13.1.2018

Jupu Group: Ahmoo (1975)

Jazz Liisa 05 (1974 / 2016)

FinnArctic-esittely:

"The most prominent figure in Jupu Group was young violinist Juhani "Jupu" Poutanen, who already had many years of education in classical music behind him. The other members were keyboardist Jukka Linkola, guitarist Janne Louhivuori, bassist Ilkka Hanski, and drummer Urpo "Upi" Sorvali.

Jupu Group was not a permanent outfit. They played funky jazzrock with influences from Herbie Hancock, Jean-Luc Ponty and Weather Report. Their debut performance was during the 1975 Summer Week happenings in Helsinki. During August and September they recorded their only album "Ahmoo", which incorporated influences from several different genres - even modern classical music.

When the album was released, the band had already ceased to exist, as Poutanen had moved to Rovaniemi for studying and playing in the local municipal orchestra.

This is one jazz-fusion album I can honestly say I like - not only is the band full of highly skilled musicians, but the music contains enough ideas and variety to keep me interested. Upi Sorvali is one of my favourite drummers, and surprisingly enough, one of the members later ended up in Hurriganes! Extra kudos to mysterious pseudonym Raz (does anyone know his real name?), who designed the gorgeous cover! He did a lot of album covers in the 70's, his style was usually wackily humorous (he drew comics too), but as you can see, he could do real psychedelic art as well when asked to. The production on this record is also top-notch, as can be expected from Hi-Hat's releases. Who owns the rights to this label's output anyway? Come on, let's see more CD releases of Hi-Hat's records!"

 

Jussi Hakulinen: Vaaleanpunainen majatalo (1985)

Kinsky: Valtaa ja voimaa (1986)

En paljoa pidä Yön varhaistuotannosta (myöhemmästä vielä huomattavasti vähemmän), koska se on aika pateettista. Hakulisen esikoissoolon ja Kinskyn levyn hankin kuitenkin Music Hunterista kun ne satuin siellä näkemään. Näillä levyillä Hakulisen ote onkin kevyempi ja levyt siten miellyttävämpiä. Laika-koiralle omistettu laulu on kuitenkin pakahduttava.

 

Just Divorced: Japanese Garden / Best of Both Worlds (1983)

Läntinen lupaus / Ranta (1985)

Läntinen lupaus (1985)

Läntinen lupaus -albumi tuntui ensikuuntelulla hyvältä 80-luvun puolivälin myöhäis-new wave -rokilta. Useampi kuuntelukerta paljasti kuitenkin, että musiikki on uhkaavan lähellä Puolikuuta, bändiä jossa Kari Pesonen ja rumpali Arto Häkkänen myöhemmin vaikuttivat. Eli kevyttä, popahtavaa radiokamaa ilman syvyyttä. Just Divorcedin albumin ainekset eivät pysyneet kauaa tuoreina. Mutta muutama kappale on kyllä ihan maukas. Lumottuna, albumiversio Läntisestä lupauksesta ja Pieniä nuolia kannattelevat levyä jonkin matkaa, ja Sinfonia piristää loppupuolta.

Twiggy Oliverin eli Mauno Paajasen tuottama single on tunkkaisempi kuin mikään muu mitä olen kuullut. Taustalta on eliminoitu kaiku täysin, rummut on miksattu raskaiksi nyrkiniskuiksi, ja taustaääntä kuullaan vain sen verran kuin on ollut välttämätöntä, jotta kertosäkeen erottaisi. B-puoli Ranta suhahtaa pään läpi jälkiä jättämättä. Koska kuitenkin kerään Paajasta, päätin noukkia tämän sinkun mukaani Keltaisesta Jäänsärkijästä kun se sattui siellä vastaan - tosin vasta toisella singlenhakukäynnillä.

Japanese Garden -sinkku on oikeastaan aika hyvä. A-puolen japanilaisvaikutteinen new wave ei sujunut hassummin. B-puoli ei ole mikään ihmeellinen, mutta kelpaa täytteenä.

 

Justin Hayward: Songwriter (1977)

Kuten John Lodgen soolon kohdalla kerroin, jotkut levyt / bändit ovat minulle nimenomaan vinyylinä kerättäviä. Kuten Moodies-soolot. Haywardin Songwriterin löysin ensin CD:nä muistaakseni Asematunnelin Anttilasta, mutta kun Tavastian levymessuilla tuli vinyyli vastaan, sai CD huutia.

Moody Blues -miesten omista levyistä Songwriterin rankkaan parhaaksi. Koko a-puoli lumoaa minut, Haywardilla oli nippu ihania biisejä, jotka on sovitettu ja tuotettu hienosti. Myös One Lonely Roomin sentimentaalisuudesta opin nauttimaan. Kakkospuolella Lay It on Me vielä viehättää, mutta sitten tasaantuu. Levy pysyy kuitenkin loppuun saakka ihan tasokkaana progressiivisen Nostradamusin, sekä Stage Doorin kiinnostavan sovituksen (taustapuhetta ja lapsikuoroa) ja hyvin kerrotun teatteriaiheen ansiosta. Vain Raised on Love ja Doin' Time eivät suuremmin värähdytä mitään minussa.

Haywardin toinen oma levy Night Flight (1980) taas... osasin kyllä pelätä, ettei se yltäisi Songwriterin tasolle, mutta en osannut aavistaa, että siinä ei olisi mitään. Siis ei yhtään mitään. Täysin tyhjää poppimössöä.

 

Justin Hayward & John Lodge: Blue Jays (1975)

Kovasti kehuttu Blue Jays -levy ei resonoi sisimpäni kanssa. Se on liian raskas jousimassoineen. Biisejä on kahdenlaisia: kävelytempoisia, tunteellisia kitarakappaleita ja mahtipontisia balladeja. Albumin kuunteleminen on aikamoista tarpomista. Siksi en olekaan kuunnellut sitä kuin muutaman, ehkä pari-kolme kertaa. Reipas Saved By the Music ja rauhallinen Who Are You Now ovat ainoat kappaleet, jotka haluan nostaa esiin. Levyn aiempi omistaja on selvästi tykännyt, sillä rahina on kuuluvaa.

 

Juva: Rocksielu (1974)

Ei tästä nyt kovin paljoa tullut. Discolintu, Catacombi rock ja Tyttö maasta taigan ovat täysin aivokuollutta rokkia. Muut biisit ylittävät riman sitä hipoen. Juvan ja Jari Nenosen sanoitukset ovat parhaimmillaankin keskinkertaisia. Sanomalaulu Hiileenpuhaltajat sortuu saarnaavuuteen.

 

Jääkaappi: Ihminen väkivaltainen / Äiti maa itkee (1982)

Mikä linkki yhdistää Atlantis-LP:n tehneen progebändi Novan ja Jarno & Juha -huumoriduon? Ei uskoisi että mikään, mutta niin vaan laulava kosketinsoittaja Antti Ortamo ja rumpali Jukka Marjala valitsivat soittokavereikseen Jarno Patalan ja Juha Paunosen. Tuloksena oli väkevää, uruilla maustettua hard rockin ja new waven sekoitusta. Vaikuttavaa suorastaan. Harmi ettei aikanaan tullut enempää levyjä, mutta vajaat viisi vuotta sitten tuli sentään CD-R Sähköliha.

 

Kaamos: Deeds and Talks (1977)

FinnArctic-esittely:

"Kaamos was formed in Turku sometime in 1973 by Peter Strohlman (guitar), Eero Munter (bass), Eero Valkonen (drums), Ilkka Poijärvi (organ) and an American vocalist named Jimmy Lewman. In autumn 1974 Valkonen, Poijärvi and Lewman quit and were replaced by former Yellow members Ilpo Murtojärvi (guitar) and singing drummer Johnny Gustafsson. Strohlman started his obligatory army service in summer 1975 and arranged 15-year-old keyboardist Kyösti Laihi to be his replacement. No original members were left when Munter headed off to the town of Pori to continue with his musical studies and play in the local municipal orchestra. He was replaced by Gustafsson's former bandmate from The Islanders, Jarkko "Jakke" Leivo.

Most of the band's material was written by Murtojärvi, with lyrics by outside man Göran "Jocke" Sumelius. In the autumn of 1976 Kaamos surprised the people in their hometown by opening for Welsh band Man when they toured in Finland. They also played on Turku prog band Combination's only LP "Relax" (1977) - four songs on that album were arranged by Kaamos, two of them were sung by Gustafsson.

Kaamos signed to small label M & T Productions, started by light pop singers Matti and Teppo Ruohonen (!) Their only album "Deeds and Talks" was released in November 1977. The material on this varied album ranges from baroque tones to acoustic balladeering and light funk. With complex and colourful songs and skillful performances, "Deeds and Talks" was one of the best debuts by a Finnish band so far. Only Sumelius' lyrics somewhat ruin the record, the English is rather clumsy and the lyrics printed on the inner sleeve have lots of typos. Makes you ask yourself if Kaamos really had to sing in English...

Despite performing in Ruisrock in 1978, Kaamos didn't get as many gigs as needed for a band to stay afloat. Leivo had to quit because of poor health, and he was replaced by Bert "Patti" Karlsson. Financial necessities forced Murtojärvi and Karlsson to play music in theaters, and Murtojärvi also worked as a guitar teacher. Gustafsson also got a job as a teacher, and worked as engineer in a studio.

Kaamos hired a new keyboardist, Jouko Kantola, and a bassist, Pasi Lyysaari, before the inevitable dissolving of the band in August 1980. Murtojärvi and Lyysaari ended up in Pasi & Mysiini. Gustafsson found fame in the 80's in boy band Bogart Co., who won the hearts of many teenage girls with their wild hairdos, outrageous clothes and easy-to-hum modern dance pop."

 

Kadotetut: Kadotetut (1984)

Liian suuri suu (1985)

Zapa! (1987)

Kadotettujen ensimmäinen single Anna sydämesi on hieman kömpelösti esitettyä punkpoppia ylipitkillä biiseillä, mutta yritteliäisyys ja kunnianhimo korvasivat soiton epätarkkuudet ja laulun puutteet. Ensi-LP on omintakeinen sekoitus post-punkkia ja jazzia. Tyyli pehmeni vähitellen, Zapa! on aika kevyt popahtava levy. Olihan bändin musiikissa minulla alkuun sulattelemista, mutta useampi kuuntelukerta vain ja pääsin sisälle meininkiin.

Jossain kohtaa on silti pakko olla jotain valittamista, ja ensimmäisen LP:n kohdalta se löytyykin: viulisti-pianisti Sanna Salmenkalliota oli ihan turha päästää vielä laulamaankin. Hänellä ei ollut sillä saralla mitään mielekästä tekemistä, vaan sinänsä hienonkuuloinen ääni jää turhaksi elementiksi.

 

Kahdet kasvot: Narsistin päiväunia (1983)

Oikeastaan minun pitäisi kiittää Suomalaisten vinyyli- ja CD-levyjen hintaopasta. Sieltä sain tietää tästä levystä ennen kuin se huomattiin yleisesti ja siitä tuli hintava keräilykohde. Divari Kangas kauppasi LP:tä kohtuuhinnalla, ja tilasin sen sieltä tammikuussa 2011.

Narsistin päiväunia on aikamoinen sekametelisoppa. Avausraita Päiväuni on herkkä, huilulla väritetty lyhyt instrumentaali. Jotain on samanlainen muuten, mutta Eija Härön laululla ja Kai Asikkalan kitaralla lisättynä.

Taidekoulu on musiikillisesti kevyt rokki, mutta samalla pistäväsanainen pilkkalaulu. Raha on samantyylinen, vain tempoltaan hitaampi. Vokalisti laulaa molemmat kappaleet nasaalilla mörinällään, jollaista jotkut varmaan inhoavat. Toisaalta se sopii hyvin tällaisiin ilkeisiin lauluihin.

Painajainen juoksee eteenpäin vauhdikkaan rumpukompin, nopean pianonpimputuksen ja nykyttelevän syntetisaattorin voimin. Siihen päälle Härö laulaa runollista sanoitusta. Puolessavälissä kuullaan kaoottinen syntetisaattorisoolo.

Kahdet kasvot -biisi on nimensä mukaisesti kaksijakoinen. Ensimmäisessä puolikkaassa ei rumpuja ole, vaan säestys hoidetaan kokonaan koneilla. Keskivaiheilla rummut sitten astuvat esiin, mutta biisi säilyy kuitenkin tummana puoli-avantgardepläjäyksenä.

Kakkospuolen täyttää kokonaan 19-minuuttinen Satu, jossa vaihdellaan sävyjä ja komppeja muutaman minuutin välein, kokonaisuuden liikkuessa kuitenkin kokeellisen taide-syntsaprogen maastossa.

Kai Asikkala ja Matti Mehtola loivat eriskummallisen keitoksen, jolla ei ole vain kaksia kasvoja, vaan tyylejä on kolme-neljä erilaista. Ideoita on löytynyt yli tarpeen, kaikkea kokeillaan eikä kaikki osu kohdalleen - ykköspuolen keskimmäiset kappaleet herättävät ristiriitaisia fiiliksiä. Kokonaisuus menee ehkä vähän turhaksi briljeeraamiseksi. Parhaimmillaan Narsistin päiväunia on nerokas levy, ja ensimmäistä kertaa sitä kuunnellessani olin vaikutuksesta mykkä.

Mitään tietoja tämän levyn päätekijäparista minulla ei ole. Ne, joilla on lukuoikeus Sipoon Sanomien vanhoihin numeroihin tai viitsivät tuhlata rahaa, voivat lukea netistä 20.9.2012 julkaistun artikkelin, josta itse voin nähdä vain pienen pätkän Google-haulla.

 

Kaija Koo: Kun savukkeet ovat loppuneet (1986)

Jo 1980-luvun puolessavälissä nauhoitin Kaijan Tyhjyys-singlen radiosta kasetille. Kunkas muutenkaan, nauhoitus joutui ennen pitkää ylipyyhityksi, ja jäin kaipaamaan sitä. Ollessani Taalintehtaalla sivarina 1994-1995 yritin toivoa biisiä soittamalla Meriradion Iltatuulen viesti -ohjelmaan, mutta tuli viesti, ettei Meriradion levystössä ole tuota kappaletta.

1995 tai 1996 kesällä, kun asustelin äidin ja isäpuolen luona Espoon Mäkkylässä ennen uusia seuraavan syksyn kuvioita, kävin Pasilan kirjastossa ja lainasin Kaijan kokoelma-CD:n. Se oli koottu vuosien 1983-1985 singleistä (Muodikkaat kasvot, Velho, Tyhjyys + niiden b-puolet) ja Kun savukkeet ovat loppuneet -albumista. Biisit oli vain pistetty sekaiseen järjestykseen. Siellä oli Tyhjyys mukana, ja nauhoitin sen sekä muutaman muun kappaleen kasetille. Näin se hoitui.

Helmikuussa 2015 vihdoin näin tämän LP:n Black and Whitessa, olikohan 40 euron hinnalla. Törkeä hinta, mutta pakko oli maksaa.

Ei tämä Kun savukkeet ovat loppuneet silkkaa helminauhaa ole, mutta Yösilmät, DJ Alice ja Kaikki vanhat filmit ovat mahtavan hienoja, ja melkein kaikki muutkin biisit ihan tarpeeksi hyviä. Vain Pelkään sua, pelkäät mua on vähän hölmö. Musiikki ei onneksi lipsahda liikaa iskelmäksi.

Tyhjyys-sinkku kiinnostaisi vielä saada ihan fyysisenäkin kappaleena, se on upea käännös Adolphson & Falkin Tomhet-kappaleesta. Aiempia Kaijan soolosinglejä en huolisi. Muodikkaat kasvot on kammottava, sanoittaja Mikko Saarela ylsi pohjanoteeraukseensa. Velho on keskinkertainen suomennos Chris Rean hitistä I Can Hear Your Heartbeat. Aikansa se vei, ennen kuin Kaija alkoi tehdä hyvää musaa omillaan.

 

Kairo: Rakkaani myy bensaa / Pullopostia autiomaasta (1984)

Tervetuloa jäätaloon / Ainoa mies (1985)

Sua kaipaamaan jäin / Tupakoin kanssa sairaanhoitajan (1986)

FinnArctic-esittely:

"Kairo were a rock'n'roll band based in Tampere. They advertised themselves as Finland's most big-nosed band, and apparently they even chose the name Kairo for themselves because drummer Tapio Partanen resembled a sphinx.

Keyboardist Jukka and guitarist Jarno Järvinen, and bassist Sami Ruusukallio had a past in rocker/troubadour Jukka Törmä's backing band Omuna.

Kairo only produced three singles. The biggest success was the first, "Rakkaani myy bensaa" (1984). Slightly silly lyrics and song titles, Sidi Mäki-Laurila's good vocals and Jukka Järvinen's keyboard work gave the music character. Still Kairo were never more than a moderate local success.

The second single "Tervetuloa jäätaloon" (1985) has more prominent keyboards, but the song itself is weaker than the debut. It might be the reason why they tried a female keyboardist and decided to let Pantse Syrjä from Eppu Normaali produce the third single "Sua kaipaamaan jäin" (1986). A big mistake. Syrjä also played guitar on the single, and as a result "Sua kaipaamaan jäin" sounds exactly like an Eppu Normaali song. A pity, because the song is actually better than their first single.

Here you have all the three singles. If you can get over the Eppu Normaali similarities, you'll find the third single to be the crown jewel in Kairo's small catalogue. Funny coincidence is that Ruusukallio joined Eppu Normaali in 1989..."

Kun kirjoitin tuon esittelyn, harmittelin sitä, että jouduin käyttämään ainoana tietolähteenäni Suosikki-lehden pikkujuttua, haastattelua, jonka bändin jäsenet olivat hoitaneet kieli poskessa. Olisin halunnut vakavampaa tietoa bändin perustamisesta, jäsenten menneisyydestä, suunnitelmista ja tavoitteista. Niinpä en ollut kovin iloinen siitä, että tuo esittelyteksti päätyi Last.fm -sivustolle.

Sinkkujen omistamisesta olen sentään iloinen. Olin joskus 90-luvulla vielä Kauniaisissa Kasavuorentiellä asuessani kuullut Rakkaani myy bensaa -kappaleen Radiomafian levytoivekonsertista ja napannut sen kasetille. Minua hämäsi se, että soittaja-toivoja muisteli, että Kairolta olisi tullut LP. Turhaan yritin etsiä kirjastossa Suomalaisten äänitteiden vuosikirjoista mainintaa Kairon LP:stä, kunnes ymmärsin, että misinformaatiotahan se. Vain kolmesta singlestä löytyi tiedot. Vuosia myöhemmin, nähdessäni kerralla kaikki kolme sinkkua Popparienkelissä, ostin ne. Bonuksena Outi Poppin puumerkki Sua kaipaamaan jäin -singlen takakannessa.

Sidi Mäki-Laurilalla oli menneisyys Sidi & Hermottomat -yhtyeessä, jonka muut jäsenet perustivat Salmela Komitean. Jukka Järvinen siirtyi moneksi vuodeksi Popedaan.

 

Kake Singers: Me halutaan olla... (1979)

Kake Singersin ensimmäisen LP:n paras juttu on se, että biisijärjestys on mietitty viimeisen päälle hienosti.

Iso hitti Kakerock avaa levyn vauhdikkaasti. Yksityisajattelija on sitten pitempi, vivahteikkaampi ja mietitympi kappale, se esittelee bändiä ja sen luonnetta paremmin. Ruisleipä boogie on kepeä, sujuva shuffle, jonka sanoitusta kuunnellessa tulee oikeasti nälkä. Jorerock on hyvä jatko-osa Kakerockille, nyt tarjolla on tarinakin. Veka "Wesley" Hänninen pistää kantriksi, ja on oikeasti hieno sävellys. A-puolen päättää ristiriitaisia tunteita minussa herättävä Norsuja napajäällä. Laulu menee jo hieman liian typeräksi ja hidas tempo tekee siitä vähän ylipitkän ja tarinasta laahaavan. Viisas ratkaisu uhrata yksi tällainen kappale a-puolelle, ettei sillä olisi entisestään raskautettu epätasaista kakkospuolta.

Ykköspuolella ei siis tuhlattu kaikkia paukkuja tunkemalla kaikki hitit alkuun, vaan kakkospuolelle on säästetty kaksikin hittiä. Mäntsälän ja neekereiden väliin pistettiin vielä yksi vähäisempi biisi, Rokkeri, joka kuitenkin rokkaa hyvin. Näin levyn heikomman loppuosuuden pituus on saatu mahdollisimman lyhyeksi. Rokkerissa riimi "Maija potkaisi mua peffaan, kun mä vein sen pornoleffaan / siinä meni hyvä sauma, taisi tulla mulle trauma" jaksaa aina saada minut virnistämään, se on tyhmä mutta niin tyhmä että naurattaa pelkästään sillä.

Vasta tässä vaiheessa homma vähän lässähtää, eli niin pitkälle jaksettiin pistää levylle huippubiisejä jonoon kuin niitä riitti ja vähän pitemmällekin. Hyvä. Me halutaan olla neekereitä -laulun jälkeen pidetään fiilis samana Näinkin käydä voi -diskoilun myötä, ja vaikka se onkin biisinä heikompi, on hyvä ettei tunnelmia ja tyylejä koko ajan vaihdella pitkin levyä. Tanen tango on onnistuneempi, sanoista löytyy useita hilpeitä riimejä ja lauluraitaefektejä. Tanen twist ei tarjoa mitään erityistä, mutta onpahan sentään menoa. Nyrkkeily on hauska urheilu on tarpeeksi lyhyt, noilla aineksilla 22-sekuntinen kappale on napakka eikä tuota paukuttelua ja huutamista kauaa jaksaisikaan.

Kakelaiset ovat vain unohtaneet, että huumorilevy tarvitsee ehdottomaksi tuekseen repäisevän loppukaneetin. Haluan osoittaa hellyyteni sinulle sinulle kulta ei ole tällainen, se on ideaton lällyvirsi. Toisaalta hyvä pistää levyn heikoin lenkki lopetukseksi eikä jonnekin keskelle tunnelmaa väliaikaisesti pilaamaan.

Kake Singers lypsi rahaa täysillä sen lyhyen ajan kun bändin tarua kesti. Kakkos-LP Tähtisumutusta tuli vielä samana vuonna. Nyt ideat olivat kuitenkin melkein lopussa. Ollaan kahden lällällää on erinomaista hellyysiskelmien parodiaa. Tosin tämä biisi ottaa minua aivoon melkein yhtä pahasti kuin parodian kohteetkin, mutta annan silti täyden tunnustuksen hienosti valituista kohteista. Suomi ansaitsi tuon kappaleen.

Itseäni ei Tähtisumutusta-levyllä miellytä kuin hauskoja koukkuja täynnä oleva Kauhukakara ja kunnolla rokkaava Hirmuinen rytmitauti. Ei riitä kolme vahvaa biisiä LP:n anniksi, rimanalitushan tuloksena oli.

 

Kalevala: People No Names / Boogie Jungle (1972 / 1975)

Kalevala Orchestra: Abraham's Blue Refrain (1977)

Pop Liisa 07 (1973 / 2016)

 

 

Yhdessä radio-ohjelmassa jota kuuntelin viikottain 90-luvun alussa - siinä jonka ansiosta sain tunnistettua isän 1978 nauhoittamalla kasetilla olleen Kollaa Kestään Tähtien rauhan (siitä lisää myöhemmin) - soi Kalevalan Where I'm From. Nauhoitin sen kasetille. Tiesin jo Kalevalan Esko Lehtosen Suomalaisen rockin tietosanakirjan ansiosta. Leppävaaran kirjastosta lainasin sitten People No Names -LP:n, mutta siitä ei löytynyt muita yhtä ihania kappaleita kuin Where I'm From. Itse asiassa en tykännyt levystä juuri lainkaan.

1995 tai 1996 kun asuin Mäkkylässä äidin ja isäpuolen luona, lainasin kirjastosta People No Names / Boogie Jungle -CD:n, kuullakseni myös Kalevalan kakkoslevyn. Sehän olikin oikein maukasta rokkia, ihastelin rumpuja ja hyvää sykettä.

Abraham's Blue Refrainin lainasin vielä Kauniaisten kirjastosta kasettina jossain vaiheessa, en muista milloin tai missä elämänvaiheessa, asuinkohan silloin jo omassa kämpässä?

En edelleenkään oikein pidä People No Namesista (Where I'm Fromia lukuunottamatta), mutta kahta seuraavaa levyä arvostan korkealle.

Boogie Junglen kansitaiteilija Matti Louhi oli melkoinen tekijämies. Hänen levynkansistaan olisi ollut myös kiva luoda lista RateYourMusiciin, jos niitä vain olisi enemmän. Hullujussin Bulvania sekä kokoelmat Harva meistä on rautaa ja Bingo Bulvania. Loirin ja Ahvenlahden Lasihelmipeli. Heikki Sarmannon Everything Is It. Siinä kaikki jotka tiedän. Ei noin pienestä määrästä listaa väsätä.

 

14.1.2018

Kalle Fält Band: Tehtiinpä lauluja uusia (1977)

Kivoja nuo menevät kappaleet. Voita hellalla, Huopaa huopaa Kalevi, Mellunmäen Mellu, Mun kone, En tiiä ja nimibiisi. Vaikka sanat nyt vähän vajoavatkin tyypillisen hölmöiksi suomalaisiksi 70-luvun pop-sanoituksiksi. Bändi osasi kuitenkin pistää hyvin svengiä päälle. Saari on näköjään se, joka muistetaan parhaiten tältä levyltä, sitä on soiteltu radiossa. Minua se biisi ei kuitenkaan liikuta, se on semmoinen onpahan vaan -balladi.

 

Kalmar Union: Kalmar Union (1973)

Minulla on ollut tämä levy huhtikuusta 2011, mutta kuuntelen sitä vasta toista kertaa. On jäänyt hyllyyn keräämään pölyä tämä Seppo Närhen varhainen esiintyminen. Tyypillistä suomalaista 70-luvun lainabiisibulkkipoppia. Eipä paljastanut toinenkaan kuuntelu tästä mitään erityistä. Tympeää kuulla näiden vetävän sellaisia biisejä kuin Fiilaten ja höyläten, Krokotiili rock ja Taka takata, jotka muut suomalaiset artistit ottivat niin omikseen, että muiden versiot kuulostavat ravintolabändien ohjelmistontäytteeltä.

Närhen lisäksi Leo Luodollakin on ollut oma sooloura, mutta rumpali Kimmo Toivosesta ja kitaristi Raimo Korhosesta ei liene sen koommin juuri kuultu.

 

Karanteeni: Haluan toimintaa / Ei ole meillä mitään paikkaa (1979)

Anna palaa, Frank!! (1980)

Karanteenilta olin kuullut jo melkein koko tuotannon ennen kuin Anna palaa, Frank julkaistiin CD:nä. 1994 julkaistuilta Suomi-rock -kokoelmilta sain kuulla Kaljupäisen gangsterin ja Sid Viciousin, ja kopioin ne kasetille. Radiomafian toivelevykonsertissa joskus 1994-95 soi Ei ole meillä mitään paikkaa, mutta ilman ennakkovaroitusta heti ensimmäisenä kappaleena, niin etten saanut sitä kasetille talteen. Kyllä jälkeenpäin harmitti. Ruotsinkielisellä kanavalla yksi toimittaja, jonka ohjelmaa kuuntelin viikottain, soitti keväällä/kevättalvella 1996 Potilas X:n, mutten taaskaan ollut kasettinauhurini rec-nappulan ääressä, joten missasin senkin. Tikkurilan kirjastosta taas lainasin LP:n ja nauhoitin sen kokonaan kasetille.

Keltaisesta Jäänsärkijästä löysin Haluan toimintaa -singlen, ja ostin empimättä, vaikka sen hinta oli hirmuinen. Olikohan jopa 100 markkaa? Sainpahan sentään Ei ole meillä mitään paikkaa -biisin.

Kun Poko julkaisi Karanteenin tuotannon CD:nä, ostin heti.

 

Karelia: Suomi pop 1 & 2 (1971)

Paroni Paakkunainen / Nunnu Big Band / Karelia Group: Nunnu (1971)

Karelia: Karelia (1986)

Suomi Pop -levyt ovat ihan hyvää taustamusiikkia silloin, kun kappaleet ovat instrumentaaleja, mutta silloin kun lauletaan särkyneellä äänellä nunnunnuuta, menee sietämättömäksi. Nunnu taas on oikein kunnon päästelyä isolla orkesterilla, ja oikeastaan pidän siitä juuri siksi. Onpahan meininkiä. Valitettavasti tässäkin on se kauhea Joikujuttu, ja Kahella sarvella on silkkaa mökää, mutta muuten hyvä levy.

Vuonna 1986 Karelian musiikki oli kaupallistunut harmittomaksi instrumentaaliperinnefolkiksi 80-luvun soundeilla. Ei mitään ihmeellistä, mutta kelpaa taustalle.

Suomi Popit ja Nunnun sain kuulla joitakin vuosia ennen Rocketin CD-julkaisua, kiitos yhden netin musiikkiblogin, jonka ylläpitäjä latasi mp3:sina ihmisten kuultaviksi hirveät määrät kaikkea avantgardea, kokeilevaa ja dadaa eri puolilta maapalloa. Harvoin sieltä mitään imuroin, mutta Karelian levyjen ja Paroni Paakkunaisen Tuohihuilun ansiosta seurasin sitä silti, jos vaikka tulisi lisää ihmeellisiä suomalaisia harvinaisuuksia.



 

 

 

1    2    3    4    5    6    7    8    9    10    11    12    13    14    15    16    17    18    19    20    21    22    23    24    25    26    27    28    29    30    31    32    33    34    35    36    37    38    39    40    41    42    43    44    45    46    47    48    49    50    51    52    53    54    55    56    57    58