19.9.2017

Töissä tauolla tänään: me kaikki siivoojat istumme taukopöydän ääressä, kaikki näpräävät älypuhelimiaan paitsi minä. Tulee miespuolinen työntekijä virnuillen huomauttamaan siitä, että kaikilla on kännykät kädessä. Pari meistä puhelee siitä, että mitäs muutakaan sitä tauoilla tekisi. Tylsäähän tässä muuten olisi.

Mutta viime vuonnahan taukopöydän ääressä soljui keskustelu niin vuolaasti, ja sitä minun oli aina ilo kuunnella, vaikkei minulla olisikaan ollut mitään omaa sanottavaa mihinkään keskusteluaiheeseen. Ei kellään puhettakaan siitä, että olisi ollut tylsää siinä istuskellessa. Minne se henki on kadonnut?

Niin, tiedän kyllä. Älypuhelin vei sen.

 

27.9.2017

Kävin Kampissa, ensin kauppakeskuksen ruokakaupassa jonka remontti on ikävästi mylläämässä uusiksi niin ettei siellä asioiminen ole nyt kovin mukavaa, sitten Suomalaisessa kirjakaupassa jossa yllättäen on juuri tehty remontti. Halusin ostaa ruoan lisäksi uusimman Bouncer-sarjakuva-albumin. Joku kirjakaupan naistyöntekijä tuli hymyillen kysymään voiko kenties auttaa jotenkin. Totesin hänelle, että onpa täällä väljän näköistä, mutta eipähän sentään mene sekaisin niinkuin tuolla ruokakaupassa. Nainen oli myöntyväinen. Olen periaatteesta kannattanut ja tukenut mieluummin Akateemista kuin Suomalaista, koska AK on ollut se parempi kauppa. Nyt oli kuitenkin Suomalainen paremmin hollilla, joten kävin siellä. Akateemisen alennustila on kyllä surkeaa katseltavaa.

 

11.10.2017

Keskiviikko, ja palkkapäivä. Ajattelin tarttua vihdoinkin yhteen asiaan, jota olen ajatellut usein. Nimittäin, että Kekkosesta ja Mannerheimista pitäisi kyllä vihdoin viimein ruveta lukemaan. Sentään kaksi suomalaista suurmiestä, jotka tekivät paljon Suomen hyväksi, ja jotka elivät kiinnostavan, vaiherikkaan ja värikkään elämän. Marssin siis Akateemiseen kirjakauppaan tarkoituksenani haalia mukaan kaikki löytyvät Marski- ja Kekkos-kirjat. Yhtenä kriteerinä kirjakauppaan lähtemiselle oli sekin, että taivas vaihteeksi malttoi olla valuttamatta vettä niskaamme.

Marskista löytyi kaksi suomenkielistä kirjaa ja yksi ruotsinkielinen. Dag Sebastian Ahlanderin Gustaf Mannerheimin elämä ja Henrik Meinanderin Gustaf Mannerheim - Aristokraatti sarkatakissa vaikuttavat asiallisilta ja monipuolisilta elämäkertakirjoilta. Herman Lindqvistin Mannerheim - Marsken, masken, myten ehkä täydentää vielä kuvaa. Pari englanninkielistä kirjaa huomasin vielä, mutta olivat kovin ohuita, joten jätin ne sinne. Kekkosesta ei löytynyt oikein muuta kuin Robert Brantbergin UKK - koko tarina. Teksti on makuuni turhan isoa, mikä saa miettimään ettei 500 sivussa sittenkään ole hirveän paljon lukemista. Lotta Lounasmeren ja tutkijaryhmän Vallan ihmeellinen Kekkonen sai jäädä kauppaan, kun vaikutti liian kepeältä ja hassuttelevalta kirjalta sellaiselle joka haluaa lukea asiallista ja kattavaa kertomaa ihmisestä myytin takana. Takakannen lause: "...on aika jälkiviisastella: millaista oli Urkin valta?" varsinkin toimi varoitusmerkkinä.

Pääsen kuun lopulla vihdoin käymään kirjamessuilla kuuden vuoden tauon jälkeen. Marskista riittää kolme kirjaa, mutta jos messuilta löytyy lisää Kekkos-kirjoja, niin ostan.

Posti toi tänään vielä ne viimeiset, pitkään reissulla viipyneet sarjakuvat, jotka tilasin melkein kuukausi sitten Ranskan Amazonista. Tilasin lähinnä suomalaisille tutuista sarjiksista suomentamattomia osia. Natasha-albumit Instantanés pour Caltech ja Les machines incertaines, Sammy (Day) -alpparit nro. 12, 13 ja 15, kolme tuoreimmasta päästä olevaa Sillage-albumia, Manu Larcenetin Valerian-kokeilun L'armure de Jakolass sekä Gérard Lauzierin mestariteoksen La course du rat, jonka annoin lipsua käsistäni viime vuoden sarjisfestivaaleilla. Muut tulivat nopsaan, mutta yhtä Sammy-albumia ja tuota Lauzieria jäin kaipailemaan viikkotolkulla, vaan tänään nekin vihdoin odottivat oven takana kun tulin kotiin.

Sammy Day -albumeista tilasin juuri ne, joita Jukka Laine suositteli Kvaakissa. Jätin tilaamatta jalkapalloaiheisen albumin nro. 14, jota hän sanoi epäonnistuneeksi. Sillaget on nyt kaikki, paitsi että jos tekemisen tahti jatkuu, niin näinä päivinä viimeistään pitäisi ilmestyä sarjan 20. albumi.

 

17.10.2017

Kirkkaanpunainen aurinko taivaalla kiinnitti minunkin huomioni tänään puoli kymmeneltä, kun kävelin hetken ulkona. Olisin muuten ottanut kuvan tästä ilmiöstä, mutta minulla ei ole digikameraa mukana töissä ja kännykkäkamera on niin huono, ettei sillä mitään kuvia oteta. Työpaikalla useat kyllä ottivat kuvia auringosta, mutta kuulemma se punaisuus ei oikein tarttunut kuviin.

Selvisihän se syykin auringon väriin, eli syynä ovat ilmeisesti Portugalin metsäpalot ja Saharan hiekka. Lontoossa taivas on ollut aivan punainen ja niin pimeänä, että katuvalot luulivat päivää yöksi ja syttyivät palamaan. Vantaallakin taivas oli kuulemma punainen, mutta sitä ihmettelen. Ymmärrän, että Vantaalla voi sataa ja Helsingissä ei, ja Vantaalla voi olla taivas täynnä pilviä ja Helsingissä ei, mutta miten taivaan väri voi vaihdella niin lyhyellä välimatkalla? Se ei astu kaaliini.

 

26.10.2017

Kirjamessujen ensimmäinen päivä, ja minä pääsin vihdoinkin taas käymään noilla messuilla. 2011 viimeksi, sen jälkeen rahatilanne on aina estänyt nuo vierailut.

En ajatellut hirveästi kuluttaa, lähinnä oli mielessäni etsiä Kekkosesta kertovia kirjoja ja käydä tamperelaisen Antikvariaatti Makedonian ständillä tarjontaa penkomassa. Ohjelmapuolella ei juurikaan mitään kiinnostavaa, mitä nyt Jake Nymanin huomasin aikovan puhua kello neljältä uutuuskirjastaan Kielletyt levyt.

Töistä suoraan Pasilaan lähtemällä ennätin perille vähän neljän jälkeen. Ostin lipun portilla, jätin sekä talvitakin että selkäreppuni narikkaan ja painuin vilskeen sekaan. Kävelin suoraan ja viipyilemättä aivan hallin perälle asti yrittäen samalla kuulostella että missä se Jake mahtaa puhua. Aivan hallin perällä oli levymessut, joten ajattelin loogisesti että siellä. Ei näkynyt Jakea, mutta jäin selailemaan levytarjontaa. Ei ollut tarkoitus ostaa mitään levyjä, mutta ajattelin että jos löytyy viiden vuoden takainen Topmostin kokoelma-CD tai Pelle Miljoonan Brooklyn - Dakar, niin ne ostan. Siispä selailin huolellisesti kaikki Suomi-CD:t, muttei löytynyt kumpaakaan levyä. Ei sattunut silmiin mitään muutakaan pakko-ostettavaa, niin ei tullut sitten tehtyä levyhankintoja.

Hallin perältä lähdin kävelemään järjestelmällisesti kaikki käytävät läpi, pikkuhiljaa hivuttautuen sisäänkäyntiä kohti. Tosin Antikvariaatti Makedonian kohdalla sitten eksyin suunnasta ja sen jälkeen etenemiseni muuttui enempi harhailuksi ja siksakkailuksi. Uskon kuitenkin vähintään vilkaisseeni jokaista ständiä joka siellä oli.

Eli, ensimmäinen osasto josta tuli jotain ostettua oli Makedonia. Siellä oli tarjolla kiinnostavia ruotsalaisia BD-käännöksiä, löytyi Tardin Adelea peräti kolmen albumin verran: Mumiernas återkomst, Salamanderns hemlighet ja Monstret i Saint-Martin kanalen. Adele-sarjan albumit 4-6 siis. Vain ensimmäinen albumi tuli suomeksi, se on se Adele ja hirviö jota löytyy divareista halvalla aina silloin tällöin. Toinen ja kolmas albumi minulla on jo ennestään ruotsiksi, ja nyt löytyivät siis kolme seuraavaakin osaa.

Pierre Winingerin Nicéphore Vaucanson -sarjan albumi Mysteriet Evergreen oli sekin ihan mieluisa ruotsinkielinen löytö. Yksi Winingerin Victor Billetdoux -albumi on minulla jo ranskaksi, mutta tämä on eri sarjaa.

Yksi Francois Bourgeonin Les passagers du vent -sarjan albumi löytyi myös ruotsinkielisenä, eli Resande med vinden: Ormens timme. Neljäs albumi näkyy olevan, minulla onkin jo sopivasti kolme ensimmäistä ranskaksi.

Régis Loiselin La quete de l'oiseau du temps -sarjan ensimmäinen albumi löytyi vielä, tosin ei albumina vaan lehdessä nimeltä Casablanca - Serieäventyr för vuxna, numero 9/1987. Albumi on siis tuossa lehdessä ihan kokonaisena vaikkakin kahteen osaan eri puolille lehteä pilkottuna. Siinä välissä saa lukea ensimmäiset 26 sivua Massimo Rotundon kovaksikeitetystä dekkarista Pas de pitié pour le privé vuodelta 1985. Lopussa tarjoillaan vielä Antonio Seguran ja José Ortizin Hombre-sarjaa 15 sivun verran.

Ruotsalaisherkkujen päälle Valerian-albumi Pahat unet, jonka omistan vihdoinkin nyt myös suomeksi. Lisäksi huomasin, että Zoom Teufeliltä on tullut toinen Siegfried-albumi, joten se vielä pinon päälle. Makedonia-hankinnat maksoivat yht. 90 euroa, ei paha tuollaisesta herkkumäärästä.

Toinen ständi josta ostin jotain oli Wanhat kirjat -antikka, josta päätin noukkia mukaani Mika Waltarin Turms kuolemattoman 15 eurolla. Seitsemäs painos, vuodelta 1984. Omistaja (nimeltään Matti Haaparanta tai jotain) oli iäkäs ja liikkui raihnaisesti, mutta jaksoi kovasti kehua ostamani kirjan kuntoa. Puolet hinnasta kuulemma tuli kansipaperin moitteettomasta kunnosta ja siitä että se paperi ylipäätään on tallella. Mies harmitteli miten monet oppivat heittämään nuo kansipaperit roskiin, oli itsekin moiseen sortunut nuorena.

Jep, kävin kaikki mahdolliset osastot läpi, mutta kirosin mielessäni sitä, että Marskista kyllä riittää kirjoja joka paikassa, mutta Kekkosesta ei mitään.

(Sivukommentti: Eilen kävin Suomalaisessa Kirjakaupassa ihan vain sarjakuvahyllyä mielenkiinto vähissä vilkaisemassa, mutta silmäni osuivatkin Mannerheimin omaan muistelmateokseen, yli 700-sivuiseen järkäleeseen, jota myytiin alennushintaan 19,95. Pitihän se ostaa. Minulla on nyt neljä kirjaa Mannerheimista, enemmän kuin tarpeeksi.)

Jaksoin silti kärsivällisesti ja väsymättä etsiä UKK-kirjoja, ja niinhän siinä sitten kävi että viimeisestä vasta löysin etsimäni. Antikvariaatti Salpakirjan ständi oli viimeinen paikka jossa kävin, ja sieltä löytyivät Jukka Seppisen Urho Kekkonen - Suomen johtaja sekä Juhani Suomen Kuningastie yhteensä 15 eurolla. Jess! Siellä oli tarjolla myös Kekkosen 30- ja 40-luvusta kertovat Myrrysmies- ja Vonkamies-kirjat, mutta tyydyin noihin kahteen. Kuningastiekin käsittelee vain vuodet 1950-56, jolloin Kekkonen oli vasta pääministeri ja ulkoministeri, mutta takakansiteksti oli niin hyvä ja lupaava, että mukaan lähti.

Kello oli 18.37 kun kuulin Jake Nymanin äänen. Hän puhui parhaillaan, kaksi ja puoli tuntia luulemaani myöhemmin uutuuskirjastaan. Jäin tosin kuuntelemaan ja katsomaan haastattelua vain lyhyeksi hetkeksi. 18.50 suunnistin jo hakemaan takkini ja reppuni lähteäkseni ulos. Makedonian antaman ison muovikassin kahvat pettivät jo kirja- ja sarjakuvasaaliin painosta. Sitten vain talsimaan lumisateessa kohti rautatieasemaa.

Hankintojeni yhteishinta oli siis 120 euroa, siihen päälle vielä 16 euron pääsylippu ja 2,50 euron narikkamaksu. Tosin, sen jälkeen kun Wanhat kirjat -divarin mies oli sekoillut vaihtorahoja antaessaan kolikoiden kanssa ja poiminut lattialle lennähtäneitä yhden ja kahden euron lantteja, olin kuulevinani Waltarin kirjaa varten saamani muovipussin kilisevän. Kotona huomasin, että pussi oli napannut kaksi kahden euron kolikkoa mukaansa. Mutta tästä ei sitten kerrota sille miehelle, eihän?

 

27.10.2017

Kirjamessuilla en pahemmin nähnyt Nymanin lisäksi muita julkkiksia. Harri Saksala hengaili jollain stadin slangi -aiheisella ständillä, siinä kaikki. Oli vanha mies jo, hyvä kun edes tunnistin kun oli tuota ikää kertynyt niin paljon.

Mieleenpainuvin osasto oli Rauman Antiikkikellarilla. Kvaakissa siitä on vähän puhuttu Divareista-ketjussa, että Raumalla ovat varsinaiset antikvariaatit lopettaneet, joten ainoa vähän sentapainen liike on juuri tuo. Tosin siellä on myynnissä aika paljon muuta kuin kirjoja, joten se ei ihan divarin kriteerejä täytä. Kyseessä on enemmänkin antiikkikauppa. Kirjoja varmasti sen verran, että pystyy messuständin laittamaan. No, aika paljon niitä kirjoja kyllä oli. Hirveästi wanhoja sanomalehtiä, kellastunutta historiaa jostain 50- ja 60-luvulta. Vanhan painotuotteen haju oli aika voimakas sillä osastolla. Varmasti kirjatkin haisivat, osa kirjoistakin taisi olla tosi vanhoja.

 

Olen tässä tuumiskellut, että pitäisi huolehtia D-vitamiinin saatavuudesta. Niinpä pitäisi aloittaa kalanmaksaöljyn päivittäinen nauttiminen. Se sopii minulle parhaiten D-vitamiinin lähteeksi. Kalaa ei tule syötyä, voista luovuin elämäntaparemonttini myötä kun halusin vähentää suolan käyttöä. Maidossa, jota rupesin taas juomaan päivittäin kun palautin myslin ruokavaliooni, on D-vitamiinia, mutta sitä pitäisi juoda litra päivässä jotta siitä saa sen päivittäisen suositusannoksen. Danone-jugurtissa, jota syön lähes päivittäin, ei ole D:tä. Niinpä fisunmaksaöljy jää ainoaksi vaihtoehdoksi. Sopii hyvin, minulla ei ole koskaan ollut mitään sitä vastaan. Lapsenakin otin kiltisti ja hyvällä halulla kaikki fisuöljyt ja kalkkitabletit, ja 80-luvulla kalanmaksaöljykapselit olivat minusta jopa nynnyilyä. Omanlaisensa makuhan siinä on, mutta entä sitten?

Kävin siis apteekissa tänään ja ostin 500 ml:n pullon. En tiedä paljonko käytännön eroa tulen huomaamaan, kun olen muutenkin niin terve ja pirteä, mutta pitäähän omaa kehoa silti ajatella. Piti käydä jo keskiviikkona, mutta on ollut aika kiire viikko.

 

Perjantain velvollisuus, Arabianrannan päihdeklinikan siivous viivästyi yli puolella tunnilla. Lähden yleensä menemään kotoa ratikalla sinne tasan viideltä, mutta pitikin jäädä odottamaan DHL:n Ranskasta kuskaamaa pakettia. Amazonista 10 päivää sitten tilaamani sarjakuvaintegraalit saapuivat. Cubitusta ja Max Cabanesin Dans les villages -fantasiasarjaa.

Minulla on ollut aika hyvä tuuri Suomen Postin kanssa. Ei yhtään hukkunutta lähetystä sikäli kun pystyn muistamaan *koputtaa puuta*.

Kymmenen päivää sitten tilasin USA:n Amazonista molemmat The Autumnlands -yhteisniteet (fantasiaseikkailusarjakuvaa sekin, Sarjakuvakokoelmani-sivulla tarkempaa tietoa) poikkeuksellisesti pikalähetyksenä. Yleensä tilaan halvimmalla ja hitaimmalla postitustavalla, kun minulla on kuitenkin kärsivällisyyttä odottaa. Nyt valitsin pikalähetyksen, sen hoiti UPS ja jouduin muutama päivä sitten noutamaan paketin K-Marketista Pasilasta. Tulin siihen loppupäätelmään, että mieluummin tilaan tosiaan jatkossakin kaiken halvimmalla postitustavalla, ei tee mieli maksaa ylimääräistä tuollaisesta pitkästä hakumatkasta.

 

28.10.2017

Suomalainen MAD -lehtien sisältökartoitus poiki ensimmäisen yhteydenoton. Eräs mies, joka osallistui lehden vuonna 1971 lukijakirjepalstalla järjestämään vimpainkisaan ja voitti sen, halusi nähdä uudelleen voittoisan kuvansa ja tietää missä numerossa se julkaistiin. Omat Suomalaiset MADit kun olivat hävinneet vuosien saatossa. Löysin etsityn kuvan vuoden 1972 helmikuun numerosta, skannasin sen ja lähetin sähköpostitse. Sain jo kiittävän vastausviestin.

Lisäsin meiliosoitteeni joka sisältökartoitussivulle, jos jotkut muutkin haluavat esittää kysymyksiä tai toiveita tai muuten vain jutella.

 

29.10.2017

Työpaikkani tarjoaisi minulle 100 euron virkistysrahaa, jos vain vaivautuisin / onnistuisin rekisteröitymään jollekin tietylle nettisivulle. Ilmeisesti kyseinen nettisivusto on Smartum, mutta ohjeet sinne pääsemiseksi ovat olleet hyvin vähäisiä ja epämääräisiä. Enkä ole tullut kyselleeksi mitään. Ei ole pahemmin herännyt mielenkiinto virkistysrahan käyttöön tällaisen epämääräisyyden ja epätietoisuuden takia. Tällainen työsuhde-etu on minulle täysin uusi asia. En ole koskaan aiemmin ollut töissä sellaisessa firmassa joka tarjoaa tällaisia työsuhde-etuja. Olen aivan epätietoinen. Vasta tänään sain itseni edes käymään Smartumin sivuilla, ja muutaman minuutin hakemisen ja parin turhan kirjautumisyrityksen jälkeen löysin maininnan, että jos on uusi rekisteröitymisaikeissa oleva käyttäjä, kannattaa kysellä ohjeita työnantajalta. Ei pahemmin innosta rupeamiseen tämmöinen.

En minä koskaan edes käy missään, vaan olen mieluummin vain kotona kaiket vapaa-ajat.

Mieli tekee skipata koko virkistysrahajuttu. Lokakuu on kohta lopussa, ja ilmeisesti marraskuisia rekisteröitymisyrityksiä ei enää huomioida.

Tottakai minussa se suurin vika on. Olin jo teininä sellainen, että kaikki kivat asiat tein ensiksi, ja velvollisuudet jätin viimeiseksi ja ihan viime tinkaan, jos sain tehtyä niitä ollenkaan. Sama juttu vieläkin, aikuisena. Liian monta kertaa olen ollut sellaisessa tilanteessa, että olen ihan yhdennellätoista hetkellä ruvennut hoitamaan jotain velvollisuutta ja kysellyt joltakulta ensimmäiseksi mieleen tulleelta henkilöltä ohjeita, että miten menetellä, ja sitten olen joutunut keskelle hirveää haloota ja kohua. En halua enää kokea sellaista.

Firmalla on myös intranet-sivut, mutta ne vasta ovatkin jääneet minulle ihan myyttiseksi asiaksi. Mistään en ole löytänyt tietoa mikä se intranetin osoite on, ja mistä saa tunnukset ja salasanat sinne kirjautumiseksi. Papereissa, jotka sain kun minut palkattiin töihin, selostetaan kyllä miten intranetissä tulee surffailla, mutta nettiosoitteesta tai edes käyttöalustasta ei tietoakaan.

 

9.11.2017

Terveisiä Ateneumin von Wright -näyttelystä. Koska fanitan näitä taiteilijoita, en keksinyt mitään syytä miksen kerrankin lähtisi taidenäyttelyyn ihan omasta ajatuksesta, enkä esim. jonkin oppilaitoksen pyynnöstä.

Hiukan vaivasi mieltä se, että vaikka olin nähnyt näyttelyn mainokset lehdissä ja käynyt vilkaisemassa Ateneumin nettisivujakin, en ollut huomannut mainintaa pääsymaksun suuruudesta. 15 euroa on se vakiohinta. Sain rahoille vastinetta. Melkein joka taulun kohdalla ällistelin sitä pitkälle vietyä tarkkuutta, millä kaikki oli kuvattu: luontomaisemat, eläimet, asetelmat. Kaikissa töissä viimeisen päälle vietyä yksityiskohtaisuutta.

Taistelevat metsot teki tottakai erityisen vaikutuksen. Vaikka työ sinänsä on mitä tutuin, ällistyin siitä miten hervottoman kokoinen maalaus on. Painoin mieleeni Ferdinandin signeerauksen paikan, joten jos joku kysyy minulta, missä signeeraus on, osaan vastata. Yksityiskohtaisuudessaan eniten minun ihailuani keräsi Ferdinandin 1882 maalaama Savolainen taloryhmä Haminalahden lähellä. Tätä taulua katselin suhteellisen pitkään, ja koko ajan siitä tuntui löytyvän uusia yksityiskohtia tarkasteltaviksi, kaukana erottuvia eläimiä eritoten, ja kaikki maalattu viimeisen päälle pedanttisesti.

Katsellessani kahta vierekkäin pystytettyä Huuhkaja hyökkää jäniksen kimppuun -taulua paikalle sattui opas, joka kertoi teoriaa siitä, miksi Ferdinand maalasi kaksi samanlaista taulua samana vuonna, 1860. Syytä kahden tauluversion olemassaololle ei tiedetä varmasti, mutta F. teki paljon tilaustöitä, joten on mahdollista, että joku näki valmisteilla olevan keskeneräisen työn ja halusi samanlaisen. Kuvaamalla ja tutkimalla tauluja tarkkaan on saatu selville, että toinen huuhkajista matkasi Saksaan ja kiersi siellä monissa näyttelyissä. On mahdollista, että Ferdinand ajatteli, että se taulu varmaankin jää Saksaan, joten hän maalasi toisen samanlaisen kotimaan markkinoille. Saksassa ollut taulu palautui kuitenkin Suomeen, ja siksi täällä on kaksi samanlaista jäniksen kimppuun hyökkäävää huuhkajaa. Paitsi että toisen maalauksen värit ovat selvästi tummemmat. Kyseinen versio näytti niin minun kuin muidenkin mielestä dramaattisemmalta. Samaisessa versiossa tausta on myös hieman alempana kuin siinä väreiltään kirkkaammassa versiossa.

Muiden näyttelykävijöiden kommentteja oli hauska kuunnella. Kaksi nuorta naista katseli Magnuksen Katajanokalta-taulun (1868) ränsistyneitä ja osin kaatuneita puuröttelöitä ja totesi, että siitä tulee hänelle mieleen sadut isorikkaista, jotka jalkautuvat rääsyläisen näköisinä tavallisen kansan pariin ja pelastavat lopulta jonkun onnettoman sielun perikadolta.

Magnuksen Trompe l'oeil (1864) oli näyttelyn omituisimpia töitä. Öljymaalaus taulun taustapuolesta. Oli pakko kurkistaa maalauksen takapuolelle ja tsekata onko siinä jokin maisemamaalaus tai muu yksityiskohtainen kuva-aihe. Ei ollut.

Magnuksen tekemä oli myös lääketieteellinen piirros Exostosis Orbitae, mutta se oli aika hurjan näköinen. Kuin kananmuna olisi upotettu jonkun naisen vasempaan silmäkuoppaan. Sairaus, joka tunnetaan englanninkielellä nimellä "ivory exostosis of orbit", silmään tuleva kasvain.

Joku veljeksistä oli piirtänyt lyijykynällä karikatyyrejä. Olivat jossain vitriinissä lojuneessa vihossa. Eläinpäisiä ihmisiä ja ihmispäisiä eläimiä. Pokkani petti niitä katsellessani.

Täytettyjen linnun iän huomasi. Olivat pölyisen ja värittömän näköisiä. Näyttivät siltä, että ne haisevat pahalle ja murenevat, jos niitä koskettaa. Ei niiden hajua päässyt toteamaan, kun olivat lasin takana suojassa.

Ostin Ateneumin kaupasta 45 euroa maksaneen kirjan Veljekset von Wright - Taide, tiede ja elämä. Siinä riittää opiskelemista ja katselemista, vaikka tietenkään kirjan sivuille präntätyt valokuvat maalauksista eivät tee oikeutta niille alkuperäisille maalauksille.

Piti käydä tässä näyttelyssä jo viime viikolla, mutta yllättävät kiireet painoivat päälle ja saivat minut siirtämään sekä Ateneum-käynnin että Svart Recordsin uudelleenjulkaiseman Topmost-LP:n hankkimisen tähän päivään.

 

10.11.2017

Kerrotaan nyt sitten. Eli "yllättävät kiireet" tarkoittaa sitä, että työpaikkani lehden päätoimittaja oli meilannut jo lokakuussa minun luukku.com -päätteiseen sähköpostiosoitteeni ilmoituksen seuraavaan lehteen lähetettävän materiaalin deadlinesta ja kysynyt olisinko taas halukas piirtämään sarjakuvaa. En ole kuitenkaan katsonut luukku.com -postiani pitkiin aikoihin. 8 päivää sitten, kuusi päivää ennen deadlinea sain uuden ilmoituksen aim.com -päätteiseen osoitteeseeni. Perhana. No, onneksi oli ideantynkä valmiina ja sain työstettyä siitä kolmessa päivässä, viikonlopun aikana stripin. Se oli se strippi, joka on nyt jo nähtävillä tuolla Positiivinen napa -sivulla, mutta terästettynä vielä yhdellä yksityiskohdalla joka ei siis ollut mukana siinä versiossa, jonka lehden päätoimittajalle meilasin: musta hammas viimeisessä ruudussa. Jätin sen hampaan alunperin mustaamatta, koska tajusin sen liian särmikkääksi ideaksi vetää noin selkeästi vielä pakolais- ja terrorismikeskustelut mukaan stripin aihekirjoon.

Se strippi ei kuitenkaan kelvannut, koska oli liian poliittisesti kantaaottava. Päätoimittaja kysyi, olisiko minulla tähän hammasteemaan liittyen joitain vaihtoehtoisia ideoita, jotka eivät ole niin poliittisesti kantaaottavia. No, oli minulla hylättyjä ideantynkiä, joista rupesin vääntämään jotain kasaan. Tai siis yritin vääntää. Yritys kilpistyi kuitenkin loogisiin aukkoihin.

Keksin, että koska lapset ovat niin persoja makealle eikä perheillä ilmeisesti tahdo olla aikaa käyttää lapsiaan hammaslääkärillä, mitä jos ihmisen elimistö rupeaisi korjaamaan oma-aloitteisesti huonoiksi menneitä hampaita? Hylkäsin ajatuksen, koska en keksinyt millä aineella tai kikalla hampaat pystyisivät itse korjaamaan itsensä. Entä pystyisikö elimistö hillitsemän sokerinhimoa vaikuttamalla aivojen mielihyväkeskukseen? Eli uuttaisi jostain ruoasta ainetta, jonka elimistö lähettäisi mielihyväkeskukseen manipuloiden sitä siten, ettei tee mieli mitään makeaa? Googlasin sitten tietoa serotoniinista, dopamiinista ja insuliinista, niiden kaikkien yliannostuksen haitoista, nucleus accumbensista, teollisesti käsitellystä / valkaistusta sokerista, sokeririippuvuudesta ja vaikka mistä, mutta mistään en löytänyt tietoa tukemaan ideaani. Tuli vastaan vain isoja uskottavuusongelmia.

Turhautuneena unohdin yhdessä vaiheessa hammasteeman kokonaan ja aloin miettiä strippiä ihan toisesta aiheesta. Ei siitäkään kuitenkaan tullut mitään. Lopulta keksin jonkinlaisen vitsiaiheen, jonka sain ujutetuksi tuohon alkuperäiseen hammasstrippiin niin, ettei minun tarvinnut piirtää koko strippiä uusiksi, vaan säilyttää muutama ruutu kokonaan tai osittain samanlaisena, vain puhekuplat vaihtaen. Se kelpasi päätoimittajalle. Myöhästyin deadlinesta vain vuorokauden murto-osalla. Deadline oli 8.11., meilasin stripin 9.11. aamulla ennen töihin lähtöä.

Ei, en aio ikinä postata tänne sitä strippiä joka aiotaan julkaista työpaikan lehdessä. Pistin vain alkuperäisen strippini, mutta lisättynä sillä mustatulla hampaalla. Koska omille sivuilleni voin laittaa ihan mitä sattuu huvittamaan.

En minä ole mikään satiirikko enkä yhteiskuntakriitikko. En ole pilapiirtäjä. En minä hallitse noita juttuja. En minä kuitenkaan halua piirtää myöskään mitään tyhjää diibadaaba-juttua, vaan kyllä minä haluan sanoa sarjakuvillani jotain. Ei minun päästäni tule mitään täysin kilttiä ja harmitonta, minulla on vähän toisenlainen huumorin laatu, mikä johtuu eletystä elämästä.

 

11.11.2017

Pfff. Vietin eilen koko perjantai-illan Malmilla. Me duunipaikan siivoojat pidimme yhteisen ravintola- ja bileillan Ruoka-aika -nimisessä syöttölässä ja samassa tilakompleksissa toimivassa Eke's-pubissa. Eräs meistä asuu Malmilla, joten hän tavallaan kutsui meidät sinne. Meitä oli sitten yhdeksän henkeä siellä syömässä hyvin, juomassa ja tanssimassa. Ilta venyi puoli viidestä puoleenyöhön asti. Selvisin muun seurueen painostuksesta kolmella siiderillä ja kahdella mustikkashotilla, eli selvä linjani piti.

Ikävintä koko paikassa oli, että Eke'sissä jouduin kuuntelemaan karaokea suuren osan ajasta. Oli siellä pari hyvää laulajaa, mutta enimmäkseen esitykset olivat säälittäviä. Oli biisivalinta sitten minun mieleeni tai ei, liian usein kappale raiskattiin pahasti. Karaoke-esitysten välissä ulkomaalaistaustainen DJ (joka itsekin lauloi välillä, ja ihan hyvin) soitti sitä tyypillistä tanssittavaa tai vähemmän tanssittavaa tämän päivän musiikkia iskelmästä lattariin ja EDM:ään. Tanssin minäkin mukana sen verran kuin sain jalat vipattamaan moisen moskan tahdissa, mutta parhaimpaani en jaksanut venyä.

Yksi meistä, Joonas, valitettavasti unohti takkinsa baariin poistuessaan laitamyötäisessä kohti kotia. Esimiehemme Outi oli meistä kaikkein huonoimmassa kunnossa, joten hänestä ei ollut soittelemaan perään, eikä kellään meistä muista ole Joonaksen yhteystietoja. Takin taskuihin oli jäänyt ilmeisesti vieläpä Joonaksen kotiavaimet! Vähän aikaa pähkäilimme mitä tehdä. Minä sitten otin Joonaksen takin vastuulleni, vaikka minulla oli vielä Arabianrannan päihdeklinikka siivottavana.

Pääsin Malmilta mukavasti junalla vain muutaman minuutin odottelun jälkeen Helsingin asemalle ja sieltä seiskan ratikalla Kurviin. Lähetin viestin Outin kännykkään, että minulta voi sitten kysellä takin perään. Huomasin takin taskuissa vielä matkakortin, mutta puhelinta ei sentään löytynyt. Ilmeisesti Joonas pystyy sentään soittamaan ja tekstaamaan, jos kerran puhelin on hänellä mukana. Jätin hylätyn takin kämppääni ja lähdin kohti Arabianrantaa. Siivosin klinikan tunnissa ja pääsin poistumaan sieltä kolmelta aivan väsähtäneenä.

Nyt vähän nukuttuani vietän rauhallista päivää kotona, olen huolissani Joonaksesta ja odottelen viestiä kännykkääni joltakulta.

 

12.11.2017

Muistelinpa vähän 1994-2003 julkastun Like Uutiset -ilmaisjakelulehden ja sen lyhytaikaisen seuraajan Johnny Kniga kertoo -lehden sarjakuvatarjontaa yleisemmin. Lehdissä julkaistiin useita strippisarjoja, vaihtoehtoista kamaa eri alternative-tekijöiltä.

Oli Marko Turuselta jokin sarja, Matti Hagelbergin raapekartonkisarjis, Tommi Hännistä, Jii Roikosta, Jone Mattilaa, Tomi Riionheimoa...

Tommi Hänniseltä oli Pupuankka-tyyliin piirretty Pusikossa suhisee, tiukasti navan alapuolella liikkunut sarja metsäneläimistä laukomassa ja tekemässä levottomia juttuja.

Tomi Riionheimon panos oli Eläkeläiset, jossa jokainen strippi toisti väsyttävästi samaa yksinkertaista perusideaa: haastattelija kysyi joltakulta tyypiltä jotain, tyyppi vastasi jotain tyhmää, ja viimeisessä ruudussa haastattelija kommentoi: "Sama täällä".

Metalli kohtaa lihan oli harvinaisen sairas, muistaakseni Photoshop-tyyliin (tai jotain) toteutettu sanaton sarja, jossa aina jokin metalliesine survoi jonkun kuoliaaksi mahdollisimman graafisella tavalla. Tekijää en muista, joten en osaa syyttää häntä.

Jouni Mattilan räävitön Aku Ankka -muunnelma "Setä ja veljenpojat" oli harvoja sarjoja, jotka onnistuivat viihdyttämään minua.

Vähän aikaa julkaistiin Jii Roikosen Jasso-kissaa. Leikkasin talteen kaikki 14 strippiä, ja niitä mittailemalla selviää, että Johnny Knigassa strippien julkaisukoko oli tihrustelukokoinen 124 x 33 mm. "Missä mun rillit?"

 

19.11.2017

Niinkuin minulla ei olisi jo muutenkin monta rautaa tulessa, rupesin nyt penkomaan Helsingin Sanomien Aikakonetta, eli tutkimaan digiarkistoja. Aloitin vuodesta 1988. Löysin nyt Aku Ankan taskukirjoja kääntäneen Mary A. Wuorion muistokirjoituksen. Se julkaistiin Hesarissa 19.1.1988:

 

 

Vanhoista Hesareista löytyy kaikkea muutakin nostalgista, mistä on jäänyt pääkoppaan muistijälki. Jatkan tutkimuksia, katsotaan mitä näille vuodatussivuille vielä pistän...

 

Taas löytyi jotain kiintoisaa. 4. helmikuuta 1988 julkaistiin juttu länsimetrosta. Sattuipa sopivasti juuri tälle viikonlopulle.

 

 

Olen nyt Helsingin Sanomien Aikakone-arkistossa käynyt läpi kaikki vuoden 1988 Hesarit. Löysin ihan mukavasti sellaista, mistä oli jäänyt muistijälki päähän. Otin näppäimistöllä kaikkiaan 230 ruutukaappausta. Poimin talteen kaikki mielenkiintoiset artikkelit ja joitakin sarjakuvia.

Lauantaisin 16.1. - 5.11.88 Hesarin sisäsivuilla julkaistiin Claire Bretecherin Agrippina-sarjakuvaa. Sivun mittaisia pläjäyksiä omapäisen teinitytön ajatuksista ja maailmasta. Otin kaikki jaksot talteen. Sarja oli jäänyt muistiin aika hyvin, vaikken muistanut kuin kahdeksan noista sivunmittaisista sarjoista.

 

 

3.1. saatiin jättää hyvästit 1970-luvun valjuille Mikki Hiiri -stripeille, ja niiden tilalla alettiin julkaista Bill Walshin kirjoittamia ja Floyd Gottfredsonin piirtämiä jatkuvajuonisia Mikki-strippejä 50-luvulta. Pari Walsh-Gottfredson -seikkailua on julkaistu Aku Ankan taskukirjoissakin, Mikki kummitusjahdissa (AATK 55) sisältää Kurjan kummituksen (The Ghost of Black Brian), ja kokonaisena. Jostain syystä Hesarissa julkaisivat vain viimeiset 36 strippiä tuosta tarinasta, alkaen kohdasta, jossa päästään Ali Plopin, tarinan pahiksen, laboratorioon. Taskarista 5 (Mikki ja Hessu timanttien jäljillä) myös löytyvä Mikki ja taikakenkä (The Magic Shoe) sentään julkaistiin Hesarissa kokonaan.

Leikkasin nuo Walsh-Gottfredson -Mikki-stripit Hesarista talteen aikoinaan ja liimasin kansioon, joka ei valitettavasti minulla pitkään säilynyt. Lensi roskiin jossain vaiheessa. Vuoden 1988 aikana ehdittiin Hesarissa nähdä The Ghost of Black Brianin lisäksi The Midas Ring, The Isle of Moola-La sekä alkupuoli tarinasta Hoosat From Another Planet. Minusta on kuitenkin hyvin hämmentävää, että tuo Hoosat From Another Planet on pyyhkiytynyt täysin muististani vuosien saatossa. Miten kummassa en muistanut sitä tarinaa? Sehän on uskomattoman villi tarina! Kyllä sen olisi pitänyt jäädä mieleeni. Muistan jopa samaan aikaan sen kanssa pyörineen Rip Kirby -tarinan "Madam Casino and Joe Rimfire" (Rimfire ja Casino lähtevät New Yorkiin etsimään sopivaa paikkaa uudelle kasinolle, ja roistolauma ottaa Joen vangiksi) paremmin, vaikka se on pitkäveteinen eikä ollenkaan kiinnostava. Minä asuin kuitenkin vielä vuoden 1988 lopulla synnyinkodissani Kavallintiellä ja luin Hesaria päivittäin. Syy siihen, etten muista tuota yhtä Mikki-tarinaa ei siis voi olla se, että elämäni olisi ollut niin hektistä, ettei lehdenlukuun olisi jäänyt aikaa.

John Prenticen piirtämää Rip Kirbyä siis julkaistiin vielä tuona vuonna. Julkaistut tarinat olivat järjestyksessä The Pickpocket (loppupuoli) vuodelta 1982, Danger in the Devil's Frying Pan (1973), The Gold Curse (1981) ja sitten tuo Madam Casino and Joe Rimfire (1978). Tarinasta Back to Harmony (1980) ehdittiin nähdä vielä kaksi strippiä ennen vuoden vaihtumista. Leikkasin vuosina 1987-1989 myös Rip Kirbyt talteen ja tarkkana poikana kiinnitin huomiota niiden copyright-vuosiin. Danger in the Devil's Frying Panin huomasin olevan muita tarinoita vanhempi ja muistin yhä edelleen sen olevan vuodelta 1973, mutta päähän jääneen muistikuvani mukaan tuo Desmondin vanhasta kollegasta, taskuvaras Alfie Duckworthista kertova The Pickpocket olisi ollut vuosilta 1979-1980. Olikin kaksi vuotta myöhemmin tehty. Sen sentään muistin ihan oikein, että se oli varmaankin tuorein tarina, joka Hesarissa nähtiin. Epäilen, onko sen jälkeisiä tarinoita koskaan julkaistu Hesarissa. Tai voin toki olla väärässä, katsotaan.

Olin jo vuosina 1987-88 sitä mieltä, että nuo Prenticen Rip Kirbyt ovat tylsiä ja jopa kehnoja. The Gold Cursen loppuratkaisu ei yliluonnollisuudessaan ollenkaan sopinut Kirbyn maailmaan. The Pickpocket oli pitkästyttävä ja vaisu tarina. Ylipäätään en pitänyt Rip Kirbyn huumorista. Käsikirjoittaja yritti ympätä sarjaan huumoria, mutta hän ei ollut mikään humoristi ja vitsit olivat kehnoja ja väkinäisiä. DITDFP oli mielestäni parempi tarina kuin nuo muut, mutta hidas ja jahkaileva. Minulta meinasi mennä hermot, kun odotin monta päivää, milloin roistot lopettavat sen iänikuisen aavekaupungin edustalla piileskelyn ja pähkäilemisen, ja hyökkäävät.

Jossain vaiheessa Prenticen Kirbyjen julkaisu lopetettiin, ja sarja aloitettiin aivan alusta, Alex Raymondin seikkailuilla. Silloin sain tuntuman siihen, kuinka hyvä sarja Rip Kirby oli alunperin.

Muista Hesarin sarjakuvista vielä... Yllätys oli, että Rauli Nordbergin Tanelia julkaistiin vielä 1988 sunnuntaisin. Luulin sen loppuneen aiemmin. Kertoo hyvin sen, miten paljon mokomasta lällyilystä välitin. Mukava lukea taas Masan arkkia ja Punasulkaa. Tosin 1988 oli se vuosi, jolloin Punasulan alkuperäinen piirtäjä Gordon Bess kuoli ja parivaljakko Bill Yates - Mel Casson otti ohjat. Hesarissakin jatkettiin suoraan näiden tuotoksilla Bessin piirtämien strippien loputtua.

 

Gordon Bessin viimeinen Punasulka-strippi julkaistiin Helsingin Sanomissa 7.9.1988

 

 

Seuraava Masan arkki -strippi oli jäänyt aivopoimuihini hieman hämmentävänä tapauksena. Tai eihän siinä ole mitään sen hämmentävämpää kuin se, että ei siinä ole päivämäärääkään, minkä tietysti huomasin jo vuonna 1988. Päiväyksenkin on joku jossain vaiheessa pyyhkinyt pois.

 

 

Pari strippiä, joiden vitsit ovat olleet mahdottomia kääntää, ja suomentaja on keksinyt tilalle jotain mikä ei ole osunut.

 

 

Aku-vitsi on ollut alkujaan "What? - Watt" -kielivitsi, joka siinä muodossa toimii hyvin. Akun pitkä litania käännöksessä tekee kuitenkin visailijan väärinymmärryksen epäuskottavaksi, ja se vesittää vitsin. Masi-stripissä on Lotina selvästikin käyttänyt ruoastaan nimitystä "meatbells", sillä kelloilta nuo näyttävät. Suomentajan pistämä "lihapalloja" ei osu kohdalleen, sillä nuo lihapullat eivät ole pallon muotoisia. Sitäpaitsi lihapullat ovat muutenkin palloja, eli lihapalloja ei lihapullista erottaisi.

Paljon hillittömämpi oivallus kääntäjältä nähtiin 2. elokuuta. Sinä päivänä julkaistussa Masi-stripissä Hönöllä on vaikeuksia aseen käsittelemisessä, ja hermostunut Kessu yrittää epätoivoisesti saada hänet ymmärtämään latelemalla lauseellisen käsittämätöntä teknistä ammattisanastoa, joka ei mene Hönön kaaliin. Vieressä oman aseensa kanssa touhuava Masi auttaa kääntämällä Kessun litanian idioottikielelle, ja viimein Hönö tajuaa mitä hänen tulee tehdä, jotta saa aseen laukaistuksi. Tuo strippi oli jäänyt hyvin mieleeni, ja muutaman vuoden ajan ehdin miettiä, että jos joskus näkisin tuon stripin jossain taas, ottaisin sen talteen ja postaisin Kvaakin Näytä ja kerro: Hauskin sarjakuvaruutu -ketjuun. Kiitos Hesarin Aikakone-palvelun, löysin stripin, ja nyt se on Kvaakissa. Ajattelin ensin pistää sinne tekstin "Onkohan suomentaja varmasti miettinyt käännöstään kahteen kertaan?", mutta päätinkin vaihtaa sen.

Nyt huomaan, että tuo strippi on vuodelta 1979. Se on siis julkaistu Hesarissa 9 vuotta myöhässä. Pitiköhän toimitus käännöstä liian tuhmana, ja hyllytti stripin yhdeksäksi vuodeksi?

 

 

Poimin myös melkein kaikki sarjakuva-aiheiset artikkelit, sekä muutaman muun kiinnostavan jutun. Länsimetro-aiheisia artikkeleita oli aika monta, mutta otin vain muutaman. Tuossa 7.2.1988 julkaistu pikkujuttu.

 

 

Sitten yksi profeetallinen kirja-arvostelu, julkaistu 10. kesäkuuta. Ravi Batra ennusti hyvin.

 

 

Sitten 31. tammikuuta julkaistu artikkeli, joka varmaan hätkähdytti minua jonkin verran aikoinaan, koskapa sen jälleennäkeminen tuotti deja vu -tunteen. Harvemmin sanomalehdissä näkee tällaisia kuvia kuolleista ihmisistä.

 

 

En vaivautunut tarkistamaan, löytyisikö jostain myöhemmästä numerosta uutinen vainajan tunnistamisesta. Se olisikin jo ihan erillisen tutkimuksen paikka.

Muita huomioita vielä: Karlsson teki jo 1988 HS:ään pilapiirroksia. Sitä en muistanut ollenkaan. Pilat olivat tosin vaisuja, täysin hampaattomia. Nyt vasta huomaan, että Karikin alkoi olla tuona vuonna melko hukassa. Ansun kryptiset piirroksetkin muistan paremmin kuin Karlssonin. Ansua ja Karlssonia nähtiin Horisontti-osastossa, missä julkaistiin myös kuolleiden muistokirjoitukset, tiedot syntyneistä, pakinoita, merkkihenkilöiden synttäriartikkeleita, menotietoja, sääennusteet ja shakkipalsta.

13-14-vuotiaana vuoden 1988 eniten noteeraamani tapahtumat olivat Calgaryn talviolympialaiset ja 30.11. alkanut radio- ja TV-toimittajien lakko. Näistä kerroin aika hyvin päiväkirjassani. "Ihan kuin yleislakon aikaa! Lentoemännät, bussinkuljettajat sekä radio- ja TV-toimittajat ovat lakossa. TV:stä ei tule YLEn ohjelmia eikä radiosta juuri mitään", kirjoitin tuona ensimmäisenä lakkopäivänä. Lakko päättyi viimein 21.12. illalla. Nyt poimin talteen osan Calgaryn kisojen aikana urheilusivuilla julkaistuista Kalkarin kalinoita -koosteista, joihin toimittaja keräsi kevyempiä, hauskempia uutisia noista olympialaisista. Erityisesti minua kiinnostivat Englannin mäkikotkaan Eddie Edwardsiin liittyvät jutut, sekä Matti Nykäseen kohdistuneet hehkuttelut. Lakkouutisia en kerännyt, mutta voihan niitä poimia myöhemmin, jos joskus tarvetta ilmenee.

 

 

 

1    2    3    4    5    6    7    8    9    10    11    12    13    14    15    16    17    18    19    20    21    22    23    24    25    26    27    28    29    30    31    32    33    34    35    36    37    38    39    40    41    42    43    44    45    46    47    48    49    50    51    52    53    54    55    56    57    58    59    60    61    62    63    64    65    66    67    68    69    70    71    72    73    74    75    76    77    78    79    80    81    82    83    84    85    86    87    88    89    90    91    92    93    94    95    96    97    98    99    100    101    102    103    104    105