Muualla pelaamani pelit:

Pacman (1983 isäpuolen perheen tuttavien, Falcken perheen luona Wienissä)
Petch ja Pacman (26.-27.7.1989 Leskisten perheen luona Virojoen Vilkkilässä, lähellä isäni tyttöystävän Leenan ja tyttärensä Suvin kesämökkiä)
Tetris (7.12.1989 Tiedekeskus Heurekassa)
Skywolf, 1942, (nimetön) (21. - 27.12.1989 Mallorcalla, hotelli Isla Mallorcalla. Kaikki kolikkopelejä)

Kirjoitin päiväkirjaani, että Skywolf oli K&G Service -nimisen firman tuotantoa muutaman vuoden takaa. Helikopteri lentelee vaakasuoraan scrollaavassa maisemassa ampuen kaikkea maan ja taivaan väliltä: viholliskoneita, maassa olevia tykkejä, autoja ja muita rakennelmia, laskuvarjojoukkoja ulossyytäviä koptereita, valtavia ohjuksia, ilmalaivoja, sukellusveneitä, taistelulaivoja ja maasotilaita niin tavallisessa maastossa kuin veden ja autiomaankin yllä. Myös yölentoa on. Tietyissä vaiheissa ylhäältä putoaa joko vihreä tai punainen laskuvarjohyppääjä. Otettuaan vihreän saa lisää tulivoimaa. Punaisesta käynnistyy turbo boost, ja silloin menee vinhasti. Tietyissä kohtaa näkyy maassa myös pieni laskeutumisalusta. Jos laskeudut sinne, paikalle tulee Skywolf-rekka, joka myös antaa lisää tulivoimaa. Auton voi tuhotakin, mutten tajunnut katsoa saako siitä pisteitä.
    Se nimetön peli oli Corelandin ja Segan 1985 tekemä katutappelupeli, jonka nimi ilmoitettiin vain japanilaisilla kirjainmerkeillä. Alussa ohjattava hahmo kävelee tyttöystävänsä kanssa kadulla. Sitten tulee punkkari ja kaappaa tytön, ja hänet on pelastettava. Ensin tulee vastaan nyrkkimiehiä, jotka kuollessaan muuttuvat enkeleiksi. Rakennuksissa lymyilee punkkareita, jotka pudottavat maahan tappavia pulloja. Sitten kohtaat vangitun pojan ja hänen vartijansa. Nitistettyäsi vartijan ja pelastettuasi pojan hän avustaa sinua pelissä! Tosin hänkin voi kuolla. Välillä maassa kiitää tulipalloja, joiden yli pitää hypätä. Pisteitä tuli jatkuvalla syötöllä, silkasta etenemisestä, mikä oli metkaa. Lisäelämän sai aina 30.000 pisteen jälkeen. Löysin pelin nimeltä My Hero, mutten ole ihan varma oliko se tämä.

Grand Prix Circuit (22.5.1990, koulun PC:llä)
Out Run, Hang-On, Marble Madness, Paperboy, Operation Wolf (27.6.1990 kolikkopeleinä Linnanmäellä)
Shufflepuck (jääkiekkoa), Crystal Quest (kerätään timantteja ja ammutaan olioita), Adventures of Snake (matopeli), Tetris, Apache Strike (10.-12.7.1990 Macintoshilla Oriveden opiston sarjakuvakurssilla)
Big Run (14.-16.7.1990 Jalecon kolikkopelinä Vihantasalmen leirintäalueella lähellä Pertunmaan kesämökkiämme. 1.8.1990 uudestaan kauppakeskuksessa Kotkassa)
Lemmings, Star Goose (lukiossa (1990-1993) koulun PC:illä. Monet haukkuvat Star Goosea, mutta minä tykkäsin kovasti)
Chase H.Q., Hard Drivin', The Legend of Hero Tonma, Dragon Breed, Hydra (20.2.1991 Cinderella-laivalla matkalla Tukholmaan)
Hot Chase (22.2.1991 Calypso-laivalla, paluumatkalla Turkuun)

Autoosi on asennettu pommi, se räjähtää aikarajoituksen kuluttua, sinä yrität paeta tietä pitkin tarkistuspisteeseen sitä ennen. Tiellä on poliisin tiesulkuja, tien poikki ajavia junia, joiden yli voi hypätä rampilla, pensaita, muita autoja ja jopa kallistettuja mutkia. Löytyy toisella kentällä myös paljaalla ruoholla ja hiekalla ajelua, ilman sen kummempaa tiemerkintää. Yleensä on myös puita ja valtavia kiviä suoraan edessä. Muuta maisemaa edustavat kaupungit, ja tietysti tavallinen vihreä maisema tienreunalla olevine puineen. Animaatio nykii aika pahasti, mutta muuten grafiikka on selkeää ja normaalin coin op -taidokasta.

Hard Drivin' (9.-10.3.1991 ja 7.-8.3.1992 Ellivuoren hiihtokeskuksessa)
Ironsword: Wizards & Warriors II (25.7.1991, Nintendo-peli, jota sain kokeilla Matti-enoni luona Kotkan Mussalossa)
Thunderblade (27.7.1991 kauppakeskuksessa Kotkassa. Päiväkirjani mukaan olin pelannut sitä kerran aiemminkin)
Out Run, Cisco Heat, Turbo Outrun (27.5.1992 Tampereen delfinaariossa ja Särkänniemellä)
Super Road 4WC (?) (30.6.1992 Kotkassa)
Legend of Hero Tonma, Hard Drivin', Hydra, Columns (2.11.1992 ensimmäisellä abiristeilyllä Cinderellalla)
Thunderblade (8.-9.1.1993 toisella abiristeilyllä Isabella-laivalla. Lukuisten continueiden sekä puhelinkopeista ja kolikkorei'istä löytämieni kolikoiden ansiosta pelasin sen läpi saaden tulokseksi 3376210 pistettä)
Tetris (22.9 – 3.10.1997, Helsingin kaupungin Kiinteistövirasto, kaupunkimittausosaston karttapalvelu, työharjoittelun lomassa)
Paperboy (kännykällä viime vuosikymmenellä junasiivoustyön lomassa).

 

4.2.2019

Lisätty Bookogsiin kaksi tuoretta hankintaa. Kutka - Maanne kirja vuodelta 1988 oli Kutka-sarjan osa, josta en ollut edes tietoinen ennen kuin joitakin päiviä sitten katsoin Divari Kankaan valikoimaa. Vähän ihmettelinkin, kun Pulakutka (1992) mainitsi esipuheessa, että 11 Kutkaa ehti ilmestyä. Siinähän se yhdestoista on, tilattu Antikvaari.fi:n kautta Finlandia Kirjasta. Colin Dannin ensimmäinen The Animals of Farthing Wood -romaanikin on nyt sitten hallussani, kiitos Amazonin.

Lisäsin jopa kesäkuussa 1994 ostamani Ilta-Sanomien numeron. Minun kuvani on nelossivulla - tuon tarinan kerroin omaelämäkerrassani.

Sitten musiikkilehtien kimppuun. Lisätty jo kaksi Intro-lehteä vuodelta 1971, seitsemän Help!-lehteä vuosilta 1977 ja 1979, ja nyt vuorossa Suosikit. Suosikkeja on 68, Soundeja vajaat sata. Semmoinen työsarka vielä jäljellä.

Entä sen jälkeen? No, pilapiirroskirjoja riittäisi vielä 43 kappaletta.

 

5.2.2019

Tällä viikolla minulla on talviloma, ja tiistaihin osuneen Runebergin päivän olin päättänyt viettää vähän muistettavammin. Vuosina 1972-1974 ilmestyneestä Sarjis-lehdestä minulle tuttu ja Puupää-hatulla vuonna 1988 palkittu Usko Laukkanen (1930-2000) on vähän tunnettu mutta erittäin lahjakas tekijä. Kvaak mainosti Tampere-taloon Muumimuseon oheen pystytettyä näyttelyä Laukkasen tuotannosta, joten ajattelin, että miksen lähtisi Tampereelle sitä katsomaan?

Oli runsaasti lunta maassa, nollakeli, ja satoi vähän räntää kun juna klo 9:24 lähti kohti Tamperetta. Perillä oltiin pikkuisen myöhässä, vasta vähän yhdentoista jälkeen eikä vähän ennen. Ei se kuitenkaan haitannut, arvelin että luppoaikaa jää silti vaikka keksisin ylimääräistä tekemistä. Kotiinlähtö koittaisi vasta neljältä, joten aikaa riitti.

Netistä tulostamani pikku kartan turvin koetin suunnistaa oudossa kaupungissa. Löysin lopulta perille Tampere-taloon ja Muumimuseoon. Katselin rauhassa Tuulikki Pietilän ja muiden rakentamia Muumi-kuvaelmia ja Toven kuvituspiirroksia. Materiaalia oli paljon, mutta jäin kaipaamaan enemmän vaihtelua. Pieni kyllästyminen sinänsä hienoihin kuvaelmiin pääsi iskemään. Ja juu, oli siellä niitä japanilaisia Muumi-faneja.

Laukkas-näyttely olikin sitten odottamaani suppeampi. Olihan siellä Masto ja Märssy- & Kapteeni Kidd -sarjakuvia, lastenkirjakuvituksia sekä muutama teinivuosina väkerretty sarjakuvalehti, mutta kai esiteltävää olisi löytynyt enemmänkin? Vai onko Laukkasen elämäntyö niin hajallaan ympäri maita ja mantuja, että on toivotonta koettaa kerätä kokoon enempää kuin mitä näyttely esitteli? Suppeudesta huolimatta minulle kävi selväksi, että Laukkanen tienasi leipänsä nimenomaan niillä lapsille suunnatuilla kuvitustöillä. Sarjakuvia ei ole paljon enempää kuin mitä Sarjis-lehdessä julkaistiin. Sarjikset olivat miehen intohimo, mutta niihin hän koko ajan kompasteli. Hirveästi projekteja - niin lastenkirjoja kuin sarjakuviakin - jäi kesken tai toteutumatta. Joko Laukkaselta katosi motivaatio, tai sitten kustantaja toppuutteli.
    Kaikkein eniten ihastelin niitä kolmea piirrosta, jotka olivat esillä keskeneräiseksi jääneestä Taika-arkku -lastenkirjasta. Laukkanen työsti Taika-arkkua ilmeisesti 60-luvulla, ja tuo näyttelyn Satumaja-tunnuskuva on juuri se, josta oli tarkoitus tulla kirjan kansi. Kun katsoin Taika-arkkua varten tehtyjä piirroksia, mietin, että JUURI NOIN pitää lastenkirjakuvituksia tehdä. Tuo on SE OIKEA tapa. Osaisinpa minäkin. Esillä oli myös yksi käsikirjoitussivu, joka oli kirjoitettu täyteen korjauksia ja muutoksia. Laukkaselta jäi tarinan loppu kirjoittamatta, ehkä projekti jäi kesken koska hän kohtasi vaikeuksia tarinan lopettamisessa?

Ostin Tampere-talon shoppipuolelta 29 euroa kpl maksaneet Tove Janssonin kirjat Taikatalvi ja Taikurin hattu. Kolme romaania on jo ennestään, nyt kasvoi kokoelma. Vaikka onhan noita toki Akateemisessakin myynnissä.

Näyttelyiden lisäksi halusin käydä legendaarisessa Antikvariaatti Makedoniassa. Se osoittautui pienemmäksi kuin odotin. No, onhan siellä etuosa ja takaosa, mutta jotenkin odotin, että se olisi ollut oikein kunnon sali. Kirjojakin oli hirveästi, ei todellakaan pelkkiä sarjakuvia. Kysyin myyjältä, sattuisiko olemaan Zoom-lehtiä. Lisäsin vielä, ettei minulta tosin puutu kuin yksi numero, 42/1974. Myyjä katsoi koneeltaan ja sanoi, ettei ole sitä numeroa. Vuoden 1974 numerot 42, 43 ja 47 kuulemma puuttuvat vähän kaikilta, mutta niitä ei ole ollut tarjolla viime aikoina. Ostin sitten viisikymppiä maksaneen Corto Maltese Samarkandissa -albumin.
    Mitäs vanhoja Corto-painoksia minulta vielä puuttuu? Ensimmäinen CM Etiopiassa (1986), ensimmäinen CM Siperiassa (1984) ja ensimmäinen CM Sveitsissä (1989). Vaan nuo voi kaikki unohtaa, kun on kakkospainokset jokaisesta ja niissä on kylliksi.

Löysin sattumalta myös Aikakone-nimisen levydivarin. Suppeasta suomivinyylien valikoimasta huolimatta siellä oli mukavasti harvinaisuuksia, vaikkakin sellaisia jotka minulla jo on ja sellaisia jotka eivät kiinnosta. Kuusi levyä lähti sentään mukaan 50 euron yhteishinnalla.

Aikakoneessa jouduin kuuntelemaan Jaakko Teppoa, mutta ei se harmittanutkaan niin paljon. Se Levyraati-laulu on aika hauska. Tosin minun muistikuvani mukaan Pirkko Liinamaa kyllä piti joskus rokkibiiseistäkin, jos ne vain saivat jalan vipattamaan.

Aikakoneen lähellä on toinenkin levykauppa, Sammakka-Pop sen nimi taisi olla. En käynyt siellä. Tiedä sitten, jäinkö jostain paitsi, mutta olihan tässäkin.

Onhan Tampereella toinenkin sarjakuvadivari, nimittäin Lukulaari. Se osoittautuikin oikein kunnon luolaksi. Pyörin alakerrassakin sekavien kirjahyllyjen keskellä "kerran täällä kuitenkin vain käydään, joten katsastetaan koko paikka" -asenteella, ja ajattelin että huh-huh. Löysin alakerrasta laatikollisen Karin pilapiirroskirjoja ja noukin mukaani 2000 julkaistun Karin parhaat 1951-54 -kokoelman, josta en ollut edes tietoinen. Yläkerrasta vielä ensimmäinen Turun Sanomien Muumi-kokoelma vuodelta 1978. Minulla oli tämä lapsena. Ostin siis nostalgiasyistä. Hintalappu varoitti, että opusta on väritetty, joten tsekkasin. Juu, yksi aukeama tusseilla väritetty, ja loppusivut, joihin on painettu muutama kuva juuri värittämistä varten, ovat saaneet väriä nekin. No, minullahan on nämä tarinat ennestään, Schildtsin ruotsinkielisinä ja WSOY:n suomenkielisinä versioina 1990-luvulta, joten ei se mitään. Yhteissumma 20 euroa. Nostalgialinssien läpi katselemalla kestän kauhistuttavan pölkkyfonttiladonnan.

Lukulaari-käynnin jälkeen oli vielä reilusti yli tunti aikaa ennen junan lähtöä. Samalta kadulta missä Lukulaari sijaitsee, eli Puutarhakadulta, löysin alekirjakaupan. Kävin siellä tappamassa muutaman minuutin aikaa, ja ostin Pat Gilbertin The Clash - Lontoo liekeissä -teoksen (Like, 2010) vitosella.

Minulla oli digikamera mukanani, muttei huvittanut ottaa valokuvia lumen peittämästä, lumisateen piinaamasta Mansesterista. Ei edes Tammerkoski inspiroinut. Siellä tosiaan satoi lunta lakkaamatta. Laantui välillä, mutta yltyi sitten uudestaan. Ja inhaa huomata viimein Helsinkiin päästessäni, että Hesassa satoi lunta ihan yhtä kovasti.

Sää olisi siis voinut olla parempi, mutta muuten tämä reissu onnistui yli odotusten. Mielessäni olivat oikeastaan vain Usko Laukkas -näyttely ja Makedonia, mutta kun tuli koettua myös Muumit, Aikakone ja Lukulaari ja kotiin tuotu tavarasaalis oli runsas, niin erinomaisestihan tämä matka meni.

 

7.2.2019

Suosikkien lisääminen jatkuu. Yli puolet hoidettu jo. Harmi, että niistä puuttuu usein sisäsivuja ja viidestä puuttuu kannetkin. Numeron 5/1983 takakannen mainoksen miesmalli on tutunnäköinen. Lieneekö ruotsalaislaulajatar Pernilla Wahlgrenin italialainen poikaystävä Emilio Ingrosso? On ainakin samaa näköä. Juu, koska sisarpuoleni Jonna kuunteli hulluna Pernillaa tuolloin 33-34 vuotta sitten, on Emilionkin naama jäänyt mieleen. Kaikkea täysin joutavaa kallooni onkin tarttunut...

Ja Suosikit lisätty. Huh. Paitsi että pitänee skannata sisällysluettelon ja apinalaatikon sisältävät sivut ja lisätä Bookogsiin lisäämieni uusien artistien profiilisivuille nettilinkkejä, jotta muut käyttäjät tietävät, mistä kyseisennimisestä artistista on kyse. Maailmassa on monta Ivania, Bedlamia, Breakia, Marilynia ym.

 

9.2.2019

Lisätty Bookogsiin kaikki 44 omistamaani pilapiirroskirjaa: Kari, Elsilä, Ansu, Kunnas. Eipä ole sitten kuin Soundit jäljellä.

Löytyyhän muutakin... sanakirjoja, nisäkäs-, lintu- ja kasvioppaita, lapsille suunnattu kuvakirja viikingeistä, Sudenpentujen käsikirja 2, muutama vanha oppikirja (ranskaa, saksaa ja yhteiskuntaoppia), Sarjainfo-lehdet, Juhana Saarelan valokuvakirja Paroonin maisemissa, nimimerkki Tion toimittama Ylikellotettu nörtti - Bittihuumoria, Tieteen Kuvalehden julkaisema Tieteen maailma - Ihminen, H.G. Wellsin The Man Who Could Work Miracles, Uusi iso atlas, Idefix ja kotkanpoikanen -kuvakirja, Iltalehden ja Ilta-Sanomien teemalehtiä Mannerheimistä ja presidenteistä, pari sarjakuva-aiheista tietoteosta ym... 72 julkaisua. Mutta ei minua kiinnosta lisätä noita Bookogsiin.

 

10.2.2019

Ellen olisi niin pitkäpinnainen ihminen, olisin saanut jo harmaita hiuksia Soundin alkuaikojen toimittajien venkoiluista. Waldemar Wallenius on ensin päätoimittaja, sitten ei mukana ollenkaan, sitten avustaja ja sitten taas päätoimittaja, ja nimensäkin kirjoitettiin usealla eri tavalla. Pari muutakin vaihtaa titteliä ja nimen kirjoitusasua kerran tai useammin, avustajia tulee ja menee, painopaikat vaihtuvat useasti ja ne kirjoitetaan usealla eri tavalla... Olen lisännyt nyt vuosien 1975-76 Soundit Bookogsiin. Piti yhdessä vaiheessa ottaa taas alusta ensimmäisestä numerosta alkaen ja korjata virheitä ja laiminlyöntejä krediittien kohdalla. Tämmöistä se on kun haluaa olla perusteellinen.

Puolueeton ja perusteellinen "kulissien takana" -reportaasi 70- ja 80-luvun Soundien tekemisestä sekä toimituskunnan fiilingeistä ja keskinäisistä kahnailuista - viimeksimainittujakin varmaan oli? - olisi mannaa.

Onko Soundia muuten julkaistu yhtäjaksoisesti vuodesta 1975 asti, vai oliko taukoa jossain vaiheessa? Tiedän, että Soundi ilmestyi vielä 1984, mutta entä sen jälkeen? Wikipedia ei vastaa. Aika harvoin olen nähnyt vuoden 1984 numeroita, sen jälkeisistä ei ole mitään muistikuvaa. En osaa myöskään sanoa, milloin aloin noteerata Soundin olemassaolon kauppojen lehtihyllyillä, oliko se joskus 90-luvulla vai 00-luvun puolella?

 

12.2.2019

1990-00-luvuilla olin suorastaan fanaattinen kirjastojen suurkuluttaja. Kiertelin suurimmassa osassa pääkaupunkiseudun kirjastoja lainaten parhaimmillaan 20 levyä jotka sitten kuuntelin päivässä tai parissa ja kävin palauttamassa asianmukaisiin kirjastoihin lainaten samalla yhtä suuren määrän levyjä lisää. Moinen tahti uuvutti minut lopulta niin, että sen jälkeen kun 2009 lopetin FinnArcticin ja rupesin tosissani keräämään levyjä, en ole käynyt kertaakaan missään kirjastossa. En ole jaksanut. Toisaalta ei ole ollut mitään enempää lainattavaa, kun olen ostanut kaikki kiinnostavat levyt ja kuunnellut loput netistä ja Spotifysta. Kirjatkin ostan samantien jostain mistä ne saa kätevimmin.
    Tänään oli sitten treffit neljältä Matti-enon kanssa Oodissa. Hän kun halusi tutustua tähän uuteen, mahtavaan rakennukseen, jota on kiitelty jo kansainvälisestikin. Saavuin paikalle 20 vaille ja päätin kiertää rakennuksen. Hurjan näköinen tuo Kansalaistorin puoleinen ulkoseinä. Tuntuu että se kaatuu päälle. Sisällä näin Matin, ja kesti hetken ennen kuin sain hänet huomaamaan minut, vaikka hän alunperin katsoi minun suuntaani ennen kuin lähti kävelemään poispäin. Huonot rillit?
    Kävellessämme Oodin tiloissa ja katsellessamme ympärillemme näimme paljon mielenkiintoisia arkkitehtonisia ratkaisuja, koristeellisia yksityiskohtia ja muita silmiinpistäviä seikkoja. Eihän siellä niin paljon kirjoja ole! Kirjahyllyjä on, mutta ne ovat matalia, silmien alapuolella. Katseen korkeudella ei ole mitään.
    Katto laskeutuu koko ajan alemmas ja alemmas, kunnes se kohtaa seinän n. 10-20 sentin korkeudessa. Sinne sumppuun jää paljon hukkatilaa, jota ei pysty hyödyntämään, koska katto menee niin matalalla ettei sinne pysty kävelemään.
    Toisaalla taas lattia nousee korkealle kohti kattoa. Siellä ei ole paljon tuoleja tai penkkejä, vaan hippityyliin saa etsiä oman paikkansa ja vallata sen lukemista varten.
    Pitkiä pöytiä, joissa läppäreitä nettisurffailua tai vaikka opiskelua varten, vieressä lastenvaunuparkki täynnä tyhjiä lastenvaunuja. Lapsiparkki lähettyvillä... paljon vauvoja ja parin vuoden ikäisiä lapsia peuhaamassa vanhempien kanssa.
    Hiekkaa ja pölyä puulattiat täynnä. Tyhjiä hyllyjäkin löytyy. Mitä niihin on tarkoitus laittaa, vai eikö niille ole keksitty käyttöä? Pölyä vain joka hyllyssä kunnon kerros. Moinen monimutkainen rakennus on varmasti viheliäinen siivottava. Toivottavasti siivoojilla on imuri käytössä.
    Tuoleja, pöytiä... vaan missä kirjat???
    Ikkunoissa kolmiulotteista lumisadetta. Parveke, joka on tarkoitettu vain kesäkäyttöön. Parempi niin, koska nyt talviaikaan se on täynnä lumimassaa. Varmaan kattolipasta pudotettu kaikki lumi sinne. Toivottavasti tajuavat muokata sitä lippaa uusiksi, ettei se enää rohmuaisi lunta talvisin. Siellä joutuvat varmaan lähes jatkuvasti olemaan lumenpudottajat hommissa. Tai vastaavasti, jos sattuu satamaan oikein rankasti, kaikki vesi jää lillumaan siihen lippaan. Jospa tekisivät siihen alaspäin viettävän lisärakennelman, jotta ongelma poistuisi. Lumimassan paino voi olla riski, ja lumi kuluttaa rakenteita jäätyessään ja taas sulaessaan.
    Yhdessä kerroksessa tyhjiä tiloja vähän joka puolella. Lattiapinta-alaa ei ole vaivauduttu hyödyntämään tehokkaasti. Kokoushuoneita, melkein kaikki tyhjillään.
    Ompelukoneita. 3D-tulostimia. Suurkuvatulostimia. Vinyylileikkureita. Rintanappikoneita. Oikea askartelupaja. Joku murtaen englantia puhunut ulkomaalainen tai ulkomaalaistaustainen mies selosti meille mihin vinyylileikkuria käytetään. Sillä voi ilmeisesti saada omaan paitaan painetuksi haluamansa kuvan. Vaikuttaa semmoiselta tempulta, ettei sitä uskalla kylmiltään lähteä koettelemaan. Pitäisi ensin opiskella koneen toimintaperiaate ja selvittää, mitä kaikkea pitää olla valmiina ennen kuin konetta rupeaa käyttämään.
    Ihmisiä istuu lukemassa ja puhelimia näpräilemässä joka puolella. Ja sielläkin on varottava omaa päätä, koska kattorakennetta ja vinoja kannatinpalkkeja risteilee joka paikassa vaarallisen matalalla.
    Juu, kyllä Pasilan kirjasto on se Helsingin pääkirjasto. Oodi on jotain muuta. Mutta hauska paikka. Varmasti oivallinen helsinkiläisten olohuoneeksi ja ajankäyttötilaksi. Jospa edes kirjoja saataisiin sinne lisää. Tai jotain muuta, kunhan joutotilat vain saadaan otetuiksi haltuun.

Matkamme jatkui Kamppiin, kohti ylimmässä (?) kerroksessa sijaitsevaa japanilaista ravintolaa, jonka lohiannosta Matin Simo-poika oli suositellut. Hoku on ravintolan nimi. Lounasajan jälkeen rafla pitää "ovensa" suljettuna jonkin aikaa, kunnes aukeaa taas klo 17.00 päivällisruokailijoille. Saavuimme paikalle 16.52, ja odotellessamme tutkimme ulkopuolella olevaa ruokalistaa. Kun sisään oli päästy ja pöytään asetuttu, päätin, että minäpä tilaan sen Salmon Teriyakin, jota Simo oli kehunut. Matti valitsi kana-aterian. Minä syön ravintoloissa aina kunnon liharuokia, mutta päätin tehdä poikkeuksen tällä kertaa. Se kannatti. Lohiannos oli kovin pienen näköinen ja olin huolissani hiukovan vatsani puolesta, mutta riisi- ja salaattikulhollisten kera nautittuna kala osoittautui yllättävän täyttäväksi. Ja maukkaaksi! Juuri oikea kypsyysaste, ja tulinen hapanimelä kastike oli oiva seuralainen. Hieno näkymä Lasipalatsin yli oli lisäplussa.

Matti tuumi, että seuraavaksi voisi koettaa Itäkeskuksen IMAX-teatteria, jos vain löytyisi jokin sopiva leffa jonka voisi katsoa siellä. Minun on siis seurailtava ohjelmistoa. Kvaakissa eräs asiantuntija on tosin kertonut, ettei Itiksen IMAX-teatteri ole Aito Asia niin kuin jenkeissä, vaan köyhemmän Suomen oloihin sovellettu pienempi, köyhän miehen IMAX. No, minulle se on se ja sama. Ei se koko ja muhkeus tee elokuvaa, vaan Sisältö. Mitä iloa on isommasta kankaasta ja tärykalvot halkaisevasta äänenvoimakkuudesta, jos leffa on popcornia?

Matti osti vielä Forumin Alkosta pullon viiniä pomolleen synttärilahjaksi, ja sitten metroon. Huomasi, että Matti on kotkalainen eikä ole oikein tottunut liikkumaan Hesassa. Ei meinannut osata ulos Kampin kauppakeskuksesta ilman apua, kun edes ensimmäinen kerros ei olekaan se ensimmäinen. Ja missähän kerroksessa se Forumin Alko on? Entä miten sieltä pääsee metroasemalle? Ai rullaportaat alas vielä? Kummat portaat? Sitten Matti halusi pois Hakaniemen asemalla, mutta niin vain kävi, että molemmat poistuttiin Sörnäisissä, ja enoni joutui odottamaan keskustaan päin menevää metroa aseman toisella puolella. Taidettiin olla kumpikin niin jutteluun keskittyneitä, ettei huomattu Hakaniemen aseman ohivilahtamista. Voi Matti-parkaa. Minun olisi pitänyt opastaa ja neuvoa häntä paremmin. Mutta en minä osaa. Olen täysin avuton ihmisten opastamisessa. Pärjään itse moitteettomasti, mutta toisten neuvominen on ylivoimaista. Vaikka tuntisinkin paikat, jos joku kysyy minulta missä on se-ja-se, en osaa sanoa mitään.

 

13.2.2019

Liian harvoin muistan uniani, mutta nyt jäi yksi mieleen. Olin yksityisbussissa tulossa jollekin leirintäpaikalle, jossa oli määrä yöpyä. Muistan, että olin ensin Sleepy Sleepersin keikkabussissa, koska muistan, että se oli Mato Valtonen, joka hyppäsi ulos bussista toimittamaan jonkin asian, ja muut ihmettelivät, minne se Mato on häipynyt. Läheisellä järvellä riehui sähkömagneettinen pyörremyrsky, tummanruskea tornado, joka huoletti joitakin. Sitten olinkin isäpuolen, äidin ja Jonnan kanssa sisällä vuokramökissä. Sähkömagneettisesta tornadosta varoitettiin uutisissa. Myrsky sekoitti radiolähetyksiä siten, että sillä kanavapaikalla, jossa muuten kuuli jonkin suomalaisen aseman lähetyksiä, saattoikin kuulua jokin ulkomainen asema. Tornado hyökkäsi lopulta meidän mökkiimme, ja olimme muutaman sekunnin ajan sen heiteltävinä. Kun kaikki oli ohitse, vilkaisin vesilasia, joka minulla oli pöydällä. Se oli yhä paikalla, mutta vesi oli muuttunut suuriksi jääkuutioiksi. Isäpuoli vain kaatoi lasiin vettä ja huomautti minulle, että ei pidä sanoa "vesilasi" jos siinä on vettä, vaan pelkkä "lasi" on oikeaoppinen sana. En ruvennut kiistelemään hänen kanssaan kielipoliittisista kysymyksistä.

 

14.2.2019

Soundi-lehtiin sain ensikosketuksen jo kloppina Kotkassa, isoisän luona kyläillessäni. Matin ja Timon entisistä huoneista löysin lehtiaarteita, jotka oli jätetty hakematta pois. Juntusen sarjakuvista muistan mitä Soundin numeroita selasin. Oli ainakin numerot 12/77, jossa Hermo kuolee, ja 6/78, jossa Jeesus ryhtyy esittelemään Freaky Malonelle Suomea. Taisi löytyä myös Epe's Music Shopin monisivuinen tilausluettelo.

Lisäksi Timon ja Matin huoneista löytyi Amerikan MAD-lehtiä ja ainakin yksi Suomen MAD, sekä Playboy helmikuu 1979. Playboyssa en muista kiinnittäneeni erityistä huomiota tyttökuviin, mutta sarjakuvat ja yksi pilapiirros jäivät mieleen. Nythän minulla on pdf-muodossa melkein kaikki Playboyt kesäkuun 2012 numeroon asti, joten pystyin sarjisten ja sen yhden sivun kokoisen piirroksen perusteella selvittämään sen numeron, jonka pikkupoikana löysin. Poikasena löysin pari yhtä vanhaa Playboyta myös Hindrénien pojan Samin huoneesta, ja niistäkin vilkaisin sarjakuvia. Oli yllätys nyt sitten aikuisena huomata, että hillittömän Ed Head -strippisarjiksen piirtäjä oli Maus-sarjastaan tunnettu Art Spiegelman! Ed Head kertoi miehestä, joka oli pelkkä pää. Hän nökötti kadulla kerjäämässä, poltti sikareita, käytti hienoa hattua, ja haaveili vartalosta. Ed Head pyöri Playboyssa 11 stripin verran numeroissa joulukuu 1978 - marraskuu 1979, sitten tuli tauko, jonka jälkeen Spiegelman jatkoi päämiehen tarinaa numeroissa elokuu 1981 - joulukuu 1982 seitsemän stripin verran.

 

15.2.2019

Viime viikonloppunahan lisäsin Bookogsiin Kari Suomalaisen pilapiirroskirjat. Paitsi yhden, joka minulta puuttui ja josta en ole koskaan nähnyt edes kuvaa missään. Sen ensimmäisen, Karin parhaat vuodelta 1953. Ääriharvinainen kirja, jota en oikeastaan edes odottanut löytäväni koskaan mistään. Googlaamalla huomasin kuusi päivää sitten, että Antikvariaatti Menecillä on se myynnissä 50 eurolla. Katsoin infosivua ja luin tekstin: "Menec on osa tiedeviestintäyhtiö General Media Carnacia. Myyntiluettelopalvelu on tietokantapohjaista postimyyntiä. Kaikki tilaukset, varaukset ja palautteet siirtyvät tietokantoihin, jotka välittävät ne edelleen käsittelyyn. Asiakkaan saamat sähköpostivahvistukset ovat automaattisia. Valikoimassa on yli 25 000 kohdetta. Kyseessä ei ole käytettyjen kirjojen kauppa; kohteet valitaan pääsääntöisesti loppuunmyydyistä, antikvaarisista kohteista, joita on vaikea saada muualta". Hieman epäillen tein tilauksen ja maksoin sen. Sähköpostiin tuli automaattinen vahvistusviesti, mutta mitään muuta ilmoitusta ei kuulunut. Arvelin jo heittäneeni viisikymppisen Kankkulan kaivoon, vaan tänään kirja saapuikin postissa Priority-merkinnällä varustettuun vankahkoon pahvikuoreen pakattuna, pahvinpalalla vahvistettuna ja muoviin käärittynä. Kiitos!!!

 

18.2.2019

Huh huh. Lisätty kaikki Soundit, ja kaiken päälle vielä vuosikirja 1983. Jäljellä on vielä 72 julkaisun verran sekalaista kuonaa, jonka lisääminen Bookogsiin ei kovin kiinnostaisi. Vaan katsotaan nyt vielä tarkemmin, onko niiden joukossa sittenkin jotain jonka suhteen voisin muuttaa kantaani.

Kävin katsomassa Kane Recordsin nettisivuja. Siellähän on runsaasti Soundeja myynnissä, myös vuodesta 1984 tasaisesti tähän vuosikymmeneen asti. Eli lehden yhtäjaksoinen, keskeytymätön ilmestyminen on varmistettu asia. Olisiko niin, että Soundin myyntilukemat laskivat rajusti vuonna 1982, ja myymättömistä lehdistä päästiin eroon sidottamalla niistä tämmöisiä vuosikirjoja? Olen nähnyt myös vuosikirjan 1982 divareissa. Vuosikirjaa 1983 muuten lueskelin Tikkurilan kirjastossa joskus monta vuotta sitten... tai sitä mitä siitä oli jäljellä. Sivuja kun oli revitty pois.

 

19.2.2019

Anders Bjärvall - Staffan Ullström: Euroopan nisäkkäät
Hans Hvass: All världens däggdjur
Lauri Siivonen - Seppo Sulkava: Pohjolan nisäkkäät
Suomen ja Euroopan linnut - Määritysopas
Risto Ihamuotila: 300 kasvia Suomen luonnossa
Björn Ursing - Hans-Erik Wanntorp: Otavan värikasvio
Tieteen maailma: Ihminen
Anne Civardi - James Graham-Campbell: Res bakåt i tiden: Vikingarna
Juhana Saarela: Paroonin maisemissa
Kansalaisen käsikirja - Uusi julkisten palvelujen opas
Kodin suuri niksikirja - 4000 nokkelaa niksiä ja hyödyllistä kikkaa
MAD - The Half-Wit and Wisdom of Alfred E. Neuman
Tio: Ylikellotettu nörtti - Bittihuumoria

Nuo 13 kirjaa saatoin vielä lisätä Bookogsiin. Nisäkäs- ja lintukirjoja olen tarvinnut Naavametsäläisiä piirtäessäni, kasvikirjat ostin muuten vain. All världens däggdjur on vissiin isäpuolen joskus 80-luvulla tai 90-luvun alussa antama. Tieteen maailma - Ihminen on sekin yhtä vanhaa perua, tulikohan se meille jostain ilmaisnäytteenä, mainoksena uudesta kirjasarjasta, vaiko jostain muusta syystä? Minulle se kuitenkin ajautui. Sarjan muita osia en ole nähnyt. Res bakåt i tiden - sekin isäpuolen ja äidin minulle antama. Kansalaisen käsikirjan ja Kodin suuren niksikirjan sain kun muutin Etelä-Haagaan syksyllä 1996. En ole koskaan tarvinnut niitä, mutten ole raaskinut heittää niitä poiskaan. Kansalaisen käsikirjassa yllättävän paljon hyllykulumaa ottaen huomioon, etten juuri ole selannut sitä. MAD-aforismikirjan taisin ostaa kirjakaupasta uutena. Paroonin maisemissa ja Ylikellotettu nörtti löytyivät Ilmalassa siivottavista junista.

59 kirjaa siis jää lisäämättä. Niiden joukossa on sellainenkin erikoisuus kuin Minä ja maailma, tekijänä Inkeri Eronen ja julkaisijana Tammi vuonna 1973. Kyseessä on vastasyntyneen vanhemmille tarkoitettu muistokirja, oman jälkeläisen vauva- ja lapsuusvuosien juttujen tallentamiseen. Isä ja äiti kirjasivat tuohon syntymästäni ja ensimmäisistä elinvuosistani tietoja, lausumiani hauskoja lausahduksia, perhepiirissä tapahtuneita asioita, sukulaisten nimiä ja syntymäaikoja sun muuta, ja näitä tietoja oli kiva hyödyntää omaelämäkerrassani.
    Kirjaa täydentää vielä 24-sivuinen vihko "Boken om mig", joka on sujautettu sinne väliin. Se on aivan samantyyppinen vauvaiän muistojen tallentamiseen tarkoitettu julkaisu. Julkaisijatietoja "Boken om mig" -vihossa ei ole, mutta siinä on Helsingin Säästöpankin leima ja painopaikka on Vammalan Kirjapaino Oy. Lisäksi sivujen välissä on sukulaisten ja äidin työkavereiden onnittelukortteja iloisen perhetapahtuman johdosta, kuva minusta sekä pari lapsuusajan piirrostani. Oli myös onnitteluteleksi, mutta se lienee hävinnyt mystisesti jäljettömiin.
    Hankala tuota Erosen kirjaa olisi lisätä Bookogsiin, kun olen epävarma englanninkielisestä genremäärittelystä eikä se edes ole varsinainen kirja perinteisessä mielessä. Sehän on vaatinut enemmän toimittamista kuin kirjoittamista. Niin, ja piirtämistä - joka sivu on täynnä koristeellista kuvitusta, hirveällä pieteetillä piperrettyjä pyöreitä, graafisia kukkamaisia muotoja joiden seassa vauva seikkailee.

Hommat Bookogsissa on hoidettu nyt. Voin kirjautua sieltä ulos, eikä ole suunnitelmissa kirjautua sinne sisään enää ainakaan vähään aikaan. Jatkan nyt vanhojen Hesareiden selailua.

 

23.2.2019

Kun uutisoitiin miehestä, joka Helsingin keskustassa työnsi nauloja proteiinipatukoihin, kiinnitin huomiota siihen, että kun tekijän tuntomerkkejä kerrottiin, ei tummaihoisuudesta mainittu sanallakaan. Ainoastaan rastatukan mainitsemisesta pystyi päättelemään, että mustasta miehestä saattaa olla kyse. Onko ajan henki nyt sellainen, että ihonväristä ei saa puhua, vaan se on asia joka on häivytettävä julkisesta puheesta poliittisen korrektiuden nimissä?
    Kvaakista luin nyt, että Tarmo Koiviston taiteilema Tampere Kuplii -sarjakuvafestareiden mainosjuliste on herättänyt pahennusta. Katsoin Twitterissä ensin vain julistetta, enkä keksinyt, mikä tuossa Mämmilä-aiheisessa julisteessa muka on paheksuttavaa. Sitten luin kommentit, joissa oltiin närkästyneitä Muhammed Al-Zomalin hahmosta. Onko vuosikymmeniä niin kiitelty ja kehuttu Mämmilä-sarjakuva nyt sitten muuttumassa kielletyksi kamaksi, koska siinä esiintyy "rasistinen stereotyyppi"? Ne jotka Mämmilän tuntevat, tietävät, että sarjakuva ja Muhammed Al-Zomalin hahmo ovat kaikkea muuta kuin rasistisia. Pikemminkin sarjakuvassa pilkataan suomalaisten asenteita. Ilmeisesti sarjakuviin ei enää saa piirtää mustia, ettei kukaan loukkaantuisi? Jos näin, niin siinä tehdään sitten rasismin pilkkaaminen mahdottomaksi.

Samalla tuntuu, että rasismi koko ajan huolestuttavasti lisääntyy ja muuttuu näkyvämmäksi. En tiedä, miten suhtautua tähän kummalliseen kehitykseen, mutta sen ymmärrän, etten viihdy tässä ilmapiirissä, kun kummassakaan leirissä ei ole hyvä olla. Toisessa ollaan minun aatemaailmaani vastaan, ja toisessa ei uskalla avata suutaan.

 

24.2.2019

 

Toivon maailmaan avointa keskustelukulttuuria, jossa asioista saa puhua niin kuin ne ovat, mutta kuitenkin niin, että ääripäitä ei esiinny. Se ei ole tasapuolisuutta, että valkoihoinen saa vapaasti laskea leikkiä oman rotunsa edustajien naurettavista piirteistä, mutta tummaihoisia pitää silittää myötäkarvaan silkkihansikkain ja nostaa jalustalle, ettei kukaan suuttuisi. Se kuuluisa pilapiirros Serena Williamsista on mielestäni hauska.

Samalla olen syvästi huolissani ennen vilpittömästi fanittamani Kari Peitsamon liukumisesta kohti äärioikeistoa. Kommunismia jaksoin vielä sietää, mutta jeesustelu ja uskontoaiheiset laulut olivat liikaa, ja lopetin Peitsamon levyjen keräämisen. Nyt olen huolestunut Peitsamon purkauksista, joissa hän on ilmoittanut kannattavansa Suomi Ensin -liikkeen aatteita ja ryhtynyt persuilemaan sekä vaatimaan maahanmuuton rajoittamista. Minulta meni jo aiemmin maku Karin 2000-luvun levyihin, mutta nyt tämä touhu on edennyt siihen pisteeseen, ettei tee mieli kuunnella enää alkupään tuotantoakaan. Peitsamon nykyiset aatteet ja mielipiteet ovat myrkyttäneet minun silmissäni myös ne naivistisen hauskat vuosien 1977-1981 levyt, jolloin mies oli vain ujo propellihattuinen kummajainen Nokialta.
    Minulla on se Peitsamon kirja, jonka on muuten kirjoittanut toinen kusipää, Ari Lahdenmäki, mutten ole jaksanut tarttua siihen lukeakseni. Pelkään, mitä hirvittävän asenteellista moskaa saan sieltä lukea. Toisaalta toivoisin kirjan antavan vastauksia siihen, mikä on saanut Karin tuolla tavalla ääripäistymään.


 

 

 

 

1    2    3    4    5    6    7    8    9    10    11    12    13    14    15    16    17    18    19    20    21    22    23    24    25    26    27    28    29    30    31    32    33    34    35    36    37    38    39    40    41    42    43    44    45    46    47    48    49    50    51    52    53    54    55    56    57    58    59    60    61    62    63    64    65    66    67    68    69    70    71    72    73    74    75    76    77    78    79    80    81    82    83    84    85    86    87    88    89    90    91    92    93    94    95    96    97    98    99    100    101    102    103    104    105