Sami Hurmerinta: Sami Hurmerinta (1978)

Both Sides of the Sky (1983)

Sam Haze: Rock'n'Roller (1985)

Sami Hurmerinta: Haze Band Live (1987)

FinnArctic-esittely:

Sami Hurmerinta (1955-) is a prolific guitarist best known for his longtime collaboration with wife Maarit. In 1977 Sami recorded his first solo album, simply titled "Sami Hurmerinta" and released in early 1978.

Sami composed, arranged, produced and played guitars on this interesting mixture of progressive material, wild rock'n'roll, and a short experimental jazz track ("Over the Horizon"). Naturally Maarit Hurmerinta handled most of the vocals on this album, which ruins a bit of the solo credibility but adds flavor to the music. Of course the instrumental material also works extremely well - the standout moment for me is "Summer -72", which was dedicated to Sami's brother Lassi, who had died in a motorcycle accident. A truly moving and memorable tune.

I strongly recommend that you check out Maarit's albums as well - she's one of the top Finnish female singers, and since her debut in 1972 she's released 16 albums of quality music, many of them also available on CD. But grab this album first, because a re-release is still not in sight. Only the first two songs have appeared on CD compilations, so I took them from them to get best possible sound. Enjoy!

Samin päätös laulaa omilla sooloillaan ei ollut fiksuin mahdollinen, mutta kyllä hän Haze Band Livella osasi ihan tyydyttävästi hoitaa vokaalihommat. Harjoitus, jos ei nyt mestaria tee, niin kehittää ainakin.

Esikoissoolon löysin Vaasankadulla pikavisiitin tehdystä Levykauppa Äxästä joulukuussa 2015. Kiva kun saattoi netissä Äxän sivuilla huomata, että kovasti etsitty levy on myynnissä heti tuossa kotikadun toisella puolella, käväistä hakemassa se, ja piankohta nautiskella kotona musiikista. Tosin levy rahisee vähän liikaa, mutta lyhyt hakumatka, niin ei kehtaa valittaa.

Rock'n'Roller löytyi Tavastian levymessuilla 2013 joulukuussa, Haze Band Live taas Leppävaaran kirjaston ex-poistokappaleena Kirpputori Metkasta Hämeentiellä. Both Sides of the Sky on ollut minulla pisimpään Samin levyistä, en muista edes mistä se löytyi ja milloin, kun minulla oli siitä alunperin kirjastovinyyliltä itse tehty rippaus ja arvioin levyn RateYourMusicissa joulukuussa 2010. Joskus 2011-2013 Both Sides of the Sky taisi löytyä.

 

Sami Kukka: Sami Kukka (1988)

2007-2009 minä häärin FinnArcticissa, ja nimimerkki Melodika taas jakeli suomalaista musaa Pirate Bayssa. Imuroin itselleni kaiken mitä Melodika jakeli, niin myös tämän levyn jonka esittäjästä en ollut koskaan kuullutkaan. En ihastunut Kukan pelkistettyyn folkiin, mutta keräilymielessä pidin mp3:t, ja ostin CD:nkin kun se jostain löytyi.

 

 

4.3.2018

Santana: Santana (1969)

Abraxas (1970)

Santana III (1971)

Caravanserai (1972)

Welcome (1973)

Borboletta (1974)

Amigos (1976)

Festivál (1976)

Marathon (1979)

Santanan levyjä keräsin aika pikkuhiljaa. Tulihan ne kaikki lainattua kirjastoista takavuosina, ja silloin tyydyin pelkkään kertakuunteluun. Paitsi vuoden 1979 kiistelty levy Marathon yllättäen rupesi ajan myötä tuntumaan siltä, että tuo oli erityisen kiva levy. Lainasin sen kirjastosta uudestaan ja äänitin kasetille, ja ihastuin kovasti. Vuosia myöhemmin kun hain kokoelmalleni lisää rock-uskottavuutta, päätin että Santanaakin täytyy hyllystä löytyä.

Poimin Stockmannilta kolme ensimmäistä albumia ja Fennica Recordsista Marathonin, miettien että nuo riittävät. Jonkin ajan päästä rupesi päässä jokin ajatus nakuttamaan. Kävin ostamassa vielä Borbolettan, Amigosin ja Festiválin. Kuuntelin uudestaan Moonflowerin, mutta se oli kovin sekava kokonaisuus, live- ja studiobiisejä iloisesti sekaisin, ja soundeiltaan pikkuisen lepsu. Päätin, etten halua sitä.

Taas kului vähän aikaa, ja ostin Caravanserain. Kirjoitin siitä Kvaakissakin - se oli 24. tammikuuta 2013: "Olen hankkinut aika monta Santanan levyä, mutta Caravanseraita olen vähän vältellyt. Olen kuunnellut sen kahdesti. Ensimmäisellä kerralla se tuntui tosi tylsältä, toisella kerralla taas siltä, että jos sen kuuntelisi vielä muutaman kerran, se saattaisi kolahtaa.

Tänään ostin sen vihdoin ja viimein CD:nä. On tässä jotain, vaikka Borboletta onkin mielestäni rikkaampi ja jännempi jammauslevy Santanalta.

Song of the Wind:
http://www.youtube.com/watch?v=XdmevPWZTRg

 

Welcome unohtui ikävästi sinne väliin, joten kävin hakemassa sen Fennica Recordsista vinyylinä. Siellä oli tarjolla sekä kympin hintainen originaali että vitosen hintainen uusintapainos. Ostin originaalin, se on hienompi avattavine, kokovalkoisine, kohokuvioituine kansineen.

Äidillä on Welcome ja Shangó. Minulle voisi hyvin kelvata Shangó ilmaislevynä, ei se ole yhtään hassumpi tuotos. Carlos Santana -parka on kyllä ollut pysyvästi eksyksissä 80-luvulta lähtien, on menettänyt kykynsä tehdä hyvää musiikkia.

Ensilevyn CD-versiossa bonuksena olevasta Fried Neckbonesista tulee aina mieleen Spencer Davis Groupin I'm a Man. Samankaltainen sävelkulku kappaleen nimeä laulettaessa.

Caravanserai aika normaalia jammailua useimmiten, mutta muutama hieno hetki koetaan: Just in Time to See the Sunin alussa kun kitara rupeaa rämisemään ja siitä eteenpäin siihen hetkeen kun laulu alkaa. Future Primitive on jännää kokeilua. Stone Flower on tyylikäs. Päätösraita Every Step of the Way alkaa melko hillitysti eikä hirveästi hetkauta. Se vain kerääkin voimia, ja räjähtää juuri ennen kolmen minuutin kohtaa ihan mielettömään orgastiseen kliimaksiin.

Borbolettan avaus- ja päätösraidat ovat ihan silkkaa Airto Moreiraa, ja tyypillisen hienoa sellaista. Muutenkin Caravanseraita värikkäämpi albumi tämä.

Caravanserain tavoin myös Welcome on melko hyvä levy jolla on muutama hieno hetki. Leon Thomasin hienosti väräjävä sanaton laulu kappaleessa When I Look Into Your Eyes. Jazzahtavan Yours Is the Lightin ja instrumentaalin Mother African jälkeen on jotenkin maaginen hetki, kun Thomas alkaa taas laulaa Light of Lifessa. Se vain kuulostaa juuri siinä niin upealta. Yleisesti ottaen Welcome on vivahteikkaampi albumi kuin Caravanserai, ja yksi jazzeimmista mitä Santanan diskografiasta löytyy.

 

Sarcofagus: Anthology 1979-1982 (2009)

FinnArctic-esittely:

Here's a historical record: the first Finnish heavy rock album!

The main protagonist in Sarcofagus was Kimmo Kuusniemi, guitarist and songwriter. He formed the band sometime around 1977, but the band only really got it going after a couple of years when Kuusniemi managed to find a permanent bassist (Juha Kiminki) and drummer (Ari-Pekka Roitto). The original vocalist was Hannu Leiden. Kuusniemi had played bass and guitar for seven years, primarily influenced by Led Zeppelin's second album, and went through several different styles of heavy rock before finding his own style.

He has always been a dedicated spokesman for heavy metal, working as chairman for the Finnish Heavy Metal Association.

Sarcofagus debuted with the now extremely rare single "Go to Hell / All Those Lies", surprisingly released on the JP Musiikki label, whose output mainly consisted of light schlager and dance band music. Sarcofagus offered their self-financed single to various record companies, but they all doubted that it would sell. Someone told that JP Musiikki might be interested, so there it was.

The debut album "Cycle of Life" was released in early 1980, a concept album about a man knowing about his previous incarnation as the Egyptian god Horus. This consciousness starts to invade the man's mind, he gets mad, is put to an asylum, escapes and commits suicide. He becomes an astral spirit, but a cycle of reincarnations begins.

The company had enough faith in the band to market their records prominently in papers without booting them out because of poor sales. The second album "Envoy of Death" (1981) didn't sell very well either. It took years before Sarcofagus' albums found a wide audience.

Kuusniemi started a new band, Kimmo Kuusniemi Band, and made the album "Moottorilinnut" in 1982. With vocals by Kirka and Muska Babitzin and Jukka Ritari plus an album-length video to help promote the album, somehow the results just didn't click commercially. There simply wasn't enough support and understanding for heavy bands in Finland at the time, neither for bands who wanted to break through internationally. Sarcofagus faced all the problems a pioneer band could face.

Kuusniemi has been constantly active in the music and video business, visit the website at http://www.sarcofagus.com/history.htm to find out more.


Here's the second album by Sarcofagus. This time the concept was about a belief ancient Egyptians had, that after death everyone will face a heavenly court that would weigh their souls and then decide whether the person was allowed to Heaven or doomed to Hell. Every song is about one person telling his life story to the court.

Vocalist Hannu Leiden was serving the army, so he was replaced with young and inexperienced Jukka Homi. Not a bad job that he did. Wigwam drummer Ronnie Österberg played on the last and most challenging track "Black Contract" - it was his last recording session before his untimely death.

Also, I found a couple of bonus tracks included on the Italian CD reissue of "Cycle of Life", i.e. the b-side of Sarcofagus' debut single, so I put them here.

I was impressed with this record, which is saying much, since I'm not a fan of this type of music.

 

Saukki & Oravat: Saukki & Oravat (1965)

RateYourMusic-arvosteluni:

"Saukki & Oravat" ("Saukki and The Squirrels") were a Finnish imitation of Alvin & The Chipmunks, created by songwriter Sauvo "Saukki" Puhtila in 1959. They debuted with a cover of "The Chipmunk Song (Christmas Don't Be Late)", called "Pikkuoravien joululaulu".

Several more singles followed during 1960-1964. They had mostly original material penned by Saukki, with arranger Jaakko Salo receiving a few credits for the music. The recordings were all funny stories and sketches with traditional children's songs worked in. Naturally the squirrels performed most of the singing, although Saukki himself also got a few occasional notes to sing. All recordings were compiled in 1966 into this LP. The "Saukki & Oravat" album found its way into a lot of Finnish homes. We had one too when I was smaller, and now I'm happy to own the CD.

The opener "Pikkuoravien kuuraketti" (The Little Squirrels' Moon Rocket) became an oft-requested song on the radio, and several other tracks can also be labelled classics. Unfortunately the record ends with two Christmas medleys and the hit "Pikkuoravien joululaulu". The medleys are performed rather straight, and the "Joululaulu" isn't funny enough to save the album from becoming a bit boring towards the end.

The CD version adds the 1970 single "Pelko pois - Pikkuoravat hammaslääkärissä / Pikkuoravat peruskoulussa", and the 1978 recording "Pikkuoravien hyppyrilinko". The 1970 single is adequate but not nearly as memorable as the older releases, mainly concentrating on telling little children that it's important to study hard at school and learn things, and that there's no reason to be afraid of going to the dentist. "Pikkuoravien hyppyrilinko" is a humorous sketch with some of the old magic restored, here the squirrels build a "ski jump sling" and urge the poor unsuspecting Saukki to try it out..."

 

Tutustuin tähän levyyn jo kun muutin joskus 1982-1983 pois lapsuudenkodistani, isäpuolen ja hänen tyttäriensä luo. Oli justiinsa hankittu asunto Kauniaisten Kasavuorentieltä, kaksikerroksinen rivitalokämppä. Isäpuolen perheellä oli tämä LP, ja sehän on vieläkin tallella Laurinlahdella äidin ja isäpuolen luona. Myönnän, että se himottaa. Olen sen kuntoa vähän vilkaissutkin, hirveästi pölyä ainakin, ja hiusnaarmuja jonkinlainen määrä...

Kuunnellessani Spotifysta paljon vanhaa suomalaista lastenmusiikkia selvisi hetkeksi se, mikä on se kiva junalaulu jota pikkuoravat laulavat Saukin syntymäpäivässä. En valitettavasti muista sitä enää.

Saikohan Love Recordsille yhden LP:n tehnyt Humppaoravat nimi-ideansa Elmerin humpasta?

Levylle on laitettu peräjälkeen Jöröjukka-rock ja Jee jee jee, kaksi sketsiä joissa Saukki kommentoi valitettavasti vuosikymmeniä jatkuneita puheita siitä, ettei rock-musiikki muka sovi lasten kuultavaksi. Pitäisi kuulemma kuunnella vain hyviä säveltäjiä kuten Smetana ja Moldau (höh, Moldauhan on ko. Smetanan sävellys, ei kenenkään säveltäjän nimi). Jöröjukka-rockissa Saukki kauhistelee oravien menoa, mutta Jee jee jeessä hän lopuksi tempautuu riemuissaan mukaan meininkiin. Oikea asenne!

Jo pikkuisina olimme Jonnan kanssa yhtä mieltä siitä, että LP on lopussa tylsä. Joulupotkurit ovat ihan vakavalla mielellä esitettyjä ilman yhtään vitsiä, eikä se klassinen Joululaulukaan oikeastaan juuri hauska ole. CD:llä tylsyyttä pahentavat vielä bonusraidat, joista vain 1978 tehdyssä Hyppyrilingossa on vähän vanhaa taikaa saatu takaisin.

 

Savanna Silver Band: Pure Silver (1978)

Taas australialaista, harvinaista kamaa. Tästä levystä kiinnostumiseen riitti pelkkä maininta edesmenneellä Midoztouch-sivustolla. Kerrottiin, että tämmöinen soul-yhtye on ollut, ja että he tekivät yhden LP:n vuonna 1978. Latauslinkkiä Midoztouchiin ei koskaan postattu, mutta päätin lopulta hommata levyn itselleni. Tilaus MusicStackissa helmikuussa 2011, hintana oli 31,93 Australian dollaria (parikymmentä euroa). Olinkohan jo aiemmin löytänyt levystä latauslinkin jostain musiikkiblogista, eli päässyt kuulemaan levyn - ettei sikaa säkissä tarvinnut ostaa? Juu, nyt muistankin omanneeni siitä CD-R-kopion.

Ihan OK valkoista soulfunkia tämä on, laulajan ääni on valitettavasti kovin pehmoinen ja persoonaton. Avausbiisi Ruby Running Faker kiehuu mukavasti ja olikin oikea valinta singleksi, Coming Home naistaustalaulajineen jää myös mieleen. Take a Giant Step -biisin intro liitää sfääreissä. Pieni suttuisuuden ja mitäänsanomattomuuden peikko uhkailee koko ajan bändiä vähän. Tymäkämpiääninen vokalisti olisi varmasti auttanut asiaa.

LP:stä tuskin löytää kappaletta, jossa kansien laminaatti ei olisi mennyt pahasti rypyille ajan myötä. Laminointi on siis hoidettu huonosti, mutta levystä pyydetään keräilymarkkinoilla korkeita hintoja siitä huolimatta, ja se on tosi haluttu. Tämmöinenkin painos näyttäisi olevan olemassa, mutta on vielä harvinaisempi.

 

Scandal: Scandal (1978)

Australiassa pysytään, ja samassa vuodessakin. Tämä Scandalkin teki vain yhden LP:n, mutta singlejä löytyy sen lisäksi sentään muutama. Musiikilliset vaikutteet ovat tässä suorastaan tarjottimella: Scandal matkii 10CC:tä ja Queenin varhaistuotannosta löytyviä kevyitä kabareehenkisiä biisejä (Bring Back That Leroy Brown, Seaside Rendezvous, Good Old-Fashioned Lover Boy). Lisäksi on tehty brittiläisen Ace-yhtyeen hitistä How Long (1974) hyvin alkuperäiselle uskollinen versio. Näistä aineksista on yhdistetty hyvä soppa joka kuulostaa omaperäisemmältä kuin onkaan. Ensitutustuminen Midoztouch-sivuston kautta, LP hankittu joulukuussa 2010 MusicStackista.

 

Scapa Flow: Uuteen aikaan (1980)

Esko Lehtonen ei kerro Suomalaisen rockin tietosanakirjassa paljoakaan sellaista mitä ei CD:n kansibookletissakin mainittaisi, muuta kuin että jo ennen Scapa Flow'n perustamista vuonna 1976 oli toiminut kolme vuotta jonkinlainen kantaisä, jossa saksofonisti-huilisti Ismo Järvinen oli jo mukana.

Maukas levy. Otan bändin Camel-vaikutteet kiitollisena vastaan, pidän juuri Camelin edustamasta melodisesta progesta mitä tämä Uuteen aikaankin on. Pia-Maria Noposen ihanasti luikauttama Tuuleen kaiverretut portaat on suosikkini.

 

Schrott nach 8: Zuppa Romana / (Instr.) (1984)

Tämä tunnetaan Suomessa Seitsemän seinähullun veljeksen Nakit ja muusi -hittinä. Pääjehuina toimivat Anthony Monn ja Rainer Pietsch, jotka ovat molemmat jonkinlaisia saksalaisen roskapopin kuninkaita. Monn väsäsi materiaalia Amanda Learille, Saragossa Bandille, Slice Me Nice -hitillä pinnalle päässeelle Fancylle, Black Lacelle, Pooh-yhtyeen Roby Facchinettille ja monille tuntemattomammille nimille.

Pietschin nimi taas löytyy sellaisten artistien kuin Janus, The Lords, Michael Holm, Amanda Lear, Dino Solera, Roberta Kelly ja Nicole (Saksan euroviisuvoittaja 1982) tuotannosta. Yllättäen Pietsch toimi myös orkesterinjohtajana Rainbow'n albumeilla Rising ja Long Live Rock'n'Roll ja ELO'n Timella. Siinäpä tuli työnnettyä näpit ihan kultajyviin. Pietsch oli vastuussa toisestakin Seinähullujen coveroimasta novelty-hitistä: Black Gorillan Gimme Dat Bananasta, joka suomalaisille on yhtä kuin Banaania poskeen.

Sekä alkuperäinen Zuppa Romana että Seinähullujen coveri tuli huomattua hyvin 80-luvun puolessavälissä ja nauhoitettua kaseteille, ja molemmat ovat säilyneet pääkopassani kaikki nämä vuodet. Varsinkin originaali.

 

Se: Ja me tehtiin rakkautta... (1979)

Pahaa unta? (1980)

Banaaniconga (1981)

Singlet (1997)

Se herättää minussa ristiriitaisia fiiliksiä. Bändiltä löytyy sekä sellaista mistä pidän paljon, että sellaista mitä en kestä kuunnella. Se(n) ikävin tuotanto on koottu Ja me tehtiin rakkautta... ja musiikkia... -kokoelmalle. Minä en pysty kuuntelemaan sitä vuonna 1979 tehtyä albumia, se on liian lohduton ja synkkä. Samaan sarjaan pääsee myös singlebiisi Mitä me tehdään, ja Eloise-cover on muuten vain kauhea. Isopäärami ystävineen -EP:llä oleva Surullinen tarina on sekin liian surullinen minulle. Kevyesti puoli viiteen hipoo rimaa, että kestänkö sitä vai en. Niinpä en kuuntele tuota kokoelmaa koskaan. Kari Peitsamo, Postiauto, Ilosanoma, Tulitiikkutyttö ja Joululaulu ovat OK, mutta en minä vain niiden vuoksi viitsi CD:tä laittaa soimaan, ja muut sinkkubiisit ovat myös Singlet-kokoelmalla.

Pahaa unta -albumilla upea balladi Varjot on kohokohta. Nimikappale ja Ei vielä ovat myös hyviä.

Banaanicongasta pidän kauttaaltaan. Hauskoja pikku väliraitoja, joiden pyrkimyksenä oli särkeä yleismielikuva albumista pelkkänä biisikokoelmana. Se onnistui, Banaaniconga ei todellakaan ole pelkkä kokoelma biisejä, vaan mukana on yksi puheraitakin (joku kertoo vitsin). Toukokuun 1., Meksiko Meksiko, Juhlat ja Punaiset kengät (n:o 2) ovat suosikkini.

Sinkkukokoelma on melkein kokonaan nautittava, lukuunottamatta kahta jo mainittua biisiä jotka aina hyppään yli. Voin odottaa on hyvä näyttö siitä, että yhtä nuottia käyttämälläkin pystyy saamaan aikaiseksi jotain unohtumattoman kaunista. Sen singleistä "Köyhän pikajuna / Pitkä marssi" on kuitenkin suosikkini. Tuo a-puoli varsinkin, aah, ihanaa.

Minulla on kopio Lasi kirkasta vettä -levystä, jota en muista nähneeni missään koskaan, paitsi kasettina Leppävaaran kirjastossa joskus 1990-luvun alkupuolella. Sen lainaamalla sainkin kuulla albumin ensimmäistä kertaa. Lasi kirkasta vettä ei ole kolahtanut minuun millään lailla monista kuunteluista huolimatta, vaan on jäänyt aika meh-levyksi. Sanoituksissa Yari antaa itsestään kuvan aika omistushaluisena ja hankalana poikaystävänä, joka palvoo naistaan yli kaiken ja on sairas rakkaudesta (Punainen hame), oikkuilee ja tekee kaikkia kummallisia tempauksia (Kaunotar ja hirviö). Omituisin pyyntö, jonka hän naiselle esittää, on: "Tule mun luokseni, älä tule puettuna, älä tule alasti, älä tule ratsain, älä tule ajaen, älä tule pitkin tietä, älä tien viertä..." (Toinen joulupäivä).

Soundin toimittaja Timo Kanerva sai yhtenä päivänä idean kutsua samaan huoneeseen Yari ja Kari Peitsamo ja tehdä haastattelu, joka tarjoaisi uusia näkemyksiä kahdelta älykkäältä ihmiseltä, jotka saisivat pallotella ajatuksiaan puolelta toiselle. Idea ei toiminutkaan käytännössä niinkuin piti. Numerossa 7/1980 julkaistu juttu kertoo kuitenkin yhden seikan, joka toi minulle jonkinlaisen ahaa-elämyksen.

Meidän perheen kesämökissä Pertunmaalla Mäntyharjun lähellä oli yksi Seura-lehden numero, 30.5.1980 julkaistu. Olisiko ollut siihen aikaan, kun isäni oli kuollut ja olin äidin ja isäpuolen kanssa viimeisiä kertoja tuolla kesämökillä katsomassa paikkaa ja ehkä viemässä tavaroita sieltä pois. Huomasin tuon Seuran, selailin sitä, ja repäisin irti lyhyen jutun Yarista ihan siksi, että se tuntui kivalta ajankuvalta ja Se oli tuttu bändi. En juttua lukiessani kovin paljoa ihmetellyt asioita joita Yarista siinä kerrottiin, ehkä vähän yllätyin vain kodin sisustustyylistä.

Myöhemmin sain haltuuni vanhat Soundi-lehdet. Kun luin numeron 7/1980 "Yari ja Kari" -jutun, hätkähdin kun siinä mainittiin se Seura-juttu ja kerrottiin sen olleen pelkkä pila. Hain hyppysiini sen säästämäni Seura-lehden Yari-jutun ja sujautin sen Soundin väliin. Metka pila, mutta ei se nyt täyttä sepitettä selvästikään ole. Näyttää siinä olevan puolet totta ja puolet Margaret Trudeauta (Kanadan silloisen pääministerin Pierre Trudeaun vaimo muuten, jos joku ei tiedä).

 

 

 

 

 

Secret Affair: Behind Closed Doors (1980)

Netin blogimaailmasta löytämäni Secret Affair oli semmoinen ihan hyvä modpunk-bändi, ei yhtä hyvä kuin The Chords joka taas ei ollut yhtä hyvä kuin The Jam. Kelpaa kuitenkin, vaikkei korkeuksissa liitelekään. Näiden musiikki ja biisit eivät vain kertakaikkiaan tärähdä niin voimallisesti, vaan homma jää taskulämpöiseksi. Behind Closed Doorsilla on kyllä hyvää yritystä, kun ensimmäinen LP Glory Boys jäi vaisuksi, niin kakkosalbumilla kuuluu kunnianhimo ja jälki on tyylikästä. Senkin levyn biiseistä vain puuttuu se viimeinen puristus, eikä hyvä tuotanto sitä puutetta peitä. LP:istä olen toistaiseksi löytänyt vasta tämän Behind Closed Doorsin, muut ovat vielä CD-R-kopioina.

 

Sector 27: Sector 27 Complete (1980)

Vuonna 1980 seksuaalivähemmistöjen puolestapuhujalla ja mielipideautomaatilla Tom Robinsonilla oli tämä lyhytaikainen bändi, joka jätti jälkeensä varsin mielenkiintoisen ryppään biisejä. Musiikki ei ole niin kokeilevaa new wavea mitä odotin kun tämän helmikuussa 2006 tilasin Amazonista, vaan new wavea on lähinnä mausteena perusrokin seassa. Kuitenkin biisit ovat tymäköitä, tarttuvia ja sopivan asiapitoisia ilman suoraa julistamista.

Sector 27 oli Robinsonin yritys luoda demokraattisempi bändi kuin TRB oli ollut. Nyt kaikilla jäsenillä oli ainakin teoriassa yhtä paljon sananvaltaa. Vaan Robinson oli vahva persoona, ja TRB:n kohtalo mediassa lytättynä ja ostajien hyljeksimänä bändinä oli tehnyt hänestä katkeran miehen. Tätä katkeruutta Sector 27:n albumi - jolla Tomppa teki taas pitkälti kaikki biisit - on tulvillaan. Onneksi (?) katkeruus on kuitenkin verhottu sen verran hienostuneeseen kaapuun, että albumia pystyy kuuntelemaan ihan vain särmikkäänä rock-levynä.

Robinson itse kertoo albumin ulkopuolisista yksittäisistä biiseistä seuravaa:

Can't Keep Away - kun Sector 27:n albumi oli valmis ja Not Ready valittu singleksi, singlelle tarvittiin b-puoli. Can't Keep Away väsättiin kiireessä. Jenkkilevymerkki IRS piti sitä parempana biisinä ja laittoi sen a-puoleksi. Siitä tuli Sector 27:n tunnetuin levytys USA:ssa.
Stornoway - fyysisesti äärimmäisen rankka kiertue Englannissa toi Robinsonille hepatiittitartunnan kesken kaiken. Hän lojui vuoteenomana kuukauden - lepo epäilemättä pelasti hänen ylirasituksesta kärsineen kehonsa. Kerran yhtenä iltapäivänä pöpperössä Robinson kuuli radiosta kiinnostavan dokumentin, otti kynän ja paperia ja kirjoitti sekalaisia puheenpätkiä mitä nyt ehti kuunnelmasta napata. Raapustuksilla ei lopulta ollut paljon yhteyttä keskenään, mutta niiden ympärille syntyi tämä kokeileva Total Recall -singlen b-puoli.
Dungannon - Pathway-studiolla pikaisesti melkein livenä nauhalle napattu kappale sai alkunsa lyhyestä tekstirivistä jonka Tom oli saanut kerran yhdessä hotellihuoneessa päähänsä. "I wanna see, I wanna see Duncannon". "C" vaihdettiin geeksi - Dungannon on paikka Pohjois-Irlannissa - ja nimi on siitä lähtien kummitellut Robinsonin tuotannossa.
Day After Day, Won't You Tell Me How I Feel - nuori kitaristi Stevie B oli nopeasti saanut itsevarmuutta muusikkona, ja hän kynäili nämä biisit joita ei kuitenkaan koskaan julkaistu. Tom itse pitää pääsyynä julkaisemattomuuteen pikemminkin hämäriä sanoituksia ja elottomia laulusuorituksia kuin Richard Mazdan - joka tuotti myöhemmin Robinsonin North By Northwest -albumin - tuotantoa.
Martin's Gone - Tomin hyvä ystävä muutti Amerikkaan vuoden 1981 alkupuolella, siitä inspiraatio tähän lauluun. Tuottajaksi valittiin Richard Strange, joka oli tuottanut hyvän singlen "Don't Say That's Just For White Boys" Way of the West -nimiselle yhtyeelle. Lopputulos oli kuitenkin pettymys. Tom otti myöhemmin yhteyttä ko. singlen äänittäjään Dennis Weinreichiin, ja tuloksena oli hitti War Baby vuonna 1983.
Christopher Calling - kertoo William Douglas Homesta, sodanaikaisesta armeijan upseerista, joka kieltäytyi osallistumasta Le Havren pommituksiin koska ei halunnut siviilikuolonuhreja omalletunnolleen. Home joutui tästä hyvästä oikeuteen ja vankilaan, ja toiveet poliittisesta urasta olivat sen myötä mennyttä. Basisti Jo Burt luki Homen omaelämäkerran, jossa mainittiin 60-luvun jenkkivillitys, puhuvat nopeusmittarit. Nopeusrajoitusten ylittyessä ajaja saattoi kuulla: "This is St. Christopher - you're on your own now". Burt teki laulun tästä.

Shutdown - Jo Burtilla oli kuulemma ihmeellinen kyky juoda isoja määriä viinaa ilman näkyviä humalan merkkejä - kunnes yhtäkkiä: totaalinen sammuminen (shutdown). Tästä tuli tuttavien keskuudessa kestovitsi. Keskeneräinen biisi, joka saatettiin valmiiksi vuonna 1996 tämän Complete-kokoelman ensimmäistä CD-julkaisua varten.
Out in the Cold Again - Viimeisestä Sector 27 -äänityssessiosta peräisin oleva julkaisematon kappale, jonka sanat ovat paljonpuhuvia. Robinsonin osalta tarina Sector 27:n kanssa päättyi kesäkuussa 1981, mutta bändi jatkoi ilman häntä kolmen vuoden ajan, keikkaillen Elton Johnin kanssa ja tehden kaksi singleä tämän The Rocket Record Company -levymerkille, ennen vuonna 1985 tapahtunutta hajoamista.

 

5.3.2018

Sehr Schnell: Sehr Schnell (2009)

FinnArctic-esittely:

Sehr Schnell was an intellectual punk band from Helsinki that comprised of Kari "Stressi" Haapala (vocals), Kyösti "Adi" Remes (guitar), Timo "Bass Fallos" Westerlund (bass) and Mikko "Max Hartmann" Haapala (drums). Later Räpylä joined in on second guitar, Lepperi temporarily became the new bassist until he quit and Räpylä took over, and Mauno replaced Max on drums. All these lineup changes meant that almost every record presented a new array of musicians.

The band left behind three singles, "Orja / Muukalainen" (in 1978), "Vaihda vapaalle / 1979" and "Neuroottiset pohkeet / Selittäjä" (both 1979).

Four tracks were recorded for the groundbreaking punk compilation "Pohjalla" in 1978: "18 v.v.k.", "Tekopyhä", "Juho vanha natsi" and "Värinää". The last recording was a cover of Devo's "Mongoloid" for the equally legendary "HilseLP" compilation, after that the band started admiring prog-influenced bands and split soon afterwards.

The rips for the second single "Vaihda vapaalle / 1979" were done by Arsi from the GASOLINE blog.

 

Seitsemäs maailma: Seitsemäs maailma (1983)

Tästä projektista en valitettavasti tiedä mitään, mutta kiinnostaisi. Mukana ovat Yari, Liisa Tavi, Kari Hipponen (Vaavi), Pekka Ulmanen, Eeva Koivusalo, Sidi Vainio ja joku Charlie. Sävellykset ovat Yarin, sanoitukset pääosin Leo Vossin, musiikki on poprockia joka välillä yltyy aika taiteelliseksi. Laulut ovat vahvasti ihmisoikeuksien puolella, mutta ne ovat täynnä symboliikkaa ja älyllistä metaforaa. Seitsemäs maailma -projektin yhteydessä tehtiin kiertue, jonka tuotto meni Nicaraguan, Salvadorin ja Namibian kansojen hyväksi.

Ai niin, onhan minulla tämä 12.2.1983 Hesarista ottamani kuvakaappaus, joka selventää vähän:

 

.

 

Sensational Alex Harvey Band (Without Alex): Fourplay (1977)

SAHB oli koossa ja soitteli nimellä Tear Gas jo ennen kuin Alex Harvey liittyi mukaan porukkaan. Niinpä, kun Harvey alkoi väsähtää vuoden 1976 tienoilla, bändi saattoi pitkän kokemuksensa ansiosta ottaa itse ohjat ja tehdä kaksi vahvaa albumia ilman päämiestään. SAHBin levyt ovat minulle vähän liikaa, mutta Fourplaylla ainekset ovat minun makuuni juuri sopivasti balanssissa ja riehuminen kohtuullisissa mitoissa. Kertakaikkisen nautittava rock-levy. Outer Boogie on paras, Shake Your Way to Heaven melkein yhtä upea, muutkin biisit oikein hyviä. Seuraavana vuonna tehty Rock Drill on aika hyvä sekin, muttei tainnut olla ihan yhtä raisu kuin Fourplay.

 

Sensuuri: Hellää terroria korville (1996)

Leppävaaran kirjaston poistomyynnistä kahdella eurolla hankittu. Kai se oli sama poistomyynti, jolloin luopuivat kaikista vinyyleistään.

Sensuurin Hulinaa-albumi on aika kaamea. Pepe Lempisen ääni ei soveltunut vielä tuossa vaiheessa laulamiseen, bändi osaa vain kohkata täysillä eikä ymmärrä nyansseista mitään, sanoitukset eivät osu maaliinsa. Onneksi albumin kesto on vaivaiset 27 minuuttia, joten piina ei ole pitkä.

Ensisinglellä Kirjoitan seinään potentiaalinen hieno biisi pilataan eppunormaalimaisella tuotannolla. Persoonallisuus uupuu. Vasta albumin jälkeen Sensuuri alkoi löytää jyvän. Kaksi viimeistä Pepe Lempisen mukanaolon aikana tehtyä singleä ovat jo tyylikästä punkkia. Vaarallinen rakkaus - jonka ei koskaan pitänytkään tulla äänitetylle mutta julkaisematta jäänelle kakkos-LP:lle - on vähän siinä ja siinä. Biisi on hyvä, mutta liian nopea. Olisivat saaneet pikkuisen hidastaa sitä, niin se olisi ollut todella onnistunut.

Pepen lähdön jälkeen tehty sinkku "Goodnight N.Y.C. / Kentucky Gentleman" on b-puolensa pelleilevyydestä huolimatta onnistunutta voimapoppia ihan kokonaisuudessaan.

 

Sepi Kuu: Rannan usvassa (1980)

Tähän albumiin minut tutustutti se aiemminkin mainitsemani musiikkiblogi, joka tarjosi kaikkea avantgardea, meteliä, taidemusaa ja muuta abstraktia - plus Karelian / Paroni Paakkunaisen levyt. Eli musiikki oli jo jossain määrin tuttua kun Rocketin CD-painos tuli. En minä tosin ollut kuunnellut CD-R:ää kuin kerran pari.

Aikamoista taidetta, mutta hyvin menee alas.

 

Session: Unikuva (1974)

Juha Tykkälän laulun taso on vähän siinä ja siinä, mutta eipä ole Love-singlenkään laulupuoli kovin paljoa parempi. Ja sinkulla sentään lauloi Jokke Seppälä! Mutta Rocketille kaunis kiitos CD-painoksesta, se oli todellinen kulttuuriteko.

 

Sham 69: Tell Us the Truth (1978)

That's Life (1978)

The Adventures of Hersham Boys (1979)

The Game (1980)

Sham 69:n yleisö, sekä siunaus että riippakivi samaan aikaan, on aika pelottavan kuuloinen Tell Us the Truthin livepuoliskolla. Skinheadit kuulostavat varsinkin lopussa siltä, että mellakka on ovella, kun he ryhtyvät yhteislauluun.

Selkeästi huumepöllyssä syntyneet Who's Generation ja Fly Dark Angel ovat noloja.

That's Life on Sham 69:n oma musikaali. Elämä on kurjaa tarinan päähenkilöllä, eikä se muutu kuin pahemmaksi, kun hän saa potkut töistä jatkuvan myöhästelyn takia.

Hersham Boysia olin pitkään vailla, vasta viime vuoden helmikuussa sain sen Amazonin kautta. Hersham Boys -biisi on albumilla järjettömän venytetty kaiken sen loppumetelöinnin myötä. Miksi?

The Game on tasaisen kohtalainen levy, semmoinen, että sen kuuntelee, mutta eipä jää paljoa käteen. Sham 69:lta oli ideat ja paras puhti poissa.

 

The Shangri-Las: Golden Hits of The Shangri-Las (1966)

Aikamoisen philspectoriaanista nyyhkypoppia, mutta tässä oli kuitenkin George "Shadow" Morton asialla, ja lauluntekijäparivaljakko Ellie Greenwich - Jeff Barry autteli myös materiaalin tuottamisessa. Se isoin hitti Leader of the Pack on vähän raskasta nyyhkyilyä, mutta muuten ihan kelpo tyttöpoppia. Sen käpyläläismiehen levykokoelmasta peräisin.

 

Sherbet: On With the Show (1973)

Slipstream (1974)

...In Concert (1975)

Life... Is For Living (1975)

1970-luvun Australiassa se suuri kysymys nuorison keskuudessa kuulemma oli: "kumpaa fanitat, Sherbetiä vai Skyhooksia?". No, minä olin jonkin aikaa puhtaasti Sherbetin kannalla. He olivat poppibändi, joka 1974 Slipstream-levyn myötä muuttui vähäksi aikaa kunnon glam-bändiksi. Ei hemmetti minkä näköisiä pojat ovat Slipstreamin kansissa kaikissa meikeissään ja älyttömissä kuteissaan. 70-luku antoi pojillekin luvan käyttää huulipunaa.

On With the Show - Sherbetin toinen albumi - on vielä suhteellisen normaalia poppia, mutta biiseissä on jo aavistus kokeilunhalua ja persoonallisuutta löytyy erottumaan kaikenlaisten tylsien mainstream-poppareitten joukosta. Slipstreamilla musiikki muuttui seikkailulliseksi, paikoin melkein progeksi. Life Is For Livingillä on vielä jonkin verran tuota seikkailuhenkeä ja kokeilunhalua jäljellä, ja levy on miltei yhtä värikäs vaikka pojat ovatkin kansissa normaalimman näköisiä.

Sherbetiin tutustuin jo 90-luvun lopulla. Soundissa arvosteltiin heidän 1976 julkaistu Howzat-singlensä, ja ajattelin, että onkos se semmoinen näppäriä ideoita ja kikkailua täynnä oleva novelty-henkinen poppihitti? Espoontorin Poppa Joe -divarista löytyi samanniminen LP, joka osoittautui virheostokseksi. Munatonta moskaa, ei edes nimikappaleessa ollut mitään kiinnostavaa.

Vuosina 2005-2006 Midoztouch-sivusto tarjosi minulle Sherbetin kaikki vuosien 1972-1975 albumit mp3-muodossa, ja poltin CD-R-levyille nuo ylläluetellut neljä ja pienen osan ensimmäisestäkin albumista. Oikeat vinyylit hommasin netin kautta. On With the Show löytyi kenties Netsoundsmusicin kautta, kun se ei näy MusicStack-tilaushistoriassani. Slipstream tilattu elokuussa 2008, In Concert ja Life Is For Living helmikuussa 2011.

Howzat-albumi vuonna 1976 oli vedenjakaja. Sen levyn myötä Sherbet muuttui munattomaksi roskapopin suoltajaksi. Musiikilliset ideat olivat lopussa ja tilalla oli yltiökaupallinen laskelmoitu sonta.

Jokin aika sitten se toinen massahysteriaa 70-luvun Australiassa aiheuttanut bändi, Skyhooks, rupesi sitten vihdoin kolahtamaan, kun olin ottanut levyt uudelleen kuunteluun. Heistä myöhemmin.

 

6.3.2018

Shocking Blue: At Home (1969)

Singles A's and B's - Very Best of (1997)

Shocking Blue oli Pop-lehden foorumin Minkä levyn ostit viimeksi? -ketjusta saatu kuunteluvinkki. Mietin hetken, ja tuumin, että taisi bändillä ihan tarpeeksi hittejä olla jotta heihin voisi perehtyä. Suomessa Lea Lavenilla oli käytännssä yksinoikeus SB:n tuotannon suomeksi laulamiseen, ja Lavenilta löytyykin covereita pilvin pimein.

Kuuntelin Spotifysta koko tuotannon, ja paikoitellen tekikin aika suuren vaikutuksen. Etenkin tuo sinkkukokoelma tuntui tarjoavan lähes pelkkää herkkua, joten tilasin sen samantien, toukokuussa 2014, Amazonista. Kuukautta myöhemmin kävin hakemassa vielä tuon vahvimman albumin Keltaisesta Jäänsärkijästä. Enempää SB:tä en aio kerätä, noilla pärjää.


 

 

 

 

 

1    2    3    4    5    6    7    8    9    10    11    12    13    14    15    16    17    18    19    20    21    22    23    24    25    26    27    28    29    30    31    32    33    34    35    36    37    38    39    40    41    42    43    44    45    46    47    48    49    50    51    52    53    54    55    56    57    58    59    60    61    62    63    64    65    66    67    68    69    70    71    72    73    74    75    76    77    78    79    80    81    82    83