10.1.2018

Jukka Gustavson: ...Jaloa ylpeyttä yletän... ylevää nöyryyttä nousen (1978)

Valon vuoksi (1979)

Toden toistoa (1981)

Valon vuoksi on näistä levyistä se, jonka mielelläni laitan soimaan. Gustavsonin Neljä vuodenaikaa lyö minun sydämessäni laudalta Vivaldin näkemyksen. Tosin nimiraita tuntuu hieman antikliimaksilta, se ei ole ihan sellainen huipennus kuin olisin toivonut. Toiseksi viimeinen raita kasvattaa jännitystä niin pitkään ja hartaasti, että nimiraidan rauhallinen harmonisuus ja tasaisuus tuntuu pettymykseltä. Silti mahtava sävelteos.

Jaloa ylpeyttä yletän tarjoaa paikoitellen hieman samaa musiikillista tyyliä ja henkeä kuin Valon vuoksi, joten sekin on oikein kuunneltava. Albumin päättävä 13-minuuttinen Kolme evankeliumia vain on melko tavanomaista funk-mausteista jazzrockia.

Toden toistoa kuplii ja kiehuu musiikillisesti paikoin mukavasti, mutta sanallinen anti on ateistille liian henkistä.

 

 

Jukka Kuoppamäki: Valtatie (1972)

Aurinkomaa (1974)

Kuoppis yritti 1971 Euroviisuihin kappaleella Uinu poikani vain. Kuuntelin laulun Spotifysta. Oli se melkoisen raju esitys sanallisesti. Pateettista, pompöösiä sodanvastaista paatostelua. Vaikka tuloksena oli karsintojen toinen sija (Markku Aro voitti), Jukan esitys ei saanut näköjään paljon kiitosta jälkeenpäin. Oheinen leike on Introsta.

 

 

11.1.2018

Jukka Tolonen: Tolonen! (1971)

Summer Games (1973)

The Hook (1975)

Hysterica (1975)

Crossection (1975)

A Passenger to Paramaribo (1977)

Jukka Tolonen Band: Montreux Boogie (1978)

Jukka Tolonen: Mountain Stream (1979)

Coste Apetrea / Stefan Nilsson med Jukka Tolonen: Vänspel (1979)

JTB: JTB (1979)

Just Those Boys (1980)

Jukka Tolonen: High Flyin' (1980)

JTB: Dum's Have More Fun (1981)

Jukka Tolonen & Coste Apetrea: Touch Wood (1981)

Jukka Tolonen: In a This Year Time (1982)

Oreo Moon: Walk Don't Scream (1983)

Jukka Tolonen & Coste Apetrea: Blue Rain (1985)

Jukka Tolonen: Radio Romance (1986)

Jukka Tolonen Trio: The Last Mohican (1995)

Jukka Tolonen: Big Time (1997)

Jukka Tolonen Ramblin' Jazz Band: Pop-Liisa 3 (1973 / 2016)

Jukka Tolonen Band: Pop Liisa 09 (1975 / 2016)

Tolosessa on riittänyt keräämistä. Koko ajan tuntuu Discogsista löytyvän lisää levyjä, joilla mies soittaa, mutta en viitsi kaikkia sessiovierailuja kerätä, vaan tyydyn niihin levyihin, joissa Tolosen nimi on etukannessa, tai hän on selkeästi yksi bändin jäsenistä.

Tanskassa Christian Sievertin kanssa tehdyt levyt After Three Days (1977) ja Still Friends (1987) puuttuvat. Minulla on CD-R-kopiot kuitenkin. After Three Days on instrumentaalia kitarointia lukuunottamatta päätösraitaa Samba Dimitri, jossa kuullaan sanatonta lauluakin. Kitaroinnissa on usein espanjalaisvaikutteita.

High Flyin' on tolosmaista jazzahtavaa kitararokkia, instrumentaalia lukuunottamatta rumpali Billy Carsonin tekemää ja laulamaa funkahtavaa soul-palaa Sweet Music.

Mountain Streamissa kuullaan akustista kitaraa ja pianoa. Vänspel-levyllä Stefan Nilsson soittaa sähköpianoa ja tavallista, minimoogia, flyygeliä ja syntetisaattoria, Tolonen ja Apetrea briljeeraavat akustisella ja sähköisellä kitaralla. Lopputulos on niin värikäs ja kiinnostava kuin se voi näillä eväillä olla.

Just Those Boys ja Dum's Have More Fun kuuluvat suosikkeihini Toloselta. Molemmat niin mahdottoman viihdyttäviä levyjä. Toki varhaisessakin tuotannossa on huippuhetkensä minunkin kirjoissani, Aurora Borealis on ehkä suosikkibiisini Tolosen tuotannossa, ja The Hook ja Hysterica yleensäkin maukkaita kokonaisuuksia.

Touch Wood ja Blue Rain ovat kumpikin kuivaa akustista kitarannäppäilyä, In a This Year Time mukava reggae-levy. Oreo Moon on kaupallisempaa, sähäkkää 80-luvun konepoppia jossa Tolonen tykittää välillä kitarallaan rokisti ikään kuin mausteeksi, mutta jos sellaisesta pitää, levy kyllä maistuu.

Radio Romance on nimensä mukaisesti radiosoittoa kosiskelevaa rokkia. Tolosen kaltaiselta tekijämieheltä tällainen levy on syntynyt kuin lonkalta sen kummemmin mihinkään taiteellisiin tavoitteisiin pyrkimättä. Siksi se onkin pettymys.

Still Friends on taas lähinnä instrumentaalia kitarointia, lukuunottamatta jonkun Maja Hunnon laulamaa Satumaa-versiointia ja Kampala Joeta, jossa on sanatonta laulua. Kitaramusiikkiin on kuitenkin saatu runsaasti tulta, tunnetta, taitoa ja väriä, jotta levy pysyy mielenkiintoisena.

Last Mohican on monipuolinen kokoelma vaihtuvia tyylejä ja tunnelmia - bluesia, suoraviivaista rokkia, akustista kitaraa, M.A. Nummista... Big Time on rokimpi, jytäävämpi paketti. Molemmat kannattaa ostaa, jos vain onnistuu löytämään ne jostain. Minä sain ne Amazonista tilaamalla. Last Mohicanin maaliskuussa 2014, Big Timen kesäkuussa 2016.

 

 

 

Jukka Törmä & Omuna: Jukka Törmä & Omuna (1981)

Työttömän arkipäivä (1983)

Törmän ja Omunan ensimmäinen levy tuntui ensin siltä, että muuten erinomainen, mutta sovitukset voisivat olla monipuolisempia. Ajan myötä moinen ajatus on haihtunut - levyllä on kyllä tarpeeksi musiikillisia vivahteita.

Junamatka potkaisee levyn käyntiin tymäkän rokin tahtiin, On se nii' taas on akustista, huilulla maustettua humoristista ajankohtaista kommentointia. Törmän molemmat puolet lauluntekijänä esitellään heti kärkeen.

Rakastan tätä päivää ja Huominen päivä ovat sitten enemmän elämää ja maailmaa syleilevää, aavistuksen hippimäistä pop-laulelmaa. Annaa ajatellessa on Törmälle ilmeisesti jollain tapaa läheinen Kaarina Helakisan lastenruno, joka on sovitettu ihanan kauniiksi - huilu soi jälleen lumoavasti. Onhan laulu lapsellinen, mutta Törmä ei häpeile sitä eikä hänen tarvitsekaan.

Jee jee ja MTV on albumin vanhentunein kappale. Tänä päivänä useimmat siinä mainituista ilmiöistä ovat jo hämärää historiaa, mutta juicemaiset urut ja sanoituksen vitsikkyys jaksavat yhä purra ainakin minuun, joka tiedän jotain 80-luvun alun ajan hengestä. Tosin kaikkia sanoja en minäkään tajua, vaan Skandalkolorot, ottaan piirretyt isot veet ja Niilo Yli-Panimot (mitä tekemistä Yli-Vainiolla oli oluen kanssa?) jäävät hepreaksi.

Älä usko Buddaan on raakaa rytinärokkia, ja sitä seuraavassa päätöskappaleessa Kynänlento mennään toiseen ääripäähän: vahvasti Pekka Streng -vaikutteiseen hippeilyyn. Törmän ääni on miksattu aivan pintaan ja taustalla hymisee ja suhisee. Tunnelma on saatu yhtäaikaa intiimiksi ja ilmavaksi.

Työttömän arkipäivällä Törmä lipsuu kantaaottavissa hauskoissa lauluissaan. Vika on pilkan kohteissa: inttikundien maahan painaminen (Kadetti) maistuu keskenkasvuiselta sivarihuumorilta, suomalaisille rentuille naureskelu (Tango) menee yli tyylittömyyden puolelle, poliiseille nauraminen (Pii paa pimpelipom) on muuten vain typerää ja aiheetonta, hipeille taas naurettiin 60-luvun lopulla ja 70-luvun alussa (Muovihippi). Viimeksimainittu on tosin pilkkalauluista onnistunein yhdessä Reaganille osoitetun Ronaldin kanssa. Ronaldissa Törmä on laulanut vokaaliosuudet kahteen kertaan, lauluraidat on miksattu synkkaan ja taustalle pantu kumea kotiurkumainen melodiasilmukka rytmikkäine handclap-efekteineen. Metkaa.

Mutta kun Työttömän arkipäivä on hyvä, se on todella hyvä. Suosikkini on Miksi piikit katseet kerää, jossa Arto Piston idea huilun ja sähkökitaran yhdistämisestä tuottaa upean lopputuloksen. Myös Nashreddin Blues Bandissa vaikuttaneen Heikki Mäenpään osakirjoittama Funky Hackey ja Törmän oma maailmanparannuslaulu Sitä tietää ei voi kukaan ovat kohokohtia.

Työttömän arkipäivän ja Junamatkan kirjoittanut salaperäinen nimimerkki Ike on tunnistettu Discogsissa. Nyt pitäisi vielä tietää kuka on Ismo Koskinen...

Sain tietää Törmästä Esko Lehtosen Suomalaisen rokin tietosanakirjasta, ja kiinnostuin heti. Ajattelin ensin, että hän olisi rokkaavampi Mikko Perkoila, mutta ei nyt ihan sovi tuo määritelmä Törmään. Kauniaisten kirjastosta lainasin molemmat albumit kasetteina jo 90-luvulla ja kopioin ne omalle kasetille. Harmittelen kuitenkin, että minulla oli Katso-lehden jostain 80-luvun numerosta leikkaamani pikkujuttu Törmästä, mutta se hukkui jossain vaiheessa. Ehkä se oli siinä kasettikotelossa jonka heitin roskiin, kun olin löytänyt molemmat LP:t?

Törmä on ilmeisesti sittemmin saanut kunnian olla Tampereen suosituin ja menestynein katumuusikko. Saavutus kai sekin.

Törmä teki comebackin 1994 Elrondin talo -yhtyeen kanssa tekemän Katseen takaa -CD:n myötä. Lainasin sen Pasilan kirjastosta reilut kymmenen vuotta sitten, mutta se levy haisi jo jotenkin eltaantuneelta. Muistaakseni Katseen takaa oli fiiliksiltään aika samanlainen levy kuin Omunat, mutta se mikä toimi 80-luvun alussa ei toiminut enää vuonna 1994. Mukana oli uusi versio Annaa ajatellessa -laulusta, mutta se ei pärjännyt ensimmäiselle versiolle.

 

 

13.1.2018

Jupu Group: Ahmoo (1975)

Jazz Liisa 05 (1974 / 2016)

FinnArctic-esittely:

"The most prominent figure in Jupu Group was young violinist Juhani "Jupu" Poutanen, who already had many years of education in classical music behind him. The other members were keyboardist Jukka Linkola, guitarist Janne Louhivuori, bassist Ilkka Hanski, and drummer Urpo "Upi" Sorvali.

Jupu Group was not a permanent outfit. They played funky jazzrock with influences from Herbie Hancock, Jean-Luc Ponty and Weather Report. Their debut performance was during the 1975 Summer Week happenings in Helsinki. During August and September they recorded their only album "Ahmoo", which incorporated influences from several different genres - even modern classical music.

When the album was released, the band had already ceased to exist, as Poutanen had moved to Rovaniemi for studying and playing in the local municipal orchestra.

This is one jazz-fusion album I can honestly say I like - not only is the band full of highly skilled musicians, but the music contains enough ideas and variety to keep me interested. Upi Sorvali is one of my favourite drummers, and surprisingly enough, one of the members later ended up in Hurriganes! Extra kudos to mysterious pseudonym Raz (does anyone know his real name?), who designed the gorgeous cover! He did a lot of album covers in the 70's, his style was usually wackily humorous (he drew comics too), but as you can see, he could do real psychedelic art as well when asked to. The production on this record is also top-notch, as can be expected from Hi-Hat's releases. Who owns the rights to this label's output anyway? Come on, let's see more CD releases of Hi-Hat's records!"

 

Jussi Hakulinen: Vaaleanpunainen majatalo (1985)

Kinsky: Valtaa ja voimaa (1986)

En paljoa pidä Yön varhaistuotannosta (myöhemmästä vielä huomattavasti vähemmän), koska se on aika pateettista. Hakulisen esikoissoolon ja Kinskyn levyn hankin kuitenkin Music Hunterista kun ne satuin siellä näkemään. Näillä levyillä Hakulisen ote onkin kevyempi ja levyt siten miellyttävämpiä. Laika-koiralle omistettu laulu on kuitenkin pakahduttava.

 

 

 

 

Just Divorced: Japanese Garden / Best of Both Worlds (1983)

Läntinen lupaus / Ranta (1985)

Läntinen lupaus (1985)

Läntinen lupaus -albumi tuntui ensikuuntelulla hyvältä 80-luvun puolivälin myöhäis-new wave -rokilta. Useampi kuuntelukerta paljasti kuitenkin, että musiikki on uhkaavan lähellä Puolikuuta, bändiä jossa Kari Pesonen ja rumpali Arto Häkkänen myöhemmin vaikuttivat. Eli kevyttä, popahtavaa radiokamaa ilman syvyyttä. Just Divorcedin albumin ainekset eivät pysyneet kauaa tuoreina. Mutta muutama kappale on kyllä ihan maukas. Lumottuna, albumiversio Läntisestä lupauksesta ja Pieniä nuolia kannattelevat levyä jonkin matkaa, ja Sinfonia piristää loppupuolta.

Twiggy Oliverin eli Mauno Paajasen tuottama single on tunkkaisempi kuin mikään muu mitä olen kuullut. Taustalta on eliminoitu kaiku täysin, rummut on miksattu raskaiksi nyrkiniskuiksi, ja taustaääntä kuullaan vain sen verran kuin on ollut välttämätöntä, jotta kertosäkeen erottaisi. B-puoli Ranta suhahtaa pään läpi jälkiä jättämättä. Koska kuitenkin kerään Paajasta, päätin noukkia tämän sinkun mukaani Keltaisesta Jäänsärkijästä kun se sattui siellä vastaan - tosin vasta toisella singlenhakukäynnillä.

Japanese Garden -sinkku on oikeastaan aika hyvä. A-puolen japanilaisvaikutteinen new wave ei sujunut hassummin. B-puoli ei ole mikään ihmeellinen, mutta kelpaa täytteenä.

 

Justin Hayward: Songwriter (1977)

Kuten John Lodgen soolon kohdalla kerroin, jotkut levyt / bändit ovat minulle nimenomaan vinyylinä kerättäviä. Kuten Moodies-soolot. Haywardin Songwriterin löysin ensin CD:nä muistaakseni Asematunnelin Anttilasta, mutta kun Tavastian levymessuilla tuli vinyyli vastaan, sai CD huutia.

Moody Blues -miesten omista levyistä Songwriterin rankkaan parhaaksi. Koko a-puoli lumoaa minut, Haywardilla oli nippu ihania biisejä, jotka on sovitettu ja tuotettu hienosti. Myös One Lonely Roomin sentimentaalisuudesta opin nauttimaan. Kakkospuolella Lay It on Me vielä viehättää, mutta sitten tasaantuu. Levy pysyy kuitenkin loppuun saakka ihan tasokkaana progressiivisen Nostradamusin, sekä Stage Doorin kiinnostavan sovituksen (taustapuhetta ja lapsikuoroa) ja hyvin kerrotun teatteriaiheen ansiosta. Vain Raised on Love ja Doin' Time eivät suuremmin värähdytä mitään minussa.

Haywardin toinen oma levy Night Flight (1980) taas... osasin kyllä pelätä, ettei se yltäisi Songwriterin tasolle, mutta en osannut aavistaa, että siinä ei olisi mitään. Siis ei yhtään mitään. Täysin tyhjää poppimössöä.

 

Justin Hayward & John Lodge: Blue Jays (1975)

Kovasti kehuttu Blue Jays -levy ei resonoi sisimpäni kanssa. Se on liian raskas jousimassoineen. Biisejä on kahdenlaisia: kävelytempoisia, tunteellisia kitarakappaleita ja mahtipontisia balladeja. Albumin kuunteleminen on aikamoista tarpomista. Siksi en olekaan kuunnellut sitä kuin muutaman, ehkä pari-kolme kertaa. Reipas Saved By the Music ja rauhallinen Who Are You Now ovat ainoat kappaleet, jotka haluan nostaa esiin. Levyn aiempi omistaja on selvästi tykännyt, sillä rahina on kuuluvaa.

 

 

Juva: Rocksielu (1974)

Ei tästä nyt kovin paljoa tullut. Discolintu, Catacombi rock ja Tyttö maasta taigan ovat täysin aivokuollutta rokkia. Muut biisit ylittävät riman sitä hipoen. Juvan ja Jari Nenosen sanoitukset ovat parhaimmillaankin keskinkertaisia. Sanomalaulu Hiileenpuhaltajat sortuu saarnaavuuteen.

 

Jääkaappi: Ihminen väkivaltainen / Äiti maa itkee (1982)

Mikä linkki yhdistää Atlantis-LP:n tehneen progebändi Novan ja Jarno & Juha -huumoriduon? Ei uskoisi että mikään, mutta niin vaan laulava kosketinsoittaja Antti Ortamo ja rumpali Jukka Marjala valitsivat soittokavereikseen Jarno Patalan ja Juha Paunosen. Tuloksena oli väkevää, uruilla maustettua hard rockin ja new waven sekoitusta. Vaikuttavaa suorastaan. Harmi ettei aikanaan tullut enempää levyjä, mutta vajaat viisi vuotta sitten tuli sentään CD-R Sähköliha.

 

Kaamos: Deeds and Talks (1977)

FinnArctic-esittely:

"Kaamos was formed in Turku sometime in 1973 by Peter Strohlman (guitar), Eero Munter (bass), Eero Valkonen (drums), Ilkka Poijärvi (organ) and an American vocalist named Jimmy Lewman. In autumn 1974 Valkonen, Poijärvi and Lewman quit and were replaced by former Yellow members Ilpo Murtojärvi (guitar) and singing drummer Johnny Gustafsson. Strohlman started his obligatory army service in summer 1975 and arranged 15-year-old keyboardist Kyösti Laihi to be his replacement. No original members were left when Munter headed off to the town of Pori to continue with his musical studies and play in the local municipal orchestra. He was replaced by Gustafsson's former bandmate from The Islanders, Jarkko "Jakke" Leivo.

Most of the band's material was written by Murtojärvi, with lyrics by outside man Göran "Jocke" Sumelius. In the autumn of 1976 Kaamos surprised the people in their hometown by opening for Welsh band Man when they toured in Finland. They also played on Turku prog band Combination's only LP "Relax" (1977) - four songs on that album were arranged by Kaamos, two of them were sung by Gustafsson.

Kaamos signed to small label M & T Productions, started by light pop singers Matti and Teppo Ruohonen (!) Their only album "Deeds and Talks" was released in November 1977. The material on this varied album ranges from baroque tones to acoustic balladeering and light funk. With complex and colourful songs and skillful performances, "Deeds and Talks" was one of the best debuts by a Finnish band so far. Only Sumelius' lyrics somewhat ruin the record, the English is rather clumsy and the lyrics printed on the inner sleeve have lots of typos. Makes you ask yourself if Kaamos really had to sing in English...

Despite performing in Ruisrock in 1978, Kaamos didn't get as many gigs as needed for a band to stay afloat. Leivo had to quit because of poor health, and he was replaced by Bert "Patti" Karlsson. Financial necessities forced Murtojärvi and Karlsson to play music in theaters, and Murtojärvi also worked as a guitar teacher. Gustafsson also got a job as a teacher, and worked as engineer in a studio.

Kaamos hired a new keyboardist, Jouko Kantola, and a bassist, Pasi Lyysaari, before the inevitable dissolving of the band in August 1980. Murtojärvi and Lyysaari ended up in Pasi & Mysiini. Gustafsson found fame in the 80's in boy band Bogart Co., who won the hearts of many teenage girls with their wild hairdos, outrageous clothes and easy-to-hum modern dance pop."

 

 

Kadotetut: Kadotetut (1984)

Liian suuri suu (1985)

Zapa! (1987)

Kadotettujen ensimmäinen single Anna sydämesi on hieman kömpelösti esitettyä punkpoppia ylipitkillä biiseillä, mutta yritteliäisyys ja kunnianhimo korvasivat soiton epätarkkuudet ja laulun puutteet. Ensi-LP on omintakeinen sekoitus post-punkkia ja jazzia. Tyyli pehmeni vähitellen, Zapa! on aika kevyt popahtava levy. Olihan bändin musiikissa minulla alkuun sulattelemista, mutta useampi kuuntelukerta vain ja pääsin sisälle meininkiin.

Jossain kohtaa on silti pakko olla jotain valittamista, ja ensimmäisen LP:n kohdalta se löytyykin: viulisti-pianisti Sanna Salmenkalliota oli ihan turha päästää vielä laulamaankin. Hänellä ei ollut sillä saralla mitään mielekästä tekemistä, vaan sinänsä hienonkuuloinen ääni jää turhaksi elementiksi.

 

 

Kahdet kasvot: Narsistin päiväunia (1983)

Oikeastaan minun pitäisi kiittää Suomalaisten vinyyli- ja CD-levyjen hintaopasta. Sieltä sain tietää tästä levystä ennen kuin se huomattiin yleisesti ja siitä tuli hintava keräilykohde. Divari Kangas kauppasi LP:tä kohtuuhinnalla, ja tilasin sen sieltä tammikuussa 2011.

Narsistin päiväunia on aikamoinen sekametelisoppa. Avausraita Päiväuni on herkkä, huilulla väritetty lyhyt instrumentaali. Jotain on samanlainen muuten, mutta Eija Härön laululla ja Kai Asikkalan kitaralla lisättynä.

Taidekoulu on musiikillisesti kevyt rokki, mutta samalla pistäväsanainen pilkkalaulu. Raha on samantyylinen, vain tempoltaan hitaampi. Vokalisti laulaa molemmat kappaleet nasaalilla mörinällään, jollaista jotkut varmaan inhoavat. Toisaalta se sopii hyvin tällaisiin ilkeisiin lauluihin.

Painajainen juoksee eteenpäin vauhdikkaan rumpukompin, nopean pianonpimputuksen ja nykyttelevän syntetisaattorin voimin. Siihen päälle Härö laulaa runollista sanoitusta. Puolessavälissä kuullaan kaoottinen syntetisaattorisoolo.

Kahdet kasvot -biisi on nimensä mukaisesti kaksijakoinen. Ensimmäisessä puolikkaassa ei rumpuja ole, vaan säestys hoidetaan kokonaan koneilla. Keskivaiheilla rummut sitten astuvat esiin, mutta biisi säilyy kuitenkin tummana puoli-avantgardepläjäyksenä.

Kakkospuolen täyttää kokonaan 19-minuuttinen Satu, jossa vaihdellaan sävyjä ja komppeja muutaman minuutin välein, kokonaisuuden liikkuessa kuitenkin kokeellisen taide-syntsaprogen maastossa.

Kai Asikkala ja Matti Mehtola loivat eriskummallisen keitoksen, jolla ei ole vain kaksia kasvoja, vaan tyylejä on kolme-neljä erilaista. Ideoita on löytynyt yli tarpeen, kaikkea kokeillaan eikä kaikki osu kohdalleen - ykköspuolen keskimmäiset kappaleet herättävät ristiriitaisia fiiliksiä. Kokonaisuus menee ehkä vähän turhaksi briljeeraamiseksi. Parhaimmillaan Narsistin päiväunia on nerokas levy, ja ensimmäistä kertaa sitä kuunnellessani olin vaikutuksesta mykkä.

Mitään tietoja tämän levyn päätekijäparista minulla ei ole. Ne, joilla on lukuoikeus Sipoon Sanomien vanhoihin numeroihin tai viitsivät tuhlata rahaa, voivat lukea netistä 20.9.2012 julkaistun artikkelin, josta itse voin nähdä vain pienen pätkän Google-haulla.

 

19.5.2018: Hankinpa lukuoikeuden tuohon Sipoon Sanomien numeroon nyt sitten kuitenkin, eihän se maksanut kuin €1,60. Kahdet Kasvot valitettavasti ohitetaan maininnalla, artikkeli kertoo The Heavy Mortgage -nimisestä bändistä, jossa rumpali Matti Mehtola soittaa.

 

 

Kaija Koo: Kun savukkeet ovat loppuneet (1986)

Jo 1980-luvun puolessavälissä nauhoitin Kaijan Tyhjyys-singlen radiosta kasetille. Kunkas muutenkaan, nauhoitus joutui ennen pitkää ylipyyhityksi, ja jäin kaipaamaan sitä. Ollessani Taalintehtaalla sivarina 1994-1995 yritin toivoa biisiä soittamalla Meriradion Iltatuulen viesti -ohjelmaan, mutta tuli viesti, ettei Meriradion levystössä ole tuota kappaletta.

1995 tai 1996 kesällä, kun asustelin äidin ja isäpuolen luona Espoon Mäkkylässä ennen uusia seuraavan syksyn kuvioita, kävin Pasilan kirjastossa ja lainasin Kaijan kokoelma-CD:n. Se oli koottu vuosien 1983-1985 singleistä (Muodikkaat kasvot, Velho, Tyhjyys + niiden b-puolet) ja Kun savukkeet ovat loppuneet -albumista. Biisit oli vain pistetty sekaiseen järjestykseen. Siellä oli Tyhjyys mukana, ja nauhoitin sen sekä muutaman muun kappaleen kasetille. Näin se hoitui.

Helmikuussa 2015 vihdoin näin tämän LP:n Black and Whitessa, olikohan 40 euron hinnalla. Törkeä hinta, mutta pakko oli maksaa.

Ei tämä Kun savukkeet ovat loppuneet silkkaa helminauhaa ole, mutta Yösilmät, DJ Alice ja Kaikki vanhat filmit ovat mahtavan hienoja, ja melkein kaikki muutkin biisit ihan tarpeeksi hyviä. Vain Pelkään sua, pelkäät mua on vähän hölmö. Musiikki ei onneksi lipsahda liikaa iskelmäksi.

Tyhjyys-sinkku kiinnostaisi vielä saada ihan fyysisenäkin kappaleena, se on upea käännös Adolphson & Falkin Tomhet-kappaleesta. Aiempia Kaijan soolosinglejä en huolisi. Muodikkaat kasvot on kammottava, sanoittaja Mikko Saarela ylsi pohjanoteeraukseensa. Velho on keskinkertainen suomennos Chris Rean hitistä I Can Hear Your Heartbeat. Aikansa se vei, ennen kuin Kaija alkoi tehdä hyvää musaa omillaan.

 

 

Kairo: Rakkaani myy bensaa / Pullopostia autiomaasta (1984)

Tervetuloa jäätaloon / Ainoa mies (1985)

Sua kaipaamaan jäin / Tupakoin kanssa sairaanhoitajan (1986)

FinnArctic-esittely:

"Kairo were a rock'n'roll band based in Tampere. They advertised themselves as Finland's most big-nosed band, and apparently they even chose the name Kairo for themselves because drummer Tapio Partanen resembled a sphinx.

Keyboardist Jukka and guitarist Jarno Järvinen, and bassist Sami Ruusukallio had a past in rocker/troubadour Jukka Törmä's backing band Omuna.

Kairo only produced three singles. The biggest success was the first, "Rakkaani myy bensaa" (1984). Slightly silly lyrics and song titles, Sidi Mäki-Laurila's good vocals and Jukka Järvinen's keyboard work gave the music character. Still Kairo were never more than a moderate local success.

The second single "Tervetuloa jäätaloon" (1985) has more prominent keyboards, but the song itself is weaker than the debut. It might be the reason why they tried a female keyboardist and decided to let Pantse Syrjä from Eppu Normaali produce the third single "Sua kaipaamaan jäin" (1986). A big mistake. Syrjä also played guitar on the single, and as a result "Sua kaipaamaan jäin" sounds exactly like an Eppu Normaali song. A pity, because the song is actually better than their first single.

Here you have all the three singles. If you can get over the Eppu Normaali similarities, you'll find the third single to be the crown jewel in Kairo's small catalogue. Funny coincidence is that Ruusukallio joined Eppu Normaali in 1989..."

Kun kirjoitin tuon esittelyn, harmittelin sitä, että jouduin käyttämään ainoana tietolähteenäni Suosikki-lehden pikkujuttua, haastattelua, jonka bändin jäsenet olivat hoitaneet kieli poskessa. Olisin halunnut vakavampaa tietoa bändin perustamisesta, jäsenten menneisyydestä, suunnitelmista ja tavoitteista. Niinpä en ollut kovin iloinen siitä, että tuo esittelyteksti päätyi Last.fm -sivustolle.

Sinkkujen omistamisesta olen sentään iloinen. Olin joskus 90-luvulla vielä Kauniaisissa Kasavuorentiellä asuessani kuullut Rakkaani myy bensaa -kappaleen Radiomafian levytoivekonsertista ja napannut sen kasetille. Minua hämäsi se, että soittaja-toivoja muisteli, että Kairolta olisi tullut LP. Turhaan yritin etsiä kirjastossa Suomalaisten äänitteiden vuosikirjoista mainintaa Kairon LP:stä, kunnes ymmärsin, että misinformaatiotahan se. Vain kolmesta singlestä löytyi tiedot. Vuosia myöhemmin, nähdessäni kerralla kaikki kolme sinkkua Popparienkelissä, ostin ne. Bonuksena Outi Poppin puumerkki Sua kaipaamaan jäin -singlen takakannessa.

Sidi Mäki-Laurilalla oli menneisyys Sidi & Hermottomat -yhtyeessä, jonka muut jäsenet perustivat Salmela Komitean. Jukka Järvinen siirtyi moneksi vuodeksi Popedaan.

 

 

Kake Singers: Me halutaan olla... (1979)

Kake Singersin ensimmäisen LP:n paras juttu on se, että biisijärjestys on mietitty viimeisen päälle hienosti.

Iso hitti Kakerock avaa levyn vauhdikkaasti. Yksityisajattelija on sitten pitempi, vivahteikkaampi ja mietitympi kappale, se esittelee bändiä ja sen luonnetta paremmin. Ruisleipä boogie on kepeä, sujuva shuffle, jonka sanoitusta kuunnellessa tulee oikeasti nälkä. Jorerock on hyvä jatko-osa Kakerockille, nyt tarjolla on tarinakin. Veka "Wesley" Hänninen pistää kantriksi, ja on oikeasti hieno sävellys. A-puolen päättää ristiriitaisia tunteita minussa herättävä Norsuja napajäällä. Laulu menee jo hieman liian typeräksi ja hidas tempo tekee siitä vähän ylipitkän ja tarinasta laahaavan. Viisas ratkaisu uhrata yksi tällainen kappale a-puolelle, ettei sillä olisi entisestään raskautettu epätasaista kakkospuolta.

Ykköspuolella ei siis tuhlattu kaikkia paukkuja tunkemalla kaikki hitit alkuun, vaan kakkospuolelle on säästetty kaksikin hittiä. Mäntsälän ja neekereiden väliin pistettiin vielä yksi vähäisempi biisi, Rokkeri, joka kuitenkin rokkaa hyvin. Näin levyn heikomman loppuosuuden pituus on saatu mahdollisimman lyhyeksi. Rokkerissa riimi "Maija potkaisi mua peffaan, kun mä vein sen pornoleffaan / siinä meni hyvä sauma, taisi tulla mulle trauma" jaksaa aina saada minut virnistämään, se on tyhmä mutta niin tyhmä että naurattaa pelkästään sillä.

Vasta tässä vaiheessa homma vähän lässähtää, eli niin pitkälle jaksettiin pistää levylle huippubiisejä jonoon kuin niitä riitti ja vähän pitemmällekin. Hyvä. Me halutaan olla neekereitä -laulun jälkeen pidetään fiilis samana Näinkin käydä voi -diskoilun myötä, ja vaikka se onkin biisinä heikompi, on hyvä ettei tunnelmia ja tyylejä koko ajan vaihdella pitkin levyä. Tanen tango on onnistuneempi, sanoista löytyy useita hilpeitä riimejä ja lauluraitaefektejä. Tanen twist ei tarjoa mitään erityistä, mutta onpahan sentään menoa. Nyrkkeily on hauska urheilu on tarpeeksi lyhyt, noilla aineksilla 22-sekuntinen kappale on napakka eikä tuota paukuttelua ja huutamista kauaa jaksaisikaan.

Kakelaiset ovat vain unohtaneet, että huumorilevy tarvitsee ehdottomaksi tuekseen repäisevän loppukaneetin. Haluan osoittaa hellyyteni sinulle sinulle kulta ei ole tällainen, se on ideaton lällyvirsi. Toisaalta hyvä pistää levyn heikoin lenkki lopetukseksi eikä jonnekin keskelle tunnelmaa väliaikaisesti pilaamaan.

Kake Singers lypsi rahaa täysillä sen lyhyen ajan kun bändin tarua kesti. Kakkos-LP Tähtisumutusta tuli vielä samana vuonna. Nyt ideat olivat kuitenkin melkein lopussa. Ollaan kahden lällällää on erinomaista hellyysiskelmien parodiaa. Tosin tämä biisi ottaa minua aivoon melkein yhtä pahasti kuin parodian kohteetkin, mutta annan silti täyden tunnustuksen hienosti valituista kohteista. Suomi ansaitsi tuon kappaleen.

Itseäni ei Tähtisumutusta-levyllä miellytä kuin hauskoja koukkuja täynnä oleva Kauhukakara ja kunnolla rokkaava Hirmuinen rytmitauti. Ei riitä kolme vahvaa biisiä LP:n anniksi, rimanalitushan tuloksena oli.

 





 

 

 

1    2    3    4    5    6    7    8    9    10    11    12    13    14    15    16    17    18    19    20    21    22    23    24    25    26    27    28    29    30    31    32    33    34    35    36    37    38    39    40    41    42    43    44    45    46    47    48    49    50    51    52    53    54    55    56    57    58