Kotka Rankki Ohutta Yläpilveä: Alavilla mailla hallan vaaraa (1981)

FinnArctic-esittely:

It's very odd for a band to call themselves "Kotka Rankki Thin Upper Cloudiness" and their album "Risk For Frost in the Lowlands". This band, who had probably overdosed on coastal weather reports, had seven members, all raised on the northern parts of Finland. They had been living in the same hostel in Helsinki for a year, when they heard of the first "Song of the Year" contest arranged by music magazine Soundi in 1980. Still calling themselves "Kyösti & Kurinalaiset" (Kyösti & The Disciplined), they attended the contest with their song "Pearl Harbour" and shared first position with a songwriter-musician called Hannu Tuovinen.

"Pearl Harbour" is a multifaceted song about the second and third World War, the stupidity of mankind and lots of other important things. It was soon released as a single by Finnlevy's pop/rock-oriented subsidiary label Kräk, coupled with a song called "Aamu HKL:n bussissa" (which I recall wasn't any good).

The band changed their name, and the album "Alavilla Mailla Hallan Vaaraa" followed next year. The LP is a very versatile package: rock'n'roll, folk balladry, country rock and inventive pop mixed together with some truly original subject matters. The running theme on the album is the treadmill of unrewarding, stressful office work, a family to take care of, kids to raise and the counting of years and days to the eventual retirement. The band asks if you're really doing what your heart desires by becoming just another cog in this machine.

On a couple of songs ("Pearl Harbour" and "Pallo uhkaa pamahtaa") they express their concern about war, "Tornionjoki" carries a subtle environmental theme while at the same time being the best song about a river I've ever heard. The oddest song in the bunch is "Kultainen kenguru": it deals with racism, hating immigrants and robbing Third World nations off their riches, but tells its messages in the form of a seemingly innocent children's song about a golden kangaroo!

Side B is much more balanced than side A, since the songs are more consistent in style, but the album still requires a few listens before you manage to chew everything it offers. The effort is extremely rewarding, however, and "Alavilla Mailla..." soon becomes an album you want to listen to often and regularly. A couple of complaints, however: there's a new version of "Pearl Harbour" which has been needlessly peppered with sound effects and some less subtle vocal performing. I often skip it when I listen to the album. I prefer the original single version.

Producer Upi Sorvali also apparently didn't know what to do with female vocalist Ippa Wilska's high-pitched voice. He must have felt she was redundant and that the band's songs didn't require female voices, so he pushed her backing vox way back in the mix.

Pentti Laitinen, who wrote and sang a few songs here, previously played in bands named Action and Laba & Luut, as well as an early acoustic version of KROY called Suolapatsaat.

I would really like to know why the band never released any more records. Band leader Kyösti Kattilakoski had a short-lived group called Human Being (one single in 1985), and another called Second Flash (1988-1990 plus a comeback in 1999). Both names fall into the "never heard of them" category for many people, including me. He and Markku Lonkila also wrote a few songs for singer Säppi in 1988-1990.

The album has remained a cult favourite, since it's not available on CD. "Pearl Harbour" (the inferior album version) exists on an obscure CD compilation called "Xtra Trax 2" (1996). Jussi Raittinen covered the hilariously apt "Konttorikantri" (one of the album's highlights!) as "Samassa veneessä" on his 1984 album "Hirvi älä tule tielle" - it's available on his CD "Stadin kundin kaiho". But how many have heard the original?

My apologies that the vinyl I have is a bit worn, especially on side B. It had been spinned rather much already when I found it at a flea market many years ago.

Members:

Lauri Astala - bass, acoustic guitar, Jewish harp

Kyösti Kattilakoski - Vocals, acoustic guitar

Jouko Kovanen - drums

Pentti Laitinen - vocals, electric guitar, acoustic guitar, harmonica

Markku Lonkila - vocals, acoustic guitar, Olympia Electric 45

Veli-Matti Pietikäinen - flute, electric piano, grand piano, synthesizer, organ, backing vocals

Ippa Wilska - vocals

plus:

Upi Sorvali - congas, "kuikka" (?), organ, backing vocals

 

Äidin nauhoittamalla kasetilla ollut Pearl Harbour viehätti ja kiehtoi minua niin, että jo yksin se sytytti minussa halun kuulla koko LP - kun olin kirjastossa Suomalaisten äänitteiden vuosikirjasta 1981 saanut selville, että sellainen on. Halu kuulla lisää Kotka Rankkia oli jopa mielettömän kova - onneksi LP löytyi lopulta 90-luvun loppupuolella VR:n makasiinien kirpputorilta. Levy oli jo vähän rahisevaan kuntoon soitettu, mutta se on palvellut minua hyvin.

FinnArctic-aikoinani odotin kovasti, että saisin postata tämän levyn blogiini jakeluun, kunhan olisin ensin hoitanut pois sen levytoivetulvan, jonka blogini seuraajat kaatoivat niskaani.

Alavilla mailla hallan vaaraa on varsin monipuolinen ja täynnä loistavia ideoita oleva LP. Avausbiisi Sakaali on ärjy hyökkäys tyhjäsieluisia juppeja vastaan, Pallo uhkaa pamahtaa on juuri sellainen kuin nimi antaa ymmärtää - herkästi esitetty aito huoli maapallon tulevaisuutta kohtaan. Rippikoulu, armeija, avioliitto on yleistä ja vähän sekavaa kommentointia ihmiselon kulusta ja lapsena saadun opetuksen omituisuuksista - pointti on siellä jossain solmun kätköissä, mutta kyllä se sieltä löytyy. Välttämättömätkö? kyselee, mikä ihmisille on oikeasti tarpeellista. Konttorikantri on hulvaton protestilaulu, jossa on harvinaisen paljon asiaa kolmeen minuuttiin ängettynä.

Jos ykköspuoli on sillisalaatti, niin kakkospuolella tyylit ja tunnelmat pidetään pykälää yhtenäisempinä. Yleisilme on tässä herkkä, folkahtava - rock-ainekset, joilla pistettiin ruutia ensimmäiselle puolikkaalle, ovat tiessään. Tornionjoki on paras, liikuttavin ja sanomaltaan parhaiten perille menevä laulu joesta jonka tiedän. Lumiseppeleessä vaille sosiaalisia kontakteja jäänyt mies ilmaisee pettymyksensä ihmiskuntaa kohtaan menemällä keskelle talvista metsää kuusen alle ja hautaamalla itsensä lumeen.

Kultainen kenguru on albumin nerokkain kappale: kannanotto rasismia ja kolmannen maailman osakseen saamaa riistokapitalismia vastaan, puettuna vertauskuvallisen lastenlaulun muotoon! Kenguru itse on runsailla luonnonvaroilla siunatun kolmannen maailman valtion asukas joka pyrkii pakolaisena Suomeen, gorilla symboloi teollistuneen maailman rasistista grynderiä, joka pyrkii hyötymään ko. maan rikkauksista oman ahneutensa tähden. Lopulta kenguru päättelee, että Suomi on ahdasmielisten kapitalistien maa, joka ei kykene tarjoamaan turvaa ja suotuisia elinoloja, ja koettaa sen sijaan onneaan Ruotsista.

Päätöskappaleessa bändi tuntuu summaavan yhteen sen, mikä levyllä on useissa kappaleissa vähitellen tuotu esiin: ihminen on onneton yhdeksästä viiteen -työn, perheestä huolehtimisen, velkataakan ja toteutumattomien unelmien aiheuttaman pettymyksen ristipaineissa. Pohjimmiltaan jokainen haluaisi olla rohkea, elää niin kuin oma mieli ja sydän haluavat, ja haistattaa pitkät yhteiskunnan konventioille ja normeille. Ei ole sattumaa, että levyn kannessa on salkku taivastaustan päällä.

Alavilla mailla -LP:llä on kyllä vikansakin. Se pehmeämpiääninen vokalisti (Pentti Laitinen?) ei ole mikään laulaja. Hänen äänensä on voimaton, epävireinen, heikko. Bändi oli siunattu myös naisvokalistilla, nimeltään Ippa Wilska, mutta häntä hädin tuskin kuullaan levyllä muuten kuin heikosti taustalla siellä täällä. Toisaalta hän ei tunnu muuta kuin kimittävän korkealla äänellä. Pistää miettimään, eikö tuottaja Upi Sorvali kenties keksinyt Wilskan äänelle mitään funktiota bändin biiseissä, ja häivytti hänet siksi melkein kokonaan kuulumattomiin?

Pahiten levyllä mättää kuitenkin Pearl Harbourin uusi versio. Singlellä kappale esitettiin just oikealla tavalla, vähäeleisesti, sanoille täyttä painoa antaen. Albumiversio on pilattu aggressiivisemmalla laulutulkinnalla ja turhilla ääniefekteillä. En viitsi edes kuunnella albumiversiota Pearl Harbourista vaan korvaan sen levyä kuunnellessani aina sinkkuversiolla, tavalla tai toisella. Pitäisi saada se single jostain, etten olisi vain CD-R-levylle poltetun ja tietokoneen kovalevylle siirretyn kopion varassa.

Vielä kiinnostaisi kovasti tietää, mitä Kotka Rankille tapahtui LP:n äänittämisen ja julkaisun jälkeen. Miksei jatkoa kuulunut... ennen kuin vasta 2013?

 

 

Novelty-kasetti, jolle valittaisiin kilpailun hämmentävimmät nauhoitukset? Hmm, onko Irene Is Hard to Satisfy -kasetti koostettu juuri tästä sadosta?

 

 

Kristian: Kristian (1972) / Bengt Huhta: Indian Girl (1977)

 

 

Kristianin ensisoolo taisi olla ensimmäinen vinyylirippaus, jota piti jaella FinnArcticissa, kun sitä joku pyysi. Sen rupuisen vinyylisoittimen avustuksella. Kamalahan se vinyylisiirron laatu oli. Anteeksi.

Indian Girliä jaellessani minulla oli jo USB-vinyylilevari, ja sillä sain aikaiseksi tasokkaan rippauksen. Lainasin sen(kin) LP:n Tikkurilan kirjastosta, ja yllätyin hieman löytäessäni kotelon sisältä ihan oikean mustavalkoisen valokuvan Huhdasta. Skannasin LP:n, ja kun koostin skannauksistani CD-kannet CD-R-kotelon sisään sujautettaviksi, käytin tuota fotoa kuvamateriaalina:

 

 

Kristian-levy on tasokasta hippipoppia. Hupaisaa kuunnella joitakin antimaterialistisia asenteita ja mielipiteitä joita Huhta tuossa julki vuodattaa. Se oli sitä aikaa se.

"Here's the late sequel to my early Kristian post. "Indian Girl" pretty much picks up where "Kristian" (1972) left off, as side A follows the same hippy pop vein. Only this time the music is more mature and polished. On side B Huhta does some rockier material, which adds a welcome edge to this record.

Strong support provided by Ronnie Österberg and Aikka Hakala (drums), Heikki Virtanen (bass), Antero Jakoila, Nono Söderberg and Hasse Walli (guitar), Hillel Tokazier (piano), Sakari Kukko (Indian flute), Tapani "Nappi" Ikonen (percussion) et. al. In fact, having a different set of musicians on every song shows how much effort Huhta put to this record. Sadly, commercially speaking, it was all to nowt. "Indian Girl" was met with poor sales. Today it's sold for approx. 75 Euros, which is outrageous. No record is worth all that money."

Indian Girl on selkeästi kaksijakoinen levy. Jos jaksaa kahlata läpi pehmeän, hillityn a-puolen, niin b-puolella Huhta pistää parastaan rokkarina ja käyttää äänivarojaan enemmän. Pidän silti kummastakin puolesta suunnilleen yhtä paljon. Levyn lopetus on upea, siinä palataan viimeisiksi sekunneiksi ykköspuolen tunnelmiin. Kuulostaa komealta kaikkine studioefekteineen.

 

 

 


 

Kumma heppu ja lopunajan voidellut: Kumma heppu ja lopunajan voidellut (1981)

Taivas ja maa (1982)

Murheellisen hahmon ritari (1987)

Oranssi (1988)

Kunnon ihmiset (1991)

FinnArctic-esittely:

Kumma Heppu ja Lopunajan Voidellut has one of the most peculiar names for a Finnish band ever. And that's saying a lot in a country where every other pop outfit seems to have had the strangest name you could come up with. How should this one be translated? Strange Fellow and the Greased Ones of the Last Time? Or "...The Anointed Ones..."? Aargh, forget about the name and just listen to the music.

The band bewildered Finns with a concoction of new wave pop with lots of melancholia, a pinch of jazz, and lots of singer-songwriter mentality. Kumma Heppu's music is serious, intellectual, but at the same time warm. It seems to live in a world of its own, and all it requires is for you to forget everything else and hop on a ride to where the band wants to take you. The ride won't be wild, because Kumma Heppu don't rock. They present the songs - all penned by head man Ari Närhi - in a laid-back style which requires attentive listening.

Närhi was born in a small place called Vesanto, lived for ten years in Lapinlahti, then ten more years in Kajaani. Here he formed the band with drummer Mikko Lappalainen, second guitarist Jukka Lappalainen, and a bassist, who was eventually replaced after being unable to attend to a gig. New man Mika Jankko had played all kinds of music, even jazz. He became a guitarist, Lappalainen switched to bass, and KH&LV had become a working unit.

The early gigs were rather insecure, musically hit-and-miss. The songs were there, but they hadn't been arranged until the boys arrived to the Finnvox studio to cut their first, eponymous LP. Only then did Närhi's songs find their final form.

The cover was drawn by cartoonist Pauli Heikkilä, who had played with Närhi in a pre-KH&LV group called Kaukanapoissa (=Faraway). The third member was Jukka Mikkola (Vaaralliset Lelut). Kaukanapoissa recorded a modified remake of Jonathan Richman's "Egyptian Reggae" on the legendary "HilseLP" punk rock compilation in 1979: "Kalkki jäi mainitsematta". This was followed by the ultra-rare single "Yökerho / Päivä kaupungissa" (1982). Try to find the a-side somewhere, it's available on CD and it's one of the best songs ever produced in this country.

Well, back to Kumma Heppu... Of the songs on the debut album, "Meritähti" became a radio hit, "Ontto mies autiomaassa" was taken from the already-released first single along with its b-side, and seven more songs rounded out a solid debut album that didn't sell a great deal. With the style they had, Kumma Heppu was destined to become a cult band. The boys had absolutely no stage show to speak of, preferring to stand immobile and playing at a low volume. No wonder they had difficulties in attracting any people to their gigs. In Kemijärvi, 1982, the perplexed band was greeted with an audience of zero!

The second LP "Taivas ja maa" (1982) was heavier than the debut. That's heavy as in "serious and melancholic". The a-side dealed with the same subject matters as the first LP, but the b-side was filled with political, anti-war songs. The record has become a slightly problematic one for me, personally. I myself prefer the lighter touch of the debut - and the later records. No singles were cut from "Taivas ja maa", but one song, "Kuvat", had previously appeared as the b-side of the gorgeous single "Minä ja hän". This song is, in my opinion, one of the finest moments in Finnish pop music. "Minä ja hän" eases the blues and makes the greyest day seem bright and sunny.

A similar crown jewel can be found on the third LP "Murheellisen hahmon ritari" (1987). "Kesä" is a lovely ode to summer, with an exceptionally well crafted and pretty melody and lyrics depicting a warm summer day in the lakeside out in the country.

The reason why the third LP had to wait for five years was because the record company, Johanna, went bankrupt in 1984, and the tapes for the finished third album, "Seuraavana aamuna", had to remain in the vaults as security for the company's debts. KH&LV had become so frustrated as a result of all the aforementioned setbacks, that they decided a long pause was in order.

Of the nine songs recorded for "Seuraavana aamuna", three were re-recorded for "Murheellisen hahmon ritari", four more for "Oranssi" (1988), one for "Kunnon ihmiset" (1991), and "Syyskuu" had appeared as the b-side of the 1983 single "Älä itke". These later records were more laid-back than the early ones - easy to listen to. KH&LV had matured, you could say. Their ever-growing cult reputation ensures that the CD's, whenever new ones appear, will always find buyers.

Buy their new CD, "Japaniin", if you haven't already!

FinnArctic-aikoinani muutkin kuin minä rupesivat jakelemaan suomalaista musiikkia - mihin koko ajan vähän yllytinkin ihmisiä. En halunnut olla ainoa suomalainen, suomalaista musiikkia laittomasti jaellut bloggari. Pirate Bayn puolella töitä teki nimimerkki Melodika, joka myös seurasi minun blogiani. Häneltä sain myös luvan jaella FinnArcticissa samoja vinyylisiirtoja joita hän jakeli PB:ssä. Näin myös tein, esim. Kummaa heppua. Oranssi ja Kunnon ihmiset olivat minun kopioimiani, aiemmat levyt olivat Melodikan vinyylirippauksia.

Ensimmäinen albumi sisältää pari todellista kohokohtaa, Meritähti ja Esmeralda. Myös Pankkiryöstö on mainio, oudosti loppuva tarina. Levy on muutenkin vahva kokonaisuus, josta pidän paljon.

Taivas ja maa -albumin kanssa minulla oli pitkään vaikeuksia. Ykköspuolen kappaleet eivät tuntuneet ihan esikoisen tasoisilta, kakkospuoli oli liian raskas, vaikea, luotaantyöntävä. Ajan myötä olen oppinut arvostamaan kakkospuolen sodanvastaisia lauluja. Bändi kokeili rajojaan, teki kunnianhimoisen kokonaisuuden. Kuvaukset vankileiristä ja sodan runtelemasta, autioituneesta maasta ovat järkyttäviä, mutta niiden kuuluu sitä ollakin. Niiden ei pidä päästää kuulijaa helpolla. Ei sitä tee myöskään ykköspuolella oleva laulu lääkkeillä itsarin tehneestä tyttöystävästä ("Sirpaleet"). En ehkä koskaan tiedä, kuinka korkealle haluan Taivas ja maa -albumia nostaa Kumman hepun diskografiassa, mutta osaan nyt vihdoinkin arvostaa sitä taiteellisena suorituksena ja kannanottona.

1982 tuli vielä single Minä ja hän, josta pidän aivan mielettömän paljon. Se on täydellinen pop-helmi. Jo lapsena kiinnitin lauluun huomiota, kun se oli yhdellä äidin nauhoittamalla kasetilla, ja vuodet ovat vain lisänneet kiintymystäni siihen. B-puolella on toinen versio Taivas ja maa -albumilla olevasta Kuvat-laulusta. Se ei poikkea albumiversiosta muuten kuin vähän erilaisten huutojen osalta.

1983 tuli single "Älä itke / Syyskuu". A-puoli on epäonnistunut käännös Neil Youngin kappaleesta Don't Cry No Tears. KHJLV ei tuntunut olevan täysin biisin takana, aivan kuin joku ulkopuolinen olisi sysännyt tuon heille käännettäväksi ja levytettäväksi vastoin yhtyeen omaa tahtoa. Onneksi b-puolen balladi on nappisuoritus, vahvatunnelmainen balladi. Sen vuoksi sinkkua kannattaa etsiskellä.

1984 piti tulla kolmas albumi "Seuraavana aamuna", mutta julkaisematta jäi. Seuraavana aamuna, Sateinen rautatieasema, Paratiisi, Eksyksissä, Syyskuu, Vihdoinkin kahden, Lähtösi jälkeen, Kulkuri, Luopuja - siinä biisilista. Syyskuuta lukuunottamatta nuo kuultiin kolmella seuraavalla albumilla, mutta eri versioina. Kiinnostaisi kuulla vertailun vuoksi vuoden 1984 versiotkin, jos ne äänitettiin.

Bändi piti taukoa ja julkaisi 1987 virallisen kolmannen albuminsa Murheellisen hahmon ritari. Se on oma suosikkini. Levy on sydäntälämmittävä, kaunis, herkkä, alusta loppuun. Kesä on sävellystä myöten täydellinen oodi parhaalle vuodenajalle. Sateinen rautatieasema on pakahduttavan romanttinen. Eikä muissakaan kappaleissa ole pienintäkään vikaa. Mestariteos koko levy.

Oranssi ja Kunnon ihmiset eivät yllä samalle tasolle kuin Ritari, mutta kevyenä rentoutusmusiikkina ne ovat parasta. Hieman ihmettelen mitä Ari Närhi oikein meinasi Kunnon ihmisten nimibiisissä, sanoitus ei tunnu kertovan kunnon ihmisistä vaan tyhmistä. Muutenkin levyn sanoituksissa kuvataan paljon onnettomuuksia, dramaattisia tapahtumia, surumieltä, musiikin ollessa kuitenkin keveää ja huoletonta. Ristiriita on mielenkiintoinen. Levyn päättävä instrumentaali Kolme pistettä on ihana syntetisaattorin kilinöineen ja viuluineen.

 

 

 

 

Kummitus: Kalman koura / Kuoleman liekki (1975)

Kahdet kasvot (1976)

FinnArctic-esittely:

The original idea behind Kummitus (=Ghost) was to enrich the music scene in Finland with a real "hysteria band", that would amaze their audience by covering their identities beneath a thick layer of paint, flashing coloured lights and telling ghost stories on stage. The musicians assigned to this job had previously played in extremely talented prog rock band Matthews and in the original lineup of more commercial rock band Alwari Tuohitorvi. They were Seppo Tammilehto (vocals, drums), Olli Juhani Kivistö (vocals, bass), Jussi Niemi (vocals, guitar), and Hannu Latva-Hakuni (keyboards).

 

 

As Matthews, they had released the single "Angela / Kaiken teen" in 1969, and as Alwari Tuohitorvi they had been responsible for the single "Sinun laulusi / Harjun talo" (1970), of which the a-side was a shaky cover of Elton John's "Your Song" (I heard "Sinun laulusi" on the radio a while ago, and boy, were the lyrics and the vocals poor!)

Alwari Tuohitorvi changed players, and the out-booted bunch were hired as Kummitus. Ordered to keep their names in secrecy, they released the single "Kalman koura / Kuoleman liekki" on Love Records in 1975, with both songs credited to pseudonym Kele Per (that would be Ifer Luc in English ;) )

They switched to Basf Records and churned out their only album "Kahdet kasvot" (Two Faces) in 1976. As the title suggests, the LP is dualistic: side A is rock'n'roll and side B attempts to be some kind of prog. The basic drums-guitars-bass-keyboards accompaniment is peppered with some sax and harmonica by guest musician Lucjan Czaplicki from prog band Uranus, and a heavy dose of more or less randomly chosen sound effects like cars driving past, a baby crying, circus music, a foghorn, massive laughter, a car crash... Add to this some decidedly wild lyrics about ghosts, The Devil, drugs, suicide by hanging, death and destruction by some unnatural forces, and you've got yourself a package that makes you think just what the band were on.

Well, my guess is that they were just straight guys, talented musicians who tried to follow the image inflicted upon them by writing something that wasn't really their forte. These five men (Kivistö quit the band during making of the LP and Pertti Hurmalainen from Uranus replaced him) weren't keen on sticking with this pretentious style, so Kummitus became a more ordinary rock'n'roll band after the album. Internal friction reduced the band to a trio with Tammilehto, Kivistö and guitarist Eero Peltonen - they backed singer-songwriter Mikko Alatalo on a few gigs in summer 1976.

Tammilehto returned to Alwari Tuohitorvi, Peltonen joined humorous rock band Kontra, and Kummitus were no more. However, there were still quite a few gigs booked for the band, so various bands in the Tampere city region were assigned to pose as Kummitus so that the businessmen could collect the last remaining pennies from the unsuspecting public. I've read that one of these bands even faced court because they weren't the real thing...

Olli Juhani Kivistö released a few singles and a solo album "Susta laulan" (1978) under the name O.J. Kivi. A bit cheesy singer-songwriter pop I heard years ago and then decided to forget about. His second solo single "Silkkiin samettiin" (1978) had a slight disco feel to it, I can faintly recall the song. However, Kivistö's records sold a little better than the Kummitus stuff. He continued making music in the 80's.

So, I haven't had the "Kahdet kasvot" album for many years, only a tape recording which I now present to you. That means I don't have any album scans. To my recollection the front had red veil-like shapes on a black background, with "Kummitus" printed horizontally and "Kahdet kasvot" vertically.

I do have the "Kalman koura" single, that's the single cover you see at the top of this post. Both sides are added as bonus tracks, "Kuoleman liekki" was released on a Love Records prog compilation CD, so I took it from that one to get best possible sound.

Kummitus oli yksi niistä bändeistä, joiden tuotannon kovasti halusin kuulla tutkittuani Esko Lehtosen Suomalaisen rockin tietosanakirjaa. No, joskus 1995-1996 Radiomafiassa pyöri ohjelmasarja Suomirockin likainen tusina (tai jotain), jossa esiteltiin surullisenkuuluisia levyjä suomirockin historiasta. Missasin kaikki muut esittelyt paitsi Helen Westin (=Heli Nevakare) vuoden 1985 soolon ja Kummituksen Kahdet kasvot. Levystä kertomisen lomassa soitettiin lyhyet pätkät kappaleista Tuonen rock'n'roll, 6. päivä ja Taivaassa taas, ja Se on OK soitettiin kokonaan. Lisäksi olin jo aiemmin kuullut radiosta ja nauhoittanut kasetille avauskappaleen Paranoia.

Kahdet kasvot -LP löytyi Green Grass Recordsista silloin kun asuin vielä Mäkkylässä. Nauhoitin levyn kokonaan kasetille äidin ja isäpuolen stereolaitteistolla, mutta LP:n menin valitettavasti myymään pois, kun minulla ei ollut siinä elämäntilanteessa mahdollisuutta säilyttää mitään omia vinyylilevyjä missään. Kun en asunut vielä omassa asunnossa.

Kalman koura -singlen huomasin muutama vuosi myöhemmin Keltaisessa Jäänsärkijässä sadan markan hintalapulla varustettuna. Niin palavasti halusin sen singlen itselleni, että pulitin sen summan ja sain sinkun näin omakseni. Siitä en sentään ole suostunut luopumaan, vaan samainen yksilö on hallussani edelleen. Kahdet kasvot -LP:stäkin minulla on nyttemmin toinen kappale, Fennica Recordsista joitakin vuosia sitten ostettu.

FinnArcticissa jakelin sitä Mäkkylässä 1996 tekemääni kasettikopiota Kahdet kasvot -albumista. Siirsin nauhoituksen tietokoneelle viimeisiään vedelleellä tupladekkikasettisoittimellani, ja tein kovasti töitä saadakseni irti mahdollisimman hyvälaatuisen kasettisiirron sillä välineistöllä. Kalman koura -biisi oli rupuisella vinyylisoittimellani tehty huonolaatuinen rippaus, Kuoleman liekki oli poimittu Love proge -kokoelma-CD:ltä, jonka olin lainannut kirjastosta. Minulla ei valitettavasti ollut kuvaa Kahdet kasvot -LP:n kannesta eikä netistäkään löytynyt sellaista. Onneksi Harri tuli hätiin ja postasi nettiin kuvan LP:n kannesta - sen poimin sitten ja lisäsin omaan blogipostaukseeni jälkikäteen. Tämä oli ihan ensimmäisiä kertoja, jolloin tuleva ystäväni Harri antoi kuulua itsestään - hän käytti silloin vielä nimimerkkiä HarrisonX. Harri laittoi blogipostausteni perään paljon kommentteja ja esitti levytoiveita, ja uskalsi lopulta perustaa omankin musiikinjakelublogin kunhan olin ensin yllyttänyt häntä.

Entä itse LP? Erittäin korni, mutta on sillä oma outo charminsa. Tuottajana olisin kyllä koettanut hillitä kitaristi Jussi Niemen intoa monissa kohdin, se jatkuva kitarointi käy väsyttäväksi kuunnella. Sovituksia olisi voinut rikastuttaa vielä enemmän, hommata studioon lisää vierailevia muusikoita. Sanoitukset ovat kertakaikkisen typeriä ja teennäisiä.

CD-versiota ei ole eikä ilmeisesti tule. Masternauhat ovat kadoksissa, eikä kukaan tunnu tietävän, kuka omistaa nykyään oikeudet levyyn. Biisien oikeudet annettiin aikoinaan niinkin oudolle taholle kuin Mercantilelle, jonka tunnen pahvikansioiden valmistajana. Kuulemma Svart Recordsin edustajat, jotka olivat kiinnostuneita Kummitus-CD:n julkaisemisesta, yrittivät tavoittaa henkilöitä jotka olivat 70-luvulla työskennelleet Mercantilella. Vastaukseksi uteluihin Kummituksen biisien oikeuksista kuultiin vain "olihan se ehkä mahdollista". Mietin, että koskevatko nämä samat ongelmat muitakin levyjä, joita Suomessa julkaistiin 70-luvun puolessavälissä Basf-merkillä: Horseshoen First Kick, Kykloopin Shock & Roll, Uranuksen Aamun hauta? Uranuksen levy pitäisi kyllä myös saada CD-muotoon, mutta pelkään, että yhtä turha vaiva senkin yrittäminen.

Eikun höh, se pahvikansioiden kyljessä lukeva logo onkin Mercantil, ei Mercantile. Mercantile on sekalainen monialafirma.

 

Kupruileva elefantti: Eläimellinen rytmi / Onnellisen perheen lapsia (1982)

Kupruileva elefantti oli persoonallinen bändi. Olli-Erkki Makkosella oli sen verran laulutaitoa, että hän klaarasi hyvin tuon laulutyylin, ja sanoitustenkin suhteen hän oli samanlainen omaa näkemystä omannut tekijämies. A-puoli paukuttelee menemään hyvin, ja b-puolella on lieviä ska-vaikutteita. Hienoa!

 

 

Kursaal Flyers: Chocs Away! (1975)

The Great Artiste (1975)

Golden Mile / Five Live Kursaals (1976 / 1977)

Five Live Kursaals (1977)

Kursaal Flyers oli symppis ja taitava brittibändi, jolla oli vaikeuksia onnistua täysin studiossa. Sekä Chocs Away että The Great Artiste kärsivät bändin ja tuotannon vaisuudesta, vaikka kummallakin levyllä on toki yksittäiset hienot hetkensä. Chocs Awayn nimikappale on hienoa banjokantripikkausta, Speedway ja Ugly Guys ovat hyviä tarinoita, Mickey Juppin Cross Country toimii aina, Cruisin' For Love miellyttää minua myös sovituksellaan ja tunnelmallaan.

Little Does She Know, joka avaa Golden Mile -albumin, on aivan uskomaton biisi. Kursaalit olivat epätoivoisen hittijanoisia ja paisuttivat tuon kappaleen mahdottomiin mittoihin. Vitsi on siinä, että laulun kuvailema kolmiodraama ei ansaitse ihan tuollaista eeppisyyttä, mutta vitsinkin voi liian helposti lyödä yli. Sinfoniaorkesterin vielä jotenkin kestää, mutta siinä vaiheessa kun mukaan tulevat tykinlaukaukset, kirkonkellot ja halleluuja-kuoro, kurssi kääntyy pois mainiosta huvittavuudesta kohti ärsyttävyyttä. Golden Mile on Kursaalien vahvin studiolevy, bändillä on pirteä meno päällä, mutta kokonaisuus on uhkaavan lähellä ylituotettua.

Onneksi tekivät livelevyn. Five Live Kursaals on juuri niin hyvä kuin oli odotettavissa.

 

 

Various Artists: Kustrock (1982)

Idea levyn takana oli erinomainen ja kannatettava: suomenruotsalainen rock on aina ollut valitettavan aliedustettuna ja unohdettuna Suomen musiikkimaailmassa. Kustrock-kokoelmalta ei valitettavasti löydy montaa nimeä, jotka olisivat onnistuneet jättämään jäljen musiikkihistoriaan.

Viktor Hurmio & Fetknopparna sentään saavutti menestystä, Ekblad teki pari singleä, Allright Band teki yhden EP:n ja Ben Marlene sai mainetta ja mammonaa omilla bändiprojekteillaan. Onhan siinäkin.

TM Group, Ekblad ja Janarnes Poporkester soittivat suoraviivaista rokkia, Ultimatum paiskoi sekä hardcorepunkkia että reggaeta, Ben Marlenen tyylisuuntana oli tanssittava futupop, Allright Band kallistui pop-reggaen suuntaan. Viktor Hurmio sekoitti rockia ja tanssibändi-iskelmää, Jordnära löi mukaan neljä minuuttia hyvin omalaatuista new wave -vaikutteista poprockia. Thomas Bangin popissa taustan syntetisaattori- ja kitaramatto melkein hukuttaa laulun alleen. Ben Antell Band esitti hyvää kantaaottavaa rockia, Hyperion taas progea, joka valitettavasti kaatuu ala-arvoiseen laulupuoleen.

 

Kyklooppi: Shock & Roll (1975)

Kolmannen luokan Hurriganes vetää tympeän tavanomaista rokkia, joka on äänitetty Microkallion teknisesti heikolla studiolla. Mlääh. Ei mistään shokeeraavasta tietoakaan, levy on vain puuduttavaa kuunneltavaa.

 

Various Artists: Kylmää joulua (1978)

Levykokoelmani arvokkain levy, jonka tarinan kerroin 1.12.2016.

 


 

 

 

1    2    3    4    5    6    7    8    9    10    11    12    13    14    15    16    17    18    19    20    21    22    23    24    25    26    27    28    29    30    31    32    33    34    35    36    37    38    39    40    41    42    43    44    45    46    47    48    49    50    51    52    53    54    55    56    57    58    59    60    61    62    63