Ritchie Valens: Ritchie (1959)

Tuntui The Revolutionary Decades -projektin aikana, että Valensinkin tuotanto pitäisi kerätä itse poltetuille CD-R-levyille. Se ei paljon vaatinutkaan, sen verran suppeaksi tuotanto jäi että yhdelle levylle mahtuivat ne tärkeimmät: kaksi albumia ja Malagueña.

Tuo kakkosalbumi löytyi Rollin' Recordsista viime syyskuussa, molemmat albumit sisältävä CD on matkalla Amazonista parhaillaan. Pacoima Jr. High -koulussa äänitetty live ei kiinnosta, se on tekniseltä tasoltaan liian kehno, ja minähän en paljoa livelevyistä välitä.

 

Roadrats: Satisfaction in Jeans / Pink Satin Cloud (1984)

Smoking in the Boysroom / Lips That Touch Liquor (1984)

Hanoi Rocksista pois potkitun Gyp Casinon suomalais-ruotsalaisen bändin taival jäi kananlennoksi. Hommaa ei saatu yrityksistä huolimatta kulkemaan, ja saldo jäi kahteen singleen. Hyvin kulkee rokki, Lips That Touch Liquor on ehkä paras. Se lopullinen kipinä, joka tekisi bändistä jotain kyllin isoa, kuitenkin tuntuu puuttuvan.

 

 

Robert Johnson: Close Personal Friend (1978)

Älkää naurako. Memphisiläinen Robert Johnson oli kitaristina ihan ässä, ja tämä hänen ainoa varsinainen sooloalbuminsa kovaa voimapoppia. Kiitos tämän levyn esittelystä Power Pop Lovers -blogille (vai oliko se Angelon myöhempi blogi Power Pop Criminals? No, jompikumpi). Latasin albumin koneelleni mp3:sina kaikkien muiden blogiin postattujen levyjen tavoin, ja yllätyin tasosta. LP löytyi joitakin vuosia sitten Black and Whitesta hyvin halvalla ja pientä cutout-lovea lukuunottamatta hyväkuntoisena.

Takakansi kertoo, että Johnsonin ura on keskittynyt Memphisiin, missä hänet kasvatettiin rockabillyn ja R&B:n parissa. Hän on soittanut lukuisilla Isaac Hayesin ja Ann Peeblesin albumeilla sekä Stax Recordsin levyillä.

Johnsonin levy äänitettiin Memphisissä ja New Yorkissa. Avustajina toimivat mm. kokenut rock- ja R&B-basisti Dave Cochran, ja Blair Cunningham, jolla on yhdeksän veljeä, kaikki muutkin rumpaleita.

Johnsonista itsestään kerrotan, että hän on eksentrikko, joka diggaa vaaleanpunaisia vaatteita, hulavanteita, Elvis Presleyä, vanhoja kitaroita ja muistoesineitä 50-luvulta. Hän on intohimoinen levyjenkeräilijä, opiskelee aasialaista itsepuolustusta, syö terveysruokaa, hyppää narua ja kertoo vielä, että LP:n tittelin mainitsema "close personal friend" on hänen kitaransa.

Yhtenä ongelmana taisi olla, että tuon näköinen jätkä kannessa ei ole mikään myyntivaltti. Suuri yleisö ei selvästikään pitänyt Johnsonia uskottavan näköisenä, ja LP siirtyi nopeasti alehyllyihin. Toinen ongelma oli, että levymerkki Infinity Records meni konkurssiin pian LP:n julkaisun jälkeen, joten promotointi jäi kai olemattomaksi. Sääli, sillä levyllä riittää hauskaa menoa. Vuosien varrella Close Personal Friend on kerännyt kulttimainetta, ja brittimerkki Angel Air teki siitä CD-painoksen vuonna 2009 (ei ole Discogsissa???).

Johnsonilta julkaistiin toisena omana levynä vielä rykelmä Memphisissä äänitettyjä demoja vuonna 1979, mutta vain Englannissa.

 

Robert Palmer: Some People Can Do What They Like / Double Fun (1976 / 1978)

Double Fun (1978)

Robert Palmer oli yksi kiinnostava artisti, jonka levyjä täytyi saada kuultavaksi jo 90-luvun loppupuolella. Soundikin kirjoitteli hänestä, joten ei kun levyjä etsimään. Kirjastoista löytyi useita levyjä, ensialbumi Sneakin' Sally Through the Alley ja sitten 80- ja 90-luvun tuotoksia, mutta vuodet 1975-1980 jäivät ikäväksi aukoksi. Double Fun löytyi nopeasti Espoontorin Poppa Joesta ja osoittautui hyvinkin maukkaaksi levyksi, omaksi Palmer-suosikikseni.

Ei ollut lopulta vaikeaa löytää myöskään toiseksi mieluisinta levyä Some Peoplea kuultavaksi netistä kunhan olin saanut ensin tietokoneen omaksi vuonna 2003. Oikean levyn löytäminen vain osoittautui liian haastavaksi, Some People vältteli minua tarkasti divareissa. Viime maaliskuussa tilasin tuon CD:n Amazonista. No, siinä nyt on tuo Double Fun ihan turhana päällekkäisyytenä mukana, mutta olkoon.

Nämä Palmerit riittävät minulle.

 

 

Robin & Robbarit: Paras hetki / Piharokki (1975)

Sain tietää tästä singlestä vasta lokakuussa 2016 Punk in Finland -foorumilla, ja että tällä sinkulla soittaa Haikara taustalla. En silti kiinnostunut, koska Robin. Singlestä kerrotaan tässä, sitä ei mainita suoraan nimeltä, mutta tutkin asiaa ja selvitin että Paras hetki -sinkusta on kyse.

No, ei kulunut kuin tasan kuukausi, ja sinkku tuli vastaan Black and Whitessa seiskalaatikoita penkoessa. Mietin kahdesti, viitsinkö ostaa, ja lopulta ostin. Eihän se ollut kuin muutaman euron. Singlestä on näköjään olemassa kaksi painosta, toisessa lukee Haikara ja toisessa Robbarit. Ymmärtääkseni samoista äänitteistä kuitenkin kyse. Haikara-painoksesta pyydetään ilmeisesti järjestään useita kymppejä, Robbarit-painos irtoaa muutamalla eurolla.

A-puoli on balladikamaa, huilu soi sinänsä ihan nätisti. B-puoli on höntti, iloluontoinen rokkipala jossa Igor Sidorow tööttäilee foniaan. Kummastakaan biisistä ei oikein uskoisi että Haikara on kyseessä, eikä sinkku todellakaan ole mikään erityinen helmi.

 

Rock Cadillac: Fly (1977)

Cadillac: Sweat'shit (1978)

Tammikuussa 2014 löytämäni Fly on umpityypillistä suomalaista 70-luvun englanninkielistä standardirokkia, fifties-musaa seitkytluvun soundeilla. Näillä eväillä ei ollut asiaa Hurriganesiksi Hurriganesin paikalle. Tätä kuuntelemalla ei uskoisi että Jouko Mäenpää perusti myöhemmin Torstai 6.12.1917 -yhtyeen, Fly'lla ei kuule minkäänlaisia kaikuja tulevasta tyylistä.

Cadillacina otettiin askel kohti perusrokkia, mutta tyylitaju oli yhä hukassa varsinkin LP:n ja kakkosbiisin nimessä. Muutenkin tyydytään vain paahtamaan, muusta viis.

Sweat'shit oli minulla jonkin aikaa Harrilta RateYourMusicissa saatuna digitaalikopiona ennen kuin oikea levy löytyi. Sweat'shitiä painettiin ilmeisesti vain 300 kappaletta? Ihmeen halvalla kuitenkin sain sen Black and Whitesta syyskuussa 2016. En muista hintaa, mutta kaksi numeroa siinä oli.

 

 

Rock-Jerry and His Masters: The Complete Original Recordings 1960-61 (1987)

Kaj Järnström oli paras rokkari mitä Suomella pitkään aikaan oli, vuonna 1960. Seuraavana vuonna alkanut pehmeämpi tyyli ei kuulosta niin hienolta. Kaksi ensimmäistä EP:tä, jotka muodostavat tämän kokoelman ykköspuolen, ovat kerrassaan mainiota kamaa. Jerryn 70-luvun levyjä en ole edes viitsinyt etsiä kuunneltaviksi.

Suomirockin etsikkovuodet -projektiini, jolloin keräsin kirjastoista kaikki 60-luvun suomalaiset rock- ja pop-äänitteet jotka löysin, kuului myös Rock-Jerryn tuotanto. Löysin Fazer Finnlevyn 20 suosikkia -sarjan CD:n, jolla oli Rock-Jerryn tuotanto ja kopioin senkin koneelle, ja poltin CD-R:lle. FinnArcticissa jakelin tätä Dojon kokoelma-LP:tä, joka myös löytyi jostain kirjastosta. Englanninkielistä esittelytekstiäni en ikävä kyllä löytänyt enää netin syövereistä, joten en voi pistää sitä tähän.

Oikean LP:n etsintä päättyi vihdoin viime heinäkuussa, kun Pori Jazzin yhteydessä kävin Green Riverissä ja ostin tämän Dojon levyn.

 

Rock'n'Roll Band: Everybody Needs Dance Music Sometimes (1975)

Jos olisin ollut tuottaja, olisin tehnyt jotain I'm Gonna Roll -biisin rummuille. Häiritsee kun vain joka toinen isku kuuluu eikä rumpusoundissa ole tarvittavaa raskautta. Biisi ei leimahtele kuten pitäisi.

 

 

Various Artists: Rock'n'Roll High School (1979)

Tämän keräsin mukaani Tunnelin Levystä joskus 90-luvun lopulla. Soundtrackia elokuvaan - jonka näin ensimmäistä kertaa vasta vuosia myöhemmin - kehuttiin vanhoissa Soundeissa. Ensikosketukseni ainakin Eddie & The Hot Rodsiin. Ramones-biisit taisivat kuitenkin olla tärkein - muttei ainoa - syy CD:n ostamiseen. Hyvä kooste, jonka ainut heikko lenkki on naispääosaa näytelleen P.J. Solesin eli Pamela Jayne Hardonin tekoraju ja nuotin vierestä menevä tulkinta leffan nimikkokappaleesta.

 

Various Artists: Rock Rallye 77 (1977)

Suosikki Rock Rally oli Suosikki-lehden ja Finnlevyn helmikuussa 1977 järjestämä kilpailu, johon etsittiin bändejä pääkaupunkiseudun ulkopuolelta, ja nimenomaan maakunnista. Tarkoituksena oli osoittaa, että tehdään sitä rock-musiikkia muuallakin kuin Helsingissä ja muissa isoissa kaupungeissa. Sikäli vähän karhunpalveluksen makua kuitenkin siinä, ettei levyn kansiin painettu mukaan päässeistä yhtyeistä minkään sortin infoa. Ei kokoonpanotietoja, ei kotipaikkakuntia, ei niin mitään. Koettiinko myös, etteivät kaikkien bändien kuvat mahdu yhden levyn kansiin, niinpä ei laitettu yhtäkään kuvaa vaan pistettiin Jimmy Page koristamaan etukantta? Page on kieltämättä hyvä esikuva ja asemansa rock-taivaalla hyvä tavoittelun kohde nuorille tuntemattomille bändeille, mutta eihän hänellä ollut mitään tekoa tämän levyn kanssa!

Olen pikkuisen yrittänyt paikata puutteita ja kaivanut mukana olevista bändeistä tietoa, ja kirjoittanut sen lyijykynällä sisäpussiin.

Rollicks-Band - kotipaikka: Tervola. Kitara, laulu: Jukka Tarkiainen. Kitara, laulu: Pekka Kinnunen. Basso: Hannu Kähkönen. Rummut: Ahti Huhtaniska. Tarkiainen perusti myöhemmin Jalla Jallan.

 

 

Hard Rock Sallinen - kotipaikka: Kauhava. Basso, laulu: Seppo Sallinen. Koskettimet: Vainu. Kitara: Jare Renko. Rummut: Juke Sallinen. Seinäjoen Sanomat uutisoi kesäkuussa 2015 bändin paluusta 30 vuoden tauon jälkeen. Tässä Encyclopaedia Metallumin sivu.

Single: "Let's Make Love / Solong My Friend" (Rokit VD 7, 1980).

LP: Heavy Metal Symphony (Zero Records, ZRL-2007, 1982)

Kokoelmakappaleet: Hello Grand Old Man (Provinssi-Rock '80 Live, KEMULP 2, 1980). Let's Make Love, My Lifetime (Heavy Metal & Live, Poko Rekords PÄLP 23, 1981).

 

 

Old C - .

Tries - kotipaikka: Tampere.
1978: Laulu: Risto Aarnio. Kitara, taustalaulu: Eino Tolonen. Kitara: Risto Konttinen. Basso, taustalaulu: Jorma Pelamo. Rummut: Harri Pelamo.
1980: Laulu: Risto Aarnio. Laulu: Olli Harala. Kitara, koskettimet: Esa Niva. Basso, koskettimet, taustalaulu: Pertsa Tolonen. Rummut, taustalaulu: Arto Rautajoki.

Singlet:
"Thunderball / I Want Her" (Poko Rekords PIS 003, 1978)
"Nainen kaataa / Hold On Honey" (Kräk!, KRÄKS 8, 1979)
"Buugi bändi / Mammanpoju" (Tilt Records, TILT 2, 1980)

LP:t:
Tries (Kräk!, KRÄLP 1, 1978)
Auringonnousun neitsyt (Tilt Records, TILT-LP 2, 1980).

Blizard - .

H-Band - kotipaikka: Kajaani. Laulu: Ulla Tapaninen. Koskettimet, laulu, huuliharppu: Tapani Hyvönen. Kitara, taustalaulu: Mika Jankko. Basso, taustalaulu: Samuli Korhonen. Rummut, taustalaulu: Unto Torniainen. Kitara, urut, taustalaulu: Erkki Hyvönen. Jussi Raittisen diskografian sivu.

Single: "Viis B kuuskuus / Pois kirkolta", Finnlevy FS 32, 1978.
LP: Taival, Finnlevy FL 5042, 1978.

Highway Star - kotipaikka: Tervola?

Jam Rock Band - kotipaikka: Lappeenranta. Vuosien 1978-79 ensisinkkujen kokoonpano: Laulu, kitara: Jouko Nykter. Laulu, kitara: Hannu 'Hanski' Nykter. Laulu, basso: Matti Hämäläinen. Rummut: Kalle 'Calle' Kähkönen.

LP: Wax (Poko Rekords PÄLP 9, 1979).

CD: En liian vanha rokkaamaan (Johanna Kustannus, 1996)

Singlet:

Come On Rock / Devil (Poko Rekords PIS 005, 1978)
Where Are You Now Buddy Holly / Get a Job (PIS 017, 1979)

Loch Lomond Rock / I Go Ape (PIS 072, 1981)
Jukebox / Rock'n'Roll Car (1990)
Hannu Palo & Jam Rock Band: Uskoin liikaa valheisiin / Baby Bye Bye - Näkemiin (AMT, AMTS 177, 1992).

Sulo's Rock Band - .

Kieltolaki - kotipaikka: Pori. Perustettu 1973. Kitara: Pekka Rantanen. Laulu: Ari "Arska" Marjamäki. Basso: Hannu "Naassi" Rask. Rummut: Olli Vuorinen.
Myöhemmät jäsenet: Kitara: Jonttu Virta (vuoteen 1982). Rummut: Masa Lepistö. Kitara: Kristian Lehtinen (1984 - 1987? - ). Rummut: Vesku Koivusalo (1984 - 1987? - ).

Single: "Nightdriver / Bad Bad Girl", City Records 7-1005, 1987.

Revontuli - kotipaikka: Kemiö? Mukana ainakin Kauko Pietikäinen ja Henrik Lindholm.

Starway - kotipaikat: Joensuu, Lieksa. Toimi 1972-1983. Finnmusic.net.

Jäseniä:

Matti Päiväpuro, laulu
Jarmo Ylönen, rummut
Pekka Kareinen, basso
Kari Lauronen, kitara
Ari Lahtinen, kitara
Timo Hartikainen
Arto Yletyinen
Timo Heikkinen
Jouko Päiväpuro
Ari Mikkonen.

Single: "Nightmares / Dreamer", Oho! / Extend Records, hiss 16, 1983
Kokoelmakappaleet: Ellu (Desibeli vol. 1, 1980). Dreamer (Suomi-rock 2, Oho! / Extend Records, 1983).

Rock-Rallye 77 -kokoelmalla, Suomi-rock 2:lla ja singlellä olevat Dream / Dreamer -nimiset biisit ovat kaikki yksi ja sama biisi, joskin eri äänityksistä on kyse.

 

 

Roderick Falconer: New Nation (1976)

Victory in Rock City (1977)

Roderick Falconerin molemmat LP:t arvosteltiin Soundissa kertaheitolla numerossa 12/77. Arviot olivat kaikkea muuta kuin mairittelevia, mutta ne kuvailivat levyjä tarkasti. Ajattelin 90-luvun loppupuolella niitä lukiessani, että ei kiinnosta kuulla levyjä vai kiinnostaako sittenkin. Olin vähän kahden vaiheilla.

Sitten yhtenä päivänä vuosia myöhemmin onnistuin imuroimaan osan yhden levyn biiseistä ja koko toisen levyn mp3:sina joltain hämärältä nettisivulta, jonka nimeä tai luonnetta en muista. Poltin kaikki biisit samalle CD-R:lle ja kuuntelin niitä jokusen kerran vähän hämmentyneenä, epävarmana siitä onko tämä nyt tarpeeksi hyvää musiikkia säästettäväksi vai ei. Tavallaan Falconer ja nuo hänen albuminsa kyllä kiinnostivat, kuriositeettimielessä ainakin.

Joitakin vuosia sitten löysin molemmat LP:t ihan tuosta vain Divari Kalevasta siihen aikaan kun se sijaitsi Vaasankadulla. Ei niitä juuri tule kuunneltua, mutta oudon kiehtovia tapauksia silti.

Mies teki Rod Taylor -nimellä levyllisen tylsää folkia vuonna 1973. Tuo Discogs-sivu vie Wikipediaankin, jossa kerrotaan miehestä enemmän. Rod Falconer -nimellä vuonna 1984 tehty viimeinen LP Rules of Attraction on niin hylätty, etten ole onnistunut kuulemaan kuin yhden kappaleen, Only So Much Time - joka on videota myöten aivan järkyttävän kauhea. Katsokaa omalla vastuulla.

 

Rod Stewart: Smiler (1974)

Jossain vaiheessa piti lainata kirjastoista kaikki Stewartin levyt. Olen varma, että näin tämän Smiler-LP:n kotona joskus pikkupoikana, tai sitten levyn kansi oli julisteena seinällä tai jotain. Ihan varmasti kohtasin levyn kansikuvan kotona jossain muodossa, sen verran tutuntuntuinen se oli 1990-luvulla.

Smiler-CD löytyi ainoastaan Korson kirjastosta, joten vaivauduin junalla sinne asti pelkästään yhtä CD:tä lainatakseni. Tuumin jo ensikuuntelulla, että tämä on paras Stewartin levy omasta mielestäni. Useita hienoja biisjä, Sweet Little Rock'n'Roller, Natural Man, Dixie Toot ja Mine For Me. Pidin myös lyhyestä instrumentaalista I've Grown Accustomed to Her Face. Pidän Smilerin rokkaavuudesta, ei tainnut Rod tehdä montaa muuta yhtä rokkaavaa levyä.

Smiler löytyi vihdoin omaksi Green Grass Recordsista, mutta monta vuotta sitä sai etsiskellä.

 

 

Roger Hodgson: In the Eye of the Storm (1984)

Hai Hai (1987)

Rites of Passage (1997)

Open the Door (2000)

Hodgson irtautui Supertrampista vuonna 1983 luomaan soolouraa. Supertramp on elinikäinen suosikkiyhtyeeni, ollut jo vuodesta 1993, ja voi pojat, että siitä riittääkin vuodatettavaa. Siitä kuitenkin myöhemmin lisää. Hodgsonin levyistä tyydyn vain kertomaan lyhyesti.

Hai Hai on minulla pisimpään yhtäjaksoisesti olleita vinyylilevyjä, en ehtinyt asua Etelä-Haagassa ensimmäisessä omassa asunnossani pitkään kun se löytyi Espoontorin Poppa Joesta. Rites of Passage tuli imuroitua netistä jostain musiikkiblogista ties kuinka monta vuotta sitten. Open the Doorin ostin venäläisestä AllOfMP3-verkkokaupasta joskus 2005. Sekä Rites of Passage että Open the Door tuli hankittua oikeina CD:inä Amazonista vasta viime elokuussa.

In the Eye of the Stormin lainasin Pasilan kirjastosta joskus 1990-luvulla kasettina. Kolme biisiä kolahti: Had a Dream, Hooked on a Problem ja Give Me Love Give Me Life. En muista milloin ostin LP:n ja mistä, mutta kai se joskus vuosituhannen vaihteessa oli. Virkeä työ, koko levy. Hodgson aloitti soolouransa hyvin.

Hai Hai sisältää uuden version Supertrampin harvinaisesta singlestä Land Ho (1974). You Make Me Love You on aika hurmaava biisi. Eipä mitään muuta mainittavaa. Albumi on tasainen ja melko innoton kokonaisuus, jota olen kuunnellut hyvin harvoin.

Open the Door on Hodgsonin omakustanteena ulos pukkaama uusintaprässäys vuodelta 2012. Hyvin vaatimaton pahviläpyskä, niin ohut, että se hukkuu levyhyllyyn. Ei mitään kansivihkoa. Albumi alkaa upeasti parilla-kolmella ihanalla biisillä, mutta sen jälkeen tulee vaatimattomampaa materiaalia. Välillä Hodgson pistää kunnon mahtipontista progevyörytystä tulemaan (Death and the Zoo), mutta sävellyksistä puuttuu se vetovoima joka tekee noista parista ensimmäisestä kappaleesta ihania.

Rites of Passage on livelevy, jota kuuntelee nikottelematta. Ihan hyvä keikka, vaikka ei saa minua innostumaan.

Hmm, tarkemmin kuunneltuna Death and the Zoo on kyllä aika hurja. Tuo eläinten amok-juoksu keskellä biisiä on melkoista.

 

Roihu Group: Katu hämärä hiljainen / Sulle vain (1982)

Divari Kankaasta viime syyskuussa. Discogs väittää tätä rokiksi ja se on mukana Suomalaisten vinyyli- ja CD-levyjen hintaoppaassakin, mutta ottia tuota... A-puoli on jotain vanhojen setien hidasta iskelmäpoppia. B-puoli on sentään menevä kappale - Buck Ramin vanha menestyssävelmä Only You vauhdikkaaksi sovitettuna - mutta rokiksi en sitäkään innostuisi kutsumaan. Tämä oli turha hankinta.

 

Various Artists: Rokit: Pistä paremmaksi (1979)

Eli kuten olen aiemmin kertonut, ostettu Popparienkelistä vuoden 2002 alussa kun olimme juuri siirtyneet euroon. Hintalapussa luki "50", ja kassalla myyjä sanoi minulle: "Ymmärrät kai, että tämä "50" tarkoittaa euroja, ei markkoja?". Olinhan minä sen ymmärtänyt, ja rahaakin oli tarpeeksi. Kallis hinta, mutta niin kovasti himoitsin levyä, että pakko se oli maksaa.

FinnArctic-esittely:

Tiny label Rokit, who put out eight singles, two EP's and two LP's by a total of nine bands during 1978-1980, released the various artists compilation "Rokit: Pistä Paremmaksi" in 1979. Only two songs were released elsewhere. The LP opens with two songs by Räime, which was a lighter, cruder, more outrageous version of punk band Hellhound. It included Jari Granholm, Jyrki Mattila and Manu Ojanen, but Jorma-Veikko "Väiski" Sappinen seems to have had nothing to do with this band. Their recordings are followed by three Hellhound songs. "Ota mut uudestaan" is a fun cover of Ramones' "Suzy Is a Headbanger".

Esa Toivonen puts a smile on your lips with his simple, naive pop. He can just as well be dubbed Kari Peitsamo II, because that's the kind of music he made. He even lived in the same town as Peitsamo: Nokia, situated near Tampere. Still, Toivonen's career (only a five-song EP followed) is no match for Peitsamo's vast catalogue of about 50 albums. Jonathan Richman fans might enjoy Toivonen's four songs.

The Mean Ones were a group of young punkers who managed one single, "Sun on mun / Ei teistä tuu tähtiä". They really seemed to be on a mission to provide some fresh air to the whole world of music: the single b-side was a stab at young prog musicians who imitate Jukka Tolonen and the like, and forget about letting loose and having a good time with their audience. "You'll Never Become Stars"... For this LP, they cut a similar song "Muusikot huiputtaa teitä", where the boys state that music has fallen into a rut and nobody provides any new ideas or new good songs anymore. Well, their own music was rather average punk rock, and vocalist Bill Heilimo was also a member of Räime - so much for practicing what you preach.

Still, The Mean Ones shouldn't be condemned, because an interview in Soundi revealed that especially Bill Heilimo had really good taste in music. Amidst plenty of rock star name-dropping, he mentioned swing music and singers like Frank Sinatra, Bing Crosby, Dean Martin and Liza Minnelli as his main influences. And guitarist TeeTee Nieminen mentioned that he had a Bill Haley double-LP in his collection.

Unohda Eila released three singles. The third one, "Ronald Reagan / Disneyland" is already posted here. The three songs here are well-produced pop with original and well-conceived lyrics.

Hope you like this!

 

 

Various Artists: Rokki diggari (1981)

Kuuntelin tämän levyn ensimmäisen kerran Taalintehtaan kirjastossa sivariaikoinani. LP hyllystä esiin, ja sitten virkailijan luo. Asetuin sohvalle, laitoin kuulokkeet korville ja kuuntelu alkoi. Päiväkirjaani arvostelin levyn seuraavasti 24.8.1995:

"Kävin viimeisen kerran 'Tehtaan kirjastossa, levyä kuuntelemassa, tietty. Levy oli 1981 julkaistu live "Rokkidiggari", jossa oli eri yhtyeiden musiikkia yleisön edessä äänitettynä. Tässä perusteellinen arvostelu:

Jimbo: Rokkidiggari - levyn kummajainen heti aloituspiisinä. Tuntemattoman yhtyeen ilmeisesti ainut levytys jätti mieleen loppupuolen pitkän rumpujentaonnan, jota joku oli keksinyt vielä nopeuttaa fade-outin kohdalla.

Mistakes - henk.koht.:sti en pidä "TV-miehestä" enkä juuri välitä "Tell Me It's Allright"istakaan, mutta asiallista kamaa. Livesoittokin sujuu.

Hurriganes - "Bourbon Street" oli melko kamalasti esitetty, mutta ainoastaan tältä levyltä löytyvä "Highschool Boogie" oli hieno esitys rockkliseineen päivineen.

Sleepy Sleepers - yäk. "Kuka mitä häh" -klassikkoa on selvästi kelattu liikaa, ja väsymyksen aisti kiusallisen hyvin. "Hevi tappaa" onnistuu Tiina Tiikerin ansiosta paremmin.

Kojo - b-puolen aloittaa räväkkä "So Mean". Kojon ääni kuulostaa vähän väsyneeltä, mutta alkuperäisversiota kuulematta uskaltaisin veikata "Only Lonely" -laulua onnistuneemmaksi tulkinnaksi. Ainakin siinä on studiolevyihin verrattavaa puhtia.

Falcons - rockabillyä. "Tear It Up" -biisissä häiritsi outo bassojykytys.

Poppin' Pete Trio - kuulosti siedettävämmältä. "Right String Baby But Wrong Jo-Jo" -biisissä oli hyvä koukku. Etenkin solistilla selvästi kieli poskessa tätä esittäessään.

The Ronski Gang - "Lotta Lies" ja "Small Time Clown". Paras livesoundi koko levyllä. Ronski Gangilla oli selvästi kovan keikkabändin maine. Itse biiseistä nyt ei jäänyt mitään käteen."

Levy löytyi omaksi Tavastian levymessuilla joulukuussa 2013. Levystä on olemassa sekä laminoituja että laminoimattomia kappaleita, omani on laminoimaton. Elokuvaa en ole vieläkään nähnyt, enkä usko että kannattaakaan vaivautua. Sen verran huonoja arvioita olen lukenut.

 

Rolene: Rollin' With Rolene (1986)

Hanoi Rocksista pois potkittu Gyp Casino yritti Ruotsissa ensin Roadratsilla, ja kun se bändi ei lähtenyt kunnolla lentoon, tuli Rolene. Nyt Gyp oli vaihtanut rummuista taustalauluun ja komppikitaraan, rumpuihin oli palkattu Ben Tell ja basistiksi Andy Christell. Musiikki on samaa helppoa perusrockia mitä Roadratskin soitti. Roadratsin ensisinglestä Satisfaction in Jeans tehtiin uusi versio.

 

 

The Rolling Stones: The Rolling Stones (1964)

Around and Around (1964)

No. 2 (1965)

Out of Our Heads (UK) (1965)

Aftermath (1966)

Between the Buttons (1967)

Beggars Banquet (1968)

Let It Bleed (1969)

Through the Past, Darkly (Big Hits Vol. 2) (1969)

Sticky Fingers (1971)

Exile on Main St. (1972)

More Hot Rocks (Big Hits & Fazed Cookies (1972)

Goats Head Soup (1973)

It's Only Rock'n'Roll (1974)

Best of The Rolling Stones (1980)

Игра С Огнем = Play With Fire (1988)

Mieluummin The Rolling Stones kuin The Beatles. Useimmat CD:t oli helppo kerätä, mutta numero kakkosta ei näkynyt missään. Turhaan sitä pitkään etsittyäni ja monta kertaa Spotifysta äänittämääni digitaalikopiota kuunneltuani panin lopulta toivoni Music Hunteriin. Sieltä löytyi siniselle vinyylille prässätty japanilainen painos. Sillä oli hintaa, mutta onpahan komea paketti. Obi tallella ja kaikkea.

Melodijan kokoelma on huhtikuussa 2016 käpyläläismiehen vinyylikokoelmasta talteen ottamani yksilö. Muut kokoelmavinyylit hankin myöhemmin Music Hunterista, jotta olisi vähän lisää niitä albumeilla julkaisemattomia singlebiisejä. Vuoden 1980 suomalainen kokoelma oli lapsuudenkotini levyhyllyssä, ja on äidillä ja isäpuolella se vieläkin tallella. Takakannessa on Jake Nymanin esittelyteksti ja sisältö on ihan oikeasti Rollareiden parhaita, klassisimpia biisejä.

Pitäisikö hankkia myös Their Satanic Majesties Request? On silläkin hetkensä, vaikka onkin aika pahoinvoiva levy.

Piirsin joskus 90-luvun loppupuoliskolla Timo-enolleni synttärikortin, jonka kuva-aiheen olin mukaillut Rollareiden Let It Bleed -albumin kannesta. Timo sanoi, että Let It Bleed on juuri se ainoa Rolling Stones -albumi, johon hän ei ole päässyt ns. sisälle.

 

 

Ron Carter: Anything Goes (1975)

Näin tämän viime toukokuussa Hakaniemen Äxässä. Jokin ihme tilapäinen muistihäiriö sanoi minulle, että tämä osoittautui Spotifysta kuunneltuna erinomaiseksi jazz-levyksi. Kaikkea kanssa... Pahin rikos on imelä viihdeversio The Stylisticsin hitistä Can't Give You Anything (But My Love).


 



 

 

 

1    2    3    4    5    6    7    8    9    10    11    12    13    14    15    16    17    18    19    20    21    22    23    24    25    26    27    28    29    30    31    32    33    34    35    36    37    38    39    40    41    42    43    44    45    46    47    48    49    50    51    52    53    54    55    56    57    58    59    60    61    62    63    64    65    66    67    68    69    70    71    72    73    74    75    76    77    78    79    80    81