Kollaa kestää: Kokonaan - Jäähyväiset aseille (1978-1979)

Isän 1978 nauhoittamalla kasetilla oli yksi aivan ihmeellinen kappale, joka oli jäänyt tunnistamatta. Kummasteltiin sitä isän kanssa jo 80-luvun alussa. 1992, kun isä oli kuollut ja sain hänen nauhoittamansa kasetit haltuuni, kuuntelin senkin kappaleen uudestaan ja yllätyksekseni se paljastuikin suomalaiseksi. Jotenkin en ollut lapsena noteerannut, että se loppupuhe meni "Mitä on ikuisuus? Ikuisuus on nyt". Tuumin itsekseni, että haa, suomalainen levytys, tämä pitää yrittää selvittää kuuntelemalla kaikkia suomiprogelevyjä.

1992, kun olin löytäyt kirjastojen ihmeellisen maailman, piti siis myös koettaa selvittää tuo suomalainen progebiisi. Tutkin Esko Lehtosen Suomalaisen rockin tietosanakirjaa, merkkasin paperille kaikki siinä mainitut progelevyt ja rupesin lainaamaan vinyylejä kirjastosta myös sillä mielellä, että jospa löytyisi tuo "mitä on ikuisuus" -biisi.

Sitten eräänä päivänä kuuntelin huoneessani radiota, ja kanavaa käännellessäni kuului yhtäkkiä se sama kappale, joka oli isän kasetilla. Painoin rec- ja play-nappulat pohjaan ja nauhoitin loput biisistä kasetille, samalla odotellen innokkaasti sen jälkeen tulevaa juontoa. Radiotoimittaja kertoi onneksi vielä jälkeenpäin, että se oli Kollaa kestään Tähtien rauha. Olin niin onnellinen biisin tunnistamisesta. Rupesin sitten kuuntelemaan ko. musaohjelmaa viikottain. Valitettavasti en muista sen radio-ohjelman nimeä, mutta suomalaista rockia ja poppia 60- ja 70-luvuilta siinä soi runsaasti. Popedaa, Kalevalaa, Soitinyhtye Liisaa, Ernosia, Eppu Normaalia etc.

90-luvun alussa kaipailin itselleni Kollaan Jäähyväiset aseille -hittiä, jonka olin lapsena kuullut äidin nauhoittamalta kasetilta. Niinpä lainasin Leppävaaran kirjastosta LP:n. Kollaan soitto olikin kömpelömpää kuin muistin, joten fiilikseni levyä kuunnellessani olivat vähän... hämmentyneet. Nauhoitin kuitenkin sen nimibiisin kasetille.

Pokon 1994 julkaisemilla Suomi-rock -CD:illä kolahtivat heti Kirjoituksia kellarista ja Musti sotakoira. Ostin sitten lopulta Kokonaan: Jäähyväiset aseille -CD:n 90-luvun lopulla, totuttelin siihen ja rupesin aidosti tykkäämään. Päivä tavaratalossa, Oma jukeboxi ja Tätä oli elämäni olivat ennestään tuttujen jälkeen ne välittömimmin kolahtaneet raidat.

 

 

KOM-Teatteri: Porvari nukkuu huonosti (1971)

Kansainvälinen (1972)

Kaikki muuttuu (1974)

Vapauden kaiho (1979)

KOM Quartet: Jazz-Liisa 4 (1975 / 2016)

Kom, kom. Jo Porvari nukkuu huonosti on aika raskas levy. Kuoro huutaa kovaa ja julistaa sanomaansa paatoksellisesti. Vaan Kansainvälinen onkin vielä pahempi. Kaikki itsestäänselvimmät työväenlaulut käydään läpi kovaa huutaen ja sävyttömästi läpi runnoen.

Hetkinen... 1973 julkaistusta Torpedo-albumista puuttuu vielä Peräpohjolan poikien barrikadimarssi ja Raatajan kehtolaulu. Muut laulut ovat bonuksina Porvarin ja Kansainvälisen CD-versioissa. Samaa Porvarista tuttua menoa siinä on, ei erityistä kerrottavaa. Ai, mutta onhan minulla kovalevyllä ja CD-R:llä vinyylisiirtoina nuokin kaksi kappaletta. Barrikadimarssi alkaa rauhallisesti, mutta yltyy sitten raskaaksi huutamiseksi ram-tarararam -rummuttelun tahdittamana. Raatajan kehtolaulu on nimensä mukaisesti rauhallinen pala, vaikka on siinä rummut taustalla.

Chile-aiheisen näytelmän soundtrack Kaikki muuttuu on sävykkäämpi ja hillitympi paketti ja siten minulle mieluisampi. Se, että tässä kerrotaan tarinaa vaihtelevin tunnelmin ja annetaan välillä musiikin tauota puheen hyväksi, tekee albumista jo kohtalaisen mielenkiintoisen kommarilevyn.

KOM-Kvartetin Jazz-Liisa -konsertti on tehty samalla kokoonpanolla kuin Älä tuhlaa aikaa (jota en ole kuullut), mutta monta kuukautta aiemmin. Levy yllättää, ei ainoastaan fuusiojazz-vaikutteiden vuoksi, vaan myös siksi, että laulu ja sanoitukset jäävät altavastaajiksi musisoinnin dominoidessa. Pitkät soolo-osuudet ovat tässä tärkeimmässä roolissa, ja sanat ja julistaminen on karsittu minimiin. Tässä ollaan niin jazz-bändiä, niin jazz-bändiä, ja vasemmistolaisen sanoman välittäminen on liki unohdettu. Varo niitä, Lapsi ja Älä tuhlaa aikaa päätyivät marraskuussa 1975 julkaistulle albumille, mielenkiintoista sitten jonain päivänä kun saan tuon LP:n haltuuni selvittää, onko sekin yhtä musiikkipainotteinen kuin tämä Liisankatu-konsertti.

Väinämöisen soitosta on CD-R-kopio. Tässä musiikki ja laulu ovat mukavasti sopusoinnussa. Musiikissa on yhä jazz-fuusiovaikutteita, sanallinen anti ei ole vasemmistolaista, vaan Kalevalaa lauletaan ihan suoraan. Lienee suosikkini tämä.

Vuonna 1979 ei kukaan enää viitsinyt vasemmistolaismusiikkia, joten Vapauden kaiho nojaa enemmän eurooppalaiseen kabaree- / teatteriperinteeseen. Vaikka on tässä uudet versiot Köyhälistön marssista ja Partisaanivalssista kuin pakollisina paloina. Kurt Weillilta ja Bertolt Brechtilta poimitaan muutama kappale, kuten vanha tuttu Balladi Merirosvo-Jennystä. Menee tämä taustaviihteenä, mutta syvemmin en jaksa kuunnella. Mikähän on tehnyt CD:stä kolmenkympin arvoisen Discogsissa? Vinyylikään ei ole ihan yhtä arvokas.

 

21.1.2018

Kontra: Suurimmat iskut (1996)

Mieto levy (1979)

Åland / Flipperirakastaja (1980)

Jotkut Kontran kappaleet olivat jo tuttuja radiosta ennen kun Suurimmat iskut -CD tuli. Jerry Cotton, Ressu ja Punainen Paroni, Mun pippeli, Suuret pallit tulessa, Sekobileet, Punaisen Paronin paluu, Aja hiljaa isi, Autolla Kanarian saarille, Åland ja Flipperirakastaja olivat kaikki joko soineet radiosta tai löytyneet joltain kokoelma-LP:ltä kirjastosta 90-luvun aikana. Haluni kuulla Kontran koko tuotanto oli palava.

Kun Suurimmat iskut -CD tuli, asuin vielä viimeistä kesää Espoon Mäkkylässä äidin ja isäpuolen luona, ennen kuin sain oman asunnon Etelä-Haagasta. Olin sikäli pettynyt levyyn, että olisin halunnut Kontran albumit erikseen omina CD-julkaisuinaan tuollaisen molemmat ensimmäiset albumit yhteen niputtavan paketin sijasta. Olisi ollut jotenkin juhlavampaa saada ihastella albumien kansia vähän kunnollisemmassa koossa kuin postimerkkeinä kansivihon sisällä.

Loputkin levyt löytyivät ennen pitkää, Mieto levy -LP Hippie Shake Recordsista ja Åland-sinkku Tavastian levymessuilta. Mieto levy tuli muutama vuosi sitten myytyä Harrille. En pitänyt vinyyliä enää tarpeellisena levykokoelmassani, kun Zum Teufelin CD-painos oli olemassa. Mieto levy -CD oli pakko saada, koska himoitsin Joulu Auschwitzissä -kappaletta. Sen olin kuullut Radiomafian toivelevykonsertissa 90-luvun puolessavälissä Mäkkylässä, mutta en ollut silloin kasettinauhurini ääressä, joten se jäi tallentamatta kasetille. Tietysti halusin Kylmän ringin kappaleetkin itselleni. Moog on saanut Twist and Shoutin kuulostamaan synnytyslaululta, verratonta. Sen sijaan Kellopeli omena on inhottava ja olisi pitänyt jättää levyttämättä.

Kontran levytysten viehätysvoima on kyllä haalistunut ajan mittaan. Ei tee enää oikein mieli kuunnella niitä, ne on jo puhkikuunneltu ja -naurettu. Äänitysten lepsuus haittaa jatkuvasti - Kontra esitti kuulemma keikoilla tulisen version Parhaasta rautalankayhtyeestä, joten mitä järkeä oli laittaa levylle tuollainen haukotuttavan lepsu versio?

Pidän suurena vahinkona, ettei Kontra tehnyt livelevyä. Mieto levy jytisee tosin mukavammin kuin kaksi aiempaa, aika vaisua levyä, mutta varmaan siitäkin oli vielä matkaa siihen mihin bändi parhaimmillaan pystyi. Kontra oli livenä kuulemma eläimellinen bändi, livesoundi olisi ehdottomasti pitänyt tallentaa vinyylille. Puhumattakaan kaikista ohjelmistoon kuuluneista kappaleista, joita ei levytetty. Niitä varmasti riitti.

Kontra antoi kuitenkin minulle sysäyksen sivistää itseäni musiikillisesti. Useimpien biisien alkuperäisversiot olivat minulle tuntemattomia, joten päätin kerätä originaalit kokoon ja nauhoittaa ne kasetille samassa järjestyksessä kuin ne ovat Kontran levyillä. Siispä rupesin lainaamaan kirjastoista mitä löytyi, ja joitakin levyjä piti vielä ostaa divareista. Yhdelle kasetille päätyivät sitten Love-levyjen biisien originaalit, toiselle Miedon levyn kappaleiden alkuperäisversiot. Paitsi Aja hiljaa isin, Erikan ja Kuolevan haikaran kohdalla täytyi luovuttaa. Siitä vielä etenin tutustumaan ko. bändien tuotantoon tarkemminkin. Kiitos siitä, Moog.

 

 

 

Kool and the Gang: Kool and the Gang (1970)

Live At the Sex Machine (1971)

Live At P.J.'s (1971)

Music Is the Message (1972)

Good Times (1972)

Wild and Peaceful (1973)

Light of Worlds (1974)

Spirit of the Boogie (1975)

Love & Understanding (1976)

Open Sesame (1976)

The Force (1977)

Everybody's Dancin' (1978)

Saturday Night Feverin soundtrack -albumilta, joka kuului lapsuudenkotini levyhyllyyn, sain pienen maistiaisen Kool and the Gangin soundista ennen Ladies Nightia ja diskopophittien aikakautta. Siinä kun oli Open Sesame.

Kuultuani 80-luvun hittejä tarpeeksi, päätin pian omaan kämppään muutettuani 1996-1997 ottaa selvää, miltä varhaiset levyt kuulostavat. Kirjastosta lainasin Spirit of the Boogien ja nauhoitin uskomattoman hienon nimikappaleen kasetille. Myöhemmin tuli lainattua ensimmäinen levy, Sex Machine, Music Is the Message, Good Times ja Wild and Peaceful. Divareista ostin Light of Worldsin, Love & Understandingin ja The Forcen. Spirit of the Boogie löytyi vielä joskus myöhemmin divarista. Vuosien 1974-1977 tuotanto kolahti, mutta varhaisemmat levyt jättivät alkuun kylmäksi. Ajan kuluttua lainasin ne kuitenkin uudestaan, nauhoitin ne kasetille, ja kuunneltuani tarpeeksi ja opittuani tykkäämään levyistä, aloin kerätä niitäkin. Open Sesame ja Everybody's Dancin' piti haalia itselle MusicStackin kautta kesäkuussa 2006, kun eivät muuten löytyneet. Osapuilleen näin homma eteni, mutta muistikuvissani voi olla virheitä.

Kool and the Gang vuosimallia 1970 soitti vielä aineksiltaan vähäistä souljazzia, mutta rentona taustamusiikkina tuo ensimmäinen levy ja sitä seuranneet livet menevät kyllä mainiosti. Minua haittaa vain se, että ainakin ensimmäinen livelevy (Live At the Sex Machine) on ilmiselvästi feikki tai ainakin rajusti käsitelty. Kun tarkkaan kuuntelee, huomaa, että yleisön hälinä pyörii luupeissa. Monessa kohtaa samat kiljahdukset toistuvat muutaman sekunnin välein. Kool and the Gang saattaa soittaa livenä ihan oikeasti, mutta yleisön äänet eivät ole sataprosenttisen luonnollisia, ja tämä syö kuunteluiloa.

Bändin nimeen sopivan coolin kannen saanut Music Is the Message esittelee uusiutuneen yhtyeen. Nyt laulu on vahvasti mukana ja sävellyspuoli on työstetympää ja selkeämpää. Nimikappale herättää huomiota lievällä hittipotentiaalillaan sekä upealla harpunsoitolla. Kaksiosainen Electric Frog tarjoaa metkaa, sähköistä syntetisaattorin kurnutusta. Funky Granny melkein kärsii novelty-levytyksen tunnusomaisesta viasta, eli siitä, ettei sitä jaksa pitemmän päälle kuunnella kun se on naurettu loppuun. Mutta vain melkein, kyllä minä vielä jaksan sen kanssa.

Mielessä käy, että onko bändi selkeästi narkkarin puolella tsempaten häntä kappaleessa Country Junky, mutta köpelöstihän lopussa käy kuitenkin. Urut ja syntetisaattori luovat hyvin tunnelmaa Rated X:ssä ja Rick Westin North South East Westissä, vaikka jälkimmäinen on sävellyksenä mitätön. Father, Father on ihanan herkkä, nätti ja vilpitön balladi.

Wild and Peaceful on melkein pelkkää huippubiisien putkea. Jungle Boogie on monille kokoelmille valittu klassikko. Don Boycen mörinää ei unohda. Vain nimikappale on ylipitkä, yli yhdeksänminuuttisena liian pitkä aineksiinsa nähden.

Heaven At Once on hyvä maailmanparannuslaulu. "We need peace... we need uni-tee. We cannot see the cweator of the twee, the cweator of a bee, the cweator of you and me. We need that light to find peace and uni-tee, because there's so much illuzion, and confuzion, so much destwuction, so much cowwuption. You must continue to stwive and bring this peace and uni-tee, because this only way we can find heaven is through peace and uni-tee."

Light of Worldsilla Kool and the Gang otti taas askeleen kohti puhdasta funk-bändiä, ja lopputulos maistuu jos mahdollista vieläkin paremmalta. Hienosti sävelletty instrumentaali Whiting H. & G. on minulle kohokohta, Summer Madness mieleenpainuvine syntetisaattoriosuuksineen on hieno tunnelmapala. Here After on maaginen lopetus. Kun muutkin kappaleet ovat oivia, niin minähän rakastan tätä albumia.

Spirit of the Boogie, nimikappale ja Don Boycen mörinä. Siinä on boogien sielu ja henki.

Levyä varten äänitettiin myös biisi nimeltä Cosmic Energy, mutta se oli niin funky, ettei se sopinut albumikokonaisuuteen. Pehmeä Sunshine and Love korvasi sen. Levyn kansia ei kuitenkaan ehditty tehdä uudestaan, joten ykköspainoksen etu- ja sisäkannessa lukee Cosmic Energy aanelosena.

Love & Understandingista piti tulla livelevy, mutta bändi teki innokkaasti lisää biisimateriaalia ja sitä haluttiin saada levylle. Niinpä lopputulos on kompromissi: A-puolella studioäänitteitä, b-puolella enimmäkseen liveä. No, kun tutkii tarkkaan biisivalikoimaa, niin ei sitä uutta materiaalia tässä nyt hirveästi ole. Nimikappale Love & Understanding kuullaan levyllä kahteen kertaan, ensimmäisenä ja viimeisenä (Come Together on sen lyhyempi versio). Muut uudet kappaleet ovat Sugar ja Do It Right Now. Eli vain kolme uutta kappaletta tarvitsi tehdä tätä levyä varten. Cosmic Energy on se Spirit of the Boogie -LP:ltä poisjätetty kappale. Livebiiseistä Summer Madness ja Hollywood Swinging ovat tuttuja aiemmilta levyiltä, Universal Soundia taas soitettiin keikoilla vuoden ajan ennen kuin se päätyi tälle albumille.

Lopputulos on siis hyvin hajanainen, mutta nautittava. Varsinkin ihana Sugar ja huikea Cosmic Energy. Livebiisit äänitettiin Englannissa, ensinnäkin koska bändi ei halunnut levylle liikaa yleisön meteliä kilpailemaan voimakkuudellaan soiton kanssa, ja brittiyleisö oli luonteeltaan amerikkalaista hillitympi. Näin levyllä voi kuulla mainiosti mitä bändi soittaa. Toiseksi, Kool and the Gangin levyt olivat alkaneet myydä hyvin myös ulkomailla. Summer Madness on aika erilainen kuin studioversio, mutta yhtä hyvä. Kun Universal Soundkin on hieno tunnelman nostatusbiisi, niin tässähän tekee ihan mieli päästä kokemaan tuo Lontoon Rainbow Theatren keikka paikan päällä.

Open Sesamella alettiin lipsua. Nimikappale on ihan hyvää muka-arabialaista funk-tyylittelyä, muttei aiempien levyjen tasolla. Little Children on äitelä siirappiballadi, Whisper Softlyn loppupuoliskolla oleva pitkä miehen ja naisen kuhertelutuokio menee sietokykyni yli. Silloinkin kun ollaan menopäällä, ei ylletä aiemman tuotannon riehakkuuteen ja luovuuteen, vaan vedetään rutiinilla. Laulupuolen hoitava naisryhmä Something Sweet pehmentää kokonaisuutta vielä lisää.

The Force vedettiin alta riman. Levy kärsii luovuuden ja ideoiden puutteesta sekä tyhjistä biiseistä. Muutama kappale, kuten Just Be True, Oasis ja Earth Wind & Fire -tyyliset kuorot omaava Mighty Mighty High, erottuu selkeänä sävellyksenä, muuten tunnutaan funkkaavan silkan tyhjän päällä. Kun kellään ei ole ollut inspiraatiota biisejä väsätessään, ei pirteälläkään soitolla kyetä tyhjyyttä täyttämään.

Everybody's Dancin' -levyllä otettiin askel kohti selvää diskoa, mutta edelleen on biisit unohdettu tehdä. Albumi menee ehkä paremman puutteessa käyttödiskona, bulkkikamana tanssiklubeilla, mutta ei muuten. Seuraavalla levyllä Ladies' Night otettiin siis isompi askel kuin uskoisikaan, sillä tuon hittilevyn linjaa ja soundia ei Everybody's Dancin' ennakoi mitenkään. Pakko haukkua vielä levyn kannen typografiaa. Tökerö, suorastaan epäonnistunut. En ymmärrä levyn tittelin käyrää asettelua, eikä tekstejä ole keskitetty. Tekstit olisi pitänyt myös siirtää hiukkasen ylemmäs.

 

22.1.2018

The Korgis: The Korgis (1979)

Everybody's Got to Learn Sometime / Dirty Postcards (1980)

Dumb Waiters (1980)

Sticky George (1981)

The Best of The Korgis (1983)

Löysin The Korgisin vuonna 1992, kun isäni oli kuollut, ja sain hänen jäämistöstään haltuuni alunperin äitini nauhoittamat kasetit, jotka olivat jääneet hänelle. Kuunnellessani niitä kiinnitin heti huomioni Korgisin balladihittiin Everybody's Got to Learn Sometime. En tiedä paljonko olin kiinnittänyt tuohon kyseiseen kappaleeseen huomiota lapsena, mutta 1992 rakastuin biisiin niin, että siitä tuli lempikappaleeni. Se on sitä vieläkin. Everybody's Got to Learn Sometime on kaunein, sydäntäherkistävin balladi jonka olen ikinä kuullut. Halusin kiihkeästi kuulla lisää Korgisia.

Toiveeni toteutui vihdoin kesällä 1996, jolloin tein kesätyötä Tapiolan postissa. Se oli viimeinen kesä, jolloin asuin vielä äidin ja isäpuolen riesana heidän Espoon Mäkkylän kodissaan, jonne he olivat muuttaneet 1994 pian sen jälkeen, kun olivat saaneet kaikki lapsensa kasvatettua ylioppilaiksi ja jonnekin tiehensä opiskelemaan. Minulla oli vielä 1993-1996 sekalaisia sivari- ja opiskeluhommia muilla paikkakunnilla, muttei omaa asuntoa, joten jouduin asumaan vielä Mäkkylässä ne kesät ennen kuin syksyllä 1996 järjestyi oma vakituinen asunto Etelä-Haagasta.

Poljin siis kesällä 1996 Matinkylään, josta löysin yhden divarin. Ostin sieltä nipun vinyylejä ja kasetteja, kuten The Korgisin Dumb Waitersin kasettina. Dumb Waiters oli justiinsa niin hyvä kuin olin toivonut. Vain Intimate ja Rover's Return eivät kolahtaneet, muista kappaleista pidin erittäin paljon.

Kun sitten pääsin aloittamaan vinyylin keräämisen, The Best of -kokoelma taisi löytyä Korgis-levyistä ensimmäiseksi. Everybody's Got to Learn Sometime -sinkku löytyi kirpputorilta VR:n makasiineilla. Dumb Waiters -LP taisi löytyä seuraavaksi, sitten ensimmäinen LP, ja viimeisenä Sticky George. Everybody's... -sinkun b-puoli Dirty Postcards oli poimittu esikoisalbumilta, ja sen 10CC-vaikutteisuus sai minut ajattelemaan, että onkohan koko albumi samanlaista 10CC-kopiointia. Kun sitten sain sen esikois-LP:n haltuuni, sain todeta, että eihän se ole sitä, vaan aika monipuolinen kokoelma. Piti vain kuunnella sitä muutama kerta ja sulatella materiaalia, kun ei ollut ihan sitä mitä odotin.

Sticky Georgen kuuntelu on jäänyt vähiin. Se on aika lattea levy. Domestic Bliss ja Don't Say That It's Over ovat mukavan reippaita biisejä ja All the Love in the World imelyydestään huolimatta OK balladi. Muuten ei materiaali jaksa innostaa minua.

Korgisin fanitus johti siihen, että kiinnostuin herrojen James Warren ja Andy Davis aiemmasta yhtyeestä, Stackridgesta. Rupesin keräilemään Stackridgen levyjä ilman että olin edes kuunnellut bändin musiikkia. Niin kova oli luottamukseni. Onneksi minun ei tarvinnut pettyä, sillä löysin Stackridgesta yhden fanitettavan bändin lisää. Sitten mietin, ovatko Korgisissa musisoineet Phil Harrison ja Stuart Gordon myös vaikuttaneet joissakin muissa mielenkiintoisissa bändeissä, ja nettitutkiskelu johti minut sellaisten yhtyeiden kuin Shortwaveband / Shortwave, Slow Twitch Fibres ja Foreign Bodies pariin.

 

Korkkijalka: Richardin korkkijalka - Kansan musiikkia Irlannista (1984)

Korkleg (1987)

Through the Grey Stone (1989)

Richardin Korkkijalka - Kansanmusiikkia Irlannista -LP:n takakannessa kerrotaan:

Richardin korkkijalan pohjoismainen ensiesitys oli Intimiteatterissa 12. joulukuuta 1983. Sen on ohjannut Kurt Nuotio, lavastanut Paavo Pirttimaa ja suomentanut Intimiteatterin tilauksesta Pentti Saarikoski. Tämä jäi mestarikääntäjän viimeiseksi suomennostyöksi. Näytelmässä esiintyy teatterin koko näyttelijäkunta. Irlantilaiseen kansanmusiikkiin perustuvan musiikin soittaa Korkkijalka-yhtye, joka on esityksessä mukana alusta loppuun. Irlantilaisena Behan rakasti lauluja. Niillä on tässäkin näytelmässä tärkeä tehtävä.

Brendan Behan kuvaa tässä irlantilaisessa kansannäytelmässä elämää laidasta laitaan. Hän kirjoitti teoksensa sota-ajan Dublinissa ja sisällytti siihen kaikkea Espanjan sisällissodassa ja uskonnosta bordelleihin. Vaikka Brendan Behan teki pilkkaa kaikesta ja kaikista, myös itsestään, hän kuitenkin rakasti kaikkia, jopa englantilaisia. Hän oli pomminheittäjä, jolla oli juopon munuaiset ja lapsen sydän. Hän kuoli Dublinissa vuonna 1964 vain 41-vuotiaana.

Ennen kuolemaansa hän kirjoitti: "Olen huono katolilainen, mutta silti toivon, että kirkon tuonpuoleisesta antamat tiedot pitävät paremmin paikkansa kuin sen mielipiteet tästä tämänpuoleisesta."

Matti Ranin

 

Helsingin Sanomat 25.8.1983:

 

 

FinnArctic-esittely:

Korkkijalka is one of the best known Finnish bands who played Irish music. It was formed as Shandrum in 1982. The group, led by Kari Reiman, performed in Helsinki in a play by Brendan Behan, called "Richard's Corkleg". Hi-Hat Records wanted to release the music from the play as an LP, but demanded the name of the band to be changed to something Finnish. Soon after this an architect student from Dublin, Harry Bent, was recruited as vocalist.

After their theater career, Korkkijalka continued performing in various folk/country happenings. Thanks to "Richard's Corkleg" the group received lots of opportunities to perform all around Finland. One notable thing was an Irish-type beer brewed by the leading brewery in Helsinki - Korkkijalka was quickly signed to promote it, and even performed in TV commercials. At the same time the band kept on performing unofficially.

Petri Hakala and Kurt Lindblad, among others, have also played in the band. They have released three albums and collaborated with Pertti Neumann.

-Translated from Wikipedia-

Posting the first album will have to wait for a while, as I haven't got my hands on a copy yet, but here are the other two, "Korkleg" (1987) and "Through the Grey Stone" (1989). The firstnamed is from a CD, which includes two untitled bonus tracks. Sources I've found credit them as two medleys consisting of two instrumental tunes each. One of them is called "Cooleys / MacMahons", and the other medley is titled "Whiskey Before Breakfast / Wise Maid". Unfortunately, the source doesn't tell which medley comes first. So I couldn't tag those bonus tracks. If anyone recognizes at least one tune presented in tracks 13 and 14, tell me!

En ole vieläkään saanut selville, kumpi niistä kahden irkkutraditionaalin potpureista on kumpi, sillä Korkleg-albumin 1987 julkaistulla CD-versiolla. Tietysti sen voisi selvittää kuuntelemalla vaikka YouTubesta versioita noista kappaleista - Cooleys, MacMahons, Whiskey Before Breakfast ja Wise Maid - mutta kun nuo irlantilaiset traditionaalit kuulostavat kaikki samanlaisilta.

 

 

Korroosio: Kyllä tytöt ymmärtää (1982)

FinnArctic-esittely:

Let's stay in Raisio for a while longer to take a look at the hardest punk band that ever graced that small town: Korroosio.

It all started when a bunch of schoolboys, who had listened to records and the radio together became interested in playing music, and formed a string of basement bands. One band played heavy rock, but Korroosio's actual preliminary phase was a rock band named Red Labels - name taken from a brand of liquor. Eventually they hit upon the name Korroosio (Corrosion) when they got bored with the old one. Their first gigs were in small local happenings. The first gig became a fiasco when the primitive gear they had bought for themselves refused to work properly, and the fuses burned out. Eventually they got a gig as far away as Sweden, in a small town where local hooligans had just made a huge hole in the wall of a wooden church. After seeing that sight, the Korroosio boys chickened out and never dared to enter the stage.

Originally the band had four musicians, a bunch of friends and some roadies. Sometimes the roadies played and the musicians moved the gear, until the lineup found its final form.

Korroosio managed to have a couple of recordings out in 1980, on a compilation called "Asfalttidisco", which the Kräk! label put out. Korroosio's songs were "TV:n uhri" and "Kuka myi kapinan". These songs epitomized the band's loud punk rock style. They had a wild stage show which involved vandalistic acts like demolishing TV sets or firing off a sea rescue flair which emitted so much orange-coloured smoke that the audience almost choked in it. It wasn't even unusual for the guys to appear drunk on stage. Small wonder that the already scarce gigs became even scarcer when Korroosio got banned from most venues. Maybe the lack of a manager and a gig booker also was one cause to this problem.

Korroosio's best-known song is without a doubt "Hei hei hei", a moving punk pop song about a punk rocker, who finds a love note from a girl next to the microphone stand after a gig. The love story ends with tragic separation. The music was written by early member Joel Hallikainen, who used the brilliant stage name Jesus Caesar before leaving the group in 1979. To children, Hallikainen is nowadays famous as the magician Telmus, well-known for his TV appearances and as a touring performer. Older people know him as a crooner of light schlager pop ("Kuurankukka" was a big hit for him in 1992, and his first solo album was the fifth-best selling record in Finland ever) and sometime co-worker with then-TV performer Timo Koivusalo on weekly TV shows and other projects.

"Hei hei hei" debuted on Selecta Records' "Vaahtopäät" compilation, but it was re-recorded with much better results for the 7" release in 1981 - the original version is shakily played to say the least. Still, it's the first version that you can find on just about any punk rock compilation you can lay your hands on, it's become a real staple. The more sure-handed second version is found on the vinyl single and a compilation called "Kotimaisia rockhittejä 1 & 2" (1982), but both are truly hard to find.

Korroosio started recording material for an LP in spring 1981, in Studio 55 based in Turku. Army service unfortunately interrupted the project, and it wasn't until spring 1982 that the LP "Kyllä tytöt ymmärtää" (The Girls Will Understand) was finished, this time in the Finnvox Studio in Helsinki. The original version of "Hei hei hei" naturally couldn't be left out of the LP despite sticking out almost embarrassingly because of the poor playing. But hey, that's part of the song's charm! Besides, the 1981 and 1982 recordings also differ from each other in some ways.

The songs are all about boy-girl relationships except "Siunaa ja varjele", which comes closer to the boys' original punker attitude by being about drinking beer, and shocking attendants of a religious meeting.

All members had their daily jobs, which provided difficulties in getting enough time to practice and gig. The band was, after all, very important to all the guys. In 1983 Korroosio quit existing. A comeback was attempted in 1988, but only some demos were recorded before the project fizzled out. Jarmo Hauhtonen, Juha Vuorijärvi and Timo Kilpinen formed a group named Rundi, which put out some recordings in 1998.

I added the two songs from "Asfalttidisco" - "TV:n uhri" and "Kuka myi kapinan" as well as the second version of "Hei hei hei", the one that was put on the single. Unfortunately "Hei hei hei" Mk II was recorded on tape in 1994 from a poor radio channel, so the sound is quite horrible. The rarity of the recording should, however, justify its inclusion.

 

 

 

 

Kosmos: Kosmos (1974)

Ami Jaara (Marjo-Riitta & Savannah, Cascade), Aarne Vesterinen, Vesa "Nuori rytmi" Enne (Karma), Kaj Grönholm ja Topmostissa vaikuttanut Arto "Poku" Tarkkonen muodostivat tämän yhden LP:n tehneen ryhmän. Jos tykkää Karmasta, niin kyllä Kosmoksestakin, siksi samantyylistä poppia tässä tarjottiin. Kaiken muistan ja Valokuva ovat kivoja, Mies-ei-minkään-maan on onnistunut Beatles-cover ja Uriah Heepin Easy Livin'istakin paiskotaan parempi käännösversio kuin oli lupa odottaakaan. Ei siis mitään lahjattomia poikia asialla.

 

Various Artists: Kotimaisia rock-hittejä 1 (1982)

Kotimaisia rock-hittejä 2 (1982)

Hectoria Eurooppa-albumilta, Juicen vuoden 1982 sinkku "Ollaan ihmisiksi / Munasillaan", Sigiä Vuosisadan rakkaustarina -albumilta, Hanoi Rocksia, Leevi and the Leavingsia, Tumppi Varosta ja Problemsia, J. Karjalaista, Liisa Tavia ja Bluesoundsia. Tuttua kamaa. Ostin nämä levyt, koska Korroosion Hei hei heistä on se harvinainen, paremmin soitettu versio, Riipiseltä on harvinainen sinkkubiisi ja Kumman Hepun Minä ja hän on ihana eikä sitä löydy miltään albumilta. Niin, ja Matti Inkisen nimikkobiisi oli myös ihan hyvä saada.



 

 

1    2    3    4    5    6    7    8    9    10    11    12    13    14    15    16    17    18    19    20    21    22    23    24    25    26    27    28    29    30    31    32    33    34    35    36    37    38    39    40    41    42    43    44    45    46    47    48    49    50    51    52    53    54    55    56    57    58    59    60    61    62