1.11.2016
Joudun ikäväkseni pitämään pikku tauon YKS:stä, kun täytyy piirtää seuraava Positiivinen napa seuraavaan firman lehteen. Deadline on 14.11. Strippi on ollut valmiina päässäni aika pitkään, haasteena on vain piirtää se. Se on aika hankala ja vaatii älyttömästi referenssiä, mutta eiköhän siitä selvitä. Eniten hirvittävät kaksi ensimmäistä ruutua.
Halusin ehdottomasti saada YKS:n 108. sivun valmiiksi ja nettiin ennen Positiivisen navan kimppuun käymistä. Ideana on tällä kertaa yhdistää terrori-iskut ja tämän hetken maanvaiva, Pokémon Go -peli.
9.11.2016
Sainpas Positiivisen navan eilen illalla valmiiksi ja lähetetyksi firman lehden päätoimittajalle sähköpostissa. Kiinnostukseni sen tekemiseen oli jokseenkin nollassa, mutta vähän itseäni pakottamalla sain itseni sen kimppuun. Nyt huokaisen kuuluvasti päästessäni taas vihdoinkin rakkaan YKS:ni pariin.
14.11.2016
Aika ajoin muistelen vielä jonkinasteisella kaiholla Slitz-lehteä, joka meillä täällä Suomessa ilmestyi muutaman vuoden ajan vuosituhannen vaihteen molemmin puolin. Googlasin äsken suomalaisten juttuja Suomen Slitzistä. Eipä hirveästi kirjoittelua ole, mutta jotain sentään. Kuulemma levikki jäi 10 000:een, mikä oli kolmasosa tavoitellusta.
Minä en tilannut koskaan Slitziä, mutta ostin joka ikisen numeron irtonumerona. Hauskaa sitä oli lukea. Enää ei noita lehtiä ole tallessa, ainoastaan vuonna 2001 julkaistun Hanoi Rocks -CD-boksin arvostelun säästin. Se olikin Suomen Slitzin viimeinen elinvuosi. Huomasin kyllä hyvissä ajoin että lehdellä alkaa mennä huonosti, kun kylkiäisinä ruvettiin tyrkyttämään muovikääreen sisällä myymättä jääneitä kappaleita aiemmista numeroista ja AC/DC:n CD-levyjä ("For Those About to Rock" - viskasin sen levyn samantien roskiin, kun en Acca Daccaa kuuntele).
15.11.2016
Tänään keksin taas yhden jutun. Olen miettinyt usein muinaista Professori Versum -sarjakuvaani. Se on lyijykynällä A4-arkeille piirretty 48-sivuinen sarjakuva, joka koostuu kolmesta itsenäisestä tarinasta, jotka muodostavat kuitenkin selkeän jatkumon eli draaman kaaren. Kyseessä ei ole erinomainen sarjakuva, mutta pidän siitä vieläkin sen verran, että kovasti on tehnyt mieli laittaa se nettiin luettavaksi. Se vain ei onnistu, koska sarjis on skannauskelvoton. Jäljestä ei tule luettavaa. Yritetty on.
Vaan tänään keksin, että jos hankin jostain vaikka A4-koon piirtoheitinkalvoja, voin jäljentää sarjakuvan tussilla. Mietin, että jos töhrisin tussilla piirtämällä originaalipapruja, jotta saisin aikaiseksi luettavaa jälkeä, mutta silloin originaalit menisivät pilalle. Mietin myös, että jos skannaisin lyijykynätyöt ja hiki hatussa putsaisin jälkeä tietokoneella hiirtä käyttäen - mutta se veisi aikaa eikä motivaationi välttämättä riittäisi loppuun asti. Vaan tuo piirtoheitinkalvoidea tuntuikin parhaalta kaikin puolin. Tulee siistiä, alkuperäistä muistuttavaa jälkeä, minun ei tarvitse tärvellä originaaleja, eikä vaihtoehtoisesti myöskään rasittaa hiirikättäni kramppitilaan asti.
Löysin Akateemisesta kirjakaupasta kuultopaperilehtiöitä. Ostin niitä kaksi, kummassakin 50 A4-koon arkkia. Voin ehkä jäljentää muitakin lyijykynällä piirrettyjä omia ikivanhoja sarjakuvia jos jaksan.
En mene takuuseen siitä, että tästä ajatuksestani tulisi mitään huonosti päättyvää yritystä kummempaa. Mutta aion yrittää.
16.11.2016
Kvaakissa ilmoitettiin eilen, että Sarjakuvakeskuksessa Hämeentiellä on muuttoale - kaikki sarjikset pakkomyyntialennuksella eli -40%. Ovat muuttamassa reilun viikon päästä Porthaninkadulle. Yhdistin tänään sarjisten oston ja päihdeklinikan siivouksen samalle reissulle. Elän tällä hetkellä sellaista vaihetta, että ainoastaan levyjen keräily kiinnostaa, mutta tuumin silti, että kai tuolla kannattaisi käydä vielä kerran. Mukaan lähti ranskankielinen Piko ja Fantasio La grosse Tête, joka on haukuttu aivan lyttyyn. Ostin, koska haluan olla P&F-kompletisti. Lisäksi Sillage 17 ranskaksi, englanniksi Trondheimin ja Sfarin Dungeon Parade 2: Day of the Toads, sekä Ansun (Antero Halla) pilapiirroskokoelma Go-Go vuodelta 1979. Ansu on jossain määrin tuttu lapsuudestani, näin hänen piirroksiaan erinäisissä lehdissä.
Jouduin seisoskelemaan kassan edessä pitkän tovin, kun kävi ilmi, että yksikään noista sarjiksista ei ollut merkittynä Sarjakuvakeskuksen tietokantaan. Ne piti ensin lisätä ennen kuin maksutapahtuma voitiin suorittaa. Kassalla istunut nuori nainen oli vieläpä aikamoinen hoomoilanen. Juuri tämän takia en ole viitsinyt käydä Sarjakuvakeskuksessa kuin harvakseltaan. Se on niin hemmetin veltto ja huonosti organisoitu paikka. Työntekijät joko etanoita tai eläviä kysymysmerkkejä. Kuka Sarjakuvakeskusta oikein johtaa, vai johtaako kukaan? Nyt joku pistämään vähän ryhtiä siihen mestaan!
17.11.2016
Sain hankituksi Love Records - Kaikki singlet 5 -boksin tänään Keltaisesta Jäänsärkijästä, päivää ennen ilmoitettua virallista julkaisupäivää. Nyt aloin tehdä yhtäaikaa neljä asiaa. Samaan tahtiin kun kuuntelen boksia, lisään sen tiedot Discogsiin ja Windows Media Playeriin, ja väritän YKS:n sivua 111.
21.11.2016
On se Guggenheim vaan melkosen tuottelias taiteilija, kun tarvitaan niin paljon museoita, jotta sen koko tuotanto saadaan säilöttyä jonnekin. En mä vaan oo koskaan nähny yhtäkään Guggenheimin maalaamaa taulua tai mitä se nyt ikinä sitte tekeekään.
28.11.2016
Minä senkun jaksan aina silloin tällöin laittaa Google-hakuun "aaltotie", "aaltotie ucoz" tai "yö kätkee suojaansa" siinä toivossa, että tulisi minun kotisivuihini liittyviä osumia. Turhaan. Ei mitään mainintoja missään. Jos Google-osumia alkaisi tulla, voisin harkita vieraskirjan avaamista taas kommenteille.
6.12.2016
Itsenäisyyspäivää vietetty perheemme perinteisellä tavalla, eli illallisella turkulaisessa ravintolassa. Äiti ja isäpuoli olivat minua vastassa Helsingin rautatieasemalla, ja sitten lähdettiin Turkuun junalla.
Tällä kertaa paikaksi oli valittu Ravintola Foija Aurakadulla. Mia, isäpuolen vanhempi tytär, kuuluu ravintolan omistavan konsernin/keskittymän henkilökuntaan, joten hän saa 40% alennusta ravintolakäynneistään. Jonna, nuorempi tytär, oli tuonut nykyisen poikaystävänsä sekä poikansa ja tyttärensä. Muuttaminen yhteen Petrin kanssa ei ole Jonnalle ajankohtainen asia, vaan ihan tietyistä käytännön asioista johtuen molemmat haluavat ainakin toistaiseksi asua erillään. Jonnan jälkeläisistä Kristian on nyt vihdoin saanut luonteeseensa avoimuutta ja reippautta, mutta kovin hentorakenteinen hän on yhä vieläkin. Ei ole mikään maailman paras syömään, ei totisesti. Oksensi kuulemma vielä autossa kun oltiin lähdössä kohti ravintolaa. Jenna sen sijaan on oikein hyvinvoivan näköinen.
Minä ja Frej olimme molemmat valinneet etukäteen samat ruoat valmiiksi printatulta ruokalistalta. Taas kerran. Meillä on sama maku ruoan suhteen. Alkupalaksi jättikatkaravun pyrstöjä, pääruoaksi karitsaa kahdella tavalla. Karitsa oli kuitenkin osoittautunut niin suosituksi, että se toinen tapa oli päässyt loppumaan. Jäljellä oli vain sitä ylikypsää entrecôtea. Frej vaihtoi tilauksensa grillipihviksi, mutta minä pysyin karitsassa. Sain sitten kaksi kimpaletta entrecôtea. Valitettavasti koostumus oli muusimainen ja maku kuiva, eikä annoksen koossakaan ollut kehumista verrattuna isäpuolen nauttimaan muhkeaan grillipihviin ja runsaisiin lisukkeisiin. Jälkiruoaksi syömäni juustokakku ja vadelmasorbetti onneksi olivat aivan ihania.
Mia-parka. Kun minulla pyyhkii nyt lähes kaikilta osin paremmin kuin ehkä koskaan elämässäni, niin Mia on nyt vuorostaan alityöllistetty ja rahapulassa. Kokin töitä ei olekaan niin paljon kuin olisi toivottavaa. Joutuu kärvistelemään koko joulukuun ilman yhtään työkeikkaa. Hän teki selväksi, että elämänhalu kärsii. Tiedän totisesti, miltä hänestä tuntuu...
25.12.2016
Vietin taas jouluaaton äidin ja isäpuolen kanssa. Frej kertoi yllättävän asian nuoruudestaan. Kun tuli puhetta Pepe Willbergistä ja hänen tulevasta muistelmateoksestaan, isäpuoli mietti tullaankohan hänet mainitsemaan siinä. Hän on nimittäin ollut jonkin aikaa Pepen bändikaverina Islandersissa. Syksystä 1962 kevääseen 1964 hän soitti komppikitaraa. Frej otti esiin kirjan The Illustrated Directory of Guitars ja sanoi, että Gretsch Country Club on aika tarkkaan sellainen skitta, jota hän soitti. Semmoinen puoliakustinen blueskitara. Ei ollut mikään hyvä soittaja, oppi ne vaaditut kolme sointua kun ne hänelle opetettiin, ja pärjäsi niillä kunnes lähti bändistä Dannyn tullessa mukaan kuvioihin - ja sitten Islandersit alkoivatkin saada nimeä. Islanders-nimi tuli siitä, että kaikki olivat kotoisin Lauttasaaresta - paitsi isäpuoleni, joka oli Viiskulmasta.
Joskus 1970-luvun alkupuolella, 1972-1974 tienoilla, Frej on viimeksi pitänyt kitaraa kädessään. Minä vitsailin, että Frej ja Timo-enoni voisivat perustaa duon. Timohan on ihan hyvä soittaja, oikea soolokitaristi. Timo on puolestaan joskus vitsaillut, että hän voisi levyttää CD:n, minä toimisin AD:nä eli tekisin kannet ja Timpan markkinointia opiskellut Hanna-tytär hoitaisi myyntipuolen.
Työpaikallani yksi osasto piti kuukausi sitten juhlat firman tiloissa, ja Pepe Willberg oli siellä bändeineen viihdyttämässä. Olin siellä kolmesta kuuteen asti avustamassa roskisten tyhjentämisessä, melkoisen epävarmoin mitä-minun-nyt-tarkkaan-ottaen-pitäisi-muka-tehdä-fiiliksin, enkä ehtinyt edes nähdä ja kuulla Pepeä paljoa. Vähän siinä Hermestä ja Julie-Annea treenattiin. Ei harmita, sillä en ole mikään Pepe-fani, vaikka minulla onkin Jormaksen tupla-CD ja Pepe & Paradisen kaikki levyt, ja Love-bokseissa ovat ne muutamat biisit mitä nyt Pepe Lovelle teki. Niin, ja "Dark Side of the Moon", "Belle", "Butterfly" ja muut varhaiset harvinaisuudet ovat CD-R:lle poltettuina. Pepen soolotuotannosta en voisi yleisesti ottaen vähempää välittää.
Mainitsen vielä, etten edes tiennyt mikä ja kuka oli palkattu firman työntekijöitä viihdyttämään. Settiä treenaavan bändin kappalevalinnat alkoivat herättää minussa ihmetystä ja menin uteliaana katsomaan onko laulaja se joksi häntä epäilen. Hän oli aika pitkän tovin selkä minuun päin ja naama bändikavereihin päin, mutta lopulta hän kääntyi ympäri, ja tunnistin Pepen.
6.1.2017
Täällä ollaan edelleen, ei vain ole piirtäminen maistunut viime päivinä joten en ole päivityksiäkään tehnyt. Puuhaillut vain kaikkea tyhjänpäiväistä päivätyön lisäksi.
Jo muutama kuukausi sitten päätin, että nyt saa loppua salmiakin ja suklaan syöminen. Jotenkin tuntuu, ettei keho enää jaksa sokeripiikkejä kuten ennen. Ei niistä tule niin paljon mielihyvääkään kuin nuorempana. En myöskään halua että sydän rupeaa ilmoittelemaan itsestään. Oli taas vuotuinen hammaslääkäritarkastus viime tiistaina ja sen yhteydessä löydettiin yksi pikku reikä joka paikattiin eilen torstaina. Lasku 317,50 euroa! Ja se vielä Kela-korvausten jälkeen, muuten olisi ollut 350 euroa! Hammaskiven poistosta, reiän paikkaamisesta ja hammaspintojen pesusta! Ei tee mieli enää maksaa tuollaisia laskuja, siinä vielä yksi syy lopettaa karkkien syönti. Tuollaisia laskuja tulee, kun käy yksityisellä lekurilla. Isäpuolen syytä, hänen aloitteestaanhan se lekuri otti minut vakioasiakkaakseen.
No, jouluna mässytin kolme rasiallista suklaakonvehteja, joista tosin yksikään ei ollut minun ostamani. Menköön tuo joulun piikkiin, kai se kuuluu asiaan. Muuten olen kuluneen talven pärjännyt aiempaa vähemmällä sokerilla.
Olen vieläkin silti vihainen Fazerille. Salmiakki Mix -pussi oli suosikkisalmiakkituotteeni, mutta sen jälkeen kun menivät poistamaan siitä merkkarit, lopetin tykkänään tuon pussin ostamisen. Merkkarit kuuluvat sekasalmiakkipussiin! Ei tule kuuloonkaan että tyytyisin vain niihin kolmeen muuhun sorttiin salmiakkia, jotka jäivät jäljelle. Haluaisin vieläkin kuulla Fazerin perustelut, miksi merkkarit poistettiin.
Tai antaa olla, googlasin ja sain lopulta tietää syyn. Vai että holhousyhteiskunnan syytä. Suomalaisen holhous- ja sääntöyhteiskunnan.
Joulu on mennyt tyhjennellessä niin täpötäyttä jääkaappia, että pidän ihmeenä sitä, että yhtä puolikasta paprikaa ja yhtä puolikasta kurkkua lukuunottamatta mikään elintarvike ei ehtinyt pilaantua. Työpaikka antoi valtavan laukullisen ruokaa joululahjaksi ja vanhemmatkin kaksi muovikassillista. Hyvä kun sain kaiken survotuksi pikku jääkaappiini. En ole kauheasti pystynyt mässäilemään, sen verran syönyt kuin olen jaksanut. Vieläkin on kylmäkaapissa pari leikkelepakettia, avaamaton maksapasteija ja useita sortteja juustoja jäljellä siitä koko ruokaläjästä. Pff, olen joutunut syömään sinihomejuustoa, jotain ihme punajuuri-vuohenjuustopaistosta ja bataatti-inkivääripaistosta. En tykkää. Olen tylsän tavanomaisen ruoan ystävä, en pidä tuollaisista omituisista jutuista. No, kaikki meni alas kuitenkin, nyrpistellen mutta silti.
8.1.2017
Piirtäessäni Hypokritonia olin työtön, rahat olivat lopussa ja elämänhalu samoin. Kela uhkasi hylätä tukihakemukseni kun vitkuttelin liikaa tärkeiden paperien lähettämisessä. Kaiken huipuksi tätini meni kuolemaan heinäkuussa. Liikaa kestämistä yhdelle ihmiselle.
Piirsin ensimmäisen sivun Hypokritonia samana päivänä jolloin sain potkut junasiivoojan hommista. Menin viimeisen työpäivän hoidettuani kotiin, istuuduin piirustuspöydän ääreen ja aloin piirtää. Julkaisin sivun vielä samana päivänä. Työskentelin aikamoista vauhtia, ja sain sarjakuvan valmiiksi kaksi päivää ennen kuin töitä alkoi taas vähitellen löytyä. 8.8.2012 viimeinen sivu Hypokritonia päätyi nettiin, 10. päivä alkoi toimistosiivouspesti, joka käsitti kaksi tuntia työtä heti aamutuimaan. Siitä se pikkuhiljaa lähti taas, se työllistyminen. Uskon, että lopputuloksesta kyllä aistii, että sitä piirsi onneton ihminen.
2012 syksy olikin sitten onnellista aikaa, kun tein sekalaisia pätkätöitä parhaimmillaan kolmelle työnantajalle yhtä aikaa ja rahaa tulvi ovista ja ikkunoista. Siivosin yhtä toimistoa Pasilassa aamuisin kaksi tuntia, Arabianrannan päihdeklinikkaa kolmena iltana viikossa ja kahdeksan tuntia päivässä yhtä toimistoa Lauttasaaressa. Pari kertaa auttelin muutaman kerrostalorapun vahauksessa, mistä sain yhteensä kolmisensataa euroa suoraan pankkiautomaatista käteen. Ei siinä ryysiksessä ehtinyt piirtää mitään, niinpä Mutatoitunut metsä jäi telakalle. Samaan aikaan kävin työhaastatteluissa saadakseni jostain kiinteän täyspäiväisen pestin - tietysti vuoden 2009 huumerikostuomio haittasi töiden löytämistä, mutta työhaastattelijoilla oli onneksi suhteita. En saanut sitä työtä mitä hain, mutta jotain muuta. Yksi pikkufirma otti minut rappusiivoojaksi, ja se elättikin minua 2014 elokuuhun asti.
Entä nyt? No, olen urani huipulla, ja toivottavasti pysyn.
12.1.2017
Huomenna vaihtavat kaikki ikkunat meidän talossamme. Sen takia tämän ja eilisen päivän vapaa-aika on kulunut kämppää siivotessa, tavaroita siirrellessä pois ikkunan luota sekä suojamuovin ja -pahvin laittamisessa.
Eilen saapui tilaamani muutosverokortti. Halusin nostaa tulorajan 20800 euroon, joten tein viime viikolla netissä hakemuksen. Veroprosentti nousi pykälän verran. Pari kertaa tuli tenkkapoo - ensin kysyttäessä minkä verran olen saanut palkkaa verokortin voimaanastumispäivään mennessä. Merkkasin voimaanastumispäiväksi helmikuun ensimmäisen, enkä ole ehtinyt saada kuin yhden kerran palkkaa tämän vuoden puolella. Merkkasin sen nettopalkan joka pankkitilille tuli. Toisen kerran tuli vaikeaa, kun kysyttiin minkä verran bruttopalkasta on otettu vähennyksiä. En tiedä, koska en saa päätyönantajaltani palkkakuittia. Ainoa, joka minulle palkkakuitin lähettää, on sivutyönantajani. En siis tiedä edes bruttopalkastani muuta kuin että tuntipalkka on 11,42 €.
Lähetin muutosverokorttihakemuksen silti, ja odotin että tulisi kyselyjä perään. Ei tullut, postissa saapui se muutosverokortti jossa ilmoittamani nettopalkka on merkattu bruttopalkaksi. No, menköön. Toivottavasti kelpaa työnantajalle. Noh, verovirasto on lähettänyt kuulemma 300.000 ihmiselle verokortin, jossa on väärä veroprosentti. Ehkä he vain haluavat hoitaa tuon ongelman nopeasti pois alta, eikä heillä ole aikaa tai tarmoa kysellä ylimääräisiä. Olin huolissani verokortistani mm. siksi, että noiden 300.000 joukossa on ymmärtääkseni erityisen paljon vuokra- ja keikkatyöntekijöitä, ja minä olin 16 kuukautta VMP:llä vuokrasiivoojana ennen kuin pääsin tähän firmaan jossa nyt olen. Tietoni verotuksesta ovat niin olemattomat, etten tiedä edes mikä on normaali veroprosentti minunlaisille matalapalkka-alan työntekijöille. Mietin, että onpa kovin pieni perusprosentti alkuperäisessä verokortissani, mutta kai se oli ihan oikea, kun muutosverokortissakin se on vain vähän isompi.
13.1.2017
Just. Tämmöistä se on, kun asuu talossa, joka on rakennettu 1941 pula-ajan materiaaleista. Kun tulin töistä kotiin, oli ikkunat vaihdettu ja samalla viety muutamia palasia seinärakennetta. Hienoa kuitenkin tietää, että talo on rakennettu harmaista tiilistä eikä pelkästä paperista. Kun seinään yrittää huonoin tuloksin ripustaa jotain - kuten esim. vaatenaulakon - tai kun kuuntelee oman lattian narinaa tahi naapureiden kämpästä kuuluvaa puheensorinaa ja kikatusta kolmelta yöllä, tulee sellainen fiilis että nyrkin voisi tuosta vain iskeä seinän läpi viereiseen asuntoon eikä edes sattuisi. Toivottavasti joku ilmaantuu korjaamaan nuo vahingot.
24.1.2017
Sarjiskokoelmasivuilla kerron ruotsinkielisestä, kovakantisesta albumista "Musikens historia i serieform", jonka äiti ja isäpuoli antoivat minulle 80-luvulla. Jäljitin sen alkuperän Ranskaan, jossa se ilmestyi alunperin kolmessa osassa vuosina 1978-1980, nimellä "Histoire de la musique". Integraaliksi koko sarja koottiin ilmeisesti vasta 1988 Bedethequen mukaan, mutta ruotsalaiskokoelma - joka sisältää kaikki kolme albumia saumattomasti yhteenkoottuina - on vuodelta 1983.
146-sivuinen eepos on animaatio-ohjaajaveteraani Bernard Deyriesin upeasti piirtämä. Denys Lemery on uppo-outo nimi, samoin Michael Sadler (ellei se ole rockbändi Sagan laulaja). Amazonista löytyi englanninkieliselle painokselle "The Story of Music in Cartoon" luotu sivu, jossa Sadler mainitaan kääntäjänä, mutta hänen nimensä löytyy myös ranskankielisten kakkos- ja kolmosalbumien sekä integraalin kannesta.
Sarjakuvassa keskitytään lähinnä keskiaikaiseen ja klassiseen musiikkiin. Sibelius mainitaan tietysti albumissa myös, hänelle on annettu tilaa ruhtinaallisesti kahden ruudun verran:
Tuostakin löytyy pieni epätarkkuus, kun arvellaan ettei Sibelius (1865-1957) muka säveltänyt mitään elämänsä viimeisen 30 vuoden aikana, koska oli ehkä kauhistunut nykymusiikin suuntauksista. Todellisuudessa Sibeliusta vaivasivat luomisvoiman ehtyminen, suunnaton itsekritiikki sekä mahdollisesti essentiaali vapina, joka olisi haitannut kirjoittamista. Ja sävelsihän hän sentään jotain pientä vuoteen 1931 asti, sen lisäksi että kamppaili 8. sinfoniansa kanssa.
"Musikens historia i serieform" on kulunut kansistaan todella huonoon kuntoon, ja sisäsivuilla on tussitöhryjä. Pitäisi hankkia uusi kappale jotenkin, mutta tuo taitaa olla harvinainen albumi.
25.1.2017
Eilen tiistaina olisi ollut koko ilta vapaa piirtämiseen, mutta kun piti leikata tukka - homma jota olin siirtänyt useammalla viikolla. Piti tehdä se jo loppiaisena. No, nyt se työ on vihdoin viimein hoidettu pois alta.
Ehdin sentään tehdä karkean hahmotelman sivusta 122.
27.2.2017
Meidän talon ikkunaremontti alkoi siis 13.1. Mutta kun se jatkuu yhä. Skaala, joka homman hoitaa, on kokenut vaikeuksia materiaalin hankkimisessa. Potevat selvästi rahapulaa, mutta ei se helpota venyvällä ja paukkuvalla aikataululla sekä puolivillaisella työllä. Viime perjantaina tulivat toisen kerran asuntooni, nyt pesemään ikkunat. Kotiin tultuani huomasin, että olivat asentaneet myös sälekaihtimet. Se olikin tervetullut lisä, sillä minulla on sellaiset tynkäverhot, etteivät ne suojaa kirjahyllyni sisältöä auringonvalon aiheuttamalta haalistumiselta. Mielessäni oli toki käynyt, että heivaisin verhot pois ja ostaisin pidemmät tilalle, mutta ongelmana ovat paperiset ja jauhoiset seinät. Mikä takaa, että saan verhotangon enää takaisin kiinni seinään, jos sen kerran irroitan? Tai ettei tanko rojahda alas isompien verhojen painosta? Jälkimmäinen onnettomuushan tapahtui vaatenaulakollenikin.
Toivottavasti viimeistään nyt huomasivat, mitä vanhojen ikkunoiden poistaminen teki ympäröineelle seinämateriaalille, ja saapuvat vielä kolmannen kerran laittaakseen seinään ikkunoiden ympärille uutta pakkelia. Vähintä mitä voivat tehdä kämppäni tärvelemisen jälkeen. Onneksi ei enää ole sentään vetoisaa, se ongelma asunnossani tuntuu poistuneen uusien, tiiviimpien ikkunoiden myötä.
Portaikossa etuoven lähellä, jossa roikkuu Skaalan jättämä ilmoituspaperi, lukee jonkun tyytymättömän asukkaan terveiset: "Kuinka kauan kestää? Miksi ikkunat ovat hajonneen näköiset vaihtamisen jäljiltä? T. Kiinnostaa" sekä "Paskin ikkunaremontti ever".
1.3.2017
Näinpäs aika metkan unen. Olin jonkun seurueen kanssa pyörimässä jossain toisessa kaupunginosassa, ja poikkesimme yhteen kahvilaan. Kahvilan sisustus oli kovin halvalla tehty, paikat eivät todellakaan olleet jämptisti ja suorassa vaan pahasti vinksallaan, vinosti. Kuitenkin paikoitellen oli sisustuksessa osoitettu luovuutta ja näppäryyttä. Tätä kommentoinkin ääneen, ja muut yhtyivät mielipiteeseeni. Silloin paikan kovin hiljaisen, rauhallisen ja vaatimattoman oloinen omistaja käveli jostain takahuoneesta paikalle, ja alkoi kova pahoittelu, että emme millään pahalla toki... Jossain vaiheessa omistaja istuutui pöytäämme, ja juttelun myötä mies paljasti että heidän hyväntekijänsä / sponsoroijansa on nimeltään Tertsi. Siitä kului hetki, ja tokaisin "Mattila"? Kyllä, omistaja vastasi. "Tunnen hänet", sanoin. "Kun sanoit että sponsoroijanne on Tertsi, alkoi päässäni raksuttaa".
Eli Kvaak-foorumin Tertsi oli etäisesti mukana unessani.
Tätä edelsi toinen uni, jossa oli mukana joku nuori kaveri, jonka kanssa kannoimme samaten jossain toisessa kaupunginosassa jotain esinettä paikasta toiseen. Minä tunsin reitin, mutta valitsin sen toisen nuoren miehen mielestä turhan pitkän reitin jonkin ison rakennuksen tontin poikki välillä ylemmäs kavuten. Saimme mukaamme myös muutaman pienen leluauton ja jotain muuta käytettyä rihkamaa, ja toinen ehdotti että nämä voisi laittaa myyntiin, saisi rahaa. Minä ihmettelin, että eihän leluautoista nyt mitään saa.
Oli muitakin unia, joissa valtava määrä vinyylilevyjä oli päätynyt haltuuni, ja yksi, jossa piileskelin talon muita asukkaita jossain yläkerran huoneessa, jossa myös jemmasin ison määrän joitain lehtiä, itsekkäästi, antamatta kenenkään muun lukea niitä. Taisivat muut kuitenkin lopulta huomata että piilottelin siellä.
5.3.2017
Ikkunaremonttimiehet ovat huomanneet aiheuttamansa vahingot. Tuli ilmoitus, että ikkunoiden viereen tulleet reiät seinissä tullaan paikkaamaan. Toissapäivänä perjantaina minun ikkunanviereiset reiät paklattiin kuntoon. Vielä pitää kuitenkin maalata pakkeli valkoiseksi, kunhan aines on saanut viikonlopun aikana kuivua. Se hoidetaan maanantaina eli huomenna sitten. Perjantaina tultuani kotiin töistä, ulkomaalaistaustainen remonttimies tuli vielä häiritsemään. Ikkunan edessä lattialla oli aaltopahvia suojaamassa lattiaa sottaantumiselta remontin aikana. Mies putsasi vähän remontinjätöstä pahvin alle ja ilmoitti sitten että tämä pahvi merkkaa kiellettyä aluetta, siihen ei saa koskea eikä sen päälle saa latoa mitään. Mitä, minähän olen pitänyt tuossa kohdassa pikkupöytää jonka päällä nököttää pieni uunihellani, sekä työpöytää. Ja hellan on oltava nimenomaan siinä paikassa, koska sen johto on niin lyhyt, ettei se ylety pistorasiaan jos hella on yhtään kauempana. Eli miten voin muka laittaa ruokaa viikonlopun aikana, jos hella ei ole siinä missä aaltopahvi nyt on? Tuumin, että up yours, ja siirsin hellan pahvin päälle. Samoin työpöydän pikkuisen pahvin päälle, sen verran ettei se ole tiellä kun istun tietokoneen ääressä. Minun asumistanihan ei hankaloiteta, jämpti on näin.
13.3.2017
Kirotut tyhmäpuhelimet. Töissä meillä siivoojilla on kolme puolen tunnin taukoa, ja vaikka taukotilassa istumme samassa pöydässä ja yleensä keskustellaankin milloin mistäkin, niin ihan joka ikisellä tauolla kaikki muut räpläävät niitä puhelimiaan niska mutkalla. Kuka osallistuu keskusteluihin enemmän, kuka taas pysyy tuppisuuna katse omassa rakkaassa kädenjatkeessaan. Aina silloin tällöin on sellaisia taukoja, jolloin kukaan ei sano mitään puoleen tuntiin. Ne tauot ovat minulle tuskastuttavia. Mieluummin olisin silloin töitä tekemässä kuin katselemassa kollegojeni äänetöntä nettisurffailua. Töissä kaikki ovat kuitenkin äärimmäisen mukavia, ilmapiiri on hyvä ja viihdyn mitä parhaiten. Palkkani on todella hyvä varsinkin ottaen huomioon, ettei kukaan höngi niskaani eikä koskaan tarvitse raataa eikä ole kiirettä saada töitä valmiiksi vaan luppoaikaakin jää. Niinpä en kehtaa valittaa mistään, vaan olen hiljaa ja ääneti ärsyyntynyt siitä, että kaikki ympärilläni ovat puhelinten orjia.
Elämäntaparemonttini onnistui kivuttomasti. Ei ole koko talvena tehnyt mieli suklaata eikä salmiakkia. Makeanhimo on poissa. Olen jättänyt pois myös voin leivän päältä, suolaiset leikkeleet sekä limsat. Pähkinöistäkin valitsen suolattomia vaihtoehtoja. Syksynä aloin mielestäni näyttää jo vähän turvonneelta, mutta nyt olen kiinteytynyt ja energiatasokin on entisellään eli korkea. Kehoni oli tosiaan saanut tarpeekseen sokeri- ja suolapiikeistä eikä halua minun enää ahtavan itseeni moisia aineita. Kiva kun tämä kävi näin helposti.
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25
26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48
49 50 51 52 53 54 55 56 57 58 59 60 61 62 63 64 65 66 67 68 69 70 71
72 73 74 75 76 77 78 79 80 81 82 83 84 85 86 87 88 89 90 91 92 93 94 95
