Paajanen: Poste Restante (1978)

Psyko (1979)

Psyko - Kaikki levytykset 1977-1980 (2007)

Musta kuu (2003)

Sokea mies ruusun toi (2005)

Enkelit hei (2007)

Paajanen feat. Pedro Hietanen: Mies joka tiesi liikaa (2008)


Elokuussa 1994 opiskelin sivariksi Vaasan Aikuiskoulutuskeskuksessa. Välillä oli asiaa paikalliseen kirjastoon, keräämään materiaalia jotain ryhmätyötä ja yhdessä pidettävää esitelmää varten. VAKK:ssa esim. kuulin ensimmäisen kerran eläessäni Itä-Timorin levottomuuksista, ja juuri niistä piti kerran esitelmöidä.

Kävin Vaasan kirjastossa myös ihan muuten vain katselemassa, lähinnä musiikkiosastossa. Hyllyssä oli suomipunk-diskografiakirja, jonka nimeä en muista, mutta siinä oli Juho Juntusen piirtämä kansi. Kirjan käsitys punkista oli melkoisen suurpiirteinen, kun sinne olivat päässeet muistaakseni jopa SIG, Popeda... ja Paajanen.

(EDIT: Justiinsa tämä kirja!:)



Koska suomalainen punk kiinnosti minua jo tuohon aikaan, pistin uteliaisuuttani myös nimen Paajanen korvan taakse.

Myöhemmin, kun olin jo palannut pääkaupungin rientoihin, luin Pasilan kirjastossa Suomalaisten äänitteiden vuosikirjoja. Hämmästelin sitä, että tämän salaperäisen Paajasen biisejä löytyi jopa kaikenmaailman iskelmäpainotteisilta kokoelmilta. Niin että onko tämä Paajanen nyt sitten iskelmää vai punkkia vai jotain siltä väliltä?

Kierrellessäni levydivareita joskus 1990-luvun lopulla tai vuosituhannen vaihteessa satuin törmäämään Paajasen Psyko-LP:hen. Mistä lie löytyi, en muista. Ostin sen. Kotona levyä kuunnellessani sain todeta, että ei ole iskelmää eikä punkkia, vaan jotain varsin omituista. Sovitukset oli ängetty täyteen tavaraa ja lopputulos kuulosti sotkuiselta. Laulajan ääntä ei voinut soinnukkaaksi kehua. Muutamassa biisissä oli ihan yleisesti kestämistä, kuten Mrs. Brook ja Missä Liisa on. Omenasta, Alfa Romeosta ja Puuttuvasta renkaasta kuitenkin pidin varauksetta.

Green Grass Recordsista löysin sitten Poste Restanten. Puodin omistaja Make tiedusteli: "Onks sulla Psyko jo kotona odottamassa?". Kyllä oli.

Samat viat Poste Restantessakin, Bruno Korpelan sovitukset täyteen ahdettuja ja sotkuisia jne. Ensi-LP:llä minua miellyttivät 80 lätkä, Siirry vähän James ja Aito suomalainen ranskatar.

Päätin, etten halua pitää levyjä, vaan myin ne pois. Olin nauhoittanut kasetille nuo kuusi mieluista biisiä, ja se riitti joksikin aikaa. Joskus viime vuosikymmenen puolenvälin tienoilla tai vähän aiemmin, kun Paajanen alkoi tuntua tutummalta artistilta ja tunsin tietäväni hänestä jo vähän jotain, aloin tulla kuitenkin katumapäälle. Käppäilin takaisin Espoontorin Poppa Joe -divariin jonne olin Paajaset myynyt. Psyko oli vielä tallella, ostin sen takaisin.

Poste Restantekin löytyi uudestaan jostain joitakin vuosia sitten. Molemmat levyt ovat siis olleet taas ainakin viiden vuoden ajan hallussa, kaikki hyvin (Poste Restanten takakannen typografian on muuten tehnyt joku yli-innokas - katsokaa nyt tuota biisilistan fonttia!).

Rocketin kokoelman ostin tuoreeltaan Stockalta, Enkelit hei -EP:n ja Mies joka tiesi liikaa -albumin hankin joulukuussa 2010 Levykauppa Äxästä. Marraskuussa 2016 hoituivat Divari Kankaan avustuksella kotiin Musta kuu- ja Sokea mies ruusun toi -singlet.

Nainen katoaa -albumin päätin jättää väliin, kun YouTubesta ennakkomaistiaisina kuuntelemani Tytöt netissä oli hirveänkauhea. Spotifysta olen sitten tuon Paajasen viimeisimmän kuunnellut, ja juuri niin kauhea se oli kuin mitä pelkäsin. Spagettihirviö on vain yksi pahnanpohjimmainen kammotus sillä levyllä.

Paajasen uran tarina miehen itsensä kertomana on ollut erittäin mielenkiintoista luettavaa. Ehkä se juttu on vieläkin olemassa jossain päin nettiä. Minä kopioin sen Microsoft Works -tiedostoon ja tulostin. Ensin muokkasin kuitenkin tekstin kieliasua mieleisekseni. Korjasin esim. kaikki "alkaa tekemään" -tyyliset virheet. Pitää sanoa "alkaa tehdä". Tuossa asiassa olen tinkimätön.

Paajasen monenkirjavan uran tuotoksia on ollut kiva kerätä aktiivisemmin viimeisen 15 kuukauden ajan. Kaikenlaisia isoja ja pieniä levyjä eri esittäjiltä tuntuu riittävän loputtomiin. Kerään tosin valikoivasti, sillä kaikkea radiopoppi- ja iskelmämoskaa en huoli.

 





Paintbox: Get Ready For Love / Can I Get to Know You (1970)

Niitä Harry Vandan ja George Youngin tekosia The Easybeatsin jälkeen. A-puolen kirjoitti skotti George Alexander, joka soitti huuliharppua Easybeatsin albumilla Vigil ja toimi sellaisessa yhtyeessä kuin Grapefruit. George Youngin sekä AC/DC-miesten Angus ja Malcolm Youngin veli hän on myös.

MusicStackista tammikuussa 2009. Tämän singlen molemmat puolet ovat oikein tarttuvaa ja energistä poppia.

 
 

Pantha: Doway Do Doway Do!?!! (1975)

Australian Santana, olkaa hyvä. Paitsi että Pantha, joka australialaisbändille tyypillisesti teki vain yhden LP:n, oli progressiivisempi ja leikkisämpi kuin amerikkalainen virkaveljensä. Leikkisyys tulee hyvin esille jo LP:n kannessa, joka on niin omituista tajunnanvirtaa, että aivot nyrjähtävät.

Tutustuin Panthan levyyn jo joskus 2006-2007 maanmainion Midoztouch-sivuston ansiosta. Yleisellä mp3-puolella oli koko albumi omalle koneelle imuroitavana zip-pakettina. Midoztouchista taisi löytyä myös 1977 radiopromoksi tehty live-LP Long Live the Evolution, joka sisälsi Panthalta vielä bändin viimeisen äänitteen Rushcutter Bay Heartbeat Reggae. Imuroin senkin levyn ja otin tuon biisin talteen.

Tilasin Doway Do'n MusicStackin kautta joulukuussa 2010. Ei irronnut ihan halvalla, 46,56 Australian dollaria siitä piti pulittaa. Kun tilasin samalla yhden toisenkin LP:n samasta puljusta, niin tilaukselle kertyi totisesti hintaa.

LP:n ja tuon yhden livebiisin lisäksi Pantha teki myös kaksi singleä vuonna 1976, "Happiness / Life Dreams" ja "Melinda / Doway Do Doway Do". Midoztouchin foorumipuolelle postasi joku tuon ensinmainitun sinkun, imuroin senkin ja poltin CD-R:lle. Life Dreams on Panthan villein biisi, todellinen helmi. Harmi että molemmat singlet ovat niin turkasen vaikeita löytää edes MusicStackista. Melinda-biisiä en ole vielä onnistunut kuulemaan, sen b-puoli on tietysti LP:n nimikappale. Discogsiin ei tuota Happiness-sinkkua ole vielä lisättykään. Minä sentään lisäsin sen RateYourMusiciin lokakuussa 2011.

 

15.2.2018

Paroni Paakkunainen: Plastic maailma (1971)

Paroni Paakkunainen & Karelia: Tuohihuilu (1981)

Plastic maailma on sekä musiikillisesti että sanoituksiltaan hämmentävä keitos. Taidetta, rokkia, pölyttynyttä taistolaisvaikutteista julistamista, yhteiskunnallista osanottamista, Harri Saksalan kireää ylitulkitsemista. Tällainen tempoilu on tavallaan kyllä mielenkiintoista, en osaa inhota mitään tällä levyllä vaan kuuntelen maltilla ja syventyneesti.

Tuohihuilussa on oudon paljon ennestään tutunkuuloisia sävelmiä. Kuulin tämän levyn ensimmäistä kertaa yhden ulkomaisen musiikkiblogin kautta - saman avantgardea ja muuta vaikeaa tarjonneen blogin, josta imuroin Karelian Suomi Pop -levyt ja Nunnun - ja heti kuulosti siltä, kuin muutama sävelmä olisi jostain aiemmasta yhteydestä tuttu. Soittu para Nené, Vihtipolska ja varsinkin Paronin paras polkka. Tuo viimeksimainittu on taatusti soinut tunnarina jossain. Se on kuitenkin Paakkunaisen oma sävellys, kuten myös Soittu para Nené. Neidolle on sentään vanha tuttu traditionaali Neitonen. Koiviston polska on sama kuin Kirkonkylän tanssit, jonka Cumuluskin on levyttänyt.

Eli Tuohihuilukin on minulle vähän hämmentävä levy, kun minulle tulee siitä vahvasti mieleen jokin Patakakkonen (joo, tiedän, että sen ohjelman tunnarina oli Roger Whittakerin Finnish Whistler) ja vietän aikaani sen parissa lähinnä yrittäen muistella missä olen tuonkin melodian kuullut joskus muinoin.

 

 

Pasi & Mysiini: Nimim. Tiukkaa penalii (1980)

FinnArctic-esittely:

Pasi Raappana was one of the foremost cult figures in Finnish rock'n'roll. A singer-songwriter from Turku, who started his career in music by travelling around Europe and playing in the streets. After returning to his hometown his songs started reflecting his experiences from this traveller period. Raappana's voice and singing style is VERY much an acquired taste, not only did he smoke three packs of cigarettes a day, but he was also accused of imitating another great singer-songwriter, Dave Lindholm. Certainly his style of writing lyrics and singing are very much alike Lindholm's, but people outside Turku didn't know that he actually spoke in the same way as he sang, so any Lindholm similarities should be disregarded.

Raappana managed to get himself a backing band of a great calibre. Guitarist Ilpo Murtojärvi (previously in Yellow and prog band Kaamos) was a talented veteran, bassist Pasi Lyysaari had been in a jazz rock band called Andromeda, drummer A-P Kivinen was previously in Fabrics (two albums of great rock'n'roll, and another band that should be posted here ASAP). Record critics generally praised this Mysiini band while trying their darndest to shut their ears from the vocalist - not very fair.

The first album "Nimim. Tiukkaa Penalii" (critics mistakenly regarded the title as a reference to Dave Lindholm's band Pen Lee and his nickname Isokynä - Big Pen) came out in 1980 on a very small label called Edge Records. This label was naturally based in Turku, and only managed to put out three LP's before being overtaken by financial difficulties. Pasi & Mysiini's album was the last, and the shortage of money can clearly be seen in the horribly cheap album sleeve.

The second album "Todellista Elämää" (Real Life) was released in 1982 by CBS, and it showed: the sleeve is classy. The music shows a natural development, and even Raappana's voice is a bit more tolerable here. At some points he sounds a bit like punk rocker Pelle Miljoona, especially in the single release "Kuplavolkkari".

The single "Marokko / Marie" came out in 1983, after which there was a long pause. Then Raappana emerged in 1988 with a new band, Pasin Liiga. Two albums followed, but Pasi soon reformed Mysiini and released two albums and a compilation. The comp (1994) and the last Mysiini album (1999) are apparently the only records available on CD.

Raappana passed away in 2000. R.I.P.

I added scans of interviews for Soundi magazine to this post - to give better insight on this man and his band.

 

Pasi Raappanan laulutyyli ja fraseeraus ovat viheliäistä kamaa, mutta bändi soitti hienosti. Mielipiteeni Pasi & Mysiinistä lienee siis tyypillinen. Bändi alkoi kiinnostaa jo 90-luvun alussa Esko Lehtosen Suomalaisen rockin tietosanakirjan myötä, mutta kun pääsin kirjastojen avustuksella vihdoin kuulemaan levyt, pettymys oli melkoinen. Kyllä niitä nykyään kuuntelee, mutta Raappanan suppea sanavarasto pakkaa ärsyttämään. Joka toinen sana on "joo" tai "hei".

Kuplavolkkari on ehkä suosikkini Pasi & Mysiinin biiseistä, se kun kuulostaa Pelle Miljoonalta.

Music Hunterista löysin Tiukkaa penalii -LP:n joskus vuosia sitten, mutta Todellista elämää on vältellyt katsettani kirjastojen ulkopuolella.

Minulla on kopiot myös vuoden 1983 "Marokko / Marie" -singlestä. Poimin sen yhdestä Johannan Masters-kokoelmalevystä, jonka AAB Tuotanto julkaisi. Levy oli lainattavissa Tikkurilan kirjastossa.

 

 

 

Pasi ja Pekka: Pasi ja Pekka (1974)

En tiedä, olisinko muuten ostanut tämmöistä iskelmäjollotusta, mutta silloin kun Harri ja minä olimme molemmat RateYourMusicissa, Harri ja kaverinsa Pasi kaipasivat mp3:sia tästä. Sain kerätyksi sekalaisista paikoista kopiot kaikista albumin biiseistä. Oikea biisijärjestys ei ollut tiedossa, joten minun piti selvittää se kirjastossa suomalaisten äänitteiden vuosikirjaa 1974 katsastamalla. Päätin säilyttää mp3:t, ja pitihän se CD ostaa kun se tuli. RYMissä tämän levyn kansi on joka ikisellä Huonoimmat levynkannet -listalla.

 

Pastori Pohjalainen ja Defiers: Pastori Pohjalainen ja Defiers (1974)

Suhtaudun hyvin kaksijakoisesti Rocket Recordsin päätökseen CD:istää tämä levy. Tiesin jo ennalta hyvin Pastori Pohjalaisen levyn maineen yhtenä huonoimmista rock-kiekoista, mitä Suomessa 70-luvulla tehtiin, enkä pitänyt sen uudelleenjulkaisemista järkevänä. Olisi saanut jäädä historian hautaan. Toisaalta vanhan suomirockin keräilijänä halusin tämän levyn silti. Olin nähnyt sen divarissa (B&W:ssa) vain kerran joskus muinoin, enkä silloin tullut sitä ostaneeksi. Tavallaan CD-julkaisu oli siis hyvä juttu, että loppui levyn metsästys. Ai niin, YouTubessa nimimerkki MrSoomipop oli uploadannut kuultaviksi useita kappaleita tältä albumilta, eli tiesin mitä tuleman piti kun CD:n ostin.

Toisaalta kuuntelu kyllä paljasti, ettei tämä nyt aivan NIIN kurja ole. Vaikea mitään on kyllä erityisesti kehuakaan.

 

 

Patrik Fitzgerald: Grubby Stories (1979)

All Sewn Up / Hammersmith Odeons (1979)

Improve Myself / The Bingo Crowd - My New Family (1979)

The Very Best of... Patrik Fitzgerald: Safety Pin Stuck in My Heart (1994)

Punk-trubaduuri Fitzgerald oli täysin tuntematon nimi ennen kuin luin Grubby Stories -LP:n ja muutaman pikkulevyn arvostelut Soundissa, ja kehut saivat minut kiinnostuneeksi. Kun lainasin pääkaupunkiseudun kirjastoista kaikki löytyneet punk- ja new wave -kokoelmat, löysin kaksi biisiäkin kuultaviksi: Safety-Pin Stuck in My Heart ja All My Friends Are Dead Now. Grubby Stories löytyi sitten VR:n makasiinien kirpputorilta. Olin myyty levyn edessä.

Mannerheimintien Free Record Shop tilasi CD:itä ulkomailtakin, jos joku asiakas jotain erikseen pyysi. Niinpä pyysin sitä mustatukkaista, mustarillistä myyjää tilaamaan minulle Fitzgeraldin Best of -kokoelman. Sitä kautta sain sen ja kätevästi kaikkien varhaisten EP-levyjen materiaalin kerralla. Tosin myöhemmin äkkäsin saman CD:n Popparienkelissä. No, ei se mitään.

Singlet tilasin MusicStackin kautta tammikuussa 2008. Valitettavasti All Sewn Up rahisee aika hemmetisti, vaikka Vinyl Tap Mail Order oli arvioinut sen VG/EX -kuntoiseksi.

Gifts and Telegrams löytyi mp3-muodossa jostain, ja tein siitä CD-R:n. Myöhemmin, kun Harri oli minun laillani RateYourMusicissa häärimässä, hän pyrki aina välillä auttelemaan minua oman levytoivelistani kanssa ja keräsi digitaalikopioita levyistä, jotka halusin itselleni. Harri antoi minulle yhtenä päivänä mp3:t Fitzgeraldin myöhemmistä albumeista Drifting Towards Violence ja Tunisian Twist ja ilmoitti samalla, että Fitzgerald oli kolahtanut hänellekin. Uusi fani, mukavaa.

Minulla on CD-R-kopiot myös levyistä Treasures From the Wax Museum ja Floating Population. Pitäisi totisesti saada hankituksi lisää oikeita levyjä, pännii tuollainen kopioiden määrä. Vaan minkäs teet, kun Fitzgeraldin levyt ovat harvinaisia. Amazonissakaan ei ole oikein mitään enää tarjolla.

Luin Soundista, että Grubby Stories -LP:tä tehtiin pitkään ja hartaasti. Syytä siihen en tiedä, mutta voin vetää jotain johtopäätöksiä Very Best of -kokoelmasta. Sillä on nimittäin kaikista Grubby Stories -albumin poiminnoista eri versiot. Ne Grubby Storiesin kappaleet, jotka oli kuorrutettu taustabändin soitolla tai kivoilla pikku efekteillä, ovat tuolla Best ofilla vain yksinkertaisen riisuttuja mies-ja-kitara -esityksiä. Olisiko siis niin, että Grubby Stories tehtiin ensin pelkistettynä peitsamomaisena kitaraballadilevynä... tuottaja sitten tuumi, että onko lopputulos vähän kuivakka ja yksitoikkoinen... hommataan levylle väriä, muita muusikoita ja lisätään efektejä taustalle... ja äänitykset venyivät?

Niin, ja Black and Whitesta löysin joskus markka-aikaan 20 of Another Kind Volume Two -kokoelmalevyn, joka sisältää All Sewn Upin ja Improve Myselfin. Niillä soittaa kokonainen bändi, ja opin, että Very Best ofilla myös All Sewn Up ja Improve Myself ovat joinakin muina versioina kuin mitä alkuperäisillä singleillä kuullaan. Piti sitten vuosia myöhemmin vihdoin hommata ne singletkin, että kuulee b-puolet.

Sattumoisin biisi Pop Star Pop Star tuntuu kertovan osittain minusta. "What do you wanna do? What's your goal? What are you good at?" "I'm quite good at arts..." "They got me an interview... job as a cartographer, drawing maps..." Sehän olen minä vuosina 1996-1999.

Joskus Patrik Fitzgerald on liian synkkä ja totinen kestettäväksi, mutta onneksi ei aina. Toisaalta hänellä on ollut elämässään vaikeaa, kai se siitäkin kumpuaa.

 

Paul Hardcastle: 19 / Fly By Night (1985)

Just For Money / Back in Time (1985)

Paul Hardcastle (1985)

Paul Hardcastlen biisit tuli tietysti huomattua hyvin vuonna 1985, nehän olivat isoja hittejä. Tapani Ripatti soitti Ocsidissa biisit 19, Just For Money ja Don't Waste My Time, ja tykkäsin kaikista täysillä. Viimeistään vuonna 1995 Karjaalla opiskellessani, kun Pamela Taivassalo soitti ruotsinkielisellä radiokanavalla Rainforestin, aloin himoita Hardcastlen vuoden 1985 sooloalbumia kovasti.

Vuoden 1985 soolo-LP löytyi viimein 90-luvun lopulla VR:n makasiinien kirpputorilla, mutta en ollut oikein tyytyväinen. 19, Just For Money ja Don't Waste My Time eivät olleet LP:llä mukana minulle tutuiksi käyneinä versioina. Minä olen aina ollut tarkkana eri biisiversioiden kanssa, pitää olla just se oikea, tutuksi tullut versio eikä edes melkein oikea. Muu materiaali taas paljasti, että Hardcastle ei sittenkään ollut mikään idearikas muusikko. Kaikki instrumentaalit oli puserrettu samasta muotista ja ne kuulostivat pitkälti samalta, pienin variaatioin. Biisien nimet (In the Beginning, King Tut, Moonhopper) olivat mielenkiintoisempia kuin itse biisit. Valitettavasti kävi siis ilmi, että mies käytti kaikki ideansa noihin kahteen isoon hittiinsä, 19 ja Just For Money.

Hyvin pian Hardcastle vajosi muzak-mössön suohon josta hän ei ole viitsinyt yrittää pinnistellä pois. Olen kuunnellut noita Jazzmasters- ja muita levyjä joita mies on pukannut julki, kaikki samaa geneeristä new age -viihdetaustasontaa. Yhtä levyä ei toisesta erota eikä itse levyistäkään erota mitään.

 

Paul Oxley's Unit: Living in the Western World (1981)

Both Sides of the Equator (1982)

Unit 6: After the Party (1983)

The Waiters Call Me Joe (1983)

Paul Oxley's Unitin musiikkia oli äidin 1979-1981 nauhoittamilla kaseteilla oikein kivasti, ja bändi oli hyvin tuttu minulle jo lapsena. Minä jopa näin Oxleyn laulamassa Terry's Insidea telkkarissa.

Taisin joskus 90-luvulla kuunnella Living in the Western Worldin Kauniaisten kirjastossa. Hommasin myös 1994 CD:nä julkaistun kokoelman kuultavakseni, ja nauhoitin siltä paljon biisejä kaseteille.

LP:t ostin kerralla Espoontorin Poppa Joe -divarista joskus 2008-2010 tienoilla. Paitsi, että After the Partysta oli tarjolla useita kappaleita, mutta yhdessäkään ei ollut The Waiters Call Me Joe -singleä kotelon sisällä. Sen sain hankituksi vasta viime elokuussa, kun tilasin sen Divari Kankaasta.

LP:istä lyhyesti, että Equatorilla on Camera Camera ja The Beat of Your Heart, After the Partylla Mr. In-Between ja Walking Out on Paradise. Muut biisit ovat mitäänsanomattomia. Western World taas on melkein pelkkiä hyviä biisejä täynnä. Valitettavaa, että Oxleyn sävelkynä kuivui niin nopeasti.

 

 

 

 

 

 

 

Pedro's Heavy Gentlemen: Pedro's Heavy Gentlemen (1980)

Doing (1981)

Tango Moderato (1982)

Where's Boris? (1983)

Naivismia (1984)

En muista tarkkaan, milloin PHG alkoi tuntua kerättävältä bändiltä. Ehkä se alkoi FinnArctic-aikana vuonna 2008, kun joku oli pyytänyt minulta jotain PHG:n kappaletta. Menin kirjastoon, lainasin kaksi kokoelma-CD:tä ja laitoin ne jakoon.

Olihan PHG minulle tuttu jo 80-luvulla. Palmu ja tähti oli minulla kasetille nauhoitettuna, Daytonin apinajuttu ja Huopikkaat-reggae oli tullut kuultua joskus, Romany Violin ja Matuska-Mother olivat äitini nauhoittamilla kaseteilla. Lopulta joulukuussa 2009 poimin Where's Borisin Poppa Joesta, elokuussa 2010 Tango Moderaton samasta paikasta, saman kuukauden aikana myös kaksi ensimmäistä levyä jostain, ja syyskuussa 2010 Naivismia-levyn. Kyllä noilla pärjää. Tango Moderatosta pidän ehkä vähiten, kun en ole tangon ystävä.

 

 

 

Pekka Pohjola: Pihkasilmä kaarnakorva (1972)

Harakka Bialoipokku (1974)

Keesojen lehto (1977)

Visitation (1979)

Kätkävaaran lohikäärme (1980)

Urban Tango (1982)

Everyman / Jokamies (1983)

Space Waltz (1985)

Flight of the Angel (1986)

 

 

 

Kari Kyrönsepän ja Hannu Heikinheimon tv-elokuva Jokamies esitettiin 5. marraskuuta 1983. Soundtrack-levy julkaistiin Pohjolan omalla levymerkillä.

 

.

 

16.2.2018

Pekka Streng: Magneettimiehen kuolema (1970)

Kesämaa (1972)

Äiti nauhoitti kaseteilleen sekä Tasavallan Presidentin että Strengin version Sisältäni portin löysin -laulusta. Pressan versio tuli tutuksi ensin, ja pidin siitä. Strengin version kuulin ensimmäistä kertaa vasta monta vuotta myöhemmin, ja se kuulosti huonolta. Vasta joskus sen jälkeen - Esko Lehtosen Suomalaisen rockin tietosanakirjasta - opin, että Strengin versio on alkuperäinen.

 

 

Pelle Miljoona & N.U.S.: Pelle Miljoona & N.U.S. (1978)

Pelle Miljoona & 1980: Pelko ja viha (1979)

Viimeinen syksy (1979)

Näyttämökuvia (1980)

Pelle Miljoona Oy: Moottoritie on kuuma (1980)

Pelle Miljoona & Avoimet ovet: Rakkaudesta elämään (1981)

Pelle Miljoona Oy: Matkalla tuntemattomaan (1981)

Pelle Miljoona: Nämä päivät, nämä yöt - Singlet (1982)

Pelle Miljoona Oy: Radio Kebab (1982)

Pelle Miljoona: Laulava idiootti (1983)

Jos... (1984)

Miljoonaliiga: Enkeltenkaupungissa... (1985)

Pelle Miljoona & Linnunlaulu: Tule kotiin Johnny (1987)

Sadepäivän ihmisiä (1989)

Pelle Miljoona: Rauhan aika (1990)

Kaikki muuttuu (1992)

Pelle Miljoona & Rockers: ABC (1993)

OK! (1994)

Kuuntelin Pelle Miljoona & N.U.S. -LP:n Taalintehtaan kirjastossa sivariaikanani 22. helmikuuta 1995. Siellä se oli hyllyssä, otin sen sieltä ja pyysin virkailijaa laittamaan sen soimaan. "Mä hajotan tän maailman -biisiä enemmän tuskin voi raivoa musiikkiin ladata?", kirjoitin päiväkirjaani.

Pelon ja vihan taas lainasin vinyylinä Leppävaaran kirjastosta joskus 90-luvun alkupuolella, Viimeisen syksyn CD:nä joskus 1995-1996 kieppeillä kun olin Mäkkylässä. Gabrielista olin nauhoittanut radiosta kasetille sen lyhyen pätkän joka siitä soitettiin, ja halusin sen talteen kokonaan. Elä (kun olet nuori vielä) kelpasi myös nauhalle.

Moottoritie on kuuma -albumin kuulin ensimmäistä kertaa Karjaalla. Niillä saastaisilla, inhottavilla kämppäkavereillani joiden kanssa jouduin viettämään vuoden 1995 loppupuolen oli se kasettina. He soittivat sitä kerran piirustussalissa, ja kuulin albumin alusta loppuun. Nimikappaleen sanoitus on aina ollut yksi suosikkiesimerkeistäni tahattoman huvittavista sanoituksista: "Aallot on jossain kuuskyt metrii korkeat... kuu on kuulemma ruosteenpunainen ja niin surullinen / mä en usko mitään ennen kuin nään omilla silmillÄIN!".

Pelle on luottomies joka harvoin tekee huonoja levyjä, mutta Radio Kebab on lievästi epäonnistunut yritys tehdä jotain teollisempaa, aikakautensa modernia postpunk-kokeilua. En sisäistä albumin savuista konesoundia.

Radio Kebab oli vuosia viimeinen Pellen levy jota välitin kuunnella, mutta joskus FinnArcticin jälkeen päätin hiljakseen tutustua myöhempiinkin kiekkoihin. Harri antoi RateYourMusicissa minulle Pellen vuosien 1985-1992 levyt mp3:sina ja nekin tuli huomattua pääosin hyviksi. Tulihan niitä sitten osteltuakin.

Sadepäivän ihmisiä -albumin avausraita Manu ja Harri on aika mielenkiintoinen. Nimestä luulisi että se kertoisi Koivistosta ja Holkerista, mutta se kertookin kahdesta ongelmanuoresta. Hauska tuo Pellen pitkä puolustuspuhe puolessavälissä. Vai onko tässä nyt jotain allegoriaa, joka ei minulle avaudu? Kyllähän laulussa selvästi viitataan parikin kertaa pääministeriin, presidenttiin ja yleisiin poliitikkojen lainvastaisiin toilailuihin.

Kaikki muuttuu on muodostunut omaksi suosikikseni Pellen tuotannossa. Se on kevyt, folkahtava levy, sanoituksiltaan niin viisas. Tasapainoisen, valaistuneen ja onnellisen maailmanmatkaajan työtä. Puerto Montt tuntuu keskuspisteeltä, siinä tuntuvat aivan kuin tiivistyvän se henkinen muutos joka Pellessä oli tapahtunut, ja syyt siihen. Dinosaurukset tulevat sisältää myös hippusen psykedeliaa ja kuulostaa komealta. Kasvot jumalan on ainoa rokkaava biisi. Big Lama on mainio, se on kertovinaan jonkun Dalai Laman tai muun vastaavanlaisen pyhän miehen vierailusta Suomessa, mutta eihän se jätä epäselväksi, mistä lamasta siinä oikeasti lauletaan. Tuubasovitus on hauska.

Musiikillinen seestyminen alkoi asteittain jo heti ensimmäisestä Miljoonaliigan jälkeisestä levystä Tule kotiin Johnny, ja se huipentui tähän Kaikki muuttuu -levyyn. En ollut alunperin kiinnostunut tästä, mutta se oli tuorein Pelle-levy josta Harri antoi minulle mp3:t RateYourMusicissa hääriessämme. Kuuntelin sitten albumia, ja se alkoi pikkuhiljaa tehota yhä paremmin. Levy vain osoittautui aika toivottomaksi löytää. Pidin digitaalikopiota vuosia ennen kuin 2016 toukokuussa vihdoin törmäsin siihen Music Hunterissa. Kuten jo 21.10.2016 kerroin, kannessa on jokin söhry joka saattaa olla Pellen puumerkki. Näin ainakin MH:n mies uskoi.

ABC:n ostin myös Music Hunterista toukokuussa 2016, ja OK:n Jäänsärkijästä saman vuoden maaliskuussa. Syyt: en ollut kuullut niitä, eivät ole Spotifyssa, enkä jaksanut käydä lainaamassa niitä kirjastosta. ABC on suoraviivaista rock-paahtoa, OK astetta rauhallisempi. Tumppi on mukana laulamassa kaikki omat biisinsä. Lohduton laulu sisältää reggae-vaikutteita. Pikkupoika ja pikitie on suosikkini näillä levyillä.

Brooklyn-Dakar kelpaisi vielä. Olen kuunnellut sen Spotifysta ja huomannut sen vähän samantyyppiseksi kuin Kaikki muuttuu. Olen päättänyt, että ostan sen kun seuraavan kerran näen.

 

 

 

17.2.2018

Penetration: Moving Targets (1978)

Jollain kirjastosta lainaamallani new wave- / punk -kokoelmalla oli Don't Dictate, ja joltain kirjaston CD:ltä löytyi myös Life's a Gamble. Näiden hyvien biisien ja Soundin Moving Targets -LP:n arvostelun innostamana poimin tämän vinyylin Black and Whitesta joskus viime vuosikymmenellä. Soundissa kerrottiin, että LP on prässätty pimeässä loistavaan fosforivinyyliin, ja oma värivinyyli-innostukseni riehui kuumimmillaan. Sekin jo riitti syyksi haluta levyä.

Soundissa kerrottiin myös, että fosforiprässäys aiheutti pintasuhinaa, joka vain pahenee useampien kuuntelukertojen myötä. Onneksi en kuule mitään pahaa suhinaa omassa kappaleessani, ja LP:tä on tullut soitettua hyvin vähän. Perushyvä albumi, joka kuitenkin häviää muille levyille kokoelmassani kun haluan laittaa jotain omaa soimaan.

 

 

Pen Lee & Co: Closer to the Drum (1976)

Catlook Gypsies (1977)

Nouveau (1978)

 



 

 

 

 

1    2    3    4    5    6    7    8    9    10    11    12    13    14    15    16    17    18    19    20    21    22    23    24    25    26    27    28    29    30    31    32    33    34    35    36    37    38    39    40    41    42    43    44    45    46    47    48    49    50    51    52    53    54    55    56    57    58    59    60    61    62    63    64    65    66    67    68    69    70    71    72    73    74