25.6.2021
Kerroin aiemmin laatineeni listan Suomen Kuvalehden sivuilla 1970-1989 näkyneistä kuvittajista ja pilapiirtäjistä. Voinhan urakoida sen listan tännekin. Joidenkin piirtäjien töitä näkyi vain yhdessä numerossa, joillakin oli ihan oma, vakituinen osasto. Muutama nimi saattaa olla väärin, koska jouduin tulkitsemaan ne signeerauksista. Vuosien 1977-1978 hirveä nimimäärä johtuu siitä, että SK halusi piristää lamatunnelmia "Naurun hauta" -ideallaan, jossa Suomen ammattilais- ja amatööripiirtäjät saivat omia pilapiirroksiaan näytille lehden sivuille. Sarja sai alkunsa pikku provokaatiosta, kun SK suri vuoden 1976 lopulla suomalaisen pilapiirrännän tilaa ja väitti, että Kari Suomalainen muka olisi ainoa ammattimainen pilapiirtäjä Suomessa. Näitä lukijoiden lähettämiä vitsipiirroksia julkaistiin sitten 1977-1978 pitkin vuotta.
1970
Chimulus (Michel Faizant), Bosc (Jean Bosc), Sempé, Nitka, Pekka Vuori, Knud V. Larsen
1971
Bosc, Pekka Vuori, Heinz Valk, Knud V. Larsen, Kai Heinonen
1972
Bosc, Pekka Vuori, Chimulus, Römpötti, Dood Les, Kai Heinonen, Even, Mores, Pat Mallet
1973
Mores, Sempé, Römpötti, Pat Mallet, Pekka Vuori, Bosc, Pasi Penkki, Erkki Alanen
Pasi Penkiltä julkaistiin kolme sarjakuvamuotoista nimetöntä pilapiirrosta, jotka olivat niin viimeisen päälle Jules Feifferin kopiointia. Päätin jättää ne mainitsematta sivun 57 sarjakuvaluettelossa lähinnä nimettömyyden vuoksi.
1974
Pat Mallet, Ansu (vakiopiirtäjä, aloitti numerossa 34 / 1974), Jussi Aarnio
1975
Ansu, Tarmo Koivisto, Otso Pakarinen, K.C., Eva Best (vakiopiirtäjä, aloitti numerossa 51 / 1975)
1976
Ansu, Eva Best, Antti Favén, Carolus Lindberg, Arvo Tigerstedt, Rudolf Koivu, Toivo Wikstedt, Alex Federley
1977
Mauri Kunnas (numeron 1 / 1977 kansi, aloitti vakiopiirtäjänä seuraavassa numerossa), Erkki Hämäläinen, Aarno Liuksiala, Erkki Eklund, Aarno Lehtola, Kalle Levon, KN, Aaro Heikkinen, Kalle (Hämeenlinna), Erkki Juutilainen, Römpötti, Rehan, Keijo Ilmanen, Erkki Alanen (aloitti numerossa 48 / 1977), Timo Kesälahti, Jukka Hurme, Lasse Tuominen, Tapio Suvanto, Aslak Alliniemi
1978
Titu, Erkki Alanen, Tiina Peltola, Matti Kaitala, Reijo Mälkiä, Kauko Karppinen, Jorma "Jope" Pitkänen, Timo Kesälahti, Olavi Jylhänniska, Juha Karhula, Römpötti, Erkki Juutilainen, Lasse Tuominen, Seppo Katajala, Sameli Rantanen, Timo Laine, Olli Hannula, Leena Sandelin, Helena Rokka, Panu Viljamaa, Jarmo "Kätsy" Koivunen, Jyri P. Kontturi, Jussi Pitkänen, Roland Ekholm, Ari Hietanen, Maaria Evolahti, MN, Pentti Sassi, Heino Partanen, Seija Tuominen, Kalevi Manninen, Seppo A. Pylkkönen, Pekka Nenonen, Leila Peltonen, Pekka Mankki, Heikki-Pekka Miettinen, Hannu Salonen, Vesa Juola, Aaro Loponen, Cork, TTO
1979
Aaro Loponen, Erkki Alanen, Keijo Ilmanen, Mordillo (aloitti numerossa 23 / 1979), Raimo Sallinen, Paul Rastenberger
1980
Keijo Ilmanen, Mordillo, Ralph Steadman, Aaro Loponen, Quino (aloitti numerossa 22 / 1980), Raimo Sallinen, Urpo Huhtanen, Seppo Polameri, Hannu Taina, Reijo Mälkiä
1981
Raimo Sallinen, Keijo Ilmanen, Aaro Loponen, Sempé (palasi numerossa 14 / 1981), Gerard Hoffnung
1982
Aaro Loponen, Raimo Sallinen, Claude Serre (alotti numerossa 24 / 1982), Jorma Nousiainen, Keijo Ilmanen, Joonas (Pinkolandia-pilapiirrossarja alkoi numerossa 44 / 1982)
1983
Aaro Loponen, Joonas, E. Cohen, Keijo Ilmanen, Pieter Brueghel (n. 1525 - 1569), Richard Willson, Cork, Jorma Nousiainen, Taylor Jones, Ritva Immonen, Rehan
1984
Taylor Jones, Keijo Ilmanen, Aaro Loponen, Rehan, S.S.S. / Seppo Syrjä, Raimo Sallinen, Gerard Hoffnung, Kevin Woodcock, Raimo Huittinen
1985
Rehan, Aaro Loponen, Keijo Ilmanen, James Sawlens, Jorma Nousiainen, Gerard Hoffnung
1986
Keijo Ilmanen, Pertti Poutanen, Aaro Loponen, Jorma Nousiainen, Tita Rossi, Pekka Vuori
1987
Pekka Vuori, Meyer, Hannu Taina, Keijo Ilmanen, Aaro Loponen, Tita Rossi
1988
Tita Rossi, Keijo Ilmanen, Priit Pärn, Simo Hannula, Sami Liljeblad, Heinz Valk
1989
Tita Rossi, Toni Tammi, Keijo Ilmanen, Jaana Erkkilä, David Smith, Hannele Vanha-Aho, Plantu.
4.7.2021
Lomani alkaa virallisesti huomenna maanantaina, mutta sitähän edeltää kokonainen viikonloppu. Sen olen jo viettänyt yhden lomapuuhani parissa. Rekisteröidyin kuukausi sitten Aku Ankan Digipalveluun. Kuten 1967 Hesareita selaillessani sanoin, minua oikeastaan kiinnostaisi lukea niitä 1960-luvun Aku Ankka -lehtiä, koska ajattelin, että olisi hauskaa lukea isot määrät kurjaa Ankkaa. Tuumasta toimeen. Nyt olen ruvennut lukemaan läpi kaikki vuosien 1960-1979 Akut ja päässyt vuoden 1965 loppuun asti. Selailua on nopeuttanut se, että aina välillä tulee vastaan ennestään tuttuja tarinoita - ei minun niitä tarvitse lukea.
Olen tuskin malttanut odottaa pääsyä niihin lehden alennusvuosiin, jolloin julkaistujen tarinoiden taso oli surkea. Vuosina 1960-1963 oli vielä tasoa, ei minua ärsyttänyt oikeastaan muu kuin räikeä karamelliväritys sekä joutavat Pepi- ja Ponu-tarinat (ja mitä muita hätävarakaartin Disney-hahmoja niitä oli, Dumboa, Helinä-keijua, Lumikkia ja kääpiöitä...).
Vuonna 1964 mätä alkoi hiipiä AA-lehden sivuille. Barksilta alkoi puhti loppua vaikka jokunen vanhempi suomeksi julkaisematon klassikkotarina sentään pystyttiin kaivamaan esiin. Murrylta tuli myös hyviä tarinoita. Vuosikerta 1964 saa minulta arvosanan keskinkertainen. Rimanalitukset ovat harvassa, mutta niin ovat aidosti hyvätkin sarjat.
1965 - varsinkin jälkimmäinen vuosipuolisko - oli sitten kauttaaltaan surkuhupaisaa luettavaa. Ei edes jatkosarjoja. Eikö niitä tosiaan ollut tarjolla? Vaikka surkeita nekin olisivat varmasti olleet. Jos jotain positiivista pitäisi sanoa, niin väritys oli tasaantunut hillitymmäksi.
Kvaakin "Huonoin Disney-piirtäjä" -ketjussa olin joskus vuosia sitten antanut ääneni Luis Destuetille. Ehdin jo hetken epäillä valintani järkevyyttä huomattuani, että Destuetilta julkaistiin vain kaksi tarinaa AA-lehdissä, ja löydettyäni Wolfgang ja Katja Schäferiltä pari sarjaa, jotka näyttivät ihan oikeasti esikouluikäisen töhertämiltä. Vaan sitten löysin numeroista 38/1965 ja 40/1965 ne Destuetin sarjat... Ei hemmetti... Täytyy sanoa, että ne ovat nähtävyys. Jos joku pitää jotakuta muuta Disney-piirtäjää surkeimpana, niin hän ei ole nähnyt Destuetin tekeleitä. Ja ne pitäisi jokaisen nähdä. Niiden kökköydestä saa makeat naurut.
Jotkut erityisen kamalan näköiset sarjat olivat tuntemattomien piirtämiä, mutta eihän heitä voi äänestää huonoimmiksi, kun eivät kerran nimet ole tiedossa. Muuten olisivat hekin vahvoja ehdokkaita. hdc:n kommentin mainitussa Kvaak-viestiketjussa huomaan nyt hyvin osuvaksi. Olen oikeastaan kaikessa samaa mieltä hänen kanssaan.
Onhan näitä huonoja Disney-piirtäjiä toki muitakin. Jim Fletcherin tyyli olisi sopinut paremmin joihinkin Jetsoneihin ja Hakki-koiraan, osa Tony Stroblin sarjoista on aika avuttomasti piirusteltuja, Phil DeLaran, Fred Abranzin ja Kay Wrightin jälki sattuu pahasti silmiin, Nils Rydahl ei kertakaikkiaan osannut ainakaan vielä tuossa vaiheessa (katsotaan, mihin mies edetessään kehittyi).
Akujen lukemiseen innoitti toinenkin taka-ajatus. Minun lapsuudenkokemukseni Aku Ankka -sarjiksista rajoittuvat enimmäkseen muutamaan taskariin, muutamaan suomenkieliseen Aku-lehteen sekä ruotsalaiseen Kalle Anka & C:o -lehteen, joka tuli minulle tilattuna kotiin vuosina 1983-198?. Niin, ja olihan Mattssoneilla myös joitakin Kalle Anka & C:o -lehtiä aina 1970-luvulta lähtien. Eli lähinnä 1980-luvun Aku- ja Mikki-sarjakuvat ovat minulle lapsuudesta tuttuja. Mutta joskus osui käteeni jokin suomenkielinenkin Aku Ankka -lehti, jo joskus 70-luvun lopulla tai 80-luvun alussa. Muutamasta suomenkielisestä tarinasta jäi yksi ruutu mieleeni, ja ajattelin, että voisin etsiä ne tarinat samalla, selvittää niiden nimet ja sen, missä numeroissa ne julkaistiin. Elleivät kaikki tarinat löydy 1970-luvun lehdistä, minun on jatkettava vielä 1980-luvun lehtien parissa kunnes löytyvät.
Olen kai liiaksi kasvanut ruotsinkielisten Akujen parissa, sillä olen oppinut arvostamaan ruotsinnoksia enemmän. Muistan lapsena vieroksuneeni suomenkielisten lehtien kieliasua, se tuntui puhekielisemmältä, rujommalta. Ruotsinnoksissa oli hyvin osattu hyödyntää sanaleikkejä ja sikäläisiä fraaseja, jotka sopivat kulloiseenkin tarinan kuvaamaan tilanteeseen.
Digipalvelussa on vähän epäkäytännöllistä plärätä lehtiä. Sivunvaihtonappi on niin pieni ja niin lähellä selainikkunan alareunaa, että pienikin hiiren liikahdus ponnahduttaa esille joko näyttöni alapalkista auki olevien ohjelmien esikatseluikkunat tai digipalvelun zoomausvalikon. Outo ratkaisu sivuston ylläpitäjiltä levittää jatkosarjat ihan kokonaisuudessaan jokaisen numeron kohdalle, jossa julkaistiin pätkä kyseistä jatkotarinaa. Nyt kun selaa lehtiä järjestyksessä, sitä lukee jatkosarjan alusta loppuun yhden numeron kohdalla, ja sitten kun sama tarina tulee vastaan parissa seuraavassa numerossa, joutuu hyppäämään koko pitkän tarinan yli. Olisivat vain pitäneet lehdet näköisinään, ei minua ainakaan olisi sellainen ratkaisu harmittanut.
5.7.2021
Aku Ankka -lehti pääsi aallonpohjasta heti vuoden 1966 ensimmäisessä numerossa. Jatkosarjatkin palasivat välittömästi. Tarjontaa keksittiin piristää italialaisella materiaalilla, vaikka Luciano Capitaniota ja varhaista Luciano Gattoa ei hirveän mielikseen luekaan. Jenkkisarjojen taso koheni ja Barksilta riitti vanhaa klassista tavaraa julkaistavaksi. Kehnot tekijät saivat kuitenkin yhä rumentaa lehden sivuja surkealla jäljellään.
Joitakin pikkujuttuja selviää tässä lukemisen lomassa. Vanhin isäpuolen perheellä ollut Kalle Anka & C:o -lehti ei ollutkaan kanneton 2/1977, kuten olen sarjakuvakokoelmasivulle kirjoittanut, vaan olen lukenut myös numeron 39/1976. Näköjään Aku Ankan numero 40/1977 vastaa sitä täysin. Minulla on joskus ollut myös Aku Ankan Karuselli 1/1983. "Mikin uni merirosvoaarteesta", "Hiihdonopettajan oppilas" ja Tiku ja Taku -juttu "Talviurheilua" osoittautuivat tutuiksi tarinoiksi kun nyt luin ne AA-lehdistä, ja sivun mittainen Hessu-hölmöily "Lattianhioja" on jäänyt pysyvästi mieleeni lapsuudestani.
Niin, ja oli minulla lapsena myös Aku ja Monte Criston kreivi erillisenä albumina, mutta päätarina löytyy myös taskarista nro 52. Lisänä olevasta viisisivuisesta Rip van Winkle -muunnelmasta en muistanut mitään. Löysin sen digipalvelusta ja luin, mutta eipä tuo hirveästi soittanut kelloja päässäni.
Mattssoneilla oli vielä ruotsinkielinen albumillinen Al Taliaferron piirtämiä Aku Ankka -sunnuntaistrippejä. Mahtoivat olla 60-luvun tuotantoa, päätellen siitä, että pop-taide oli yhden stripin aiheena. Haa, löysin sen Inducksista - tämä julkaisu se oli. Kaverillamme Mika Juseliuksella taas oli ainakin Hessu suurmiehenä -albumisarjan osa, jossa mukailtiin Frankensteinin tarinaa. Tuota albumia ei ole sellaisenaan julkaistu suomeksi. Hessu Frankensteinina oli meistä kaikista hillittömän hauska juttu, kiitos Hessun apurin, joka oli pieni mies, entinen ydinfyysikko, joka oli saanut pahan tällin päähänsä. Iskun seurauksena hänestä oli tullut koominen mutta harmiton mielipuoli, joka puhui ja teki koko ajan hassuja juttuja. Erityisellä lämmöllä muistelen kohtausta, jossa apuri tarjoili ruokaa pöytään ja rupesi syöttämään Mikkiä, kun kuvitteli ettei tämä osaa syödä itse. Olimme kaikki myös yhtä mieltä siitä, että tarinan lopussa, jossa mies sai ison kiven päähänsä ja muuttui taas vakavaksi neroksi, hän oli tylsä hahmo.
Jossain sain luettavakseni myös suomenkielisen Hessu van Beethoven -albumin. Siinä hauskinta oli säveltäjämestareiden (Liszt, Bartok) nimien käyttäminen ääniefekteinä. Paljon muuta en muista.
AA:n numerosta 12/1970 löytyy tarina "Ei lomamatkaa ilman seikkailua", Jack Bradburyn piirtämä juttu. Tuo on se, josta joku eestiläinen amatööripiirtäjä on tehnyt surkean kopioversion. Ei siis ollutkaan edes oma uusi tarina, vaan uudelleenpiirretty vanha.
6.7.2021
AAD yskii tänään niin pahasti, että hitaan ja vaivalloisen selailun ohella toteutan nyt sitä toista suunnittelemaani kesälomaprojektia. Takavuosina lainailin innokkaasti vanhoja Suomi-leffoja vuosilta 1931-1969 VHS-kasetteina kirjastoista. Telkkarista katsoin niitä lisää kun esitettiin, ja Elokuva-arkiston näytöksinä kävin katsomassa Teuvo Tulion ohjaamien leffojen sarjan sekä sekalaisia muita wanhoja kotimaisia pätkiä. Satoja vuosina 1931-1969 tehtyä äänielokuvaa katsottu (456 jos oikein laskin), mutta 117 vielä näkemättä. Elonetiin on laitettu niitä aika liuta ilmaiseksi katsottaviksi. 117 näkemättömästä elokuvasta 53 näyttää sieltä löytyvän. Siinähän on ajanvietettä kesälomaksi. Yritän nyt siis keskittyä kahteen asiaan yhtä aikaa.
4 x 4 (1965) - vain Maunu Kurkvaaran osuus luonnollisesti katsottavissa tästä yhteispohjoismaisesta antologiasta, eli en voi sanoa nähneeni koko elokuvaa.
Autotytöt (1960) - Kurkvaaran elokuvia on ollut vähän vaikea päästä katsomaan. Vuosia sitten niitä tuli telkkarista muutama, ja katsoin ne, ja Kujanjuoksu löytyi vuosituhannen vaihteen tienoilla Makuunista. Elonet hieman paikkaa aukkoa.
Erehtyneet sydämet (1944)
Eulalia-täti (1940)
Hallin Janne (1950)
Harha-askel (1964)
Helsingin kuuluisin liikemies (1934)
Hiipivä vaara (1944)
Houkutuslintu (1946)
Ensimmäinen lapsena luettu Aku Ankan numero löytyi: 15/1972. "Kuka kaivoi kuoppaa kenelle?" on ainoa tarina, joka ei tuntunut tutulta, muut muistin viimeistään lukemisvaiheessa. Minä hainkin juuri yhtä Herlokki Solmunen -tarinaa, jonka juonta en tosin muistanut. Muistin vain, että tuo etsivä oli mukana. Sepe Susi valokuvaajana huutamassa "Omena suussa!" syöksyessään porsaiden kimppuun oli jäänyt vahvasti mieleen.
Joitakin vähäpätöisiä erityishuomioita teen tässä selaillessa. Numeron 30/1972 sivulla 3, keskellä yhtä sarjakuvaruutua, nököttää hintalappu, jota ei ole tajuttu poistaa ennen skannaamista. Numeroiden 46/1972 ja 47/1972 jatkosarjan "Kultainen kannu" värityksen taso heittelee pahasti, mikä kielii siitä, että jotkut tarinat on syötetty digipalveluun ei vain yhdestä, vaan useasta lähteestä. Sivu sieltä, toinen täältä. Aku Ankan toimitus on myöntänyt, että osa materiaalista on jouduttu skannaamaan lehdistä.
Minua ovat hämmentäneet tarinat, joissa on iloisesti sekoiteltu hahmouniversumeja. Kun Iso paha susi -tarinoihin on sotkettu mukaan Aku, Sudenpennut tai Superhessu, siinä ollaan aikamoisissa sfääreissä.
7.7.2021
Jäinen saari (1964)
Jääkärin morsian (1931)
Keittiökavaljeerit (1948)
Kielletty kirja (1965)
Kultainen kynttilänjalka (1946)
Kun isä tahtoo... (1935)
Kyläraittien kuningas (1945)
Laukaus Kyproksessa (1965)
Laulu tulipunaisesta kukasta (1938)
Laveata tietä (1931) - kuka selittäisi, miksi tässä elokuvassa on alusta loppuun voimakas ruskean sävy?
Läpi usvan (1948)
1970-1972 ovat melkoisen epätasaisia vuosikertoja. Adrian Sørensen ja varsinkin Hans Højdorf tekivät itkettävän huonoa jälkeä. Keskinkertaista materiaalia löytyy paljon, Carl Barksin tarinat ja osa italialaisista sarjoista ovat lähes ainoina valopilkkuina. Vuoden 1972 aikana surkein tavara kaikkosi, tarjonta tasaantui harmaaksi, ärsyttämättömäksi mutta ilottomaksi.
Joutavimmillaan vuosi 1973 tarjosi Pete Alvaradon ja Al Hubbardin piirtämiä Aristokatteja, jotka hyppään tylysti yli. Sitten on edelleen Pepiä ja inkkaritarinoita, jotka eivät suostuneet hiawathamaankaan lehdestä.
Löysin toisen lapsena lukemani lehden. Kun luin numerosta 21/1973 Sudenpennut-tarinan "Kunnia ennen kaikkea" ja Iso paha susi -tarinan "Kolme isoa porsasta", tuntui jo hiukan siltä, että olen saattanut ehkä lukea nämä joskus, mutten ollut varma. Tony Stroblin piirtämä Iines Ankka -tarina "Sisustustaidetta" tarjosi yhden niistä ruuduista, jotka ovat pyörineet mielessäni lapsesta lähtien:
Pitäisi löytää vielä ainakin yksi tarina, jossa Aku oli muistaakseni sairastunut johonkin outoon tautiin, ja hänet piti parantaa lääkekasveilla, ainakin iisopilla. Muitakin tarinoita on mielessäni, mutta ovatkohan ne jo 80-luvun lehdistä luettuja? Mortti ja Vertti kaivoivat erämaassa etsien arvokkaita malmeja. Pluto oli tainnut mielestään löytää jotain, mutta se osoittautui pelkäksi gneissiksi.
Hahaa! Löysin sen tarinan: "Pyramikstuuran arvoitus", jatkosarja, joka julkaistiin numeroissa 7 - 10 / 1974. Muistin juonen hiukan väärin - Aku ei ollut varsinaisesti sairas, oli kylläkin kylmettynyt lumesta ja kärsi vatsakivusta, mutta varsinaisesti Roope halusi valmistettavan muinaisten egyptiläisten ihmeellistä yleislääkettä, joka parantaisi kaikki vaivat. Iisoppi oli yksi pyramikstuuran ainesosista. Numerossa 10/1974 ruutu, joka oli syöpynyt mieleeni:
Ja heti perään numerosta 16/1974 se gneissiruutu, tarinasta "Malmikoira pelastajana". Pete Alvaradon piirrostyötä huonoimmillaan:
Löydän vuoden 1974 lehdistä muutakin tuttua. Numeron 14 tarinassa "Postiljooni ja Välkky" Pelle Pelottoman postilaatikko ja lamppu tappelevat keskenään, numeron 18 pelleilyssä "Salaperäinen päivä" Hessu luulee, että on aprillipäivä... Jaksaako kaikkea luetellakaan... Odotan jotain jymy-yllätystä.
Chileläinen Vicar ja espanjalainen Antoni Gil-Bao alkoivat vuonna 1974 kohentaa lehden sarjojen graafista tasoa. Numeron 41/1974 onnistui jopa hämmästyttää minut. Sørensenkin oli piirtänyt oman sarjansa yllättävän hyvin.
Ilmeisesti olen lukenut isäpuolen perheen luona myös Kalle Anka & C:o -lehden numeron 37/1974. Aku Ankan numerossa 38/1975 on täysin sama sisältö. Tosin ainoa tarina, joka tuntui tutulta, on jatkosarjan "Puhuva hammas" ensimmäinen osa, mutta sen muistinkin sitten varsin hyvin. "Skinka och ägg..." "...med senap". Vihdoinkin sain lukea tarinan jatkon.
8.7.2021
Maskotti (1943)
Matkalla seikkailuun (1945)
Menneisyyden varjo (1946)
Miljoonaliiga (1968)
Naimisiin päiväksi (1946)
Naiset (1964)
Nuorena nukkunut (1937) - 21 ja puoli minuuttia elokuvan keskeltä, kaikki mitä on tallella Tulion toisesta ohjaustyöstä. Osa näistäkin minuuteista on niin kamalan huonossa kunnossa, että pahaa tekee katsella. Filmi on ollut tuhoutumaisillaan.
Onnen saari (1955) - Kurkvaaran esikoisestakin on vain 29 minuuttia katsottavissa.
Paimen, piika ja emäntä (1938)
Patarouva (1959)
Pikajuna pohjoiseen (1947)
Tosiaan, olihan tämäkin Aku Ankka -ruutu sellainen, joka piti löytää jostain:
Ruutu on numerossa 44/1976 julkaistusta tarinasta "Ohjelmoitua tanssia", jossa Akun pitäisi pystyä tanssimaan jytäpolkkista pormestarin tanssiaisissa. Tietysti kaksi vasenta jalkaa omaava Aku tarvitsee Pellen apua. Kaksi seuraavaakin tarinaa olivat jossain määrin tutun tuntuisia.
Numero 42/1976 sisälsi lähes kauttaaltaan tuttua tavaraa. Tiku ja Taku toilailemassa ja aiheuttamassa hämminkiä koulussa. Matami Mimmi piileskelemässä Karhukoplalta museossa ja Hessu antamassa luikuritaikurille näytteen rajattomasta typeryydestään. Yllättävän paljon olen näitä 70-luvun Akuja muinoin lukenut.
Lisäsin numeron 19/1978 lukemieni Akujen joukkoon. Tony Stroblin piirtämä "Avaruusvelhon vankeina" oli niin vahvoja tuttuuden tunteita herättänyt tarina, että tunsin ihan riemua sisässäni. Piti vielä hakea tarina, jossa Akusta tulee poptähti Elton Ankka - sehän oli "Niin katoaa mainen kunnia" numerossa 7/1980. Riimi "Elton, Elton, laudalta lyö Velton" jäi pysyvästi aivoihini, ja kun 1990-luvulla sain tietää Veltto Virtasesta, tuo riimi sai lisäulottuvuuden.
Toimituksen omasta nurkasta muistan kaksi yksityiskohtaa. Toimitus kävi läpi saapunutta lukijapalautetta ja mainitsi, että nimipilat tyyppiä Leopardi da Vinski riemastuttavat monia, suututtavat monia. Varmaan viitattiin yhteen tarinaan, jossa Pelle Peloton toi aikakoneella Tupun, Hupun ja Lupun ihmeteltäviksi itse Leonardo da Vincin, mutta sen sijaan, että tämä yleisnero olisi auttanut poikia itsestään kertovan aineen laatimisessa, hän aiheuttaakin hyperaktiivisuudellaan kaaoksen Ankkalinnassa. Toisella kerralla oli kyselty lukijoiden suosikkihahmoja sieltä hirviöiden, kummajaisten ja harvinaisten esiintyjien parista, ja kyselyn tuloksia eriteltiin. Mukana olivat mm. Hiidenpadan Purri ja jokin kummallisen näköinen otus nimeltä Smörgåsbord, joka näytti minusta Carl Barksin piirtämältä. Lukijoiden kommentteja jälkimmäisestä otuksesta olivat: "nimi on ihmeellinen" ja "se rohmii karkit lapsilta". Niin, smörgåsbordhan on voileipäpöytä ruotsiksi. Ääniä se oli muistaakseni saanut vain jokusen.
9.7.2021
Pikku pelimanni (1939)
Rakas... (1961)
Rakuuna Kalle Kollola (1939)
Raportti eli balladi laivatytöistä (1964)
Syntymäpäiväni kunniaksi päivällinen Forumin Manhattanissa äidin ja isäpuolen kanssa. Bearnaise-härkää ja jäätelöannos. Heillä oli mukanaan myös pitkulainen kaappi asennettavaksi kylpyhuoneeseen, jotta voisin säilyttää siinä tarvikkeita. Olivat lupailleet sellaista jo viime vuonna, mutta koko ajan ajattelin, että mitä turhia. Kylpyhuoneessanihan on jo Frejn asentama iso kaappi, johon mahtuu kaikki, ja hankala sieltä on enää edes löytää seinätilaa vielä toiselle kaapille. Niin Frejkin lopulta päätteli kun katseli kylpyhuoneessa ympärilleen. Sitäpaitsi hän ei ollut sattunut ottamaan kaakeliporaa mukaan. Se kaappi nököttää nyt olohuoneessani. Jos keksin jotain pikkutavaraa siinä säilytettäväksi, se jää asuntooni. Jos en keksi mitään, se päätyy sekajätteisiin.
Lukemieni vuotta 1983 vanhempien suomenkielisten Akujen joukkoon on lisättävä vielä 31/1982. Tarinassa "Mikki Hiiri ja junanryöstäjät" Mikki, Mortti ja Vertti ajavat Vilkkilä-nimiseen pikkukylään tapaamaan Ekku-setäänsä, joka omistaa rautatien. Tosin luin tämän lehden vasta vuonna 1989, ollessani Leena ja Suvi Lepistön sekä isäni kanssa Lepistöjen kesämökillä Vilkkilässä lähellä Virolahtea ja Venäjän rajaa. Suvin kanssa naureskeltiin yhteensattumalle, etenkin kun tuo Kaakkois-Suomen Vilkkilä on sekin aika pieni paikka:
Vuosien 1983-1989 suomenkielisiä Akuja olen lukenut myös jonkin verran, mutta niissä oli samat tarinat kuin ruotsalaisissa lehdissä, joiden sisältö oli minulle lehden tilaajana jo tuttu. Niinpä on muutamia tarinoita, jotka muistan kahdella kielellä. Osan repliikeistä suomeksi, osan ruotsiksi.
Kvaakiin kirjoitin vuosia sitten viestin, jossa harmittelin sitä, ettei minulla ole käsillä Kalle Anka & C:o -lehden numeroa 32/1986. Tarinassa "Vältalig valtalare" Superhessu solkkaa valaille valaiden kielellä, ettei ihmisiä tarvitse pelätä eikä heitä saa uhkailla, sillä he ovat vain matkanneet avomerelle juuri katsellakseen valaiden touhuja. Tarina löytyy suomenkielisen AA-lehden numerosta 33/1986 nimellä "Valasjuttu". Tarina on jäänyt erityisen vahvasti mieleeni, koska ruotsinnoksessa tuo yllämainittu kuului valaiden kielelle käännettynä "ykschi kakschi floppschi". Se, että samat suomenkielen lukusanat löytyvät suomennoksestakin, pistää miettimään, mitä alkukielisessä (englanninkielisessä?) puhekuplassa on lukenut:
10.7.2021
Rottasota (1968) - Paras Kurkvaara, sanoivat kriitikot mitä hyvänsä. Ainakin elokuva on raflaava ja siinä tapahtuu jotain kiinnostavaa. 60-luvun nuorisoradikalismi oli terve ilmiö, vaikka siinä tavattiinkin kumartaa itään päin.
Salainen ase (1943)
Sankari kuin sankari (1948)
Sano se suomeksi (1931) - vain kaksi minuutin mittaista leikkaupoistoa on säilynyt tästä ensimmäisestä kotimaisesta äänielokuvasta.
Sininen varjo (1933) - ikävän paljon vanhoja Suomi-leffoja on tuhoutunut tai kadonnut. Tästäkin on vain n. 20 minuuttia materiaalia tallella.
Sininen viikko (1954)
Sinä olet kohtaloni (1945)
Sisulla ja sydämellä (1947)
Soita minulle, Helena! (1948)
Suviyön salaisuus (1945)
Tirlittan (1958)
Tuhottu nuoruus (1947)
Tukkijoella tapahtuu (1950)
Tänään olet täällä (1966)
11.7.2021
Vain kaksi tuntia (1949)
Varjoja Kannaksella (1943)
Vastamyrkky (1945)
Yksityisalue (1962)
Väreitä (1965) - Tämän lyhytelokuvan katsoin ylimääräisenä numerona. Tulipahan sitten katsottua tämä ensimmäinen suomalainen nakuiluleffa. Ei siinä nätin värikuvauksen ja luontomaisemien lisäksi muuta katsottavaa ollut.
Topralli (1966) - katsoin ne musiikkinumerot jotka YouTubesta löytyvät. Eipähän paljon ollut tarjolla.
Rottasodan lisäksi Pikajuna pohjoiseen ja Salainen ase tekivät kovimman vaikutuksen. Miljoonaliiga on myös melko hyvä.
Näkemättä ovat vielä äänielokuvista seuraavat:
4 x 4 (1965) - Maunu Kurkvaaran osuus katsottu Elonetistä.
Ei enää eilispäivää (Maunu Kurkvaara, 1956)
Ei se mitään, sanoi Eemeli (Åke Lindman, 1962)
Herra johtajan "harha-askel" (Eino Jurkka, 1940)
Hetkiä yössä (Eino Ruutsalo, 1961)
Huijarien huvittavat huiputtajat (Aarne Kivimäki, 1945)
Hääyö (Erik Blomberg, 1962)
Isoviha (Kalle Kaarna, 1939)
Jumalan tuomio (Toivo Särkkä & Yrjö Norta, 1939)
Kaksi kivaa kaveria (Aarne Kivimäki, 1944)
Kaksi Vihtoria (Nyrki Tapiovaara, 1939)
Karmankolon kuningas (Toivo Palomurto, 1938)
Kesyttömät veljekset (Erkko Kivikoski, 1969)
Kesäyön lapset (Ralf Rubin & Osmo Ilmari, 1955)
Ketunhäntä kainalossa (Hugo Hytönen, 1940)
Kihlaus (Erik Blomberg, 1955)
Kolmas laukaus (Yrjö Norta, 1959)
Kuisma ja Helinä (Kalle Kaarna, 1932)
Kylä (Eino Ritari, 1957)
Käyntikorttini... (Erkko Kivikoski, 1964)
Köyhä laulaja (Ville Salminen, 1950)
Laituri (Eino Ruutsalo, 1965)
Laivan kannella (Paavo Kostioja, 1938)
Mies Marseillesta (Tapio Ilomäki, 1937)
Mikä yö! (Ville Salminen, 1945)
"Minä jätän sinut..." (Toivo Hämeranta, 1944)
Minä soitan sinulle... illalla... (Armand Lohikoski, 1954)
Neljä rakkautta (Hampe Faustman & Johan Jacobsen, 1951)
Nummisuutarit (Wilho Ilmari, 1938)
Pajasta palatsiin (Toivo Hämeranta, 1946)
Pessi ja Illusia (Jack Witikka, 1954)
Pontevat pommaripojat (Ville Salminen, 1949)
Punahilkka (Timo Bergholm, 1968)
Suurin voitto (Hannu Leminen, 1944)
Synnin jäljet (Hannu Leminen, 1946)
Tie pimeään (Ossi Skurnik, 1963)
Topralli (Yrjö Tähtelä, 1966) - osa laulunumeroista katsottu YouTubesta.
Tuulinen päivä (Eino Ruutsalo, 1963)
Vain neljä kertaa (Aito Mäkinen & Virke Lehtinen, 1968)
Varjostettua valoa (Jarno Hiilloskorpi, 1962)
Varuskunnan "pikku" morsian (Eero Levä, 1943)
Vastaus (Viljo Lampela, 1952)
Viettelysten tie (Kaarlo Nuorvala, 1955)
Viheltäjät (Eino Ruutsalo, 1964)
Vihreä leski (Jaakko Pakkasvirta, 1968)
Villin Pohjolan salattu laakso (Aarne Tarkas, 1963)
Äl' yli päästä perhanaa (Matti Kassila, 1968)
Nämä äänielokuvat ovat osittain tuhoutuneet tai kadonneet:
Erämaan turvissa (Friedrich von Maydell & Kalle Kaarna, 1931)
Herra Lahtinen lähtee lipettiin (Nyrki Tapiovaara, 1939)
Herrat ovat herkkäuskoisia (Helmer Adler, 1939)
Hevoshuijari (Ossi Elstelä, 1943)
Kalevalan mailta (Kalle Kaarna, 1935)
Markus-setä kertoo... (Vilho Syrjälä & Eino Itänen, 1938)
Miehen vankina (Olavi Kallas, 1943)
Nuorena nukkunut (Teuvo Tulio, 1937) - säilynyt osuus katsottu Elonetistä.
Onnen saari (Maunu Kurkvaara, 1955) - säilynyt osuus katsottu Elonetistä.
"Sano se suomeksi" (Yrjö Nyberg, 1931) - yksi säilynyt leikkauspoisto katsottu Elonetistä.
Sininen varjo eli keskiyön murha (Valentin Vaala, 1933) - säilynyt osuus katsottu Elonetistä.
Taistelu Heikkilän talosta (Teuvo Tulio, 1936) - säilynyt pätkä julkaistu Tulion Sensuelan DVD-versiossa - omistan tuon DVD:n.
Tee työ ja opi pelaamaan (Kalle Kaarna, 1936)
Tyttö astuu elämään (Orvo Saarikivi, 1943)
Tähtireportterit tulevat (Jorma Nortimo, 1945)
Vänrikki Stoolin tarinat (Roland af Hällström & John W. Brunius, 1939)
Nämä taas kokonaan tuhoutuneet tai kadonneet:
Kiusaus (Teuvo Tulio, 1938)
Kiusausten vuori (Viljo Lampela, 1960)
Rakkautensa uhri (Martin Söderhjelm & Kalle Rouni, 1945)
Seikkailu jalkamatkalla (Jussi Snellman, 1936)
Simo Hurtta (Roland af Hällström, 1940)
Ulkosaarelaiset (Kalle Kaarna, 1938)
Samalla kun olen katsonut kotimaisia elokuvia, olen selannut Hesareita. Sekin homma on nyt loppuun hoidettu, pääsin joulukuun 1997 loppuun Väreiden aikana.
Elisa myi minulle uuden 5G-reitittimen tietokoneeseeni. Oli haettavissa jo 6. päivä, mutta hain sen vasta syntymäpäivänäni. En välittänyt pitää kiirettä. Tässä samalla kun vedän loppuillan henkeä suoriuduttuani kolmesta projektista arvioitua aikaisemmin, kytkin tuon reitittimen toimintaan. Mutkan matkaan toi se, että tuo 5G-reititin vaatii pikkuruisen nano-SIM-kortin, ja vanhassa reitittimessä on isompi kortti. Olin ensin, että "pitäkää tunkkinne", ja mietin, miten tuon hökötyksen saisi palautettua kauppaan. Vasta kun rupesin googlaamaan tietoa nano-SIM-korteista, löysin nettisivun, joka informoi, että useimmat SIM-kortit ovat saatavilla kombinaatio-kortteina, joista voi itse naksauttaa irti haluamansa koon. Tutkin sitä korttia joka oli sen vanhan reitittimen sisällä, ja huomasin, että tosiaan, senhän pystyy vielä kerran naksauttamaan pienemmäksi. Tämän jälkeen sain kortin sopimaan uuden reitittimen sisään. Ohjekirja ei tästä sanallakaan maininnut, minun piti googlata ennen kuin tajusin. Ehkä tämä on perustietoa, joka pitäisi olla valmiiksi jokaisella hallussa, mutta ei minulle sentään kaikki kaaliin jämähdä enkä voi kaikkea muistaa.
Vanhasta reitittimestä oli jäänyt pois tarra, joka olisi sisältänyt salasanan jolla reitittimen pystyi netissä alustamaan paremman suojauksen vuoksi. Aina välillä kun surffailin netissä, netti saattoi heittää minut jollekin 192.168.100.1 -sivulle, jossa olisi pitänyt näppäillä salasana kenttään, jotta reitittimen voisi saada suojatuksi paremmin tai jotain, mutta jouduin ohittamaan tuon sivun joka kerta. En pitänyt ongelmaa vakavana, sillä eipä tuosta sen kummempaa haittaa netin käyttämiselle koitunut. Uudessa reitittimessä on salasanatarra tallella, joten nyt se on alustettu.
12.7.2021
Suinpäin seuraavan urakan kimppuun. Hallussani on 1730 elokuvaa, yli puolet DVD-R -levyille poltettuina kopioina ja vähemmistö ostettuina DVD:inä. Laskin, että jos käytän vapaa-aikani maksimaalisesti hyväksi, kestää yhdeksän kuukautta katsoa kaikki 1730 leffaa. En kuitenkaan aio katsoa kaikkia, vaan vain ne, joiden kohdalla tuntuu siltä, että uudelleenkatselu on tarpeen. Siinä on suuri osa kuitenkin. Eli ei mene yhdeksää kuukautta. Katsotaan, pitkäänkö kestää. Seitsemän vai kahdeksan kuukautta?
Genghis Khan (Henry Levin, 1965) - Kirottua, ainoa ääniraita sisältää venäjänkielisen dubbauksen. Tämän leffan katsominen tulee olemaan kärsimystä. Korvat vaikertavat. En kestä kuunnella venäjää muutenkaan, se on hirveän ruma kieli. Mutta en minä tätä mykkänäkään halua katsoa.
The Ghost in the Invisible Bikini (Don Weis, 1966) - 60-luvulla tehtiin sarja nuorisolle suunnattuja rantabile-elokuvia, joissa tytöt keikistelevät bikineissä, pojat ovat vauhkoja, jotkut ajelevat moottoripyörillä ja rokki soi. Tämä oli sarjan kuolinkorahdus, jota vaisut kauhuelementit sekä veteraanit Boris Karloff ja Basil Rathbone eivät pystyneet piristämään.
King Richard and the Crusaders (David Butler, 1954)
13.7.2021
Captain Lightfoot (Douglas Sirk, 1955) - Rock Hudson 1800-luvun irlantilaisena kapinallissankarina melodraamojen mestarin tekemässä hyvässä seikkailuspektaakkelissa.
Missile to the Moon (Richard Cunha, 1959) - tahattoman koominen kengännauhabudjetin scifi-seikkailu tutkimusryhmästä, joka löytää Kuusta naisheimon, kivihirviöitä ja jättiläishämähäkkejä.
Mr. Sardonicus (William Castle, 1961) - Castle oli hyvin mielenkiintoinen ohjaaja - pakkohan leffat oli kerätä. Tämä tarina erakkoparonista jonka naama on vääntynyt pysyvään virneeseen ei kuulu miehen parhaisiin ja muistettavimpiin ohjauksiin.
Perfect Friday (Peter Hall, 1970) - viihdyttävä brittiläinen veijarihenkinen pankkiryöstöelokuva, jossa rikoksen alkuunpanijana on pankin apulaisjohtaja.
The Medusa Against the Son of Hercules / Peseo l'invincibile (Alberto de Martino, 1962) - tyypillinen italialainen muinaisspektaakkeli, joka viihdyttää kestonsa ajan ja jonka voi katsoa aivot nollilla. Tavattuihin hirviöihin kuuluvat lohikäärme ja kävelevältä puulta näyttävä Medusa, joka muuttaa ihmiset kiveksi ainoalla, loistavalla silmällään. Ääniraita englanniksi, kopiossani on vielä italiankielinen tekstitys.
Cartouche (Philippe de Broca, 1964) - päh, ääniraita ranskaksi eikä tekstitystä. Mutta kyllä ranskaa sentään jaksan kuunnella. Vauhdikas 1700-luvulle sijoittuva toimintaseikkailu, pääosissa Jean-Paul Belmondo ja Claudia Cardinale.
Rentadick (Jim Clark, 1972) - John Cleese ja Graham Chapman kirjoittivat tämän dekkariparodian kaasusta, joka halvaannuttaa vyötäröstä alaspäin ja etsivätoimistosta, jota pyydetään löytämään sen ryöstäjät. Silloin tällöin mielipuolinen soheltaminen naurattaakin.
It's Always Fair Weather (Gene Kelly & Stanley Donen, 1955) - Kellyn ja Donenin kolmas yhteinen ohjaustyö on paikoin liian raskassävyinen ja kyyninen, jotta se pärjäisi Laulaville sadepisaroille, mutta muistettavia tuokioita riittää niille jotka haluavat katsoa jotain muuta kuin iloisia hattaramusikaaleja.
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 52 53 54 55 56 57 58 59 60 61 62 63 64 65 66 67 68 69 70 71 72 73 74 75 76 77 78 79 80 81 82 83 84 85 86 87 88 89 90
