Matti "Rag" Paananen: Horoscope (1973)

FinnArctic-esittely:

"Dear Friend!

The record you're holding in your hand right now is a real Product of Spirits. It was in 1967, when the Great Spirits visited me for a cup of coffee and ordered: "Write music to the characters of every person in the world!" Immediately I grabbed my notebook with the intention of interviewing all the people in the world, but the spirits nailed the door so that I couldn't get out of my house, and announced with horrible laughter: "We meant THE HOROSCOPE! Make a humble attempt to interpret all 12 signs as well as you can." I did that."

- Matti "Rag" Paananen -

Recorded in 1972 in Pekka Nurmikallio's much-loved, cramped and small two-track studio with top men Ilpo Saastamoinen, Ilkka Willman, Esko Rosnell, and Seppo "Paroni" Paakkunainen. How well Paananen has succeeded in his task might make for an interesting topic, eh?

 

Muistan oikein hyvin kun lainasin LP:n Leppävaaran Sellon kirjastosta puuhatessani FinnArcticin parissa. En tiennyt tästä levystä ennalta yhtään mitään, kun vinyylihyllyä selatessani bongasin sen. Ajattelin, että näyttää kiinnostavalta, tämänhän voisi panna jakoon. Menin tiskille virkailijan luo, ja kun hän skannasi viivakoodia, hän huomasi että levyä ei ollut merkitty Helmet-tietokantaan. Levylle piti luoda pikatietue ennen kuin lainaaminen onnistui. Ajattelin, että haa, olen ensimmäinen joka lainaa tuon levyn, se on varmaan sitten erinomaisessa kunnossa.

Kaikkea muuta. Levy oli naarmuinen, ja sitä mp3-muotoon siirtäessäni vietin pitkän ja hikisen hetken yrittäessäni saada aikaiseksi mahdollisimman hyvän rippauksen. Onneksi minulla oli USB-vinyylisoitin, joten lopputulos ei kuulostanut sentään ihan surkealta.

 

Maukka Perusjätkä: Säpinää (1979)

Ennen kolmatta maailmansotaa (1980)

Koiranpennut (1981)

Maukka & Ile's Disko: Asiat kuntoon! (1982)

Varokaa koiraa / Futu (1982)

Ile's Disco: Kireät housut / Tanssitaan rahaa (1983)

Maukka Perusjätkä: Duunari (1985)

Maukka Perusjätkän levytystuotanto on varsin käsittämätön.

Säpinää-levyn kuuntelin ensimmäistä kertaa Taalintehtaan kirjastossa vuonna 1994, kun työskentelin sivarina paikallisessa sairaalassa. Levyn kunnianhimoisuus teki minuun vaikutuksen, ja vieläkin se tuntuu onnistuneelta katurock-pakkaukselta joistakin oudoista ideoistaan huolimatta. Herneenpalot esimerkiksi on biisinä ja esityksenä varsin kummallinen. Sanoitukset ovat enemmänkin fraaseja ja iskulauseita pistettyinä pötköön - joskus niillä vaivoin tuntuu olevan yhteyttä keskenään.

Ennen kolmatta maailmansotaa vetää vielä hämmentyneemmäksi. Punkista ei tietoakaan, vaan levy on sekoitus new wavea, diskoa ja rokkia. Sanoissa on vielä vähemmän tolkkua kuin Säpinää-levyllä.

Koiranpennut on kamala levy. Kertakaikkisen hirveä. Se on lastenlevy, ja sellaisenakin pohjattoman pitkäveteinen ja ontto. Kun joku selittäisi, mikä tämän levyn tarkoitus oli. Oliko Ralf Örnin tarkoituksena tuhota Maukan ura? Siinä hän kyllä jossain määrin onnistuikin, sillä tämän jälkeen Maukalta ei paljoa kehuttavaa kuultu.

Maukka & Ile's Disko oli tasan yhtä käsittämätön bändi. Ile Vainio pilasi sukunsa kunniaa minkä kykeni väsäämällä pelleilysanoituksia, joissa ei ole mitään hauskaa eikä järkeäkään. Soittopuoli toimii hyvin, muusikot osasivat hommansa riittävän pätevästi, niin että ei Asiat kuntoon mikään kuuntelukelvoton levy ole. Yllättäen futurockia parodioiva Varokaa koiraa -singlen b-puoli Futu toimii sanoitukseltaan parhaiten, koska siitä löytää sentään ideaa ja jujua.

Duunarinkin valitettavasti sanoitti lahjattomuus Jaana Rinne, joka on päässyt hämmentävän pitkälle elämässään ottaen huomioon miten vähän hän osaa. Sanat on painettu takakanteen, mutta onneksi hämähäkin seitin paksuista punaista tekstiä ei pysty lukemaan vihreälle valokuvapohjalle painettuna.

FinnArcticissa jakelin ainoastaan Koiranpennut-levyä, koska Jack jakeli Maukan muuta tuotantoa - Säpinää, Maailmansota, Asiat kuntoon, muutama myöhempi single - Bleeding Ear -blogissaan vuonna 2008. Koska Koiranpennut puuttui häneltä, kipaisin hakemassa levyn Fennica Recordsista - minulla ei ollut silloin vielä yhtään Maukan levyä - ja pistin jakoon omassa blogissani. Myöhemmin olen sitten haalinut loput levyt haltuuni. Joulukuussa 2016 löytyi Duunari Kaapelitehtaalla järjestetyillä levymessuilla, Ile's Discon singlet hain viime elokuussa Rolling Recordsista.

 

 

 

 

Various Artists: Max's Kansas City 1976 (1976)

New Yorkissa sijaitsivat yökerho ja ravintola Max's Kansas City (1965-1981), sekä musaklubi CBGB's (1973-2006). Ensinmainitun perusti Mickey Ruskin, jälkimmäinen Hilly Kristal. Kumpikin paikka oli 70-luvulla kuuma musiikkimesta, ja molemmat saivat omat kokoelmalevyt vuonna 1976. Soundi-lehdessä arvosteltiin molemmat levyt, ja luin arvosteluja kiinnostuneena, levyjä himoiten. Max's Kansas City kiinnosti enemmän värikkäämmän tuntuisen esiintyjäkaartin ansiosta, mutta Live At CBGB's päätyikin sitten olemaan se parempi levy.

Live At CBGB's löytyi jostain Helsingin divarista - Black and Whitesta kenties? - mutta Max's-kokoelma piti hankkia Amazonin kautta.

Levyn avaa Wayne County, sittemmin naiseksi muuttunut räävitön, estoton, pahennusta herättänyt seksuaalinen ongelmakimppu. Häneen palaan vielä myöhemmin. County laulaa kirjoittamansa oodin Max'sille, luettelee jollekulle kuvitteelliselle epätietoiselle kaikkia bändejä joita siellä voi nähdä ja antaa vielä ohjeita siitä, miten käyntiä varten kannattaa valmistautua. Kaksi muuta kappaletta eivät ole parasta Countya, mutta menevät läpi.

The Fast on lattaotsainen roskabändi, jonka biiseistä minun on vaikea nauttia.

Harry Toledo vastaa yhdestä levyn musiikillisesti jännittävimmistä hetkistä. Taustalla kuuluu ajoittain tummasävyistä suhinaa, kun Toledo tulkitsee tunnelmaan sopivalla jäykällä, elottomalla tyylillä dramaattisen viisiminuuttisen kappaleensa. Rohkeasti uutta kokeillut taideporukka Pere Ubu on vielä haastavampi ja kuluttaa levytilaa saman verran.

Cherry Vanilla (oik. Kathleen Dorritie) oli alkujaan promoottori joka päätti kokeilla laulamista. Promoottorina hän tuli tunnetuksi rivoista ja rohkeista markkinointitempuistaan, ja samaa tyyliä tuntui olevan hänen musiikillisessa imagossaan ja musiikissaankin. "Shake Your Ashes" toimii kohtalaisesti siihen asti kunnes se kääntyy suoraviivaiseksi paahtamiseksi ja nainen rupeaa huutamaan. Siinä vaiheessa äänen rajoitukset tulevat ilmi ja kappale menettää kiinnostavuuttaan.

The John Collins Band esittää aika hyvää esi-new wavea. Suiciden Rocket USA on soundeiltaan rujo ja kuulostaa demolta.

Bonuskappaleiden ansiosta kokoelmalle pääsee mukaan mm. Philip Rambow, jonka biisi ei ole huonoa kevyt-powerpoppia, muttei mitään kovin ihmeellistäkään. The Terrorists John Collinsin johdolla esittää kelpo reggaeta, The Brats on kohtalaista perusrokkia.

Jep, Live At CBGB's on antoisampi kokonaisuus, eikä vain siksi, että se on tupla ja livenä äänitetty.




 

 

1    2    3    4    5    6    7    8    9    10    11    12    13    14    15    16    17    18    19    20    21    22    23    24    25    26    27    28    29    30    31    32    33    34    35    36    37    38    39    40    41    42    43    44    45    46    47    48    49    50    51    52    53    54    55    56    57    58    59    60    61    62    63    64    65    66    67