2.2.2019

Tässä vielä luettelo peleistäni:

Jukka Rajalalta saadut pelit:

3D Glooper
Aztec Challenge
Back to the Future
B.C.'s Quest For Tires
Blue Max
Blue Max 2001
Boulder Dash
Boulder Dash II
Buck Rogers: Planet of Zoom
Choplifter
Clowns
Commando
Crossfire
David's Midnight Magic
Dragon's Den
Eureka
Falcon Patrol II
Final Conquest
Flying Ace
Forbidden Forest
Games Creator
The Great Escape
H.E.R.O.
Hover Bovver
Hunter Patrol
International Soccer
James Bond
Juice
Jungle Hunt
Kettle
Kong Strikes Back
Lazy Jones
Moon Buggy
Mr. Do's Castle
Pitfall II
Radar Rat Race
Rescue on Fractalus
Ring of Power
Roller Ball
Sabre Wulf
Samantha Fox Strip Poker
Scuba Dive
Shamus Case II
Short Circuit
Slalom
Slamball
Squish'Em
Star League Baseball
Suicide Strike
Super Pipeline
Talladega
Who Dares Wins
Wizard of Wor
Zaxxon

Myöhemmin hankkimamme pelit:

Arkanoid
Atomic Robo-Kid
Beach Head
Beach Head II
Bruce Lee
Chase H.Q.
Crazy Cars
Cybernoid II
Double Dragon
Dragonninja
Dragon Spirit
Eliminator
Erebus
Exolon
Express Raider
Garfield - The Big, Fat, Hairy Deal
Gauntlet
The Goonies
Hard Drivin'
Hot Rod
Impossible Mission
Infiltrator
Kung Fu Master
Leaderboard
Leaderboard Executive Edition
Lightforce
Nightbreed - The Action Game
OutRun Europa
Poltergeist
Power Drift
Quedex
Raid Over Moscow
Roadrunner
Sanxion
Snare
Spy Hunter
Starray
Summer Camp
Super Cycle
Teenage Mutant Hero Turtles
Turbo Outrun
Uridium
World Games
Zero Gravity

Osa peleistä osana US Goldin History in the Making -boksia, Hewsonin Christmas Collection -kokoelmaa ja Domarkin Wheels of Fire -kokoelmaa.

Zero Gravityn hankkimiseen liittyy mielenkiintoinen tarina. Joulukuussa 1991 ostin Leppävaaran Maxista ampumapeli Turricanin, mutta kotona huomasin, että kotelon sisällä oli vain ohjeet. Kasetti oli viety! Ei auttanut kuin käydä vaihtamassa peli toiseen. Isäpuoleni hoiti sen asian. Hän toi sitten Hewsonin kokoelman nimeltä Joystick Thunder, mutta siinä olikin samat pelit kuin jo omistamassani Christmas Collection -boksissa: Cybernoid II, Eliminator, Exolon, Lightforce, Sanxion ja Uridium. Eri nimi ja erinäköinen laatikko, mutta sama sisältö. Isäpuolen ei auttanut kuin mennä uudestaan Maxiin. Lopulta hän toi tuon Zero Gravityn. Se ei jaksanut minua paljoa kiinnostaa. Pelasin sitä muutaman kerran ja kyllästyin sitten.

Commodore Force -lehden kylkiäiskasettien pelit:

Batty
Blue Encounter
The Blues Brothers
Brix
Bulldog
By Jove
Danger - Adventurer At Work
Driller
E-Motion
The Energem Enigma
The Extricator
Frantic
Ground Snipe
Guadalcanal
H.A.T.E.
I-Ball
Incredible Shrinking Sphere
Krakout
Life
Mayhem in Monsterland (pelattava demo, jossa vain osa kolmannesta tasosta)
Overlander
Park Patrol
Rampage
Saboteur II
Shard of Inovar
Spindizzy
Super Hang-On
Supersprint
Terminus (Drew Rodgersin demo, joka oli suoraan pöllitty John Carpenterin scifi-halpiksen Dark Star (Pimeä tähti, 1974) yhdestä kohtauksesta. CF-lehden toimitus ei tiennyt tätä)
Tracer
Trolls (pelattava demo)
Venom

Muualla pelaamani pelit:

Pacman (1983 isäpuolen perheen tuttavien, Falcken perheen luona Wienissä)
Petch ja Pacman (26.-27.7.1989 Leskisten perheen luona Virojoen Vilkkilässä, lähellä isäni tyttöystävän Leenan ja tyttärensä Suvin kesämökkiä)
Tetris (7.12.1989 Tiedekeskus Heurekassa)
Skywolf, 1942, (nimetön) (21. - 27.12.1989 Mallorcalla, hotelli Isla Mallorcalla. Kaikki kolikkopelejä)

Kirjoitin päiväkirjaani, että Skywolf oli K&G Service -nimisen firman tuotantoa muutaman vuoden takaa. Helikopteri lentelee vaakasuoraan scrollaavassa maisemassa ampuen kaikkea maan ja taivaan väliltä: viholliskoneita, maassa olevia tykkejä, autoja ja muita rakennelmia, laskuvarjojoukkoja ulossyytäviä koptereita, valtavia ohjuksia, ilmalaivoja, sukellusveneitä, taistelulaivoja ja maasotilaita niin tavallisessa maastossa kuin veden ja autiomaankin yllä. Myös yölentoa on. Tietyissä vaiheissa ylhäältä putoaa joko vihreä tai punainen laskuvarjohyppääjä. Otettuaan vihreän saa lisää tulivoimaa. Punaisesta käynnistyy turbo boost, ja silloin menee vinhasti. Tietyissä kohtaa näkyy maassa myös pieni laskeutumisalusta. Jos laskeudut sinne, paikalle tulee Skywolf-rekka, joka myös antaa lisää tulivoimaa. Auton voi tuhotakin, mutten tajunnut katsoa saako siitä pisteitä.
    Se nimetön peli oli Corelandin ja Segan 1985 tekemä katutappelupeli, jonka nimi ilmoitettiin vain japanilaisilla kirjainmerkeillä. Alussa ohjattava hahmo kävelee tyttöystävänsä kanssa kadulla. Sitten tulee punkkari ja kaappaa tytön, ja hänet on pelastettava. Ensin tulee vastaan nyrkkimiehiä, jotka kuollessaan muuttuvat enkeleiksi. Rakennuksissa lymyilee punkkareita, jotka pudottavat maahan tappavia pulloja. Sitten kohtaat vangitun pojan ja hänen vartijansa. Nitistettyäsi vartijan ja pelastettuasi pojan hän avustaa sinua pelissä! Tosin hänkin voi kuolla. Välillä maassa kiitää tulipalloja, joiden yli pitää hypätä. Pisteitä tuli jatkuvalla syötöllä, silkasta etenemisestä, mikä oli metkaa. Lisäelämän sai aina 30.000 pisteen jälkeen. Löysin pelin nimeltä My Hero, mutten ole ihan varma oliko se tämä.

Grand Prix Circuit (22.5.1990, koulun PC:llä)
Out Run, Hang-On, Marble Madness, Paperboy, Operation Wolf (27.6.1990 kolikkopeleinä Linnanmäellä)
Shufflepuck (jääkiekkoa), Crystal Quest (kerätään timantteja ja ammutaan olioita), Adventures of Snake (matopeli), Tetris, Apache Strike (10.-12.7.1990 Macintoshilla Oriveden opiston sarjakuvakurssilla)
Big Run (14.-16.7.1990 Jalecon kolikkopelinä Vihantasalmen leirintäalueella lähellä Pertunmaan kesämökkiämme. 1.8.1990 uudestaan kauppakeskuksessa Kotkassa)
Lemmings, Star Goose (lukiossa (1990-1993) koulun PC:illä. Monet haukkuvat Star Goosea, mutta minä tykkäsin kovasti)
Chase H.Q., Hard Drivin', The Legend of Hero Tonma, Dragon Breed, Hydra (20.2.1991 Cinderella-laivalla matkalla Tukholmaan)
Hot Chase (22.2.1991 Calypso-laivalla, paluumatkalla Turkuun)

Autoosi on asennettu pommi, se räjähtää aikarajoituksen kuluttua, sinä yrität paeta tietä pitkin tarkistuspisteeseen sitä ennen. Tiellä on poliisin tiesulkuja, tien poikki ajavia junia, joiden yli voi hypätä rampilla, pensaita, muita autoja ja jopa kallistettuja mutkia. Löytyy toisella kentällä myös paljaalla ruoholla ja hiekalla ajelua, ilman sen kummempaa tiemerkintää. Yleensä on myös puita ja valtavia kiviä suoraan edessä. Muuta maisemaa edustavat kaupungit, ja tietysti tavallinen vihreä maisema tienreunalla olevine puineen. Animaatio nykii aika pahasti, mutta muuten grafiikka on selkeää ja normaalin coin op -taidokasta.

Hard Drivin' (9.-10.3.1991 ja 7.-8.3.1992 Ellivuoren hiihtokeskuksessa)
Ironsword: Wizards & Warriors II (25.7.1991, Nintendo-peli, jota sain kokeilla Matti-enoni luona Kotkan Mussalossa)
Thunderblade (27.7.1991 kauppakeskuksessa Kotkassa. Päiväkirjani mukaan olin pelannut sitä kerran aiemminkin)
Out Run, Cisco Heat, Turbo Outrun (27.5.1992 Tampereen delfinaariossa ja Särkänniemellä)
Super Road 4WC (?) (30.6.1992 Kotkassa)
Legend of Hero Tonma, Hard Drivin', Hydra, Columns (2.11.1992 ensimmäisellä abiristeilyllä Cinderellalla)
Thunderblade (8.-9.1.1993 toisella abiristeilyllä Isabella-laivalla. Lukuisten continueiden sekä puhelinkopeista ja kolikkorei'istä löytämieni kolikoiden ansiosta pelasin sen läpi saaden tulokseksi 3376210 pistettä)
Tetris (22.9 – 3.10.1997, Helsingin kaupungin Kiinteistövirasto, kaupunkimittausosaston karttapalvelu, työharjoittelun lomassa)
Paperboy (kännykällä viime vuosikymmenellä junasiivoustyön lomassa).

4.2.2019

Lisätty Bookogsiin kaksi tuoretta hankintaa. Kutka - Maanne kirja vuodelta 1988 oli Kutka-sarjan osa, josta en ollut edes tietoinen ennen kuin joitakin päiviä sitten katsoin Divari Kankaan valikoimaa. Vähän ihmettelinkin, kun Pulakutka (1992) mainitsi esipuheessa, että 11 Kutkaa ehti ilmestyä. Siinähän se yhdestoista on, tilattu Antikvaari.fi:n kautta Finlandia Kirjasta. Colin Dannin ensimmäinen The Animals of Farthing Wood -romaanikin on nyt sitten hallussani, kiitos Amazonin.

Lisäsin jopa kesäkuussa 1994 ostamani Ilta-Sanomien numeron. Minun kuvani on nelossivulla - tuon tarinan kerroin omaelämäkerrassani.

Sitten musiikkilehtien kimppuun. Lisätty jo kaksi Intro-lehteä vuodelta 1971, seitsemän Help!-lehteä vuosilta 1977 ja 1979, ja nyt vuorossa Suosikit. Suosikkeja on 68, Soundeja vajaat sata. Semmoinen työsarka vielä jäljellä.

Entä sen jälkeen? No, pilapiirroskirjoja riittäisi vielä 43 kappaletta.

5.2.2019

Tällä viikolla minulla on talviloma, ja tiistaihin osuneen Runebergin päivän olin päättänyt viettää vähän muistettavammin. Vuosina 1972-1974 ilmestyneestä Sarjis-lehdestä minulle tuttu ja Puupää-hatulla vuonna 1988 palkittu Usko Laukkanen (1930-2000) on vähän tunnettu mutta erittäin lahjakas tekijä. Kvaak mainosti Tampere-taloon Muumimuseon oheen pystytettyä näyttelyä Laukkasen tuotannosta, joten ajattelin, että miksen lähtisi Tampereelle sitä katsomaan?

Oli runsaasti lunta maassa, nollakeli, ja satoi vähän räntää kun juna klo 9:24 lähti kohti Tamperetta. Perillä oltiin pikkuisen myöhässä, vasta vähän yhdentoista jälkeen eikä vähän ennen. Ei se kuitenkaan haitannut, arvelin että luppoaikaa jää silti vaikka keksisin ylimääräistä tekemistä. Kotiinlähtö koittaisi vasta neljältä, joten aikaa riitti.

Netistä tulostamani pikku kartan turvin koetin suunnistaa oudossa kaupungissa. Löysin lopulta perille Tampere-taloon ja Muumimuseoon. Katselin rauhassa Tuulikki Pietilän ja muiden rakentamia Muumi-kuvaelmia ja Toven kuvituspiirroksia. Materiaalia oli paljon, mutta jäin kaipaamaan enemmän vaihtelua. Pieni kyllästyminen sinänsä hienoihin kuvaelmiin pääsi iskemään. Ja juu, oli siellä niitä japanilaisia Muumi-faneja.

Laukkas-näyttely olikin sitten odottamaani suppeampi. Olihan siellä Masto ja Märssy- & Kapteeni Kidd -sarjakuvia, lastenkirjakuvituksia sekä muutama teinivuosina väkerretty sarjakuvalehti, mutta kai esiteltävää olisi löytynyt enemmänkin? Vai onko Laukkasen elämäntyö niin hajallaan ympäri maita ja mantuja, että on toivotonta koettaa kerätä kokoon enempää kuin mitä näyttely esitteli? Suppeudesta huolimatta minulle kävi selväksi, että Laukkanen tienasi leipänsä nimenomaan niillä lapsille suunnatuilla kuvitustöillä. Sarjakuvia ei ole paljon enempää kuin mitä Sarjis-lehdessä julkaistiin. Sarjikset olivat miehen intohimo, mutta niihin hän koko ajan kompasteli. Hirveästi projekteja - niin lastenkirjoja kuin sarjakuviakin - jäi kesken tai toteutumatta. Joko Laukkaselta katosi motivaatio, tai sitten kustantaja toppuutteli.
    Kaikkein eniten ihastelin niitä kolmea piirrosta, jotka olivat esillä keskeneräiseksi jääneestä Taika-arkku -lastenkirjasta. Laukkanen työsti Taika-arkkua ilmeisesti 60-luvulla, ja tuo näyttelyn Satumaja-tunnuskuva on juuri se, josta oli tarkoitus tulla kirjan kansi. Kun katsoin Taika-arkkua varten tehtyjä piirroksia, mietin, että JUURI NOIN pitää lastenkirjakuvituksia tehdä. Tuo on SE OIKEA tapa. Osaisinpa minäkin. Esillä oli myös yksi käsikirjoitussivu, joka oli kirjoitettu täyteen korjauksia ja muutoksia. Laukkaselta jäi tarinan loppu kirjoittamatta, ehkä projekti jäi kesken koska hän kohtasi vaikeuksia tarinan lopettamisessa?

Ostin Tampere-talon shoppipuolelta 29 euroa kpl maksaneet Tove Janssonin kirjat Taikatalvi ja Taikurin hattu. Kolme romaania on jo ennestään, nyt kasvoi kokoelma. Vaikka onhan noita toki Akateemisessakin myynnissä.

Näyttelyiden lisäksi halusin käydä legendaarisessa Antikvariaatti Makedoniassa. Se osoittautui pienemmäksi kuin odotin. No, onhan siellä etuosa ja takaosa, mutta jotenkin odotin, että se olisi ollut oikein kunnon sali. Kirjojakin oli hirveästi, ei todellakaan pelkkiä sarjakuvia. Kysyin myyjältä, sattuisiko olemaan Zoom-lehtiä. Lisäsin vielä, ettei minulta tosin puutu kuin yksi numero, 42/1974. Myyjä katsoi koneeltaan ja sanoi, ettei ole sitä numeroa. Vuoden 1974 numerot 42, 43 ja 47 kuulemma puuttuvat vähän kaikilta, mutta niitä ei ole ollut tarjolla viime aikoina. Ostin sitten viisikymppiä maksaneen Corto Maltese Samarkandissa -albumin.
    Mitäs vanhoja Corto-painoksia minulta vielä puuttuu? Ensimmäinen CM Etiopiassa (1986), ensimmäinen CM Siperiassa (1984) ja ensimmäinen CM Sveitsissä (1989). Vaan nuo voi kaikki unohtaa, kun on kakkospainokset jokaisesta ja niissä on kylliksi.

Löysin sattumalta myös Aikakone-nimisen levydivarin. Suppeasta suomivinyylien valikoimasta huolimatta siellä oli mukavasti harvinaisuuksia, vaikkakin sellaisia jotka minulla jo on ja sellaisia jotka eivät kiinnosta. Kuusi levyä lähti sentään mukaan 50 euron yhteishinnalla.

Aikakoneessa jouduin kuuntelemaan Jaakko Teppoa, mutta ei se harmittanutkaan niin paljon. Se Levyraati-laulu on aika hauska. Tosin minun muistikuvani mukaan Pirkko Liinamaa kyllä piti joskus rokkibiiseistäkin, jos ne vain saivat jalan vipattamaan.

Aikakoneen lähellä on toinenkin levykauppa, Sammakka-Pop sen nimi taisi olla. En käynyt siellä. Tiedä sitten, jäinkö jostain paitsi, mutta olihan tässäkin.

Onhan Tampereella toinenkin sarjakuvadivari, nimittäin Lukulaari. Se osoittautuikin oikein kunnon luolaksi. Pyörin alakerrassakin sekavien kirjahyllyjen keskellä "kerran täällä kuitenkin vain käydään, joten katsastetaan koko paikka" -asenteella, ja ajattelin että huh-huh. Löysin alakerrasta laatikollisen Karin pilapiirroskirjoja ja noukin mukaani 2000 julkaistun Karin parhaat 1951-54 -kokoelman, josta en ollut edes tietoinen. Yläkerrasta vielä ensimmäinen Turun Sanomien Muumi-kokoelma vuodelta 1978. Minulla oli tämä lapsena. Ostin siis nostalgiasyistä. Hintalappu varoitti, että opusta on väritetty, joten tsekkasin. Juu, yksi aukeama tusseilla väritetty, ja loppusivut, joihin on painettu muutama kuva juuri värittämistä varten, ovat saaneet väriä nekin. No, minullahan on nämä tarinat ennestään, Schildtsin ruotsinkielisinä ja WSOY:n suomenkielisinä versioina 1990-luvulta, joten ei se mitään. Yhteissumma 20 euroa. Nostalgialinssien läpi katselemalla kestän kauhistuttavan pölkkyfonttiladonnan.

Lukulaari-käynnin jälkeen oli vielä reilusti yli tunti aikaa ennen junan lähtöä. Samalta kadulta missä Lukulaari sijaitsee, eli Puutarhakadulta, löysin alekirjakaupan. Kävin siellä tappamassa muutaman minuutin aikaa, ja ostin Pat Gilbertin The Clash - Lontoo liekeissä -teoksen (Like, 2010) vitosella.

Minulla oli digikamera mukanani, muttei huvittanut ottaa valokuvia lumen peittämästä, lumisateen piinaamasta Mansesterista. Ei edes Tammerkoski inspiroinut. Siellä tosiaan satoi lunta lakkaamatta. Laantui välillä, mutta yltyi sitten uudestaan. Ja inhaa huomata viimein Helsinkiin päästessäni, että Hesassa satoi lunta ihan yhtä kovasti.

Sää olisi siis voinut olla parempi, mutta muuten tämä reissu onnistui yli odotusten. Mielessäni olivat oikeastaan vain Usko Laukkas -näyttely ja Makedonia, mutta kun tuli koettua myös Muumit, Aikakone ja Lukulaari ja kotiin tuotu tavarasaalis oli runsas, niin erinomaisestihan tämä matka meni.

7.2.2019

Suosikkien lisääminen jatkuu. Yli puolet hoidettu jo. Harmi, että niistä puuttuu usein sisäsivuja ja viidestä puuttuu kannetkin. Numeron 5/1983 takakannen mainoksen miesmalli on tutunnäköinen. Lieneekö ruotsalaislaulajatar Pernilla Wahlgrenin italialainen poikaystävä Emilio Ingrosso? On ainakin samaa näköä. Juu, koska sisarpuoleni Jonna kuunteli hulluna Pernillaa tuolloin 33-34 vuotta sitten, on Emilionkin naama jäänyt mieleen. Kaikkea täysin joutavaa kallooni onkin tarttunut...

Ja Suosikit lisätty. Huh. Paitsi että pitänee skannata sisällysluettelon ja apinalaatikon sisältävät sivut ja lisätä Bookogsiin lisäämieni uusien artistien profiilisivuille nettilinkkejä, jotta muut käyttäjät tietävät, mistä kyseisennimisestä artistista on kyse. Maailmassa on monta Ivania, Bedlamia, Breakia, Marilynia ym.

9.2.2019

Lisätty Bookogsiin kaikki 44 omistamaani pilapiirroskirjaa: Kari, Elsilä, Ansu, Kunnas. Eipä ole sitten kuin Soundit jäljellä.

Löytyyhän muutakin... sanakirjoja, nisäkäs-, lintu- ja kasvioppaita, lapsille suunnattu kuvakirja viikingeistä, Sudenpentujen käsikirja 2, muutama vanha oppikirja (ranskaa, saksaa ja yhteiskuntaoppia), Sarjainfo-lehdet, Juhana Saarelan valokuvakirja Paroonin maisemissa, nimimerkki Tion toimittama Ylikellotettu nörtti - Bittihuumoria, Tieteen Kuvalehden julkaisema Tieteen maailma - Ihminen, H.G. Wellsin The Man Who Could Work Miracles, Uusi iso atlas, Idefix ja kotkanpoikanen -kuvakirja, Iltalehden ja Ilta-Sanomien teemalehtiä Mannerheimistä ja presidenteistä, pari sarjakuva-aiheista tietoteosta ym... 72 julkaisua. Mutta ei minua kiinnosta lisätä noita Bookogsiin.

10.2.2019

Ellen olisi niin pitkäpinnainen ihminen, olisin saanut jo harmaita hiuksia Soundin alkuaikojen toimittajien venkoiluista. Waldemar Wallenius on ensin päätoimittaja, sitten ei mukana ollenkaan, sitten avustaja ja sitten taas päätoimittaja, ja nimensäkin kirjoitettiin usealla eri tavalla. Pari muutakin vaihtaa titteliä ja nimen kirjoitusasua kerran tai useammin, avustajia tulee ja menee, painopaikat vaihtuvat useasti ja ne kirjoitetaan usealla eri tavalla... Olen lisännyt nyt vuosien 1975-76 Soundit Bookogsiin. Piti yhdessä vaiheessa ottaa taas alusta ensimmäisestä numerosta alkaen ja korjata virheitä ja laiminlyöntejä krediittien kohdalla. Tämmöistä se on kun haluaa olla perusteellinen.

Puolueeton ja perusteellinen "kulissien takana" -reportaasi 70- ja 80-luvun Soundien tekemisestä sekä toimituskunnan fiilingeistä ja keskinäisistä kahnailuista - viimeksimainittujakin varmaan oli? - olisi mannaa.

Onko Soundia muuten julkaistu yhtäjaksoisesti vuodesta 1975 asti, vai oliko taukoa jossain vaiheessa? Tiedän, että Soundi ilmestyi vielä 1984, mutta entä sen jälkeen? Wikipedia ei vastaa. Aika harvoin olen nähnyt vuoden 1984 numeroita, sen jälkeisistä ei ole mitään muistikuvaa. En osaa myöskään sanoa, milloin aloin noteerata Soundin olemassaolon kauppojen lehtihyllyillä, oliko se joskus 90-luvulla vai 00-luvun puolella?

12.2.2019

1990-00-luvuilla olin suorastaan fanaattinen kirjastojen suurkuluttaja. Kiertelin suurimmassa osassa pääkaupunkiseudun kirjastoja lainaten parhaimmillaan 20 levyä jotka sitten kuuntelin päivässä tai parissa ja kävin palauttamassa asianmukaisiin kirjastoihin lainaten samalla yhtä suuren määrän levyjä lisää. Moinen tahti uuvutti minut lopulta niin, että sen jälkeen kun 2009 lopetin FinnArcticin ja rupesin tosissani keräämään levyjä, en ole käynyt kertaakaan missään kirjastossa. En ole jaksanut. Toisaalta ei ole ollut mitään enempää lainattavaa, kun olen ostanut kaikki kiinnostavat levyt ja kuunnellut loput netistä ja Spotifysta. Kirjatkin ostan samantien jostain mistä ne saa kätevimmin.
    Tänään oli sitten treffit neljältä Matti-enon kanssa Oodissa. Hän kun halusi tutustua tähän uuteen, mahtavaan rakennukseen, jota on kiitelty jo kansainvälisestikin. Saavuin paikalle 20 vaille ja päätin kiertää rakennuksen. Hurjan näköinen tuo Kansalaistorin puoleinen ulkoseinä. Tuntuu että se kaatuu päälle. Sisällä näin Matin, ja kesti hetken ennen kuin sain hänet huomaamaan minut, vaikka hän alunperin katsoi minun suuntaani ennen kuin lähti kävelemään poispäin. Huonot rillit?
    Kävellessämme Oodin tiloissa ja katsellessamme ympärillemme näimme paljon mielenkiintoisia arkkitehtonisia ratkaisuja, koristeellisia yksityiskohtia ja muita silmiinpistäviä seikkoja. Eihän siellä niin paljon kirjoja ole! Kirjahyllyjä on, mutta ne ovat matalia, silmien alapuolella. Katseen korkeudella ei ole mitään.
    Katto laskeutuu koko ajan alemmas ja alemmas, kunnes se kohtaa seinän n. 10-20 sentin korkeudessa. Sinne sumppuun jää paljon hukkatilaa, jota ei pysty hyödyntämään, koska katto menee niin matalalla ettei sinne pysty kävelemään.
    Toisaalla taas lattia nousee korkealle kohti kattoa. Siellä ei ole paljon tuoleja tai penkkejä, vaan hippityyliin saa etsiä oman paikkansa ja vallata sen lukemista varten.
    Pitkiä pöytiä, joissa läppäreitä nettisurffailua tai vaikka opiskelua varten, vieressä lastenvaunuparkki täynnä tyhjiä lastenvaunuja. Lapsiparkki lähettyvillä... paljon vauvoja ja parin vuoden ikäisiä lapsia peuhaamassa vanhempien kanssa.
    Hiekkaa ja pölyä puulattiat täynnä. Tyhjiä hyllyjäkin löytyy. Mitä niihin on tarkoitus laittaa, vai eikö niille ole keksitty käyttöä? Pölyä vain joka hyllyssä kunnon kerros. Moinen monimutkainen rakennus on varmasti viheliäinen siivottava. Toivottavasti siivoojilla on imuri käytössä.
    Tuoleja, pöytiä... vaan missä kirjat???
    Ikkunoissa kolmiulotteista lumisadetta. Parveke, joka on tarkoitettu vain kesäkäyttöön. Parempi niin, koska nyt talviaikaan se on täynnä lumimassaa. Varmaan kattolipasta pudotettu kaikki lumi sinne. Toivottavasti tajuavat muokata sitä lippaa uusiksi, ettei se enää rohmuaisi lunta talvisin. Siellä joutuvat varmaan lähes jatkuvasti olemaan lumenpudottajat hommissa. Tai vastaavasti, jos sattuu satamaan oikein rankasti, kaikki vesi jää lillumaan siihen lippaan. Jospa tekisivät siihen alaspäin viettävän lisärakennelman, jotta ongelma poistuisi. Lumimassan paino voi olla riski, ja lumi kuluttaa rakenteita jäätyessään ja taas sulaessaan.
    Yhdessä kerroksessa tyhjiä tiloja vähän joka puolella. Lattiapinta-alaa ei ole vaivauduttu hyödyntämään tehokkaasti. Kokoushuoneita, melkein kaikki tyhjillään.
    Ompelukoneita. 3D-tulostimia. Suurkuvatulostimia. Vinyylileikkureita. Rintanappikoneita. Oikea askartelupaja. Joku murtaen englantia puhunut ulkomaalainen tai ulkomaalaistaustainen mies selosti meille mihin vinyylileikkuria käytetään. Sillä voi ilmeisesti saada omaan paitaan painetuksi haluamansa kuvan. Vaikuttaa semmoiselta tempulta, ettei sitä uskalla kylmiltään lähteä koettelemaan. Pitäisi ensin opiskella koneen toimintaperiaate ja selvittää, mitä kaikkea pitää olla valmiina ennen kuin konetta rupeaa käyttämään.
    Ihmisiä istuu lukemassa ja puhelimia näpräilemässä joka puolella. Ja sielläkin on varottava omaa päätä, koska kattorakennetta ja vinoja kannatinpalkkeja risteilee joka paikassa vaarallisen matalalla.
    Juu, kyllä Pasilan kirjasto on se Helsingin pääkirjasto. Oodi on jotain muuta. Mutta hauska paikka. Varmasti oivallinen helsinkiläisten olohuoneeksi ja ajankäyttötilaksi. Jospa edes kirjoja saataisiin sinne lisää. Tai jotain muuta, kunhan joutotilat vain saadaan otetuiksi haltuun.

Matkamme jatkui Kamppiin, kohti ylimmässä (?) kerroksessa sijaitsevaa japanilaista ravintolaa, jonka lohiannosta Matin Simo-poika oli suositellut. Hoku on ravintolan nimi. Lounasajan jälkeen rafla pitää "ovensa" suljettuna jonkin aikaa, kunnes aukeaa taas klo 17.00 päivällisruokailijoille. Saavuimme paikalle 16.52, ja odotellessamme tutkimme ulkopuolella olevaa ruokalistaa. Kun sisään oli päästy ja pöytään asetuttu, päätin, että minäpä tilaan sen Salmon Teriyakin, jota Simo oli kehunut. Matti valitsi kana-aterian. Minä syön ravintoloissa aina kunnon liharuokia, mutta päätin tehdä poikkeuksen tällä kertaa. Se kannatti. Lohiannos oli kovin pienen näköinen ja olin huolissani hiukovan vatsani puolesta, mutta riisi- ja salaattikulhollisten kera nautittuna kala osoittautui yllättävän täyttäväksi. Ja maukkaaksi! Juuri oikea kypsyysaste, ja tulinen hapanimelä kastike oli oiva seuralainen. Hieno näkymä Lasipalatsin yli oli lisäplussa.

Matti tuumi, että seuraavaksi voisi koettaa Itäkeskuksen IMAX-teatteria, jos vain löytyisi jokin sopiva leffa jonka voisi katsoa siellä. Minun on siis seurailtava ohjelmistoa. Kvaakissa eräs asiantuntija on tosin kertonut, ettei Itiksen IMAX-teatteri ole Aito Asia niin kuin jenkeissä, vaan köyhemmän Suomen oloihin sovellettu pienempi, köyhän miehen IMAX. No, minulle se on se ja sama. Ei se koko ja muhkeus tee elokuvaa, vaan Sisältö. Mitä iloa on isommasta kankaasta ja tärykalvot halkaisevasta äänenvoimakkuudesta, jos leffa on popcornia?

Matti osti vielä Forumin Alkosta pullon viiniä pomolleen synttärilahjaksi, ja sitten metroon. Huomasi, että Matti on kotkalainen eikä ole oikein tottunut liikkumaan Hesassa. Ei meinannut osata ulos Kampin kauppakeskuksesta ilman apua, kun edes ensimmäinen kerros ei olekaan se ensimmäinen. Ja missähän kerroksessa se Forumin Alko on? Entä miten sieltä pääsee metroasemalle? Ai rullaportaat alas vielä? Kummat portaat? Sitten Matti halusi pois Hakaniemen asemalla, mutta niin vain kävi, että molemmat poistuttiin Sörnäisissä, ja enoni joutui odottamaan keskustaan päin menevää metroa aseman toisella puolella. Taidettiin olla kumpikin niin jutteluun keskittyneitä, ettei huomattu Hakaniemen aseman ohivilahtamista. Voi Matti-parkaa. Minun olisi pitänyt opastaa ja neuvoa häntä paremmin. Mutta en minä osaa. Olen täysin avuton ihmisten opastamisessa. Pärjään itse moitteettomasti, mutta toisten neuvominen on ylivoimaista. Vaikka tuntisinkin paikat, jos joku kysyy minulta missä on se-ja-se, en osaa sanoa mitään.

13.2.2019

Liian harvoin muistan uniani, mutta nyt jäi yksi mieleen. Olin yksityisbussissa tulossa jollekin leirintäpaikalle, jossa oli määrä yöpyä. Muistan, että olin ensin Sleepy Sleepersin keikkabussissa, koska muistan, että se oli Mato Valtonen, joka hyppäsi ulos bussista toimittamaan jonkin asian, ja muut ihmettelivät, minne se Mato on häipynyt. Läheisellä järvellä riehui sähkömagneettinen pyörremyrsky, tummanruskea tornado, joka huoletti joitakin. Sitten olinkin isäpuolen, äidin ja Jonnan kanssa sisällä vuokramökissä. Sähkömagneettisesta tornadosta varoitettiin uutisissa. Myrsky sekoitti radiolähetyksiä siten, että sillä kanavapaikalla, jossa muuten kuuli jonkin suomalaisen aseman lähetyksiä, saattoikin kuulua jokin ulkomainen asema. Tornado hyökkäsi lopulta meidän mökkiimme, ja olimme muutaman sekunnin ajan sen heiteltävinä. Kun kaikki oli ohitse, vilkaisin vesilasia, joka minulla oli pöydällä. Se oli yhä paikalla, mutta vesi oli muuttunut suuriksi jääkuutioiksi. Isäpuoli vain kaatoi lasiin vettä ja huomautti minulle, että ei pidä sanoa "vesilasi" jos siinä on vettä, vaan pelkkä "lasi" on oikeaoppinen sana. En ruvennut kiistelemään hänen kanssaan kielipoliittisista kysymyksistä.

14.2.2019

Soundi-lehtiin sain ensikosketuksen jo kloppina Kotkassa, isoisän luona kyläillessäni. Matin ja Timon entisistä huoneista löysin lehtiaarteita, jotka oli jätetty hakematta pois. Juntusen sarjakuvista muistan mitä Soundin numeroita selasin. Oli ainakin numerot 12/77, jossa Hermo kuolee, ja 6/78, jossa Jeesus ryhtyy esittelemään Freaky Malonelle Suomea. Taisi löytyä myös Epe's Music Shopin monisivuinen tilausluettelo.

Lisäksi Timon ja Matin huoneista löytyi Amerikan MAD-lehtiä ja ainakin yksi Suomen MAD, sekä Playboy helmikuu 1979. Playboyssa en muista kiinnittäneeni erityistä huomiota tyttökuviin, mutta sarjakuvat ja yksi pilapiirros jäivät mieleen. Nythän minulla on pdf-muodossa melkein kaikki Playboyt kesäkuun 2012 numeroon asti, joten pystyin sarjisten ja sen yhden sivun kokoisen piirroksen perusteella selvittämään sen numeron, jonka pikkupoikana löysin. Poikasena löysin pari yhtä vanhaa Playboyta myös Hindrénien pojan Samin huoneesta, ja niistäkin vilkaisin sarjakuvia. Oli yllätys nyt sitten aikuisena huomata, että hillittömän Ed Head -strippisarjiksen piirtäjä oli Maus-sarjastaan tunnettu Art Spiegelman! Ed Head kertoi miehestä, joka oli pelkkä pää. Hän nökötti kadulla kerjäämässä, poltti sikareita, käytti hienoa hattua, ja haaveili vartalosta. Ed Head pyöri Playboyssa 11 stripin verran numeroissa joulukuu 1978 - marraskuu 1979, sitten tuli tauko, jonka jälkeen Spiegelman jatkoi päämiehen tarinaa numeroissa elokuu 1981 - joulukuu 1982 seitsemän stripin verran.

15.2.2019

Viime viikonloppunahan lisäsin Bookogsiin Kari Suomalaisen pilapiirroskirjat. Paitsi yhden, joka minulta puuttui ja josta en ole koskaan nähnyt edes kuvaa missään. Sen ensimmäisen, Karin parhaat vuodelta 1953. Ääriharvinainen kirja, jota en oikeastaan edes odottanut löytäväni koskaan mistään. Googlaamalla huomasin kuusi päivää sitten, että Antikvariaatti Menecillä on se myynnissä 50 eurolla. Katsoin infosivua ja luin tekstin: "Menec on osa tiedeviestintäyhtiö General Media Carnacia. Myyntiluettelopalvelu on tietokantapohjaista postimyyntiä. Kaikki tilaukset, varaukset ja palautteet siirtyvät tietokantoihin, jotka välittävät ne edelleen käsittelyyn. Asiakkaan saamat sähköpostivahvistukset ovat automaattisia. Valikoimassa on yli 25 000 kohdetta. Kyseessä ei ole käytettyjen kirjojen kauppa; kohteet valitaan pääsääntöisesti loppuunmyydyistä, antikvaarisista kohteista, joita on vaikea saada muualta". Hieman epäillen tein tilauksen ja maksoin sen. Sähköpostiin tuli automaattinen vahvistusviesti, mutta mitään muuta ilmoitusta ei kuulunut. Arvelin jo heittäneeni viisikymppisen Kankkulan kaivoon, vaan tänään kirja saapuikin postissa Priority-merkinnällä varustettuun vankahkoon pahvikuoreen pakattuna, pahvinpalalla vahvistettuna ja muoviin käärittynä. Kiitos!!!

18.2.2019

Huh huh. Lisätty kaikki Soundit, ja kaiken päälle vielä vuosikirja 1983. Jäljellä on vielä 72 julkaisun verran sekalaista kuonaa, jonka lisääminen Bookogsiin ei kovin kiinnostaisi. Vaan katsotaan nyt vielä tarkemmin, onko niiden joukossa sittenkin jotain jonka suhteen voisin muuttaa kantaani.

Kävin katsomassa Kane Recordsin nettisivuja. Siellähän on runsaasti Soundeja myynnissä, myös vuodesta 1984 tasaisesti tähän vuosikymmeneen asti. Eli lehden yhtäjaksoinen, keskeytymätön ilmestyminen on varmistettu asia. Olisiko niin, että Soundin myyntilukemat laskivat rajusti vuonna 1982, ja myymättömistä lehdistä päästiin eroon sidottamalla niistä tämmöisiä vuosikirjoja? Olen nähnyt myös vuosikirjan 1982 divareissa. Vuosikirjaa 1983 muuten lueskelin Tikkurilan kirjastossa joskus monta vuotta sitten... tai sitä mitä siitä oli jäljellä. Sivuja kun oli revitty pois.

1    2   3   4   5   6   7   8   9   10    11    12    13    14    15    16    17    18    19    20    21    22    23    24    25    
26    27    28    29    30    31    32    33    34    35    36    37    38    39    40    41    42    43    44    45    46    47    48    
49    50    51    52    53    54    55    56    57    58    59    60    61    62    63    64    65    66    67    68    69    70    71    
72    73    74    75    76    77    78    79    80    81    82    83    84    85    86    87    88    89    90    91    92    93    94    95