Lueskellut tässä netistä levynkeräilijöiden kommentteja Helsingin eri levykaupoista, joten tässä oma viisisenttiseni.

Black and White - suosikkipaikkani oikeastaan. Olen ollut kantis 90-luvulta lähtien. Ikinä en ole törmännyt huonoon asiakaspalveluun, mistä kaikki tuntuvat valittavan - tosin olenkin helppo tyyppi joka ei paljoa palvelua tai muuta vaadi, ja aina juttelen jotain myyjän kanssa jos jostain levystä juteltavaa keksin.

Aina on löytynyt enemmän ostettavaa kuin lompakko kestää. Viimeksi kun kävin, tarkoitukseni oli oikeastaan tutkia halpislevyjen laareja, ostaa niistä levyjä kohtuullisella yhteissummalla, ja jatkaa kierrosta vielä Hippie Shakeen ja Rolling Recordsiin. Kuinka ollakaan, erehdyin käymään läpi uusien ulkomaisten rock-vinyylien laarit, ja törsäsin yht. 230 euroa pelkästään niihin plus kassalla nököttävästä keräilylevylaatikosta bongaamaani 70 euron Edward Vesala: Neitsytmatkaan. Kierros oli siltä erää ohi.

Viime vuonna aikavälillä 26. lokakuuta - 30. marraskuuta kävin B&W:ssä neljä kertaa, ja niillä kerroilla tyhjensin paikan singlelaatikot kaikesta mikä vähänkin kiinnosti. Yhteensä 41 seiskaa tuli hankittua. Enimmäkseen halpaa peruskamaa, mutta muutama keräilysinglekin, kuten kaikkien aikojen toinen virallisen julkaisun saanut Love Records -sinkku, Aulikki Oksasen "Korkea veisu" lähes priimakunnossa hintaan 30 euroa. Hintaoppaassakin sama 30 euron arvo, joten ihan ohjehinta siitä tuli maksettua. Tunsin ylpeyttä saadessani kunnian lisätä sen Discogsiin.

Sinkkulaatikoihin jäi jäljelle lähinnä 80- ja 90-lukujen suomalaista indiekamaa, sekalaista viihde- ja iskelmäroskaa mitä kirpputoritkin ovat pullollaan sekä helkutinmoinen määrä Golden Earringiä - joku on näköjään oikein kerännyt tuota bändiä.

Hippie Shake Records - ei mitään pahaa sanottavaa. Valitettavasti vain on joutunut häviämään Black and Whitelle, joka kuitenkin on se paikka johon ensimmäisenä suunnistan ja sinnehän koko budjetti tuppaa hupenemaan. Silloin kun HSR:ssä olen käynyt, aina on löytynyt kivasti himoittua ostettavaa.

Music Hunter - Hinnoittelu aivan pöyristyttävää. En pysty ymmärtämään, millä logiikalla myyjä pyytää tavallisistakin perus-CD:istä joskus kolmekymppiä. Vinyylipuolella voi tehdä kohtuuhinnoilla hankintoja, mutta keräilylevyistä kyllä osataan kiskoa kunnon yläkanttihintoja. Lisäksi liike on niin täynnä levyä ja oheistuoterojua nykyään, että siellä on ihan oikeasti vaikea liikkua. Viimeksi käydessäni en uskaltanut pitkään vaellella ympäriinsä, kun pelkäsin koko ajan tönäiseväni jotain kumoon. Silti aina välillä tulee käytyä, tuolta olen poistanut useita 90-luvun Kari Peitsamo -CD:itä, joita muuten saa hakea kiven alta. Puuttuneet 90-luvun alkupuoliskon Pelle Miljoonatkin löysin sieltä. Kiitos myös Roy Buchanan -älpeistä, sen miehen tuotantoa ei tarvinnut pitkään kerätä kun jo oli kasassa kaikki tärkeimmät.

Music Hunterin äijä saisi kyllä hommata käyttämänsä hintalaput jostain muualta. CD:itten muovikannet joudun aina ihan suosiolla vaihtamaan, koska niitä lappuja ei saa irti millään hellävaraisella konstilla. Onneksi on noita itse poltettuja CD-R:iä sellainen varasto, että siitä riittää varaosia vuosiksi.

En oikein tiedä noista Hunter-alennusseteleistäkään. Olenkohan ikinä kertaakaan hyödyntänyt niitä? Ainakaan ne eivät ole saaneet minua käymään liikkeessä yhtään useammin. Sitäpaitsi päätökseni käydä ostoksilla Music Hunterissa ovat syntyneet niin ex tempore, etteivät ne setelit tietenkään ole koskaan sattuneet olemaan silloin mukana. Olisihan niitä tuolla pöytälaatikossa nytkin 11 kappaletta, mutta milloin viitsin käydä hyödyntämässä niitä?

Rolling Records - kaksi kertaa kävin viime vuoden keväällä, ja kummallakin kerralla poistuin pitkälti toista sataa euroa köyhempänä. Milloinkahan taas tulee käytyä, ties mitä harvinaisuuksia on mennyt sivu suun tässä viimeisen 11 kuukauden aikana?

Levykauppa Äx - Asematunnelin Äxässä ehdin käydä kahdesti ennen kuin pistettiin kiinni. Ensimmäisellä kerralla tein ranskalaisen visiitin. Menin sisään, kauhistelin liikkeen pienuutta ja surkean näköistä tarjontaa, hoppariasuiset myyjät kyselivät etsinkö jotain tiettyä, muutaman sekunnin pyörittyäni astelin ulos ja hopparit jotain moikkasivat perään. Toisella kerralla sentään löytyi pari etsittyä 80-luvun suomivinyyliä.

Kampin Äxä on ainakin toistaiseksi boikotissa Kuoleman tappaneet -kokoelmaan liittyneen ikävän tapauksen takia, mutta muuten on ihan positiiviset kokemukset. Harvoin tosin olen löytänyt sieltä juuri niitä uutuuksia mitä olen hakenut, mutta käytettyjen vinyylien laatikot ovat pelastaneet päivän. Hakaniemen Äxä on suosikkini, sieltä poistun joka kerta etsimieni uutuusjulkaisujen sekä impulssiostoksina kerätyn jazzvinyylinipun kanssa.

Keltainen Jäänsärkijä - aika luottopaikka tämäkin. Harvemmin olen tosin löytänyt juuri sitä mitä olen haeskellut, ellei kyse ole ollut jostain Rocket Recordsin CD:stä - ne ovat löytyneet lähes poikkeuksetta. Impulssiostoksiin kuitenkin takuuvarma paikka, kunhan viitsii selata tarpeeksi eri laareja.

Green Grass Records - Make on mainio mies. Hyvä jutunkertoja. Pelkän käteismaksun huoliminen on vähän rassannut, muttei pahasti, kun on osannut varautua. Kerran yritin maksaa kortilla, ja sain kehoituksen mennä lähimmälle pankkiautomaatille, joka ei ihan nurkan takana ollutkaan. Hinnoittelu on ollut kyllä Helsingin maltillisinta, hyväkuntoinen Ankin Sateen jälkeen -vinyyli taisi maksaa vaivaiset neljäkymppiä. Sen olen tosin sittemmin myynyt eräälle Fastrolle, suomalaiselle RateYourMusic-käyttäjälle, joka sitä niin kovasti himoitsi. Minä kun olin hankkinut sen Rocket Recordsin CD:n, joka sisältää Ankin kaksi ensimmäistä sooloa. Keräilijät varmasti pitäisivät päätöstäni typeränä jos kertoisin, mutta ihan oikeasti, en minä tarvitse vinyyliä jos CD on olemassa. Vaikka olisi arvokaskin LP.

Green Grassissa en ole käynyt piiitkään aikaan. Milloinkahan taas?

Tinkimistä en harrasta, kun siihen eivät sosiaaliset taitoni yllä. Paljousalennus tulee myyjän aloitteesta jos on tullakseen.

 

9.4.2017

En ollut mukana edellisessä työpaikan lehden suunnittelukokouksessa siitä yksinkertaisesta syystä, etten saanut koskaan tietoa milloin kokous pidetään. Sähköpostitse tuli kaikille asianosaisille eli lehteä tekemässä olleille ihmisille kutsu kokoukseen, mutta se oli pari vaivaista lausetta joissa ei kerrottu yksityiskohtia kokouksen ajankohdasta ja paikasta. Oletin, että päivämäärä kerrottaisiin myöhemmin, mutta ei. Enkä tullut pyytäneeksi päivämäärää enkä kellonaikaa, kun, totta puhuen, ei minulla ollut viime lokakuun kokouksessa mitään sanottavaa mistään.

Muutama päivä sitten tuli sähköpostissa sentään kysely, kiinnostaako sarjakuvan tekeminen seuraavaan lehteen. Juu, minulla on idea valmiina päässä, metaforinen viittaus Planmecan menestykseen. Päätoimittaja sanoi, että hyvältä kuulostaa. Nyt sitten olen googlannut vähän tietoa Suomen talouskasvuennusteista, hakenut referenssiä risteilyaluksista, laivan ohjaamosta ja kapteenin univormusta. Koko ajan on vain päällä semmoinen EVVK-fiilis.

Olen yrittänyt lukea myös tietoa Nokiasta, ajatuksena että voisin ujuttaa sarjakuvaan maininnan Nokian putoamisesta kelkasta. Valitettavasti en saa millään otetta siitä firmasta, että missä se nykyään seilaa (arvostus, liikevaihto, nousussa vai laskussa?) ja mitä siellä ihan käytännössä tehdään - vai toimiiko se pelkkänä brändialustana ulkomaisille toimijoille. Kauniita sanoja Nokian kotisivuilla ainakin on, mutta eiväthän kauniit sanat mitään kerro.

 

13.4.2017

Deadline valmiille Positiiviselle navalle 18.4., eli heti pääsiäisen jälkeen. Sain sen valmiiksi tänään kiirastorstaina. Vaan kun kirjauduin sisään AOL Mailiin, minua kohtasi ikävä yllätys: vasemmalla olevat Inbox-, Spam-, Sent-, Trash- ym. linkit eivät toimi, joten en pääse tsekkaamaan sähköpostejani enkä lähettämään mitään. Kokeilin selaimen asetusten rukkaamista ja cachen tyhjentämistä, mutta turhaan. Sähköpostitilin linkkejä klikatessa ei tapahdu yhtään mitään edelleenkään. Jouduin lopulta luomaan uuden luukku.com -päätteisen osoitteen. Vartin odottelun jälkeen uusi osoitteeni lähti toimimaan ja saatoin lähettää työpaikan lehden päätoimittajalle Positiivisen navan lehteen painettavaksi. Toivottavasti meni perille.

Muinoin Netscape Webmailin kanssa oli vähän väliä ongelmia, joiden ratkaisemiseksi vaadittiin datan sisääntulo- ja ulosmenoporttien vaihtamista ja tsekkaamista ja ties mitä hankalaa säätöä. AOL Mailin kanssa ei koskaan ole ollut normaalista maintenancesta johtumattomia ongelmia, paitsi nyt ensimmäisen kerran. Mihinkään ei voi luottaa.

Ja nyt pari tuntia myöhemmin toimii taas. No hyvä. Joitain visuaalisia ehostuksia näyttävät tehneen.

 

16.4.2017

Kävin keskiviikkona Hakaniemen Äxässä hakemassa Svartin julkaisemaa Finnforestia. Koko tuotanto julkaistiin 24. maaliskuuta, mutta Kuoleman tappaneet -tapauksen takia olen päättänyt vastedes odottaa vähintään kaksi viikkoa julkaisupäivästä Svart-levyjen kohdalla. Ajattelin että kannattaisi kai hankkia samantien se lähes kahdeksankympin hintainen vinyyliboksi, niin ei jää kaivelemaan kaikki se ekstramateriaali (singlet ja kokoelmaraidat sekä julkaisematon albumi). Äxässä ei ollut kuitenkaan boksia, joten ostin Demonnightsin ihan vain yksinäisenä vihreävinyylisenä julkaisuna. Kaksi aiempaa albumia minulla on jo samalle CD:lle tungettuna, joten niitä en sinänsä tarvitse. Olen kyllä viime aikoina vältellyt Svartin värivinyylejä, koska niissä on pintasuhinaa, mutta olkoon.

No, torstaina poikkesin Keltaisessa Jäänsärkijässä, ja sieltähän se boksi löytyi kun ensin myyjältä kyseli. Nyt tuumin, että olen hullu kun tuhlasin molempiin julkaisuihin, semminkin, kun Demonnights on boksissa melkein identtisenä pahvin ja vinyylin yhdistelmänä levyn väriä lukuunottamatta.

 

22.4.2017

Record Store Day. Vietin päivän Black and Whitessa, jossa tällä kertaa selasin vain käytettyjen ulkomaisten rock-vinyylien laareja. Etsin myös edelliskerralla huomaamaani mutta sinne jättämääni Tonton Macoutea uusien levyjen osastosta, mutta se olikin jo myyty. Kolme toivelevyä löytyi: The Jags: Evening Standards, Pork Dukes: Pig Out of Hell, Monty Python's Contractual Obligation Album. Seitsemän muuta levyä sekä naamapesu niiden valkoiselta paimenkoiralta näiden lisäksi. Jätin kauppaan Iron Butterflyn ainoan hyvän levyn Sun and Steel sekä The Guess Whon Artificial Paradisen, jossa oli vielä hyväkuntoinen ruskea bägi tallella kotelon ympärillä. Omasta kappaleestani kun se puuttuu. Vaan itseasiassa, mitä sitä 15 euroa maksamaan pelkästä ruskeasta pussista.

Tilasin Amazonista vielä ensimmäisen ja toisen Nuggets-CD-boksin. Tuhti annos 60-luvun psykedeliaa. Enempää levyjä en netitse tilaa kuukauteen, sillä noista kahdesta boksista kertyy jo 300 euron Visa-lasku ensi kuun lopulla maksettavaksi. Hemmetti, kun ne olisi saanut Amazonista halvemmallakin, jos halvimmalla kauppaavat myyjät suostuisivat postittamaan Suomeen.

Eikä tuossa vielä kaikki, sillä 20 CD:n Rubble Collection -boksi on matkalla luokseni jo kolmatta viikkoa.

 

Punk in Finlandin Hintayllärit omasta hyllystä -ketjua on kiinnostavaa seurata, vaikka harvoin siellä mainitaan mitään omasta kokoelmasta löytyvää. Mutta pistää miettimään omia hintayllätyksiä tietysti.

Loose Prick: Etkö rakastaisi, että joku rakastaisi. Myyty 69 eurolla. Huh, minä sain tuon kohtuusummalla.

Kari Peitsamon Skootteri: Hellsinkin'. Hinnat 50 ja 100 euron välillä. Tuo on kärjessä itseltäni löytyvistä Peitsamon vinyyleistä, mikä lie syynä.

The Jackson 5: Moving Violation. Hollantipainos myyty 55 eurolla, myynnissä 30 ja 45 eurolla tällä hetkellä. En käsitä, tuonhan pitäisi olla peruskamaa. Katsoin, että ranskalainen CD on myös arvokas, ja espanjalainen originaali suorastaan hirmuinen. Muista ei niin paljoa pyydetä.

Kumma Heppu & Lopunajan Voidellut: ensimmäinen levy. Mediaani 40 €.

Gary Holton & Casino Steel: The Best. Tuosta maksoin äsken Black and Whitessa jotain 10 ja 15 euron väliltä.

Tästä olen maininnut aiemminkin, mutta mainitaan nyt taas: Space Traveller Lost mediaani 35 euroa.

KOM-Teatterin Vapauden kaiho, CD-painos 30 €.

Ihan mieltä lämmittävää, että Systeemi ei toimi -EP:n uusintapainos vihreällä vinyylillä, ostettu Tavastian levymessuilla siihen aikaan kun värivinyylit kiinnostivat, vaikken pidä hardcorepunkista ollenkaan, on nyt kolmenkympin arvoinen.

Bogart Co:n I Want You -LP:stä on joku maksanut kolmekymppiä. Hah hah. Sama hinta vähän turhan korkea myös Kassu Halosen I Have Played Rock'n'Rollista, mutta on se sentään parempi levy.

The Streetsin levyn arvo 28 €. Suunnilleen sama arvo myös Cinemalla.

Break: American Dream. Mediaani 25 €, joku maksanut viisikymppiäkin. Debyytin mediaani 32,50 €. Huh heijaa. En jaksa ymmärtää mikä Breakissa viehättää, All My Loving -singlen koeprässistä joku hullu pyytää 480 €. Bändillä oli viisi hyvää kappaletta, debyyttisinglen kummatkin puolet, You Never Told, sen b-puoli Stronger sekä I'm in Love. Pahiten heillä mättivät kouluenglannilla väsätyt sanoitukset.

Hurriganes-CD:istäni Hanger ja Rockin' ovat yli kahdenkympin tapauksia. Ajattelin ensin sen johtuvan siitä, ettei vuoden 1996 jälkeen ole tullut uusia CD-painoksia, mutta sama pätee myös Jailbirdiin, Fortissimoon ja Seven Days Seven Nightsiin, jotka menevät vielä halvalla.

En tiedä, paljonko jaksan yllättyä Broadcastin Heartbeat Paradisen 19,99 euron mediaanista, mutta ihan kiva tietää, ettei se kaikille ole mikään muutaman euron roskalevy. Ja minä tykkään tuosta eniten Broadcastin levyistä, ihanan kesäinen albumi sisällöltäänkin.

Ikäviä yllätyksiä löytyy toki myös. James Gangin Straight Shooterista ja Miamista maksoin Black and Whitessa monta kymppiä takavuosina, mutta Discogsissa ne ovat muutaman euron arvoista peruskuonaa. Annikan Itseteossa ansaitsisi kyllä mielestäni kunnon keräilyarvoa. Manfred Mannin What a Mann -LP:stä Hippie Shake Recordsin Landgren nyhti ison summan, mutta eihän sekään ole Discogsissa kuin pilkkahintainen. No, siinä ei olekaan veturikantta - siitä versiosta pyydetään kyllä muutamaa kymppiä. The Shortwavebandin levyt ovat halvempia kuin harvinaisuusasteen perusteella odottaisi. Greatest Hatsista jopa maksoin $52,50 - debyytin hinnasta ei tietoa. Lokki kivellä 21,65 euroa. Fyyralyyra myyty 16 eurolla - toivottavasti se oli harvinaisen huonokuntoinen yksilö. Harri kauppaa omaansa 88 eurolla, mikä tuntuu suunnilleen kohtuulliselta - jälkimmäisen kasin vaihtaisin nollaksi.

Haren satt i gropen i Finland -levyn mediaani 20 euroa vetää vähän alavireiseksi. Tosin omassa kappaleessani on etiketeissä käytetty erilaista fonttia, jotenkin vanhanaikaisemman näköistä kuin mitä noissa kuvissa näkee. Layout eli tekstien asettelu on ihan sama. Olisiko minun yksilöni ihan ensimmäistä prässäyserää?

Tuossa skannaukset, joista näkee matriisitkin:

    

 

RAH Bandin RAH-levystä maksoin MusicStackissa 35 puntaa tai euroa, eikä sitä ollut monellakaan myyjällä myynnissä, mikä sai minut ajattelemaan että se on arvokas harvinaisuus. Discogs veti minut maanpinnalle. No, haluajia on kuitenkin rutkasti enemmän kuin omistajia, ehkä sillä on edes vähän merkitystä.

Vähemmän kivaa tietää, että Brett Marvin and The Thunderboltsin debyytistä takavuosina pyydetty sata markkaa Black and Whitessa oli typerä pyyntö. Edes Ten Legged Friend ei ole hinnoissaan, vaikka ajattelin sen bändin harvinaisimmaksi LP:ksi.

 

Ohi sormien lipsuneista levyistä Harmony Four yllätti. Tuo oli mukana sen käpyläläisen miehen levykokoelmassa, ja se oli yksi niistä levyistä, jotka äiti ja isäpuoli kärräsivät Sortti-asemalle. En viitsinyt edes kuunnella levyä, koska kansistakin jo vaistosin että kuraa on. Kuuntelin sen sitten Spotifysta ja aika mitätön se olikin. Hirveästi covereita biiseistä jotka joku muu oli Suomessakin jo ehtinyt tehdä aiemmin yhtä hyvin/huonosti ellei paremminkin. Ainoa keksimäni selitys keräilyarvolle on levyn avaava, fuzz-kitaralla kyllästetty Hurriganes-cover, joka olikin aika hurja. Mutta oikeuttaako moinen neljänkympin hintaa? Tosin mediaani on painunut nyt alemmas, levyä on siis myyty hiljattain halvemmallakin.

Tuoreinta CD-painosta Grand Funkin All the Girls in the World Beware -albumista minun kannattaa väijyä, voi pongahtaa tulevaisuudessa samoihin kolminumeroisiin hintoihin joissa edellisetkin vuoden 2003 painokset ehtivät käydä. Tein USA:n Amazonissa ennakkotilauksen tuosta rajoitetusta, numeroidusta SACD-painoksesta vähän epävarmana siitä, että hyväksytäänkö tilaukseni vai tuleeko viestiä että vain usalaiset saavat tehdä ennakkotilauksia jenkkien Amazonissa. Pelko pois, levy postitettiin kiltisti. Tosin se kävi tullipostin kautta ja saapui lopulta luokseni jok'ikinen CD:tä kiinni pitelevä hammas irronneena. Ropina vain kuului kun avasin korurasian. Piti noukkia yhdestä CD-R:stä varaosa joka on tietysti erimallinen eli nelireikäinen. Vaihto-operaation siis huomaa jälkikäteen. Laskeekohan levyn arvoa? Meikäläisellä on tästä johtuen vähän CD-keräilijän bluesia.

 

6.5.2017

Levykokoelmastani ei löydy montaa varsinaista virheostosta, koska periaatteeni on yleensä ollut kuuntelu ensin ja ostopäätös sitten. Aikoinaan kun tuli innostuttua Joe Walshista, tein divarikierroksen, jonka aikana haalin kokoon muutaman Walshin levyn. Olisi pitänyt kuitenkin lopettaa vuoden 1978 "But Seriously, Folks" -levyyn ja jättää sen jälkeen tullut "There Goes the Neighborhood" hankkimatta. Kahdesti olen vaivautunut tuon Neighborhoodin kuuntelemaan, kerran kuulokkeiden kanssa, ja se oli niin seinätapettia ettei siitä tarttunut päähän mitään. Jazzlevyistä Ron Carterin "Anything Goes" oli virhehankinta. Jokin takaraivossa nakutti, että tuo olisi osoittautunut hyväksi levyksi, mutta se oli väärä muistikuva. Viihdemössöä. Pahiten sattui sieluun versio The Stylisticsin "Can't Give You Anything (But My Love)" -hitistä.

Koska kerään vanhaa suomalaista kamaa, niin hyllystä löytyy väkisinkin paljon huonoja levyjä, mutta keräilymielessä niidenkin pitää olla siellä. Image, vantaalainen ö-luokan Hurriganes joka teki yhden LP:n Polarvoxin omistamalle Kiss-merkille. Quick Lipps, aivan kauheaa diskoa. Pastori Pohjalainen & Defiers. Jarno & Juha... no, tuon tiesin huonoksi, mutta piti saada RateYourMusiciin kuvat J&J:n sinkkujen kansista, jotta saatoin lisätä ne Finnish cartoonists as record cover artists -listalleni. Niihinhän teki Juho Juntunen kannet. Sinkkujen kansikuvat löytyivät onneksi Rocket Recordsin CD-version kansivihosta. Se oli ainoa syy ostaa tuo CD.

Edward Vesalan meluisimpia free jazz -levyjä en jaksa kuunnella. Vinyl-On-Demandin Pekka Airaksinen -boksissa puolet materiaalista ylittää sietokynnykseni. Spermin LP sitäpaitsi on jo ennestään omana erillisjulkaisunaan, joten ei boksiin tule tartuttua senkään vuoksi. Samsa Trion ja One Point Musicin vuoksi tuo on kuitenkin hyvä olla olemassa, vaikka boksin toteutus onkin mokattu aika raskaasti. Jos Svart Records tosiaan aikoo uudelleenjulkaista nuo Airaksisen hommat, niin odotan innolla. Ehkä voin ostaa sitten myös erillisjulkaisuna Mytologisen duon Golden Agen, vaikka se on sietämätön.

Terry Huff & Special Deliveryn The Lonely Man on tullut haukuttua täällä aiemminkin.

Quickhand & Malin on liian huono kuunneltavaksi, mutta naurunaiheeksi se kelpaa. Miten joillakin ihmisillä ei ole tippaakaan itsekritiikkiä? No, ehkä ei kannata haukkua niin pahasti. Viktor Malin varmasti halusi palavasti tulla rock-tähdeksi, mutta miehelle ei vain ollut siunaantunut levylle kelpaavaa lauluääntä. Siitä huolimatta hän yritti sinnikkäästi. 70-luvun loppupuolella hänestä ei kuulunut yhtään mitään, mutta 80-luvun alussa hän teki selvästi syvän depression vallassa pari levyä, joista jälkimmäinen, Miura & The Kids vuodelta 1983 on minulla edelleen hakusessa. Mitähän sille levylle tapahtui? Vedettiinköhän se nopeasti pois myynnistä, kun siitä tuskin on edes mainintoja missään? Singlelohkaisu sentään mainitaan muutaman kerran, ja olen nähnyt "Miura & The Kids / Sexy Lady" -singlen kerran Huuto.netissä myynnissäkin. Soundissa on yksi mainos LP:stä jossain vuoden 1983 numerossa, mutta enpä äkkiseltään huomannut sitä yhdessäkään Epe's Music Storen myynti-ilmoituksessa eikä sitä Soundissa myöskään arvosteltu.

Onkohan Viktor Malin tehnyt sittemmin valokuvaajan töitä?

Discogsissa loin joku viikko sitten Last Sold Never -kansion niille omistamilleni levyille, joita ei ole myyty Discogsissa eli joilla ei ole hintatietoa. Halusin nimittäin ruveta seuraamaan, mille levyille ilmestyy hintatieto ja milloin. Määrä on kuukaudessa huvennut 724:stä 714:ään. Discogs muuten ilmoittaa noista levykaupoista kuukauden-pari myöhässä, kaupat ovat syntyneet maalis-huhtikuun aikana kun saan nyt toukokuussa tietää niistä. LSN-kansioon livahti kymmenen Errors-kansiossa ollutta levyäkin, mutta viidestä lisäsin omat versioni Discogsiin. Viidelle muulle en uskalla tehdä mitään, kun ovat epäselviä tapauksia. Olkoot nyt sitten siellä LSN-kansiossa.

Ahaa, Hotellin lakanat: Elämä myyty 14. huhtikuuta kympillä. Uhh, sekin on yksi levy jota ei tule kuunneltua toista kertaa ikinä.

 

7.5.2017

Piirtämisintoni on ollut vähän väliä hukassa viime aikoina, mutta nyt olen taas hyvässä vireessä. Sivu 130 pääsi nettiin tänään kolmelta yöllä, ja nyt päivällä olen tehnyt pikahahmotelmat kahdesta seuraavasta sivusta. Vähän kyllä kammoan tätä nyt meneillään olevaa kohtausta. Onko se ylipateettinen, inhottava ja kontroversiaali? En myöskään tiedä, olenko valinnut parhaat mahdolliset sommitelmat ja kuvakulmat yksittäisiin ruutuihin. Mutta parempi vain puskea duunia eikä jäädä liikoja hiomaan ruutuja luonnosvaiheessa, muuten voi tulla taas stoppi tekemisessä. Tässä on kuitenkin nyt niin täyteen yksityiskohtia pakattu, melkein ylikäsikirjoitettu kohtaus meneillään, että halu saada kaikki paperille on kova. Kun aiemmin esitin itselleni toivomuksen, etten keksisi enää lisää juttuja, niin kyllä niitä pieniä detaljeja syntyy sittenkin. Kuningatar Amerosian hahmolle taustaa eli nuoruuskokemuksia ja sen sellaista. Mutten anna niiden hidastaa kerrontaa.

 

9.5.2017

Elokuvateattereihin saapunut animaatiosovitus Thorbjørn Egnerin Hyppelihiiri Myökki-Pyökki-metsässä -lastenkirjaklassikosta antaa minulle aihetta pieneen muisteluun siitä, mitä kirjoja minulla oli pienenä ja mitä luin. Tuo Hyppelihiiri-kirja löytyi, muistan vieläkin hyvin pari kohtaa. Yhdessä jaksossa leipuri opetti oppipojalle joidenkin pullien tai muiden leivonnaisten teko-ohjeen, ja laulaen kertoi että taikinaan kuuluu laittaa runsaasti fariinia, mutta pippuria vain sormustimellinen. Kun leipurimestari oli poissa, oppipoika tietysti muisti ohjeen väärin ja laittoi pippuria reilusti, mutta fariinisokeria vain sormustimellisen. Voi arvata leipurimestarin reaktion, kun hän palasi leipomoon ja maistoi oppipoikansa leipomaa tuotetta.

Toisessa kohdassa Hyppelihiiri itse keräsi iloisena pähkinöitä metsässä, lauloi aiheeseen sopivaa laulua ("Pähkinöitä poimin / teen täyden päivätyön / täti saakoon puolet / kymmenen itse syön"). Linnut visertelivät iloisesti mukana. Seuraavana päivänä Hyppelihiiri toisti taas saman kuvion, mutta yhtäkkiä linnut olivatkin jostain oudosta syystä kiukkuisia ja käskivät Hyppelihiirtä lopettamaan tuon metelin ja häiritsemisen. Hiiri ei voinut kuin kummastella pahamielisenä mikä metsän asukkaisiin oli mennyt.

Kirjan lopussa oli kaikki kirjassa esiintyneet laulut nuotteineen, mikä oli minusta mainio lisä.

Toinen kirja oli ihan suomalaisen kirjoittama, ja se kertoi kanista joka päätti ryhtyä ammatiltaan silityskaniksi. Se kiersi ympäri Suomea ihmisten silitettävänä, ja samalla kirja opetti lapsille Suomen maantietoa. Opin myös, että Savossa sanotaan "kiärme" eikä "käärme". Kirjan nimeä en valitettavasti muista.

Elina Karjalaisen Uppo-Nalle löytyi, Jules Vernen Maailman ympäri 80 päivässä samoin. Mihin menet, Pupu Tupuna eli se ensimmäinen Pupu Tupuna -kirja jätti uteliaan nälän siitä, mitä pupu seuraavissa kirjoissaan mahtoi kokea. Harmittelin tosiaan sitä, että minulla oli vain yksi Pupu Tupuna -kirja.

Kaksi sekalaista satukokoelmaa. Toinen kirja oli iso, kuvitus oli neliväristä, teksti isoa, ja nimenä jokin 101 satua tai muuta sen suuntaista. Intiaanityttö Kastehelmi muistuu yhdestä sadusta mieleen.

Toinen kirja oli pienempi ja selvästi vanhempi, kuvitus oli mustavalkoista, teksti pienempää ja kirjan nimenä Kauneimmat eläinsadut. Mukana oli Rudyard Kiplingin kertomus siitä, miten norsu sai kärsänsä. Muita satuja en kirjasta muista, mutta tuo jäi lähtemättömästi mieleen. Nopealla googlauksella päättelen, että se saattoi hyvin olla Janusz Grabianskin kuvittama kirja, josta on olemassa painoksia ainakin 1960-luvun alusta alkaen. Ilmeisesti muistan väärin tuon mustavalkoisuuden, sillä kirjassa näyttää sittenkin olevan väritöitä kuvituksena.

Pari ruotsalaisen Bengt-Åke Crasin Löken-nuortenromaania löytyi, "Diamantsmugglarna" ja "Miljonkapet". Teinipoikien jännittävää rikos/dekkarihommaa, mitä julkaistiin kirjasarjassa B. Wahlströms ungdomsböcker. Samaan sarjaan kuului myös W.E. Johnsin kirjoittama "Biggles märkligaste uppdrag". Suosikkini oli kuitenkin Sivar Ahlrudin "Långtradarmysteriet", josta aloittelin jopa sarjakuvaversiota, vaan alkuun tyssähti. Kirjan alkupuoli oli huiman jännittävä ja mielenkiintoinen, eikä loppupuoliskolla juoni paljoa lässähtänyt.

Taisi olla "Miljonkapet", jossa dekkarikaverukset matkustivat jonnekin Espanjaan tai Mallorcalle lomailemaan ja joutuivat keskelle rikosjuttua. Kun en ollut vielä sitä kirjaa lukiessani koskaan lentänyt lentokoneella, ja yhdessä Olavi, etsivä -sarjakuva-albumissani pääporukan piti matkustaa koneella Ruotsiin, niin kopioin tuosta Crasin kirjasta sen lentojakson aika pitkälti sellaisenaan. Tämä oli vuonna 1987. Joulun alla 1989 ensimmäinen lentomatkani sitten toteutui, kun matkustin vaarin kanssa Mallorcalle.

Olen jo kertonut (6.2.2016) siitä salaperäisestä Mikko Kilven suomentamasta eläintarinasta, jossa metsäneläimet lähtivät metsästään suorittamaan ilmeisesti jotain vaarallista tehtävää. Vähän harmittelen, että jääkö tuo kirja ikuisesti arvoitukseksi.

 

12.5.2017

Mikko Perkoilan Punikin kirjelaatikko -CD myyty Discogsissa 16. huhtikuuta ja sen myötä Last Sold Never -kansioni kutistui 699 levyn kokoiseksi. Päätin siis lisätä Discogsiin Errors-kansiosta yhden levyn oikean painoksen, jotta saan taas tasaluvun. Valitsin Robert Johnsonin Close Personal Friend -LP:n. Siitä olikin joku lisännyt juuri minun omistamani version, joten minun ei tarvinnut kuin merkata se. Etikettivariaatiosta oli tuonkin kohdalla kyse.

 

13.5.2017

 

25.11.1923 - 12.5.2017

 

Lepää rauhassa, Manu. Kauan saitkin elää meidän kanssamme.

 

Laskin, että 1947-1951 oli edellisen kerran kolme ex-presidenttiä yhtä aikaa elossa: Ståhlberg, Ryti ja Mannerheim. Neljä ei ole ollut koskaan.

 

14.5.2017

Soitin äidille ja isäpuolelle äitienpäivän kunniaksi. Äiti vastasi puhelimeen, ja onnittelin. Kerroin ikkunaremontista, lähes koko heinäkuun kestävästä kesälomasta, hyvänä säilyneestä terveydestäni, taloudellisesta pärjäämisestäni ja siitä, että joudun ensimmäisen kerran maksamaan itse Hesarin tilaukseni. Eivät kuitenkaan kertoneet, miksi mitään ilmoittamatta lakkasivat maksamasta minun Hesarini, 20 vuoden jälkeen. Yhtäkkiä vain yllättäen maaliskuussa lehti ei enää kolahtanutkaan oviluukusta joka aamu. Hesari oli kuitenkin muuttunut niin tyhjänpäiväiseksi ja tylsäksi lehdeksi, etten pitänyt sitä ollenkaan pahana asiana. En ollut vuosiin juuri jaksanut edes lukea sitä. Joku sitten viikko takaperin soitti ja kauppasi Hesaria minulle, ja sanoin olkoon menneeksi. Phh, meninkin suostumaan. Nyt pitää maksaa 429 euroa 12 maksullisen ja kolmen ilmaisen kuukauden tilauksesta. En aio uusia sitä enää ensi vuonna, olkoon tämä tässä. En mielelläni maksa yli 400 euroa niin köyhästä lehdestä kuin mitä Hesari nykyisin on. Eihän siellä ole ketään kunnon graafikkoakaan tuomassa väriä ja vilskettä ulkoasuun, vaan visuaalinen puoli rajoittuu infografiikkaan ja kuvakollaaseihin, ja sarjakuvat painetaan tihrustelukokoon.

Siitä on jo paljon aikaa, kun Nyt-liitteen löytäminen perjantain lehden välistä alkoi käydä toivottomaksi. En vieläkään tiedä, lakkautettiinko liite väliaikaisesti ja tuotiin sitten jossain vaiheessa takaisin, vai sattuiko se vain puuttumaan joka perjantai juuri minun lehdestäni, vai oliko liite jonkin toisen viikonpäivän lehdessä, vai mikä mätti. Mystistä. Kyllä Nyt-liite porskuttaa vielä, mutta saisi se selkeämminkin erottua muusta lehdestä. Ei sen puoleen, että siinäkään olisi ollut mitään kiinnostavaa enää sen jälkeen, kun muuttivat sen sisällöltään asiallisemmaksi.

 

The Animals: Animalism (1966) - lievä etikettivariaatio. Joku muu oli ystävällisesti lisännyt juuri oikean version Discogsiin, joten minä vain merkkasin sen.

The Temptations: Solid Rock (1972) - etikettivariaatio. Piti lisätä itse.

National Lampoon: Gold Turkey (1975) - täysin erilainen etiketti - oranssin sijasta tummanvärinen, epäilemättä myöhempi painos. Tämänkin lisäsin.

Tyhjennän siis Errors-kansiota sitä mukaa kun Last Sold Never -kansiossa oleville levyille ilmestyy hintatieto. Pidän LSN-kansion 700 levyn kokoisena niin kauan kun Errors-kansiossa riittää levyjä joista uskallan lisätä omat versioni tietokantaan - ja nehän menevät suoraan LSN-kansioon, kun ei ole hintatietoa.

Bob Segerin Smokin' O.P.'s on ollut erityisen kova murhe. Selvästi joku on vain lisännyt ihan mielivaltaisia etu- ja takakansikuvia, jotka eivät ole siitä versiosta mitä alunperin on tarkoitettu. Ainakin poikkeavat omasta kappaleestani pienten yksityiskohtien kohdalla. Etiketit näyttävät samoilta kuin omassa levyssäni. Sain selville, että matriiseissa oleva kuvio - vaakaviiva, joka päättyy kolmioon - tarkoittaa, että levy on prässätty Capitol Records Pressing Plantissa Winchesterissä. Tuossa Smokin' O.P.'sin entryssä ei ole toistaiseksi mitään tietoa matriiseista, mutta mikä takaa, ettei tuota voi käsittää juuri ko. version entryksi? Varsinkin kun ymmärsin, että etikettikuvat lisänneellä käyttäjällä on ollut täsmälleen sama Winchester-painos kuin itselläni on. Parasta olla varovainen. Ehdin jo tehdä täydellisen draftin omasta CRPP, Winchester -painoksestani, mutta juuri kun olin painamassa Submit-nappulaa, jänistin.

Tämän sentään uskalsin lisätä: The Elevators: Frontline. Hollantilaispainos puuttui ennestään.

Tamiko Jones: Love Trip. Etikettivariaatio. Kiitos lisääjälle.

 

15.5.2017

Kirjoja tulee hankittua vielä tasaisen harvakseen. Miska Rantasen Love Records -kirja, Esko Lehtosen kaksiosainen Suomalaisen rockin tietosanakirja, pari täydennystä Kurt Vonnegut -kokoelmaani kuten miehen elämäkerta... Muuten olen keskittynyt lähinnä muusikkoelämäkertoihin. Kari Peitsamo. Sami Yaffa. Michael Monroe. Small Faces -urkuri Ian McLagan, joka soitti myöhemmin Facesissa sekä Rolling Stonesin kanssa. Annie Lennox. Moog Konttinen.

McLaganin kirja "All the Rage: My High Life with the "Small Faces", the "Faces" and the "Rolling Stones"" piti hankkia marraskuussa 2015, kun sitä niin kovasti ylistettiin. Ja pidänhän minä Small Facesista sekä vuosien 1963-1974 Rollareista. Moogin elämäkertasarjasta minua kiinnosti alunperin vain kolmososa, jossa kerrotaan Kontra-vuosista, mutta tulin myöhemmin toisiin ajatuksiin ja halusin aiemmatkin osat. Ne löytyivät lopulta Kallion Turun Sarjakuvakaupasta.

Annie Lennoxin elämäkertaa en hankkinut siksi, että olisin Annie-fani (en varsinaisesti, vaikka Eurythmicsiltä löytyykin hyviä kappaleita), vaan hänen ja Dave Stewartin aiempi bändi The Tourists on se asia, josta halusin lukea. Minua kiinnostaa varsinkin Touristsin nokkamiehen Peet Coombesin traaginen elämäntarina.

Erikoinen hankinta minulta on Pete Bellotten novellikokoelma "The Unround Circle". Minua on kovasti kiinnostanut kuulla kaikki mahdolliset levyt, jotka liittyät jollain tapaa tuottajalegendoihin Giorgio Moroder ja Pete Bellotte. Olen kuunnellut kaikki YouTubesta ja Spotifysta löytyvät levyt, joilla Moroder ja/tai Bellotte ovat olleet mukana tuottajina, tai joilla on heidän kirjoittamiaan kappaleita (kaiken maailman Donna Summer -covereita ja muita versiointeja en sentään ole välittänyt kuunnella). Olen saanut hyvän kuvan kummankin miehen taidoista ja monipuolisuudesta. Bellotten soolotyöhistoriassa  - Moroder-kollaboraatioiden ulkopuolella siis - ei ole valitettavasti paljon hurraamista, mutta on hänen epäonnistumisiinsa ja keskinkertaisuuden suossa rypemisiinsä ollut silti kiinnostavaa perehtyä.

Koska kumpikaan mies ei ole vielä kirjoittanut tai antanut kirjoittaa elämäkertateosta, olen tyytynyt siihen mitä olen huomannut olevan saatavilla. Niinpä hankin Amazonin kautta tuon Bellotten esikoiskirjan, ihan siinä toivossa että kirjan myynti rohkaisisi häntä kirjoittamaan omat muistelmansa. Itse asiassa olisinkin kiinnostuneempi Bellotten elämästä kuin Moroderin. Sellainen minä olen. Minua kiinnostaa enemmän sinnikkäiden, monessa mukana olleiden keskinkertaisuuksien ja traagisten epäonnistujien elämät kuin juhlittujen legendojen. Mieluummin Peet Coombesin elämä kuin Annie Lennoxin. Mieluummin Viktor Malinin ja Olli "Quickhand" Ojalan elämä kuin Riki Sorsan. Mieluummin Hannu Heinisaaren elämä kuin Steel City -bändikaverinsa Kaija Koon. Heinisaari kun lauloi myös Time-nimisessä ska-bändissä, kiersi myöhemmin Suomea iskelmälaulajana oman bändin kanssa, teki levynkansia sekä Timelle, Steel Citylle että Fröbelin Palikoille ja kuoli sairauden murtamana keväällä 2006, mutta jäi kaikesta huolimatta täysin tuntemattomaksi nimeksi. Ehkä tuollaisten elämä on lopulta sittenkin kiinnostavampaa kuin niiden, jotka ovat menestyneet ja joilla on pyyhkinyt enemmän hyvin kuin huonosti.

 

18.5.2017

1. kasetti:

Frankie Valli: Grease
Marshall & Hain: Dancing in the City
Rita Coolidge: Sweet Inspiration
The Bee Gees: How Deep Is Your Love
Yvonne Elliman: If I Can't Have You
Blondie: Heart of Glass
Brotherhood of Man: Middle of the Night
Santana: Flor d'luna (Moonflower)
Donny Osmond: C'mon Marianne
Foreigner: Feels Like the First Time
Foreigner: Cold As Ice
Foreigner: Starrider
Foreigner: Long, Long Way From Home
Foreigner: Blue Morning, Blue Day


Jeff Wayne: The Eve of the War
Baccara: Darling
The Bee Gees: You Should Be Dancing
KC & The Sunshine Band: Boogie Shoes
Love & Kisses: Thank God It's Friday
Pattie Brooks: After Dark
Little River Band: Reminiscing
Foxy: Get Off
Gerry Rafferty: Right Down the Line
Rick James: You and I
Rick Danko: Brainwash
Maria Muldaur: Cajun Moon
Ekseption: Pick Up the Pieces

Göran Hagwall: Vad är jag för dej (Bee Geesin "How Deep Is Your Love" ruotsiksi)

 

2. kasetti:

Giorgio (Moroder): From Here to Eternity (singleversio)
Bob Marley: Is This Love?
Rod Stewart: Sailing
Baccara: Baby Why Don't You Reach Out / Light My Fire
Rare Earth: Warm Ride (12" versio)
Kollaa kestää: Tähtien rauha

Penny MacLean: Lady Bump
Bob Dylan: Lay Lady Lay
Yellow Dog: Gypsy Soul


Fausto Papetti: Non sai fare l'amore
Fleetwood Mac: The Green Manalishi (With a Two-Pronged Crown)
Manhattan Transfer: In a Mellow Tone
Valverde Brothers: Layla
(kyllä, Derek & The Dominos -cover)
Ray Conniff: Laughter in the Rain
GiGi: Honey Do
Henry Mancini: Slow Hot Wind (Lujon)
John Paul Young: Love Is in the Air
The Motors: Airport
ABBA: Take a Chance on Me

 

3. kasetti:

Heikki Laurila: El condor pasa
The Carpenters: Yesterday Once More
Raymond Lefèvre: Il ètait une fois... la revolution
(Ennio Morriconen säveltämä tunnari Sergio Leonen komedialliseen italowesterniin "A Fistful of Dynamite / Duck, You Sucker")
Terry Jacks: Seasons in the Sun
Ray Conniff: Tie a Yellow Ribbon Round the Ole Oak Tree

Ray Conniff: Rose Garden
Ray Conniff: Something
Ray Conniff: Everything Is Beautiful
Ray Conniff: Speak Softly Love
Sheila B. Devotion: Instrumental S.B.
Nilsson: Without You

(Franck Pourcel?): Hasta Manana


Paul Mauriat: Until the End of My Song
The Carpenters: Superstar
Petula Clark: Don't Cry For Me Argentina
Joe Dassin: Carolina

Franck Pourcel: L'oiseau et l'enfant
Franck Pourcel: Sunny
Franck Pourcel: Knowing Me, Knowing You
Franck Pourcel: Chanson d'amour

Heikki Laurila: Snowbird
Engelbert Humperdinck: Free As the Wind
(tuntematon esittäjä): Summertime
Santa Esmeralda: House of the Rising Sun
Sheila B. Devotion: Singin' in the Rain
Fleetwood Mac: Albatross
Heikki Laurila: How Insensitive

 

4. kasetti:

Andy Williams: Born Free
Andy Williams: Somewhere My Love
Andy Williams: Spanish Eyes
Andy Williams: Strangers in the Night
Heikki Laurila: Hide Your Heart Away
Heikki Laurila: Can't Stop Loving You
Heikki Laurila: For the Love of Him
Heikki Laurila: Olkoon niin
Heikki Laurila: Puhu hiljaa rakkaudesta
Heikki Laurila: Viimeinen tango Pariisissa
Heikki Laurila: El condor pasa


El Pasador: Amada mia, amore mio
Soitinyhtye Liisa: (tuntematon kappale)
The Rubettes: Tonight
(tuntematon esittäjä): The Night the Lights Went Out in Georgia

 

Kun nyt kerran, niin miksen toisenkin... eli olihan isälläkin muutama itse äänitetty kasetti, joita kuunneltiin kotona 70-luvun lopulla ja 80-luvulla. Isä kertoi nauhoittaneensa kasetit autoradiosta pitkillä työmatkoillaan vuosina 1977-1978. Hän ei ollut kuitenkaan kirjoittanut kappaleita ja niiden nimiä talteen, ja kaksi vuotta myöhemmin kasetteja sitten kuunneltiin ja koetettiin tunnistaa kappaleita. Tosin, kun jouluna 2015 kuulin isän syrjähyppelystä joka juuri noina aikoina oli tapahtunut, niin rohkenen epäillä, että nuo kasetit oli kaikki koottu isän työpaikan sihteerin, Monikan, levykokoelmasta. Vaikuttaa erittäin ilmeiseltä, sen verran noilla kaseteilla oli peräkkäin useita kappaleita samoilta esittäjiltä ja samoilta levyiltä. Lisäksi ihmettelin jo lapsena, miten isä saattoi tietää että yksi instrumentaalikappale oli Soitinyhtye Liisan esittämä, kun ei minun lapsuudenkotini levyhyllyssä ollut yhtään ko. orkesterin levyä. Totuus ei tule koskaan valkenemaan, joten tämä asia jää teoretisoinnin varaan. 

Minä olen joka tapauksessa jatkanut noiden biisien tunnistushommaa lapsukaisesta asti. Ei minulla ole noita kaikkia kappaleita enää tallessa, kopioin itselleni ne joilla oli jotain kuunteluarvoa ja loput heitin kasettien mukana roskiin. Lihavoidut löytyvät minulta. Kaikkia biisejä en muista enää, tuon viimeisen kasetin b-puolen muistan heikosti ja kolmannenkin suhteen muistini kärsii aukoista.

 

3.6.2017

Käsitin, että seuraava työpaikkani lehden numero olisi jonkinlainen juhlanumero, ja oikeaan osuin. Uusin numero hieman juhlii lehden 20-vuotista taivalta. Oli siis hyvä ratkaisu tehdä tällainen Positiivinen napa -strippi tällä kertaa.

Tuo strippi syntyi osittain kuva edellä ja teksti perässä, mutta lopputulos on silti mielestäni toimiva.

 

11.6.2017

Pitihän se arvata. Kun saimme tietää, että firmaamme tulee taas paljon kesätyöntekijöitä - kaikki muuten taas kerran vakituisten työntekijöiden jälkikasvua - ajattelin, että saapahan kuulla tauoilla jälleen runsaasti iloista ja energistä puheensorinaa. Vaan niinhän siinä kävi, että nyt tauoilla ympärilläni istuu 15 teiniä jotka tuijottavat mykkinä älypuhelimiaan eikä kukaan puhua pukahda mitään. Viime kesänä sai kuulla lähes jatkuvaa höpötystä, ja itsekin osallistuin keskusteluihin sen verran kuin kykenin. Muutos on hätkähdyttävä!

Mitä näistä nuorista oikein tulee?

Minkä verran ihmisillä on tulevaisuudessa niskakipuja, selkävaivoja, silmävaivoja...?

Miten käy suomalaisten keskustelutaidon? Kirjoitustaidon? Lukutaidon?

Minkä verran tulevaisuudessa viitsitään edes tehdä töitä älypuhelinten räpläämisen lomassa?

 

15.6.2017

Pari sarjakuva-artikkelia taas, tällä kertaa elokuulta 1996. Toinen Hesarista, toinen Hufvudstadsbladetista.

 

 

 

.

 

 

 

 

1    2    3    4    5    6    7    8    9    10    11    12    13    14    15    16    17    18    19    20    21    22    23    24    25    26