2.11.2019

Olen tutkinut Risingshadown sivuilla olevaa luetteloa Kirjayhtymän scifi-romaanijulkaisuista. Tuolla mainitaan 59 suomennosta, kun mukaan lasketaan vielä Asimov-suomennokset Alaston aurinko ja Teräsluolat.
    Minulla on kahdeksan kirjaa: Fahrenheit 451 ja Kuvitettu mies (Bradbury), Uhka syvyydestä (Wyndham), Marsin aamunkoitto (Clarke), Kyberias (Lem), Äänetön planeetta ja Piinattu planeetta (C.S. Lewis) sekä H.G. Wellsin Aikakone / Maailmojen sota -yhteisnide. Kuvitettu mies tosin vuoden 1971 painoksena, Kirjayhtymän Arena-sarjasta. Lisäksi minulla on tavallaan tuo Bradburyn Lokakuun maa- eli The October Country -novellikokoelma englanniksi, tosin nimellä The Small Assassin, mutta ihan samat tarinat siinä on. Eli käytännössä yhdeksän kirjaa löytyy.
    2001 avaruusseikkailu ja 2010 avaruusodysseia ovat minulle liian tuttuja elokuvina, jotta kirjat kiinnostaisivat. Joanna Russin feministinen scifi ei ole minua varten, joten Naisten planeetta ja Piknikki paratiisissa jääkööt hankkimatta. John Brosnanin Taivaan valtiaat vaikuttaa menevän sitten toiseen äärimmäisyyteen naisten alistamisellaan ja rajuilla seksikuvauksillaan - kiitos ei. Olisiko siihen syynsä, miksi Brosnanin trilogiasta on suomennettu vain ensimmäinen osa? Tim Powersin Anubiksen portit ja Paheiden palatsi vaikuttavat myös turhan eksessiivisiltä paheiden vyöryttelyiltä, säästän itseäni moisilta inhottavuuksilta. Octavia E. Butlerin Xenogenesis-trilogia taas ei vaikuta aiheensa puolesta tarpeeksi kiinnostavalta. Risto Isomäki jääköön myös väliin, keskityn vain ulkomaiseen tieteiskirjallisuuteen.
    Jäljelle jää 36 kirjaa. Ainakin Aldiss, Asimov, Clarke, Heinlein, Lem, Lewisin Matka Venukseen ja Hoylen Los Angeles ei vastaa ovat kerättäviä kohteita. Brinin Tähtisumu täyttyy ja Jack Vancen Iltaruskon maa ehkä siinä sivussa vielä, mutta ne ovat vähemmän kiehtovan tuntuisia.

1969 Hesarissa lauantaisin Nuorten posti -osastossa on ollut silloin tällöin lukijoiden sarjakuvia. Timppa ja "Pula-ajan Teräsmies", Tippa ja "Unski", Harri Ojala ja lintusarjakuva "Leonardo". Leonardo on ollut heinäkuusta 1969 lähtien tarpeeksi useasti toistunut sarjakuva, että viitsin lisätä sen sivun 39 luetteloon. Ojalalta on jossain Sarjis-lehden numerossa (1972-1974) jokin sarjakuvantynkä.

Pummien varhaiset sunnuntaisarjat ovat vitsien osalta yhtä vaisuja kuin mitä ne myöhemminkin olivat. Tuskin jaksavat edes hymähdyttää. Kauan muuten kesti, ennen kuin sunnuntaistripeissä nähtiin muitakin ihmisiä kuin vain päähenkilöt Arska ja Santtu. Heinäkuussa lautalla pois haaksirikkosaarelta seilannut kaksikko tapasi S/S Kolumbus -nimisen aluksen ja sen kipparin (joka muuten muistuttaa Marine-sarjisalbumien ilkeää ja inhottavaa kapteenia, Hilpas Sikaniskaa pulleine olomuotoineen ja töröhuulineen). Tällä tuhoontuomitulla aluksella seilattiin viikkotolkulla huonoissa merkeissä.

 

3.11.2019

Viljami jaksoi sinnitellä Hesarissa 27. joulukuuta 1969 asti. Sitten loppui. Sarja pysyi hämmästyttävän samanlaisena koko aikana kun sitä meillä julkaistiin. Vitsien tasossa ei tapahtunut notkahdusta, sarja ei häiritsevästi urautunut ja piirrostyylikin säilyi muuttumattomana. Siitä voidaan keskustella, oliko vitsien suhteen lähtötaso niin kovin korkealla. Hesari julkaisi loppuaikoina enimmäkseen vanhempia Viljami-strippejä uusintoina - olivatko paremmat jutut alkaneet loppua kesken, loppuiko toimitukselta julkaistava materiaali jostain syystä, vai esiintyikö toimituksessa huolimattomuutta?

Viljamin tilalle otettiin 29. joulukuuta toivottavasti omalaatuisempi sarjakuva: Jack Wohlin Versus. Lambiek kertoo, että Wohlin toinen strippisarja oli Pixies, jossa esiintyi pelkkiä numeroita, kirjaimia ja arkisia esineitä. Versus oli konventionaalisempaa tavaraa, mutta liekö sekään mikään ihan kolmetoista-tusinassa -sanomalehtisarjakuva? Versus on yksi niistä Hesarissa julkaistuista sarjakuvista, johon tutustumista olen odottanut eniten vesi kielellä. Toivottavasti en joudu pettymään. Tiikeri-faneille tuotti varmasti murhetta se, että Versus haukkasi Tiikeri-sunnuntaistripit pois ollakseen itse tällä paikalla sunnuntain Hesareissa. Maahan tallottu surkimus Artturi osasi pistää sentään pikkulapsille luun kurkkuun.

 

 

1970-luvulle vaihdettiin seuraavalla kaartilla:

Aku Ankka
Feiffer (sisäsivuilla)
Jeff Cobb
Kippari Kalle
(vain sunnuntaisarja)
Kissalan pojat (vain sunnuntaisarja)
Masan arkki (myös sunnuntaisarja)

Masi
Mikki Hiiri (myös sunnuntaisarja)
Pummit (vain sunnuntaisarja)
Punasulka (myös sunnuntaisarja)

Rip Kirby
Tiikeri

Velho (vain sunnuntaisarja)
Versus (myös sunnuntaisarja)

sekä Pulmuset ja TV-hetki.

 

6.11.2019

Eikös vaan Versus-sarjakuvan Artturi ole ilmeinen esikuva B. Virtaselle? On samaa näköäkin, pieni koko, valkoinen puku, musta rusetti, tukassakin jotain samaa.

 

 

 

Heilän ensimmäinen julkaistu sarjakuva oli Radikaali, joka oli Sarjis-lehdessä (1972-1974). Heilä oli teinipoika silloin. Eli hän on varmasti lukenut Versusta Hesarista, ja hahmo on jäänyt muistiin ja kummitellut aivosopukoissa kun B. Virtanen on ollut syntymässä. Harvoinpa sitä kukaan mitään tyhjästä polkaisee, kaikella on esikuvansa ja vaikutteensa.

(Tässä samalla voin tunnustaa, että Idjamissa ja Aaltotien keikareissa / Aaltotiessä esiintynyt Zimmla-koira on saanut inspiraationsa belgialaisesta Cubitus-koirasta. Olen kuitenkin pyrkinyt tekemään hauvasta niin omannäköisensä, ettei kukaan ainakaan heti tunnista sitä Cubitus-johdannaiseksi.)

 

 

"Never make fun of a boy named Sioux".

Johnny Cash: A Boy Named Sue

Mahdottomia käännettäviä, ja useinkin suomalaisille hankalasti tajuttavia nämä amerikkalaiseen populaarikulttuuriin perustuvat sanaleikkivitsit.

 

11.11.2019

Elän kiireistä aikaa. Muutto pois Vaasankadulta on suunnitelmissa, ja lisäksi pitää tehdä sisääntekoa työpaikalla jotta saan jouluviikon kokonaan vapaaksi. Tänään maanantaina kävin ensimmäisessä asuntonäytössä, paikkana Malminraitti Malmilla. Matka sinne oli kokemus sinänsä. Näyttö alkaisi 17:30, lähdin kotoa 16:40. Metrojuna ehti Hakaniemen asemalle, kun tuli stoppi ja kuulutus, että jokin toinen metrojuna on rikkoutunut jossain ja joudumme jonkin aikaa odottamaan. Jo siinä vaiheessa tajusin, että tuli lähdettyä kotoa vähän liian myöhään. Kun kuulutus oli toistunut muutaman kerran ja saanut kylkeen maininnan, että lähtöajasta ei ole mitään arvioita, astuin ulos junasta, kävelin ratikkapysäkille, ja ihan täyteen ihmisiä pakatun ratikan kyydissä hitaasti, liian hitaasti Rautatieasemalle.

Kiireesti ykkösraiteelle 17:16 lähteneeseen junaan, joka pääsi Malmille asti justiinsa 17:30, eli sillä hetkellä kun asuntonäytön oli määrä alkaa. Junassa jo mietin että taitaa olla turha sinne Malmille mennä, tämä asuntonäyttö meni sivu suun. Silti juoksin vielä Malmin asemalta koko matkan Malminraitille asti. Ihme ja kumma, ehdin kuin ehdinkin! Justiinsa olivat asuntoesittelijä ja joku pitkänhuiskea mies seisomassa kerrostalorapun aulassa valmiina menemään ylös neljänteen kerrokseen. Mukaan liittyi vielä Malmilla asuva nainen, joka saapui poikansa puolesta yksiötä katsomaan, ja jossain haahuili vielä kaksi maahanmuuttajatyttöäkin.

Vaan ei tässä vielä kaikki. Hissillä ylös, esittelijä koittaa avainta oveen. Ei mene avain lukkoon. Puhelinsoitto paljasti, että mies oli jotenkin saanut mukaansa väärät avaimet toimistosta! Ei auttanut, asuntonäyttöä piti siirtää 35 minuutilla jotta mies ehtii hakea oikeat avaimet konttorista. Tapoin aikaa luuhaamalla hetken Malmintorilla ja sen ympäristössä. Juttelin sen pitkän, laihan miehen kanssa, kunnes esittelijä saapui ja pääsimme sisään vielä kämppäänkin. Siellä yritin olla äänessä minkä muiden puheliaisuudelta kykenin, jotta vaikuttaisin mahdollisimman kiinnostavalta hakijalta. Maahanmuuttajatytöt eivät olleet paikalla samaan aikaan, vaan he osuivat paikalle vasta siinä vaiheessa, kun me muut olimme jo astuneet talosta ulos pihalle. Saivat vissiin erillisen asuntonäytön sitten heti perään.

Minun piti jaksaa siivota vielä päihdeklinikka. Kotiin saavuin vasta puoli kymmeneltä. Onneksi olin pirteällä, hyvävoimaisella päällä eikä juuri ollut nälkäkään. Onneksi näin, sillä kärsin äskettäin pikaflunssan läpi. Torstaina se alkoi ilmoittaa itsestään, lauantaina se oli pahimmillaan, mutta sunnuntaina se meni jo ohi! Hyvä kun oma elimistö on näin vahva. Lähetin äsken sähköpostia esittelijälle, ja nyt aion mennä nukkumaan. Kello tulee puoli 11.

 

13.11.2019

Kolkutellaanko tässä jonkinlaista ennätystä? Tänä aamuna ennen töihin lähtöä valitsin Ostostien Kontulassa ja Neljännen Linjan Kalliossa asuntoesittelykohteiksi, joissa aion käydä tänään. Kontulassa neljältä, 4. Linjalla viideltä. Jälkimmäisestä kämpästä olin jo aiemmin soittanut kiinnostuneena välittäjälle. Siinä vaiheessa ei ollut tietoa mistään esittelystä, mutta tänä aamuna siis huomasin, että kello viisi olisi. Sinne siis.

Töissä sain puhelun Kontulan asuntoa välittävältä naiselta. Hän kertoi, että hei, olet lähettänyt meille hakemuksen netissä, ja meillä olisi nyt tarjolla sinun kriteereihisi sopiva 54 neliön kaksio Kontulassa Ostostiellä, vuokra 783,80 €, kiinnostaisiko? Vastasin, että yksiötä olen kyllä hakemassa, mutta eihän tuo vuokra liian pahalta kuulosta (850 euroa on minulle kipuraja). Nainen mainitsi sitten yksiön samalla tiellä, vuokra 714 euroa + 23 euron vesimaksu, ja siellä olisi esittely tänään. Minä siihen, että sinne juuri aionkin. Nainen ehdotti, että jos saapuisin Kontulaan varttia aiemmin eli 15:45, niin katsotaan sitä kaksiota ensin ja sitten neljältä yksiötä. Nehän ovat keskenään vierekkäisissä taloissa. Sovittu.

Saavuin Kontulaan hyvissä ajoin, ja 15:35 tai jotain olin perillä kohteissa. Esittelijä odotti jo rapun ulko-ovella sadesäässä. Mentiin sisään katsomaan kaksiota. Vähän otsa rypyssä katsoin 1968 rakennetun talon 7. kerroksessa olevan kämpän nuhruista vessaa ja keittiötä. Kaikki muu oli kohdallaan: yllin kyllin tilaa, lasitettu parveke, pesukonevalmius, kulmahuoneisto ilman liikoja seinänaapureita, rapussa yhteissauna, rauhallinen alue, lähellä leikkikoulu ym. kouluja, kaapelitelkkari, 10 megan laajakaistayhteys, ja metrolla pääsee kaikkiin meikäläisen työkohteisiin. Esittelijä mainitsi joitain pieniä remontteja joita talossa on tehty. Kysyin putkiremonteista, ja hän sanoi, että sellaista ei ole tehty, muttei ole ainakaan suunnitteilla. Enköhän ainakin viisi vuotta saisi asua talossa ilman moisia remontteja.

Viereinen talo on vasta kolmen vuoden ikäinen, ja siinä tarjolla ollut yksiö oli siisti ja ihan kiva... mutta se kaksio tuntui sellaiselta onnenpotkulta, että päätin ottaa sen. Etenkin, kun vuokrien ero ei ole suuri ja kaksiossa vesi kuuluu vuokraan. Käsitin, että isännöitsijätoimisto oli jo vähän vaikeuksissa kaksion kanssa, kun se ei ollut kelvannut kellekään. Jos sitä on käyty katsomassa, niin voin ymmärtää, miksi... kun katseli sitä keittiötä ja vessaa. Mietin kuitenkin, että kaikesta selviää, ainakin isäpuoli on kova tee-se-itse-mies. Töissä esimieheni ja Kontulassa asuva naispuolinen siivoojakollegani jo yllyttivät minua sen kaksion suhteen. Sanoin siis, että otan sen kaksion, ja että voin muuttaa jo huomenna. Sovittu, nainen lähettää minulle huomenna aamupäivällä sähköpostissa sopimukset, ja jos olen ennen neljää Kontulan Huollon toimistossa siellä metroaseman lähellä, niin hoidetaan muodollisuudet alta pois.

Vähän kyllä mietin, että olinko liian yltiöpäinen, mutta no, päistikkaa vaan... katsotaan kuinka pehmeästi tai kovaa laskeudun. Ainoa mutta on se, että minun on poikettava huomenna kotona kesken työpäivän tulostamassa sähköpostiin saapuvat sopimukset, jotka vien KH:n konttoriin.

Kaksi vuorokautta ensimmäisestä asuntoesittelystä, ja asunto on tarjottu ja saatu. Tuli puhelu vielä eilen katsomastani Oulunkylän Patolan yksiöstä - sekin olisi ollut tarjolla minulle, mutta jouduin kohteliaasti kieltäytymään. Mitähän sanoisin... olenko tuurihaukka?

Sivuseikkana vielä, että sen Neljännen Linjan yksiön kanssa tuli vaikeuksia välitysfirmalle. Asukas ei pääsekään muuttamaan sieltä sovitun aikataulun mukaisesti, joten ilmoitus on otettava pois Oikotie.fi:stä. On jäätävä katsomaan, miten tilanne kehittyy. Tänään viideltä ei siis ilmeisesti ollutkaan asuntonäyttöä siellä.

En voi olla miettimättä erästä naispuolista siivoojakollegaani. Hän on etsinyt uutta asuntoa pitkään, mutta mitään ei ole löytynyt. Huima vuokra ja 24/7 riitelevä alkoholistinaapuripariskunta, nääs. Hän asuu Malmilla kaksiossa ihan vain kissansa kanssa ja makselee yli 900 euron vuokraa. Varmaan lemmikki on yksi pääsyy, miksi tulee pelkkää eioota. Kun kerron työpaikalla omasta onnenpotkustani, en halua kääntää veistä haavassa mainitsemalla, että talossa, johon muutan, sallitaan lemmikit ja vuokra on kaksiosta merkittävästi alhaisempi.

 

14.11.2019

Vuokravakuus ja tämän loppukuun vuokra maksettu just, vuokrasopimus käyty allekirjoittamassa. Huomiseksi pitäisi sopia Aktialla tapaaminen jotta saisin kotivakuutuksen uuteen kämppään. Avaimet haen sitten kun vakuutus on hoidettu. Paljon duunia, kun pitäisi hoitaa päivätyökin ja minimoida ylimääräinen poissaoloaika.

Sen siivoojakollegani hankaluus uuden asunnon löytämisessä ei johdu kissasta, vaan hän on nirso kämpän suhteen. Ihmetyttää, mikä hänelle kelpaisi. Ei tuo asunnonvaihto onnistu, jos rupeaa kranttuilemaan. Minulle mikä tahansa paikka on parempi kuin Vaasankatu, siksi asuntoa löytyy.

Juttelin töissä erään Kontulassa asuvan tuotantotyöntekijän kanssa. Hän asuu -67 rakennetussa talossa, ja siellä on äskettäin tehty putkiremontti. Minä muutan -68 rakennettuun taloon, jossa ei ole tehty putkiremppaa. Pistää huolestumaan... Sen asunnonvälittäjän vastaus kysymykseeni putkiremontista oli kai sellainen vastaan-näin-niin-ehkä-pääsemme-asunnosta-eroon -ajatuksella heitetty valkoinen valhe. No, kaikkea on koettu ja kaikkea myös kestetään.

 

16.11.2019

Aktialla ei olekaan enää vakuutuspalvelua, vaan se on siirtynyt Fennialle. Koetin eilen soittaa sinne, mutta puhelinpalvelut olivat poikkeuksellisesti alhaalla koko päivän. No, maanantaina uusi soitto. Avaimet saisi noutaa jo, minulle kerrottiin sähköpostitse, mutta huoltofirma sulki toimistonsa jo kolmelta eilen, ja minä halusin olla töissä tunnin pitempään eli neljään korvatakseni tämän viikon etuajassa poistumiset.

Aion viettää viikonlopun siivoamalla kämppäni, kunhan lepään ensin raskaan viikon jälkeen.

Ostinkin vakuutuksen netistä, Fennian sivuilta. Näinkin se näköjään onnistuu.

 

17.11.2019

Viime viikonloppuna toteutin taas yhden hauskan päähänpiston. Kun ne Love Records - Kaikki singlet -CD-boksit jotka 2016 julkaistiin niin mainiosti kokosivat yhteen Love-sinkut b-puolineen, niin jäi mieleen ajatus, että milloin Loven työtä jatkaneen Johanna-levymerkin seiskatuumaiset (ja maksit) saavat saman käsittelyn? Koska kukaan muu ei taida sitä tehdä, niin sitten minä. Vietin sen viikonlopun pitkälti tökkäämällä omia CD- ja CD-R -levyjä tietokoneeni DVD-ROM -soittimeen ja kopioimalla ne kappaleet koneelle. Mukaan tulivat myös Johannan alamerkkien (Black Label, Karhu, Numerot, California) pikkulevyt. No, eihän minulla kaikkea materiaalia ole omassa kokoelmassani. Spotifysta löytyi 50 kappaletta, YouTubesta vielä kolme (Agentsien Snake Shake, Vando Suvannon Totta kai ja Mokon Whoopie Liza). Vieläkin jää 43 biisiä puuttumaan. Tai no, Xtaasin Sun huoneessa on minulla kyllä Tanssi pieni tanssi -kokoelma-LP:llä, mutta levysoittimeni kaukosäädin ei ole enää yhteistyöhaluinen. Vain siitä kaukosäätimestä voi valita bitraattitason, nostaa sitä 128 kbps:stä 256 kbps:ään. Mutta kun ei säädin suostu mihinkään, enkä halua tehdä 128 kbps:n vinyylisiirtoja levysoittimella, joka muutenkin on niin kurjassa kunnossa ettei sillä saa kovin kuunneltavia rippauksia aikaiseksi.
    Nyt kuuntelen koneeni kovalevyllä olevaa kronologista 499 Johanna-biisin kokoelmaa. Parantelen vielä valikoimaa, joistakin kappaleista pitää saada parempilaatuiset kopiot Spotifyn ja YouTuben avulla. Nautin, ja yritän olla harmittelematta sitä, että puuttuu 43 biisiä, joita ei ole tarjolla missään. Puuttuu esim. koko Jyrki Siukosen Musta historia -mini-LP, sekä yhtä kappaletta vaille koko Ducktailsin Ballin' Keen -EP ja 22-Pistepirkon EP. Lisäksi Agentsia, Ari Vaahteraa, Hannu Tuovista, Heimo Suntiota, Kari Hipposta, ROMia, Mokoa, Vaarallisia Leluja ym.
    Ai jaa, salaperäisen Lauran "Sika sika jee jee / Yksin" (JHNS 221) jäi julkaisematta. Ei sitten ihme, ettei löydy mistään.
    Otin mukaan myös julkaisemattomia sinkkuja, kuten Lola Egon Kaupungin tytön, jonka piti tulla ulos Numerot-merkillä mutta tulikin sitten Selectalla, sekä Sliippareiden A.I.D.S. -sinkun joka meinattiin lohkaista Alma-tädin illuusiolta (JHNS 511).
    Jonain päivänä teen Legatio Musicaan postauksen, jossa tilitän omia vaikutelmiani Johannan ja sen alamerkkien sinkuista.

 

18.11.2019

Maanantai, ja avaimet uuteen asuntoon haettu Kontulan Huollosta. Isännöitsijätoimisto Asuntosalkku Suomi taas on vastannut sähköpostiini, jossa kerroin halustani irtisanoa vuokrasopimukseni joulukuun loppuun mennessä. Pakkohan se on joulukuussa maksaa vuokra sekä Vaasankadun että Ostostien asunnosta, ei varmaan oikein vähemmällä pääse. Sain PDF-muodossa kämpän loppusiivousohjeet.

 

20.11.2019

Isäpuolen ja äidin kanssa käytiin Kontulassa ensin yhdessä kebab-paikassa syömässä. Rafla on ostoskeskuksessa samassa paikassa, missä ennen sijaitsi Kontulan Antikvariaatti, jossa tapasin käydä n. pari kertaa vuodessa. Söimme kaikki shish-kanaa. Ruoasta sen verran, että etikkaisen ja suolaisen aterian jälkeen tosiaan tuntee syöneensä. Tujun makuista ruokaa.

Hankkimassani kaksiossa ei ole vielä sähköjä eikä toisaalta tietysti lamppujakaan, joten hämärässä kännypuhelimen valossa tutkailtiin tiloja. Wc-pönttö, joka oli hurjan näköinen silloin kun kävin asuntoesittelijän kanssa katsomassa, on nyt jo vaihdettu upouuteen. Kylpyhuoneen ja keittiön nuhjuisuus johtuu aika pitkälti vain siitä, että loppusiivousta ei ole tehty. Eli irtolikaa on. Sitten on sekalaista pientä fiksaamista: vetolaatikon kahva puuttuu, löysästi lonksuvat kaapinovet ja hyllytasot on korjattava, kuivauskaapin ritilä uusittava... Frej kyllä taitaa sellaiset hommat.

Pikkuhiljaa paljastuu syitä, miksi kaksio ei ole kellekään kelvannut. Talossa asuu lähinnä maahanmuuttajia. Omituisia nimiä ala-aulan nimitaulu täynnä. Asunto on 7. kerroksessa, talo on iso mutta hississä on juuri ja juuri tilaa kolmelle ihmiselle. Eli isot huonekalut on kannettava portaita ylös, koska ne eivät mahdu hissiin. Onneksi minulla ei ole muuta isoa kuin sänky ja keinutuoli, ja sängynkin voinee pistää hissiin mahtuviksi palasiksi ja koota uudelleen? Äiti päivitteli, miksi niin isoon taloon rakennetaan niin pieni hissi. Frej nauraen huomautti, että talohan on rakennettu 1968. Siihen aikaan oli paljon Victor Ekin kaltaisia muuttofirmoja, täynnä henkilökuntaa joka työkseen raahasi huonekaluja portaita alas ja ylös. Niinpä, nykyään saman homman varmaan hoitaa Pekkaniska, heh heh. Ei vaiskaan.

Kysymysmerkkinä on lähinnä kellarin säilytystilat. Löysimme kylmävaraston, ja sieltä minun asunnolleni kuuluvan kopin, mutta siinä on munalukko, joka aukeaa vanhanaikaisella Abloy-avaimella. Sellaista en ole saanut. Pitää kysyä Kontulan Huollolta tästä säilytystila-asiasta. Toisaalta, 54 neliöön saanen mahtumaan koko omaisuuteni, eli asialla ei ole mikään hätä. Pesutuvan löysimme myös, mutta saunatilat on näköjään poistettu käytöstä sekä A- että B-rapussa. C-rapussa on sauna käytössä, mutta enhän minä sinne asti voi vääntäytyä saunomaan? Vaikka hyvin pärjään ilman saunomistakin. Ehkä tästä saunajutustakin voisi kysyä?

Mutta minä pidän asunnosta ja alueesta. Lasitetusta parvekkeesta aukeaa upea näkymä länteen päin, lähellä on ulkoilureittiä, useita kouluja, metroasema, kirjasto ja terveyskeskus.

 

22.11.2019

Olin huomannut papereissani maininnan ullakkokomerosta, jota en muistanutkaan. Niinpä kävin eilen töiden jälkeen Kontulassa ihan vain tsekatakseni ullakkokomeron olemassaolon ja sijainnin. Normaali pieni komero, mutta se riittää kun kämppä on niin iso. Lukko vain puuttuu, siitä on kysyttävä. Tein eilen neljä tuntia sisääntekohommia, eli olin töissä seitsemään asti. Mietin kyllä, että ihan hullua lähteä vielä puoli kahdeksaksi kotiin hakemaan avaimet, sitten metrolla Kontulaan ja asuintaloon ihan vain tuon asian vuoksi, mutta tunsin että se oli pakko tehdä. Hyvä, että reissu kannatti sittenkin.

Poistuvan asuntoni omistava isännöitsijätoimisto ei aikaile. Soittivat eilen kertoakseen, että aikovat järjestää siellä sunnuntaina jonkin katselmuksen. Apua, minulla on kämpässä 40 pahvia, joista taittaa muuttolaatikoita. Ehtivätkö äiti ja isäpuoli viedä ne kaikki pois, jotta asunnon katselijoille jäisi tilaa liikkua? Mitä järkeä edes näyttää asuntoa kenellekään, kun siellä alkaa kylpyhuoneremontti vasta helmikuun alussa ja se on valmis vasta joskus maaliskuussa?

Soitto Kontulan Huoltoon. Lukko ullakkokomeroon on hommattava itse, pesutupa on maksuton, saunatilat on poistettu käytöstä A- ja B-rapuissa koska liian harva viitsi käyttää niitä. Kylmävaraston munalukko lienee edellisen asukkaan laittama, kunhan lähetän meiliä asiasta isännöitsijälle, niin joku saapuu murtamaan lukon. Asiakaspalvelijan äänensävystä olin aistivinani, että kyselin ärsyttävän tyhmiä kysymyksiä. Se saunajuttu vaati jopa ylimääräistä tenttimistä, ennen kuin irtosi se tieto, että saunatilat on poistettu käytöstä juuri alhaisen käyttöasteen takia.
    Olin kahden vaiheilla, että varaanko saunavuoron vai en. Se, että ainoa sauna on C-rapussa, ratkaisi asian: en sauno. Säästyypähän kymppi kuussa. Enhän minä Etelä-Haagassakaan saunonut ennen kuin vasta yhdeksän vuotta muuton jälkeen, kun sain tyttöystävän joka halusi saunoa.

Lauantaina rupean pakkaamaan pahvilaatikoihin tavaroita. Sunnuntaina käydään viemässä laatikoita Kontulaan. Sähköt tulevat sinne vasta maanantaina, joten olemme päivänvalon varassa.

Naispuolinen siivoojakolleganikin sai tänään asunnon. Hän sai uutisen kahvitauolla. Onneksi olkoon! Meitä on nyt sitten kaksi muuttajaa. Näin se elämä liikehtii meistä jokaisella.

 

24.11.2019

Huh, isäpuolen kanssa siirretty 14 muuttolaatikkoa Kontulaan. Minä pakkasin laatikot, kahdestaan kannoimme ja isäpuoli ajoi autolla edestakaisin. Äiti siivosi uuden asuinpaikkani keittiötä minkä ehti. Siinä Vaasankadun yksiössäni pidetyssä asuntonäytössä en ollut mukana, joten en tiedä mitä porukkaa sinne tuli. Frej ja äiti tulivat jo klo 11, eli tuntia ennen asuntonäyttöä, joten ehdimme saada useimmat valmiiksi pakkaamistani 11 laatikosta pois ennen sitä.

Nyt Vaasankadulla on 14 laatikollista tavaraa vähemmän, ja eron huomaa. Frej vei vielä mukanaan vanhan telkkarini (siis OIKEASTI vanhan!), entisen nettireitittimeni ja vanhan, risan parranajokoneen Sortti-asemalle vietäväksi, samalla kun lähti kotiinsa äidin kanssa.

Ensi viikolla jatketaan muuttohommia vasta torstaina, koska Frejllä ja äidillä on muita kiireitä kolmena seuraavana päivänä. Jos siihen mennessä pakkaan vielä kahdeksan muuttolaatikkoa lisää, niin hyvä. Jep, mutta tänään kyllä huilin loppupäivän.

Huomaa, miten ikä alkaa painaa kumpaakin. Seuraavassa muutossani - mikäli sellainen tulee eikä Kontulan asunto jää loppuikäni majapaikaksi - tuskin enää ovat mukana ja valmiina auttamassa. Minulla ei ole koskaan ollut hirveän kummoisia käsivoimia, olen pyrkinyt kompensoimaan sitä puutetta energisyydellä. Nyt huomaan, että jaksan kantaa painavampia taakkoja kuin isäpuoli, häneltä ei enää suju raskaiden painojen kantelu. Olen muutenkin aina välillä miettinyt sitä, milloin he eivät enää jaksa pärjätä edes omassa asunnossaan, milloin he joutuvat muuttamaan palvelutaloon, milloin tulee lopullinen lähtö ja mitä toimenpiteitä kaikki tällainen tulee vaatimaan minulta. Sekin kulma asiassa, että sekä Jonna että Mia asuvat Turun seudulla, eli välimatka rajoittaa heidän kykyään auttaa asioissa. Jos jollekulle siirtyy vastuuta, niin minulle eniten.

 

26.11.2019

Huh, mikä päivä. Rankka ja mieleenpainuva, mutta hauska. En tyydy odottelemaan vain niitä "virallisia" muuttopäiviä, jolloin kolmistaan siirtelemme muuttolaatikoita Kontulaan, vaan pyrin joka päivä viemään myös itse tavaroita uuteen asuntooni vähän kerrallaan, sen verran kuin selkäreppuun ja 1-2 muovikassiin saan mahtumaan. Olin poiminut ullakon häkkivarastosta sekalaista tavaraa, sellaista mikä ei ole pahvilaatikoissa, viedäkseni sitä Kontulaan aina töiden jälkeen.

Isäpuoli ja äiti olivat luvanneet minulle illan Svenska Teaternissa. Olivat saaneet liput farssinäytelmään nimeltä The Play That Goes Wrong. Nimestään huolimatta kokonaan ruotsiksi puhuttu, mutta näytelmä on brittiläistä alkuperää. Näytelmä alkaisi seitsemältä, tarkoitus oli tavata teatterissa puoli seitsemän.

Pidin töissä yhden sisääntekotunnin, eli lähdin vasta neljältä kolmen sijasta. Suoraan töistä Kontulaan, mukanani yksi repullinen ja yksi kassillinen ullakolta keräämääni tavaraa. Kontulasta Vaasankadulle keräämään mukaan vielä yksi satsi tavaraa. Sen ehdin vielä kuskata uuteen kämppääni, mukanani kännykkälaturi jolla tarkoitus testata onko uuteen asuntooni tullut sähköt kuten on luvattu. Ei, siellä ei ole sähköä. Jokin ongelma jossain, luultavasti minä olen taas möhlinyt jotain ja minun täytyy se selvittää sähköntoimittajien kanssa.

Ehdin juuri ja juuri heittää selkärepun Vaasankadun asuntoon, sitten kiireesti metroon ja Rautatientorille, sieltä Svenska Teaterniin, jossa tapasin äidin ja isäpuolen klo 18:25. Ehdin syödä kahviossa savulohella, aurinkokuivatuilla tomaateilla ja punakaalilla höystetyn salaatin, mikä tuli tarpeeseen, sillä en ollut ehtinyt syödä koko päivänä muuta kuin eväsvoileivät yhdeltätoista ja olo oli hiukan heikko.

The Play That Goes Wrong on kolmen britin kokoonkeittämä rymistelyfarssi, jossa teatteriryhmä koettaa esittää yleisölle kartanossa tapahtuvan murhamysteerin. Vaan kaikki mikä näytelmää esittäessä voi mennä pieleen, menee pieleen. Isäpuolen kanssa olimme lopulta yhtä mieltä siitä, että meni liiankin överiksi. Näytelmä oli ratkihauska, mutta vähän liikaa. Lavasteita tärveltiin ja kaadettiin, katon valorakenteita romahdutettiin, näyttelijät olivat välillä melkein fysiikkansa äärirajoilla. Frejn mielestä olisi ollut parempi, jos käsikirjoittajat olisivat antaneet lähinnä vain isompien asioiden mennä vikaan, sen sijaan, että olisi vyörytetty kilotolkulla pienempiä mokia taukoamattomana virtana. Mutta kaksi tuntia kului yllättävän nopeasti. Minulle ikimuistoisinta oli silti se, että minulle langetettiin avustava rooli eräänlaisessa esinäytöksessä. Kello ei ollut ihan vielä seitsemää, kun eräs näyttelijöistä pyysi minut lavalle auttamaan ensin yhden lavasteen osan paikallaan pitämisessä sillä välin kun toinen kiinnittää sen niin että se pysyy. Kesken kaiken minulle langetettin pari muutakin hommaa, jotka oli tietysti etukäteen järjestetty siten, että ne menivät hauskalla tavalla pieleen. Eli minäkin sain olla hetken komedianäyttelijänä. Minulla on jonkin verran tuota veressäni, joten hoidin homman luontevan koomikon elkein, liioittelematta, hiukan sopivissa kohdin improvisoiden, pitäen katseen loitolla yleisöstä, ja kuunnellen vain ihmisten naurua. Sain hetken kuluttua palata paikalleni, ja sain Frejltä kehun, että minähän olin hyvä. Se oli isoin näytelmärooli joka minulla on koskaan ollut, koulunäytelmät mukaanlukien. Mukavaa väläyttää vähän tuotakin puolta itsessäni.

Tästä illasta jäi minulle pysyvä, rakas muisto.

 

27.11.2019

Pahastuttaa se, etten päässyt töissä kertomaan eilisillasta muille kuin esimiehelleni. Olisi ollut niin hyvä juttu kerrottavana kaikille - vihdoinkin pääsin yllättämään äidin ja isäpuolen ja näyttämään, että minulta löytyy tuollainenkin kyky. Se on minulle iso asia. Töissä vain tuntui siltä, ettei ketään kiinnostanut. Kaikki tietysti vain ajattelivat, että jaaha, sinä kävit eilen jotain näytelmää katsomassa, entäs sitten. Kukaan ei arvannut, että asiassa oli jotain muutakin, jotain ikimuistoista ja ainutlaatuista. Tämä ei ole läheskään ensimmäinen kerta, kun koen tällaista. Viitsiikö kertoa kellekään mitään. On vähän kuin valittava kahdesta pahasta: Joko olla täysin tuppisuuna ja kuulla esimieheltä valitusta, että olen niin hiljainen, tai sitten kertoa juttuja vaikkei ketään kiinnostaisi kuunnella. Jälkimmäinen on pienempi paha.

Olisiko niin, että kaikki ihmiset ovat liikaa kiinni omissa maailmoissaan, kuvioissaan, murheissaan ja ajatuksissaan? Ketään ei hirveästi kiinnosta toisten maailmat, kuviot, murheet ja ajatukset, varsinkaan jos ne poikkeavat omista. Varsinkin siinä mainitsemassani naispuolisessa siivoojakollegassa, joka nyt aikoo muuttaa, olen huomannut tällaista asennetta. Hänellä on liikaa omaa murhetta elämässään. Huonot geenit, joita lääkärit ovat antaumuksella tutkineet ja "lääketieteellisesti ainutlaatuinen ja mielenkiintoinen tapaus" -mentaliteetilla analysoineet. Heikko terveys. Huonot unenlahjat, vaikeuksia nukahtaa ja vaikeuksia nukkua tarpeeksi. Eri osoitteessa asuva miesystävä, joka kuorsaa äänekkäästi. Riitelevä alkoholistinaapuripariskunta, joka möykkäämisellään valvottaa vielä lisää. Jatkuva väsymys. Ainoina lohtuina ovat kissa (joka sekin on kärsinyt erinäisistä vaivoista) ja puutarha- / vihannesviljelyharrastus. Tuollaisen paketin kieltämättä kyllä luulisi kahlehtivan ihmistä oman maailman vangiksi. Ei ole tilaa eikä jaksamista kuunnella toisten elämästä mitään, kun omassa on liikaa. Ex-tyttöystäväni Satu oli omalla tavallaan samankaltainen esimerkki, ja itsessänikin huomasin samaa asennetta kun minulla pyyhki huonoimmin.

Päihdeklinikka aikoo muuttaa Kalasatamasta Sturenkatu 25:een, lähelle Mäkelänkatua. Siitä on runsaasti paperisia ilmoituksia leviteltyinä pitkin klinikan tiloja. Muutto tapahtuu 10.-11. joulukuuta. Uudet tilat ovat hyvät ja toivottavasti pysyvät, sanovat he. Toivottavasti. Minua vain vähän hirvittää se, että joudun tietysti tekemään useana peräkkäisenä päivänä tuntikausia loppusiivousta Kalasataman tiloissa kesken oman muuttoruljanssin.

 

29.11.2019

Aaltotien keikarit -strippi numero 254. Vihdoinkin muut saavat tutustua Kaino Haloseen, tuohon yksin asuvaan arkaan ja ujoon runoilijaan. En ole kuitenkaan tyytyväinen tähän jatkotarinaan. "Halosen senssipalvelu" oli huono tarinaidea, eihän kumppanin löytäminen oikeassa elämässä suju tuolla tavalla. Halusin kuitenkin julkaista tämän tarinakokonaisuuden, koska juuri tuo strippi 254 taisi olla ensimmäinen sarjakuvanpätkä, jota tehdessä tuli tunne, että nyt alan sarjakuvakirjoittajana löytää sitä imua.

Huh, mikä eilisilta. Kahteen ja puoleen viikkoon en ole saanut pitää kunnon lepopäivää. Koko ajan meno päällä ja ties mitä ohjelmaa. Eilen työpaikalla soitin toisen sähköntoimittajani, Fortumin, asiakaspalveluun. Homma ratkesi yllättävän näpsäkästi. Kerroin, että Kontulan asunnossa ei ole vieläkään sähköä, ja asiakaspalvelija lupasi paitsi selvittää asian, myös soittaa toiselle sähköntoimittajalleni, Helenille eli Helsingin Energialle. Selvisi sitten, että olin tehnyt netissä muuttoilmoituksen ja sähkösopimuksen ensin Fortumin kanssa (sähköt kytketään päälle Kontulassa 25.11.), ja hetkeä myöhemmin Helenin kanssa (heille olin kertonut, että muutan 31.12. mennessä, ja he olivat sitten pistäneet sähkönsiirron ajankohdaksi 1.1.2020). Kas kun Helen oli ollut Vaasankadun asunnossani se sähkönmyyjä ja Fortum se sähkönsiirtäjä, joten tietysti tein uuden sopimuksen kummankin kanssa. Vaan en ollut huomannut, että nyt tekemäni Fortum-sopimus sopi sekä sähkön myymisestä että siirtämisestä, joten Helen-sopimus oli turha ja se purettiin. Olin käynyt kyllä netissä, Oma Fortum -sivullani, mutta siellä ei ollut mainintaa siitä, että Fortum sekä myy että toimittaa sähkön. Siellä on kovin suppeat tiedot.
    Samaan syssyyn sain Fortumilta uuden sähkösopimuksen: Fortum Vakaa muuttui Fortum Takuuksi. Ekologista aurinkoenergiaa alle vitosen hinnoilla per kilowattitunti ja kuukausi jnpp. Sain hetkeä myöhemmin Heleniltä tekstarin siitä, että uudessa asunnossani on nyt sähköt kytkettyinä. Vielä tässä vaiheessa en ymmärtänyt, mikä käytännössä esti sähkön siirtymisen uuteen asuntooni, mutta ajattelin että nämä asiat ovat niin vaikeita, ettei pieni järkeni riitä.

Frejn ei tarvinnut tietää tästä mokailustani, kun hän saapui vähän ennen neljää Vaasankadulle hakemaan minut pois. Asunnossani piti olla taas asuntonäyttö kello neljä, mutta kun Frej klo 15:53 soitti minulle ilmoittaen että hän odottaa jo portilla ja että voin tulla autoon, ei paikalla näkynyt ketään asunnosta kiinnostunutta eikä asuntoesittelijääkään. Jätin kuitenkin kämppääni valot palamaan kaiken varalta kun kävelin ulos kohti Frejn autoa. Kaduin tätä jo silloin kun ajettiin pois, mutta mietin ettei tuo nyt mitään haittaa jos kämppään jääkin valot. Ajettiin Kontulaan ensin hakematta muuttolaatikoita pois asunnosta. Frejllä oli mukanaan vain työkaluja ja tarvikkeita pientä keittiöfiksaamista varten. Perillä Kontulassa huomattiin, että asunto oli edelleen sähkötön. Hetki harmittelua. Sitten Frej keksi, että pääkatkaisin on yhä nollassa. Hän käänsi sen I-asentoon, ja halleluja, asuntoon tuli valoa! Työmiehet olivat tietysti kääntäneet pääkatkaisijasta virrat pois päältä ennen kattolamppujen irtiruuvaamista, kun edellinen asukas muutti pois.

Frej ähersi jokusen tunnin keittiön kaappien, kuivauskaapin ritilän ja laatikoiden parissa ja saikin joitakin juttuja kuntoon. Poikettiin Kontulan ostarilla kebab-paikassa syömässä kebabia ja pizzaa. Ajettiin Vaasankadulle hakemaan pakkaamani kahdeksan muuttolaatikkoa. Asunnossa ei ollut valoja, ja Vuokraturvan oman kuulakärkikynän oli joku unohtanut keittonurkkaukseen tiskipöydälle. Asuntoesittely oli sittenkin pidetty. Muuttolaatikoiden kanssa sitten vielä Kontulaan viemään laatikot uuteen kämppään. Kun pääsimme taas Vaasankadulle, oli kello puoli kymmenen.

(EDIT 7.12.2019: Sikäli hyvä, että tuli otettua yhteyttä myös Heleniin, sillä sain joitakin päiviä sitten Heleniltä edelliselle Kontulan kämpän asukkaalle osoitetun maksumuistutuksen ("Emme ole saaneet maksua 04.11.2019 erääntyneeseen laskuun..."). Eräpäivä laskulla on 3. joulukuuta. Lasku on päivätty 19.11., eli postilakon aikaan. Viipynyt sitten lakon takia matkalla. Luultavasti pystyvät nyt Helenillä päättelemään, että ko. asukas ei asu enää siinä osoitteessa, eli turha lähetellä enempää maksumuistutuksia ainakaan siihen osoitteeseen.)

 

30.11.2019

Jotta muutto etenisi vähän riuskemmin, ostin eilen Stockalta ison urheilulaukun. Sillä saan siirretyksi Kontulaan kivemmin tavaraa kerralla kuin vain yhden selkärepun ja parin muovikassin avulla. Sitä olen tehnyt nyt tämän lauantaipäivän aikana. Frej saapuu taas huomenna, ja pakkailen tässä samalla pahvilaatikoita.

 

1.12.2019

5 + 8, eli yhteensä 13 muuttolaatikkoa siirretty. Olin pakannut vielä 14. laatikonkin, mutta se ei mahtunut kyytiin. Kontulassa Frej ähelsi taas keittiössä vetolaatikoiden, kuivauskaapin ja allaskaapin kanssa, ja vaihtoi yhden lampunkin. Flunssainen äitini puhdisti vessaa minkä jaksoi. Kämpässä on ilmeisesti asunut vanha pariskunta, joka ei ole jaksanut eikä osannut kunnostaa paikkoja sitä mukaa kun ne ovat rapistuneet ja likaantuneet. Suihkun viemäriin on kaadettu jotain siirappimaista ainetta, jota isäpuoli rupesi ihmettelemään sen jälkeen kun oli kammennut lattiaritilän auki. Tulikuuman veden valuttaminen auttoi jonkin verran sitä tahmeaa mönjää vastaan. Loput pitää vissiin lusikoida pois. Kaapinovia kiinnipitävät muovilukot ovat ajan saatossa kuivuneet niin, etteivät ne enää pysty pitämään ovia kiinni. Muutama muovilukko on jopa katkennut. Frej sanoi hankkivansa pussillisen uusia lukkoja. Siisti asunto muuten, kunhan nuo lukuisat pikkujutut saa kuntoon.
    Minun siivousminäni lähinnä keskittyi pohdiskelemaan, mitä kaikkea saisin aikaiseksi hiekkapaperilla, maalilla ja järeillä pesuaineilla. Niin paljon paikkoja, jotka voisi saada esteettisesti miellyttävämmiksi kun puhdistaisi ja ehostaisi vähän. Minähän olen ammattilainen, kyllä minäkin jotain osaan. Miksi äiti ja isäpuoli edes tekevät itse asioita, jotka kuuluvat minun toimenkuvaani ja jotka minäkin voisin hyvin hoitaa?

Vaasankadun asunto alkaa näyttää kolkolta. Kirjahylly melkein tyhjä, eteisen mattoa lukuunottamatta on matot viety Kontulaan. Isäpuoli sanoi, että muuttohomma voidaan järjestää siten että ensi sunnuntaina eli tasan viikon päästä voin jo ruveta asumaan Kontulassa.

Frejllä on kyllä mielestäni aivan liikaa omaa puuhaa. Jotain partiolaisjuttua, kouluissa auttelemista, hallitusjäsenyyksiä, edustus- ja managerointitehtäviä... en tiedä yksityiskohtia mistään enkä tiedä kaikkea mitä hän tekee. Lisäksi hänen vanhempi tyttärensä Mia on myös muuttamassa, siellä Turussa. Frej oli auttamassa siinäkin muutossa joitakin päiviä sitten (hoh, on tämä ihmeellistä aikaa, kun kaikki muuttavat!). Hän on jo 71, hänen pitäisi hellittää noiden töiden kanssa. Äiti laulelee vielä kuorossa.

Äiti oli huolissaan minun rahatilanteestani, kun ymmärsi että joudun maksamaan joulukuussa vuokran kahdesta paikasta. Rauhoittelin häntä, minulla on tilillä vieläkin muutama tuhat euroa vaikka rahaa oli palanut tässä marraskuun aikana vuokriin ja takuuvuokriin. Fyrkkaa vaan tulee lisää. Äiti toivoi, etten sortuisi samaan kuin Mia, joka kuulemma otti jossain vaiheessa pikavippejä maksaakseen omia laskujaan ja velkojaan, ja oli sitten pian kusessa niiden kanssa. Kikka - eli Mian ja Jonnan äiti - joutui auttamaan ottamalla pankkilainan, jolla pelasti Mian pulasta. Tämä on saanut aikaan jonkinasteisen välirikon Kikan ja Mian suhteeseen. Kikka ei kuulemma halua olla enää juuri tekemisissä Mian kanssa.
    Turhaan äiti on huolissaan. Minähän olen läpikäynyt tuon pikavippivaiheen... 2009... sitten meni vielä koko seuraava vuosi velkojen takaisinmaksuun. Eli tuttua hommaa, mitä en kyllä ikinä sorru tekemään uudestaan. Mutta tästä en ole kertonut mitään äidille ja isäpuolelle, eivätkä he saa sitä koskaan tietääkään.

 

2.12.2019

Töissä pitäisi vain pysyä hiljaa joistakin asioista. Olen kertonut kollegoilleni ja esimiehelleni siitä, että Kontulan kämpässä on sekalaista fiksattavaa ja kuvaillut ongelmia, joita Frej korjaa kuntoon, mutta saanut vain kuulla puhetta, että minun ei pitäisi korjata yhtään mitään vaan jättää kaikki huoltoyhtiön vastuulle, se on heidän hommansa ja heillä on vastuu siitä että asunnoissa on kaikki kunnossa. En ole viitsinyt täsmentää, että isäpuoleni korjaa ja että hän on kokenut tee-se-itse-mies jonka sähköporalla ja sähköruuvarilla on satojen käyttötuntien ura takanaan. Ei se kuitenkaan muuta asioita mihinkään suuntaan noiden silmissä. Frej on fiksu mies, hän tietää kyllä mitä vuokrakämpissä sopii itse tehdä ja mitä ei, ja hän tietää mitä itse tekee. Hän on hamsterin / oravan tavoin säästänyt vuosikymmenien ajan kaikki ruuvit, kaapinosat, laudanpätkät ja muut puupalat jotka ovat jääneet yli aiemmissa asunnoissa tehdyistä remonteista tai jotka ovat peräisin vanhoista kalusteista joita ei ole tarvittu enää kun on muutettu jonnekin muualle. Aina niille löytyy jotain käyttöä joskus tulevaisuudessa. Niin nytkin.

Torstaina sain Aktialta kirjeen, tiedotuksen siitä että pankkitilini saldo on ylittynyt. Kyse on säästötilistäni, joka on ollut monta vuotta tyhjillään. 90-luvun loppupuoliskon aikana tyhjentelin sitä tiliä vaiheittain, nostin rahaa kun olin työttömänä. Siitä lähtien tili on painunut hiljakseen miinukselle, kun pankki on veloittanut kuluja tilin ylläpidosta. Nyt se oli melkein kaksikymppiä miinuksella, ja Aktia postitti minulle kirjeen siitä. Perjantaina kesken hyvin kiireisen työpäivän löysin yhden raon jolloin ehdin soittaa pankin asiakaspalveluun, tarkoituksenani lopettaa koko tili. Asiakaspalvelussa oli jonoa ja ruuhkaa, joten jätin soittopyynnön. Soittivat tänään kun olin töissä. Pyysivät tunnistautumista tunnuslukujen avulla, mutta minulla ei ollut tunnuslukukorttia töissä. Hittoon nämä nykyajan epäkäytännölliset systeemit, sanon minä.
    Töiden jälkeen vein repullisen ja yhden muovikassillisen kirjoja ja sarjakuvia Kontulaan, sieltä kotiin soittamaan uudestaan Aktiaan. Odotin kunnes pääsin läpi. Säästötilin lopettaminen sujui sutjakkaasti kunhan olin ensin viettänyt muutaman minuutin turvallisuussyistä tehtyihin tunnistautumiskysymyksiin vastatessa (henkilötunnus, koko nimi, osoite, pankkitilin numero). Asian tultua hoidetuksi painuin uudestaan Kontulaan viemään urheilulaukullisen kirjoja ja sarjiksia. Sieltä vielä Kalasatamaan siivoamaan päihdeklinikkaa. Huh huh, kaikki asiat kasaantuvat päälleni samalla kertaa.

Pakko kuitenkin täsmentää, että olen onnellinen. Vaikka tekemistä on liikaakin, olen onnellisempi kuin koskaan. Kun asuntoesittelijä esitteli minulle Kontulan kaksion, totesin kyllä mielessäni että kunnostettavaa löytyy, mutta jos paikat saa kuntoon, tästä tulee minulle unelma-asunto. En säikähtänyt keittiön ja kylpyhuoneen kuntoa, vaan vaistoni sanoi minulle, että Frejn taidoilla ja omalla siivoojan ammattitaidollani tästä saadaan loistoasumus. Tarkoitukseni on asua talossa aivan hissukseen, pitää rauhallista ja vaatimatonta elämäntapaa riskejä karttaen, ja pitää yllä siisteyttä parhaan kykyni mukaan. Vain nauttia olemassaolosta ja rakastaa sitä 54 neliön valtakuntaa. Tuntuu siltä, että olen pääsemässä niin huipulle elämässäni kuin suinkin voin, enkä halua pudota. Toivon, että mikään ei tule pudottamaan minua. Minulla on paljon menetettävää.

 

3.12.2019

Lähetin osoitteenmuutosilmoituksia postiin ja maistraattiin, Tähti-Siivoukselle, Veronmaksajain Keskusliitolle ja Helsingin Sanomille. Pistin maanantain 9. päivän muuttopäiväksi. Mietin, viestittäisinkö vielä hammaslääkärillekin. Saan tosin joskus joulukuun loppupuolella tai tammikuun alussa heiltä sen kortin, jossa on minun viime tammikuussa kirjoittamani kotiosoite ja heidän laittamansa hammastarkistusaika, ja pyysin Postia edelleenlähettämään vanhaan osoitteeseeni osoitetut kirjeet eteenpäin kuukauden ajan muutosta.

 

5.12.2019

Minun ei tarvitsekaan tehdä ensi viikolla loppusiivousta Kalasataman päihdeklinikan tiloissa, koska koko tönö revitään maan tasalle. Niinpä, jos Helsingin kaupunki ei tiedä mitä rakennuksella tekisi, niin pois vaan koko hoito. Siinähän se ratkaisu on. Mutta tuohan säästää minulta paljon vaivaa. Uudet tilat ovat siis Sturenkatu 25:ssä, entisessä poliisitalossa Stadin ammattiopistoa vastapäätä. Sehän on se opisto, jossa opiskelin maanmittausta.

Kontulan kaksio ei päästä meitä helpolla. Olohuoneeseen aiottu kattolamppu tarvitsee vielä ylimääräisen katkaistun lenkin jostain ketjusta, pitämään koko systeemiä katossa. Frejn makuuhuoneen kattoon asentama lamppu ei syty palamaan - missä vika sitten lieneekään, se on annettava talon sähkömiehen tutkittavaksi. Frej oli ostanut uuden bideesuihkun vanhan vuotavan suihkun tilalle, mutta kävi ilmi, että se vanha bidee oli asennettu aivan väärin. Jokin tehdasosa oli jossain vaiheessa katkaistu ja uusi liitin tai letku asennettu myöhemmin, mutta nyt siitä puuttuu helmiliitin. Keittiön liesituulettimen johto on 10-20 cm liian lyhyt, se ei ylety sähköpistokkeeseen. No, jotain saatiin sentään tehdyksi: keittiöön toinen toimiva kattolamppu.

Syötiin Uzbekistan-nimisessä ravintolassa Kontulan ostarilla. Ruoka ei ollut kehuttavaa. Vaasankadulla Frej pisti palasiksi Lundia-kirjahyllyn ja nyt täällä on todella ankeat oltavat. Pystyn käyttämään tietokonetta, nukkumaan ja laittamaan ruokaa, mutta ei täällä ole kivaa olla sunnuntaihin asti jolloin Frej ja äiti saapuvat vuokraamallaan pakettiautolla viemään sähkölaitteet, sängyn ja työpöytäni sekä lopun pikkuirtaimiston.

Ullakon häkkivarastossa majaileva keinutuoli, joka oli lapsuudenkodissani Kavallintiellä, ei jääkään minulle, vaan se viedään Sortti-asemalle kunhan se on ensin pilkottu palasiksi. Ensinnäkään se ei mahtuisi Kontulan talon hissiin vaan se jouduttaisiin kantamaan rappuja ylös, ja toiseksi se ei ole tarpeeksi hyvässä kunnossa keinumiseen. Se oli äitini Anja-äidin rippikoululahja, eli vuodelta 1938. Huh, en tiennyt, että se on niin vanha! Uljas-vaari keinui sillä kerran niin rajusti, että hän kaatui sillä taaksepäin nurin ja se hajosi. Tuoli korjattiin, mutta sen käytettävyys ei ollut enää entisenlaista.

 

 

 

 

1    2    3    4    5    6    7    8    9    10    11    12    13    14    15    16    17    18    19    20    21    22    23    24    25    26    27    28    29    30    31    32    33    34    35    36    37    38    39    40    41    42    43    44    45    46    47    48    49    50    51    52    53    54