15.10.2022
Muutettuani omilleni luin ahkerasti ilmaislehtiä. Otin Hesarista ruutukaappauksina talteen helmikuussa 1997 julkaistun artikkelin, jossa kerrotaan siitä, miten Kai Mäkelä aikoi tuoda pääkaupunkiseudulle Uutislehti 100:n: https://drive.google.com/file/d/1AO876shN1jQX_KLAzF1nkLIp_32XncnP/view?usp=sharing https://drive.google.com/file/d/1kPqpFoTGzOqiiUBI8XmEIQtEE4N3McqR/view?usp=sharing sekä kaksi kommenttia huhtikuulta 1997, joissa UuSatasta moitittiin: https://drive.google.com/file/d/1AM53gOBkuUgnqZBladWDhNl0W2X-stPJ/view?usp=sharing https://drive.google.com/file/d/1SoKVgVxvrVn9IbNNSGNp_8wYrzpPFe_h/view?usp=sharing Uutislehti 100 tuli ensin. Siitä syystä dissasin Metro-lehteä kun se viimein 7. syyskuuta 1999 tuli Satasen kilpailijaksi. Luin vain Satasta, enkä viitsinyt vilkaista Metrosta kuin korkeintaan sarjakuvia joskus. 100:ssa sarjakuvat olivat alkuun samat kuin yhdessä paikallislehdessä jota luin 1995-1996 Karjaalla kun opiskelin siellä: Tom Armstrongin vauva- / perhesarja Manu (Marvin), australialaisen Gary Clarkin Rämeen hitaat (Swamp) ja Punasulka. Outo sattuma, varmasti jokin tarina tuon takana. Tosin Karjaalla näin siinä paikallislehdessä Gordon Bessin Punasulka-strippejä, Satasessa julkaistut Punasulat olivat kaikki tuoreempaa ja heikompaa Yates / Casson -tuotantoa. Rämeen hitaita julkaistiin myös 1995-2001 ilmestyneessä Huba-sarjat -lehdessä nimellä Rutala. Se oli oikein hauska sarja, Karjaalla sain seurata juonijatkumoa jossa yksi lintu voivotteli onnetonta lentotaitoaan. Hän ei pysynyt ilmassa, osasi vain pudota ja syöksyä maahan ja ruhjoa itseään. Sitten hän huomasi kyltin, joka mainosti japanilaisen, vinosilmäisen linnun vetämää kamikaze-koulua. Hän päätti kokeilla, ja hänestä tuli luokkansa paras, ihanneoppilas. Jatkuvat ruhjeet ja kipu tosin vähän laimensivat riemua. Manu ja Rämeen hitaat poistuivat melko pian Satasesta, mutta Punasulka valitettavasti jäi. Sen rinnalle tuli Al Taliaferron vanha Aku Ankka. Metrossa julkaistiin Hannesta, Hermannin laguunia ja Modesty Blaisea. Hermannin laguunia vilkaisin joskus ihan katsoakseni, pidetäänkö siinä laguuniympäristöä pelkkänä kulissina vai löytyykö myös vitsejä, jotka ihan oikeasti ottavat huomioon sen, että hahmot ovat mereneläviä. Ei, kaikki stripit olisi voinut ihan sellaisinaan toteuttaa ihmishahmoilla. Lisäksi hahmoilla oli vain kolme ilmettä: perusilme, iloinen ja kauhistunut. Viimeksimainittu ilme sopi Jim Toomeyn mielestä ilmentämään myös raivoa. Satasessa nähtiin myöhemmin ruotsalainen strippisarja Stadin sinkku (Singel i stan). Piirtäjä oli Emma Hamberg. Olin joskus vuosia aiemmin nähnyt muutaman Singel i stan -stripin jossain ruotsalaisessa viikkolehdessä (kaikkea minäkin olen selaillut ja päässyt selailemaan), joten sarja oli minulle jo jossain määrin tuttu kun se Sataseen tuli. Singel i stan oli nimenomaan viikkolehtimateriaalia, Hamberg ei ollut tehnyt hirveän monta strippiä. Satanen julkaisi sarjaa joka arkipäivä, joten stripit loppuivat suhteellisen pian. Sarjan elinkaaren loppupuolella päähenkilönä toiminut tavallinen nuori tyttö sai vihdoin kaipaamansa poikaystävän, jolloin nimi vaihtui Stadin kimpaksi. Toinen strippisarja, jota U100:ssa myöhemmin kokeiltiin oli amerikkalaista tuotantoa edustava Six Chix. Sarjaa teki kuusi eri naispiirtäjää kukin vuorollaan. Six Chixiä tehdään yhä, piirtäjäkaarti on kuitenkin vuosien varrella vaihtunut useasti. Sarjalla oli kunnon kotisivutkin, mutta nyt ne on ilmeisesti hävitetty. Silloinkin kun sivuja vielä oli, niitä oli muokattu uudestaan monesti ja vanhaa tekstiä oli poistettu. Löysin aikoja sitten Wayback Machinesta tekstin, joka esitteli sarjan alkuaikojen piirtäjät: Isabella Bannerman (piirsi maanantain stripit), Margaret Shulock (tiistait), Rina Piccolo (keskiviikot), Ann Telnaes (torstait), Kathryn LeMieux (perjantait) sekä Stephanie Piro (lauantait). Esittely on nyttemmin näköjään häipynyt Wayback Machinestakin.
Näiden piirtäjien strippejä nähtiin Satasessa. Pidin eniten Ann Telnaesin omintakeisesta, taidokkaasti tyylitellystä piirrostyylistä ja Rina Piccolon vitseistä. Telnaesin animaattoritausta kyllä näkyi hänen jäljessään. Muut tekijät eivät olleet kovin kiinnostavia. Netissä on vielä ainakin toistaiseksi alkuaikojen piirtäjäkaartin yhteispotretti. Metrossa ehtivät näyttäytyä vielä Baby Blues, Kamala luonto (joka tuli Baby Bluesin tilalle), Glenn McCoyn Tuplat (The Duplex), B. Virtanen sekä Helmiä sioille. En muista enää ehtikö jokin noista aloittaa Satasessa, vai aloittivatko kaikki vasta sitten kun U100:sta ei enää ollut? Mitä muuta? No, Kvaakissa Tertsi mainitsi kerran tehneensä Sataseen pilapiirroksia, mutta teki omasta mielestään surkeaa työtä. Hämärästi muistan, että lehdessä oli joitain tuontapaisia ajankohtaisia pilapiirroksia joskus. Niin, ja eikös Pekka Saurin visuaalisesti identtisiä mutta sisällöltään usein oivaltavia Just joo -pilapiirroksia julkaistu U100:ssa sitten myöhemmin jonkin aikaa?
Kaikella on surullista kyllä elinkaarensa, joka ennen pitkää päättyy. U100 ja Metro yhdistettiin 2008. Satasta ei koskaan virallisesti lopetettu, se vain jäi tauolle, eikä enää aktivoitunut. Myöhemmin Helsingin Sanomat osti Metron. Osasin arvata, että Metrosta tulisi tämän kaupan myötä HS:n kakkosäänitorvi, ja niinhän siinä kävikin. Vanha toimittajakaarti tuntui saaneen kenkää. Mitä vain HS:n toimitus puuhasi päivittäislehden tekemisen ohella, oli varmaa, että sitä mainostettaisiin Metrossa. Artikkeleissa alkoi olla luvattoman paljon kirjoitusvirheitä, kesken jätettyjä lauseita ja muita mokia. Toimittajilla oli pulaa joko ajasta tai mielenkiinnosta. Lopun alkua oli, kun Metrosta tuli kahdesti viikossa ilmestynyt lehti. Minusta oli hauskaa ottaa muutama kappale lehteä aina töihin mennessä mukaan ja levittää niitä sitten kahvitauolla pöydälle. Muutkin siivoojat saivat luettavaa. Ei se enää ollut niin hauskaa, kun Metro ilmestyi enää kahtena päivänä viikossa. Kun koronapandemia alkoi, minua jopa kiellettiin tuomasta niitä lehtiä töihin. Minulla oli joskus ideana, että kirjoittaisin tutkimuksen siitä, miten tarkalleen Metron siirtyminen HS:n haltuun vaikutti lehteen - kuka toimittaja sai lähteä, mitä piirteitä Metro-lehteen hiipi kaupan myötä jne. Sitä tarkoitusta varten olin säästänyt muutaman Metron numeron ennen kuin Hesari osti sen ja muutaman numeron, joka ilmestyi jonkin aikaa sen jälkeen. En saanut tutkimusta aloitetuksi, ja lopulta meni mielenkiinto koko ideaan. Ei minulla enää edes ole niitä lehtiä tallella. 17.4.2020 ilmestyneen viimeisen Metron olen kuitenkin säästänyt, siinä kerrotaan Satasen ja Metron tarinat. Skannasin artikkelin ja vein senkin Google Driveen, olkaa hyvä: https://drive.google.com/file/d/1SKN0ioh3K44t2bEJrQXu9zzWw74hin4T/view?usp=sharing https://drive.google.com/file/d/1n8A3JLjOf-6il1JI0mUPG5YkD1qPBob8/view?usp=sharing
Mitä Hesariin tulee... Kun selasin Aikakone-palvelussa vanhoja Hesareita, erityisesti 80-luvun numeroita, tulin taas muistutetuksi siitä, miten rikas lehti HS oli ennen vanhaan, varsinkin viikonloppuisin. Hirveästi oli kaikenlaista sinänsä turhaa pikkusälää, kuten toimittajien ajankuluksi kirjoittamia pakinoita ja mietelmiä milloin mistäkin vähäpätöisestä aiheesta. Ihan vain mahdollisesti kiinnostuneiden lukijoiden ajanvietteeksi. Kulttuurista, harrastuksista ja muista vapaa-ajan virikkeistä oli kirjoittelua paljon enemmän kuin nykyään. Nykypäivän Hesareissa ei ole mitään tuollaista joutavaa, lehti on riisuttu kaikesta mikä ei ole ehdottoman olennaista. Tuloksena tiivis, ytimekäs ja hirveän tylsä lukupaketti, jonka pystyy selaamaan läpi muutamassa minuutissa menettämättä paljoakaan.
29.10.2022
Muistinpas vielä yhden Iltalehdessä julkaistun strippisarjakuvan. Silloin kun Teinimutanttininjakilpikonnat olivat kuuma sana Suomeenkin vuonna 1990 tulleen elokuvan myötä, Iltalehti rupesi julkaisemaan niistä tehtyä sanomalehtisarjakuvaa. Amerikkalaista tuotantoa ollut jatkuvajuoninen sarjis oli kurjinta ammattilaissarjakuvaa mitä olin siihen mennessä nähnyt. Muistaakseni kuvakerronta oli sekavaa ja piirrostyö usein ihan kädetöntä. En saanut aina edes selvää siitä mitä nyt on tapahtumassa ja missä mennään - tosin silmäilin strippejä aika satunnaisesti. Tuo linkittämäni Wikipedia-sivu tosin kertoo, että viikonloppuisin julkaistut stripit olivat lähinnä fanitaidetta ja kuva-arvoituksia. Nyt tosiaan muistan Iltalehden julkaisseen niitäkin, se voi selittää tuosta sarjasta saamani huonon vaikutelman. Pikku jenkkipoikien piirtämiä hahmoja, ja piirrosten oheen oli kirjoitettu tekijän nimi ja kotikaupunki. Seuraavan päivän stripissä sitten jatkettiin sitä tarinaa. Suomalaista pikkupoikain kilpparifanitaidetta julkaistiin kyllä muuallakin, jossain toisessa lehdessä ainakin kerran. "Covabunka" ja "Turles"... Sitten takaisin Satasen ja Metron tapaisiin ilmaisjakelulehtiin. Jossain toisessa ilmaislehdessä - en muista, oliko se Aktivist, Nöjesguiden vai Cult - julkaistiin Tuomas Liuksen piirtämää V**un törkeet jätkät -sarjaa. Nelivärinen muutaman ruuturivin sarja kertoi kahdesta itseään täynnä olleesta nuoresta miehestä (muistaakseni enemmän ulkonäköä kuin älyä omanneita blondeja?), joiden vapaa-aika kului baareissa ja naisten iskemisessä. Tosin kaikki iskuyritykset päättyivät nolosti. Yhdessä jaksossa jätkät menivät baariin sillä asenteella, että näytetään siltä kuin olisi tultu vain parille, ja ollaan cool. Joku nainen tarjosi pari oluttuoppia, joihin hän oli muiluttanut Viagraa, ja seuraukset olivat arvattavat. Lääkäri viimeisessä ruudussa totesi hätääntyneille jätkille, ettei auta muu kuin peniksen amputointi. Lius lopetti sitten sarjansa, ja lehti haki korvaajaa. Tilalle tuli jokin mustavalkoinen kahden ruuturivin mittainen sarjakuva radiotoimittajasta, joka haastatteli muusikoita kuten J. Karjalaista ja tarkkaili musiikkiskeneä mm. voivotellen Don Huonojen surkeita sanoituksia. Piirrostyyli oli muistaakseni kuin laimennettua Mikko "Leopold & Osvald" Kalajokea. Ihan hyvä sarja, muttei tainnut olla tarpeeksi räväkkä. Pahus, kun en muista edes sarjan nimeä. Like Uutiset ja Johnny Kniga olivat hauskoja ilmaislehtiä, minulla on tallella joitakin näistä lehdistä irrotettuja elokuva- ja sarjakuva-aiheisia artikkeleita. Lehdissä julkaistuja sarjakuvia olen jo aiemmin luetteloinut vuodatussivuilla. Lämmöllä muistelen Markus Ånäsin hillittömiä ruoka-arvosteluja. Ne olivat silkkaa gonzoilua. Mies otti käsittelyyn aina tietyn elintarvikeryhmän: aamiaismurot, välipalasalaatit, karkit... Hän osti useita erilaisia tähän tiettyyn ryhmään kuuluvia elintarvikkeita, maistoi ja vertaili. Jokaisesta valikoimasta löytyi vähintään yksi yhden tähden floppituote, sekä yksi viiden tähden huipputuote, jonka Ånäs säästi aina viimeiseksi kirjoittamassaan arviossa. Mies pani itsensä täysillä likoon, hurjimmillaan ruoka-arviot muistuttivat selviytymistaistelua, jossa otettiin miehestä mittaa ja selviydyttiin lopulta koettelemuksesta kärsineenä mutta voittajana. Välillä Ånäs taisi testata jotain muutakin kuin syötävää? Rina Piccolon kädenjälki oli minulle jo tuttu Uutislehti 100:ssa julkaistusta Six Chix -strippisarjasta, Mother Goose and Grimmiä oli muistaakseni nähty Ilta-Sanomien viikonloppunumerossa. Insanity Streak ja Bizarro olivat The Far Side -tyylisiä yhden ruudun vitsipiirrossarjiksia, Bizarro oli niistä se kummallisempi. Voima-lehteä selasin vähän ylimalkaisesti, siinä julkaistiin jonkin aikaa Tuomas "Mielensäpahoittaja" Kyrön Toinen luokka -sarjakuvaa, jossa nuori, Mao-lakkia päässään pitänyt stallari julisti omia asenteitaan kohtaamilleen ihmisille. Kokosivun mainosparodioita - jotka saivat aika laajaakin huomiota - oli myös hauska katsella. Lopulta Voiman viherpiiperrys alkoi tuntua jo liian paksulta, enkä enää viitsinyt napata lehteä kouraani. Sitäpaitsi Kyrö oli lakannut tekemästä sarjaansa, ja tilalle hommattiin vain huonompien piirtäjien töitä. Eikä Kyrökään toki mikään Guarnido ollut. City-lehti oli se ilmaislehtien kuningas, jota mikään julkaisu ei ole ylittänyt. City suosi yhden ruudun vitsipiirroksia, Jukka Murtosaaren ja Petteri Tikkasen kuvitusten ohella. JP Ahosen englanninkielisillä sanaleikeillä pelailleesta sarjasta olen kirjoittanut täällä jo pari kertaa. Sitten oli Matt Groeningin Life in Hell, missä nähtiin ahdistunut, yksikorvainen jänis sekä ulkonäöltään identtinen, fetsejä päässään pitänyt homopari Akbar ja Jeff. Hugleikur Dagssonin sairaita tikku-ukkopiirroksia näin myös City-lehdessä ensimmäisen kerran. Ne eivät juuri jaksaneet minua naurattaa. Parhaaksi rankkasin piirroksen, jossa selvästi häiriintynyt pikkupoika lastentarhassa leikki leluautoilla päästellen suustaan autojen ääniä sekä aivan uskomattomia ruokottomuuksia. Tarhatäti sanoi etäämpänä seisseille hämmentyneille lapsille: "Leikkikäähän nyt Antin kanssa. Hän on vain hiukan ujo". Myös piirros, jossa lihava tankotanssija menettää otteensa tangosta ja lentää huutaen päin baarin asiakkaita sai minut hymähtämään ihan vain kaikessa typeryydessään. Jokunen City-lehden artikkeli on minulla tallella. Heinäkuu 2001: "Suomi Tour 2001". "Unohda Turunlinnat! Unohda Näsinneulat! Unohda Ainolat! Unohda Yyterit! Cityn gonzo-kommandot Antti Helin ja Ilkka Karisto ajoivat Suomen halki ja listasivat valtakunnan uudet nähtävyydet, joissa maistuu oikea elämä. Muista matkallasi."
Skientologiajutun mukana jäi käteen vielä osa USA-sopimuksen juuri saaneen kohuviulisti Linda Bravan / Linda Lampeniuksen haastattelusta. Mukana muutama Linda-vitsikin, jotka on napattu Toinen mies -nimimerkin pakinasta Hesarissa 14.4.1997. "Mellakka mobiilibisneksessä" eli 2004 julkaistu Kim Finnin raportti IT-buumin aikana toimineesta pelifirmasta nimeltä Riot Entertanment. Finn oli ohjannut aiheesta dokumentin Riot-On!, jonka minä kävin katsomassa Kinopalatsissa. Viihdyin täysillä, vaikka leffa oli minun makuuni turhankin levottomasti leikattu. "Pääkallolipun alla". "Kiinnittäkää turvavyönne. Gonzo-ohjus Käkkis Arhinmäen seikkailu Somalian merirosvorannikolla starttaa". Paavo Arhinmäen veli kävi elokuvakameran kanssa kuvaamassa kokemuksiaan. Pahus, kun en merkinnyt mistä ja milloin revin irti Juhani Sirénin kaksisivuisen jutun "Omituiset olympialaiset", mutta se näyttäisi Citystä irrotetulta. Erikoisia tapauksia olympialaisten historiasta. Laitan vielä pari hauskaa höpöjuttua: Marko Ahosen Charter-suomi-sanakirja, eli valmismatkaoppaat suomeksi käännettyinä, sekä Omituiset paikannimet. City-lehdessä oli aina näitä vitsikkäitä listoja milloin mistäkin asiasta, kuten Ismo Alangon tekemistä hassunnimisistä biiseistä (Volvot ulvoo kuun savuun, Älä syö liisteriä, Haista vittu...). Samaa ideaa käytti myös Hesarin Nyt-liite, KummalLista oli tämän Nytin vakiopalstan nimi.
Musiikkilehti Sue oli kovasti mieleeni. Senkin lukeminen oli minulle tarvittua ajanvietettä. Enhän minä mitään uutuuslevyjä ostellut, mutta Suesta tykkäsin lukea kaikkien niiden levyjen arvostelut, joissa levylle annettiin kuutonen tai sitä huonompi arvosana. Haukkuvia levyarvosteluja on hauskempi lukea kuin kehuvia. Kun siivosin Ilmalan ratavarikolla junia, niin 7 päivää -lehden kanssa jonkin aikaa rinnakkain julkaistua Oho!-lehteä nähdessäni poimin sen aina mukaani. Sekä 7 päivää että Oho! ovat / olivat Aller Median kustantamia. Mitään muuta en Ohosta lukenut kuin sarjakuvia, kun ei juorut kiinnosta. Sarjakuvat tosin olivat vähän kuraa, mutta luinpa ne silti tauoilla ajanvietteeksi. Viivi ja Wagner, Butler Pequis ja Sherlock Holmes. Butler Pequis -sarjaa piirsi Kalle Erkkilä, joka oli minulle ennestään tuttu Suomen MAD -lehdestä. Siihen hän oli väsännyt ainakin yhden sarjiksen, jossa E. Karkkila haastatteli Joulupukkia, sekä joitain kansikuvia. Mainiossa MAD-lehden kannessa Alfred E. Neuman oli päässyt Linnan juhliin, mutta luuli Martti Ahtisaarta narikkamieheksi ja heitti hänelle takkinsa ja hattunsa. Nykyään Erkkilä tunnetaan poliittisena pilapiirtäjänä. Pequis oli hovimestari, joka kahden rivin mittaisissa stripeissä opetti lukijoille käytösetikettiä. Piirrostyö oli erittäin taidokasta, samoin väritys. Pilapiirtäjänä Erkkilä on kuitenkin suosinut melkoisen omalaatuista, voimakkaasti karrikoitua tyyliä. Sherlock Holmesin alkuperä jäi minulle mysteeriksi, mahtoiko olla tanskalainen sarja? Googlausyritykseni eivät ole tuottaneet tulosta. Yhden rivin stripit olivat sisällöltään aivan mitättömiä: matemaattisia tehtäviä, kevyitä arvoituksentapaisia. Sherlock Holmesin maailmasta tutut hahmot rikkoivat neljättä seinää ja kysyivät lukijoilta, mahdatko osata ratkaista tämän laskutehtävän. Pyh. Piirrostyö oli välttävää.
12.11.2022
Nuorena, vasta omilleni muuttaneena sinkkuna ostelin satunnaisesti pornolehtiä. Lähinnä silti suosin Playboyta sekä muita tyylikkäämpiä ulkomaisia miesten aikakauslehtiä, GQ:ta ja mitä vastaavanlaisia julkaisuja niitä nyt oli. GQ:n tapaisissa lehdissä tyttökuvat olivat eroottisia ja sensuelleja, eivät pornahtavia. Suomen Slitzin kaikki numerot ostin irtona. Muutaman kerran kävin jossain sex-shopissakin lehtien perässä. Yhdellä sellaisella käynnillä löysin muutaman vuoden 1979 numeron amerikkalaista Gallery-lehteä. Niissä julkaistiin näyttävästi piirrettyä tieteissarjakuvaa nimeltä Tetra, piirtäjänä Malcolm McNeill. Tetran päähenkilö oli alaston, hiukseton ja sopivasti asennetta omannut ihmisen kaltainen naisavaruusolento.
Malcolm McNeill on brittiläinen freelance-taiteilija, joka 1977 sai New Yorkissa toimineelta Gallery-lehdeltä tarjouksen tehdä kuukausittaista scifi-sarjakuvaa. Tähtien sota -elokuva oli lisännyt räjähdysmäisesti innostusta genreen myös miestenlehtien toimituksissa, eikä Playboy ollut suinkaan ainoa tämäntapainen lehti, joka mielellään julkaisi myös laadukasta fiktiota sivuillaan. Niinpä Galleryn toimituksessa ajateltiin, että tieteissarjakuvan ottaminen mukaan lehteen voisi olla kannattava bisnes.
Tetra oli McNeillille mittavan kunnianhimoinen ja työläs projekti. 4-5 sivua sarjakuvaa kuukaudessa oli raskas tahti, joka vaati kompromisseja ja uhrauksia. McNeill ei kyennyt vaaditun ajan puitteissa piirtämään sarjakuvaansa esim. tapahtumapaikkana toimineen Ayam-planeetan historiaa maanpäällisine taisteluineen ja maanalaisine maailmoineen. Yhden deadlinen hän jopa missasi, eikä lehdessä nähty Tetraa seuraavan kuun numerossa. Kun puolentoista vuoden intensiivisen puurtamisen jälkeen McNeill huomasi olevansa perheenisä, Tetran jatkaminen kävi mahdottomaksi. Sarjakuva jäi kesken, kun 79 sivua oli piirretty.
Vuonna 2018 Stalking Horse Press julkaisi Tetran kaikki valmistuneet sivut yhtenä niteenä, ja lisäsi vielä McNeillin omat kertomukset sarjakuvan syntyyn vaikuttaneista tekijöistä, ideoista, Tetran tekemisestä ja sen keskeytymisestä. Sivuja pehmeäkantisessa kirjassa on kaikkiaan 136. Sarjakuvasivut ovat vähän alkuperäistä julkaisukokoa pienempiä (24,8 x 18,2 cm > 22,3 x 16,4 cm), ja ne on jouduttu skannaamaan lehdistä, koska tapa jolla McNeill alunperin piirsi ja toteutti sivut teki ajan kuluessa hallaa paperille. McNeill hävitti suurimman osan alkuperäissivuista niiden muututtua lukukelvottomiksi.
26.11.2022
Kaivelin arkistojani ja skannasin läjän sarjiksia, jotka olen vuosien varrella leikellyt lehdistä, ja keräsin kokoon vielä kuvakaappauksia ja netissä julkaistua materiaalia. Hesarin Nyt-liitteessä julkaistiin vuodesta 2003 vuoteen 2011 Jukka Tilsan Pätkittäin käy kateeksi -sarjaa. Tilsa kommentoi tyypilliseen tapaansa viikon puheenaiheita. Tässä täydellinen kokoelma. Strippejä ei tietenkään tajua, ellei muista, mihin tuolloin ajankohtaiseen tapahtumaan ne viittaavat, eli mukana pitäisi olla selittävää tekstiä Kari Suomalaisen pilapiirroskokoelmien tyyliin. 163 B. Virtanen -strippiä, jotka tietääkseni ovat kokoelmilla julkaisemattomia. Tosin lopetin B. Virtas -albumien ostelun 11. osaan Työpaikkaromansseja, joten mikä minä olen varmasti sanomaan. Strippejä löytyy minulta paljon enemmänkin, mutta ne löytyvät viidestä ensimmäisestä albumista ja B. Virtanen huvittaa kissaa -kovakantisesta. Merkkasin muistiin leikekansiossani olevien strippien esiintymiset B. Virtas -albumeissa: 1 - Arkipäivän sankari 2 - Ratsastaa jälleen 3 - Arkistot avautuvat 4 - B. Virtasen poika 5 - Hyvällä tuulella B. Virtanen huvittaa kissaa Olen kummastellut kirjaimia "MP", jotka voi löytää yllättävän monesta B. Virtas -stripistä. Viittaavatko nämä kirjaimet kenties johonkin Heilälle läheiseen asiaan? Sitten tulin ajatelleeksi Matti Ponkamoa, joka kirjoitti Heilän piirtämiä Lakitupa- ja Maailmojen luojat -sarjoja. Ehkä Ponkamo on kirjoittanut joitakin B. Virtas -strippejäkin, ja Heilä on ujuttanut hänen nimikirjaimensa jokaiseen hänen kirjoittamaansa strippiin? Ilta-Sanomien nettisivuilta ne Kuukauden kotimaiset sarjakuvat, jotka olivat mielestäni kiinnostavia. 16 sarjakuvaa + kuuden piirtäjän Tove Jansson -tribuutit. Skannaukset vuosien varrella talteen leikkaamistani sarjakuva-aiheisista artikkeleista, sarjakuvapiirtäjien muistokirjoituksista ym. aihetta koskevasta sälästä. Melkein kaikki ovat joskus olleet näytillä vuodatussivuillani, osa on täällä edelleenkin nähtävillä, mutta ovatpahan kaikki nyt tuossa kansiossa kuitenkin, yhdessä paikassa. Kuvakaappaukset Suomen Kuvalehdessä julkaistuista pilapiirroksista ja sarjakuvista - niistä jotka ovat mielestäni kiinnostavimpia. Kaikki Jules Feifferin pilapiirrokset, Tom Poes -episodit ym.
Yritän muistella, mitä kaikkea sarjakuvaa Nyt-liitteessä julkaistiin: Julia Vuori: Sika
Discogs-YouTube -kuunteluhomma jatkuu aina vaan. Kuukausi sitten hidastin tahtia sen kanssa, jotta aikaa jäisi viidennen Naavametsäläistarinan, Siivettömän elämän, piirtämiselle. Tammikuun lopulla musiikinkuuntelu-urakan pitäisi olla aika pitkälti valmis. Tammikuun viimeisenä päivänä katson, paljonko sitä hommaa on jäljellä, ja helmikuussa teen sitä vielä nykyistäkin verkkaisemmin. Erityisen hyviä biisejä löytyy vähän väliä. Päivitän tätä Legatio Musica -postaustani sitä mukaa kun biisiherkkuja löytyy. Muuten olen jättänyt hyvästit Legatio Musicalle. "Biisiaarteita, osa 8" -postaus jäi viimeiseksi. Tuolla edellisen sivun listalla lihavoin ne kappaleet, jotka olen saanut hankituksi jollain oikealla vinyyli- tai CD-levyllä.
Olen skannannut vähän muutakin pikkusälää mitä minulta löytyy talletettuna, ja ripotellut sitä aiemmille vuodatussivuilleni. Ensimmäiset lisukkeet löytyvät sivulta 23. Sivuilla 40-44 olevaa katsaustani MikroBITTI-lehtiin, C=lehtiin sekä Pelit-vuosikirjoihin ja -lehtiin olen parannellut siten, että linkit eivät enää osoita edesmenneisiin Bookogs-sivuihin, vaan Google Driveen, jonne olen uploadannut kaikkien julkaisujen kannet sekä joitakin valikoituja juttuja lehtien sisäsivuilta. Ei muuta kuin hauskoja lukuhetkiä ja nostalgista fiilistelyä 80- ja 90-luvun tietokonemaailman parissa! Yritän saada välillä sarjakuvaakin tehdyksi. Discogs-YouTube -kuuntelutyö ja nuo skannailut ovat hidastaneet Siivettömän elämän tekemistä, mutta kyllä sekin työ etenee.
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 52 53 54 55 56 57 58 59 60 61 62 63 64 65 66 67 68 69 70 71 72 73 74 75 76 77 78 79 80 81 82 83 84 85 86 87 88 89 90 91 92 93 94 95 96
|