8.9.2012
Sieninevan sukuhauta on yllättäen 61-sivuinen opus. Minulla oli vielä eilen muistitikulla jpg-skannaukset ranskankielisestä alkuteoksesta, ja mielestäni siinä oli vähemmän sivuja. Pahus kun ehdin heittää kuvatiedostot jo menemään ennen suomennokseen tutustumista. Suomenkielisessä albumissa on sivuja, joita en muista aiemmin nähneeni, hyppäyksiä Sieninevan tienoon tapahtumiin sillä välin kun sankarit seikkailevat Nepalissa. Hmm. Fabrice Tarrin on piirtäjänä oikein pystyvä, vaikka viiva on vähän turhankin luonnosmaista ja rennosti huitaistua. Minulla on jpg:t miltei kaikista hollantilaisista Robbedoes-lehden numeroista (Alankomaiden painos Spirou-lehdestä) vuodelta 2001, ja numeroissa 10-19 julkaistiin ensimmäinen Tarrinin piirtämä Violine-albumi. Siinä on vähän huolellisempaa viivaa. Mutta hyvää jälkeä P&F-tarinassakin on.
No nyt latasin uudestaan ne ranskankieliset jpg:t. Sama on sivumäärä. En siis vain muistanut kaikkia juttuja. Muttamuttamutta... mitä helkkaria väreille on tapahtunut? Suomipainoksessa on taivas joutunut uhraamaan sinisen värinsä ja tilalla on harmaata. Sivun 6 ensimmäinen ruutu on menettänyt osan dramaattisuudestaan värien katoamisen myötä. Kreivin öljylampun valogradientit ovat poissa. Monessa ruudussa on jokin väri erilainen kuin ranskankielisessä painoksessa, varsinkin niissä kohtauksissa jotka tapahtuvat yöllä tai muuten hämärässä.
21.9.2012
Olen kyllä niin syvällä sarjakuvakeräilyvaiheessa, ettei levyjen keräily kiinnosta yhtään. Hyvä että keräilykohteeni vaihtelevat ja vuorottelevat kausittain, ei mene kerralla ihan älyttömiä määriä rahaa kun ei kerää kuin yhtä juttua kerrallaan.
Sarjistoivelistani on mukavasti kutistunut. Laaki 2/93 Mustan kanin kolosta (muuttanut Hämeentielle, pahus!). Kolme Suomen MADia Sturenkadun antikvariaatista (nuhjuinen ja keskinkertainen divari, taisi olla viimeinen kerta kun siellä kävin - ei sieltä löydä paljon mitään ostettavaa). Itäkeskuksen divarista kaksi ensimmäistä Semicin Natashaa 20 & 18 eurolla mutta myyjä tiputti kaksi euroa yhteishinnasta pois. Kävin kaikesta huolimatta toisenkin kerran Sarjakuvakeskuksessa aikeenani vain katsella hyllyjä. Mutta kun silmiini osui Piko ja Fantasio New Yorkissa kolmella eurolla... eihän sitä tarjousta voinut ohittaa! Pikkuisen nuhjaantuneet kannet, mutta sisäsivut ovat siistit. Oranssista Planeetasta Eisnerin Spirit 3, Regis Loiselin Peter Pan - Lontoo, Mic Vaillant: Tallipomo pulassa, Sarjakuvan maailmat - antologia (1982) sekä ykköspainos Ahlqvistin ja Kutilan Piirrä sarjakuvaa-oppaasta. Kakkospainos minulla oli ennestään, mutta sitä olen hiukan töhrinyt tussilla. Siististi täydentänyt viivoja. En silti rohkene luopua tuosta kakkospainoksesta, vaan säilytän sitä ykköspainoksen rinnalla. Tunnearvoa ja niin pois päin. Netistä tilasin ja sain Yoko Tsunoja, Natashoja, Yakarin majavaseikkailun sekä Filemon ja A:n haaksirikkoisen. Akateemisesta Kirjakaupasta löysin Yoko Tsunon Hong Kongin lohikäärmeen englanniksi vajaalla kympillä, hoo! Suomeksi tuota on vaikea löytää halpaan hintaan.
Kontulan divarista löysin Arktisen Banaanin julkaiseman Joonas-opuksen sekä Tove Jansson-koosteen Muumien matkassa. Muistin lapsena lukeneeni Muumi-kuvakirjan Kuka lohduttaisi Nyytiä ruotsiksi ja ihastelleeni vaikuttavaa, dramaattista, pelottavaakin kuvitusta. Olin jo aika pitkään vilkuillut vaivihkaa ympärilleni josko tuo opus sattuisi eteeni, mutta turhaan. En ollut viitsinyt kysellä mistään että löytyisikö Nyytiä, ajattelin että jos huomaan kirjan niin ostan. Nyt kun löysin tuon Muumien matkassa-kirjan, pläräsin sitä ennen ostopäätöstä ja yllätyin. Olihan sisäsivuilla se Kuka lohduttaisi Nyytiä, mutta ei se näyttänyt ollenkaan siltä kuvakirjalta jota lapsena luin. Sen sijaan toinen Muumi-kuvakirja, joka noiden kansien väliin oli painettu, Vaarallinen matka, näytti heti oikealta. Hitto, sehän se lapsena lukemani kuvakirja olikin! Jep, Vaarallinen matka, mukana hahmot nimeltä Tofslan och Vifslan eli Tiuhti ja Viuhti. Kun kirjassa oli mukana vielä sarjakuvaa sekä otteita Muumi-novelleista, niin kirja päätyi heti minun haltuuni.
22.9.2012
Muutaman kerran käynyt mielessä pitäisikö kerätä loputkin Zoom-albumit. Niitähän on kaikkiaan 14. Navahot (=Blueberryt) minulla on muodossa tai toisessa, Mic Vaillantit on kaikki myös. Vielä olisi siis 6 Zoom-alpparia. Yksi Bruno Brazil, kaksi Bob Moranea, yksi Buddy Longway ja kaksi Punapartaa. Pääsin yhdessä divarissa pläräämään jo kolmatta kertaa Bruno Brazil-Zoom-albumia "Tehtävä viidakossa" ja viimeistään nyt totesin että ei, ei, ei miellytä silmääni. Liian jäykkää jälkeä. Eli suhtaudun varauksella loppuihin Zoomeihin. Buddy Longwayn ja Bob Moranet huomasin Oranssissa Planeetassa ja pläräsinkin niitä - korjaan ehkä ne pois ennen kuin joku muu ehtii. Bob Morane-seikkailun Kivijättien kosto uskaltauduin nyt hankkimaan, mutta sehän ei kuulu Zoom-albumeihin.
Mitä Zoom-lehtiin tulee, niin en ole niistä ennen jaksanut kiinnostua. Liikaa toimintapainotteista sarjakuvaa makuuni, ja vastapainoksi sitten Asterixia, Umpah-pahia, Tinttiä ja muita minulle ennestään tuttuja albumimuodossa julkaistuja tarinoita. Nyt on sellainen fiilis, että jos löytyy vuosikertanippu halvalla, niin ehkä. Muuten ei. Onhan niissä ne kaksi Blueberryä (Kaivos ja Luoti), Dupan piirtämä Klorofylli-tarina Suuri vaellus sekä Cubitusta. Irto-Zoomeja löytyi Itäkeskuksen divarista (38 kpl) ja Espoontorin Pikku Jonesta (pienempi määrä), mutta en minä...
27.9.2012
RateYourmusicissa 6952 elokuvaa arvioituna. Olen pitkään aikaan katsellut lähes pelkästään suomalaisia elokuvia. Olen nähnyt useimmat vuosien 1931-1969 suomileffat, mutta vain pieni osa on jäänyt mieleen tarpeeksi hyvin, jotta olen voinut antaa niille arvosanan. Niinpä olen katsellut telkkarista kaikki vanhat elokuvat uudestaan ja antanut niille vihdoinkin sen kaivatun arvosanan. En voi sanoa oikeasti pitäväni vanhoista suomileffoista, olen katsonut niitä lähinnä yleissivistyksen vuoksi. Ja kun niitä tarpeeksi näkee, oppii tunnistamaan kaikki näyttelijätkin. Sitten voi viettää koko leffan naamabongaillen. Hei, tuossa on Pentti Viljanen... Reino Valkama... Rauha Rentola... Uljas Kandolin... Kaarlo Halttunen... Eino Kaipainen... Irja Rannikko... Kullervo Kalske... Heikki Savolainen... Saara Ranin... Joskus harvoin huomaan elokuvien joukosta jonkin yksittäisen helmen jolle voin antaa jopa 3,5 tähteä. Se on antoisaa. RYMiin olen jaksanut lisätä jok'ikisen tähän mennessä tehdyn suomalaisen teatterissa esitetyn elokuvan joka sieltä on puuttunut. Melkein. Nimimerkki Kyvetti on paikannut jättämiäni aukkoja. Olen laittanut kaikkiin suomalaisiin elokuviin "finland"-tagin, myös dokumentteihin. Kun sitten klikkaan tagilinkkiä, siinä on 1233 elokuvan lista, jonka valitettavasti saa näkymään vain aakkosjärjestyksessä. Ne elokuvat, joille olen antanut arvosanan, saan näkymään kronologisessa järjestyksessä - voisinpa tehdä saman tempun jonkin tietyn tagin saaneille elokuville. Olisi se komeaa, kun saisin esille kronologisen listan kaikista suomileffoista.
2.10.2012
Eilen aukesi Myyrmäen kirjastossa kirjojen, sarjakuvien ja levyjen poistomyynti. Olin kärppänä paikalla. Levyt katsoin läpi, samoin osan kirjoista - joiden joukossa oli ainakin yksi Ray Bradburyn kirja joka olisi kelvannut minulle. Kirjat kuitenkin unohtuivat kun iskin silmäni sarjakuviin. Hohhoo, Luupäät 2-9! Minulla on ennestään englanninkieliset jpg-skannaukset koko saagasta. En ole ehtinyt niitä lukea. Joskus nähdessäni divareissa Luupäitä olen miettinyt pitäisikö ostaa, mutten ole viitsinyt kerätä niitä yksitellen ja metsästää puuttuvia osia. Nyt sain lähes koko sarjan kerralla. Antaa sen ykkösalbumin olla, kun minulla kuitenkin on ne skannaukset.
Sitten oli kaksi Enki Bilalin albumia: 32. joulukuuta ja Tapaamme Pariisissa. Hm, mieluummin olisin halunnut nähdä poistomyyntihyllyssä Bilalin vanhempaa tuotantoa, Metsästysretkeä, Unien vankilaa, Koston veljeskuntaa ja sen sellaisia. Myöhemmästä tuotannosta olen lukenut Kvaakissa niin ikäviä kommentteja. Mutta olkoon, 50 senttiä kappale kun maksavat, niin kyllähän ne mukaan lähtevät.
Vielä Berliinin muurin murtumisen kunniaksi 1990 tehty antologia Murros - rautaesirippu repeää. Pettymys sikäli, että useimmat niistä piirtäjistä, joista juuri olin innoissani, eivät ole tehneet koosteeseen varsinaista sarjakuvaa. Max Cabanes ja Jacques Tardi - aukeaman kokoinen kuva. Miguelanxo Prado - neljä sivua kuvitettua tekstiä. Mézières - yksi sanaton aukeama, jossa kaksi isoa ruutua ja kaksi pientä. Moebiukselta yksi sivun kokoinen ruutu, Bilalilta yksi vähän pienempi. Manaralta on sentään nelisivuinen sarjakuva (ilman nakuilua), vaikkakin mykkä. Neil Gaiman-faneille tiedoksi, että hän on tehnyt sivujen reunoille ulottuvan, aukeaman kokoisen synkkäsävyisen kuvan, jonka päällä on seitsemään osaan jaettu teksti. Vaikuttavan näköinen työ. Mutta hei, kuvien ja sarjojen pointti on tärkeämpi kuin pituus tai ruutujen määrä. Pitää tutkia tätä albumia ajatuksella...
Murros julkaistiin samanaikaisesti 13 maassa. Ruotsipainos on sikäli uniikki, että siihen on vielä 8 ruotsalaistekijää tehnyt omiaan, eli sivuja on tuossa "Efter muren"-painoksessa enemmän. Måns Gahrton ja Johan Unenge ovat taatusti työskennelleet yhdessä, samoin kuin Ulf Jansson ja Magnus Knutsson - ja miten lienee Andreassonien laita?
6.10. 2012
Tehdessäni pienen divarikierroksen vähän aikaa sitten, ruksasin Vuorimiehenkadulla sijaitsevan Antikvariaatti Kauppamakasiinin pois kirjoittamattomalta divarilistaltani. Toinen kerta kun siellä kävin, ja minusta tuntui että paikka on nyt niin täyteen tupattu ja ahdas ettei siellä mahdu hoikka mies edes kääntymään. Sarjikset ovat hyllyssä isoissa pinoissa joita täytyy selata siten että ottaa parinkymmenen albumin mytyn käteen, vilkaisee selkämyksiä, asettaa pinon jonnekin lattialle (mikäli edes lattialla on tilaa), tutkii seuraavaa vastaavankokoista nippua jne. Koko ajan saa samalla liikkua varovasti ettei tönäise joka puolella olevia kirjapinoja. Minulla oli koko ajan kylmä hiki otsallani kun sarjakuvavalikoimaa tutkin, kun pelkäsin että kohta tapahtuu jokin onnettomuus. Tarjontakin oli vähän laihaa, mutta etten olisi poistunut tyhjin käsin semmoisen vaivan ja tuskan jälkeen, ostin Tarun Vanhoista herroista ja Ahlqvist-Kutilan Piirrä sarjakuvaa-oppaan kakkospainoksen. Nyt sai muinoin töhrimäni kakkospainoskappale sitten lähteä ja siisti kappale tuli tilalle. Siinä se nyt on hyllyssäni Oranssista Planeetasta hankkimani ykköspainoksen vieressä. Taru Vanhoista herroista sisältää kaikki jo omistamani kolme albumia kokonaisuudessaan sekä albumin verran lisämateriaalia. Kannatti siis sekin ostos. Tuosta lisämateriaalista minulla tosin oli jo pieni osa ennestään, mutta ei siis kaikkea.
Sääliksi käy divarinpitäjiä jotka pakkaavat liikkeensä niin täyteen ettei asiakas lopulta löydä sieltä mitään, kun ei mihinkään uskalla koskea ettei kirjapinot romahda.
9.10.2012
Jumalauta noita spämmääjiä. Tänään tuli guestbookiin taas yksi spämmiviesti. Sinne ei tule ollenkaan asiaviestejä, vaan pelkkää roskaa. Viuh - sinne se lensi tiehensä kuin leppäkeihäs, ja taas on vain nuo samat neljä viestiä vieraskirjassa.
Ei tänne tosiaan kukaan muu eksy...
26.10.2012
Violinen ja Sieninevan sukuhaudan innoittamana iskin silmäni Tarrinin piirtämiin Maki-albumeihin. Katsoin netistä näytekuvat, YouTubesta ensimmäisen Maki-albumin trailerin ja menin Ranskan Amazonille tekemään tilauksen kummastakin albumista.
Molemmat tarinat julkaistu alunperin - kuten belgialaisilla on tapana - viikottaisessa Spirou-lehdessä. Albumijulkaisut tapahtuivat vasta myöhemmin.
Maki - Un lémurien en colo-albumin takakannessa olevat puhekuplat kertovat seuraavaa: "Ennen tämän kirjan lukemista teidän on hyvä tietää yksi asia: tarinan inspiraationa ovat toimineet erään kesäleirin ohjaajan omat kokemukset... ja myös erään teinin omat kokemukset... valitettavasti..."
Maki on valkoturkkinen, raitahäntäinen ja oranssisilmäinen kissamaki. Ikää 13 vuotta ihmisen vuosissa. Luonteeltaan hermostunut, rauhaton ja hieman arka. Hän on hyvin vastahakoinen lähtemään vuotuiselle kesäleirille johon äiti on hänet ilmoittanut, koska hänellä on ikäviä kokemuksia aiemmista leireistä. Hän tekee katoamistempun, joka kuitenkin epäonnistuu. Maki pääsee äitinsä raahaamana viime hetkellä mukaan bussiin muiden teinien kanssa.
Leirin vastuuhenkilöt eli aikuiset ovat kaikki enemmän tai vähemmän joko paskasakkia tai henkisesti hauraita. Leirin johtaja jää mieluummin Pariisiin tekosyyn varjolla hemmottelemaan vaativaa vaimohaaskaansa. Johtaja pitää suurimman osan leiriin varatuista rahoista itseään ja vaimoaan varten, joten ohjaajat joutuvat karsimaan kaikki suunnitellut aktiviteetit - riippuliidon, kalliokiipeilyn, lautalla kulkemisen, ratsastuksen - pois ohjelmasta. Budjetti riittää ainoastaan patikkamatkoihin sekä lyhyeen oleskeluun kolmen tähden leirintäalueella. Makilla ei toisaalta ole vaadittua lääkärintodistusta eikä juuri rahaakaan mukanaan, joten hänellä ei olisi ollut muutenkaan mahdollisuutta osallistua aktiviteetteihin. Lasten kurittomuus ja ilkivallanteot järkyttävät herkkää naispuolista ohjaajaa siinä määrin, että hän ahmii purkillisen masennuslääkkeitä ja joutuu sairaalaan vatsahuuhteluun. Leirin korvaavaksi ohjaajaksi palkattu bussikuski on tyranni joka komentaa lapsia kuin armeijan tiukka vääpeli. Yhdellä ohjaajalla tuntuu olevan omat lapsuudentraumansa, jotka pääsevät yhdessä dramaattisessa kohtauksessa pintaan ja hän päättää muiden turvallisuuden vuoksi lähteä. Lopulta Daniel, Makin tuttu, jää ainoaksi vastuuhenkilöksi hoitamaan leiriohjaajan tehtäviä, mutta hänkin sortuu omimaan itselleen vähät jäljelle jääneet ylimääräiset mukavuudet ja laiminlyö kurinpitovelvollisuutensa ratkaisevilla hetkillä.
Maki saa "ystäväkseen" ja telttaseurakseen ryhmän ujoimman ja sulkeutuneimman lapsen, pöllön, joka nukkuu yönsä levottomasti kuorsaten ja vääntelehtien ja näkee painajaisia. Kolme Pariisin köyhimmistä, maahanmuuttajavaltaisimmista osista kotoisin olevaa lasta ovat varsinaisia huligaaneja, jotka järjestävät välikohtauksia toistensa perään ja uhkaavat ehtimiseen Makia kaulan auki viiltelyllä. Maki ei ole ainoa lapsi, jonka mielestä leiri on silkkaa painajaista.
Lohtua Maki saa, kun hän tutustuu viehättävään gasellityttö Aliceen. Alice on sisäistänyt äitinsä tavoin buddhalaisuuden opit ja pitää kahdesti päivässä rukoushetken hokien Lotus Sutra-mantraa. Makin äiti on sattumoisin myös hurahtanut samaan uskontoon 20 vuotta aiemmin, ja vaikkei Maki itse rukoile, hän saa tätä kautta kontaktin Aliceen. Tästä kehkeytyy pian romanssi, jonka pienenä uhkana ovat kuitenkin Alicen ja Makin luonteiden erilaisuudet. Alice on saavuttanut rukousrituaaleillaan jonkinasteisen sisäisen rauhan ja toimii vilkkaan, omatoimisen, hieman oikuttelevan naisen tavoin.
Tarrinin piirrostyö on nopeaa ja rutinoitunutta. Sieninevan sukuhauta oli monin paikoin mahdottoman komeaa ja huoliteltua työtä, vielä parempi visuaalisesti on ensimmäinen Violine-albumi josta minulla on hollanninkieliset skannaukset. Un lémurien en colo on pelkistetymmin piirretty. Taustoja ei aina ole lisätty, edes taustaväriä ei ole moniin ruutuihin maalattu. Väritys on muuten Tarrinin oma, eli työtä on mies kuitenkin tehnyt albumin eteen kiitettävästi. Myös ruutujen kehysten puuttuminen lisää ilmavuutta layoutiin. Kuvat - ruuduiksi näitä ei voi varsinaisesti kutsua - ovat enemmänkin väriläiskiä. Jäljestä nauttii, koska nopeillakin vedoilla Tarrin saa esiin uskomattoman määrän sävyjä ja hahmoihin laajan, aina kulloiseenkin tilanteeseen sopivan ilmerekisterin.
Tarrinin mukaan albumin tarina pohjautuu osittain hänen omiin kokemuksiinsa. Dalmatialaiskoira Danielin esikuva on Tarrinin ystävä Fred Neidhardt ja Danielin osuus tarinasta lienee puolestaan hänen kokemustensa inspiroima.
Omaan blogiinsa Tarrin laittoi Un lémurien en colo-albumin ensimmäiset 35 sivua kehottaen fanejaan ostamaan albumin mikäli he haluavat tietää miten tarina päättyy. Löysin netistä blogin, jossa joku uuttera Tarrin-fani on kääntänyt englanniksi kaiken Tarrinin blogiinsa postaaman materiaalin. Vaikkei blogin pitäjän äidinkieli ole englanti eikä hän osaa ranskaakaan sujuvasti, vaikuttaa käännös oikein kelvolliselta. Luin siis nuo englanniksi käännetyt Maki-sivut ja tarina vetosi minuun niin paljon, että tilasin molemmat Makit innolla. Odotellessani postiluukun kolahtamista nuo 35 sivua ja varsinkin Makin ja Alicen rakkaustarina pyörivät mielessäni vinhasti ja kouraisivat sydämeni kammioita perusteellisesti.
Luettuani Un lémurien en colo-albumin loppuun kuitenkin järkytyin. Tarina sai käänteen, jota en olisi toivonut. Tarinan 10 viimeistä sivua eivät ole huonoja, sitä en tarkoita. Albumi on todella hyvä, mutta loppuvaiheet saavat minut niin surulliseksi. Makin tarina nostaa omat traumani ja murrosiän aikaiset hiekkaan valuneet unelmani pintaan, ja se sattuu.
En tiedä, miten albumi vaikuttaa johonkuhun sellaiseen ihmiseen, joka ei ole kokenut elämässään niin ikäviä asioita ja tunteita kuin minä, mutta minuun Un lémurien en colo koski pahasti. Ensimmäisten 35 sivun aikana Makin ja Alicen romanssi on kaunis teinirakkauden kuvaus, mutta myöhemmistä sivuista nauttiminen on minulle vaikeampaa.
Kaikesta huolimatta albumi saa minut toivomaan että olisin Makin paikalla. Kumma juttu, ihmishahmoilla kerrottuna albumi ei olisi ollut minulle kovin kiinnostavaa luettavaa, mutta eläinhahmoilla toteutettuna se herättää minussa toiveen saada olla itse taas 13-vuotias ja Alicen kaltaisen tytön poikaystävä. Kieroutunutta...
Un lémurien en colo on minulle silti erinomainen väline sarjakuvaranskani treenaamiseen. Kieli on helppoa, vaikeita sanoja ei ole. Tallensin ne englanninkieliset Maki-sivut muistitikulle, lopuista sivuista otan selkoa sanakirjan ja netin Babelfish-sivun avulla niiden repliikkien osalta, joiden ymmärtämiseen ei oma ranskantaitoni riitä. Ranskasta englanniksi, niin Babelfish tuottaa tolkullisempaa käännöstä.
(Sivuhuomautus: yrittäkääpä löytää ihmislapsi yhdestä kuvasta!)
Un lémurien en colo on muuten toinen Maki-tarina ja Bravo la famille kolmas. Ensimmäinen tarina Un cœur de lémurien ei Spiroun toimituksen mielestä omannut tarpeeksi menestyspotentiaalia, joten kun se oli julkaistu Spirou-lehdessä 2008-2009 se pistettiin väliaikaisesti jäähylle ja julkaistiin uudestaan vasta tänä vuonna Le parcours d'un puceau-albumissa.
Perehdyttyäni albumiin kunnolla, täytyy myöntää ettei Alicekaan ole tahraton hahmo. Hän on täysin äitinsä syöttämien oppien ja ideologioiden syövyttämä. Uskoo Daisaku Ikedan sanomaan, että yhden ihmisen persoonan korjaamisella vaikuttaa osaltaan koko yhteiskunnan ja ihmiskunnan kohtalon muuttamiseen. Eikä kaikki se rukoilu kuitenkaan ole auttanut häntä pääsemään eroon matkapahoinvoinnistaan.
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25
26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48
49 50 51 52 53 54 55 56 57 58 59 60 61 62 63 64 65 66 67 68 69 70 71
72 73 74 75 76 77 78 79 80 81 82 83 84 85 86 87 88 89 90 91 92 93 94 95
