Sokerina pohjalla: olen varmaan aiemminkin kirjoittanut tänne Argentin Counterpoints-LP:stä, joka on pakattu levyn kantta jäljittelevään ylimääräiseen pahvifolderiin (promotional gatefold folder) ja pitää sisällään CBS:n yhden isonkihon Don Rundquistin tiedotteen, promotiedotteen ja Argentin keikkalistan ajalle 25.9. - 1.11.1975. Rundquistin kirje kuuluu seuraavasti:

"To whom it may concern:

Records in the possession of the members of Argent are promotional copies with no commercial or resale value and are expressly for the purpose of auditioning material for upcoming albums.

Don Rundquist

Manager, Artist Relations & Development"

Lontoossa kun kävin vuosia sitten, niin tuo levy löytyi yhdestä divarista. Lucky find indeed - tuommoisia erityiskappaleita on vaikea löytää mistään levystä. Mitä siitä, vaikka itse levy on mitätöntä, viimeisiään vedelleen bändin räpeltämää kuonaa.

Ei noista kännykkäkuvista saa mitään selvää, mutta olkoot nyt siinä.

 

 

 

 

22.10.2016

Joitain töhrittyjä levyjä vielä. Johnnyn vuoden 1970 nimikkolevyä on sotkettu kuulakärkikynällä, takakannen albumiesittelyyn kirjoitettu "Babitsin" ja "Kinnunen". Discogsissa olevat kuvat ovat omasta kappaleestani. Retusoin niistä joitain sotkuja pois, mutta vähän näkee vielä.

Australialainen rokkipumppu Loaded Dice teki LP:n "No Sweat" vuonna 1979. Gatefoldin sisällä on yhtyeen jäsenten nimmarit. "To Peter - Hear telephone again - Phil", "To Peter - Keep on keeping on - from Dave", etc. "Telephone" on yksi levyn kappaleista.

Toinen australialaisbändi Wendy & The Rocketts teki levyn "Dazed For Days" vuonna 1983. Minulla on siitä USAlainen promopainos, jonka takakannen biisilistan joku on sotkenut täyteen merkintöjä. Löytyy viivoja, plussia ja rukseja, joiden pitäisi kai merkitä kunkin kappaleen hyvyyttä tai huonoutta, mutta niiden tulkitseminen on kyllä aikamoista hieroglyfien tutkimista. "Play the Game" -kappaleen kohdalla lukee kommenttina "Raps -> "It's all up to you"". "I Can't Tell You" on "churning aggressive rocker". "Magic Bullet" on "so so rich ballad - well produced + arranged". "Nightflier"-biisin kohdalla lukee "good rock VU" tai jotain.

Kari Peitsamon Skootterin "Rankat ankat" -LP:n takakannessa on Karin nimmari.

Ragnar Haren "Barn till himlen" on saanut toimia kirjoitusalustana jollekulle euroviisufanille. Takakanteen on painunut toiselle paperille viivaimella vedettyjä vaakaviivoja, joiden välissä lukee kaikki viisuihin osallistuneet maat.

Bikini-yhtyeen single "Rakkaus myrskyyn / Ei ole aikaa" on myös kuulunut Outi Poppille, kuten Kairon "Sua kaipaamaan jäin". Kuvatodiste Discogsissa.

Vau!!-yhtyeen Konvehteja Karoliinalle -LP:tä koristaa Tero Liete -teksti.

Frank Robsonin "Beggar Man / It Must Be Love" -singlen suojapussissa lukee "Holle". Eiköhän liene Holle Holopainen. En pääse enää varmistamaan asiaa, kun sinkku on jo poistunut Anselmin aarteet -divarin myyntilistalta. Divarinpitäjän suojapussiin kirjoittama "HH" toimikoon lisävarmistuksena.

Grizzly-yhtyeen singlen "Neon City / Zero Dee" mukana tuli promomateriaalia - sama Kodak-valokuva joka on "Neon City" -LP:n takakannessa, sekä promopaperi:

 

 

 

Mielenkiintoista oli 2008 Tikkurilan kirjastosta lainaamani Bengt "Kristian" Huhdan Indian Girl -LP:n sisältä löytää isohko mustavalkoinen valokuva Huhdasta. Siis ihan oikea kehitetty valokuva, ei printti.

Ei välttämättä merkitse yhtään mitään, mutta MACin "Suomi itkee / Ylistyslaulu virvoitusjuomalle" -sinkulla on vanha Yleisradion logo (Ami Hauhion "Sananjalan kuusi") leimattuna kanteen. Jostain muistan sellaista lukeneeni, että "Suomi itkee" olisi ollut YLEllä osittaisessa soittokiellossa? Ei pitäne paikkaansa?

Juu, tuossahan se lukeekin. "Suomi itkee YYA, mut itke ei aivokuolemaa joutui radion kiellettyjen biisien soittolistalle 1981".

Nuorten Informaatio ry:n ja Lääkintöhallituksen tuottaman tupakanvastaisen No Smoking All Stars -EP:n kannessa on laulaja-kosketinsoittaja Namilon omistuskirjoitus Kialle:

https://www.discogs.com/release/5216788-No-SmoKing/images

Roadratsin "Smoking in the Boysroom" -singlen (1984) kannessa on opiskelijaravintola Alibin leima. Nykyisin samoissa tiloissa Hietaniemenkatu 14:ssä toimii vissiin ravintola Domus.

 

23.10.2016

Hiihei! Tämä oli työläs ja haasteellinen sivu piirtää, mutta suoriuduinpa. Tervehtikääpä Kriituksen äitiä!

 

26.10.2016

Svart Records saa minut hassaamaan tulojani urakalla tänä vuonna. Tänään kävin hakemassa Levykauppa Äxästä Kalevi Falk -yhtyeen vuonna 1971 julkaistun levyn uusintapainoksen. Suhteutettuna siihen, että olen kerännyt vanhaa suomimusaa yli kahdeksan vuotta, noteerasin Kalevi Falkin varsin myöhään, vasta viime vuonna. Syy siihen on se, että bändin nimi kuulosti minusta joltain iskelmälaulajalta.

Jokin aika sitten YouTubessa hääri nimimerkki MrSoomiPop, jonka touhuja seurasin suurella mielenkiinnolla. Vaikka vinyylisiirtojensa äänenlaatu ja levyjen kuntokin olivat surkeat, MrSoomiPop latasi YouTubeen hillittömät määrät mielenkiintoista 70-luvun suomalaista poppia ja rockia. Harvinaisuuksiakin oli paljon. Kuuntelin kaikki kiinnostavat kappaleet ja äänitin AIPL Singulatorilla niistä mp3:t itselleni.

2014 ostin Akateemisesta kirjakaupasta Suomalaisten vinyyli- ja CD-levyjen hintaoppaan. Siitä löysin vielä lisää kiinnostavia vanhoja suomalaisia levyjä toivelistalleni. Kesti kuitenkin vuoden ennenkuin noteerasin Kalevi Falkin LP:n, koska nimi kuulosti minusta vain joltain iskelmälaulajalta, eli ei miltään mielenkiintoiselta. Kunnes huomasin, että vuonna 1971 ilmestyneelle levylle oli oppaassa kreditoitu gatefold-kannet. Ihmettelin, miten vuoden 1971 Suomessa voitiin haaskata rahaa gatefold-kansiin jonkun iskelmälaulajan levylle? Päätin ottaa selvää, etenkin kun levyn arvoksikin oli ilmoitettu mukavat 25 euroa. Näin sain tietää ettei Kalevi Falk ollutkaan mikään iskelmäsolisti, vaan poprock-bändi. Löysin pari YouTube-videota, jotka oli uploadannut juuri tuo mainittu MrSoomiPop. Olin ohittanut nuo aiemmin selatessani ko. käyttäjän videoita. "Vampyyrit" oli vaikuttava kappale, ja "Jokilaivan jengi" sekin ihan mukava.

Spotifysta äänitin sitten koko albumin mp3:siksi, kun sen sieltä löysin. Nyt on kuitenkin koko levy ihan vinyylinä, kiitos Svartin.

Jaa, että miksi kerroin tämän tarinan? No, ehkä siksi, että bändin nimeä kannattaa miettiä tarkkaan. Toki levyn mukana seuraavan bändihistoriikin luettuani joudun toteamaan, että yhtyeen tarina, nimi ja musiikillinen suuntaus olivatkin huomattavasti kinkkisempiä juttuja.

 

28.10.2016

Yksi niistä kaikkein eniten odottamistani sivuista: numero 108. Ellei sitä osannut arvata aiemmin, niin nyt paljastui totuus Jupuniuksesta.

 

1.11.2016

Joudun ikäväkseni pitämään pikku tauon YKS:stä, kun täytyy piirtää seuraava Positiivinen napa seuraavaan firman lehteen. Deadline on 14.11. Strippi on ollut valmiina päässäni aika pitkään, haasteena on vain piirtää se. Se on aika hankala ja vaatii älyttömästi referenssiä, mutta eiköhän siitä selvitä. Eniten hirvittävät kaksi ensimmäistä ruutua.

Halusin ehdottomasti saada YKS:n 108. sivun valmiiksi ja nettiin ennen Positiivisen navan kimppuun käymistä. Ideana on tällä kertaa yhdistää terrori-iskut ja tämän hetken maanvaiva, Pokémon Go -peli.

 

9.11.2016

Sainpas Positiivisen navan eilen illalla valmiiksi ja lähetetyksi firman lehden päätoimittajalle sähköpostissa. Kiinnostukseni sen tekemiseen oli jokseenkin nollassa, mutta vähän itseäni pakottamalla sain itseni sen kimppuun. Nyt huokaisen kuuluvasti päästessäni taas vihdoinkin rakkaan YKS:ni pariin. Suunnittelin äsken kolme seuraavaa sivua kerralla, ruutujaot ja repliikit. 25.5.2015 vuodatussivumerkinnässäni kerroin keksineeni mestarillisen sivun, sellaisen joka saa lukijan sydämessä jotain läikähtämään ja palan kurkkuun. Sivu 111 tulee olemaan juuri se sivu. Nyt sen ruutujako ja repliikit ovat paperilla. Tosin tässä matkan varrella on tullut keksittyä niin paljon muutakin hienoa ja koskettavaa (erityisesti sivut 109 ja 110), että sivun 111 teho ehkä vähän himmenee sen kaiken rinnalla. Mutta tulee se silti olemaan vaikuttava.

 

13.11.2016

Työstän kerralla kolmea YKS-sivua, joten päivitykset vähän viivästyvät. Kaikki on tussattu ja skannattu, sivua 109 väritän parhaillaan.

Kuuntelen taas kerran Love Records -sinkkubokseja. Olen lopultakin hankkinut Miska Rantasen 2005 ilmestyneen kirjan "Love Records 1966-1979 - Tarina - taiteilijat - tuotanto". Olisipa minulla ollut tämä kirja jo FinnArctic-aikoina, niin olisi muutaman tiedonjyvän voinut postata jo siihen blogiin eikä levittää omasta päästä virheellistä spekulointia. Kuten sen, mitä ne vuosina 1977 ja 1980 pidetyt spartakiadit olivat. Kuulosti minusta urheilutapahtumalta, mutta kyse olikin luokkakantaisen vasemmistonuorison kesätapahtumasta. Ängg.

Tuo kirja jätti vieläkin pienen nälän mitä tulee Lovelle levyttäneisiin artisteihin liittyvään infoon. Olisi voinut pitemminkin kirjoittaa varsinkin tuntemattomammista nimistä. Tai vaikka joidenkin levyjen tekemisestä olisi ollut kiinnostavaa tietää enemmän - artistin omia mietteitä jnpp. Onko myös ihan mahdotonta kaivaa esille tietoa Warren Schatzin Trilogy-talliin kuuluneista nimistä Nose, Sharks ja Neil Sheehan, jotka olivat mukana Rock & Roll juhlaa 3 -kokoelmalla?

Vesku Loirin "Lankon tanko" -tangoparodiasta tulee mieleeni mainio anekdootti, jonka kuulin joskus 90-luvun puolessavälissä radiosta. En muista kuka musiikkialan vaikuttaja se oli, joka tuolloin 60-luvun lopulla tokaisi Loirille tuohon singleen viitaten, että "Kyllä susta ihan hyvä tangolaulaja tulee, mutta sulla on vaan niin tavattoman kornit noi sanat".

 

Ja siinä sivu 109 on! Ollaan jo kovasti myöhäisillassa ja maanantai lähestyy, mutten saattanut mennä nukkumaan ilman valmista sarjakuvasivua.

Kyllä minä vähän mietin, onko harmaakaihi yksi traaginen elementti liikaa, mutta päätin sitten, että äh, antaa mennä vaan.

 

14.11.2016

Aika ajoin muistelen vielä jonkinasteisella kaiholla Slitz-lehteä, joka meillä täällä Suomessa ilmestyi muutaman vuoden ajan vuosituhannen vaihteen molemmin puolin. Googlasin äsken suomalaisten juttuja Suomen Slitzistä. Eipä hirveästi kirjoittelua ole, mutta jotain sentään. Kuulemma levikki jäi 10 000:een, mikä oli kolmasosa tavoitellusta.

Minä en tilannut koskaan Slitziä, mutta ostin joka ikisen numeron irtonumerona. Hauskaa sitä oli lukea. Enää ei noita lehtiä ole tallessa, ainoastaan vuonna 2001 julkaistun Hanoi Rocks -CD-boksin arvostelun säästin. Se olikin Suomen Slitzin viimeinen elinvuosi. Huomasin kyllä hyvissä ajoin että lehdellä alkaa mennä huonosti, kun kylkiäisinä ruvettiin tyrkyttämään muovikääreen sisällä myymättä jääneitä kappaleita aiemmista numeroista ja AC/DC:n CD-levyjä ("For Those About to Rock" - viskasin sen levyn samantien roskiin, kun en Acca Daccaa kuuntele).

 

15.11.2016

Sivu 110 on sitten julkisuudessa! En ole koskaan tilittänyt omaa elämäntarinaani sarjakuvassa näin suoraan. Tuntee siinä jonkinasteista helpotusta.

Koko Gruuman pelastamisjakso kääntyi aivan päälaelleen alunperin suunnitellusta. Aikomuksenani oli ensin tehdä simppeli jakso, jossa Gruuma on tippunut jyrkänteeltä ja Jupunius saapuu johtamaan pelastusoperaatiota, jossa hänen ideastaan tehdään kivistä ja puunrungosta reitti Gruuman kuljettavaksi. Gruuman oikea käpälä päättää väistyä vapaaehtoisesti, jotta Gruuma voi nimittää Jupuniuksen seuraajakseen. Tästä Gruuma kuuluttaa koko metsälle, ja Uuvakka on aivan äimänä, koska ei ole ikinä nähnyt Gruumaa niin hyväntuulisena ja sosiaalisena. Jupuniuksen hypellessä ympäriinsä hän kuulee sitten lintujen ilkeät puheet. Seuraavaksi kerrotaan Gruuman kuolleen ja Jupuniuksen olevan metsän johtaja, ja Uuvakka testaa Jupuniuksen asenteen ja mahdollisen ylimielisyyden. Tämä oli alkuperäinen suunnitelmani koko jaksosta. Vaan sitten keksin hirveästi lisäideoita ja tvistejä, jotka muuttivat useammat asiat aivan toisenlaisiksi.

En heti tiennyt, haluanko Luupurista Gruuman entisen apurin. Mietin asiaa, ja totesin ettei Luupurin persoonassa ja hahmohistoriassa mikään sotinut tätä ideaa vastaan. Myös se seikka, että Jupunius onkin johtajana tietämättään vähän niinkuin Uuvakan sätkynukke eli auttamisen kohde, tuntui uskottavammalta kuin se, että Jupunius olisi muka ihan luonnostaan fiksu, kekseliäs ja neuvokas.

 

Tänään keksin taas yhden jutun. Olen miettinyt usein muinaista Professori Versum -sarjakuvaani. Se on lyijykynällä A4-arkeille piirretty 48-sivuinen sarjakuva, joka koostuu kolmesta itsenäisestä tarinasta, jotka muodostavat kuitenkin selkeän jatkumon eli draaman kaaren. Kyseessä ei ole erinomainen sarjakuva, mutta pidän siitä vieläkin sen verran, että kovasti on tehnyt mieli laittaa se nettiin luettavaksi. Se vain ei onnistu, koska sarjis on skannauskelvoton. Jäljestä ei tule luettavaa. Yritetty on.

Vaan tänään keksin, että jos hankin jostain vaikka A4-koon piirtoheitinkalvoja, voin jäljentää sarjakuvan tussilla. Mietin, että jos töhrisin tussilla piirtämällä originaalipapruja, jotta saisin aikaiseksi luettavaa jälkeä, mutta silloin originaalit menisivät pilalle. Mietin myös, että jos skannaisin lyijykynätyöt ja hiki hatussa putsaisin jälkeä tietokoneella hiirtä käyttäen - mutta se veisi aikaa eikä motivaationi välttämättä riittäisi loppuun asti. Vaan tuo piirtoheitinkalvoidea tuntuikin parhaalta kaikin puolin. Tulee siistiä, alkuperäistä muistuttavaa jälkeä, minun ei tarvitse tärvellä originaaleja, eikä vaihtoehtoisesti myöskään rasittaa hiirikättäni kramppitilaan asti.

Löysin Akateemisesta kirjakaupasta kuultopaperilehtiöitä. Ostin niitä kaksi, kummassakin 50 A4-koon arkkia. Voin ehkä jäljentää muitakin lyijykynällä piirrettyjä omia ikivanhoja sarjakuvia jos jaksan.

En mene takuuseen siitä, että tästä ajatuksestani tulisi mitään huonosti päättyvää yritystä kummempaa. Mutta aion yrittää.

 

16.11.2016

Kvaakissa ilmoitettiin eilen, että Sarjakuvakeskuksessa Hämeentiellä on muuttoale - kaikki sarjikset pakkomyyntialennuksella eli -40%. Ovat muuttamassa reilun viikon päästä Porthaninkadulle. Yhdistin tänään sarjisten oston ja päihdeklinikan siivouksen samalle reissulle. Elän tällä hetkellä sellaista vaihetta, että ainoastaan levyjen keräily kiinnostaa, mutta tuumin silti, että kai tuolla kannattaisi käydä vielä kerran. Mukaan lähti ranskankielinen Piko ja Fantasio La grosse Tête, joka on haukuttu aivan lyttyyn. Ostin, koska haluan olla P&F-kompletisti. Lisäksi Sillage 17 ranskaksi, englanniksi Trondheimin ja Sfarin Dungeon Parade 2: Day of the Toads, sekä Ansun (Antero Halla) pilapiirroskokoelma Go-Go vuodelta 1979. Ansu on jossain määrin tuttu lapsuudestani, näin hänen piirroksiaan erinäisissä lehdissä.

Jouduin seisoskelemaan kassan edessä pitkän tovin, kun kävi ilmi, että yksikään noista sarjiksista ei ollut merkittynä Sarjakuvakeskuksen tietokantaan. Ne piti ensin lisätä ennen kuin maksutapahtuma voitiin suorittaa. Kassalla istunut nuori nainen oli vieläpä aikamoinen hoomoilanen. Juuri tämän takia en ole viitsinyt käydä Sarjakuvakeskuksessa kuin harvakseltaan. Se on niin hemmetin veltto ja huonosti organisoitu paikka. Työntekijät joko etanoita tai eläviä kysymysmerkkejä. Kuka Sarjakuvakeskusta oikein johtaa, vai johtaako kukaan? Nyt joku pistämään vähän ryhtiä siihen mestaan!

 

17.11.2016

Sain hankituksi Love Records - Kaikki singlet 5 -boksin tänään Keltaisesta Jäänsärkijästä, päivää ennen ilmoitettua virallista julkaisupäivää. Nyt aloin tehdä yhtäaikaa neljä asiaa. Samaan tahtiin kun kuuntelen boksia, lisään sen tiedot Discogsiin ja Windows Media Playeriin, ja väritän YKS:n sivua 111.

 

18.11.2016

Puoli tuntia vaille puolenyön, Love-boksi on Discogsissa ja sivu 111 netissä.

Ehkä tuo sivu ei tunnu NIIN täräyttävältä, mutta täytyy ottaa huomioon, että Jupuniuksen turkin valkoisuus oli alunperin pelkkä esteettinen elementti. Viime vuoden toukokuussa tulin kuitenkin miettineeksi, miksi Jupunius on valkoinen, ja keksin lemmikkikanien jälkeläisyyden sekä tuon sivun. Se kuitenkin tarkoitti, että Uuvakan tähdittämä pitkä takaumajakso, Kriituksen käynti Ulvion luona ja Jupuniuksen kertomus siitä miten hänestä tuli johtaja piti hoitaa ensin pois alta. Olisi ollut tympeää lukea varisten ja mustarastaiden rasistiset puheet vasta sen jälkeen kun Jupunius on tarjonnut meille tuon sivulla 111 olevan tilityksensä.

(Tuo saa sitten olla vihoviimeinen halausruutu tässä tarinassa).

 

19.11.2016

     

 

Hankin muutama päivä sitten netin kautta yhdestä divarista tilaamalla Esko Lehtosen Suomalaisen rockin tietosanakirjan. Molemmat osat, ykkösen ja kakkosen. Tuohan ilmestyi Soundi-lehden kustantamana vuonna 1983. Minulle tuo on erittäin tärkeä kirja. Löysin sen kirjastosta 1990-luvun alussa, lueskelin sitä paljon ja se sytytti minussa kiinnostuksen vanhaan suomirockiin. Rupesin lainaamaan kirjastoista mitä vanhaa suomirockia nyt oli tarjolla, ulkomaisen musiikin ohella.

Kotona Kasavuorentiellä minua oli vuosia aiemmin kielletty enää käyttämästä olohuoneen isoa stereolaitteistoa (olin kai tehnyt sille jotain hallaa?), joten myöhään yöllä, kun muut olivat jo nukkumassa, hiivin kirjastolevyjen kanssa olohuoneeseen, istuuduin nahkatuoliin, laitoin kuulokkeet päähän, pistin ensimmäisen levyn soimaan ja istuin tuolissa ääneti musiikista nauttien. Paljon lainasin Leppävaaran kirjastosta progelevyjä ja muuta haastavaa, joskus ihan kansien perusteella - Wigwam, Greenslade, Gentle Giant, Gryphon, Soft Machine, Tasavallan Presidentti, Haikara, Kalevala... Muutakin, kuten Eppu Normaalia, Pelle Miljoonaa, Veltto Virtasta, Fabricsia, Al Stewartia, Hullujussia, Kojoa, Ratsiaa, Tomas Ekiä, Neutronsia (Man-yhtyeestä eronneiden Phil Ryanin ja Will Youattin bändi), Quantum Jumpia (Rupert Hinen bändi)... Minulla oli kädessäni tyhjiä tai puolityhjiä c-kasetteja, joille nauhoitin kaikki hyvät biisit. Proge oli minulle yleensä liikaa, mutta hyvä kun kuuntelin silti, karaisin sillä tavalla itseäni ja laajensin musiikkimakuani - tai ainakin loin pohjan myöhemmälle laajentamiselle. Joskus uni painoi niin, että nukahdin kesken levyn kuuntelun. Jukka Törmä & Omunan, Illi Bromanin, Argonin, Pete Malmin ja monien muiden levyt löytyivät kasetteina Kauniaisten kirjastosta.

(Intoani kuunnella suomalaista progea edesauttoi se, että yhdellä isän 70-luvulla nauhoittamalla kasetilla oli tunnistamaton kolmi- ja puoliminuuttinen siivu ihmeellistä suomalaista syntetisaattoriprogea, ja halusin etsiä sitä vinyyleiltä. No, se paljastui sittemmin Kollaa Kestään "Tähtien rauhaksi".)

90-luvun loppupuoliskolla lainasin suomalaista punkkia ja uutta aaltoa kun olin muuttanut omilleni ja löytänyt Tikkurilan kirjaston. Sieltä löytyi yllin kyllin vanhaa suomikamaa mitä Lehtosen kirjassa oli mainittu: Lizards, Vau!!, Kollaa Kestää, Karanteeni, Päät, Jerry Sultsina, Hellhound, Sami Hurmerinta, Keitetty Hauki, Problems?, Kumma Heppu ja Lopunajan Voidellut, Loose Prick, Petri Pettersson, Eero Lupari, Eero Raittinen, Streets, Stressi, Maukka Perusjätkä, Musta Paraati, Jimi Sumen, T.T. Oksala, Se, Pera & The Dogs, Spiders... Vaavia, Pasi & Mysiiniä ja Frank Robsoniakin löysin sieltä täältä kuunneltavaksi. Eero Raittisen Rotox-yhtyeen levyn kuuntelin Leppävaaran kirjastossa (eikö sitä saanut lainata?).

En ole koskaan tullut ajatelleeksi, että voisin hommata tuon Lehtosen elämäntyön ihan omaan hyllyyn, ennen kuin vasta nyt. Onneksi ei maksanut kuin 25 euroa. Pidetäänkö tietosanakirjaa niin vanhentuneena, ettei sille ole sen enempää keräilyarvoa päässyt muodostumaan? Toisaalta omassa kappaleessani on runsaasti lyijykynämerkintöjä joka paikassa.

Lehtosta haastateltiin Soundin numerossa 9/1983. Kävin viime kuussa Fennica Recordsissa - yhtään kiinnostavaa levyä ei löytynyt, mutta ettei olisi tarvinnut tyhjin käsin poistua, poimin mukaani Soundin vuosikerran 1983 kovakantisena niteenä. Tuota luin vähän Tikkurilan kirjastossa vuosia sitten. Tuossa Lehtonen, "26-vuotias hiljainen forssalainen" kuvattuna Soundin vuoden 1982 myöhästynyt aprillipila kädessään:

 

 

Lehtosesta kerrotaan aika kiinnostavia juttuja. Asuu äitinsä ja siskonsa kanssa, on hankkinut ainakin 700 levyä joista kotimaista rockia kolmasosa. Artikkelissa mainitaan Man, Help Yourself, Dave Lindholm, Wigwam, Pekka Strengin Kesämaa ("kaikkien aikojen paras suomalainen albumi") ja Pekka Pöyry ("Pöyryä arvostan myös - todella sääli, että hän kuoli"). Lehtonen kirjoitti kirjaa kaksi vuotta ollessaan työttömänä, pääosin öisin, niin uutterasti että ajantaju hävisi kokonaan. Jake Nymanin Rocktieto-kirja oli pääasiallinen innoittaja.

Kauaa ei Lehtonen saanut työnsä hedelmistä nauttia. Ujo mies, joka eräänä päivänä otti yhteyttä Soundiin ja yllätti toimittajat täydellisesti muhkealla tietopaketillaan, ja joka ei olisi oikeastaan edes halunnut kuvan kanssa haastateltavaksi lehteen, menehtyi turkulaisessa sairaalassa marraskuun 19. päivänä 1983. Joulukuun Soundissa julkaistiin kuolinilmoitus, jossa mm. siteerattiin Lehtosta: "Mitään mittavampaa en tule tekemään koskaan, on sitä siinäkin yhdelle miehelle". Soundilaiset totesivat perään, etteivät olisi halunneet ennustuksen toteutuvan näin surullisella tavalla.

 

21.11.2016

On se Guggenheim vaan melkosen tuottelias taiteilija, kun tarvitaan niin paljon museoita, jotta sen koko tuotanto saadaan säilöttyä jonnekin. En mä vaan oo koskaan nähny yhtäkään Guggenheimin maalaamaa taulua tai mitä se nyt ikinä sitte tekeekään.

 

22.11.2016

Love Records - Kaikki singlet -boksien runsaudessa ja tyylien kirjossa on hauskaa luovia - ja tehdä omia huomioita.

Kalle Holmbergin Marski-marssi ja Pesäpallolaulu ovat joka kerta yhtä verrattomia.

Kaisha Korhoshta on shitten haushka kuunnella. Topakka laulutyyli ja tunnushomainen ässhä takaavat viihdearvon shilloinkin kun laulu on kirjoitettu ihan sheriööshikshi.

Blues Sectionin "Call Me on Your Telephone" -biisiä levytettäessä bändillä oli suuria vaikeuksia löytää oikea tempo ja vielä pysyä siinä. Niinpä Otto Donner joutui laskemaan alkutahdit ja kertoman mukaan vielä varjonyrkkeili. Lisäksi joku kolisteli perkussioita kertosäkeissä muusikoiden auttamiseksi. Miksi "Shivers of Pleasure" ei ole mukana kummallakaan Blues Section -CD:llä (LRCD 3 & LXCD 604)? Puuttuu niiltä myös Sun of Love, Football, For Mods Only ja Lucy Jane.

Hiski Salomaan Lännen lokarissa kohta "Piutissa, Luisissa, Rätulaatissa" aiheuttaa minulle aina päänvaivaa. Keskimmäinen meinannee Los Angelesia, mutta mitä kaupunkeja muut ovat?

Ronnie Österbergin "Hei vaan" -kappaleessa tokaisema "voj fan" ilmaisee selkeästi mitä mies tuumi kun joutui laulamaan nätin pojan pop-iskelmää.

Otto Donnerin tulkitsemasta Kuka kertoisi minulle -laulusta on olemassa myös 2 min 17 sek kestävä versio, mikä tuntuu minusta pihtailulta. Onneksi tässä boksissa on täydet 3 min 25 sek kestävä versio.

Sinisen Sukan "En tahdo muistaa" -singlen sanoittajan, Tarleena Sammalkorven, nimi oli parhaan koulukaverini Kallen suuri naurunaihe. On noita huvittavampiakin nimiä, kuten Tupuna Vaissi ja Tytti Isohookana-Asunmaa.

Arja Saijonmaan "Sinun lapsesi" -laulun sanat ovat aika tylyt. "Voit pitää luonasi heidän ruumiinsa mutta et heidän sielujaan / sillä heidän sielunsa asuvat huomisessa, jonne sinulla ei ole pääsyä / ei edes uniesi kautta". Mutta niinhän se on, että ihmisen elämä kulkee kolmea vaihetta. Ensin on tulevaisuutta, sitten nykyhetkeä ja lopuksi menneisyyttä. Ja menneisyyttä on nykyisin nuorempana kuin uskoisikaan.

Kari Larneen "Sunrise Blues" on vielä suomalaisiin 60-luvun puolenvälin kömpelöihin englanninkielisiin rock-levytyksiin verrattavaa haparointia, mutta Procol Harum -vaikutteinen "Kellonsoittaja" on jo aivan toista maata ja tyylikästä työtä. Toista kertaa ei Larne eli Kari Kantalainen kuitenkaan saanut pistää edellistä paremmaksi, mutta tuotti sentään Kummituksen ja Uranuksen levyt BASF-merkille.

Ringa-parka. Teki upean singlen Lovelle, joka ei myynyt. Ajautui lääke- ja huumekierteeseen ja kuoli väkivaltaisesti vuonna 1982. Näin kertoo Miska Rantasen Love-kirja. Saisiko nyt viimein jonkinlaisen jalustan itselleen?

"Timotei" on upea, kunnianhimoinen taideiskelmä, mutta Arja Saijonmaa ei valitettavasti ollut laulajana parhaimmillaan sillä kertaa. Ääni on falski eikä aina löydä nuottia.

Kas, Ellipsin "Pienen juhlijan" laulaa Jaana Lappo, joka teki erinomaisen, koskettavan ja tiukkaa sanomaa sisältävän lastenkirjan "Kurnau ja Kamaluu", joka on minulle tuttu Radioteatterin kuunnelmana.

Taistelulaulajat 70 -nimellä julkaistun singlen huomasin Black and Whitessa kun kuukausi sitten ja uudestaan viikkoa myöhemmin pengoin singlelaatikoita ja noukin halvalla kaikki pikkulevyt jotka vähänkin kiinnostivat. Tuon jätin kuitenkin ottamatta, kun biisit ovat tällä boksilla enkä oikein jaksa aina kuunnella pitkää ja lyriikaltaan raskasta b-puolta "Laulu taantumuksesta". Vähän kuitenkin mietin teinkö väärän päätöksen (EDIT: ja nyt seuraavana päivänä kävin hakemassa sen!).

 

23.11.2016

Ykkösboksin neljännestä levystä pidän ehkä vähiten. Nummisen "Nainen on häilyvä / Il pescatori di perle" -singlen ja Baddingin "Bensaa suonissa" -mainossinglen joko skippaan tai teen niiden aikana jotain mikä pitää sopivasti meteliä, ettei minun tarvitse kuunnella.

Baddingin singlellä "Sulamit / Mun sormuksein" ovat kappaleet väärillä puolilla.

Kaisa Korhosen "Små lådor" -laulua en pysty olemaan pitämättä ihan suorana "Little Boxes" -coverina.

Tylymmän Kohtalon "Popparienkeli" on minusta biisinä yliarvostettu. Sävellys on hyvä, mutta sanat ovat kuin neliskanttinen pala, jota yritetään tunkea pyöreään reikään. Veskun "Syyslaulussakaan" sanat eivät ihan luontevasti istu riimeihin.

Finntrion "Lounatuulen laulun" nauhoitin kasetille jostain radion lasten toivekonsertista vuonna 1984. Siinä se sitten minulla oli vähän aikaa. En ollut kuitenkaan kuullut kappaletta 30 vuoteen ennen Love-boksin ostoa. Ihanan kaunis laulu.

Leena Marjamäen single ilmentää aika mielenkiintoista ajatusmaailmaa. Tuollaista laulujenvalintaa olisi kuunnellut albumillisenkin. B-puoli tosin jatkuu aivan liian pitkään. Liikaa "opetuksia".

Lasse Velmala laulaa "Heartbreak Hotelin" liian nopeasti. Hyvä kun hevonen sentään pysyy ohjaksissa. Kaikki sanat tulevat selkeästi artikuloiduiksi. Olisi nyt vähintään kolmeminuuttiseksi voinut kappaletta hidastaa.

Tiesin Jukka Kuoppamäen jo pikkupoikana, koska hänestä puhuttiin Elina Karjalaisen Uppo-Nallessa. Koskaan en ole kuitenkaan pitänyt häntä perehtymisen arvoisena artistina. Kovin on höttöistä ja kevyttä kamaa nämä Love-albumilta lohkotut singlet.

Arto "Poku" Tarkkonen puhalsi Topmost-nimestä kaiken taian pois kepoisella ja köpöisellä "Vain päivä aikaa" -popsinglellä. Minulla on tuo sinkku hyllyssäkin, mutta en jaksa olla ylpeä siitä asiasta muuten kuin levyjenkeräilymielessä.

Lukiko M.A. Numminen "Josafatin jenkan" sanat paperilta? Ja miksi se on siirretty vinyyliltä? Eikö se Kiusankappaleita-kokoelmalla ole masternauhalta peräisin?

Magyarin singlejä "Saastepilkku" ja "Autiolla kadulla nimettömässä kaupungissa" rakastetaan, mutta "Uusiin maisemiin" -albumia ei näköjään arvosteta. Sen olen huomannut Rateyourmusicissa ja nettikommenteista. Minusta albumi on pahasti aliarvostettu. Johtuisiko siitä, että albumista olisi haluttu singlejen kaltaista folkahtavaa progea? "Uusiin maisemiin" on itse asiassa aivan erinomainen ekologinen, kesäinen ja runollinen folkrock-levy. Ei progea, mutta ei sen tarvinnut ollakaan. Levy puhuu viisaasti luonnonläheisyyden ja luonnonsuojelun puolesta. Kuinka joku voi vieläpä dissata Jukka Itkosen upeita sanoituksia?

Muska taas on erinomainen laulaja, mutta hänen 70-luvun tuotantonsa liian teiniorientoitunutta (meinasin kirjoittaa "teenyboppia", mutta ehkä se on turhan liioitteleva ilmaus) minun makuuni. Siksi harvoin kuuntelen häntä.

Jussi Haanpää laulaa ainoalla singlellään yhden nuorena kuolleen runoilijan Kimmo Koskimaan (1925-1954) runon, eli "Vie minut metsiin". Koskimaa julkaisi elinaikanaan vain yhden runokokoelman, "Hukkaperän lauluja" (1954). Kolme vuotta Haanpään jälkeen ammensi samasta lähteestä Donna, jonka "Muinainen kaunotar / Epilogi" -single oli kokonaan Koskimaata. Donnan miesten myöhempi yhtye Siberia levytti sittemmin ensimmäiselle älpeelleen biisit "Hän", "Lipasto" ja "Radalla", jotka varmaan kuuluivat alunperin Donnan repertuaariin, kun ovat Koskimaan runoja nekin.

 

24.11.2016

Eero Avén: Polttava rakkaus. Miten ihmeessä Jarkko Laine on osannut kirjoittaa tähän käännökseen niin huonosti riimeihin istuvat sanat? Täydellinen mahalasku, sori vaan, Jarkko. Onneksi pystyt paljon parempaan - kuten b-puolellakin todistit. Ajatusleikkinä mietin, että "Polttava rakkaus" oli ehkä tarkoitettu alunperin Baddingille, mutta hän hylkäsi tekstin liian huonona, ja niin se annettiin Avénille, joka päätti pistää peliin parhaan Badding-imitaationsa.

Nummisen tulkinta Kuutamoserenadista on taas niitä kappaleita, joita en pysty kuuntelemaan.

"Rokkibändi" on Alwari Tuohitorven paras sanoitus ja tämä ainoa Love-single paras levy.

Tuulikki Eloranta: Vieläkin, vieläkin, vieläkin vain. Tämän uusi Kosmos-yhtye ainoalla LP:llään seuraavana vuonna. Go-Go Tytöt -ryhmän "Vielä vain" vuodelta 1966 tulee myös mieleen väkisinkin.

Muistan radiossa joskus monta vuotta sitten vihjaillun, että Markku Into lauloi "Kanjonin kutsun" kännissä. En muistanut jossain vaiheessa ihan varmasti, puhuttiinko Kanjonista vai Manifestin Tiestä, mutta kyllä tästä Inton tulkinnasta oli epäilemättä kyse.

Holy Molyn "Shake It Up" tuli kuultua, kun Harri antoi minulle Rock & Roll juhlaa 5 -kokoelman mp3-muodossa muutama vuosi sitten. Tuumin että lupaavalta kuulostaa, kiinnostaisi kuulla a-puolikin. Niin siinä sitten kävi, että "You Know We're Crazy" osoittautui nimensä mukaiseksi sekoiluksi ja b-puolikin tuntui sen jälkeen huonommalta. Holy Moly oli ehkä b-puolen perusteella vaikuttanut kiinnostavalta yhtyeeltä, mutta pellebändihän se olikin.

Eero Avénin "Sua kaipaan mua kaipaamaan" -single oli mukana siinä levysatsissa jonka sain käpyläläismieheltä huhtikuussa. Jätin sinkun äidin ja isäpuolen Sortti-asemalle vietäväksi edes kuuntelematta sitä. Nyt minulla on se sitten kuitenkin CD-muodossa, voi Pietarin potkuhousut.

Warren Schatzin ja Ellie Hawkinsin "Love Is Just a Highway" on roimasti parempi single kuin Schatzin älpeeltä lohkaistu, omaan pateettisuuteensa kaatunut "Will I Ever Love Again". A-puoli on kuin sekoitus John Kongosin soololp:tä ja Crosby, Stills & Nashia. Hawkins laulaa b-puolen ihanasti.

Ja kuuntelun lomassa vähän sarjakuvanpätkääkin nettiin. Viime viikonloppuna en ehtinyt piirtää, vaan aika meni lähinnä CD-R-levyjen polttelussa ja kuuntelussa. Piti saada kovalevyltä pois parin vuoden aikana kertyneitä mp3:sia. Tässä siis tämän viikon työn tulos.

Tuulikki Elorannalle napsahtaa taas yksi Loven sinkkukatalogin pohjanoteeraus. Kansas City -coverissa menee pieleen ihan kaikki. Taustan riemuhuudot kuulostavat teennäisiltä, sanoitus on kömpelö, covervalinta haisee ja koko biisi tuntuu falskilta. Kukaan levyllä mukana olevista ei kuulosta siltä kuin olisi joskus käynyt USA:ssa. Enkä tarkoita, että laulaakseen jostain täytyy olla itse kokenut sitä, vaan avainsana on uskottavuus. Jotenkin Eloranta ei kuulosta uskottavalta. Les Humphries Singers kuulosti. B-puoli "Iloitkaa" on tasoltaan vain siedettävä.

Onko Olavi Kivikoski eli Vilho Kohvakka ollut joskus hyvä laulaja? Ei ainakaan Humppa-Cannonina kuulosta muulta kuin amatöörimölisijältä. A-puolen pelastaa sentään kuiville sen sympaattinen hassuttelu ja pirteä naiskuoro. "Mr. Cannonin" nauhoitin kasetille joskus niihin aikoihin kun opiskelin Porvoossa, eli 1993-1994. Se soi Radiomafian toivelevykonsertissa. B-puoli "Eveliinan" kuulin ensimmäistä kertaa vasta tämän boksin myötä.

"Let's Have a Ball (in the Fat Man's Valley)". Albert Järvisen kynäilemän kappaleen nimi pistää miettimään, diggasiko Alpertti Hullujussia?

Olen aina tykännyt Pave Maijasen, Janne Ödnerin ja Affe Forsmanin "Fever / Seventh Son" -singlestä todella paljon. Hyvin omaperäisiä tulkintoja aika puhkikalutuista kappaleista. Mistä löytyisi kunnolla infoa Ödneristä? Suomalaisen kitaransoittotaiteen suuresta tuntemattomasta, joka kuoli 1981 vain 32-vuotiaana? Sattuu olemaan vielä kaimani. Jan-Göran, heh. Wikipediassa on sentään jonkin verran tietoa. Mutta miksi Ödnerin viimeinen musiikillinen krediitti on vuodelta 1977 (Royalsin Out-albumin tuottaminen)?

 

25.11.2016

Wigwam ei vaivautunut korjaamaan Gustavsonin mokaa "Freddie Are You Ready" -kappaleessa. He ovat vain inhimillisiä.

Virtasen kappaleessa "20 j. J. D." olen aina ihmetellyt kohtaa "poltan otsaani kallokaiinin". Piti nyt sitten viimein googlata, ja heti löytyi tämä kirja-arvostelu. Viittaa siis ruotsalaisen Karin Boyen dystopiaromaaniin "Kallokaiini", joka suomennettiin 1943.

Onko Mikko Alatalon "Mun lihava mamma" ehkä vähän liian oidipaalinen? Muutamat kohdat sanoituksessa epäilyttävät.

Kuunnelkaapa tarkasti Tabula Rasan "Lähtöä" kohdassa 3:20. Kuulostaa kuin Silvennoinen alkaisi laulaa viimeistä säettä liian aikaisin, ja tajuttuaan virheensä päästää perkeleen.

 

26.11.2016

Pidän paljon Finnforestin Keton tunnelmasta. Tuo syntetisaattorin uikutus lopussa on pieni mutta hieno yksityiskohta, joka viimeistelee kuuntelunautinnon.

Kick's plagioi Chuck Berryn Little Queenieta, mutta ilman taitoa ja ideoita.

Alatalon "Hasardin" singleversio ei ole kauheasti mieleeni. Biisi kuulostaa niin paljaalta ilman puhaltimia. "Myyty mies" oli Mikon euroviisukilpailukappale vuonna 1976, muttei menestynyt. Syystäkin. Aika kauheahan se on. Kuulemma - näin Soundissa aikoinaan väitettiin kun Hasardi-sinkku arvosteltiin - Mikolla oli itselläänkin epäilyksiä kannattaako hänen levyttää tätä "pankkivirkailija ja poikamies" Matti Laakson tekelettä ollenkaan. Olisipa Mikolla ollut sama ääni päässään myös vuosina 1977-1978, niin olisimme ehkä säästyneet neljän kammottavan singlen putkelta, jotka vetivät Mikon uskottavuuden pohjamutiin.

Virtasen "Temppu" kuulostaa minun korviini kovasti Dr. Feelgoodilta. Hieno jytypala.

Juicea ei näissä bokseissa kivasti kohdella. "Syksyn sävelestä" on jokin ihme vaihtoehtomiksaus, "Alright Alrightissa" on jokin pieni fiba 23 sekunnin kohdalla ja saman kohtalon koki "(We Want) Lasse Vehviläinen", jossa se moka on kohdassa 1:10. Syksyn ja Alrightin omistan myös Singlet 1974-1976 -kokoelmalla, mutta Vehviläisestä minulla on muualla vain kopio poltettuna CD-R:lle.

En pysty uskomaan, että "Erkki twistaa" ei kerro vammaisista vaan julkkisten seuraan hakeutuvista hännystelijöistä. Ellei tässä keskenkasvuisesti pilkata Eki-setää, niin mikä muu tässä viittaisi tuohon suuntaan kuin rivi "Erkki kahlaa toisten vanaveteen"?

Eero Avén lauloi ensimmäisellä iskelmäsinglellään Matalan torpan balladin. Mietin etukäteen, että onko se se jota lauletaan yhdessä muistettavassa Mämmilä-kaksisivuisessa, jossa seurataan Rikhard Ronkaisen, Sulon ja Varpu-Viljamin humalaista toikkarointia pitkin kyliä. Ei kuitenkaan ole. Piti googlata, ja selvisihän se, että laulu jota Mämmilässä lauletaan, on tämä:

Silloin minä itkin
trad. (Finnish)

Silloin minä itkin ensi kerran kun äiti mun matkalle laittoi,
ja sen matalan torpan nokiselta pankolta leivän mun käteheni laittoi.

Mene sinä poikani maailmalle ja etsi sä onnesi sieltä,
sillä ethän sinä kotoasi muuta saa, kuin kantaa surullista mieltä.

Murhe se vie mua paikasta paikkaan ja aina on polku eessä.
Toki yksi on lohtu: mun haudallain ei seisota silmät veessä.

 

Sukunimestä päättelen, että Harry Gunaropulos tekee "Pitkä syksy / Rautainen valitus" -singlellään kunniaa sukujuurilleen kitaroinnin muodossa.

Jostain syystä en ole koskaan ollut ihmeemmin viehättynyt Freemanin musiikista. Lapsena esim. "Kaksi lensi yli käenpesän" ja "Ajetaan tandemilla" kuulostivat liian surumielisiltä / ahdistavilta minun makuuni. Saman tuomion minulta saivat tuolloin myös Hectorin "Snadi kundi stadista", Tapani Kansan "Kesän lapsi", Vicky Rostin "Näinkö aina meille täällä käy" ja Taiskan "Haltin häät". Vieläkin yritän miettiä, miksen niin tykkää Freemanista. Johtuisiko vain äänestä?

Mitä se Miska Rantanen oikein horisee nelosboksin sisävihkossa Äimän kappaleesta "Aikaisin aamulla", että siinä "tunnelmoidaan ajan hengessä hieman yllätyksettömästi maaseudun rauhasta"? Ajan hengessä siinä kyllä ollaan, kun kerrotaan siitä haikeudesta, jonka toimeton maaseudun kasvatti kokee joutuessaan jättämään rakkaan kotikontunsa, kun on saanut kaupungista töitä. Luultavasti kaupungissa systeemi nielee senkin miespolon, joka joutuu kokemaan, ettei betonihelvetissä pysty ostamaan itselleen onnea ja mielenharmoniaa, vaan yksinäisyys, irrallisuuden tunne ja koti-ikävä piinaavat jatkuvasti. Painavaa asiaa, jota ei sovi ohittaa tuolla tavalla olkapäitä kohotellen.

Janukselle olisi mieluusti toivottanut Hyvää matkaa, mutta Huono juttu, että kävi kuten kävi. Kiitos kuitenkin, että saitte tuotetuksi maailmaan yhden erinomaisen singlen. Vaikkei Suomessa ymmärrettykään teidän loistokkuuttanne.

En tajua Hurriganesin Hot Wheels -albumin singlelohkaisua. Sinkuksi olisi pitänyt valita nimikappale eikä mitätön "Elephant's Boogie". Deersö houlada boulin äna houlada moulin kouin on...

Hectorhan se siinä laulaa taustoja Baddingin "Saanhan viimeisen tanssin" -tulkinnan aikana.

Hectorin "Hannikaisen baarin" osasin sanasta sanaan ulkoa pikkupoikana. Lauloin sen kerran ääneen kaverilleni Jepelle, kun olimme leikkimässä kahdestaan. Onneksi lähistöllä ei ollut muita ihmisiä. Kuulosti varmasti oudolta, kun pikkukakara hoilasi "kuulkaas hovimestari, olen kaljatestari / eikä tämä boree laisingan / on tämä omelettikin kuin silhuetti paperin / liekö siinä eguu ollengan?" Meillä oli kotona "Hotelli Hannikainen" -lp, ja sen sanoitusliitettä lueskelemalla olin opetellut tuon laulun ulkoa.

Rakastan myös Alatalon "Heikki, mä haluun sut" -kappaleen sanoja. Moniko tietää, että minivogue tarkoittaa miesten permanenttia? Oli muotia 70-80-luvuilla. Hauskaa on myös kuulla kuinka laulussa mainitaan Mauno Koivisto, joka vuonna 1976 oli vielä Suomen Pankin pääjohtaja. Hasardi-lp löytyi myös meidän levyhyllystä.

Mietin hetken, mitä kaikuja kuulen Cissen "Lessons in Loven" pianointrossa, ja sitten välähti, että Richard Claydermanin "Ballade pour Adeline" vuodelta 1977 (eli vasta seuraavalta vuodelta - tosin tsekkasin Wikipediasta että kappale kyllä sävellettiin 1976) se päässäni kummitteli. Niin, tiedän kyllä, että Lessons in Loven originaaliversion levyttivät Cliff Richard ja Shadowsit vuonna 1962. Se olikin ainoa seikka, johon Cissen singlellä huomioni kiinnitin.

Miska Rantanen yliarvioi Freemanin "Osuuskaupan Janen" kertosäettä väittämällä, että se "kuuluu suomalaisen populäärimusiikin historian komeimpiin". Tuo ylisana kuuluisi ennemmin "Ajetaan tandemilla" -biisille.

Kasevan "Penan" sanoituksessa kuuluvat sen teko-olosuhteet. Sehän tehtiin "Kun maailma elää" -albumin äänityssessioissa täyteraidaksi. Riimittely on miltei olematonta tässä. Mutta ei lainkaan huono lopputulos silti. Ja tämän Kasevan albuminkin olivat vanhempani hankkineet.

Hauska yksityiskohta HEC:n "Monofilharmoonikossa". Kaj Westerlundia ei tuossa kappaleessa kai muuten kuulla, mutta jotta miehellä olisi edes jokin rooli, hän pelleilee pianostaan esiin pätkän Warner Brosin Merrie Melodies -piirrettyjen tunnusmelodiaa.

Mikko Alatalon "Rokkilaulajassa" on suomalaisen popmusiikin historian nerokkain lopetus. Repeän joka kerta sille. Britta-tätini luona joskus pikkupoikana löysin Christer-serkkuni huoneesta suomalaisen musiikkilehden, jota selasin. Siitä löytyi sivun sarjakuva, jossa Mikko laulaa "Rokkilaulajaa" ja kieli katkeaa - monessakin mielessä. Sarjis jäi aivolohkoihini, ja vuosien varrella syntyi aavistus, että se saattoi olla Veli-Pekka Alareen Kutri-Helenaa. Kun Kutri-Helena -kokoelma saapui kirjakauppoihin, oli ilo saada tuo sivu luettavaksi taas vuosikymmenten jälkeen.

Hurriganesin versio "Good Morning Little Schoolgirlista" alkaa jytisevällä ja leimahtelevalla introlla, mutta heti kun laulu alkaa, kaikki lässähtää ja loppu on epätoivoista räpiköintiä. B-puoli "Keep On Movin'" on biisinä muodoton möykky. Soundi-lehdessä a-puoli kuitattiin "tunteettomana automaattijyskeenä, joka on totta vieköön kaukana todellisesta rock'n'rollista". Sattuvasti sanottu.

 

 

 

 

1    2    3    4    5    6    7    8    9    10    11    12    13    14    15    16    17    18    19    20    21    22