Mikki Hiiri -sunnuntaisarja teki pikaiset näyttäytymiset 11.10., 9.11. ja jouluaattona 1947. 9. marraskuuta myös Yksinäinen ratsastaja -sunnuntaistrippi nähtiin ainakin toistaiseksi viimeisen kerran, ja sen korvasi Kippari Kalle -sunnuntaisarja. Aika kummallista venkoilua. Yksinäinen ratsastaja -arkisarja ilmestyi itsenäisyyspäivänä Ullan seuraksi lauantainumeroihin. Jotain isompaa tässä nyt viritellään.
Mikki sekoilee arkisarjassa elektronilaitteen kanssa ja tuli suurentaneeksi yhden bakteerin miljoonakertaiseksi. Jättibakteerista saatiin mukavaa hupia irti. Lisää ihmeellisyyksiä oli vuorossa, kun Hessun lihansyöjäkasvi suureni ja rupesi liikehtimään ympäriinsä. 1948 nähdään miten tässä tarinassa lopulta käy. Paremmalta jatkotarinalta tämä vaikuttaa kuin se intiaanista ja karhusta kertonut juttu.
3.6.2019
20. tammikuuta 1948 Hesarissa aloitti kaksi uutta sarjaa: brittiläisen Norman Pettin Jane eli Jenni, sekä Alex Raymondin Rip Kirby. Jane tarjosi englantilaisille silmänruokaa sodan aikana ja pitkään sen jälkeenkin, luvassa oli paljon eri asuissa keikistelyä ja vähän pikkutuhmaa alastomuuttakin "no sex please, we're British" -henkisille herrasmiehille. Rip Kirbyä ei julkaistu alusta asti, vaan aloitettiin neljännellä seikkailulla Fatal Forgeries (1946 - 1947). Tiistain ja torstain lehdissä kaartina oli siis Jenni, Rip Kirby, Kippari Kalle ja Felix-kissa. Mikki, Aku ja Tarzan jatkoivat maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Ullan seuralaiseksi lauantainumeroihin tulikin Felix. Jotain oli näköjään uhrattava: Yksinäiselle ratsastajalle heitettiin hyvästit 17. tammikuuta, ja kesken seikkailun ja pahan cliffhangerin. Tylyä.
Jenni aloitti hirveän ahtaaseen tilaan survottuna, koska iso ruutu, jossa neljän sarjakuvan nimet luetellaan, haukkaa osan hänen tilastaan.
3.6.2019
Koetin Professori Versumin 42. sivun kanssa toista kikkaa: skannasin tussatun sivun sen ollessa kiinni teipattuna originaalisivun päällä. Tuon verran lyijykynäjälkeä näkyy skannauksessa Kirkkaus / Kontrasti -käsittelyn jälkeen. Teksteissä käytin rajumpaa säätöä, kuten voi huomata - ettei alkuperäinen lyijykynäteksti näkyisi ja häiritsisi liikaa. Hmjaa... en tiedä onko tuokaan hyvä tai edes parempi ratkaisu. Ei näytä kylläkään niin karulta enää, muttei silti hirveän kauniilta. On tuossa vähän lyijäritummennusta antamassa sävyä, mutta mutta...
4.6.2019
Rip Kirbyssä on vähän hellitetty nimiväännösten keksimisessä. Esim. Honey Dorian on vain Nea Dorian, eikä joku Hani Sorja tms. hauskaa. Jenniä ihmettelen, ovatko originaalistripit tosiaan olleet noin kapeita leveyssuunnassa vai onko joka stripistä poistettu se juonenkuljetuksen kannalta tarpeettomin ruutu?
7.6.2019
Eilen oli Kinaporin palvelukeskuksessa tiedotustilaisuus kylpyhuoneremontista. Remontointi alkaa heti juhannuksen jälkeen, eli silloin kun kesälomani alkaa, mutta A-rapussa. Yhdessä huoneistossa remontti kestää viisi viikkoa mikäli ilmenee yllättäviä ongelmia, kuten kosteutta seinärakenteissa mikä täytyy kuivattaa pois. Jos ongelmia ei ilmene, yhdessä huoneistossa saadaan remontti hoidetuksi lyhyemmässä ajassa. Remontin pitäisi olla valmis 24.4.2020. Talossamme on neljä rappua, remontti kestää siis 10 kuukautta. Laskin siitä, että minun asunnossani ruvetaan touhuamaan helmikuun alussa, eli helmikuuksi minun on hommattava sijaisasunto. Tuo on tosin vain oma arvioni, joka voi heittää. Joka tapauksessa, minun kesälomani ei mene pilalle, vaan voin hoitaa suunnittelemani ison kirjoitusprojektin ja useimmat muutkin meneillään olevat projektit loppuun ihan normaalisti täällä omassa kämpässäni. Jätin sähköpostiosoitteeni remontista vastaaville, sinne tulee tippumaan tiedotuksia remontin kulusta ja edistymisestä.
Luultavasti voin ostella levyjäkin, mutta maltilla. En saa törsätä isoja summia, koska minun on saatava pankkitilini kasvamaan koko ajan voidakseni huoletta maksaa kaikki remontista minulle koituvat kulut. No, pankkitilini on oikein hyvässä kunnossa sitten kun saan lomarahat.
Legatio Musicassa sain juuri hoidetuksi alta pois kaikki sekalaiset musiikkiaiheiset kirjoitukseni. Ne on siirretty näiltä vuodatussivuilta pois sinne blogiin, lukuunottamatta joitakin kirjoituksia jotka voivat vallan hyvin olla myös täällä blogini lisäksi. Eli jotkut kirjoitukseni löytyvät nyt kahdesta paikasta, mutta tekstien painotukset vaihtelevat julkaisualustan mukaan. Esim. raporttini vuoden 2017 Pori Jazzista poikkeavat toisistaan siten, että täällä vuodatussivulla kerron vain lyhyesti käynnistäni Green River -levykaupassa, kun taas Legatio Musicassa käyntini Green Riverissä saa yksityiskohtaisemman käsittelyn, mutta jätän kokonaan pois käynnin Markku Rannan kirja- ja sarjakuva-antikvariaatissa. Samoin kiertelyni Turun divareissa ja Tampere-ekskursioni painottuvat täällä kotisivuillani enemmän sarjakuvahankintoihin, ja musiikkiblogissa enemmän levyhankintoihin.
Nyt rupean siirtelemään Legatio Musicaan Levyhyllyni Tarinoita. Sain juuri laadituksi postausluettelon Excelillä. Joistakin esittäjistä minulla oli niin vähän sanottavaa, että voin yhdistää useamman lyhyen tekstin yhteen ja samaan postaukseen. Yhdessä blogipostauksessa voin siis käsitellä jopa kuusi bändiä / artistia, mikäli tekstit ovat kaikki lyhyitä. Blogipostauksia tulee olemaan 456. Teen kaksi postausta päivässä, ja kaikki on hoidettu blogiin 228 päivässä. Joskus tammikuussa urakka on siis valmis.
Vuoden 1948 Hesareita olen selannut. 1. kesäkuuta alkoi taas uusi sarjakuva, Frank Godwinin Rusty Riley eli Roi Rohkea. Orpokodissa asuva poika ja hänen pikku koiransa seikkailevat. Saa nähdä millaisia tarinoita on luvassa.
Mikin elektronilaiteseikkailu oli aika maukas. Tarinan käsikirjoittaja oli Bill Walsh, jonka käsistä lähtivät myös mm. The Ghost of Black Brian, The Isle of Moola-La ja Hoosat From Another Planet 50-luvulla. Elektronilaiteseikkailu sisälsi yhden etiäisen tuosta The Ghost of Black Brian -tarinasta. Ne jotka ovat lukeneet molemmat tarinat, huomaavat kyllä yhden yhtäläisyyden. Elektronilaiteseikkailussa tuo juoniyksityiskohta ei tosin päättynyt kaameaan räjähdykseen. Walsh vei saman idean pidemmälle Black Brian -tarinassa. Mikissä tarjotaan nyt taas yksittäisiä vitsipläjäyksiä. Saa nähdä milloin tarjolla on taas pitkiä tarinoita. Mikki-sunnuntaistrippien julkaisu nyki pahasti lokakuusta 1947 helmikuuhun 1948, mutta maaliskuun alussa sunnuntaisarjat palasivat vakituisesti.
Felix koki mainion pikku seikkailun opiskeltuaan hypnotisointia. Hän luuli ensin olevansa lintu, ja vaikka hänet herätettiinkin hypnoosista, hän halusi jatkaa linnun leikkimistä ja yläilmoissa lentämistä ja hypnotisoi itse itsensä uudestaan. Sai sitten olla taas pelastajana ja sankarina. Nyt tuon pitemmän jatkotarinan jälkeenkin piristävät hypnotisointivitsit hetkellisesti muuten tylsää arkielämää. Sarjakuvan taso siis heittelee melkoisesti tällä hetkellä.
8.6.2019
Päätin hoitaa Professori Versumin loppuun jo tänään, enkä vasta huomenna sunnuntaina. Minusta tuolla viimeisellä sivulla on vähän tahatonta huumoria:
"Hengitä välillä, professori."
"Ei... en voisi kestää sitä."
Siis professori ei kestäisi hengittämistä?
Kamala tuo loppu. Se on liian raaka. Painajaismainen. Sitten vielä Tillikka ja Mormon suhtautuvat tapahtuneeseen kevyesti, kuin se ei olisi ollut mitään. Ei tuollaista loppua voi mitenkään puolustella. Pyydän sitä anteeksi.
No niin, Versumin seikkailut on muutettu lyijykynällä tehdystä pöytälaatikkosarjakuvasta tussilla piirretyksi julkaistuksi sarjakuvaksi. Laatikossa on toinen, pahasti kesken jäänyt sarjakuva-albumi joka odottaa samaa käsittelyä. Se on "Unikirja". Albumi, joka oli tarkoitus täyttää sarjakuvaversioilla näkemistäni unista. Projekti kaatui omaan mahdottomuuteensa sen jälkeen kun 13 sivua oli tehty. Liian harvoin muistin uniani jälkeenpäin, ja jos muistin, eivät ne soveltuneet sarjakuviksi koska niistä puuttui kunnon tarina.
Mutta 13 hienoa sivua sain tehdyksi. Niitä on vieläkin kiva lueskella. Luvassa on parempaa sarjakuvaa kuin Professori Versum.
Tutkin vuoden 1990 päiväkirjaani. 29. joulukuuta tehty merkintä kertoo: "Tänään sain lopultakin Versum-sarjakuva-albumini loppuunpiirrettyä. Viimeistelin myös yhden sivun sarjakuvaa sekä jatkoin "Unikirjaa". Viime yönä uneksin lyhyen unen, joka hyvin soveltuu piirrettäväksi. Muistissani on myös vanha, tieteisseikkailumainen uni, joka tulee albumissa sen jälkeen".
Eli sain Unikirjan viimeiset valmistuneet sivut piirretyiksi aivan vuoden 1990 lopulla. Albumin teko alkoi joskus 1989 synnyinkodissani Kavallintiellä. Kas, muistin että olisin saanut Versumin loppuunpiirretyksi joskus 1989 Kavallintiellä katsellessani telkkaria isän kanssa olohuoneessa. Näin sitä voi hyväkin muisti pettää.
Minulla ei ollut mitään vanhaa, tieteisseikkailumaista unta varastossa. Tuo oli fuulaa. Kyseessä on itse asiassa koulun ainekirjoitus otsikolla "Viime yönä näin unta...". Keksin siellä koulussa ihan omasta päästäni huikean, unimaisen tieteisseikkailun, jonka kirjoitin ikään kuin se olisi ollut omaa untani. Tajusin vuonna 1990, etten pystyisi saamaan Unikirjaa valmiiksi pelkästään omista unistani, vaan minun on pakko täyttää sivut ihan hatusta vedetyillä unimaisilla stooreilla. Ajattelin, että tuosta kouluaineesta voisi saada paljon sivuntäytettä Unikirjaan. Ehkä hyvällä onnella saisin jopa albumin tehdyksi loppuun sivulle 48 asti pelkästään sillä, kun vain venytän tarpeeksi. Toiveajattelua. En päässyt sen kouluaineen kuvittamisessa edes alkuun, ja Unikirjan teko pysähtyi sivulle 13.
Siinä onkin jo ensimmäinen sivu. Siinä oli haastetta. Sivuilla 1 ja 2 on paperi pahasti kellastunut, sarjakuva näkyy vähän heikosti, ja ruudut on niin viimeisen päälle pedantisti ja mikroskooppisen tarkasti nyherretty, että piti liikutella tussikynää ihan kieli keskellä suuta koko ajan. Eniten haastetta oli Karvisessa sekä alter egoni ja kaverin naamoissa. Loput sivut ovat paljon valkoisemmat ja sarjakuva näkyy paremmin.
9.6.2019
Marraskuussa 1948 Hesarissa aloitti kaksi uutta sarjakuvaa, Jori Sawyer (Buz Sawyer, tekijä Roy Crane) ja Peik Ryan (Buck Ryan, tekijät Jack Monk ja Don Freeman). Suomenkielisissä nimissä näkyy selvä kaava, jota Hesarissa noudatettiin noina aikoina suorastaan vakituisesti: säilytetään päähenkilön sukunimi sellaisenaan, mutta muutetaan etunimi joksikin jonka suomalainen juntti osaa lausua. Joksikin suomalaiseksi nimeksi... no, kai Peik on jonkun nimi sekin.
Sarjoja julkaistiin seuraavasti:
Joka toinen viikko maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin - Jenni, Rip Kirby, Kippari Kalle, Jori Sawyer, Peik Ryan, Felix kissa. Jenniä kiusaa edelleen iso nimiruutu, joka haukkaa hänen tilastaan osan.
Joka toinen viikko tiistaisin ja torstaisin - Roi Rohkea, Peik Ryan, Mikki Hiiri, Aku Ankka, Tarzan. Roi joutuu olemaan ahtaassa tilassa, kun sarjakuvien nimet sisältävä ruutu vie hänen tilaansa. Felix tuurasi jonkin aikaa Tarzania kun tämä oli tauolla. Huh, miten sekavaa.
Aina kahden viikon jälkeen vuorot vaihtuivat näiden kahden sarjakuvaryppään välillä.
lauantaisin - Mikki Hiiri, Peik Ryan, Ulla, Jori Sawyer, Felix kissa
sunnuntaisin - Kippari Kalle, Kissalan pojat, Jori Sawyer, Ulla
Sarjoista noin muuten... Roi Rohkea on upeannäköistä sarjakuvaa. Frank Godwin oli loistopiirtäjä. Tosin hän työsti jälkeään liiankin pitkälle. Pikkulapset näyttävät lähikuvissa ikäistään vanhemmilta, kun naamat ovat täynnä viivoja. Roi on valitettavasti hevoshullu. Hänellä ei ole näköjään paljon muuta mielessään kuin hevoset. Isäni tyttöystävän Leenan Suvi-tyttärellä oli melko paljon Hevoshullu-lehtiä, selasin niitä vähän, ja Lena Furbergin Polle-sarjakuva tuli tutuksi. Rumasti karrikoituja ihmisiä, mutta taustat olivat parhaimmillaan aivan upeasti piirrettyjä. En minä muuten oikein pidä hevossarjakuvista. Roi Rohkeaa lukiessani minulle tulee vähän ikävä Hevoshullu / Villivarsa -fiilis. Ehkä sarja oli suunnattu juuri hevoshulluille tytöille.
Jori Sawyer ei vakuuta piirrosjäljellään. Se on semmoista tyyliteltyä, pelkistettyä realismia. Ihmiset näyttävät hassun tönköiltä, kun kasvoissa ei ole niin paljon yksityiskohtia kuin toivoisi. Lähikuvissa ihmiset ovat huvittavan näköisiä ja välillä kaikki menee ihan yleiseksi pelleilyksi. Oliko tämä ihan tekijän tarkoitus, tehdä hupiversio jostain toisesta, vakavammasta seikkailusarjasta? Ei jälki ihan jäykkää ole, mutta ei se kyllä minun silmissäni hirveästi svengaakaan. Tulee siitä sentään kepeä olo, kun piirrostyylissä on karrikointia mukana. Annetaan toki sarjalle mahdollisuus, ties mihin tässä kehitytään.
Jennistä ja Peik Ryanista ei paljon sanottavaa. Siinähän menevät. Mikki tarjoaa taas Bill Walshin kirjoittamana aivan loistavaa seikkailua, jossa on särmää ja pelottavuutta. 1600-lukua, merirosvoja, tappavia kaasuja, taistelua nälkäisen krokotiilin ja merihirviöiden kanssa, eteläisen saaren hurjia alkuasukkaita, puhuva lintu ja kaunis hiirikuningatar joka "puhuu" sävelin, laulaen. Onpahan mielikuvitusta. Felix on väläytellyt parempaa ja jännittävämpää juttua, mutta tyytyy useimmiten olemaan tavanomaista, kilttiä lastensarjaa.
Toinen sivu Unikirjaa. En olisi mitenkään pystynyt tussaamaan tätä sivua ilman suurennuslasia. Sen kanssakin teki välillä tiukkaa saada selvää kaikesta.
Tätä sarjakuvaa ei voisi julkaista missään virallisessa julkaisussa, koska siinä esiintyy tekijänoikeussuojattu hahmo. Mutta minä uneksin Karvisesta, enkä halunnut keksiä siihen mitään muuta hahmoa tilalle. Tuo mato taas ei esiintynyt unessani. En oikein muistanut, minkänäköinen yksi unessani esiintynyt hahmo oli, joten heitin siihen toisen tilalle. Opettaja oli joskus ala-asteella kirjoittanut liitutauluun tekstiä, joka meidän piti kopioida paperille. Hän piirsi nuolen osoittamaan yhdestä sanasta toiseen, ja siitä nuolesta tuli mielestäni niin hassunnäköinen, että lisäsin siihen silmät ja suun. Tuloksena oli matomainen hahmo, josta tuli vuonna 1990 Idjami-sarjakuvan Slander. Unikirjassa on siis Slanderin esiaste. Tämmöistä tylsää triviaa.
10.6.2019
Se, että postaan kotisivuilleni 1992-1993 piirtämiäni Aaltotien keikarit -strippejä, aiheuttaa minulle päänvaivaa. Mietin vuonna 1993, että voisin piristää sarjaani heittämällä väliin juonijatkumoita joistakin ihan älyvapaista ideoista. Irrottelisin jatkotarinoilla, monen stripin jatkumoilla, joissa ei ole paljon järkeä, mutta kylläkin menoa, meininkiä ja hupia. Kolme juonijatkumoa erottuu selvästi: Anjan ja Topin juhannusreissu, Taunon luokan painajaismainen luokkaretki matkustajakotiin, jonka omistaja on tyranni, sekä juoni joka kattaa stripit 402-412 eli viimeiset vuonna 1993 piirtämäni stripit. Olin suunnitellut paperille Aaltotien kaikki 22 taloa asukkaineen, ja jokaiselle perheelle olin keksinyt ominaispiirteitä joista ajattelin repiä huumoria aina välillä. Tuo strippien 402-412 kertoma tarina esitteli hiukan Aaltotien muita asukkaita, he kun esiintyivät siinä.
Vuonna 1993 pidin noita kolmea tarinaa hauskoina, mutta vuosien myötä asenteeni niitä kohtaan on muuttunut kielteiseksi. Ne menevät kaikki pahasti överiksi, niissä ei ole paljon tolkkua, ne eivät ole uskottavia, mutta ne eivät myöskään ole kovin hauskoja. Tarinat eivät toimi. Siitä huolimatta ajattelin ensin postata ne kotisivuilleni, mutta nyt itsesensuuri on iskenyt pahasti. En haluakaan niitä nettiin. Nolaisin itseni jos julkaisisin noita strippejä netissä. Paitsi Topin ja Anjan juhannusvietto kelpaa juuri ja juuri julkaistavaksi, mutta lyhennettynä. Karsin muutaman stripin pois, sellaisen stripin joka ei ole hirveän oleellinen tarinan etenemisen / kerronnan kannalta. Enkä julkaise loppujakaan strippejä mielelläni. Strippi numero 373 on nyt netissä. Juhannustarina alkaa siitä. Tulen kyllä postaamaan seuraavat stripit pitkin hampain.
Juhannusviettotarinan jälkeen pidän kuukausien tauon Aaltotien keikarit -strippien julkaisussa. Jäljelle jää 77 julkaistaviksi kelpaavaa strippiä, joista osa tapahtuu syksyllä, talvella, jouluna ja uutenavuotena. En minä postaa sellaisia keskellä kesää, vaan odotan loppuvuotta. 16. lokakuuta 2019 Aaltotien keikarit -strippien julkaiseminen kotisivujeni blogipuolella jatkuu taas, ja se kestää uudenvuodenaattoon asti. Sitten kaikki vähänkin kelvolliset Aaltotien keikarit -stripit ovat netissä.
11.6.2019
Helmikuu 1949 Hesareissa. Felixin piirtäjä joko on kyllästynyt koko sarjaan ja tekee sitä ylimalkaisesti, tai sitten piirtäjä on salakavalasti vaihtunut johonkuhun lahjattomaan tapaukseen. Vitsit on välinpitämättömästi ideoitu.
Unikirjan kolmas sivu on postattu. Sen ensimmäinen ruutu tapahtuu Kavallintien ja Bredantien yhdistävällä, jalankulkijoille ja pyöräilijöille tarkoitetulla tiellä, joka on pelkkää mäkeä. Kartalla se on lapsuudenkotini oikealla puolella. Nykyisin tuo paikka on rakennettu täyteen taloja. Tussatessani oli suurennuslasi taas tarpeen, jotta sain viidennen ruudun näkymän olohuoneemme ikkunasta piirrettyä just sellaiseksi kuin se oli. Oma pieni etupihamme, jota reunustavat matala pensasaita ja oikealla näkyvä valkoinen muuri, sekä leikkipaikka autonrengaskeinuineen. Kuudennessa ruudussa olohuoneen lasipöytä, lasinen koristevati sekä telkkari ja videonauhuri. Toisessa ja kolmannessa ruudussa näkyy olohuoneen seinällä roikkunut ryijy, jonka isäni teki. Nurkasta puuttuu valkoinen keinutuoli. En viitsinyt piirtää sitä, koska se olisi ollut vain tiellä.
Vuorossa on toinen uni, ja se on usean sivun mittainen. Taas kerran uneksin vankilasta.
12.6.2019
Maaliskuussa 1949 oli kirjapainolakko, joka keskeytti Hesarin ilmestymisen 18 päiväksi. Aikakone-palvelussa on pelkkiä konekirjoitusliuskoja, joissa lyhyesti selostetaan tärkeimmät uutiset. Isoja nimiöruutuja ei enää ole Jennin ja Roi Rohkean kiusana.
13.6.2019
Neljäs sivu Unikirjasta. Taisin pitää paussia sen tekemisessä vuonna 1989 ja palata asiaan joskus myöhemmin, päätellen muuttuneesta piirrostyylistä. Piirroksissa ei valitettavasti ole enää niin paljon yritystä. Helppoa piirtää tussilla huonosti, kun kuultopaperin läpi näkyy tarkat ohjeet siitä, miten piirretään huonosti.
Aaltotien keikareista sen verran vielä, että 1992-1993, jolloin piirsin sen toisen rupeaman strippejä, oli minulle turbulenttia aikaa. Olihan viimeinen vuosi lukiossa silloin. Pidin sarjakuvani piirtämisessä taukoa uudestavuodesta vuoden 1993 huhtikuuhun asti, kun piti keskittyä ylppäreihin lukemiseen. Stripit 1-314 on piirretty vuoden 1992 aikana uudenvuodenaattoon asti, stripit 315-412 taas on piirretty huhtikuusta elokuuhun 1993. Sen jälkeen loppui Aaltotien keikareiden teko moneksi vuodeksi. Tulihan opiskelukuvioita, sivarityötä ja omaan asuntoon muuttoa ynnä kaikkea muuta.
Huomasin vasta eilen, kun tutkin stripit 201-412 sisältävää A3-kokoista lehtiötä, että seitsemän arkkia on hävinnyt. 28 strippiä puuttuu. Niiden on täytynyt kadota kauan sitten, turha siis koettaa etsiä niitä mistään. Kadonneet ovat iäksi.
15.6.2019
Olen vielä tempoillut loppujen julkaistavien Aaltotien keikarit -strippien kanssa. Ensin päätin sittenkin ottaa vielä yhden stripin mukaan. Sitten päätin hylätä yhden ja korvata sen toisella josta myös päätin, että onhan se ihan okei. Sitten korvasin Topin ja Anjan juhannusseikkailussa yhden stripin toisella. Sanoinhan, että päänvaivaa aiheutuu.
Puuttuvatkohan ne 28 strippiä siksi, että vuonna 1993 tai myöhemmin päätin, että ne ovat kaikki ihan surkeita, ja heitin ne roskiin? En jaksa muistaa, mutta on se mahdollista.
7.7.1949 Hesarissa aloitti Egon Meurosen väkivahva Pohjan poika Into Ilves jokapäiväisen seikkailunsa. Miehekästä häjymeininkiä, joskin ilman murretta. Tekstauksessa ja tekstin puhekupliin asettelussa on vielä hiomisen varaa, mutta ihmiset ovat paremmin piirrettyjä kuin Syöksypommittajissa ja piirrokset ovat muutenkin komeampaa katseltavaa. Peik Ryan päättyi Hesarissa lopullisesti, Into miehekkäästi uhoten vei hänen paikkansa.
Jori Sawyer -seikkailu kääntyi aika synkäksi, mikä on hyvä juttu. Tarina sen kun jatkui ja jatkui ja jatkui, ja luulin jo, ettei se ikinä päättyisi. Sillä välin ehdittiin kaksikin Peik Ryan -seikkailua saada päätökseen. Heinäkuussa Jori pääsi vihdoin aloittamaan toisen tarinansa.
Peik Ryan oli OK, kyllä tuota luki. Ehkä luen Jalavan toisessa Suuressa sarjakuvakirjassa olevat sivutkin. Jennikin menettelee. Felix on kamppaillut maaliskuun lopulta asti hiiren kanssa. Felixissä on se ominaispiirre, että kaiken muun hän kyllä hanskaa, mutta hiiret ovat ihan alusta lähtien olleet liian vaikeita tapauksia hänelle. Taistelussa tämänhetkisen liian nokkelan ja neuvokkaan hiiren kanssa on puolin ja toisin käytetty aseina milloin mitäkin lelua, pelivälinettä, kodin tarviketta ja luonnosta löytyvää apuvälinettä, aivan vanhaan tuttuun malliin. Hiiri on ollut useammin niskan päällä, mutta Felix ei ole koskaan luovuttanut, eikä luovuta nytkään. Oikeastaan minun pitäisi jo kärsimättömänä miettiä milloin tappelu saa päätöksensä, mutta onpahan sarjassa pitkästä aikaa vauhtia. Piirrostyössä ei ole kehumista. Se on käytännöllistä, sen verran että kaikesta saa selvän, mutta yritys puuttuu. Hirvittää kyllä ajatus, että Felixin seikkailuja on luvassa vielä 18 vuoden ajan. Mikä ihme oli se syy, joka sai Hesarin pitämään kiinni sarjasta vuoteen 1967 asti?
Puursin kolme sivua Unikirjaa julki. Siitäkään vankilasta ei ollut vaikea paeta.
Legatio Musicassa taas kiristän vähän postaustahtia (pe-su neljä postausta päivässä nyt ja muutaman seuraavan viikon ajan) ja pidennän postauksia alunperin suunnitellusta. Haluankin saada levyhyllyni tarinat siirretyiksi blogiin uudenvuodenaattoon mennessä, enkä vasta joskus tammikuussa.
16.6.2019
Felixin kiusana oleva hiiri on ehtimiseen nappaillut vitamiineja ja saanut niistä Herkuleen voimat. Repäisee puitakin kahtia niin kuin ei mitään. Katti on ruvennut pelkäämään hiirtä, mutta yrittää silti nitistää sen tykeillä ym. Aika harvoin on edes huomioitu se seikka, että talossa on muitakin asukkaita. Pikkutyttö vanhempineen ovat jääneet lähes näkymättömiksi. Koskahan tämä kamppailu oikein päättyy?
Jori Sawyer on mennyt naimisiin, ja eräs tuttava on päättänyt hankkia häälahjaksi vuorilampaan taljan - metsästämällä, kun ei kerran kaupoista löydy moista. Niin sitä lähdettiin vuorille etsimään lampaita, vaikka ei ole metsästyskausi eikä miesparka edes ole mikään eräretkeilijä. Hullua jääräpäisyyttä.
18.6.2019
Unikirjan sivu 11 julki. Unessa ulkomaanmatkan valmistelut voivat sujua kaikin mahdollisin väärin tavoin. Lentokartan näyttämät lentoreitit olivat unessani todellakin noin surrealistisia. Yksi lento kulki Lontoon ja Walesin väliä, toinen oli ilmeisesti Dublinin paikallislento. Lapsuudenkodistani lisää näkymiä: ensimmäisessä ruudussa eteisen vieressä ollut liinavaatekomero. Neljännessä ja viidennessä ruudussa minun huoneeni ja sen ikkuna. Kyllä, huoneeni oli tosiaan noin siisti.
19.6.2019
Kaksi viimeistä sivua Unikirjasta. Se oli siinä sitten. Ei ole enempää lyijykynäsarjakuvia tussattaviksi. Ellen sitten rupea tussaamaan lyijärillä ruutuvihkoon vuosina 1987-1989 piirtämiäni Tuomas ja Rauno- / Aaltotien keikarit -strippejä. Niihin en kyllä koske, vaikka niiden joukossa on mukaviakin tapauksia joista en ole tehnyt sen koommin uutta versiota.
20.6.2019
Tänään on juhannusta edeltävä torstai, ja viimeinen työpäivä. Minulla alkoi nyt kesäloma! Tässä istun iltaa kotona ja valmistelen vähän isoa kirjoitusprojektia, jonka otan Unikirjan tilalle. Hain ullakon häkkivarastosta materiaalia, jota voin tarvita. Valokuva-albumit ja pahvilaatikko jossa on joitakin isäni henkilökohtaisia tavaroita. Muuta tarpeellista materiaalia löytyy kämpästä jo ennestään, kuten paperille tulostamani sähköpostiviestittely Riihimäen Marjan kanssa. Jup, eli henkilökohtaista kirjoittelua luvassa. Ei siitä ihan toista elämäkertaa sentään tule.
22.6.2019
Pilapiirtäjä Oskari "Oki" Räisänen, joka oli kuvittanut Hesaria vuodesta 1932 asti, kuoli sairauden murtamana 23. toukokuuta 1950 64-vuotiaana. Muistokirjoitus julkaistiin jo seuraavana päivänä. Oki debytoi HS:ssä 1. lokakuuta 1932, viimeinen piirros julkaistiin ilmeisesti 16.4.1950 ellen sattunut missaamaan jotain myöhemmin julkaistua työtä. Räisänen piirsi myös Ilta-Sanomiin, ja muistokirjoituksessa huomautettiin, että hänen työtahtinsa oli niin kova että hänelle jäi tuskin lainkaan aikaa luovaan taukoon ja itsensä uudistamiseen. Mutta kyllä hän kehittyi ihan työtä tekemälläkin, sanottiin Hesarissa.
Hesarin vakiokuvittajana toimi näihin aikoihin Tiikerin lisäksi joku, jonka signeeraus näyttäisi olevan "noir", "nois" tai jotain sen suuntaista. Saattaa olla minullekin aiemmin nähty piirtäjä, mutta enpä keksi kuka se voisi olla. Nämä piirrokset ovat tosin vain sanattomia kuvituspiirroksia. Naisten vaatemuotia taas piirtelee "MK" - voisiko olla Maija Karma?
Hesari keräsi taas lisää sarjakuvia sivuilleen vuonna 1950. 18. kesäkuuta aloitti Courtney Dunkelin Too Funny For Words eli Puheitta paras. Losangelesilainen The Mirror -lehti oli myöntänyt HS:lle yksinoikeuden sarjan julkaisemiseen Suomessa. Dunkelin pystyformaatissa toteutetuista sanattomista oivalluksista saatiin nauttia joka sunnuntai sisäsivuilla.
Lauantai 1. heinäkuuta oli sitten päivä, jolloin debytoi Joonas. Häntä nähtiinkin päivittäin, kuten Into Ilvestäkin. Veikko Savolaisen taiteilijasankari oli ensimmäisessä seikkailussaan vielä hillittömän huvittavan näköinen hörökorva. Ei todellakaan sellainen ulkonäkö, jonka luulisi vetävän naisia puoleensa. Joonaksen ensimmäinen seikkailu menee aikamoista vuoristorataa. Hänet saa nähdä sekä antisankarina että urheana pelastajana, sekä koomisena toilailijana että uskomattomana tuurihaukkana. Naistenkin kanssa hänen onnensa on ailahtelevaa ja yllättävää. Tarinan tunnelmakin vaihtelee hassun törmäilyn, vauhdinpidon ja alavireisen itsemurhan yrittämisen välillä. Eipähän voi arvata, mitä seuraavaksi tapahtuu.
Felixissä se kirottu hiiri oli vielä elokuun alkupuolella vakituisena kiusana. Ainoastaan voimavitamiineilla vitsailu oli loppunut, sen verran muutosta tapahtui. Oli vain tavanomaisempaa tomjajerryilyä tarjolla. Kumpikaan ei suostunut lähtemään talosta, vaan molemmat halusivat yhä nauttia neljän seinän ja katon tuomista eduista. Kissa ja hiiri vaan eivät tunnu tajuavan, mikä kannattaa ja mikä ei. Jatkuva jahtaaminen ja varuillaan olo aiheuttaa hirveästi stressiä - eihän se voi olla hyväksi pitemmän päälle.
Elokuun aikana hiiri onneksi unohtui, ja talon muut asukkaat pääsivät pitkästä aikaa valokeilaan.
23.6.2019
Joonas laskeutui lentokoneesta laskuvarjolla ja löysi valkoihoisen afrikkalaisheimon. Hän aiheutti närää naisten hallitsemassa yhteisössä ennen kuin pääsi kuningattaren puolisoksi, ja vallankumouksen sen jälkeen. Kyllä tämä seikkailu jaksoikin temmata Joonaksen ja lukijan mukaan kaikenlaiseen. Pääsi ihan helpotuksen huokaus, kun se 30. joulukuuta vihdoin päättyi.
Lokakuun lopulla hiiri ilmestyi taas jostain Felixin kiusaksi. Voi äiti. Marraskuun lopulla näytti siltä, että joku vielä aiempaakin kyvyttömämpi piirtäjä ilmestyi tekemään Felixiä, ja ihan omia juttujaan, välittämättä edellisen piirtäjän tekemisistä. Onneksi tämä vaihe kesti vain joitakin päiviä, vaikka ei jälki paljoa parantunut kun ei se aiempi tuttu piirtäjäkään kauhean hyvin osaa tai viitsi.
Marraskuun loppupuolelta jouluaattoon tarjottiin lähes päivittäin englantilaisen Walt Scottin sovitusta Dickensin Jouluaatosta (The Christmas Carol). Pelkkä kuvasarja ilman puhekuplia, mutta sarjakuvasovituksena uskollinen alkuperäiselle teokselle vaikka näin lyhyenä tuntuukin pikaluennalta. Sinänsä erittäin hyvin piirretty, mutta jälki on myös vanhahtavaa ja pölyttyneen näköistä. Ensimmäinen strippi julkaistiin lehden lopussa muiden sarjisten joukossa, mutta sen jälkeen se sai nököttää yksinäisenä sisäsivuilla.
Erityistunnustus siitä, että sarjiksissa tapaa koko ajan enemmän alkuperäisiä, muokkaamattomia englanninkielisiä nimiä.
Uudenvuodenaattona 1950 Hesari sai uuden pilapiirtäjän Oki Räisäsen tilalle. Kari Suomalainen aloitti "Tankki ja tykki... tai pulu? Tahtoo kaikki!" -piirroksellaan, joka löytyy vaikkapa Maxi-Kari -koosteesta. Kari pysyikin Hesarissa 90-luvulle asti.
24.6.2019
Tammikuu 1951. Kari ei tee pelkästään omia ajankohtaisia pilapiirroksiaan, vaan kuvittaa myös Arijoutsin pakinoita - työ joka oli aiemmin kuulunut "noirille". Tämä taas jatkaa Erkki-Mikaelin pakinoiden kuvittajana. Joonaksen toisen seikkailun alku on ihan metaa, kun "Vesa" itse juttelee ja kinaa paperin takana näkymättömissä luomuksensa kanssa. Vaan päästäänhän vauhtiin. Joonaksen ulkonäköä on viilailtu, hän näyttää nyt ihan siedettävältä.
Courtney Dunkelin vitsit huvittavat, mutta vähän häiritsee jäykkä piirräntä ja se, että hahmojen päät ovat aina liiaksi lukijaan päin kääntyneitä.
26.6.2019
Arvioni helmikuusta osui aika hyvin kohdalleen. D-rapun ilmoitustaululle ilmestyi alustava aikataulu, jonka mukaan rapussa hoidetaan kylpyhuoneremontti aikavälillä 23.1. - 24.4.2020. Eli 23. tammikuusta helmikuun loppuun minun pitää olla poissa täältä ylimmästä kerroksesta, jos täältä aloittavat. Viisi viikkoa, minkä jälkeen ylin kerros on hoidettu ja alemmissa kerroksissa jatketaan.
27.6.2019
Egon Meuronen ei piirrä Into Ilvestä enää niin työstetysti, vaan antaa mennä rutiinilla. Piirrostyyli on itse asiassa aika maalauksellista: vaihtelevan paksuisia aaltoviivoja taivaassa, iäkkäiden ihmisten kasvoissa ja vaatteissa, paljon kokeilevaa tyylittelyä ja pelkistämistä. En voi sanoa pitäväni näin omaperäisestä jäljestä. Jotenkin tarina tuntuu myös löysemmältä, en jaksa pysyä kärryillä vaikka strippejä silmäilenkin. Felixissä hiiri ei ole enää mukana joka stripissä, vaan katti tekee muitakin (tylsiä) juttuja.
Tarzanin kohdalla mietin, kuinka pitkälle Rex Maxonin kuivaa kuvasarjaa riittää ja milloin päästään kunnon sarjakuvan pariin. Mikki Hiiri -strippien taso vaihtelee rajusti, koska asialla on sekalainen joukko tekijöitä. Varhaista Paul Murrya esimerkiksi on tarjolla - hänen alkunsa oli kovin heppoista ja kehitys, sitten kun sitä tapahtui, oli tervetullutta.
Jori Sawyer vakuuttaa kohtalaisen hyvin, kun tarjolla on seikkailua, draamaa ja tragediaa. Lähikuvat ihmisistä eivät virnistytä enää. Ulla senkun ihastuttaa mainioilla oivalluksilla - minut voi laskea jo Bushmillerin faniksi.
Haa, sainpas selville kuka oli se "noir" tai "nois" joka kuvitti Hesaria 1940-1950-lukujen vaihteessa. Totti Noisniemi.
Tieto löytyi kun ensin koetin selvittää Erkki-Mikaelin pakinakokoelmien kuvittajat. Ensimmäiset ainakin kuvitti Olavi Hurmerinta. Vesiperä. Sitten laitoin Google-hakuun "Arijoutsi" "ja "kuvittanut". Sillä haulla Noisniemi löytyi.
30.6.2019
Vuosi 1951 sujui Hesarissa sarjakuvien osalta ilman muutoksia. Felix on tehnyt sovinnon hiiren kanssa, ja yhdessä he kamppailevat ilkeän bulldogin kanssa joka yrittää nitistää heidät molemmat. Tätä rataa koko vuosi. Sarjakuva on aika pohjaliejua nyt.
Veikko Savolainen ilmeisesti halusi Joonas-seikkailuista säännönmukaisesti seitsemän kuukauden mittaisia maratoneja, joten kun yksi juoni-idea ei tarjonnut tarpeeksi juttua, hän teki kaksiosaisia stooreja. Toisessa seikkailussa Joonaksesta haluttiin ensin tehdä hirveän akan aviomies ja taideväärentäjä, ja kun yhdestä roistoporukasta pääsi eroon, Joonas kohtasi miehen ja naisen, entiset rakastavaiset, jotka olivat molemmat heroinisteja. Nyt meneillään olevassa kaksiosaisessa tarinakokonaisuudessa Joonas taisteli ensin tytöstä urheilijanuorukaisen kanssa, ja sitten kahden konnan ja yhden donnan kanssa autiosaarella oleilevan tiedemiehen kehittämistä hiusvesistä, joista toinen saa tukan lähtemään ja toinen kasvattaa sitä.
Mikki Hiiressä sunnuntaisarjat ovat parempia kuin arkisarjat, jotka ovat tippuneet tasossa aika alas. Ei paljon mitään kunnon seikkailuakaan, paitsi yksi merenalainen aarteenetsintäjuttu, joka jäi jotenkin puolitekoiseksi ja lyhyenlaiseksi. Jatkojuttuja oli muutama muukin, mutta ne eivät perustuneet erityisen hyviin ideoihin ja niiden kiinnostavuus jäi vähäiseksi.
2.7.2019
Viime perjantaina sain sähköpostiini kylpyhuoneremonttia tekevän firman viikkoraportin. Se oli kirjoitettu Wordilla, joka oli jokin tuore versio, ainakin tuoreempi kuin se joka minulla oli koneellani. Se ei osannut avata meilin liitteenä ollutta .doc-tiedostoa. Minun oli ostettava Microsoftin sivuilla Microsoft Office, jotta sain uusimman Word-version koneelleni. Se maksoi 135 euroa! Törkeää. Nyt käytän vähän vastahakoisesti uusinta Wordia kirjoitellessani isoa projektiani. Vanha versio oli mukavan simppeli ja mutkaton, uusin versio ei mahdollista tiedoston tallennusta yhdellä klikkauksella. Pitää klikata auki Tiedosto-valikko, minkä jälkeen tiedoston päälle liukuu Wordin oma valikkosivu jossa tiedoston saa tallennetuksi. Turhan monimutkaista.
Sanahakutoimintoa piti hetken etsiä, mutta löytyihän se viimein Muokkaus-valikosta.
5.7.2019
Julkaistuani tältä erää kaikki Aaltotien keikarit -stripit laitoin vihdoin viimein blogipuolelle linkit niin Unikirjaan kuin viimeisimpään Positiivinen napa -strippiinkin. PN:n ideoin ja piirsin jo maaliskuun lopulla, sen kunniaksi että Hämeentie suljettiin Kurvista Hakaniemeen tavalliselta liikenteeltä. Ajattelin, että me helsinkiläiset saisimme siitä oikean ekokadun. Vaan niinä harvoina kertoina, jolloin minun on täytynyt tänä vuonna sitä pätkää dallata, olen vain kauhistellut näkymiä. Viis siitä, että katuosuus suljettiin yksityisliikenteeltä, kyllä niitä autoja riittää silti. Busseja, takseja, jopa tavallisia henkilöautoja porhaltaa koko ajan. Ja sitten on se kadun keskikohdan koko matkalta syövä työmaa, joka on niin stnan ruma. Eli tuo seitsemäs Positiivinen napa -strippi on kyllä niin viimeisen päälle sokeroitu näkemys helsinkiläisestä kävelykadusta.
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 52 53 54 55 56 57 58 59 60 61 62 63 64 65 66 67 68 69 70 71 72 73 74 75 76 77 78 79 80 81 82 83 84 85 86 87 88 89 90 91 92 93 94 95 96 97 98 99 100 101 102 103 104 105 106 107 108 109 110 111 112 113 114 115 116 117 118 119 120 121 122
