26.8.2017

Toteutinpa yhden pitkään päässä pyörineen idean vuosina 1970-1972 ilmestyneen Suomalainen MAD -lehden sisällön kartoittamisesta. Juttujen nimet, piirtäjät, kirjoittajat, alkuperäinen nimi sekä alkuperäisjulkaisu. Linkki on nyt siellä sivun ylälaidassa, että näkyy.

Minähän olen juuri oikea mies siihen hommaan, kun olen saanut kerätyksi kaikki numerot. Joulukuu 1971 oli hankalin, mutta sekin löytyi sitten Antikvaari.fi -sivuston kautta jostain antikasta joskus viime vuonna, ja tein tilauksen. Lisäksi löytyy vino pino Amerikan MADeja vuoden 1986 ensimmäiseen numeroon asti, ja skannaukset kaikista puuttuvista vuonna 1978 tulleeseen numeroon 201 asti, joka on se tuorein puuttuvista.

Vuoteen 1985 oli hyvä lopettaa jenkki-MADien keräily, koska lehti alkoi muuttua koko ajan kuivemmaksi. Suomen MAD koki saman kohtalon. Ostin 90-luvun alussa pari numeroa MADia, toinen oli englanninkielinen ja leffaparodiana oli Addams Family. "Satiiri" oli totaalisen likilaskuista eikä naurattanut yhtään. Edes Drucker ei piirtäjänä osannut pelastaa tilannetta esim. pistämällä sen irtokäden kaikenlaisiin hassuihin paikkoihin. Toinen 90-luvun alussa ostamistani numeroista oli suomenkielinen, ja siinä parodioitiin Terminator 2:sta. Sieltä löytyi tällaista dialogia:

John Connor: "On oikein mukavaa, että suojelet minua, mutta et voi tappaa ihmisiä noin vain!"
Terminaattori: "Emmekö olekaan Los Angelesissa?"

Terminaattori: "Yo, homeboy. Hasta la vista, beibi."
John Connor: "Kun et kerran opi mitään kivoja fraaseja, annahan kun kerron sinulle, miten käy auton varastaminen käytännössä..."

 

Hohhoijaa.

Suomalainen MAD alkoi ensin Kuvajulkaisut Oy:n julkaisuna, mutta sitten Kustannus Oy Williams otti sen harteilleen. Suomalainen MAD onkin yksi harvoista Williamsin sarjakuvajulkaisuista, joka ei ole pahnanpohjimmaista roskaa, sellaista, jota ostettiin vain jostain kun halvalla sai. Joonaksen päätoimittama Sarjis-lehti oli toinen Williamsin helmi. Jotkut ehkä arvostavat puljun julkaisemia Tarzaneita ja jenkkikauhusarjiksia. Mutta siihen se näkyy jäävän. Olen kyllä divareissa ja Huuto.netissä vilkaissut kaikkia Mokuja, Leilaa, Muinaiset maailmat -pokkaria, Um valkea delfiini -lastensarjista, Jannua, Calimeroa ja muita ja todennut, että kaikenlaista... Lätkä-lehteä en ole päässyt tarkemmin tutkimaan, kun kaikki lehdet ovat SS Libriconissa aina muoveissa joita ei kehtaa avata. Minkä verran niissä on sarjakuvaa vai onko ollenkaan? Aihepiiri ei kylläkään kiinnosta yhtään.

Yksillä kirjamessuilla joskus vuosia sitten oli Makedonian ständillä tarjolla varmaan kaikki Suomalaiset MADit. Minulla ei kuitenkaan ollut tarpeeksi rahaa kaikkien kokoelmastani vielä puuttuneiden numeroiden ostamiseen, ja niitä puuttui silloin vielä paljon. Poimin kouraani sen verran numeroita mihin käteisvarat riittivät, aloittaen vanhimmasta päästä. Raha loppui siinä vaiheessa kun muutama numero vielä uupui, eli puuttumaan jäi muutama numero sarjan keskivaiheilta. Niitä sitten ostin silloin harvoin kun niitä vastaan tuli. Numero 1/1972 löytyi sarjisfestareilla 2011, 3/1971 vuoden 2013 festareilla, ja viimeisen puuttuneen eli 1971 joulukuun numeron hankin Antikvaari.fi -sivuston kautta vuosi sitten.

Sisältöluettelo ei ole vielä valmis, siitä puuttuvat kansiskannaukset sekä tiedot juttujen alkuperäisjulkaisuista. Täydentelen tässä koko ajan tietoja.

 

1.9.2017

Suomalainen MAD -sisältöluettelo alkaa olla hyvässä kunnossa. Prohiaksen Diplomaatteja ja muutamaa muuta jenkkijuttua en löytänyt lehdistä, joten niiden alkuperä jää toistaiseksi mysteeriksi. Onkohan ne julkaistu alunperin joissakin pokkareissa? Ruotsalaista tekoa olevien kansien alkuperän jäljitin Googlen kuvahaulla, hakusanoina "Svenska MAD" ja jokin vuosiluku väliltä 1967-1971. Nimimerkkien Bowen ja Fimbul oikeat henkilöllisyydet selvisivät nekin helposti, kummallakin on oma Seriewikin-sivu ja Bowen on myös Wikipediassa.

Säätelin ja siirtelin vielä tekstejä jonkin verran, ja väritin alkuperältään tuntemattomiksi jääneet jutut myös sinisellä. Olisiko vähän luettavampaa nyt?

Lisäilen vielä tietoja ja tilastoja jos/kun tulee mieleen jotain. Pieni yllätyksenpoikanen on vielä luvassa... mutta siihen palaan vasta muutaman kuukauden päästä. Ei mitään isoa, mutta pienoisen lisän ajattelin laittaa katsauksen loppuun.

 

2.9.2017

Sarjakuvafestivaalit aukesivat Suvilahden Kattilahallissa, mutta ne ovatkin tänä vuonna vain kaksipäiväiset. Päättivät jostain syystä jättää perjantain pois ohjelmistosta. Mikä lienee syynä... oliko eilen Kattilahallissa jotain muuta ohjelmaa, vai eikö paikalle saatu houkuteltua riittävän isoa vieraskaartia täyttämään vielä kolmattakin päivää ohjelmalla? No, mutta mentävä oli, onhan kyseessä perinne minunkin kohdallani, ja paikka on lyhyen kävelymatkan päässä kotoani.

Festarivieraista yksi oli tällä kertaa yli muiden, eli Aarne Ankan piirtäjä Charlie Christensen. Nimmarin toivossa minulla oli repussani sekä ensimmäinen ruotsinkielinen Arne Anka -albumi että varmuuden vuoksi vielä viimeisin ruotsinkielinen, "Mentala selfies".

Saavuin paikalle vähän kahdentoista jälkeen, ja katsastin pikaisesti osan myyntipöydistä kuitenkaan ostamatta mitään. Sen jälkeen jäin seuraamaan "Suomi 100 vuotta sarjakuvassa" -keskustelua, jonka mielenkiintoisin osuus liittyi Mauno Ihannin ja hänen Nelilehti-kustantamonsa 1991 julkaisemaan Toni Poni -sarjakuvalehteen. Käteeni tyrkättiin ilmaiseksi Kuti #45 liitteineen, jossa kerrottiin totuus tämän surkuhupaisan lehtiviritelmän takana, kaikkien netissäkin velloneiden väärien huhujen ja myyttien sijasta. Totuus ei ollutkaan niin värikäs kuin legenda, mutta kiinnostavaa luettavaa silti.

Tällä kertaa en törsännyt sarjiksiin yhtä mittavaa määrää rahaa kuin viime vuonna, mutta enemmän kuin olin ajatellut kuitenkin. Tarkoitus oli pitää hyvin maltillista linjaa, mutta kun SS Libriconin ständistä löytyi 75 euroa maksanut Pahkasika kuutonen eli se Hilse-lehden välissä ollut pienikokoinen Musiikki-Pahkasika, niin jo yksin Libricon-hankinnat ylittivät lompakossani olleen käteiskassan. Onneksi kortti kelpaa aina heillekin. Libriconilla oli tarjolla myös pari etsimääni Myrkkyä, jotka halusin Tiinee Toons -sarjakuvan vuoksi. Muuten en Myrkkyä lue. Enemmän tai vähemmän impulssiostoksina hankin vielä kaksi ensimmäistä Jussi Jänis -albumia (Jälkiä rinteessä, Blacktown) ja kaikki kolme lentosarjisvihkoa, jotka Joonas teki Suomen Ilmailuliitolle 1988-1990.

Antikvariaatti Coppola & Varpaisella oli nyt tarjolla ensimmäinen Superpokkari vuodelta 1975, tosin aika löysänä kamana. Täytyy säilyttää muovipussi pokkarin ympärillä, ettei sivupakka karkaa omille teilleen. Nyt on kaikki viisi Superpokkaria koossa, mieli on hyvä jälleen yhden täyden sarjan ansiosta.

Kaksi 80-luvun Sarjainfoa, Jussi Jänis kolmonen Epäonnen kivi sekä yksi ranskankielinen albumi löytyivät Fennica Comicsin pöydästä. Ranskankielistä oli tarjolla ehkä pari-kolmekymmentä albumia, mutta aika tylsännäköistä kamaa. Ostin alpparin "Forell & fils: Marcel l'embrouille", tekijöinä Bazile, Plessix ja Kervarec. Vaikuttaa aika arkipäiväiseltä, pikkuhauskalta elämän viipaleelta.

Toisen kvaakilaisen, Tertsin, tapasin ja vaihdoin pari sanaa hänen kanssaan. Kertoi tulleensa etsimään Bob Morane -integraalia jonka pitäisi ilmestyä ihan näillä hetkillä, mutta enpä minä kyllä nähnyt sitä missään. Bob Morane on minulle mieluisampaa sarjakuvaa kuin Bruno Brazil, vioistaan huolimatta, joten minä kyllä ostan sen integraalin kun se tulee. Ei vaan nyt osunut silmiin. Tertsi kysyi myös, onko Apollo Kustannuksen Sami Kestiä näkynyt, mutta minun oli sanottava ettei Samikaan tunnu paikalla näkyvän. Bob Morane -integraalin lisäksi Tertsillä ei ole mielessä oikein muita festarihankintoja, koska hänellä työttömänä on raha tiukilla, mutta Ranskasta tulee vuolaana virtana kaikkea Franquin-kirjaa, Blueberry-integraalia, Piko ja Fantasio -integraalia ja muuta paksua opusta, että rahat on satsattava niihin. Jaa, minä kyllä ostan Ranskasta mieluummin sellaista mitä minulla ei ole jo ennestään. Blueberryt ja P&F:t olen ostanut jo niin moneen kertaan.

Kattilahallin lisäksi festaritiloja oli järkätty myös Tiivistämöön ja Puhdistamoon. Kävin kummassakin paikassa, mutta niissä myytiin lähinnä pienlehtiä ja omakustanteita, mistä en ole kiinnostunut. Ei sattunut olemaan ketään kiinnostavaa vierastakaan minun osuessani paikalle, joten tein vain ranskalaiset visiitit molempiin paikkoihin. Vähän epämääräinen oli festarialue noin kokonaisuudessaan. Paikalla oli paljon rakennuksia, mutta piti hetken aikaa hahmottaa, missä on festariaktiviteettia ja missä taas ei. Itse Kattilahalli löytyi toki heti, mutta kun tämä oli ensimmäinen käyntini koko alueella, en osannut suunnistaa vanhasta tottumuksesta. Lähinnä seurasin naamatuttua sarjakuvaväkeä paikasta toiseen ja löysin siten perille myös Puhdistamoon ja Tiivistämöön. Ja koska nämä rakennukset eivät heti tarjonneet mitään kiinnostavaa koettavaa, itse Kattilahallin ulkopuolinen hengailu meni lähinnä graffititaiteen ihailemiseksi, mitä sieltä löytyikin kiitettävästi. Sarjakuvapiirtäjä Kari Sihvonenkin oli seinää spreijaamassa.

Päivän kohokohta oli siis Charlie Christensenin haastattelu kello neljältä. Viime hetkellä tajusin, ettei se olekaan Kattilahallissa, vaan jossain muualla. Askeltelin ripeästi uudemman kerran kohti Tiivistämöä, ja siellähän oli seinälle heijastettu Aarne Ankkaa merkiksi siitä, että täällä se minun odottamani vieras istuu kohta puhumassa. Ehdin siis ajoissa. Tiivistämö osoittautui sittenkin edes vähäksi aikaa antoisaksi paikaksi.

Christensenin haastattelun jälkeen asetuin nimmarijonoon, kaivoin repustani ensimmäisen Arne Ankan ja sainkin siihen signeerauksen. Tietysti puhuin Christensenille ruotsia, kuinkas muuten. Enhän minä nyt englantia haasta, kun löytyy yhteinen äidinkieli. Mies pisti puumerkkinsä alle päivämäärän 2.9.2017 ja totesi, että siinä on aikahyppyä kerrakseen. Toivottavasti miehen paljaita jalkoja ei muuten kauheasti palellut niissä sandaaleissa...

Palasin vielä hetkeksi Kattilahalliin, mutta tuumin, että menee turhan joutilaaksi paikalla roikkumiseksi. Hipsin kotiini, semminkin kun pilviseltä taivaalta jo tihutti vähän.

Christensen-nimmarihuumassa pääsi unohtumaan, että hänen jälkeensä Tiivistämöön saapui puhumaan vielä Gilbert Shelton. Olisin hyvin voinut hänenkin haastamistaan kuunnella, vaikken ole lukenut Friikkilän veljeksiä sen enempää kuin mitä Tapiireista löytyy.

 

3.9.2017

Vääntäydyinpä vielä tänäänkin kello yhdeksi festareille, vaikka päässä vähän nakutti ajatus, että miksi. Ulkona ei paljon väkeä pyörinyt, mutta sisällä porukkaa oli sentään ihan eiliseen tapaan. Muutaman myyntipöydän kävin taas nopeasti läpi, ostin Tilsan Kuusipäisen kuristajan, Fennicalta yhden kokoelman Berke Breathedin Bloom Countya sekä vielä yhden ranskisalbumin, ja SS Libriconilta neljännen Jussi Jäniksen "Professori Walterin hirviöt", jota en eilen muistanut minulta puuttuvan.

Seurasin jonkin aikaa Rikkinäisen mielen kuvat -haastattelua. Minähän olen kerran seurustellut vuoden ajan mielenterveysongelmaisen kanssa, joten aihe on joskus liipannut läheltä omaa elämääni. Enemmän odotin kuitenkin Petri Hiltusta, enkä pettynyt. Juuri Vala auringolle / Aavetanssi -yhteisniteen julkaissut Hiltunen puheli Vesa Kataiston kanssa intiaaneista, lännenelokuvien tosiasioita vääristävistä ja valheellisista intiaanikuvauksista, omasta työskentelystään, mainittuja albumeja varten tekemästään taustatyöstä ja muusta hengästyttävällä vauhdilla. Aivan uskomatonta, miten Hiltuselta lähtee tuota juttua suusta. Siinä oppii asioita ja saa nauraakin välillä. Häntä on nautinto kuunnella!

Asko Alanen haastatteli vielä Christer Nuutista, Kyky Ahosta ja Pauli Kalliota, mutta kolmenkaan miehen troikka ei pärjännyt Hiltuselle juttujen määrässä ja kiinnostavuudessa. Silti seurasin loppuun asti haastattelua eturivistä. Kiinnostavin esille tullut asia oli sellainen, jota olen itsekin miettinyt Kramppeja & nyrjähdyksiä ja muita Kallion käsikirjoittamia sarjakuvia lukiessani, että saisi olla vähän enemmän räväkkyyttä, raflaavia juttuja. Kaikki niin tasaista näkkileipää. Sitä Kallio ja Nuutinen tosiaan tuumivat, että pitäisikö Kramppeihin laittaa tankkihyökkäyksiä tai räjähdyksiä kotikadulla, mutta sellainen voi aloittaa kierteen, jonka seurauksena tekijät joutuvat pohtimaan yhä villimpiä juttuja kun yleisö alkaa sellaisia odottaa. Kyllä Kallio silti välillä yrittää ideoida sarjaan jotain vähän toiminnallisempaa juttua, muttei liiaksi. Hän haluaa pitää Krampeissa yllä sen tietyn tutun perusvireen, ja kunnioitan hänen päätöstään.

Neljältä kun haastattelu oli ohi, lähdin ihan suoraan kotiin. Ei ollut tiedossa enempää kiintoisaa ohjelmaa, ja koti tuntui kutsuvan.

Minulla oli nyt digikamera mukanani, mutta otin kuvia vain graffiteista.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kaikkiaan vähän vaisut festarit. Ei niin vaisut kuin mitä pelkäsin, mutta silti. Charlie Christensenin nimmari oli tärkeä ja Hiltunen pelasti sunnuntain, ja pari tosi sarjisaarretta sain haltuuni, mutta aiempina vuosina on festarikokemus ollut antoisampikin. Toivottavasti ensi vuonna jossain edustavammassa paikassa kuin ankeassa Kattilahallissa.

 

4.9.2017

Laskin, että 181 euroa maksoivat sarjakuvahankintani yhteensä, kokoelmani karttui 18:lla julkaisulla joista yksi ilmainen, eli se Kuti erillisine liitteineen (laskin molemmat yhdeksi). Tosiaan enemmän kuin oli tarkoitus kuluttaa, mutta aika lailla vähemmän kuin viime vuonna.

Jep, yhden henkilön kanssahan minä vain juttelin. Ei minua vielä moni tunne. Muutama muistaa naamani, muttei tiedä nimeäni tai Kvaak-nimimerkkiäni. Osa minusta toivoo, että useampi tunnistaisi ja pääsisin siihen sisäpiiriin, joka viettää suuren osan festariajasta sosiaalisesti kaikkien kanssa turinoiden. Osa minusta taas pitää hyvänä asiana sitä, että voi liikuskella incognito ja tarkkailla kaikkea rauhassa sivusta. Koska en ole kuitenkaan mikään seuramies vaikka kuinka parhaani yritän, jälkimmäinen tilanne on sittenkin loppupeleissä parempi.

Tai itse asiassa puhuin toisenkin kvaakilaisen kanssa, nimittäin Darth Mikan. Hän ei sitä tosin tiennyt, koska en esitellyt itseäni. Minusta oli hykerryttävä tilanne, kun puhuin hänelle Coppola & Varpaisen pöydässä Zoom-lehden harvinaisimmasta numerosta 47/1974 ja tiesin kuka hän on, mutta hän ei tiennyt kuka minä olen. Eli en minä ujo ole, siitä pääsin yli vuosia sitten. Ei, sosiaalisten taitojeni rajoittuneisuus johtuu jostain muusta.

Työpaikalla kun minulla on vähän enemmän kerrottavaa, käy vähän väliä niin etten heti muista kaikkia tärkeitä yksityiskohtia jostain menneisyydessä tapahtuneesta jutusta, ja siinä äkkiä tulee lipsautettua ihan valheita ja asiavirheitä jotta pääsen jatkamaan juttua. Jälkeenpäin en sitten enää vaivaudu korjaamaan virheitä kun muistan miten asiat oikeasti menivät. Esim. kun kerroin taannoisesta viisaudenhampaideni poistamisesta, tulin möläyttäneeksi ettei suutani puudutettu ollenkaan. Tottakai sain puudutuksen, mutten korjannut möläytystä kun tajusin mitä olin mennyt sanomaan. Tämä on yksi tapa, jolla sosiaalisten taitojeni rajoittuneisuus tulee esille. Vaikka puhe sujuu minulta yleensä takeltelematta enkä joudu kauheasti miettimään sanoja puhuessani, en ole mikään jutunkertoja enkä keskustelija. En pysty itse viemään keskustelua eteenpäin, vaan olen siinä asiassa muiden varassa. Ja vaikka muistaisinkin jonkin jutun joka liittyy kulloiseenkin puheenaiheeseen, liian usein käy niin, etten muista tärkeitä yksityiskohtia vaan muistikuvani ovat pinnalliset. Niinpä pidän suuni supussa. Vielä useammin käy niin, ettei minulla ole kertakaikkiaan mitään sanottavaa siihen mistä milloinkin puhutaan. Sitten muut miettivät, että kunpa tuo olisi vähän puheliaampi. Olen pahoillani.

En voi oikein muuta kuin yrittää harkita etukäteen mitä sanon, ettei suustani tulisi ulos mitään niin idioottimaista kuin tuo puudutusjuttu.

 

5.9.2017

Kyky Ahosen osuus lauantaisessa festarihaastattelussa oli oikeastaan pettymys. Ahonen ei puhunut hirveän paljoa, mainitsi muutaman päivän takaisen epilepsiakohtauksen ja esitteli sairaalan laittamaa ranneketta, sekä kertoi vähän kuvausta siitä millaista oli olla punkkari maaseudulla 80-luvun alussa, kun monikaan bändi ei vaivautunut pikkupaikoille keikalle. Poistui vielä kesken kaiken jonnekin jättäen Nuutisen ja Kallion keskenään rupattelemaan Alasen kanssa. Joku yleisöstä ehti sentään kysyä Kykyltä, että hän siis tosiaan piirtää sarjakuvansa valokuvista? "Kyllä", tyytyi Ahonen vastaamaan. Varmaan se mieskin olisi odottanut erittelevämpää vastausta, jossa Kyky olisi avannut työskentelytekniikkaansa. Olen 80-luvulta asti hiljaa mielessäni tsempannut Ahosta hänen urallaan (muistan vielä hänen Ilta-Sanomien Kuukauden kotimaisensa, Raha ratkaisee -sarjiksen kesältä 1987) ja ihan yleisesti ihaillut sarjakuvapiirtäjiä, jotka piirtävät valokuvista ja saavat sillä tekniikalla aikaan vielä toimivaa, sujuvaa sarjakuvaa. Ruotsalainen Rolf Gohs on toinen esimerkki tällaisesta sarjakuvantekijästä - hänestähän kerroin viime vuoden sarjisfestivaalin yhteydessä. Olisipa Ahonen kertonut enemmän miten valokuvista tehty sarjakuva syntyy... no, kyllä minä pystyn sen hyvin kuvittelemaan, mutta silti.

Töissä tänään taas ärsytti muiden siivoojien jatkuva äänetön älypuhelimen näprääminen tauon aikana. En sanonut mitään, koska tiesin, että sieltä tulee taas kysymys, että mistä haluaisin keskustella, sano jotain, niin jutellaan siitä. Enkä olisi keksinyt mitään. Parempi kun pidän suuni vain supussa.

Tämä sosiaalisten taitojeni rajoittuneisuus on oikeastaan ainoa varsinainen ongelmani nykyään, mutta kyllä sekin osaa rassata.

 

6.9.2017

Prinsessa Dianasta on ollut hirveän paljon juttua viime aikoina. Omat päällimmäiset muistoni Dianasta ovat heilastelu sen miljonäärin pojan Dodi Al-Fayedin kanssa sekä joskus 90-luvun puolessavälissä sattunut kuntosaliskandaali. Sen kuntosalin, jossa Diana kävi säännöllisesti, omistaja oli virittänyt kattoon kameroita, jotka kuvasivat Dianaa salaa. Seiskassakin uutisoitiin tästä jupakasta ja artikkelin kuvituksena oli aitoon Seiska-tyyliin niitä salaa näpättyjä otoksia, joissa jumppa-asuinen Diana makasi selällään jonkin kuntolaitteen päällä ja verrytteli käsivarsilihaksiaan. Diana ei ymmärrettävästi halunnut enää astua jalallaankaan siihen paikkaan.

Dianan hautajaisten aikaan olin Seinäjoella Korpeloiden serkkuperhettä tapaamassa. Heidän talonsa oli kolmikerroksinen, keskimmäinen oli maantasolla ja suurin osa huoneista oli siellä. Yläkerrassa oli makuuhuoneet ja Anja-mummon oma huone. Alakerrassa oli sauna ja tv-huone. Perheen äiti istui telkkarin ääressä, katseli hautajaisia ja itki.

Muistuipa mieleen tämmöinen pikku kollaasi, vai miksi tätä pitäisi kutsua. Kun huomasin yhdessä englanninkielisessä naistenlehdessä tuon tekstin ja kuvan prinsessa Dianasta - eri sivuilla tosin - kiusaus yhdistää ne kasvoi liian suureksi:

 

 

Diana-kuvan jälkeen lisää samaa juttua omasta arkistostani, Madonnasta ja hänen Lourdes-tyttärestään sekä USA:n presidentti Bill Clintonista:

                    

 

Kehutaan nyt vielä niitä sarjakuvafestivaaleja vaihteeksi kaikkien haukkujen jälkeen. Ne turvapaikanhakijoiden tekemät omakohtaiset sarjakuvat olivat loistava idea! Näin hekin saivat äänensä kuuluviin. Kukaan ei ole niistä vielä Kvaakissa puhunut mitään. Postaisin tämän ja tuon KykyAhos-juttuni Kvaakiin, mutta asianmukainen ketju on jo toista päivää pidentynyt pelkillä asian vieressä liikkuvilla viesteillä. En viitsi.

 

7.9.2017

Jatketaan tällä aiheella. Helsingin Sanomat kirjoitti Pirisestä syyskuun alussa 2001, Juntusesta 4. joulukuuta 2001 ja Tuomas Kyröstä 18. heinäkuuta 2002.

 

 

 

19.9.2017

Töissä tauolla tänään: me kaikki siivoojat istumme taukopöydän ääressä, kaikki näpräävät älypuhelimiaan paitsi minä. Tulee miespuolinen työntekijä virnuillen huomauttamaan siitä, että kaikilla on kännykät kädessä. Pari meistä puhelee siitä, että mitäs muutakaan sitä tauoilla tekisi. Tylsäähän tässä muuten olisi.

Mutta viime vuonnahan taukopöydän ääressä soljui keskustelu niin vuolaasti, ja sitä minun oli aina ilo kuunnella, vaikkei minulla olisikaan ollut mitään omaa sanottavaa mihinkään keskusteluaiheeseen. Ei kellään puhettakaan siitä, että olisi ollut tylsää siinä istuskellessa. Minne se henki on kadonnut?

Niin, tiedän kyllä. Älypuhelin vei sen.

 

21.9.2017

Okei.

Ymmärrän, että Discogs kieltää bootleg-julkaisujen myynnin. Tuossa vain yksi lukuisista asiaa käsittelevistä ketjuista:

https://www.discogs.com/forum/thread/745775

Ymmärrän myös, että natsibändien ja muiden kyseenalaisia näkemyksiä levittelevien bändien levyt bannataan myynnistä.

https://www.discogs.com/Brethren-Savage-Inequalities/master/734285

Mutta tämä menee jo liian pitkälle:

https://www.discogs.com/David-Ruffin-My-Whole-World-Ended/master/318814

Tuon levyn submission historyssa kerrotaan: "Release has been blocked from the Marketplace as a result of a legal notice received by Discogs asserting that a track on the release was not licensed by the rights holder. Ref. #384123."

Levy on siis vuodelta 1969, se on virallinen Motown-julkaisu, ja se on harmitonta soulia. Olen itsekin kuullut tuon levyn, se on sellainen perushyvä 3,5 tähden albumi. Mitä siitä, jos yksi kappale - mikä se sitten lieneekään - ei ole asianmukaisesti ja luvan kanssa laitettu levylle.

Minulla oli ajatuksena jonain päivänä ruveta ostelemaan levyjä Discogsin kautta. Mutta tämä nykyinen touhu, jossa yhä enemmän ja enemmän levyjä joutuu myyntikieltolistalle menee naurettavuuksiin. Pistää harkitsemaan vakavasti, kannattaako ruveta hankkimaan levyjä tuota kanavaa pitkin. Kohta siellä tietysti ei saa myydä mitään, tai sitten myyjät kaikkoavat sieltä joukolla ja siirtyvät eBayhin.

Jotkut musiikki- / levybisneksessä valtaapitävät sällit ilmeisesti eivät halua, että Discogsin kaltaisilla suosituilla, korkean profiilin levyaiheisilla sivustoilla kaupataan bootlegejä, joita on tehtailtu monta vuosikymmentä, joita tullaan aina tehtailemaan ja joita näkyy kaupan lukemattomissa muissa paikoissa, niin netissä kuin fyysisissäkin levymyyntipaikoissa. Mutta tässä joutuu Discogs kyllä kaivamaan maata omien jalkojensa alta. Milloin banni ulottuu niihinkin levyihin, joita menestyneet monikansalliset levypuljut - pienemmistä levymerkeistä puhumattakaan - ovat vuosikymmeniä sitten tai enempi tuoreeltaan julkaisseet asianomaiselta artistilta / bändiltä lupaa kysymättä? Kuten tähän kokoelmaan George Thorogoodin vanhoja demoja, joilla hän alunperin yritti saada levytyssopimuksen? Entä levyihin, joilla on omiin nimiin pistettyjä covereita?

Saa nähdä, missä mittakaavassa tämä kaikki merkitsee tuhoa Discogsille.

Tein tästä tekstistä vielä lyhennetyn englanninkielisen version, jättäen pois kaikki esimerkit, linkit ja muut turhat detaljit, ja postasin sen Discogs-profiilisivulleni. Saa nähdä tuleeko noottia, jossa se vaaditaan poistettavaksi koska se rikkoo hyviä tapoja, hehe.

 

28.9.2017

Lueskelen Punk in Finlandin Spotify-viestiketjua. Kuuntelen Spotifyta suuren osan vapaa-ajasta, koska pystyn löytämään loputtomasti levyjä kuunneltaviksi ja Spotifysta löytyy paljon sitä mitä haluan kuunnella. Ei läheskään kaikkea tietenkään, mutta venäläinen allTunes (joka on suonut minulle oikeuden koekuunnella kaikki biisit kokonaisuudessaan - huonolla äänenlaadulla tosin, mutta kyllä se käy) ja YouTube paikkaavat yhdessä puutteita aika hyvin.

Olen ihan hyvillä mielin niellyt Spotifyn kaikki uudistukset. Luon aina soittolistan, johon sitten lisään kaikki kuunneltavat levyt. Ja ne lisäämäni levyt ovat useimmiten kokonaisia albumeja, koska arvostan albumikokonaisuuksia yli kaiken. Kokoelmista en pidä, ellei niillä ole joitain harvinaisempia kappaleita. Vuoden 1989 jälkeen tehtyjä levyjä kuuntelen aika harvoin, koska en pidä 90- ja 2000-lukujen musiikista ja soundeista. Paitsi jazz-levyt rajaan vuoteen 1979, koska en pidä 80-lukua hyvänä jazz-vuosikymmenenä. Liian sliipattua kamaa tehtiin silloin.

Rasittavaa esim. jazz-artistien kohdalla hakea niitä alkuperäisiä albumeja kirjaimellisesti satojen epämääräisten kokoelmien seasta, mutta tavallaan se tutkimusmatka on hauska tehdä kun lopulta se palkinto tulee kuitenkin. Artistien diskografiat haen Rateyourmusicista (harvoin enää) tai Discogsista (täältä enimmäkseen nykyään), kirjoitan vuoteen 1989 mennessä julkaistut albumit biisilistoineen nyt jo 850-sivuiseksi venyneeseen "levyt plus" -Word-tiedostooni (mikä on hauskaa naputtelua), kopioin kirjoittamani diskografian tällä hetkellä 642-sivuiseksi ehtineeseen "levyt"-Word-tiedostoon, alan kuunnella artistin levyjä kronologisessa järjestyksessä sen verran mitä löytyy, ja paikkaan Spotifyn puutteita sitten allTunesissa ja YouTubessa. Eli kaikki elämäni aikana kuuntelemani albumit ovat levyt plus -Word-tiedostossa ja sen seuralaisessa eli levyt-tiedostossa. Mukana julkaisuvuosi, antamani tähtimäärä asteikolla 0,5-5, bändin/laulajan perustamis/syntymämaa, sekä vaihtelevalla kattavuudella albumien ulkopuolisia biisejä kuten single- ja kokoelmaraitoja.

Silloin kun rekisteröidyin Spotifyhin, oli pakko (tai sen käsityksen ainakin sain) valita vähintään 10 muuta käyttäjää seurattaviksi. Valitsin sitten 10 isompaa instanssia (mieluummin kuin yksityisiä käyttäjiä) - tuossa oikealla näkyvät tällä hetkellä järjestyksessä Digster Suomi, Kingsize Magazine, Soundrop, Topsify Finland, Music Playlists, Filtr Finland ja NME. Laitoin seurantaan myös ainakin Soundi-lehden, mutta eipä näy tuossa nyt. Ihan sama, en ole noiden päivityksiin reagoinut koskaan mitenkään (EDIT: Playalistic Suomi ja YleX ovat myös seurannassa). Kuten sanoin, osaan löytää loputtomasti levyjä kuunneltaviksi ilman kenenkään suositteluja. Edes Related Artists -ominaisuutta en käytä koskaan. Tällä hetkellä luomallani soittolistalla on 2365 kappaletta ja 158 tuntia kuunneltavaa.

Niin, ja 4,99 euroa kuussa maksavaa Unlimitediä käytän. Nyt vasta opin, että Unlimitedissä bitraattiarvo onkin vain 160 kbps. Premiumissa olisi 320 kbps. Olen silloin tällöin äänittänyt Spotifysta musiikkia ja tehnyt mp3:sia jotka olen polttanut CD-R-levyille... hm... Olen ollut hyvin tyytyväinen äänenlaatuun, mutta minulla ei olekaan hifikorvaa - eikä ehkä maailman parhaita kaiuttimiakaan. No, en koe, että Premium tarjoaisi mitään minulle hyödyllistä paitsi ehkä tuon paremman äänenlaadun, mutta kun 160 kbps on kelvannut, niin mikäs siinä.

YouTubessa musiikkia kuunnellessani olen joskus harvoin ottanut kuunteluun jonkin sivun oikeassa laidassa näkyvän levyn, jos se on vaikuttanut nimen perusteella tarpeeksi kiinnostavalta. Viimeksi aika monta kuukautta sitten kokeilin 70-luvulla yhden ainoan levyn tehnyttä italialaista progebändiä nimeltä Alphataurus. Aika hyvä levy oli. Italoproge on sellainen genre, jonka kanssa olen aika varovainen, mutta silloin tällöin saan kuulla ihan mieluisiakin levyjä siltä saralta. Discogsissa vuoden 1973 originaalipainosta Alphatauruksesta myydään nelinumeroisilla hinnoilla. Joku kauppasi jokin aika sitten koko bändin signeeraamaa kappaletta muistaakseni kymppitonnilla, mutta joko levy on nyt käynyt kaupaksi tai sitten myyjä on laskenut hintaa. Black and Whitessa oli vinyyliuusintapainos tarjolla maaliskuun lopulla, mutta en minä niin paljoa levystä pidä. Uusien vinyylien laarissa olisi ollut myös Franco Battiaton kiehtova Fetus, mutta ei ollut originaalikannella, joten annoin olla.

Eilen kävin Kampissa, ensin kauppakeskuksen ruokakaupassa jonka remontti on ikävästi mylläämässä uusiksi niin ettei siellä asioiminen ole nyt kovin mukavaa, sitten Suomalaisessa kirjakaupassa jossa yllättäen on juuri tehty remontti. Halusin ostaa ruoan lisäksi uusimman Bouncer-sarjakuva-albumin. Joku kirjakaupan naistyöntekijä tuli hymyillen kysymään voiko kenties auttaa jotenkin. Totesin hänelle, että onpa täällä väljän näköistä, mutta eipähän sentään mene sekaisin niinkuin tuolla ruokakaupassa. Nainen oli myöntyväinen. Olen periaatteesta kannattanut ja tukenut mieluummin Akateemista kuin Suomalaista, koska AK on ollut se parempi kauppa. Nyt oli kuitenkin Suomalainen paremmin hollilla, joten kävin siellä. Akateemisen alennustila on kyllä surkeaa katseltavaa.

Poikkesin vielä Jäänsärkijässä levyostoksilla. Piti löytää Hiroshiman Taste of Death -LP, jonka Svart Records on juuri julkaissut uudelleen. Löytyihän se, kun tajusin hakea (ulkomaisten) hevivinyylien joukosta. Selasin myös käytettyjä CD:itä ja löysin ilokseni Mikko Perkoilan mainiot lastenlevyt Laiska kottarainen ja Hyönteiselämää vitosen kappalehintaan. Kuuntelin nuo kerran Spotifysta ja lupasin itselleni, että jos äkkään nuo jossain, ostan heti. Toteutin lupaukseni. Rispektiä sille, jolla on pokkaa ostaa samalla kertaa heviä ja lastenmusiikkia ja vielä mennä sellaisen valikoiman kanssa kassalle. Tai ei kai se sen kummempaa ole kuin Hevisauruksen levyjen ostaminen.

Kolme päivää sitten maanantaina postissa saapui viimeinenkin matkalla vielä viipynyt CD, jonka tilasin Amazonista tämän kuun alussa. Kiva kun sain vihdoin hankituksi lisää ranskalaista Space-yhtyettä CD-R-kopioiden tilalle. Ensilevy Magic Fly minulla oli jo oikeana CD:nä, nyt sain myös Deliverancen ja Just Bluen, ja bonuksena tuli vielä Paris-France-Transit (josta minulla myös oli CD-R-kopio), jonka venäläiset bootleggaajat olivat punkeneet samalle CD:lle Just Bluen kanssa. Deeper Zone on Amazonissa aivan liian kallis, samoin Didier Marouanin Space Opera, joten ne jäävät hankkimatta toistaiseksi. En oikein tiedä mitä teen noiden ylikalliiden CD:itten suhteen, aika paljon on toivelevyissäni sellaisia jotka Amazonissa maksavat monta kymppiä tai jopa 100+ euroa. Hankinko niitä ollenkaan, vaiko joskus tulevaisuudessa tahtiin kaksi levyä kuukaudessa? Tai sitten koetan hommata vinyylipainokset jostain. Vaikka pidän CD:tä tasaveroisena formaattina vinyylin kanssa, tuntuu jotenkin mielekkäämmältä maksaa 90 euroa vinyylistä kuin CD:stä.

 

30.9.2017

Puupäähatun saaneesta Ilkka Heilästä ilmoittivat 21. huhtikuuta 2006 Hesari ja Ilta-Sanomat, Vanhoista herroista kirjoitti Herra Römpötipötipöts 16.10. 2002. Niin, ja onhan tuossa myös Mika Mokasen "piirtäjä" kertomassa kerettiläisestä sarjakuvantekemismetodistaan.

 

 

 

 

7.10.2017

Jii Roikonen sai Puupää-hatun 14. huhtikuuta 2005 (kuvassa taustalla näkyy olevan Vesa Kataisto), Mauri Kunnasta haastateltiin Ilta-Sanomissa 14.7.2007, Harri "Wallu" Vaalion sarjakuva Armas (ent. Lämsänperäläiset) aloitti Suomen Kuvalehdessä 5.10.2007.

 

 

 

 

11.10.2017

Keskiviikko, ja palkkapäivä. Ajattelin tarttua vihdoinkin yhteen asiaan, jota olen ajatellut usein. Nimittäin, että Kekkosesta ja Mannerheimista pitäisi kyllä vihdoin viimein ruveta lukemaan. Sentään kaksi suomalaista suurmiestä, jotka tekivät paljon Suomen hyväksi, ja jotka elivät kiinnostavan, vaiherikkaan ja värikkään elämän. Marssin siis Akateemiseen kirjakauppaan tarkoituksenani haalia mukaan kaikki löytyvät Marski- ja Kekkos-kirjat. Yhtenä kriteerinä kirjakauppaan lähtemiselle oli sekin, että taivas vaihteeksi malttoi olla valuttamatta vettä niskaamme.

Marskista löytyi kaksi suomenkielistä kirjaa ja yksi ruotsinkielinen. Dag Sebastian Ahlanderin Gustaf Mannerheimin elämä ja Henrik Meinanderin Gustaf Mannerheim - Aristokraatti sarkatakissa vaikuttavat asiallisilta ja monipuolisilta elämäkertakirjoilta. Herman Lindqvistin Mannerheim - Marsken, masken, myten ehkä täydentää vielä kuvaa. Pari englanninkielistä kirjaa huomasin vielä, mutta olivat kovin ohuita, joten jätin ne sinne. Kekkosesta ei löytynyt oikein muuta kuin Robert Brantbergin UKK - koko tarina. Teksti on makuuni turhan isoa, mikä saa miettimään ettei 500 sivussa sittenkään ole hirveän paljon lukemista. Lotta Lounasmeren ja tutkijaryhmän Vallan ihmeellinen Kekkonen sai jäädä kauppaan, kun vaikutti liian kepeältä ja hassuttelevalta kirjalta sellaiselle joka haluaa lukea asiallista ja kattavaa kertomaa ihmisestä myytin takana. Takakannen lause: "...on aika jälkiviisastella: millaista oli Urkin valta?" varsinkin toimi varoitusmerkkinä.

Pääsen kuun lopulla vihdoin käymään kirjamessuilla kuuden vuoden tauon jälkeen. Marskista riittää kolme kirjaa, mutta jos messuilta löytyy lisää Kekkos-kirjoja, niin ostan.

Posti toi tänään vielä ne viimeiset, pitkään reissulla viipyneet sarjakuvat, jotka tilasin melkein kuukausi sitten Ranskan Amazonista. Tilasin lähinnä suomalaisille tutuista sarjiksista suomentamattomia osia. Natasha-albumit Instantanés pour Caltech ja Les machines incertaines, Sammy (Day) -alpparit nro. 12, 13 ja 15, kolme tuoreimmasta päästä olevaa Sillage-albumia, Manu Larcenetin Valerian-kokeilun L'armure de Jakolass sekä Gérard Lauzierin mestariteoksen La course du rat, jonka annoin lipsua käsistäni viime vuoden sarjisfestivaaleilla. Muut tulivat nopsaan, mutta yhtä Sammy-albumia ja tuota Lauzieria jäin kaipailemaan viikkotolkulla, vaan tänään nekin vihdoin odottivat oven takana kun tulin kotiin.

Sammy Day -albumeista tilasin juuri ne, joita Jukka Laine suositteli Kvaakissa. Jätin tilaamatta jalkapalloaiheisen albumin nro. 14, jota hän sanoi epäonnistuneeksi. Sillaget on nyt kaikki, paitsi että jos tekemisen tahti jatkuu, niin näinä päivinä viimeistään pitäisi ilmestyä sarjan 20. albumi.

 

16.10.2017

Kuunnellessani kaikenlaista vanhaa poppia vaikkapa Spotifysta käy vähän väliä niin, että jokin biisi aiheuttaa deja vu -fiiliksen: "Hei, tämän olen kuullut joskus aiemmin - mistähän kenties, äidin kaseteilta vaiko radiosta 80-luvulla?" Kuten Peter Framptonin "May I Baby", Chris De Burghin "Don't Pay the Ferryman", Smokey Robinsonin "Just to See Her", ja nyt ihan äsken Steve Forbertin "Romeo's Tune" ja Eddie Rabbittin "Suspicions". Sellaisia kadonneita kappaleita on kiva löytää - hetkeksi. On se jännä miten ilmeisesti kaikesta lapsena ja teininä kuulemastani musiikista on jäänyt jonkinlainen muistijälki alitajuntaan. Ainoana huonona puolena on se, ettei niiden pariin aina välttämättä viitsi palata uudestaan. Eli saa kolmeksi minuutiksi sen kivan deja vu -tunteen, mutta sitten joutuu toteamaan "entäs sitten?".

 

17.10.2017

Kirkkaanpunainen aurinko taivaalla kiinnitti minunkin huomioni tänään puoli kymmeneltä, kun kävelin hetken ulkona. Olisin muuten ottanut kuvan tästä ilmiöstä, mutta minulla ei ole digikameraa mukana töissä ja kännykkäkamera on niin huono, ettei sillä mitään kuvia oteta. Työpaikalla useat kyllä ottivat kuvia auringosta, mutta kuulemma se punaisuus ei oikein tarttunut kuviin.

Selvisihän se syykin auringon väriin, eli syynä ovat ilmeisesti Portugalin metsäpalot ja Saharan hiekka. Lontoossa taivas on ollut aivan punainen ja niin pimeänä, että katuvalot luulivat päivää yöksi ja syttyivät palamaan. Vantaallakin taivas oli kuulemma punainen, mutta sitä ihmettelen. Ymmärrän, että Vantaalla voi sataa ja Helsingissä ei, ja Vantaalla voi olla taivas täynnä pilviä ja Helsingissä ei, mutta miten taivaan väri voi vaihdella niin lyhyellä välimatkalla? Se ei astu kaaliini.

 

 

 

 

1    2    3    4    5    6    7    8    9    10    11    12    13    14    15    16    17    18    19    20    21    22    23    24    25    26    27    28    29