Hei hulinaa - Pirkka-Pekka Petelius ja Pedro Hietanen olivat jo vuodesta 1986 lähtien naurattaneet kansaa radio-ohjelmasarjallaan Yömyöhä. Pitkälti improvisoidut sketsit julkaistiin EMI:n toimesta yhtenätoista Serpien kylässä -tupla-CD:nä vuosina 2004-2012. Minäkin kuuntelin Yömyöhää jonkin verran, mutta se ei ollut tarpeeksi nokkela huvittaakseen minua pitkään.

26.9.1988 Hietanen ja Petelius ilmestyivät ensimmäisen kerran kuvaruutuihimme, mukanaan sketsejä ja musiikkivideoita. Hei hulinaa -ohjelmassa esitettiin ihan oikeita ulkomaisiakin musiikkivideoita - Steve Millerin 1988 levyttämän Ya Ya:n muistan nähneeni. P-P:n Herra 47 -hahmo suoritti ensiesiintymisensä. Pedro valitettavasti oli yhtä vaisu kuin Yömyöhässäkin. Huumori jäi Peteliuksen varaan. Muistan Pirkka-Pekankin valitelleen jossain lehtihaastattelussa, että no niin, Pedro piti saada näyttelemään... Ei taipunut mies siihen.

14.6.1989 Hei hulinaa palasi yleisön pyynnöstä neljällä uudella jaksolla, ja 7.11.1989 vielä neljällä.

 

Ilettääkö - 30. syyskuuta 1988 Ilkka Kylävaara starttasi oman ohjelman, jossa tietokone testasi julkkisvieraita. Mainitsen tämän vain, koska jossain viihdeohjelmassa näin siitä Kakattaako-parodian, jossa vieras istahti potalle, ja joku mies analysoi vieraan persoonallisuutta ulostepökäleen perusteella.

 

Seitsemän kuolemansyntiä - 15.10. - 26.11.1988 Lapinlahden Linnut kokeilivat kykyjään televisiosketsikoomikoina, sarjalla joka pohjautui löyhästi Raamatun luettelemiin kuolemansynteihin. 7.4.1989 sarja uusittiin tuoreeltaan.

 

Ednan piinapenkki (The Dame Edna Experience) - 25.10.1988 - 6.1.1989, 29.4. - 24.6.1991.
Dame Edna - joka niemeen ja notkoon - 24.12.1990.
Peruukin alta: Dame Ednan muotokuva - 1.6.1991.
Dame Ednan piilokamera - 4.6. - 9.7.1993.
Dame Edna Hollywoodissa - 1.5.1993, 16.7. - 23.7.1993.
Ednan aika - 8.1.1994.

Dame Edna Everage on australialaiskoomikko Barry Humphriesin luoma hahmo, talk show -juontaja, jonka ohjelma pilaili noiden keskusteluohjelmien kustannuksella. Minusta tuntui siltä, että Dame Ednaa näytettiin telkkarissa liian harvoin, mutta aina kun näytettiin, halusin katsoa. Dame Edna astui näyttämölle tunnuslauseensa "Hello, possums!" saattelemana, oli keskustelutilanteissa lähes aina päällepäsmärinä, ja jos vieras saapui paikalle liian itsetietoisen ja ylimielisen oloisena, hänen ohjelma-aikansa saattoi päättyä tylysti lattiaan viritettyyn salaluukkuun. Dame Ednan avustajana toimi tämän morsiusneito, ikäloppu harmaavarpunen Madge Allsop, joka käskyllä "Madge, the badge!" toi vieraille rintaan kiinnitettävän nimilapun, jotta katsojat (ja Dame Edna itse?) muistaisivat, kuka on juttuvieraana. Joskus harvoin vieraat onnistuivat heittämään juontajadiivalle oivan vastapallon, saaden tämän hetkeksi hiljaiseksi. Nämä hetket olivat helmiä.

Barry Humphriesin toinen menestyshahmo on lihava, räävitön ja kaikin tavoin vastenmielinen Sir Les Patterson, jonka varaan rakennettu elokuva Les Patterson Saves the World (Pelastava paukku) toi minulle muistettavan elokuvakokemuksen 28.8.1991, kun se tuli telkkarista.

Piinapenkki oli se varsinainen 45-minuuttinen keskusteluohjelma, samaa tarjosi "Joka niemeen ja notkoon" 55 minuutin ajan. Muotokuvaohjelmassa Humphries omassa persoonassaan kertoi sekä Dame Ednasta että Sir Les Pattersonista ja näiden hahmojen menestyksestä 55 minuutin ajan. Piilokamerassa kurkistettiin tavallisten brittien asuntoihin, makuuhuoneisiin, likapyykkikoreihin ja salalokeroihin ja paljastettiin kaikki kuuden jakson verran. Sisällöltään hämäksi jäänyttä Hollywood-juttua tarjottiin ilmeisesti vain kolmen jakson verran, en ainakaan huomannut muita. Ednan aika lähetettiin tähden makuuhuoneesta Malibu Beachillä.

 

 

Teräsmummo (Supergran) - 27. marraskuuta 1988 alkoi brittiläinen vaihtoehtoinen näkemys supersankarista: ilkeä roisto on varastanut keksijältä sädetykin, joka muuttaa kohteensa väkivahvaksi ja nuorekkaaksi. Raihnainen, nilkuttava mummo saa vahingossa osuman tykistä katsoessaan jalkapallo-ottelua ja Teräsmummo syntyy. Jatkossa seikkailtiin lähinnä eläkeläisten ja lasten parissa. 27-osaista nuortensarjaa ei ollut tarkoitettu parodiseksi, eikä siinä ollut ilmeisesti väkivaltaakaan, mutta huumoria ja uskomattomia tilanteita kyllä. Meillä näytettiin 13 jaksoa eli yksi tuotantokausi.
    En tainnut katsoa sarjaa kuin yhden jakson verran, ja senkin Suvi Lepistön myötävaikutuksella. Svengaava tunnuskappale, jonkun ilkimyksen lausahdus "Mene kutomaan sukkia, senkin vanha harppu" ja sitä seurannut ilkimyksen nitistäminen jäivät sentään mieleeni. Muistin, että pääosassa olisi ollut Mary Ure, mutta se olikin Gudrun Ure. Sukunimi sentään meni oikein.

 

Painajainen - 3. joulukuuta 1988 alkanutta Ismo Sajakorven kolmiosaista sarjaa mainostettiin sen verran hyvin valitulla pätkällä, että uteliaisuuteni heräsi ja asetuin oman telkkarini eteen katsomaan. Ensimmäinen jakso oli melko kutkuttava, mutta jatkossa jäin haukottelemaan, kun juttu kiertyi takaumajaksojen ja jonkun menneen naistuttavan ympärille, ja sen seuraaminen oli tylsää. Lopulta siis pettymys. Pitäisi katsoa sarja uudestaan, jospa se nyt vaikuttaisi tasaisemman kiinnostavalta työltä.
    21.8. - 11.9.1994 sarja uusittiin, mutta oudosti mukana oli ylimääräinen kolmas jakso "Kenkä", jota ei esitetty 1988. Joulukuussa 1988 riivasi Yleisradion toimittajien lakko, eikä telkkarissa esitetty paljon ohjelmaa. En tiedä vaikuttiko se asiaan. Jaksoja oli siis uusintakierroksella yhtäkkiä neljä. Siinä minulle toinen syy katsoa sarja uudestaan, sillä elo-syyskuussa 1994 aikani kului Vaasassa ja Taalintehtaalla sivaripuuhissa enkä ollut valppaana.

No niin, Painajainen katsottu uudestaan YouTubesta. Tuntui nyt jäntevämmältä, paremmin kulkevalta ja tasaisemmalta sarjalta. Luultavimmin pitkästyin vuonna 1988 vain päätösjakson kellertävien takaumakohtauksien aikana, kun Kai Merilä tapaa Anna-Leena Härkösen näyttelemän 16-vuotiaan sosiopaattisen vampin ja aloittaa hänen kanssaan lyhyen mutta myrskyisän suhteen. Kolmas jaksokin tuntui paikoin sellaiselta, että olen saattanut sen joskus nähdä, mutta asia jää varmistamatta.

 

 

Kreisi college (A Different World) - 8.1.1989 alkoi Bill Cosby show'n spinoff-sarja. Lisa Bonet'n näyttelemä perheen teini-ikäinen tytär Denise Huxtable pääsi opiskelemaan samaan collegeen, jossa hänen vanhempansa aikoinaan tapasivat, ja sarja keskittyi tähän kouluympäristöön. Pertti Avola huomautti Hesarissa sarjan kaavamaisuudesta, alikehitetyistä henkilöhahmoista, epäluontevasta jatkuvasta vitsienmurjomisesta ja purkkinaurusta, mutta löysi jotain katsomisen arvoista sentään näyttelijöiden räikeästä vaatetuksesta: "Moiset hauskat rätit toisivat iloa ja väriä suomalaiseenkin harmauteen".
    Minä kiinnitin Bill Cosby show'ta katsoessani huomiota näyttelijöiden erikoisiin nimiin, ja sattumoisin Kreisi collegesta ainut konkreettinen muistoni on jakso, jonka keskiössä oli joku collegeen ilmestynyt tyly nainen, joka ihmetteli erään Jaleesa-nimisen opiskelijattaren nimeä: "What kind of a name is Jaleesa?". Joku muu vieressä tokaisi, että samaa hänkin oli ihmetellyt.

 

 

Paha yskä ja yhä pahenee - Yhä paska aloitti 14.1.1989, tähtinään Heikki Kinnunen, Titta Jokinen ja Tom Pöysti. Olen nähnyt jonkin verran tätä sarjaa aikoinaan ja myöhemminkin, ja mieleen piirtyi mm. sketsi, jossa hermoileva Pöysti haki työpaikkaa ja oli epävarma siitä, millaista persoonaa haettiin. Niinpä hänen käyttäytymisensä ailahteli tyylistä toiseen. Haastatteluhuoneesta paljastunut tallentava videokamera sai hätääntyneen miehen lyömään kaiken ihan läskiksi ja poistumaan paikalta, kun sai tietää siitä. Loppuvitsinä Titta Jokinen kummasteli itsekseen, että mitenkäs tuo nyt noin käyttäytyi - kamerahan sattui olemaan rikki.
    Muista tutuista sketseistä mainitsen sen, jossa Kinnusen näyttelemä tavallinen perusmies sairastuu ulkoministeritautiin eikä osaa sanoa muuta kuin "en kommentoi", mikä aiheuttaa hänelle kosolti vaikeuksia. Telkkarin myöhäisillan eroottista makasiiniohjelmaa Kielletyt leikit parodioinut sketsi jäi myös oikein hyvin mieleen.
    Pertsa Reponen ruuvasi huumorinsa härskimmänpuoleiseksi kuin Kissa vieköön -sarjassa, jopa niin, että hän joissakin sketseissä unohti kaikki tyylisäännöt ja hyvän maun ja veti riman ali. Hymyhuulten manneja ja Kissa vieköön -sarjan kossulla ja HK:n sinisellä elävää rapajuoppoa ei myöskään olisi tarvinnut vetää mukaan Pahaan yskään.
    Reponen sentään säästi paukkujaan teettämällä vain yhden jakson kuukaudessa. 9.10.1989 - 11.6.1990 sarja jatkui tauon jälkeen.
    Varhaisissa jaksossa nähdään aina yksi tunnettu vieras. Alkon pääjohtaja Heikki Koski puhuu viinan laimentamisesta, Raimo Ilaskivi soittaa pianolla säveltämänsä ja sanoittamansa Helsinki-valssin. "Kissu Hennunen" haastattelee Paavo Väyrystä ja kysyy tältä miltä maistuu vastapaistettu ryssä, Irwin pääsee kertomaan mitkä kolme asiaa hän haluaisi muuttaa Suomessa - mutta minkä takia taustaorkesteri mökäilee aivan liian äänekkäästi koko ajan, niin että puhetta on vaikea kuulla? Siihen päälle vielä yleisön naurunremakat! Irwin esittää vielä livenä Mutakuono ja lakupelle -kappaleen.

 

Roseanne - 3.2.1989 - 19.12.1992 esitettiin Roseanne Barrin nimikkokomediasarjaa perheenemännästä, joka tuskaili kotitöiden, rasittavien lastensa, olutta kittaavan tossukan aviomiehen ja tehdastyön kanssa. Pyylevä Barr kannatteli koko hoitoa osaavasti, mutta minä en jaksanut jäädä pitkäksi aikaa sarjan pariin.

 

Herra H. ei ehtinyt mukaan (Mr. H Is Late) - Esitettiin 20.2.1989, 22.7.1989, 17.3.1991, 30.4.1991 ja 1.4.1993.
Umpijäässä (The Big Freeze) - 17.11.1993.

 

 

Jukka Kajava spoilasi aika surutta Eric Sykesin mykkäkomedian juonta - muutakin kuin sen, mitä alkukielinen monimerkityksellinen nimi kertoo - mutta se kannattaa katsoa silti. Minä katsoin ainakin kahdesti sen, ja nautin.

Kun Sykesin toinen, Suomessa kuvattu tuotanto esitettiin, opiskelin täyttä päätä Porvoossa. Ei huolta, istuuduin telkkarin ääreen koulun tv-huoneessa ja viihdyin.

 

 

 

Pulttibois - Alkoi 13.3.1989, jatkui 19.1.1990 - 24.5.1991.
Manitbois - Alkoi 5.9.1992.

Leena Härkönen sanoi sen Hesarissa aika hyvin:

 

 

En muista, kuka tämän Hesarissa sanoi, mutta suomalaisten televisioviihteen perusongelma on, että tehdään liian liukuhihnalta. Ei anneta tekijöille aikaa kypsytellä ideoita ja laatia kunnon käsikirjoituksia, vaan pumpataan nopeasti heiltä kaikki mehut pois. Tuloksena juosten kustua viihdettä, joka perustuu tylsiin hokemiin, jotka eivät olleet nokkelia edes paperilla, saati sitten loputtomiin toistettuina. Pulttibois oli juuri tällaista tavaraa. Silti tulin katsoneeksi ohjelmaa viikottain. No, koulussa yläasteella kyllä toistettiin Pulttiboisien hokemia oppilaiden suussa - myös tyttöjen. Erityisesti James Potkukelkka ja toisilleen karjuen puhuvat armeijan upseerit olivat suosittuja.
    Pulttiboisin tunnuskappale oli M.A.R.R.S. -kokoonpanon hitti "Pump Up the Volume" - tekijänoikeusmaksut nielivät varmaan yli puolet koko sarjan budjetista.

Tyhmänä toivoin, että Manitbois merkkaisi parannusta Pulttibois-menoon, mutta sekin oli sitä samaa rahat pois -sontaa.

 

Viemäri-tv - 29.6.1989 saivat Sleepy Sleepersit oman sketsisarjansa. Muistaakseni ohjelma tosiaan oli ulkoisilta puitteiltaan kuin viemäristä eivätkä sketsien käsikirjoituksetkaan sieltä kummemmin ylös kurkottaneet. Katsoin muutaman jakson, mutta taisi olla lopulta liian vaikeasti sulavaa minulle. Muistan parhaiten "Apostoleilla asiaa - viikonvaihteen sana" -sketsit, jotka perustuivat siihen, että kaksi hengenmiehiksi pukeutunutta miestä seisoi tönkköinä ja totisina kameran edessä, ja toinen sanoi hitaasti jonkin irrationaalisen sanan, kuten "jauhelihakimpale" tai "lemmentuska".

 

 

Star Trek: The Cage - 1.9.1990. Star Trek - alkoi 5.9.1987, Star Trek - Animated 25.7. - 22.8.1989.

Alkuperäistä Star Trekiä tehtiin 80 jaksoa vuosina 1966-1969. 1973-1975 jatkettiin piirretyllä sarjalla 22 jakson verran. Minä tutustuin koko maailmaan tollolla tavalla aloittamalla tuosta piirrossarjasta, jota ei esitetty meillä kuin viisi jaksoa. En tainnut pitää näkemästäni.
    1990 syyskuun ensimmäisenä telkkari näytti harvoin nähdyn pilottielokuvan "The Cage" (josta nuo ylläolevat still-kuvat nappasin) vuodelta 1965. Muistin olleeni yksin kotona Kauniaisissa Kasavuorentiellä ilman äitiä, isäpuolta ja isäpuolen Jonna-tytärtä kun se tuli, ja päiväkirjani tosiaan kertoo: "Mattssonit lähtivät illalla huomispäivään asti Inkooseen rapujuhliin, Wikströmien mökille. En halunnut mennä, koska Kurre on hyvin viinaanmenevä, ja muukin perhe on aika railakasta. Lämmitin mikroruokaa, puuhailin omiani, ja nautin yksinäisyydestä". Yleensä merkkasin päiväkirjaani kaikki näkemäni elokuvat, mutta The Cage jäi kirjaamatta.
    Seuraava askel oli elokuvat, joita ruvettiin tekemään 1970-luvun lopulla. Telkkarista tuli ainakin kakkonen, ehkä myös kolmonen ja nelonen. Next Generation -sarjaan en viitsinyt perehtyä, minua kiinnosti nähdä alkuperäinen 60-luvun sarja.
    Alkuperäiseen telkkarisarjaan tutustuin vasta 2004-2006, kun ostin kaikki kolme tuotantokautta hienoina muotoiltuina DVD-bokseina. Keltainen ykköskausi, sininen kakkoskausi ja punainen kolmoskausi, kaikki keskeltä avattavissa muovikoteloissa jotka oli sujautettu pieniin pahvilokeroihin. Seurustelin Sadun kanssa 2005-2007, ja hän oli närkästynyt siitä, että kannoin kotiin kalliita DVD-bokseja jostain typerästä avaruussarjasta. Jouduin katsomaan muutaman jakson ilman ääntä, kun Satu ei halunnut kuunnella sarjaa chattaillessaan minun tietokoneellani muiden kanssa.

 

Särkyneiden sydänten klubi (Dear John) - Tästä komediasarjasta ei hirveän monta jaksoa lähetetty. Sarja alkoi 30.8.1989 ja se päättyi 10.1.1990. Jenkit tekivät tätä kuitenkin neljän tuotantokauden ajan. Tunnuskappale oli imelä. Mies saapui töistä kotiin, huusi: "honey, I'm home!", huomasi pöydällä olleen kirjeen, luki sitä, ja tunnari alkoi soida. Siinä nainen lauloi hempeästi ja korkealta "dear John, dear John, by the time you read these lines, I'll be gone / life goes on, dear John...". Mies käveli ulos talostaan ja lähti jonnekin. Kenties Särkyneiden sydänten kerhoon.

 

 

Vihdoinkin yksin (Empty Nest) - Leskeksi jäänyt miamilainen lastenlääkäri (Richard Mulligan) ei ainakaan kärsi yksinäisyydestä. Kahden tyttärensä Carolin (Dinah Manoff) ja Barbaran (Kristy McNichol) avioliitot ovat ajautuneet karille, ja he ryhtyvät asumaan isänsä luona. Ainakin toinen heistä oli henkisesti aika kurjassa kunnossa avioeronsa jäljiltä. Talossa oli myös iso koira Dreyfuss, joka vaati huomiota.
    31.8.1989 - 7.10.1991 esitetty sarja, josta on ehkä vaikea uskoa, että se oli Tyttökultien spinoff. Sarjalla oli kaksi yhdistävää linkkiä Tyttökultiin. Toinen niistä oli David Leisuren esittämä Charley Dietz, joka Vihdoinkin yksin -sarjassa oli rasittava sovinisti naapuri, risteilyaluksen työntekijä, joka vähän väliä tupsahti taloon kertomaan juttujaan. Toinen taas se, että Tyttökultien päänäyttelijät aina silloin tällöin ilmestyivät keskustelemaan Mulliganin kanssa, mikä toi sarjaan jollain tavalla jakomielitautisen vireen. Hiukan saattoi hämmentää, mitä sarjaa katsookaan.

Rupesin katsomaan sarjaa, koska Richard Mulligan oli siinä. Kuten Kuplan kohdalla kerroin, Burt Campbellista jäi lapsena jälkivaikutelma sarjan omituisimmasta tyypistä, ja halusin katsella Mulligania normaalimmassa roolissa. Niin, ja Dinah Manoffkin oli Kuplassa, mutta häntä en tainnut oikein kunnolla muistaa. Pidin Vihdoinkin yksin -sarjasta, ja jäin seuraamaan sitä pitkäksi aikaa.

 

 

Saharan salaisuus (Il segreto del Sahara / The Secret of the Sahara) - Perjantaina 1.9.1989 asuin vielä isäni kanssa kahdestaan lapsuudenkodissani. Silloin alkoi mielenkiintoisen tuntuinen seitsenosainen seikkailusarja, jota päätin katsoa.

 

 

Kolmas jakso esitettiin viikko myöhässä, 22. syyskuuta. 15. syyskuuta pidettiin Suomen Miss Skandinavia -karsintakisat, jotka Kolmonen televisioi. Hyvä näin, koska 11. - 15. päivä koululuokkamme teki retken Ahvenanmaan saaristossa Albanus-kaljaasilla, ja saavuin päiväkirjani mukaan kotiin perjantaina vasta yhdentoista jälkeen. Ripillelasku vielä sunnuntaina, ja sen jälkeen asuin sitten Kasavuorentiellä äidin ja isäpuolen kanssa, ja katsoin loput jaksot siellä. Kukaan muu ei välittänyt katsoa, sain nauttia yksinäni.
    Sarja onneksi päättyi ennen kuin vuorossa oli työharjoitteluviikko Kotkassa Matti-enoni luona. Autoin leipomossa, jossa Matti toimi johtotehtävissä. Ei ollut takeita, että olisin päässyt katsomaan sarjaa siellä. Saharan salaisuus esitettiin siis telkkarissa myrskyisään aikaan minun elämässäni. Mahdoinko nähdä kaikki jaksot? Päätösjakson ainakin tiedän katsoneeni.
    Saharan salaisuus kyllä näyttää komealta. Kuvaus on upeaa, Morriconen musiikki kaunista ja saaduilla resursseilla on pyritty tekemään tyylikästä jälkeä. Muistan pitäneeni sarjasta aikoinaan, ja siitä jäi kiinnostavan epätodellinen fiilis. Vähän kuin olisi unta katsellut.
    Emilio Salgarin (1862 - 1911) kirjalliseen tuotantoon löyhästi pohjautuva tarina tarjoaa jo ensimmäisessä jaksossaan mukavat näkymät sulttaanin palatsiin, jossa vilahtaa pari alastonta neitosta, ja miestä rangaistaan pistämällä hänet tappelemaan myrkkykäärmeen kanssa altaassa. Kakkosjakson alussa Andie MacDowellin johtaman soturilauman hyökkäys huipentuu joka iikan sokaisevaan valoon, joka heijastuu Anthean pitelemästä medaljongista. Viidennen jakson alussa muistettava hetki on kaulaan asti hiekkaan haudattu mies, jonka onnistuu purra häntä uhanneelta käärmeeltä pää poikki.
    Arkeologilla on seuranaan haukka, ja saatuaan tältä tiedon, että isä on elossa, arkeologin poika lähtee etsimään häntä. Kuudennessa jaksossa poika tapaa viimein isänsä palatsissa, missä tämä on pitkään teeskennellyt sokeaa.
    Muistelin, että viimeinen jakso olisi mennyt ihan scifiksi. No juu, kun Anthea ja Kerim kertovat kansansa alkuperästä. Loppu pidetään kuitenkin hyvin hillittynä, toivoa herättävänä.
    En jaksanut nyt imeä itseeni kaikkea. Keskityin siihen silmänruokaan ja musiikkiin, en repliikkeihin. Tämä ja nuo mainitsemani kohokohdat riittivät pitämään minut kiinnostuneena, mutta... yli 50-minuuttiset jaksot ovat hidastempoisia ja vaativat oikean mielenlaadun, jotta ne vangitsisivat. Säästän tämän sarjan kuitenkin, sitä voi katsoa vielä uudemmankin kerran.

 

 

Nikke Knatterton (Nick Knatterton) - 8.9.1989 - 12.1.1990 esitettiin ensimmäisen kerran tämän saksalaisen dekkaripiirrossarjan kaikki jaksot, 19.6.1992 ja 12.11.1997 sarja palasi kuvaruutuihin. Tämä oli aina hauskaa katseltavaa niin minulle kuin isäpuoleni Jonna-tyttärellekin. Ensimmäisissä jaksoissa meitä molempia hiukan huvittivat ja ärsyttivät jatkuvat "johtopäätös"-hokemat, jotka tulivat Knattertonin ajatuksista. Lopulta Niken aivot ymmärsivät pysyä hiljaa, ja tarinankerronta jäi vain Jarmo Kosken kertojanäänen varaan. Nikke oli yliluonnollisen resurssintäyteinen, vähäpukeisia ja alastomia naisia tai naisenkuvia riitti joka jaksossa, animaatio oli hupaisalla tavalla jäykkää, ääniraidat pullollaan omituisia syntetisaattorin vinkumisia ja mouruamisia (mikä alkaa pahasti rasittaa kun jaksot katsoo putkeen), ja Hesarin Petri Kemppisen huomio Hauska puolituntinen -lehdestä osuu minustakin oikeaan. Piirrostyylikin on jotenkin samaa maailmaa.

 

 

Hauskat pojat: Hale ja Pace (Hale and Pace) - Englantilainen vitsikaksikko Gareth Hale ja Norman Pace voittivat keväällä 1989 Kultaisen ruusun Montreux'n tv-viihdekilpailussa. Tosin Hesarin mukaan voitto tuli lähinnä siksi, että tuomaristo oli näännyksissä liian monen ikävän ohjelman jälkeen, ja loppupuolella esitetty Halen ja Pacen työ tuntui sen kaiken jälkeen virkistävältä. Hale ja Pace tutustuivat opiskellessaan voimistelunopettajiksi, alkoivat keikkailla, suosio kasvoi ja opinnot jäivät. Heiltä siis puuttui teatteritausta joka monilla kokeneilla koomikoilla on, ja se oli nähtävästi rasite. HS:ssä pidettiin enemmän Lunta tupaan -sarjasta, mutta toki Halea ja Paceakin kehuttiin. 13.9.1989 sketsisarjaa alettiin esittää Suomessa, 16.2.1990, 21.7.1992 sarja palasi taukojen jälkeen ruutuun.
    Pidin Halesta ja Pacesta, he esimerkiksi parodioivat tv:n lastenohjelmia äitelän lapsekkaissa lavasteissa ja asuissa - yhden tällaisen mainion sketsin loppuhuipentumana lempeästi hymyillyt Hale halkaisi veitsellä atomin ja kaikki hävisi sienipilveen.
    Taisi olla myös tämä sarja, jossa aina nähtiin musiikkiparodioita: ZZ Top (DD Cup), Chris Rea (Chris Straits), ja hyväntekeväisyyslauluja irvinyt "Save the Cat", joka sydäntäsärkevän, tilastoilla ja muulla faktalla lastatun videon avulla keräsi rahaa kissojen pelastamiseen puista. Meille suomalaiskatsojille tarjottiin ylimääräisenä mausteena briljanttia tekstitystä, joka oli alan mestarin Kalle Niemen työtä. Jos nyt sekoilin jotain ja mainitsin sellaista, mikä nähtiinkin Lunta tupaan -sarjassa, pyydän anteeksi. Muisti sekoittaa nuo kaksi sarjaa herkästi keskenään.

 

Tytöt - Riitta Havukainen, Sininen Sukka - anteeksi, Sinikka Sokka, ja Ulla Tapaninen muodostivat Bull Young -trion, joka lauloi, näytteli ja viihdytti. Tytöt oli heidän yhteinen sketsisarjansa, joka alkoi 16.9.1989. Käsikirjoittajina toimivat Leif Salmén, Ilpo Tiihonen ja Sulevi Peltola, ja taustavoimina toimivat vielä tanssijat Harri Heikkinen ja Jens Walentinsson.

Sitten ikävää kerrottavaa. Ainakin olen varma, että Tytöt oli se sketsisarja, josta satuin näkemään yhden jakson. Muistan kaksi sketsiä. Toisessa Tapaninen loikoili rennosti tervehtien katsojia sanoilla: "Heippa, piparit", ja Sokka ja Havukainen lojuivat hänen sylissään kasvot suoraan kameraan päin. Tapaninen kysyi muilta, mitä piirrettäisiin. Sokka ja Havukainen hokivat yhteen ääneen: "Miesmiesmiesmiesmies...". Tapaninen alkoi piirtää niin, ettei katsojille ollenkaan näytetty, mitä ja miten hän piirsi: "Selvä, piirretään mies... tohon tommonen ja tohon tommonen... Ei näytetä. Heippa, piparit".
    Toisessa sketsissä kaksi naista oli kylässä kolmannen naisen luona, ja vieraat kysyivät, onko taulu tuolla seinällä aito Nelimarkka. Kahvipöydässä yksi kysyi: "Nätti kuppi. Onkohan Arabian?". Hän käänsi nopeasti kupin kädessään ylösalaisin niin, että kahvi valui pöydälle. "Kiinalaista paskaa", hän tokaisi. Sitten vieraat rupesivat solvaamaan emäntäänsä.

En ymmärtänyt koko touhusta yhtään mitään.

 

Enkelten keittiö - Seppo Ahti ja Ilkka Kylävaara keskustelivat julkkisvieraiden kanssa ja viihdyttivät katsojia suorassa lähetyksessä. Mukana hääri huippukokki Markus Maulavirta, joka valmisti vieraille ruokaa. Lavasteisiinkin oli panostettu. 28.10.1989 aloitti tämä ohjelma, jota tulin nähneeksi hiukan kun toiset katsoivat sitä.

 

 

Salainen agentti 86 (Get Smart) - 2.11.1989 saatiin tämä klassinen tv-sarja takaisin Suomeen. Toisin kuin Hesari tuossa väitti, sarja lopetettiin vasta 1970, viidennen tuotantokauden jälkeen.

 

 

Jo ensimmäisessä, mustavalkoisessa pilottijaksossa Agentti 86 Maxwell Smart kohtasi Agentti 99:n, joka yllätykseksi olikin hyvännäköinen nainen - ja koko ajan näiden kahden välillä oli orastavaa sutinaa, kuumempaa kuin James Bondin ja Miss Moneypennyn välillä. Neljännellä tuotantokaudella he menivät vihdoin naimisiin. Varhaisissa jaksoissa oli mukana myös näppärästi hommiaan hoitanut Agentti K-13 eli Fang, joka oli koira. 19. jaksossa esiteltiin KAOSin tiedemiehen kehittelemä robotti Hymie, josta tuleekin CONTROL-järjestön työntekijä. Hymie on erittäin vahva eikä vahingoitu luodeista, mutta hänellä on myös jonkinlaiset tunteet ja hän ottaa sanoja kirjaimellisesti, mikä toi lisää komiikkaa sarjaan. Tosin Hymie esiintyi vain kuudessa jaksossa.
    Huomattavasti useammin Get Smartissa vieraili KAOSin agentti, arkkivihollinen Siegfried, joka suoritti ensiesiintymisensä kakkoskauden kolmannessa jaksossa "A Spy For a Spy". Bernie Kopell näytteli Siegfriediä paksulla saksalaiskorostuksella, ja on vaikea uskoa, että siinä on sama mies, joka näytteli Lemmenlaivassa naisten perään ollutta miellyttävää lääkäriä.

Minä muistan selvästi huomanneeni sarjan, kun satuin näkemään viidennen jakson lopun, jossa nojatuolista napinpainalluksella lähtenyt unikaasu tainnutti sekä 86:n että 99:n. Viikkoa myöhemmin asetuin katsomaan kuudennen jakson.

Ykköskaudella vitsit ovat nokkelimmillaan, visuaalisia gageja on runsaasti ja ne ovat poskettomia. Kakkoskausi on hiukan seikkailullisempi, kun peräkkäin tulee muutama eksoottisiin maisemiin sijoittuva jakso. Toisaalta huumori alkaa keskittyä enemmän one-linereihin, hölötykseen ja Smartin toistuviin puhemaneereihin. Parhaimmistoon kuuluva kolmiosainen tarina "A Man Called Smart" huipentaa kauden oivasti.
    Kolmoskausi pitää hyvin yllä tiettyä tasoa, mutta jotkut usein toistuvat tylsät vitsit ja vakiofraasit alkavat vähän risoa. Kolmoskauden viimeisessä jaksossa jaksojen visuaalisuutta keksittiin piristää kohtauksesta toiseen vievillä "palapelisiirtymillä", joissa kuva hajosi palapelin paloiksi, jotka hävisivät antaen tietä mustalle taustalle. Uusia paloja ilmestyi, jotka muodostivat seuraavan kohtauksen alkukuvan. 86:n ja 99:n suhteen kehittyminen ja naimisiinmeno piristävät vielä neloskauden ensimmäisiä jaksoja, mutta muuten tuo 1968-1969 -kausi on jo aika rutiinia. Neloskausi on viimeinen, joka esitettiin Suomen telkkarissa 90-luvun alussa.
    1969-1970, viides eli viimeinen tuotantokausi. Sarja siirtyi NBC-yhtiöltä CBS:lle, joka lopetti sarjan yhden kauden jälkeen. Mainio tunnusjakso, jossa Smart saapuu autollaan CONTROLin päämajan eteen ja kävelee itsestään avautuvista ja sulkeutuvista ovista töihin, kuvattiin uudestaan mahdollisimman samanlaisena, samoin tunnusmusiikki äänitettiin uudestaan. Alkutekstijakso on siis periaatteessa sama, mutta kuitenkin eri.
    86:lle ja 99:lle syntyy kaksoset, poika ja tyttö. Smartin ajatukset pyörivät paljon perhetapahtumien ympärillä. Pitkin sarjaa on nähty jaksoja, joissa CONTROL on taloudellisissa vaikeuksissa. Budjettia leikataan, agentteja irtisanotaan väliaikaisesti, sivutöitä hommataan. Viitoskausi jatkaa näiden ongelmien kuvaamista. Yhdessä jaksossa pomon työhuone on siirretty hissiin.
    Viitoskaudella pidettiin hyvin vauhtia yllä. Juonet kulkevat hyvin ja älytöntä huumoria riittää tuttuun tyyliin. Smartin vakiolausahdukset ovat poissa. Silti sarja tuntuu tässä vaiheessa jo vanhan jauhamiselta. Juonet tuntuvat välillä sotkuisilta - vai enkö jaksanut enää oikein keskittyä seuraamaan niitä?

 

 


 

 

 

 

 

 

1    2    3    4    5    6    7    8    9    10    11    12    13    14    15    16    17    18    19    20    21    22    23    24    25    26    27    28    29    30    31    32    33    34    35    36    37    38    39    40    41    42    43    44    45    46    47    48    49    50    51    52    53    54    55    56    57    58    59    60    61    62    63    64    65    66    67    68    69    70    71    72    73    74    75    76    77    78    79    80    81    82    83    84    85    86