4.4.2020

Helsingin Sanomien vuosi 1971 sujui ilman merkittäviä muutoksia. Feiffer ja Pulmuset jatkoivat sisäsivuilla, eikä sarjakuvapalstalla tapahtunut muuta kuin että 10. joulukuuta HS rupesi sumputtamaan kaikki stripit sivun ylempään puoliskoon, alemman sivunpuolikkaan ollessa varattu huvi-ilmoituksille. Aiemminhan stripit oli sijoitettu yhdelle sivunkorkuiselle, pystysuoralle palstalle.

 

 

18. maaliskuuta 1971 lukijat saivat tutustua vänrikki Molliin. Äksyn ensivaikutelman antanut upseeri pehmeni nopeasti.

Kenraalin sihteerit olivat koko ajan olleet aika epämääräistä, vaihtuvaa ja harvoin nähtyä väkeä. Neiti Näpsä sentään oli jo mukana. Hiukan Neiti Söpön kaltainen sihteeri vilahti heinäkuussa, mutta se oikea Neiti Söpö antoi vielä odottaa itseään.

 

 

Masan arkissa pikkukoalan nimi oli nyt vakituisesti Napero. Masa taas sai idean kasvattaa viikset, ja hänet nähtiin siitä eteenpäin jonkin aikaa viiksekkäänä. Hesarilla oli vaikeuksia julkaista strippejä oikeassa järjestyksessä, Masa nähtiin satunnaisesti viiksekkäänä ennen kuin päästiin strippeihin, joissa hän saa ajatuksensa karvojen kasvattamisesta. Mies näyttää aika hölmöltä viiksien kanssa - siis vielä hölmömmältä kuin tavallisesti.

Vuoden loppupuoliskolla Aku Ankassa nähtiin jonkin verran Bill Wrightin alkuvuonna 1960 piirtämiä strippejä, jotka ovat aika heppoisesti taiteiltuja.

Feiffer se osaa sivaltaa:

 

 

     

 

       

 

Tarmo Koivisto piirteli Tiikeri-vaikutteisia pilapiirroksia urheilusivuille ainakin marraskuun 1971 loppuun asti - joulukuussa ei yhtään. Tuossa neljä näytettä.

Nähtiinpä samalla osastolla muutakin viihdykettä. Arthur Andersonin "9, 10... tyrmäys!" oli infosarja, joka kertasi nyrkkeilyn raskaan sarjan maailmanmestaruuden tittelin historian. Joka jakso kertoi yhdestä tittelin voittajasta. Sarjaa julkaistiin välillä 6. - 27. heinäkuuta. Formaatti tosin muistutti Ripley's Believe It Or Not -sarjaa, eli ei sitä oikein sarjakuvaksi voinut sanoa.

Koska 1972 olisi oleva olympiavuosi, HS julkaisi urheilusivuilla mykkäsarjakuvaa nimeltä Olympiamaskotti. Tekijänä oli tanskalainen Ib Bjerregaard (1928 - 2002). Nimihahmona oli surullisenkuuluisten Münchenin olympialaisten maskotti, mäyräkoira Waldi. 23. lokakuuta tuli ensimmäinen strippi Hesariin:

 

 

Versus ei ole mikään kuoliaaksi naurattava sarjakuva. Siinä on nippu teemoja joista revitään juttua, ja niitä lypsetään kunnes ei ole enempää lypsämistä. Varsinaisesti siinä ei ole muuta omaperäistä kuin se, että Artturin pahin vainoaja Hermanni on jättiläinen, josta näkyy useimmiten vain kengät. Hermanni pitää Artturin murjomista työnään, samalla tavalla kuin lintujen on lennettävä ja kalojen uitava. Muuta Hermanni ei ilmeisesti tee, sillä melkein kaikesta muusta tekemisestä hän löytää jotain negatiivista sanottavaa. Hermanni väittää että hänen lapsuutensa oli onnellinen, eikä edes koulussa ollut ikäviä opettajia. Synnynnäisesti paha, siis? Artturin vaimo Eveliina ei osoita tippaakaan myötätuntoa miestään kohtaan, vaan suhtautuu lähinnä ärtyneesti siihen, että mies palaa kotiin ruhjottuna.

Artturi ei pidä myöskään patalaiskasta langostaan Pertusta, joka lorvii talossa pariskunnan elätettävänä, eikä herra Kaljasta, joka elää pummina. Lemmikkipapukaija Pointdexterkin käyttäytyy kuin olisi isäntä talossa. Sen sijaan Eveliina, herra Kalja ja Perttu tulevat kyllä loistavasti toimeen keskenään, näkemättä toisissaan tai itsessään mitään vikaa.

Artturi hieman hämmentää minua. Hän asuu viihtyisässä omakotitalossa luonnon lähellä, talo on ilmeisesti hänen omansa, ja yhdessä stripissä herra Kalja paljastaa, että Perttu on kiinnostunut Artturin omaisuudesta. Hän uskoo perivänsä sievoisen summan rahaa. Eli mistä Artturi on saanut rahaa, kun hän ei tee työtä? Onko hän perinyt?

Artturilla on hyvä maku taiteen suhteen. Valitettavasti hän kuuntelee klassista musiikkia, mutta on hänellä silmää kirjallisuudelle ja maalaustaiteelle: Maugham, Hemingway, Faulkner... Cézanne, Renoir, van Gogh... Aivan toista kuin B. Virtasen kohdalla, hänen ja Armi-vaimonsa junttimaisuus rupesi lopulta ottamaan minua päähän.

Sarjan hahmogalleria laajeni Eveliinan sukulaispojalla Penalla, joka muutti Artturin taloon neljäksi vuodeksi, yliopistossa opiskelun ajaksi. Pena on tietysti tyypillinen 70-luvun alun nuori, pitkätukkainen ja kuuntelee "kamalia" pop-levyjä. Hän on sentään fiksu ja kiltti, ja tuntuu saaneen Artturilta jossain määrin hyväksyntää ulkonäöstään ja musiikkimaustaan huolimatta. Jack Wohl ei kuitenkaan tunnu saaneen Penasta irti paljon muunlaista huumoria kuin tyypillisiä vanhoillisia heittoja tukasta ja metelimusiikin kuuntelusta.

 

 

Versuksen maailma on todella tyly.

 

6.4.2020

Milesago-projekti on hoidettu! Kolme duunia siis jäljellä. Spotify-homma tulee tästä eteenpäin etenemään vauhdilla, sillä alan nyt tehdä sitä joka ikinen päivä. Spotifysta ja YouTubesta äänittely loppuu viimeistään 17. toukokuuta, varmasti aiemminkin. Hesareiden selailu voi kestää lokakuun viimeiseen päivään asti, mutta varmasti se päättyy jo aiemmin, sillä voi olla, että kiristän tahtia jossain vaiheessa sen kanssa.

 

12.4.2020

Olen viettänyt pääsiäisen pelkästään äänittämällä vinyylilevyhyllyni sisältöä - en Spotifysta, vaan YouTubesta. Olen haravoinut Tuubista niitä levyjä, jotka eivät Spotikasta löydy. Ei ihan hirveän moni levy löydy YouTubesta kokonaisena, mutta kyllä minä äänitän vaikka joltain levyltä löytyisi vain yksi kappale. Tässä äänityshommassa on se riesa, että tietokone joutuu pakostakin käyttämään prosessoritehoa muihinkin hommiin, jolloin SoundTap Streaming Audio Recorder nykii ja jokin yksittäinen sekunti jää välillä äänittämättä. Sen seurauksena mp3:siin jää skippejä. Olen tilkinnyt reikiä jälkeenpäin sen verran kuin olen jaksanut, mutta välillä hermot menevät kireälle tämän ongelman kanssa tuskaillessa, ja tulee "antaa olla" -fiilis. Ajan kanssa pitäisi käydä kaikki äänitykset läpi ja kuulostella puuttuvia sekunteja, mutta kun on muutenkin ihan liikaa tekemistä.

Eilen lisäksi eksyin hetkeksi kuuntelemaan YouTubesta vanhoja radiotunnareita - idea, joka oli jonkin aikaa kytenyt päässäni. Hakutermillä "old radio jingles" löytyi aika monta videota, joihin on koostettu vanhoja radiotunnareita ja sopivissa kohdin radioasemilla soitettuja välijuttuja (legendaarisella Radio Luxembourgilla oli todella hienoja tunnareita!), ja minulla oli hetken oikein hauskaa niitä kuunnellessani. Äänitinkin niistä muutaman itselleni mp3-muotoon. Kerron sitten joskus toiste, mihin tarkoitukseen.

Huvin vuoksi koetin etsiä YouTubesta myös yhtä Carrols-hampurilaismainosta, jonka näin telkkarista joskus 1980-luvun alussa, ja jonka muistin vieläkin täydellisesti kaikkia yksityiskohtia myöten. Teloituskomppanian eteen joutunut mies toivoo komentajalta viimeisenä toiveenaan Carrols Clubburger -purilaista, se tuodaan hänelle, mutta miettiväisenä komentaja nappaa sen itselleen hänen silmiensä edestä. Mainoksen lopussa mies herää puistonpenkiltä - kaikki onkin ollut vain unta. Sitten hän vilkaisee vieressään istuvaa, lehteä lukevaa miestä, jolla sattuu oleman Carrols Clubburger -purilainen kädessään... Mainos löytyi Tuubista! Se on näköjään vuodelta 1983. Kiitos videon postaajalle! Kommenttiosiossa toinenkin suomalainen ilmoittaa muistaneensa mainoksen vielä vuosikymmenten jälkeen. Onhan tuo mainio mainos, ja muistan käyneeni tuohon aikaan jossain Carrols-ravintolassa, jossa tuo sama mainos oli jonkinlaisena paperille printattuna versiona still-kuvineen.

Tavoitteeni on saada tämä YouTube-urakka valmiiksi huomiseen, maanantai-iltaan asti, mutta voi tehdä liian tiukkaa. Minä nimittäin jouduin poistumaan tänään kotoa moneksi tunniksi, kun äiti ja isäpuoli kutsuivat pääsiäisen viettoon. Ensin ajettiin Suvisaaristoon Wikströmien taloon. Siellä juttelun lomassa allekirjoitettiin kauppapaperi, jolla myyn Kurre Wikströmille isäni firman, GW Metal-Engineeringin, 1000 eurolla. Osakkeiden arvo on itse asiassa jotain 2550,82 euroa, eli minulle koitui kaupasta tappiota. Minä en kuitenkaan osaa ajatella asiaa niin, koska sain tietää niiden arvon vasta nyt, en ole ikinä nähnyt niitä osakkeita, minulla ei ole niihin tunnesidettä, ja isäni firma on minulle ihan kaukaiseen historiaan kuuluva mennyt asia. Hädin tuskin edes tiesin, että omistan jonkin firman / joitain osakkeita. Kaikki asiat on hoidettu minun selkäni takana, ja minua on informoitu huonosti ja laiskasti asioista. Niinpä minä vain katson voittaneeni 1000 euroa.

Ann-May ei ole juuri muuttunut vuosien kuluessa, mutta Kurre on pulskistunut (entisestään), parroittunut ja harmaantunut. Heidän pikku narttukoiransa Dixie oli minulle uusi tuttavuus, ja oikein mukava sellainen. Se kaipasi niin kovasti rapsuttelua, ja sitähän minulta liikeni.

Laurinlahdella tietysti syötiin - lammasta, perunaa, sienikastiketta ja Frejn tekemää pashaa - ja juteltiin. Sain mukaani ruokaa kotiinvietäväksi. Tulevat vielä ensi viikon lopulla tuomaan uuden liesituulettimen ja vähän muutakin.

 

16.4.2020

Lunta ja loskaa heti aamusta... Aina kun on tällaista vuodenajasta poikkeavaa säätä, ajattelen eläimiä - varsinkin lintuja. Mitä ne mahtavat ajatella tästä kaikesta? Oliko se tammi- vai helmikuussa, jolloin uutisoitiin, että linnut ovat ruvenneet taas pesimään? Jos niillä on nyt munia tai poikasia, miten ne pärjäävät kun tulee tällaisia yhden päivän lumisateita? Ja onko tässä maassa lintujen mielestä enää kovin hyvä elää?

 

23.4.2020

Spotify-urakka on hoidettu vimmalla loppuun! Viimeiset kaksi levyä hoidin tänä aamuna ennen töihin lähtöä. Louis Armstrongit ja tämä wanhaa viihdettä sisältävä Those Were the Days -boksi saavat jäädä digitoimatta, ja osan Pekka Airaksinen -boksista ajat sitten tekemistäni vinyylisiirroista olen viskannut pois koneeltani kun en jaksanut sitä kaikkea kuunnella, muuten olen äänittänyt kaiken mitä nyt Spotifysta ja YouTubesta löytyi. Vähän yli sata levyä on kokonaan tai osittain digitoimatta, kun ei kaikkea löytynyt mainituista paikoista. Ehkä koetan Soulseekistä jonain päivänä.

 

25.4.2020

Taas käytiin minun luonani. Nyt sain sen uuden liesituulettimen - eri kapineen kuin se joka seinässä aiemmin oli. Isäni tekemä ryijy ja osa tauluista sai myös seinäpaikan. Kysyin äidiltä kissa Taskisen elämäntarinasta, ja hän kertoi että kummitätini Aila Tamminen löysi Taskisen Kiikalasta (se kai se paikka oli?), kun oli siellä käymässä. Aila kuuli kävelyretkellään jostain puuröttelöstä nau'untaa, ja huomasi siellä kissapentueen, josta oli enää yksi pentu elossa. Muut olivat kuolleet, ja emo oli ties missä. Aila otti sen kouraan mahtuvan kokoisen pennun mukaansa ja antoi äidilleni. Äiti oli töissä Munkkivuoressa tuolloin, ja hän poikkesi kotona kahdesti päivässä antamassa pennulle äidinmaidonvastiketta pienestä tuttipullosta, jonka oli ostanut apteekista. Taskinen varttui, vaan koska sillä ei ollut ollut emoa opettamassa käytöstapoja, se ei soveltunut sisäkissaksi. Lampunjohtojen järsiminen oli paha tapa, ja se johti myös siihen että isältäni paloi pinna niin, että ei muuta kuin eläinlääkäriin viimeistä piikkiä antamaan. Meillä oli kotona joulukuusi jossa oli sähkökynttilät, ja yhtäkkiä kuului POKS! Se oli isälleni se viimeinen pisara.

Muistan nähneeni joskus valokuvan siitä paikasta - hylätystä ladosta - josta Taskinen löytyi, ja muistin kuulleeni että Taskinen oli löytökissa.

Kysyin myös Frejltä milloin englannin springerspanieli Miki, joka oli Kasavuorentiellä silloin kun muutin sinne, kuoli. Se oli syksyllä 1985.

Sain vielä yhden kansiollisen papereita, isäni firman postuumien asioiden hoitoon liittyviä asiakirjoja, mutta niistä en taida paljon kostua.

 

26.4.2020

Teen nyt sekalaista kuuntelu- ja naputteluhommaa liittyen musiikkiin. Kaikki Spotify-äänitykseni on kuunneltava läpi, on merkattava muistiin mitkä äänitykset ovat sen verran täynnä tietokoneen prosessorin aiheuttamia napsuja, että ne on tehtävä uudelleen. Otan vapauden samalla täydentää Levyhyllyni Tarinat -postauksia Legatio Musicassa, jos tulee vielä mieleen jotain. Milesago-projektini vaatii lisätyötä, kaikki ei tullut vielä tehdyksi. Kerron nyt vihdoin, että kyseessä on samannimiseen australialaisen musiikin tietokantasivustoon liittyvä urakka, jonka aloitin jo useita vuosia sitten mutta jätin kesken. Kopioin vuosia sitten kaikki bändi- ja soololaulaja-artikkelit omalle koneelle talteen Microsoft Word -tiedostoihin, ja tein tekstin muotoilua ja kuvien lisäämishommaa D-kirjaimen loppuun asti ennen kuin väsyin. Tänä vuonna olen jatkanut hommaa, hoidin tekstinmuotoilu- ja kuvien lisäilyhommat loppuun eli Z-kirjaimeen asti 6. päivä tätä kuuta. Mutta eipä vaan ollutkaan kaikki siinä. Artikkeleista aika suuri osa vilisee kirjoitusvirheitä, ja tietoja sekä levykansikuvia puuttuu tai on hävinnyt. Koetan paikata minkä kykenen, lähinnä Discogsin avulla. Huh, duunia riittää näissä projekteissa, etenkin Spotify-äänitteiden kuuntelussa ja uudelleentekemisessä, mutta eihän tämä ole ollenkaan fyysisesti rasittavaa. Kevyttä puuhaa kaikesta huolimatta, ja teen sitä kärsivällisesti.

 

29.5.2020

Voi että, minkä Kvaak meni tekemään. Meinaavat ihan oikeasti julkaista ennen suomentamatonta Will Eisneria. "Dropsie Avenue", viimeinen osa trilogiasta, jonka aiemmat osat ovat "A Contract With God" (Talo Bronxissa) ja "Life Force" (Elinvoima). Minullahan on molemmat osat, kuten muutkin Eisner-albumisuomennokset. Niinpä ajattelin, että jos Kvaak tosiaan onnistuu tuossa huimapäisessä tempussa saada luvat Dropsie Avenuen kääntämiseen ja julkaisemiseen ja vielä omaa riittävästi kykyä sen kääntämiseen ja toimittamiseen, niin minähän ostan kaksi kappaletta sitä julkaistua albumia ihan silkasta tukemisen halusta.

Vaan rahoittavatkin projektin jonkin Mesenaatti-sivuston kautta. Kampanja lähti käyntiin tänään. Okei, minulla oli kiire päivä: normaali päivätyö, kaupassakäynti, päihdeklinikan siivous, ja päälle päätteeksi äiti ja isäpuoli, jotka eivät taaskaan muistaneet, että perjantai on klinikkapäivä, saapuivat kotiini kuudelta mukanaan lisää tavaroita. Ennen iltakahdeksaa lähtivät pois ja nyt olen vihdoin yksin voidakseni tehdä mitä huvittaa. Katsoin tuota Kvaakin ketjua, menin tuon kampanjan sivulle Mesenaatissa ja huomasin, että kampanja on jo ylittänyt roimasti minimitavoitteensa 4000 euroa, ollen 4900 ja rapiat!

Valitsin ensin 89 euron vaihtoehdon, joka sisältää Dropsie Avenuen, kirjanmerkin ja Eisnerin signeeraaman numeroidun Ex Libriksen. Ihmettelin, kun "Maksa pankkitunnuksilla"- ja "Maksa luottokortilla" -linkit eivät toimineet. Menin uudestaan kampanjan etusivulle, ja silloin vasta huomasin, että tuo 89 euron vaihtoehto on nyt jo loppuunmyyty. Olin vakaasti sitä mieltä, etten halua tukea kampanjaa vaivaisella albumin hinnalla, joten valitsin 139 euron option, joka sisältää kirjanmerkin sekä kaikki Sininen Jänis -kustantamon julkaisemat albumit... vaikka minulla on jo osa ko. kustantamon albumeista omistuksessani ja tulin nyt siis tilanneeksi tuplakappaleet.

Jösses, mitä meninkään tekemään. No, rahaa piisaa. Töitä samoin. Olen ollut melkein hätää kärsimässä, koska minulla on peräti 12 projektia joko kesken jätettyinä, työn alla tai suunnitteilla. Teen kolmea projektia tällä hetkellä, vapaa-aikaa on liian vähän, projektit etenevät liian hitaasti vaikka käytän vapaa-aikani maksimaalisesti hyväksi ja haluaisin jo vihdoin saada jotain konkreettista valmiiksi. Spotify- ja YouTube-äänitteiden kuuntelu ja uudelleenäänittäminen kestää vielä viisi viikkoa, ja se tuntuu aivan liian isolta urakalta. Osa projekteista toteutuu vasta seuraavana vuonna tai sitä seuraavana vuonna.

Mutta kyllä tässä jaksetaan. Yllätyksiä on luvassa...

 

 

 

 

 

1    2    3    4    5    6    7    8    9    10    11    12    13    14    15    16    17    18    19    20    21    22    23    24    25    26    27    28    29    30    31    32    33    34    35    36    37    38    39    40    41    42    43    44    45    46    47    48    49    50    51    52    53    54    55    56    57