Pistän tv-sarjakatselmukselleni korkin kiinni katsomalla joitakin sarjoja, joihin en ole luonut aiemmin katsekontaktia muuten kuin korkeintaan lyhyinä näytteinä telkkarin viihdemuisteluohjelmissa, mutta jotka kiinnosti nähdä. Apuinani ovat YLE Areena ja itse äskettäin hankkimani DVD:t.
Ilkamat - Sketsisarjaa tehtiin rentoon tahtiin ettei tekijöiltä mene mehut liian nopeasti. 1970 esitettiin jakso / kuukausi paitsi kesällä, jolloin pidettiin luova tauko. Jaksojen esityspäivät olivat 24.1., 21.2., 21.3., 18.4., 16.5., 5.9., 3.10., 31.10. ja 28.11.1970. Jatkoksi vielä Vappu-ilkamat 30.4.1971, sekä Ilkamat de luxe 25.9.1971, 30.10.1971 ja 13.11.1971.
Ilkamia ei löydykään YLE Areenasta, mutta YouTubesta ja YLEn Elävästä Arkistosta sentään vähän. Taitavat starat kuten Pentti Siimes, Marja Korhonen, Leo Lastumäki, Marita Nordberg, Marjatta Leppänen ja Seppo Kolehmainen tanssivat Jaakko Salon sykkivän hammond-groove-musiikin tahtiin. Musiikki taukoaa alvariinsa, jotta kuulemme mitä epähauskoja puujalkavitsejä porukka laukoo. Tämän lomassa sketsejä, jotka eivät ole yhtään sen nokkelampia. Studioyleisöllä kyllä oli hauskaa, ääniraidalla ulvotaan aivan estoitta.
Joulukuussa 1970 julkaistiin vielä Olli Alhon laatima Ilkamat-kirja, johon oli koottu ohjelman vitsejä.
Ällitälli - Heikki Kinnunen tekemässä itsestään tähteä, apunaan Leo Lastumäki. Ensimmäinen tuotantokausi 6.2. - 15.5.1971, tauon jälkeen taas 22.1. - 15.4.1972. YLE Areenassa on neljä jaksoa. Niistä ensimmäisen kohokohta on Kari Rydmanin psykedeelinen, free jazzia ja lausuntaa yhdistävä kuvaus kananmunan keittämisestä. Ilkamista on edetty seuraavalle huumorin tasolle, paikoin ihan hupaisaa musiikinsekaista menoa.
Toukokuussa 1972 väreissä kuvattu Ällitälli edusti Suomea Montreux'n viihdeohjelmakilpailussa, ja jäi vain karvan päähän voitosta. M.A. Numminen pistäytyi laulamassa "La donna e mobilen". Kinnusta ja Lastumäkeä kehuttiin loistavina koomikoina, joista puuttui muun maailman koomikkotähdille ominainen ylimielisyys. Parhaaksi äänestettiin kuitenkin englantilainen Marty Feldman Show. "Kunpa ne tietäisivät, että meillä on Suomessa vain kaksi värikameraa ja toista niistäkin jouduttiin käyttämään tekstejä kuvattaessa", ohjaaja Pertti Reponen tunnusti.
Kolmannessa YLE Areenan jaksossa nähdään Juha Vainio laulamassa "Vanhat mestarit". Mozartia jatsi-Janatuisen tapaan. Neljännessä Lastumäki pahoinpitelee Mustasukkaisuustangoa.
Arvasin muuten oikein: Esko Linnavallin ja Esa Katajavuoren albumilla "On the Rocks" (1972) on Ällitälli-niminen kappale, josta epäilin, että se saattoi olla tämän ohjelman tunnari. On se.
Merirosvoradio - 16.3.1974 - 6.12.1975. Ihan oikea, kuntoon viritetty sketsi- ja musiikkiviihdehjelma. Kinnunen, Lastumäki, Erkki Liikanen, Pekka Laiho, Esko Roine, Risto Mäkelä ja Petra Frey ovat mainio tiimi. Jo ensimmäisestä jaksosta mieleen jää PITKÄ ja hillitön Uri Geller -parodia. Kuudessa ensimmäisessä jaksossa vakiovieraana Hullujussi, joka esittää repertuaariaan playbackina. Seuraavissa jaksoissa nojataan Erkki Liikasen Aikapommi-yhtyeen renkutuksiin ja parodisiin tulkintoihin listahiteistä. 16. ja 20. jaksossa yllätysvieraana Lee Hazlewood, joka käväisee laulamassa yhden laulun. Hänet luultavasti oli tarvis käydä noutamassa vain läntisestä naapurimaastamme asti, sillä Hazlewood vietti 70-luvulla paljon aikaa Ruotsissa, missä hänen suosionsa ei ollut vielä hiipunut. Huomasin 1972 toukokuun 5. päivän Hesarista maininnan, että Hazlewood ihastui Montreux'n kisoissa Ällitälliin niin kovasti, että ilmoitti olevansa koska tahansa valmis esiintymään suomalaisessa viihdeohjelmassa, vaikka ilman palkkiota.
Viimeisen jakson loppupuolella esiintyy Ritva Valkama, joka Lastumäen juonnon mukaan oli juuri valmistunut teatterikoulusta, ja "Tulitikkuja lainaamassa" -sketsi oli hänen ensimmäinen julkinen esiintymisensä. Hänen oli määrä korvata joukosta poistunut Pekka Laiho, mutta tuo 24. jakso jäikin viimeiseksi Merirosvoradioksi. MRR.
Kielipuoli potilas - 25.2.1978 oli Neil Hardwickin ensimmäisen Suomi-tuotannon ensi-ilta. Jostain lehdestä olen joskus lukenut kertomaa tämän 40-minuuttisen elokuvan ideasta, mutta vasta sen katsomisen myötä sain varman käsityksen. Tim Steffa (joka myöhemmin näytteli kanadalaista King Fisheria yhdessä Reinikaisen jaksossa) puhuu venäjää, ja suomalaiset solkkaavat jotain käsittämätöntä siansaksaa, mikä luo ylitsepääsemättömän kielimuurin. Talvisella, jäisellä jalkakäytävällä liukastumisesta alkaa väärinkäsitysten ketju, jonka myötä venäläismies päätyy täysin terveenä ja hyväkuntoisena sairaalaan ja ymmärtämättömien suomalaislääkärien hoivalla koko ajan huonompaan kuntoon. Siinähän kiltin ja kohteliaankin miehen pinna katkeaa, ja lopulta ollaan veistämässä saippuasta asetta, jotta päästäisiin pois koko kamalasta paikasta. Hardwick kuvasi tässä liioittelevalla tavalla omia vaikeuksiaan ensimmäistä kertaa Suomeen osuneena brittinä. Suomalaisten puhe kuulostaa vain etäisesti suomelta, ja ajatuksena on, ettei katsojakaan ymmärrä mitä kukaan puhuu. Juttu huvittaa minua näin suomalaisena. Kielitaito on pelkästään hyväksi.
Hello Hello Hello - 7.2.1974 alkanut 12-osainen englannin kielen kurssi aloittelijoille. Neil Hardwick ja David Mitchell näyttelevät brittipoliiseja, jotka etsivät kuuhun kadonnutta kissaa synkästä metsästä ja oudosta talosta. Soppaan sekoitetaan ilkeä noita ja yhtä ilkeä velho. Juontajana toimii Tuva Träskman. Sarjakuvapiirtäjänä huomionarvoinen Seppo Lindqvist loi pahvilavasteet, joiden keskellä näyttelijät toikkaroivat, ja vastasi myös animaatiopätkistä. Lindqvistin sarjiksia löytää mm. Suomalaisesta MADista sekä Veikko Savolaisen päätoimittamista Sarjis-lehdistä, ja onpahan mies julkaissut kolme sarjakuva-albumiakin: Vallan veri ei vapise (1969), Onnellinen maailmanloppu (1970) ja Masan arkki -strippisarjakuvaa mukaillut Urkin arkki (1973).
Hello Hello Hello esitettiin telkkarissa uusintana joskus monta vuotta sitten, kun asuin Etelä-Haagassa. Yhdeksi päällimmäiseksi muistoksi minulle jäi Träskmanin hirveät hikikainalot. Aivan kauheat läntit paidassa. Pettikö deodorantti? Oliko studiossa tosiaan niin kuuma?
Minun on myös vähän vaikea jaksaa seurata hidastempoista tarinaa, jossa puhutaan vain muutamaa englannin sanaa ärsyttävästi toistellen.
Ollaan kuin kotonanne - 2.1., 30.1., 27.2., 27.3. ja 23.4.1982 esitetyssä viisiosaisessa sarjassa Siimes ja Valkama jatkoivat Parempi myöhään -hengessä, mutta nyt lavasteissa, jotka on haettu tavallisten ruokakuntien olohuoneista. Sketseihin ottivat osaa lisäksi Petelius, Heiskanen, Pöystin Tomppa ja Martti Pennanen. Käsikirjoittajat Hardwick, Ahti ja Ilse Rautio jatkoivat Monty Python -huumorin suomalaistamista. Australialaisten Bruce-äijien laulu filosofeista on siirretty häjy-ympäristöön, ja 16 Tonnin Paino suorittaa pikavisiitin.
Miesnäyttelijät pukeutuvat vähän väliä naisten vaatteisiin. Jatkotarinana suomalainen supersankari Super-Finn (Siimes), joka pelastaa maamme euroviisumaineen olemalla ainoa, joka vaivautuu säveltämään laulun kisoihin - ettei tarvitse kuunnella Reggae OK:ta viisuista toisiin. Super-Finnin siviiliminä on sanomalehden surkea toimittaja Kaarlo Kenttä, joka rakastaa kollegaansa Liisi Lainetta.
Sitten on niitä julkkisvieraita. Tapani Kansa riisuutuu itseensä tyytyväisen näköisenä kylpyhuoneessa ja laulaa ajaessaan partansa. Juice Leskisen "Niin paljon kuuluu kokkaukseen" -laulunumeron olen joskus nähnyt jossain telkkarin viihdemuisteluohjelmassa. Kari Suomalainen häiriköi Risavuoren museossa. Teija Sopanen vaahtoaa hädissään, kun tanssinäytelmän pääosanesittäjä on ottanut hatkat. Lasse Mårtenson mukailee Luona vanhan veräjän -laulua ja suorittaa akrobaattitempun pilkkopimeässä.
Ei yhdeksän uutiset (Not the 9 O'Clock News) - Tämä ei ole uusi DVD-hankinta. Britit julkaisivat kolme tuntia 17 minuuttia kestävän Best of Not the 9 O'Clock News -koosteen, ja minulla on siitä 2004 tehty suomenkielinen versio, jonka ostin uutena jostain Anttilasta tai mistä lie. Olen katsonut DVD:n kerran aiemmin, ja nyt sitten toisen kerran.
Tämä sarja teki tunnetuiksi kolme herraa: Mel Smith ja Griff Rhys-Jones lapioivat lunta tupaan, Rowan Atkinson tukki turpansa ja joutui noloihin tilanteisiin. Ei yhdeksän uutisissa mikään ei ollut pyhää. Sarjassa käytettiin runsaasti uutisfilmejä, arkistokuvaa, klippejä urheiluohjelmista, ja niitä koristeltiin häijynhauskoilla voiceovereilla, niiden sisältö tehtiin naurettavaksi hauskoilla juonnoilla, jotka asettivat ne ihan eri kontekstiin, tai klippejä yhdisteltiin niin, että ne saivat uuden merkityksen. Monesti tulee Iltalypsy mieleen. Poliitikot saivat eniten kyytiä, mutta kuninkaallisiakaan ei säästetty tällaiselta pilkalta. Jaksot päättyivät aina johonkin musiikkiparodiaan.
Yhdessä parhaista sketseistä elokuvaohjaaja on tehnyt leffan, jonka väitetään pilkkaavan pyhää Monty Python -koomikkoryhmää. Studiokeskustelussa esitetään samat syytökset, joiden kohteeksi Pythoneiden Brianin elämä -komedia joutui tiukkapipoisissa piireissä, mutta Jeesuksen nimi vain on vaihdettu Monty Pythoniksi. Toisessa huippusketsissä tennistähti John McEnroe syö aamiaista kotona vanhempiensa kanssa.
Sarjan aloitusjakso voitti keväällä 1980 Montreux'n hopeisen ruusun. Suomeen se saapui 25.11.1981, valitettavasti vain kolmen jakson voimalla. BBC ei tuolloin ainakaan toistaiseksi suostunut myymään enempää. Ei yhdeksän uutisia on esitetty meillä joskus myöhemmin enemmän ja säännöllisesti, mutten pannut merkille, milloin.
Rauta-aika - Neljä jaksoa, jotka esitettiin ensimmäisen kerran 28.2., 7.3., 28.3. ja 4.4.1982. No nyt on tämäkin taidepaukku nähty. Ensimmäisen jakson katsoin suurella mielenkiinnolla, mutta sen jälkeen jotenkin turruin vaikeaselkoisuuteen ja hitauteen. Kolmannessa jaksossa jaksoin taas hypätä paremmin mukaan, vähän ennen henkeä salpaavaa pään irti lyömistä. Nelosjaksossa eksyin taas, kun unohdettiin Kalevalan maisemat ja siirryttiin nykyaikaan. Aulis Sallisen musiikki on upeaa, varsinkin se kappale, joka soi ykkösjaksossa ennen 15 minuutin kohtaa.
Tässä Vuosisatamme kronikassa julkaistussa still-kuvassa on suorastaan heavy metal -estetiikkaa:
Sisko ja sen veli - Neil Hardwickin menestyssarja vuodelta 1986. Sen esityshistoria on kirjava: sitä tehtiin ensin kolme jaksoa, jotka esitettiin helmikuussa. Syksyllä nuo jaksot uusittiin, ja heti perään esitettiin kolme uutta jaksoa. Ensimmäinen jakso tuli 13.2. & 9.10., toinen 20.2. & 23.10., kolmas 27.2. & 6.11., ja loput kolme jaksoa 20.11., 4.12. ja 18.12.1986. Lisäksi kolmas jakso, jossa Tuija saa treffiseuralaisekseen cp-vammaisen, lähti kilpailemaan Montreux'n Kultaisesta ruususta. Se voitti lehdistön palkinnon ja sai kunniamaininnan komedian rajojen rikkomisesta. Vammaisten koulutuspoliittinen järjestö Kynnys ry luovutti vielä Hardwickille tunnustuspalkinnon.
En odottanut ihan Reinikaisen tasoista hauskuutusta, joten pidin odotukset matalalla. En ole Siskon ja sen veljen edustaman komediatyylin ylin ystävä (Monty Python onkin suosikkini), mutta katsottava sarja oli. Ei enempää, ei vähempää.
Pakanamaan kartta - 2.1. - 6.2.1991 nähtiin Hardwickin mestariteos. Rauta-ajan tapaan haastava sarja, joka vaatii jatkuvaa täydellistä keskittymistä. Useimmiten jaksoin seurata hyvin, joskus oli tylsiä kohtia joihin en niin mieltynyt, mutta ihastuksissani en ollut missään vaiheessa. En myöskään oikein saanut palapelin osasia sopimaan yhteen. Pakanamaan kartta vaati minulta liikaa, muttei antanut tarpeeksi.
Saarroksissa (The Prisoner) - 26. helmikuuta 1968 tätä brittisarjaa alettiin esittää ensimmäisen kerran meillä. 18.3.1991 alkoi tämä 60-luvun kulttisarja uusintana, osana Kolmoskanavan suurta nostalgiabuumia. En katsonut sarjaa silloin, mutta myöhemmin olen silloin tällöin lukenut juttua siitä, millainen klassikko on kyseessä. Katsomispäätös syntyi vasta vähän aikaa sitten, kun huomasin DVD-boksin Kallion Pienessä leffakaupassa.
Tiesin sarjan ideasta vain sen, että mies joutuu outoon vankilaan, joka on rakennettu pieneksi kyläksi. Vanki saa vaeltaa siellä vapaasti, mutta hän on kuitenkin vangittu, ja hän haluaa paeta. Sarja onnistui hätkähdyttämään. Vankila ei olekaan tavallinen pikkukylä, vaan valtava luksuspaikka keskellä vehreää luontoa. Puitteet ovat hulppeat - ei pysty edes kuvittelemaan, kuinka paljon rahaa sen rakentaminen ja varustaminen on niellyt. Vankilassa on kaikki mitä yhteiskunta tarvitsee toimiakseen. Se voisi olla todellinen lomaparatiisi, jos sitä sellaisena pyöritettäisiin. Maan alla on kuitenkin teknisiä laboratorioita ja hallintalaitteita, joilla vankeja pidetään kurissa tarvittaessa. Tärkeimmät apuvälineet ovat isot valkoiset ilmapallot, jotka lähetetään pakenijoiden perään, ja jotka tukehduttavat heidät.
Patrick McGoohanin näyttelemä mies on salainen agentti, joka on eronnut tehtävästään. Tietyt tahot haluavat tietää, miksi hän jätti toimensa. Jos agentti suostuisi paljastamaan, miksi erosi, hänet päästettäisiin vapaaksi. Vaan mies ei kerro. Hänet alistetaan laboratoriokäsittelyihin, joiden tarkoituksena on puristaa haluttu tieto ulos muuta kautta, eikä hän voi luottaa keneenkään: nekin, jotka näyttävät vangeilta, voivat olla mukana juonessa.
17 näyttävästi, isolla budjetilla toteutettua 48-minuuttista jaksoa, jotka eivät edes tunnu televisiotuotannolta. The Prisoner voisi olla oikea elokuva, niin komean näköinen tuotanto se on kaikkine visuaalisine tehosteineen, näyttävine lavasteineen ja jatkuvasti vaihtuvine taustoineen. Käsikirjoitus on älykäs, näyttelijätyö huippuluokkaa. Erottuu massasta vahvasti.
10.3.2021
Puhhuh, sain Kalevalanpäivänä tuon telkkarisarjakatselmukseni valmiiksi. Viime viikko olikin sitten vähän tuskittelua, koska sain Orjan Maylta ideointi- ja piirtämisnakin, jonka kohdalla minun oli vaikea päästä vireeseen. Ideointipuoli sujui helposti, mutta sitten piti vielä luonnostella / piirtää jotain, ja siinä en meinannut jaksaa päästä kunnolla alkuun. Minun oli pakotettava itseni hommiin. Tässä on tainnut käydä niin, että kun jatkuvasti tuskailen oman piirtämistaitoni ja piirrosjälkeni kanssa, yritän piirtää paremmin kuin osaan ja sitten totean lopputuloksesta, että ei tämä nyt ole ollenkaan sitä mitä yritin, niin se on vienyt ilon piirtämiseltä.
Nyt kuitenkin on se Orjanin antama työ näillä näkymin valmis, ja olen ruvennut työstämään... Yö kätkee suojaansa -sarjakuvan sivua 151!
25.3.2021
10 kuukautta sitten Kvaak päätti kääntää ja julkaista suomeksi lisää Will Eisneria. Kolmannen osan Dropsie Avenue siitä trilogiasta, josta on meillä nähty aiemmat osat nimillä Talo Bronxissa ja Elinvoima. Tänään hain Postin automaatista painavan pahvilaatikon, joka sisälsi Dropsie Avenuen, kirjanmerkin, Sininen Jänis -kustantamon koko aiemman tuotannon sekä yllätyksenä lisäkirjan. Tuo ekstrakirja ei sisällä varsinaista sarjakuvaa, mutta sarjisnäytteitä Eisnerin tuotannosta, kuvia ja tekstiä kylläkin runsaasti. Mahtava paketti, enkä anna sen vaivata, että minulla on nyt tuplakappaleet Bois-Mauryn tornit -albumeista 1, 2 ja 3 ja kahdesta ensimmäisestä Maggy Garrissonista. Mukavaa tuntea, että olen ollut mukana rahoittamassa jotain tällaista ja että minulla on jotain, jolla taatusti riittää keräilyarvoa tulevaisuudessa.
Taas täytyy päivittää sarjiskokoelmasivu.
16.4.2021
Pitkä hiljaisuus johtuu siitä, että rupesin leikkimään internet-arkisto Wayback Machinen kanssa. Kokeilin sitä Kvaakin edesmenneeseen galleriaan, ja tulosta tuli! Wayback Machine on ottanut runsaasti snapshotteja Kvaakista, niin foorumista kuin galleriastakin vuosien 2007-2020 aikana. Olen löytänyt tietoja lukemattomista galleriatöistä, jotka olivat hävinneet tyystin joskus noiden vuosien aikana. Wayback Machine valitettavasti on tallentanut sivuja ja materiaalia kovin epätasaisesti. Jotkut harvat galleriatyöt ovat säilyneet ennallaan, ihan täysikokoisina. Joistakin on jäljellä enää thumbnailit, pikkukuvat, jotka ovat niin pieniä ettei niistä erota juuri mitään. Hyvin monet työt ovat hävinneet täysin. Jäljellä on vain tummat kehykset, katkenneet kuvalinkit, tyhjät valkoiset ruudut siinä missä kuva joskus oli. Lukemattomista galleriatöistä ei ole tallentunut edes se sivu jossa niitä saattoi katsella. Mutta vaikka monia töitä ei pystykään katselemaan, niin tiedot niistä ovat säilyneet. Nimi, tiedostokoko, tekijöiden kuvaukset, asiasanat, nimimerkit, myös muiden käyttäjien kommentit ovat säilyneet aika monen työn kohdalla. Olen käynyt läpi suuren osan kaikesta tallentuneesta materiaalista ja kerännyt Kvaak-galleria -kansiooni kaiken tarvitsemani tiedon ja kuvamateriaalin, sikäli kun sitä on löytynyt. Eli taas kerran, monien muiden näppärien temppujen ohella, syötän nettiosoiteriville kaikki numerot väliltä 1 - 7392. Huh huh. Homma on vielä kesken, mutta huomenna olen valmis ja voin uploadata Google Driveen päivitetyn version koko höskästä.
Olen kokeillut Wayback Machinea myös muutamiin muihin saitteihin: elokuva-arvostelusivusto Stomptokyoon, FinnArctic-blogiini, Pop-lehden foorumiin, jopa Ilta-Sanomien verkkosivuilla 2011-2015 pyörineeseen Suomi-klassikko -sarjaan. Tiiralin hiukan Kvaakin foorumipuoltakin, sen aiempien vuosien ulkonäköä, käyttäjiensä aiempia avatar-kuvia. Chris Hollandin ja Scott Hamiltonin toimittamasta Stomptokyosta (jota rakastin vuosina 1999-2004) on tallentunut hyvin niukasti materiaalia, FinnArcticista ei yhtään mitään, Pop-lehden foorumista pääsee ilmeisesti katsomaan vain foorumin sekä kunkin osaston etusivuja, ei viestiketjuja. Vaan Suomi-klassikoista eli entisistä Iltiksen Kuukauden kotimaisista sarjakuvista löytyi strippejä. Voin täydentää Kuukauden kotimainen -katsaustani.
Kuukauden kotimainen -katsaus päivitetty. Saan ihailla tuoretta kuvamateriaalia useiden sarjisesittelyjen kohdalla. Valitettavasti kiroan taas uCozin merkkirajoituksen: merkkiraja paukahteli rikki ja jouduin venyttämään katsauksen vielä yhdeksännellekin sivulle. Perkele.
17.4.2021
Isoksi osoittautunut urakka on ohi, kun on jo lauantain myöhäisilta. Google Drivessa on päivitetty Kvaakin galleria -kansio. Löysin monille töille tekijänimimerkin, löysin joitakin harvoja töitä lisää, löysin runsaasti tietoa galleriatöistä, jotka eivät olleet enää viime joulukuussa olemassa eikä Wayback Machinekaan niitä pystynyt näyttämään. Tallensin myös thumbnaileja eli pikkukuvia töistä, joita en ole löytänyt täysikokoisina. Ei niistä iloa ole, kun ovat niin pieniä ettei niistä hirveästi erota, mutta vähän niistä näkee minkänäköisiä työt olivat.
2007: 233 työtä
2008: 535 työtä
2009: 555 työtä
2010: 531 työtä + yhdestä väriversio
2011: 489 työtä. Yksi on ilman järjestysnumeroa, mutta tiedän sen olleen galleriassa
2012: 380 työtä
2013: 429 työtä
2014: 216 työtä
2015: 150 työtä
2016: 147 työtä
2017: 115 työtä
2018: 53 työtä
2019: 26 työtä
2020: 33 työtä.
3892 työtä yhteensä, kun mukaan lasketaan 73 pikkukuvaa. 132 enemmän kuin aiemmin. Pikkukuvat tunnistaa siitä, että tiedostonimenä on pelkkä järjestysnumero. 38 työn tekijät ovat yhä tunnistamatta. Voin tehdä vähän säätöä vielä tästä eteenpäinkin, katsotaan viitsinkö laittaa Google Driveen koko paketin vielä kolmannenkin kerran.
27.4.2021
Sunnuntai meni sivua 163 tussatessa, eilen sain sen väritetyksi. Väritystyö kesti myöhäisiltaan asti, ja sen jälkeen kohtasin vielä teknisiä ongelmia kotisivujeni kanssa. Pakko oli yrittää korjata ne, vaikka peti jo kutsui. Minähän ilmoittelin ennen kotisivujeni päivityksistä nyt jo edesmenneen Blogipolku.fi -sivuston kautta, ja muistona siitä sivujeni blogipuolella oli edelleen Blogipolun linkitysnappi. Nyt Blogipolku.fi -domain on myynnissä, ja minä sain siitä tiedon rajulla tavalla: kun siirryin blogisivulleni postatakseni sinne kuvalinkin YKS:n 163. sivuun, selain heitti minut vikkelästi Blogipolku.fi:n myyntisivulle. Ei auttanut vaikka kuinka nopeasti koetin painaa "Stop loading this page" -ruksia, sivunvaihto tapahtui aivan liian pikaisesti. Se perhanan linkitysnappi piti saada pois. Vastaan tulikin vielä toinen tekninen ongelma: kun koetin kirjautua sisään hallintapaneeliin, josta käsin linkitysnapin poisto onnistuisi, salasanaani ei hyväksytty. Firefoxin muistissa ollut käyttäjätunnus ja salasana eivät kelvanneet, vaan tuli "Incorrect login or password" -herjaus. Klikkasin "Lost password" -linkkiä, vastasin turvallisuuskysymykseen todistaakseni olevani sivuston omistaja ja sain ilmoituksen, että sähköpostiini on lähetetty meili, jossa on käyttäjätunnus ja salasana. Menin sähköpostiini, mutta eipä sinne mitään viestiä ollut tullut. Koetin samaa kahdesti uudestaan, turhaan. No, sen verran pystyin fiksaamaan ongelmiani, että latasin Firefoxiin lisäosan, jolla pystyy blokkaamaan haluttuja nettisivuja. Laitoin Blogipolku.fi:n blokattavien nettisivujen listalle, ja pystyin menemään tuonne blogisivulle postaamaan kuvalinkin uusimmalle YKS-sivulle normaalin käytäntöni mukaisesti. Nukkumaan pääsin vasta kymmentä vaille keskiyön.
Aamulla katsoin sähköpostiani uudestaan, ja silloin sinne oli ilmestynyt kolme viestiä, joissa oli oikea salasana kotisivujeni hallintapaneeliin. Siellä poistin blogisivun koodeista sen rivin, jossa oli Blogipolun linkitysnapin koodit. Ongelma poistui minun harteiltani, toivottavasti sitä ei kohtaa kukaan muukaan joka näillä sivuillani käy.
13.6.2021
Maalis-huhti-touko-kesäkuu ovat olleet osaltani vähän sellaista puoliaktiivista puuhastelua milloin minkäkin asian parissa. Koko ajan olen tehnyt jotain, mutta paljoa en ole saanut valmiiksi. Selasin läpi kaikki vuosien 1970-1989 Suomen Kuvalehdet SK:n digiarkistossa, se on sentään hoidettu. Otin talteen muusikkohaastatteluja ja pari muutakin artikkelia, sekä merkkasin ylös kunkin vuoden kohdalla kaikki pilapiirtäjät ja kuvittajat joiden töitä näkyi. Toinen homma on ollut selata tarkkaan läpi vuosien 1970-1977 ja 1989-1997 Hesarit. Silloin kun kirjoittelin niitä vuosiraportteja, selailin nuo vuodet läpi vähän ylimalkaisesti, ja jäi tunne, että paljon kiinnostavaa jäi huomaamatta. Olen nyt päässyt vuoden 1992 toukokuuhun. Tuo Hesareiden selailu on pikkuisen turhauttanut minua jo pitemmän aikaa, ja yhdessä vaiheessa kirin vimmatusti sen työn kanssa jotta saisin sen nopeasti loppuun. Muutaman vuoden lehdet pikavauhdilla jokusen päivän ajan selattuani kuitenkin totesin itselleni, että kestää vielä puolitoista viikkoa ennen kuin pääsen loppuun. Tuntui, etten jaksanut pelkästään selata Hesareita vielä puolentoista viikon ajan, on tässä muitakin hommia. Nyt selaan lehtiä taas kuukausi päivässä -tahtiin.
Uutenavuotena aloitin mittavan musiikinkuuntelu-urakan, jolle varasin aikaa koko tämän vuoden. Kuuntelen aiemmin kuulemattomia levyjä ennestään tutuilta bändeiltä ja artisteilta Soulseekin, allTunesin ja YouTuben avulla. Hirveästi kasariheviä esimerkiksi. Paikkailen aukkoja. Minä kun olen sellainen, että jos kuuntelen yhden albumin joltakulta esittäjältä, pitää saada kuulla kaikki muutkin. Vaan nyt olen kirinyt sen projektin kanssa kovasti, ja tänään saan sen valmiiksi. En jaksa enää venyttää tuota musiikinkuunteluhommaakaan, sillä olen keksinyt taas uusia juttuja joita haluan ruveta tekemään. Heinäkuun ajan vietän lomaa, ja silloin on tarkoitus tehdä kaksi vähän aikaa sitten keksimääni projektia alusta loppuun. Sen jälkeen kaksi muuta projektia odottaa vuoroaan, ja ne ovat pitkäkestoisia - pahimmillaan voivat niellä kumpikin yhdeksän kuukautta minun ajastani. Valitettavasti YKS joutuu kärsimään tästä kaikesta. Tulen piirtämään kahdeksan viimeistä sivua vähän epämääräisesti silloin kun kaikelta muulta sattuu aikaa liikenemään, enkä osaa arvioida, milloin sarjakuva valmistuu. Pari-kolme seuraavaa sivua ovat vieläpä ne kaikkein haastavimmat koko eepoksessa, ja minua hirvittää tarttua niihin.
Yleisfiilikseni on ollut pitkään sellainen tasaisen harmaa. Työpäivät ovat kaikki samanlaisia, jonkinasteinen koronaeristys maskipakkoineen vaivaa vähän, elämä sinänsä on tasaisen huoletonta mutta tylsää. Kirjoittajana oloni on ollut tyhjiin pumpattu. Tuntuu, että sen jälkeen kun sain tv-sarjakatselmukseni henk. koht. muistoineni tallennetuksi, ei minulla ole ollut enää mitään erityistä kirjoitettavaa. Toisaalta, olen vuodattanut omaelämäkerrallisiin teoksiini ja näille vuodatussivuille niin paljon intiimejä asioita itsestäni, että olen kokenut vastareaktion. Ei ole tehnyt mieli kirjoitella mitään siitä mitä minulle kuuluu. Mitäpä kirjoitettavaa tästä tämänhetkisestä elämästäni edes olisi.
Tulen jatkossakin kirjoittelemaan aika vähän ja harvakseltaan tänne. Muutama idea on mielessäni - syksymmällä ja ensi vuonna sitten...
Google Drivessa on taas päivitetty Kvaakin galleria -setti. Onnistuin repimään irti vähän lisää tavaraa sieltä sun täältä, sellaista mitä siinä galleriassa joskus oli. Lisäbonuksena vuoden 2007 kansiossa sivut 6-12 eli kaikki loputkin valmistuneet sivut nimimerkki Termipeiton (Aleksi Ahtiainen, Anssi Lautamo, Tomi Taskila) sarjakuvasta Side-Quest. Aidosti hauska fantasiaparodiasarjakuva jäi valitettavasti kesken, kun tekijöille tuli elämässä liikaa muuta syömään kaiken ajan. Side-Questin sivutkin netissä ovat hävinneet, mutta onnistuin kaivamaan sarjissivut esille Wayback Machinen uumenista. Vaati oikein kunnon kaivamista, mutta löytyiväthän ne sivut 6-12 sieltä kun riittävän hyvin osasi etsiä. Riemastuin, sillä olin kovasti harmitellut sarjiksen katoamista netistä.
Koronarajoituksia höllennetään, mikä on minusta melkoinen riskiveto, jopa tyhmää. Ei nyt pidä tuudittautua, kyllä se virus on yhä olemassa ja se voi iskeä uudestaan pahasti milloin tahansa. Pää kylmänä vaikka kesähelteellä. No, otin ilon irti lisääntyneestä vapaudesta käväisemällä eilen Turussa levymyyjäisissä. Paikkana sama Manhattan Kirppis Center jossa olin viime elokuussa. Sää valitettavasti oli sitä ja tätä. Helsingissä oli aurinkoista, matkan varrella satoi pariin otteeseen, Turun seudulla taivas oli ihan harmaa ja hiukan ripsutti. Kun astuin junasta ulos, alkoi kunnon kaatosade. Onneksi olin varustautunut takilla ja sateenvarjolla. Sade hellitti hetken päästä ja sen jälkeen tihutti pitkään, lakatakseen viimein kokonaan. Onneksi kirpputorin ulkopuolella seisseet myyjät olivat onnistuneet pitämään levynsä kuivina. Löysin yhden kalliin toivelevyn, jota olin etsinyt pitkään ja kovasti. Lisäksi ostin seitsemän halpaa tai kohtuuhintaista levyä, joista osaa olin myös hiukan etsiskellyt. Turun Sarjakuvakaupasta ostin vielä sarjiksiakin - Kemi-albumeita ja Pahkasikoja. Reissu siis kannatti tehdä, eikä Helsinki tervehtinyt minua sateella vielä siinä vaiheessa kun palasin kotiinpäin. Myöhemmin kyllä sateli, kun istuin jo kotona.
Kirjayhtymän scifi-kirjoja olen hommannut vielä lisää. Kunhan yksi kirja saapuu postissa, niin sen jälkeen ei puutu kuin Asimovin Teräsluolat (150 euroa pyytävät divarit siitä) ja Clarken Uhka avaruudesta (hyväkuntoisena ilmeisesti semmoinen seitsemänkympin kirja). Aika epätodennäköistä, että koskaan hankin niitä. Toivelevyjä olen viime syyskuusta lähtien väijyskellyt erityisesti Levykauppa Äxän nettisivuilta, ja tänä vuonna niitä on löytynyt keskimäärin kaksi / kuukausi. Olen hyödyntänyt vähän myös netin muita kauppapaikkoja - jopa Huuto.netiä. Se huutamani CD on vielä postissa tuloillaan, kunhan se saapuu, niin sen jälkeen toivelevyjä on enää 34. Hyvin menee sillä rintamalla. Huomasin vielä, että 80-luvun alussa tehty Hukkaputki-sarja julkaistiin kahtena DVD:nä toissa vuonna, joten tilasin ne Discshopista. Tuossa vieressä ne nyt nököttävät.
Legatio Musicaan en aio kirjoittaa enää mitään. Olen tainnut vuodattaa itsestäni ulos kaiken, mitä minulla on musiikista kirjoitettavana. Minä vain lyhennän Toivelevyni-postausta sitä mukaa kun niitä levyjä löytyy.
15.6.2021
Persut voittivat kuntavaaleissa, kun lähiöiden asennevammaiset pääsivät äänestämään (oma vihreä naisehdokkaani, jota äänestin viimeksi ja joka pääsi läpi, pääsi nytkin). Selaamissani Suomen Kuvalehden 1970-luvun numeroissa oli useita juttuja SKDL:n tuolloisesta puheenjohtajasta Ele Aleniuksesta, ja minulle tuli miehen naamasta aikamoiset Halla-Aho -vibat. Etteivät vain olisi salaa sukua toisilleen?
22.6.2021
Suoritan edelleen kaivaustöitä Wayback Machinessa Kvaakin galleriatöitä hakien, ja opin jatkuvasti uutta. Vähän aikaa sitten klikkasin auki linkkiluettelon, jossa on linkit joka ikiseen kuvatiedostoon, joka Kvaakista on Wayback Machineen tallennettu. Niistä seuloin esiin galleriassa olleet työt. Rupesin tallentamaan kovalevylle ne kuvatiedostot, jotka vaikuttivat oudommilta, eli en ollut ihan varma oliko minulla ne jo. Myös thumbnailit. En aiemmin tuntenut jaksavani tällaista operaatiota suorittaa, mutta nyt jaksan. Ja kun sanoin oppivani koko ajan uutta... Aiemmin harmittelin sitä, että Wayback Machinessa ei tiedostonimistä näe, milloin ko. työt on Kvaakin galleriaan postattu. Tiedostonimet ovat vain jotain sattumanvaraisen tuntuisia numerosarjoja, tyyliin "thumb_2333_12_10_08_3_26_39". Nyt tajusin, että olin väärässä. Numerosarjat eivät sittenkään ole sattumanvaraisia, vaan ne kertovat päivämäärän jolloin kuvat alunperin galleriaan ilmestyivät. "12_10_08" tarkoittaa 12. lokakuuta 2008. Ja minä satuin puoli vuotta sitten kirjoittamaan yhteen vihkoon joka ainoan tallentamani galleriatyön julkaisupäivämäärän! Minusta tuo tieto nimittäin tuntui ihan hyödylliseltä. Enpä osannut arvata, kuinka hyödylliseksi tuo tiedonkeruu myöhemmin osoittautuisi. Nyt katson Wayback Machinessa eteen ilmestyvän kuvan tiedostonimen, näen siitä alkuperäisen julkaisupäivämäärän, katson vihostani ko. päivämääränä Kvaakin galleriaan postattujen töiden järjestysnumerot, menen tietokoneella kansioon, jossa ovat kyseisenä vuonna galleriaan laitetut työt, ja katson esikatselukuvia, että onko jokin niistä identtinen. Ellei samanlaista kuvaa löydy kansiosta, tallennan sen Wayback Machinen näyttämän kuvan.
24.6.2021
4028 galleriatyötä, joista 165 vain postimerkin kokoisina pikkukuvina. 2010-kansiossa yhdestä työstä vain väriversio, vaikka se oli galleriassa mustavalkoisena. 2020-kansiossa alakansio "ei-järjestysnumeroa-tiedossa", jossa 51 työtä, joiden tarkkaa järjestysnumeroa en tiedä - tiedostonimessä on alkuperäinen julkaisupäivämäärä, jonka pohjalta heitin arvauksen järjestysnumerosta. Laitoin sen mukaan tiedostonimeen. Näillä eväillä taas uusi - ja varmaan viimeinen - päivitys Kvaak-galleria -pakettiin.
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40 41 42 43 44 45 46 47 48 49 50 51 52 53 54 55 56 57 58 59 60 61 62 63 64 65 66 67 68 69 70 71 72 73 74 75 76 77 78 79 80 81 82 83 84 85 86 87 88 89
