Walt Scott oli taas tehnyt jotain ekstraa joulukuussa 1956 julkaistavaksi. Eläinten joulu on juuri sitä mitä nimi kertoo. Pikku Mika-kettu haluaa joululahjaksi luistimet, mutta kotimetsän ainoa luistinpari on epäsosiaalisen, inhotun Ossi-näädän hallussa. Laiska ja saamaton Ossi ei sen parempaa puuhaa tiedäkään kuin luistelu ylhäisessä yksinäisyydessä. Vaan hänessä alkaa tapahtua muutosta parempaan, kun hän tulee pelastaneeksi pikku Hipsu-hiiren, joka on jäänyt loukkuun hänen vajaansa. Yhtäkkiä Ossia pidetään sankarina.
    Vaikka tarina on lyhyt ja tiiviisti kerrottu, se onnistuu sanomaan Ossin persoonasta aika paljon. Minun mielestäni näätä ei ole sydämeltään paha. Hän ei ehkä vain ole osannut olla oikealla tavalla seurallinen, ja niin hän on jäänyt yksin ja katkeroitunut siitä. Hän on siis onneton näätä, joka hukuttaa surunsa luisteluharrastukseensa.

 

 

Sen verran täytyy Eläinten joulusta nillittää, että minusta ei ole mitään järkeä toteuttaa eläinhahmoilla tarinaa, jonka voisi aivan hyvin kertoa ihmishahmoilla ilman muita kuin kosmeettisia muutoksia. Kun kerran eläimiä piirretään, eläimiä täytyy myös hyödyntää. Ne eivät saa olla pelkkä visuaalinen ratkaisu.

21. joulukuuta aloitti Masi taipaleensa, joka kesti kunnioitettavat 58 vuotta ja 10 kuukautta. Tunnustan, etten ole lukenut 50- ja 60-lukujen Maseja juuri lainkaan, joten minulla ei ole tuntumaa siihen, miten hyvä sarja parhaimmillaan oli. Toistaiseksi tunnen vain vuosien 1977-2015 vähitellen väsähtävän menon. Nyt seuraa hupia, kun pääsen lukemaan sarjan kultakauden tuotantoa. Harmi, ettei Hesarissa julkaistu sunnuntaistrippejä, mutta riittäähän arkisarjoissakin makusteltavaa.
    Ensimmäiset Hesarissa julkaistut stripit ovat vielä kömpelöitä. Kuvallinen ilmaisu ei toimi parhaalla tavalla, ja hahmot ovat liian... no, kummallisen näköisiä varsinkin myöhempään, pelkistetymmäksi hiottuun jälkeen tottuneelle.

 

 

HS:llä oli melkoinen sarjakuvatarjonta:

Aku Ankka
Ali O'Hara
Felix kissa
Jenni
Jori Sawyer
Kippari Kalle
Kissalan pojat
(sunnuntaisin)
Masi (päivittäin)
Mikki Hiiri
Puheitta paras
(sunnuntaisin)
Rip Kirby
Roi Rohkea
Tarzan
Ulla
(lauantaisin ja sunnuntaisin)
Veke (lauantaisin nuortenosastolla)
Viljami
Välskärin kertomuksia
(päivittäin)

17 sarjakuvaa! Tiu lähestyi uhkaavasti. Sepuli oli siis lopettanut ja Veikko Silénin Veke vallannut hänen paikkansa. Joonas oli tauolla, mutta oli vielä palaava.

 

8.8.2019

Elokuussa 2013 löysin ullakon häkkivarastosta Hesarin, ajalta 7. huhtikuuta 1957. Nyt olen Hesareiden selailussa niin pitkällä, että huhtikuu 1957 on hoidettu. Sopiva paikka väliraportille.

Egon Meurosella on vaikeuksia Välskärin kertomusten kanssa. Hän vyöryttää lukijan silmien eteen hirveitä tekstimassoja. Ei hän ole pystynyt elävöittämään tekstiä ja kuljettamaan tarinaa tarpeeksi.
    Ali O'Hara ja Bella Lomas ovat päässeet pois auringon takaiselta planeetalta ja vielä omaan aikaansakin. Vaan vielä oli vastuksena Maan lähettyvillä avaruudessa liikkunut mystinen pilvi, jonka sisältämä aine jäädytti väliaikaisesti aluksen ohjauslaitteiston. Superkiihtyvyys auttoi karistamaan enimmät mönjät pois aluksen rungosta, ja laskeutuminen maankamaralle onnistui. Maassa pohditaan nyt, mitä tuo vihreä aine on ja onko siitä vaaraa maapallolle. Vielä ainakin sen verran juoniainesta lisää raskauttamaan jo ennestään ylitse pursunutta tarinaa.
    Alkupään Masit ovat kelpo maailmanrakentamista ja hahmojen esittelyä. Ei olla päästy vielä täyteen terään, mutta sinnepäin ollaan selvästi menossa. Mukavasti tempoillaan tapahtumapaikasta ja tilanteesta toiseen. Stripeissä on runsaasti keskinäistä vaihtelua. Toista kuin myöhemmässä tuotannossa, jossa strippien taustat ja tapahtumapaikat pysyvät enemmän samoina ja maailma vaikuttaa pysähtyneemmältä. Maaliskuussa Kessu hankki itselleen Otto-koiransa, joka tässä vaiheessa näyttää vain paksulta ja rumalta nelijalkaiselta ilman näkyviä ajatuksia, eikä myöhemmästä tuotannosta tutulta takajaloillaan liikkuvalta univormupukuiselta koiralta, jonka ajatukset pystymme lukemaan. Maaliskuun lopulla kerrottiin myös, että kenraali on palkannut uuden sihteerin (ja tietysti Kaluuna rupesi heti ylvästelemään kaikkein prameimmassa univormussaan, ryhdikkäästi kävellen). Vielä ei neiti Söpö ole suorittanut ensinäyttäytymistään.
    Hämmentävintä näissä varhaisissa Masi-stripeissä on se, että vänrikki Nappula onkin luutnantti Tussari. Missähän vaiheessa hahmoon tehtiin muutoksia?

 

10.8.2019

Kalasatamassa tehdään siis rakennustöitä vielä riittämiin, ja päihdeklinikan ympäristö on kaaoksessa. Yhtä rakennusta rakennetaan, toinen on juuri purettu maan tasalle, Työpajankadulla työmaa haukkaa osan ajoväylästä yhdessä kohdassa, maassa olevasta pienestä, pyöreästä luukusta tulvii vettä jatkuvalla syötöllä ties monettako päivää, päihdeklinikan ulkopuolella olevien roskalaatikoiden kanssa on jätehuoltolaitoksella joitain ongelmia ja välillä olen joutunut jättämään jätesäkin keskelle irtonaista roskaläjää... Slummialuetta kaikki tyynni, sanonpa vaan. Paikka on minulle jopa vaarallinen, sillä mutkitteleva ja entisestään korotettu aita estää minua näkemästä vasemmalta tulevia autoja kun poistun takaovesta Työpajankadulle. Etuovea en saa käyttää, koska klinikan hälytinlaite on sen oven luona, joka vie portaikkoon, josta pääsee ulos takaovesta. Ja hälytinlaite antaa vain 30 sekuntia poistumisaikaa. Ja ovathan roskalaatikotkin takapihalla. Sitten vielä klinikan henkilökunta valittaa sisälle kulkeutuvasta rakennuspölystä, ja minua vaaditaan pitämään huolta pöytien siistimisestä ja lattian kunnollisesta pesusta. Käyn klinikkaa siivoamassa 13-14 kertaa kuussa, teen töitä 26-28 tuntia kuussa, ja saamani nettopalkka vaihtelee välillä 100-160 euroa / kuukausi. Siitä voi laskea tuntipalkan, joka ei pienuudessaan kauheasti motivoi.

Kotona minua rassaavat ampiaiset. Jossain on kolo, josta niitä lappaa sisään. Minä nimittäin pidän ikkunaa kiinni. Ampiaiset eivät onneksi ole ärhäköitä, pikemminkin ne vaikuttavat siltä kuin elämänvoimaa riittäisi vain välttämättömään. Valmiiksi kuolleitakin yksilöitä olen nähnyt. Tämä amppareiden sisällä lentely taas tarkoittaa sitä, että jossain on pesä - jossain seinässä tai rakenteissa. Ne lentelevät lähinnä kattolampussa - olen saanut ne helposti pois imaisemalla ne pölynimurin sisuksiin. Muutaman ikkunassa lennelleen ampiaisen olen tappanut sanomalehdellä. Olen tilkinnyt katossa kattolampun tarvitseman aukon paperisuikaleilla, jotka olen kiinnittänyt pikaliimalla. Yhden seinän vieressä olevan aukon, josta tulee lämpöpatterin putket sisään, olen tukkinut myös sanomalehtipaperilla ja runsaalla liimalla. Enpä oikein muita mahdollisia sisäänmenokohtia keksi.

 

11.8.2019

Ali O'Harassa juttu kiersi maaliskuusta lähtien vain myrkyllisen vihreän hyytelön ja sen aiheuttajien, salaperäisten avaruusolioiden ympärillä. Lasken tämän jo omaksi tarinakseen. Stoori päättyi jo marraskuun lopulla, ja "Tekokuukilpa" alkoi 2. joulukuuta. Ai niin, aiemmin sanoin Jori Sawyeria vähän persoonattomaksi, mutta kyllä Ace O'Hara hakkaa hänet persoonattomuudessa ja hajuttomuudessa. En millään muista edes, minkä näköinen hän on.
    Googlaaminen selvitti, että Veikko Silén on tehnyt joitakin kirjankansia. Sarjakuvista ei tietoa Vekeä enempää.
    Joonas palasi elokuun 1957 alussa sillä surullisenkuuluisalla tarinalla, jossa sankarimme on enimmän aikaa sikotautisen näköiseksi pelkistetty ja karrikoitu. Mukana myös puhuva koira Lepsu. Tämän tarinan tunnen jo ennestään Sarjis-lehden viimeisestä numerosta 4/1974. Olen lukenut selityksiä Savolaisen ylitsepursunneesta työmäärästä tuohon aikaan sekä Hesarin maksamien huonojen palkkioiden takia tehdystä protestista. No, Joonaksen ulkonäkö korjaantui tarinan aikana, ja heti perään marraskuun alussa seurasi asiallisesti toteutettu, teatterimaailmaan sijoittunut tarina. Tämäkin julkaistiin Sarjis-lehdessä myöhemmin, numerossa 4/1973.
    Sarjiksessa julkaistuista Joonas-seikkailuista kuusi on toteutettu kolme-ruuturiviä-per-sivu -formaatissa, eli ne tehtiin muissa lehdissä julkaistaviksi. Hesarissa alunperin julkaistuja tarinoita on Sarjiksen numeroissa 2/1973, 4/1973, 1/1974, 2/1974 ja 4/1974.
    Tunnustan, etten ole lukenut Alex Raymondin piirtämää Rip Kirbyä yhtä halukkaasti kuin John Prenticen piirtämää. Vaikka tarinat olivat näppärämmin laadittuja Raymondin kaudella, sarja pomppi koko ajan jännittävän toiminnan ja ikävystyttävän saippuaoopperan välillä. Jotenkin juonten koukerot ja jahkailukohdat saivat kiinnostukseni herpaantumaan ja minut putoamaan kärryiltä, kun luin vain yhden stripin (tai Ilta-Sanomista kourallisen) kerrallaan. Prenticen aikana stoorit olivat suoraviivaisempia ja usein aika rutinoituneita, mutta niiden henki oli tasaisemmin puhtaassa jännityksessä, toiminnassa ja seikkailussa pysyttelevä. Ei toki yleistetä, sillä Prenticekin sai piirrettäväkseen aika unipillereitä välillä.
    Nyt kun luen vanhoista Hesareista Raymondin piirtämiä tarinoita lyhyemmässä ajassa, jaksan paremmin niiden kanssa.

 

 

Jo kahdeksannen kerran aloitti Hesari uuden sarjakuvan joulukuussa, mutta Pete Hoffmanin sanomalehtireportteri Jeff Cobb ei tosiaankaan aloittanut kivan jouluisissa merkeissä. Tämän ja Joonaksen myötä HS:llä oli 19 sarjakuvaa vastuullaan.

 

12.8.2019

Felix the Cat - The Great Comic Book Tails saapui postissa. Ei mennytkään tullin kautta, vaikka tuli USA:sta ja oli kallis kirja. Mutta... olisin sittenkin halunnut enemmän tekstiä ja vähemmän sitä sarjakuvaa. Tietoa Felixin tekijöistä ja tekemisestä. Joe Oriolon Don-poika on kirjoittanut sivun mittaisen esittelyn, joka on vain lapsenomaisesti intoilevan fanipojan vaahtoamista ilman lukuarvoa. Craig Yoen kolmisivuinen teksti on luettavampi, mutta kauheasti sekään ei ehdi aiheestaan sanoa. 38 ensimmäisestä sivusta loput koostuu kuvateksteillä varustetuista kuvista sekä selityksiä vaille jätetyistä, sivun / aukeaman kokoisista valokuvista ja piirroksista. Sivut 39-223 koostuvat sitten sarjakuvista, Felixin sarjakuvalehtiseikkailuista, joiden pituus vaihtelee 8 ja 16 sivun välillä. Ei siis sanomalehtistrippejä tässä kirjassa. En voi sanoa viisastuneeni. Noissa pitemmissä sarjakuvatarinoissa on kyllä luku- ja viihdearvoa, mutta se kunnollinen kirja Felixistä puuttuu vielä maailmasta.

 

14.8.2019

Joku Helsingin Sanomissa halusi tosiaan ahnehtia tiun verran sarjakuvia lehden sivuille. Tämä saavutettiin maaliskuun 1958 alussa, kun seikkailupainotteista tarjontaa kevennettiin Pelle Hermannilla... eikun Herra Hermannilla. Ralston Jonesin ja Frank Ridgewayn yrityspamppu Mr. Abernathy on pahuksen tutunnäköinen hahmo, aivan taatusti olen lukenut sarjaa joskus pikkuisena. Mistä lie... Tai sitten olen vain nähnyt kuvia hahmosta jossain. Olen siis innokas lukemaan tätä.

 

 

26. maaliskuuta Masissa luutnantti Tussari on yhtäkkiä vänrikki Nappula, ja hillittömät pulloposketkin ovat hävinneet. Kenraalin sihteerit ovat toistaiseksi olleet epämääräistä ja harvoin nähtyä väkeä. Joku tummaverikkö on esiintynyt jokusen kerran, yhdessä stripissä oli jopa miessihteeri.
    Herra Hermanni vaikuttaa aikamoiselta eksentrikolta. Hänessä asuvat pikkupoika ja nuoria naisia piirittelevä viriili nuorimies samassa persoonassa. Rahaa on kuin roskaa, ja hän varastoikin sitä yhtä huolettomasti. Ökykartano on suunnattoman iso ja täynnä eläimiä kissoista norsuihin. Ja palvelija motkottaa joutuessaan syöttämään mokomia elikoita ja esiintymään taskuvarkaana, jotta herra saisi tilaisuuden esiintyä roistoille päihin antavana sankarina naisten silmissä. Mainio sarjakuvahahmo siis.
    Tällä hetkellä HS tarvitsee Herra Hermannia ja Masia, kun useat muut sarjakuvat tarjoavat tylsämielisintä menoaan. Rip Kirby -tarina "The Great You" kelpaa lähinnä unilääkkeeksi, Välskärin kertomuksia sortuu edelleen paikoin liikaan tekstiin, Felix on taantunut taas ja toistaa samoja vitsejä yhä uudestaan, Joonas-tarina Emma-nimisestä palkintosiasta on hölmö hupijuttu joka jää puolitehoiseksi, Jenni ei jaksa kiinnostaa nyt vähääkään ja Kippari Kalle on pitkään vaikuttanut ihan triviaalilta. Jeff Cobb herättelee minussa kysymyksiä, mutta täytyy lukea sitä vielä vuoden 1958 loppuun ennen kuin uskallan sanoa mitään.
    Felixissä vitsi, jossa jokin ilmavirtaus puhaltaa hiiren ulos samasta reiästä, josta hän on juuri pujahtanut sisälle taloon, on se kaikkein pahin running gag.

Kvaakin Viimeaikaiset löydöt ja hankinnat -ketjuun postattiin äsken tämä viesti, jossa jussih ilmoitti löytäneensä Joonaksen Lepsu ja komittari -julkaisun vuodelta 1957. Tuota tosiaan mainostettiin Hesarissa silloin. Se elokuun alussa alkanut Lepsu-tarina pistettiin muutamaksi päiväksi tauolle ihan loppuvaiheessa, 24. - 27. lokakuuta. Joonas oli piirtänyt neljä mainosstrippiä tuolle Komittari-kuvakirjalle, ja niiden jälkeen Hesarissa julkaistiin ne viimeiset stripit Lepsu-koiran tarinasta.

 

17.8.2019

Keksin mistä Herra Hermannin hahmo on tuttu. Kvaakissa on muutaman viestin mittainen ketju hänestä, ja ensimmäisessä Tapiirissa (Ankardo-kantisessa) on ruhtinaallisesti YKSI (1) sivu Hermannia. Tapiirit viettävät aikaansa ullakolla, mutta ehkä jaksan tässä vielä kaivaa sen esikoisnumeron esille.
    Joonas palasi neljän kuukauden tauolta 28. elokuuta. Nähtiin vielä vihoviimeinen Hesari-tarina, joka päättyi joulukuun alussa. Seikkailun julkaisua / tekemistä viivästytti näköjään lyhyt mainosstrippien sarja. Eli vaikka Savolaisen pesti Hesarissa päättyi päätoimittaja Eljas Erkon kieltäydyttyä korottamasta palkkaa, Hesari suostui kustantamaan Lepsu ja komittari -kuvakirjan, julkaisemaan pari viimeistä Joonas-tarinaa, ja laittamaan syyskuussa sivuilleen vielä muutaman stripin, joka mainosti Yhdyspankin Maapallokerhoa.
    Rip Kirby -tarina "The Great You" päättyi kohtuukiinnostavasti. Seuraava stoori "The Disappearance of Bijou Benson" etenee mielenkiintoisesti. Jenniäkin jaksan taas paremmin.
    Mikki Hiiren sunnuntaisarjojen taso on laskenut huomattavasti. Arkisarjoissa sen sijaan on mukavasti potkua, kun Bill Walsh kirjoittaa niitä. Eka Vekara on edelleen päätähti, mikä on sinänsä hyvä asia... mutta...
    Ali O'Hara jättää vähän sen vaikutelman, kuin käsikirjoittaja Conrad Frost ei malttaisi aina lopettaa keksimiään juonia kunnolla, kun uusi idea jo syyhyää päässä. Tekokuukilpa jätti kysymyksiä avoimiksi, kun siitä jutusta siirryttiin luontevasti seuraavaan.
    Veikko Silén ideoi Veke-mykkäsarjansa useimmat vitsit tietyn kaavan mukaan. Veke huomaa jonkun aikuisen tekevän jotain, ja hän haluaa tehdä saman jutun perässä - mutta väärään kohteeseen ja usein väärällä välineelläkin. Monesti kohteena / uhrina on oma vauvaikäinen pikkuveli. Veke on ymmärtämätön pikkupoika, joka tarkkailee aikuisten maailmaa, mutta käsittää kaiken väärin.
    Välskärin kertomuksissa on nähty Egon Meuroselta nyt parasta piirrostyötä tähän mennessä. Eli vaikka runsasta tekstiä ei jaksaisikaan lukea, niin hienoja kuvia voi sentään katsella.

 

18.8.2019

Jep. Jeff Cobbin tarinapuoli ei kyllä selviä moitteitta. Ensimmäinen tarina, jossa lakimies Layne aiheutti tahallaan vaimonsa kuoleman autoon piilotetulla dynamiitilla, ei tarjonnut yllätyskäänteitä. Juttuun ei kätkeytynyt sen kummempaa kuin toinen nainen, eli lakimiehen rakastajatar. Layne päätyi vankilaan, jossa hän sitten teki saman ratkaisun kuin Jeffrey Epstein. Orvoiksi jääneet lapset päätyivät isoäitinsä hoiviin, ja sarjakuva antoi ymmärtää, että Cobb tulee katsomaan heitä silloin tällöin ja kyselemään vointeja, mutta ei ole vielä toistaiseksi nähty hänen tekevän sitä. Asiaan ei ole palattu. Toinenkaan tarina ei ollut yhtään sen yllätyksellisempi. Huijari saatettiin edesvastuuseen ja siinä se.
    Kolmaskin tarina ehdittiin saada päätökseen jo marraskuussa, eli Jeff Cobb -tarinoita ei näköjään hirmuisella pituudella raskautettu. Tapaus, jossa Cobb pistettiin tutkimaan yhden mielisairaalan oloja, sujui sentään tarinana antoisammissa merkeissä. Cobbia käskettiin näyttelemään ahdistunutta, jotta hänet kirjattaisiin sairalaan potilaaksi. Siellä hän sai riesakseen epämiellyttävän ja epäilyttävän mieshoitajan. Se, että hoitaja osoittautui pitkällä rikosrekisterillä raskautetuksi, ei ollut kyllä sekään kummoinen juonipaljastus. Wikipediasta selviää, että Hoffman sai inspiraatiota oikeista uutisista ja henkilöistä, mutta tositarinat eivät aina toimi sarjakuvissa sellaisinaan. Vaaditaan myös mielikuvitusta keksimään yllätyksiä, juonenkäänteitä.

Aku Ankka
Ali O'Hara
Felix kissa
Herra Hermanni
Jeff Cobb
Jenni
Jori Sawyer
Kippari Kalle
Kissalan pojat
(sunnuntaisin)
Masi (päivittäin)
Mikki Hiiri
Puheitta paras
(sunnuntaisin)
Rip Kirby
Roi Rohkea
Tarzan
Ulla
(lauantaisin ja sunnuntaisin)
Veke (lauantaisin nuortenosastolla)
Viljami
Välskärin kertomuksia
(päivittäin)

Päivitys julkaistujen sarjakuvien luetteloon, ajankohtana vuodenvaihde 1958-1959. Joonas siis poistui lopullisesti 4.12.1958.

 

22.8.2019

Viime viikolla Jehkosen Pasi varoitti minua, että maanantaina 19. päivä rakennuksessa, jossa päihdeklinikka on, alkavat kaksi viikkoa kestävät purkutyöt ja pääsy b-ovelle estetään siksi ajaksi. Minun pitäisi mennä a-ovesta, johon minulla ei ole avainta. Avaimen saanti klinikan henkilökunnalta on ollut jostain syystä vaikeaa Pasille. Henkilökunta ei ole toistaiseksi reagoinut hänen yhteydenottoihinsa. No, maanantaina pääsin kuin pääsinkin b-ovesta sisään, mutta en enää eilen keskiviikkona. Klinikka jäi siis eilen siivoamatta. Tietenkään klinikalla ei ollut ketään ylitöissäkään (soitin summeria), eikä joku neljännen kerroksen työntekijäkään päästänyt minua sisään kun soitin hänen summeriaan ja ilmoitin haluavani kakkoskerrokseen. Tavallaan vain mukavaa, kun pääsen edes yhtenä päivänä klinikansiivoushommasta, mutta pitäähän velvollisuudet hoitaa vaikkei se niin kivaa olisikaan. Oma arvoituksensa on sitten se, minne jätesäkin voisi jättää, kun roskalaatikoiden luo ei ainakaan kadulta käsin pääse.
    Kotona pujahtaa yhä kahden käden sormilla laskettava määrä ampiaisia sisään joka päivä jostain vielä salaisesta kolosta. Ovat sen verran uupuneen oloisia, että kaikki on helppo napata joko pölynimurilla tai sanomalehdellä. Eilen taas postimies kertoi minulle tiputtaneensa vahingossa minulle osoitetun postipaketin väärästä oviluukusta sisään. Oikea rappu, mutta väärä ovi kerrosta alempana. Eikä asukas tunnu olevan kotona. Paketissa on yksi kahdeksasta vinyylisinglestä, jotka olen tilannut netin kautta ulkomailta. Tiedän mikä se on, sillä saapumatta on enää kaksi sinkkua ja toinen niistä postitettiin vasta 10 päivää sitten USA:sta, joten se ei voi olla se. Onneksi ei mikään vaikeasti löydettävä eikä kallis single, mutta tietysti se harmittaa.
    YKS:n jatkaminen viivästyy yhä, koska urakka tiettyjen CD-R-levyjeni parissa jatkuu aina vaan. 117 levyä. Olen kopioinut suuren osan niiden sisällöstä koneeni kovalevylle, mutta biisit vaativat vielä kuuntelutarkistusta ja monenlaista jälkityöstämistä. Jotkut levyt ovat jo niin huonoon kuntoon menneitä, etteivät kaikki biisit suostu kopioitumaan. Huonoja äänitiedostoja pitää heittää menemään, ja ne on korvattava parempilaatuisilla. Paljon biisejä on siis hommattava Spotifysta ja YouTubesta äänittämällä. Tavallaan kivaa, mutta jotenkin jää fiilis siitä, että hommat seisoo enkä saa tarpeeksi paljon aikaiseksi vapaa-ajallani.
    Tämmöiset pikkumurheet vaivaavat mieltä.

 

23.8.2019

Tähti-Siivouksen työnjohtaja Nele kävi työpaikallani Herttoniemessä tuomassa minulle klinikan a-oven avaimen. Se piti teettää, 17 eurolla. Sainpa paikan tänään siivotuksi, ja sain jätetyksi jätesäkit roskalaatikoihinkin ihan normaalisti. Kummastelen vain sitä, että hälytys oli päällä kun tulin paikalle. Miten se pystyttiin jättämään päälle? Huomasin nimittäin poistuessani, että 30 sekunnin poistumisajalla ei ole mitään väliä jos ryntää b-ovesta kohti a-ovea. Ennen kuin sain a-oven avatuksi, hälytys pärähti joka tapauksessa soimaan vaikkei kulunut kuin muutama sekunti hälytyskoodin näppäilystä. Oli pakko sammuttaa hälytys. En siis pystynyt jättämään sitä päälle. Toivottavasti en saa nuhteita.

 

24.8.2019

Jeff Cobb on parantanut otettaan. Vuonna 1959 oli aika hyvää tarinaa tarjolla. Tietynlainen jäykkä, puiseva sävy häiritsee minua yhä, varsinkin piirroksissa, mutta luettavaa sarjakuvaa Jeff on tällaisenakin.
    Masissa hahmot saivat nopeasti tutun ulkomuotonsa. Sarjakuva on nyt asettunut uomiinsa. Ehkä hieman tasaantunut vitsien suhteen, sillä ihan varhaisimmissa Hesarissa julkaistuissa stripeissä oli välillä hurjaa menoa. Ihan samaa pyöritystä ei vuonna 1959 enää nähty.

    Egon Meuronen laiskistui Välskärin kertomusten parissa. Ei enää paljoakaan hirveitä tekstimassoja, mutta ei toisaalta yksityiskohtaista piirräntääkään. Rutiinilla tehtyä, pelkistettyä jälkeä vain. Tarinoita en jaksa enää seurata.
    Roi Rohkeassa on liikuttavaa se, miten vankasti tekijät jaksavat uskoa ihmisten perimmäiseen hyvyyteen. Ei väliä kuinka paha lurjus, laiskuri, tai koko maailmaa vihaava kiukkupussi joku on. Kun vastaan osuu tarpeeksi hyväsydäminen 14-vuotias orpopoika joka ei halua tuomita ketään, jollain konstilla jokaisesta kuoriutuu kunnon kansalainen.

Pistetään nyt pari näytettä Veikko Silénin Vekestäkin:

 

 

25.8.2019

HS piti taas joulukuuta hyvänä kuukautena uuden sarjakuvan starttaamiseen. Lehdellä oli jälleen 20 sarjakuvaa, kun Kai Masters aloitti. Kuten muutaman kerran aiemminkin, HS säilytti sankarin sukunimen ennallaan, ja muutti etunimen suomalaiselle helpommin lausuttavaksi. Sarjan alkuperäinen nimi on Sky Masters of the Space Force, tai pelkkä Sky Masters. Wikipedia kertoo, että sarjan taival jäi kolmen vuoden mittaiseksi, mutta itse Wally Wood oli mukana tussaamassa sarjaa.
    Kyllä, Sky Masters oli tosiaan pääjehun nimi alkukielellä. Sarja ilmestyi Hesariin kilpailemaan Ali O'Haran kanssa, ja avasi heti kunnon jännityspaukulla:

 

 

Helsingin Sanomien 1950-luku on käyty läpi. Tulee entistä kivempaa nyt, kun pääsen aloittamaan 60-luvun lehtien selaamisen. Aion tiirailla sivuja entistä tarkemmin tästä lähtien - 60-luvun ajankuva näes kiehtoo minua. Jo 1959 oli HS:llä varsin värikäs ulkoasu kaikkine runsaine, kivoine mainoksineen ja piirroksineen, ja parempaa lienee vielä luvassa.

 

26.8.2019

Se postimiehen erehdyksessä väärästä luukusta tiputtama sinkkupaketti odotti oveni takana kun saavuin töistä kotiin, kuin myös se toinen single, jota vielä odotin. Kaikki tilaamani levyt ovat saapuneet. Tämä oli varmaan tässä. En ole aikeissa tilata enää levyjä netistä ulkomailta. Kiinnostavia levyjä olisi vielä, mutta ne alkavat olla niin peruskamaa että mieluummin etsin niitä divareista ja levymessuilta. Tai sitten ne ovat päinvastoin liian harvoin - jos koskaan - myynnissä missään.

 

28.8.2019

Playboyn numerossa syyskuu 1954 esiteltiin siis Jenniä amerikkalaisille, muutamalla stripillä tarinasta, jossa Jenni keekoilee terveyslaitoksessa pelkkiin viikunanlehtiin pukeutuneena. Hesarissa nämä stripit nähtiin vasta helmi-maaliskuussa 1960. Näin pahasti Hesari oli jäänyt joidenkin sarjakuvien julkaisussa jälkeen, kun julkaistiin vain pari-kolme strippiä viikossa.

Ylimääräiset urakat alkavat olla hoidettu, joten voinen jatkaa YKS:n parissa jo tänään - mikäli klinikan siivouksen jälkeen jaksan.

 

1.9.2019

Hesari punki 1. heinäkuuta 1960 sivuilleen vielä Honor Edenin, ja hetken aikaa lehti leveili 21 sarjakuvalla:

Aku Ankka
Ali O'Hara
Felix kissa
Herra Hermanni
Honor Eden
Jeff Cobb
Jenni
Jori Sawyer
Kai Masters
Kippari Kalle
Kissalan pojat
Masi
Mikki Hiiri
Puheitta paras
Rip Kirby
Roi Rohkea
Tarzan
Ulla
Veke
Viljami
Välskärin kertomuksia

 

 

Honor Eden tuntuu olevan unohdettu strippisarja. Wikipediassa ei ole sille sivua, löysin sentään tämän blogipostauksen. Siinä kerrotaan, että sarja oli alamäkeä menneen McClure-syndikaatin ja piirtäjä Jack Sparlingin epätoivoinen yritys pelastaa firma "varmalla hittituotteella". Newyorkilainen täysihoitolan pitäjä ottaa hoiviinsa Isoon Omenaan tulleita nuoria onnenonkijoita, joiden ura- ja rahahaaveiden toteutumista ja murskaantumista sitten seurattiin. Saippuaoopperaa ja ajan hengen mukaista nuorekasta kielenkäyttöä oli siis tarjolla, mutta Honor Edenillä ei ollut toivoakaan pärjätä kovassa kilpailussa, ja sanomalehtilukijoiden enemmistö tuskin ymmärsi tavuakaan nuorten slangista. Suomennos tuskin koetti tavoitella samaa ajan henkeä, veikkaan.
    Blogipostauksen kommenttiosiossa mainitaan Apartment 3G, joka suomalaisille on tuttu tai tuntematon Ellit-nimellä. Alex Kotzky oli Ellien ensimmäinen piirtäjä, myöhemmin piirtäjäksi vaihtui Frank "Juliet Jonesin sydän" Bolle, jonka strippejä näin jokusen jossain suomalaisessa sanomalehdessä junasiivousaikoinani, kun tiirailin IC-junien ykkösluokan vaunujen lehtihyllyjen tarjontaa. Toinen mainittu saippuasarjis, kuulemma suosittu On Stage, on minulle outo.
    Hesari nappasi huhtikuun 11. päivä alkaneen Honor Edenin sivuilleen varsin tuoreeltaan, ei edes kolmea kuukautta sen starttaamisen jälkeen. Tiedän jo, että Hesari jaksoi julkaista sarjaa kuusi vuotta. Niinkin pitkä aika johtuu tietysti siitä, että sarjoja julkaistiin vuoteen 1965 asti vain 2-3 stripin verran viikossa. Jenkeissä Honor Eden jaksoi pyristellä itse asiassa vain ihan muutaman vuoden, ja HS julkaisi sarjaa ilmeisesti loppuun asti.

Heinäkuun lopulla alkoi pudotuspeli. Tarzan jätti jäähyväiset 30.7.1960. Burne Hogarthin puhekuplatonta näkemystä ei enää nähty sen jälkeen.
    Ali O'Hara päättyi 17. joulukuuta. Oikeastaan hyvä juttu, sillä minulla meinasi välillä mennä Ali ja Kai Masters sekaisin. Kummassakin oltiin avaruudessa. Toisessa sarjassa etsittiin sabotoijaa miehistön joukosta, toisessa naispuolinen salamatkustaja aiheutti vahingossa suuren tapaturman avaruuslennon aikana, ja sitä korjattiin hengenvaarallisissa olosuhteissa. Toisessa sarjassa nainen pyrki avaruuslentäjäksi, toisessa tavattiin ammattitaitoinen naislentäjä.
    Ali O'Haran viimeiset tarinat HS:ssä olivat yllättävän selkeitä, jopa maan- ja ihmisläheisiä. Avaruuteen oli rakennettu ensimmäinen vankilasatelliitti, ja yhtä rangaistusvankia rupesi auttamaan maankuulu hypnotisoija, joka ensin tekaisi murhan päästäkseen satelliittiin vangiksi. Luikurimainen mies hypnotisoi satelliitin henkilökunnan orjikseen, mutta suunnitelma meni lopulta mönkään, ja mies sai surmansa. Oman lusikkansa soppaan pisti hypnotisoijan vaimo. Toisessa tarinassa auringon toiselta puolelta löydettyä Loma-planeettaa oli päätetty kokeilla uutena asuinpaikkana Maan ihmisille. Sinne lähetettiin ensimmäiset halukkaat (tai "halukkaat") asumaan vakituisesti, mutta eräs aviopari sai tuta pioneerien vaikean osan. Infrastruktuurissa oli puutteita, palvelut olivat vähäisiä ja kaukana, ja jo valmiiksi haluton rouva sai lopulta tarpeekseen niin Lomasta kuin miehestäänkin, ja päätti palata Maahan. Varmaan Euroopasta tulleilla siirtolaisilla oli samanlaisia vaikeuksia Amerikassa vuosisatoja sitten. Viimeisessä stoorissa Alista tehtiin avaruuslentäjäkouluttaja. Nämä kaikki tarinat olivat selkeitä, eikä niitä oltu todellakaan raskautettu liioilla aineksilla. Olikohan käsikirjoittaja Conrad Frost saanut osakseen kritiikkiä, ja ottanut siitä opikseen? Toisaalta se, että tarinoissa oli enemmän ihmisten välistä draamaa kuin Ace O'Harassa aiemmin, teki niistä myös pitkäveteisempiä.
    Netistä löytämästäni blogipostauksesta käy ilmi, että Basil Blackaller kuoli jo 1958, 36-vuotiaana. Uudeksi piirtäjäksi Ace O'Haralle pestattiin Tony Speer, jonka tyyli vaikuttaa kuivemmalta, pelkistetymmältä. Blackallerilla on myös sivut Wikipediassa ja Lambiekissa. Hesari ei viitsinyt jatkaa Alin julkaisua Speerin strippeihin asti.
    Uudenvuodenaattona julkaistiin vielä viimeinen Courtney Dunkelin Puheitta paras. Kymmenen ja puoli vuotta kesti tämän mykkäsarjan taival meillä. 18 sarjaa jäi jäljelle.

Vuonna 1960 suomalaisia kehotettiin hankkimaan puhelin ja televisio. 21. lokakuuta Hesarin radio-ohjelmasivun nimi muutettiin muotoon "Radio ja televisio", ja se sai hiukan hienomman ulkoasun. Tv-ohjelmista oli toki ilmoitettu jo aiemmin. Jo 22. elokuuta 1958 huomasin jotain telkkariohjelmaa radio-ohjelmasivulla, varmasti aiemminkin oli ollut. Tv-kanavia oli kaksi, Suomen TV ja Tesvisio. Jälkimmäinen esitti ohjelmaa yleensä vain jokusen tunnin päivässä, Suomen TV sentään vähän kauemmin. Ruotsin ja Tallinnan kanavat sai myös näkymään.

 

2.9.2019

Kirin tahtia vuoden 1961 lehtien kanssa, koska ensi viikonloppuna on sarjakuvafestivaalit, joiden parissa vierähtää varmaan niin paljon aikaa, etten hirveästi ehdi muuta tehdäkään.
    Hesari löysi korvaajan Puheitta parhaalle 29. tammikuuta 1961, kun sisäsivuille astui Ponihäntä (myöh. Poninhäntä):

 

      

 

Sattumoisin Honor Edenissä on eräs Nina, jota kutsutaan Ponihännäksi, mutta tämä on aivan eri tyttö. Ponytail Johnsonin luojasta Lee Holleysta kerrotaan anteliaasti Lambiekissa. Löysin oitis myös New York Timesin nekron, jossa ilmoitetaan Holleyn kuolemaan johtaneesta lento-onnettomuudesta viime vuoden huhtikuussa.
    Näyttää siltä, että Ponihäntää / Poninhäntää nähtiin Hesarin sisäsivuilla melkein joka päivä, mutta vain arkisarjaa, joka oli tuollainen yhden ruudun pilapiirros. Sunnuntaisarja oli ihan kunnon sarjakuvaa, kahden rivin strippien muodossa. En voi lisätä Ponihäntää Hesarin sarjakuvien luetteloon, ellei sunnuntaistrippejä löydy.
    Netissä väitetään, että Ponytail on pitkälti unohdettu nykyään. Se tuntuu oudolta, ottaen huomioon kuinka pitkään Holley sarjaa piirsi: vuodesta 1960 vuoteen 1988! Hahmo sai oman sarjakuvalehdenkin, jota julkaistiin kahteen otteeseen, ensin 1962-1965 Dell Comicsin toimesta, ja 1969-1971 Charlton Comicsin suojissa.

 

3.9.2019

Ampiaisista ei ole ollut juuri riesaa enää. Viime viikolla näin ja tapoin vain yhden, eivätkä ne ole vielä tällä viikolla pörränneet lainkaan.

Helmi-maaliskuussa 1961 Kenraali Kaluunalla oli jo kovasti murhetta siinä, kun pääesikunnasta ei ollut tullut viestin viestiä kolmeen vuoteen. Tämä oli muinoin vakiovitsi Masissa, että päämaja oli ilmeisesti unohtanut Jermulan varuskunnan olemassaolon. Näissä varhaisissa stripeissä revitään paljon vitsejä myös kahdesta "myyttisestä" paikasta: Tervemenoa-rotkosta, josta kukaan ei ole ikinä palannut, ja Ylennysvuoresta, joka on niin vaikeasti kiivettävä vuori, että sen valloittaja totisesti ansaitsee ylennyksen.
    Mikki Hiiri saa nyt vaihteeksi kokea ihmeellisiä seikkailuja omillaan ilman Eka Vekaraa, joka on jättänyt hyvästit. Eka roikkui mukana niin pitkään, että oli vaarana, että hahmo imetään kuiviin liian nopeasti.
    Veikko Silén piirtää Vekeä pelkistetymmin, huolettomammin kuin ennen. Strippejä ei ole enää niinkään kivaa katsella kuin mitä se aiemmin oli.
    Poninhäntä on kiva tyttö, hurmaava tapaus tyypillisine 1960-alun jenkkiteinitytön oikkuineen ja mielihaluineen. Vain maanantaisin häntä ei Hesarissa nähty. Yksi ruutu on tosiaan perusformaatti näissä arkisarjoissa joita HS tyytyi julkaisemaan, mutta silloin tällöin oli kaksiruutuisiakin juttuja. Näiden joidenkin kaksiruutuisten vuoksi harkitsen vakavasti sarjan lisäämistä sivun 39 luetteloon.

 

 

 

4.9.2019

Eilen törsäsin ensimmäistä kertaa puoleen vuoteen. Kävin Dressmannilla ja Aleksi 13:ssa, ostaakseni kahdet kengät (yht. 300 euroa) ja kahdet housut (yht. 135 euroa). Kuulemma monet miehet inhoavat vaatteiden ostamista. Minulla ei ole mitään vaatteiden ostamista vastaan, mutta haluan ostotapahtuman hoituvan nopeasti, mahdollisimman vähällä miettimisellä ja eri vaatteiden sovittamisella. Ostamani housut ovat eri kokoa, vyötärönmitat 36 ja 38. Minulla on ennestään kolmekutoset, mutta ne ovat persuksista revenneet ja parsitut. Ongelmana on se, että vyötärönmittaani 36 sopii hyvin, mutta minulla on hemmetin iso takapuoli ja paksut, lihaksikkaat jalat. Siksi päättelin, että minulla on pakko olla 38:n housut siivoustyössä, jossa joudun paljon kyykistelemään ja taipumaan joka suuntaan. Kotikäyttöön sopivat kolmekutoset.
    Kengännumeroni ei ehkä välttämättä ole 46 kuten ostamissani kengissä, mutta minulla on niin kauan kuin muistan ollut ongelmana se, että kengät tahtovat puristaa ja hangata jostain kohtaa - varsinkin akilleenjänne on ollut paha kohta. Minulla oli ennen liian usein kenkien veriseksi hankaamat akilleenjänteet. Tätä ongelmaa ei ole ollut sen jälkeen kun rupesin käyttämään 46:sia. Niitä on tosin vähän vaikeampi löytää kenkäkaupoista, mutta kyllä niitä löytyy. Ostin yhdet Eccon kengät arkikäyttöön, ja hienommat kengät parempiin tilaisuuksiin. Sovitin vain niitä hienompia kenkiä, ja Eccot nappasin juuri ennen kassalle menoa. Eccotkin onneksi tuntuvat oikein mukavilta, niissä on hyvä kävellä.

 

5.9.2019

Hesarin sarjakuvien englanninkielisiin henkilönnimiin ei näköjään voi aina luottaa. Roi Rohkea työskentelee suomennoksissa Miltonin farmilla ja hänen tyttöystävänsä on Patsy Milton, mutta oikeat nimet ovatkin Milestone Farm ja Patty Miles. Wikipedia kertoi, ja tarkistin asian vielä Googlen kuvahaulla.
    Roi on vähän liiaksi "Gary Stu". Älykäs, rajattoman hyväsydäminen ja oikeamielinen, hyvä jockey, etsivä ja uimari. Aina kun hänen täydellisyytensä meinaa ottaa liiaksi päähän, muistutan itseäni siitä, että on hänellä sentään yksi vika. Hänellä on paha tapa karata farmilta maailmalle aina kun eteen sattuu jokin liian iso ongelma, kuten Rufus-eno, ainoa elossa oleva sukulainen, vähän väliä linnatuomioita istuva roisto ja suvun musta lammas. Roi ei uskalla kohdata ongelmia silmästä silmään ja hoitaa niitä kuntoon rehdin miehen tavoin.
    Välskärin kertomuksia silmäilen, mutten pääse sisälle juoniin. Honor Edenissä en pääse sisälle yhtään mihinkään, sarja jää kalseaksi ja yhdentekeväksi.
    Suosikkini Ulla, Masi ja Herra Hermanni jaksavat hyvin.
    Viljo Härkönen tekee lehteen onnistuneita urheilijakarikatyyreja. Tiikerinä Tiikerin paikalla, melkein.

 

7.9.2019

Odotukseni sarjakuvafestivaalien suhteen olivat vieläkin matalammalla kuin viime vuonna. En kerää enää sarjakuvia, joten en varmasti ostakaan niitä. Ei myöskään ainuttakaan oikeasti kiinnostavaa vierasta.
    Silti lähdin Kattilahalliin puolilta päivin. Jaksoin selata myyntipöytien tarjontaa niin Antikvariaatti Coppolan, SS Libriconin kuin Fennica Comicsinkin puolella. Fennicalla oli yksi vanha Sarjainfo sekä ruotsinkielistä Lauzieria (Gringon på Ilha Grande, Sån't är livet 2), mutta annoin olla. Libriconilla oli tyrkyllä seitsemäs Comanche Pirun sormi, jota ei näe juuri koskaan missään, mutta hintapyyntö oli huimat 150 euroa!
    Onnistuin venyttämään sosiaalisten taitojeni rajoja Suuren Kurpitsan pöydällä. Kysyin pöydän takana seisseeltä naiselta, miten hyvin Mänttärin ja Sinisalon Tiskivuoro on tehnyt kauppaansa. Nainen ei ollut kykenevä vastaamaan muuta kuin että kyllä sitä on ainakin selailtu. Kehuin sarjakuvaa sanoen sitä erinomaiseksi pilanteoksi ihmisten ristiriitaisen ajattelun ja tekopyhyyden kustannuksella. Hän totesi, että siinähän on hänelle hyvä myyntipuhe.
    Heti perään viereiseen pöytään, jossa sarjakuvaveteraani Reima Mäkinen kauppasi uutta 272-sivuista teostaan marsalkka Mannerheimin päiväkirjojen pohjalta. Reima on puffannut sitä kiitettävästi Kvaakissa. Hän on myös maininnut yhdessä Kvaakin sarjisfestariketjussa, että hänestä olisi kiva tavata minutkin. Rohkaisin mieleni, ostin sen Mantsuria-teoksen, ja Reiman signeeratessa sitä paljastin kuka olen. Meillä oli hyvä juttutuokio, ja saatoin olla vähän ylpeä itsestäni. Tertsikin nähtiin kumpikin vilaukselta, mutta hän oli kiireinen ja tyytyi pikaiseen moikkaukseen.
    Ohjelmapuolella tyydyin kolmeen peräkkäiseen haastatteluun. Tiivistämöllä kuuntelin kun kaksi toisilleen tuttua kvaakilaista, Tertsi ja Reima, puhui keskenään jälkimmäisen Mannerheim-sarjakuvasta. Kattilahallissa kuuntelin Planeetta Z -sarjakuvan luonutta animaattori Maria Björklundia, ja sitten takaisin Tiivistämöön, jossa haastateltiin Moby Dick -sarjakuvasovituksen julkaissutta Janne Torisevaa.
    Saaliini oli siis vain se Marski-sarjiskirja ja Suuren Kurpitsan pöydän yli minulle ojennettu postikortti, jonka aiheena on Pauli Kallion ja Reetta Niemensivun tuore albumi Lyhenevä kesä - Baskervillen villakoirat.

Sää ei oikein suosinut. Ensin kyllä paistoi aurinko kauniisti, mutta neljältä rupesivat sateet piinaamaan ulkona liikkunutta väkeä. Kävijöitä tuntui olevan kohtalaisesti. Kattilahallissa mahtui hyvin liikkumaan, mutta Tiivistämössä tunnelma oli liiankin... tiivis. Tuntui välillä melkein, ettei eteenpäin pääse.
    Yleisfiilis ei innostanut ahkeraan kuvien räpsimiseen. Björklundista näppäsin kuvan, mutta se on ihan liian tumma julkaistavaksi. Harmi, että nuo Kattilahallin haastattelulavan kohdalla ottamani kuvat menevät lähes aina sumeiksi ja tummiksi, vaikka käytän salamaa. Mikähän siinä on?

 

 

 

1    2    3    4    5    6    7    8    9    10    11    12    13    14    15    16    17    18    19    20    21    22    23    24    25    26    27    28    29    30    31    32    33    34    35    36    37    38    39    40    41    42    43    44    45    46    47    48    49    50    51    52    53    54    55    56    57    58    59    60    61    62    63    64    65    66    67    68    69    70    71    72    73    74    75    76    77    78    79    80    81    82    83    84    85    86    87    88    89    90    91    92    93    94    95    96    97    98    99    100    101    102    103    104    105