The Undisputed Truth: The Undisputed Truth (1971)

The Undisputed Truth (uusintapainos) (1971)

Face to Face With The Undisputed Truth (1971)

Mama I Got a Brand New Thing (Don't Say No) / Gonna Keep On Tryin' Til I Win Your Love (1972)

Law of the Land (1973)

Down to Earth (1974)

Cosmic Truth (1975)

Higher Than High (1975)

Method to the Madness (1976)

Smokin' (1979)

The Collection (2002)

The Undisputed Truthista olin autuaan tietämätön, kunnes joulukuussa 2005 ostin Amazonin kautta The Jackson 5:n albumit Skywriter ja Get It Together, jotka oli tungettu samalle CD:lle. CD:n kansivihko informoi että Mama I Got a Brand New Thing (Don't Say No) on Undisputed Truth -cover. Koska tuo biisi oli Jacksonien esittämänä niin hyvä, päätin katsastaa tämän alkuperäisversion tehneen bändinkin. Kirjastosta löytyi CD-muodossa yksi kokoelma ja Face to Face With... -albumi. Tajuntani melkein räjähti. Mieletöntä psykedeliasoulia!

Imuroin ensin lähes koko tuotannon netistä, lukuunottamatta Method to the Madnessia ja singlen b-puolta Gonna Keep On Tryin..., joita ei ollut pistetty jakoon missään, edes UseNeXTissä. Minusta tuli heti fani.

Ennen pitkää kyllästyin kuuntelemaan pelkkiä CD-R-kopioita ja aloin etsiä oikeita levyjä. Divareista löytyivät alkajaisiksi ensimmäinen LP uusintapainoksena, Higher Than High ja Smokin'.

Loppujen kohdalla turvauduin MusicStackiin. Aloitin Method to the Madnessilla, ainoalla albumilla jota en ollut edes kuullut. Sen hankkiminen osoittautui vaikeaksi. Heinäkuussa 2007 ensimmäinen tilausyritys... "Not Available". Samana päivänä toinen tilaus... LP lähetettiin, mutta tuli väärä levy. Minulle postitettiin yhtyeen ensimmäinen LP. Palautin sen ja sain rahat takaisin.

Uusi yritys elokuussa. Myyjä viestitti, ettei löydä LP:tä, mutta yrittää etsiä sen. Kuukausi kului, ja myyjä pisti levyn vihdoin postiin. Sain Method to the Madnessin vihdoin viimein.

Muistan, että toisenkin kerran kävi niin, että tilasin jonkin Undisputed Truthin LP:n ja sainkin postissa esikoislevyn. Sillä kerralla en viitsinyt enää palauttaa levyä, vaan päätin pitää sen huonosta kunnosta huolimatta ja annoin myyjälle positiivisen palautteen. Siksi minulla on kaksi kappaletta vuoden 1971 The Undisputed Truth -esikoista, huonokuntoinen originaali ja hyväkuntoinen uusintapainos.

The Collection -CD hoitui kotiin tammikuussa 2008, loput vinyylit joulukuussa 2011. Tuo kokoelma-CD piti saada muuallajulkaisemattoman biisin Let's Go Back to Day One vuoksi. Sen copyright-vuosi on 1971, eli olisiko Face to Face With... -LP:n sessioiden ylijäämäkappale?

The Undisputed Truth ei ollut muuta kuin anonyymi ryhmä tahdottomia marionetteja, leikkikaluja joita tuottajalegenda Norman Whitfield pallotteli miten huvitti. Eivät juuri saaneet edes nimiään painetuiksi kansiin. Alkuperäiset jäsenet olivat Joe Harris, Billie Calvin ja Brenda Evans. Harris oli ainoa, joka roikkui mukana kaikilla levyillä, muut jäsenet vaihtuivat tiuhaan. Kaikilla oli aiempaa kokemusta soul-laulajina. Harris oli ollut mukana The Fabulous Peps -nimisessä ryhmässä, myöhemmin hän oli Ohio Playersin esiasteen, The Ohio Untouchablesin yksi jäsen. Calvin ja Evans taas olivat The Delicatesissa.

Whitfield käytti Undisputed Truthia koekaniineina studiotuotantotempuille, joita hän sitten hioi huippuunsa muiden tuottamiensa artistien levyillä. Sama juttu biisimateriaalin kanssa - yli puolet UT:n levyjen biiseistä voi kuulla muillakin Whitfield-tuotannoilla. UT:n versiot niistä ovat vain yksiä versioita muiden joukossa - siinä ilmeisin syy, miksi tällä ryhmällä oli vain yksi iso hitti, pop-listan kolmoseksi 1971 yltänyt Smiling Faces Sometimes. Toki pienempiä listamenestyksiä saatiin kourallisen verran.

Ensimmäinen levy on sekoitus perussoulia ja psykedeliaa. Jälkimmäistä edustaa vahvimmin hurja kymmenminuuttinen Ball of Confusion -vyörytys. Myös Smiling Faces Sometimes ja komea kuusiminuuttinen Like a Rolling Stone -cover indikoivat kunnianhimoisempia pyrkimyksiä Whitfieldin puolelta.

Face to Face With The Undisputed Truth muuttaa psykedeliasoppaa sakeammaksi ja on aika vaikuttava albumi. Pidän jopa What's Going On -coverista. Moisen mestariteoksen versioiminen on uhkarohkea teko, mutta Whitfield siihen pystyy, jos joku. Tämä on muuten tietääkseni ainoa UT:n albumi, joka on julkaistu kokonaisuudessaan CD:nä. Rikhardinkadun kirjastosta löytyi lainattavaksi.

Law of the Land -levyllä on jo vähän ikävä K-Tel -vivahde, kun siinä vedetään läpi Killing Me Softly, Just My Imagination, Papa Was a Rollin' Stone, Feelin' Alright (kuinkahan monta versiota tuostakin on tehty?), With a Little Help From My Friends ja Walk On By. Varsinkin tuon Killing Me Softlyn mukanaolo jotenkin vähän ärsyttää. Hyvä klassikko toki, mutta onhan se niin moneen kertaan kuultu. Mutta tässä on kuitenkin se originaali Mama I Got a Brand New Thing (Don't Say No).

Down to Earth tuntuu juuri siltä, aika maanläheiseltä levyltä. Whitfield ei vielä kikkaile ylettömästi. Se alkoi sitten seuraavalla albumilla. Big John Is My Name -biisissä UT on pistetty jo laulamaan huumeista ("some of my friends - y'all - smoke a little *BLOOP*... I say some of my friends smoke a little *BLEEP* "). Samojen kappaleiden uudelleenlevyttäminen alkoi myös: tälläkin LP:llä on Love and Happiness, Law of the Land ja Save My Love For a Rainy Day. Whitfieldilla alkoi biisivarasto ehtyä, tai sitten hän tuotti niin paljon levyjä ettei hänen laulunkirjoittamisensa pysynyt mukana tahdissa.

Cosmic Truth alkaa heti hurjalla Earthquake Shakella, jolla tietysti kuullaan sitä maanjäristystäkin. Neil Youngin Down By the Riveristä on tehty psykedeelinen ja vaikuttava versio - Joe Harris laulaa tunteellisesti. UFO's-biisissä hän laulaa hauskan pöllämystyneeseen sävyyn uhkaavasta ufo-invaasiosta. Li'l Red Riding Hoodissa hän on ghettojen mies, joka huomaa upean naisen, joka selvästi on eksynyt väärälle puolelle kaupunkia, ja rupeaa ahdistelemaan häntä romanssi mielessään. Squeeze Me Tease Me ja Spaced Out yltävät orgastisiin mittoihin. Täyttä meno päällä -kamaa koko albumi.

Whitfieldin kokeilut Undisputed Truthin kanssa kulminoituivat Higher Than High -albumilla. Nimibiisi on sellainen, että on pakko pitää lujasti tuolista kiinni kun levyn pistää soimaan. Se nimittäin lähtee! Toinen yhtä pitelemätön raita on ykköspuolen päättävä Boogie Bump Boogie. Poontang on ilmiselvä huumelaulu. Life Ain't So Easy muistuttaa koskettavasti elämän traagisista puolista. Help Yourself kuullaan uudestaan - sehän oli jo Down to Earthilla. I'm in the Red Zone ja Overload jatkavat edellislevyn kappaleiden Squeeze Me Tease Me ja Spaced Out orgastisia tunnelmia.

Yksi asia, joka myös esti UT:tä juhlimasta hittilistoilla saattoi olla se, että ryhmä oli Whitfieldille aika toisarvoinen juttu. Muut Motown-artistit, joiden levyjä Whitfield tuotti, olivat hänelle tärkeämpiä. 1976 Whitfield oli kuitenkin saanut Motownilta kenkää, ja hän perusti oman levymerkin, Whitfield Recordsin. Undisputed Truthista tuli ensimmäinen artistikiinnitys. Samana vuonna tehtiin LP Method to the Madness. Sillä on kunnia olla ainoa UT-levy, jonka tekemiseen Whitfield keskittyi sataprosenttisesti. Bändi saattoi olla tyytyväinen... hetkeksi. Pian Whitfield nimittäin löysi Rose Roycen, josta tuli hänen uusi ykkösprioriteettinsa, ja Undisputed Truth sai taas kerran jäädä sivuun.

Method to the Madness alkaa hauskalla scifi-sketsillä, jossa bändin jäsenet teleportataan sisälle avaruusalukseen. Jänniä elektronisia tehosteita, kaikuefektejä ja puheintonaation nostamis- ja laskemistrikkejä annostellaan ylenpalttisesti kun UT:n porukka pääsee kertomaan avaruusolioille asiansa. Jatko vähän väsähtää, valitettavasti. Nimikappale on OK funkia, diskolattioilla kohtalaisesti pärjännyt pikkuhitti You + Me = Love on säpisevä, Let's Go Down to the Disco jatkaa samaa meininkiä kyllin hyvin. Hole in the Wall on kohtalainen. Muuten jää vaisuksi. Kokonaisuus on epätasainen, ja mukaan piti ängetä jo toistamiseen Life Ain't So Easy, kun ei ilmeisesti muuta keksitty.

Smokin' kuulostaa oudon alavireiseltä levyltä, kuin Whitfield olisi ollut masentunut sitä tuottaessaan. Sen voi kyllä uskoa, miehen imperiumi oli aika finito seuraavana vuonna eikä mies paljoa töitä tehnyt enää 80-luvulla. Smokin' on kevyesti Undisputed Truthin vaisuin levy, eikä sitä kannata hankkia heti ensimmäiseksi vaan mielellään vasta kokoelman viimeistelemiseksi. Semmoista pientä mukavaa kiehuntaa kuulee kyllä siellä täällä. Showtime, Space Machine ja Atomic Funk ovat ihan kivoja, viimeksimainitun kappaleen lopussa laulajatar Marcy Thomas revittelee oikein kunnolla. Talkin' to the Wind - kivoja tuuliefektejä. Pidän Sandmanin tunnelmasta ja tuosta ylimääräisestä, hieman perkussiomaisesta efektistä. Suosikkini on silti I Can't Get Enough of Your Love, joka kuulostaa potentiaaliselta soul-klassikolta. Ei tästä Isadora Martinin kirjoittamasta biisistä ole taidettu kuitenkaan muita versioita tehdä. Harmi, kertosäkeen koukku jää välittömästi mieleen eikä biisi kuulosta Undisputed Truthilta.

 

Unohda Eila: Elämäni tarina / Opiskele kiinaa (1979)

Kolmas maailma / Luvattu maa (1980)

Ronald Reagan / Disneyland (1981)

Hieno saavutus saada haltuun tämän bändin koko tuotanto - jopa molemmat kokoelmat joilla he olivat mukana. Rokit: Pistä paremmaksi -kokoelma löytyi ensiksi, vuoden 2002 alussa Popparienkelistä. Ronald Reagan -sinkku Keltaisesta Jäänsärkijästä joskus 2008-2009 - sitä jakelin FinnArcticissakin. Elämäni tarina oli seuraavana vuorossa - Jäänsärkijästä sekin elokuussa 2010. Joulukuussa 2010 vielä Kolmas maailma turkulaisesta Iki-Popista, ja joulukuussa 2015 Tanssi pieni tanssi -kokoelma (jolla mukana Kolmas maailma) Äxästä.

Unohda Eila oli kummallisen linjaton bändi. Elämäni tarina on väkevää ruikutusta ja itsetilitystä rockin tahtiin. B-puoli on hauska jonkin matkaa, mutta se jatkuu liian pitkään, ohi kyllästymispisteen. Rokit-kokoelman biisit ovat hyvin tuotettua maukasta poppia. Kolmas maailma -sinkku on vauhdikasta ska'ta ja reggaetä. Ronald Reaganilla ollaan vielä (rauhallisissa) reggae-tunnelmissa, mutta Disneyland on kevyttä poprockia. Hämmentävää. Varsinkin Rokit-kokoelman kappaleilla Unohda Eila kuulostaa täysin eri bändiltä.

 

 

The Upsetters: Blackboard Jungle Dub (1973)

Herkkulöytö Eroselta vuonna 2013. Kyllä tästä levystä sai maksaakin, mutta albumi oli tuttu ja erittäin hienoksi paljastunut. Kyllä se vaan oli saatava. Biisilistat sekä takakannessa että etiketeissä ovat pielessä, Discogs listaa oikean sisällön, samoin kuin kotelon sisältä löytyvä korjausliuska, jonka joku on printannut Discogsista joskus 2011-2013.

 

Uranus: Aamun hauta (1975)

FinnArctic-esittely:

This time the internet really left me helpless! I can't find any decent info about this band, so at the moment I can only rely on you to provide a background story behind this group and this sole LP they released.

Uranus cut their album "Aamun hauta" in 1975 for the BASF label, the same label that gave us Kummitus, and Lucjan Czaplicki (flute, sax, harmonica) who guested on Kummitus' "Kahdet kasvot" LP was a member of Uranus.

The other musicians were Eero Lyttinen on trumpet, Eero Raivio on guitar and vocals, Jari Unha on drums, Pertti Hurmalainen on bass and Edward Stytz on vocals and piano.

The music surprised me by being pretty good (for Finnish 1970's standards) funk rock. Cover material includes Stevie Wonder's "Living in the City", Otis Redding's "(Sittin' on the) Dock of the Bay" and a personal favourite of mine, Kokomo's "I Can Understand It", which Uranus treat respectably well despite Polish (?)-born Stytz's lead vocals, which sound very slightly sped up on all the songs he sings. His pronounciation of the Finnish language isn't great, as an accent is clearly audible, but it's serviceable.

The inner sleeve is half-filled with quite insane ramblings about not very much in particular, except for frequent remarks like "URANUS shines... URANUS was the harmony... and the One and Only was URANUS... and URANUS shone... because in the beginning there was URANUS. And the World lives the age of URANUS. At last, said the Admiral!"

Definitely a worthy record to add to your collection, and one that should be re-discovered by this digital age.

 

Suomessa julkaistiin BASF-merkillä myös Kummituksen LP, jota ovat yrittäneet saada CD-muotoon sekä Rocket että Svart, tuloksetta. Kummituksen levyn masterit ovat kadoksissa, ja Mercantilella, jolle biisien oikeudet annettiin, ollaan ilmeisesti autuaan tietämättömiä / muistamattomia siitä, että niillä ne oikeudet on. No, Uranuksen biisien oikeudet ovat myös Mercantilella, eli epäilen, että CD-versio Uranuksen levystä jäisi sekin haaveeksi, mikäli joku sellaista yrittäisi. Vaikka masterit löytyisivätkin. Onneksi minä löysin tämän LP:n Black and Whitesta jo joskus 2008. On se kansiltaan kulunut, mutta kelpaa.

 

Uuge Päts: Classified Brains (1981)

How's Life / Lonely Zombie (1981)

FinnArctic-esittely:

Uuge Päts' sole album "Classified Brains" is well recommendable to those who like their rock'n'roll a little out of the mainstream but not uncommercial. Obviously a short-lived group, they only managed this album and a single "How's Life / Lonely Zombie" on the prestigious Johanna label, both in the same year.

The lead man was guitarist, vocalist and keyboardist Kurt "Kurre" Tulikallio, who wrote most of the songs. The music you'll find here is very well performed rock'n'roll with a dose of blues and experimentation thrown in to give it plenty of colour. Hard to believe a Finnish band could sound like this in 1981! Several instrumentals give the players plenty of opportunities to show off their skills, especially Tulikallio with his fiery guitar. Jukka "Uuge" Kojola's (who also wrote the lyrics) drumming work is sure-handed, and harmonica player Harri Finer throws in a nice solo on "Shake Your Brains". Second guitarist Timo Bergström and bassist Seppo Kling wrote the two instrumental numbers that close this record. "Brain Roulette" certainly runs with full speed.

Tulikallio has since been an active figure in the Helsinki blues scene, he had a brief band named Raimo Raivo & Pakkopaita in 1982-1983. They left behind an EP and a single, the former self-released, the other on the tiny Kuutamo label (= both hard to find). He played on genre top man Pepe Ahlqvist's 1988 album "Pepe Ahlqvist and the Sunset Boulevard", again writing many songs. Recently he's worked in Serafim, a goodtime band who play blues as well as fast'n'funny tunes.

Uuge Kojola has gained fame as a radio personality, first in legendary pioneering local radio station Radio City, then in Radio Helsinki, and for a long time as an apparently rather disputed ice hockey commentator and columnist.

 

Jonkin aikaa yhdessä soitelleet Tulikallio ja Kojola perustivat Uuge Pätsin vasta sen jälkeen, kun Atte Blom oli antanut positiivista palautetta heidän lähettämästään demonauhasta. Uuge Päts ei tehnyt keikkoja, vaan oli olemassa vain Tulikallion ideoitten toteuttamista varten. Siksi LP ei herättänytkään kovin suurta huomiota.

LP oli tarjolla Hippie Shake Recordsissa 2008, ja sehän päätyi FinnArcticiin oitis paikalla. How's Life -sinkun löysin Black and Whitesta joulukuussa 2010 uloskantohintaan. Loistavaan LP:hen verrattuna se oli aika pettymys, mutta eipä se toisaalta maksanut kuin kolme euroa tai jotain. Ei huono single, vain albumia tavanomaisempaa hiukan bluesahtavaa rokkia, eikä kappaleissa ole tarttuvuutta.

 

Various Artists: Uusi Laulu (1975)

Uusi Laulu 3 (1977)

Imuroin Pirate Baysta kymmenisen vuotta sitten kaikki kolme Uusi laulu -kokoelmaa. Valitettavasti jokaisesta puuttui joitakin biisejä. Ykköseltä puuttumaan jäänyt Lennä rauhankyyhky lennä oli uploadattu YouTubeen, äänitin sen sieltä. Ykkös- ja kolmoslevy löytyivät vielä Tikkurilan kirjastosta, siirsin niiltä puuttuneet kappaleet itselleni. Kakkoskokoelmalta puuttuu valitettavasti vielä Agit-Propin Kisällien Huopikkaat. En ole nähnyt tuota kakkosta vielä koskaan missään.

Jostain onnistuin löytämään sitten ykkös- ja kolmososan itselleni oikeina levyinä. Pasi, Harri-kaverini Ruotsissa asuva nettituttu, rupesi jossain vaiheessa keräämään Love Records- ja Eteenpäin-levyjä. 2013 hän kysyi, suostuisinko myymään hallussani olevat Uusi laulu -kokoelmat hänelle, jos saan nipun muita himoamiani levyjä tilalle. Katsoin RateYourMusicissa Pasin levykokoelmaa ja valitsin joitakin levyjä, joista olin kiinnostunut. Sovittiin Harrin kanssa, että tavataan 9.12.2013, ja annan Uusi laulu -levyt hänelle. Hän lähettää ne sitten edelleen Pasille. Olin hyvilläni muutamasta kiinnostavasta levystä, mutta salaa pahoillani siitä, että joudun luopumaan Uusista lauluista.

8. joulukuuta olin Tavastian levymessuilla, ja sieltähän löytyi toinen kappale Uusi laulu 3:sta. Minulla oli siis ihan vähän aikaa kaksi kappaletta sitä LP:tä, ennen kuin tavattiin Harrin kanssa 16. joulukuuta ja annoin Uusi laulu ykkösen ja kolmosen hänelle.

2016 helmikuussa sain ykkösenkin takaisin, kiitos Black and Whiten. On vain vähän turhan naarmuinen.

 

Various Artists: Uusi musa (1983)

Laidasta laitaan -blogi - jolle ei ole postattu muita levyjä kuin tämä ja Pertsa & Väärän osoitteen LP - esitteli minulle tämän eriskummallisen kokoelman. Oikea vinyyli löytyi toukokuussa 2016 Rolling Recordsista.

DGH-rock paiskaa ilmoille käsittämättömän diskoparodian. Takku on kelpoa rokkia, jossa varoitetaan huumeiden vaaroista. Pin-Up Boysin nopea rokki ei vakuuta kaikessa hölmöydessään.

Kärsimyksen malja hämmentää... melko taitava bändi soittaa rokkia joka kielii lievästä kunnianhimosta - kosketinsoittimia taustalla, hyvää möyrivää kitaraa, sanoituskin kertoo hyvin paremmasta maailmasta... mutta vokalisti kuulostaa hädin tuskin puberteetti-ikään ehtineeltä. Joku laulaa hänen kanssaan stemmoja.

Salmiakki menettelee. Ujo & Lievä pääsi myös Nuorisoyhtyeet esittävät -kokoelmalle vuonna 1980 kappaleella Tässä kämpässä, ja Ujo Piimä -nimellä tehtiin omakustanne-LP:kin, jota en ole nähnyt missään. Laulajalla on sellainen ääni, etten tiedä kuinka hyvin häntä jaksaa 40 minuuttia kuunnella.

Next-yhtyeen Lintumies on tunkkaisen kuuloinen, keskinkertainen rokki. Lahtisen Tanet on niin sietämättömän biisin kimpussa, etten ilkeä sanoa mitään. Loppuu sanavarasto kesken, enkä toisaalta halua syyllistyä kunnianloukkauksiin. On eilen tainnut tulla otetuksi pistettiin myös bändin ainoalle omakustannesinglelle... Se sinkku kyllä olisi omiaan myrkyttämään kokonaisen levyhyllyn.

Hessen paiskoo uusi aalto -vaikutteista rokkia. Railway on niin perusrokkia, että haukotuttaa. Ronski Gangiksi Ronski Gangin paikalle.

Z-Blackin keskitempoinen rokki on kömpelösti englanniksi äännetty, säkeistöjä on puuduttavaa kuunnella, mutta kertosäe on aika hyvä. Distance on OK hardrockia, tekivät sinkunkin Sonet / Polarille 1985.

The Wild Bunch on lisää rokkia, peruskamaa juuri ja juuri keskinkertaisen yläpuolella. Iron Horsen laulajalla on raaka mutta varmasti pitemmän päälle jotenkin rasittava ääni. Stoned kulkee hyvin. Ironcross ei kaivanne esittelyjä.

 

Various Artists: Vaahtopäät (1980)

Vaahtopäät 2 (1981)

Inkinen huutaa kunnon ylistystä itäautoille Vince Taylor & His Playboysin Brand New Cadillacin sävelellä (en ilkeä kutsua sitä Renegades-biisiksi). Mies on vastuussa myös ykkösosan päättävistä hulluista kokeiluista. En tiedä kuka laulaa rokahtavan Hui hai, hämyä -biisin enkä sitä, kuka vastaa syntsoista hurjalla Kraftwerk-parodialla Robotin' USA. Inkisen ääni selvästi siellä kaukana taustalla jälkimmäisessä.

Rattlersin Vaahtopäät-sinkun -puolella oleva "Mä en luovuta" on ainoa suomalainen 1977-1982 punkbiisi, jota en ole ikinä edes kuullut. Pännii pahasti, kun tuota sinkkua ei näy missään eikä kukaan laita sitä b-puolta YouTubeenkaan. Wrum pistää rytinäksi tunnuskappaleensa parissa, niin kovaa rokkia kuin mihin rahkeet riittivät.

TV:n orjien "Tavaaallinen ihminen" huvittaa ja viehättää samanaikaisesti. Kiva biisi, ja kääntöpuolen Terve hulluus on yhtä hyvä. Manserockin legendan Popedan pistäminen mukaan Turun seudun akteja esitelleelle kokoelmalle haisee siltä, että joku turkulaisbändi peruutti osallistumisensa viime hetkellä, ja jotain piti äkkiä keksiä. Kädet irti sitäpaisi löytyy Raswaa koneeseen -albumilta, eli ei tule edes harvinaisuuspisteitä.

Lola Ego, Suomen The Jam, on mukana kunnianhimoisimmalla biisillään. Kuulostaa siltä, että Kaupungin tytölle ideoitiin kaksi introa, ja kun ei pystytty päättämään kumpaa käytettäisiin, käytettiin molempia. No, lähteehän se kappale käyntiin viimein, ja onkin kunnon modijytinää.

Fabrics, Tommi Läntinen & Co., heittävät hyvän muuallajulkaisemattoman version Gimme Some Lovin'ista. Slogan on apean kuuloista poppia.

Kakkoskokoelmalla Pasi & Mysiinin jälkeen Stalker ensimmäisellä julkaistulla kappaleellaan, neljä vuotta ennen Ei kenenkään maalla -LP:tä. Meidän vapaus on yllättäen ska'ta. Kulkee hyvin.

Uiva Ooppera pistää myös hyvin vauhtia oman osuuteensa. Pääsivät myös Pori Graffiti -kokoelmalle vuonna 1989, kappaleella Eikä meillä ollut edes tätä päivää. Sekin äänitettiin 1981. Ahti Impola on kunnostautunut sittemmin varsinkin äänittäjänä.

 

          UIVA OOPPERA

 

Dots on ihan OK kappaleellaan Journey For Real. Ei mikään helmibiisi, mutta menee. Zulaton soittaa reggaeta omaperäisellä sanoituksellisella otteella, yksi eniten huomionarvoisista kappaleista tällä kakkosella.

Vielä enemmän hätkähdyttää Musta. Melkoista syntetisaattorien ulinaa. Osterixin Sivuhuomautuksia-blogin postaus on vielä tallella. Minun kommenttini siinä ensimmäisenä.

Porista kotoisin ollut Hyvää päivää tarjoaa erikoista sanoitusta: "Elämä on kummaa... partainen mies partakonemainoksessa... rinnaton nainen rintaliivimainoksessa... elämä on kummaa... se on ruskeaa, sitä kaupasta saa... sillä mainoksissa juodaan sitä samaa... tule kanssani, jaan salaisuuteni, mä käytän Dux-saippuaa..." Kulutushysterian kritiikkiä.

Sitten Korvateollisuus... biisin tekijöiksi ilmoitettu Mäki ja Piiparinen... siis tulevat Bogart Co. -miehet Veijo Mäki ja Sami Piiparinen??? Ja onko taustalaulussa Kaija Kokkola? Kuulostaa siltä.

H2SO4:ssa taas ovat asialla Kari Kilpeläinen ja Keijo Lindgren, eli Keitetty Hauki -kavereiden uusi yritys oli kyseessä. Aika samaa meininkiä Kammiossa erakon -biisissäkin on kuin Keitetyn Hauen levytyksissä.

Handsome O.K. & Happy Together on ihan outo tapaus kokoonpanonsa suhteen, mutta aika tavanomainen tapaus musiikillisesti. Ei oikein irtoa varsinkaan laulupuolella.

Heaven oli Scarab-, Androids- ja Ageness-yhtyeistään tunnetun Tommy Erikssonin varhainen kokeilu. Coming From the Other Side kertoo naivin ufo-tarinan, ja tekee sen joka suhteessa kömpelösti. Sanoitus on kökkö, Erikssonin laulusta puuttuu puhti, äänestä miehekkyys, soitto on kömpelöä. Jäljestä kuulee, että heviprogeen oltiin kallellaan, mutta lopputulos on niin likilaskuinen, että tavoitteista jäätiin todella kauas. Onneksi kehitystä tapahtui.

 

 

Vaaralliset lelut: Lasisilmäpeli (1980)

Viidakko kotona / Pirun unet (1980)

Kaunis laulu / Kun aamu lähenee (1981)

FinnArctic-esittely:

Vaaralliset Lelut (Dangerous Toys) were born in the head of young student Jyrki Siukonen (Kollaa Kestää), when British girl group Slits were about to arrive to Finland. He wanted to play in the same gig, so he formed a band with Jukka Mikkola. The gig was a total disaster - the boys were quite unprepared - but at least Ari Up gave Siukonen an encouraging pat on the back.

The vinyl debut was the single "Viidakko kotona / Pirun unet" (1980), recorded in early June. Next September Studio 55 was invaded by Siukonen, Mikkola, and eight other people about to make the debut LP "Lasisilmäpeli". The lineup included Tommi Micklin and Kari Hipponen (Vaavi) on percussion and guitar, Erik Ahonen (Top Ranking Eric and The Astronauts in Babylon) on percussion and synth drum, Sari Rinne (vocals), Jouko Turunen and Eeva Koivusalo (bass), Matti Kurikka (violin) and Pekka Seppänen (synthesizer, organ, grand piano, spinet and vocals).

These people were let loose in the studio to work as they pleased, according to their completely free-form method of making music. Their technical skills weren't much to speak of, but they made up for it by wrecking down all musical boundaries and simply playing, stretching their limited skills remarkably well. The result was an LP of playful avantgarde, which experimented with whatever sprung to mind during the recording process.

For the next LP "Ystävämme hyönteiset" (1981) Vaaralliset Lelut abandoned the studio restrictions and set up a studio of sorts in Siukonen's own home. A tape recorder, lots of weird instruments and all kinds of "musical" objects lying around, people walking from one room to another, playing whenever they pleased. Tea breaks interrupted the proceedings whenever the band needed a rest. Live recordings ended each side of the LP.

The record stretched even further away from pop music than the debut. Most of the tracks are just collages of sounds which seem completely improvised. Even when real instruments are played, the music seems to come from another world. Only "Argentiinalaisia muurahaisia" and "Katselen hiukan ympärilleni" represent somewhat traditional pop music.

Vaaralliset Lelut puzzled many people because their music was so impossible to categorize. Anything from free jazz to old pophits could sneak its way to their repertoire. The reception on gigs wasn't always very understanding, especially if alcohol was served in the venues. But if you have any understanding towards experimental music, their records simply have to be hunted down!

 

Onhan noita muutama suureksi ilokseni löytynyt. Ikävä kyllä Seppo ja Antero -LP:n olen joutunut parikin kertaa antamaan lipsua sormien välistä Tavastian levymessuilla, kun rahat eivät ole riittäneet sen ostamiseen. Pännii pahasti.

Lasisilmäpelistä nautin kovastikin, mutta Ystävämme hyönteiset, jota jakelin FinnArcticissa ja josta minulla on vieläkin vain CD-R-kopio, on jo liian raskas kestää. Onhan se saatava silti. Jos sen vain näkisi jossain, muuallakin kuin kirjastossa...

Tritonien tanssi elokuvasta Poseidon kuulostaa niin kovin tutulta... ettei vaan ole Siekkareidenkin versioima Kanoottilaulu?

Lasisilmäpeli hoitui itselle turkulaisesta Iki-Popista tilaamalla joskus vuosia sitten. Viidakko kotona -sinkku oli myynnissä MusicStackissa, hollantilaisessa Rund um den Watzmann -levykaupassa, tilasin sen sieltä maaliskuussa 2010. Hintaa oli jenkkidollareiksi muutettuna 42,05, eli tiesivät mitä myivät, pirulaiset. Kaunis laulu -sinkkua taas myytiin Kaapelitehtaan levymessuilla joulukuussa 2016, kympillä.

Juho Juntunen arvosteli älpeet Suosikissa. Ystävämme hyönteiset -levyn arvostelu on ihan hillitön. Juntunen tunsi olevansa jäävi kirjoittamaan kritiikkiä Soundi-tuttaviensa levystä, ja tulos oli sitten tämmöinen:

 

 

 

Tuossahan on muutaman iskelmälevyn arvostelukin bonuksena. Veepee Lehdon musiikista olen samaa mieltä Juntusen kanssa. Olen kuunnellut Spotifysta muutaman Veepeen kappaleen, ja ne olivat ihan liikaa minun hermoilleni. Varsinkin sanoituksissa oli liian paljon avantgardea, en meinannut kestää minuuttiakaan. Ei kiitos ikinä enää.

Juntusen iskelmälevyjen arvostelut Suosikissa pitäisi koota samojen kansien väliin, ne ovat mainiota tavaraa. Tässä muutama lisää:

 

 

 

 

 

Vaavi: Neljä nolattua neroa (1980)

Ruusuinen tulevaisuus (1981)

Mihin jäi punk (1981)

Romulaatikko (2016)

FinnArctic-esittely:

In the 1970's Finnish rock'n'roll record releases were relatively few, and cutting an LP or even a single was a big thing for rock bands. Thus rock'n'roll bands coming from a small town could get a large fan following with only a few gigs and no records.

Uutiset ja Sää (News and Weather) was such a local big name. In the small town of Salo, where the band lived, they were extremely popular, even though they only did about 50 gigs in two years and never released any records. The band consisted of Kari and Erkki Hipponen, Tommi Micklin and Tapio Nyman.

Another local band was Jawa (Iku Viitanen, Jari Nikkanen, Ilkka Isotupa and Mika Vuorio), which was formed later. When Uutiset ja Sää split in the summer of 1978, the two bands merged and completed the lineup with DIY magazine editor Jorma Nurminen on vocals. He also invented the name for the new band - as an antithesis to all the aggressive punk band names he came up with Vaavi, a rarely used word meaning an infant child. The lineup was: Iku Viitanen (vocals, bass), Tommi Micklin (drums), Kari Hipponen (guitar, backing vocals), and Nurminen.

Nurminen left when Vaavi became more professional and "less fun", so former Uutiset ja Sää member Tapio Nyman was brought in.

Vaavi churned out two albums, four singles and two EPs during 1979-1981. The best-known songs include the impressive first single "Mihin jäi punk" and the near-theme song "Tytöt hymyilee", which they tried to make their big single, and to some extent succeeded. Another song worth mentioning is "RARF (Rock Against Raija Forsström)", "ode" to the newspaper reporter who wrote a terrified and outrageously exaggerating article about Sex Pistols, who were about to perform in Finland in early 1978. This article resulted in the the Pistols being denied permission to gig here. Forsström has later admitted that she wrote the article by request of her religious boss, who didn't want his daughter to attend the Sex Pistols concert. The article was intended as a joke, but Forsström instead became a laughing stock of every punk in Finland.

The first album "Neljä nolattua neroa", released in 1980, is a bit heavy-going, but the songs tend to grow on you after repeated listening. Of course the lyrics are much about teenage feelings, love and relationships, frustration and boredom. In contrast, the bonus EP included on the first 1500 copies was lighter, including the joyful "Pogo Party".

Band leader and driving force Kari Hipponen pushed the sound to a more ambitious style on the second album "Ruusuinen tulevaisuus". This album had no hit singles, but a collection of material that again requires repeated listening to be fully appreciated.

Hipponen's desire to develop the style further resulted in him being kicked from the band in August 1981. An experimental (almost avantgarde) track from his last Vaavi sessions, "Juosta..." ended up on the b-side of his solo single "Vihreä talo". Hande Korkeamäki became his replacement, but without an initiative force who handled all practical matters, Vaavi were unable to get anything worthwhile done.

In December 1984, some demos were finally recorded, followed by a year of sporadic gigging until December 1985 work for a supposed third album commenced. This album never got off the demo stage. A couple of singles were released, some songs re-recordings of album material, but general disappointment in the songs resulted in the demos being left in the can and the band slowly dying.

A best-of CD, "Tytöt hymyilee", was released in 1995. With only one hour of material it's a lackluster showcase of Vaavi's output, and the 1981 singles compilation "Mihin jäi punk" has been almost essential to track down for anyone who's interested in this band AND owns a turntable.

Hope this will satisfy. Here is the first album "Neljä nolattua neroa"...

The second album showed a considerably more mature approach to making music even though the songs aren't radically different from the material on their debut.

"Ruusuinen tulevaisuus" (Rosy Future) is an ironic title, considering the last song is about World War III.

...and all single, compilation and EP tracks I have found - put under the "Mihin jäi punk" moniker.

 

Vaavin levyt löytyivät kaikki kirjastoista. Ei ollut temppu eikä mikään lainata ne jo 00-luvun alussa ja nauhoittaa kaseteille, ja myöhemmin lainata uudestaan, ripata koneelle ja postata FinnArcticiin. Vaan ostettavaksi niitä levyjä ei meinannut löytyä mistään. Kyllähän Hei Anne -sinkkua ja yhtä EP:tä näkee vähän joka paikassa, mutta isot levyt tuntuivat maan nielemiltä. Jaksoin kuunnella CD-R-kopioitani ja toivoa, että jonain päivänä LP:t putkahtaisivat esille.

Vaan sitten viimein tapahtui: Black and Whitesta löytyi kesäkuussa 2015 Ruusuinen tulevaisuus, Rolling Recordsista taas huhtikuussa 2016 Neljä nolattua neroa ja toukokuussa Mihin jäi punk. Ihan mieletöntä!

 

 



 

 

1    2    3    4    5    6    7    8    9    10    11    12    13    14    15    16    17    18    19    20    21    22    23    24    25    26    27    28    29    30    31    32    33    34    35    36    37    38    39    40    41    42    43    44    45    46    47    48    49    50    51    52    53    54    55    56    57    58    59    60    61    62    63    64    65    66    67    68    69    70    71    72    73    74    75    76    77    78    79    80    81    82    83    84    85    86    87    88    89    90    91    92    93    94    95