Various Artists: Phantom of the Paradise (1974)

Elokuva-soundtrack, jonka ostin Black and Whitesta joskus 1990-luvun lopulla. Keräsin Kontran biisien alkuperäisversioita, ja Kontra levytti tällä soundtrackilla olevan kappaleen "Goodbye, Eddie, Goodbye" nimellä Hyvästi Mauri viimeiselle albumilleen Mieto levy. Taisi käydä niin, että jouduin ostamaan levyn kahdesti. LP:n mukana tuli nimittäin tarra, kooltaan 171 x 152 mm. Ensimmäisessä ostamassani kappaleessa tätä LP:tä tuo tarra oli liimattu keskelle etukantta. Piti saada levystä yksilö, jonka etukannessa ei ole mitään kuva-alaa peittämässä. Minulla on siis tarra tallella, se on vain kansipahviin kiinnitettynä ja kannesta irtileikattuna.

Elokuvan näin telkkarista joskus 1990-luvulla. Elonetistä katsoin, että Aavemusa on esitetty tv:ssä 11.6.1996 ja 26.7.1997. Kesällä 1996 asuin Mäkkylässä äidin ja isäpuolen jaloissa, kai minä silloin sen näin. Syyskuussa 1996 sain oman asunnon.

 

Phil Manzanera & Andy Mackay: Manzanera & Mackay (1990)

Kuulin joskus 90-luvun alussa radiosta Sacrosanct-biisin, ja otin sen kasetille. Biisi kolahti lujaa, ja kesäkuussa 1992, kun vihdoin rupesin ostamaan itse CD-levyjä, piti saada Manzaneran ja Mackayn yhteinen levy. Ensimmäisen omalla rahalla hankitun levyn ostin 5. kesäkuuta 1992, se oli Joe Jacksonin kokoelma Stepping Out - The Very Best of Joe Jackson, Leppävaaran Maxi-Marketista. Sitä seurasi jo seuraavana päivänä tämä Manzanera & Mackay, jonka hommasin Citysokoksesta.

Erikoista tässä päätöksessä ruveta ostamaan itse levyjä oli se, että isäni oli kuollut kesäkuun 2. päivänä. Kyllähän minä tuolloin 17-vuotiaana hyväksyin isäni kuoleman niin hyvin, etten vuodattanut kyyneltäkään, ja ymmärsin että elämäni jatkuu kaikesta huolimatta, mutta silti aika urheaa, että kykenin ottamaan tuollaisen askeleen kohti itsenäisyyttä noin pian suru-uutisen jälkeen. Minähän olin vielä 90-luvun alussa ihan epäitsenäinen, aloitekyvytön kotihiiri, joka ei osannut itse käydä koskaan missään, paitsi Kauniaisten kirjastossa. Kesällä 1992 rupesin käymään aktiivisemmin ulkona kaupungilla, ensin pyörällä ja myöhemmin junalla, ja ostelemaan itse kaikkea mitä halusin sillä rahalla mitä käytettävissäni oli. Aiemmin minulle oli vain ostettu tavaroita, mutta isäni kuoleman jälkeen sisuunnuin muuttumaan asteittain omatoimisemmaksi.

Näistä kaupunkireissuista muodostui minulle tärkeitä henkireikiä. En viihtynyt kotona. Ilmapiiri kotona oli milloin ahdistava, milloin tylsä. Puuhailin omassa huoneessani mitä puuhailin, omia juttuja joista en muille puhunut. Loin oman maailmani, johon uppouduin. Kauniaisten kirjastossakin minulla oli oma maailmani, keräsin tietoja elokuvista. Koti oli yleensä pysähtyneen rauhallinen, Jonnalla oli omat juttunsa omassa huoneessaan ja isäpuoli ja äiti liikuskelivat ympäriinsä mitä milloinkin tehden. Ilmapiiri oli ahdistava siksi, että pelkäsin isäpuoltani. Tuntui, että hän hengitti niskaani ja tarkkaili koko ajan, ja oli heti saarnaamassa ja painamassa itsetuntoani alas jos oli jotain mistä hän ei pitänyt. En uskaltanut puolustautua ja sanoa vastaan, vaan nielin moraalisaarnat kuin lammas.

Siksi minulle oli tärkeää päästä välillä talosta ulos ja olla vapaasti oma itseni.

Päätöstäni lähteä kaupungille perjantaina 5. ja lauantaina 6. kesäkuuta avitti se seikka, että äiti ja isäpuoli olivat lähteneet kesämökille, sisarpuoleni Jonna taas biologisen äitinsä luo Hyvinkäälle. Jäin siis yksin kotiin maanantaihin asti. Olin vapaa tekemään mitä huvitti, ja päätin hyödyntää sitä.

"Aamupäivällä menin pankkini automaatin luo, ja pystyin ilman mitään varsinaista opettelua nostamaan tililtäni 300 markkaa. Hieno suoritus!

Pyöräilin sitten Leppävaaran Maxiin ostaakseni sieltä erään tietyn CD-levyn, jonka olin tosin viimeksi nähnyt siellä viikkoja sitten. Minulla oli kuitenkin onnea, vielä melko uuden idolini Joe Jacksonin kokoelmalevy "Stepping Out" oli yhä siellä. Jo viisi hänen lauluaan on kaseteissani nauhoitettuna, ja kaksi muuta muistissani. Koko levyllä oli tosin vain viisi hyvää kappaletta (yksi niistä oli uusi tuttavuus) viidestätoista."

Noin kirjoitin päiväkirjaani 5. kesäkuuta. Seuraavan päivän merkinnässäni lukee:

"Valvoin koko yön c-kasettieni nauhoittelun ja mainosten pinkkoihin kokoamisen parissa [jakelin mainoksia Kauniaisissa kesätyönäni]. Puoli kuudelta aamuyöllä otin pyöräni ja poljin parissa tunnissa Helsingin keskustaan. Puhelinluettelon kaupunkikarttoja katsellen olin kirjoittanut paperille tarkat mutta ytimekkäät ohjeet siitä mitä tietä on käytettävä, jotta lyhyimmässä mahdollisessa ajassa pääsisi keskustaan. Turhaan, sillä yritin epätoivoisesti kuluttaa aikaani siellä keskustassa. Pyöräilin, kävelin, kävin marketeissa, ja onnistuin jollain ihmeen kaupalla saamaan aikaani kulumaan. Olisinpa lähtenyt matkaan keskipäivällä.

Yksi osa puuhasuunnitelmaani oli käynti Komentokeskus Oy:ssä ostamassa pari tietokonepeliä. Kotonani on jo "Nightbreed" ja hyppelypeli "Summer Camp", mutta mitä siitä. Muutama Laajasalossa olevista peleistäni menee roskiin, joten hankin korviketta [Commodore 64 -tietokoneeni oli pitkään Laajasalossa, isän, hänen kihlattunsa Leenan, ja tämän tyttären, Suvin, luona - minä pääsin pelaamaan kuusnelosella vain silloin kun kävin heidän luonaan]. Komentokeskuksen tilat Snellmaninkadulla oli kuitenkin vuokrattu. Ei siis ole enää myyntiä siellä. Noh, Citysokoksesta ostin "Atomic Robokid" -nimisen ampupelin.

Myös toinen CD-levy kuului suunnitelmiini. Citysokoksessa oli yhä jäljellä Phil Manzaneran ja Andy Mackayn ensilevy, jonka näin siellä ostaessani "Arkanoidin" ja "OutRun Europan" [8. helmikuuta, jolloin äiti vei minut kaupungille yksille asioille, ja sain selviytyä kotiin itse]. Kolme minuuttia "Sacrosanct"-kappaleesta on nauhalla, ja olen hulluna siihen. Vain sen takia ostin koko levyn, mutta luotin siihen että muutkin kappaleet ovat hyviä.

Sitten Maxim-elokuvateatteri ja "Manaajan" ensimmäinen näytös uusintakierroksella. Eli tavallaan tuli ensi-ilta koettua. Jätin pyöräni jonnekin Kluuvikadun lähistölle muutama tunti ennen näytöksen alkua, vietin aikani Kluuvissa ja lähdin sitten viemään pyöräni lähemmäs Maximia, josta lähtisin sitten suoraan kotiin. Etsin tuntikausia vielä elokuvan jälkeenkin, jalat olivat väsyneet ja rakkuloilla, yritin tutkia koko tienoon, mutten löytänyt pyörääni mistään! En yhtään painanut mieleeni kadun nimeä, mutta paikan ulkonäön muistin. Apua siitä ei silti ollut. Lopulta, kymmenen jälkeen, luovutin ja lähdin junalla takaisin Kauniaisiin. Otin jalkakylvyn samalla kun lajittelin loput mainokset pinkkoihin.

Kuuntelin myös M&M:n levyn läpi. Loistava, sielukasta, tyyntä diskopoppia. Loistava ostos! Joka kappale oli hyvä, vaikkei "Sacrosanctin" loppupuolisko mitään erityistä tarjonnutkaan."

Noin siis päiväkirjaani kirjoitin ensimmäisestä itsenäisestä päivästäni Helsingin hyörinässä. Äiti ja isäpuoli löysivät pyöräni maanantaina vain hetken etsimisen jälkeen elokuvateatteri Andorran edestä.

Eipä Manzaneran ja Mackayn levy silti pysynyt kokoelmassani. Nykyinen kappaleeni ei ole sama, vaan MusicStackin kautta itävaltalaisesta levykaupasta tilattu, kesäkuussa 2008. Saksalaispainos, jonka kansibookletissa ei ole niitä ylimääräisiä tekstejä joita muistan vuonna 1992 ostamassani CD:ssä olleen (vokalisti James Wraith oli tainnut kirjoittaa jotain). Sikäli pettymys tämä saksalais-CD.

Joe Jacksonin kokoelmakaan ei pysynyt luonani, koska se ei ollut tarpeeksi hyvä. Erinomainen Sunday Papers puuttui (paha virhe!), ja ainoa ennenkuulematon hyvä biisi oli You Can't Get What You Want. Aika suuri osa kokoelman biiseistä oli tylsiä.

 

Phil Spector: A Christmas Gift For You From Phil Spector (1963)

Konventionaalisin joululevy joka minulta löytyy. Kun minulla oli The Revolutionary Decades -projekti meneillään, tulin keränneeksi kirjastoista myös kaikki Phil Spectorin tuottamat äänitteet jotka löysin, ja kopioin ne CD-R-levyille. Kaikki The Ronettesin, The Crystalsin, Darlene Loven ja muiden biisit. Myös tämän joululevyn kopioin itselleni. Stockmannista sitten ostin oikean CD:n joskus kymmenen vuotta sitten tai vähän myöhemmin.

 

Pigbag: Dr. Heckle and Mr. Jive (1982)

The Big Bean / Scumda (1982)

Lend an Ear (1983)

Kiitos tämän bändin löytämisestä kuuluu Doll By Doll -yhtyeelle. Nimittäin, kun olin seonnut Doll By Dollin Caritas-biisiin ja yritin löytää lisää just samanlaista tanssimusaa, kokeilin mm. Pigbagin tuotantoa. Ei ollut läheskään samanlaista, mutta hyvää oli. Imuroin levyt netistä ja poltin CD-R-levyt niistä. Dr. Heckle löytyi Hippie Shakesta joulukuussa 2013, Lend an Ear Black and Whitesta kai joitakin päiviä myöhemmin, tuo sinkku samoin B&W:sta marraskuussa 2016.

Lend an Ear ei ole yhtä paljon mieleeni. Se on jotenkin rutiinimaisemmin soitettu, enkä oikein pidä naisvokalistista. Mutta hyvä levy sekin silti.

 

18.2.2018

Pihasoittajat: Rocky Road to Dublin - Kivinen tie Dubliniin (1972)

Hattukauppiaan aamu (1973)

Kontaten kotia (1975)

Jakelin Pihasoittajien levyjä FinnArcticissa jo joskus alkuvuodesta 2008. Nuo levyt olivat niiden joukossa, jotka vahvimmin vaikuttivat päätökseeni, että suomalaista musaa pitää ruveta jakamaan netissä.

Lainasin siis Leppävaaran kirjastosta kaikki kolme levyä. Harmittelin sitä, että Rocky Road to Dublinia ei ollut saatavilla kokonaan CD:nä (eikä ole vieläkään, haloo, Siboney, miksi???), vaan kuusi kappaletta ovat jääneet ulkopuolelle. Muut kahdeksan sentään löytyvät bonusraitoina Hattukauppiaalta ja Konttaukselta. Tarkoitti siis, että kuusi kappaletta oli ripattava vinyyliltä sillä surkealla vanhalla vinyylisoittimellani. Yhdessä Kristianin esikoissoolon kanssa ensimmäisiä omia vinyylirippauksia, joita FinnArcticissa jakelin. Laatu oli surkea.

Rocky Road to Dublin on upea levy, vaikka irkkuaksentti (jonka onnistuneisuudesta en osaa sanoa mitään) ja joskus yltiöpatrioottiset sanat vähän huvittavatkin. Foggy Dew ja Boolavogue omaavat taikaa, niiden kohdalla aina mietin, että voi miten upea levy tämä on.

Kaksi seuravaa levyä ovat kuitenkin ne mestariteokset. Hattukauppiaan aamu on niin hieno, että paremmaksi ei voi mennä. Pieni kesäruno, Lumilinna, Ajaton aamu, Elämän kutsu (paras! RAKASTAN tätä laulua!), siinä omat suosikkini. Kontaten kotia -levyllä ei ole mitään yhtä sykähdyttävää, mutta tasaisen korkeatasoinen albumi kyseessä kuitenkin. Okei, Viulu-ukkoon olen vähän kyllästynyt, mutta muuten loistavaa.

Olen jo kertonut, että FinnArcticissa myös käänsin suomenkielisten levyjen sanoitukset englanniksi palveluksena niille blogini seuraajille, jotka eivät suomea osanneet. Käännökset liitin mukaan jakelemiini .RAR-tiedostopaketteihin Notepad-tiedostoina. Minulla on vieläkin elävät muistikuvat siitä hikisestä urakasta, kun käänsin Pihasoittajien Kansansadun (Kontaten kotia -albumilla) englanniksi. Se oli tolkuttoman vaikea kääntää, mutta sisulla onnistuin saamaan aikaiseksi tyydyttävän käännöksen. Hattuja oli myös haasteellinen, mutta siitähän selvittiin meikäläisen parhaalla englanninkielisellä verbaali-iloittelulla. Harmi, ettei minulla ole käännöksiä tallella. Toisaalta, eipähän tarvitse nähdä mitä kaikkia virheitä tein.

Kontaten kotia -levyllä on muutamakin sanallisesti hämmentävä laulu. Absurdi balladi (todella absurdi), Kalevala-trokeinen Läksin pilven piirtä (kummallista suomenkieltä), Flikkain polska (niin tökerö traditionaali sanoitus, ettei sitä olisi kannattanut säilyttää jälkipolville).

 

Piirpauke: Piirpauke (1975)

2 (1976)

Piirpauke Live (1978)

Sakari Kukko & Piirpauke: Kirkastus / Sakari Kukko: Kajastus (1981 / 1979)

Yö Kyöpelinvuorella (1980)

Birgi Bühtüi (1981)

Piirpauke / Tapani Tuominen Trio: Jazz Liisa 15 (1975 / 2017)

Piirpaukkeen tulin nähneeksi jo joskus lapsena telkkarista, ja muistan huvittuneeni bändin nimestä: "mikä ihmeen "Piirakka paukkuu"?". Konevitsan kirkonkellot -klassikon kai kuulin joskus, se oli jo tuttu kun ensimmäisen kerran nauhoitin sen kasetille ollessani sivarina Taalintehtaalla syksyllä 1994.

Piirpauketta jakelin FinnArcticissa myös, tosin itse laitoin jakoon vain kaksi ensimmäistä albumia. Joku nimimerkki Jupiter, joka avusti minua muutamalla vinyylirippauksella (Ilpo Saastamoisen Joutsenen juju, Matti Bergströmin The Forgotten Horizon) tarjosi Yötä Kyöpelinvuorella valmiin esittelyn kera.

Näiden lisäksi minulla on vielä Ilahu illalla (1984) itse tehtynä vinyylisiirtona. Sitä levyä en ole vielä nähnyt missään muualla kuin kirjastossa, joten omaa kappaletta en ole kyennyt hankkimaan.

 

PIM: Fade Away / Move On (1987)

PIMin kaksi aiempaa sinkkua ovat valitettavan harvinaisia. Minulla on ollut tämä yksi single jo FinnArctic-ajoista asti. Vähän ennen kuin ÄKT:n Antti Kotilaisen mahtikäsky tuli, olin siirtänyt kaikki loput suomalaiset vinyylini kovalevylle blogiin postaamista varten - myös tämän Black and Whitesta poimimani PIMin singlen. Ei niitä blogiin postaamattomia suomilevyjä hirveän paljon ollut.

Onneksi olen saanut kerätyksi mp3:sia melkein kaikista PIMin aiemmista biiseistä. Dee-Lay vain puuttuu.

 

The Pink Fairies: Between the Lines / Spoiling For a Fight (1976)

Lainasin joskus 90-luvun lopulla tai 2000-luvun alussa kirjastosta Stiff Records -CD-boksin, jolla oli mukana "Between the Lines". Tämä sinkku löytyi sitten yhtenä päivänä Keltaisesta Jäänsärkijästä, ja ostin. Varhainen Stiff Records -single kelpaa kyllä kokoelmaani, ja tämä on aivan mainio pikkulevy. Kivaa raisua rockia.

Olen monesti miettinyt, että pitäisikö perehtyä Pink Fairiesin aiempaan tuotantoon. Yhdistelmä "hard rock & proge" ei kuitenkaan ole sitä musaa mitä jaksan kauheasti suosia, ja minulla oli huono kokemus heidän johtohahmonsa Twinkin soololevyn "Think Pink" kanssa.

 

The Pin Ups: Trash & Glam (2001)

Popparienkelistä ilmeisesti 2010 toukokuussa hankittu ja sittemmin aika lailla hyllyyn pölyttymään jäänyt kokoelma tämän surullisenkuuluisan roskabändin tuotannosta.

 

Pipo: Maailman ympäri (1983)

Soundi 9/83:

 

 

Pipon musiikkia verrattiin aikoinaan Hectoriin - ainakin Hesarissa Markku Fagerlund huomasi musiikin ja varsinkin Horttanaisen lauluäänen samankaltaisuudet Hectorin kanssa, ja niin huomasin minäkin. Hector ei vuonna 1983 paljoa levyttänyt vaan piti taukoa, mutta itse asiassa Maailman ympäri tuntuu hyvinkin sellaiselta levyltä jonka Hector olisi voinut tuona vuonna tehdä. Erona on korkeintaan se, että Hectorilta ei olisi kuultu ihan sellaisia tekstejä mitä Syrjälä kynäili. Ne ovat Syrjälän omaa ajatusmaailmaa.

Piposta ei tullut sen pitkäikäisempää yhtyettä, vaan 1984 Syrjälä ja Horttanainen touhusivat jo Cinema-projektinsa parissa, joka poiki LP:n ja singlen.

 

Plummet Airlines: Silver Shirt / This Is the World (1976)

It's Hard / My Time in a While (1977)

On Stoney Ground (1981)

Plummet Airlinesin sinkku "Silver Shirt" löytyi muistaakseni Jäänsärkijästä 2001 kun Soundi-lehtien innoittamana keräilin divareista punk- ja new wave -sinkkujen parhaimmistoa. En tiennyt bändistä mitään, mutta se oli varhaista Stiffiä, ja se riitti syyksi. Ei tätä singleä kehuttu Soundissa niin paljon että olisin laittanut sen toivelistalleni, mutta ostin ja tykkäsin, ja se pääsi mukaan singlesaaliistani koostamaani toiseen Punkerous-kasettiin.

Tutkin kirjastossa yhtä paksua levyluettelokirjaa ja löysin maininnan On Stoney Ground -LP:stä. Se rupesi heti kiinnostamaan. Levy löytyi sitten Tavastialla pidetyillä levymessuilla joskus viime vuosikymmenen alkupuoliskolla. Ajattelin, että pääsipä Plummet Airlines tekemään albumin kovin myöhään, mutta se osoittautuikin kokoelmaksi vanhoja julkaisemattomia äänitteitä. Kumpaakaan singleä ei ole mukana, vaan tupla on koottu 1976-77 BBC:n Maida Vale -studiossa äänitetystä albumista (ensimmäinen levy), kolmesta Britannia Row -studiossa 1977 äänitetystä biisistä ja viidestä livebiisistä (toinen levy). Ihan kivaa pubrockia tämä bändi teki.

Muutama oikein hieno kappale on mukana. Keeping Us Talking ja Oscars ovat tarttuvia. Oscarsista tosin puuttuu kokonaan intro, se alkaa tosta noin suoraan laululla ja soitolla, mikä tuntuu tökeröltä. The Stars Will Shine on kaunis, melankolinen balladi. Basisti Darryl Huntin kirjoittama ja laulama Since I Left You on kiva. Huntin ääni on melkoisen poikamainen ja hän laulaa korkealta, mutta tykkään. Livebiisit vajoavat vähän pitkäveteiseksi jammailuksi, mutta paikan päällä koettuna Plummet Airlines oli varmasti viihdyttävä bändi.

It's Hard -biisiä jaeltiin netin musiikkiblogeissa, mutta b-puolta ei jakanut kukaan. Syyskuussa 2006 täytyi pistää tilaus menemään MusicStackissa, että sain sinkun ja pääsin kuulemaan b-puolenkin. Omassa kappaleessani ei ole kuvakansia, vaan pahviset, vitivalkoiset kannet joissa on reikä keskellä.

 

Plus: The Seven Deadly Sins (1969)

Tämä oli todellinen löytö netin musiikkiblogimaailmasta. Seurailin yhtä blogia nimeltä Akashaman's Kosmos, johon postattiin sekalaista vanhaa psykedeelistä ja progea, ja 16. marraskuuta 2006 sinne jakoon pistetty Plusin levy vaikutti niin kiinnostavalta, että päätin kokeilla.

The Seven Deadly Sins on mahdottoman värikäs yhdistelmä rajua rockia, mustaa messuilua, melodisempaa poppia ja psykedeliaa. Mukana olivat ainakin kitaristi Tom Newman, basisti Max Simms, ja rumpali Mike Newman. Koko levy oli kahden tuottajan, Simon Napier-Bell ja Ray Singer, idea, eikä Plus-nimistä yhtyettä ollut koskaan olemassakaan - levyn kanteen vain laitettiin se esittäjänimeksi.

Blogipostaus löytyy netistä vieläkin, ja se kertoo kaiken mitä levytä ja "bändistä" tarvitsee tietää. Kommenttisektiossa on vielä tämäkin hyvin informatiivinen tietoisku, jonka rohkenen kopioida tänne:

hey all: i got this killer email from a guy named Marc McHugh, who actually bought this LP back in the day! tons of info on these guys & then some…: enjoy `******

Hello Akashaman – A search for “Seven Deadly Sins” by Plus turned up you – and was delighted to see you had it for download. A bit bassy overall, but glad to have it in any event. I have a turntable that does great vinyl conversions to WAV or MP3’s – and will try my hand at making a version myself.

I am very familiar with the LP – as I remember the ABC/Probe hype for several LP’s released at the same time – to include the SDS recording. I still to this day have several promo pieces hyping the LP along with the release of an LP by “Rare Bird” – – I’m sure you’re familiar with them and their hit “Sympathy.”

Just a bit of history as to the recording. As you can imagine – there was never a touring band known as “PLUS.” Tony Newman had moved along from the original Jeff Beck Group – hence the connection with Simon Napier-Bell. He – along with drummer/brother, Mike, was contacted to perform backing music on what was to be a “concept album” (remember those?) centering around the seven deadly sins. The idea came from Kurt Weill/Bertolt Brecht’s “Seven Deadly Sins” featuring Lotte Lenya. The thought was to infuse rock elements, while spinning a rather “Black Mass” effect, both lyrically and musically, at times throughout the LP.

Unfortunately, vocalists and other musicians taking part on the LP seem lost to history. I purchased a copy on its issuance date of Nov 1, 1969 – the same day I bought King Crimson’s “In the Court of the Crimson King” (an absolute classic). Coming from New Haven, CT – the great record store, Cutler’s, played the SDS recording incessantly on its stereo system – and for a week or two – it had legs within the Yale community. It then promptly died.

Several years later, in Boston, you should know that simultaneously to making the SDS recording, Tony Newman was also part of a heavy trio known as May Blitz. May Blitz was formed in England during the early part of 1969. Tony Newman actually formed the band recruiting James Black & Reid Hudson. Black and Hudson were Canadians from Victoria, British Columbia who pioneered Canadian West Coast music prior to moving to England. The band played extensively on the UK college circuit in 1969 before signing with Vertigo. Their debut album ‘May Blitz’ in 1970 was heavy and featured a grotesque cartoon cover. Because of my love for SDS – I rushed out to buy May Blitz when issued knowing Newman was involved – and alas, found it disappointing. The first album sold moderately and a follow up ‘The 2nd Of May’ was recorded in 1971. Unfortunately, despite being an excellent album full of heavy original numbers, the album flopped. The band was dropped by Vertigo shortly after. Both of their vinyl albums are in high demand on the collectors market. In 1992 both of the albums were re-mastered onto CD. Their music lives on through collectors and fans worldwide.

Black and Hudson disappeared into oblivion (They actually returned to Canada after the break up of May Blitz) but Newman played with many bands throughout the 70’s including Three Man Army, Marc Bolan, David Bowie (David Live) & Mick Ronson, Chris Spedding and David Coverdale’s Whitesnake.

Back to SDS – Additionally – I must take issue with one blogger on your site who feels that “”One look at the cover and it should be clear that producers Simon Napier Bell and Ray Singer (who also penned about six of the tracks here) were trying to capitalize on the look and feel of Jesus Christ Superstar” – from one Peter Thelen. Chronologically, this would be an impossibility in that JC Superstar would not be released until almost one full-year after SDS. I would rather presume that both Napier-Bell and Singer were in tune to the darker-edge that was rising up in Britain – what with groups on the horizon like Black Sabbath, etc – – and saw an opportunity to capitalize on what was at that time a growing musical movement.

In closing – SDS is a great recording – one most certainly worthy of CD issuance. Too bad it seems to have fallen through the cracks, and lost – forever!! Take Care – Marc McHugh

 

Minulla oli tämä jonkin aikaa CD-R-kopiona, kunnes tilasin CD:n MusicStackin kautta, ruotsalaisesta Record Heaven -levykaupasta yhdessä Octopusin Restless Nightin kanssa heinäkuussa 2010. Hillitön levy - vain se, että "Wrath: Gemegemera" on kopio Sly & The Family Stonesin biisistä I'm an Animal haittaa vähän. Ja kuten eräs tuon blogipostauksen kommenttiosiossa huomauttaakin, Pride-biisin laulaja kuulostaa erehdyttävästi Paul McCartneylta.

 

Various Artists: Pohjalla (1978)

Kuuntelin tätä kokoelmaa jo vuonna 1995 paljon, CD:ltä joka sisälsi vielä bonusraitojakin. Sikäli harmi että oma CD:ni on tuoreempi painos jolla ei ole bonuksia - ne ylimääräiset Pellen, Problemsin, Sen ja Sehr Schnellin singlebiisit tuntuivat ikään kuin kiinteältä osalta alkuperäistä kokoelmaa ja tekivät koko paketista juhlavamman.

Sen Peilit-kappaletta en jaksa. Sen pituus ja masentuneisuus on minulle liikaa. Loput kokoelmasta on täyttä rautaa. Oikeastaan myös Pellen Väkivalta ja päihdeongelma sattuu sieluuni liikaa. Se on liian kipeä, rankka ja tosi. Äärimmäisen raju sosiaalinen kannanotto.

 

Pointer Sisters: Don't Try to Take the Fifth (Mono) / Don't Try to Take the Fifth (Stereo) (1971)

Destination No More Heartaches / Send Him Back (1972)

The Pointer Sisters (1973)

That's a Plenty (1974)

Live At the Opera House (1974)

Steppin' (1975)

The Best of the Pointer Sisters (1976)

Having a Party (1977)

Energy (1978)

Priority (1979)

Special Things (1980)

Black & White (1981)

So Excited! (1982)

Break Out (1983)

Pointer Sisters oli tottakai tuttu nimi minulle jo lapsena. Äidin kaseteilla oli ainakin Fire, Slow Dance, I'm So Excited, All of You ja American Music. All of You ei tosin ollut kasetilla kokonaisena nauhan loppumisen takia. Se oli harmi, halusin erittäin kovasti kuulla biisistä loputkin. Hitit Jump (For My Love), Neutron Dance ja Automatic soivat radiossa paljon aikoinaan. Mainittakoon, että vaikka olin 80-luvulla kovasti innoissani sen ajan konesoundeista, se kimeä syntetisaattoriääni joka kuullaan Neutron Dancen kertosäkeissä oli mielestäni inhottava. Rajansa siis minunkin syntsadiggailullani.

Kun opiskelin Karjaalla 1995-1996, tapanani oli perjantaisin lähteä junalla pääkaupunkiseudulle kirjasto-, karkinosto- ja joskus myös levynostoreissulle. Yhtenä perjantaina kävin Leppävaaran kirjastossa ja lainasin ainakin Randy Newmanin kokoelman, 10CC:n How Dare You'n, Johnny Hates Jazzin esikoisen ja Pointer Sistersin kokoelman. Pointer Sisterseiltä nauhoitin kasetille biisit Fire, Slow Hand, What a Surprise ja He's So Shy. Viimeksimainitusta tuntui että sen olisi pitänyt olla ihan aavistuksen verran nopeampi tempoltaan, mutta muuten hyvä biisi.

Joskus 1996-1999 lainasin Töölön kirjastosta Steppin'-LP:n. Sehän osoittautui mielettömän hienoksi. Nauhoitin tosin kasetille vain biisit Easy Days ja Chainey Do, mutta koko LP teki kyllä vaikutuksen.

Ajattelin, että voisihan varhaisempaa Pointer Sistersia kerätä. Aloitin Black and White -divarista, josta ostin ensin So Excited -LP:n. Siitä menin ajassa pikkuhiljaa taaksepäin: Black & White, Special Things, Energy. Espoontorin Poppa Joe -divarista löytyi varhainen Best of. Ajattelin etten viitsi kerätä siskosten ihan ensimmäisiä levyjä, tuo kokoelma riittää. Kivastihan siinä oli Steppin'-LP:n materiaalia ja bonuksena vielä Car Wash -soundtrackille pistetty You Gotta Believe.

Divari Kalevasta - siihen aikaan kun divari oikeasti sijaitsi Kalevankadulla - löytyi Priority. Netistä huomasin Wilson & Alroy's Record Reviews -levyarvostelusaitin ja lueskelin ahkerasti herrojen Pointer Sisters -kritiikkejä.

Kaksi ensimmäistä LP:tä tarjosi Green Grass Records, Malmin kirpputorilla oli Live At the Opera House -livetupla. Break Out löytyi B&W:sta, pidin huolen siitä että sain nimenomaan ykköspainoksen jolla on Nightline mukana. Steppin' löytyi viimein Fennicasta, Having a Partyn bongaaminen Music Hunterissa oli onnenpotku.

Kaksi ensimmäistä sinkkua kiinnostivat vielä hirmuisesti. Lainasin kirjastoista pari kokoelma-CD:tä joilla Don't Try to Take the Fifth ja Send Him Back olivat mukana, mutta kaksi kappaletta uupui vielä. Toukokuussa 2011 tilasin MusicStackin kautta, englantilaisesta John Manship Recordsista Destination No More Heartaches -singlen. Hinta oli 16,20 puntaa. Saman vuoden joulukuussa hoidin MusicStackin kautta kotiin Don't Try to Take the Fifth on Me -singlen oregonilaisesta Records By Mail -kaupasta 30:lla USA:n dollarilla. Valitettavasti myyjä ei kyllin selkeästi ilmoittanut, että kyseessä on promokappale, jolla on sama biisi kummallakin puolella. Se oli pettymys.

Myyntikappaletta Don't Try to Take the Fifth -singlestä - jolla on Tulsa County b-puolella - ei ole juuri koskaan tarjolla missään, se on harvinaisimpia ja kysytyimpiä sinkkuja mitä on. Kukaan ei ole postannut Tulsa Countya YouTubeen tai muuallekaan, joten se on vieläkin kuulematta. Elättelen yhä heikkoa toivoa siitä, että joskus saisin sinkun haltuuni, mutta pitäisikö siitä pulittaa tonnia?

Destination No More Heartaches -singlestä on olemassa bootleg-painos, ja epäilen että omani on myös myöhempi bootleg. Sen verran siistissä kunnossa etiketit ovat, ja MusicStack-myyjäkin ilmoitti sen olevan reprokappale. Halpa hintakin sen jo antoi ymmärtää. Mikään Discogsissa ei kuitenkaan todista, että oma kappaleeni on bootleg, sillä siellä olevien tietojen perusteella alkuperäinen virallinen ja myöhempi bootleg-sinkku ovat identtiset. Tiedot matriisikaiverruksista nimittäin puuttuvat kummankin painoksen kohdalla, ja etiketit ovat kuvien perusteella täsmälleen samat. Matriisikaiverrukset omassa sinkussani ovat A-23116-SP B a-puolella, A-23116 SP b-puolella. Niin kauan kun Discogs ei kerro alkuperäisen singlen matriisikaiverruksia, jotka selvästi poikkeaisivat bootleg-singlen kaiverruksista, pidän omistusmerkkaukseni originaalisinkun kohdalla.

THE POINTER SISTERS

Esikois-LP on, kuten muutkin varhaiset levyt, tyylien sekamelska: funkia, 20-30-luvun jazz-nostalgiaa ja rhythm & bluesia. Siskosten itse osittain kirjoittama Jada on omistettu Anita Pointerin tyttärelle. River Boulevard on yksi levyn kohokohta, jonka aikana levy tuntuu erityiseltä aarteelta ja hyvältä ostokselta. Pointerit eivät vain osanneet lopettaa ajoissa: That's How I Feel on jonkinlaisen varhaisen voice boxin läpi ajetun vokaalikoukun varaan rakennettua hypnoottista laulufunkia. Kappale ei tarjoa mitään sen ihmeellisempää ideaa, mutta se kasvaa hyvin edetessään aikamoiseksi orgiaksi. Kuitenkin seitsemän minuuttia sitä yksitoikkoisuutta on ehdottomasti liikaa. Wang Dang Doodle -versio on sekin järjettömän pitkä, mutta sitä sentään jaksaa kuunnella.

THAT'S A PLENTY

Kakkoslevy on vieläkin sotkuisempaa genrehyppelyä. Nyt mukana on jopa kantria (Anitan ja Bonnien oma "Fairytale") ja bluesia (Grinning in Your Face ja siskosten oma Shaky Flat Blues). Salt Peanuts on niin konekiväärinopea vanha jazz-kappale, ettei sanoista saa selvää. Sen kuuntelu on uuvuttavaa. Little Pony on hauska, mutta kertosäettä jankataan lopussa liian pitkään. Nämä siskosten varhaiset levyt ovat sen verran ylimittaisia, että niitä olisi voinut huoletta tiivistää ilman pelkoa siitä, että levyistä olisi tullut liian lyhyitä.

LIVE AT THE OPERA HOUSE

That's a Plenty -albumilla esitelty Love in Them There Hills muuttui siskosten keikoilla uuden kikan esittelybiisiksi: kesken kaiken seuraa minuuttitolkulla polyfonista, rytmistä perkussiolaulua. Pointerit osasivatkin taitavasti käyttää ääniään instrumentteina. Tätä samaa kikkaa käytettiin sitten myöhemmin Steppin'-albumilla, jossa se oli hiottu huippuunsa...

STEPPIN'

Eli ensitutustumiseni varhaiseen Pointer Sistersiin, ja hyvin kävi. Avauskappale How Long (Betcha' Got a Chick on the Side) on silkkaa funk-orgiaa. Stevie Wonderin Sleeping Alone on tyylikäs. Easy Days oli alunperin Isaac Hayesin Shaft-soundtrackilla kuultu instrumentaali Ellie's Love Theme, johon siskokset kynäilivät sanat. Pakahduttavan kaunis laulu. Ykköspuolen päättää Taj Mahalin Chainey Do. Olen kuullut Tajin oman version, mutta se kalpenee pahasti Pointer Sistersin version rinnalla. Tällä omalla versiollaan tytöt hyödyntävät taas sitä perkussiolaulukikkaansa, ja vielä huimemmin kuin livetuplallaan. Minulle tämä on albumin kohokohta.

Kakkospuolella poiketaan vielä viimeisen kerran nostalgiatunnelmissa Duke Ellington -tribuutin ja hauskan Save the Bones For Henry Jones -laulun myötä. Albumi päättyy kunnon loppukliimaksiin: funkahtavaksi sovitettu Allen Toussaintin Going Down Slowly kestää lähes kahdeksan minuuttia ja yltyy hurjaksi.

HAVING A PARTY

Kesti pitkään ennen kuin löysin tämän LP:n, mutta ei minun tarvinnut pettyä. Kokonaisuus on aika tasavahva ja tyylillisesti yhtenäinen. Lähinnä funkia on tarjolla, ja se on hyvää. Huippuhetkiä on vaikea nostaa esille, mutta viekoitteleva Don't It Drive You Crazy, vauhdikas I Need a Man ja Stevie Wonderin taas kerran tyylikäs Bring Your Sweet Stuff Home to Me ovat sieltä vahvimmasta päästä. I'll Get By Without You jatkuu liian pitkään ja sortuu jankkaamiseen, muuta pahaa sanottavaa minulla ei levystä ole. Kansivalokuvat näyttävät Pointerit riehakkaissa ja vähän arveluttavissakin biletunnelmissa: yksi heistä on pukeutunut poliisiksi, ja toinen sisko työntää pyssyn hänen suuhunsa. Huh.

Having a Party floppasi kaupallisesti, ja se epäilemättä olikin syy sekä levy-yhtiön vaihdokseen että tyylin muutokseen. Bonnie Pointerkin häipyi luomaan soolouraa, joten Pointer Sisters oli enää trio.

ENERGY, PRIORITY

Seuraavat levyt tehtiin tuottaja Richard Perryn omalle Planet Records -levymerkille, ja Energy sai kunnian olla ensimmäinen julkaisu.

Molemmilla levyillä Perry pisti siskot levyttämään covereita suosituista pehmorock-hiteistä. Biisinkirjoittajien nimet kertovat kaiken: Donald Fagen & Walter Becker, Bob Welch (Fleetwood Mac), Stephen Stills, Russ Ballard, Bruce Springsteen, Loggins & Messina, Sly Stone, Ian Hunter, Bob Seger, Graham Parker, Jagger-Richards, Gerry Rafferty & Joe Egan, Richard Thompson ja Robbie Robertson. Priority on sentään pykälää rokkaavampi. Kivoja levyjä kaikesta laskelmoinnista huolimatta. Springsteenin Fire oli hieno hitti, Echoes of Love on jotenkin niin miellyttävän nostalgisen 70-lukulainen (pidän siitä yhdestä tietystä syntetisaattorin uikutuksesta joka kuullaan kertosäkeiden lopussa), Fleetwood Macin Hypnotized saa hyvän tulkinnan. Vain Sly & The Family Stonen Everybody Is a Star -hitin kanakotkotus huvittaa minua ikävällä tavalla, mutta niin oli alkuperäisessäkin vähän samaa vikaa. Pointerit vain korostivat sitä piirrettä.

SPECIAL THINGS, BLACK & WHITE

Rock-covereista luovuttiin, ja tilalle astui puleerattu soulpop. Tällaista musiikkia kun tehdään, on biisien pakko olla hyviä, muuten kuulija nukahtaa kesken kaiken. Ja kyllä nämä minulle kelpaavat. He's So Shy, Evil, Save This Night For Love, We've Got the Power, Slow Hand, What a Surprise... Miellyttävää tavaraa on tarjolla tarpeeksi.

SO EXCITED!

Mutta tämä menee jo liian pehmoiseksi ja tylsän geneeriseksi. I'm So Excited on vauhdikas ja hieno hitti, All of You on tunnelmallinen ja jännittävä, American Music on OK radiohitti. Eipä täältä sitten muuta löydykään. Princen I Feel For You, josta Chaka Khan teki itselleen upean hitin, vedetään läpi ilman minkäänlaista intoa. Sama innottomuus ja ideoiden puute vaivaa suurinta osaa albumista. Aika köyhää.

BREAK OUT

Silkkaa kasarisykettä. Albumilla on aika mutkikas tarina. I Need You julkaistiin ensimmäisenä singlelohkaisuna, mutta se ei menestynyt. Seuraavat singlepoiminnat Automatic ja Jump sen sijaan olivat menestyksiä. Break Out -LP julkaistiin uudelleen siinä vaiheessa kun Jump riehui hittilistoilla korkeimmillaan. Tähän kakkosversioon tehtiin joitakin muutoksia: Jump nimettiin uudelleen muotoon "Jump (For My Love)", jotta vältyttäisiin sekaannukselta Van Halenin samannimisen hitin kanssa. Biisin loppua myös miksattiin hieman uudelleen. LP:n biisijärjestystä muutettiin, Nightline-biisi poistettiin ja se korvattiin I'm So Excited -kappaleella, joka oli juuri julkaistu singlenä uudestaan remiksattuna.

Olin siis tarkkana siitä, että sain Break Outista juuri ykköspainoksen, etten jäisi ilman Nightlinea.

 

Various Artists: Pokoflex (1982)

Vaivasi vähän mieltä, että minulla on kaikki Soundi-lehdet väliltä 1/1975 - 12/1983 hallussani, mutta ei flexi-EP:tä, joka tuli numeron 3/1982 mukana. Niinpä, kun huomasin tämän Black and Whitessa lokakuussa 2016, ostin sen. Eipähän vaivaa asia enää.

 

Various Artists: Pokorock 1979 (1979)

Levyjen keräilijänä ja yleensäkin musiikin kuuntelijana olen erittäin albumikeskeinen. Tuli mieleen, että minulla on monilta yhtyeiltä kyllä paljon levyjä hallussani, mutta vain albumit. Sen sijaan sinkkubiiseistä ja harvinaisuuksista minulla on vain CD-R-levyille poltetut kopiot. Näin myös Eppu Normaalin tapauksessa. Niinpä ostin tämän viime kesäkuussa Black and Whitesta, että olisi Eppujen Surf City -cover oikealla vinyylillä.


 

 

 

 

 

 

1    2    3    4    5    6    7    8    9    10    11    12    13    14    15    16    17    18    19    20    21    22    23    24    25    26    27    28    29    30    31    32    33    34    35    36    37    38    39    40    41    42    43    44    45    46    47    48    49    50    51    52    53    54    55    56    57    58    59    60    61    62    63    64    65    66    67    68    69    70    71    72    73    74    75