10.11.2010

Velka maksettu! Viimeiset 298 euroa menivät tänään tililtä. Samoin nettilasku ja Visa-lasku. Sain niin hyvän tilin, että jäi vielä 140 euroa yli. Vuokranmaksu jää taas 25. päivään, mutta onneksi minulla on kärsivällinen isännöitsijä. Kyllä helpottaa, kun velkataakka poistui.

Rip Kirby poistuu kosta Hesarista. Harmi, olen vuosikausia kerännyt noita strippejä ja laittanut kansioon. Nuorena vuonna 1986 tai niillä paikkeilla Kavallintiellä asuessani keräsin Hesareista muutaman Kirby-tarinan, ne oli piirretty vuosina 1973-1980. Vanhin niistä oli juuri se tarina, joka julkaistaan Hesarissa tällä hetkellä. Muistot heräävät eloon. Tosin tämä ko. tarina on enää keskinkertainen ja ne myöhemmin piirretyt tarinat olivat aivan kamalia, joten Hesari lopettaa Rip Kirbyn juuri kun se lopullinen tasonromahdus tapahtuu. Siitä huolimatta olisin halunnut kerätä nuo 70-luvun jälkipuoliskon huonotkin tarinat uudestaan talteen. Vuosia sitten päätin, että sitten kun Hesarissa päästään 60-luvun strippeihin, alan kerätä niitä. No, aloitinkin jo 1958 marraskuussa aloitetusta tarinasta, kun se alkoi niin hyvin ja jatkui yhtä hyvänä. Siinä vaiheessa John Prentice oli jo muutaman vuoden piirtänyt Kirbyä. Muistan vielä hyvin kohdan, jossa piirtäjä vaihtui. Se oli yhden tarinan keskellä. Roisto oli saanut järjestettyä Desmondin vankilaan ja myhäili tyttöystävälleen, että "En saanut Kirbyä vankilaan, mutta sainpahan hänen palvelijansa. Se on melkein sama." Tyttöystävä kysyi, mitä hän aikoo seuraavaksi tehdä. "Bisnestä, kuten aina. Ketään ei ole häiritsemässä." Piirrostyyli huononi yhtäkkiä tuossa kohdassa, ja muutaman signeeraamattoman stripin jälkeen Prenticen nimi ilmestyi strippeihin. Hesari on hypännyt useiden tarinoiden yli, harmittavaa. Kansioissani on isoja aukkoja niissä kohdissa mihin nuo tarinat kuuluisivat.

En ole aito Kirby-fani, ehkä tärkein syy strippien keräämiseen on se, että kun ne ovat niin hyvin piirrettyjä, voisin ottaa niistä mallia ja inspiraatiota kun yritän kehittää omia taitojani.

 

24.11.2010

Nyt on etusivulla vihdoinkin soitin, josta voi kuunnella näytteitä niistä 13 tunnistamattomasta biisistä, jotka minulta löytyvät. Osan on nauhoittanut kaseteille äiti, osan isä, osan minä itse. Sitten minä olen kopioinut ne kaseteilta tietokoneelle ja polttanut CD-levyille. Kasettien digitalisoimisen jälkeen olen onnistunut tunnistamaan kahdeksan tuntematonta kappaletta, mutta 13 on siis vielä tunnistamatta. Toivottavasti muut osaavat auttaa minua. Olen kerran aiemminkin yrittänyt saada tuollaisen soittimen kotisivulleni, mutta silloin en päässyt puusta pitkään. En osannut. Nyt onnistui, siellä se Divshare-soitin on. Kovin on irrallinen elementti sarjakuviin keskittyvällä sivustolla, mutta omatpahan ovat nämä sivuni ja minulla on oikeus laittaa tänne mitä mieleen juolahtaa. Ja minun mieleenihän juolahtaa kaikenlaista, kun olen aina ollut sellainen ideapankki.

Pikavippitarjouksia ei taida tulla enää kännykkääni. Kaikkiaan neljään palvelunumeroon soitin ja järjestin markkinointikiellon, se taisi olla siinä. Nyt on ollut viikkotolkulla hiljaista.

Kehuin joskus aiemmin täällä vuodatussivulla Helsingin Sanomien Billeriä. Ei se niin hyvä olekaan, liiaksi tekijän omaa skitsoa persoonaa mukana ja mauttomia tajunnanvirtajuttuja. Wulffmorgenthaler on hyvä, vaikka se pitäisi julkaista joko alkuperäisessä värillisessä muodossaan tai sitten ei ollenkaan. Väärää johtopäätöstä kaipaan vieläkin takaisin, vaikka minua häiritsikin vähän sarjan kaksijakoisuus. Etenkin, kun se toinen jako oli ilmeistä Lassi & Leevi-kopiointia.

Nykyisistä Hesarin sarjoista Kamut on piristävin, vaikka minua vaivaa juttujen minimalistisuus. Hyvin monissa stripeissä ei ole oikein minkäänlaista pointtia, ja perusvitsejä varioidaan liikaa. Ne pähkinöitä viskelevät oravat kyllästyttävät jo. Silti piristävä sarja. Masiin en ole kyllästynyt, toisin kuin monet muut. Minusta sarja porskuttaa vielä hyvin. Mutta se Harald... Voi voi... Sunnuntaistripeissä olisi vielä enemmän karsimisen paikka. Velho, Santeri, Karvinen ja Harald mäkeen!

Kuka muistaa vielä Hesarissa ammoin julkaistuja sarjoja? Masan arkki, Punasulka, Rauli Nordbergin Taneli, Harri Vaalion Punaniska, Tiikeri (Bud Blake, hyvä että päästiin tästä eroon, sekin oli loppuvuosina niin pahasti kuivettunut sarja)... Sitten niitä sunnuntaisivun nopeita pistäytyjiä: Mummo (Karvis-assistentti Brian Strater, raivostuttavan jähmeä piirrosjälki), Leena (Greg), Pallo jalassa (Kai Kujasalo, en oikein fanita Kujasalon liian helppoa sarjistyyliä), Kramppeja ja nyrjähdyksiä, Pentti Otsamon Arkeen. Vielä antiikkisempaa eli sekä sunnuntai- että arkisarjana julkaistu Leo (päähahmoina erämaassa asuvia leijonia, sivuhahmoista muistan ikälopun kilpikonnan), sekä jokin arkisarja joka kertoi fiinistä puudelinartusta ja sen isäntäpariskunnasta, piirtäjänä joku Carpenter tai Charpentier. Sitten oli tietysti Akua ja Mikkiä. Mikiltä julkaistiin monta vuotta sitten Bill Walshin ja Floyd Gottfredsonin jatkuvajuonisia fantasia- ja seikkailutarinoita ja otin kaikki talteen, mutten onneton tajunnut säästää niitä pitempään. Roskiin menivät hienot kertomukset taikasormuksista, maankuoren alle matkustamisista ja intialaisista fakiireista jahtaamassa Mikkiä merellä, jossa odottaa satumaisia kulta-aarteita. Suomalaisia oli arkistrippipuolella runsaasti aikoinaan ennen kuin Viivi ja Wagner saatiin. Mustapukuinen mies (Ari Kutila), Pusuanna (Ursula Niemistö), Teuvo Lyly, iki-ihana Jasso-kissa, Nora Paakkasen Oskari, Joonas (yksi 50-luvun seikkailu jonka otin talteen ja liimasin kansioon, Armi Kuusela tarinan ilmiselvänä inspiraationa), Harri Vaalion Pasi (leikkasin nekin talteen, minulla on vanha "JP-sarjat"-albumi jossa on Pasia, Nordbergin Tanelia, Vaalion Hapsutakkia ja Toni Tammen Huisviliä, laitoin Hesarin julkaisemat Pasit sinne väliin). Mitäs vielä on Hesarissa julkaistu? No, jossain sisäsivuilla oli yhteen aikaan 80-luvulla Joakim Pirisen sivun sarjoja. Hassua muuten että muistan vieläkin ensimmäisen Hesarin julkaiseman Valtiaat-stripin, jossa pääministeri puhuu pöntössä eduskunnalle ja saa mustesuihkun naamaansa. Se oli kai ennen 80-luvun puoltaväliä?

En ole ostanut viime vuosina kuin yhden sarjakuva-albumin ja se oli Tuuli Hypénin Nanna. Minua jäi vaivaamaan muutama asia, kun se ilmestyi Ilta-Sanomissa Kuukauden kotimaisena, ja hankin albumin saadakseni näihin asioihin selvyyden. Ensimmäiset stripit menivät minulta jopa ohi, kun se oli marraskuussa ja minä olin marraskuun alussa työttömänä. Se albumi oli hyvä hankinta, vaikka vähän mietityttää, että tuliko liikaa paukkuja kerralla ulos. Riittääkö niitä vielä, jos Hypén aikoo sarjaa jatkaa? Ulkomaisista sarjoista tilaan netin kautta Rip Kirby- ja Pogo-kokoelmia heti kun se Pogo-kokoelma joskus hamassa tulevaisuudessa saadaan markkinoille. Julkaisuajankohta senkun siirtyy siirtymistään. Onhan noita vanhempia Pogo-kokoelmia myös Amazonissa myynnissä muttei aivan kaikkia, ja myytävissäkin on pari yllättävän ryöstöhintaista kirjaa halvempien seassa. Tuo tuleva kokoelma on paksumpi, joten kannattaa hankkia se ennemmin - jos se nyt saadaan koskaan ulos. Huono ajankohta tämä Pogon hankkimiselle, olisi pitänyt olla kärppänä tilailemassa noita vanhoja kokoelmia muutama vuosi sitten. Ja tuo uusi kokoelma ilmestyy kai vasta muutaman vuoden päästä...

 

18.12.2010

Ikävä kyllä kaikki aiemmat vaikeudet, ongelmat ja vaikeat ajat tuntuvat vaikuttaneen mielenterveyteeni. En ole ihan entiselläni, huomaan sen itsekin. Töissä olen usein omissa maailmoissani enkä kuuntele muita, en hymyile koskaan, puhun todella vähän ja olen välillä oikukas. En hymyile vapaa-aikanakaan koskaan, olen kadottanut sen ominaispiirteen. En tiedä paranenko koskaan täysin, mutta toisaalta voi olla että tämä talvikin vaikuttaa.

Muuten menee hyvin. Rahaa on, ostelen levyjä aktiivisesti - ehkä liiankin. Ainoa harmi on, etten ole ehtinyt kirjoitella omaelämäkertaani pariin kuukauteen. Se on nyt puolessavälissä ja haluaisin kovasti jatkaa kirjoittamista. Vanha "kaverini" entisestä musiikkiblogistani, HarrisonX, joka aina lähetteli kommentteja, levytoiveita ja piti omaakin blogia, on kärsinyt tietokoneen kovalevyn vaurioitumisesta ja hukannut suuren määrän minultakin lataamaansa musiikkia. Hän on pyytänyt minua rippaamaan niitä levyjä uudestaan ja vielä lisää siihen päälle, kun olen saanut levykokoelmaani runsaasti lisää levyjä jotka häntä kiinnostaisivat. Niinpä kaikki vapaa-aikani on viime viikkoina kulunut vinyylilevyjä ripatessa ja skannatessa ja levynkansien koostamisessa. En tiedä koska pääsen kirjoitustöihin taas. Silloin kun pidin musablogia, varastoin kaikki mp3:set ja jpg-kuvat datalevyille, mutta heitin ne roskiin kun tuli se rikosjuttu. Pelkäsin että poliisi tutkii asuntoni ja keksii, että tämä kaverihan on syyllistynyt muihinkin laittomuuksiin eli musiikin laittomaan levittämiseen. Samasta syystä lopetin bloginikin. Olen nyt yrittänyt haalia tekemiäni levykansikuvia takaisin torrenteista ja SoulSeekistä ja saanutkin jonkin verran niitä takaisin. Auttaa vähän. Nyt tallennan omistamistani LP-levyistä tekemäni kannet muistitikulle. Sieltä niitä voi kätevästi poimia jos joku RateYourMusicin käyttäjä pyytää minulta samoja levyjä joita olen jo aiemmin antanut jollekulle toiselle. Ei tarvitse skannata levyjä uudestaan ja koostaa kansia, pelkkä rippaaminen riittää. Tämä kaikki vain syö aikaa kirjoittamiselta. HarrisonX on itse työkyvyttömyyseläkkeellä joten hänellä sitä aikaa riittää. Itse olen aina vaan yöt töissä ja päivät nukun.


25.12.2010

Kävin isäpuolen ja äidin luona Espoon Laurinlahdessa viettämässä rauhallista jouluiltaa kolmen kesken. Ei lahjoja, ei kuusta, vain hyvää ruokaa ja yhdessäoloa. Sellaista meidän perheessä. Kun isäpuolen tyttäret on kohtalo kaikkine yhteensattumineen ajanut Turun liepeille asumaan, niin ei meillä enää nuo tapaamiset onnistu kuten joskus ennen. Tavataan kun päästään ja kun aikaa riittää, mutta hyvin vaikea on kaikkia saada samaan paikkaan yhtäaikaa. Vain minä olen enää tarpeeksi lyhyen matkan päässä.

Nikke-kissa kuoli lokakuussa. 28.10. hän nukkui pois kotonaan. Keuhkot eivät oikein saaneet enää ilmaa ja sydän petti. Isäpuoli oli jossain kyläilemässä ja kuorolla, jossa äiti laulaa, oli konsertti sinä päivänä. Nikke oli sinä päivänä erityisen uupunut, joten isäpuoli kantoi hänet keittiön pöydän alle lepäilemään, laittoi peitteen alle ja vielä päällekin ja lähti ulos. Muutamaa tuntia myöhemmin isäpuoli palasi ja totesi että Nikke oli nukkunut pois. Seuraavaksi päiväksi oli ehditty jo suunnitella eläinlääkärille menoa - viimeinen nukutuspiikki - mutta sitä ei sitten tarvittukaan tehdä. Nikke osasi lähteä itsekin. Minulle tuli melkein kyyneleet silmiin, kun katselin valokuvaa Nikestä. Siihen oli teipillä kiinnitetty yksi hänen viiksikarvoistaan...

Nikke kuoli siis suunnilleen tasan kuukausi sen jälkeen kun kävin Laurinlahdella hakemassa älppärini pois.


 

5.1.2011

Jaaha, Hesariin on nyt sitten saatu ne uudet sarjakuvat - tai ainakin pari ensimmäistä. Kuten on jo aiemmin koettu, uudistuksissa on sekä hyvää että huonoa. Ensin hatunnosto Hesarille Billerin poistamisesta. Pidin sarjasta aluksi, mutta mitä enemmän luin sitä enemmän se aiheutti oksetusta. Useimmat vitsit edustivat vain huonoa makua. Rip Kirbyä tulee ikävä, olisin vielä jatkanut strippien keräilyä. Mietin, tilaisinko Alex Raymondin stripeistä kootut kirjat Amazonin kautta, ja päädyin siihen että en tilaa. En minä niin kovasti kuitenkaan Kirbyä fanita. Mutta sitten ne uudet tulokkaat? Rauta-Reetta vaikuttaa taas sellaiselta jenkkitusinatuotteelta, ja kvaak-nettikeskustelussa muistaakseni joku sanoi että Hesarin toimitus ei halua lisätä amerikkalaisten sarjakuvien määrää. Ärrh! Muumit taas... Ne on jo niin luettu. Minulla on kaikki Muumi-kokoelmat ja mieluummin luen niitä kerralla ahmien kuin samoja sarjoja sanomalehdestä strippi kerrallaan. Vilkaisin jo miten tuo velvollisuudentunto-tarina jatkuu ja päättyy.


Sunnuntaisarjoista poistuvat Sekametsä (no lopultakin!) ja Hannes (hmm, ei kärjessä poistolistallani, kyllähän sitä luki mutta aika yksitoikkoiseksihan se oli käynyt). Tilalle kaksi loistohankintaa eli Nanna ja Pondus. Viimeksimainittuhan teki ranskalaisen visiitin Iltalehden viikkoliitteessä, kiva kun palaa edes jonnekin. Karvista ja Haraldia ja paria muuta melkein yhtä kulahtanutta sarjaa täytyy yhä jaksaa, ei värit niitä piristä.



11.1.2011

Olin tänään hammaslääkärillä, mutta muuta ei lekuri tehnyt kuin poisti hammaskivet ja puleerasi pinnat. Hän oli päättänyt, että oikeanpuoleiset viisaudenhampaat saavatkin jäädä, ei niitä tarvitsekaan poistaa. Vasemmanpuoleiset hän poisti, koska ne olivat vinoonkasvaneita. Lekuri suoritti vain hammaskiven poiston. Enää ei tarvitse hänen pakeilleen mennä. Tuo pikkuoperaatiokin maksoi tosin 160 euroa. Huh, kyllä nuo lääkärit osaavat nyhtää rahoja ihmisiltä.

Jossain vaiheessa järjestän sitten sen hampaiden valkaisun jota olen jo vuosia suunnitellut. Nyt kun hampaat ovat kunnossa, sen voi hoitaa.



5.2.2011


"Cher: En aio vielä lopettaa"

No ei tietenkään. Muovihan on ikuista.

"Christina Aguilera: Sain kroppani takaisin"

Kenen kroppa sitten on hänet maineeseen vienyt?

Hosni Mubarak taas pelkää, että jos hän eroaa, Egypti suistuu kaaokseen. Täh??? Ei ole tainnut mies katsoa ollenkaan ulos ikkunasta.

Täällä Suomessa taas ovat vuorossa Vesa Keskisen ihmeelliset seikkailut, osa 2814. Se mies on varsinainen vaelteleva performanssiesitys.



10.2.2011

Alan olla huolissani itsestäni. En jaksa enää oikeastaan mitään. Tunnen masennusta ja yleistä haluttomuutta, eletty elämä painaa liikaa, ja kai tämä talvikin vaikuttaa. En tiedä syönkö väärin tai liian vähän. Kotona valvon yövuoron jälkeen klo 12-13 asti, nukun 9-10 tuntia ja herään juuri silloin, kun pitää alkaa valmistautua töihinmenoon. En siis ehdi edes valmistaa iltateetä saati sitten nauttia sitä. Töissä jaksan muutaman tunnin, ja sitten voimat hupenevat. Elän enimmäkseen teellä ja jugurtilla sekä ruisleivällä, jonka päällä on juustoa, kinkkua sekä runsaasti kasviksia. Kerran pari viikossa syön tuhdin annoksen kanaa ja riisiä, ja sitten on tuntikausia ähky olo. Sitten ei teekään mieli kunnon ruokaa muutamaan päivään.

Viimeksi minulla oli vapaapäivät viime viikon tiistaina ja keskiviikkona. Nyt on torstai, seuraavat vapaat ovat lauantaina ja sunnuntaina. Kaksi yövuoroa täytyy vielä jaksaa. Yövuorolaisia on ollut paljon sairaina, ja yöt on jouduttu hoitamaan 3-4 hengen ryhmällä, mikä on vähän. Kuusi työntekijäähän on optimi. Ei minulla sinänsä ole vaikeuksia jaksaa töissä, koska erotan työ- ja vapaa-ajan tiukasti toisistaan ja otan vapaalla rauhallisesti, suorastaan velttoillen. Jaksamistani verottaa vain se, että olen kokonaan maahanmuuttajien ympäröimä. En jaksa enää kuulla pelkkää venäjää ja viroa ympärilläni. Tulee ulkopuolinen olo. Energiatasoni on huono, eikä elämänvoimastani ja -ilostani ole paljon jäljellä.

Vaikka olen 36, nuorekas ja runsastukkainen, huomaan päälaellani muutaman harmaan hiuksen. Nypin ne kylmästi pois.


11.2.2011

Tänään oli hyvä päivä. Piristin itseäni hankkimalla yhdeksän uutta levyä ja uuden kännykän. Kaikki levyt korvaavat itse polttamiani CD-R:iä: Southside Johnny, Buzzcocks, Easybeats, Kursaal Flyers, Kari Peitsamon Skootteri, Eero Koivistoisen "3rd Version", Alan Parsons Projectin "Tales of Mystery and Imagination" ja lisäksi tuli postitse kymmenes levy - australialaista new wavea á la Eurogliders ja "Pink Suit Blue Day". Kännykäksi valikoitui Nokian simpukkamalli 3710. Vanha kännykkä oli palvellut monta vuotta ja se oli tosiaan korkea aika vaihtaa. Tosin 3710:aan ei näköjään saa soittoääniä, joten joudun luopumaan monimonivuotisesta "Tubular Bellsin" kuuntelustani ja tyytymään kitaraversioon Nokia Ringtunesta. Tempora mutantur, nos et mutamur in illis.

(Lisäys 31.8.2011: Pian tämän kirjoittamisen jälkeen aloin tuumia, että Manfred Mannin ripeäksi jazz-instrumentaaliksi sovittama versio The Who'n "My Generationista" sopisi loistavasti soittoääneksi. Laitoin "Soul of Mann"-levyn koneeseen ja kopioin biisin kovalevylle, sitten siirsin sen kännykkääni. Nyt puolen vuoden jälkeen se tuntuu edelleen hyvältä ratkaisulta. Onpahan uniikki soittari.)


12.2.2011

Mitä jos hyppäisin alas Ilmalan ratapihan sillalta juuri junan tullessa kohdalle? Teenkö sen töihin mennessä vai töistä tullessa? En jaksa enää! Ihmiset senkun aiheuttavat pahaa oloa toisilleen. Häpeän itsekin sitä että olen ihminen, samaa sakkia kaikkien muidenkin maailmantuhoajien kanssa, brrr... Vaikka yritänkin elää mahdollisimman rauhallisesti ja siivosti, en silti koe tätä roolia arvokkaaksi. Mieleni tekisi juosta jonkin eläimen luokse ja vuolaasti pyydellä anteeksi kaikkea ihmisen aiheuttamaa vahinkoa. Kun minuakin on kohdeltu niin huonosti, tekisi mieli antaa samalla mitalla takaisin, mutten voi, koska olen niin kiltti. Sen sijaan olen yksin mustan sieluni kanssa ja yritän nuolla haavojani.


22.2.2011

Warner Brothersin Looney Tunes-animaatiot ovat loistavia. Yritän katsoa koko kokoelmani lyhyen ajan kuluessa ja arvottaa ne RateYourMusicissa. Ylimääräistä hupia tuottaa suomenkielisten tekstitysten luominen päässäni. Olisi hauskaa tekstittää leffoja, ja tehdä homma paremmin kuin jotkut. Yksi parhaista: "Bully For Bugs", jossa Väiski Vemmelsääri jallittaa härkää espanjalaisella areenalla. Haukkumasanat "What a gullibull! What a nincowpoop!" ja "What an imbecile! What an ultramaroon!" on käännetty tylsästi "Herkkäuskoinen härkä. Säälittävä sonni." ja "Imbesilli. Uskomaton urvelo." Miten olisi: "Mikä härkäpönttö! Mikä lehmäntti!" ja "Jo on impässilli! Ääripäätön!" Ei siinä tarvita kuin ajattelukykyä.



15.3.2011

Kun jostain asiasta innostun, se vie minut mukanaan täysin. Vuosia sitten ostin neljä DVD:llistä Warner Brothersin piirrettyjä. Sitten niitä piti saada lisää. Internet Movie Databasen avulla loin täydellisen Microsoft Works-listan kaikista firman tuottamista piirretyistä. Tai itse asiassa kokosin WB:n animaatio-ohjaajien omat filmografiat, lisäsin jokaisen piirretyn kohdalle IMDB:stä poimitun juoniselostuksen tai arvostelun, ja ryhdyin imuroimaan niitä piirrettyjä koneelleni nettiin postatuista torrenteista. En kerännyt kaikkia kerralla, vaan tyydyin ensin yhteen isoon satsiin. Kun aikaa oli kulunut, keräsin vielä lisää. Ja sitten taas hieman lisää. Sitten taas ison määrän lisää. Sen jälkeen kävin sen tekstitiedostoni läpi ja valitsin puuttuvista piirretyistä nelisenkymmentä kiinnostavinta ja imuroin ne. Lopulta päätin että kerätään nyt sitten ne loputkin vielä. Nyt minulla on melkein kaikki Warnerin vuosina 1941-1969 tuottamat piirretyt sekä joitakin vanhempia ja muutama tuoreempi. Myös kooste-elokuvat ja täyspitkä "Gay Purr-ee" (1962) ovat hallussani. Kaikki katsottu ja poltettu DVD-R-levyille, ja RateYourMusicissa olen antanut niille arvosanatkin mikäli ne on sinne laitettu. Minulla ei ole kaikkia sotamies Snafun seikkailuja, niitä joita tehtiin valistuspiirretyiksi armeijan sotilaille toisen maailmansodan aikaan - eikä kummemmin kiinnostakaan kerätä kaikkia. Ei niillä ole enää kuin historiallista arvoa. Pari ilmeisesti kadonnutta piirrettyä puuttuu minulta myös, "Secrets of the Caribbean" (1945) ja "A Hitch in Time" (1955). Lisäksi minulla on hyvä kokoelma Tex Averyn tuotantoa ja joitakin Disneyn juttuja. Täyspitkistä piirretyistä "Fantasia", "Make Mine Music", "Melody Time" ja "Lilo & Stitch", sitten on tv:stä ammoin nauhoittamani puolitoistatuntinen kooste-elokuva "Lifestyles of the Rich and Animated" jossa on 11 klassista Disney-lyhytpiirrettyä miltei kokonaisuudessaan Taavi Ankan juontojen linkittäminä. Ne piti tosin tunnistaa IMDB:tä apuna käyttäen, sillä alkutekstit on niistä silti leikattu pois. Nyt kun tiedän noiden yhdentoista piirretyn nimen, olen voinut arvottaa ne RateYourMusicissa.


Tämäkään kokoelma ei sammuttanut nälkääni täysin. Käydessäni läpi DVD-kokoelmaani löysin Marx-veljesten leffojen bonusmateriaalien joukosta muutaman MGM:n tuottaman piirretyn, joista pari oli todella upeita. Tutkin firman animaatiotuotantoa IMDB:ssä ja sain sen käsityksen, että vähän suppeaa on. Tex Averya, Tom & Jerryä... Kissalan pojat-sarjakuvan pohjalta tehtiin 30-luvun lopulla muutama mustavalkoinen "Captain & the Kids"-piirretty. Sitten oli Barney-karhun seikkailuja ja joitakin irrallisia piirrettyjä. Keräsin YouTubesta ne neliväripiirretyt mitä löytyi, Tom & Jerryjä lukuunottamatta. Ne jätän väliin. Tex Averyn neronleimauksista olen nauttinut jo muutamia vuosia ahkeralla tahdilla, eli niitäkään ei tarvitse enempää kerätä.

Nyt minulla on siis melkoinen cartoon-kokoelma. Olen tehnyt päässäni huomioita ja yleisarvioita, ja koetan tässä nyt vuodattaa niitä.

Ensinnäkin Disneyn tyyli ei oikein pure. Vakiohahmoista en voisi juuri vähempää välittää. Akulla ja Mikillä on ärsyttävät äänetkin. Löysin yhden torrentin, jossa olivat lähes kaikki Disneyn lyhytpiirretyt, ja latasin siitä kaikki lyhärit, joissa ei esiinny yksikään firman vakiohahmoista. Etsin nimenomaan abstrakteja, kokeilevia piirrettyjä. Vain yksi tyydytti minua: "Bumble Boogie" (1948). Se on upea! Tosin myöhemmin paljastui, että se löytyy myös "Melody Time"-koosteesta, joten minulla on nyt "Bumble Boogie" tuplana. No, ei se mitään.

Minuun puree enemmän Warner Brothersin särmikkäämpi, anarkistisempi tyyli. Väiski, Repe ja Maantiekiitäjä ovat suosikkejani. Kuitenkin myös isäntää etsivä tyrkky Charlie-koira ja kaksi kohteliasta taskurottaa ovat mainioita hahmoja. Pepe le Pew'n seikkailuissa oli aina sama juoni, mutta Pepe oli hahmona vastustamaton, eihän tuollaisesta metroseksuaalisesta hurmurista voi olla pitämättä. Minua kiinnostaa etsiä Pepen aina samankaltaisista seikkailuista erityispiirteitä, ideoita jotka saavat aina yhden piirretyn poikkeamaan muista. Onhan se tietyllä tavalla palkitsevaa löytää jokin pikku juju, joka laajentaa ja syventää tuon hahmon persoonaa. Sylvesteri-kissa oli parhaimmillaan silloin kun hän teki jotain muuta kuin jahtasi Tipiä. Hauska hahmo silloin kun häntä käytettiin vähän monipuolisemmin. Foghorn Leghorn oli vähän kiikun kaakun-hahmo, joskus hauskaa seurattavaa silloin kun gagit olivat hyviä ja juoni näppärä. Huonoimmillaan tylsä. Putte Possun kohtalona oli olla totinen aisapari sekoilevammille ja hauskemmille pääkoheltajille, kuten Väiskille ja Repelle. Statisti, ja syystä. Ei hän yksinään jaksanut kantaa kokonaista piirrettyä.

Noin yleisesti ottaen, puhuttiin sitten Disneystä, Warner Brothersista tai Metro-Goldwyn-Mayerista, 30-luvulla tehdyt animaatiot ovat kaikin tavoin melko alkeellisia. Heti kun värit saatiin mukaan seuraavan vuosikymmenen taitteessa, animaatioista tuli yhtäkkiä visuaalisesti henkeäsalpaavan upeita. Ihastelen noita 40-luvun alun animaatioita silmät suurina ja toivon että pystyisin luomaan jotain samanlaista. Toisen maailmansodan jälkeen myös sisältöpuoli kohosi huippuunsa, gagit muuttuivat yhä absurdimmiksi ja kekseliäämmiksi. 50-luvulla alkoi taantuma, vuosikymmenen loppupuolen piirretyt ovat pelkistettyjä ja tyyliteltyjä ja vähän ankeanoloisia, ja siitä alamäki jatkui hitaana. Ehkä deadlinet ja tuotantovaatimukset (määrä tärkeämpi kuin laatu) pakottivat nopeaan työskentelyyn? On surullista katsoa Warnerin 60-luvun loppupuolen halpoja animaatiorumiluksia. Ainut piristys oli Chuck Jonesin tuottamat Tom & Jerry-animaatiot. Aivan, Tomista ja Jerrystä lisää. Olen kai lapsena joskus katsonut jotain heidän kohelluksiaan, mutten koskaan ole kehittänyt mitään suhdetta heihin. Olen vältellyt katsomasta heidän piirrettyjään osittain väkivaltaisuus-kuulopuheiden säikäyttämänä, osittain siinä luulossa että ne piirretyt ovat halvalla tehtyjä. Hahmojen historiaa yhtään tuntemattomana tutkin Chuck Jonesin filmografiaa ja huomasin, että hän ohjasi joukon T&J-lyhäreitä 60-luvulla - ajattelin, että ne ovat varmaankin ensimmäiset koskaan tehdyt T&J-piirretyt. Nyt kun keräsin tämän WB-animaatiokokoelmani, täytyi tietysti kerätä nuokin. Katsoessani sen vanhimman, joka oli "Penthouse Mouse" vuodelta 1963, huuli pyöristyi. Hei, tämähän on vaikuttavaa työtä. Kunnon budjetilla ja näppärillä gageilla toteutettua Jonesin parhaimmistoa. Muutama seuraava T&J-piirretty meni silmieni editse yhtä vaikuttavalla teholla, ja tuumin, että näihin hahmojen suosio epäilemättä perustuu. Sitten tutkin asioita Internet Movie Databasessa ja opin, että William Hanna ja Joseph Barbera tekivät ensimmäisen T&J-piirretyn jo 1940 ja yli sata muuta 50-luvun loppuun asti. Kuulemma nuo Hanna-Barberan tuotokset ovat niitä suosittuja, Chuck Jonesin tekeleet taas saavat T&J-fanien keskuudessa kritiikkiä siitä, että mies sovelsi niihin Maantiekiitäjä/Kelju K. Kojootti-kaavaansa ei kovin hyvällä menestyksellä, eikä niissä myöskään ole samaa henkeä ja taikaa kuin Hanna-Barbera-tuotannoissa. Makuasia, minusta Maantiekiitäjä-kaava on hyvä kaava, ja hyvää kaavaa saa käyttää estoitta. Pikavilkaisuni Hannan ja Barberan Tom & Jerry-piirrettyihin ei saanut minua innostumaan. Uteliaisuudesta katsoin putkeen myös kaikki Gene Deitchin räpellykset 60-luvun alusta. Heh heh, ne on paras jättää kohteliaasti kommentoimatta.

Pohdiskelen MGM:n animaatiotuotantoa, sitä, miksi se jäi Disneyn ja Warnerin varjoon. Vuosina 1938-1955 puljun animaatiosiipeä johtanut Fred Quimby oli kuulemma epäsuosittu. Lahjaton tylsimys, joka ei ollut täydestä sydämestä mukana animaatiohommissa, mutta tappeli silti animaattoreiden kanssa näiden ideoista ja omi itselleen kaiken kunnian joka kerta kun MGM:n piirretyt voittivat palkintoja. Tuskin hän silti oli syynä MGM:n heikompaan asemaan animaatiotuottajana. Ehkä syynä oli vain tuotannon suppeus. Muutaman harvan hyvän vakiohahmon varassa sinnittelee kyllä pari vuosikymmentä, mutta kahdelle jätille (Disney, Warner) ei mahda mitään. MGM:llä ei näytä myöskään olleen vahvaa omaa linjaa ja tyyliä. Tuotanto on puolelta toiselle heiluva sekoitus Disneyn sakkariinimakeutta ja Warnerin väkivaltaista törmäilyanarkiaa. Rudolf Isingissa heillä oli ällistyttävän lahjakas animaattori heti kun mies sai värit mukaan tuotantoihinsa. Tex Avery pelasti paljon hyppäämällä MGM:n kelkkaan. Disneyltä hypännyt Dick Lundy näytti saaneen myös aikaan jotain, vaikka oli tyyliltään Tex Avery II. Mikä ei ole huono asia sinänsä.

Noita piirrettyjä katsoessani orastaa pakko luoda itsekin upeita piirroksia. Tällä tavalla yritän houkutella taas piirtäjä-Janin esiin. Ehkä tässä vielä tartun kynään jonain päivänä.

Levyjenkeräilyn suhteen olen ottanut viime aikoina rauhallisemmin, väsymys painaa. Tänään ostin kuitenkin pari annosta suomijazzia, Esa Helasvuon "Think-Tank-Funk" ja Matti "Rag" Paanasen "Horoscope" Rocket Recordsin CD-uusintajulkaisuina. Jatsiakin on ihan kiva kerätä, vaikkei suhteeni siihen genreen ole ongelmaton. Parhaiten uppoavat jazzrock ja tietynlainen fuusiojazz. Nuo kaksi levyä ovat mielenkiintoisemmasta päästä, vaikken tiedä ovatko ne fuusiota ja jos ovat, niin millaista.

Viime viikkoina on ollut hyvä olo. Tapasin viime kuussa vanhan musiikkibloginpitäjäkollegani Harrin, ja hän oli loistava seuramies. Olin hänen seurassaan parempi keskustelija kuin koskaan. Hänen tapaamisensa taisi parantaa minut. Nyt eivät ole enää masennus ja paha olo vaivanneet. Kun talouskin on kunnossa ja elämä jatkuu rauhallisena omissa uomissaan, niin mikäs tässä ollessa.


3.4.2011

Latasin koneelleni kaikki Harry Potter-elokuvat ihan vain katsoakseni mistä kaikessa tuossa hypessä on kyse. Olen pahoillani, mutta en pystynyt kunnolla katsomaan niitä leffoja. Minkä saamarin takia nykyajan elokuvantekijät kuvittelevat, että fantasia-, scifi- ja kauhuelokuvista saa laadukkaita kun joka kuva ahdetaan täyteen tietokoneella tehtyä jälkikäsittelyä sekä miljoonia yksityiskohtia, jotka syöksyvät silmille taukoamattomana virtana. Potter-elokuvat ovat tolkuttoman ruman näköisiä ja ylihektisiä. Se on se tietokone ja sen luomat rajattomat mahdollisuudet - se on saanut tämän päivän elokuvamaakarit hullaantumaan liikaa. Ensinnäkin HP-elokuvia leimaa sinertävänharmaa yleissävy joka näyttää epäluonnolliselta. Ei maailma ole oikeasti tuonvärinen. Kuva on käsitelty utuiseksi, ja jokaisesta erikoistehosteesta, valoefektistä ja ylimääräisestä kameranliikkeestä voi sanoa englantilaisittain "it's got "computer" written all over it". Yksikään hirviö tai tuliefekti ei onnistunut pelottamaan, koska se näytti liiaksi tietokoneella luodulta ja siksi epäuskottavalta, ja kaikki syöksyi kohti niin vinhalla vauhdilla ettei se ehtinyt pelottaa. Ottaisivat oppia esim. Hitchcockista, joka ymmärsi, että pelottavuus syntyy hitaasta tunnelmanrakentelusta ja siitä, ettei kaikkea näytetä vaan jätetään möröt enemmän katsojan mielikuvituksen varaan. Harry Potter-leffat ovat silmiä ja korvia raastavaa ADHD-moskaa nykyajan keskittymiskyvyttömille ja kärsimättömille teineille jotka pitkästyvät elokuvan ääressä ellei jokin syöksy silmille joka kymmenes sekunti. 80-luvulla tehtiin parempia efektejä kuin nykyisin, ja ymmärrettiin yhä miten pelon tunne houkuteltiin esiin katsojassa.

Ruokaan suhtaudun aika huolettomasti. Minusta ruoasta ei pidä tehdä itselleen ongelmaa, ellei ole kirottu kaikenmaailman allergioilla, intoleransseilla ja keliakioilla. Joista osa johtuu sitäpaitsi vain ylihygieenisestä elinympäristöstä ja ruoan väärästä tuotantotavasta. Jos voi syödä jotain ilman että keho pistää hanttiin, niin sitten syö. Minä haukkaan omenat ja porkkanat sellaisinaan, kuorimatta ja pesemättä. Voihan sitä ajatella, että jokainen pikkuannos torjuntamyrkkyjä on pois siitä ajasta, jolloin makaan ikäloppuna letkuissa sairaalassa tai istun dementoituneena jossain vanhainkodissa.

Iltalehti teki vähän aikaa sitten juttua vaaliehdokkaista, jotka kannattavat tukkapöllyn antamista lapselle. Ainakin muutamaa oli itsekin lapsena tukistettu. Minullekin annettiin tukkapöllyä muutaman kerran, ja aiheesta. Opinpahan käyttäytymään. Olisikohan niin, että ne, joita on lapsena tukistettu, ovat aikuisina itsekin sen kannalla? Jos näin on, siitä voi vetää aika ilmeisen johtopäätöksen.

Fingerpori-sarjakuva jaksaa positiivisella tavalla järkyttää ja rikkoa rajoja. Minua vain huolettaa se, miten moni vitsi on ulkopuolisten keksimä. Siinä piilee omat riskinsä. Kun lukijat lähettävät Jarlalle omia sanaleikkivitsejään, on vaarana, että sarja jämähtää liiaksi puujalkahuumoriin. Strippisarjan elinvoimaisuuden tae on kyky kehittyä ja uudistua vuosien mittaan. Jarlan pitäisi yrittää kovemmin tuoda muunkinlaista huumoria sarjaansa, ja ehkä jopa syventää hahmojaan.

Viime viikon maanantaina juttelin työterveyslääkärin kanssa. Sitä ennen Harrin kanssa. Viime maanantaina tapasin pitkästä aikaa ex-päivähoitajani pojan, joka asuu tässä lähellä. Muutama päivä sitten onnistuin avautumaan myös eräälle työkaverille. Kaikki he tuntuivat vähän kauhistelevan miten yksin elän, ilman sosiaalisia kontakteja. He eivät ymmärrä, miten onnellinen olen. Kun olen päässyt eroon tyttöystävän virkaa toimittavista ongelmakimpuista ja ystäviä teeskentelevistä konnista, voin paremmin kuin koskaan. Miettikööt muut mitä miettivät, minä hoidan omaa turvallista maailmaani ja yritän aloittaa tai saattaa loppuun asioita, jotka ovat olleet mielessäni pitkään tai jääneet kesken kauan sitten. Muihin ei voi luottaa kuin itseensä.


15.4.2011

No niin, olen sitten kuitenkin ladannut koneelleni ja katsonut myös kaikki Hanna-Barbera-parivaljakon tekemät Tom & Jerry-piirretyt. Osa niistä on yhtä hyviä kuin Chuck Jonesin vastaavat. Animaatiokokoelmani on täydentynyt vielä kaikilla vuosien 1939 ja 1940 Warner Brothers-piirretyillä, lopuilla sotamies Snafun seikkailuilla sekä muutamalla myöhemmin tehdyllä kartuunilla, joista en ollut edes tietoinen. Olen kääntänyt pääni myös Nakke Nakuttajia tuottaneen Walter Lantz Productionsin suuntaan, mutta petyin vähän. Nakke oli aluksi hirvittävän rumannäköinen. Myöhemmin kun ulkonäkö parani, hänen seikkailunsa tasaantuivat ihan OK-viihteeksi, joka ei jaksanut minua sen kummemmin hekotuttaa. Andy Panda eli Anselmi Panda on kivempi hahmo, mutta jotain hänenkin jutuistaan puuttui. Sekin on iso haitta, että kaveri piirrettiin eri tavalla vähän joka piirretyssään. Jos animaationtekijät eivät pysty päättämään miltä luomansa hahmon pitäisi näyttää: back to the drawing board. No pun intended. Ainoa WLP-piirretty josta oikeasti pidän tähän mennessä on Naken ja Andyn tähdittämä "Musical Moments from Chopin" (1948). Humoristinen musiikkiperformanssi kahden piirroshahmon kesken vaikkapa klassisen musiikin parissa on aika takuuvarma idea. Andy soittamassa roihuavaa pianoa on vaikuttava näky.

Kaikki tämä vain houkutellakseni piirtäjän itsessäni taas esiin. Toden totta, se tuntuu toimivan. Mitä enemmän katselen niitä kaikkia animaatioita jotka olen kerännyt, sitä himokkaammin haluan itsekin luoda jotain vastaavanlaista.


18.4.2011

Työttömyys alkaa tuntua kovasti houkuttelevalta vaihtoehdolta...


19.4.2011

Mitä levyjenkeräilyyn tulee, oloni tuntuu aika täydeltä. Enemmän minua kiinnostaa nyt toive-elokuvien kerääminen - niitä on vielä 301. Niitäkään en tosin hirveän innokkaasti keräile. Aika hyvin pärjään sillä mitä minulla on. Vain töissä on ongelmia. Miten jaksaisin siellä? Pärjäisinköhän työttömyystuilla? Olisi aikaa piirtämiseenkin.


24.4.2011

Voi jestas, mikä päivä. Kuin kesä olisi. Rentoilen vain kotona ja nautin parhaasta mahdollisesta pääsiäissäästä. Katselen piirrettyjä ja kuuntelen samalla YLE Areenasta Puhelinlankoja, hypäten kuitenkin niiden tylsien kappaleiden yli joita ihmiset siellä toivovat. Mämmit on ikävä kyllä syöty jo ajat sitten, ostin vain pari laatikollista. Usein olen ostanut enemmänkin, mutta en nyt uskaltanut ostaa enemmän kuin mihin rahat riittivät. Joku Puhelinlankojen asiakas ilmoitti tuossa syöneensä mämmiä ja silliä. Juontajat ihmettelivät, että onpa siinä melkoinen sekoitus. "Joitteko myös kuravettä kerman kanssa?", tokaisin. Tämä ihan vain näytteenä siitä, millaisia juttuja aina keksin.

Olo on jotenkin kumman puhdistunut. Johtuneeko vain siitä, että lumesta päästiin eroon... ja lisääntyneestä lämmöstä? Nyt voin pitää ikkunaa auki koko päivän ja tuuletella talven ummehduksen ulos yksiöstäni. Juon teetä, rouskutan porkkanoita ja ahmin ruisvoileipiä runsailla kasviksilla. Liikuskelen notkeasti että niveleni pysyvät fleksiibeleinä. Olo on niin terve että ihan hirvittää.


30.4.2011

En tarvitse yhdeltäkään ihmiseltä mitään. En syötävää, en lahjoja, en mitään tavaroita. Kunhan on työ josta saan palkkaa, jolla voin ostaa itse mitä tarvitsen. Vain minä voin tietää mitä haluan ja tarvitsen. Ei kenenkään tarvitse antaa minulle koskaan mitään. Voi kuulostaa oudolta, mutta tosiasia on, etten itse ole koskaan osannut antaa kellekään mitään. En ole ostanut paljoa lahjoja kenellekään, enkä jakanut kenenkään kanssa sitä mitä minulla on ollut. Mikähän siinä on ollut syynä? Sekö, että olen ollut ainoa lapsi? Että sen jälkeen olen asunut perheessä, jossa en niin paljoa ole viihtynyt? Että omillani asuessani minulla on ollut välillä niin paha rahapula, ettei ruokaankaan ole ollut varaa? Mene ja tiedä. Kuitenkin, koska en osaa antaa mitään muille ihmisille, ei minulla ole myöskään oikeutta vaatia muilta mitään. En minä silti aivan itsekäs ole. Kaikki tuntemani ihmiset saavat vapaasti tutustua kirjahyllyni sisältöön: sarjakuviin, kirjoihin, lehtiin, levyihin, elokuviin... Satua ei kirjahyllyni kiinnostanut. Hän välitti vain tietokoneestani.

Poden joskus huonoa omatuntoa siitä, miten vähän annan muille ihmisille. Kellään ei ole minusta paljon hyötyä. Satu ja Elmi kyllä ottivat kaiken minkä minusta halusivat ja irti saivat - väkisin, kuin iilimadot.

Eilen nukuin liian pitkään. Heräsin vasta vähän yhdentoista jälkeen kun puhelin soi. Työkaverini. Voi helkkari! Tulin töihin lopulta kolme varttia myöhässä. Siivosin sitten enemmän tai vähemmän jälkijunassa kaikki vaunut jotka meillä oli siivottavina. Minulla oli työkännykkä, ja järkkäri ilmoitti minulle että kahdessa junassa vaihdetaan kummassakin yksi vaunu. En kertonut muille, ajattelin että voin hoitaa ne itse ikään kuin salakorvauksena myöhästymisestäni. Siivosimme kaikki junat kello kolmeen mennessä kuten ikävä kyllä on tapana nykyisin. Tai niinhän muut kuvittelivat. Tosiasiassa meillä oli vielä siivoamatta kaikkiaan viisi vaunua eri junissa. Muut lähtivät johonkin junaan lepäämään, mutta minä hipsin siivoamaan ne loput vaunut yksin. Pari siistiä vaunua, muut olivat roskaisia. Olin valmis pian kuuden jälkeen, ja vaikken ollut ehtinyt pitää minkäänlaista taukoa, ei minua väsyttänyt eikä nälättänyt. Olen liian kiltti ihminen. Korjaan työkavereideni laiminlyöntejä sanomatta koskaan minkäänsävyistä sanaa kenellekään. En valita, vaan uhraudun mieluummin itse. Tulipahan omatuntoni taas puhtaaksi. Sitäpaitsi en ole itsekään mikään puhdas pulmunen. Jos huomaan itsessäni pienenkin vian, ei minun kannata huomautella muiden isoistakaan vioista. Vai olenko väärässä?

Numeromuististani olen ylpeä. Jos minulle ilmoitetaan että pari vaunua vaihdetaan joissakin junissa, painat vaunujen numerot mieleeni, sitten käytän näkömuistiani ja painan mieleen missä kohdissa siivottavien junien listassamme ko. junat ovat, ja mitkä vaunut vaihtuvat. Näin vaununnumerot säilyvät päässäni tuntikausia ilman ongelmia. Puhelinnumerotkin muistan ulkoa sen verran kauan, että saan soitettua ko. numeroihin. Pitkien numerosarjojen muistamisessa käytän erilaisia näppäriä kikkoja. Jos numerosarjasta löytyy jokin loogisesti etenevä muutaman numeron jakso, esim. 753, se helpottaa muistamista. Jos numerosarja alkaa vaikka kolmosella ja päättyy kuutoseen (3 x 2 = 6), tai sama numeropari löytyy kahdesta eri paikasta joko samassa järjestyksessä tai käänteisenä (46 ja 64), se auttaa. Jos numerosarjassa on pari nollaa eri paikoissa, voin käyttää niitä mielessäni sarjan pilkkomiseen osiin. 2-3-numeroiset osat on sitten helppo muistaa jollain peukalosäännöllä. Jos numerosarjasta ei löydy moisia apukeinoja, voin hokea sarjaa mielessäni ruotsiksi (ruotsinkielen lyhyemmät lukusanat ovat kätevämpiä) ja ajatella samalla numerosarjaa visuaalisesti.


7.5.2011

Heikki Hurstin leipäjono häädetään nykyisestä paikastaan Kalliossa, koska se laskee alueen asuntojen arvoa. Itse asiassa asuntojen arvon pitääkin laskea, jotta ihmisillä olisi varaa hankkia niitä.


21.5.2011

Levyjenkeräily on tavallaan mukavampaa nyt, kun levykokoelmani on niin mittava. Ennen jouduin aina jättämään divareihin ison määrän kiinnostavia, ennenkuulemattomia levyjä tai itsetehtyjen CD-R-kopioiden korvaajia, kun rahani eivät koskaan riittäneet kaikkeen mitä löytyi. Nyt minulla on levyjä niin kattavasti, että voin ostaa miltei kaikki kivat levyt ilman että talous menee kuralle.


18.6.2011

Jokin aika sitten YLEn "Toiveiden yö"-ohjelmassa puhuttiin jostakusta saksalaisfilosofista, jonka nimeä en muista enää. Ko. filosofi sanoi aikoinaan, että ihminen ei ole luomakunnan hallitsija, vaan kaiken olemassaolevan paimen. Tämä ajatus esitettiin ohjelmassa yli hilseen menevänä. Että mitä se filosofi tällä tarkoitti? Minulle ajatus oli kuitenkin kristallinkirkas. Se oli aivan kuin minun suustani. Minä olen aina ajatellut niin, ettei ihmisen tarkoituksena ole hallita tätä maailmaa ja muokata sitä omien mielihalujensa mukaan, vaan että meidän tehtävämme on valvoa ekosysteemiä ja pitää huolta siitä, että luonnon tasapaino säilyy. Vaan kuinkas onkaan käynyt? Kaikkialla tehtaita, saasteita, ihmisistä johtuvia katastrofeja, luonnonvarojen ahnetta riistoa, otsoniaukkoja, maapallon kuihduttamista ja saastuttamista, luonnon tasapainon horjuttamista... Ihminen on niin humaltunut omasta älystään, ettei se ole pysähtynyt miettimään, miten sitä älyä parhaiten käyttäisi niin, ettei siitä koidu tuhoa omalle kotiplaneetalle. Jos jossain päin universumia on muita elinkelpoisia planeettoja, ne ovat niin kaukana, ettei niihin kannata pyrkiä muuttamaan jos Maa tuhoutuu tai muuten muuttuu kelvottomaksi elää. Täällä meidän on pysyttävä, ja se tarkoittaa, että Maasta on pidettävä hyvää huolta. Koska ihminen kuitenkin on väärinkäyttänyt omaa älyään, maapallo tuhoutuu vähitellen. Pelkään, että jo minun elinaikanani tapahtuu jotain...


20.6.2011

Harrastan sen verran kauneudenhoitoa, että ajan joskus karvat pois olkapäistä ja selästä. Kainalokarvojakin trimmaan joskus. Pari kertaa olen ajanut alapään karvoituksenkin pois. Korosti mukavasti 18-senttistäni. Se tosin oli vähän liioiteltua karvanpoistoa, sielläpäin kehoani riittäisi pikku siistiminen. Oikeastaan minun pitäisi jopa ajaa partakarvat kahdesti päivässä, mutta sitä en sentään jaksa tehdä. Kyllä karvojenpoisto laserhoidolla voisi olla tarpeen minun kohdallani, mutta antaa olla. Niin kauan kun en näytä apinalta, on kaikki okei. Karvaisuus - se on isän perintöä.

Mentaliteettini on outo sekoitus isältä perittyä suomenruotsalaisuutta ja äidiltä perittyä perussuomalaisuutta. Jörö, sulkeutunut, hiljainen, kova tekemään työtä, luotettava, rehellinen, vähän erakko. Toisaalta avoin, iloinen ja positiivinen kun olen oikeassa seurassa. Silti suomenruotsalainen identiteettini on vahvempi kuin mikään muu ominaisuus minussa. Onkohan kaikessa tässäkin ristiriitaisuutta? Suomalaisia vähän häpeän kansakuntana. Tuntuu, että puolet suomalaisista on ongelmatapauksia. Liikaa alkoholinkäyttöä, väkivaltaa, häiriökäyttäytymistä, sairastelua ja henkistä pahoinvointia. Suomi maana on sen sijaan kaunis. Rakastan luontoamme. En muuttaisi missään tapauksessa minnekään muualle, mutta osan ihmisistä jos saisi parannettua...


25.6.2011

Keskustelutaitoni riippuvat kokonaan muista ihmisistä. Olen kuin soitin, jota jokainen soittaa eri tavalla. Toisen ihmisen keskustelutaidot ja -tavat heijastuvat minussa. Minulla ei ole yhtä kiinteää tapaa jutella muiden ihmisten kanssa, vaan toinen voi saada selville oman vuorovaikutusminänsä siitä, miten minä juttelen hänen kanssaan. Koska en myöskään oikein hallitse keskustelun avaamista, toisen ihmisen on määrättävä dialogin määrä, sävy ja luontevuus. Mitä innokkaammin ja hauskemmin toinen keskustelee kanssani, sitä värikkäämmin itsekin puhun, ja sitä enemmän nautin.

Minun on pakko elää mahdollisimman onnellisesti, etten tappaisi itseäni.


26.6.2011

Anteeksiantamatonta, että ihmiskunta tuhlaa voimavarojaan. Meitä on maapallolla seitsemän miljardia, mutta silti suurin osa maapallolla tehtävästä työstä on täysin turhaa. Etenkin työ, joka perustuu vain rahan tienaamiseen markkinoinnin nimissä. Se ei hyödytä maapalloa lainkaan. Tavallaan jopa taiteilijat tekevät tarpeetonta työtä, koska maapallo ei pelastu heidänkään kauttaan. Kaikki maapallon hyvinvoinnin kannalta turha työ tulisi lopettaa, ja ihmiskunnan keskittää maksimaaliset voimavaransa maailmaa riivaavien ongelmien korjaamiseen. Siivoustyö - ainakin se mitä minä teen - on vain osittain hyödyllistä. Paikat ovat siisteinä hetken, mutta roskaantuvat sitten uudestaan. Ihmiset roskaavat enemmän kuin mitä kukaan ehtii korjata.


29.6.2011

Yli 20 kuukautta RateYourMusic-käyttäjänä ja todella paljon olen saanut aikaan siellä. Liityin jäseneksi koska tunsin että minulla on sivustolle paljon annettavaa. Siellä oli todella runsaasti puutteita varsinkin suomimusiikkipuolella, mutta eipä enää niin paljon. Työni siellä on muistuttanut suorastaan päivätyötä, paitsi että olen tehnyt hommia puhtaasti fiilispohjalta. Teen vain sitä mikä milloinkin sattuu huvittamaan. Saatan viikkojen ajan pelkästään lisätä levyjä sinne, satamäärin. Sitten kun se alkaa kyllästyttää, pidän taukoa ja teen jotain muuta. Puuhailen esimerkiksi luomieni listojen parissa tai lisään elokuvatietoja. Muutaman kuukauden kuluttua levyjen lisääminen alkaa taas maistua. Joskus ei tee mieli tehdä mitään.

Olen tietoisesti valinnut RYM:ssä hiljaisen puurtajan roolin, joka aina sopii minulle parhaiten. En juuri kommunikoi siellä muiden kuin Harrin kanssa. Pidän ainoana tehtävänäni lisätä sinne tietoja.

Finnish cartoonists as record cover artists -listastani olen ylpeä. Siellä on nyt neljä- ja puolisensataa suomalaisten sarjakuvapiirtäjien tekemää levynkantta, ja koko ajan löytyy lisää. Tunnustan kuitenkin, etten kovin mieluusti lisäile metallilevyjen ja omakustannepunklevyjen kansia, koska ne ovat yleensä niin rumia ja ahdistavia enkä niiden musiikkia kuuntelisi mistään hinnasta. Silti ne on pakko aina ottaa mukaan. Punkin suhteen tykkään vain 1977-1982-kamasta. Lista syntyi kasvaneesta kiinnostuksesta aiheeseen sekä kunnon luetteloiden puutteesta. Myös kvaak.fi-foorumin viestiketju aiheesta vaikutti päätökseeni luoda moinen lista. Se ketju oli yksi pääasiallisista tietolähteistäni, samoin ovat apua tarjonneet Jarkko Kuivasen kirja Suomipunk (pystyin hakemaan sen avulla netistä kaikkien 1977-82-suomipunklevyjen kannet) ja Suomalaisen sarjakuvan ensyklopedia (naputin jokaisen kirjassa mainitun piirtäjän nimen Discogs-sivuston hakukenttään ja tutkin tuloksia). Nettisivustoista minua auttoivat finnmusic.net ja edellämainittu Discogs. Viimeksi keksin, että kun laittaa google-hauksi "finnmusic net" ja "[piirtäjän nimi]" saavat kaikki sivustoon laitetut ko. piirtäjän kannet osuman.

Tuota kvaak.fi-ketjua seuraan vieläkin tiiviisti, vaikkei se ole kasvanut uusilla viesteillä enää kuukausiin. Viimeksi siellä yksi heitti ilmaan idean, että levyt voisi järjestellä piirtäjän, ei artistin mukaan. Tuumin, että ihan toteuttamiskelpoinen idea, voin hoitaa asian jos tulee lisää pyyntöjä. Ei tullut, mutta vähän aikaa sitten alkoi minusta tuntua siltä, että idea kyllä pitäisi toteuttaa. Listan täysremontti kesti kolme päivää, mutta oli se vaivan arvoista. Nyt se on vieläkin komeampi.

Sarjakuvapiirtäjien taiteilemia levynkansia on tietysti löytynyt paljon myös kirjastojen ja levykauppojen/divareiden tarjontaa selailemalla. Suurimman työn mitä listaani tulee on tuottanut satojen levyjen lisääminen ensin RYM:n tietokantaan biisilistoineen päivineen, ennen kuin ne ovat päässeet listaan mukaan. Onneksi minulta löytyy tuota aikaa. Puuttuvia levynkansia täytyy jatkuvasti metsästää netistä, ja yhden levyn jouduin jopa ostamaan. No, Lallin laatikon "Vahanukke"-single maksoi divarissa vain pari euroa ja sekin hupeni paljousalennuksen mukana. Tavallaan sain sen siis ilmaiseksi. Sinkkukin oli ihan kelpoa hardrockia, ja Jarmo Somermäen avattavat paperikannet hienoja. Pahimmillaan bändi olisi voinut vääntää vaikka humppaa. Muuten, kun kerran hardrockia ollaan, eikö Lallin kirves olisi ollut parempi nimi?

Pikkuinen erikoistapaus listallani on Jan Yrlund, jolla oli Tsürps-niminen omakustannelehti 80-luvulla. Joka numeroon hän piirsi itsekin pari sarjaa. Levynkannet ovat näköjään syntyneet vain Photoshopilla, kun taas minä lisään mieluummin kansia, joissa on jotain käsintehtyä. Olen kuitenkin valinnut listalle muutaman kannen, joissa on vähän näyttävämpiä Photoshop-trikkejä, kuten Satyrianin "The Dark Gift"-levyn säkenöivä valokaari.

Suurin pettymykseni on ollut Harri "Wallu" Vaalion puuttuminen. Mies on tehnyt näköjään kaikkea muuta paitsi levynkansia: kortteja, lehtikuvituksia, mainospiirroksia... Wallun tekemä levynkansi olisi todellinen aarre, minä kun olen aina pitänyt hänen tyylistään, joka on Mikrobitti-kokoelmani ansiosta tullut jopa läheisesti tutuksi.

Latasin jokin aika sitten torrentin kautta Photoshopin koneelleni. Hienoa, sillä minulla ei ikinä olisi varaa ostaa ohjelmaa. Mukana tuli validi käyttäjätunnuskin. Aiemmin olen käyttänyt kuvankäsittelyyn Paint.net-ilmaisohjelmaa, josta puuttuu pari tärkeää toimintoa eli "Skew" ja "Warp". Nyt voin verrytellä ruostuneita Photoshop-taitojani ja oikoa vinoista kuvakulmista napattuja kuvia levyistä. Enemmän mahdollisuuksia korjata levynkansikuvia sellaisiksi, että ne voi uploadata RYM:iin. Onneksi minulle on annettu valtuudet hyväksyä itse ne kuvat jotka sinne laitan. Harvinaista muille kuin moderaattoreille. En tiedä menisivätkö Photarilla väännetyt kuvat läpi moderaattoreilla, jotka aina tsekkaavat nettisivun josta kuva on poimittu.

Pari kysymysmerkkiä löytyy aina. Tomi Riionheimo on oman CV:nsä perusteella (http://www.indiefilms.fi/yhtio/) tehnyt kannen Trio Hurjaporon nimikkolevylle, mutta moisen levyn olemassaolosta en ole löytänyt mitään merkkejä. Eräs tyyppi kirjautui RYM:in käyttäjäksi pelkästään informoidakseen, että Tulenkantajien "Teillä laki, meillä laulu" pitäisi lisätä "Finnish cartoonists..."-listaani. Ei sen enempää selityksiä. Kannen piirrostyyli näytti kyllä tutulta, mutten pystynyt paikantamaan sitä, eikä netistä löytynyt infoa kannen tekijästä. Lähetin kaverille privaattiviestin jossa pyysin lisäselvitystä, mutta vastausta ei tullut. Marssin Kymppikirjastoon tutkimaan levyn kansia. Tekijäksi ilmoitettiin Maive Louria. Nimeä googlaamalla löytyi yksi nettifoorumisivu, jossa oli yksi viesti kyseiseltä henkilöltä. Ei muuta. Lopulta lamppu syttyi päässäni: Kung fu-poliisit! Sennimisessä sarjakuvassa olin aiemmin törmännyt tuohon piirrostyyliin. Poliiseja piirsi kuitenkin Tomi Tuominen ja käsikirjoitti Timo Iivari. Ei Louriaa. Ainoat johtopäätökset jotka voin tehdä, ovat: a) Louria on piirtänyt Tulenkantajien levynkannen Tuomisen tyyliä jäljitellen b) Louria on Tuomisen käyttämä nimimerkki. B kuulostaa uskottavammalta, eihän Maive Louria ole ihmisen nimi? Ehdotus minun oli pakko hylätä, kun osoittautui kysymyksenalaiseksi.


30.6.2011

Onhan minulla RateYourMusicissa muitakin listoja. "Cover art by Raz"... kukahan mahtoi olla tämä skotti, joka asui Suomessa ja teki vaihtelevatasoisia levynkansia vuosina 1975-1982? Ja miksei mitään sen jälkeen? Joitain johtopäätöksiä voi tehdä miehen kansituotannosta. Muutamia helmiä löytyy niin kansien kuin itse levyjen sisällönkin suhteen, mutta hyvin paljon mies joutui tekemään pikahutaistuja kansia iskelmälevyille sekä hauskoja, näyttäviä kansia kaikenmaailman roskalevyille. Ehkä mies kyllästyi tällaiseen ja katosi siksi kuvioista. Epäröinkin pitkään Raz-listan tekemistä, mutta päätin lopulta myöntyä. Onhan siellä kultajyviä ihan tarpeeksi, kuten "Finland - Midem '80"-kokoelma, jonka olin parikin kertaa bongannut Black & White-divarista ja jonka vihdoinkin olen saanut mukaan listallekin. Vanhoista Soundeista, Suosikeista ja Helpeistä voin ihailla lisää kaverin taidetta ja kahjoa huumorintajua.

Viimeisin listani on täydellinen luettelo Warner Bros.-piirretyistä tarkassa kronologisessa järjestyksessä. Sen pidän kuitenkin privaattimoodissa. Nimimerkki Herrguth työstää parhaillaan omaa listaa, jossa on kuitenkin vasta 120 piirrettyä. En halua astua kaverin varpaille, siksi en julkaise omaa listaani. Se on minulla vain apuna, kun joskus tekee mieli täydentää piirrettyjen tietoja ja lisätä tietokantaan puuttuvia piirrettyjä. Oman listani tein kolmessa päivässä, ja Herrguthin lista on ollut olemassa kohta kolme kuukautta. Joillakin on enemmän aikaa kuin toisilla.

Viime kesänä ahnehdin japanilaisia chambara-elokuvia, nyt innostuin wuxia-leffoista. Samantyyppistä, mutta viihteellisempää ja verisempää miekkataistelua Kiinasta. Niitä on nähty Suomen telkkarissa, mutta en tiennyt genrenimitystä enkä yhdenkään elokuvan nimeä. Kun tv:ssä näytettiin taas yksi - The Heroic Ones - sain siitä johtolangan joka vei minut 37 vuosina 1964-1973 tuotetun wuxian pariin. Juuri tuollainen Japani- ja Kiina-eksotiikka puree minuun, vaikken ikinä voisi vierailla edes turistina maassa, jonka kielestä ja kulttuurista en ymmärrä yhtikäs mitään. Wuxioiden lomassa katselen uutterasti myös muita omistamiani elokuvia, joita en ole vielä ehtinyt nähdä ja arvottaa RYM:ssä.


6.7.2011

Rupesin piirtämään taas lähes päivittäin. En kotona, mutta töissä pyrin luomaan aina jonkin piirroksen siivottavien junien listan takapuolelle. A4-arkki tilaa taiteilla mitä mieleen juolahtaa. Jätän piirroksen vielä kahvihuoneen pöydälle, jos joku muu vaikka huomaisi. Pari ensimmäistä piirrosta sujuivat kankeasti, mutta nyt kolmas työ irtosi paremmin. Makuukorista pois asteleva kissa.






1   2   3   4   5   6   7   8   9   10   11   12    13    14    15    16    17