Tommie Mansfield Group With Jussi Raittinen: Tommie Mansfield Group With Jussi Raittinen (1972)

Kopioin Jormas-esittelystäni tämän: "90-luvun puolessavälissä oli jossain Radiomafian musiikkiohjelmassa - olisiko ollut aamuohjelma Eldorado vai jokin muu - sisäänrakennettu sarja, jossa esiteltiin suomalaisen pop-historian studiotemppuiluja. Kerrottiin mm. Apollon albumin (1970) tuplakitaroista, Vesa Enteen Nuori rytmi -hitin kaikuefektin tekemisestä, ja siitä, miten Jormaksen Rööperiin-hitin trumpettisoolo piti soittaa tavallisella trumpetilla kun ei studiosta löytynyt piccolotrumpettia jota alkuperäisessä Penny Lanessa oli kuultu, ja sitä sitten nopeutettiin jotta soolo kuulosti enemmän piccolotrumpetilta. "Se oli aikamoista konstailua sen aikainen äänilevyjen tekeminen..."". Tämän sarjan tunnarina soivat ensimmäiset sekunnit Tommie Mansfield Group With Jussi Raittinen -levyn instrumentaalista Tribute to Lloyd Green, ja joku mies lausui tuon siteeraamani repliikin sen päälle. En tiennyt vielä silloin, mistä tuo tunnari oli poimittu, mutta "meni metsään, mennään alotetaan uusiks... van, tuu, trii, foor... van-tuu-trii-foor..." kuulosti niin hassulta, että nauhoitin tunnarin kasetille. Se on vieläkin tallella CD-R-levylle siirrettynä.

Muuta kerrottavaa minulla ei tästä levystä oikeastaan ole. Kuulin albumin ensimmäistä kertaa vasta ostettuani tämän CD:n.

 

Tom Robinson Band: 2-4-6-8 Motorway / I Shall Be Released (1977)

Power in the Darkness (1978)

TRB Two (1979)

Tom Robinson Band (1981)

Tom Robinson: North By Northwest (1982)

War Baby: Hope and Glory (1984)

Äidin kasetilla oli I Shall Be Released, ja perhepäivähoitajieni Hindrénien luona Kauniaisten Urheilukadulla Sam-poika soitti huoneessaan 2-4-6-8 Motorwayta. Tykkäsin.

Joskus 1993-1994 Porvoossa nauhoitin radiosta Too Good to Be True -biisin, ja äiti oli 1984 nauhoittanut kasetille vielä War Baby: Hope and Glory -albumilla olevan myöhemmän version Atmospherics: Listen to the Radio -kappaleesta. Näiden biisituttavuuksien innostamana päätin 90-luvun puolessavälissä lainata Leppävaaran kirjastosta Power in the Darkness -LP:n. En löytänyt siltä ensikuulemalla mitään muuta kivaa.

Meni aikansa, ennen kuin lainasin Power in the Darknessin uudestaan kirjastosta ja nauhoitin sen kasetille. Divari Kalevasta - kun se sijaitsi vielä Kalevankadulla - löysin TRB Two -LP:n.

TRB Two:lla oleva Blue Murder kertoo samasta Liddle Towersin kuolemaan johtaneesta tapauksesta kuin Dave Goodman & Friendsin Justifiable Homicide?. Kosketinsoittaja Ian Parker laulaa Law & Order -biisin, mutta miksi? Hänellä on kamala ääni ja sössöttävä artikulaatio.

Helmikuussa 2006 hoidin Amazonin avulla kotiin North By Northwest -CD:n.

War Baby: Hope and Gloryn imuroin vähän sen jälkeen netistä - joltain Robinsonin omalta nettisivulta jonne se oli pistetty ilmaisjakeluun - ja poltin CD-R:n havaittuani sen oikein mainioksi levyksi. Tätä CD-R:ää kuuntelin sitten monta vuotta, kunnes viime vuoden helmikuussa vihdoin päätin hankkia oikein CD:n. Katsoin pöyristyneenä kovia hintoja, joita Amazonissa pyydettiin CD:stä. Huomasin että myynnissä oli yksi kappale, joka oli greidattu 'Good'iksi. Hintaa oli 38,85 puntaa. Tilasin sen, vähän pelokkaana että mitä sieltä mahtaa tulla. Postissa saapui CD, jonka kansivihko ja takakansi olivat kärsineet vesivahinkoa. Levy on aivan kunnossa.

2-4-6-8 Motorway -single minulla on ollut iät ja ajat, en edes muista mistä sen sain. Power in the Darknessin löysin Hippie Shake Recordsista joulukuussa 2013. Kiva että on skandipainos, jossa on bonuksena 2-4-6-8 Motorway. Mukana on myös sapluuna, jolla voi spreijata bändin logon. Sapluunaa on käytettykin, se on mustan maalimöhnän peitossa.

Huhtikuussa 2016 löysin vielä B&W:sta kätevän kokoelman, jolla on kaikki albumeilla julkaisemattomat TRB:n sinkku- ja EP-kappaleet.

North By Northwest on ankea levy, turhakin. Now Martin's Gone, Can't Keep Away, In the Cold ja Duncannon ovat mukana Sector 27 -kokoelmalla parempina versioina. Atmosphericsin ja Looking For a Bonfiren Robinson pisti paremmaksi Hope and Glorylla. Muut kappaleet (Merrily Up on High, Those Days, The Night Tide ja Love Comes) eivät kuulu Robinsonin parhaisiin. Robinson äänitti albumin Hampurissa tammi-helmikuussa 1982 mahdollisimman halvoilla laitteilla. Yleissävy on harmaa, introspektiivinen, henkilökohtainen, iloton, alakuloinen. CD:lle on pistetty viisi kuuntelukelvotonta bonusraitaa, lähes kaikki ihan oikeasti julkaistua singlemateriaalia. Olisi kannattanut hyllyttää ne pysyvästi.

Onneksi Hope and Glory on aivan toista maata ja tarjoaa monta ihan klassikkobiisiä Robinsonin tuotannossa. Ilmeisesti kaikki laulut kertovat rakkaudesta ja vain rakkaudesta. Näin ainakin takakansipaperin teksti antaa ymmärtää. Jos esim. Prison tuntuu olevan silkka vankilassaolon kuvaus, War Baby kertomus sotalapsesta, Murder At the End of the Day laulu taskuvarkaasta ym., ne ovat vain metaforaa ja tosiasiassa ne kertovat rakkaussuhteista. Minä en kuitenkaan tajua tuollaisia kielikuvia, vaan otan sanoitukset kirjaimellisesti. Tyhmä minä.

 

 

Tonight: Money That's Your Problem / No Sympathy (1978)

Tuttua kamaa. A-puoleen tutustuin jo Pure British Pop For Raw People Vol. 2 -kokoelmalla, ja myöhemmin postasi Angelo tämän singlen b-puolineen Power Pop Criminals -blogiinsa. Money That's Your Problem on melko hysteerisesti pomppiva voimapoppi, No Sympathy on maltillisempi ja tavanomaisempi.

Single tuli vastaan yhdessä Black and Whiten singlelaatikossa marraskuussa 2016. En minä tätä oikeastaan himoinnut, kun ei tämä niin erityinen ole, mutta ostinpahan kuitenkin.

 

Toots and The Maytals: Funky Kingston (1973)

Hii, Frederick "Toots" Hibbert näyttää, miten iloiselta ja elämänmyönteiseltä reggae voi kuulostaa. Mies tulkitsee kasan omia parhaita lauluja ja muiden hittejä - jälkimmäisiä edustavat Shep & The Limelitesin Daddy's Home, Ike Turnerin I Can't Believe sekä Richard Berryn rahasampo Louie Louie. Pakkohankinta, joka hoitui kotiin vuosia sitten Kampin Äxästä.

 

 

Topmost: Hän sinut jättää / Aivan ehdoton (1967)

Topmost (1967)

Maailman tunsin muuttuvan / Meni remonttiin (1968)

Vain päivä aikaa / Lomaa sain (1972)

Topmost Years (2012)

FinnArctic-esittely:

Topmost was a tad above other Finnish groups of the time. They had a rather wide selection of instruments, they had a musical style that stretched from pop to blues and soul, they could sing both in Finnish and English, they didn't have any connections to the light pop music scene like so many other bands, and they always kept an eye for the latest musical trends that swept across other countries and brought them to Finland. Topmost were basically the first Finnish band that recorded professional-sounding cover versions of foreign hits. On the other hand, the band's diversity also posed a problem, especially for their record company, who had a hard time trying to keep track of them.

 

 

Singlet tilasin Iki-Popista vuosia sitten, eikä minulla sitten pitkään aikaan muita Topmost-levyjä ollutkaan. Bändi julkaisi kokoelman vuonna 1988, mutta en muista nähneeni sitä missään muualla kuin kirjastossa CD:nä. Kirjastosta sen lainasinkin joskus takavuosina ja kopioin itselleni. Vuoden 1967 albumin sain mp3-muodossa siihen aikaan, kun sekä minä että Harri olimme RateYourMusicissa. Kuka mahtoi siirtää sen vinyyliltä digitaaliseen muotoon, en muista. Eli albumi oli jo vuosien ajan ollut läpeensä tuttu kun Svartin uusintapainos vihdoin tuli.

Hän sinut jättää -sinkun molempien puolten kiekumiset heiluvat huvittavuuden ja ärsyttävyyden rajalla. Osoitus siitä, että 60-luvulla parhaallakin stemmalaulun taitaneella suomalaisella yhtyeellä oli vaikeuksia saada aikaiseksi miellyttävää jälkeä. Miksi laulupuoli on Suomessa aina vain se heikoin kohta?

Maailman tunsin muuttuvan -single on onneksi komeaa jälkeä. Love-sinkkua minun on vaikea ymmärtää. Onko siis niin, että Poku Tarkkosen johtama Topmost mk II oli Emerson Lake & Palmeria digannut progeyhtye, jolla oli ohjelmistossaan esikuviaankin kiemuraisempia omia sävellyksiä - nimiä myöten? Siinä tapauksessa Vain päivä aikaa -sinkku oli mitä hirvein kompromissi ja kaupallinen myönnytys.

Topmost Years -kokoelmasta en ensin ollut kiinnostunut, koska se ei tuntunut tarpeeksi kattavalta. Vasta viime vuonna, kun Svartin uusintapainos albumista julkaistiin, tulin toisiin ajatuksiin ja päätin hommata Topmost Yearsin. Silloin kokoelma tuntui täydentävän sitä albumia hyvin, paikkaavan puutteita. Kokoelmaa ei kuitenkaan löytynyt enää mistään, ei Levykauppa Äxän nettisivuilta, ei levykaupoista, ei kirjamessuiltakaan. Onneksi Cdon.comilla oli Topmost Yearsia vielä tarjolla, sieltä sain sen viime marraskuussa. Liikaa sillä on noita tuoreita äänitteitä, mutta kunhan viidestä ensimmäisestä raidasta on selvitty, niin sen jälkeen saa kuunnella vanhaa Topmostia. Vuoden 1988 Collectionista jäävät siis uupumaan vielä I'll Go Crazy, I Can't Believe It ja Like a Baby.

 

Top Rank: I Want You / London (1979)

Erämaassa / Aika muuttuu (1982)

Liikutaan (1984)

Kouvola- / kuusankoskelainen Top Rank ei yltänyt mihinkään ihmeellisiin suorituksiin laulaessaan englanniksi. I Want You on sentään kyllin tarttuva a-puoleksi, mutta Lontoo-laulu jää tavanomaiseksi.

Vaan kun laulukieli vaihdettiin suomeksi, niin voi pojat, että heiltä alkoikin irrota komeaa tavaraa. Eniten pidän ensimmäisen Kymijokibeats-kokoelman biiseistä Me voitais laulaa kauniimmin ja Irtopalanen, mutta Liikutaan-LP:kin on kauttaaltaan vahvaa työtä. Harmi, että sen julkaisu myöhästyi auttamattoman paljon.

Pokon oli tarkoitus julkaista Top Rankin tuotanto CD:nä vuosia sitten, mutta se projekti kuivahti jostain syystä.

 

 

Top Ranking Eric and The Astronauts in Babylon: Top Ranking Eric and The Astronauts in Babylon (1980)

FinnArctic-esittely:

Reggae albums were scarce in Finland in the seventies, and Finnish reggae songs were usually either parodies, novelty songs or pop songs that used a quasi-reggae rhythm. In 1979 a real reggae band finally appeared from the city of Tampere.

I have to admit that I've never really acquainted myself with Top Ranking Eric & The Astronauts in Babylon - apart from their best-known single "Vanha hippi / Rastajengi". I've been so busy gobbling up masses and masses of Jamaican reggae that I've forgotten about Finnish! This band released one album and a bunch of singles during the three years they were active. Their sound was authentic, and a female vocalist added originality.

Discography:

1980 Peili kertoo / Tyhjää täällä tänään (Single)
1980 Top Ranking Eris & The Astronauts in Babylon (Album)
1980 Vanha hippi / Rastajengi (Single)
1980 Soitan melodicaa / Babylon palaa (Single)
1981 Kadotettu kesä / Sanat (Single)

The good thing about this album is that lyrically they didn't try to grasp for the Jamaican world and way of thinking, but sang about subject matters they felt closest to their hearts. The bad news is that the material is lacking. Perhaps they were too quick in releasing the album, because their later singles are said to be much better. The album becomes a little boring in places. I've added their best-known song "Vanha hippi" as bonus, to show what might have been.

Jah protects!

 

Tätäkin levyä jakelin FinnArcticissa. Myyrmäen kirjastosta vain löytyi tosi pahasti rahissut LP, joten minulta isot kiitokset CD-versiosta.

On vain ikävän pitkäveteistä reggaeta. Samaa Soundi-lehden arvostelussakin todettiin, että ei tämä nyt mennyt ihan putkeen. Liian hidasta, velttoa kamaa. Rytmien olisi pitänyt olla tiukempia. Soittotaidossa ei sinänsä ole vikaa, perkussioita kolistellaan taitavasti ja kitaristikin on hyvä. Kyllä bändi osasi.

Singlebiiseistä Vanha hippi esittelee parasta mihin yhtye epäilemättä kykeni ja on erinomaisen onnistunut. Soitan melodicaa on kummallisen vaimeaa mutinaa, ilman hittipotentiaalia. Kadotettu kesä pelästyttää minut joka kerta. Huh, diskoa! Sellout-kamaa.

 

 

Various Artists: Top Ten Super Hits (1982?)

Kävin pöllimässä tämän äidin ja isäpuolen levyhyllystä syyskuussa 2010. Toivottavasti eivät kaipaa sitä. Tämä lapsuudenkotini levyhyllyyn kuulunut kokoelma on ihan kiva poppisatsi, vaikken toki kaikista biiseistä pidäkään.

Elton Johnin Blue Eyes on aika pehmokamaa, tykkään siitä vain hyvin vähän.

Tonight on huono valinta Lynottin levyltä, ehkä miehen kakkossoololta olisi löytynyt parempaakin kuin tämä biisi, joka vain menee pään läpi jättämättä mitään jälkiä. En muista melodiasta yhtään mitään.

Soft Cell oli mauton bändi. Kuuntelin koko tuotannon Spotifysta, mutten löytänyt mitään, mistä olisin pitänyt edes vähän.

Gap Bandin Early in the Morning on väsynyttä funkia. Biisi tosiaan kuulostaa siltä kuin se olisi äänitetty kuudelta aamulla ihan unenpöpperössä. Kitaristi vetää soolonsa puoliunessa, venyttäen samaa nuottia loputtomiin. Rumpali jauhaa tasaista, monotonista komppia, ja hän hallitsee vain yhden kikan sen elävöittämiseksi. Sanoitus on niin onneton, että se kuulostaa nelivuotiaan rustaamalta. Gap Bandin iso hitti Burn Rubber (1981) oli sanoitukseltaan ja rumpukompiltaan aivan samaa maata kuin tämä Early in the Morning, ja ihmettelin, onko bändin koko tuotanto noin surkeaa. Piti sitten tutustua tarkemmin Gap Bandin tuotantoon. Onneksi heiltä löytyi parempaakin tavaraa.

Irene Caran Fame-hitistä en ole koskaan ollut niin hirveän innostunut, mutta on se OK.

Tight Fit oli tuote, ei mikään oikea yhtye. Kolmella ensimmäisellä hitillä ei bändiä ollut edes vielä olemassa, vaan sillä lauloi ja soitti vaihtuva joukko studiomuusikoita. Lopulta palkattiin muutama keulakuva esittämään bändiä, ja tuote oli valmis. Secret Heart on aika tyypillistä brittiläistä 80-luvun alun liukuhihnasyntsapoppia Bucks Fizz -tyyliin. Pidän silti.

Muut kokoelman kappaleet ovat laadukasta vuoden 1982 hittipoppia.

 

Tori: Testing (1981)

First Last Bar (1981)

Black Sarah / Things You Did (1981)

Elämää juoksuhaudoissa / Palapeli (1983)

Torin levyt alkoivat kiinnostaa kovasti tuossa 2009-2010 tienoilla. Pikkuhiljaa niitä alkoi löytyäkin. Black Sarah -sinkun tilasin Levykauppa Kanen nettisivuilta joulukuussa 2010. Seuraavan vuoden huhtikuussa Testing ja First Last Bar tulivat vastaan Black and Whitessa. Harri oli saanut haltuunsa Suomi soi -kokoelmavinyylin, jolla on Elämää juoksuhaudoissa -cover, ja pyysin RateYourMusic-yksityisviestien kautta parikin kertaa häneltä rippausta tuosta yhdestä biisistä. Ei ilmeisesti huonomuistisuuttaan kuitenkaan toteuttanut pyyntöä, sain vain joitain muita vinyylirippauksia tilalle. Syyskuussa 2016 sain tuon vuoden 1983 sinkun sitten kuitenkin, kun tilasin sen Anselmin aarteet -levydivarin nettisivuilta.

Testing-EP ei oikein iske, musiikki on kovin raakaa ja hiomatonta. LP ja Black Sarah ovat aitoa Tori-reggaeta, ja pääosin laatutyötä. Black Sarahin intro muistuttaa Bob Marleyn Is This Love -biisin introa, jota on muunneltu ettei syytettäisi plagioinnista. B-puoli on lyhyempi ja muutenkin hiukan erilainen versio LP:n avauskappaleesta.

First Last Bar on laatukiekko, mutta bändiä uhkaa koko ajan hiukan vaisuuden peikko. Silloin kun biisi ei ole parasta laatua, sorrutaan heti pitkäveteisyyteen. Näin käy kakkospuolen kappaleissa Jabluregrockso ja Flight 19 - Tori ei yritäkään pelastaa mielikuvituksellisella ja tiukalla soitolla mitättömiä sävellyksiä kuiville.

Minulla oli se käsitys, että Tori tinki myöhemmin reggae-linjastaan, ja näinhän Elämää juoksuhaudoissa -singlen perusteella kävikin. A-puolella nuoren kuuloinen mies laulaa hitaan rock-taustan päälle tuon vanhan ikivihreän. Lopputulos on kuin suomalaista bluesrock-iskelmää ja täysin eri maailmaa aiempiin Tori-levyihin verrattuna. Palapelillä on sentään reggae-virettä tallella. Hyvin suomalaista reggaeta, eikä vain sen saman vokalistin vuoksi, vaan sovituskin on vähemmän "autenttinen", enemmän suomalaiseen makuun tehty.

 

 

The Tornados: Ridin' the Wind - The Anthology (2002)

Joe Meekin tuotantoihin oli hyvin antoisaa takavuosina perehtyä. Kaikki Meekin tuottamat äänitteet jotka viime vuosikymmenellä pystyin löytämään kuultavikseni netistä ja kirjastoista minä myös kuuntelin. Kirjastosta löytyi tämä samainen tuplakokoelma, ja kopioin siitä itselleni joitakin parhaita biisejä The Revolutionary Decades -CD-R:illeni. Telstar, Jungle Fever ja Hot Pot olivat minulla kopioina jo ennestään, ja tältä tuplalta kelpasivat vielä Stingray, Aqua Marina, The Ice Cream Man, Joystick, Chasing Moonbeams, Dragonfly, Globetrotter, Ridin' the Wind, Robot ja Pop Art Goes Mozart.

Viime kesänä keräilin Keltaisesta Jäänsärkijästä 60-luvun psykedelialevyjä CD:nä ja huomasin tämänkin nököttävän laarissa. Ostin lopulta, pitkän miettimisen jälkeen. Kaksi CD:llistä Tornadosien menoa on kyllä liian tuhti annos eikä suurin osa niin herkkua ole, mutta hyviä biisejä on silti tarpeeksi eikä kaikkea toki tarvitse kerralla kuunnella.

Jännää, että Joystick kuulostaa ihan varhaiselta videopelimusiikilta. Tuo kappaleen nimikin vielä... ei voi olla sattumaa... näkikö Meek tai säveltäjä Peter Lawrence 20 vuotta tulevaisuuteen???

 

Torstai 6.12.1917: Tunnustuksia (1981)

FinnArctic-esittely:

Lineup:

Ilkka Castrén : drums
Keijo Sironen: guitar and vocals
Jouko Mäenpää: guitar and vocals
Jouni Hokkanen: bass and vocals

Singer and guitarist Jouko Mäenpää was born in the tiny country village of Hiekkapohja, close to Jyväskylä. When his family moved to the only slightly bigger nearby smalltown Vaajakoski, little Jouko got bitten by the music bug during the actively changing rock'n'roll scene of the late sixties. After the usual school bands he became a member of a restaurant band at the age of 16.

Mäenpää's first band who managed to record was Rock Cadillac (1973-1979). They did the LP "Fly" in 1977, and after a name change to simply Cadillac, they followed it with the questionably titled "Sweatshit" (1978).

Next group was The Joke, which, after two years, evolved into Torstai 6.12.1917. That Thursday was the day Finland got independent.

Torstai... did the album "Tunnustuksia" (Confessions) for the very short-lived Q Records label, which nevertheless gave us Siberia (coming up next!), Hot Sox and Argon.

So, after listening to this LP I must say I'm quite impressed. OK, why this band is named after the date of independency and the members pose in front of a symbol for the Finnish flag is clearly just an image trick. The music isn't patriotic, instead the songs tell about relatively small-scale subjects, boy-girl relationships and youth angst, things Mäenpää felt closest to his heart. Only "Ohjaa mua tiellä" expresses concern about the whole world and where it's going to, worrying about nuclear bombs, preaching respect for other people...

The music is rock'n'roll that ranges between hard and fast rockers, and softer, even reggae and pop influences. The band is very skilled throughout, Mäenpää has a powerful, rough voice, and the instrumental parts are filled with imaginative details. There are only eight songs, and only one clocks in at less than four minutes, so the band has plenty of room to show off.

On the other hand, it's clear that the words were written first, without always paying so much attention on how they sound when sung. The melodies and lyrics don't always gel, and there are very few rhymes, but I take this as Mäenpää's own personal touch, because his lyrics are excellent. The closer "Mennään meille" almost feels like it doesn't belong here - it's just a simple, relaxed and hook-laden pop-rocker about a wild house party. Nothing deep here.

Torstai... prepared material for a second album, but Discophon, who owned Q Records, fell victim to the general difficulties in Finnish music business, and was forced to cut down their release rate. The material was left in the can. Mäenpää got involved with a local music association, booking gigs, and organizing various happenings and other projects, and the band laid inactive.

In 1984, Mäenpää formed Joker Ace Band which were active for three years without recording anything more than demos. Various projects, more or less bearing Mäenpää's own name have appeared since the late 1980's, with an occasional single to help the promoting. Still, Torstai 6.12.1917's "Tunnustuksia" must be regarded as the man's crown achievement.

 

Tätä levyä ei kirjastoista löytynyt, joten vähävaraisenakin uskalsin maksaa siitä useita kymppejä Hippie Shake Recordsissa jotta saisin sen jaetuksi FinnArcticissa.

 

Totem: Nights of the Nova (1984)

En muista mistä löysin tämän älppärin, mutta heinäkuussa 2011 se putkahti esiin jostain - päätellen päivämäärästä jolloin arvioin sen RateYourMusicissa. Vuosina 1983-85 toimineesta Totemista kerrotaan Oulun kaupungin musiikkihistoriaa esittelevällä sivulla.

Markku Luonuansuu: laulu
Axel Haga: kitara, syntetisaattori
Pekka Leviäkangas: basso, huilu
Erkki "Eeka" Leskelä: kitara
Mikko Karvonen: rummut

Sivulla kerrotaan, että Axel Hagan mukaan he pääsivät liian nopeasti levyttämään. Keikkoja ei oltu ehditty juuri tehdä, ja musiikillinen linja muotoutui vasta levynteon aikana. LP:tä vaivaakin lievä kömpelyys. Jälki on kuitenkin persoonallista, ja vaikka englannin ääntäminen on sitä sun tätä, niin minä kyllä nautin tämän levyn kuuntelemisesta. Biisimateriaali on tasaisen hyvää, en viitsi ruveta nostamaan yhtään kappaletta esille kokonaisuudesta.

Totemin tyyli alkoi muotoutua yhä enemmän melodisen popin suuntaan, mikä kuulostaa tylsältä. Hyvä juttu, että tämä progevaihe saatiin taltioitua.

 

Toto: Original Album Classics (1978 / 1979 / 1981)

Oikeasti halusin vain ensimmäisen albumin. Se on AOR-genren suurimpia mestariteoksia. Eivät vain hitit Hold the Line ja I'll Supply the Love ole loistavia, vaan aivan kaikki biisit ovat. En pysty ylistämään tätä levyä tarpeeksi, niinpä en edes yritä. *****

Hydra taas hukkaa aivan kaiken. Täysin tyhjä levy. Vasta nyt kuunneltuani sitä miljoona kertaa muistan joistakin biiseistä jotain. Silti ne kaikki jättävät minut yhä kylmäksi. No, paitsi All Us Boys on matalaotsaista, keskenkasvuista nuorten miesten seksuaalista uhoa joka korkeintaan ärsyttää. **

Turn Back on aika hyvä perusrokkilevy. Kaikki kappaleet eivät sytytä, eikä yksikään vedä vertoja ensialbumin materiaalille, mutta paremmalle puolelle mennään. ***½

Äidillä ja isäpuolella on neloslevy hyllyssään. Siinä taas on Rosanna ja Africa. Make Believe on myös ihan OK. Muuten menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. En huolisi sitä levyä ilmaiseksikaan. ***

 

The Tourists: Blind Among the Flowers / He Who Laughs Last /// The Golden Lamp / Wrecked (1979)

The Tourists (1979)

Reality Effect (1979)

Don't Say I Told You So / Strange Sky (1980)

Luminous Basement (1980)

From the Middle Room / Into the Future (1980)

Annie Lennoxin ja Dave Stewartin bändi ennen Eurythmics-aikoja. Tosin nokkamies ja biisintekijä oli Peet Coombes, joka soitti kitaraa ja lauloi.

2001 lainasin kirjastosta yhden new wave -kokoelma-CD:n, jolla oli Touristsien So Good to Be Back Home Again. En tiedä oliko se ihan paras mahdollinen ensimmäiseksi kuunnelluksi Tourists-kappaleeksi, mutta tykkäsin. Ennen pitkää aloin kiinnostua. Kun sitten huomasin Reality Effect -LP:n Hippie Shakessa, ostin innolla. Kolahti kuin metrin halko.

Lisää Touristsia piti löytää. Ensimmäinen LP tuli bongattua seuraavaksi, sitten Luminous Basement ja vielä Black and Whitesta Don't Say I Told You So -single. Luminous Basementista löytyi ensin ranskalaispainos ilman bonussingleä, myöhemmin kun UK-painos tuli vastaan From the Middle Room -sinkun kera, ostin sen. Mutta sinkku on kuitenkin mustalla vinyylillä, ei keltaisella.

Viimeistelin kokoelmani tilaamalla MusicStackista Blind Among the Flowers -tuplaseiskan syyskuussa 2007. Huomasin Akateemisessa Kirjakaupassa Annie Lennoxin elämäkerran "The Biography" (2001). En ostanut, selasin vain ja luin joitakin juttuja Touristsista ja Peet Coombesista. Hätkähdin, että olipa Coombesilla traaginen elämäntarina. Ostin lopulta kirjan Amazonin kautta maaliskuussa 2017.

 

Various Artists: The Tree and the Bird and the Fish and the Bell - Glasgow Songs By Glasgow Artists (1991)

Tämän levyn tarinan kerroin jo Love and Moneyn kohdalla. Eli halusin löytää tuon glasgowlaisbändin levyjä, ja vuosi oli varmaankin 1994, kun kävin Citysokoksessa levyjä etsien. Ainoa jonka löysin oli tämä alelaarissa lojunut kokoelma-CD, jolla oli ennestään tuttu Jocelyn Square. Ostin sitten sen. Parempi kuin ei mitään. Ei minulla sitäpaitsi ollut Jocelyn Squarea kasetilla kokonaisena, kun nauha oli loppunut ykköspuolella kesken.

Taalintehtaalle palattuani kuuntelin tätä CD:tä pienellä kannettavalla CD-soittimellani kuulokkeet päässä. Toivoin, että levyltä löytyisi jotain muutakin hyvää kuin Jocelyn Square, ja osoittautuihan se ihan kuunneltavaksi. The Big Dish ja John Martyn pomppasivat heti esille.

Kokoelma on tehty glasgowlaisen valokuvaajan Oscar Marzarolin muistolle. Vuonna 1988 55-vuotiaana kuollut Marzaroli kuvasi paljon sodanjälkeistä Glasgowta. Miehen valokuvista koottiin 80-luvun lopulla kirja nimeltä Shades of Scotland (julkaisija Mainstream). Tämän kokoelmalevyn tuotto meni kokonaisuudessaan Marzaroli-valokuva-arkiston hyväksi, joka perustettiin Glasgowhun. Arkiston oli määrä koostua galleriasta, pimiöstä ja työpajasta, tarkoituksenaan rohkaista nuoria skottilaisia valokuvaajia.

Levyä varten paikallisilta bändeiltä ja laulaja-lauluntekijöiltä pyydettiin Glasgowsta kertovia tai siihen viittaavia lauluja. The Blue Nilen Regret on kokoelman vanhin kappale, vuodelta 1984. Useat biisit ovat uunituoreita eli vuoden 1991 tuotantoa. Livebiisejä on peräti viisi.

The Big Dishin Prospect Street omaa tökeröt sanat, mutta pidän siitä silti. Wet Wet Wetin kappaleella yleisö laulaa intohimoisesti mukana - livesuksee oli selvästi kova jo ennen Love Is All Around -jättihittiä, joka ei kuitenkaan minua juuri sytyttänyt. Itse pidän kovasti Sweet Surrenderista. Dick Gaughan ja Eddi Reader ovat folk- / kansanmusiikkitunnelmissa. John Martynin The River on suosikkini miehen tuotannossa, jonka läpikuuntelu on ollut välillä ihan unettavan pitkäveteinen urakka. Tuossa jokilaulussa yhdistyvät hienosti koskettavat sanat selkeään melodiaan, ja sovituksen vähäeleisyys ja rauhallisuus on just paikallaan. Myöhemmin suurta suosiota nauttinut Texas tyytyy lyhyeen slide-kitarainstrumentaaliin. Deacon Bluen seesteinen kappale huokuu äärimmäistä joulurauhaa.

Kokoelman nimi on poimittu viimeisen kappaleen, Hue and Cryn Mother Glasgow'n sanoista.

 

Tries: Tries (1978)

Nainen kaataa / Hold On Honey (1979)

Auringonnousun neitsyt (1980)

FinnArctic-esittely:

Tries was a rough rock band from Tampere, with two distinctively different lineups during their about four-year-long existence.

Risto Aarnio - lead vocals
Eino Tolonen - guitar, vocals
Risto Konttinen - guitar
Harri Pelamo - drums
Jorma Pelamo - bass, vocals

This unit debuted with the song "I Only Dance Once" on the various artists compilation "Rock Rallye 77" (1977), introducing bands north of the Helsinki region. Tries' contribution was one of the most promising ones in this rather feeble LP, a flashy rock song peppered with synths.

Tries recorded their debut single for brand new label Poko Rekords, "Thunderball / I Want Her" in 1978. They quickly switched to another new label, Kräk!, and their eponymous debut LP saw the light of day the same year.

"Tries" turned out to be a pretty amateurish and tiresome collection of clichéd rock'n'roll. At least all songs were originals save for a cover of "Gimme Gimme Good Lovin'" by one-hit-wonder bubblegum band Crazy Elephant (!). But that's not a very strong merit with songs as tacky as the semi-ballad "I Want Her". The closing number "Thunder in Your Ears" is a blatant Hurriganes pastiche.

"Thunderball" has been improved with some bolt-of-lightning sound effects, and the playing isn't all that bad. With better songs and a vocalist able to pronounce English, this record might have been something.

Apparently disputes broke loose within the band, and Tries imploded. Eino Tolonen and Risto Aarnio recruited new men in 1979:

Olli Harala - vocals
Esa Niva - guitar, keyboards
Risto Aarnio - vocals
Pertsa Tolonen - bass, backing vocals, keyboards
Arska Rautajoki - drums, backing vocals
Eino Tolonen - guitar, backing vocals

This new lineup played mostly covers, and cut the album "Auringonnousun neitsyt" (Virgin of the Sunrise) in 1980. The daring cover didn't help the sales much, and the CCR medley "Molina" (also included were "Hey Tonight" and "Have You Ever Seen the Rain") was downright embarrassing. Marko Koivumäki replaced Rautajoki as drummer after the album was finished, and the band kept on for some time before army duties put an end to Tries for good.

 

Triesin LP:n tilasin MusicStackin kautta Japanista yhtä aikaa Dead End 5:n Dead Ends -LP:n kanssa, ja sen jälkeen saatoinkin postata molemmat levyt FinnArcticiin. Auringonnousun neitsyttä en löytänyt mistään, mutta joku kiitollinen ja avulias blogini seuraaja onneksi päätti antaa oman panoksensa ja postasi oman vinyylirippauksensa Tries-postaukseni kommenttiosioon. Siellä oli latauslinkki, josta sain Auringonnousun neitsyen itselleni mp3-muodossa. Kun myöhemmin siirryin jakamaan musiikkia Pirate Bayhin, minulla oli hallussani rippaukset molemmista LP:istä.

Nainen kaataa on Kissin Hard Luck Woman Juice Leskisen kääntämänä. Juice on kyllä rustannut nuo sanat kahvipaussillaan, ihan rutiinisuoritus. No, onpahan silti paras sanoitus jonka Tries levylle ikuisti.

 

 

Trio Esquina: Tango (1998)

Corto Maltese -sarjakuva-albumin Tango (eli Corto Maltese Argentiinassa -alpparin myöhempi painos) mukana tullut CD:llinen argentiinalaista tangoa. Yhtye on kuitenkin ranskalainen, ja enemmän tämä kuulostaakin minusta ranskalaiselta kuin argentiinalaiselta. Haitaria on sen verran runsaasti, että mietteeni harhailevat väkisinkin siihen maailmankolkkaan. Onko tämä tosiaan oikeasti olevinaan tangoa??? Anteeksi nyt sivistymättömyyteni, mutta en minä kuule tässä ripaustakaan tangoa. Instrumentaalia haitariviihdemusaa tämä on, eikä todellakaan minun makuuni. Ehkä Corto Maltese pitäisi tästä, mutta minä en ymmärrä tämmöisen päälle.

 

T.T. Oksala: Radio Storm (1978)

FinnArctic-esittely:

Timo Tapani Oksala was born in 1958 and debuted twenty years later with "Radio Storm", an album that combines futuristic space synth and progressive rock. It was produced by Harri Saksala (Topmost, Apollo, Kalevala, and a solo career), who also released it on his new Lobo label.

Oksala had brief stints in Piirpauke, Timo Kojo's backing band and Pekka Pohjola Group before becoming a session musician and producer. As latter, he has gained much fame for himself, and bands he's produced include Ultra Bra, HIM, Lordi, Stratovarius and Fintelligens. His solo work has been scarce: an EP in 1983 and the albums "Shore Stories" (1988) and "This Rhythm" (1992).

 

 

 





 

 

 

1    2    3    4    5    6    7    8    9    10    11    12    13    14    15    16    17    18    19    20    21    22    23    24    25    26    27    28    29    30    31    32    33    34    35    36    37    38    39    40    41    42    43    44    45    46    47    48    49    50    51    52    53    54    55    56    57    58    59    60    61    62    63    64    65    66    67    68    69    70    71    72    73    74    75    76    77    78    79    80    81    82    83    84    85    86    87    88    89    90    91    92    93