25.2.2018

Rauli "Badding" Somerjoki: Synnyin rokkaamaan (1970)

Näin käy rock & roll (1974)

Sydän lämpöä täys (1975)

...joiden lisäksi minulla on CD-R täynnä albumeilla julkaisemattomia harvinaisia biisejä ja levyttämättömiä aarteita, ja toisella CD-R:llä on vuosien 1977-1980 singlet. Yllättäen olen Baddingin tuotannossa ollut kaikkein kiinnostunein noista Sydän lämpöä täys- ja Ikkunaprinsessa-albumien välissä tehdyistä sinkuista. Keräsin tai yritin kerätä ne kasetille jo 1995. Osa niistä löytyi heti Muotokuva-CD:stä, jonka lainasin kirjastosta. Äiti ja isäpuoli olivat saaneet haltuunsa Rakkauden kiertokulku -kokoelman jossa oli Kumppani armain, ja salaa himoitsin sitä sieltä. Ei tullut tilaisuutta nauhoittaa Kumppani armainta kasetille. Piti odottaa että Kaikki laulut -boksi julkaistiin ja sain vielä sen lainatuksi kirjastosta ennen kuin sain vuosien 1979-1980 sinkkubiisit talteen.

 

 

Raydio: Raydio (1978)

Rock On (1979)

Ray Parker Jr. tuli huomattua kunnolla vuonna 1984, jolloin - aivan oikein - Ghostbusters-hittileffa aiheutti kovaa hysteriaa maailmalla ja leffan nimikkokappale menestyi listoilla. Asuin silloin rivitalossa kaksikerroksisessa asunnossa Kasavuorentiellä Kauniaisissa äidin, isäpuolen, ja isäpuolen kahden tyttären kanssa. Viereisessä rivitalossa - suoraan meitä vastapäätä - asui eräs koulukaverini Jonas ja hänen pikkuveljensä Mika (lausuttiin "Miikka"). Mika kävi usein meidän luonamme leikkimässä, tosin en aivan pitänyt hänen leikeistään, ne kun olivat pikkuisen liian hurjia minun makuuni. Mutta reitti meidän asuntoomme oli nopea, siitä vaan ovesta ulos ja suoraan muutamia kymmeniä metrejä, sitten meidän yläkerran takaovesta sisään. Saatoimme siis nähdä Mikan jo ikkunasta kun hän tuli.

Mika oli loppuvuodesta 1984 tai alkuvuodesta 1985 jo nähnyt Ghostbusters-leffan ja kertoi siitä nuoremmalle sisarpuolelleni Jonnalle ja minulle etukäteen. Kuulosti vähän pelottavalta. Isäpuoli vei sitten Jonnan ja minut leffaa katsomaan, ja oli se 9-10-vuotiaille sen verran pelottava että meillä oli vähän vaikeaa uskaltaa mennä nukkumaan iltaisin sen jälkeen.

Mikalla oli Ray Parker Jr.:n Ghostbusters-single, ja aina kun minä kävin hänen luonaan, tanssittiin yhdessä sen tahtiin.

Sittemmin Jonas ja Mika vanhempineen muuttivat pois, ja me muutimme sinne tilalle. Vanha asuntomme oli vain tilapäisesti meidän käytössämme, oikeasti sen taisi omistaa joku muu pariskunta, ja he palasivat joltain pitkältä reissulta tai jotain... en muista yksityiskohtia, lukeekohan päiväkirjoissani tarkemmin? Joka tapauksessa, se oli yksi maailman lyhyimmistä muuttomatkoista.

Yhdellä äidin kasetilla oli osa Parker Jr.:n varhaisemmasta It's Your Night -biisistä, 1985 nauhoitin Tapani Ripatin Ocsidista hienon Jamie-kappaleen, ja pari vuotta myöhemmin Ripatti tarjosi vielä kauniin I Don't Think That Man Should Sleep Alone -biisin. Totesin, että Parker Jr. on hyvä, haluaisin kuulla lisää.

Leppävaaran kirjastosta lainasin After Dark -LP:n vuonna 1994, kun kävin kesken Porvoon-opiskelujeni välillä Mäkkylässä. Pettymys, eihän sillä ollut muuta hyvää kuin se I Don't Think That Man Should Sleep Alone.

1990-luvun lopulla keräsin Ray Parker Jr.:n levyjä. Löytyi "Jamie / Christmas Time Is Here" -single sekä vuosien 1981-1983 LP:t. Sinkku oli tosi kiva, mutta LP:t olivat tylsiä pettymyksiä. Raydio-esikoislevy löytyi jossain vaiheessa ja se sentään osoittautui mainioksi ja säästämisen arvoiseksi.

Raydion kolmas levy Two Places At the Same Time tuotti taas pettymyksen: kaksi ensimmäistä biisiä ihan hyviä, muu velttoa pehmofunkia ja tylsää balladia. Hyvin kuvaavaa oli, että kaiken siirapin jälkeen tuli reippaampi päätöskappale For Those Who Like to Groove - joka ei ollut muuta kuin tyhjäntyhmä instrumentaali ilman mitään ideaa. Eli Parker Jr. ja muu bändi olivat ajatelleet, että kaipa sitä täytyy tarjota ihmisille jotain tanssittavaa musiikkiakin, ei levyä täyteen pelkillä pehmobiiseillä. Mitään ideaa tanssibiisiksi ei kyllä ole, joten jätetään tämä vain instrumentaaliksi, eiköhän se kelpaa. Ja sitten For Those Who Like to Groove julkaistiin vielä singlenäkin, vaikkei siinä ollut rahtuakaan hittipotentiaalia.

Raydion kakkoslevy Rock On löytyi 2005 jostain netin musiikkiblogista, se oli ensimmäisiä albumeja jotka imuroin netistä ja poltin CD-R:lle. Ei yhtä hyvä levy kuin esikoinen, mutta keskitason yläpuolella kuitenkin ja parempi kuin Two Places At the Same Time. CD:n sain hommatuksi Amazonista vasta viime elokuussa, eli tosi pitkään jouduin tyytymään CD-R-kopioon.

Summa summarum: Ray Parker Jr. ei ollutkaan niin hyvä kuin olin alkujaan kuvitellut. Muutama hieno biisi lähti hänen kädestään, mutta yleensä hän tyytyi olemaan tylsän sokerinen ja siirappinen pehmomusan tekijä. Ainoa vauhdikas levy jonka mies soolourallaan tuntuu tehneen on Sex and the Single Man (1985). Siinä mies veti sitten konetaustat roimasti överiksi ja teki levyn, joka on soundeiltaan varsinainen painajainen. Muutamakin hyvä biisi, eli neljä ensimmäistä, mutta syntetisaattorien ja muiden koneiden yliannostelu teki siitä levystä raskaan kestää.

 

Ray Thomas: From Mighty Oaks (1975)

Hopes Wishes & Dreams (1976)

Moody Blues -huilisti-laulajan soololevyistä en alkujaankaan odottanut paljoa, koska Thomas oli mielestäni bändin toiseksi heikoin lenkki lauluntekijänä (Edge oli heikompi). Yleensä Thomasin laulut Moodies-levyillä olivat hyvää täytekamaa, mutta muutama hieno laulu toki kuultiin, kuten For My Lady, Dear Diary ja Nice to Be Here.

Thomasin sooloilla kantava voima biisinkirjoittajana oli Nicky James, joka teki omillaankin kolme albumia 70-luvulla. Kaksi niistä, Every Home Should Have One ja Thunderthroat, syntyivät Moody Bluesin omalle Threshold Records -levymerkille. En ole onnistunut kuulemaan Jamesin levyjä kokonaan, YouTubesta löytyi joitakin kappaleita. Jamesilla oli voimakas ääni (suotta ei yhden levyn nimeksi pistetty "Thunderthroat"), mutta biisimateriaali jätti pikkuisen toivomisen varaa, se ei ollut erityisen vahvaa.

Ei se erityisen vahvaa ole Thomasinkaan levyillä, mutta kummallakin on neljä kappaletta joista pidän. From Mighty Oaksin nimikkokappale on sinfoniaorkesterin soittama potpuri LP:llä kuultavista melodioista, ja se avaa levyn komeasti. High Above My Head on energinen rokkibiisi. Love Is the Key omaa hienon melodian, ja I Wish We Could Fly on hyvä mahtipontinen päätösraita.

Hopes Wishes & Dreamsin hyvät kappaleet ovat In Your Song, soul-rock-pala Keep On Searching, rokkaava One Night Stand ja nimensä mukainen Carousel.

Entä muut kappaleet? Ne ovat jääneet minulle niin etäisiksi, että hädin tuskin edes muistan niistä mitään. Niiden kuuntelukin on melkoista tervanjuontia.

 

The Records: Starry Eyes / Paint Her Face (1978)

Rock and Roll Love Letter / Wives & Mothers of Tomorrow (1979)

Shades in Bed (1979)

Vanhojen Soundi-lehtien single- ja LP-arvosteluja lukemalla kiinnostuin brittiläisestä punkista ja uudesta aallosta, ja Records oli yksi niistä bändeistä, joista päätin, että täytyy löytää näiden levyjä.

Shades in Bed tuli bongattua Espoontorin Poppa Joe -divarista 1990-luvun loppupuolella, ja olin kertakuuntelulla ihan myyty. LP bonus-EP:ineen on vieläkin minulle rakas. Kerrassaan ihanaa 70-lukunostalgisia fiiliksiä herättävää nuorta poppia, levy täynnä iki-ihania melodioita.

Huw Gowerin tuottamat biisit ovat aika erilaisia kuin muut. The Phone pomppaa vahvasti erilleen muusta kokonaisuudesta. Ilmeisesti se korvasi Rock & Roll Love Letterin, jota alunperin harkittiin mukaan LP:lle. No, sekin olisi erottunut soundeiltaan selvästi kokonaisuudesta.

Up All Night on laulu, johon minun on helppo samastua. Minäkin nuorena valvoin kotona monta yötä aamuun asti ihan muuten vain, kaikkea sekalaista puuhaten. Se oli kivaa. Silloin kun asuin vielä Kasavuorentiellä Kauniaisissa, muutama koko yön valvominen silloin tällöin toi minulle helpotuksen kodin ahdistavasta ilmapiiristä. Tunsin pystyväni vähän vapaammin olemaan oma itseni, ilman kenenkään silmiä niskassa. Yritin jopa suoriutua kokonaisesta vuorokaudesta - keskiyöstä keskiyöhön - ilman nukkumista, ilman edes pientä torkahdusta. Se oli vaikeaa, mutta joskus 90-luvun lopulla omillani asuessani taisin lopulta onnistua.

 

 

Redbone: Redbone (1970)

Potlatch (1970)

Message From a Drum / The Witch Queen of New Orleans (1971)

Already Here (1972)

We Were All Wounded At Wounded Knee / Speakeasy (1973)

Wovoka (1973)

Beaded Dreams Through Turquoise Eyes (1974)

Redbone taisi jäädä yhden hitin kuriositeetiksi, joka ei onnistunut pitämään yleisön mielenkiintoa puolellaan lopulta kauhean pitkään. Minä olen kuitenkin sen verran kuriositeettien perään musiikinkuuntelijana, että Redbone on ja pysyy kiinnostavana yhtyeenä.

Jo lapsena kuulin vanhempieni hallussa olleen kasetin, jolla oli yksi Redbonen kappale, eli se ainoa iso hitti The Witch Queen of New Orleans. Tuossahan se kokoelma onkin, The Greatest Hits of the World - 2 vuodelta 1974. Ei tosin kasettina, mutta kansikuva ja biisilista ovat samat.

1990-luvun alkupuoliskolla olin utelias kuulemaan lisää Redbonea. Kauniaisten kirjastosta lainasin CD:nä Wovokan ja yhden kokoelman - muuta ei ollut missään kirjastossa tarjolla.

Redbonea löytyi lisää divareista vuosikymmenen lopulla. The Witch Queen of New Orleans -CD oli Keltaisessa Jäänsärkijässä, myöhemmin Hippie Shake Records tarjosi Potlatchin, ja Wovoka-LP oli kai Black and Whitessa tarjolla - en tiedä.

MusicStack auttoi loppujen älppäreiden kanssa heinäkuussa 2006. We Were All Wounded At Wounded Knee -seiskan poimin B&W:sta marraskuussa 2016, kun kolusin läpi niiden sinkkulaatikot.

Harva bändi saa aloittaa levytysuransa tuplalevyllä, mutta Redbonella oli riittävästi materiaalia hyvän tuplalevyn tekemiseen. Ei tupla kuitenkaan heidän vahvimpiaan ole, se on aika hillitty ja vähäeleinen myöhempiin levyihin verrattuna. Semmoista rentoa pikku musisointia - mitä nyt kolme pitkää jamipalaa (Jambone, Suite Mode ja Things Go Better...) piristää kokonaisuutta.

Potlatch tarjoaa jo kovempaa kappalemateriaalia, ja on vahva levy.

Message From a Drum (joka tunnetaan myös sen hitin mukaan nimettynä) on Redbonen mestariteos. Ei yhtään turhaa kappaletta, sillä on alusta loppuun pelkkää loistavuutta.

Already Here on melkein yhtä hyvä kuin Message From a Drum. Se on ainoa levy, jolla Arturo Perez soittaa rumpuja, ja hyvin soittikin. Perez vain ei ollut valmis tähdeksi, menestys pelotti häntä, niinpä hän erosi bändistä ja Butch Pillera tuli hänen tilalleen kannujen paukuttelijaksi.

We Were All Wounded At Wounded Knee on harmittavan heikko single. Aihe ja sanoma ovat tärkeitä ja aina huomionarvoisia, mutta lauluna se on epäonnistunut. "You and me" -koukku on tökerö, kunnon melodia puuttuu ja biisi junnaa pahasti.

Wovoka on aika epätasainen levy, mutta kokonaisuus on keskitason yläpuolella ja tarjoaa muutaman huippuhetken, kuten nimikappale, Come and Get Your Love, Clouds in My Sunshine ja vauhdikas loppukliimaksi 23rd and Mad.

Beaded Dreams Through Turquoise Eyes on valju levy, kuten saatoin etukäteen arvatakin. Sen takia välttelin pitkään Cyclesin (1977) kuuntelemista. Lopulta sitten kuuntelin sen Spotifysta, ja olihan se ihan munatonta moskaa. Hurjat intiaanit oli täysin kesytetty kaupallisuushakuisen markkinakoneiston toimesta. Niin siinä käy, kun on liian valtavirrasta poikkeava.

 

 

REDGUM

Kun australialainen ja uusiseelantilainen rock oli juuri alkanut kiinnostaa joskus 2005, kolusin ensin läpi Windows Media Playerin kautta löytämäni mp3-kaupan, UseNeXT-tiedostojenjako-ohjelman ja venäläisen AllofMP3-kaupan. Tietoja vanhoista aussilevyistä sain ruotsalaisen Magnus Holmgrenin ylläpitämästä tietokannasta Australian Rock Database. Tuolla sivustolla mainittuja levyjä yritin sitten löytää kuunneltaviksi.

UseNeXTistä löytyi nippu Redgum-biisejä, joista tallensin ja poltin CD-R:lle neljä: I've Been to Bali Too, Fabulon, Maria ja Servin' USA. Redgumin musiikki osoittautui aivan pahuksen mainioksi folkrockiksi, mukana oli sekä kantaaottavuutta että huumoria. Redgum pääsi korvan taakse bändinä, jolta on saatava kuulla lisää materiaalia.

 

Kiitos Ausrock-blogille, Ausrock Forumsille ja Midoztouchille siitä, että löysin kokonaiset albumit kuunneltavikseni mp3-muodossa. Studiolevyjen kohdalla riitti yksi kuuntelukerta, mutta livelevy Caught in the Act (1983) teki kovan vaikutuksen. Tilasin LP:n MusicStackin kautta tammikuussa 2011 pidettyäni siitä ensin muutaman vuoden ajan CD-R-kopiota. LP:n mukana tuli myös ylimääräinen kolmen biisin single, jonka huomasin puuttuvan saamastani kappaleesta. Piti siis tilata se "Caught in the Act / Stewie - Lear Jets Over Kulgera" -sinkku vielä erikseen MusicStackista huhtikuussa.

Studiolevyt unohdin joksikin aikaa, mutta ajan myötä alkoi tuntua siltä, että ne pitäisi ottaa uudelleen kuunteluun ja jopa hankkia MusicStackin kautta. Sitten sattui ikävä tapaus, kun maaliskuussa 2012 yritin tilata australialaisesta Essendon 2nd Hand CDs Records and Books -levykaupasta kaksi LP:tä Stylus-nimiseltä yhtyeeltä, ja jouduin huijatuksi. Maksoin PayPalilla myyjän tilille, rahat menivät, levyt jäivät saamatta. Jätin MusicStackin useaksi vuodeksi, ja myös PayPalin käyttö loppui melkein kokonaan.

 

Viime kuussa päätin haudata sotakirveeni sekä MusicStackin että PayPalin kanssa. Päätin ruveta taas tilaamaan levyjä MusicStackista. Muutaman vuoden ajan on tuntunut siltä, että MusicStackissa asiat jäivät liiankin ikävästi kesken. Haluan nyt hoitaa levyjen keräilyn MusicStackin kautta kunniallisesti loppuun ja lähteä sen jälkeen uudemman kerran pois sieltä, tyylikkäämmin. Alkajaisiksi hoidan itselleni ne levyt, joiden kohdalla on eniten tuntunut siltä, että ne olisi pitänyt tilata itselle MusicStackista. Viime kuussa aloitin tilaamalla loput Redgumin levyt. Minulla on mp3-kopiot niistä, mutta halusin korvata ne oikeilla vinyyleillä. Amazonista hommasin itselleni kokoelma-CD:n The Essential Redgum helmikuussa 2017, mutta siinähän ei ole kaikkea vaikka tupla-CD onkin.

Kaikki tilaamani viisi levyä ovat nyt saapuneet. Midnight Sun (1988) puuttuu, koska siitä ei ollut kuin yksi kappale myynnissä, ja sitä myi mainittu Essendon, jonka olen pistänyt boikottiin. En halua enää tilata sieltä mitään. Odotan, että Midnight Sun ilmestyisi jonkun muun MusicStack-myyjän valikoimaan.

 

Niin loistavia kuin Redgumin levyt ovatkin, ei-australialaiselle biisien sanallinen sisältö voi jäädä hämäräksi. Yritän tässä nyt selostaa, mitä kussakin kappaleessa lauletaan ja mihin australiaisiin juttuihin niissä viitataan, jotta biisit avautuisivat myös suomalaisille. Onneksi kaikkien LP:itten mukana tuli sanoitusliite. Niiden ja Googlen avulla pystyn nyt selvittämään laulujen sanalliset annit ja viestit.

 

If You Don't Fight You Lose (1978)

One More Boring Night in Adelaide - sitä mitä nimikin antaa ymmärtää. Ilmeisesti arki-illat Adelaidessa olivat ainakin 70-luvun lopulla melkoisen pitkästyttäviä ja virikkeettömiä. Laulussa mainitaan radio- ja tv-juontaja sekä laulaja Ernie Sigley, ja tv-toimittaja Mike Willesee.
Carrington Cabaret - tapa jolla yli 200 vuotta sitten Australiaan saapuneet valkoihoiset kohtelivat alkuasukkaita - ja kohtelevat edelleen - on anteeksiantamaton. Tämä laulu sisältää sapekasta kritiikkiä tätä jatkuvaa syrjimistä kohtaan. Mustia lapsia kuolee eikä kukaan välitä (sanoituksessa esiintyvä sana 'piccaninny' on mustasta pikkulapsesta käytetty rasistinen nimitys), sairaat aboriginaalit eivät pääse sairaalaan koska taksikuskit eivät suostu ottamaan heitä kyydittävikseen.
Critique in G - rikkaat rikastuvat, köyhät köyhtyvät, siitä tämä kertoo. Sanoituksessa vilisee ilmeisesti aussipoliitikkojen nimiä: Keynes, Gough, Malcolm, Nareen, Tammy. Ja vaikkeivät nuo kaikki olisikaan poliitikkoja, ei kiinnosta. Kaikki isot herrat ovat kuitenkin samanlaisia, eivätkä asiat muutu.
Beaumont Rag - tässä kerrotaan pilkallisesti liberaalit arvot omaavasta lakimiehestä ("barrister") minä-muodossa. Menestynyt aussipoliitikko, pääministeri ja liberaalipuolueen johtaja Malcolm Fraser mainitaan. Fraser kärsi vuonna 1983 katkeran tappion työväenpuolueen johtajalle Bob Hawkelle ja jätti politiikan.
Peter the Cabby - kunnioittavasti taksikuskista, joka on tehnyt työtään kauan, osaa ammattinsa viimeisen päälle, huoltaa nopeasti ja vaivatta autonsa tarvittaessa ja tekee työnsä pyyteettömästi vaikkei autossa ole mukavuuksia eikä palkkakaan huimaa.
H.M.A.S. Australia - tämännimisiä sodissa palvelleita risteilyaluksia oli kaksi. Ensimmäinen rakennettiin 1910 ja se palveli vuoteen 1921. H.M.A.S. Australia (II) palveli vuosina 1927-1954. Redgumin laulussa lauletaan 25 vuotta jatkuneesta laivaristeilystä, jonka aikana ei ole kertaakaan ankkuroiduttu mihinkään satamaan, ja matkustajat alkavat olla levottomia ja kapinamielisiä. Tässä on selvästi jotain allegoriaa, mutta kertooko se elämisestä Australiassa yleensä, vai aboriginaalien elämästä, vaiko venepakolaisista...
Raggin' - kun työläiset vaativat oikeutta, miehet vaativat palkkaa jolla pystyy tulemaan toimeen ja naiset vaativat samaa palkkaa mitä miehetkin saavat, syyttää pomo heitä punalipun heiluttamisesta.
So Goodbye - mies jättää tylyt hyvästit tyttöystävälleen, joka on upporikkaan tehtaanomistajan tytär. Nainen ei tajua, miksi mies ei halua enää seurustella. Syyt bänkseihin löytyvät naisen statuksesta ja ajatusmaailmasta: hän ei ymmärrä, että poikaystävänsä vanhemmat ja kaikki muut duunarit raatavat tämän miljonäärin omistamissa tehtaissa, asuvat köyhissä taloissa eivätkä voi elätellä toivoa paremmista oloista. Tehtaanpatruuna ei välitä palkollistensa elinoloista, tytär tuskin edes tietää että on ihmisiä jotka elävät kurjemmin kuin hän.
Poor Ned - osaaottavan kunnioittava laulu legendaarisesta lainsuojattomasta ja kapinallisesta Ned Kellystä.
Killing Floor - väkivahvat, sitkeät työläiset, osa heistä muualta tulleita siirtolaisia, raatavat kaikilla voimillaan, ja kun esimies tuo viestiä siitä, että työvoimaa on vähennettävä, kiukku purkautuu... Laulu kuvaa myös näiden miesten värikästä aiempaa elämää.
Letter to B.J. - vihalaulu aussipoliitikko Sir Johannes Bjelke-Petersenille, raudanlujalle ja kiistetylle kansallispuolueen johtohahmolle, joka käytti monia ketkumaisia keinoja vallan kahvassa pysymiseksi. Tuo Wikipedia-artikkeli on hurjaa luettavaa.
Servin' U.S.A. - Beach Boys -hitti Surfin' U.S.A. on saanut uudet sanat, joissa irvaillaan Malcolm Fraserille ja USA-suhteille.

Virgin Ground (1980)

Virgin Ground - pohjautuu englantilaissyntyisen mutta lopulta Australiaan muuttaneen toimittaja William Lanen matkoihin Paraguayssa 1890-luvulla. Lane kirjoitti poliittisia ja yhteiskunnallisia kohuartikkeleita, usein salanimillä, eri sanomalehtiin, ja yhä radikaalimmiksi muuttuneet aatteet aiheuttivat hänelle hankaluuksia. Virgin Ground kertoo varsinaisesti Australiasta Paraguayhin pakenevista siirtolaisista.
Maria - Livadiasta, ilmeisesti Krimin niemimaasta, Australiaan muuttaneen naisen tarina. Australia ei osoittaudukaan kauas kotoa lähteneelle naiselle miksikään unelmamaaksi.
Stewie - erään lain kanssa jatkuvasti ongelmiin joutuneen rettelöitsijän ja nuorisorikollisen surullinen elämäntarina syntymästä vankilatuomioon. Kyseinen Stewie on kuulemma ihan oikea henkilö, jonka Redgumin jäsenet kerran tapasivat keikkaillessaan yhdessä vankilassa - laulu kertoo hänestä.
Domination Quickstep - kun irlantilaiset vangit saapuivat Australiaan yli 200 vuotta sitten, heitä vartioineilla sotilailla ei ollut paljon tekemistä, joten he huvittelivat pistämällä vangit tanssimaan pillinsoiton tahtiin. Ajat ovat sittemmin muuttuneet, ja Australia on joutunut tanssimaan USA:n tahtiin.
The Money's No Good - laulu työttömyyden kiroista, kerrottuna yhden turhaan työtä etsivän miehen näkökulmasta. "Isn't it time we became annoyed, there are two generations unemployed".
Nuclear Cop - kauhukuva tulevaisuudesta, jolloin Australian runsaat uraanivarannot on kaikki myyty, aussit ovat rikkaita ja voivat materiaalisesti hyvin, mutta millä hinnalla?

"They sprinkled the waste around Ayers Rock
and given the tourists a bit of a shock
It used to be the blackman's sacred site
Now it glows like a neon light"

"Melt down, turn around, where do you hide?
You can't let your mutants play outside
Put your geiger counter near your airtight door
watch it jiggle and hear it roar"

Women in Change - kauneuden eteen täytyy kärsiä tuskaa, tuskastakin on etsittävä tarkoitusta ja kauneutta.
Ted - 1895 syntyneen sotaveteraanin elämäntarina ja omat ajatukset taistelun täyttämästä elämästään.
It Doesn't Matter to Me - minä-muodossa kerrottu ivalaulu ärsyttävän kapeakatseisesta, itseensä ja elämäänsä tyytyväisestä perheenisästä. Vaimo on karannut naisten turvakotiin pakoon väkivaltaista miestään, tytär on mukana Festival of Light -organisaatiossa, poika sotii idässä, mutta mies ei välitä vaan katsoo ympäröivää maailmaa vain väritelkkaristaan.
Long Run - Australiassa kaikki tuntuu menevän pieleen, mutta ihanaa jos kykenee säilyttämään optimistisen asenteen ja toivon siitä, että kaikki kyllä muuttuu ennen pitkää hyväksi.

Brown Rice & Kerosine (1981)

100 Years On -
Lear Jets Over Kulgera - laulu monikansallisille firmoille, jotka auttavat Australiaa hyötymään rikkaista luonnonvaroistaan, kuten uraanista ja siitä eritoten.
Caught in the Act -
Yarralumla Wine -
Where Ya Gonna Run to -
Brown Rice and Kerosene - kaksi naispuolista työläistä joutui poispotkituiksi töistään, kun heidät päätettiin korvata tietokoneilla. Aivan kuten vanhempansa, jotka aikoinaan varastivat puistoista puuta pysyäkseen lämpiminä, he nyt yrittävät tulla toimeen työttöminä ja lähes rahattomina, syöden "ruskeaa riisiä ja kerosiiniä" ja miettien, mitä Molotov sai aikaan cocktaileillaan...
The Federal Two-Ring Circus - eduskunta on sirkus ja poliitikot ovat täynnä omaa tärkeyttään. Entinen huutokaupan pitäjäkin tuumaa, ettei nykyinen työ paljoa eroa vanhasta: samaa talouspoliittista tohtorointia ja verbaalista pierutautia.
Your O.S. Trip - ulkomaille matkustelu on hieno asia, mutta kun tarkemmin katselee ympärilleen, huomaa että monilla turistikohteilla on myös synkkä, väkivaltainen ja verinen puolensa, joka ilmenee turvallisuustoimenpiteinä, mielenosoituksina, levottomuuksina... Näitä asioita on tosin vaikea havaita loistohotelleista käsin, eivätkä ne tartu matkamuistoina otettuihin valokuviinkaan.
The Last Frontier - laulu kertoo Schumannin ja parin ystävänsä matkasta Alice Springsiin ja Ululuun Australian sydämessä, ja miten he törmäsivät USA:n ilmavoimiin, jotka hallitsivat aluetta.
Parramatta Gaol 1843 - Sydneyn esikaupungissa Parramattassa toimi vankila vuodesta 1798. Tulipalo tuhosi alkuperäisen vankilan jo seuraavana vuonna, minkä jälkeen se rakennettiin kolmessa vuodessa uudelleen. Vuosina 1837-1842 se rakennettiin jämerämmin kivestä. Vuosina 1918-1922 paikka toimi mielisairaalana, 1997-1998 vankila oli tilapäisesti suljettu. 2004 kaksi vankia pakeni Parramatta Gaolista kiipeämällä muuria ylös tikapuita pitkin ilman että vartijat edes havaitsivat mitään. Tämä tapaus sai ihmiset vaatimaan vankilan sulkemista. Tämä toteutuikin vuonna 2011. Redgumin laulu kertoo naisvankien näkökulman vankilaoloihin.

Cut to the Quick (1982)

Fabulon - vanha "Rivers of Babylon" on saanut uudet sanat, joissa absurdisti luetellaan tuotemerkkejä ja kulutustavaroita. Yltiöpäisen materialismin ja kerskakulutuksen vastainen viesti tulee selväksi nauramisen lomassa.
The Diamantina Drover - Diamantina-joen varrella työskennelleestä australialaisesta karjanajajasta kertova laulu. Hugh McDonald tapasi itse tämän 80-vuotiaan miehen ja teki laulun hänen kunniakseen.

Caught in the Act (1983)

Redgumin huomattavin piirre lavabändinä oli johtohahmo John Schumannin vasemmistolaiset, improvisoidut ja hillittömän humoristiset monologit kappaleiden aikana. Nämä monologit kestivät useita minuutteja ja kuulija voi vain äimistyneenä kummastella mistä tuo kaikki pullahti ulos ja vaatiko se oikeasti jonkinlaista etukäteen tehtyä käsikirjoitusta.

Caught in the Act äänitettiin pian 5. maaliskuuta 1983 koetun vaalituloksen jälkeen, joka koitui nöyryyttäväksi lopuksi liberaalipuolueen johtajalle Malcolm Fraserille, työväenpuolueen hyväksi. Avauskappaleessa "Beaumont Rag" Schumann on pahoittelevinaan masentavaa vaalitulosta, muttei kuulosta oikeasti lainkaan murtuneelta ja säilyttää tiukasti ironisen otteen puheissaan. Seuraa kuusi minuuttia standup-komiikkaa, jossa Schumann irvii vaalituloksesta masentuneita Beaumontin asukkaita, jotka lohduttautuvat kulutusjuhlalla ja lomanvietolla älyttömine piirteineen - ja yleisöllä on hauskaa.

Caught in the Act -biisiä edeltää toinen kuusiminuuttinen puhe, jossa Schumann kertoo meille, kuinka luottokorttifirmaa jallittamalla pystyy järjestämään itselleen unelmaloman Australiassa pilkkasummalla. Toki hän myös muistuttaa meitä väistämättömästä loman jälkeisestä seuraamuksesta...

Frontline (1984)

I've Been to Bali Too - kuvaus Baliin suuntautuneesta matkasta, silkka hupilaulu joka tuntuu erittäin todenmakuiselta ulkopuolisestakin.
ASIO - Australian Security Intelligence Organisation. Viraston on tarkoitus suojella australialaisia vakoilulta ja muulta turvallisuutta vaarantavalta toiminnalta, mutta tämän laulun perusteella ausseilla on aihetta kyseenalaistaa viraston toimintatapoja.
Friday Night -
Spirit of the Land - erittäin elämänmakuinen kuvaus siitä, millaiseksi elämä on muuttunut kolmatta vuotta jatkuneen kuivuuden myötä. Pellot ovat muuttuneet hiekaksi, karjankasvattaminen on loppunut, koska naudat eivät löydä syötävää. Koulut ovat kiinni ja rapistumassa, maanviljelijät korviaan myöten veloissa. Laulussa kerrotaan erityisesti yhden miehen tarina: mies oli maanviljelijä, mutta pellot kuivuivat. Hän osti koko rahallaan karjaa, ja karjan kuoltua mies yritti vielä kiertävänä kauppiaana. Sekin tyssäsi, koska kauppa käy paremmin kaupungeissa missä kaikki on halvempaa. Miehellä oli ennen pieni leikillinen sivuharrastus amatöörikantrilaulajana. Sillä hän sai muutaman ylimääräisen lantin normaalien tienestiensä lisäksi. Nyt kantrin laulaminen on ainoa ansaintakeino joka hänellä on enää jäljellä.
Gladstone Pier - traaginen kuvaus alkuun onnelliselta vaikuttaneesta merimiehen ja naisen välisestä rakkaudesta ja avioliitosta, jonka karut markkinatalouden realiteetit ja työllistymisvaikeudet saavat kariutumaan. Mies saa töitä hiilikaivoksessa, mutta työ on liian kurjaa mereen tottuneelle, ja lohtua haetaan pullosta... ja osa-aikatöitä tekevä vaimokin kärsii koko ajan pahemmin... kunnes lähtee.
Spark of the Heart - aiheessa on samaa kaikua kuin Spirit of the Land -kappaleessa. Maanviljelys ja karjankasvatus - ja yleensäkin rahan tienaaminen maatöillä on toivotonta, jos ei sada ja kaikki on kuivaa hiekkaerämaata. Eikä valtio omine vaatimuksineen tee hommaa yhtään helpommaksi, päinvastoin.
Still Life -
Working Girls -
Beyond Reason -
Hira -

Singlet ja harvinaisuudet:

I Was Only 19 (A Walk in the Light Green) - Redgumin tärkeimpiä levytyksiä oli tämä 1983 julkaistu single, joka kuvasi kaunistelematta Vietnamin sotaan lähetettyjen nuorten miesten sotimista, ajatuksia, kohtaloita ja traumoja. Jalona eleenä kaikki singlen tuotot lahjoitettiin sotaveteraanien hyväksi. "Light green" viittaa Vietnamin karttaan, jossa tummanvihreä väri merkkasi tiheää viidakkoa, hyvää suojaa ja hyvin vähäistä määrää miinoja, vaaleanvihreä väri taas harvaa viidakkoa, huonoa suojaa ja runsasta määrää miinoja.
McArthur's Fart - John Schumannin lavabravuuri, pidäkkeettömän hävytön legenda miehestä, joka pelasti Australian sisämaassa sijaitsevan pikkukaupungin pitkään jatkuneelta kuivuudelta mahtavalla pierulla, joka sai maan järisemään ja pahasti tukkeutuneen padon avautumaan.
Just Another Moment on Your Own -
The Drover's Dog -

https://www.youtube.com/watch?v=SUy3beI2Ic0

When I was born at a very young age
the bible opened at a crucial page
I saw my future like a vision from God
two bushie brows and a drover's dog
and everyone said poor bugger me
he'll become the ruler of the whole country

I went to school and I got full marks
so I toddled off to Oxford with the ruling class
I wore clean flannels and a lecherous leer
I studied economics and I drank Bulk beer
I drank so much I could hardly stand
so they made me the leader of this big broad land

I played some cricket and I argued the toss
so they made me an aid to a union boss
I stood as a workers' advocate
I could shout down opponents in a mass debate
I could shout so loud they rewarded me
by making me the leader of the A.L.P.

I grew so popular that I was sent
by the safe seat of wills into parliament
I always voted at Bill Hayden's call
and I never thought of thinking of myself at all
I thought so little of little old me
that they let me be the leader of the whole country
(he stabbed Bill Hayden so gleefully
that they let him become prime minister in '83)

I flew around the world to improve my stature
I met Ronald Reagan and Margaret Thatcher
the Pentagon rang so I sank in a boot
'cause I don't need Anzas or kiwi fruit
I serve as Reagan's deputy
that's why I am governing this whole country

So party faithful wherever you may be
if you want to bark from the top of the tree
there's only room for one dog here
I'll piddle on your head if you get too near
so mind your business in respect of me
or I'll cancel your bi-centenary
(so mind your business in respect of he
while he carries on with governing the whole country)

The Essential Redgum (2011)

Erinomainen kahden CD:n kokoelma, joka sisältää kattavasti yhtyeen parhaita paloja. Jos ei jaksa yrittää haalia vinyylejä, niin tuohon voi tyytyä.

Pääjehu John Schumann erosi Redgumista vuonna 1986 tehtyään sopimuksen CBS:n kanssa. Hän teki seuraavana vuonna soolo-LP:n Etched in Blue, jota en ole kuullut. Sen jälkeen levytysrintamalla on ollut hiljaista. Tuli lastenlevy vuonna 1988, toinen vakavampi soololevy True Believers 1993, ja viime vuosikymmenellä kaksi The Vagabond Crew -yhtyeen kanssa tehtyä levyä.

Muu Redgum jatkoi ilman Schumannia. LP Midnight Sun tuli ulos 1988, mutta se ei herättänyt lainkaan huomiota. Harmi, sillä vaikka Schumannin lähtö puhalsi jotain pois Redgumin musiikista ja materiaali on aiempaa totisempaa, on albumi olosuhteet huomioon ottaen vahva työ. LP:ltä löytyy muutama ihan klassikkobiisi, kuten When Your Luck Ran Out, Running With the Hurricane ja Blood Upon the Rain. Viimeksimainitusta jatkaa suoraan eteläamerikkalainen traditionaali La partida, joka päättää levyn kauniisti.

Jossain vaiheessa (1989?) äänitettiin julkaisematta jäänyt albumi, jonka olen päässyt kuulemaan. En muista albumista mitään, mutta YouTubesta löytyy ainakin kolme kappaletta: Soldiers in a War, Walking on the Ice ja Nothing Here For Me. Albumin nimeksi piti kai tulla "Redcliffe".

 

Sitten seuraavaksi juttua joka ei oikeastaan juuri liity Redgumiin, mutten tiedä minne muuallekaan pistäisin tämän:

Seurailin vuonna 2007 kolmea aussimusiikkia jaellutta musiikkiblogia / nettisivustoa, Ausrock, Downunder ja Midoztouch. Lokakuussa Ausrock-blogiin postattiin yksi Redgumin albumi, jota kommentoin. Minut tavallaan kutsuttiin liittymään jäseneksi blogin oheen perustettuun Ausrock Forumsiin, ja niin sitten päätin liittyä.

Foorumiin oli postattu yksi kokoelma australialaista perinnemusiikkia (bush music) soittaneelta yhtyeeltä nimeltä Bushwackers Band. Imuroin kokoelman koneelleni, ja yllätyin siitä, että musiikkihan kuulosti ihan irlantilaiselta perinnefolkilta.

Juttelin marraskuussa 2007 yksityisviestien muodossa erään foorumin jäsenen kanssa, ja hän suositteli minulle yhtä kahden CD:n kokoelmaa bush musicia, jonka hän oli postannut foorumiin. Kertoi samalla, että varhaisessa aussimusiikissa on hyvin voimakkaita irlantilaisvaikutteita, koska suuri osa Australiaan 1700-luvulla muuttaneista siirtolaisista oli irlantilaisia vankeja, ja myöhemmin seurasi isompikin muuttoaalto Irlannista Australiaan.

Löysin netistä erinomaisen artikkelin joka kertoi yksityiskohtaisesti irkkuvankien siirrosta Australiaan vuosina 1788-1901. Kuuntelin sitä kahden CD:n kokoelmaa bush-bändejä samalla, ja sehän toimi täydellisenä soundtrackina artikkelille. Juuri tämän takia olin Ausrock Forumsiin liittynytkin, että saisin tutkia tätä suurta tyhjää valkoista läikkää musiikkikartallani ja oppia aussimusiikista mahdollisimman paljon.

Oli siis valaisevaa lukea ja oppia siitä miten valkoiset asuttivat Australian yli 200 vuotta sitten, mutta kolikolla oli, kuten tunnettua, kääntöpuolensa. Vuonna 1988 vietettiin Australian asuttamisen 200-vuotisjuhlia, mutta koko väestö ei ollut juhlatuulella. Nappasin nämä kaksi artikkelia Helsingin Sanomien Aikakone-palvelusta kun lueskelin vuoden 1988 Hesareita:

 

 

 

 

 

 

Olen päässyt jonkin verran kuulemaan Australian aboriginaalien tekemää pop-musiikkia. En paljoa, mutta Warumpi Band, Coloured Stone ja No Fixed Address ovat tulleet tutuiksi. Coloured Stonen levyjä on ollut pirun vaikea löytää kuunneltaviksi, olen kuullut vasta Inma Juju Dance Musicin ja yhden kokoelman.

 

 

 

 

1    2    3    4    5    6    7    8    9    10    11    12    13    14    15    16    17    18    19    20    21    22    23    24    25    26    27    28    29    30    31    32    33    34    35    36    37    38    39    40    41    42    43    44    45    46    47    48    49    50    51    52    53    54    55    56    57    58    59    60    61    62    63    64    65    66    67    68    69    70    71    72    73    74    75    76    77    78    79