Veltto Virtanen: Kusessa (1976)

Ronkpukki (1978)

Tahdon (1978)

Beibi (1982)

Tiesin Velton ja Virtanen-bändin Esko Lehtosen Suomalaisen rockin tietosanakirjan kautta jo 90-luvun alussa. Se oli sitten syksy 1993 ja minä opiskelemassa Porvoossa, kun kuulin Velttoa ensi kerran. Radiomafiasta tuli suomalaisen punkin toivekonsertti. Maukka Perusjätkän Tahdon sotaa apatiaa vastaan. Veltto Virtasen UFO. Se-yhtyeen Punk on typerää. Ypö-Viiden Mari pogoaa. Terveiden käsien Tornion kevät. Äpäriltä jokin kappale. Kadotettujen Anna sydämesi. Ynnä muita. Joitakin noista nappasin kasetille. Velton biisi nauratti aidosti.

Kesällä 1994 löysin Leppävaaran kirjastosta Ronkpukki- ja Tahdon-LP:t. Mikä onnenpotku! Riemumielellä kuuntelin niitä kotona Kasavuorentiellä ja nauhoitin useita biisejä kasetille.

Myöhemmin lainasin Tikkurilasta Kusessa-LP:n, ja jostain kirjastosta löytyi Beibikin. Niiltä ei kuitenkaan kelvannut mikään kappale nauhalle.

Kun CD-versiot puskettiin ulos vuonna 2007, ihmettelin miksei Tahdon-CD:tä noteerattu ollenkaan Uutislehti 100:n, Suen ja muiden printtimedioiden levyarvosteluissa. No sehän johtui siitä, että se oli tullut ulos jo edellisenä vuonna. Olin missannut tiedon sen julkaisusta. Onneksi Tahdon oli vielä saatavilla vuosi jälkikäteen.

Kusessa vaati jonkin verran kuunteluja ennen kuin pääsin siihen tarpeeksi sisälle. Tuollainen pienimuotoinen akustinen tunnelmointi ei minua yleensä lämmitä eikä kiinnosta. Velton sanoitukset ovat kuitenkin värikkäitä ja albumi niin muodoin kohtuukiinnostava.

Ronkpukki on erinomainen kokonaisuus. Puskii!-EP syntyi siis hämeenlinnalaisbändi Vinttikaivon Nivelten kanssa, ja Veltto oli tavannut bändin jäsenet Hattelmalan mielisairaalassa? Eli olivat siis hoidettavina siellä? Ihan kelvosti soittavat muuten, paitsi kitaristi on liian arka ja varovainen. Bändin soundi jää kitaristin ujouden takia bassovoittoiseksi, mitä ei oikeastaan jaksaisi pitempään kuunnella.

Tahdon-albumilla on useita huippuraitoja. Täyttä ymmärrystä vailla, Tässä seison, Pelkurit, hurja Harmageddon, Voipas ja erittäin tärkeän sanoman tarjoava Aurinkolaulu. Pelkkää asiaa Veltolta koko levyn mitalla, ja musiikillisesti hyvin esitettynä. Tässä seison -kappaleesta olin niin innoissani vuonna 1994, että elokuussa ollessani Vaasan aikuiskoulutuskeskuksessa kouluttautumassa sivariksi töhersin pätkän sen sanoitusta vessan seinään. Bonuksista kelpaa vain Hellsinki-laulu. Tässä sängyssä jankuttaa koko ajan samoja sanoja ja Anna sydämesi sulaa -sinkku on kauhea iskelmähairahdus Veltolta.

Velton fraseeraus pilaa Beibi-albumin täysin. En tajua, mikä piru hänet pisti laulamaan tuolla tavalla. Kuuntelukelvoton levy.

Demoja ja livejä en viitsi kuunnella.


Venus Loon: Parallel Lines / Losing You (1985)

Divari Kankaasta viime syyskuussa tilaamani sinkku on ihan kelvollista miedohkoa glamrokkia. Single itsessään ei mitään kerro, mutta ruotsalaisen TLP Recordsin sivu informoi aika hyvin:

"Venus Loon was formed in Turku, Finland in the beginning of 1982 by guitarist and singer Jari ‘Mizz’ Lundqvist. The band took their name from the opening track of Marc T-Rex Bolans 1974 album ‘Zinc Alloy And The Hidden Riders Of Tomorrow’. Mizz wasn’t new to the business as he had been playing with Iron Cross during the demo years and also played on the first single ‘Lets Get Down To Business’. However Mizz left Iron Cross because he said at the time that he was tired of playing heavy metal (Mizz however appears on the innersleeve for the Iron Cross album ‘Bloodhounds’ even if he doesn’t play on it). Drums on this Venus Loon single was played by Hanoi Rocks member Nasty Suicide's brother Frej Stenfors, who in the mid 90s would team up with Nasty Suicide to play and tour for his solo album ‘Vinegar Blood’. Venus Loon weren’t as heavy as the early Iron Cross material and the band released only one single before Mizz probably thought that this wasn’t funnier than Iron Cross and called it a day. Mizz wouldn’t leave the business and he later produced The 69 Eyes first singles.".

Eipä tämä pikkulevy tosiaan siltä kuulostakaan, että kaverit tässä ovat ihan elämäntehtäväänsä suorittamassa. Lievästä innottomuudesta huolimatta kelpaa.

 

Vesa-Matti Loiri: 4 + 20 (1971)

Vesku Loiri & Matti "Rag" Paananen: Meriroskokapteeni Ynjevi Lavankopoksahdus (1974)

FinnArcticissa joku ehdotti tai toivoi jaettavaksi Ynjevi Lavankopoksahdusta, ja se löytyikin Kauniaisten kirjastosta. Silloin vain minulla oli vielä se rupuinen vanha levysoitin, joten osa Paanasen musiikin vivahteista oli mennyttä minun jakelemissani mp3:sissa.

Paanasen ja Loirin yhteistyö on yhtä rohkea ja ennakkoluuloton lastenlevy kuin Oskari Olematon ja Esa Helasvuon Onnimanni. Ainoa paha vika on infantiili pissakakkatissihuumori, joka vain vaivaannuttaa.

Loirin kansitaiteesta ja lautapelistä paksu plussa.

 

Vessel umpio: Seppo on viilee (1980)

FinnArctic-esittely:

Vessel Umpio was something unique. One of the members, Harri Tuominen, later released a couple of synth-avantgarde cassettes for the label Valtavat Ihmesilmälasit Records. This EP has a terrible singer, new wavey synths, excellent drumming and the weirdest lyrics you could ever imagine. The words this vocalist utters from his mouth are either insane or pure genius, or both. Still there lurks some clever commentary about boredom, unemployment, emptiness and the superficial world we live in. Vessel Umpio had previously released a single, "Marjorie / Sykedeliaa peräkylässä", which is so rare I don't think many have heard it. This EP "Seppo on viilee" (Seppo Is Cool) was put out by Johanna, so it can be found with a little luck and a relatively small price tag.

Löysin EP:n Black and Whitesta jo 90-luvun lopulla, ja olen pitänyt siitä lujasti kiinni.

 

The Vid Kids: Vid Kid Kid (1985)

Back in the 80's I taped a catchy rock song from the radio, sung by a bunch of kids. Eventually I lost the song and I've been looking for it for all these years. I recalled the title and the performer were "The Widd Kidd Kids" or something like that. I tried googling, but to no avail, even though I tried several different ways of spelling it. Luckily RYM's search engine isn't as picky, so I happened upon this entry for The Vid Kids and knew I had found what I looked for.

I instantly placed an order for the 12" single on the net, and today it arrived by mail. I had the correct impression that this song wasn't a big seller and that it was completely forgotten by history, and I wondered why. Now when I look at the five scary-looking beings who ruin the record sleeve and read what little info I can find about the concept behind this, I understand.

These kids merely sing about being real-life pop stars, and obviously they were supposed to impersonate them, too. We have one who looks like Madonna, one who is Tina Turner, one is Prince, the only normal-looking one is probably supposed to look like Huey Lewis, and the fifth kid on the cover looks like a Latin-American guy from a breakdance movie.

The song "Vid Kid Kid" is cheesier than I remembered, but still fun in that kind of way. The lyrics are like a Who's Who of 1980's pop music, as virtually every star gets a mention. Typically noisy and crashing 80's production, but some cool guitar as well. And the song is indeed catchy. Without the concept behind it (and the obscure TV series, which is totally wiped out by time) it might have sold well.

Noin arvostelin tämän sinkun RateYourMusicissa 29. lokakuuta 2009. Kahdeksan päivää aiemmin olin tilannut sen MusicStackissa saksalaisesta levykaupasta. Mitä aikaa tuo olikaan! Se huumejuttu piinasi, taloudellinen tilanteeni oli surkea, luottovelat painoivat niskassa, lokakuun viimeisenä saisin potkut työstä, 4. marraskuuta oli luvassa oikeudenkäynti. Olin varma, että elämäni päättyy tähän. Kaiken tämän keskellä rohkenin rekisteröityä RateYourMusicin käyttäjäksi 13. lokakuuta ja vielä tilata jonkin levyn netin kautta!

Minä siis nauhoitin tuon Vid Kid Kid -biisin radiosta, ruotsinkielisen kanavamme omasta Nuorten Sävellahjasta eli Ungdomens gåva i toner -ohjelmasta joskus 1985. Esittäjästä ja kappaleen nimestä sain vain jotenkuten selvää, ja sen jäljittämisessä oli hommaa vuosiksi. Onneksi RateYourMusicin hakutoiminto vei minut vastauksen jäljille. Sitten vain tilaus vetämään MusicStackissa, ja pian tuo kadonnut biisi oli oikeana levynä hallussani.

Vid Kids oli omituinen (kanadalainen?) tv-sarjakonsepti, joka floppasi niin komeasti, että tänä päivänäkin harva sitä edes muistaa. Kykyjenetsintämeiningillä haettiin ryhmää lapsia jotka osaisivat laulaa ja tanssia, ja olisivat valmiita näyttelemään tv-sarjassa. Sarja kertoisi lapsista, jotka kukin idoloivat jotakuta oikeaa pop-tähteä ja imitoivat näitä pukeutumisella ja meikkaamisella, ja laulaen näiden lauluja, ja viettäisivät aikaansa katsellen musiikkivideoita telkkarista.

YouTubesta löytyy joitakin pätkiä tv-sarjasta. Katsokaa omalla vastuulla, sillä pää hajoaa näitä kammotuksia katsellessa:

https://www.youtube.com/watch?v=zP7r7H2LkS0

https://www.youtube.com/watch?v=43bgW9Yv5LU

Vielä yksi klippi, jossa lapset esittävät laulunsa playbackina Saksan tv:ssä:

https://www.youtube.com/watch?v=WIXZ7nSvTic

 

Jotain infoa Kanadan TVarchive.ca -sivulla

 

 

Viktor Hurmio & Fetknopparna: Viktor Hurmio & Fetknopparna (1984)

Viktor Hurmio: Scha! (1985)

Viktor Hurmio - oikealta nimeltään Roland Rantschukoff - oli uniikki ilmiö - ei vain suomenruotsalaisessa popissa, vaan suomalaisessa popissa ylipäätään. Hiukan pönäkkä Kirkkonummen tienoilta kotoisin ollut kaveri, joka lauloi vinkuvassa ja muljauttelevassa falsetissa iskelmävaikutteista poprockia. Sanoitukset kertovat miehen omanneen ihan oman persoonallisuutensa: hän inhoaa alkoholia ja juo mieluummin maitoa, tykkää naisten kanssa peuhaamisesta, inhoaa heviä ja 80-luvun jumputusmusiikkia, ei harrasta urheilua, omaa järkähtämättömän coolin asenteen ja tyylikkään lookin aurinkolaseineen, ja puhuu omalaatuista kieltä, johon on sekoittunut Länsi-Uusimaan suomenruotsalaista murretta, suomenkieltä ja slangia. Tuo laulutyyli on koetinkivi sille joka päättää perehtyä Viktorin levytystuotantoon, ymmärrän ellei sitä jaksa kuunnella. Minä jaksan.

Viktor Hurmio & Fetknopparna sai aikaiseksi kaksi albumia ja EP:n. Ensimmäinen LP minulla on toistaiseksi vain itse siirrettynä ja poltettuna CD-R-kopiona. Levyt myivät suhteellisen hyvin ja keikkasuosio oli kova. 1986 Viktor päätti, että hän on päässyt niin pitkälle kuin on mahdollista näillä avuilla päästä, kumarsi tyylikkäästi ja lopetti huipulla.

Kakkosalbumi Scha! äänitettiin Ton & Teknik -studiossa Ruotsissa. Kuinkahan paljon tuottaja-äänittäjä mahtoi laulujen sanoituksista ymmärtää?

 

Viktor Kalborrek: Con amore (1975)

Huhtikuussa 2016 käpyläläismiehen levykokoelmasta säästämäni LP. Ei olisi ollut väliksi, sillä tiesin hyvin kuinka surkea levy tämä on - olinhan monta vuotta sitten kuunnellut Hullujussin kokoelman jolla oli monta biisiä tältä. Otin silti, ihan keräilykappaleena. Pitihän minun saada mahdollisimman paljon vastinetta niille 300 eurolle, jotka miehelle maksoin.

 

Villi linja: Haaksirikko / Noidankehä (1985)

Hyvää Yö- / Dingo-vaikutteista Poko-rokkia, tietysti Porista. Haaksirikko on riittävän helposti omaksuttava biisi pikkuhitiksi. Eivät yllätä tiedot, että Hakulinen sävelsi b-puolen ja että Ilkka Tukiainen soitti Hakulisen Vaaleanpunainen majatalo -soololla ja seuraavana vuonna Kinskyssä.

 

Virtanen: Hal-00 (1974)

Uusi jääkausi uhkaa (1975)

Jo 90-luvun alussa, kun lueskelin Esko Lehtosen Suomalaisen rockin tietosanakirjaa, kiinnostuin Kontrasta. Bändin Jerry Cotton -hitin olin kai kuullut jo radiosta joskus. Kirjan Kontra-artikkelista luin Jukka Lindfors -sitaatin: "Kontran toimintaa - niin lavaesitystä kuin tekstitystä - leimaa estottomuus ja lapsenomainen häpeämättömyys. Koko bändi on poikkeava, mutta sen keskipiste ja em. piirteiden kiteytymä on ilman muuta Moog Konttisen olemus."

Hal-00 -albumi julkaistiin CD:nä 1993, silloin kun minä olin Porvoossa opiskelemassa. Huomasin paikallisessa marketissa CD:n, ja vähän kansia katseltuani ostin sen, saadakseni ehkä vähän maistiaisia tuosta mainitusta Moog Konttisen olemuksesta. Pahaksi onneksi minulla ei ollut Porvoossa mukanani minkäänlaista CD-soitinta. Siellä sitten viikkotolkulla kääntelin ja tutkin julkaisua läpikotaisin, kansibookletin kuvia ja biisilistaa mielenkiintoisine kappaleiden nimineen, takakansikuvan esinevalikoimaa ja jopa CD-kiekon uria. Mietin koko ajan että miltähän musiikki mahtaa kuulostaa ja pääsisipä kotiin Kauniaisten Kasavuorentielle kuuntelemaan levyä.

Kun viimein pääsin viettämään yhden viikonlopun Kauniaisissa, tökkäsin levyn meidän perheen CD-soittimeen ja keskityin nauttimaan musiikista. Siinä olikin yllättävän paljon sulattelemista. Suurin osa meni alas kuitenkin, vain Moog-syntsan ulinasta Harley-Davidsonissa ja surkeasta The Who -coverista en pitänyt yhtään. Enkä pidä vieläkään Mun sukupolvesta, minusta se on epäonnistunut. Muuten loistava levy.

Uusi jääkausi uhkaa -albumin sain kuulla kun lainasin kirjastosta Loveklassikot-tuplakokoelman jossa oli Virtasen koko tuotanto. Sillä albumilla ei ollut muuta hyvää kuin Rick Random prologeineen, Rolls Royce ja Robotti. Eikä ole vieläkään. Paitsi bonusbiisit.

 

Visitors: Visitors (1981)

Saltykan mainiosta musiikkiblogista olen kertonut jo Five Guys Named Moen, The Quickin ja Re-Flexin esittelyjen yhteydessä, ja tässä on se neljäs mieluisa bändi johon tutustuin ko. blogin myötä.

Muistikuvani on vieläkin elävä. Olin imuroinut Saltykan blogista tuntitolkulla musiikkia, ja sitten yhtenä iltana istuuduin alas koneeni ääreen, siirsin kaiken imuroimani musiikin Windows Media Playerin soittolistalle ja keskityin kuuntelemaan. Jossain vaiheessa, kun kello näytti yön tunteja, minua rupesi vähän uni painamaan. Ajattelin, että menenpä hetkeksi sängyn päälle makaamaan antaen kuitenkin musiikin soida. Siinä sitten torkahdin.

Yhtäkkiä olin puolivalveisessa tilassa, ja kuulin unenpöpperön keskeltä jotain aivan mieletöntä new wave -tyyppistä musiikkia. Uskomattomia biisejä. Mietin puolinukuksissa, että mikä bändi mahtaa soittaa, mutten jaksanut edes avata silmiäni saati sitten nousta sängystä tarkistaakseni. Hieno biisi toisensa jälkeen soi, ennen kuin esittäjä tuntui vaihtuvan.

Myöhemmin tsekkasin, mikä oli se levy joka oli soinut juuri silloin. Se oli tämä Visitors. Ranskalainen bändi, jonka levyistä vastasi sekopää nimeltä Jean-Pierre Massiera. Kun tuon miehen nimen näkee levyjen kansissa, voi olla varma että saa kuulla jotain ihmeellistä, usein sellaista mitä kukaan muu maailmassa ei ole tehnyt. Olen sittemmin kerännyt tietokoneeni kovalevylle hyvän valikoiman Massieran tuottamaa musiikkia. Paljon progea, kokeilevaa sekoilua, diskoa, jazzia ja tyylien sekamelskaa.

Saltykan blogin suuri Massiera-postaus on tuossa - Visitorsin molemmat albumit siinä mukana.

Visitorsin ensimmäinen albumi vuodelta 1974 (sekin kantaa vain yhtyeen nimeä) on oikeaa tosimiehen progea, ja se lienee arvostetumpi kuin 1981 julkaistu kakkoslevy. Minä pidän kuitenkin juuri tästä kakkosalbumista. Mitä kaikkea kuulenkaan tällä vuoden 1981 levyllä: avaruusdiskoa, new wavea, progea, psykedeelistä rokkia, hardrockia... Sanoitukset on kirjoitettu todella tönköllä fransmannien kouluenglannilla joka on välillä niin tökeröä, ettei meinaa saada selvää mitä on yritetty sanoa. Mutta minusta se vain tekee tämän albumin vielä älyttömämmäksi ja hauskemmaksi.

CD-R-kopion korvaaminen oikealla levyllä oli MusicStackissa tavallista hankalampaa. Mikä tarkoittaa, että piti yrittää kahdesti. Visitorsin 1981 levystä ei ole olemassa virallista CD-versiota, vain venäläinen bootleg. Se piti sitten yrittää saada.

Kokeilin tilata levyn ensin kanadalaiselta AMZ Musicilta, joka oli tuolloin, helmikuussa 2010, vielä uusi tulokas MusicStackissa. Postissa tuli väärä CD, lähettivät samannimisen australialaisen punk-bändin nimikkolevyn. Palautin CD:n ja kokeilin jostain muualta. MusicStack-tilaushistoriassani ei näy toista Visitors-tilausta, joten en osaa sanoa mistä sen oikean levyn viimein sain. Olikohan se joku venäläinen joka kauppasi omistamaansa bootlegia...? No, sain oikean levyn toisella yrittämällä kuitenkin.

Onneksi sanat on painettu kansivihkoon. Saa nauraa niiden surkeudelle.

 

Visual: Division By Zero (1986)

Tästä levystä kerroin jo 24.9.2016. Olin toukokuussa löytänyt sen Rolling Recordsista. Visualin levy oli vähän sellainen, että kiinnosti ja ei kiinnostanut, ja tuskin kuitenkaan näen sitä koskaan missään. Sitten kun sen näin, niin nappasinpa mukaani kuitenkin.

 

Vox: Long Play (1977)

A Wop Bop A Loo Bop (1987)

Virtasessa soittanut Timo Huovinen omasi kuulemma Suomen suppeimman musiikkimaun. Kun Huovinen perusti oman bändin, niin rhythm & bluesiahan sen piti olla. Ikävä kyllä homma ei kulkenut. Long Play on tavattoman lattea, kuivakka ja ontuva levy. R&B onnistuu jotenkuten, mutta Huovisen huono englannin ääntämys ja keskinkertainen soitto estävät musiikkia kohoamasta siivilleen.

Vox julkaisi kolme singleä vielä ennen vuosikymmenen loppua. Ne ovat sentään toinen toistaan parempia. Live Your Lifesta en voi hirveän mairittelevia puhua, mutta The Famous Four on aika kiva ja Rainy Night in Tampere suorastaan vaikuttava. A-puoli täynnä tuskaa (sitä kitaran ulinaa lopussa ei unohda), ja b-puoli What's Wrong With You sellaista rokin piiskausta että alta pois.

Comeback-levyn olin lainannut Tikkurilan kirjastosta joskus vuonna miekka ja kivi, mutten muistanut siitä enää mitään kymmenen vuotta sitten. Vähän kyllä kiinnosti kuulla se uudestaan, mutta ei tainnut onnistua. Olikohan levy hävinnyt kirjastosta vai siirretty vain varastoon, en muista. Lokakuussa 2016 huomasin A Wop Bop A Loo Bopin Black & Whitessa, ja otin mukaan. Uudelleenkuuntelu toi pettymyksen. Ei kulje taaskaan. Vaisua ja kömpelöhköä. Mikä oli ongelmana, Timo?

 

22.3.2018

Välikausitakki: Välikausitakki (1978)

Ainoa paikka jossa koskaan olen nähnyt Välikausitakki-LP:n on yksi jossain Fredrikin- tai Albertinkadun tienoilla toiminut levydivari, jonka nimeä en muista. Kävin siellä muutaman kerran 90-luvun lopulla. Älppäristä pyydettiin jo silloin 500 markkaa. Eihän minulla silloin ollut sellaisia rahoja.

Todella kovasti silti halusin kuulla levyn, ja minähän ostin CD:n heti kun se tuli, muistaakseni City-Käytävän levykaupasta. Myyjä taisi jotain vinoilla ostoksestani, liittyen kai levyn kanteen. Biiseistä olivat tuttuja vain Talouselämän rautaiset lait (Anna mulle lovee -boksista) ja Mutta onko siinä sanoma (radiosta). Niin, ja 80-luvulla Tapani Ripatti käytti Ocsidissa Mikon "Oo! Ihanaa!" -huudahdusta Pitäis päästä telkkariin -biisin alussa semmoisena pikku välijuttuna.

Bonukseksi isketyn Soundi-EP:n omistin jo siinä vaiheessa, mutta olkoon, kyllähän se sinne sopii jatkoksi.

Välikausitakin levy on täynnä vuoden 1977 ajankuvaa. Tv-tohtorit Kildare ja Casey, Salomon, Mikko Alatalon Musta Casio -kellomainos, Anne Pohtamo, Marianne Åström, Soundi-lehti (toimituksen puhelinnumero kerrotaan), taikuri Solmu Mäkelä, Kylli-täti ja työläisten Ruotsiin muutto.

 

The Walker Brothers: Take It Easy With The Walker Brothers (1965)

Portrait (1966)

Images (1967)

Ymmärän hyvin niitä joiden mielestä The Walker Brothers on liian synkkää. Minulle tämä on juuri täydellistä nyyhkymusiikkia. Ihanaa alakuloista viihdettä olematta silti liian raskasta. On näillä hilpeämpiäkin lauluja.

The Walker Brothers oli hyvin pitkälti yhtä kuin Scott Walker. Bändi levytti Philipsille, mutta rumpali Gary Leedsillä oli sopimus CBS:n kanssa, joten hän oli ulkona äänityssessioista. Hän tekikin 1966 joitakin soolosinglejä CBS:lle. John Maus ei omannut läheskään niin hienoa lauluääntä kuin Scott, joten hänen osuutensa levyillä jäi vähäiseksi. Scottin oli siis suorastaan pakko lähteä lopulta soolouralle.

Nämä CD:t eivät sisällä kaikkea 60-luvun materiaalia, mutta pidän Take It Easy -CD:n korurasiassa 12 biisin CD-R:ää jossa on loput. Pretty Girls Everywhere, Love Her, My Ship Is Coming In, Everything Is Gonna Be All Right ja Me About You esim.

 

Various Artists: Wanhan Jokelan tarinoita (2011)

1934 perustetulle joensuulaiselle ravintola Jokelalle omistettu tribuuttilevy. Sain tietää tästä kokoelmasta aika pian ilmestymisen jälkeen. Katsoin RateYourMusicissa Kari Peitsamon profiilisivua ja huomasin, että mies on ottanut osaa tähän levyyn. Levy tuli ulos kesäkuussa 2011, tilasin sen heinäkuun lopulla Pilfink Recordsin nettisivulta, ja elokuun toisena se oli jo plakkarissani.

Huojuva Lato on kivaa kantria. Röyhkä on Röyhkä. Pienet Sievät ovat herttaisen hauskoja. Peitsamo vastaa levyn lyhyimmästä kappaleesta, akustinen kitaralaulu kestää minuutin ja 21 sekuntia.

 

War: War (1971)

All Day Music (1971)

The World Is a Ghetto (1972)

Deliver the Word (1973)

Why Can't We Be Friends? (1975)

Oli kiva saada saalistetuksi kaseteille bändin isot hitit The Cisco Kid ja Low Rider 90-luvun puolessavälissä, kun ne soitettiin radiossa. Ennen pitkää päätin lainata levyt kirjastoista, tsekatakseni olisiko lisää hyvää tarjolla. Ei ollut vielä siinä vaiheessa, pitkästyin vain Warin levyjen parissa. Pitkiä ja tylsiä biisejä.

Paitsi kun hankalaksi löydettäväksi osoittautunut Deliver the Word viimein löytyi kuunneltavaksi, se melkein tuntui hyvältä levyltä, kun kuuntelin sitä kahdesti kuulokkeet korvilla. H2 Overture ja Gypsy Man.

Oliko Deliver the Wordilla sitten jotain osuutta asiaan, mutta joitakin vuosia sitten haeskellessani levykokoelmalleni rock-uskottavuutta, lisäsin Warinkin varhaiset levyt hankintalistalleni. Muut löytyivät nopeasti, paitsi The World Is a Ghetto. Siitä jouduin pitkään tyytymään digitaalikopioon. Useat kuuntelukerrat auttoivat pääsemään tylsäntuntuisiin albumeihin sisälle, ja viimein olin oikea diggari. Varsinkin The World Is a Ghetto, Deliver the Word ja Why Can't We Be Friends iskivät ihan mukavasti... vaikka viimeksimainitulla Heartbeat on pikkuisen ärsyttävä.

Kyllästyin lopulta siihen, ettei The World Is a Ghettoa löydy mistään, ja tilasin sen Amazonista kesäkuussa 2015. Se on suosikkini näistä.

All Day Musicilla Slippin' Into Darknessin huiluriffi on poimittu Get Up, Stand Up -klassikosta. Low Rider on alimittainen, olisi sitä jaksanut pitempäänkin kuunnella.

 

Ward 13: Robot Wizards (1980)

Flash As a Rat (1981)

Ward 13 oli australialainen new wave -bändi. Törmäsin näihin tyyppeihin Midoztouch-sivuston foorumipuolella, jonne joku postasi biisit See Venice and Die ja Cold Hearted Lover - yhden singlen molemmat puolet. See Venice and Die kuulosti hyvinkin kivalta. Myöhemmin, toukokuussa 2008 Ausrock Forumsissa joku käyttäjä postasi latauslinkin 12" EP-levyyn Robot Wizards. Pidin siitäkin, ja koska kukaan ei postannut Midoztouchiin tai Ausrock Forumsiin bändin albumia Flash As a Rat, päätin, että minäpä hankin sen itselleni ihan kylmiltäni. Tilasin Flash As a Ratin saman vuoden elokuussa MusicStackista. Robot Wizards -EP:n hommasin samaa reittiä itselleni viimein helmikuussa 2011.

Robot Wizards on mukavan tymäkkää, semmoista lievästi aggressiivista new wave -rokkia. Flash As a Rat -LP on selvästi kesympi. Star System 5 ja See Venice and Die ovat parhaat biisit ja ne on pistetty heti alkuun. Myöhemmin musiikki tasaantuu aika kevyeksi popiksi jolle syntetisaattorit antavat lievää maustetta. Pidän LP:stä kyllä, mutta joka kerta huomaan kiinnostukseni vähän laskevan sitä mukaa kun albumi etenee. Siirsin Flash As a Ratin heti sen hankkimisen jälkeen koneelle ja pistin jakeluun Ausrock Forumsissa, kyllä se kelpasi.

 

Warren Schatz: Warren Schatz (1971)

Warren Schatz (1972)

Will I Ever Love Again / The Same Sad Song (1972)

Schatz & Hawkins: Love Is Just a Highway / Ellie Hawkins / Give a Little Love (1972)

FinnArctic-esittely:

If you're an active listener of 1970's disco soul and funk, chances are you recognize the name Warren Schatz. He worked actively for RCA in 1975-1979, later also for other companies like Profile Records, producing records for Vicki Sue Robinson, Evelyn "Champagne" King, The Brothers, The New York Community Choir and the like.

There's nothing like that, however, on the two solo albums he did in the early 70's. Or at least not on this one, as I haven't heard the other, released in the US. Here's the album he made for Love Records in 1972. 11 slices of gentle pop often backed with strings.

The songs tend to get a bit too syrupy for my taste, especially on side B. The first six songs are, however, a rather good bunch, with the vigorous Crosby, Stills & Nash cover "Long Time Gone" highlighting the first side with fiery guitar and meaty bass. Another surprise is "Somebody Look Like You", which very well might have passed off as a T.Rex song had it been arranged a little differently. It was penned by Neil Sheehan, whom I know nothing about - unless he's the same Neil Sheehan who worked as a journalist and Vietnam War correspondent - sounds highly unlikely. But it's definitely the same Sheehan who wrote and performed "If You Need Some Magic" on the compilation "Rock & roll juhlaa 3" (Love Records LRLP 85, 1973).

"It's Rainin', It's Pourin" was Schatz's US entry for the 1970 World Popular Song Festival in Tokyo. It didn't make it to the finals.

Jukka Kuoppamäki helped Schatz on the songs "Will I Ever Love Again?" and "The Same Sad Song", which also formed a single predating the album. Schatz gave his heartfelt thanks to Kuoppamäki on the back cover - he also produced Kuoppamäki's "Valtatie" album the same year, and translated the lyrics for the English-language version of that album: "Highway" (Parlophone 5e 062 34727).

Schatz's slightly unmasculine voice suits the ballads perfectly, but he also handles the faster, more energetic songs well. Sad that he decided to quit singing, but I'm sure he was more in demand as a producer.

Schatz covered Finnish singer Irwin Goodman's songs on two singles, "Boing Boing Boing / Tomorrow on My Own" (1972) and "I've Been Wonderin' / Don't You Go Away Again" (1973). In 1974 he did yet another 7" collaborating with someone named Ellie Hawkins: "Love Is Just a Highway / Give a Little Love". Pleasant, soulful songs and a heartily recommendable single if you happen to find it somewhere. Hawkins sings the soul ballad on the b-side herself.

 

Jep, postasin Schatzin Love-soolon blogiini, ja mies itse laittoi sitten kommenttia postaukseeni. En valitettavasti muista paljoa siitä mitä hän kertoi. Sanoi olevansa hyvillään siitä, että hänet vielä Suomessa muistetaan. Hän kertoi puuhaavansa uuden levyprojektin parissa. Kysyin, onko hän siis tekemässä uutta soololevyä, sehän on loistava uutinen. Schatz tarkensi sitten, että hän on vain tuottamassa levyä, ei sentään laulamassa, luojan kiitos. Tuhahteli siitä Pepe & Paradisen Syvä hiljaisuus -kappaleeseen liittyneestä tapauksesta, kun Finnlevy torppasi aikeet viedä biisin tausta USA:han Perry Comon päällelaulettavaksi. Tuostahan kerroin Pepe & Paradise -esittelyn kohdalla.

Schatz mainitsi vielä jonkin ruotsalaisen singlen, jota hän oli jollain tapaa tekemässä 70-luvun alussa. Hän kysyi, olisiko minulla sitä singleä, tai edes mahdollisuutta kaivaa sitä esille jostain, jotta hän saisi kuulla sen taas. En muista mikä tai kenen esittämä sinkku oli kyseessä, mutta joku naispuolinen ruotsalainen laulaja se oli, joku jonka nimi ei sanonut minulle mitään. En minä löytänyt edes montaa mainintaa sinkusta netissä, aika obskyyrilta tapaukselta vaikutti.

 

23.3.2018

Wasa Express: Wasa Express (1977)

On With the Action (1978)

Tämän ruotsalaisbändin ensimmäisen levyn huomasin vinyylimuodossa Leppävaaran Sellon kirjaston levyhyllyjä tutkiessani joskus ~9 vuotta sitten. En tiennyt bändistä mitään, paitsi että se oli ruotsalainen. Kansi oli kuitenkin upea, ja se oli Love Records -levy, joten lainasin sen kokeeksi. Sain kuulla levyllisen hyvää ja leikkisääkin jazzrockia. Siirsin LP:n koneelle ja poltin CD-R:n. Adventure on muuten hyvä. Ei se mikään seikkailuhenkinen biisi tosin ole, vaan rennosti ja tarkasti soitettu, tasaisesti kulkeva rautalanka-vaikutteinen instrumentaali, joka päättyy hurjaan kliimaksiin.

Love Records oli julkaissut bändin toisenkin albumin On With the Action, joten halusin kuulla senkin. Imuroin Soulseek-tiedostojenjako-ohjelmasta CD-version bonusraitoineen. On With the Action olikin hämmentävä levy. Kaksi ensimmäistä kappaletta näyttävää, tosi rajua laulettua rockia, Get Up kummallista novelty-diskoa ja todellinen (epämieluisa) yllätys niille, jotka odottavat lisää ensilevyn meininkiä. Wasa Express ei halunnut olla mikään itseensä turhan vakavasti suhtautuva yhtye, mutta tämmöinen kieli poskessa tehty genrehyppely ei tuo laajempaa huomiota. Itse pidän Get Upista, koska omaan monipuolisen musiikkimaun ja pidän yllätyksistä. Mutta...

California Sun -klassikosta on tehty sähäkkä versio. Jatkokin sujuu vahvasti rock-painotteisen fuusiomusan merkeissä, ja huumoria on pistetty mukaan esim. kappaleessa Moonlight Grotesk. CD:llä on livenauha bonuksena - aivan asiallista meininkiä siinä, bändi on parhaimmillaan.

Olen kuullut Wasa Expressin kolmannenkin, Till attack (1979). Siinä bändi oli kuitenkin suistunut aika selvästi raiteiltaan pelleilymaneeriensa kanssa ja levyttänyt albumillisen kornia rokkia, jossa oli vielä ruotsin- ja englanninkielisiä biisejä sekaisin.

Julkaisiko Love Records muuten oikeasti sen On With the Action -LP:n vuonna 1978? En ole ikinä Love-painosta nähnyt, eivätkä RateYourMusic ja Discogskaan sitä tunne. CD:n hommasin Amazonista viime kuussa.

 

Wasama Quartet: Wasama Quartet (1980)

Dirty Date (1983)

FinnArctic-esittely:

Wasama Quartet was a high-quality jazz unit who produced two albums, "Wasama Quartet" (1980) and "Dirty Date" (1983).

Lineup on first album:

Jukka Wasama - drums

Mikko-Ville Luolajan-Mikkola: violin

Ilkka Niemeläinen: acoustic guitars

Olli-Pekka Wasama: bass

The first LP has influences from various kinds of world music, and sounds fresh and original even to my ears.

The second album is pure contemporary jazz, recorded a few months after the band's appearance at the traditional Pori Jazz festival. Luolajan-Mikkola had been replaced with saxophonist Pentti Lahti. American Ed Palermo played alto sax on two tunes - his own Ed Palermo Big Band has attracted wide attention in the jazz circuits, particularly with their CD of Frank Zappa covers.

The only info I found about Wasama Quartet is from the Finnish Music Information Centre's website:

"As Ilkka Niemeläinen was studying guitar and musical theory at the Helsinki Conservatory in 1976, he co-founded the groundbreaking Wasama Quartet with Pentti Lahti and the Wasama brothers Olli-Pekka and Jukka. Ilkka stayed in the Conservatory for another three years, during which time he got into composing and performing electronic music with Otto Romanowski and Esa Kotilainen. But all along these experiments the Wasama Quartet thrived and played to sold-out audiences in Finland. They also ventured abroad to mystify e.g. the Americans with their eclectic acoustic sound. In 1985 the Wasama Quartet went through a slight metamorphosis and appeared on the scene under a new monicker, Instinct. The band released an album, toured and disbanded. But the group of Niemeläinen, Lahti and Jukka Wasama continued their collaboration in 1990 with a new combo called IN2á3. Niemeläinen's latest foray into the world of hi-tech jazz continued with 1997's 'SynChronos', a multimedia art project which brings together pre-recorded music sequences, live musicians (both jazz and classical), computer graphics and videotapes. © Petri Silas 1998"

Another page on the same site tells about Pentti Lahti.

Wasama Quartet's albums definitely deserve a CD reissue - when will that occur?

Wasama Quartetin ensilevy oli kiva hommata itselle Turun Iki-Popista tilaamalla joskus 2010, kahdeksalla eurolla. Tuli tunne, että levyn arvostus ja keräilyarvo ovat nousussa, joten minulla oli hyvä mieli siitä, että ehdin saada sen vielä halvalla. Dirty Date löytyi omaksi vasta muutama vuosi myöhemmin.

 


 

 

 

1    2    3    4    5    6    7    8    9    10    11    12    13    14    15    16    17    18    19    20    21    22    23    24    25    26    27    28    29    30    31    32    33    34    35    36    37    38    39    40    41    42    43    44    45    46    47    48    49    50    51    52    53    54    55    56    57    58    59    60    61    62    63    64    65    66    67    68    69    70    71    72    73    74    75    76    77    78    79    80    81    82    83    84    85    86    87    88    89    90    91    92    93    94    95    96