1.4.2018

Sarjakuvakokoelmasivu kaipasi kunnon uudistusta. Olen pitänyt yllä Excel-listaa, jossa on äärimmäisenä vasemmalla sarjakuvan tai piirtäjän nimi, sitten albumin tarkempi nimi, sen jälkeen kieli, tekijät, julkaisuvuosi, joitain sekalaisia huomioita ja äärimmäisenä oikealla julkaisufirma. Viime syksynä ajattelin, että sarjiskokoelmasivu voisi olla kopio siitä listasta. Sehän olisi mukavan selkeä ja helppolukuinen ratkaisu.

Aloitin sillä, että kopioin Excel-listan Notepadin kautta tyhjään Microsoft Word -tiedostoon, jonka kasvatin Sivun asetukset -valikosta näytön levyiseksi. Sitten kopioin tekstin nettiin. Merkkirajoitus tuli rytisten vastaan. Päätin että jaetaan teksti sitten neljälle sivulle. Ei auttanut, merkkirajoitus ei sallinut edes neljäsosaa siitä tekstimäärästä yhdelle sivulle. No, yhdellä kirjaimella alkavat sarjikset sitten yhdelle sivulle, käykö se? Ei käynyt, se pirun merkkirajoitus ei antanut minun ängetä edes kaikkia A-alkuisia sarjiksia yhdelle sivulle. Siinä vaiheessa kypsyin totaalisesti uCozin merkkirajoitukseen, ja aloin miettiä vaihtoehtoista ratkaisua. Keksin sen, mutta jätin projektin muutamaksi kuukaudeksi kesken siksi aikaa kunnes saisin ensin levyhyllyni tarinat kirjoitettua vuodatussivuille. Nyt se projekti vihdoin valmistui, ja sain aikaa saattaa sarjiskokoelmasivun uudistusurakan päätökseen.

Tuossa on se minun ratkaisuni. Se perustuu Word-tiedostosta otettuihin kuvakaappauksiin. Ne tekstinpätkät joissa on nettilinkkejä, ovat tavallista tekstiä jotta linkit toimisivat, kaikki muu on JPG-tiedostoihin upotettuna. Säätelin juttuja vielä lopuksi, ja nyt lopputulos näyttää minusta aika tyylikkäältä. Saumat toki irvistävät paikoitellen, ja suuri osa tekstistä voisi olla isompaakin, mutta pääsääntöisesti olen tyytyväinen.

 

30.6.2018

Edessä on nyt neljä viikkoa kesälomaa. Suunnitelmanani on pysyä sisällä koko sen ajan ja urakoida yhden ison projektin parissa. En tiedä paljonko aikaa se vaatii, meneekö kauemmin kuin kuukausi vai onko homma valmis ennen loman loppua. En aio käydä missään rahaa kuluttamassa.

Tilasin Antikvaari.fi -sivuston kautta pari kirjaa. Halusin kaksi palasta omaa lapsuuttani takaisin. Selatessani vuoden 1981 Hesareita sain selville, mikä oli se Suomea kiertävästä silityskanista kertonut lastenkirja, joka minulla oli pienenä. Parissa Hesarissa mainittiin Ulla-Maija Aaltosen Kani Andersson matkustaa, ja pikku googlaaminen varmisti asian. Sehän se kirja oli! Pieni kaniini, joka kiertää ympäri maata ihmisten silitettävänä ja antaa näin lapsille mielihyvää. Kirjasta on olemassa kaksi painosta, ensimmäinen tuli ulos 1980, toinen 1982. Pidin huolta, että saan ykköspainoksen - se minulla epäilemättä oli lapsukaisena.

Toinen tilaamani kirja oli Kauneimmat eläinsadut. Tästä satukokoelmasta oli jäänyt mieleen Rudyard Kiplingin tarina siitä, kuinka norsu sai kärsänsä. Mutta onhan tässä 22 muutakin tarinanpätkää, klassisiakin juttuja kuten Liisaa Ihmemaassa, Kolmea pientä porsasta, Peukaloisen retkiä, Rumaa ankanpoikasta, Maija Mehiläistä... Kauneimmat eläinsadut on olemassa monena eri painoksena, ensimmäinen on vuodelta 1961. Minun saamani kappale on neljäs painos vuodelta 1970. On se tarpeeksi vanha... enhän minä voi tietää, mikä painos minulla pienenä oli. Janusz Grabianskin kuvituksesta sain paljon déjà vu -fiiliksiä.

 

1.7.2018

Levyjen lisäksi olen lyhennellyt joka kuukausi myös sarjakuvatoivelistaani Ranskan Amazonissa. 2016 ostin kaikki suomeksi julkaisemattomat Sillage-albumit, ja hoidin kotiin seuraaviakin nimikkeitä: Luc Orient, Durango, Modeste et Pompon, Balade au bout du monde, Les passagers du vent ja La quête de l'oiseau du temps. 2017 vuorossa olivat Max Cabanesin Dans les villages, Cubitus, Lauzierin La course du rat sekä suomeksi julkaisemattomia Sammy Day- ja Natasha-albumeja plus Manu Larcenetin kokeilu Valerianin parissa. Tänä vuonna ovat hoituneet Les innommables, Ekhö, Mirliton, Jacky et Célestin, valikoima Marcel Gotlibin sarjoja, Le cycle de cyann, Jidéhemin Sophie, ja vielä odottelen kotiin yhtä suomeksi julkaisematonta Bilal-albumia, jonka ruotsalaiset tuntevat nimellä Staden som inte fanns.

Tilauslistalla on vielä sellaisia nimikkeitä kuin Polstar, Horologiom, Jérôme K. Jérôme Bloche, Nofret, Tom Poes, Panda sekä Leon scifi-albumisarjat (Aldebaran, Amazone, Antares, Betelgeuse, Centaurus, Kenya, Namibia ja Survivants). Sitten pitää saada vielä lisää joitakin sarjoja, yhtätoista ainakin.

 

5.7.2018

Nyt minun täytyy keskittyä omaelämäkertani uudelleenmuokkaamiseen. Sehän on se yksi ja ainoa asia, joka minun on tarkoitus tehdä tässä kesälomani aikana, kun on aikaa yllin kyllin. Minulta hävisi muuton yhteydessä kaksi muistitikkua joissa oli kaikki elämäkertani materiaali: valmis PDF-tiedosto, kuvamateriaaliskannaukset, Notepad-tiedosto jossa oli pelkkä teksti sekä kaksi Word-tiedostoa eri työstövaiheissa, kuvien kanssa ja ilman. Jäljellä on enää PDF-tiedosto, samoin Word-tiedosto jossa on teksti muttei kuvia, ja sitten on joulukuussa 2015 ja tammikuussa 2016 tehdyt uudet skannaukset osasta siitä kuvamateriaalista mitä omaelämäkerrassani käytin. Elämäkerta on ensin koottava osittain uudelleen ennen kuin voin ruveta kirjoittamaan lisää tekstiä ja täydentämään sitä.

 

7.7.2018

Elämäkertahomma etenee huimaa vauhtia, jopa odotettua nopeammin. Duunia riittää vielä paljon, mutta Word-tiedostossa on nyt kaikki kuvat tekstin seassa, olen kirjoittanut lisää tekstiä, korjannut virheitä ja tasannut rivejä. Minun ei sittenkään tarvitse muokata elämäkertaani niin perusteellisesti uusiksi kuin etukäteen arvelin, riittää kun poistan vähän tekstiä ja kirjoitan runsaasti lisää.

 

8.7.2018

Olen nyt uurastanut elämäkertani parissa melkein uuvuksiin asti. PayPal-fiasko ja menneistä elämänvaiheistani lukeminen aiheuttavat minussa vähän ahdistusta, mutta pusken töitä silti. Kaikki teksti on suunnilleen kirjoitettu, olen lisännyt psykologisoivia analyyseja itsestäni, joitakin juttuja jotka olen viime vuosina kuullut, kaikki tärkeimmät tapahtumat vuosilta 2012-2018, ja kirjoittanut vielä sinne tänne muitakin lisäyksiä jotka ovat tulleet mieleen. Olen tasannut rivejä, fiksannut ja siirrellyt. Olen poistanut useimmat sarjakuvat, tarkoitus on nyt että laitan ne näkyviin vain kotisivuilleni. Koetan keksiä tilalle muuta kuvitusta. Leena ja Suvi pääsivät nyt mukaan myös kuvan kanssa, kun minulla vihdoin on pari kuvaa heistäkin isäni hautajaisissa.

 

11.7.2018

Äiti ja isäpuoli tarjosivat minulle toissapäivänä synttäripäivällisen Hakaniemen Ympyrätalon Rossossa, ja S-Marketista sain ottaa itselleni ruokaa kotiinvietäväksi. Kiitos, vaikka enhän minä nyt ruoka-apua tarvitse. Erottiin sitten metroaseman luona, vanhemmat lähtivät kauppahalliin ja minä metroon.

 

12.7.2018

Terveisiä Kotkasta! Timo-enoni tarjosi minulle autokyydin tähän kauniiseen kaupunkiin, jolle aina löytyy iso paikka sydämessäni. Tavattiin Mäkelänkadun ja Koskelantien risteyksessä kymmeneltä, ja sitten lähdettiin. Tapaamispaikan kohdalla on Käpylän Kela. Timo on ollut ikänsä Kelalla töissä, päätarkastajakos hänen tittelinsä on? En tiedä missä Kelan konttorissa hän on töissä, mutta olisiko Käpylän toimistossa sitten...?

Kotkassa tavattiin Matti, ja lähdettiin ensin Parikan hautausmaalle katsomaan vaarini eli enojeni isän hautaa. Oli hyödyllinen käynti minulle, sillä sain korjatuksi virheellisen tietoni isoäitini kuolinvuodesta. Luulin vaarini Anja-vaimon kuolleen 1972, mutta hautakivessä lukikin 5.6.1970. Tämän korjasin nyt sitten omaelämäkertaani. Anja oli syntynyt 24.6.1923, eli ei ehtinyt elää edes 47-vuotiaaksi.

Seuravaksi Katariinan meripuistoa katsomaan. Läheisessä kalaravintolassa syötiin lohikeittolounas, minkä jälkeen ajettiin Matin kotiin Sibeliuksenpuiston viereen. Matin vaimo Marja saapui kotiin myöhemmin. Juttelun jälkeen minä ja Timo kävelimme puiston poikki kauppatorille ja katselimme sen ympäristöä. Sitten autoon ja pois. Takaisin Helsingissä olimme viideltä. Odotin että olisimme käyneet Sapokan vesipuistossakin, mutta ei sittenkään. Hyvä reissu silti, juttua riitti ja sain itsekin kerrotuksi paljon itsestäni. Ehkä ensi vuonna otetaan sama reissu uusiksi.

Elämäkerrastani en sentään kertonut. Haluan olla siitä hiljaa perhepiirissä. Siinä kun kerron asioita joita en haluaisi sukulaisten tietävän. Siksi en mainosta heille kotisivujanikaan esim. kertomalla että kirjoittelen tänne paljon. Olenhan minä näille vuodatussivuillekin kirjoitellut sellaista mitä en halua sukulaisten tietävän.

 

15.7.2018

Olisiko elämäkertani paranneltu versio PDF-tiedoston luomista vaille valmis? En taida vielä tehdä sitä Nitro Readerilla ja tarvittaessa Foxit PDF Editorilla. Fundeeraan jonkin aikaa, ja sitten kun olen aivan varma siitä, ettei mitään lisättävää ole, teen PDF:n. Sivuja on nyt 407, kaksi vähemmän kuin vanhassa versiossa.

 

18.7.2018

Koetin saada puristetuksi aivan loppuun jotain tekstiä sosiaalisten taitojeni rajoittuneisuudesta. Sen jälkeen päätin, että olkoon tässä. Nitro Reader 3 ei päässyt edes alkuun PDF-tiedoston luomisessa, heti tuli virheilmoitus. Ostin sitten kalliilla rahalla Nitro Reader 12 Pro -ohjelman. Se valitti vasta PDF-konversiohomman lopussa virheestä, mutta PDF syntyi silti. Mutta se laatu... Valitsin parhaan laadun, mutta silti PDF:n kooksi tuli vain 40,6 megaa, kun vanha tiedosto on liki sadan megan kokoinen. Se myös näkyy. Kuvien melkoisesta pakkaamisesta huolimatta lopputulos on luettava, joten se kai saa sitten kelvata. En minä Word-tiedostoa halua jakaa. Nitro Reader tärveli nyt vain yhden kuvan, ne ensimmäiset Moilaset-sarjakuvastrippini. Ne piti ujuttaa PDF:ään uudestaan Foxitin editorilla.

Näillä näkymin homma on tässä. Uploadaan PDF:n nyt, katsotaan ajan kanssa millaisiksi fiilikseni kehittyvät... pitääkö tehdä uusi PDF vai ei.

Ja siinä on linkki etusivulla. Megafileupload on tällä hetkellä limbotilassa ja Dropboxkin nikottelee jotenkin ihmeellisesti, vaikka antoikin muutaman yrittämän jälkeen edes uploadata tiedoston. Kai. Ihan varma en ole siitä, onko se uusi PDF todellakin Dropboxissa. Niinpä käytin Google Drivea. Näköjään elämäkertani pystyy nyt ihan netissäkin lukemaan, ei ole pakko imuroida omalle koneelle.

Nyt vasta koen todella toteuttaneeni haaveeni omasta elämäkertateoksesta.

 

19.7.2018

Onkohan tämä minun elämäntyöni? Selviäminen lapsuus- ja teiniajan traumoista, niiden seurauksista, oleminen oman elämänsä sankarina ja voittajana? Se, että tajuan kaiken, saavutan sen myötä henkisen hyvinvoinnin, saan ihanan työpaikan ja kirjoitan siitä kaikesta 408-sivuisen elämäkerran?

 

Heh, Piispankylän Laattapistettä paloraivatessani meille kaikille teroitettiin, että mitään ei saa ottaa mukaansa. Oli se kuinka poisheitettävää rojua tahansa, se tulkittaisiin varastamiseksi, ja työnsaanti olisi sen jälkeen erittäin vaikeaa. No, kun yhdessä toimistohuoneessa heitin irtaimistoa isoon jätesäkkiin, huomasin muutaman c-kasetin. Niihin oli nauhoitettu Tapani Ripatin Ocsid-ohjelmia. Olen useasti kertonut, että kesällä 1984 mökillä ollessani kuuntelin radiosta Ocsidia, ja nauhoitin kasetille biisejä, joista yksi jäi tunnistamattomaksi. Samassa ohjelmassa soivat myös Duran Duranin The Reflex, Human Leaguen The Lebanon, Pierre Groscolasin She's a Lady ja Mike Oldfieldin To France. Olen 90-luvulta lähtien koettanut selvittää sen yhden diskobiisin josta nauhoitin kasetille vajaan minuutin mittaisen pätkän. Siksi olen himoinnut kuultavakseni kesän 1984 Ocsideja, tietysti turhaan. Laattapisteessä irtaimistoa jätesäkkiin heittäessäni huomasin siis muutaman kasetin joissa oli nauhoitettuina Ocsideja, mutta ne olivat onneksi vuodelta 1986. Jos ne olisivat olleet vuodelta 1984, olisi houkutus ollut liian suuri...

 

14.8.2018

Metro-lehdessä kerrottiin tänään että Wilma-järjestelmä, jota kautta koulujen opettajat ja oppilaiden vanhemmat pitävät keskenään yhteyttä, oli kärsinyt ongelmista. Järjestelmään ei ollut päässyt kirjautumaan, joten vanhemmat eivät voineet esimerkiksi tarkistaa milloin lasten koulupäivä alkaa ja pitääkö kouluun ottaa liikuntavarusteita mukaan. Kummastelin tätä aamulla töissä kahvitauolla, mutta esimiehemme varmisti oikeaksi epäilykseni, että tämän päivän koululaisilla ei enää ole omaa paperista lukujärjestystä kuten 1980- ja 1990-luvuilla. Niin ne ajat muuttuvat. Eihän minulla, koulunsa 1981-1993 käyneellä vanhallapojalla ole juuri käsitystä siitä, millainen nykypäivän koulu on. Jos joku kysyisi minulta, haluaisinko käydä koulua uudestaan, vastaisin kieltävästi. Tämän päivän koulu olisi minulle liian suuri shokki, kulttuurishokkiin verrattava järkytys.

Tämä Metro-lehden uutinen vyörytti päähäni lapsuusnostalgisten ajatusten suman, joka ei hellittänyt koko työpäivänä. Mietin, mitä kaikkea minä koulussa opin mitä ei enää opeteta, kuten käsinkirjoittamista, käsialan treenaamista, kaunokirjoitusta... ja mitä kaikkea opetettiin eri tavalla kuin nykyään. Nykyäänhän niin valitetaan, etteivät lapset ja nuoret enää osaa kirjoittaa eikä heillä ole kunnollista käsialaa. Minä, joka aloitin koulun 1981, taisin olla melkein viimeisiä joille vielä opetettiin vanhanmallista kaunokirjoitusta. Eikös sitä ensin joskus 1983-1984 pelkistetty, ja joskus myöhemmin pelkistettiin vielä lisää kunnes kaunokirjoitus slumpattiin kokonaan? Se wanhanajan kaunokirjoitus on vieläkin selkäytimessäni, vaikken ole koulun jälkeen käyttänyt sitä.

Ala-asteen ensimmäisillä luokilla opettajat valittivat minun huonosta ja isosta käsialastani. Isäni taas pedanttina miehenä kirjoitti hirveän siistiä tekstiä, viimeisen päälle tarkkaa tekstausta pölkkykirjaimilla, versaaleilla. Opettajien moitteista sisuuntuneena otin mallia isäni tekstauskäsialasta ja treenasin, kunnes alkoi tulla siistiä jälkeä. Sitten aloinkin kirjoittaa niin pientä tekstiä, että opettaja valitteli, että hänellä on vaikeuksia lukea kirjoittamaani tekstiä. Mutta olipahan siistiä. No, kyllä käsialani siitä pikkuhiljaa kasvoi taas isommaksi. Missään vaiheessa en kuitenkaan tajunnut kehittää itselleni kunnon kirjoituskäsialaa. Niinpä versaaleilla tekstaaminen - sama tyyli jolla tekstaan sarjakuvani - vakiintui normaaliksi käsialakseni, paitsi koulussa, jossa käytin vihkoihin, koepapereihin, ainekirjoituksiin ym. aanelosiin ihan gemenaa, sitä millä kirjoitan nämä nettivuodatuksetkin. En minä osaa muuta kuin tekstata ja kirjoittaa vanhanaikaisella kaunokirjoituksella (jota en siis enää käytä), en ole opetellut minkäänlaista välimuotoa.

Tietokoneet tulivat kouluihin kai siihen aikaan kun aloitin lukion, eli ihan 90-luvun alussa. Silloin tietotekniikkatunnit saapuivat värittämään koulupäiviäni. Silloin koneissa oli mustat näytöt, joihin kirjoitettiin valkoista pölkkytekstiä. Windowsista ei tietoakaan. Koneissa olleet ohjelmat saatiin käynnistymään kirjoittamalla siihen näytöllä olleeseen mustaan jokin tietty käskyrivi ja painamalla enteriä. Jos halusi käyttää koneella olleita ohjelmia, piti siis tietää mikä käskyjen sarja avasi minkäkin ohjelman. Ei puhettakaan, että ohjelmia olisi saanut esiin jostain valikosta hiirellä klikkaamalla.

Silloin kun opiskelin maanmittausta (1996-1999) tuli sitten sellainen ihmeellinen uusi juttu kuin internet. Me maanmittausopiskelijat kävimme muistaakseni kerran ekskursiolla jossain firmassa tai laitoksessa jossa oli tietokoneita nettiyhteyksineen, ja meistä muutaman jätkän ryhmä - minä mukana - haimme netistä esille vuoden 1996 Playboy-lehden keskiaukeamatyttöjen kuvia. Voi että ne nettisivut ja kuvat latautuivatkin siihen aikaan hiii-taaaas-tiiiiii.... Meinasi kaikilla mennä hermo niiden isojen tyttökuvien latautumisen odottelemisessa. Netissä surffailu oli aikamoista tervanjuontia siihen aikaan. Se oli vain yksi syy miksi suhtauduin internettiin alkuun skeptisesti ja välinpitämättömästi. Vallilan ammattioppilaitoksella oli omat uudet kotisivut, kuin myös opettajallamme Jari Hotisella. Hotinen esitteli meille omia kotisivujaan. Koska sarjakuvapiirtäjän kykyni oli huomattu, sain Hotiselta pyynnön piirtää kolmisivuinen sarjakuva maanmittauksen historiasta. Paitsi että valmis sarjakuva kiinnitettiin käytävän seinään luokkamme eteen, muutama yksittäinen ruutu sarjiksesta skannattiin ja pistettiin koulun kotisivuille, maanmittausosaston omalle sivulle. Siinä ensimmäiset kokemukseni internetistä.

Sitten kyllä sekosin nettiin liikaakin, ja ensimmäinen työpaikkani FM-Kartassa Teollisuuskadulla meni reisille. Hävettää niin maan pirusti vieläkin.

On se kumma, miten ennen vanhaan aina pärjättiin niin hyvin vaikkei ollut nykypäivän teknisiä vempeleitä. Kun olin lapsi, ei tenavilla ollut omia puhelimia. Kerrostalolähiöissä lapset seisoivat pihalla ja huusivat täyttä kurkkua "Äitiiii, tuu ikkunaan" sitten kun pihalla leikkiminen ei enää huvittanut ja haluttiin tulla sisään. Minun ei tarvinnut synnyinkodissani asuessani huutaa. Ensinnäkin, minähän olin Kavallintiellä aina vain sisällä lukemassa kirjoja, ja toiseksi, vaikka olisinkin ollut pihalla leikkimässä, olisin päässyt sisään nopeasti ja helposti. Me kun asuimme ensimmäisessä kerroksessa, ja jos olisin halunnut sisään, olisi vain tarvinnut kävellä pensasaidan reunustamalle pikku takapihallemme ja koputtaa keittiön tai olohuoneen ikkunaan, ja sitten isä tai äiti olisi päästänyt minut sisään olohuoneeseen johtavasta ovesta. Tai ei olisi tarvinnut nähdä sitäkään vaivaa, jos se kakkosovi olisi pidetty auki.

Ei noista kesällä 2001 näppäämistäni kuvista saa hirveän hyvin selvää, kun kaikki on niin rehevää, mutta vanhasta kuvasta näkyy paremmin takapihasysteemi valkoisine kivimuurineen ja pensasaitoineen. Keskimmäisessä kuvassa oikealla puolella näkyy meidän asunnostamme vähän kulmaa, ikkunanäkymän huoneeseen jossa oli ensin meidän makuuhuoneemme, myöhemmin minun oma huoneeni, peittää tuo puu kokonaan. Valkoinen muuri jonka toisella puolella oli meidän pikku takapihamme taitaa pilkahtaa ihan kuvan oikeassa laidassa.

 

 

 

 

21.8.2018

Vuoden tauon jälkeen on taas aika palata varsinaiseen asiaan. Aika läjä mieltä vaivanneita keskeneräisiä ja aloittamattomia projekteja on hoidettu, nyt löytyy taas intoa piirtää YKS:ää. Sivu 137. Tuota nyt ei tarvinnut kuin värittää, kun piirretty se oli jo vuosi sitten. Seuraava sivu pitää piirtää alusta asti.

 

25.8.2018

Ensi viikon lauantaina alkavat sarjakuvafestivaalit, mutten odota niiltä paljoa. Paikka on sama ankea Kattilahalli kuin viime vuonnakin, vieraiden joukossa ei ole ketään ennennäkemätöntä joka kiinnostaisi, vaan joudun tyytymään jo nähtyihin ja kuultuihin festarivieraisiin. Sarjiskokoelmani on niin täynnä, että tuskin tulee tehtyä paljon hankintojakaan. Ainoa tuleva kiinnostava sarjisjulkaisu on viides Bouncer joka on luvattu ilmestyväksi syyskuussa. Koska festarit kuitenkin pidetään syyskuun kahtena ensimmäisenä päivänä, se tarkoittaa, että Bouncerin pitäisi ilmestyä viimeistään 31.8. jotta se ehtisi festareille, eikä elokuu ole syyskuuta. Taidan ottaa digikameran mukaani ja ensimmäistä kertaa ottaa kuvia festarivieraista, jotta olisi jotain mitä odottaa.

 

28.8.2018

Varhain aamulla sivu 138. Aikomus oli työstää ja hioa viimeistä ruutua pitkäänkin, päiväkausia, mutten tiennyt enää miten. Vähän neuvottomana päästin siitä irti jo nyt. Siinä viimeinen sivu Visennaa / kuningatarta, jätämme hänelle hyvästit tämän tarinan osalta ja siirrymme seuraavaksi takaisin Uuvakan ja Cenokraksen pariin.

 

1.9.2018

Festaroin itseni aika uuvuksiin tänään. Saavuin Kattilahalliin vähän yhdentoista jälkeen digikamera mukanani, ja päätin viipyä paikalla niin pitkään kuin kunto kestää. Kuudelta oli pakko lähteä, mutta tulihan odotukset joiltakin osin ylitettyä.

Eri sarjispöydistä keräsin tavaraa enemmän kuin olin etukäteen odottanut:

Hypén: Nanna - Eläimen pelikirja
Trondheim - Oiry: Maggy Garrisson - 2. Mies, joka löytyi vuoteestani

Pratt: Corto Maltese - Nuoruus 1904-1905
Boucq - Jodorowsky: Bouncer osa 5 - Susinaaraiden saalis
Kannus - Suomalainen sarjakuvalehti 27
Sarjainfo 32, 36, 38 (1981-1983)
Sarjainfo 63 (2/1989) (Pirskatti! Tämähän minulla on jo. Tuli tuplakappale.)
J. Tilsa: Julma jytä (+ postikortti)
Pentti Otsamo: Eedenistä pohjoiseen ja muita kertomuksia (tuli ilmaiseksi Tilsan mukana)

ruotsiksi:
Jidéhem: Sofies äventyr - Mysteriet med indiankungens krona
Krister Petersson: Uti vår hage 1995
Cauvin - Lambil: Blårockarna 9 - Värvningen
Lauzier: Sexrevolutionärerna - Satir för fullvuxna

Jéronaton: Den längsta färden
Casablanca - Serieäventyr för vuxna (numerot 1-9/1987, eli koko vuosikerta)

ranskaksi:
Leo - Rodolphe - Janjetov: Centaurus - 1. Terre promise

englanniksi:
Milo Manara: The Ape

176 euroa taisi mennä? Reppu painoi tuosta saaliista sen verran, että varttia vaille kaksi piti kiiruhtaa kotiin suorittamaan tyhjennys. Palasin Kattilahalliin juuri ennen kahta.

Kamera oli siis mukana. En tullut paljoa räpsineeksi, ja onnistuneita otoksia vielä vähemmän, mutta katsotaan mitä kehtaan laittaa julki.

 

Pieni sateen uhka tuntui leijuvan ilmassa aiemmin päivällä, mutta onneksi se oli pian ohi. Ei sää kylläkään kauniiksi muuttunut, vaan taivas pysyi pilvisen valkeana. Sopivan lämmintä sentään oli.

 

 

Gianluca Costantini (Italia)

 

Tullio Altan (Italia)

 

 

      Mari Ahokoivu

 

JP Ahonen

 

Ahosen nimmarointijono ulottui parhaimmillaan ovelle asti.

 

Feministisen sarjakuvan vuosikymmenet Suomessa: Johanna "Roju" Rojola, Warda Ahmed, Hannele Richert.

 

     Tommi Musturi

 

Luke McGarry (Iso-Britannia / USA)

 

Fingerpori-piirtäjä Pertti Jarla järjesti puoli kuudelta hämmentävän performanssin, jossa oli mukana Neitsyt Mariaksi sonnustautunut mies. Jarla piti roolinsa vaikka parta tippui leuasta kesken kaiken, ja koetti kääntää sen vahingon voitoksi.

 

Oli siellä muitakin outoja olioita esiintymässä. Pihalla pyöri samaan aikaan joku vaaleanpunainen supersankari - tässä Petri Hiltusen ja Toni Jerrmanin seurassa.

 

 

 

 

1    2    3    4    5    6    7    8    9    10    11    12    13    14    15    16    17    18    19    20    21    22    23    24    25    26    27    28    29    30    31    32    33    34    35    36    37    38    39    40    41    42    43    44    45    46    47    48    49    50    51    52    53    54    55    56    57    58    59    60    61    62    63    64    65    66    67    68    69    70    71    72    73    74    75    76    77    78    79    80    81    82    83    84    85    86    87    88    89    90    91    92    93    94    95    96    97    98    99    100    101    102    103    104    105