Vuosi 1981 oli tylsä uutisvuosi. Tammikuussa sentään riitti levottomuutta Norjan lähes pohjoisimmassa kolkassa. Kuten 15. tammikuuta 1981 Hesarissa kerrottiin: "Norjan pohjoisimman läänin Finnmarkenin eli Ruijan sähköstä saadaan vain noin 40 prosenttia "omalta alueelta". Siksi valtiovalta haluaa rakentaa Alta-joen varteen suhteellisen suuren voimalan. Voimalaa kaavaillaan Sautsoon, noin 25 kilometrin päähän Altan kaupungista. Sautsoon tulisi 120 metriä korkea betonipato, joka sulkisi voimalan vesivarastot "Euroopan komeimpaan kanjoniin"".
Luonnonsuojelijat vastustivat hanketta kiivaasti. Suomestakin saapui paikalle ihmisiä osoittamaan mieltään voimalaa vastaan. Alkoi Norjan historian siihen asti suurin poliisioperaatio, kun viitisensataa poliisia saapui paikalle susikoirapartioineen hajottamaan mielenosoitus. Operaatio maksoi lähes kaksi miljoonaa markkaa päivässä.
Mielenosoituksesta ei lopulta ollut apua. Hallitus päätti voimalan rakentamisesta 1982, ja laitos vihittiin käyttöön 1987. Alta-tapauksesta voi lukea Wikipediastakin, vaikka englanniksi.
Hesarissa Kari Suomalaiselta julkaistiin 16. tammikuuta Alta-tapauksesta tehty pilapiirros, joka sekin herätti melkoisen paljon polemiikkia mielipidepalstalla. Vielä helmikuun puolella siellä oli jotain kirjoittelua - useimmiten Karia ja hänen asenteitaan vastaan. Tosin puoltajiakin löytyi. Eikä Kari edes ottanut kritiikistä onkeensa...
15. tammikuuta saksalainen, myrkkyjä kuljettanut Algol-alus ajoi karille Utön edustalla. Algolin irrottaminen karilta oli vaikea tehtävä, koska jatkuvien myrskyjen vuoksi pelastusoperaatio viivästyi viivästymistään. Lopulta reilun kuuden viikon kuluttua, helmikuun lopulla, laiva saatiin irrotettua ja kuljetettua Turun Wärtsilän telakalle korjattavaksi. Korjattuna alus palautettiin merenkulkuun joulukuussa, 15,6 metriä pidennettynä.
1. maaliskuuta tv:n A-Studiossa keskusteltiin Algol-tapauksen johdosta maamme meripelastus- ja öljyntorjuntavalmiudesta. 3. kesäkuuta merenkulkuhallitus sai ensimmäisen oman öljyntorjunta-aluksensa, Hylkeen.
Presidenttejä vaihtui niin meillä kuin rapakon takanakin. USA:ssa Jimmy Carter, joka oli valittu virkaan 1977, hävisi seuraavat vaalit Ronald Reaganille. Minä tiesin pikkupoikana Carterin oikein hyvin, tunsin hänen naamansa telkkarista ja mistä lie muualtakin. Siksi oli nyt hieman sydäntäsärkevää lukea 17.1.1981 Hesarista, että tämä lapsuuden "idolini" olikin väritön, heikko presidentti, jolla ei ollut juuri edellytyksiä virkansa hoitamiseen. Kuuluisassa maapähkinäfarmissaankin hän pärjäsi vain keskinkertaisesti.
Reagan joutui kohtaamaan myös presidenttiyden vaarat heti ensimmäisenä virkavuotenaan. Vaikka uutinen julkaistiin 1. huhtikuuta, se ei todellakaan ollut aprillipila:
Murhayrityksen takana oli 25-vuotias John Hinckle, joka sai vaikuttimen tekoonsa ilmeisesti pakkomielteenomaisesta rakkaudesta elokuvanäyttelijä Jodie Fosteriin, joka oli tuolloin 18-vuotias. Hinckley kuvitteli, että Reagan oli jollain tavalla loukannut Fosteria, ja hän halusi todistaa rakkautensa historiallisella teolla: presidentin surmaamisella. Murhayrityksestä löydettiin yhtäläisyyksiä Taksikuski-elokuvaan, jossa Foster näytteli teiniprostituoitu Irisiä. Foster oli saanut Hinckleyltä puolisen tusinaa kirjettä, mutta hän ei ollut ottanut niitä vakavasti.
Suomessa yksi pitkä aikakausi päättyi 27.10.1981, kun presidentti Urho Kaleva Kekkonen ilmoitti luopuvansa presidentin tehtävistä.
Kevyempiä uutisia tästä eteenpäin. Suomi siirtyi ensimmäisen kerran kesäaikaan 29. maaliskuuta 1981. Kokeilun tarkoituksena oli kai lähinnä rahansäästö. Nyt 37 vuotta myöhemmin sitten keskustellaan kovasti kesäaikakäytännöstä luopumisesta.
MTV sai omat uutiset vuonna 1981. Koko 1970-luvun Mainostelevisio hehkutti ajatustaan omista uutislähetyksistä, mutta hanke kompasteli milloin puolueisiin, milloin puoluelehtiin, arvovaltakysymyksiin, henkilösuhteisiin, milloin taas rahaan. 1. syyskuuta nähtiin ensimmäinen Kymmenen uutiset, ja silloin voitiin hehkuttaa, että Suomella on lukumäärällisesti eniten tv:n uutislähetyksiä päivässä, eli viisi. Tv-nytt 18.00 ja 22.20, Uutiset ja sää 20.30 kummallakin kanavalla, ja MTV:n Kympin uutiset 22.00.
Englannissa prinssi Charles ja prinsessa Diana saivat toisensa 29. heinäkuuta. Jos mediahypestä ja kansansuosiosta voi päätellä mitään, ne olivat kaikkien aikojen häät. Vaan kun tietää, miten sen onnen kestävyyden laita oli ja mitä Dianalle sattui ja tapahtui sittemmin, koko häähumu vaikuttaa nyt lähes irvokkaalta.
Lisää saippuaoopperaa tarjosi telkkariin syyskuun toisena päivänä tunkeutunut menestyssarja Dallas. USA:ssa oli jo kauan kohistu sarjasta, ja siellä oli yli vuoden arvuuteltu, kuka ampui JR:n. Me suomalaiset pääsimme mukaan mysteeriin pahasti jälkijunassa. Kakka Kanava kirjoitti ominaiseen tyyliinsä:
Vuonna 1981 uutiset Keke Rosbergista tahtoivat vähän hukkua urheilusivujen vilskeeseen, mutta 2.3. uutisoitiin uudesta mäkihyppääjälupauksesta, Matti Nykäsestä:
Sarjakuvien puolella tapahtui. Lauantaisin julkaistiin vuoden alkupuolella Claire Bretécherin Turhaa joukkoa, jota tuli meillä kaksi albumia vuosina 1980-1981. Sarja loppui 14. maaliskuuta, ja syy kerrottiin Hesarin lauantaisivuilla samana päivänä:
Kalevalanpäivänä Aarno "Loka" Laitinen kertoi Kruununhaassa, Liisankatu 5:ssä sijaitsevasta Kolmen kruunun ravintolasta, sen portsarista, tarjoilijoista, tunnelmasta ja yleismeiningistä. Siihen tuossa ylempänä viitataan. Jokuko loukkaantui lempeän piikikkäästä kuvauksesta?
Bretécher saatiin takaisin Hesariin 15. marraskuuta, jolloin alkoi Äidit.
Jules Feifferin kaksiriviset, joita julkaistiin sisäsivuilla sunnuntaisin, tarjosivat niin ilkeää yhteiskuntasatiiria kuin lempeää yksilötason mietelmääkin, ja mitä tahansa siltä väliltä. 1981 nähtiin kaikkiaan 20 tämmöistä pläjäystä.
Aprillipäivänä Rauli Nordbergin Taneli saapui keskiviikon perhesivuille. Yhdelle stripille ei katsottu aiheelliseksi varata paljon tilaa, mutta kyllähän Tanelin sieltä perhesivuaukeamalta huomasi, kun tarkkaan katsoi.
Olen miettinyt, kuka Hesarin sarjakuvat 80-luvulla käänsi ja varsinkin tekstasi. Selvisihän se arvoitus vihdoin, kun selasin helmikuun 14. päivän Hesaria. Eeva Lepistö uskaltautui tulemaan julki ja kertomaan sivun kokoisella tiedotteella työstään edes seitsemän lauseen verran.
"Minnille näyttämään"???
Alkuperäinen teksti leikitteli sanan "inflation" kaksoismerkityksellä. Vitsi ei taivu suomeksi.
Masan arkissa nähtiin huomaamaton tekijänvaihdos. Mort Walkerin Addison-nimellä signeeraamat stripit vaihtuivat Frank Johnsonin signeeraamiin. En huomannut Hesareista 1.-8. helmikuuta 1981 päivättyjä strippejä, mutta oletan, että Johnson astui remmiin helmikuun ensimmäisenä 1981. Hesarissa nämä stripit julkaistiin huhtikuun loppupuolella.
Vai lohikäärmeitä metsästetään? Eiköhän lumikäärmeistä kuitenkin ole kyse.
Jaa että minkä harrastuksen?
Sunnuntain sarjakuvasivut yllättivät. Tiesin Kvaakia lukeneena, että Hesarissa on julkaistu sunnuntaisin amerikkalaisen Howard Postin sarjakuvaa Pummit (The Dropouts). Sarja kertoi kahdesta miehestä, nimiltään Alf ja Sandy (suomennoksessa Arska ja Santtu), jotka olivat haaksirikkoutuneet trooppiselle saarelle. Saari ei ole kuitenkaan autio, vaan sieltä löytää vähän kuin länsimaisen sivilisaation pienoiskoossa: on yhden miehen poliisivoimat, lääkäri, ravintolaa pitävä kokki joka valmistaa kelvotonta ruokaa, uskovainen hihhuli, vihainen feministi ja alkoholisti.
Yllätys minulle oli se, että luulin sarjaa julkaistun Hesarissa vain 1960-1970-lukujen taitteen molemmin puolin muutaman vuoden ajan. Pummeja nähtiinkin sunnuntaisin peräti vuoteen 1981 asti, joka oli myös se vuosi, jolloin Post lopetti sarjansa 13 vuoden rupeaman jälkeen. Hesari lopetti Pummien julkaisun 10. toukokuuta, ja 17. toukokuuta Karvinen astui remmiin. Karvisesta ei ole sitten vieläkään päästy.
Pummit oli ainakin kauniisti piirretty sarjakuva. Idyllinen trooppinen saarimaisema antoi paljon mahdollisuuksia graafiseen silmäkarkkiin. 19 stripin perusteella on paha sanoa mitään lopullista sarjan huumorin yleisestä tasosta, mutta vitsit tuntuvat olevan pikkunättejä. Kipinä ja pauke puuttuvat.
Minulle oli uusi tieto, että Jim Davis on avustanut Lokari-sarjankin piirtämisessä. Tuota Tom K. Ryanin sarjaa, jossa kohelsi inkkareita ja länkkäreitä, näin vuosina 1993-1994 jossain Porvoon seudun paikallislehdessä kun opiskelin sielläpäin. Hassua hubaa, mutta omituisessa piirrosjäljessä oli kyllä sulattelemista.
Arkisarjat olivat vuoden alussa Rip Kirby, Mikki Hiiri, Tiikeri, Jalon jengi, Masi, Masan arkki, Punasulka, Aku Ankka ja Harald Hirmuinen.
Sunnuntaisarjat olivat Velho, Mikki Hiiri, Pummit, Tiikeri, Masan arkki, Jalon jengi, Harald Himuinen ja Punasulka. Karvinen korvasi Pummit.
Rip Kirby seikkaili tarinoissa Hijacked (1967-1968), Kirby on Campus (1969-1970), Ghost Town Death Duel (1970) ja Paragon of Vice (1972).
Jalon jengi, niin... 1980-luvulla sain jostain sanomalehdestä - jonka nimen olen ajat sitten unohtanut - luettavakseni strippisarjaa nimeltä Karvanaama. Sarjan alkuperäinen nimi oli Catfish. Kuten aiemmin mainitsemani Tumbleweeds eli Lokari, myös Karvanaama oli länkkärisarjis, ja nimihahmo oli parrakas intiaanien jäljittäjä. Sarjaa piirsi vuosina 1973-1986 Roger "Rog" Bollen, ja minusta vitsit siinä olivat aivan poskettoman hauskoja. Piirsin siinä vaiheessa itsekin jo ensimmäistä omaa sarjakuvaani, strippisarjaa nimeltä Moilaset. Tunnustan tässä nyt, että kaksi Moilas-strippiä - vitsit turvemajasta ja liekitetyistä omenoista - on ihan suoraan Karvanaamasta pöllitty.
Siinä sanomalehdessä ei julkaistu vain Bollenin Karvanaamoja, vaan välillä nähtiin toisenkin piirtäjän strippejä. Minusta ne eivät olleet ihan yhtä hauskoja, ja halusin mieluummin lukea vain Bollenin piirtämiä juttuja. Tämä toinen piirtäjä oli Fred Wagner, joka otti ohjat 1986 ja jatkoi Catfishin tekoa vuoteen 1994. Nykyisin minulla on aavistus, että jos nyt näkisin Bollenin Karvanaamaa albumillisen tai pokkarillisen verran, en saisi kovin paljon hymyjä suupieliini.
Muistin, että Hesarissa oli 80-luvun alkupuolella julkaistu jotain sarjaa, joka kertoi erämaassa asuneista leijonista. Yksi leijona - nimi taisi olla Leo - liehitteli jotakuta naarasta, mutta joku kilpakosija taisi olla aina niskan päällä. Sivuhahmoista muistin ikälopun kilpikonnan, joka valitteli sitä, miten vanhenemisessa on kaksi huonoa puolta: toinen on muistin huononeminen... ja toinen on muistin huononeminen. Kun liityin Kvaak-foorumin jäseneksi tammikuussa 2012, kyselin muilta muistikuvia ja tietoja tästä sarjasta.
Kirjassa Kutka - eräänlainen vuosikirja 1?83 (julk. 1982) irvitään Hesarille, ja Timo Mäkelä on piirtänyt parodiastripit neljästä Hesarin tuolloisesta strippisarjakuvasta: Mikki Hiiri (parodia kantaa nimeä Milli-hiiri), Punasulka (Juna-sulka), Harald Hirmuinen (Per-Olof) ja sitten se leijonasarjis, jonka parodia kantaa nimeä Haloon jengi... että olisiko sen sarjiksen oikea nimi sitten Leon jengi? Jukka Laine tiesi, että sarjan suomenkielinen nimi oli Jalon jengi, ja alkukielinen nimi Animal Crackers. Hakeuduin Wikipedia- ja Gocomics-sivujen pariin, ja sain tietää lisää. Tapahtumapaikkana oli siis luonnonsuojelupuisto / laakso / viidakko, eikä erämaa.
Tuossa on Timo Mäkelän Kutkaan piirtämä parodiastrippi:
Pahus soikoon, olisihan minun pitänyt tajuta, että tuo Haloon jengi -parodiastrippi on piirretty samalla tyylillä jolla muistin Karvanaamankin olleen piirretty. Muistin että Karvanaama-stripeissä oli signeeraus "Bollen", joten jonkinlaisella vaivalla olisin voinut itsekin selvittää Hesarissa muinoin julkaistun leijonasarjiksen pyytämättä apua Kvaakilaisilta. Mutta sama se loppujen lopuksi.
Kaiken tuon aivomyrskyn ja omien hatarien muistikuvien myötä odotin innokkaana, että pääsen vanhojen Hesarien luku-urakassa vuoteen 1982, jotta saan tutustua uudestaan tähän melkein unohtamaani sarjikseen.
Päähahmo oli leijona Jalo, metsän kuningas. Jalo valitettavasti ei hallitse luonnonsuojelupuisto-viidakkoa oikein minkäänlaisella otteella. Hän on fiksu mutta selkärangaton tylsimys, jonka mielipuuhaa on tähtien tuijottelu. Jalo yrittää seurustella Lea-leijonatytön kanssa, joka ei kuitenkaan osoita juuri mitään kiinnostusta Jaloa kohtaan.
Sivuhahmoista erottuvat:
- viimeinen drontti, Dodo, joka murehtii lentokyvyttömyyttään ja katsoo liikaa televisiota
- norsu Ensio, joka äksyilee kaikille ja talloo kukkia littanaksi
- ikäloppu kilpikonna, jonka muisti pettää
- pään ympärillä parveilevien mäkärien kiusaama gnu Konu, jonka täyttymätön haave on todistaa rohkeutensa hyppäämällä yhden solan yli toiselle puolelle
- mahtaileva sammakko, jonka pää on täynnä suuruudenhulluja ajatuksia
Rog Bollen ei vain saanut hahmoistaan mitään erityisen hauskaa irti. Vitsit ovat vaisuja. Latteimpiakin vitsi-ideoita venytellään useaksi tyhjänpäiväiseksi stripiksi. Jalon jengissä meno on niin minimalistista, että kahden vuoden strippien annin voisi tiivistää parin kuukauden satsiksi. Sarjan keskiössä on kaksi hyvää teemaa: Jalon rakkaushuolet sekä kritiikki saastuttamista, luonnon tuhoamista, ihmisten tietämättömyyttä ja välinpitämättömyyttä sekä väkivaltaisuutta vastaan. Bollenin kritiikki jää kuitenkin hampaattomaksi itsestäänselvyyksien lateluksi. Jalon lemmenmurheissa riittää sentään draamaa mehusteltavaksi, mutta hän on vain niin ärsyttävän lepsu ja ikävystyttävä, kaikkien pompottelema tyyppi, että häntä on vähän vaikea sympata. Hänen sydänkäpysensä Lea ja Liisa vieläpä vaikuttavat olevan älynlahjoiltaan melko kaukana Jalon tasosta.
En tiedä kertooko se jotain, että ainoat stripit jotka muistin 37 vuoden jälkeen, olivat kilpikonnan "...ja toinen on muistin huononeminen" ja strippi, jossa Jalo tapaa ensimmäisen kerran Liisan. "Minä olen Jalo". "Kyllä minä tiedän".
Jalon jengi lähti Hesarista uudenvuodenaattona 1982. Heti vuoden 1983 alettua tilalle tuli se puudelisarja Lilli.
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25
26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48
49 50 51 52 53 54 55 56 57 58 59 60 61 62 63 64 65 66 67 68 69 70 71
72 73 74 75 76 77 78 79 80 81 82 83 84 85 86 87 88 89 90 91 92 93 94 95
