Steppenwolf: Steppenwolf / Steppenwolf the Second (1968)

At Your Birthday Party / Steppenwolf 7 (1969 / 1970)

Monster (1969)

Early Steppenwolf / For Ladies Only (1969 / 1971)

Slow Flux / Hour of the Wolf / Skullduggery (1974 / 1975 / 1976)

Steppenwolf on taas yksi niistä lukemattomista nimistä, jotka toivat kokoelmalleni rock-uskottavuutta.

Kakkosalbumi on vähän ongelmallinen. Mars Bonfire, joka kirjoitti Born to Be Wildin, haukkasi kakkaa Faster Than the Speed of Life -biisillä. Lisäksi viisi viimeistä raitaa sulautuvat kaikki yhdeksi isoksi biisimöykyksi. Raidan vaihtumista ei huomaa eikä mitään muista jälkeenpäin.

Early Steppenwolf on aika rasittava livelevy. Ihan hyvin menee muuten, mutta 21 ja puoli minuuttia kestävä versio The Pusherista on aivan liikaa, varsinkin kun ensimmäiset kymmenen minuuttia ovat tajutonta avantgardistista ulinaa ja muuta hälyä ennen kuin biisi sieltä hiljakseen, hyvin hiljakseen hiipii esiin.

Kolmesta viimeisestä albumista olen oppinut pitämään aika kovastikin. No, onhan siellä sellainenkin omituisuus kuin Lip Service, joka ei todellakaan ole Steppenwolfia, enkä tajua miksi he tuollaisen edes levyttivät. Mielenkiintoinen anomalia kuitenkin.

 

Steve Gibbons: Alright Now / Lay Some Lovin' Down (1971)

Short Stories / Stained Glass (1971 / 1996)

Steve Gibbons Band: Any Road Up (1976)

Rollin' On (1977)

Caught in the Act (1977)

Down in the Bunker (1978)

Steve Gibbons: Sonny Day and the Tropics / Give It Back (1979)

Steve Gibbons Band: Get Up and Dance - The Best of Steve Gibbons (1979)

Street Parade (1980)

Saints & Sinners (1981)

B.S.A. / Rock & Roll Blues (1981)

Loving Me, Loving You / That Makes It Tough (Live) - No Money Down (Live) (1982)

Personal Problem / Old Time Rock'n'Roll (1986)

Kun Soundi-lehti niin kovasti jaksoi länkyttää minulle Steve Gibbonsin erinomaisuudesta kun lueskelin 70-luvun ja 80-luvun vaihteen numeroita, niin minähän uskoin lopulta.

Itse asiassa olin saanut pienen maistiaisen jo lapsena. Lapsuudenkotini levyhyllyssä oli tämä kokoelma-LP, jolla oli SGB:n versio Chuck Berryn Tulanesta. Muistan, etten pitänyt siitä. Oli ehkä liian rock, liian hurja minulle tai jotain.

Lainasin kirjastosta Down in the Bunkerin. Ei kolahtanut, paitsi Eddy Vortex jonka sentään nauhoitin kasetille. Kului jokunen vuosi, ja kokeilin uudestaan samalla levyllä - kun ei kirjastoista muuta Gibbonsia löytynyt. Lainasin CD-version ja nauhoitin sen kokonaan kasetille, bonusraitoineen päivineen. Aloin tykätä.

Otin riskin ja tein divarikierroksen joskus viime vuosikymmenen alussa, haalien kokoon SGB:n levyjä. Löytyi lopulta kaikki LP:t, mukaanlukien Get Up and Dance -kokoelma, ja vielä myöhemmin Sonny Day and the Tropics -singlekin.

Sonny Day and the Tropics -singlestä kuuntelin pitkään vain b-puolta, koska a-puolihan oli jo Street Paradella. Yhtenä päivänä kuitenkin huomasin, että singlen a-puolella oli kreditoitu eri tuottajat kuin Street Paradella. Silloin vasta kuuntelin a-puolen ensimmäistä kertaa ja sain tietää että sinkulla on eri versio siitä biisistä. Kiva ylläri.

Yhden aukon paikkasi Black and White, kun kovasti, kovasti kaipaamani Short Stories löytyi sieltä CD:nä.

MusicStackista hommasin muutaman singlen lisää: Loving Me Loving You ja Personal Problem kesäkuussa 2008, B.S.A. joulukuussa 2010. Vielä jäi kuitenkin Alright Now -sinkku vaivaamaan. Kas kun sillä on muuallajulkaisematon b-puoli, jota Short Storiesin CD:nä julkaisseet törpöt eivät olleet kaivaneet esiin bonusraidaksi. Lamb to the Slaughter, I'm Going Home ja Tired Clock ovat ihan OK lisiä, mutta mihin unohtui Lay Some Lovin' Down?

Yritin kuumeisesti saada haalituksi Alright Now -singlen jostain, tai edes kopion Lay Some Lovin' Down -biisistä. MusicStackissa oli Alright Now -sinkusta tarjolla korkeintaan promokappaleita, joilla on sama biisi kummallakin puolella. Jos sitäkään. Kukaan ei postannut Lay Some Lovin' Downia YouTubeen eikä minnekään muuallekaan.

Pelastus tuli vihdoin viimein toukokuussa 2014. Kas, kun googlaamalla löytyi sivu Groovecollector.com, ja sieltä myynti-ilmoitus jossa kaupattiin ranskalaispainosta singlestä oliko se nyt 30 vai 40 eurolla. Tein tilauksen, ja hops, sinkku tuli postissa!

Se oli yksi elämäni suurimmista onnenpäivistä. Kuvitelkaa sitä tunnetta, kun on monta vuotta haaveillut jostain tietystä ääriharvinaisesta levystä, ja sitten sen saa vihdoin haltuunsa. Se on sanoinkuvaamaton tunne. Alright Now -sinkku on yksi rakkaimmista levyaarteistani, ja haluan varjella sitä kuin kukkaa kämmenellä.

Niin, millainen se Lay Some Lovin' Down -biisi on? Ei se kestä kuin tasan kaksi minuuttia. Akustista kitaraa, huuliharppua, Gibbons hoilaa suoraan ja kiertelemättä julki lemmen- ja viinanjanoaan jonkun ison naisen edessä.

Short Stories -albumi on melkoisen isosti tuotettu. Gibbonsin ääni taistelee tullakseen kuulluksi pauhaavien taustojen seasta. Mietin, onko liiankin mahtipontista, olisiko voinut sovituksia hillitä vähän.

Suosikkini Gibbonsin levyistä taitaa olla Rollin' On. Sen kakkospuoli - Right Side of Heavenista alkaen - saa minut sellaisen rock-euforian valtaan, ettei mitään rajaa.

Joskus 1990-luvun puolessavälissä - taisi olla juuri silloin kun olin Taalintehtaalla sivarina - tuli telkkarista ohjelmasarja, josta vastasi ex-Paul Oxley's Unit -mies Kjell Ekholm. Sarjassa hän teki lyhyitä dokumentteja joistakin bändeistä / muusikoista. Yksi jakso kertoi tietysti Paul Oxley's Unitista. Toinen kertoi Steve Gibbonsista. En muista siitä Gibbons-jaksosta juuri muuta kuin B.S.A. -biisin joka soi taustalla kun näytettiin Gibbonsia ajamassa autolla. Välillä kuvattiin miehen keikkailua ja painotettiin sitä, että Gibbons on melkoinen kokemus keikoilla. Olisipa kiva nähdä tuo ohjelma uudestaan.

 

12.3.2018

Stevie Wonder: 'Live' At the Talk of the Town (1970)

Music of My Mind (1972)

Classic Album Selection (1972-1976)

Music of My Mind on aika outo levy. Stevie on selvästi saanut itseluottamusta musiikintekijänä ja ottanut ison harppauksen eteenpäin kohti neroutta. Hän on vapautunut ja pitelemätön, kokeilee ja pelleilee välittämättä siitä, meneekö kaikki ihan parhaan maun mukaan (Love Having You Around, Sweet Little Girl). Mutta hänellä on myös hyviä biisejä tarjottavanaan (Superwoman, I Love Every Little Thing About You, Keep On Running, Evil).

Pikkuisen ehkä hävettää, että tuli hankittua Stevien klassiset 70-luvun albumit tuolla tavalla helpoimman kautta, mutta kun näin tuon boksin Myyrmannin levyosastolla viisi vuotta sitten, en voinut kävellä sen ohi.

Stevien 60-luvun levyistä olen silloin tällöin vähän miettinyt, että pitäisikö hankkia. Vastaus on kuitenkin liukunut hieman kielteiselle kannalle. Olen katsonut, etten tarvitse hänen varhaisia levyjään, vaan pärjään ilmankin. Muutaman vuosien 1968-1971 levyn löysin kirjastoista joskus muinoin (Eivets Rednow - Featuring "Alfie", My Cherie Amour, Signed Sealed Delivered, Where I'm Coming From), melkein kaikki muut löysin kuultavikseni joko nettiblogeista tai iTunesista (iTunesissa oli ja lienee edelleenkin muhkea Complete-kokoelma jolla on jopa julkaisematon Workout, Stevie, Workout -albumi vuodelta 1963). Tuon vuoden 1970 livelevyn olin pakotettu hankkimaan MusicStackin kautta lokakuussa 2008, koska siitä ei ollut latauslinkkiä missään päin nettiä. Muuten minulle on riittänyt että olen vain kuullut kaiken julkaistun ja julkaisemattomankin. Eivät ne varhaiset albumit niin vahvoja ole että niitä jaksaisi koska tahansa kuunnella.

The Complete Motown Singles -CD-boksit, jotka hommasin itselleni Amazonista vuoden 2016 heinäkuusta marraskuuhun, tekivät lopullisesti turhaksi ajatuksen ostella Stevie Wonderin varhaisia albumeja. Noissa singlebokseissa on kaikki singlet jotka niiltä albumeilta lohkaistiin, ja se kyllä riittää.

Isäpuolella on levyhyllyssä pari Stevien 70-luvun LP:tä, ne kelpaisivat ilmaiskappaleina hyvin. Original Musiquarium -tuplakokoelmakin on, mutta siitä puuttuu toinen levy - ei kelpaisi edes ilmaiseksi.

 

Sticky Fingers: Memories / Beerhunters' Time (1983)

Fight For Fun (1984)

Vandaalien yritys tehdä glamrokkia ei oikein onnistunut - olisi pitänyt vetää vähän rohkeammin överiksi - mutta perusmenorokkina tämä on semmoista keskinkertaista vähän parempaa.

 

Stiff Little Fingers: Inflammable Material (1979)

Gotta Gettaway / Bloody Sunday (1979)

Nobody's Heroes (1980)

Hanx! (1980)

Go For It (1981)

Now Then... (1982)

Aika moniin mielibändeihin tuli tutustuttua siten, että luin vanhoista Soundeista levyarvosteluja tai Suomalaisen rockin tietosanakirjasta Esko Lehtosen artikkelit, sitten lainasin levyt kirjastoista, lainasin toisen kerran ja äänitin kaseteille, lainasin vielä kolmannen kerran ja tein CD-R-kopiot, ja lopulta ostin levyt. Stiff Little Fingers on taas yksi tällainen tapaus.

SLF on minun listallani ihan kärkikahinoissa punk-bändeistä puhuttaessa. Kaksi ensimmäistä raakaa levyä, hyvä livealbumi, ja kaksi sävykästä ja vaihtelevaa punk / rock -levyä sen jälkeen ennen hajoamista. Uudelleenkokoamisen jälkeisetkin kiekot ovat olleet, jos nyt eivät ikimuistettavia, niin aivan kuunneltavia, mikä on harvinaista punkkibändien myöhemmän tuotannon suhteen.

Näissä CD:issä on mahtavaa myös Alan Parkerin ja laulaja Jake Burnsin jutustelut lopussa. Burnsilta irtoaa mielenkiintoista tarinaa sujuvasti ja nopeasti, hän on hyvä puhuja. Okei, hän sanoo "you know" ihan liian paljon, mutta puhe irtoaa sen verran vuolaasti, ettei tuo maneeri ehdi paljoa häiritä. Aina pitää kuunnella nuo haastattelut, ja olenkin kuunnellut niitä niin paljon että pysyn mukana sataprosenttisesti joka sanan ymmärtäen. Yleistietämykseni ansiosta namedroppailutkin menevät kaaliin.

Nobody's Heroes piti tilata Amazonista viime vuoden helmikuussa, kun sitä ei Helsingissä näkynyt. Muut on ihan kotiseuduilta hommattu. Gotta Gettaway -sinkku löytyi Black and Whitesta 90-luvun lopulla kun Soundi-lehden levyarvostelujen innoittamana keräsin ensimmäisen satsin brittipunk-sinkkujen parhaimmistoa.

Inflammable Material on suoraa ja raakaa menoa. Burns rääkyy kuin kurkku olisi täynnä limaa ja sahanpurua. Biisit ovat nopeita, paitsi pitkä reggae-cover Johnny Was ja ainoa heikko lenkki, täysin käsittämätön ja ärsyttäväkin päätösbiisi Closed Groove.

Nobody's Heroes -CD missaa täysin Gotta Gettaway -biisin sinkkuversion. Vain albumiversio löytyy. Onneksi on single. Sinkun b-puoli Bloody Sunday sentään on mukana, joskin siitäkin puuttuu naurunpyrskähdys joka kuullaan alkuperäisellä singlellä ihan lopussa, kunhan malttaa odottaa muutaman sekunnin biisin loppumisen jälkeen.

Nobody's Heroesilla on Burnsin laulu vielä kunnon rääkymistä, mutta musiikillisesti on tapahtunut muutosta. Bändi kuulostaa tuhdimmalta, se saa paremman äänivallin aikaiseksi. Useat kappaleet jyräävät niin pirusti, ja kun materiaali on laadukasta aina Bloody Sundayn dub-versiota myöten, niin Nobody's Heroesia voi nimittää jopa paremmaksi levyksi kuin esikoista.

Go For It, ja yhtäkkiä Jake Burns laulaa, siis ihan oikeasti laulaa. Musiikkikin on vaihtunut suorasta rytinästä vivahteikkaaksi. Ihmeellisen nopea muutos vaivaisessa vuodessa. Vaikka Burns haastatteluissa valitteleekin että hänellä oli paha tapa säveltää biisit liiaksi ylärekisteriin niin että hänellä oli vaikeuksia laulaa niitä, niin hyvin hän korkeistakin nuoteista suoriutuu. Tosin Safe As Housesin kuunteleminen tekee kyllä oikeasti häijyä. Ymmärrän hyvin, ettei bändi paljoa soittanut sitä keikoilla.

Burns väittää haastattelussa, että Bunny Wailerin alkuperäinen Roots, Radics, Rockers and Reggae julkaistiin vain 12 tuuman singlellä, mutta löytyy se vuotta myöhemmältä In I Fathers House -LP:ltäkin. Tosin siitä ei ole UK-julkaisua eikä Good Vibrations -levykauppa välttämättä tuonut tuota LP:tä myyntiin Belfastiin. Burns ei tarkenna, miten ja miltä levyltä hän sen biisin sitten lopulta onnistui löytämään.

Hits and Misses syntyi haastattelun mukaan Michael Cainen tähdittämän elokuvan Dressed to Kill inspiroimana. Jake Burns väittää, että leffa on aika lailla hautautunut historian hämäriin. Mitenkähän on? Sehän on kuitenkin Brian De Palman tasokas trilleri, ja minäkin näin sen telkkarista jo 1990-luvun alussa kun leffakärpäsen puremani oli vielä tuore.

Kun kuuntelen hauskaa kertomusta Kicking Up a Racket -biisin synnystä, mietin miten Henryn Sid-koira mahtoi kestää kun isäntänsä soitteli levyjä nupit kaakossa. Jake kertoo, että Sid ei koskaan poistunut Henryn seurasta kun tämä oli kotona, joten kuinkahan koetuksella mahtoi koiran ystävyys olla moisessa metelissä?

Go For Itin ja Now Thenin haastatteluissa kerrotaan Paul Youngin varhaisesta yhtyeestä The Q-Tips. Hyvä sinisilmäsoulbändi, on tullut heidänkin levyjään kuulluiksi - samoin kuin vielä varhaisempaa Streetbandia.

Now Theniin liittyvässä haastattelussa Jake kertoo, että Welcome to the Whole Weekissa rumpali Dolph joutui lauluhommiin, koska biisi oli taas kerran sävelletty nuotissa, jota Jake ei pystynyt laulamaan. Jos sävellys kulki liian ylärekisterissä, niin ihmettelen, sillä Dolph laulaa biisin kyllä ihan helponkuuloisesta sävellajista. Ei lopputulos kuulosta sellaiselta, etteikö Jake Burnskin olisi voinut siitä suoriutua. Tosin, enhän minä ollut studiossa kun kappaletta äänitettiin, joten en tiedä mistä sävelkorkeudesta tai -lajista Jake yritti sitä laulaa ja miltä se kuulosti.

 

Stone the Crows: Ode to John Law (1970)

Lahjakas mutta aliarvostettu raspikurkkuinen brittilaulajatar Maggie Bell uransa alussa. Kuuntelin kaikki Stone the Crowsin levyt jostain, ja tämä iski parhaiten. Toukokuussa 2016 kun kävin Black and Whitessa, tämä Akarman uusintapainos oli heti näkyvimmällä paikalla tiskin luona sijainneessa uusien progevinyylien laatikossa. Paras biisi on Love.

 

13.3.2018

St. Petersaari: Miehen tie - Kootut levytykset 1980-1982 (2010)

FinnArctic-esittely:

The Finnish folk music tradition was well carried on in the early 1980's by a band named St. Petersaari. Their name was modified from their hometown Pietarsaari, a coastal town situated between Vaasa and Kokkola.

Their success in the national rock band competition resulted in two rare and collectable LP's, "Miehen tie" (1980) and "Tämänkin laulun jälkeen" (1982). Both albums are filled with warm, light, joyful and relaxed folk pop, although the second album strays a bit from the folk genre and is more poppy.

Multi-instrumentalist Heimo Riihimäki adds originality and humor with his often peculiar songs.

The second LP is also rarer and more expensive than the debut, but just as delightful and should be picked up without hesitation if you ever happen to see it anywhere.

St. Petersaari disbanded when its members moved to other towns to work or study. The original lineup re-formed in summer of 2007 to gig for the people in their old hometown, and the concert was met with great success.

 

Paras suomalainen bändi johon sain FinnArctic-aikoinani tutustua, oli Sidi & Hermottomat. Se ei ollut kuitenkaan oma löytöni, siitähän kiitos kuuluu Pirate Bayssa häärineelle Melodikalle. Omista bändilöydöistäni parhaaksi rankkaan St. Petersaaren. Sattuipa Miehen tie -LP osumaan silmiin Leppävaaran kirjastossa, ja päätin kokeilla, josko tuota voisi jakaa blogissa. No kyllä, musiikki teki heti hienon vaikutuksen. Kävin Black and Whitessa ja löysin Tämänkin laulun jälkeen -LP:n. Niin saatoin postata molemmat albumit FinnArcticiin.

Miehen tie löytyi yhtenä päivänä myös divarista. Sittemmin tuli myytyä molemmat LP:t Harrille, koska olin hankkinut Rocketin CD:n (Näkemiin matkaaja -biisin vuoksi), enkä välittänyt säilyttää vinyylejä tilaa viemässä.

Rakastan St. Petersaaren tuotantoa melkein estotta, he tekivät sanoinkuvaamattoman ihanaa musiikkia. Tämänkin laulun jälkeen on selvästi rokkaavampi, mutta folk-vaikutteet ovat yhä tallella ja se on hieno juttu, nehän juuri loivat Miehen tien charmin. Heimo Riihimäen lauluissa on kyllä ollut sulattelemista, ne häilyvät karsean ja hauskan välisellä rajalla. Mielessäni liikkuu kyllä ajatus, että Riihimäki olisi voinut edes laulaa ne vähän paremmin, mutta menevät ne silti.

 

The Stranglers: IV / Rattus Norvegicus (1977)

No More Heroes (1977)

Harvan bändin olen kuullut menettävän otteensa niin pahasti kuin The Stranglersin. Rattus Norvegicus on loistava, No More Heroes selvästi heikompi mutta edelleen hyvä, Black and White ja livelevy keskinkertaisia (Tank on hyvä biisi). The Raven on keskitason alapuolella, The Meninblack välttävä, La Folie vähän parempi, mutta vain upean Golden Brownin ansiosta. Feline oli totaalisen surkea levy joka ei lähtenyt millään toimimaan. Säälittävyyttä alleviivasi se, että Golden Brown oli kopioitu tuollekin albumille jotta olisi edes yksi hyvä biisi. Aural Sculpturella The Stranglers löysi vähän otetta, mutta se ja seuraavat levyt ovat vain keskinkertaisia.

 

Strawbs: Hero and Heroine (1974)

Haa, Strawbs osoittautui kovaksi bändiksi kun viimein päätin kuunnella Spotifysta koko tuotannon. Kolme keskinkertaista levyä (Just a Collection of Antiques and Curios, All Our Own Work ja Burning For You), muutama loistava (Grave New World, Bursting At the Seams, Ghosts ja tämä). Loput siltä väliltä. Hero and Heroine Kampin Äxästä noukittu.

 

Various Artists: Streets (1977)

Tämäkin on vanhojen Soundien levyarvosteluja lukemalla löytämäni levy. Punk-kokoelma, joka kiinnosti saada. Muistan, että oli vuosi 2004 ja tapailin pari kertaa Päivi-nimistä naista. Kävimme kerran Keltaisessa Jäänsärkijässä. En muista mitä Päivi sieltä osti, mutta minä jotain levylaatikkoa selatessani huomasin tämän levyn ja ostin sen.

Avauskappale, The Dollin Trash, kuulostaa ihan siltä kuin biisi pyörisi väärällä nopeudella. The Members on ensimmäisessä levytetyssä biisissään rujompi kuin omilla levyillään myöhemmin. Arthur Comics miettii hiomattoman rupisen mutta lievään taiteellisuuteen kurkottavan taustan päällä onko Jumala sittenkin ihan joku tavallinen pulliainen, jolla on tavallisen ihmisen elämä ja tavat. The Dogsin biisissä kitarat rämisevät niin maan pirusti ja soittotaitoa on vain nimeksi. The Reaction on Talk Talk -syntsapopyhtyeen esiaste, heidän kappaleensa taas Talk Talkin nimikkobiisin esiaste, ja tyylilajina on suoraviivainen punk. Cane laulaa college-tyttöjen klitoriksista.

The Nosebleeds aloittaa klassisella musiikilla ja hyökkää sitten päälle kunnon rytinällä. Pork Dukes on tuttu pornahtava itsensä, Bend and Flush lienee kyllin helppotajuinen biisititteli kun käyttää K18-mielikuvitustaan. Drive ajelee myös alapään tienoilla. Jopa John Cooper Clarke käyttää punkahtavaa taustaa, vaikka oli usein accapella-artisti. Tractor on aika perusrokkia, ja sieltä 70-luvun alkupuoleltahan bändi oli peräisinkin. Joskus olen kuullut heidän 1972 julkaistun albuminsakin.

 

The Streets: Kestääkö siivet (1980)

Turkulainen The Streets tarjosi ainoalla LP:llään lievästi epävarmasti toteutetun sekoituksen Agents-tyylistä tanssirokkia, folkahtavaa poppia ja kevytrokkia. Ei jaksa kovastikaan kiinnostaa minua, paitsi kakkospuolen kahdella viimeisellä raidalla joilla ovat innostuneet kokeilemaan ja näyttämään. Heikoimmillaankin silti kuunneltavaa. Bändiltä tuli 1982 vielä single "Radioon / Karin tuska", joka on yllättävän riuskaa rokkia ja osoittaa melkoista musiikillista kehittymistä. Singleä jakeli nimimerkki Jack Bleeding Ear -blogissaan vuonna 2008.

 

Stressi: Stressi (1981)

Stressin levy oli yksi niistä, joita Melodika jakeli Pirate Bayssa ja minä sitten jakelin samaa rippausta FinnArcticissa. Joskus olin aiemmin lainannut levyn kirjastosta, mutta jättänyt sen yhteen kuunteluun. Vasta 2008 kun sain kuulla albumin uudestaan, aloin pitää siitä.

Löysin oikean LP:n Espoontorin Pikku-Jone -divarista joitakin vuosia sitten.

Stressin levyllä on hirveästi vikoja. Jaana Rinteen ja bändin itsensä tekemät kuuntelukelvottomat epäsanoitukset, kauheat laulusuoritukset, Harrin liiankin pitkään kestävä loppukakofonia, yleisesti kauhea Diplomi rakkaus -biisi... Silti tämä on minulle neljän tähden levy. Syy on ainutlaatuisessa kuuntelukokemuksessa. Stressin LP on niin ihmeellinen, ja joissakin kohdin myös niin huono levy, että se on jo hyvä. Joissakin kohdin taas Stressi yltää oikeasti korkealle taiteellisesti, kuten Deodorantissa. Labyrintti taas tarjoaa erinomaisen sävellyksen ja sovituksen, ja kun laulupuolenkin kestää tavallista paremmin, niin hyvä biisihän se ihan kokonaisuutena on.

 

Stylus: Where in the World (1975)

For the Love of Music (1976)

The Best Kept Secret (1978)

Part of It All (1979)

Australialainen sinisilmä-funk/soul -bändi vähän Average White Bandin tyyliin, tosin pehmoisemmin. Tämän yhtyeen tarina elämässäni tulee aina olemaan niitä kipeimpiä...

Sain tietää tästä bändistä joskus 2005 Midoztouch-sivuston avulla. MP3-puolelle oli postattu suoraan ilmaisjakeluun yksi heidän levyistään, The Best Kept Secret. Sytyin heti ensikuulemalla. Myöhemmin löysin latauslinkkejä bändin muihinkin albumeihin, talletin nekin äänitiedostot ja poltin CD-R-levyille. Tosin yksikään muista albumeista ei ollut yhtä hyvä kuin The Best Kept Secret, mutta pidin silti.

Joulukuussa 2010 tilasin MusicStackista For the Love of Musicin ja maaliskuussa 2011 Best Kept Secretin. Ne saapuivat luokseni ongelmitta, mutta kun maaliskuussa 2012 yritin tilata loput kaksi LP:tä, tuli ongelmia. Tilasin levyt australialaisesta levykaupasta nimeltä Essendon 2nd Hand CDs Records and books. Myyjä ilmoitti seuraavana päivänä, että pahoittelut, toinen levy onkin jo myyty. Toinen levy sentään löytyi edelleen liikkeestä. No, maksoin sen PayPalin kautta - myyjälle kun ei Visa-kortti kelvannut - ja jäin odottamaan ilmoitusta levyn postittamisesta. Kuukausi kului ilman mitään viestiä, kunnes sain sähköpostissa ilmoituksen että tilaukseni on peruutettu, koska maksu ei ollut saapunut. Maksoin rahat asianmukaisesti myyjän PayPal-tilille, joten miten niin eivät rahat muka olleet saapuneet?

En viitsinyt käyttää PayPalia paljoa, koska Visalla maksaessa ei tarvitse sentään alvariinsa siirrellä rahaa tililtä toiselle ja odottaa muutama päivä että rahat sinne siirtyvät. PayPal-tililläni oli rahaa vielä muutama euro, siirsin ne takaisin pankkitililleni ja lopetin sitten lähes kokonaan PayPalin käytön. Niin pahasti tämä tapaus sattui. Vajaat 26 euroa meni kankkulan kaivoon, enkä saanut niitä koskaan takaisin. Ilmoitin asiasta PayPalille, ja sain muutamaa päivää myöhemmin sähköpostitse viestin myyjältä, että miksen viestitellyt hänelle ensin tästä asiasta ennen kuin valitin PayPalille, ja että hänellä on levy yhä tallella, hän voi postittaa sen muutaman päivän kuluessa jos yhä haluan sen. Vastasin että kyllä kiitos kiinnostaa se levy ja pahoittelin vielä aiheuttamaani pahaa mieltä.

Kissanviikset hän mitään postitti! Rahat meni, mutta levy jäi saamatta!

En voinut laittaa myyjälle negatiivista palautetta MusicStackissa, koska tilaus oli siellä merkitty peruuntuneeksi. Tilauksessa lukee vieläpä "No Payment". Myyjä siis väitti, ettei hänen PayPal-tililleen ollut tullut rahaa minulta, vaikka olin maksanut. Laitoin
MusicStack-profiilisivulleni äkäisen viestin, joka muistutti minua siitä, etten enää käyttäisi ko. sivustoa.

Se oli ensimmäinen kerta, jolloin yritin tilata jotain tältä Essendonilta. Ensimmäinen kerta, ja heti kävi näin. Se kauppa meni minun osaltani pysyvään boikottiin. En aio yrittää toista kertaa tilata sieltä mitään.

Lopetin myös PayPalin käytön melkein kokonaan, koska en voinut tietää, oliko PayPal sössinyt siinä jotain niin etteivät rahat olleetkaan saapuneet sen aussimyyjän tilille. PayPal alkoi näyttää silmissäni hiukan epäluotettavalta maksutavalta. En saa koskaan tietää tarkalleen missä kohtaa oli mennyt pieleen.

Stylus-levyt sain sitten kuitenkin, kun tilasin Amazonista japanilaiset CD-painokset kalliilla hinnoilla. Part of It All ($55,00) saapui luokseni 12. joulukuuta ja Where in the World ($31,20) 18. joulukuuta 2013.

Vasta viime kuussa päätin haudata sotakirveeni MusicStackin ja PayPalin kanssa. Nyt tilailen sieltä taas levyjä. Aiemmin tosin tein MusicStackissa kaksi virhettä: ensinnäkään en oikein kehdannut tilata samalta myyjältä kahta levyä enempää kerralla, harvemmin kahtakaan. Vähän hölmöä tilata usalaiselta myyjältä yksi halpa muutaman euron seiska ja postituttaa se Suomeen, samantien voisi tilata enemmänkin levyjä että olisi vähän enemmän vaivan arvoista. Toiseksi en ollut aina kovin tarkka tilaamieni levyjen kunnosta. Tilasin joskus G / VG -kuntoisia levyjä koska ne sai halvalla, ja sitten harmittelin hiljaa itsekseni kun saamieni levyjen kunto oli mitä oli.

No, nyt voin vältellä noita virheitä. Katson kuntoluokitukset ja kunnon kuvaukset ja mietin tarkemmin mitä tilaan. Tosin olen MusicStack-tilaajana sellainen, että minulla on aina mielessäni tietyt levyt jotka juuri silloin haluan tilata, ja sitten tilaan juuri ne enkä mitään muuta. Eli käytännössä joka levy on edelleen eri myyjältä, koska harvoin samalla myyjällä on myynnissä kaksi levyä jotka olen juuri sillä hetkellä päättänyt tilata. Mutta tuleepahan postissa aiempaa parempikuntoisia levyjä kuitenkin.

Onneksi PayPalilla on nykyisin sellainen optio, että tilille voidaan siirtää rahaa silmänräpäyksessä. Enää ei tarvitse odottaa muutamaa päivää.

MusicStackissa pyöri ennen ranskalaisia myyjiä, jotka järjestään nyhtivät levyistään moninkertaisia summia muihin myyjiin verrattuna. Olisi ollut yksi kiinnostava ranskalainen diskosingle 80-luvulta, mutta sitä myivät vain fransmannit 50 euron hinnalla, ja levy tuskin on oikeasti sen arvoinen. Muistakin levyistä ne korkeimmat hintapyynnöt tulivat aina ranskalaismyyjiltä. Mietin, että jos ranskalaiset tosiaan arvostavat levyjään noin paljon, niin pitäkööt hyvänään. Nyt nämä fransmannit näyttävät häipyneen MusicStackista - tai sitten he ovat laskeneet hintojaan.

Tuntuu, että MusicStackissa löytää huonommin harvinaisia levyjä kuin ennen. Tarjonta tuntuu supistuneen. Onko sieltä lähtenyt paljon myyjiä pois?

 

Various Artists: Submarine Tracks & Fool's Gold (Chiswick Chartbusters Volume One) (1977)

Chiswick ei ollut mikään Stiff Records, mutta ihan vekkuli ja kiinnostava levymerkki silti. Julkaisivat vuonna 1977 kaksi kiinnostavaa kokoelmaa siihenastisesta suppeasta tuotannostaan, ja tämä oli niistä ensimmäinen. Long Shots, Dead Certs and Odds On Favourites oli toinen.

The 101'ers oli Joe Strummerin lyhytaikainen bändi ennen kuin hänestä tuli The Clashin laulaja. Enempi modernia r'n'b:tä kuin punkkia. Count Bishopsin Teenage Letter on hienoa pubrock-rytinää. The Gorillas oli hassu bändi, vaikkei tarpeeksi hassu novelty-aktiksi. Little Bob Storya mainostettiin käsittääkseni ensimmäisenä oikeana ranskalaisena rock-bändinä. Aiemmin siellä oli tehty vain progea. Rocky Sharpe and The Razors seikkaili 50-luvun tunnelmissa ja on näistä minulle se vähiten kiinnostava bändi. Tämä kokoelma löytyi Jäänsärkijästä joskus hiivatin kauan sitten.

 

Sukellusvene: Vesi- ja lintumusiikkia (1979)

Tämän ja Jargonin vuoden 1980 albumin löysin yhtäaikaa kasettina Kauniaisten kirjastosta FinnArctic-aikoinani, ja postasin molempien kasettien rippaukset blogiin esittelyjen kera. Sukellusvene-esittelyä en ikävä kyllä löydä netistä, eikä löydy sitä sivuakaan jota käytin tietolähteenä. Siinä oli erään bändin jäsenen omaa kertomaa levyn tekemisestä. No, onhan se tarina kerrottu Svartin uudelleenjulkaisussa.

Kasetin kannessa oli albumin kansikuva, mutta siitä oli retusoitu pois titteli, "Vesi- ja lintumusiikkia". Se luki vain pölkkyfontilla kansikuvan alapuolella. Pitihän se valkoinen kaunokirjoitusteksti saada takaisin kansikuvaan, ei sopinut kuvan postaaminen ilman sitä. Netistä löytyi kuva LP:stä, mutta se ei ollut tarpeeksi hyvälaatuinen jotta se olisi kelvannut sellaisenaan FinnArctic-postaukseen. Kylmästi avasin kasetista skannaamani kuvan Paint.netissä, valitsin ohuen valkoisen siveltimen, ja sitten piirsin hiirellä sen "vesi- ja lintumusiikkia" -tekstin kansikuvaan mahdollisimman tarkasti alkuperäisen mukaisesti. Ihan hieno tuli. Tuosta voi vertailla - vasemmalla Svartin uudelleenjulkaisun kansi, oikealla kasettiversiosta skannaamani kansikuva, johon olen hiirellä piirtänyt albumin nimen:

 

        

 

RateYourMusicissa joku törppö on kuvitellut, että FinnArctic-postaustani varten skannaamani ja käsittelemäni levynkansikuva on skannaus jostain bootleg-vinyylijulkaisusta. RYMissä on tietue oletetulle bootleg-vinyyliversiolle, jota ei siis ole olemassa, ja minun osittain tekemäni kansikuva on siinä postattuna.

FinnArctic-postaukseen lisäsin bonuksena Love Proge -kokoelmasta löytämäni Savitaipaleen polkan. B-puolen Sea Journeyn kuulin ensimmäistä kertaa vuosia myöhemmin RateYourMusicissa, kun Harri antoi minulle mp3:n siitä.

Entä mielipiteeni itse levystä? Aivan loistava, yksi suosikkifuusiolevyistäni. Eniten kolahtavat lennokas Ilmojen halki ja tunnelmallinen Moon Funk. Mutta muutkin kappaleet ovat hienoja. Savitaipaleen polkasta olen jo aiemmin kirjoittanut, että se on ainoa kuulemani hyvä versio tuosta traditionaalista. Inhoan sitä typerää huiturluttia-tuiturluttia, inhoan melodiaa ja varsinkin sanoitusta. Sukellusvene teki kappaleesta jykevän fuusioinstrumentaalin, joten minun ei tarvitse kärsiä kamalasta sanoituksesta, ja melodia on tunnistettavissa olematta silti perinnemusiikin keinoin sovitettu ja esitetty. Sea Journey on hyvä sekin, mutta tuntuu olevan ohi liian nopeasti.

Muistan siitä lähdetietona käyttämästäni nettisivusta, että Atte Blom oli soittanut studioon paksu sikari hampaissaan ja ilmoittanut saaneensa pyynnön että Sukellusvene äänittäisi "jonkun hiton polkan". Bändi oli vastannut että Savitaipaleen polkka oli kuulunut heidän ohjelmistoonsa niihin aikoihin kun heillä oli vielä puhallinsoittaja kokoonpanossaan, mutta miehen erottua bändistä oli tuo kappalekin tiputettu pois keikkasetistä. Atte ehdotti, että Savitaipaleen polkan voisi julkaista singlenä, b-puolelle sitten jotain, mitä tahansa - omista biiseistä ei taida löytyä mitään tarpeeksi lyhyttä, vai? Jollakulla - en muista kenellä - sattui olemaan Chick Corean Sea Journey -sävellyksen nuotit, joten se valittiin. Rytmiryhmä luuli, että kun albumi oli purkitettu, sessio oli sillä selvä, ja he olivat ehtineet pistää jo ns. risaiseksi. Sitten he joutuivatkin soittamaan polkkaa ja Chick Coreaa ns. naula päässä.

 

Various Artists: Sunnuntaina sataa aina (1989)

Harri-kaverini antoi minulle mp3:t tästä Tapio Rautavaara -tribuutista siihen aikaan kun molemmat pyörimme RateYourMusicissa. Hyväksyin levyn musiikillisen sisällön ja poltin sen levylle. Pelle Miljoona on ainoa, joka tuntuu olevan itselleen vieraassa ympäristössä, hänen tulkintansa Huutolaispojan laulusta ei kuulosta luontevalta.


 

 

 

 

1    2    3    4    5    6    7    8    9    10    11    12    13    14    15    16    17    18    19    20    21    22    23    24    25    26    27    28    29    30    31    32    33    34    35    36    37    38    39    40    41    42    43    44    45    46    47    48    49    50    51    52    53    54    55    56    57    58    59    60    61    62    63    64    65    66    67    68    69    70    71    72    73    74    75    76    77    78    79    80    81    82    83    84    85    86    87    88