5.12.2019
Minun ei tarvitsekaan tehdä ensi viikolla loppusiivousta Kalasataman päihdeklinikan tiloissa, koska koko tönö revitään maan tasalle. Niinpä, jos Helsingin kaupunki ei tiedä mitä rakennuksella tekisi, niin pois vaan koko hoito. Siinähän se ratkaisu on. Mutta tuohan säästää minulta paljon vaivaa. Uudet tilat ovat siis Sturenkatu 25:ssä, entisessä poliisitalossa Stadin ammattiopistoa vastapäätä. Sehän on se opisto, jossa opiskelin maanmittausta.
Kontulan kaksio ei päästä meitä helpolla. Olohuoneeseen aiottu kattolamppu tarvitsee vielä ylimääräisen katkaistun lenkin jostain ketjusta, pitämään koko systeemiä katossa. Frejn makuuhuoneen kattoon asentama lamppu ei syty palamaan - missä vika sitten lieneekään, se on annettava talon sähkömiehen tutkittavaksi. Frej oli ostanut uuden bideesuihkun vanhan vuotavan suihkun tilalle, mutta kävi ilmi, että se vanha bidee oli asennettu aivan väärin. Jokin tehdasosa oli jossain vaiheessa katkaistu ja uusi liitin tai letku asennettu myöhemmin, mutta nyt siitä puuttuu helmiliitin. Keittiön liesituulettimen johto on 10-20 cm liian lyhyt, se ei ylety sähköpistokkeeseen. No, jotain saatiin sentään tehdyksi: keittiöön toinen toimiva kattolamppu.
Syötiin Uzbekistan-nimisessä ravintolassa Kontulan ostarilla. Ruoka ei ollut kehuttavaa. Vaasankadulla Frej pisti palasiksi Lundia-kirjahyllyn ja nyt täällä on todella ankeat oltavat. Pystyn käyttämään tietokonetta, nukkumaan ja laittamaan ruokaa, mutta ei täällä ole kivaa olla sunnuntaihin asti jolloin Frej ja äiti saapuvat vuokraamallaan pakettiautolla viemään sähkölaitteet, sängyn ja työpöytäni sekä lopun pikkuirtaimiston.
Ullakon häkkivarastossa majaileva keinutuoli, joka oli lapsuudenkodissani Kavallintiellä, ei jääkään minulle, vaan se viedään Sortti-asemalle kunhan se on ensin pilkottu palasiksi. Ensinnäkään se ei mahtuisi Kontulan talon hissiin vaan se jouduttaisiin kantamaan rappuja ylös, ja toiseksi se ei ole tarpeeksi hyvässä kunnossa keinumiseen. Se oli äitini Anja-äidin rippikoululahja, eli vuodelta 1938. Huh, en tiennyt, että se on niin vanha! Uljas-vaari keinui sillä kerran niin rajusti, että hän kaatui sillä taaksepäin nurin ja se hajosi. Tuoli korjattiin, mutta sen käytettävyys ei ollut enää entisenlaista.
6.12.2019
Siivosin kai viimeistä kertaa Kalasataman klinikan tiloja. Maanantaina ei tarvitse vaivautua, kerrottiin, vaan Tähti-Siivouksen työnjohtaja Nele hoitaa loppusiivouksen silloin 9. päivä. 10. - 11. päivä on se muutto sitten. Tänään vierähti kaksi tuntia ja kolme varttia, kun paikka oli niin kaamean sekainen ja likainen. Piti imuroida lattia ensin, sitten vasta pestä se, ja sen jälkeen vielä kertaalleen hiukan imuroida sieltä täältä. Roskia tuli kolme jätesäkillistä normaalin yhden sijasta.
8.12.2019
Kirjoitan tätä Kontulassa. Kello on 18:52, äiti ja isäpuoli ovat lähteneet ja minä asutan tätä kaksiota. Olo on kummallinen. Kämpässä on kymmenittäin pahvilaatikoita, sänkyni, pari mattoa, toimiva bideesuihku, toimiva olohuoneen kattolamppu, muuten pimeässä makuuhuoneessa pöytälamppuni antamassa valoa minulle kun tässä puuhailen PC:llä... Keittiössä on astiat, aterimet, kupit ja lasit kaapeissa ja laatikoissa, vaatekaapeissa vaatteeni. Kirjahyllyn Frej pystyttää vasta ensi torstaina. Ulkona näyttää satavan, avonaisesta keittiön tuuletusaukosta kuuluu autojen ääniä. Uusi asunto, mutta se tuntuu jo kodilta vaikka kaikki on vaiheessa.
Vähän vain huolettaa, tuoko lähitulevaisuus mukanaan jotain ikävää.
10.12.2019
Ensimmäisenä yönä en nukkunut kuin 3,5 tuntia, mutta viime yö meni hyvin. Heh, jännästi tämä muuttoliikkeeni menee tasaisesti itään päin: Kauniainen, Mäkkylä, Etelä-Haaga, Kallio, Kontula.
Onnittelut vielä viittä vaille pääministerillemme, Sanna Marinille, joka osoittaa että sateenkaariperheen lapsestakin voi tulla mitä vain, vaikka pääministeri. Ei siis kannata halveksia lesbopareja jotka päättävät hankkia lapsen. Ehkä Sanna omalla esimerkillään hiukan opettaa suomalaisille suvaitsevaisuutta. Nuorihan hän on, mutta katsotaan, monessako liemessä hän ehtii marinoitua.
11.12.2019
54 neliön kaksio on minulle kuin luksusasunto. Ei minulla ole ollut tällaista sen jälkeen kun muutin pois Mäkkylästä äidin ja isäpuolen helmoista. Tätä asuntoa haluan kohdella hellävaraisesti ja pitää niin siistinä kuin mahdollista. Toisin kuin Etelä-Haagassa ja Kalliossa, jossa elin huolettomammin. Pännii vain, kun kaikki asiat eivät etene niin nopeasti kuin haluaisin. Lähetin viime lauantaina Kontulan Huoltoon sähköpostia makuuhuoneen kattolampusta ja liesituulettimen liian lyhyestä sähköjohdosta, maanantaina jo tuli vastaus, että huoltomies ensin soittaa minulle ja sitten sovitaan sopiva aika. Nyt on keskiviikkoaamu, eikä soittoa ole kuulunut. Töissä olen sanonut esimiehelleni, että Planmecalle pitää ilmoittaa uusi osoitteeni. Esimies on se, jolle osoite pitää ilmoittaa, ja hän välittää sen eteenpäin. Hän ei kuitenkaan ole vielä pyytänyt osoitetta, vaan jahkaillut asian kanssa.
En malta myöskään odottaa, että Frej saa kirjahyllyn pystyyn, että voin ruveta kunnolla purkamaan pahvilaatikoita ja sijoittaa hyllyyn levyjä, kirjoja ja sarjakuvia. Huomenna ehkä, kun saapuvat tänne taas. Eilen tein jo vähän purkamishommaa, löysin laatikot joissa 7" vinyylisingleni ovat, ja niille löytyi paikka yhdestä laatikostosta. Pari laatikollista keittiö-, hygienia- ja kylpyhuonetarvikkeita löytyi myös, nekin vein paikoilleen.
Kello 17:41. No niin, töiden jälkeen oli kovasti kiireitä, mutta selvisin niistä. Huoltomies soitti, valmiina sopimaan tapaamisajasta. Olin ilmeisesti hiukan hankala tapaus, koska käyn töissä klo 7-15 enkä voi olla kotona keskellä päivää. Juu, kyllä minä käyn töissä vaikka asunkin Kontulassa. Sovittiin ajaksi puoli neljä. 15:31 tulin kotiovelle, ja mies odotti jo siellä. Nopea katsaus... minun piti seistä pallilla ja kokeilla mittauskynällä kun ei mies tukevine ruumiinrakenteineen uskaltanut kiivetä hennolle puupunosjakkaralle. Ei, makuuhuoneen lamppuun ei tosiaan kulje sähköä. Täytyy kutsua sähkömies paikalle, huoltomies sanoi. Liesituuletin taas ei ole talon oma, eli edellinen asukas on sen keittiöön asennuttanut ja jättänyt silleen, kymmenisen senttiä liian lyhyine johtoineen. Ilmeisesti on käytetty jatkojohtoa. Se jää sitten minulle arvoitukseksi, miksi asukas on pois muuttaessaan ottanut sen jatkojohdon mukaansa... vai onko jatkojohtoa ollut olemassakaan, ja liesituuletin on käyttämätön?
Neljältä piti tavata Tähti-Siivouksen työnjohtaja Nele osoitteessa Sturenkatu 25. 15:40 hyppäsin metroon, Sörnäisissä olin muutamaa minuuttia ennen neljää. Ratikat eivät kulje eikä minulla ole tietoa busseista, joten kävelin Mäkelänkatua pitkin. Kahdeksan minuuttia yli näin Nelen ja jonkun toisen eestiläisnaisen (en tullut kysyneeksi siivoaako hänkin sitä klinikkaa kanssani) Tropicarion ja Alepan edessä. Käveltiin sisään viereiseen taloon johon klinikka on muuttamassa, Nele esitteli paikkoja ja joku Turvatalon mies kertoi hälytysjärjestelmästä. Kaikkia tarpeellisia avaimia eivät Tähti-Siivous eikä päihdeklinikan henkilökuntakaan ole vielä saaneet, niinpä esim. toimistojen ovet on pidettävä auki, eikä jätehuoneeseen missä roskalaatikot ovat, pääse sisälle. Jätesäkkien pois vieminen on siis vielä ongelma. Paikka on iso, ja olen vähän huolissani siitä, kuinka monta tuntia minulta tulee kulumaan sen siivoamiseen. Kymmeneltä se on pakko olla siivottu, koska sen jälkeen menee hälytys päälle tai jotain. Se ei ole aina onnistunut minulta, kun on joskus tullut sen verran pahoja esteitä etten ole päässyt ajoissa klinikalle. Ennustan, että jossain vaiheessa tulee ongelmia...
Kävin vielä Kampin kauppakeskuksessa ostamassa ruokaa ja muutaman joulukortin. Lappu, jossa on kaikkien tuttujen osoitteet, on ties missä muovikassissa tai pahvilaatikossa, ja hankalasti esiin kaivettavissa. Ilmaisjakelussa mukana tullut punainen kuori johon joulukortit pannaan on ties missä... onko minulla sitä enää missään, vai tuliko äiti heittäneeksi sen pois muuttohässäkän aikana mainosten ja muun paperisaastan mukana? Minulla on lompakossa muutama osoite, täytyy tyytyä lähettämään kortti ja omatekemä muuttoilmoitus vain niihin.
12.12.2019
Vaasankadulta viety lähes viimeisetkin. Äiti jäi siivoamaan sitä paikkaa sillä aikaa kun minä ja Frej vietiin kahdessa erässä kaikki ullakon häkkivarastossa olleet pahvilaatikot sekä muun irtaimen Kontulaan. Eli nyt ovat kaikki tavarani Kontulassa, lisäksi yksi valmis kirjahylly LP-levyjä ja yksi alkava hylly kirjoja ja sarjakuvia varten. Purin kaksi laatikollista älppäreitä ja laitoin hyllyyn, tästä alkaa Lundia-hyllyjen täyttö. Sähkömies tulee huomenna keskellä päivää katsomaan makuuhuoneen kattolampun johtoja. Minun pitää viestittää Vaasankadun kämppää hoitavalle taloyhtiölle, että joskus ensi viikolla voin luovuttaa avaimen heille. Ei vielä maanantaina, koska viimeiset siivoukset ovat vielä tekemättä ja ullakolta on vietävä pois se valkoinen keinutuoli.
13.12.2019
Päihdeklinikan siivous huolettaa minua. Tänään se pitäisi siivota ensimmäisen kerran, ja mietin kauanko siinä mahtaa mennä. Tuleeko tästä liian iso homma sivutyöksi? Sen verran isot ne uudet tilat ovat. Se, että kaikkia avaimia ei ole vielä saatu, on myös ongelma. Se, että Hämeentien työmaan takia ratikat eivät kulje siellä missä olisi kätevintä, eli Kurvissa ja Mäkelänkadulla, on ongelma. Joudun kävelemään Sörnäisten metroasemalta Mäkelänkatua pitkin klinikalle.
Hiukan mietin myös sitä, että Fredan hammaslääkäri ja Planmeca eivät ole saaneet vielä uutta osoitettani. Kutsu tammikuiseen hammastarkastukseen tulee entiseen osoitteeseeni, samoin työpaikan lehti.
No niin, kaksi ja puoli tuntia meni. Tunnin keräsin roskia ja pyyhin paikkoja, tunnin imuroin ja puoli tuntia pesin lattiaa. Imurointi tuntui kestävän kauemmin kuin se oikeasti kesti, yllätyin siitä että kello oli vasta seitsemän. Lattianpesun kanssa olin tosi lepsu, mutta ei siellä ollut kuin yksi selvästi likainen paikka. Jätesäkkejä kertyi huimat neljä. Jätehuoneen ovi oli ystävällisesti jätetty auki, pyynnöstä suljin sen roskat pois heitettyäni. Katsotaan, miten tämä siivoushomma asettuu. Vielä oli suuri osa irtaimistosta laatikoissa ja paikka sekainen, pyyhittävää oli paljon. Paikka on vähän labyrinttimäinen, mutta kokemukseni ansiosta pärjäsin hyvin enkä juuri harhaillut.
Kannatti poiketa vielä Vaasankadulla. Oven takana odotti hammaslääkärin lähettämä kortti, sekä kämpän edelliselle asukkaalle osoitettu Elloksen mainos. Heh, aiempi asukas saa omalla nimellään postia 6 vuotta ja 8,5 kuukautta sen jälkeen kun minä olen sinne muuttanut.
14.12.2019
Neljä edellistä viikkoa olivat yhtämittaista juoksentelua ja rehkimistä niin töissä kuin vapaa-ajallakin, mutta tämä viikko on ollut vähän rauhallisempi. Hommia on silti yhä riittänyt. Nyt on lauantai, rentoudun ja täyttelen Frejn pystyttämää vinyylilevyhyllyä. Siinä on kymmenen 77 sentin hyllyä, ja vinyylikokoelma vaati seitsemän hyllyä ja rapiat päälle. Yhteensä n. 5,7 hyllymetriä. Jätin joka hyllyyn ihan pikkuisen tilaa uusille LP-hankinnoille. Ei minulta puutu kuin 69 levyä, ja niistäkin osa on julkaistu vain CD:nä. Pitää miettiä, millä täytän loput hyllyt. Haa, mutta onhan minulla CD- ja vinyylibokseja. Niillä täyttyi miltei puolitoista hyllyä.
Missä on muovinkeräysastia? Ei ole tähän taloon hoidettu muovinkeräysmahdollisuutta. Vaasankadulla on.
16.12.2019
Minun ei pitäisi viettää isäpuolen kanssa niin paljon aikaa. Kun en aina osaa hoitaa käytännön asioita mallikkaasti, hän joutuu huomauttelemaan ja selittämään tyhmälle ja epäkäytännölliselle. Hän ei pidä siitä, enkä pidä minäkään. Se tekee pahaa itsetunnolleni ja yleisfiilikselleni. Tällä kertaa kyse oli Vaasankadun avaimen luovutuksesta. Sitä ei hoidetakaan tuosta vaan Ilmalankadulle kävelemällä, vaan asiasta pitää sopia etukäteen isännöitsijän kanssa. Frej osaa kaiken, minä en. Lisäksi olen muutenkin parhaimmillani yksin, jonkun toisen seurassa heikommat puoleni tulevat korostetummin esiin.
Äidillä ja isäpuolella on hankaluuksia Lundia-hyllyjen löytämisessä tässä kirjahyllyvihamielisessä nykymaailmassa. Jonkinlainen puolikas hylly seisoo nyt olohuoneessa kirjoja ja sarjakuvia varten. Lisää metrin pituisia hyllytasoja kaivattaisiin. Mietin, miten ja minne saan mahtumaan vielä kaikki lehdet, CD:t ja CD-R:t. Entä DVD:t? Täytyykö ne viedä ullakolle? Koko ajan mietin, että minulla on liikaa tavaraa.
Päihdeklinikan uudet tilat ovat muuten OK, mutta käytävillä on automaattivalot, joiden toiminta on aika mielivaltaista. Välillä ne eivät syty kun olen kohdalla, välillä ne syttyvät ja sammuvat muutaman kerran muutaman sekunnin aikana silloinkin kun en ole kohdalla. Yläkerrassa opetetaan ilmeisesti jotain itämaista itsepuolustuslajia. Se tömistely häiritsee minua kun siivoan. Kalasatamassa taas samassa rakennuksessa jokin metallibändi saattoi joskus treenata - kuului varsinkin rumpujen paukuttelua.
18.12.2019
Koetan miettiä, mikä ihmisluonteessa on vikana. Miksi ihmiset eivät arvosta kovin monia asioita? Joko kaikki otetaan itsestäänselvyytenä, tai sitten ei välitetä tippaakaan toisten näkemästä vaivasta. Minä arvostan aina sitä, kun joku tekee jotain omaa juttua vapaa-aikanaan, jotain sellaista mikä lähtee sydämestä. Toteuttaa itseään. Oli se sitten mitä tahansa. Minä en välttämättä ole lainkaan kiinnostunut ko. asiasta, mutta arvostan sitä, että tekee vapaa-aikanaan jotain muutakin kuin vain möllöttää päivä kerrallaan ja tekee vain pakolliset arkiaskareet. Jokaisen pitäisi miettiä, mikä on se oma juttu, ja ruveta kuluttamaan aikaansa siihen. Olisi elämä mielekkäämpää.
Frejn pystyttämä kirjahyllyn puolikas sisältää nyt MAD-lehtiä, Larson-kokoelmia, ruotsinkielisiä valkokantisia liuskamuotoisia Muumi-kokoomia ja yhtä Cracked-lehteä (ja ehkä jotain muutakin) lukuunottamatta kaikki muun- kuin suomenkieliset sarjakuvani, ja osan suomenkielisistäkin. Siinä on lähemmäs kaksi hyllymetriä ranskankielistä, vajaat puolitoista metriä englannin-, ruotsin-, saksan-, tanskan- ja norjankielistä sarjakuvaa. Yhteensä reilut kolme hyllymetriä. Kaksi metriä vielä suomenkielistä tavaraa. DVD:t ja DVD-R:t saattavat päätyä ullakolle. Turha olisi pitää asunnossa sellaista, mitä ei tule käytettyä.
Kontulaan muutosta lähtien olen seurannut ajankohtaisia tapahtumia ahkerasti. Luen Hesaria, ja netistä sitten IS:ää, MTV:n uutissivuja ja Punk in Finlandia. Minullahan on vaihtoehtoinen luukku.fi -päätteinen meiliosoite, ja luukku.fi -palvelimessa on suora linkki MTV:n uutissivulle, sitä kautta se valikoitui luontevasti. Olisihan tuossa vielä amerikkalainen AOL-sivusto joka ylläpitää varsinaista sähköpostiosoitettani, sielläkin on joitakin uutisia jenkeistä, jos minua lystää lukea. Olen seurannut Suomen politiikan tapahtumia tiiviisti viime päivät. Enhän minä politiikasta tarpeeksi ymmärrä, mutta jonkin verran tajuan ja saan käsityksiä asioista ja ihmisistä. Nyt tapahtuu paljon kiinnostavaa. Myös Trumpista ja brexitistä jaksan lukea kaiken. Kuten olen tänne aiemmin kirjoittanut, minua kiinnostavat isot asiat Suomesta ja maailmalta.
Planmecalta saimme tänään jokajouluiset lahjamme eli isot ruokakassit: leikkeleitä, makkaroita, konvehtirasia, glögipullo, juustoja, falafel-kasvispyöryköitä, 761 g savustettu kalkkunafilee. Minulla on nyt isompi jääkaappi kuin Vaasankadulla, mahtui kaikki paremmin sisään.
Sturenkadun klinikan siivous näyttää vakiintuvan kahden tunnin hommaksi. Hyvä, ei siis kestä kauempaa kuin Kalasatamassa ainakaan niin kauan kun eivät rupea pahasti sotkemaan siellä.
19.12.2019
Kävin Ilmalassa luovuttamassa Vaasankadun asunnon avaimet. Hyvästi sille paikalle. Piritorista en kuitenkaan pääse eroon, näen sen joka päihdeklinikansiivousreissulla.
Olisi ollut asiaa vielä Kontulan Huoltoon, mutta vaikka ovat normaalisti torstaisin kuuteen asti auki, nyt olivatkin sulkeneet jo neljältä. No, huomenna ehdin kyllä ennen neljää paikalle.
20.12.2019
Sähkömies saapui korjaamaan makuuhuoneen kattolampun kuntoon. Katon sisällä oli johdot yhdistetty väärin. Mies korjasi kytkennän, ja valoa tuli. Melkein heti sen jälkeen saapuivat äiti ja isäpuolikin, mukanaan lisää metrin mittaisia Lundia-hyllytasoja jotka he olivat löytäneet niinkin läheltä kuin Puotilasta. Nyt sain kirjahyllyyn kaikki fiktiokirjat, ja vielä mahtuu kolme metriä sarjakuvia lisää.
Nyt saan alkaa viettää yli viikon mittaisen joululoman. Vain maanantain hautausmaakierros, päihdeklinikan siivoukset ja jouluaaton vierailu Laurinlahdella keskeyttävät kotona oleilun. Toivottavasti.
24.12.2019
Isäpuoli täydensi eilen kirjahyllyäni 80 sentin jatkeella, johon sai sopivasti yhdeksän matalaa hyllyä CD-levyille. Nyt on taas kivaa, kun pääsen latelemaan CD-levyjä hyllyyn aakkosjärjestyksessä. Äidin ja isäpuolen vierailun yhteyteen kuului myös vierailu samassa Uzbekistan-ravintolassa, jossa olimme kahdestaan Frejn kanssa joitakin päiviä sitten. Ensimmäinen käynti ei ruoan puolesta vakuuttanut minua, mutta nyt rafla onnistui paremmin. Söin karitsaa. Siinä oli kunnolla luuta, liha oli äärimmilleen paistettua ja sen kanssa sai tehdä työtä. Myös leipä tuotti töitä hampaille. Alkusalaattiin kuulunut punakaali - varmaan vain punajuurella värjättyä tavallista kaalia - oli sellaista, että varmaan viereisessä Alkossakin olisi kuullut kun ravintolassa syödään salaattia. Kaikesta huolimatta pidin ruoasta.
Kaiken tohinan ja riemun jälkeen meinasi klinikan siivous unohtua täysin. Istuin kotona yksin jonkin aikaa, ja sitten vasta muistin, että ai hitto! Vasta 20:20 seisoin Kontulan metroasemalla valmiina lähtemään kohti Sturenkatua. Olin yhdeksältä perillä klinikalla. Paikka on siivottava iltakymmeneen mennessä, eli aikaa oli vain tunti. Tein vain välttämättömimmät hommat ja onnistuin suoriutumaan 40 minuutissa. Onneksi paikka oli siisti, olihan se likaantunut vain viikonlopun vajaamiehityksen ja maanantain jäljiltä. Kaikki työntekijät eivät varmaan olleet olleet töissä maanantainakaan, tyhjiä roskakoreja oli paljon.
Heh, laitoin joka hyllylle kaksi 80 sentin riviä CD-levyjä, ja melkein kaikki mahtuivat. Vain 23 CD:tä jäi jäljelle, panin ne sen laatikoston päälle, jossa levysoitin ja vinyylisinkut ovat. Vielä on jäljellä CD-R:t ja osa kirjoista.
Yritys kiinnittää sänkyni yläpuolelle lukulamppu tyssäsi kirjaimellisesti seinään. Tämä talo on rakennettu 60-luvulla, ja materiaalina on ajalle tyypillisesti käytetty kovinta betonia mitä maailma on nähnyt. Niinpä Frej tarvitsee vähintään järeämmän porakoneensa, jotta saataisiin pari reikää aikaiseksi. Eilen hänellä ei ollut sitä mukana. Tämä paikka on siis paperista rakennetun Vaasankadun talon täydellinen vastakohta.
Vähän ennen keskiyötä kirjoitan tätä, äsken kotiin tulleena. Illanvietto Laurinlahdella sujui normaalin rauhallisissa merkeissä. Saunomista, syömistä, juttelua. Frej suunnittelee vielä jonkin verran juttuja asuntooni, sen jälkeen asiat ovat minun käsissäni: jos tulee vielä tulevaisuudessa mieleen jotain mitä haluaisin asunnossani tehtävän, sen kun ilmoitan heille. Mutta minä rakastan tätä Kontulan kaksiotani, ja haluan itse tehdä asioita sen eteen. Maalata, puhdistaa, puleerata, hioa ja hinkata. Ei ole oikein, että äiti ja isäpuoli kuluttavat rahojaan minun asuntoni takia ja hankkivat sinne juttuja. Minäkin haluan tehdä jotain, ja omilla rahoillani.
Mia soitti, kertoi kuulumisia, toivotti hyvää joulua. Tuli esille järkyttäviä asioita... en tiedä paljonko kehtaan tänne niistä kirjoittaa. Mia valui vuosi sitten aika pohjalle... työpaikkakiusaamista pomon taholta, haki lohtua pullosta, se vei mennessään asunnon ja työpaikan... Hakeutui vieroitukseen ja pääsi syksyllä kuiville. Diakonissalaitos pelasti - Mia sai uuden kämpän ko. laitoksen omistamasta talosta. Työpaikkojakin löytyi, ja nyt odotettavissa on runsaasti duunia. Aikoo kokeilla, paljonko rehkimistä hän kestää, ja jos tuntuu siltä ettei jaksa, siitä vain vähentämään töitä. Äiti ja Frej saivat tietää asioista vasta pitkän hiljaa pysymisen jälkeen. Mia ja äitinsä Kikka ovat ilmeisesti vähän paremmissa väleissä nyt, kun tytär on noussut pohjasta. Nobody Loves You When You're Down and Out, kuten vanha laulu sanoo. Mialla on ollut tuo elämä näköjään aikamoista... ensi vuoden syyskuussa täyttää 50, eikä ole koskaan perustanut perhettä. Alan ymmärtää miksi.
En osaa arvioida tarkkaan paljonko äitini ja isäpuoleni tietävät tai luulevat tietävänsä minun elämästäni. Niin paljon asioita olen jättänyt kertomatta heille, niin paljosta olen selvinnyt ihan itse kellekään paljastamatta. Eivät he kyllä paljon tiedä elämästäni, ja parempi niin.
26.12.2019
Jouluaattona äiti ja isäpuoli antoivat minulle kotiinvietäväksi niin tuhdin kassillisen ruokaa, että jääkaappi meni äärimmilleen täyteen. Tunnen olevani vähän pulassa sen ruokamäärän kanssa.
Eilinen päihdeklinikan siivous sujui oikein hyvin. Paikka oli helppo omaksua, ei se olekaan niin labyrinttimäinen kuin miltä se aluksi tuntui. Yllätyksekseni huomasin, että sillä avaimella, jolla olen aiemmin päässyt vain sisälle taloon, pääseekin nyt sisälle myös toimistoihin ja jätehuoneeseen. Toimistojen ovet eivät olleet enää pelkällä kahvalla avattavissa, mutta avain toimi niihin.
29.12.2019
Haa, just äsken soitti Frej ja kertoi, että siskonsa mies Kurre Wikström on tarjoutunut ostamaan isäni firman minulta. Minullahan on yhä GW Metal-Engineering Oy omistuksessani, mutta se on pelkkä pöytälaatikkofirma. Ei omaisuutta, ei velkoja, arvo jotain 500-1000 euron väliltä. Kurre on valmis tarjoamaan minulle firmasta 1000 euroa. Frej antoi minulle vapaat kädet päättää, haluanko miettiä asiaa pari päivää, mutta ei siinä minusta ole mitään miettimistä. Siitä vaan. Mitä minä moisella yrityksellä, eihän minusta olisi yritysjohtajaksi. Isäpuoli ja äiti pääsevät samalla jokavuotisesta kirjanpitohommasta ja ilmoituksen tekemisestä verovirastolle.
31.12.2019
Viimeiset Levyhyllyni Tarinat postattu Legatio Musicaan. Se on melkein siinä. Uudenvuodenpäivänä tulee vielä yksi postaus, sen jälkeen väliaikainen stoppi.
Ainakin otsikon puolesta sopinee tähän talveen hyvin vuonna 2003 Hesarin Nyt-liitteestä leikkaamani juttu. Sen verran vanhentunut se on, että Suomi on voittanut Euroviisut, eli helvetti on jäätynyt:
Täällä idässä aloitettiin rakettien paukuttelu jo kuudelta. Katselen loistoa makuuhuoneeni itään antavasta ikkunasta. Minulla on parveke länteen ja pikkuikkuna pohjoiseen, mutta itänäkymä antaa sen verran kivasti katseltavaa täältä 7. kerroksesta, ettei tarvis siirtyä muualle. Korkkasin yhdeksältä Planmecan antaman loimuglögipullon, kuumensin sen sisällön kattilassa, ja siemailen sitä nyt samalla kun kuuntelen Motown-CD-bokseja ja seuraan PIF:n politiikkaketjuja. Matti soitti hetki sitten kuulumisia kysellen. Tällaisissa merkeissä vaihtuu vuosi minun osaltani.
1.1.2020
Idempänä järjestettiin aikamoinen show. Varsinkin just keskiyön minuutilla räiskyi kuin maailmanlopun edellä. Viereisen 2016 rakennetun talon roskiskatoksen vieressäkin oli joku räjäyttelemässä. Komeaa katseltavaa. Mutta mitäpä minä ottamaan osaa moiseen, turhaa rahankulua. Sitäpaitsi, kun yleinen asenne alkaa olla yhä enemmän noita raketteja vastaan...
7.1.2020
Kun nyt muuttohässäkkä on hässäköity ja minä asettunut uuteen kotiini, on aikaa taas jatkaa kesken jäänyttä projektia ja aloittaa uusi. Siihen uuteen hommaan sisältyy pelkkää tiettyjen kriteerien mukaan valittujen levyjen pikaista kuuntelua YouTubesta ja Spotifysta, ja työn tulos jää vain koneeni kovalevylle. Tämän lisäksi jatkan taas vanhojen Hesareiden selailua. 1970 käyty läpi tuskallisen hitaasti. En tiedä onko vika minun koneessani vai Aikakone-palvelussa, kun eivät sivut tahdo enää latautua kohtuullisessa ajassa. Sitkeydellä sinnittelen eteenpäin.
1970 oli kohtalaisen kuiva vuosi HS:n historiassa. Jotain mainittavaa toki aina tapahtuu: Henry Scarpellin TV-hetki päättyi toukokuun lopulla. Bill Hoestin toraisa aviopari Pulmuset sen sijaan jatkaa edelleen keskinäistä tölvimistä lehden sisäsivuilla.
Masan arkin oma söpökki, pikku koalakarhu, oli suruissaan siitä, että hänellä ei ole nimeä. Niinpä sarjan tekijätiimi päätti järjestää lukijakilpailun. Voittanut ehdotus oli Cubcake, mikä onkin vastustamattoman ihana nimi. Sanaleikki perustuu sanoihin cub (=pentu, poikanen) ja cupcake (=kuppikakku, vuokaleivos). Mietin jo, että suomentajan mielikuvitus ei sitten riittänyt Naperoa paremman nimen keksimiseen, mutta kävikin ilmi tällainen:
Pompola ei ainakaan toistaiseksi ole ollut mikään tiuhaan toistunut nimi Masan arkissa, edelleen häntä puhutellaan usein vain koalaksi tai pikku koalaksi. Napero-nimikin on vilahtanut kerran...
Versus-sarjan antisankari Artturi on monella tapaa kuin B. Virtanen, paitsi ettei hänellä ole työtä. Yhdessä stripissä hän sanookin, että hänen työnsä on olla Eveliina-vaimon komenneltavana, talossa kolmantena lorvivan tyhjäntoimittajalangon Pertun ja älykkään mutta koppavan lemmikkipapukaija Henry Pointdexterin ruokkijana, sekä jättimäisen Hermannin murskaksi tallottavana. Muutaman kerran Artturi sentään kerää sisua ja haukkuu sekä vaimonsa, lankonsa että Hermannin.
Artturin paras ystävä on Hannu, jolla on aina toinen käsi, toinen jalka ja pää paketissa ja joka kulkee aina kainalosauvoilla. Eipä ole vielä selitetty syytä moisille pysyvän oloisille vammoille. Artturi on antanut ymmärtää, ettei Hermanni tallo muita kuin häntä. Hermanni taas on kertonut, että hän kyllä nauttii elämän pienistä iloista, kuten luonnon kauneudesta. Välillä hänen ilkeyttään yritetään pohtia syvällisemmin, johtopäätöksenä että Hermanni ei ole saanut koskaan osakseen rakkautta ja ymmärrystä, siksi hän talloo muita valtavien jalkojensa alle. Ehkä hänen elämässään ei myöskään ole tarpeeksi sisältöä. Korkealla yläilmoissa luulisikin olevan yksinäistä.
Asterix rantautui Suomeen rytinällä 60-luvun lopulla. Mutta moniko tietää, että ensimmäinen piirretty seikkailu, Asterix gallialainen, julkaistiin Hesarissa kauan ennen kuin se tuli Zoom-lehdessä ja suomennettuna albumina? Zoom-lehtijulkaisu ja ensimmäinen suomenkielinen albumijulkaisu tapahtuivat vasta 1974, mutta hiukan tyyliä hakien piirretyn esikoisseikkailun vastaanottoa kokeiltiin jo 1970 Hesarissa urheilusivuilla aikavälillä 30.11.1970 - 2.3.1971. Puolikas sivu tuli päivässä.
Elokuussa 1970 sai HS uuden Tiikerin. Urheilupalsta tarjosi kevennyspaloina hauskaa kommentointia eräältä myöhemmin tunnetuksi tulleelta suomalaistekijältä. Tunnistatteko? Sehän on Tarmo Koivisto!
Minkähän takia Tape ei ole tuonut tätä puolta varhaistuotannossaan esille? Olisiko syynä se, että noiden pilapiirrosten tyyli ja asettelu on niin viimeisen päälle Tiikerin matkimista? HS tuntui melkein hypänneen kymmeniä vuosia ajassa taaksepäin. Mutta hauskaa noita on lukea, ja ihastella nupullaan olleita taitoja ajalta ennen Mämmilää - jopa ennen Helmiä sioille -lehtiä.
Lukijan sarjakuvana nähtiin välillä Harri Ojalan piirtämää Isonenää. Jonnekin kauas menneisyyteen sijoittuva huumoristrippi, jossa asutaan linnakkeessa ja ammutaan kivilingoilla. Aiemmin Pula-ajan Teräsmiestä ja Unskia Nuorten posti -palstalla piirtäneet nimimerkit Timppa ja Tippa saattavat olla yksi ja sama henkilö, ja he voivat hyvinkin olla sittemmin kuvittajana ansioitunut Timo Kästämä. Näin epäilen. Kästämältä nähtiin 1972-1974 Sarjis-lehdessä sekalaisia huumoristrippejä, joita yhdisti taidokas piirräntä ja köykäinen ideointi. Hesarin lukijan sarjakuvissa Kästämä ei tarjonnut vielä edes hienoa piirrostyötä, Teräsmies ja Unski olivat aika avuttomasti piirusteltuja.
Sarjakuvakokoelmani-sivulla ja Kvaakin Kari Suomalainen -ketjussa olen kertonut Pentti Huovisen toimittamasta vitsikirjasta Kekkosen näkönen mies (1975). Olen väittänyt, että osa kokoelmaan valituista Karin Kekkos-aiheisista pilapiirroksista ei päässyt mukaan mihinkään varsinaiseen Kari-kokoelmakirjaan. Olen tutkinut asiaa tarkemmin, varmistaakseni etten vain suinkaan ole puhunut pötyä. Kirjassa on vain 15 piirrosta, jotka on valittu vuosilta 1969-1975 ja präntätty kirjaan suunnilleen kronologisessa järjestyksessä. Äkkiseltään ihan klassikkopainotteiselta näyttävä valikoima, muttei sittenkään: vain seitsemän piirrosta löytyi seuraavista kokoelmista: Ihana aamu (1973), Muisto Urholle (1974) ja Maxi-Kari (1985). Muissa kokoelmissa en huomannut ainoatakaan niistä kahdeksasta muusta. Eli puolet 15 pilapiirroksesta näyttäisi olevan tosiaan muissa kirjoissa julkaisemattomia.
Niin, voisi mainita vielä, että 1966 julkaistiin kirja Kekkoskaskut, joka oli Kekkosen näkösen miehen edeltäjä. Tavallaan tämä vuoden 1975 kirja on siis kakkospainos, vaikken tiedä poikkeaako se vuoden 1966 kirjasta muullakin tavoin kuin sillä ettei siinä ensimmäisessä kirjassa ole yhtään Karin piirrosta.
10.1.2020
Kaksi päivää peräjälkeen hammaslääkärillä. Tänään paikattiin reikä joka eilen löydettiin. Viime vuonna lääkäri havaitsi kaksi pientä, alkavaa reikää, mutta niitä ei ollut silloin tarvis korjata. Lääkäri päätti, että odotetaan vuosi ja katsotaan sitten, ovatko ne kasvaneet vai eivät. No, eivät olleet kasvaneet, ne olivat pysyneet epäaktiivisina. Yksi kolmas reikä piti kuitenkin nyt paikata. Loppulasku 376,50 euroa. Nyt on juoksentelut juoksenneltu, voin keskittyä taas täysillä siivoustyöhön. Kun kahtena peräkkäisenä päivänä joutuu käymään hammaslääkärillä Fredrikinkadulla asti, työnteko kärsii pahasti.
18.1.2020
Olin jo aika monta päivää ollut huolissani, kun ei Frejstä ja äidistä ollut kuulunut mitään. Heidän pitäisi jatkaa asuntoni kuntoonsaattamista, hankkia kylpyhuoneeseen kaappi hygieniatavaroille, pystyttää yölamppu sängyn yläpuolelle, fiksata yöpöytä kuntoon, pystyttää vielä yksi kirjahylly, fiksata liesituuletin... Frejn siskolla, Ann-Majlla, on ylimääräinen kahdenistuttava sohva ja siihen sopiva matto... Mietin kovasti, mikä mättää. Vaan eilen he tulivat. Sain yölampun ja yöpöydän, kaapin kylpyhuoneeseen, kaksi palovaroitinta sekä verhoja ikkunoihin. Kaksioni on taas viihtyisämpi. Päihdeklinikan siivouksen saatoin aloittaa vasta vähän puoli kahdeksan jälkeen, ja valmista tuli puoli kymmenen.
Olen kiitollinen. Kaikilla ei ole näin auttavaisia omaisia. Silti en voi välttyä ajatukselta, että minun pitäisi... ainakin yrittää...
Viikko talvilomaa. Aion putsata asuntoni, varsinkin kylpyhuoneen, kaikesta liasta. Ehkä pystyn maalaamaankin, kunhan saan hankituksi tarvikkeet.
Levyjenkeräily jatkuu. Tänä vuonna toimintastrategiani on, että käyn joka kuukausi yksillä levymessuilla ja tuhlaan kerralla 200-300 euroa. Divareissa en käy, vaan keskitän hankintani messuihin. Tänään Hyvinkäällä messut, olin paikalla ja kirjoitin raportin Legatio Musicaan.
20.1.2020
Kuuntelen päivittäin levyjä YouTubesta ja Spotifysta, joitakin pikaisesti, joitakin tarkasti. Valitsen kuunneltavat levyt yli 9000 levyn Excel-listalta, jonka kokosin muutama vuosi sitten Pop-lehden foorumin sekä yhden netissä toimineen suomalaisen levydivarin annista. Teen tässä aika paljonkin hommia levyjen kuuntelun ympärillä. Joulukuussa keksin luoda koneelleni mp3-kansioita, joihin olen koonnut biisejä tiettyjen kriteerien mukaisesti.
Ocsid-kansioon olen koonnut nyt jo 189 biisiä, jotka muistan Tapani Ripatin soittaneen Ocsidissa. Suuri osa on pitänyt äänittää Spotifysta ja YouTubesta, kun minulla ei ole ollut niistä kopioita.
Äidin kasetit -kansiossa on 546 biisiä, jotka muistan olleen äidin nauhoittamilla kaseteilla. Osa materiaalista on samassa järjestyksessä kuin alkuperäisillä kaseteilla, osa siinä järjestyksessä kuin niillä omilla kaseteilla, joihin olin 90-luvun alkupuolella koonnut valikoituja kappaleita äidin kaseteilta. Osa on sitten ihan sattumanvaraisessa järjestyksessä.
Isän kasetit -kansiossa on isäni 1977-1978 äänittämien viiden kasetin sisältö, poislukien pahin viihdekuona.
Tuttuja-kansioon kokoan a) biisejä, jotka minulla on ollut kasetilla nauhalla 80-luvulla vaan joista ei ole enää ollut mitään digitaalikopioita, ja b) biisejä, jotka olen kuullut joskus muinoin, jotka ovat sittemmin unohtuneet minulta täysin, ja jotka olen kuullut uudestaan ihan justiinsa tai jokusen viime vuoden aikana ja tuuminut, että hei, tämähän kuulostaa tutulta. Tässä kansiossa on tällä hetkellä 43 kappaletta, ja muutama niistä on löytynyt mainitsemani Excel-listan ansiosta. Tämän vuoksi juuri käyn sitä listaa läpi.
Näiden kansioiden kokoamisessa, ja täydentelyssä sitä mukaa kun tuttuja biisejä löytyy tai muistuu mieleen, on riittänyt urakkaa. Yksi kadonnut toivekappalekin löytyi tänään: David Benoit with The Peanuts Gang: Linus & Lucy (Reprise with The Peanuts Gang) vuodelta 1989, albumilta Happy Anniversary, Charlie Brown. Jake Nyman soitti tuon Onnenpäivässä sivariaikoinani 1994-1995. Se kuulosti ihan kivalta ja harmittelin sitä, etten tullut ottaneeksi sitä nauhalle. Muistin että biisissä olisi ollut kevyt konetausta, mutta jazziahan tuo on. 21.1.2016 löytyi Gwen Guthrien "Put Love in Control", 1.5.2018 löytyi Réginen "Reine de la nuit", 5.5.2019 löytyi Hugh Masekelan "Don't Go Lose It Baby", ja nyt kadonneiden toivebiisieni lista lyheni taas yhdellä. Jäljellä on enää neljä kadonnutta, tunnistamatonta kappaletta.
Harkitsen vakavasti Legatio Musica -postausten luomista myös näiden kansioiden sisällöstä. Omia muisteluita ja mielipiteitä kaikista biiseistä. Johanna-levymerkin singlet b-puolineen esittelevä megapostaus on ollut jonkin aikaa suunnitteilla, ehkä myös näiden nyt kokoamieni neljän kansion sisältö tarjoaisi tarpeeksi juttua? Kokeilen, kirjoitan ja mietin sitten lopputuloksia lukiessani, kannattaako julkaisu.
23.1.2020
Olen putsannut kylpyhuonetta kunnon pesuaineella, mutta saanut pois vain sen verran likaa, että eroa huomaa. Kaikki ei lähde pois. Olen jonkin aikaa epäillyt, että se tahmea mönjä jota suihkun viemäriin oli kaadettu, oli hiusväriä. Sitä on myös seinässä ja lattiassa pesualtaan alla. Sen poistamiseksi tarvitaan järeämpiä keinoja. Lattiassa on myös jotain muuta, jotain pinttynyttä, jota voisi koettaa raaputtaa pois.
Olen ikkunoista raaputtanut pois ylimääräisen maalin, jota oli lasiin joutunut ikkunalistoja maalatessa. Olen pyyhkinyt ovia ja keittiön seiniä, putsannut ikkunat ja parvekelasit. Homma jatkuu sitä mukaa kun jotain erityistä huomaan.
26.1.2020
Tässä tietokoneeni vieressä lojuu mustassa säkissä isäni muinoin tekemä ryijy. Vaasankadulla se lojui ullakon häkkivarastossa, enkä ole juuri kurkannut sisään säkkiin. Nyt huomasin, että siellähän on muovitaskussa aanelonen, jossa on äitini koneella vuonna 2014 kirjoittamaa tekstiä. Teksti valaisee ryijyn syntyhistoriaa, ja muutakin:
"Ryijyn hankkiminen oli alun perin Göffen idea. Koska rahaa ei oikeastaan ollut, oli halvin tapa sen hankkimiseen tehdä itse. Tarvikkeet kävimme ostamassa muistaakseni Neoviuksen liikkeestä joskus kesällä 1980. Tein aluksi noin ¼ osaa, jonka jälkeen Göffe itse innostui asiasta ja teki lopuksi koko ryijyn loppuun asti yksin. Tekeminen oli hankalaa loppuaikana, kun lokakuussa saimme Janin kummitädiltä kissanpennun, Taskisen, jonka mielestä oli parasta kun sai leikkiä lukemattomilla pienillä lankakerillä, joita tarvittiin ryijyn tekemisessä. Ryijyn mallia en enää muista, mutta se voi olla jotain esim. Kaski tms."
Eli Taskinen ei ollutkaan hylätty löytökissa, vaan se kuului alunperin kummitädilleni Aila Tammiselle, jota en ole kasteeni jälkeen tavannut kuin ehkä kerran, joskus 80-luvulla Kasavuorentiellä. Eikä Taskinen tullut meille 1978 vaan 1980.
29.1.2020
Kun olin saanut päihdeklinikan siivouksen valmiiksi, ja olin ruvennut sammuttelemaan valoja, kuulin ulkoa ambulanssin sireenin ulinaa, joka loppui kuin leikaten justiinsa kohdalla. Jo siinä vaiheessa vitsailin mielessäni, että nyt taisi yläkerran kung fu -koulussa joku tömähtää liian lujaa. Sieltä oli kuulunut jopa tavallista raskaampaa mätkähtelyä, ja teki mieli mennä sanomaan, että tapelkaa vähän rauhallisemmin. Kun sitten vein jätesäkkiä ulos, oli piha täynnä ambulansseja, ja muutama tyyppi seisoi passissa. En jäänyt kysymään, mikä tilanne siellä oli päällä.
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25
26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48
49 50 51 52 53 54 55 56 57 58 59 60 61 62 63 64 65 66 67 68 69 70 71
72 73 74 75 76 77 78 79 80 81 82 83 84 85 86 87 88 89 90 91 92 93 94 95
