CHANGES

Koska Mike Nesmith oli häipynyt omaa soolouraa luomaan, Davy ja Micky jäivät kaksistaan kantamaan The Monkees -nimeä. Julkaisematta jääneitä biisejä oli vielä aika liuta, mutta lopulliselle LP:lle päätyi vain kolme vanhaa äänitettä, Davyn laulamat 99 Pounds (1967) ja I Never Thought It Peculiar (1969) sekä Mickyn itse kynäilemä nopea kantripala Midnight Train (1969). Loput kappaleet kynäili parivaljakko Jeff Barry - Andy Kim.

Jeff Barry työskenteli tuohon aikaan Don Kirshnerin kanssa tehden biisejä Kirshnerin luomalle kuvitteelliselle bändille The Archies (Sugar, Sugar, muistatteko?). Kim taas oli levyttävä artisti Barryn omalla Steed Records -levymerkillä.

Changes-albumi tehtiin nopeasti pois alta, Jeff Barrylla oli monta rautaa tulessa siihen aikaan ja levy tehtiin suhteellisen pienimuotoisesti tekijöidensä lukuisten kiireiden ja raskaan työmäärän keskellä. Davy ja Micky olivat laulajina jo täysiä ammattilaisia ja suoriutuivat sillä saralla ehkä paremmin kuin koskaan aiemmin. Musiikillisesti tarjottiin kuitenkin hyvin kepoisaa purkkasoulia. You're So Good to Me ei ole hassumpi soulaavana kappaleena, mutta falsetissa laulettu All Alone in the Dark ja Meksikon-matkan inspiroima Acapulco Sun ovat jo liian höpsöä kamaa. 99 Pounds lisää kokonaisuuteen annoksen rokkia ja Midnight Train on hupaisa, ja tiettyä hurmaavaa charmia onnistun näkemään tässä jäähyväislevyssä, mutta ei Changesia oikein voi pitää Monkees-albumina. Davy Jones, jonka suhtautuminen Changesiin oli erittäin negatiivinen eikä mielellään edes puhunut koko kokemuksesta, piti sitä Jeff Barryn ja Andy Kimin epäonnistuneena yrityksenä tehdä Andy Kim -albumi, ja kun se ei onnistunut, he vaihtoivat laulajia.

Acapulco Sunin kohdalla on masternauhassa jokin vika, yhdessä kohdassa kuuluu jotain kitinää.

Bonusten joukossa on viimeinen Monkees-levy, single "Do It in the Name of Love / Lady Jane" - vaikka se julkaistiinkin esittäjänimellä Micky Dolenz & Davy Jones. 22. syyskuuta 1970 äänitetty ja huhtikuussa 1971 julkaistu single on oikeastaan parempi kuin Changes-albumi. Micky ja Davy laulavat huikean hienosti molemmat kappaleet ja a-puolella oli hittipotentiaalia.

DOLENZ, JONES, BOYCE & HART (1976)

Se tärkein Monkeeseille lauluja tehnyt parivaljakko ja kaksi jäljellä ollutta Monkeesia erehtyivät tekemään tällaisen yhteisen levyn. Micky ja Davy kirjoittivat kaksi kappaletta, Micky yhden Boycen kanssa, Boyce ja Hart yhdessä viisi. Pitkään albumi tuntuu vain tyhjäntyhmältä mutta harmittomalta poppisonnalta. Omituisen You Didn't Feel That Way Last Night -biisin myötä mukaan tulee jonkinlaisia korneja myöhäispsykedeelisiä sävyjä. Along Came Jones on Ray Stevensin vanha novelty-hitti, josta on tehty aika roiman hölmö versio. Savin' My Love For You on mautonta diskopurkkarokkia. Sweet Heart Attackia on väritetty aika jännillä yksityiskohdilla, mutta tyylikkyyden laita on siinäkin vähän niin ja näin - en jaksa kehua. Eli ykköspuoli menee tyhjänä ja mitäänsanomattomana mutta sentään jotenkuten siedettävänä pehmopoppina, kakkospuolella on tyylitaju enimmäkseen hukassa.

POOL IT! (1987)

Monkeesit yrittivät comebackia, mutta taisi jäädä joka suhteessa aika likilaskuiseksi yritykseksi. Mukaan palannut Peter Tork ja Davy Jones saivat kumpikin mukaan yhden kappaleen, Gettin' In ja (I'll) Love You Forever, järjestyksessä. Cover-materiaalia haettiin Englannista asti. Wreckless Ericin Whole Wide World toimii jotenkuten, mutta Secret Heart... Kyseessä on englantilaisen Tight Fit -yhtyeen flopannut single vuodelta 1982, tyyliltään sitä Bucks Fizz -henkistä syntsapurkkapoppia jota briteistä kuului 80-luvun alussa. Vuonna 1987 sellainen musiikki oli kuitenkin jo out, ihan vanhanaikaista, joten Monkeesien päätöstä levyttää oma versio Secret Heartista oli käsittämätön. Sikäli osuva valinta, että Tight Fit oli yhtä tekemällä tehty "bändi" kuin Monkeesitkin. Mutta Secret Heart kuulostaa Monkeesien vuonna 1987 tekemällä levyllä vain hillittömän kornilta.

Näihin verrattuna muu albumin materiaali on siedettävää, mutta ei tätä Monkeesien comeback-levyä voi ottaa hetkeäkään vakavasti. Sori vaan, teidän aikanne oli kauan sitten ohi.

 

7.2.2018

Monks: Black Monk Time (1966)

Kvaakissa kirjoitin: "Samaan nautintosarjaan [B.B. Kingin kanssa] pääsi Saksassa perustettu autotalliyhtye Monks ainokaisella albumillaan. Nämä miehet tekivät yksinkertaisuudesta ihan omantyylistään taidetta. Silkkaa hupia. En jäänyt kaipaamaan monimutkaisempia sävellyksiä, olisivat voineet vain pilata kaiken".

 

The Monks: Suspended Animation (1980)

Chuntao ja hänen RareMP3-musiikkibloginsa tarjosivat minulle tämän kanadalaisen powerpop-bändin kakkoslevyn tammikuussa 2010. Totesin heti, että hankkimisen arvoista tavaraa, enkä aikaillut, vaan Amazon-tilaus tästä CD:stä lähti saman tien. Sitten ilmoitin Chuntaon blogipostauksen kommenttisektiossa, että levy saapui postissa.

Monksien ensimmäisellä albumilla Bad Habits (1979) ovat mukana bändin tunnetuimmat kappaleet "Johnny B. Rotten", "Drugs in My Pocket" ja "Nice Legs, Shame About the Face".

 

Monty Python: Another Monty Python Record (1971)

Monty Python's Previous Record (1972)

The Monty Python Matching Tie and Handkerchief (1973)

Monty Python's Contractual Obligation Album (1980)

Monty Python's Flying Circus pyöri meillä telkkarissa 90-luvun alussa, Kalle Niemen pistämättömästi suomentamana. Olin lukenut mainintoja tästä sarjasta mm. MikroBitti-lehdestä, ja olin utelias näkemään tämän kulttiklassikon. Sarjassa olikin aika lailla sulattelemista. Pythonien menossa oli paljon sellaista mistä en pitänyt, mutta paljon myös sellaista mistä pidin. Katsoin kaikki jaksot ja olin nopeasti koukussa, vaikkakin varauksella.

Vuosikymmenen lopulla ostin koko sarjan VHS-kasetteina. VHS-versiossa oli Måndag Oy:n suomennos, joka oli hyvin epätasainen. Parhaimmillaan hauskan nokkelaa käännöstyötä, mutta jotkut räikeät virheet pääsivät jopa pilaamaan katselunautinnon. Yhdessä sketsissä Terry Jonesin näyttelemä mies halusi opetella lentämään, siis ei koneen avulla, vaan kuten linnut. Graham Chapmanin esittämä lennonopettaja mukamas roikkui ilmassa ilman apuvälineitä, mutta oli todellisuudessa sidottu langalla kattoon, mistä Jones huomautteli koko ajan: "You're on a bloody wire!". Kääntäjä oli suomentanut tuon lauseen sinnikkäästi muotoon "olette pölhö!" Tuo moka teki sketsistä nauttimisen mahdottomaksi.

Yhdessä sketsissä arkkitehti esitteli rakentamaansa kerrostaloa kahdelle rakennusfirman pomolle. Kävi ilmi, että arkkitehti työkseen suunnitteli etupäässä teurastamoja, joten hänen kerrostaloideansa perustui asukkaiden ruhjomiseen ja silpomiseen. Idea ei saanut vastakaikua rakennusfirman pomoilta, jotka osoittautuivat vapaamuurareiksi. John Cleesen esittämä arkkitehti rupesi naama punaisena solvaamaan miehiä ja vapaamuurareita, käyttäen mm. haukkumasanaa "you black-balling bastards". Verbi to black-ball tarkoittaa jonkun pistämistä ns. mustalle listalle, joten solvaus olisi pitänyt suomentaa "te mustia listoja väsäävät paskiaiset" tai jotain. Käännöstekstissä lukikin "te mustamunaiset mulkut". Tuo virhe oli kuitenkin niin hauska, etten olisi hennonnut korjata sitä.

Nyttemmin minulla on Lentävä sirkus DVD-julkaisuina. Niiden käännös on pätevää työtä muuten, mutta verbaalinen nokkeluus puuttuu siitä tyystin ja tuloksena on haukotuttavan tylsä käännös.

Vieläkin on paljon sketsejä joista en pidä, koska niissä vain huudetaan, tai ne ovat liian myötähäpeää aiheuttavia, tai ne ovat liian pitkiä.

Minulta löytyy myös Kim "Howard" Johnsonin kirja The First 280 Years of Monty Python, jossa on kaikki mitä Pythoneista voi tietää. Sitä on tullut tavattua uutterasti.

Nettimaailmassa olen vuodesta 2007 käyttänyt nimimerkkiä Gumby, jota olen joskus muunnellut muotoihin Gumby74 ja Gumbyfinn, mikäli pelkkä Gumby on ollut jo varattu. Se on kunnianosoitukseni Monty Python's Flying Circusille, siinä kun esiintyy niitä Gumby-nimisiä ääliöitä.

Näistä levyistä en ollut ostamiseen asti kiinnostunut. Lainasin kirjastosta koko tuotannon sisältävän CD-boksin ja nauhoitin kaseteille ne pätkät, jotka eivät olleet tv-sarjasta tuttua kauraa. Myöhemmin lainasin saman boksin uudestaan ja pätkin editointiohjelmalla itselleni ne samat tv-sarjassa esiintymättömät sketsit ja vitsit, ja poltin CD-R-levyille.

Halusin itselleni vain Contractual Obligation Albumin, koska se oli levyistä ainoa, jolla ei ollut mitään tv-sarjasta tuttua. Niinpä ostin sen, kun se viime vuoden huhtikuussa osui silmiin Black and Whitessa.

B&W:ssa olivat tarjolla myös muut Monty Pythonin LP:t, ja hellyin sitten heinäkuussa ostamaan nuo kolme muutakin. Päätin, että hitot, Python-fanina minulla on suorastaan velvollisuus omistaa nuo muutkin LP:t. Oli siellä vielä jotain muutakin myynnissä, Life of Brian vissiin ainakin, mutta sitä en todellakaan huoli. En jaksa kuunnella elokuvaa ilman kuvaa. Rahastusta tuommoinen.

 

The Moody Blues: The Magnificent Moodies (1965)

In Search of the Lost Chord (1968)

On the Threshold of a Dream (1969)

To Our Children's Children's Children (1969)

A Question of Balance (1970)

Every Good Boy Deserves Favour (1972)

Seventh Sojourn (1972)

Moody Bluesin kanssa jouduin nuoruudessani hyvin kosketuksiin.

Gypsy, Questions ja Driftwood olivat äitini nauhoittamilla kaseteilla. Äidillä oli myös Octave (1978) kasettina, ja sitä kuuntelin ensimmäisen kerran kunnolla 90-luvun alussa pahimman 70-lukunostalgiani aikana. Melancholy Man tuli nauhoitettua radiosta vuonna 1984.

Jake Nymanin Onnenpäivät-kirjat, jotka äiti ja isäpuoli olivat hankkineet, tarjosivat tietoa Moody Bluesista ja muutamasta heidän levystään. Nights in White Satin ja Dear Diary tuli kuultua joskus radiosta.

Isäpuolella oli paksu kansio täynnä vinyylisinglejä 60-luvulta. Niiden joukossa oli muutama oikein käypä aarre, kuten Tornadosin Telstar, Keith Westin Excerpt From "A Teenage Opera", Monkeesien "I'm a Believer / I'm Not Your Steppin' Stone" ja Moody Bluesin "Go Now / It's Easy Child". Go Now -sinkun kannesta löytyi sana "Slop", jota luulin ensin vinyyliin piilotetun kolmannen kappaleen nimeksi, mutta se taisikin olla vain kuvaus b-puolesta.

Joskus 1992-1993 lainasin kirjastosta levyt Days of Future Passed, In Search of the Lost Chord ja Seventh Sojourn, sekä muutaman 80-luvun levyn. Your Wildest Dreams tuli radiosta.

1993-1994 Porvoon-opiskeluni aikana nauhoitin radiosta kappaleet Bye Bye Bird ja Story in Your Eyes. To Our Children's Children's Children -LP:n kuulin kokonaan ja nauhoitin parhaat biisit kasetille.

Loppuvuodesta 1995 ostin CD:t In Search of a Lost Chord ja On the Threshold of a Dream, opiskelin silloin Karjaalla. Koska Karjaalla ei ollut kunnon levykauppoja, minulla oli tapana lähteä perjantaisin junalla Helsinkiin tai Kauniaisiin, käydä kirjastossa, levykaupoissa, lainata ja ostaa levyjä ja jotain hyvää naposteltavaa, ja palata samana iltana Karjaalle. Sitten nautin viikonlopun aikana ostoksistani. Keväällä tai kevättalvella 1996 löysin näillä pikaisilla Helsingin-reissuilla CD:t Every Good Boy Deserves Favour ja A Question of Balance. I Know You're Out There Somewhere tuli nauhoitettua talteen, kun olin lainannut kirjastosta Sur La Merin.

Kun asuin jo omillani, lainasin kirjastosta The Magnificent Moodies -CD:n ja ostin Tunnelin Levystä To Our Children's... -CD:n. Myöhemmin ostin The Magnificent Moodiesin jostain. Noille varhaisille R&B-levytyksille lämpenin varsin hitaasti.

Jokseenkin näin homma eteni.

Minulla ei koskaan käynyt mielessä, että voisin hankkia Seventh Sojournin. Minulle oli tarpeeksi, että olin lainannut sen 90-luvulla kirjastosta ja minulla oli kopiot albumin parhaista biiseistä. En pitänyt kaikista kappaleista (eli niistä jotka ovat For My Ladyn ja I'm Just a Singerin välissä, You and Me'ta lukuunottamatta). Vasta viime vuonna rupesin väijymään divareissa tarpeeksi hyväkuntoista yksilöä. Black and White tarjosi riittävän hyvännäköisen kappaleen LP:tä viime huhtikuussa. Epäilen tosin, että oma levyni on sekasikiö. Kannet ovat saksalaispainoksesta, mutta vinyyli etiketteineen näyttää alkuperäiseltä brittiläiseltä.

Days of Future Passed on jäänyt hankkimatta samasta syystä. Minulle ovat riittäneet kopiot biiseistä Nights in White Satin, Tuesday Afternoon, The Morning ja Time to Get Away. En ole kokenut tarvetta omistaa koko levyä.

Moodies-suosikkini ovat On the Threshold of a Dream ja To Our Children's.... Ensinmainittu tutkii ihmisen unimaailmaa ja haaveita, jälkimmäinen on 1969 kuulennon innoittamana tehty avaruusaiheinen levy.

On the Threshold of a Dream kutkutti mielikuvitustani vuonna 1995 siinä määrin, että loin päässäni kokonaisen 40-minuuttisen videon sille. Sen jos saisin jollain ihmeellisellä teknisellä konstilla ulos päästäni, niin muut saisivat nannaa.

To Our Children's... on hirveän sotkuinen albumikokonaisuus, ja se oli syynä siihen, että minulla oli vaikeuksia päästä kunnolla sisälle levyyn ja arvostaa sitä. Lopulta opin tykkäämään albumin vinkeästä tempoilusta joka suuntaan ja antautumaan mukaan menoon. Ray Thomasin kappaleet ovat höpsöjä (varsinkin Floating), Edge kokeilee ja maalailee, Haywardin Gypsy on hieno hitti, Lodgen Candle of Life on tyylikäs, ja päätösballadi Watching and Waiting on ihanan kaunis ja haikea.

A Question of Balancen avauskappale Question on siis ensimmäisiä kuulemiani Moodies-hittejä ja edelleen vahva, voimakas kokonaisuus. Sen jälkeen tuleva Pinderin How Is It (We Are Here) on mielenkiintoista esi-räppiä, vaikka luonnonsuojeluhenkinen sanoitus on naivi.

Every Good Boy Deserves Favour on vaisu ja väsynyt levy, jolla on kuitenkin kaksi helmeä. The Story in Your Eyes on se selkeä hitti, Thomasin Nice to Be Here on kuin Disneyn piirretty lyhytelokuva lauluksi muutettuna.

1978 pitkän tauon jälkeen julkaistu Octave on malliesimerkki levystä, jolla kaikki hyvät kappaleet on tungettu ykköspuolelle, ja kakkospuolelle taas... no, Pinderin One Step Into the Light on ihan hyvä.

Octaven jälkeinen tuotanto ei tarjoa kuin kourallisen hyviä kappaleita. The Voice, Blue World (oikeastaan aika blääh), Sorry (hieno! Ray Thomasin parhaita!), Your Wildest Dreams (no joo, suhteellista) ja I Know You're Out There Somewhere (kuin myös).

 

 

 

Kaksi vuoden 1971 Suosikkia ja kaksi saman vuoden Introa löysin syksyllä 1995 divarista Karjaalla, kun opiskelin siellä. Näistä olen jo laittanut joitakin näytteitä julki, ja tuossa on taas yksi vuoden 1971 Suosikki-juttu. Kun luin tuon Moodies-haastattelun ensimmäisen kerran, en ollut vielä kuullut Every Good Boy Deserves Favour -albumia johon tuossa viitataan (löysin sen vasta vuoden 1996 alkupuolella). Tuossa väitetään että Ray Thomas olisi kirjoittanut useimmat ko. levyn kappaleet, ja se hämäsi minua. Silkkaa pötyähän tuo on.

 

8.2.2018

Moondance: Lazy River / Anna St. Claire (1970)

MusicStackista marraskuussa 2009. Kevyttä, fiilikseltään kivaa poppia The Easybeats -miehiltä Harry Vanda ja George Young. Tästä on olemassa myös vuotta myöhempi versio esittäjänimellä Vanda & Young, mutta se ei juuri poikkea Moondance-versiosta. Helisee ehkä vähemmän ja kuulostaa tunkkaisemmalta - mutta ehkä se johtuu netistä imuroimani vinyylisiirron äänenlaadusta.

 

Moonlight: The Edge (Modern Dance in the Twilight Zone) (1978)

Utuista, hyvin utuista myöhäisprogea nuorelta bändiltä jonka kokemattomuus kuuluu. Levy ei ole teknisesti mitään hyvää työtä, se kuulostaa aika kotikutoiselta. Materiaali kärsii yksitoikkoisuudesta, biiseissä olisi voinut olla enemmän vaihtelua ja koukkuja joihin tarttua.

Minä ja Harri olimme vielä molemmat RateYourMusicissa, kun sain Harrilta mp3:t tästä levystä. Kuka lie rippasi vinyylin, en tiedä tai muista. Totesin jo tuolloin, että mielenkiintoista, mutta onko vähän yksitoikkoista - onneksi loppua kohden niitä erilaisiakin sävyjä rupesi löytymään. No, aika samana homma kyllä pysyy loppuun asti. Little Miss Pretty on selkein biisi, eikä ihme, että se valittiin singleksi.

Kosketinsoittaja Kim Trappilla on ollut oikea ura muusikkona, lähinnä Tommi Läntisen kanssa ensin Fabricsissa, sitten Rin Tin Tinissä ja vielä Via Dolorosassa. Soitti myös koskettimia Pepé Le Mokon nimikkokappaleella.

Eikö kukaan osannut korjata Anders Winterin englanninkielisen tekstin lukuisia kielivirheitä? "We've" (po. "We"), "Bobs", "members", "bands", "Moonlights" (po. "Bob's", "member's", "band's", "Moonlight's" etc.), "some kind of "get together" at some point"... Winter haeskeli varmaan sanaa "reunion"... noita riittää.

 

The Motors: 1 (1977)

Approved By the Motors (1978)

Sensation / The Day I Found a Fiver (1978)

Forget About You / Picturama - The Middle Bit - Soul Surrender (1978)

Äidin ja isän nauhoittamilta kaseteilta löytyi Motors-biisejä sen verran, että pääsin sisälle bändin soundiin ja rupesin heti janoamaan lisää. Airport, Here Comes the Hustler, Love and Loneliness ja That's What John Said. Rakastin kaikkia biisejä, ja The Motorsista tuli varmaan ihan ensimmäinen bändi jonka albumit panin toivelistalleni, kunhan olin kirjastossa selvittänyt hakuteoksista mitä albumeja on.

Piti odottaa siihen asti kun muutin omaan asuntoon, mutta sen jälkeen alkoi levyjä löytyä. Approved By the Motors punavinyyliversiona Espoontorin Poppa Joe -divarista, kaksi ensimmäistä levyä CD:nä Myyrmäen kirjastosta. Approved By the Motorsin CD-versiosta piti saada Picturama ja The Day I Found a Fiver talteen. Pasilan kirjastosta kokoelma-CD. Tikkurilan kirjastosta kokoelma-LP, jolta siirsin CD-R:lle talteen Crazy Alice -biisin. Tenement Steps löytyi myös kuunneltavaksi, mutta se oli pettymys.

Forget About You -maksisinkku arvosteltiin Soundin numerossa 10/1978, ja se kiinnosti kovasti punaisen vinyylin ja harvinaisten b-puolten vuoksi. Tilasin sen MusicStackista syyskuun lopulla 2006. Ensimmäinen levy löytyi CD:nä jostain divarista. Sensation-singlen poimin viime elokuussa Keltaisesta Jäänsärkijästä.

Melko tuore tieto on, että Approved By the Motorsin punavinyyliversiolla on itse asiassa singleversio Today-balladista. Asia selvisi, kun imuroin SoulSeekistä CD-rippauksen levystä, ja siinä oli Todaysta sekä albumi- että singleversio. Sinkkuversiossa on rummut ja jouset lisänä, se on se versio joka on minun LP:lläni. Albumiversiosta ne puuttuvat.

Be What You Gotta Be on heikoin Motorsin singleistä. Se on väkinäinen, ei omaa riittävän vahvaa koukkua, eikä lähde lentoon kovasta rypistyksestä huolimatta.

 

Mott the Hoople: Mott the Hoople (1969)

Mad Shadows (1970)

Wildlife (1971)

Brain Capers (1971)

All the Young Dudes (1972)

Mott (1973)

The Hoople (1974)

 

 

Mr. John Dowie: Another Close Shave (1978)

No joo, tämän pitäisi kyllä olla J-sinkkujen kohdalla. Kannessa lukee muuten vain tuo "Mr.".

Dowie on näitä englantilaisia eksentrikkoja, joita musiikkimaailmassakin on riittänyt: Ivor Cutler, Wreckless Eric, Vivian Stanshall, Max Wall, Ian Dury, Jona Lewie... Dowie ei ole paljoa levyttänyt, pitäisi ehkä hankkia 1981 julkaistu single "It's Hard to be an Egg", ihan siksikin että se on niin hauskan näköinen. B-puolen pitäisi tosiaan olla nimeltään "Mime Sketch", etikettiin kirjoitettiin väärin.

Dowie onnistuu parodioimaan ulkomaalaisvihamielisiä turisteja, punkrokkia ja rakkausballadeja ja on koko ajan ehdottoman omituinen. Yhdessä vanhassa Soundi-lehdessä Waldemar Wallenius arvosteli tämän EP:n ja vuodatti sille niin paljon ihastelua, että kiinnostuin heti. Sitten EP tuli vastaan Black and Whitessa.

 

M.S.M.: Roboto Synphonie / The Dub-Synphonie (1984)

Tapani Ripatti soitti tämän electro-paukun Ocsidissa vuoden 1985 alussa. Nauhoitin sen kasetille. Monta vuotta myöhemmin, kun nauhoitukseni oli ajat sitten hävinnyt, kaipasin hirveästi biisiä takaisin. Muistin, että esittäjän nimi olisi ollut MGM ja kappaleen nimi Robot on Symphony. Näillä johtolangoilla sain levyn selvitetyksi Discogsissa.

Huhtikuussa 2006 tilasin singlen MusicStackin kautta saksalaisesta Total Recall -levykaupasta. Maksoi 17,99 euroa. Discogsissa sitä on myyty kalliimmallakin.

 

9.2.2018

Muddy Waters: At Newport 1960 (1960)

Kvaakissa kirjoitin: "No mitäpä Muddy Waters teki Newportissa (vrt. Duke Ellingtonin vastaava levy)? Omaa juttuaan tietysti, aidon mestarin elkein. Blues soi rouheasti, huuliharppua oli riittoisasti. Annos oli ravitseva. Ei haitannut että Got My Mojo Working kuultiin tuplana, sen verran definitiivisesti Waters sen osasi vetää.

Tätä teki eniten mieli kuunnella toinenkin satsi putkeen".

 

 

Mummi kutoo: Mummi kutoo (1975)

FinnArctic-esittely:

"Mummi kutoo" is Finnish for "Grandma's knitting". First released in 1975 by the immortal Finnish Love Records, Mummi kutoo's self-titled debut is much more than hip psychedelic-folk rock: the album's soft dreamscape exhibits a thorough understanding of melodic orchestral pop, fragile coffeehouse jazz, and light AM country. Their style is warm and charming, harmonious and nicely arranged, obscure avant-folkpop and sing-alongs, which are all taken to a deliberate hippie oddballity and a rather weird happy feeling.

The debut album remained for decades a cult classic and a holy grail for collectors. The projected second album never materialized, as the record company went bankrupt in 1979. Instead, Ektro Records released the Mummi kutoo album in 2004 on CD with another 9 bonus tracks from the era. These tracks hadn't been released before, and they were recorded as a demo under the name Suistomaan Pojat (Delta Boys) with the horns they stole (nicked/loaned) from Urjala fire brigade's orchestra.

FinnArcticin aikoihin tätä CD:tä ei enää näkynyt missään, paitsi tietysti kirjastossa, josta sen lainasin ja kopioin itselle. 2009 joulukuun alussa onnistuin saamaan CD:n ruotsalaisesta levykaupasta nimeltä Record Heaven, MusicStackin kautta tilaamalla.

Kansivihko on ylidesignattu. Ruutupaperipohjat, vaihtuvat pohjavärit ja kuvamateriaalin yletön runsaus varsinkin tekstin määrään nähden tekevät siitä raskaan.

 

Mungo Jerry: Златният Орфей (1978)

Mungo Jerry & The Brothers Grimm: In the Summertime / Got a Job (1987)

Hyvän jogurtin maassa Bulgariassa äänitetty livelevy Zlatnijat Orfej on rutiinikeikka. Bändin soitto ei kohoa mihinkään korkeuksiin, vaan on aika tylsää kuultavaa. Kuten Discogsista voi huomata, biisien englanninkieliset nimet on kirjoitettu levyn kanteen ihan miten sattuu.

In the Summertime -uusintaversio on kyllästetty halvankuuloisilla syntetisaattoreilla ja lyhyillä robottipuheosuuksilla, mikä tekee versiosta ehkä liiaksikin sellaisen nopeasti unohtuvan novelty-tyyppisen välipalan. B-puoli pomppii sentään reippaasti mutta rennosti. Kokonaisuudessaan aika ohutta pintaa, höttöä.

Molemmat levyt ovat peräisin erään käpyläläisen miehen kokoelmasta. Isäpuoli vinkkasi 2016 huhtikuussa, että muuan Stadin slangi -kokouksessa käynyt mies haluaa päästä eroon 300 levyn vinyylikokoelmastaan. Ostin koko höskän 300 eurolla, pidin itselläni 51 levyä, äiti ja isäpuoli ottivat muutamia, ja loput he kuskasivat Sortti-asemalle. Otin nämä Mungo Jerryt, vaikkeivät ne edusta bändin parempaa tuotantoa.

Suosittelen seuraavia levyjä: Boot Power (1972), Impala Saga (1976) ja Lovin' in the Alleys, Fightin' in the Streets (1977).

 

Murtojärven musiikki: Mitä sulle nykyään kuuluu / Made in Hongkong (1985)

Hmm, tämä on kuin äärimmilleen kaupallistettua progea, josta ei ole jäänyt jäljelle musiikillisesti muuta kuin tyylikkäät melodiat ja hyvä kitarointi. Sävellys- ja sanoituspuoli toimivat ja todistavat kyvykkyydestä biisintekorintamalla.

Asialla ovatkin Ilpo Murtojärvi (Kaamos, Karma, Pasi & Mysiini), Pasi Lyysaari (Pasi & Mysiini) ja rumpali Timo Koskinen, jotka soittivat myös Tuula Amberlan levyillä. Tuntuu että kolmikko olisi pystynyt yhdessä vielä parempaan, mutta kyllä tätä singleä kuuntelee tällaisenaankin. Taidan lisätä Discogsiin infoa tämän sinkun kohdalle.

 

The Music Machine: (Turn On) the Music Machine (1966)

Tällä CD:llä ei ole suosikkiani 902, joka on hauska soitin-vahingossa-väärään-numeroon -biisi. Mutta hyvää lievästi psykedeelistä rhythm & bluesia tämä on.

 

Muska: Muska (1973)

Tää se päivä on (1977)

Kuten olen aiemminkin kirjoittanut, Muskan Love-levyt ovat liian teinikamaa jotta jaksan hirveästi arvostaa ja kuunnella niitä. Mutta kyllä näitä hyvin kuuntelee silloin kun ne pistää soimaan. Scandia-debyyttiä "Kirjoita postikorttiin / Hei, on meillä bailut" jää kaipaamaan... pitäisikö hankkia jokin Muskan hittikokoelma? Ei kyllä ihan niin kiinnostaisi, kun on kopiot noista kappaleista kuitenkin.

 

 

Musta Paraati: Peilitalossa (1983)

Käärmeet (1984)

 

 

 

Os Mutantes: Os Mutantes (1968)

Kvaakissa kirjoitin 1001 albums -kuuntelun aikana: "Os Mutantesin levy on aivan huima. Täydellinen noitakeitos. Happoa, tropicaliaa, äänikuvia kuin jonkin höyryävän eteläamerikkalaisen kauhuelokuvan soundtrackilta. Toismaailmallista".

Tämä löytyi omaksi Keltaisesta Jäänsärkijästä.

 

10.2.2018

National Lampoon: Radio Dinner (1972)

Lemmings (1973)

The Missing White House Tapes (1974)

Gold Turkey (1975)

Good-Bye Pop (1975)

That's Not Funny, That's Sick! (1977)

Greatest Hits of the National Lampoon (1978)

Se taisi alkaa 1995, jolloin olin Taalintehtaalla sivarina. Kuuntelin yhtenä päivänä Jake Nymanin Onnenpäivää. Jake soitti sarjan rock-muusikoille omistettuja tribuutteja ja parodioita, kuten Kari Peitsamon Skootterin Ethän vertaa mua Elvikseen, Hectorin Neitoperhon ja National Lampoonin Neil Young -irvailun Old Maid (Southern California Brings Me Down). Viimeksimainittu oli aivan mieletön. Hienosti neilyoungmaisella falsettivinkumisella laulettu, ja upeaa kitarointia.

Seuraaviin mainintoihin National Lampoonin levyistä törmäsin vanhoissa Soundi-lehdissä. Leppävaaran kirjastossa huomasin Dr Dementon radio-ohjelmissa soitetuista novelty-hiteistä koostetut kokoelma-CD:t. Niistä ensimmäinen löytöni oli Dementia 2000: Dr. Demento's 30th Anniversary Collection, jolla oli mukana mm. National Lampoonin Deteriorata. Nämä Dr. Demento -kokoelmat saivat minut aivan pähkinöiksi, lainasin kaikki jotka pääkaupunkiseudun kirjastoista löytyivät ja nauhoitin hyvät biisit kaseteille. Lisäksi löysin Leppävaaran kirjastosta Lemmings-LP:n, jonka myös nauhoitin kasetille - kokonaan. Elettiin vielä 90-luvun loppua, jolloin Leppävaaran kirjasto oli vanhalla syrjäisellä paikallaan erinäisten oppilaitosten tuntumassa.

Lemmings oli mielettömän hauskaa Woodstock-parodiaa. Viime vuonna kuuntelin Woodstock-triplan ensimmäistä kertaa läpi, ja silloin Lemmings muuttui vielä hauskemmaksi ja nokkelammaksi. Eli kannattaa kuunnella tuo Woodstock-kokoelma ensin ja Lemmings vasta sitten, jotta kaikki vitsit menevät himaan.

Jatkoin National Lampoonin levyjen etsimistä. Tikkurilan kirjastossa oli lainattavissa White Album (1980), ja ei lainattavissa Good-Bye Pop, jonka kuuntelin sitten kirjaston musiikkiosastossa. White Album osoittautui hyvin vaisuksi hillittömästä kannesta huolimatta, mutta Good-Bye Pop oli rautaa.

Yllättävän helposti löytyi National Lampoon -älppäreitä kun vain etsiskeli. VR:n makasiinien kirpputorilta ostin Gold Turkeyn ja Greatest Hitsin. Black and Whitesta löytyivät yksi kerrallaan lähes kaikki muut paitsi Radio Dinner, joka hoitui kotiin MusicStackin kautta huhtikuussa 2006.

Sex, Drugs, Rock'n'Roll, and the End of the World järjestyi kuunneltavaksi vissiin iTunesin kautta, ja se oli aivan kurja levy.

Kuuntelin viime vuonna YouTubesta vielä stereotestiparodian Official National Lampoon Stereo Test and Demonstration Record. Se oli yllättävän hauska - pitäisi sekin ehkä hommata joskus.

 

Nektar: Down to Earth (1974)

Recycled (1975)

Nektar oli hyvä bändi, vaikka kolme ensimmäistä levyä ovatkin minun makuuni liian raskasta progea, ja myöhemmin meni musiikki liian kaupalliseksi ja vaisuksi. Tämä keskivaihe iski parhaiten, joten ostin levyt kun tulivat vastaan Keltaisessa Jäänsärkijässä. Suosikkini Down to Earthilla on That's Life, kakkosena tulee Nelly the Elephant. Recycledilla suosikkini on Marvellous Moses.

 

Neon Hearts: Popular Music (1979)

Neon Hearts oli varmasti yksi epäonnisimmista englantilaisista new wave -bändeistä. Syyt epäonneen löytyvät kerrotun tarinan mukaan yhdestä asiasta: Satril Recordsista, levy-yhtiöstä, jonka Neon Hearts oli valinnut. Koko surullinen stoori löytyy Last.fm:sta, lukekaa sieltä. Minulla on tuo artikkeli myös tulostettuna CD-kotelon sisällä, koska CD:n kansivihossa sitä ei kerrota. Siellä kerrotaan vain biisien synnystä.

Neon Hearts tuli tutuksi minulle ostettuani joskus vuosituhannen alussa Black and Whitesta kokoelma-LP:n Pure British Pop For Raw People Vol. 2, jolla on Popular Music -biisi. Sain tietää googlaamisen myötä Amazonista, että tuo CD on julkaistu, ja tarkoitus oli hankkia se jo varmaan yli kymmenen vuotta sitten. Tulikin hommattua se Amazonista vasta viime vuoden helmikuussa. Parempi myöhään etc., ja onneksi oli vielä saatavilla.


 

 

 

 

1    2    3    4    5    6    7    8    9    10    11    12    13    14    15    16    17    18    19    20    21    22    23    24    25    26    27    28    29    30    31    32    33    34    35    36    37    38    39    40    41    42    43    44    45    46    47    48    49    50    51    52    53    54    55    56    57    58    59    60    61    62    63    64    65    66    67    68    69    70    71