7.3.2015
Pitkästä aikaa... seitsemän kuukauttahan tässä on kulunut ilman yhtään vuodatusta. Syy siihen on, että elämäni on ollut aivan pohjamudissa rypemistä.
Elokuun puolessavälissä nimittäin tapahtui muuan asia, jota en suostu edes julkituomaan. Jotain hirveää joka tapauksessa. Minua on nöyryytetty. Minut on häväisty. Kaikki alkoi romahtaa ympärilläni. Kohta seitsemän kuukauden ajan olen joutunut kokemaan, millaista on kun saa niin vähän palkkaa, ettei se mitenkään riitä elämiseen. Vuokranmaksun kanssa on ollut vaikeuksia. Laskuja on maksamatta. Velkaa on 1800 euroa ja sen lyhentäminen liian vaikeaa. Käyn töissä kyllä, mutta koko palkkani menee vuokraan ja laskuihin. Koska ruokarahaa ei ole, joudun käymään Hurstilla hakemassa ruoka-apua aina kun voin. Koska ruokaa jaetaan vain keskiviikkoisin ja perjantaisin klo 11-14, ja minun on välillä oltava töissä koko päivä, on pärjättävä kaurapuurolla kunnes seuraavan kerran ehdin käydä jonottamassa. Matkakortin uusimiseen ei rahaa riitä, joten kävelen joka paikkaan. Tai voin minä metrolla yhden pysäkinvälin matkustaa. Kaksi maksamatonta tarkastusmaksua tammi-helmikuun vaihteesta nököttää yhä laatikossa.
Koko ajan on käynyt mielessä, että nyt kyllä oikeasti talsin Ilmalaan ja hyppään rautatiesillalta junan eteen.
En aikonut enää koskaan kirjoittaa vuodatussivuille mitään. Olin siinä ajatuksessa, ettei tämä kurja elämäni ole enää raportoimisen arvoista. En taidakaan kirjoittaa. Kirjoitan vain kaikesta muusta.
Sain tämän viikon alussa kuusi- ja puolisataa euroa toimeentulotukea. Sen ansiosta pystyin ensimmäistä kertaa muutamaan kuukauteen maksamaan vuokran ajallaan enkä vasta kuun viimeisenä päivänä.
Lähdin Kvaakista lätkimään lopullisesti tammikuun puolessavälissä. Katsoin, etten ole henkisesti enää kykenevä avustamaan sitä sivustoa millään tavalla tai muutenkaan kirjoittelemaan sinne mitään. Olen lopettanut sekä levyjen että sarjakuvien keräilyn. Miten muka pystyn kirjoittamaan sarjakuvista mitään jos en enää pysty lukemaan uutuussarjakuvia enkä edes seuraamaan sarjakuvamaailman tapahtumia? En halua ruveta teeskentelemään, että luen uutuussarjiksia. Minulla ei ole aikaa eikä kiinnostusta käyttää kirjaston palveluja. Jonottaa kymmenien muiden kanssa sitä, että jokin uutuussarjakuva ilmestyy lainattavaksi johonkin kirjastoon ja muut edelläni ovat ehtineet lukea ja palauttaa sen.
Piirrän vain omia sarjakuviani. Tai yritän piirtää. Omat projektini etenevät etanavauhtia, koska ongelmat painavat liikaa. Hyvä kun saan tehdyksi yhden sarjissivun viikossa tai kahdessa, ja minullahan on kolme projektia kesken. Asiaan vaikuttaa myös Kvaakin jäsenten lähes täydellinen välinpitämättömyys sarjakuvapiirtämistäni kohtaan. Kiitos teille Kvaakilaisille siitä, että joku teistä kommentoi kuukauden haastetöitäni, Mars-, autokaahailu- ja palovammasarjiksiani. Mutta kun ilmoittelin Aaltotie-ketjussani uusista sarjisprojekteista, postasin luonnosketjuun Arlena Sunkissin kuvan, ja Näytä oma hieno sivu -ketjuun yhden sivun Hypokritonia, Mutatoitunutta metsää ja Ruutihampaita, juuri kukaan teistä ei kommentoinut mitään. Miksi??? En minä laittanut noita sivuja vain tylsistyneesti katseltaviksi, vaan halusin saada palautetta. Sitä ette antaneet.
Ikävää kun sarjisprojektini junnaavat paikoillaan, varsinkin kun Puuhiilenvartijat lähenee sitä kaikkein parasta osuutta eli loppua, Ruutihampaat alkaa samoin tarjota vastauksia ilmassa leijuviin kysymyksiin ja Yö kätkee suojaansa on juuri siinä kohdassa, jossa kerron sen taustatarinan, jonka päälle olen koko Naavametsäläiset-sarjani rakentanut. Vaan minkäs teet - kun murheet painavat niin ettei jaksa piirtää, sillä ei ole mitään väliä kuinka tärkeä faasi jossain sarjiksessa on menossa. Jo varhaisessa vaiheessa muuten ymmärsin, ettei Yö kätkee suojaansa -tarinan kertomiseen riitä 46 tai edes 68 sivua, vaan siitä taitaa tulla satasivuinen. Kerrottavaa on niin runsaasti, ja olen keksinyt niin paljon juoniaihioita.
Guestbook on nyt suljettu kommenteilta. Poistin oikeudet kommentointiin kaikilta muilta paitsi itseltäni. Kauan jaksoinkin kärsivällisesti poistella yksitellen kaikki spämmiviestit joita sinne tulvi, mutta nyt minulla viimeinkin keitti yli. Okei, olen siis keskinkertainen sarjakuvantekijä joka tekee mitäänsanomattomia sarjakuvia jotka eivät kiinnosta ketään. Sittenhän voin yhtä hyvin lopettaa piirtämisen kokonaan tai ainakin ajaa alas nämä sivut. Niin että hyvästi.
Paitsi etten lopeta enkä luovu sivustostani. Tyydyn sitten katselemaan vain itse työni tuloksia netistä.
8.3.2015
Lisäsin linkin vuodatussivuilleni sivuston ylälaitaan. Aiemmin olen pitänyt linkin tänne vähän piilossa, vähän kuin pääsiäismunana, jonka löytää vasta kun tutkii etusivua tarkkaan. Kun on tullut niin henkilökohtaista juttua kirjoitelluksi...
26.3.2015
Olen ylpeä siitä, että olen onnistunut luomaan oman piirrostyylin aivan tyhjästä. Missään vaiheessa en ole sortunut kopioimaan muita. Edes 80-luvun loppupuolella, kun vasta aloittelin sarjakuvien tekemistä ja omasin lähes olemattomat piirrostaidot, ei mieleeni edes tullut ottaa suoraan mallia keneltäkään sarjakuvantekijältä. Katsoin sieltä sun täältä, että miten joku muu piirtäjä toteuttaa jonkin sarjakuvallisen pikkujutun, kuten vauhtiviivat, ja tein perässä, mutta koetin kehittää omia taitojani vain lisäämällä yksityiskohtia ja tekemällä työstetympää jälkeä. Minulla ei siis ole piirtäjäesikuvia.
Ainoa mikä minuun vaikutti oli, että koska 1980-luvulla luin pääosin eurooppalaista sarjakuvaa eli BD:tä, niin siltä pohjalta myös sarjakuvantekijänä ponnistin. Nyt kun Ruutihampaat-sarjakuvassa olen siirtynyt väreihin ja siveltimen käyttöön, BD-vaikutteet näkyvät entistä selvemmin.
Jos pitäisi valita jonkun muun piirrostyyli, haluaisin piirtää kuten Aarne Ankkaa tekevä Charlie Christensen, mutta oma tyyli on paras.
Syy siihen, miksi niin innokkaasti nykyisin teen eläinsarjakuvia vaikka takavuosina en osannut piirtää hyvin edes eläimiä, löytyy vanhoista MAD-lehdistä. Joulukuun 1979 numerossa ihastelin muuatta kaksisivuista kuvasarjaa, jossa oli aivan upeasti piirrettyjä eläimiä. Piirtäjä oli Bob Jones, joka teki MADiin 70-luvulla säännöllisesti kuvituksia, mutta 80-luvulla enää harvakseltaan. Hänen töissään yleisesti näkyy suuri rakkaus eläimiä ja niiden piirtämistä kohtaan, ja jälki on todella komeaa.
Tuossapa ensimmäinen sivu siitä vuoden 1979 joulukuun MADin kaksisivuisesta, joka teki minuun erityisen vaikutuksen. Tuon nähtyäni päätin, että minä haluan oppia piirtämään eläimiä yhtä hyvin kuin Bob Jones. Katsokaapa Töherrysgalleriaani - siellä näette millaisia eläinhahmoja rupesin piirtelemään tuon ylläolevan jutun seurauksena. Vuosi oli 1996, ja olin juuri aloittanut maanmittausopinnot. Eli jos joku piirtäjäesikuva pitäisi nimetä, niin Bob Jones. Hänen ansiostaan aloin 90-luvun loppupuoliskolla treenata eläinten piirtämistä. Tuloksen voi nähdä Naavametsäläiset- ja Ruutihampaat-sarjakuvistani.
Värittäjänä taas olen ottanut oppia Minna Sundbergilta, joka tunnetaan nettisarjakuvien A Redtail's Dream / Punahännän uni ja Stand Still, Stay Silent tekijänä. Eli ei mitään tylsän tasaisia väripintoja, vaan maalauksellisempaa, rosoisempaa jälkeä.
Sainpa googlattua Bob Jonesista vähän lisää juttua:
http://todaysinspiration.blogspot.fi/2009/06/bob-jones-of-mice-and-mendola-oh-and.html
http://todaysinspiration.blogspot.fi/2012/08/bob-jones-this-is-my-dad-this-is-my-dad.html
http://todaysinspiration.blogspot.ca/2009/06/bob-jones-in-grade-2-well-this-is-what.html
http://todaysinspiration.blogspot.ca/2009/06/bob-jones-drawing-is-drawing-whether.html
http://todaysinspiration.blogspot.ca/2009/06/bob-jones-and-esso-tiger.html
Ai että noita kaikkia töitä kelpaakin ihastella. Eläinhahmoja varsinkin. Viimeisestä linkistä käy ilmi, että Jones on vastuussa myös Esson kuuluisasta tunnustiikeristä. Tuo olikin mielenkiintoinen tieto. "Pane tiikeri tankkiin", muistatteko tuon mainoslauseen?
19.4.2015
Huokaus, minun piti kuluttaa tämä viikonloppu tekemällä kämpässäni perusteellinen kevätsiivous. Se olisi pakko tehdä nyt, sillä ensi viikolla korjataan talossa viemäreitä ja asunnoissa käydään. Mutta kello on 18:24 sunnuntaina ja tässä minä olen vain piirrellyt omatunto huonona. Tämän löpinän kirjoittamisen jälkeen alan hitto vie hommiin. Näinhän se on aina minun kanssani - ensin tehdään ne työt jotka ovat hauskimpia ja toisarvoisia, tärkeät duunit jätetään viimeisiksi.
28.4.2015
Soulseekissä oleminen tuottaa työtä. Kuuntelen koneellani olevaa musiikkia minkä ehdin ja poistan ne levyt, joita en välitä enempää kuunnella enkä jaella. Syötän koneeseen lisää levyjä omasta CD-valikoimastani ja skannailen levynkansikuvia. No, tuota viimeksimainittua teen aivan liian laiskasti. Muutaman CD:n kannet vasta skannattu. Kovalevyllä oli valtava määrä WAV-tiedostoja, eli musiikkia, jota olen parin viime kuukauden ajan äänittänyt YLE Areenasta, Youtubesta ja Spotifysta. Nyt sain ne muunnettua mp3-muotoon ja nimettyä. Tätä minä olen viime päivät tehnyt piirtämisen sijaan. Puuhiilenvartijat-sivu on odotellut tuossa vieressä puoliksi tussattuna useita päiviä. Nyt sain sen vihdoin viimein tussatuksi kokonaan ja skannatuksi.
Vaasankadulle muuttamisen jälkeen olen elänyt täydellisessä uutispimennossa. Postiluukusta kolahtavat Hesarit menevät lukematta paperinkeräykseen, radiota en kuuntele, TV:tä en ole edes virittänyt katselukuntoon, netistä en uutisia lue. Ruokakaupoissa huomaan joskus iltapäivälehtien lööpit ja niistä olen saanut väkisinkin jonkin käsityksen siitä mistä puhutaan. Tiedän, että Venäjällä on ollut jotain ongelmia ja siellä mennään alamäkeä. Charlie Hebdo -tapauksesta tiedän pintapuolisesti kiitos Kvaakin, mutta en yksityiskohtia. Eipä sitten muuta, eikä enemmästä väliäkään. Olen saanut niin tarpeekseni ympäröivästä maailmasta, etten halua tietää siitä mitään.
Taloudellisesti minulla menee jo paremmin. Olen jonottanut satunnaisesti ruokaa Hurstin valinnan edessä kun työvuoroni sen ovat sallineet, mutta ruoka-avun tarpeeni on vähentynyt. Pärjäilen, kun en osta mitään muuta kuin ruokaa. Jääkaapissa on vielä tölkki jotain hemmetin soijajuomaa ja tomaattimehua - en minä moisia tököttejä juo, enkä myöskään piimää. Miksei Hurstilla jaeta tavallista kevytmaitoa? Minä olen henkeen ja vereen maitomies, mutta täällä Vaasankadulla asuessani en ole paljoa maitoa ostellut. Syy on kiireisessä siivoojan työssä. En ole ehtinyt enkä jaksanut laittaa kotona kunnon ruokaa, ja ruokajuomaksi varattu maito on ehtinyt pilaantua ennen tölkin tyhjenemistä tai jopa ennen avaamista. Teetä minä olen sitten vain juonut.
Punaviinikin on ollut vielä riesana. Viime jouluna yhden siivoamani toimiston henkilökunta antoi siivoojalleen joululahjaksi CD:llisen jotain helkutin rentoutusmuzakia ja pullon punaviiniä. Älkh. Levy meni kuuntelematta roskiin, punaviiniä olen sentään saanut juotua lasillisen / kuukausi. Muutama päivä sitten sain pullon vihdoin tyhjäksi.
Ykkösbonus Mastercard -korttini on suljettu koska en ole pystynyt lyhentämään velkaani kuukausiin. Pyh, kun kaupat ovat siirtyneet uuteen Pins-järjestelmään ei Ykkösbonus-korteilla ole enää mitään virkaa, ne kuopataan joka tapauksessa. Ei siis haittaa mitään. Nyt sitäpaitsi kykenen lyhentämään velkaani, viime kuussa annoin Danske Bankille 300 euroa.
Joku on töissä joskus ihmetellyt enkö pidä ollenkaan taukoja. En pidä. Syyt ovat moninaiset. En tarvitse taukoja, rappuja siivotessanikin jaksoin puurtaa tauotta 15-16 tuntia joka maanantai ja muina päivinä ne 5-12 tuntia mitä meni päivän hommiin. Niin hyvä peruskunto minulla on. Kotona istun sitten vain tietokoneen ääressä, nollaan päivän ja kerään voimia. Ja piirtelen. Työntekijänä olen sen verran hidas ja huolellinen, etten yleensä ehtisi saada kaikkea tehdyksi kahdeksassa tunnissa jos pitäisin välillä taukoa. Sitten kun vielä hermostun jos istun paikallani tekemättä mitään. Minun on pakko olla koko ajan työn touhussa, kuuluu luonteeseeni. Rahaa ei joko ole eväiden ostamiseen tai sitten haluan pihtailla rahankäytössä, joten en tuo syötävääkään töihin - eli sitäkään puuhaa ei tauolla olisi.
Työntekijänä yksi näkyvä piirteeni on hajamielisyys. Unohtelen tavaroita paikkoihin tai unohdan ottaa mukaan kaikkea mitä olisi kätevää olla mukana. Päässäni käy tauoton vilske kun miljoonat toisarvoiset asiat pyörivät siellä, joten tärkeille asioille ei tuppaa riittämään tilaa. Onneksi harvoin teen ryhmän kanssa töitä, vaan saan olla yksin ja työskennellä itsenäisesti. Minun ei siis tarvitse kuulla jatkuvasti huomautteluja. Parempi saada säheltää omassa rauhassa. Jostain syystä vapaa-ajalla en sitten ole juuri koskaan hajamielinen.
Kvaakiin en viitsi enää kirjautua. Ehkä palaan sinne joskus vielä, saa nähdä - en näillä näkymin kuitenkaan. Halusin saada siellä huomiota piirtäjänä, en kirjoittajana.
1.5.2015
Jokin mielentukos lienee meneillään. Alottelin eilen Puuhiilenvartijat-sivun värittämistä, mutten saanut itseäni kiinni siihen hommaan. Ei vain napannut. En tiedä mikä vaivaa, onko syynä oikeasti turhautuminen olemattomaan vastakaikuun ettei piirtäminen aina maistu, vai onko taustalla jotain muuta. Nyt jatkan koneellani olevien WAV-, FLAC- ja APE-äänitiedostojen pilkkomista. Eihän kukaan lataa Soulseekistä albumeja jotka ovat yhtenä jättimäisenä häviöttömänä tiedostona. En minäkään pidä sellaisista. Oikeastaan kaikki 320 kbps:n MP3:sia laadukkaammat äänitiedostot ovat turhaa koreilua, mutta kun monet pitävät FLACeista ja muista häviöttömistä tiedostoista, niin kyllä minä niitä sitten jakelen. Vaikka vievätkin niin paljon levytilaa.
Helkkari, vapun ansiosta saan viettää pitkää viikonloppua, ja ajattelin kuluttaa sen pelkästään piirrellen. Tässä se aika sitten tuhraantuu, kaikkien muiden puuhien parissa. Toivottavasti kohta saan tartuttua uudestaan kiinni värityshommiin. Toivoisin että joku edes kannustaisi minua.
Blogilistakin on lähettänyt minulle sähköpostia, että he lakkauttavat palvelunsa kesäkuun ensimmäisenä. Näin sitä haudataan minun saittini jonnekin netin syövereihin mistä sitä ei enää kukaan koskaan pysty löytämään. Jään vaille promokanavaa, kun ei Netsarlistakaan ole yhtään mihinkään.
Äh, jos ei piirtäminen tunnu huvilta, niin sitten otetaan se työnä, joka on pakko tehdä. Eli hommiin vain ja värittämään.
8.5.2015
Ei piirtämisestä tule pakottamalla mitään. Eikä myöskään silloin, kun elimistö on täynnä ihme pöpöjä, jotka vievät voimat. Viime maanantai-iltapäivä oli painajainen. Olin kävelemässä kohti Arabianrannan päihdeklinikkaa siivotakseni sen, kun matkan aikana tunsin miten vatsa ja naama turposivat ja olo oli kauttaaltaan tukala. Päätin pysähtyä kun löysin sopivan piilopaikan jossa minua ei nähtäisi. Siinä sitten kärsin läpi oikein kunnon sairaskohtauksen, johon liittyi pyörtyminen. Taisin olla jopa varttitunnin ajan kanttuvei. Jo aiemmin päivällä olin todennut flunssan iskeneen. Nuhasta ja köhästä olen saanut kärsiä koko viikon, eikä sateinen sää ole edesauttanut tervehtymistä. Joka arkipäivä joudun vielä tekemään kaksi tai neljä 40 minuutin kävelylenkkiä kun ei ole varaa latauttaa matkakorttia. Jalat menevät sököksi moisesta rääkistä.
Kotiin päästyäni olen ollut niin puhki, että olen hädin tuskin jaksanut liikkua kotonani. Senkun istunut vaan tuolilla tietokoneen edessä. Sarjakuvan värittämisestä ei puhettakaan.
Vihaan itseäni. Vihaan elämääni. Vihaan tätä sarjakuvasivua.
14.5.2015
Olin äidin ja isäpuolen kanssa syömässä Hakaniemen Ympyrätalon Rossossa. Hyvän pippuripihvin ja tuhdin jäätelöannoksen lomassa sain harvinaista kyllä tuotua julki yhden syvemmän murheeni - olenhan kertonut, että minulla on 1980-luvun vaikeiden kokemusten takia suuria hankaluuksia ilmaista itseäni kunnolla äidin ja isäpuolen seurassa. Nyt sain kerrottua miten minua surettaa se, ettei kukaan käy kotisivuillani, ei lue sarjakuviani eikä anna niistä palautetta. Vanhempani mainitsivat Arktisen Banaanin Harto Pasosen, jolle minun kannattaisi ruveta lähettämään viestiä ja pyytää perehtymään sarjakuviini. Jos oikein ymmärsin/muistan äidin puheista, hän on Pasosen äidin vanhin kummitytär. Enpä tätä tiennytkään. Kyllähän Frej laittoi 1980-luvulla nimiini tilauksen Pasosen tuolloin toimittamasta Pumpsis-lehdestä niin, että sain lehden numerot 10-19 sekä vielä ensimmäisen Alphan kotiinkannettuina - ja kesän 1990 Oriveden sarjakuvakurssilla joihin Frej minut järjesti, isäpuoleni pääsi Pasosen tapaamaankin ja jutteli hänen kanssaan jotain siitä että minä voisin joskus ottaa yhteyttä ja kysellä mahdollisuuksista saada sarjiksia julkaistuiksi. Silti en osannut arvata että Pasosella olisi jokin yhteys meidän perheeseen.
Tuskinpa Pasonen enää muistaa äitinsä kummitytärtä, kun vanhempani tapasivat hänet viimeksi niin monta vuotta sitten. Mutta asiasta kannattanee mainita sähköpostissa kuitenkin.
Ennen kuin lähetän meiliä Pasoselle, haluan kuitenkin saada ainakin Ruutihampaat ja Puuhiilenvartijat päätökseen. Onpahan minulla sitten enemmän näyttöä tarinanpunomiskyvyistäni. Ruutihampaita on jäljellä neljä sivua - sivu 22 on jo pikaluonnosteltukin - ja Puuhiilenvartijoista uupuu kolme sivua.
Sain kerrotuksi vanhemmilleni vähän myös tämänhetkisistä sarjakuvaprojekteistani. En paljoa, pintapuolisesti vain. Heille oli ihan uutta että olen nykyisin erikoistunut eläinsarjakuviin. Jep, minähän sanoin että eivät hekään minun sivuillani käy eikä heillä ole käsitystä siitä millaisia sarjakuvia piirrän. Nyt vasta saivat tietää että piirtelen sarjiksia suomalaisista metsäneläimistä.
24.5.2015
Aktia lopetti kotivakuutukseni kun en pystynyt maksamaan vuosimaksua. Pelkään tässä, milloin vuokranantaja huomaa ettei minulla ole enää voimassaolevaa vakuutusta. Mastercard-kortti mitätöitiin. Visa oli viime vuoden lopulla tilapäisesti kuoletettuna kun laskunmaksu viivästyi liiaksi, mutta nyt se näyttää taas olevan toiminnassa. Talousvaikeuteni ovat onneksi ohi ja raha riittää taas. En aio kuitenkaan aloittaa uudestaan sarjakuvien ja levyjen ostelemista. Ei minun tuloillani mitään rahaa nieleviä harrastuksia ylläpidetä.
Oma henkinen jaksamiseni minua nyt huolettaa. Kesä on tulossa, mutta minä näen ympärilläni pelkkää mustaa. Minähän asunkin viheliäisessä slummissa, jota en halua katsella töihin ja töistä kotiin kävellessäni. Kuljen katse maahan luotuna.
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25
26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48
49 50 51 52 53 54 55 56 57 58 59 60 61 62 63 64 65 66 67 68 69 70 71
72 73 74 75 76 77 78 79 80 81 82 83 84 85 86 87 88 89 90 91 92 93 94 95
