3.11.2018

Yksi pullollinen kalanmaksaöljyä tyhjeni jo päiviä sitten, ja pitäisi ostaa apteekista uusi. Vielä en ole saanut aikaiseksi. Olen tottunut kalanmaksaöljyn makuun lapsesta asti, äiti syötti minulle sitä. Lisäksi hän antoi pieniä valkoisia tabletteja, jotka eivät maistuneet miltään. Äiti kutsui niitä "nannaksi", hän ei koskaan käyttänyt mitään muuta nimitystä. Vasta aikuisena tajusin, että ne taisivat olla kalkkitabletteja. En koskaan protestoinut näitä ylimääräisiä aineita vastaan, otin ne aina halukkaasti vastaan. Äidillä oli helppoa minun kanssani. 80-luvulla Mattssonien kanssa asuessani otin jonkin verran kalanmaksaöljyä kapselimuodossa, mutta se oli minusta nynnyilyä.

Lapsena Mattssonien luona asuessani inhosin kaalikääryleitä, uunissa sulanutta juustoa sekä paistettuja silakoita. Silakoissa ällöttivät ennen kaikkea ne lukemattomat pienet ruodot. Silakat eivät menneet kurkusta alas ilman kunnon maitohörppyä, ne tahtoivat jotenkin juuttua kurkkutorveen ja sitten meinasi tulla oksennusrefleksi. Niiden kera tarjotusta perunamuusista ei ollut apua. Niinpä en tänä päivänäkään pysty syömään silakoita ja muikkuja. Kaalikääryleitä ja sulanutta juustoa opin syömään myöhemmin, opin tykkäämäänkin niistä.

Masentavinta ruokaa olivat pienet pyöreät vasikankotletit. Äitikin kutsui niitä vain kumikotleteiksi, eli hänkin myönsi, etteivät ne olleet hyvää ruokaa. Kumilta ne tosiaan maistuivat. Vasta nettiaikana olen oppinut, että vasikankotletit olivat niiden virallinen nimitys.

Koulussa parasta ruokaa olivat kanaviillokki (nimenomaan mustaherukkahillon kera, se antoi sen tärkeän lisäsäväyksen!) sekä riisipuuro mustikkakeiton kanssa. Kun noita ruokia tarjottiin koulussa, ne olivat herkkupäiviä. Keitoista pidin myös. Muuten mielipiteeni kouluruoasta oli tyypillinen: yäk.

Ravintoloissa olen kulinaristi ja kokeilen mielelläni kaikkea hienoa ja maukkaan kuuloista. Itselleni en kuitenkaan viitsi kokata mitään erityistä, vaan se jää kana ja riisi -linjalle.

 

18.11.2018

Ei mene kaikki ihan hyvin. Sain lokakuun lopussa hyvin lievän flunssan. Loka-marraskuun vaihteinen viikko sujui vielä ihan kyllin mukavasti, koska flunssa oli niin lievä ettei räkääkään juuri tullut. Nielukipu vaivasi, ja kumpikin korva oli vuorollaan lukossa ja pahasti särkevä. Torstaina olin niin uupunut, että hyvä kun jaksoin hoitaa työt. Perjantaina vähän sama juttu. Viikonlopun vain lepäsin, ja olin niin poikki etten jaksanut 3.11. edes soittaa äidille ja onnitella syntymäpäivän johdosta, saati sitten pestä pyykkiä. Yskin välillä niin, että vasemmasta sieraimesta tuli kahteen otteeseen verta. Milloin olen viimeksi kärsinyt nenäverenvuodosta? Joskus vuosikymmeniä sitten?

Sunnuntaina 4.11. silmäni punoittivat ja rähmää tuli. Sillä lailla, silmätulehdus iski. Maanantaiaamuna rähmän tulo oli lakannut, mutta varsinkin oikea silmä oli ihan punainen. Tiistaina vasen silmä oli melko kunnossa, mutta oikean silmän takia menin Herttoniemen terveysasemalle, jossa minulle diagnosoitiin silmätulehdus JA verenpurkauma silmässä. Hain apteekista silmätippoja ja hoidin työpäivän normaalisti loppuun. Onneksi en tuntenut silmissä juuri minkäänlaista kutinaa tai ärtymystä, näkökyky ei häiriintynyt eikä rähmääkään tullut enää. Pääsin helpolla.

Silmätulehdus ja verenpurkauma hävisivät viikossa. Flunssanpoikanen vaivasi edelleen sen verran, että yskitti. Joskus pahoinkin kohtauksin. Ei suostunut täysin luovuttamaan. Nyt tilanne on se, että viimeisetkin yskänrippeet ovat vihdoin hävinneet, mutta vieläkin vaivaa satunnainen nielukipu, joka välillä pahenee, välillä lievenee, ja pahimmillaan tuntuu vasemmassa korvassa asti. Ettei jossain vain ole vielä lievä tulehdus, joka vaatisi hoitoa?

Reilun viikon päästä tullaan mittaamaan asuntoni märkätilojen kosteutta. Siihen mennessä kämppäni on oltava siisti. Paljon olen tehnytkin, mutten tarpeeksi. Tässä minä vain istun ja naputtelen omistamieni kirjojen tietoja nettiin. Liityin nimittäin Discogsin haarasivustoon Bookogsiin, joka on kirjoille sama kuin Discogs levyille. Katsoin Bookogsia jo lokakuun lopulla, mutta totesin tietokannan niin suppeaksi, ettei sen avustaminen tuntunut mielekkäältä. Muutama oma kirja sieltä löytyi, mutta minulla on satoja kirjoja. Tein kuun vaihteessa Excel-listan kaikista omista kirjoistani ihan vain omaksi iloksi (paitsi ullakon häkkivarastossa olevat kirjat puuttuvat siitä vielä), ja ajattelin että se riittäköön. Äh, eilen liityin Bookogsiin sitten kuitenkin ja rupesin avustamaan sitä. Yhdeksän kirjaa on löytynyt ihan suoraan, 44 olen jo jaksanut lisätä sinne itse. Minulla on varmaan 400 kirjaa, joten työtä riittää.

Oikeastaan minun pitäisi joko siivota asuntoani tai piirtää YKS:ää, tai mieluiten molempia. Sen sijaan tapan kallista aikaani taas yhden uuden ison urakan parissa. Näin sitä muut tärkeämmät hommat kärsivät, kun keksin koko ajan uutta tekemistä.

 

No niin, 73 kirjaa Bookogs-kokoelmassa, niistä 64 itse lisätty. Lisäämättä on 181 suomenkielistä, 67 englanninkielistä ja 20 ruotsinkielistä, sekä ullakolla olevat 3 etsivää -kirjat ja tanskalaiset suomennetut Jan-teinidekkarit - ja muutama muu kirja joka ullakolla majailee. Mutta eivät ne kaikki ole sellaisia, että niiden lisääminen Bookogsiin tuntuisi järkevältä. Lisään ne jotka viitsin sinne lisätä.

 

Mitä YKS:ään tulee, olen pyöritellyt mielessäni lopputarinaa ja miettinyt lopullista sivumäärää. Laskin, että 173 on aika hyvä arvio. Nyt luonnosvaiheessa olevan sivun lisäksi olisi siis tehtävä vielä 30 sivua. Vielä tapahtuu paljon, mutta kerronta tulee olemaan melko tiivistä. Tuo 173 saattaa tosin heittää vielä, mutta tällä arviolla mennään nyt.

 

21.11.2018

Mielialani on ollut nyt kumman apaattinen. Ei masentunut, ei suinkaan, mutta päivät ovat menneet rutiinilla, ilman innostuneita fiiliksiä niin sisälläni kuin ympärilläni. Ihmiset työpaikalla ovat jotenkin tasaisen tylsämielisiä enkä itsekään ole tuntenut iloa enkä innostusta mistään. Minä ikään kuin odottelen jotain, muutosta tai jotain uutta mikä sytyttäisi minut. No, ainakin odottelen ensi vuotta ja sen uusia kuvioita. Ensi vuoden alusta rupean taas käymään levydivareissa ja levymessuilla. Kaipaan näitä asioita, kun koko tämä vuosi on mennyt nettitilausten merkeissä.

Joitakin asioita sentään odottelen vielä tältä loppuvuodelta. Pieniä asioita. Se Renegadesin levy, jonka Svart aikoo julkaista uudestaan. Se on yksi asia.

Tänään kävin Akateemisessa Kirjakaupassa ostoksilla. Olen tajunnut, että kolme tärkeää eläinaiheista klassikkoromaania on jäänyt minulta lukematta, ja tunnen vähän huonoa omaatuntoa siitä. Niin Kaislikossa suhisee, Ruohometsän kansa kuin Kaukametsän pakolaisetkin ovat jääneet pelkiksi nimiksi. Tarinoita en tunne. Pelkäsin, ettei Akateemisesta löytyisi mitään näistä, mutta löytyihän jotain. The Wind in the Willows eli englanninkielinen Kaislikossa suhisee oli tarjolla monena eri painoksena. Poimin niistä sen jonka ulkoasu ja sisällön esillepano miellytti eniten. Tämän on julkaissut Puffin vuonna 2010. Lopussa on vielä tietoa Kenneth Grahamesta ja kirjan hahmoista sekä muutamien vaikeimpien kirjassa esiintyvien sanojen selitykset.

Heräteostoksina hankin Tove Janssonia, eli Muumipappa ja meri sekä Muumipeikko ja pyrstötähti, sekä Thorbjørn Egnerin Hyppelihiiri Myökki-Pyökki-metsässä -lastenkirjaklassikon. Olenko outo, kun kerään lastenkirjoja? No, minulla oli tuo Hyppelihiiri lapsena, ja minä arvostan korkealle kaikkea sitä kivaa mikä lapsuuttani väritti, ja haluan sen kaiken takaisin. Piti vielä varmistaa, että kirjan lopussa ovat ne laulut nuotteineen mukana. Ovathan ne.

Voisin ostaa Amazonista ne kaksi muuta eläinkirjaklassikkoa, Watership Down ja The Animals of Farthing Wood. Se on toinen asia jota odotan.

Bookogsin avulla sain sattumalta selville, mikä oli se toinen satukirja (Kauneimmat eläinsadut -teoksen ohella) joka minulla oli pienenä. Se oli nimeltään yksinkertaisesti Suuri satukirja, ja sen oli julkaissut Valitut palat vuonna 1970. Tilasin sen eilen yhdestä antikvariaatista. Se on kolmas asia jota loppuvuodelta odotan. Minä olen outo...

 

24.11.2018

Lisäilen Bookogsiin kirjoja verkkaiseen tahtiin. 224 kirjaa plus ullakolla olevat niteet vielä jotka voisin sinne lisätä. Laskin, että itselleni määräämällä tahdilla kirjat olisi lisätty viimeistään 10. helmikuuta, mutta tuskin tulen pitämään niin hidasta tahtia kuitenkaan, eiköhän työ valmistu jo aikaisemmin. Nyt lisäsin tämän pikkuhauskan kirjan, Matti Louhen Sipi..sipi... - Kuvitettuja tosiasioita Raflakahlaajista (täydennetty painos vuodelta 1974). Kuten elämäkerrassanikin kerroin, isäni oli 80-luvulla Citroën-auton omistajille tarkoitetun Club Citroën Finlande -kerhon puheenjohtaja, ja kerhon pääkokoontumiset pidettiin syksyisin Iso-Syötteellä ja kesäisin Joutsassa. Olin mukana Joutsan kokoontumisissa, nehän pidettiin sikäläisessä Rantasipi-hotellissa luonnon keskellä. Siinä miljöössä nuo Louhen piirtämät lintuhahmot tulivat minulle tutuiksi.

Muutama vuosi sitten selvitin netistä, mitä kaikkia sarjakuvajulkaisuja Suomessa on julkaistu, ja tutkin Fennican tietokantaa. Sain tietooni että tuollainen Rantasipi-hotelliketjuun liittyvä kirja on olemassa. Mietin, onkohan se sarjakuvaa vai jotain muuta... hmm, ei ehkä sarjakuvaa, mutta tilaanpa sen kuitenkin netitse jostain divarista missä se nyt sitten sattuukaan olemaan tarjolla. Jep, sarjakuvaa se ei ole, mutta kiva pikku kirja Louhen anteliaasti kuvittamana.

Mielelläni merkkaisin Bookogsissa myös niitä kirjoja jotka olen lukenut mutta joita en omista. Vaan eihän niitä tuolta löydy. Tai jos löytyy, niin väärällä kielellä, ja sen verran haluaisin pitäytyä totuudessa että edes kieli olisi oikea. Lukioaikana lukemani kirjat olen jo luetellut, enkä paljon muita tähän hätään muistakaan. Lapsena omistin Maailman ympäri 80 päivässä -klassikon, mutta nyt minulla on se englanniksi. Ensimmäisen Pupu Tupuna -lastenkirjan omistin, eli "Mihin menet, Pupu Tupuna?". Yksi Richard Scarry -kirja minulla oli myös, mutta sen nimeä en muista. Muistan otteita muutamasta kirjasta jotka luin ala- ja yläasteella, muttei aavistustakaan niiden nimistä tai kirjoittajista. Yläasteella piti lukea Vänrikki Stoolin tarinoita, mutta jokainen taisi valita vain yhden tarinan luettavaksi, eikä kukaan lukenut koko opusta. Kotona äidin ja isäpuolen kanssa asuessani luin Gösta Knutssonin Pelle Svanslösin eli Pekka Töpöhännän.

Maanmittausopiskelujen aikana taas luin Hannu Lehtisen nuortenkirjan Kersat eivät kursaile, johon liittyy jopa tarinantapainen. Pikkupoikana kun kävin vaarin luona Kotkassa, enojeni entisissä huoneissa oli kirjahyllyllä tallella muutama vanha suomalainen nuortenkirja, jotka olivat osia jostain isosta nuortenkirjasarjasta. Kirjojen lopussa oli luettelo sarjan muista kirjoista. En lukenut kirjoja, mutta vilkuilin niitä kirjaluetteloita. Yhden kirjan titteli, "Kersat eivät kursaile", jämähti aivopoimuihini eikä suostunut sieltä lähtemään millään. Sain vuosien päästä selville jostain tietokirjasta, että Hannu "Hanski" Lehtinen on kirjoittanut sen nimisen kirjan. Siitä vielä vuosia eteenpäin, aikaan 1996-1999 jolloin opiskelin maanmittausta, ja päätin yhtenä päivänä katsoa kirjastojen tietokannasta olisiko se lainattavissa jostain kirjastosta. Käpylän kirjastossa oli hyllyssä. Siispä Käpylään ja lainaamaan se kirja. Sehän osoittautui ihan mukavaksi ja hauskaksi kuvaukseksi partiolaisten kesäleiristä. Kannatti lukea sen yhden kerran.

James Joycen Odysseuksen otin haasteena. Lainasin sen kirjastosta. En kostunut kirjasta paljoakaan enkä nauttinut lukukokemuksesta sanottavammin. Joycen sekoilut monen sivun mittaisine lauseineen ym. luin läpi ihan "antaa mennä vaan" -asenteella, edes yrittämättä sisäistää mitään.

Olen lainannut kirjastosta myös Lovecraftia, ja muutama kirja on nyt itsellänikin.

 

Punk in Finlandissa starttasi Mattiesko Hytönen -topik. En käsitä, miksi hänen annetaan edelleen kirjoitella kolumneja Iltalehteen (vai kirjoittaako hän niitä vielä, en ole aikoihin vilkaissut Iltalehteä). Päätellen siitä vähästä, mitä olen hänen kirjoituksiaan viitsinyt vilkaista, ei Hytösellä ole ollut moniin vuosiin mitään sanottavaa mistään. Silkkaa mitäänsanomatonta höttöä nuo IL:n kolumnit. Kun olen Hesarin Aikakone-palvelussa lukenut vanhoja Hesareita, olen törmännyt varhaisempiin kirjoituksiin, ja ne ovat vaikuttaneet vähän sisällökkäämmiltä. Ehkä Hytösellä on joskus 70-80-luvulla ollut jotain sanottavaa, mutta hän tuntuu imeneen itsensä sittemmin täysin tyhjiin. Sitten vielä sekin, että kaikki se lihasten pullistelu on niin egokeskeistä että puistattaa.

 

25.11.2018

Selailen Bookogsissa englanninkielisiä kirjoja ja lehtiä mitä sinne on lisätty. Pari Reader's Digestia ja joitakin National Geographiceja näkyy olevan. Perhepäivähoitajillani Saga ja Kaj Hindrénillä oli jättikokoelma Valittuja Paloja vuosikymmenien ajalta Inkoon-mökissään, josta myöhemmin tuli heidän vakituinen asuinpaikkansa. Myös National Geographiceja oli runsaasti. Minä selailin 80-luvulla niitä vähän, ja täytyy sanoa etten ymmärrä niitä pornolehti-irvailuja mitä olen National Geographicista lukenut. Ei minun silmiini sattunut kuvia alkuasukkaista tissit paljaina.

Kaj tilasi myös Newsweekiä ja Timea, niitä oli joskus kiva lukea sitten hiukan vanhempana 90-luvulla, kun englanti alkoi olla hienosti hallussa. Sitten oli tietysti ne ruotsalaiset viikkolehdet joita Hindrénit myös tilasivat, Året Runt, Allers ja Hemmets veckotidning. No, viimeksimainittu oli tylsä lehti, kun siinä ei ollut sarjakuvaa. Mutta ÅR ja Allers tarjosivat Kronblomia, Lars Mortimerin smurffeja kopioinutta Gnuttarna-sarjaa, Mikki Hiirtä, Matti Mainiota ja Jussi Juoniota (Stor-Klas och Lill-Klas), Aku Ankkaa ja joitakin oudompia ruotsalaisia huumorisarjoja.

Sitten oli Allersissa vielä Charlie Boodin kuvasarjoja eläimistä. Minulla on joskus 80-luvulla lahjaksi saatu ruotsinkielinen albumillinen Charlie Boodia: Naturens under - Djurens värld i bild, numero 20. Kannessa on kalliotöyhtöpingviinejä. Niitattu vihko, julkaisuvuotta ei löydy. Julkaisijana on Bokförlaget Semic. En pidä Boodin luontovalistussarjaa sarjakuvana, joten en ole laittanut sitä alpparia Sarjakuvakokoelmani-sivulle. 90-luvulla tongin Kauniaisissa ahkerasti paperinkeräyslaatikoita ja ilahduin aina kun löysin Allerseja. Poimin kaikki Charlie Bood -sivut talteen, ja ne ovat vieläkin yhdessä kansiossa, järjestettyinä aakkosjärjestykseen käsiteltävän eläinlajin mukaan. Jossain vaiheessa Boodin julkaisu Allersissa lopetettiin, se oli minulle pettymys.

 

Bookogs on sivustona pettymys siinä mielessä, että siellä ei voi katsoa muutoshistorioita. Ei näe, kuka on lisännyt kirjan tai lehden tietokantaan ja ketkä ovat tehneet muutoksia ja täydennyksiä tietoihin. Ei pysty edes katsomaan ketkä kaikki omistavat tai ovat lukeneet ko. kirjan tai lehden. Kaipaisin myös Discogsissa olevaa Edit Release -> Save As Draft -toimintoa, silloin kun haluan lisätä eri painoksen kirjasta josta on jo toinen pääosin samat tiedot sisältävä painos tietokannassa. Ei tarvitsisi naputella kaikkia tietoja uudestaan.

Bookogsissa ei myöskään ole omaa Inboxia, joten muille käyttäjille ei ilmeisesti voi lähettää viestejä. Sivun oikeassa alakulmassa on sentään Intercomissa pyörivä keskustelualusta jonka kautta saa kontaktia johonkuhun jos aloittaa keskustelun. Discogsissa saan Inboxiin viestin kun minun lisäämäni / omistamani levyn tietoja muutetaan. Bookogsissa saan sähköpostiini ilmoituksen kun joku muuttaa tai täydentää lisäämäni kirjan tietoja, mikä ei tunnu yhtä mukavalta. Eli ei kovin käyttäjäläheinen saitti tämä Bookogs. Ja onhan se vielä aivan naurettavan suppea sivusto, enkä povaa sille ruusuista tulevaisuutta ellei sinne tule runsaasti lisää käyttäjiä.

Jatkaen juttua ala- ja yläasteella lukemistani kirjoista joiden nimiä ja kirjoittajia en muista, yksi ruotsinkielinen kirja kertoi pikkupojasta, joka oli kasvanut mielisairaan äidin kanssa äärimmäisen köyhissä oloissa. Uskovainen, kaikkeen outoon epäluuloisesti suhtautuva äiti oli pitänyt poikaansa aliravittuna. Sitten poika pääsi uuteen, parempaan kotiin jossa hänestä pidettiin huolta. Valitettavasti, koska poika oli pahasti aliravittu, hän oksenteli syömänsä ruoan ulos kun elimistö ei ollut oppinut pitämään isoa määrää ruokaa sisällä. Poika alkoi osoittaa hyviä piirtäjänlahjoja ja tutustui tummaihoiseen poikaan. Jossain vaiheessa poika tapasi taas äitinsä, jolle hän näytti hienoja piirroksiaan. Äiti ei kiinnittänyt niihin mitään huomiota. Sen sijaan hän kauhistui kun poika kertoi tutustuneensa mustaan poikaan, ja alkoi huutaa: "Sinä olet joutunut paholaisen myrkyttämäksi!". Pieksiköhän äiti poikansa sen jälkeen?

Toisessa kirjassa seurattiin joukkoa teinipoikia. Muistan vain pari yksityiskohtaa: M.A. Numminen laulamassa Helga-neitiä jossain baarissa, ja yksi poika ottamassa ilmeisesti elämänsä ensimmäiset kännit, haukkumassa kaveriaan kirjatoukaksi ja antamassa tälle turpiin.

 

26.11.2018

Suuri satukirja saapui, mutta... petyin. Ensinnäkin se ei ole vuoden 1970 alkuperäispainos, vaan kahdeksas painos vuodelta 1994. Toiseksi, kyllähän tämä minulla oli lapsena, mutta tuttuuden tunne jäi lieväksi. Kolmanneksi, missään sadussa ei ole Kastehelmi-nimistä intiaanityttöä, jonka selvästi muistan olleen yhdessä satukirjassani. Sehän tarkoittaa, että vielä on yksi satukirja, joka minulla oli poikasena ja joka minun pitäisi yrittää selvittää. Eieiei, ei onnistu... Pakko toistaiseksi luovuttaa. Mutta onpahan melkoinen järkäle tämä kirja. Satuja tuntui nyt selailtuna olevan loputon määrä.

Löysin Bookogsista onneksi "Edit this Book -> Add one like this" -toiminnon, joka toimii samalla tavalla kuin Discogsin "Edit Release -> Save As Draft". 8. painoksen lisääminen ei siis ollut iso vaiva (löysin myös sen kaipaamani muutoshistorialinkin, se on "Edit this book" -valikon alla, sininen linkki joka kertoo milloin kirjan tietoja on viimeksi muutettu).

Todd McEwenin Nuoren Fisherin kärsimykset ja Eino S. Revon muisteluteos Pihlajanmarjat saivat kunnian olla muut tänään lisäämäni kirjat. Ensinmainittu on Ilmalan ratavarikolla siivottavasta junasta löytynyt kirjastopoistokappale, jälkimmäisen poimin kirjaston kiertokirjahyllystä koska ajattelin sen tarjoavan kiinnostavaa ajankuvaa.

 

2.12.2018

Tämä on liikaa. Flunssa iski taas torstaina, ja nyt viikonloppuna olen vain yskinyt ja räkinyt, ja yskinyt niin pahasti että on joskus tullut jopa oksennusrefleksi. Ei sentään oksennusta. Sairastelun lisäksi kulutin perjantai-illan ja koko lauantain digitoimalla kaikki 23.11.2016 ja sen jälkeen hankkimani singlet ja EP:t. Nyt tämä sunnuntai kuluu sitten tiedostojen editoimisessa. Yritän myös korvata mahdollisimman monta omaa vinyylisiirtoa parempilaatuisilla kopioilla YouTuben, Spotifyn ja omien CD-R-levyjeni avulla.

Olen jo huolissani terveydestäni.

Flunssan lisäksi perjantai oli muutenkin vähän ikävä päivä. Kyse on pikkujutuista, liian pienistä jotta niitä voisi mainita, mutta tarpeeksi monta sellaista yhden päivän aikana, ja päivä on vähän pilalla.

 

3.12.2018

Punk in Finland -foorumia on ja ei ole kiva lueskella. En ikimaailmassa liittyisi sinne jäseneksi, koska tuntuu, että on pakko kuunnella örinämetallia ja vähemmän pinnalla ollutta räkäpunkkia jotta sinne kelpaa jäseneksi esittämään omia mielipiteitään ja musiikkimieltymyksiään sekä kertomaan omista levyhankinnoistaan. Kuuntelen hirveän paljon eri genrejä, mutta silti tuntuu PIF:ää lukiessa, että kuuntelen väärää kamaa. Onhan siellä hirveästi ketjuja artisteista joita kuuntelen ja joista minulla olisi paljon kerrottavaakin, mutta kertoo paljon noiden keskitien bändien arvostuksesta se, että topiceissa on vain yhden tai kahden sivun verran muutaman sanan höttöviestejä jotka eivät anna mitään infoa, ja ketjut ovat olleet vuosia kuolleina. Tyhjensin jo kaiken sanottavani levyhyllyni tarinoihin (sivut 30-98), joten siinä olkoon minun epäsuora panokseni PIF-foorumille. Olkaa hyvät.

 

Amazonista tilaamani klassikkokirjat noudettu postista. Olisi ne saanut hakea jo lauantaina, mutta enhän minä sairastelulta ja digitoimiselta jaksanut. Richard Adamsin Watership Down on mukavan tuhti, 617 sivua luettavaa. Colin Dannin The Farting... anteeksi, The Farthing Wood Collection I kokoaa yhteen kaksi kirjaa: The Farthing Wood: The Adventure Begins ja In the Grip of Winter. Montakos noita kirjoja on, seitsemän plus viimeisenä tehty esiosa, jos oikein ymmärsin? Mutta tässä saamassani kirjassahan näkyy olevan se 1994 kirjoitettu esiosa ja sitten 1981 julkaistu sarjan toinen osa, mikä jättää sen ensimmäisen osan vuodelta 1979 vielä kerättäväksi. Pahus, täytyy hommata tuo vielä myöhemmin. Inhoan tämmöistä kuluttajia kiusaavaa tuotesuunnittelua. Miksi jättää välistä pois se ensimmäinen ilmestynyt kirja ja hypätä viimeisenä kirjoitetusta esiosasta suoraan kakkoskirjaan? Sitä ensimmäistä kirjaa, The Animals of Farthing Wood, ei näköjään löydy myöhemmistäkään Collection-sarjan osista. Näköjään tämä on ainoa saatavilla oleva nide tuosta alkuperäisestä kirjasta. Suomenkielisestä, 1981 julkaistusta painoksesta pyydetään antikoissa 40 euroa, turhan hintava homma. Mieluummin hankin halvemmalla englanniksi, postikuluineenkin taitaa tulla edullisemmaksi ostaa Amazonista tuo.

 

Singledigitoimishommani alkaa lähestyä loppuaan. Sillä välin pidän taukoa Bookogsista. Aikalisä on tarpeen, sillä alkaa ärsyttää se miten huomaan koko ajan tekeväni virheitä lisätessäni kirjoja tietokantaan. Opin yhden asian, sitten huomaan että olen tehnyt koko ajan virheen toisessa asiassa, sitten opin että olen tehnyt virheen kolmannessa... Toiset ovat joutuneet urakalla täydentämään ja korjaamaan tekemiäni entryjä. Viime perjantaina opin, että Bookogsissa isot alkukirjaimet joka sanassa eivät olekaan pakollisia. Ja minä olin lisännyt sinne jo 136 kirjaa! Huokaus... tämän siitä saa, kun ei koskaan riitä mielenkiinto ja jaksaminen wiki-sivujen lukemiseen ennen kuin ryhtyy työhön.

 

Flunssani suhteen pahin on sentään ohi. Työpäivä sujui hyvin.

 

4.12.2018

Matti-enoni tarjosi taas iltaohjelmaa. Paikkana oli nyt läheinen (Fleminginkatu 8) pizzaravintola Skiffer, jossa tarjoillaan erikoisia liuskepizzoja. No, muuten tavallisia pizzoja, mutta superohuita, ovaalin muotoisia, ja täytteet vähän tavanomaisesta poikkeavia. Scampinpyrstöjä, sokerisuolattua porsaankylkeä, chiliä, sipulia, korianteria ja mitälie muuta oli minun ja enoni One night in Bangkok -pizzassa. Mukana oli myös Matin kuopus Simo, joka otti jonkin muun vaihtoehdon. Siinä tuli esille meidän kolmen erilaiset asenteet mausteista ruokaa kohtaan. Matti ei kestä tulisuutta ja antoi chilipippurit Simolle, minä taas kestän tulisuuden kuin mies. Olen selvinnyt äidin, isäpuolen ja Jonnan kanssa käynnistä yhdessä intialaisessa ravintolassa, mikä oli unohtumaton kokemus. Sen jälkeen olen tuntenut kestäväni mitä vain. Normaalisti en lisää omaan ruokaani mitään mausteita, vaan syön vähän niin kuin britit.

Pöytäkeskustelu sujui hyvin, Redi-kauppakeskus, Itäkeskuksen uusi Imax-elokuvateatteri, vanhat lapsuus- ja nuoruusmuistot, Timo-enoni muuttoaikeet ym. puheenaiheet soljuivat eteenpäin. Timo tosiaan aikoo muuttaa pois Laurinlahdelta sieltä isäpuolen ja äidin läheltä, Matinlahteen kohtuumatkan päähän Matinkylän metroasemalta. Tammikuussa olisi muutto.

Simo osoittautui vähän ykstotiseksi nuoreksi mieheksi, ei puhunut kovin paljoa mutta jotain silloin tällöin. Matti oli paljon äänessä ja minäkin tavanomaista enemmän. Pelkäsin, että vielä jäljellä oleva yskäni olisi kovastikin haitaksi, mutta aika hyvin se pysyi aisoissa.

Matin puhe kääntyi aiempiin asuinpaikkoihin, jolloin tajusin tilaisuuteni. Antoisaa oli kertoa, että minulla on vain yksittäisiä muistikuvia taloista joissa Matti ja Timo ovat 70- ja 80-luvulla asuneet. Muistan paikkoja sisältä ja ulkoa, mutten osoitteita. Matilta sain tietää, että Timo on asunut jossain Kivenlahdessa. Hänkään ei muista tarkkaa osoitetta, mutta se oli kerrostalo mäkisellä seudulla, mäen päällä. Kyllä, tutulta kuulostaa, juuri se jossain Espoossa sijainnut paikka, jota ajattelen. Kysyin Matilta myös, onko hän joskus asunut Tampereella. Kyllä, Hervannassa, hirveän korkeassa talossa. Muistan käyneeni pikkupoikana Tampereella Mattia tapaamassa. Näitä asioita oli antoisaa kysyä. Sain tukea hennoille lapsuusmuistoilleni. En valitettavasti ehtinyt kysyä onko Timo asunut joskus Turussa, muistan tällaistakin.

Matti kertoi myös muiston yhdestä joulusta Kotkassa, jolloin olin vielä hirveän pieni. Oli juuri jaettu lahjat. Matti oli saanut uuden toppatakin, ja halusi ulos kokeilemaan sitä. Hän sanoi minulle: "Jani, nyt lähdetään ulos", ja otti pulkan mukaan. Oli kunnon ihannetalvi, lunta satoi ja maa oli valkoinen. Niin Matti veti minua pulkalla pitkin Kirkkokatua, kirjaston ohi, ja pysähtyi yhden kapakan eteen. Hetkeä myöhemmin Matti sitten joi kaljan pubissa ja minä istuin penkillä hänen vieressään. Olin niin pieni etten muista tätä tapausta ollenkaan, mutta ihan kiva oli kuulla siitä.

Redissä en ole vaivautunut käymään, vaikka päihdeklinikka sijaitsee nykyisin ihan sen lähellä. Minä en tapaa pyöriä missään kauppakeskuksissa. Ostan hyvin vähän tavaroita. Jos tarvitsen jotain, käyn ostamassa sen jostain mistä arvelen että sitä löytää. En mene kauppakeskuksiin haahuilemaan ja tekemään heräteostoksia, en ole sellainen.

Se pizzapaikka ei osoittaunut niin ihmeelliseksi etteikö mikä tahansa muu kunnon pizzaravintola kelpaisi yhtä hyvin. Eli tuskin toista kertaa menemme Skifferiin, mutta Matti ehdotti, että sitä Itäkeskuksen Imax-teatteria voitaisiin kokeilla yhdessä. Pitää vain miettiä jotain hyvää, sisällökästä elokuvaa jonka voisi mennä sinne katsomaan. Sellaista kuin The Revenantkin oli. Ei mitään tyhjää popcorn-viihdettä.

Pikkuisen jäin vain ihmettelemään, että kai Matti muutakin syö kuin pelkkää pizzaa?

 

6.12.2018

Itsenäisyyspäivän kunniaksi takaisin Bookogsiin. Lisäsin peräti yhdeksän kirjaa, äsken Amazonista postissa saapuneet eläinromaanit, Miska Rantasen Love-kirjan, Alpo Ruuthin pakinakokoelman, Vesa Sisätön Tuhansien mokien maan, Vonnegut-elämäkerran ja muutaman elokuvatietokirjan. Riittää tältä päivältä.

 

8.12.2018

Klassikoita Bookogsiin. Anni Swanin Ollin oppivuodet, jonka sain Mattssoneilta joskus 80-luvulla, muistaakseni vähän silleen vaivihkaa. Ainakaan en muista kirjanantohetkeä. Gulliverin retket, jonka poimin Akateemisesta englanniksi 90-luvun lopulla. Tolkienin Taru sormusten herrasta -trilogia, ensimmäinen osa ruotsalaisena pokkarina vuodelta 1986, muut englanninkielisinä pokkareina vuodelta 1993. Sain tuon ruotsinkielisen lahjaksi äidiltä ja isäpuolelta joululahjana 1991, mutta ymmärsivätköhän että se oli vain ensimmäinen osa kolmesta? Jouduin hankkimaan myöhemmin kaksi muuta osaa itse, ja ne tuli ostettua englanniksi.

 

9.12.2018

Heitin Bookogsiin loput Tolkienit sekä molemmat suomenkieliset painokset Loru sorbusten herrasta -parodiasta. Kun olin vielä Ilmalan ratavarikolla junia siivoamassa ja työnantajamme oli ISS, ja suomea puhuvia siivoojia oli muitakin kuin minä, siellä oli eräs nuorimies jolle lainasin läjän VHS-leffoja sekä vuoden 1983 ykköspainoksen Lorusta. Tuon sorbuksen herran olin saanut vuosia aiemmin lahjaksi äidiltä ja isäpuolelta - mistä keksivätkään sen minulle ostaa. Mielestäni hauska parodia tasan puoleenväliin asti - Tim Benzedriini -kohellus huipentaa koko sekoilun - mutta sen jälkeen homma väsähtää ja nilkuttaa vaivoin loppuun asti.

No, se siivoojakollegani erosi työstä aika pian kirjan ja VHS:ien lainaamisen jälkeen ehtimättä palauttaa mitään, ja ajattelin että näinkö köpelösti siinä sitten kävi. Vähän ajan päästä työnjakoluukulla istunut nainen ojensi minulle laatikon, jossa oli melkein kaikki VHS:t, paitsi Ralph Bakshin Fritz the Cat ja puuttuikohan jokin toinenkin leffa. Kirjaakaan ei ollut laatikossa. Ostin sittemmin Fritz the Catin DVD:nä Mannerheimintien Free Record Shopista, ja Lorun sorbusten herrasta hankin vuoden 2002 uusintapainoksena antikvariaatista, joka muistaakseni sijaitsi Korkeavuorenkadulla. Soundi-kirja -painoksen menettäminen jäi silti vähän kaivelemaan. Pari vuotta sitten hain apua netin Antikvaari.fi -sivustosta. Soundi-kirja -painos oli tarjolla Oranssissa Planeetassa kympillä, joten tein tilauksen ja kävin noutamassa kirjan sieltä. Olisiko vielä paremmassa kunnossa kuin se joka minulla alunperin oli? Parempikuntoista tuskin voi odottaa löytävänsä. Tiukka, vähän jos ollenkaan luettu kappale. Minulla oli syytä olla tyytyväinen.

En ole hirveän hyvin selvillä siitä, mitkä Tolkienit ovat niitä tärkeämpiä ja mitkä voi hyvin jättää ostamatta, joten olen poiminut niitä aika sattumanvaraisesti. The Hobbit, Keskeneräisten tarujen kirja, Silmarillion, Roverandom, Seppä ja satumaa, sekä neljä novellia yhteen kokoava Tales From the Perilous Realm ovat lähteneet mukaani. Olisiko jotain hankkimisen arvoista vielä?

Tolkienin jälkeen isken vihdoin Vonnegutien kimppuun. Äiti ja isäpuoli auttoivat minua kiitettävästi Kurtin tuotannon pikaisessa keräämisessä, olin äidin kanssa yksillä kirjamessuilla, ja tuntui että vähän joka ständistä löytyi jokin Vonnegut. Äidin rahoilla ne sitten ostettiin. Sitten tuo joululahjana saamani ensipainos-Jailbird, joka vieläkin vähän hirvittää minua. Mistä se löytyi, ja kuinkahan paljon äiti ja isäpuoli maksoivat siitä? Tulin möläyttäneeksi jälkimmäisen kysymyksen suustani, ja sain vastaukseksi vain että sellaista ei kysytä. Niin, joo...

Äiti ja isäpuoli taas keräävät Henrik Tikkasta, ja minä yritin kerran auttaa heitä kokoamalla luettelon Tikkasen kirjoista ja selvittämällä mitä heiltä puuttuu. He huomasivat listan ja pistivät hanttiin. En muista mitä he selittivät, jotain sellaista että Tikkanen ei ole kuollut vielä joten hänestä ei ole olemassa mitään täydellistä bibliografiaa. Tai jotain. Yritin auttaa, ja tuossa oli kiitos. No, en sitten viitsinyt auttaa heitä.

Omasta mielestäni lisään Bookogsiin parempaa ja kiinnostavampaa kirjallisuutta kuin kukaan muu. Muilla ei tunnu olevan kuin lastenkirjoja, sekalaisia harrastuskirjoja, tietokirjoja, lehtiä... Kunnon romaaneja lisätään aika vähän. Taitaa olla universaali ilmiö, ettei fiktiivistä kirjallisuutta lueta enää paljon nykypäivänä. Minulla taas on hyvinkin värikäs ja paikoin eksentrinenkin valikoima kirjoja, ja klassikkopainotteisuus tuo pisteitä.

En tunne oikein mielenkiintoa lisätä Bookogsiin lehtiä. Minullahan on niitä melkoisesti: Suosikit, Soundit, MikroBitit, Bitin sisarjulkaisut eli C-lehdet, Pelit-vuosikirjat ja -lehdet... pari Introa, nippu Help!-lehtiä, yksi Mojo Magazine, englantilaisia tietokonelehtiä kuten Zzap! 64 ja Commodore Force... lisäänkö vai enkö lisää? Suosikit eivät ole täydellisiä, sisäsivuja puuttuu ja muutamasta kannetkin. Olen vain kerännyt divareista kaikki Suosikit jotka olen löytänyt, ja tuplakappaleista irrottanut ne sivut jotka ovat puuttuneet vanhasta kappaleestani, ja yrittänyt koostaa kahdesta puutteellisesta kappaleesta yhden mahdollisimman täydellisen. Enää en ole ostellut Suosikkeja ja Helpejä moneen vuoteen, eikä niitä ole edes sattunut silmiin.

 

Syy miksi kerään takaisin kaikkea lapsuuteeni liittyvää - kirjoja eritoten - on se, että lapsuudestani ei ole jäljellä muuta kuin muistot. Pertunmaan kesämökki piti myydä isäni kuoleman jälkeen. Lehtisaaressa asunut tätini on kuollut eikä Lehtisaareen ole enää asiaa. Seinäjoen serkkuperheeseeni, Korpeloihin, en ole pitänyt yhteyttä. Kotkassa olen sentään päässyt käymään jokusen kerran. Kauniaisille olen jättänyt pysyvät hyvästit, en välitä käydä enää siellä. Päivähoitajani Hindrénit asuvat nykyään Tammisaaressa palvelutalossa, joten Inkoon maalaiskunta, jossa oli heidän kesämökkinsä ja myöhemmin vakituinen kotinsa, ei ole enää osa elämääni. Keskellä Helsinkiä ei pääse nauttimaan luonnosta, mistä sain nauttia lapsena kesämökillä ja Seinäjoen maalaiskunnassa. Isä on poissa, suhteeni äitiin on päässyt kärsimään siitä että hän on isäpuoleni kanssa yhdessä. Lapsuuteni alkoi idyllisesti, se oli täynnä virikkeitä sekä mukavia ja värikkäitä sukulaisia ja tuttavia jotka asuivat ympäri Suomea. Sitten se idyllisyys pilattiin tehokkaasti, kun isäpuoli tuli ja elämäni muuttui pikkuhiljaa ahdistavaksi. Koen, että minulta ryöstettiin onnellinen lapsuus ennen kuin se ehti loppua tyylikkäästi.

Siksi haluan pitää itselläni edes palasia siitä onnellisesta lapsuudestani.

 

10.12.2018

Vonnegutien lisääminen jatkuu. Mother Night, Hocus Pocus ja Breakfast of Champions ovat brittiläisen Vintagen (jonka omisti The Random House Group) vuosituhannen vaihteessa julkaisemia editioita, ja on kyllä hirveän karseat kannet niissä kirjoissa. En osta kirjoja kansien vaan sisällön vuoksi, mutta sitä miettii, että olisi voinut malttaa etsiä paremman näköisiä painoksia. Esim. Breakfast of Championsin kannet ovat oikeasti haalean neonvihreitä. Sitä ei skanneri tajunnut, vaan väänsi taustan keltaiseksi, eikä skannauksissa edes huomaa kunnolla, miten kannet näyttävät siltä kuin ne olisivat kastuneet, ja tekstin ja parin graafisen elementin väri on levinnyt. Kansien suunnittelija olisi pitänyt ampua.


 

 

 

 

 

1    2    3    4    5    6    7    8    9    10    11    12    13    14    15    16    17    18    19    20    21    22    23    24    25    26    27    28    29    30    31    32    33    34    35    36    37    38    39    40    41    42    43    44    45    46    47    48    49    50    51    52    53    54    55    56    57    58    59    60    61    62    63    64    65    66    67    68    69    70    71    72    73    74    75    76    77    78    79    80    81    82    83    84    85    86    87    88    89    90    91    92    93    94    95    96    97    98    99    100    101    102    103    104    105    106    107    108    109    110