine lumi- ja haravointiurakoineen alkaa olla liian raskasta heille. Paras paikka olisi Matinkylä tulevan länsimetron lähellä, jotta he voisivat käyttää enemmän julkisia kulkuneuvoja auton sijasta. Aikovat jopa myydä toisen autoistaan ja pärjätä vastedes yhdellä. Sinänsä ymmärrän heidän päätöstään, mutta minua kummastuttaa, miksi jotkut ihmiset haluavat muuttaa elämänsä aikana koko ajan. Vaihtaa asuinpaikkaa tuhkatiheään. Isäpuolen tyttäretkin ovat muuttaneet niin monta kertaa etten meinaa pysyä kärryillä heidän kotiosoitteistaan. Minä rapuihmisenä pusken juuria siinä paikassa josta olen oman kodin löytänyt ja jään sinne. Muutin Etelä-Haagaan syksyllä 1996 enkä halua enää pois. Minun on vaikea ymmärtää toisten ihmisten levotonta muuttamista paikasta toiseen. Eivätkö he viihdy kunnolla missään? Eivätkö löydä paikkaa jonne kuuluvat? Jos näin on, se on surullista.

Isäpuolelleni en kehdannut tätä vuodattaa, joten pysyin hiljaa kun en keksinyt muutakaan kommentoitavaa. Taksikuskille kyllä purin näitä ajatuksiani kun ajettiin Haagaan päin. Kerrankin sain vieläpä puhua rauhassa loppuun saakka. Ihmiset aina valittavat kun olen niin hiljainen, mutta silloin kun haluan sanoa jotain ei viitsitä kuunnella, vaan keskeytetään ja hetken päästä sitten vaihdetaan puheenaihetta. Viitsi siinä nyt puhua mitään sitten.

Isäpuoleltani sain nipun vanhoja valokuvia, lehtileikkeitä jotka koskivat vuoden 1993 ylioppilaskirjoituksia sekä pallin, jonka Christer-serkkuni oli minulle veistänyt. Olivat kaivelleet omia arkistojaan ja löytäneet näitä minulle kuuluvia tavaroita.

Valokuvat olivat osittain tuplakappaleita niistä kuvista, jotka minulla on jo ennestään albumeihin laitettuina, mutta mukana oli myös uusvanhoja kuvia. Ammattivalokuvaajan ottamia kuvia minusta ylioppilasasussa, sellaisia rennompia poseerauskuvia eli koevedoksia. Ala-asteen 6. luokan ryhmäkuva (pahus, eikö minulla ollutkaan sellaista ennestään missään albumissani?). Kuvia isäni hautajaisista... hei, parissa kuvassa mukana myös isäni kihlattu Leena ja tämän tytär Suvi! Heistä minulla ei ollut yhtään kuvaa ennestään. Hitto, mielelläni olisin laittanut kuvan heistäkin omaelämäkertaani.

Sen pallin oli Christer veistänyt minulle joskus 1980, tai vuotta aiemmin tai myöhemmin, sairaalan veistosalissa. Hän veisti niitä kaksi, toisen niistä äidilleen eli minun tädilleni Britalle. Minä en saanut kuitenkaan omaani ennen kuin vasta nyt. Se meinasi isäni kuoleman jälkeen päätyä Leenan haltuun, hän olisi halunnut pitää sen itsellään muistona isästäni. Häh? Eihän palli liittynyt isääni millään tavoin?!? Taas niitä Leenan omituisia ajatuksia. Jäihän Leenalle sitäpaitsi isäni omaisuutta muutenkin.

Palli olikin sitten viimeinen esine jonka Christer sai veistää. Hänellä oli niin vaikea epilepsia, etteivät lääkärit uskaltaneet antaa hänen enää käyttää työkaluja. Mitä jos hän olisi saanut kohtauksen jotain raskasta työkalua pidellessään?

Palli on nyt sänkyni alla. Ullakolle en viitsi niin henkilökohtaista esinettä piilottaa, mutta sänkyni alla se ei ole tiellä.

Isäpuoleni vei pois vanhan tietokoneeni keskusyksikön ja printterin. Hän vie ne itse Sortti-asemalle, joten minun ei tarvitse raahata niitä Hermannin kierrätyskeskukseen.

Omat fiilikseni ovat nykyään hyvät. Sain 500 euroa palkkaa ja äidiltäni toiset 500 joulurahaa. Sitten vielä korvauksen 127 euron joulukinkusta jonka ostin itselleni. Hoh, kylläpä minua hemmotellaan. Mutta tuntuu hyvältä. Meikäläinenhän pärjäilee, pitkästä aikaa. Vatsa on täynnä ja elämä on tasoittunut - mikäs tässä ollessa.

Sain pomoltani joululahjaksi pullon punaviiniä. Mies ei selvästikään tunne minua kunnolla... Olisi ollut edes valkoviiniä, sen olisin saanut jotenkin alas. Annoin punkkupullon vanhemmilleni, heille se kelpasi.


Loput Piko ja Fantasiot luettu. Kauhun kyydissä ja jatko-osa Karkotettujen laakso vakavampia Tome & Janry-albumeja, etenkin jälkimmäinen. Siksi erilaisia, mutta pahuksen hyviä. Ne ovat oikeita tarinoita, eivät pelkkää komediasekoilua. Moskova-seikkailu on taas sitä ratkihauskaa menoa, mutta sen jälkeen T&J:llä meni tasaantumisvaihde päälle. Haisaaren vanki viihdyttää vielä hyvin. Musta säde meinasi jättää kylmäksi, mutta sain ennalta-arvattavasta juonesta huolimatta vielä jotain irti albumista. Kohtalokas kuu on melko tyypillinen toimintakomedia, hyvin kerrottu ja piirretty, mutta kieli siitä, että Tome & Janry kaipasivat seuraavaksi vaihtelua. Sen jälkeen he sitten tekivät Kone joka näki unia-albumin, jota tyydyin vain jossain kirjakaupassa tai divarissa selaamaan ja jätin sitten tylysti hyllyyn.

Hyllystäni löytyy myös Morvan & Munuera-tuotos Pariisi aaltojen alla, jota minun ei pitänyt hankkia. Tilasin netin kautta yhdestä divarista kaksi Piko & Fantasio-albumia, Uuden jääkauden ja jonkin toisen. Postissa saapuivat se toinen albumi JA Pariisi aaltojen alla. Ajattelin että okei, en viitsi valittaa, palauttaa ja vaatia rahoja takaisin. Kai tuo Pariisikin on ihan luettava. Uuden jääkauden kävin sitten paikanpäällä jostain divarista hakemassa.

En lue Pariisia toiste.

Kauhun kyydissä ****
Karkotettujen laakso ****½
P&F Moskovassa ****½
Haisaaren vanki ****
Musta säde ***
Kohtalokas kuu ***½
Pariisi aaltojen alla **


26.12.2012

 

 

Luin eilen illalla sängyssä Ankardo-integraalin. Perhana, kun on vaikeaa tekstiä Ankardossa. Usvahäät ymmärsin paljon paremmin nyt kuin aiemmin, kun maltoin kunnolla keskittyä. Amerzonian engl. skannaukset selvittivät kaiken mikä jäi ranskaksi lukiessa epäselväksi. Valkoisen Cadillacin juoneen en meinannut päästä sisälle, oli vaikea ymmärtää mitä Ankardon oli tuossa tarinassa varsinaisesti tarkoitus tehdä. Mutta osan tajusin.

Valkoisessa Cadillacissa ärsytti se, miten Sokal marssitti yhdessä kohtauksessa epäuskottavasti vuoronperään esiin Bronxin (Lempeä kuolema), Rasputinin (Rasputinin merkki, Usvahäät, Unelma horisontista), Klaran (Ensimmäiset tutkimukset) ja Fernandin (Koiran paluu), ja seuraavassa vielä Carmenin (Amerzonia, Musta meri). Mutta näistä Carmen oli ainoa joka ei kadonnut samantien kuvioista, vaan nähtiin tarinassa ihan kunnon roolissa. Oli onneksi söpöimmillään.

Integraalin sivukoko on valitettavasti vain 17,5 x 23,6 cm eli alkuperäistä merkittävästi pienempi, mutta kyllä tekstit näkee lukea silti.

EDIT: Lukaisin Valkoisen Cadillacin toisen kerran, ja nyt juoni selvisi. Sikaperheen tytär oli kidnapattu sotaa käyvään maahan ja Ankardon piti pelastaa hänet. No niin, tässähän tuottaa opiskelu tulosta. Ei muuta kuin Filemonin kimppuun tänä iltana.

 

29.12.2012

 


Filemon oli oikein helppotajuista. Mukavaa luettavaa... höm... Kolmen pöllön aukean arvoituksen ja A:n haaksirikkoisen väliin oli sijoitettu 28-sivuinen nimetön tarina Filemonin Félicien-sedästä joka maagisella kaukoputkellaan pystyy taikomaan minkä tahansa elollisen tai elottoman suureksi tai pieneksi riippuen siitä kummasta päästä katsoo. Tätä tarinaa ei sitten ole suomennettu? Jos se ei ole mukana Villi piano-albumissa, jossa kaukoputkelle tulee jälleen käyttöä? Kyllähän nuo molemmat tarinat kuuluvat vaikkapa samojen kansien väliin.

Kvaakissa kerrottiin että A:n haaksirikkoinen on avaintarina joka täytyy lukea ymmärtääkseen muita albumeja. Totta. Samaan teemaan palataan sittemmin kaikissa pitkissä tarinoissa. Barthélémy kaipaa takaisin A:han, mutta sinne palaamisen estävät aina erinäiset vastoinkäymiset. Filemonkin tempautuu mukaan tuohon outoon maailmaan yhä uudestaan.

Pitkien tarinoiden oheen liitetyt lyhärit tapahtuvat kaikki Filemonin kotiseudulla. Niissä Filemon kohtaa jätättävän peilin, tienlumoojan, varjokauppiaan, jättimäisen luolatutkijan ja muita kummallisuuksia.

Villi piano on nimikkoseikkailussaan aika mitättömässä roolissa ja on Filemonille helppo päihitettävä. Perhosihmiset, vankilaseeprat ja itserullautuva matto jäävät yhtä hyvin mieleen ko. seikkailusta.

Suomeksi julkaisemattomassa Le voyage de l'incrédule -tarinassa on vaihteeksi Filemonin isän vuoro tupsahtaa vahingossa - nyt vetoketjun kautta - ihmeelliseen maailmaan. Tällä kertaa tapahtumapaikkana on teatterikuiskaajien saari. Isän äkkipikainen luonne ja kyvyttömyys uskoa "normaalista" poikkeaviin asioihin vaikka ne tapahtuvat hänen ympärillään tekevät hänestä seikkailijan, jota ei saisi jättää omin nokkinensa. Niinpä Filemonin on pakko lähteä perään isää avustamaan. Tosin hän päätyy kuiskaajan koppiin ja joutuu pärjäämään osan seikkailusta ilman kehoa. Nähkää meressä kelluva teatteri jota ympäröivät kelluvissa nojatuoleissa istuvat teatterikriitikot! Nähkää kelluva ovi, joka johtaa antiikkisilla puupiirroksilla toteutettuun teatteriin! Nähkää ovella varustettu vihreä lohikäärme! Ja isä pitää kaikkea edelleen typeränä pelleilynä ja pilantekona.

Tehtyään 15 Filemonia Fred yritti vielä saada yhtä albumia aikaiseksi, mutta koki täydellisen kirjoittajan blokin eikä pystynyt. Kirjoittajan blokkihan merkitsee sitä, että on tekemässä jotain mitä oma pää ei pohjimmiltaan halua tehdä. Tällöin ainoa ratkaisu on kirjoittaa jotain aivan muuta. Fredin olisi ollut viisainta pistää Filemon hyllylle ja keskittyä muihin sarjakuviin.

Integraali itsessään olisi kaivannut vain sisällysluetteloa ollakseen täydellisen selkeä lukupaketti. Nyt oikeaa tarinaa joutuu vähän hakemaan, mutta kyllä se löytyy selaamallakin. Kokoa on suunnilleen saman verran kuin Ankardo-integraalissa, mutta Fredin taide kestää pienentämisen paremmin. Sinne tänne on lisätty sivun tai aukeaman kokoisia kuvia, jotka ovat parhaimmillaan todella hienoja, vaikka jarruttavat seikkailun menoa hieman. Kirjanmerkkinauha on sentään kiva lisä.

Filemonin kylkiäiseksi sopii hyvin muuan toinen albumi.

Tutkailin ruotsalaista Seriewikin-sivustoa, jossa on artikkeleita lukuisista erimaalaisista sarjakuvista. Klikkasin esiin kaikki belgialaiset ja ranskalaiset sarjakuvat. Seuloin niistä kaikki ne sarjat, joita tehtiin 60-, 70- ja 80-luvuilla ja joita ei ole julkaistu suomeksi albumimuodossa. Näitä tutkin sitten ranskalaisella Bédétheque-sivustolla, johon on laitettu ranskalaisten ja belgialaisten sarjakuva-albumien kansikuvat ja usein yksi näytesivukin. Poimin kaikkiaan 33 kiinnostavalta vaikuttavaa albumia tai albumisarjaa, ja päätin että hankin yhden niteen näitä kaikkia. Tilaamalla Ranskasta. Sitten tarkistin Ranskan Amazonissa sarjojen saatavuuden. Siinä vaiheessa jouduin karsimaan pois kaksi sarjaa, joita ei ole enää nykyään saatavilla.
     Niistä toinen on Saga de Xam, piirtäjänä nimimerkki Nicolas Devil, käsikirjoittajana itse Jean Rollin! Psykedeelinen, eroottinen tieteistrilleri, julkaisuvuosi 1967, ei kunnon uusintapainoksia. Brittien Amazonissa myydään yhtä kappaletta 300 punnalla. USA:n Amazonissa hinnat $461,72 ja $476,01. Ranskassa joku pyytää 160, joku 199,90, joku peräti 600 euroa! Netistä löytyy kuvia, jotka lupaavat äärimmäisen höyryistä, kokeilevaa, jopa avantgardistista menoa. Sarjakuva on kovin ahdas käsite, jos osalla sivuista on myös sotkuisia teksti/kuvakollaaseja. Tätä ei minun varoillani hankita. Sääli.

Niin, se sopiva Filemonin kylkiäinen:

 

 

Hey, Nick! Are You Dreaming?
Piirros: Hermann. Käsik.: Morphée
(Alkup. "Hé, Nic! Tu rêves?", 1981. Engl. painos 2004)

Bedetheque-linkki

 

Tämä oli niiden 31 kiinnostavan ranskalais/belgialaissarjakuvan joukossa. Olisin tilannut tämän Ranskasta jossain vaiheessa, mutta eipä tarvinnut, kun löysin englanninkielisen laitoksen Fennica Comicsista. Bernard Princea, Comanchea ja Jeremiahia piirtänyt Hermann Huppen teki kunnianosoituksen Winsor McCayn Pikku Nemolle. Piirretty 1979, julkaistu albumina kaksi vuotta myöhemmin. Tämä on lastensarjakuvaa pojasta joka kovasti haluaisi itselleen lemmikkieläimen. Kun hän ei sellaista saa, hän näkee unia joissa hän seikkailee viidakon eläinten parissa, pelastaen ne runomitassa puhuvalta kapteeni Bangilta. Aluksi sympaattiselta vaikuttava Bang osoittautuu ilkimykseksi, joka haluaa vangita eläimet häkkeihin ja viedä ne omaan eläintarhaansa. Bangin heikko kohta on se, että suuttuessaan hän kirjaimellisesti räjähtää. Vain hattu jää hänestä jäljelle, mutta hetken päästä mies ilmestyy uudestaan siihen kohtaan, missä hattu on.

Albumi on jaettu viiteen lukuun. Jokainen luku kertoo yhden Nicin unen, joka jatkaa aina siitä mihin edellinen uni jäi. Nicin seikkailut eläinten seurassa vievät hänet valtameren aalloista pienelle saarelle, joka saadaan kasvamaan heittämällä kiviä mereen niin, että saari kevenee. Lopulta koko saari nousee ilmaan kun painolastia on kevennetty tarpeeksi. Tällaista rentoa surrealismia albumi annostelee tasaiseen tahtiin, muuttumatta koskaan raskassoutuiseksi.

Nic on niin kunnianosoitusta, että. Kolmas luku jopa alkaa Pikku Nemon kuvalla. Tribuutin kohdetta koskaan lukematta uskallan väittää, että Nic pärjää hyvin omana itsenäisenä sarjakuvateoksena. Kaksi albumia tuli vielä vuosina 1982-1983, niihin toivottavasti tuli maailman ja aiheiden laajennustakin mukaan. Tämä ykkösalbumi oli sympaattinen mutta kovin kevyt suupala. Olisin mieluusti ahminut isommankin satsin.


4.1.2013

Soitin väliaikaisia asuntoja vuokraavalle Forenomille ja ilmoitin asiani. Mies tuumi, että asuinpaikkani lähellä ei näytä olevan asuntoja tarjolla, mutta Kalliossa on 25 neliön yksiö. Sanoin, että sopii hyvin, minulla on työkohteita siellä. Sitten kysyin vuokraa.

Reilut 1700 euroa kuukaudessa.

YLI 1700??? KUUKAUDESSA????!!! Minähän tienaan tonnin kuussa!

Okei, halvin tarjolla oleva asunto on Herttoniemessä. 13 neliön yksiö. Ei kunnon ruoanlaittomahdollisuuksia, mutta kaupasta saa eineksiä ja niitä voi kokata. Vuokra vähän päälle tuhat euroa.

Kylmää hikeä pukaten otin tarjouksen vastaan. Mies laittoi sähköpostissa viestin, johon piti vastata 24 tunnin kuluessa.

Soitin vanhemmilleni. Kerroin mitä oli tapahtunut. Äiti totesi, että jos sähköpostiin on vastattava 24 tunnissa, ei siinä ajassa ehdi keksiä parempaa ratkaisua. Pakko vastata vain. Onhan sentään Kela, siellä voivat antaa raha-avustuksia.

Ensimmäinen maaliskuuta siis edessä muutto tonnin kuussa maksavaan 13 neliön yksiöön kahdeksi ja puoleksi kuukaudeksi. Mitä sinne saa mukaan? Ei paljon mitään. Vuokraan menee tasan koko palkkani. Tuleeko vararikko?

Mitä remontin jälkeen? Vuokra nousee varmasti, sen tiedän kenenkään kertomattakin. Voi olla taloudellinen pärjääminen naftia jonkin aikaa ennen kuin talouteni tasapainottuu.

On se nyt kumma... 2012 alkuvuosi meni vielä hienosti. Kesällä luisuin alamäkeä ja itsemurha oli lähellä. Syksyllä tuli elämässä ylämäki ja lopulta mieliala oli korkealla. Parin kuukauden päästä tulee taas vaikeat ajat. Että on se kumma kun elämäni menee koko ajan hurjaa vuoristorataa. Hyvät ja huonot ajat vuorottelevat muutamien kuukausien välein. Pelkään, milloin tulee se lopullinen alamäki... se, jonka jälkeen ei enää tulekaan ylämäkeä...

Hyvä asia sentään, että sarjakuvien keräilyni alkaa olla lopussa. Minulla alkaa olla kokoelmat täynnä. Ei ole enää paljon kerättävää. Odottelen vielä joitakin nettitilauksia, sen jälkeen lopetan sarjakuvien keräämisen toistaiseksi. Toivesarjiksia on vielä, mutta ne ovat kaikki niitä vaikeasti tai erittäin vaikeasti löydettäviä. Alkaa olla kylläinen olo mitä sarjakuviin tulee. Levyjen suhteen on ollut kylläinen olo monta kuukautta. Mitä sitten, kun keräilyharrastukseni loppuvat? Tulee aukko elämässäni. Milläs sen paikkaan? No, piirtämällä tietysti. Se harrastus ei koskaan lopu, pitää vain taukoja.


11.1.2013

Yritin sanoa irti Forenomin kanssa tekemäni asuntovarauksen. Siinä meni kauan aikaa, kun sähköpostiohjelmani ei suostunut lähettämään mailia heidän asiakaspalvelu@forenom.fi-osoitteeseensa. Ei vaikka siitä osoitteesta lähetettiin minulle sähköpostia johon minun piti sitten vastata varausperuutusviestillä. Joka kerta maili ponnahti takaisin minulle lähettämättömänä. Lopulta asiakaspalvelija peruutti varaukseni puhelinkeskustelun aikana. Tänään sain seuraavan viestin sähköpostiini:

Hei,

tämän päiväiseen puhelinkeskusteluun viitaten. Purin pyynnöstänne sopimuksenne kokonaisuudessaan. Tulemme palauttamaan teille 370€ maksamastanne vakuusmaksusta kun sopimus on purettu väh. 30 päivää ennen sopimuksen alkua. Eli vakuusmaksusta pidätetään 100€ sopimussakko.

Hienoa että saan rahaa takaisin. Tuo 470 euron varausmaksu, 175 euron hammaslääkärimaksu ja vuokra söivät lähes kaikki rahat tililtäni. Maanantaina lähtee viimeinen satanen pankkiiriliike Alexandriaan. Saivat minut ryhtymään säästäjäksi. Satanen kuukaudessa talteen kasvamaan korkoa.

Elämässäni on liikaa noita turhia rahanmenoja. Pitää hankkiutua niistä eroon. En halua enää laittaa rahaa säästöön, en tilata lehtiä, en syytää rahaa ahneille nylkyrifirmoille. Täytyy taas ruveta yksinkertaistamaan elämääni. Olen lipsunut tästä periaatteestani viime aikoina.

 


20.1.2013

Kun ei muutakaan tässä keksi, niin jospa vähän juttua asiakaspalvelukokemuksista ja ostokokemuksista.

Monta, monta vuotta sitten olin Mustassa Pörssissä ostamassa kasettisoitinta. Minua "palveli" joku nuori kloppi joka hädin tuskin sai sanaa suustaan koko aikana, ja jolla ei ollut selvästikään minkäänlaista tietoa niistä tuotteista, joita liikkeessä myytiin. Kaveri sanoi ehkä muutaman sanan koko sinä aikana jolloin liikkeessä olin, eikä osannut vastata kysymyksiini siitä, millaisia ominaisuuksia löytyy tuosta ja tuosta kasettisoittimesta. Poimin sitten hyllystä yhden laitteen joka näytti hyvältä ja kävelin kassalle. En viitsinyt valittaa huonosta asiakaspalvelusta kellekään kun olen itsekin aina ollut tällainen sos. raj. Luotan siihen että se kaveri sai ennenpitkää kalossinkuvan takamukseensa joka tapauksessa.

Joskus 90-luvun lopulla olin Helsingin keskustan Anttilassa ostamassa tallentavaa DVD-soitinta - järjestyksessä toista soitintani. Valitsin hyllystä halvimman mallin, joka oli 250 markkaa maksanut United.

Kotona tuumin... kun minulla oli yksi ulkomainen DVD-levy joka oli vähän erikoinen... edellinen DVD-soittimeni näytti elokuvan oletusarvoisesti mustavalkoisena vaikka kyseessä oli värielokuva (spagettilänkkäri "The Great Silence"). Levy käytti jotain erikoista värijärjestelmää. Piti ottaa esille tietty valikko josta valitsi oikean värijärjestelmän tjsp. päällekytkettäväksi, minkä jälkeen elokuva lähti pyörimään värillisenä. Ajattelin selvittää miten tuo ostamani uusi DVD-soitin käsittelee kyseistä levyä ja miten sen valikon saa esille jos on tarvetta. Yllätyksekseni elokuva lähti heti toistumaan värillisenä. Ajattelin että mahtavaa, tämä soitinhan osaa asioita. Sitten... hyllyssäni oli muutama DVD-levy joissa oli aluekoodi 1. Olin ostanut ne Aleksis Kiven kadun Pienestä Leffakaupasta katsomatta ollenkaan takakannesta aluekoodia ja kironnut ankarasti kotona jälkikäteen. En voinut katsoa niitä elokuvia ensimmäisellä DVD-soittimellani. Tökkäsin huvikseni yhden näistä levyistä uuteen soittimeeni ja yllätyin melkoisesti, kun leffa lähti heti pyörimään ilman nikotteluja. Olin tietämättäni ostanut Anttilasta 250 markalla aluekoodittoman DVD-soittimen! Pomppasin kattoon riemusta. Elämäni onnekkain ostos.

Minulla on tuo DVD-soitin yhä tallella, ja aluekoodi 1:n DVD-levyjen määrä kokoelmassani on kasvanut vuosien mittaan.

Lisään vielä, että VHS-soittimenikin on tallella ja toimintakunnossa, mutta mitään en sillä ole vuosiin tehnyt, kun kaikki elokuvani ovat joko DVD:nä tai DVD-R-levyille poltettuja. VHS-kasettini olen joko kopioinut Unitedilla DVD-R-levyille, tai sitten olen hakenut samat leffat laittomasti netistä. Vähän harmittaa, että Unitedilla polttamani DVD-R-levyt eivät toistu tietokoneellani kunnolla. Ensimmäinen levyllä oleva elokuva tai muu filminpätkä toistuu, mutta tietokoneeni ei ymmärrä valikon päälle. En siis pääse tietsikalla valitsemaan katsottavakseni muita samalla levyllä olevia elokuvia. Telkkarista ne on katsottava. Vastaavasti United ei osaa käsitellä DVD-R-levyjä, joissa on netistä imuroimiani elokuvatiedostoja. Tämä on kuitenkin pieni riesa.

Yritin yhdessä vaiheessa luoda tietokoneella katsottavia .avi-tiedostoja Unitedilla polttamillani levyillä olevista elokuvista. Imuroin netistä sopivan ohjelman ja laitoin sen hoitamaan hommiaan. Ei se niitä kunnolla hoitanut. Se teki tasan tarkkaan tietynmittaisia .avi-tiedostoja riippumatta siitä, miten pitkiä filmejä laitoin sen .avi-muotoon muuntamaan. Yksi muutaman minuutin telkkarista nauhoittamani George Lucas-haastattelu sai peräänsä yli tunnin pätkän Imperiumin vastaiskua, vaikka se oli ollut alunperin ihan eri tv-nauhoitus. Jostain kokopitkästä elokuvasta taas jäi loppu tylysti pois. Ainoa VHS:ltä kopioimani filmi jonka se ohjelma onnistui jotenkuten kunnialla muuntamaan AVI:ksi oli Sampo (1959). Sammon olin vuosia aiemmin lainannut VHS:nä kirjastosta ja kopioinut sen DVD-soittimella DVD-R-levylle. Nyt minulla on se myös tietokoneella katsottavana .avi-tiedostona, josta vain viimeiset 30 sekuntia ovat leikkautuneet pois. Loppurepliikki jää siis kuulematta.

Jos joku haluaa katsoa (lähes) täydellisen, hyvälaatuisen kopion Sammosta suomenkielisellä ääniraidalla tietokoneensa ruudulta, niin ilmoittakoon, voin uploadata sen nettiin. Ei vaiskaan, laitontahan se. Leffaa on postattu YouTubeen, mutta vain osa elokuvasta ja vieläpä häiritsevällä englanninkielisellä tekstityksellä.


26.1.2013

Minä, joka aina jotain tiettyä elintarviketta halutessani valitsen aina sen saman tuotemerkin ja pakkauksen koen joskus hädän hetkiä kun tuotetta mennään muuttamaan tai se poistuu kokonaan valikoimista. Olin suorastaan addiktoitunut Danone-jugurtteihin, mutta kovinpa nihkeästi on Danonea enää kauppojen hyllyillä jos ollenkaan - tunnustan etten ole aktiivisesti viime aikoina niitä edes etsinyt kaupoista. Kun Danonea kerran maistoin, eivät muut jugurtit maistuneet sen jälkeen enää miltään. En aio syödä jugurttia enää lainkaan, jos ei Danonea löydy.

Sitten salmiakkiaakkosten alennustila. Lapsena salmiakkiaakkoset olivat parasta salmiakkia mitä tiesin. Sitten aakkosten koostumus löystyi ja maku muuttui vaisummaksi. Leaf palautti lopulta alkuperäisen reseptin ja aakkoset olivat taas vähän aikaa hyviä. Nyt aakkoset vasta ovatkin ikävänmakuista mössöä. Pari pussia ostin jokunen vuosi sitten, sen jälkeen julistin salmiakkiaakkoset boikottiin. Nykyään salmiakkia halutessani ostan Fazerin Salmiakki Mix-pusseja. Taivaallista! Jos ei niitä löydy, niin ne pienet pahvirasiat kelpaavat korvikkeiksi.

Sen, että voita saa nykyään kilon rasioissa, hyväksyn. Isoja ja tilaa vieviähän ne ovat, mutta säästöä tulee. Joo, tiedän että oikea sana on kevytlevite tai vaikka Flora, mutten ole omaksunut niitä sanoja, vaan puhun itsepäisesti ja virheellisesti voista.

Ja mistä saa enää Twist-suklaakonvehtipusseja? Ei ainakaan Stockmannilta.


29.1.2013

 

 

 

 

kirjahyllyni

 


Luonnossa vielä vaikuttavamman näköinen kuin tässä suttuisessa, hämyisessä kännykkäkamerakuvassa. Sulassa sovussa vinyyli-lp:t (4 hyllytasoa), vinyylisinglet (1 hyllytaso), fiktiivinen kirjallisuus (3 hyllytasoa), tietokirjallisuus (1½ hyllytasoa), CD-levyt (7 hyllytasoa) ja sarjakuvat (1 kokonainen taso, 2 puolikasta sekä suuri osa noista korkeista pinoista ylhäällä). Sitten on sarjakuvia vielä puoliympyrän muotoisella pöydällä riviin järjestettyinä sekä yöpöydän virkaa toimittavassa pikkuhyllyssä.

Eivät näy kunnolla, mutta yhden pinon (Anu ja Antti-albumit) päällä nököttävät Klonkku ja kaksi Argonath-patsasta, jotka sain Lord of the Rings-Special Extended DVD Edition-boksien mukana. Korkein pino äärimmäisenä vasemmalla koostuu Karin pilapiirroskirjoista. Vasemmalla näkyy myös pieni TV, digiboksi, VHS-soitin, DVD-soitin ja pieni kaktus. Näiden alla kansioita, joissa on kaikenlaista, kuten vanhat valokuvani, sekalaisia lehtileikkeitä ja käsinkirjoitetut ohjaaja- ja näyttelijäfilmografiani.

Elämäni keskus. Valtakuntani. Kummin päin vain.


14.2.2013

Sinä aikana, kun tilasin Suomen Kuvalehteä, ehdin jonkin aikaa seurata Manu Larcenetin ja Jean-Yves Ferrin Maallemuuttajat-sarjaa. Se oli oikeastaan lämmittävän sympaattinen sarja ja nyt huomasin vähän kaipaavani hauskasti hermoilevan Manun ja hänen söpön pikku Mariette-vaimonsa yrityksiä pärjätä Ranskan maaseudulla. Poikkesin SS Libriconissa kahdeksan minuuttia ennen sulkemisaikaa. Omistaja hiukan hermoili että joutuu sulkemaan viiden minuutin päästä kun pitää lähteä jonnekin. Minä kävelin suoraan hyllylle, löysin heti kaikki neljä suomenkielistä kokoomaa yhteen pakattuina yhteishintaan 35 euroa, maksoin kassalla, kiitin ja poistuin tyytyväisenä. Viikonloppuna sitten viihdyn näiden parissa.

Tuntuu hyvältä kun en ole enää sarjakuvien keräilijä, vaan satunnaisostaja. Tästedes voin rauhallisesti ostella mitä mielenkiintoisia sarjiksia jostain löytyy, sen sijaan että himon valtaamana yritän haalia albumisarjoja täyteen. Kokoelmani kun on aika täydellinen nyt.


4.4.2013

Jonkin verran jaksan vielä ostella levyjä. Helmikuussa Hippie Shake Recordsista ostin mm. Bad Companyn Burnin' Sky-LP'n japanilaispainoksena. Sisävihko oli, mutta itse vinyylikiekko puuttui. Levy oli vielä avaamattomaan muoviin käärittynä. Tehtaassa sattunut virhe siis. Semmoista sattuu. Ostin sitten Music Hunterista saman levyn CD:nä. Siinä oli levykin sisällä.

Keltaisesta Jäänsärkijästä ostin kaksi 2 CD'n Brian Auger('s Oblivion Express)-pakettia. Toisessa "Closer to It" (1973) ja "Straight Ahead" (1974), toisessa "Reinforcements" (1975) ja "Search Party" (1981). Myyjä laittoi erehdyksessä Closer to It-diskin sijasta koteloon brittiläisen folkrock-muusikon Tony Hazzardin kahden CD'n kokoelman "Go North: The Bronze Anthology" kakkoslevyn. Levy sisältää Hazzardin "Was That Alright Then?"-albumin vuodelta 1973 plus muutaman bonusbiisin. Onnekas erehdys Jäänsärkijän myyjältä, sillä minulla oli "Closer to It" CD:nä jo ennestään, ja Hazzard oli ihan mukavaa kuultavaa. En mennyt takaisin liikkeeseen korjaamaan erehdystä. On vähän syyllinen olo, enkä aio käydä Jäänsärkijässä pitkään aikaan. Nautiskelen vain ylimääräisestä musiikkiannoksesta. Voi sitä onnetonta, joka poimii/poimi Jäänsärkijästä Hazzardin kokoelman vain kuullakseen myyjältä ettei kakkosdiskiä löydykään mistään...

Music Hunterista keräsin vielä helmikuun lopulla seuraavat levyt:

CD:
Bad Company: Burnin' Sky
Juicy Lucy: Pieces

LP:
Asia: Astra
Atlanta Rhythm Section: Back Up Against the Wall
Dr. Feelgood: Be Seeing You
Inmates: First Offence
Rare Earth: In Concert
Sky: Sky

Sky'n levystä minulla oli ennestään kappale, jossa oli paha naarmu "Gymnopedie no. 1":n alussa ja vähän enemmänkin napsuja siellä täällä. Nyt on melko puhtaasti soiva levy tilalla.

Seuraavat levyostokseni tein eilen ja tänään. Eilen nämä:

LP:
John Fogerty: John Fogerty
Santana: Welcome

Spitballs: Spitballs
Eri esittäjiä: Uusi laulu (Eteenpäin)
Eri esittäjiä: Uusi laulu 3 (Eteenpäin)


Tänään taas:

CD:
Kari Peitsamo Road Hogs: Pahat pojat ovat jälleen täällä
Rod Stewart: Smiler
10CC: The Original Soundtrack
Wet Willie: The Wetter the Better

LP:
Alkatraz: Doing a Moonlight
Argent: All Together Now
Bachman-Turner Overdrive: Head On
The Edgar Winter Group: Shock Treatment
Gerry Rafferty: City to City
Kursaal Flyers: The Great Artiste
Punainen lanka: Pohjolan lumiset kalmiston hongat

Santana ja Peitsamo ovat uusia tulokkaita levykokoelmaani, muut minulla oli ennestään CD-R-kopioina tai digitaalisessa muodossa.

Harrista olen kyllä hiukan huolissani. Hän on saanut aikamoisen vinyylinkeräilytartunnan ja haalii itselleen järjettömät määrät älppäreitä. Ihan halpoja roskalevyjäkin ostelee. Proge- ja jazzjätkä haalii asuntoonsa 70- ja 80-luvun poppia, sellaista, mitä löytää mistä tahansa divarista parilla eurolla. Kun katselen hänen RateYourMusic-sivuaan, sinne ilmestyy nopealla tahdilla levyjä, jotka hän ilmoittaa omistavansa vinyylinä. Ei kai hän oikeasti kuluta rahaa noihin kaikkiin? Kertoi kyllä helmikuussa kun hänet tapasin aloittavansa myyntibisneksen Huuto.netissä. Tienaa sitä kautta levynhankintarahaa. Toivottavasti hän saa noita halpislevyjä ilmaiseksi joltakulta, muuten minulla on syytä olla huolissaan hänen rahatilanteestaan. Työtön ja sairaseläkkeellä kun on. Miten Elina-vaimokin kestää?

Myin Harrille helmikuussa 30 LP-levyä, sellaisia joista minulla on CD-versiotkin. Turhaan veivät LP-versiot tilaa hyllyssäni. Pyysin vitosen kappalehintaa eli sain Harrilta 150 euroa. Siinä oli keräilytavaraakin, Faroutin "Further Out", St. Petersaaren molemmat albumit, Kontran "Mieto levy", Chaka Khan & Rufusin esikoinen... Osan hän laittoi huutonettiin, osan pitää varmasti itsellään.


11.4.2013

Äh... jospa tarinaa pukkaisin... eli siitä mitä kaikkea maaliskuun aikana tapahtui...

Sain siis Forenomilta tilapäisasunnon. Vantaan lentokentän läheltä. Äiti kun näki Hesarissa puolestani ilmoituksen, jossa Forenom tiedotti vuokra-asunnoista alk. 500 euroa kuussa. Soitin siis ja kysyin millaisen asunnon heiltä saisi vuokratuksi 500 eurolla / kuukausi. Vastaus kuului, että Vantaan lentokentän lähellä heillä on asuntola, josta saa pikkuhuoneen sillä rahalla. Semmoisen sitten vuokrasin.

Huoneessa pelkkä sänky ja vähän astioita, mikrouuni, pöytä, vaatekaappi, jääkaappi, vedenkeitin. Keittiö on asuntolassa yhteinen, samoin vessat, pesutupa ja siivousvälineet. Huone on siivottava joka viikonloppu tarkoin määrättyjen ohjeiden mukaan.

Tästä "lystistä" 593 euroa kuussa. Ylim. 93 euroa siitä, että vuokrasin huoneen vain 2½ kuukaudeksi. Lisäksi se 590 euron varausmaksu. Hei, en minä olisi edes tarvinnut tilapäisasuntoa putkiremontin ajaksi. Olisin ollut täysin valmis yöpymään joka arkiyö siivoamieni talojen lämmönjakohuoneissa, siellä missä siivoustarvikkeita säilytetään. Olisin säästänyt vuokrarahat ja käyttänyt ne uuden asunnon hankkimiseen tarvittavaan 2 kk vuokran maksuun (no, äiti maksoi maaliskuun vuokran). Peseytymiseen käyttäisin talojen omia suihkutiloja. Viikonloput viettäisin kokonaan remontoitavassa yksiössäni, missä tavarat ovat muovipressun alla. Tappaisin siellä aikaa jotenkuten. Tyynynäni selkäreppu, jossa hygieniatarvikkeet, eväitä, yhdet puhtaat housut ja sukat, puhelinluettelon keltaiset sivut (Helsingin karttasivujen vuoksi), herätyskello, kännykkälaturi, julkisen liikenteen aikataulut ja tärkeitä papereita joita tarvitsen hakiessani uutta vakituista asuntoa.

Aivan, taloyhtiö joutui ottamaan ison lainan putkiremontin kustantamiseksi, ja kyetäkseen maksamaan lainaa takaisin joutuivat pistämään asuntoni myyntiin. Vieläpä ainut vuokrakämppä koko talossa. Häätöpäivä 31.7. Sain tiedon tästä tammikuun lopulla. Kuukauden ajan olin henkisesti lamaantuneena tästä. Vasta helmikuun lopulla rupesin tekemään jotain asunnonetsimistoimenpiteitä.

4.3. alkoi remontti, ja muutin Ilmailutie 9:ään siihen pieneen vuokrahuoneeseen. Vanhemmat tapansa mukaan tekivät suurimman osan työstä huoneen sisustamiseksi asuinkuntoon, hankkivat tarpeistoa kuten pikku puuhyllyjä sekä mokkulan nettisurffailua varten. Asuntolassa kun ei ole huoneissa nettiyhteyttä.

Mikroaaltouuni oli epäkunnossa, ei lämmittänyt ollenkaan. Soitin asiakaspalveluun ja ilmoitin asiasta. Eivät hoitaneet ongelmaa kuntoon sinä aikana kun Ilmailutiellä asuin. Toivottavasti seuraavalla asujalla on toimiva uuni. Huoneeni oven aukaisi ovikoodilla, paitsi sinä yhtenä iltana jolloin ovi teki lakon eikä suostunutkaan aukeamaan. Soitin asiakaspalveluun, sieltä ilmoitettiin huollolle. Odotin puoli tuntia käytävällä peukaloita pyöritellen. Korjausmies tuli viimein, hoiti hommansa ja pääsin taas sisään. Minulle sattuu aina tämmöistä...

Käytännössä olin maaliskuun aikana Ilmailutiellä niin vähän kuin mahdollista. En edes tehnyt matkakortistani seutukorttia vaan pidin sen Helsingin sisäisenä. Muutamat bussimatkat Vantaalle maksoin käteisellä. Matkoja tuli silti sen verran, että varmasti olisin päässyt halvemmalla jos olisin muuntanut matkakorttini. Yöt vietin yksiössäni remonttiromppeen keskellä.

Helkkari. Päivät menivät siten, että heräsin viideltä-kuudelta yksiössäni, häivyin pois ennen remonttimiesten tuloa, tein ne 12-15 tuntia siivoustyötä, palasin yksiööni ja taas uusi yö. Joidenkin päivien aikana kävin 1-3 asuntonäytössä. Pistäydyin kerran päivässä työkkärissä lukemassa sähköpostini, etsimässä vuokrattavia yksiöitä, ilmoittautumassa asuntonäyttöihin ja tulostamassa tarpeellisia papereita. Salaa virkailijoilta.

Samalla pomo toivoi minulta vuotuista kevätsiivousta. Saunojen desinfiointia, ulko-ovien lasien pesua (pesin parvekkeidenkin lasit), ikkunalauteiden pyyhintää. Tämmöisiin ylimääräisiin hommiin ei kuitenkaan arkisin riitä paljon aikaa, joten varasin myös lauantaipäiviä niille. Siis kuutena päivänä viikossa töitä, yksi vapaapäivä. Kun vanhemmat ilmoittivat tulevansa jonain lauantaina Ilmailutielle tuodakseen / järjestääkseen jotain tavaroita tai muita juttuja, oli hypättävä bussiin ja vietettävä asuntolassa päivä tai pari, ja ylläpidettävä vaikutelmaa, että olen siellä päivittäin.

Tämmöinen elämäntyyli väkisinkin näkyi ulkonäössäni. Vaatteita vaihdoin laiskasti, partaa en jaksanut joka päivä ajaa, hampaiden harjaus jäi melkein joka päivä tekemättä. Matkustaessani työkohteesta toiseen julkisilla olin tietoinen siitä, että saatoin haista jonkin verran. Kerran-pari viikossa peseydyin jonkin talon yhteisissä suihku- & saunatiloissa.

Sitkeyteni avulla selvisin maaliskuusta ilman henkisiä vaurioita. Palkintona oma asunto! Sain jopa valita kahden asunnon välillä. En käynyt kovin monessa asuntonäytössä, mutta kahta kämppää tarjottiin. Tietysti, minulla on työ, tuloja, luottotiedot kunnossa, hyvä elämäntyyli, asiallinen ja hyvä käytös, ei lemmikkejä... näillä avuilla kämpän kyllä saa. Jopa Helsingistä. Se toinen asunto olisi ollut Oksasenkadulla. Yksirappuisen talon kylkeen jälkikäteen rakennettu asunto, joka yksinään muodosti B-rapun. Koska asunto oli myöhemmin rakennettu, sille ei ollut varattu kellarista säilytyskomeroa. Se oli ratkaiseva miinus, jonka takia en ottanut sitä kämppää vastaan. Minulla on paljon tavaroita, ja tarvitsen paljon säilytystilaa.

En uskaltanut täysin luottaa siihen, että olin todella saanut asunnon, koska en saanut definiitivistä varmistusta siitä. Lähetin asunnonvälittäjälle tarvittavat paperit, mutten saanut viestiä niiden perillesaapumisesta enkä siitä ovatko paperit kunnossa vai onko niissä epäselvyyksiä. Niin epäileväinen luonne olen. Tämän johdosta irtisanoin Forenom-asunnon ja Haagan asunnon vasta sen jälkeen kun tosiaan olin muuttanut uuteen kämppääni.

Maaliskuun alussa kävin Haagan kämppäni ullakkovarastossa ja pistin tuulemaan. Heivasin sieltä roskiin älyttömät määrät tavaraa. Melkein kaikki koulukirjani ja -vihkoni (säästin muutaman hauskasti töhrimäni kirjan sekä ainekirjoitusvihkot), melkein koko pehmoeläinkokoelmani (kaksi säästin), nappikokoelman, tyhjiä kansioita, kymmenen kansiollista maanmittausopiskeluuni liittyviä papereita, graafisen suunnittelun oppipaperit, VARIAssa Oskarin markkinoilla myytäviksi tekemäni taulut ja Kaksi puolta-sarjakuvavihkot, kaksi tyhjää laukkua, yhden hajonneen pahvilaatikon, kuplamuovia, kolme muovikassillista koriste-esineitä ja muuta rihkamaa... Eipä tarvitse löytää niille tilaa uudessa pienemmässä asunnossani, ja muuttokin sujuu vähemmällä vaivalla. Vanhemmatkin valittelivat että minulla on liikaa CD-levyjä, DVD-levyjä ja vinyylejä. %$&/££@, heidän kotoaan vasta sitä tavaraa löytyykin! Kirjoja, tauluja, maljoja ja maljakoita, koristetta ja rihkamaa. Jos minulta ottaisi levyt pois, ei minulle jäisi kovin hirveästi tavaroita.

Uusi asunto siis 28.3. lähtien Vaasankadulla. Pahamaineisella Vaasankadulla. Pummeja, juopuneita & muita syrjäytyneitä. Seutu niin ankeaa, etten viitsi kävellä täällä muuten kuin pakollisten kauppa- & kioskireissujen merkeissä. Asunto 19,5 neliön yksiö, joka vaatii paljon töitä jotta sen saa hyväksi asunnoksi. Frej on tee-se-itse-mies, joka tietää paljon sähkö- ja rakennustöistä. Hän uurasti minun puolestani Forenom-asunnon eteen, ja uurastaa nyt Vaasankadun asuntoni eteen. Minä seison tumput suorina vieressä ja tunnen itseni uusavuttomaksi.

Huhtikuu on jo edennyt jonkin matkaa, mutta uudessa kämpässäni on vasta vähän minun tavaroitani. Vanhemmat hankkivat omilla rahoillaan minulle kaikkia uusia tavaroita. Vanha pölynimurinikin sai lähteä ja uusi ostettiin tilalle. Frej ostaa hyllyjä, pistorasioita, suihkuverhon ja sille telineen, aikoo ostaa uuden sängyn ja vaatekaapinkin. Uhraavat eläketulonsa minuun, hemmetti. Olen 38-vuotias, mutta olo tuntuu paapotulta. No, kiitollinen pitäisi olla ja niin olenkin.

Elämäni masentaa minua. 40:n rajapyykki lähestyy, ja nyt mieleni täyttää tietoisuus siitä, ettei elämäni enää tästä etene mihinkään suuntaan. Ei minusta enää voi tulla mitään kehumisen arvoista. Tähän kurjaan elämään olen jämähtänyt.

Nettiyhteyteni on maaliskuun alusta lähtien ollut mokkulan varassa. Helvetin huono yhteys. Jos yritän kuunnella jotain musiikkia YouTube-videosta (levyni ovat viettäneet aikaansa vanhassa yksiössäni), video ei aina meinaa edes käynnistyä. Jos lähteekin pyörimään, se saattaa pysähtyä määrittelemättömäksi ajaksi. YLE Areenassa sama juttu. Nettisivut latautuvat huonosti.

Jotain lohtua tuo kevät. Tosin HITAASTI ja MYÖHÄÄN se saapuu. Saapuu kuitenkin. Valo lisääntyy, lämpökin. Saan tästä lisää vireyttä ja jaksan työntekoa paremmin. Raput ovat koko ajan siistimpiä kun ei tule enää loskaa ja hiekoitusta sisään. Ei kesä ole ainoa vuodenaika jota rakastan. Nautin minä keväästäkin.

Hankin tänään DNA Welho-liittymän. En ole asentanut sitä vielä. 100 megan nettiyhteys. Vaasankadun talo on Welho-talo. Elisa Viihde-sopimukseni on irtisanottava. Tosin tuli mieleeni, että digiboksini - se joka toimii - tuli Elisa Viihde-liittymän mukana. Jos irtisanon liittymän, digiboksi on palautettava ja jäljelle jää vanhempieni hankkima digiboksi - se jota en saanut toimimaan. No, telkkarista en katso kuin vanhoja Suomi-leffoja, joten ei paljon vahingoita elämääni.

Ensi viikonlopun aikana saadaan ilmeisesti kaikki tavarani siirrettyä Etelä-Haagasta tänne Vaasankadulle. Eilen toin tänne jo joitakin CD-levyjä, tussikyniä ym. pikkutavaroita. Loppui ahdistus, kun nyt voin kuunnella taas musiikkia taukoamatta kotona ollessani.

Haagaa tulen kaipaamaan aina. Sinne jäävät maahan juuret, jotka minä puskin. Pelkkä kanto ilman runkoa. Ehkä käyn tästedes säännöllisesti katsomassa sitä. Katselen samalla tuttua, rakasta ympäristöä. Vaasankadulta yritän ummistaa silmäni. En halua katsella sitä. Sattuu silmiin koko slummiympäristö. Joka toinen liikehuoneisto on kapakka täynnä örveltävää asiakaskuntaa. Ai, yksi italialaisravintola löytyy. Siellä Frej, Riitta ja minä kävimme kolmistaan syömässä tässä yhtenä päivänä. Löysimme sen lopulta kierreltyämme ensin iiisoon ympyrän, joka ulottui Kallioon asti. Sinä aikana näimme vain pubeja.

Mutta hei, kunnon säilytystilat! Ensin pelästyimme, kun huomasimme, että luvattu kellarikomeroni on melko tarkalleen puhelinkopin kokoinen. Myöhemmin löysin oman ullakkovaraston, joka on vieläpä se kaikkein suurin koko ullakolla. Isompi kuin Haagassa. Pahuksen pimeä tosin, mutta doesn't matter.

Itse asuntoni säilytystilat ovat erittäin säälittävät. Kaksi kaappia, ja eteisessä ovella varustettu naulakko. Kaappien syvyys- ja leveysmitat sellaisia, etten pysty mielikuvituksellani keksimään mitään, mitä niissä voisi säilyttää. Toisessa kaapissa ohuet vanerilevyt, jotka räsähtävät pienestäkin painosta. No, vaatteet ja vuodevaatteet saan mahtumaan sisään, mutta kauhealta näyttää. Naulakkokin on niin ruppuinen, että jos minulla olisi numeroa isommat kengät, ei ovi menisi enää kiinni. Frej pystytti naulakon toiselle seinälle. Siinä ovellisessa naulakkokaapissa on nyt pölynimuri. Se mahtuu juuri ja juuri.

Vaasankadun talossa tehty putkiremontti vuonna 1990. Hmm, kuinka pitkällä aikavälillä noita remontteja tehdään?

...


12.4.2013

Haagan asunnon eteisen kattovaurio on korjattu. Yksi remonttimies hoiti sen kummemmin ajattelematta katon kuntoon muiden hommien ohella. Vuosia sitten yläkerran naapuri otti suihkun, vesi tulvi eteiseen, sieltä lattian läpi asuntooni ja vei palan rakennusainesta mennessään. Kukaan remonttimies ei ollut kiinnostunut korjaamaan niin pientä kattovauriota. Nyt on korjattu. Kiva, ex-kämppääni on sitten kivempi myydä.


16.4.2013

Vanhempani vitkuttelevat tavaroideni siirtämisessä. Olen hiljakseen kuljettanut muutamia CD-levyjä tänne Vaasankadulle, että olisi kuunneltavaa niinä harvoina tunteina jotka kotona ehdin viettää. Pitäisi kai ruveta siirtämään tavaroita omakätisesti enemmänkin, mutta mitä toisin tänne? Runsaudenpulaa on... Toisaalta täällä ei ole vielä paljon säilytyspaikkoja.

Minä kun luulin tietäväni jo kaikki vanhat suomalaiset rock-LP:t. Käyn tässä vielä kerran tarkkaan läpi Suomalaisten vinyyli- ja CD-levyjen hintaoppaan, ja vasta nyt löysin Kalevi Falkin ainokaisen LP:n vuodelta 1971. Progehtavaa rokkia näköjään. Syy siihen etten ole aiemmin levyä äkännyt on, että bändi (sic!) valitsi itselleen väärän nimen. Kalevi Falk kuulostaa joltain tylsältä iskelmälaulajalta. Huomasin kyllä muutama vuosi sitten, että YouTubessa kovasti diggaamani MrSoomipop oli postannut pari Kalevi Falkin biisiä, mutten viitsinyt kuunnella, koska ajattelin niiden olevan jotain kuivaa iskelmäpoppia. Vampyyrit on pahuksen kova biisi! Jokilaivan jengi ikävä kyllä paljon heikompi, mutta levy kiinnostaisi silti kuulla kokonaisuudessaan.

Mutta kyllä on levyllä karmea kansi. Onko älppäri varmasti tuonnäköinen? Ettei ole jpg-tiedosto korruptoitunut?

Ei kun... taitaa olla pahaa kulumaa kannessa...

 

 

 

 

 

 

kalevifalk

 


21.4.2013

Ei tullut tänäkään viikonloppuna kunnon muuttoa. Eilen ja tänään olen tuonut vinon pinon CD-levyjä ja vähän kenkiä Vaasankadulle, mitä reppuun ja yhteen muovikassiin sain mahtumaan. Ensi viikon aikana aion kyllä kuljettaa muutakin tavaraa Haagasta pois. Täytyy tosin ottaa huomioon se, ettei uudessa asunnossani ole paljon säilytysmahdollisuuksia. Frej on tuonut vaatekaapin sekä sängyn, jonka alla on iso ulosvedettävä laatikko. Laatikon pohja on tosin hutera, se ei kestä kunnon painoa. Frej aikoo vahvistaa sitä kun joskus ehtii.

Lähinnä voin kuskata vaatteita henkareineen päivineen. Ullakkovarastoon voin siirtää jotain pientä mitä kehtaan julkisissa liikennevälineissä kanniskella. Putkiremontti kestää vielä kolme viikkoa, sen verran aikaa on. Siihen mennessä minun on saatava asunto tyhjäksi - hölmöähän se jos minulla on paljon tavaraa asunnossa joka ei enää ole minun nimissäni.

Olen tuntenut itseni kovin aikaansaamattomaksi ja laiskaksi viime aikoina. En meinaa saada mitään tehdyksi jos ei työtä oteta lukuun. Siivoustyössäkin joudun hiukan painiskelemaan laiskuuden kanssa.


5.5.2013

Minua pännii pahasti aina kun asiat eivät etene. Kunnollinen muutto saadaan järjestymään vasta 11. ja 12. päivä eli heti putkiremontin jälkeen. Sitä ennen mökkireissu ja kuorokiertue vie vanhemmiltani kaiken ajan. Olen viime päivinä käynyt ahkerasti Haagassa ja kuskannut sieltä tavaraa pois. Arkisin kerran päivässä, viikonloppuisin olen ehtinyt ja jaksanut tehdä useita reissuja. Olen kuljettanut Vaasankadulle kaikki CD- ja CD-R-levyt, isot läjät sarjakuvia,
kaikki 425 DVD-R:ää, 24 DVD:tä, vähän sekalaista pikkutavaraa, taiteilijantarvikkeet, piirustuspaperit, karttakirjan, eläinoppaat sekä kaikki junista junasiivoojan urani aikana keräämäni kynät (täysi muovikassillinen). Lisäksi olen heittänyt roskiin mm. muutaman risan kenkäparin ja neljä vanhaa tietosanakirjaa. Kuljetusvälineinä olen käyttänyt selkäreppua sekä urheilulaukkua, jonka vetoketju hajosi yhden kuljetusreissun aikana. Laukkua ei saa enää kiinni, mutta se ei ole ollut minulle este.

Muutama tiistai sitten sain siivoustyötä tehdessäni inspiraatiopuuskan. Minulla on kolmas Naavametsäläiset-tarina vielä alkutekijöissään, mutta kuudes tarina lähti yhtäkkiä ryöppyämään päästäni, vieläpä ihan erilaisena kuin alunperin suunnittelin. Sen oli tarkoitus kertoa stressaantuneesta perheenisä-kontiaisesta, hissukasta joka elää rasittavien kakaroidensa ja nalkuttavan vaimonsa kanssa. Hän on silti pohjimmiltaan yksin. Kukaan ei tiedä hänen persoonastaan juuri mitään, hänellä ei ole sen kummempaa sosiaalista elämää, mutta hänellä on paljon ajatuksia ja paljon sanottavaa monestakin asiasta jos joku vain huomaisi hänet ja ymmärtäisi kuunnella. Viimeinen niitti on, kun hän joutuu yhden kissan raatelemaksi. Tarinan työnimi olisi ollut "Mikä Viiskeriä vaivaa?".

Nyt tarina on muuttunut aika perusteellisesti. Olen päättänyt, että se kertookin hiirestä - yksinäisestä, epäsosiaalisesta hiirestä, jonka ainoa "ystävä" on metsässä oleva pieni lampi. Sen äärellä hiiri usein makoilee ja vuodattaa kaikki omat ajatuksensa, joita riittää loputtomiin. Lammen pinnasta heijastuva peilikuva saa hiiren kuvittelemaan, että lampi on elävä olento, toinen hiiri, joka on samanlainen kuin hän itse. Mielikuvitusystävä. Harvakseltaan eteen sattuvat sosiaaliset tilanteet epäonnistuvat, koska hiiri ei saa muiden eläinten pinnallisista lähestymisyrityksistä mitään otetta. Mitäänsanomattomat "miten menee?" -kysymykset eivät inspiroi hiirtä vuodattamaan julki omia syvällisiä, painavia ajatuksiaan. Niinpä muut eläimet pitävät hiirtä sulkeutuneena, seuranhaluttomana ja jopa tylsänä tyyppinä, jolla ei ole mitään sanottavaa mistään. Tosiasiassa hiirellä olisi paljonkin painavaa sanottavaa mm. metsässä asuvista mieleltään häiriintyneistä kissoista ja koirista ja metsän ekosysteemistä yleensäkin. Yhtenä päivänä hiiri sitten joutuu kissan raatelemaksi... Tarinan nimeksi vaihtuukin "Hiirenhiljaa".

Eli säilytän tarinassa tiettyjä aineksia, mutta muuten menee juoni melko lailla uusiksi. Hyvä näin, koska alkuperäinen juonisynopsis oli sellainen, etten ollut varma, olisinko saanut siitä kovin toimivaa tarinaa aikaiseksi. Tämä uusi versio omaa kaikki mahdollisuudet todelliseen mestariteokseen. Tarina lähti ryöppyämään päästäni valmiina visiona, kuin suoraan Raymond Macherot'n valmiiksi kuvittamana. Tätä visiota aion jatkaa loppuun asti. Ne kohtaukset, joissa hiiri on yksinään, luonnostelen Macherot'n ruutuja suoraan kopioiden, mutta tussauksen vedän sen jälkeen ihan omalla tyylilläni. Näin saan hiiren omiin kohtauksiin Macherot'n henkeä mukaan. Ne kohtaukset, joissa on muita(kin) eläimiä, luonnostelen kokonaan omasta päästäni. Yritän näin ikään kuin kuvastaa sitä, että hiiri elää aivan omassa maailmassaan. Samalla koko sarjakuvasta tulee kunnianosoitus Macherot'lle. En laita mukaan viittauksia mihinkään yksittäiseen Klorofylli- tai Sipuleena-tarinaan, se menisi jo överiksi.

Mutatoitunut metsä saa odottaa vuoroaan vielä jonkin aikaa. Minun on saatava "Hiirenhiljaa" ulos päästäni ensin, ja mahdollisimman pian. Tarina tuntuu parhaalta mitä olen ikinä keksinyt, ja lisäksi se kertoo pitkälti minusta. Minulla on samoja sosiaalisia rajoitteita kuin hiirellä, ei yhtä korostetusti, mutta kuitenkin. "Hiirenhiljaa" on siis minulle erittäin henkilökohtainen tarina, ja jo siksi haluan sen paperille äkkiä.







1    2    3    4    5    6    7    8    9    10    11    12    13    14    15    16    17