25.3.2017

Torstaina minulla oli työpaikalla sähkötyöturvallisuuskoulutus. Sen lopuksi pidettiin vielä tentti, jonka läpäisin. Tosin... jokainen kurssilainen tarkisti jonkun toisen tenttipaperit, ja epäilen vahvasti, että se joka minun paperini tarkisti, merkkasi ja laski pisteet ihan väärin. Sain 93 tai 95 pistettä oliko se nyt 125:stä, rima oli 83 pisteessä. Ei tuossa hirveästi ole pelivaraa, jos se tyyppi laski minulle liikaa pisteitä.

Tentin jälkeen piti jaksaa vaivautua vielä Malmin postiin, kun Divari Kankaasta tilaamani levypaketti - jossa tällä kertaa oli LP mukana - päätyi jostain syystä sinne. Minulla oli vaikeuksia löytää se postitoimisto, kun se on Citymarketin sisällä 2. kerroksessa. Tentin jälkeen adrenaliinitasoni oli vielä vähän korkealla, joten minun oli helppo kiukutella ja valittaa pakettia hakiessani. Virkailijakin kyllä ihmetteli miksi paketti oli heille päätynyt.

En jaksanut torstai-iltana piirtää ollenkaan noiden rupeamien jälkeen. Söin tuhdin illallisen ja olin jo kahdeksan aikaan ihan väsynyt. Menin yhdeksältä nukkumaan. Harmi sinänsä.

 

9.4.2017

En ollut mukana edellisessä työpaikan lehden suunnittelukokouksessa siitä yksinkertaisesta syystä, etten saanut koskaan tietoa milloin kokous pidetään. Sähköpostitse tuli kaikille asianosaisille eli lehteä tekemässä olleille ihmisille kutsu kokoukseen, mutta se oli pari vaivaista lausetta joissa ei kerrottu yksityiskohtia kokouksen ajankohdasta ja paikasta. Oletin, että päivämäärä kerrottaisiin myöhemmin, mutta ei. Enkä tullut pyytäneeksi päivämäärää enkä kellonaikaa, kun, totta puhuen, ei minulla ollut viime lokakuun kokouksessa mitään sanottavaa mistään.

Muutama päivä sitten tuli sähköpostissa sentään kysely, kiinnostaako sarjakuvan tekeminen seuraavaan lehteen. Juu, minulla on idea valmiina päässä, metaforinen viittaus Planmecan menestykseen. Päätoimittaja sanoi, että hyvältä kuulostaa. Nyt sitten olen googlannut vähän tietoa Suomen talouskasvuennusteista, hakenut referenssiä risteilyaluksista, laivan ohjaamosta ja kapteenin univormusta. Koko ajan on vain päällä semmoinen EVVK-fiilis.

Olen yrittänyt lukea myös tietoa Nokiasta, ajatuksena että voisin ujuttaa sarjakuvaan maininnan Nokian putoamisesta kelkasta. Valitettavasti en saa millään otetta siitä firmasta, että missä se nykyään seilaa (arvostus, liikevaihto, nousussa vai laskussa?) ja mitä siellä ihan käytännössä tehdään - vai toimiiko se pelkkänä brändialustana ulkomaisille toimijoille. Kauniita sanoja Nokian kotisivuilla ainakin on, mutta eiväthän kauniit sanat mitään kerro.

 

13.4.2017

Deadline valmiille Positiiviselle navalle 18.4., eli heti pääsiäisen jälkeen. Sain sen valmiiksi tänään kiirastorstaina. Vaan kun kirjauduin sisään AOL Mailiin, minua kohtasi ikävä yllätys: vasemmalla olevat Inbox-, Spam-, Sent-, Trash- ym. linkit eivät toimi, joten en pääse tsekkaamaan sähköpostejani enkä lähettämään mitään. Kokeilin selaimen asetusten rukkaamista ja cachen tyhjentämistä, mutta turhaan. Sähköpostitilin linkkejä klikatessa ei tapahdu yhtään mitään edelleenkään. Jouduin lopulta luomaan uuden luukku.com -päätteisen osoitteen. Vartin odottelun jälkeen uusi osoitteeni lähti toimimaan ja saatoin lähettää työpaikan lehden päätoimittajalle Positiivisen navan lehteen painettavaksi. Toivottavasti meni perille.

Muinoin Netscape Webmailin kanssa oli vähän väliä ongelmia, joiden ratkaisemiseksi vaadittiin datan sisääntulo- ja ulosmenoporttien vaihtamista ja tsekkaamista ja ties mitä hankalaa säätöä. AOL Mailin kanssa ei koskaan ole ollut normaalista maintenancesta johtumattomia ongelmia, paitsi nyt ensimmäisen kerran. Mihinkään ei voi luottaa.

Ja nyt pari tuntia myöhemmin toimii taas. No hyvä. Joitain visuaalisia ehostuksia näyttävät tehneen.

 

9.5.2017

Elokuvateattereihin saapunut animaatiosovitus Thorbjørn Egnerin Hyppelihiiri Myökki-Pyökki-metsässä -lastenkirjaklassikosta antaa minulle aihetta pieneen muisteluun siitä, mitä kirjoja minulla oli pienenä ja mitä luin. Tuo Hyppelihiiri-kirja löytyi, muistan vieläkin hyvin pari kohtaa. Yhdessä jaksossa leipuri opetti oppipojalle joidenkin pullien tai muiden leivonnaisten teko-ohjeen, ja laulaen kertoi että taikinaan kuuluu laittaa runsaasti fariinia, mutta pippuria vain sormustimellinen. Kun leipurimestari oli poissa, oppipoika tietysti muisti ohjeen väärin ja laittoi pippuria reilusti, mutta fariinisokeria vain sormustimellisen. Voi arvata leipurimestarin reaktion, kun hän palasi leipomoon ja maistoi oppipoikansa leipomaa tuotetta.

Toisessa kohdassa Hyppelihiiri itse keräsi iloisena pähkinöitä metsässä, lauloi aiheeseen sopivaa laulua ("Pähkinöitä poimin / teen täyden päivätyön / täti saakoon puolet / kymmenen itse syön"). Linnut visertelivät iloisesti mukana. Seuraavana päivänä Hyppelihiiri toisti taas saman kuvion, mutta yhtäkkiä linnut olivatkin jostain oudosta syystä kiukkuisia ja käskivät Hyppelihiirtä lopettamaan tuon metelin ja häiritsemisen. Hiiri ei voinut kuin kummastella pahamielisenä mikä metsän asukkaisiin oli mennyt.

Kirjan lopussa oli kaikki kirjassa esiintyneet laulut nuotteineen, mikä oli minusta mainio lisä.

Toinen kirja oli ihan suomalaisen kirjoittama, ja se kertoi kanista joka päätti ryhtyä ammatiltaan silityskaniksi. Se kiersi ympäri Suomea ihmisten silitettävänä, ja samalla kirja opetti lapsille Suomen maantietoa. Opin myös, että Savossa sanotaan "kiärme" eikä "käärme". Kirjan nimeä en valitettavasti muista.

Elina Karjalaisen Uppo-Nalle löytyi, Jules Vernen Maailman ympäri 80 päivässä samoin. Mihin menet, Pupu Tupuna eli se ensimmäinen Pupu Tupuna -kirja jätti uteliaan nälän siitä, mitä pupu seuraavissa kirjoissaan mahtoi kokea. Harmittelin tosiaan sitä, että minulla oli vain yksi Pupu Tupuna -kirja.

Kaksi sekalaista satukokoelmaa. Toinen kirja oli iso, kuvitus oli neliväristä, teksti isoa, ja nimenä jokin 101 satua tai muuta sen suuntaista. Intiaanityttö Kastehelmi muistuu yhdestä sadusta mieleen.

Toinen kirja oli pienempi ja selvästi vanhempi, kuvitus oli mustavalkoista, teksti pienempää ja kirjan nimenä Kauneimmat eläinsadut. Mukana oli Rudyard Kiplingin kertomus siitä, miten norsu sai kärsänsä. Muita satuja en kirjasta muista, mutta tuo jäi lähtemättömästi mieleen. Nopealla googlauksella päättelen, että se saattoi hyvin olla Janusz Grabianskin kuvittama kirja, josta on olemassa painoksia ainakin 1960-luvun alusta alkaen. Ilmeisesti muistan väärin tuon mustavalkoisuuden, sillä kirjassa näyttää sittenkin olevan väritöitä kuvituksena.

Pari ruotsalaisen Bengt-Åke Crasin Löken-nuortenromaania löytyi, "Diamantsmugglarna" ja "Miljonkapet". Teinipoikien jännittävää rikos/dekkarihommaa, mitä julkaistiin kirjasarjassa B. Wahlströms ungdomsböcker. Samaan sarjaan kuului myös W.E. Johnsin kirjoittama "Biggles märkligaste uppdrag". Suosikkini oli kuitenkin Sivar Ahlrudin "Långtradarmysteriet", josta aloittelin jopa sarjakuvaversiota, vaan alkuun tyssähti. Kirjan alkupuoli oli huiman jännittävä ja mielenkiintoinen, eikä loppupuoliskolla juoni paljoa lässähtänyt.

Taisi olla "Miljonkapet", jossa dekkarikaverukset matkustivat jonnekin Espanjaan tai Mallorcalle lomailemaan ja joutuivat keskelle rikosjuttua. Kun en ollut vielä sitä kirjaa lukiessani koskaan lentänyt lentokoneella, ja yhdessä Olavi, etsivä -sarjakuva-albumissani pääporukan piti matkustaa koneella Ruotsiin, niin kopioin tuosta Crasin kirjasta sen lentojakson aika pitkälti sellaisenaan. Tämä oli vuonna 1987. Joulun alla 1989 ensimmäinen lentomatkani sitten toteutui, kun matkustin vaarin kanssa Mallorcalle.

Olen jo kertonut (6.2.2016) siitä salaperäisestä Mikko Kilven suomentamasta eläintarinasta, jossa metsäneläimet lähtivät metsästään suorittamaan ilmeisesti jotain vaarallista tehtävää. Vähän harmittelen, että jääkö tuo kirja ikuisesti arvoitukseksi.

 

13.5.2017

 

25.11.1923 - 12.5.2017

 

Lepää rauhassa, Manu. Kauan saitkin elää meidän kanssamme.

 

Laskin, että 1947-1951 oli edellisen kerran kolme ex-presidenttiä yhtä aikaa elossa: Ståhlberg, Ryti ja Mannerheim. Neljä ei ole ollut koskaan.

 

14.5.2017

Soitin äidille ja isäpuolelle äitienpäivän kunniaksi. Äiti vastasi puhelimeen, ja onnittelin. Kerroin ikkunaremontista, lähes koko heinäkuun kestävästä kesälomasta, hyvänä säilyneestä terveydestäni, taloudellisesta pärjäämisestäni ja siitä, että joudun ensimmäisen kerran maksamaan itse Hesarin tilaukseni. Eivät kuitenkaan kertoneet, miksi mitään ilmoittamatta lakkasivat maksamasta minun Hesarini, 20 vuoden jälkeen. Yhtäkkiä vain yllättäen maaliskuussa lehti ei enää kolahtanutkaan oviluukusta joka aamu. Hesari oli kuitenkin muuttunut niin tyhjänpäiväiseksi ja tylsäksi lehdeksi, etten pitänyt sitä ollenkaan pahana asiana. En ollut vuosiin juuri jaksanut edes lukea sitä. Joku sitten viikko takaperin soitti ja kauppasi Hesaria minulle, ja sanoin olkoon menneeksi. Phh, meninkin suostumaan. Nyt pitää maksaa 429 euroa 12 maksullisen ja kolmen ilmaisen kuukauden tilauksesta. En aio uusia sitä enää ensi vuonna, olkoon tämä tässä. En mielelläni maksa yli 400 euroa niin köyhästä lehdestä kuin mitä Hesari nykyisin on. Eihän siellä ole ketään kunnon graafikkoakaan tuomassa väriä ja vilskettä ulkoasuun, vaan visuaalinen puoli rajoittuu infografiikkaan ja kuvakollaaseihin, ja sarjakuvat painetaan tihrustelukokoon.

Siitä on jo paljon aikaa, kun Nyt-liitteen löytäminen perjantain lehden välistä alkoi käydä toivottomaksi. En vieläkään tiedä, lakkautettiinko liite väliaikaisesti ja tuotiin sitten jossain vaiheessa takaisin, vai sattuiko se vain puuttumaan joka perjantai juuri minun lehdestäni, vai oliko liite jonkin toisen viikonpäivän lehdessä, vai mikä mätti. Mystistä. Kyllä Nyt-liite porskuttaa vielä, mutta saisi se selkeämminkin erottua muusta lehdestä. Ei sen puoleen, että siinäkään olisi ollut mitään kiinnostavaa enää sen jälkeen, kun muuttivat sen sisällöltään asiallisemmaksi.

 

22.6.2017

Alan olla kurkkuani myöten täynnä tätä kesää. Minulla oli tänään aikomuksena käydä töiden jälkeen Kampissa ostamassa ostoskeskuksesta jugurttipäällysteisiä snackseja ja sitten Keltaisesta Jäänsärkijästä CD-levyjä, mutta juuri ennen kello kolmen töistälähtöä alkanut raju raesade torppasi sellaiset mietteet. Minua vitutti niin ankarasti, että menin vain lähi-Lidlin kautta kotiin.

Kyllä sen näki jo toukokuussa, millainen kesä tästä tulee. Minulla on heinäkuussa ensimmäinen kunnon kesäloma kolmeen vuoteen, ja hellin suunnitelmaa käydä tapojeni vastaisesti jossain, nimittäin Pori Jazzissa katsomassa Herbie Hancockia, Grace Jonesia ja ehkä Brian Wilsoniakin. Uskallan olla kuitenkin varma, että sielläkin tulee olemaan niin kurjaa säätä, että vähintään osa esityksistä joudutaan perumaan. Ei siis oikein huvita enää, tai en ainakaan uskalla ottaa riskiä.

Taidan viettää tämän nyt alkavan juhannuksen lisäksi myös neljä heinäkuista viikkoa ihan vain kotona möllötellen, enkä pistä nokkaani ulos muuten kuin kauppareissujen merkeissä. Ai niin, ja Arabianrannan päihdeklinikka pitää edelleen siivota kolmesti viikossa, sivutyöstäni en valitettavasti lomaa saa.

 

6.7.2017

Sarjakuvasivun toteutan seuraavasti:

Aluksi piirrän A3-arkille viivaimella valtavan neliön. Sitten vapaalla kädellä merkkaan katuojat suunnilleen sinne minne visioni valmiista sivusta käskee ne laittamaan. Jotkut ruudut ja ruuturivit vaativat enemmän tilaa kuin toiset.

Seuraavaksi kirjoitan repliikit tyhjiin ruutuihin. Sen jälkeen teen karkean lyijykynäluonnoksen:

 

 

Seuraavaksi tussaan ruutujen reunat ja tekstit ja piirrän puhekuplat. Tässä vaiheessa voin vähän säätää ruuturivien korkeutta ja yksittäisten ruutujen leveyttä. Sitten tarkennan luonnosta. Taustoja minun ei juuri tarvitse luonnostella, metsämaisemat hoituvat aika pitkälti improvisoiden karkean hahmotelman pohjalta:

 

 

Alustava tussaus 0.2:n tussikynällä:

 

 

Pyyhin lyijykynäviivat pois ja lisään sivellintussia haluamiini kohtiin:

 

 

Skannaus 600 dpi:nä. Avaan skannaukset Paint.netissä, yhdistän ne, säädän tummuuden -75:een, kontrastin +75:een jotta ääriviivoista tulee oikein mustia ja vahvoja. Siten ei tapahdu viivakatoa väritettäessä. Korjaan piirrosvirheet Paint.netin työkalujen avulla:

 

 

Avaan sivun Photoshopissa ja alan värittää. Värit noukin aiemmista sarjakuvasivuista mieluummin kuin valmiista värikaavioista. Niinpä Photarissa on aina vähintään yksi aiempi PSD-tiedosto myös auki, jotta voin poimia siitä tarvitsemani värit. Väritän yleensä hahmot ensin, koska niiden kanssa on enemmän nyhertämistä. Taustoihin voin ruiskia väriä ripeämmin.

Värittämisessä Photarin Select-valikosta löytyvä Color Range on suunnaton apu. Paljon kätevämpi kuin pelkkä Magic Wandin kanssa äheltäminen. Color Range -valikosta saa valituksi kaiken sarjakuvasivulla olevan mustan. Sitten vain kääntää valinnan, ja pääsee värittämään valkoiset alueet.

 

 

Lopputuloksena on valmis sarjakuvasivu:

 

http://aaltotie.ucoz.com/index/yo_katkee_suojaansa_133/0-515

 

Kunpa nyt pääsisin taas vauhtiin YKS:n kanssa. Ei ole huvittanut piirtää, vaan olen tehnyt vain muuta. Silti kaikki loput vaiheet tarinassa pyörivät mielessäni vähän koko ajan, ja ne on pakko saada sieltä ulos ja paperille. Ei niitä tarvitse edes hioa enää paljoa, kaikki on aika viimeisen päälle mietitty. Olen ylpeä kaikesta mitä olen keksinyt.

On sentään kesäloma ja kaikkea, joten aikaa on. Tätä Visenna-juttua on jäljellä vielä viisi sivua. Sivulla 139 päästään siis takaisin Uuvakan ja Cenokraksen pariin. Seuraavat viisi sivua tarjoavat mm. Kriituksen ja Visenna-Amerosian keskustelutuokion, joka on paitsi aika ratkaiseva Sininauhainen riipus -tarinan kannalta, myös haastava. Siinä täytyy tuoda esiin ja huomioida niin paljon asioita vaivaisella kahdella sivulla.

 

7.7.2017

Mitä kaikkea olenkaan nettimaailmassa tehnyt sen jälkeen, kun 2003 sain ensimmäisen oman PC:ni.

 

- Commodore 64 -tietokoneelle pyhitetyllä Lemon 64 -sivustolla kirjoitin omia kommentteja kuusnelosen peleistä heinä-elokuussa 2003. Eliminatorin kohdalta löytyy ensimmäinen tekstinpätkä, jonka olen koskaan tuottanut nettiin.

- Internet Movie Databaseen kirjoitin muutaman elokuva-arvostelun (Xanadu, The Blues Brothers, Eddie Murphy Raw ja Stalag 17), sekä juoniselostuksia ja arvosteluja Vaaleanpunainen pantteri -lyhytpiirretyille. Tämä tapahtui kesäkuusta lokakuuhun 2004. Telkkari näytti tuolloin välipaloina Pantteri-piirrettyjä viikottain, ja nauhoitin ne kaikki. Sitten vain IMDB:tä avustamaan, kun huomasin, että noille ei oltu vielä kirjoitettu juonisynopsiksia eikä arvosteluja.

- Amazoniin kirjoitin muutaman levyarvostelun elokuusta lokakuuhun 2004. Snafu, Neutrons, Help Yourselfin molemmat kahden albumin kokoelmat sekä useat Little Featin levyt saivat minulta perusteellisen ja pitkän arvostelun. Lopetin ennen kaikkea siksi, että Amazon jonkin teknisen kämmin takia lakkasi tunnistamasta minua samaksi Jan Wibergiksi, joka nuo arvostelut kirjoitti. Toisaalta tunsin, että minusta oli johonkin suurempaankin kuin vain levyarvostelijaksi.

- Aku Ankan taskukirjojen tietokantaan lähetin kommentteja taskarien tarinoista sekä tietoja itse taskareista ja niiden takakansikuvista joskus 2005. Lisäksi muutamia virheitä ja erityishuomioita tarinoista. Kaikkea ei julkaistu, sillä vjsaar, jonka vastuulla on taskarit 81-113, olikin häipynyt jonnekin kivenkoloon tavoittamattomiin.

- Australialaiselle rokille omistetulla Ausrock Forumsilla olin jäsenenä vuosina 2007-2008. Olin innostunut australialaisesta ja uusiseelantilaisesta musiikista, ja sieltä sain tietoa ja roimasti mp3:sia kuunneltaviksi. Myöhemmin hankin MusicStackin kautta (ja vähän muualtakin) niitä levyjä joista pidin eniten.

- FinnArctic-blogista (joulukuu 2007 - toukokuu 2009) olen kirjoittanut jo kaiken. Se oli suurtyöni nettiin kirjoittelijana, joskin olisi pitänyt suoriutua siitä hommasta paljon paremmin.

- Kvaak.fi -foorumilla kirjoitin yli 700 viestiä, 18 sarjakuva-arvostelua vuoden 2013 heinäkuusta seuraavan vuoden joulukuuhun sekä kaksiosaisen Valhalla-artikkelin.

- RateYourMusicissa touhusin aikavälillä 13.10.2009 - 30.06.2016, kunnes paikka rupesi ahdistamaan liikaa.

- Discogsiin liityin jäseneksi jo 12.8.2006, mutta töitä rupesin siellä tekemään vasta 29.11.2013. Edelleen tykkään olla siellä.

Ja nyt minulla on ollut tämä oma leikkikehä jo pitkälti yli kahdeksan vuotta, lokakuusta 2008 lähtien.

 

8.7.2017

Kvaakissa on puhuttu kivoja juttuja Turun divareista. Mielessäni oli pitkään kytenyt ajatus, että voisin joskus käydä Turussa divarikierroksella. Minähän olen sitäpaitsi nähnyt Turkua viime vuosina vain keskellä talvea itsenäisyyspäivänä, jolloin kaikki paikat ovat kiinni. Kyllä minä mieluusti kävisin siellä vaikka keskellä kesää. Yhdet tuloksettomat ensitreffit tuli siellä koettua joskus 2006 jonain lumettomana vuodenaikana. 1993-1994 Porvoon kansanopistossa opiskellessani tehty ekskursio ja sivarireissu Vaasasta Turun kautta Taalintehtaalle ensimmäiseen siviilipalveluspaikkaani syyskuun alussa 1994 ovat vieläkin muistissa. Mutta muuten kokemukseni Turusta rajoittuvat tosiaan noihin itsenäisyyspäivän ravintolaillallisiin perheen kesken.

Ostin toissapäivänä netistä lipun perjantaina 8:37 Helsingistä lähteneeseen Turun-junaan. Sain ainoan paikan, joka vielä oli vapaana ainakin viitosvaunun alakerrassa, siellä hiukan ylemmällä tasanteella nelosvaunuun vievien ovien luona. Seurakseni sain lauman ihastuttavia neitosia, joilla tosin oli mukanaan reppuja, laukkuja, tyynyjä, makuupusseja ja muuta roinaa enemmän kuin laki sallii. Heidän jutustelustaan kävi ilmi, että osa heistä oli menossa Ruisrockiin. Tosiaan, sehän pidetään nyt - en sitä muistanutkaan. Sehän selitti pakaasien määrän. Osa tytöistä tosin poistui jo Karjaalla.

Turussa oltiin perillä 10:30. Suunnistin ensimmäiseen divarikohteeseeni, joka oli Antikvariaatti Arwo Paperi Läntisellä Pitkäkadulla. Paikka oli ahdas ja täynnä tavaraa, ja melkein kaikkea muuta paitsi sarjakuvia. No, Tex Willereitä siellä oli hyllytasollinen ja jotain sekalaista kahden euron divariroskaa laatikollinen. Ei mitään kiinnostavaa kuitenkaan. Jarno Saaris -kamaa tuntui olevan kaikille moottoripyöräurheilufriikeille yllin kyllin, ja muutakin keräilykohdetta kirjoista kaikkeen outoon krääsään mitä en jaksanut edes kunnolla selvittää. Pengoin levylaatikoita, joista löytyi sekalaisia LP:eitä ja singlejä. Joitakin puolikiinnostavia 60-70-luvun suomalaisia sinkkuja oli tarjolla, Irwiniä ja Johnnya. Olivat vain kaikki pahasti naarmuisessa ja likaisessa kunnossa. Harmi, Johnnyn "Hymyillen / Iltapäivää" ja Irwinin "Yhteinen koti / Mun on niin kiva olla" olisivat muuten lähteneet mukaan. Ostin lopulta viisi suomalaista singleä.

Kirjahyllyistä poimin mukaani vielä Jake Nymanin molemmat Onnenpäivät-kirjat kahdenkympin kappalehinnalla. Vanhemmilla on nuo, ja olen niitä lueskellutkin, mutta nyt sain siis omat kappaleet.

Arwo Paperin omistaja sanoi, että singlelaatikoita olisi ollut lisää vielä alempana, jos olisin huomannut kumartua. Äh, no jaa, antaa olla. Sarjiksia minä lähinnä olin tullut etsimään.

Alfa Antikva Yliopistonkadulla oli seuraava kohde. Kvaakissa oli jo varoitettu ylettömästä ahtaudesta sekä nuivasta / tylystä palvelusta. No, tylyydestä ei tietoakaan, mutta ahdasta oli. Päätin jättää reppuni ihan suosiolla lattialle ja pitää sitä näköetäisyydellä, koska se selässä ei olisi pystynyt liikkumaan hyllyjen välissä. Joku herkempi olisi luovuttanut sen roinamäärän kanssa, mutta minä pengoin sarjispinoja kärsivällisesti nippu kerrallaan. Katselin vielä vähän levyjä ja kirjojakin. Ei löytynyt mitään kovin haluttua, mutta poimin Apollon ensimmäisen Comanchen Epätoivon soturit, Peter Pan: Myrskyn, Servaisin Iriacynthen ja muutaman Jussi Jäniksen. Jussi Jänikseen en olekaan aiemmin perehtynyt.

Kassalla tuli pulma, kun kortilla maksaminen ei käynytkään. Reittiohjeista huolimatta seikkailin vähän aikaa ympäriinsä, ennen kuin viimein löysin sen lähimmän Otto-automaatin.

Tarjontaa penkoessani tuli omistajan musiikkimaku selväksi, kun toinen asiakas jutteli hänen kanssaan Ruisrockista. Mies ihmetteli, mitä järkeä hänen on niille festareille vaivautua. "Onko siellä yhtään progebändiä? Ei. Onko siellä yhtään psykebändiä? Ei. Onko siellä yhtään kokeilevaa avantgarde / industrial-bändiä? Ei."

Brahen Antikvariaatti Brahenkadulla olikin sitten sopivan väljä paikka. Lattialla nököttäneen laatikon päällä oli pino sarjiksia, joiden joukossa huomasin kaksi ensimmäistä isoa ja paksua Turun Sanomien Muumi-kokoomaa. Päätin, että jos muuta ei löydy, niin nuo. Tosin niistä ei sitten löytynytkään hintaa, joten menin sen hyllyn luokse jossa Muumi-kokoomia oli enemmän, ja tsekkasin hintoja. Jo aiemmin omistajan ja toisen asiakkaan välisestä keskustelusta olin kuullut ettei kortilla maksaminen käy, vaan vain käteinen kelpaa. No, automaatilta nostamistani 90 eurosta oli jäljellä neljäkymppiä, ja Muumien hinnat liikkuivat kolmenkympin tienoilla. Poiminkin sitten Corto Maltese Argentiinassa -albumin 30 eurolla. Minulla on jo myöhempi Tango-painos, mutta noita vanhempia Corto-painoksia on ollut kiva kerätä ihan muuten vain.

Omituiset Opukset Sibeliuksenkadulla oli sekin helppo paikka liikkua. Sarjikset rajoittuvat yhteen hyllyyn, siellä oli rivi ranskalaista/belgialaista BD:tä sekä ruotsiksi käännettynä että alkukielisenä, muttei valitettavasti mitään, mikä olisi ollut sekä suomeksi julkaisematonta että kiinnostavaa. Jotain halusin silti ottaa mukaan. Les extraordinaires aventures de Jordan: 1 - Les statues englouties vaikutti kelvolta ja ihan jännittävältä pottunokka-BD:ltä. Bedetheque-sivustolla tällä albumilla on hulppea 4,3:n keskiarvo viidestä, mikä vaikuttaa erittäin lupaavalta. Tosin arvioijia on vain kolme, eli mielipideskaala ei ole laaja. Le crépuscule des dieux on nimenä tuttu sarja, hyllystä löytyi viitososa Kriemhilde, joten otin sen. Jotain keskiaikaista miekka-, hevos-, naissoturi-, miessoturi- & örkkijuttua tämä on, realistisesti piirrettynä. Vielä nippu Sarjainfoja vuosilta 1982-1989 mukaan, yksi niistä Lassi ja Leevi -kantinen 1/1989 jonka olen omistanut aiemmin.

Kortti kelpasi, tosin naismyyjä kertoi, että eilen oli ollut ongelmia korttimaksun kanssa. Nyt toimi kuitenkin. Kuitti lähetettiin yllättäen sähköpostiini, minun piti naputella älypuhelimeen oma sähköpostiosoitteeni, mikä onnistui joidenkin hankaluuksien jälkeen. Piti käyttää tyhmäpuhelinta, mikä nöyryytys.

Taisin tosiaan tehdä tämän Turun reissun liian myöhäisessä vaiheessa sarjiskeräilyuraani. Ei minulta hirveästi puutu enää, tuli ostettua nyt aika paljon sellaista mitä en varsinaisesti kaivannut.

 

Kello oli yhden tienoilla, vielä viisi tuntia siis tapettavana ennen 18:30 lähtevää Helsingin-junaa. Mielessäni oli ajatus selvittää se puisto, jossa nukuin yhden yön syyskuun alussa 1994, kun olin saapunut Turkuun niin myöhäisellä bussilla, ettei sinä päivänä enää lähtenyt yhtään bussia Taalintehtaalle siviilipalveluspaikkaani eli paikalliseen sairaalaan. Ympäriinsä vaelleltuani löysin puiston, jossa oli kanoja ja kukkoja lammen luona. Jonkin aikaa puistossa pyörittyäni ja paikkoja tutkittuani - sen verran kuin pimeässä sai selvää - asetuin piiloon korkeaan pusikkoon sen lammen lähelle. Kukot herättivät minut aamulla, ja kävelin bussiasemalle odottamaan ensimmäistä kyytiä Taalintehtaalle.

Arvelin, että paikka saattoi olla Vartiovuoren puisto. No, eipä ollut. Se, kuten myös Samppalinna ja Neitsytpolun toisella puolella oleva puisto ovat korkean mäennyppylän päällä, mikä ei päde siihen yöpymispaikkaani. Netistä tulostamaani karttaa katsellessani kiinnitin huomioni oikeaan laitaan, jossa näkyi vielä lisää vihreää. Siispä Uudenmaankadun ja Itäisen Pitkäkadun risteykseen ja sieltä eteenpäin. Bingo! Löysin sen puiston - sehän oli Kupittaanpuisto. Siellä parveili lapsiperheitä katselemassa kukkoja, kanoja, fasaaneja, riikinkukkoja ja vuohia. Aidassa oli kieltotauluja, että eläimiä ei saa ruokkia. Lapset kuitenkin syöttivät niille innokkaasti ruohoa. Oli lampia, jäätelökojuja, uima-allas jossa hirveästi polskijoita, tenniskenttää, jalkapallokenttää, stadionia ja areenaa. Vietin siellä aikaa niin kauan kuin jaksoin ja olin hyvilläni kun yksi elämäni mysteeri oli ratkaistu.

Minulla oli digikamera mukanani, mutten sitten tullutkaan ottaneeksi yhtään kuvaa. Olkoon matkakuvaukseni ihan vain tekstipitoinen sitten.

Vielä jäi aikaa istua Rautatieaseman lähellä olevassa puistossa lukemassa Sarjainfoja ja haihduttamassa kesäkuumalla kertynyttä hikeä. Joku ulkomaalaistaustainen, suomea murtaen puhunut mies tuli pyytämään, että ottaisin kuvan hänestä istumassa juuri tuolla kyseisellä penkillä. Käsitin, että tuo penkki oli jotenkin tärkeä hänen elämässään. Otin siis älypuhelimella muutaman kuvan ja mies kiitti.

Paluumatkalla en saanut nauttia enää ihastuttavasta naisseurasta, vaan joku selkävaivainen, ihan vääntynyt mies ja hänen kaverinsa höpisivät koko matkan muutaman penkkirivin päässä. Selkävaivainen ähki, valitti, voivotteli, aivasteli, pieraisi ja kävi vessassa, ja oli niin säälittävä miesreppana.

Helsingin rautatieasemalla ja metrossa hyvä fiilikseni vähän laski. Vaikka tunnistettavia maamerkkejä ei juuri muita ollut kuin Tuomiokirkko, Aurajoki ja Kupittaanpuisto, ja kadut olivat kovin samanoloisia, Turku oli antanut minulle kuvan oikein lämpöisenä ja mukavana kaupunkina. Ihmiset vaikuttivat onnellisemmilta kuin Stadissa. Metrossa istuessani kylmyys ja nuhjuisuus jotenkin iskivät päin kasvojani kun katselin ihmisiä ympärilläni.

Vielä piti jaksaa siivota Arabianrannan päihdeklinikka puoli kymmenen-puoli yhdentoista välillä, vaikka olin jo muutenkin matkasta väsynyt. Hiton velvollisuudet.

 

 

 

 

1    2   3   4   5   6   7   8   9   10    11    12    13    14    15    16    17    18    19    20    21    22    23    24    25    
26    27    28    29    30    31    32    33    34    35    36    37    38    39    40    41    42    43    44    45    46    47    48    
49    50    51    52    53    54    55    56    57    58    59    60    61    62    63    64    65    66    67    68    69    70    71    
72    73    74    75    76    77    78    79    80    81    82    83    84    85    86    87    88    89    90    91    92    93    94    95