2.2.2019 Tässä vielä luettelo peleistäni: Jukka Rajalalta saadut pelit: 3D Glooper Myöhemmin hankkimamme pelit: Arkanoid Osa peleistä osana US Goldin History in the Making -boksia, Hewsonin Christmas Collection -kokoelmaa ja Domarkin Wheels of Fire -kokoelmaa. Zero Gravityn hankkimiseen liittyy mielenkiintoinen tarina. Joulukuussa 1991 ostin Leppävaaran Maxista ampumapeli Turricanin, mutta kotona huomasin, että kotelon sisällä oli vain ohjeet. Kasetti oli viety! Ei auttanut kuin käydä vaihtamassa peli toiseen. Isäpuoleni hoiti sen asian. Hän toi sitten Hewsonin kokoelman nimeltä Joystick Thunder, mutta siinä olikin samat pelit kuin jo omistamassani Christmas Collection -boksissa: Cybernoid II, Eliminator, Exolon, Lightforce, Sanxion ja Uridium. Eri nimi ja erinäköinen laatikko, mutta sama sisältö. Isäpuolen ei auttanut kuin mennä uudestaan Maxiin. Lopulta hän toi tuon Zero Gravityn. Se ei jaksanut minua paljoa kiinnostaa. Pelasin sitä muutaman kerran ja kyllästyin sitten. Commodore Force -lehden kylkiäiskasettien pelit: Batty Muualla pelaamani pelit: Pacman (1983 isäpuolen perheen tuttavien, Falcken perheen luona Wienissä) Kirjoitin päiväkirjaani, että Skywolf oli K&G Service -nimisen firman tuotantoa muutaman vuoden takaa. Helikopteri lentelee vaakasuoraan scrollaavassa maisemassa ampuen kaikkea maan ja taivaan väliltä: viholliskoneita, maassa olevia tykkejä, autoja ja muita rakennelmia, laskuvarjojoukkoja ulossyytäviä koptereita, valtavia ohjuksia, ilmalaivoja, sukellusveneitä, taistelulaivoja ja maasotilaita niin tavallisessa maastossa kuin veden ja autiomaankin yllä. Myös yölentoa on. Tietyissä vaiheissa ylhäältä putoaa joko vihreä tai punainen laskuvarjohyppääjä. Otettuaan vihreän saa lisää tulivoimaa. Punaisesta käynnistyy turbo boost, ja silloin menee vinhasti. Tietyissä kohtaa näkyy maassa myös pieni laskeutumisalusta. Jos laskeudut sinne, paikalle tulee Skywolf-rekka, joka myös antaa lisää tulivoimaa. Auton voi tuhotakin, mutten tajunnut katsoa saako siitä pisteitä. Grand Prix Circuit (22.5.1990, koulun PC:llä) Autoosi on asennettu pommi, se räjähtää aikarajoituksen kuluttua, sinä yrität paeta tietä pitkin tarkistuspisteeseen sitä ennen. Tiellä on poliisin tiesulkuja, tien poikki ajavia junia, joiden yli voi hypätä rampilla, pensaita, muita autoja ja jopa kallistettuja mutkia. Löytyy toisella kentällä myös paljaalla ruoholla ja hiekalla ajelua, ilman sen kummempaa tiemerkintää. Yleensä on myös puita ja valtavia kiviä suoraan edessä. Muuta maisemaa edustavat kaupungit, ja tietysti tavallinen vihreä maisema tienreunalla olevine puineen. Animaatio nykii aika pahasti, mutta muuten grafiikka on selkeää ja normaalin coin op -taidokasta. Hard Drivin' (9.-10.3.1991 ja 7.-8.3.1992 Ellivuoren hiihtokeskuksessa)
4.2.2019 Lisätty Bookogsiin kaksi tuoretta hankintaa. Kutka - Maanne kirja vuodelta 1988 oli Kutka-sarjan osa, josta en ollut edes tietoinen ennen kuin joitakin päiviä sitten katsoin Divari Kankaan valikoimaa. Vähän ihmettelinkin, kun Pulakutka (1992) mainitsi esipuheessa, että 11 Kutkaa ehti ilmestyä. Siinähän se yhdestoista on, tilattu Antikvaari.fi:n kautta Finlandia Kirjasta. Colin Dannin ensimmäinen The Animals of Farthing Wood -romaanikin on nyt sitten hallussani, kiitos Amazonin. Lisäsin jopa kesäkuussa 1994 ostamani Ilta-Sanomien numeron. Minun kuvani on nelossivulla - tuon tarinan kerroin omaelämäkerrassani. Sitten musiikkilehtien kimppuun. Lisätty jo kaksi Intro-lehteä vuodelta 1971, seitsemän Help!-lehteä vuosilta 1977 ja 1979, ja nyt vuorossa Suosikit. Suosikkeja on 68, Soundeja vajaat sata. Semmoinen työsarka vielä jäljellä. Entä sen jälkeen? No, pilapiirroskirjoja riittäisi vielä 43 kappaletta.
5.2.2019 Tällä viikolla minulla on talviloma, ja tiistaihin osuneen Runebergin päivän olin päättänyt viettää vähän muistettavammin. Vuosina 1972-1974 ilmestyneestä Sarjis-lehdestä minulle tuttu ja Puupää-hatulla vuonna 1988 palkittu Usko Laukkanen (1930-2000) on vähän tunnettu mutta erittäin lahjakas tekijä. Kvaak mainosti Tampere-taloon Muumimuseon oheen pystytettyä näyttelyä Laukkasen tuotannosta, joten ajattelin, että miksen lähtisi Tampereelle sitä katsomaan? Oli runsaasti lunta maassa, nollakeli, ja satoi vähän räntää kun juna klo 9:24 lähti kohti Tamperetta. Perillä oltiin pikkuisen myöhässä, vasta vähän yhdentoista jälkeen eikä vähän ennen. Ei se kuitenkaan haitannut, arvelin että luppoaikaa jää silti vaikka keksisin ylimääräistä tekemistä. Kotiinlähtö koittaisi vasta neljältä, joten aikaa riitti. Netistä tulostamani pikku kartan turvin koetin suunnistaa oudossa kaupungissa. Löysin lopulta perille Tampere-taloon ja Muumimuseoon. Katselin rauhassa Tuulikki Pietilän ja muiden rakentamia Muumi-kuvaelmia ja Toven kuvituspiirroksia. Materiaalia oli paljon, mutta jäin kaipaamaan enemmän vaihtelua. Pieni kyllästyminen sinänsä hienoihin kuvaelmiin pääsi iskemään. Ja juu, oli siellä niitä japanilaisia Muumi-faneja. Laukkas-näyttely olikin sitten odottamaani suppeampi. Olihan siellä Masto ja Märssy- & Kapteeni Kidd -sarjakuvia, lastenkirjakuvituksia sekä muutama teinivuosina väkerretty sarjakuvalehti, mutta kai esiteltävää olisi löytynyt enemmänkin? Vai onko Laukkasen elämäntyö niin hajallaan ympäri maita ja mantuja, että on toivotonta koettaa kerätä kokoon enempää kuin mitä näyttely esitteli? Suppeudesta huolimatta minulle kävi selväksi, että Laukkanen tienasi leipänsä nimenomaan niillä lapsille suunnatuilla kuvitustöillä. Sarjakuvia ei ole paljon enempää kuin mitä Sarjis-lehdessä julkaistiin. Sarjikset olivat miehen intohimo, mutta niihin hän koko ajan kompasteli. Hirveästi projekteja - niin lastenkirjoja kuin sarjakuviakin - jäi kesken tai toteutumatta. Joko Laukkaselta katosi motivaatio, tai sitten kustantaja toppuutteli. Ostin Tampere-talon shoppipuolelta 29 euroa kpl maksaneet Tove Janssonin kirjat Taikatalvi ja Taikurin hattu. Kolme romaania on jo ennestään, nyt kasvoi kokoelma. Vaikka onhan noita toki Akateemisessakin myynnissä. Näyttelyiden lisäksi halusin käydä legendaarisessa Antikvariaatti Makedoniassa. Se osoittautui pienemmäksi kuin odotin. No, onhan siellä etuosa ja takaosa, mutta jotenkin odotin, että se olisi ollut oikein kunnon sali. Kirjojakin oli hirveästi, ei todellakaan pelkkiä sarjakuvia. Kysyin myyjältä, sattuisiko olemaan Zoom-lehtiä. Lisäsin vielä, ettei minulta tosin puutu kuin yksi numero, 42/1974. Myyjä katsoi koneeltaan ja sanoi, ettei ole sitä numeroa. Vuoden 1974 numerot 42, 43 ja 47 kuulemma puuttuvat vähän kaikilta, mutta niitä ei ole ollut tarjolla viime aikoina. Ostin sitten viisikymppiä maksaneen Corto Maltese Samarkandissa -albumin. Löysin sattumalta myös Aikakone-nimisen levydivarin. Suppeasta suomivinyylien valikoimasta huolimatta siellä oli mukavasti harvinaisuuksia, vaikkakin sellaisia jotka minulla jo on ja sellaisia jotka eivät kiinnosta. Kuusi levyä lähti sentään mukaan 50 euron yhteishinnalla. Aikakoneessa jouduin kuuntelemaan Jaakko Teppoa, mutta ei se harmittanutkaan niin paljon. Se Levyraati-laulu on aika hauska. Tosin minun muistikuvani mukaan Pirkko Liinamaa kyllä piti joskus rokkibiiseistäkin, jos ne vain saivat jalan vipattamaan. Aikakoneen lähellä on toinenkin levykauppa, Sammakka-Pop sen nimi taisi olla. En käynyt siellä. Tiedä sitten, jäinkö jostain paitsi, mutta olihan tässäkin. Onhan Tampereella toinenkin sarjakuvadivari, nimittäin Lukulaari. Se osoittautuikin oikein kunnon luolaksi. Pyörin alakerrassakin sekavien kirjahyllyjen keskellä "kerran täällä kuitenkin vain käydään, joten katsastetaan koko paikka" -asenteella, ja ajattelin että huh-huh. Löysin alakerrasta laatikollisen Karin pilapiirroskirjoja ja noukin mukaani 2000 julkaistun Karin parhaat 1951-54 -kokoelman, josta en ollut edes tietoinen. Yläkerrasta vielä ensimmäinen Turun Sanomien Muumi-kokoelma vuodelta 1978. Minulla oli tämä lapsena. Ostin siis nostalgiasyistä. Hintalappu varoitti, että opusta on väritetty, joten tsekkasin. Juu, yksi aukeama tusseilla väritetty, ja loppusivut, joihin on painettu muutama kuva juuri värittämistä varten, ovat saaneet väriä nekin. No, minullahan on nämä tarinat ennestään, Schildtsin ruotsinkielisinä ja WSOY:n suomenkielisinä versioina 1990-luvulta, joten ei se mitään. Yhteissumma 20 euroa. Nostalgialinssien läpi katselemalla kestän kauhistuttavan pölkkyfonttiladonnan. Lukulaari-käynnin jälkeen oli vielä reilusti yli tunti aikaa ennen junan lähtöä. Samalta kadulta missä Lukulaari sijaitsee, eli Puutarhakadulta, löysin alekirjakaupan. Kävin siellä tappamassa muutaman minuutin aikaa, ja ostin Pat Gilbertin The Clash - Lontoo liekeissä -teoksen (Like, 2010) vitosella. Minulla oli digikamera mukanani, muttei huvittanut ottaa valokuvia lumen peittämästä, lumisateen piinaamasta Mansesterista. Ei edes Tammerkoski inspiroinut. Siellä tosiaan satoi lunta lakkaamatta. Laantui välillä, mutta yltyi sitten uudestaan. Ja inhaa huomata viimein Helsinkiin päästessäni, että Hesassa satoi lunta ihan yhtä kovasti. Sää olisi siis voinut olla parempi, mutta muuten tämä reissu onnistui yli odotusten. Mielessäni olivat oikeastaan vain Usko Laukkas -näyttely ja Makedonia, mutta kun tuli koettua myös Muumit, Aikakone ja Lukulaari ja kotiin tuotu tavarasaalis oli runsas, niin erinomaisestihan tämä matka meni.
7.2.2019 Suosikkien lisääminen jatkuu. Yli puolet hoidettu jo. Harmi, että niistä puuttuu usein sisäsivuja ja viidestä puuttuu kannetkin. Numeron 5/1983 takakannen mainoksen miesmalli on tutunnäköinen. Lieneekö ruotsalaislaulajatar Pernilla Wahlgrenin italialainen poikaystävä Emilio Ingrosso? On ainakin samaa näköä. Juu, koska sisarpuoleni Jonna kuunteli hulluna Pernillaa tuolloin 33-34 vuotta sitten, on Emilionkin naama jäänyt mieleen. Kaikkea täysin joutavaa kallooni onkin tarttunut... Ja Suosikit lisätty. Huh. Paitsi että pitänee skannata sisällysluettelon ja apinalaatikon sisältävät sivut ja lisätä Bookogsiin lisäämieni uusien artistien profiilisivuille nettilinkkejä, jotta muut käyttäjät tietävät, mistä kyseisennimisestä artistista on kyse. Maailmassa on monta Ivania, Bedlamia, Breakia, Marilynia ym.
9.2.2019 Lisätty Bookogsiin kaikki 44 omistamaani pilapiirroskirjaa: Kari, Elsilä, Ansu, Kunnas. Eipä ole sitten kuin Soundit jäljellä. Löytyyhän muutakin... sanakirjoja, nisäkäs-, lintu- ja kasvioppaita, lapsille suunnattu kuvakirja viikingeistä, Sudenpentujen käsikirja 2, muutama vanha oppikirja (ranskaa, saksaa ja yhteiskuntaoppia), Sarjainfo-lehdet, Juhana Saarelan valokuvakirja Paroonin maisemissa, nimimerkki Tion toimittama Ylikellotettu nörtti - Bittihuumoria, Tieteen Kuvalehden julkaisema Tieteen maailma - Ihminen, H.G. Wellsin The Man Who Could Work Miracles, Uusi iso atlas, Idefix ja kotkanpoikanen -kuvakirja, Iltalehden ja Ilta-Sanomien teemalehtiä Mannerheimistä ja presidenteistä, pari sarjakuva-aiheista tietoteosta ym... 72 julkaisua. Mutta ei minua kiinnosta lisätä noita Bookogsiin.
10.2.2019 Ellen olisi niin pitkäpinnainen ihminen, olisin saanut jo harmaita hiuksia Soundin alkuaikojen toimittajien venkoiluista. Waldemar Wallenius on ensin päätoimittaja, sitten ei mukana ollenkaan, sitten avustaja ja sitten taas päätoimittaja, ja nimensäkin kirjoitettiin usealla eri tavalla. Pari muutakin vaihtaa titteliä ja nimen kirjoitusasua kerran tai useammin, avustajia tulee ja menee, painopaikat vaihtuvat useasti ja ne kirjoitetaan usealla eri tavalla... Olen lisännyt nyt vuosien 1975-76 Soundit Bookogsiin. Piti yhdessä vaiheessa ottaa taas alusta ensimmäisestä numerosta alkaen ja korjata virheitä ja laiminlyöntejä krediittien kohdalla. Tämmöistä se on kun haluaa olla perusteellinen. Puolueeton ja perusteellinen "kulissien takana" -reportaasi 70- ja 80-luvun Soundien tekemisestä sekä toimituskunnan fiilingeistä ja keskinäisistä kahnailuista - viimeksimainittujakin varmaan oli? - olisi mannaa. Onko Soundia muuten julkaistu yhtäjaksoisesti vuodesta 1975 asti, vai oliko taukoa jossain vaiheessa? Tiedän, että Soundi ilmestyi vielä 1984, mutta entä sen jälkeen? Wikipedia ei vastaa. Aika harvoin olen nähnyt vuoden 1984 numeroita, sen jälkeisistä ei ole mitään muistikuvaa. En osaa myöskään sanoa, milloin aloin noteerata Soundin olemassaolon kauppojen lehtihyllyillä, oliko se joskus 90-luvulla vai 00-luvun puolella?
12.2.2019 1990-00-luvuilla olin suorastaan fanaattinen kirjastojen suurkuluttaja. Kiertelin suurimmassa osassa pääkaupunkiseudun kirjastoja lainaten parhaimmillaan 20 levyä jotka sitten kuuntelin päivässä tai parissa ja kävin palauttamassa asianmukaisiin kirjastoihin lainaten samalla yhtä suuren määrän levyjä lisää. Moinen tahti uuvutti minut lopulta niin, että sen jälkeen kun 2009 lopetin FinnArcticin ja rupesin tosissani keräämään levyjä, en ole käynyt kertaakaan missään kirjastossa. En ole jaksanut. Toisaalta ei ole ollut mitään enempää lainattavaa, kun olen ostanut kaikki kiinnostavat levyt ja kuunnellut loput netistä ja Spotifysta. Kirjatkin ostan samantien jostain mistä ne saa kätevimmin. Matkamme jatkui Kamppiin, kohti ylimmässä (?) kerroksessa sijaitsevaa japanilaista ravintolaa, jonka lohiannosta Matin Simo-poika oli suositellut. Hoku on ravintolan nimi. Lounasajan jälkeen rafla pitää "ovensa" suljettuna jonkin aikaa, kunnes aukeaa taas klo 17.00 päivällisruokailijoille. Saavuimme paikalle 16.52, ja odotellessamme tutkimme ulkopuolella olevaa ruokalistaa. Kun sisään oli päästy ja pöytään asetuttu, päätin, että minäpä tilaan sen Salmon Teriyakin, jota Simo oli kehunut. Matti valitsi kana-aterian. Minä syön ravintoloissa aina kunnon liharuokia, mutta päätin tehdä poikkeuksen tällä kertaa. Se kannatti. Lohiannos oli kovin pienen näköinen ja olin huolissani hiukovan vatsani puolesta, mutta riisi- ja salaattikulhollisten kera nautittuna kala osoittautui yllättävän täyttäväksi. Ja maukkaaksi! Juuri oikea kypsyysaste, ja tulinen hapanimelä kastike oli oiva seuralainen. Hieno näkymä Lasipalatsin yli oli lisäplussa. Matti tuumi, että seuraavaksi voisi koettaa Itäkeskuksen IMAX-teatteria, jos vain löytyisi jokin sopiva leffa jonka voisi katsoa siellä. Minun on siis seurailtava ohjelmistoa. Kvaakissa eräs asiantuntija on tosin kertonut, ettei Itiksen IMAX-teatteri ole Aito Asia niin kuin jenkeissä, vaan köyhemmän Suomen oloihin sovellettu pienempi, köyhän miehen IMAX. No, minulle se on se ja sama. Ei se koko ja muhkeus tee elokuvaa, vaan Sisältö. Mitä iloa on isommasta kankaasta ja tärykalvot halkaisevasta äänenvoimakkuudesta, jos leffa on popcornia? Matti osti vielä Forumin Alkosta pullon viiniä pomolleen synttärilahjaksi, ja sitten metroon. Huomasi, että Matti on kotkalainen eikä ole oikein tottunut liikkumaan Hesassa. Ei meinannut osata ulos Kampin kauppakeskuksesta ilman apua, kun edes ensimmäinen kerros ei olekaan se ensimmäinen. Ja missähän kerroksessa se Forumin Alko on? Entä miten sieltä pääsee metroasemalle? Ai rullaportaat alas vielä? Kummat portaat? Sitten Matti halusi pois Hakaniemen asemalla, mutta niin vain kävi, että molemmat poistuttiin Sörnäisissä, ja enoni joutui odottamaan keskustaan päin menevää metroa aseman toisella puolella. Taidettiin olla kumpikin niin jutteluun keskittyneitä, ettei huomattu Hakaniemen aseman ohivilahtamista. Voi Matti-parkaa. Minun olisi pitänyt opastaa ja neuvoa häntä paremmin. Mutta en minä osaa. Olen täysin avuton ihmisten opastamisessa. Pärjään itse moitteettomasti, mutta toisten neuvominen on ylivoimaista. Vaikka tuntisinkin paikat, jos joku kysyy minulta missä on se-ja-se, en osaa sanoa mitään.
13.2.2019 Liian harvoin muistan uniani, mutta nyt jäi yksi mieleen. Olin yksityisbussissa tulossa jollekin leirintäpaikalle, jossa oli määrä yöpyä. Muistan, että olin ensin Sleepy Sleepersin keikkabussissa, koska muistan, että se oli Mato Valtonen, joka hyppäsi ulos bussista toimittamaan jonkin asian, ja muut ihmettelivät, minne se Mato on häipynyt. Läheisellä järvellä riehui sähkömagneettinen pyörremyrsky, tummanruskea tornado, joka huoletti joitakin. Sitten olinkin isäpuolen, äidin ja Jonnan kanssa sisällä vuokramökissä. Sähkömagneettisesta tornadosta varoitettiin uutisissa. Myrsky sekoitti radiolähetyksiä siten, että sillä kanavapaikalla, jossa muuten kuuli jonkin suomalaisen aseman lähetyksiä, saattoikin kuulua jokin ulkomainen asema. Tornado hyökkäsi lopulta meidän mökkiimme, ja olimme muutaman sekunnin ajan sen heiteltävinä. Kun kaikki oli ohitse, vilkaisin vesilasia, joka minulla oli pöydällä. Se oli yhä paikalla, mutta vesi oli muuttunut suuriksi jääkuutioiksi. Isäpuoli vain kaatoi lasiin vettä ja huomautti minulle, että ei pidä sanoa "vesilasi" jos siinä on vettä, vaan pelkkä "lasi" on oikeaoppinen sana. En ruvennut kiistelemään hänen kanssaan kielipoliittisista kysymyksistä.
14.2.2019 Soundi-lehtiin sain ensikosketuksen jo kloppina Kotkassa, isoisän luona kyläillessäni. Matin ja Timon entisistä huoneista löysin lehtiaarteita, jotka oli jätetty hakematta pois. Juntusen sarjakuvista muistan mitä Soundin numeroita selasin. Oli ainakin numerot 12/77, jossa Hermo kuolee, ja 6/78, jossa Jeesus ryhtyy esittelemään Freaky Malonelle Suomea. Taisi löytyä myös Epe's Music Shopin monisivuinen tilausluettelo. Lisäksi Timon ja Matin huoneista löytyi Amerikan MAD-lehtiä ja ainakin yksi Suomen MAD, sekä Playboy helmikuu 1979. Playboyssa en muista kiinnittäneeni erityistä huomiota tyttökuviin, mutta sarjakuvat ja yksi pilapiirros jäivät mieleen. Nythän minulla on pdf-muodossa melkein kaikki Playboyt kesäkuun 2012 numeroon asti, joten pystyin sarjisten ja sen yhden sivun kokoisen piirroksen perusteella selvittämään sen numeron, jonka pikkupoikana löysin. Poikasena löysin pari yhtä vanhaa Playboyta myös Hindrénien pojan Samin huoneesta, ja niistäkin vilkaisin sarjakuvia. Oli yllätys nyt sitten aikuisena huomata, että hillittömän Ed Head -strippisarjiksen piirtäjä oli Maus-sarjastaan tunnettu Art Spiegelman! Ed Head kertoi miehestä, joka oli pelkkä pää. Hän nökötti kadulla kerjäämässä, poltti sikareita, käytti hienoa hattua, ja haaveili vartalosta. Ed Head pyöri Playboyssa 11 stripin verran numeroissa joulukuu 1978 - marraskuu 1979, sitten tuli tauko, jonka jälkeen Spiegelman jatkoi päämiehen tarinaa numeroissa elokuu 1981 - joulukuu 1982 seitsemän stripin verran.
15.2.2019 Viime viikonloppunahan lisäsin Bookogsiin Kari Suomalaisen pilapiirroskirjat. Paitsi yhden, joka minulta puuttui ja josta en ole koskaan nähnyt edes kuvaa missään. Sen ensimmäisen, Karin parhaat vuodelta 1953. Ääriharvinainen kirja, jota en oikeastaan edes odottanut löytäväni koskaan mistään. Googlaamalla huomasin kuusi päivää sitten, että Antikvariaatti Menecillä on se myynnissä 50 eurolla. Katsoin infosivua ja luin tekstin: "Menec on osa tiedeviestintäyhtiö General Media Carnacia. Myyntiluettelopalvelu on tietokantapohjaista postimyyntiä. Kaikki tilaukset, varaukset ja palautteet siirtyvät tietokantoihin, jotka välittävät ne edelleen käsittelyyn. Asiakkaan saamat sähköpostivahvistukset ovat automaattisia. Valikoimassa on yli 25 000 kohdetta. Kyseessä ei ole käytettyjen kirjojen kauppa; kohteet valitaan pääsääntöisesti loppuunmyydyistä, antikvaarisista kohteista, joita on vaikea saada muualta". Hieman epäillen tein tilauksen ja maksoin sen. Sähköpostiin tuli automaattinen vahvistusviesti, mutta mitään muuta ilmoitusta ei kuulunut. Arvelin jo heittäneeni viisikymppisen Kankkulan kaivoon, vaan tänään kirja saapuikin postissa Priority-merkinnällä varustettuun vankahkoon pahvikuoreen pakattuna, pahvinpalalla vahvistettuna ja muoviin käärittynä. Kiitos!!!
18.2.2019 Huh huh. Lisätty kaikki Soundit, ja kaiken päälle vielä vuosikirja 1983. Jäljellä on vielä 72 julkaisun verran sekalaista kuonaa, jonka lisääminen Bookogsiin ei kovin kiinnostaisi. Vaan katsotaan nyt vielä tarkemmin, onko niiden joukossa sittenkin jotain jonka suhteen voisin muuttaa kantaani. Kävin katsomassa Kane Recordsin nettisivuja. Siellähän on runsaasti Soundeja myynnissä, myös vuodesta 1984 tasaisesti tähän vuosikymmeneen asti. Eli lehden yhtäjaksoinen, keskeytymätön ilmestyminen on varmistettu asia. Olisiko niin, että Soundin myyntilukemat laskivat rajusti vuonna 1982, ja myymättömistä lehdistä päästiin eroon sidottamalla niistä tämmöisiä vuosikirjoja? Olen nähnyt myös vuosikirjan 1982 divareissa. Vuosikirjaa 1983 muuten lueskelin Tikkurilan kirjastossa joskus monta vuotta sitten... tai sitä mitä siitä oli jäljellä. Sivuja kun oli revitty pois.
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25
|